Saran sisaret : naiskirjallisuuden perinnettä Suomessa 1800-luvulta 1900-luvun alkuun · DIGI

(1)

Saran sisaret

Naiskirjallisuuden perinnettä Suomessa 1800-luvulta 1900-luvun alkuun

Julkaistu Oulussa Saaran päivänä 2000, pohjautuu v. 1990 Oulun kaupunginkirjastossa tehtyyn näyttelyjulkaisuun Saran unohdetut sisaret.

Anne Alarto, Irma Kyrki, Maija Saraste Verkkoversiona julkaistu 2015

(2)

"Suomen naisten tulee runoilta alistuneesti, hienosti, koruttomasti, lempeästi, viattomasti, herkän tunteellisesti ja luontevan viehkeästi, heidän on runoiltava niin kuin sydämen surut ja ilot ovat opettaneet, kuin turmeltumattoman kansan ja kauniin totisen luonnon yksinkertaiset, turmeltu- mattomat lapset"

(Suom. Tyyni Tuulio)

Tällaisia kirjoitusohjeita Zacharias Topelius antoi vuonna 1854. Ja kirjoittivathan naiset: luonnon- lyriikkaa, pieniä kertomuksia, historiallisia romaaneja ja lastenkirjoja. Naiset julkaisivat kalentereita, käänsivät kirjallisuutta ja toimittivat lastenlehtiä. Tuotteet ilmestyivät usein anonyymeinä tai nimimerkkien suojissa. Tätä kirjallisuushistorioitten unohtamien naiskirjailijoiden tuotantoa on Sara Wacklinin 200-vuotisjuhlavuoden merkeissä koottu näyttelyksi, jossa on esillä noin viidenkymmenen kirjailijan teoksia 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta.

SAATTEEKSI

Saran sisaret esittelee "unohtuneita" suomalaisia naiskirjailijoita, joiden teoksia julkaistiin 1800- luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Mukana ei ole kirjallisuuden kaanoniin vakiintuneita nimiä, kuten Minna Canthia, L. Onervaa ja Aino Kallasta. Alun perin teksti liittyi Oulun kaupunginkirjastossa keväällä 1990 pidettyyn Saran unohdetut sisaret - näyttelyyn, ja sen keskeisenä lähtökohtana oli tuoda esiin kotimaisen naiskirjallisuuden vähän tunnettua ja tutkittua perinnettä Sara Wacklinista (1790-1846) lähtien. Tiennäyttäjänä toimi vuonna 1989 ilmestynyt, Maria-Liisa Nevalan toimittama "Sain roolin johon en mahdu". Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja.

Kymmenessä vuodessa naiskirjallisuuden tutkimus yliopistoissa on lisääntynyt, mutta useimmat Saran sisaret ovat yhä yhtä tuntemattomia kuin vuonna 1990. Uudessa kolmiosaisessa Suomen kirjallisuushistoriassa (1999) Saran sisaria on toki mukana liki kolmekymmentä eli vajaa puolet esittelemistämme. Eräs piilossa pysymisen syy lienee se, että teoksia ei ole julkaistu uudelleen.

Poikkeus vahvistaa säännön: Vendelan eli Wendla Johanna Randelinin (1823-1906) romaanin Den fallna (1848) suomennos Elisabet ilmestyi vuonna 1999. Harva tietää, että teosta pidetään ensimmäisenä suomalaisena romaanina!

Toivomme, että Saran sisarista on hyötyä ja iloa sekä kotimaisen kirjallisuuden tutkijoille että harrastajille.

Oulussa Saaran päivänä 2000

Anne Alarto, Irma Kyrki, Maija Saraste

Kuvalähteet:

Museovirasto / Historian kuvakokoelma Helsingin kaupunginmuseo

(3)

KIRJAILIJAHAKEMISTO

Mina Ahnger 4

Selma Anttila 4

Isa Asp 4

Mimmi Bergh 5

Emilie Björkstén 6

Fredrika Bremer 7

Fredrika Wilhelmina Carstens 7

Anna Dahlgren 8

Aina Dammert 8

Adelaide Ehrnrooth 9

Betty Elfving 9

Edith Theodora Forssman 10

Hanna Frosterus-Segerstråle 10

Maria Lovisa Furuhjelm 11

Ida Godenhjelm 12

Alexandra Gripenberg 12

Hilja Haahti 13

Theodolinda Hahnsson 13

Nanny Hammarström 14

Immi Hellen 14

Vera Hjelt 15

Maria Kraftman 15

Emma Krohn 16

Minna Krohn 16

Helmi Krohn 16

Aina Lagus 17

Ina Lange 17

Hilja Liinamaa-Pärssinen 18

Marie Linder 19

Fredrika Lovisa Lindqvist 19

Eva Ljungberg 20

Lilly Londen 20

Augusta Lundahl 21

Ida Castalia Lönnbeck 21

Ingeborg Malmström 21

Irene Mendelin 22

Gerda von Mickwitz 22

Alli Nissinen 23

Wilhelmina Nordström 23

Hanna Ongelin 24

Fredrika Pietilä 24

Wendla Randelin 25

Tekla Roschier 25

Carolina Runeberg 26

Fredrika Runeberg 26

Anna Schauman 28

Ottilia Stenbäck 28

Hilja Tavaststjerna 28

Hilda Tihlä 28

Toini Topelius 29

Alli Trygg-Helenius 29

Constance Ullner 30

Sara Wacklin 30

Adèle Weman 31

Fredrika Wenman 31

Helena Westermarck 32

Elvira Willman-Eloranta 32

Emma Åkerman 33

(4)

Mina Ahnger

Wilhelmina (Mina) Nyberg syntyi Helsingissä yläluokan perheeseen v. 1842 ja avioitui esit- telijäsihteeri B. Ahngerin kanssa v. 1867. Mina Ahnger käytti kirjoissaan nimimerkkiä Moster Ulla. Moster Ullas berättelser för barnen ilmestyi v. 1888 ja Den lifegna: berättelse för ungdom af Moster Ulla v. 1889. Den lifegna on romanttinen rakkaustarina tsaarinajalta. Kirjassa maa- orjan tytär aiotaan pakottaa vastentahtoiseen avioliittoon, mutta Aleksanteri II:n lopetettua orjuuden tyttö vapautuu ja saa sen, jota rakas- taa. Teos on esipuheen mukaan syntynyt siten, että kirjailija ensin kertoi tarinan nuorille ystävil- leen ja näiden toivomuksesta siirsi sen paperille.

Mina Ahnger kuoli v. 1890.

Lähteet:

Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloil- la. Helsinki 1896.

Selma Anttila

Selma Anttila poikkeaa taustaltaan useim- mista aikansa naiskirjailijoista. Hän syntyi Ori- mattilassa seppä Helanderin tyttärenä v. 1867 ja pääsi Helsinkiin kouluun, jossa oli lähes ainoa maalaistyttö ja lisäksi suomenkielinen.

Selma innostui jo kouluaikana kirjoittamisesta ja kansanvalistuksesta. Hän toimi koulun jälkeen ekonomina, opettajana ja kirjastonhoitajana, v. 1893 hän avioitui opettajakollegansa Werner Anttilan kanssa. Selma kirjoitteli paljon lehtiin matkusti naisasia- ja raittiuskongres- seihin, esitelmöi kirjallisuudesta ja historiasta.

Hän oli yhteiskunnallisesti hyvin aktiivinen, mm.

perusti lastenseimen, toimi pitkään Suomen Naisyhdistyksen sihteerinä, oli Suomen Rau- hanliiton perustajajäseniä ja oli perustamassa Tampereelle Näyttämöyhdistystä.

Kirjailijauransa Selma Anttila aloitti v. 1904.

Teoksia ilmestyi parikymmentä v. 1940 men- nessä. Teokset kertovat yhteiskunnallisista epä- kohdista, joihin kirjailija törmäsi jokapäiväisessä työssään. Kirjailija tunsi sympatiaa vähempi- osaisia kohtaan, mutta antipatiaa järjestäyty- nyttä työväenliikettä kohtaan.

Tosielämään pohjautuvilla ”puhdasta” rakkautta kuvaavilla romaaneillaan Anttila saavutti laajan lukijakunnan suosion. Kaupunkilaistyöväen ja köyhälistön elämää Anttila kuvasi teoksissaan Kuvia työväen kaupungista (1904) ja Hallima- jan nuoret (1907), kaupungin ja maaseudun vastakohtaisuutta teoksessaan Kaupungin lapsi (1909), perinnöllisyyden vaikutusta luonteeseen teoksessa Vaihdokas (1912) . Valtion kirjallisuuspalkinnon kirjailija sai v. 1923 ja 1939. Kirjailija kuoli Helsingissä v. 1942.

Lähteet:

Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan. Suoma- laisten kirjailijoiden elämäkertoja. Porvoo 1954.

Kallio, O.A.: Uudempi suomalainen kirjallisuus.

Jälkimäinen osa. Myöhempi eli muutosten aika.

Porvoo 1912.

Pöydänkulma ja maailma. Naiskirjallisuus tutki- muskohteena. Teoriaa, käytäntöä, lähteitä. Toim.

Irmeli Niemi. Turku 1988.

Rajainen, Maija: Naisliike ja sukupuolimoraali.

Keskustelua ja toimintaa 1800-luvulla ja nykyi- sen vuosisadan alkupuolella noin vuoteen 1918 saakka. Suomen Kirkkohistoriallinen Seuran toi- mituksia 91. Helsinki 1973.

Isa Asp

Louise (Isa) Asp ehti lyhyen elämänsä aikana jättää vain hennon jäljen suomalaisen kirjallisuuden historiaan. Hänen merkityksensä on sii- nä, että hän oli ensimmäinen suomenkielinen naislyyrikko kansanrunouden ulkopuolella.

(5)

Mimmi Bergh

Jemina (Mimmi) Bergh oli lehtori, rovasti Julius Berghin suuren lapsijoukon vanhimpia, syntynyt Kuopiossa v. 1845. Hän kävi Kuopion ruotsalaisen tyttökoulun ja seurasi myöhemmin opetusta Jyväskylän seminaarissa ja Helsingin suomalaisessa jatko-opistossa. Mimmin elä- mäntehtäväksi muodostui tyttöjen kasvatus ja koulutus, erityisesti suomenkielinen: Hän ehti yli kolmekymmentä vuotta kestäneen uransa aikana opettaa useassakin Oulun kouluissa ja toimia ensimmäisenä johtajattarena Oulun suomalaisessa jatko-opistossa. Ahkerasti hän oli mukana myös monenlaisessa hyvänteke- väisyystyössä, mm. Oulun diakonissakodin ja vankeinhoitoyhdistyksen piirissä, joista jälkim- mäiseen liittyi toiminta Oulun lääninvankilan naisosaston opettajana.

Mimmi Berghin tuotanto jäi kirjallisilta ansioil- taan vaatimattomaksi. Kertomuksia ja miettei- tä vangeille vankilan yksinäisyydessä (1891-92) koostuu kuudesta vihkosesta ja on kirjoitettu

”herätykseksi ja kehoitukseksi” omia vankioppi- laita varten. Jo paria vuotta aiemmin oli ilmestynyt Silmäyksiä aikamme emansipatsiooni- pyrintöihin, etenkin naiskysymykseen, Jumalan sanan valossa. Siinä hän julistaa ratkaisunsa mm. naisten vapausvaatimuksiin:

”Kuta syvemmälle hengellinen elämä juurtuu, sitä syvemmälle tunkeupi tuon tärkeän n.s. nais- kysymyksen oikean ratkaisemisen aate tosi kris- tityn sydämeen. --- Siitä saamme olla varmat, ettei nainen, jollei Herra saa olla vapauttamis- työn johtajana, vapaudu, jospa kulkisikin pää Isa Asp oli utajärveläisen talon esikoistytär, syn-

tymävuosi 1853. Isä oli kasvatuskodissaan oppinut ruotsin kielen, mutta äiti puhui vain suomea, jota isäkin käytti sepittäessään kalevalamittaisia pikkurunoja. Isasta tuli kaksikielinen. Hyväpäi- nen tyttö pääsi Raaheen pikkulasten kouluun ja v. 1864 ruotsalaiseen tyttökouluun. Ensimmäi- nen säilynyt runo on suomenkielinen, mutta tyttökoulun Fågeln- ja Lauluja- lehtiin kirjoitetut runot ovat luonnollisesti ruotsinkielisiä. Isa toimitti kumpaakin lehteä, joista myös jälkimmäi- nen oli nimestään huolimatta ruotsinkielinen.

Vuonna 1871 Isa Asp aloitti opinnot Jyväskylän seminaarissa, ja suomenkielisten runojen mää- rä karttui. Niiden keskeinen aihe on isänmaa, ja Isa sai sepitettäväkseen useita juhlarunoja.

Isänmaallisen lyriikan ja luonnonkuvausten rin- nalla tulee esille myös nuoren naisen kaipaus ja mielen levottomuus sekä kuin tulevan kohtalon enteenä ajatus kuolemasta. Hänen runoistaan tunnetuin lienee Aallon kehtolaulu, jossa rau- hatonta sydäntä kehotetaan tyyntymään aallon lailla.

Isa Asp kuoli keuhkotautiin joulukuussa v. 1872, ja hänen haudallaan jaettiin hänen muutamista runoistaan koottua Muistellaisia-vihkosta. Yh- tään itsenäistä runokokoelmaa ei hänen elin- aikanaan ilmestynyt, mutta runoantologioissa (esim. Runojen kirja 1977) hänet on muistettu.

Lähteet:

”Sain roolin johon en mahdu”. Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Ne- vala. Helsinki 1989.

Tuulio, Tyyni: Fredrikan Suomi. Esseitä viime vuosisadan naisista. Porvoo 1979.

(6)

pystössä, keppi kainalossa, papyrossi huulissa, maisterindiploomi lakkarissa - tai jos heiluttaisi miekkaansa katumeteleissä kansanvallan edus- tajana.”

Itsensäkieltäminen laiskuuden, hempeyden, juoruilunhalun, turhamaisuuden, pintapuoli- suuden, kateuden, itserakkauden ja ylpeyden sijaan - siinä Mimmi Berghin ohjeita naisille.

Naisten opinsaantiin, jopa yhteiskouluihin, hän toki suhtautuu suopeasti, mutta rajansa sillä- kin: tanssijattaren, näyttelijättären ja laulajatta- ren uria hän ei vakaumuksensa vuoksi hyväksy.

Mimmi Berghin muuta tuotantoa ovat vihkoset Palvelija-Kuvastin (1888) sekä Luetko raamattua ja miten luet? (1893). Niiden lisäksi hän kirjoitti sanomalehtiin ja suomensi uskonnollisia teoksia ruotsista ja saksasta. Mimmi Bergh kuoli v. 1932.

Lähteet:

Aikalaiskirja. Henkilötietoja nykypolven suoma- laisista. Helsinki 1920.

Emilie Björkstén

Arkadia Emilie Björkstén oli yksi 1800-luvun nä- kyvimmistä naisrunoilijoistamme. Hän julkaisi kaikkiaan neljä runokokoelmaa, muistelmate- oksen sekä käännöksiä englanninkielestä. Teok-

sissaan hän käytti aina nimimerkkiä e***, mikä ei liene kuitenkaan ollut ajan lukevalle yleisöl- le salaisuus. Nuoren väen suosion hän sai Tant Enunynä, joka avusti ahkerasti tummasävyisillä saduillaan Topeliuksen lastenlehteä Trollslän- danlia.

Emilia Björkstén oli kirjoittanut runoja jo 1850-luvulla ja antanut niitä Fredrika Rune- bergin arvosteltavaksi, mutta esikoiskokoelma Sandperlor ilmestyi vasta v. 1864. Suuri esikuva J.L. Runeberg on siinä läsnä intohimoisen rakkauden kohteena. Taustalla on 1840-luvulla alkanut kiihkeä rakkaussuhde Runebergin kanssa, mistä tuli hänen elämäänsä hallitseva tekijä.

Hän ei koskaan toiminut missään ammatissa eikä myöskään avioitunut. Oleskelu Porvoossa tuli kyseenalaiseksi suhteen Runebergiin paljastuttua. Emiliellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kierrellä sukulaisten luona. Suhteestaan runoilijaan Emilie Björkstén kirjoitti mm. myö- hemmin laajan lukijapiirin saaneissa muistelmissaan Några minnen (1871).

Esikoiskokoelma oli saanut rohkaisevan vas- taanoton, ja muutaman vuoden kuluttua ilmestyi toinen runokokoelma Drottningarna, joka sisältää runoja maailmanhistorian kuuluisista naisista. 1870-luvulla Emilie Björkstén kokosi runokalenterin Mosaiker, jossa on mm. Fredri- ka Runebergin, Wilhelmina Nordströmin sekä Emilien omia runoja. Runebergin sairauden aikana Fredrika ja Emilie ystävystyivät ja runoilijan kuoltua ilmestynyt kokoelma Ännu en gång onkin omistettu ’Runoilija Runebergin leskelle kunnioituksella ja rakkaudella”. Viimeinen teos De sista on julkaistu v. 1886 runoilijattaren ol- lessa jo yli 70-vuotias. Sen runot ovat enimmäk- seen uskonnollisia.

Lähteet:

Edelfeldt, Berta: Vanhan päiväkirjan lehtiä. Epi- sodi J.L. Runebergin elämästä. Helsinki 1922.

(7)

Fredrika Bremer

Fredrika Bremer syntyi Tuorlan kartanossa lähellä Turkua v. 1801, mutta asui siellä vain ensimmäiset ikävuotensa. Monien muiden säätyläisperheiden tavoin Bremerien perhekin muutti Ruotsiin 1800-luvun ensimmäisellä vuo- sikymmenellä.

Jo ensimmäisillä teoksillaan, humoristisilla por- variskuvauksilla Teckningar ur hvardagslifvet (osat 1-3 vv. 1828-31) Fredrika Bremer herätti huomiota ja sai Ruotsin akatemiankin tunnus- tuksen. 1830-luvulla ilmestyivät laajat ylä- ja keskiluokan kuvaukset Grannarne (1837) ja Hemmet (1839), joissa naiset käyvät kamppai- lua itsenäisyydestään. Samalla vuosikymme- nellä tuotantoa alettiin kääntää vieraille kielille, ja Bremer tuli tunnetuksi myös Euroopassa ja Amerikassa.

Pelkästään kirjallinen toiminta ei kuitenkaan riittänyt. Humaani luonne vei hänet monenlai- seen hyväntekeväisyystyöhön, mm. vankein- hoidon piirissä, jonka epäkohtia hän ankarasti arvosteli kirjoituksissaan. 1840-luvulla ilmestyi- vät yhteiskunnalliset romaanit Trälinnan (1840) sekä Syskonlif (1848), jonka jälkeen hän teki pari vuotta kestäneen matkansa Amerikkaan.

Hemmen i den Nya verlden (1853-54) on syntynyt tämän matkan aikana saaduista vaikutteista.

Se esittelee laajasti amerikkalaisen yhteiskunnan valtiollista, uskonnollista ja kulttuurielämää.

Hänen kuuluisin teoksensa, v 1856 julkaistu ten- denssiromaani Hertha nostatti kiivaan polemii- kin. Kirjoittajaa syytettiin siveettömyydestä, kun

hän rohkeni arvostella perheenisän valtaa mää- rätä täysi-ikäisten tyttäriensä tulevaisuudesta tai vaatia naisille koulutusta, omistusoikeutta ja oikeutta omaan ammattiin. Naisen ratkaisu va- lita sekä avioliitto että yhteiskuntaa hyödyttävä toiminta oli uutta ja monille liikaa. J.V. Snellman, joka aiemmin oli suosinut Bremeriä, kirjoitti Litteraturbladetiin yhdentoista palstan mittai- sen arvostelunsa, jossa muun ohessa neuvoi, miten naissuvun oli meneteltävä pysyäkseen miesten suosiossa. Kirjansa myötä Bremer menetti kansansuosionsa yhtä nopeasti kuin oli sen aiemmin saavuttanutkin.

Herthan ilmestymisen jälkeen Fredrika Bre- mer matkusti vuosiksi ulkomaille, aina Pales- tiinaan saakka ja julkaisi huomioitaan matkalta teoksessaan Lifvet i Gamla verlden (1860-62).

Elämänsä loppuvuosiksi hän asettui Arstan tilalle, jossa kuoli uudenvuodenaattona v. 1865.

Lähteet:

Gripenberg, Alexandra: Naisasian kehitys eri maissa III. Porvoo 1908.

Hagman, Lucina: Fredrika Bremer. Kuvaus vuosi- satamme alkupuolelta. Porvoo 1886.

Fredrika Wilhelmina Carstens

Fredrika Wilhelmina Carstens julkaisi v. 1840 ensimmäisen Suomessa kirjoitetun romaanin nimeltä Murgrönan. Tiedot sen tekijästä ovat niukat: Wilhelmina oli syntynyt Hämeen lää- nin maaherran J.Fr. Sticheusln tyttärenä v. 1808, avioitunut upseerin kanssa, jäänyt myöhemmin leskeksi ja asui suuren osan elämästään kuuden lapsensa kanssa maatilallaan Loviisan lähellä.

Maalaus ja kirjoittaminen tarjosivat pakopaikan ilmeisen huonosti viihtyvälle Wilhelminalle.

Murgrönan on mannermaisten esikuviensa tapaan kirjemuotoinen: parikymmenvuotias orpotyttö Mathilda tilittää kirjeissään ystävättä- relleen Emilialle elämäänsä jalon vapaaherratta-

(8)

ren seuraneitinä. Kirjeissä esiintyy myös viaton, suloinen nuori Rosa, jonka maailma luhistuu rakastetun pettäessä hänet. Juoneltaan teos on hajanainen ja kaavamainen, sen kieli tunteellista ja huudahtelevaa. Nimenä esiintyvä muratti on keskeinen naisen elämän symboli, riippuvuu- den vertauskuva. Mathildan ja Rosan kohtaloi- den kautta Carstens käsittelee aikansa naisen elämän keskeisiä ongelmia: kaksinaismoraalia ja holhouksenalaisuutta.

Romaani sai ilmestyessään osakseen kovaakin kritiikkiä. Helsingfors Morgonbladin arvoste- lussa kirjailijatarta kehotettiin ottamaan tun- teja ruotsin kieliopissa ja tyyliharjoituksissa, logiikassa ja estetiikassa. Myös yksityiselämään teoksen julkaiseminen toi vaikeuksia. Kirjailijaa nimitettiin kotiseudullaan pitkään vain Muratiksi ja epäiltiin miehensä myrkyttämisestä, mistä syytöksistä lääkärintodistus hänet sentään virallisesti vapautti. Fredrika Wilhelmina Carstens kuoli v. 1888.

Lähteet:

Mazzarella, Merete: Från Fredrika Runeberg till Märta Tikkanen. Frihet och beroende i fin- landssvenska kvinnolitteratur. Helsingfors 1985.

Stenvall, Asa: Den frivilligt ödmjuka kvinnan. En bok om Fredrika Runebergs verklighet och dikt- ning. Stockholm 1979.

Anna Dahlgren

Anna Dahlgren syntyi v. 1868 vaasalaiseen kauppiasperheeseen. Anna Dahlgren kirjoitti nimimerkeillä Alta ja A.D. sanoma- ja aikakauslehtiin ”jutelmia” sekä nuortenkirja-arvosteluja.

Hänen ilmeisesti ainoa oma teoksensa Små stugor, joka ilmestyi v. 1894, sisältää pieniä kertomuksia Etelä-Pohjanmaalta. Vuodesta 1895 alkaen hän toimitti myös lastenlehteä Sirkka.

Anna Dahlgren kuoli Norjassa v. 1908.

Lähteet:

Aina Dammert

Anna Johanna Nathalia Dammert (s. Appelgren) syntyi helsinkiläisen apteekkarin perheeseen v. 1837. Kotona häntä kutsuttiin Ainaksi, ja tätä nimeä hän käytti kirjailijanakin. Vuonna 1860 Aina meni naimisiin lääket. tri A.G. Dammertin kanssa, mutta jäi leskeksi ja seitsemän alaikäi- sen lapsen huoltajaksi v. 1873. Saadakseen lisätuloa perheen elatukseen hän alkoi kirjoittaa kertomuksia sanomalehtiin, mm. Helsingfors Dagbladetiin ja Finsk Tidskriftiin.

Hänen tuotantoonsa kuuluvat mm. nuorten- kirjat Hemmet. En landflickas anteckningar.

För ungdom (1876) ja Sista skörden. Vers och prosa för de unga (1878). Edellinen on ano- nyyminä julkaistu romaani, jossa kuvataan Helsinkiin muuttaneen nuoren maalaistytön vaiheita, jälkimmäinen kertomuskokoelma. Aina Dammertin elämä ja kirjailijanura jäivät lyhyiksi.

Hän kuoli vain 40-vuotiaana v. 1877.

(9)

Lähteet:

Rosenqvist, Kerstin: Finlandssvensk barnlitte- ratur fram till år 1900. Litteratur och samhälle 1974:2. Uppsala 1974.

Adelaide Ehrnrooth

Kenraalintytär Adelaide Ehrnrooth syntyi Nas- tolassa v. 1826. Hän sai sivistyksensä lähinnä kotiopettajien johdolla, mutta kokemuspiiriä avarsi matkustelu ulkomailla. Hänestä kehittyi valpas elämänilmiöiden tarkkailija ja analysoija, joka kohdisti arvostelunsa kartanontyttären ahtaaseen kasvatukseen sekä naisten näkö- piirin rajoittuneisuuteen ja sovinnaisuuteen.

Muutettuaan 1860-luvulla Helsinkiin hänestä tuli Rouvasväenyhdistyksen sihteeri ja samoi- hin aikoihin hän alkoi julkaista jatkokertomuk- sia Finlands Allmänna Tidningissä nimimerkillä A-I-a. Kertomusten viihteelliseen ja romantti- seen juoneen yhdistyvät selkeät kannanotot ajankohtaisiin naiskysymyksiin, ja kertomuksista kirjailija muokkasi tendenssiromaaninsa Bil- der ur familjekretserna i Finland (1866), Dagmar (1870), Tiden går och vi med den (1878) ja Hvar- dagslifvets skuggor och dagrar (1881). Ne ovat avioliittokuvauksia, ja usein keskushenkilönä on itsenäinen ja voimakas nainen, joka ei suostu avioon ympäristön painostuksesta tai taloudellisista syistä, eikä katso läpi sormien miehen si- veellistä heikkoutta. Kaksinaismoraalin kirjailija tuomitsee ja pyrkii osoittamaan, että naisten kasvava taloudellinen riippumattomuus edistää absoluuttisen sukupuolimoraalin toteutumista.

Naisen ammattiura on esillä esim. romaanissa

Många döttrar (1881): onnellisen elämän saa- vuttaa vain sellainen nainen, joka uskaltaa kul- kea omaa tietään ja toteuttaa lahjojaan, eikä avioliitto voi olla naisen oman toiminnan este.

Adelaide Ehrnrooth oli uranuurtajapersoonalli- suus. Hän toi naisemansipaation suomalaiseen kirjallisuuteen ja kävi vuosikymmeniä kiivai- ta kiistoja naisasiasta sanomalehtien palstoilla sekä toimi Suomen Naisyhdistyksessä ja Unioo- ni Naisasialiitossa. Hän kuoli v. 1905.

Lähteet:

Wilkama, Sisko: Naissivistyksen periaatteiden kehitys Suomessa 1840-1880-luvuilla. Pedago- gis-aatehistoriallinen tutkimus. Suomen Histo- riallinen Seura. Historiallisia tutkimuksia XXIII.

Helsinki 1938.

Betty Elfving

Betty Gustava Lovisa Elfving syntyi turkulaiseen virkamiesperheeseen v. 1837. Hän oli nuoresta

(10)

alkaen harras suomalaisuuden ystävä ja kirjoitti teoksensa suomeksi. Betty Elfvingin ensimmäi- nen romaani Härkrnannin pojat ilmestyi salani- mellä Aura v. 1887, kun kirjailija oli jo 50-vuotias. Teos käsitteli Isovihan aikaa ja oli aikanaan hyvin suosittu. Betty Elfvingin toinen pääteos kaksiosainen Vuosisatain perintö, joka liittyi Pik- kuvihaan, ilmestyi v. 1902. Molemmat romaanit ovat hyvin isänmaallisia, suomalaismielisiä ja romanttisia. Kirjoissa näkyy kirjailijan sujuva kertomistaito ja huolellinen historiaan perehty- minen. Betty Elfving käsitteli historiallista aihet- ta myös julkaisematta jääneessä näytelmässään Sprengtportenin oppilaat, jonka esittämisen sensuuri kielsi talvella 1890.

Vaikka Betty Elfvingin romaanit on kirjoitettu aikuisille, ne saavuttivat pian myös nuorten suosion. Härkmanin poikia voidaan pitää en- simmäisenä suomalaisena historiallisena nuor- tenkirjana. Valtion kirjallisuuspalkinnon Betty sai v. 1903. Kirjailija kuoli v. 1923.

Lähteet:

Lappalainen, Irja: Suomalainen lasten- ja nuor- tenkirjallisuus. Helsinki 1976.

Suomen kirjallisuus VII. Kirjallisuuden kenttä.

Toim. Matti Kuusi. Helsinki 1968.

Edith Theodora Forssman

Lääninrovastin tytär Edith Theodora Forssman syntyi Kemiössä v. 1856. Kotona kasvatetun tytön vilkas mielikuvitus ja kirjallinen harras- tus huomattiin varhain. Ensimmäinen novelli julkaistiin tekijän tietämättä Åbo Postenissa v. 1875 nimimerkillä Aina, jota kirjailija käytti siitä lähtien. Esikoisteos Sex små berättelser af Aina och Eva ilmestyi v. 1880. Eva oli Edithin vanhem- man sisaren Fanny Lovisa Forssmanin (s. 1835) nimimerkki. Kirjailijan vuosittain (1891-1917)

ilmestyneistä Vid aftonlampan -kertomusko- koelmista tuli hyvin suosittuja, ja osa niistä suo- mennettiin (esim. Iltalampun alla 1893). Tarinat kuvastelevat tekijänsä uskonnollista ihanteelli- suutta, jolle muukin tuotanto rakentuu. Ainan lastenkirjoja ovat mm. kaksi joulukirjaa ja lasten rukouskirja. Hänen kertomuksiaan julkaistiin myös sanomalehdissä. Kirjailija kuoli v. 1928.

Lähteet:

Hanna Frosterus-Segerstråle

Johanna Wilhelmina Frosterus-Segerstråle oli lahjakas sekä taidemaalarina että lastenkirjaili- jana. Hän syntyi v. 1867 professoriperheeseen Helsingissä. Koulun jälkeen hän opiskeli piirus- tusta ja maalausta sekä Suomessa että Ranskas- sa. Vuonna 1889 hän avioitui maisteri Segerst- rålen kanssa.

Nimimerkillä -anna 18-vuotias taiteilija julkaisi v. 1885 kirjan I qvällstunden: sagor och berät- telser för de små. Taiteilija on itse kuvittanut teoksen, jota kiitettiin rikkaammaksi ja taiteel- lisimmaksi luomukseksi, mitä suomenruotsa- lainen lastenkirja oli siihen mennessä kyennyt tuottamaan. Lastenromaanin alkumuotona voidaan pitää kirjaa Klöfverbladet på Gammelgård, joka ilmestyessään v. 1897 sai heti suuren suosion. Siinä kuvataan kolmen kaupunkilaislapsen kesänviettoa maalla. Teos on sävyltään uskon-

(11)

nollinen, siinä korostetaan myös kasvatusta isänmaallisuuteen. Teoksessa Hemvärld och skollif kuvataan kouluelämää. Hanna Frosterus- Segerstråle kirjoitti vielä muutamia muita teoksia nimimerkillä H.F. Kaikissa teoksissa tulee esiin kirjailijan voimakas kristillinen maailman- katsomus. Kodin tunnelmia on Hannan tytär kirjailija Solveig von Schoultz kuvannut teoksessaan Hanna - äidin muotokuva.

Vaikka Hanna Frosterus-Segerstrålen lastenkir- jat olivat aikanaan hyvin suosittuja, hänen kirjallinen tuotantonsa jäi kuitenkin melko vähäisek- si. Vuosien myötä hän keskittyi yhä enemmän kirjankuvituksiin ja maalaamiseen. Omien kirjo- jensa lisäksi hän kuvitti myös mm. Topeliuksen tuotantoa. Taiteilijaa pidetään ensimmäisenä merkittävänä värisiveltimen käyttäjänä. Hanna Frosterus-Segerstråle kuoli v. 1946.

Lähteet:

Nuortenkirja Suomessa ennen ja nyt. Toim. Irja Lappalainen. Porvoo 1966.

Maria Lovisa Furuhjelm

Maria Lovisa Furuhjelm, s. Gripenberg (1846- 1916), joka kirjoittaessaan käytti nimimerkkejä Maria ja -il-, julkaisi jo 18-vuotiaana lastenkerto- muksia turkulaisessa ”pennikirjastossa”. Vuonna 1871 nuorena 25-vuotiaana naimattomana naisena hän laati pedagogisen kirjasen Neuvo- ja Suomenmaan äiteille, joka ilmestyi samana vuonna sekä suomeksi, ruotsiksi että norjaksi.

Vuonna 1874 Maria avioitui lehtori J.E. Furuh- jelmin kanssa, mikä ei kuitenkaan estänyt kirjal- listen töiden jatkamista. Småstycken på prosa och vers för de unga af Maria och XXX ilmestyi vuonna 1874. Em. teoksessa proosatekstin on kirjoittanut Maria ja runot Ida Lönnbäck (Lind- ström) (1845-1920). Marian teoksista pikkuker-

tomuksia sisältävä Kärfven ilmestyi v. 1883 ja Hvardagsliv. Skizzer från Nu och Förr v. 1890.

Kertomuksia leimaa kirjailijan uskonnollinen va- kaumus, ratkaisut ongelmiin löytyvät usein Raa- matusta.

Vuonna 1879 ilmestyi Maria Furuhjelmin romaani Skilda vägar (suom. Eri Uria v. 1904), jossa pyrittiin havainnollistamaan naisasiakeskuste- lun vaiheita. Kirja sijoittuu 1850-luvulle, siinä on kuvattu kahdentoista rippikoulunsa päättäneen tytön unelmia ja tulevaisuutta. Teoksessa kriti- soidaan tyttöjen saamaa kasvatusta, joka täh- täsi vain hyvän sulhasen saantiin. Vaikka kirjailijan mielestä tärkeintä naiselle on kodinhoidon oppiminen, vaihtoehtona nähdään myös kodin ja ansiotyön yhdistäminen. Kirja on tarkoitettu nuorille lukijoille ja on tavallaan ensimmäinen suomalainen tyttökirja.

Maria Furuhjelm oli tunnetumpi kansanvalis- tajana kuin kirjailijana. Vuosikymmenten ajan hän kiersi ympäri Suomea esitelmöimässä innolla lempiaiheistaan kodinhoidosta, lasten- kasvatuksesta ja naisasiasta. Hän julkaisi paljon kirjoituksia Excelsiorissa sekä sanomalehdissä ja Koti ja yhteiskunta -lehdessä. 1890-luvulla Maria Furuhjelm laati Suomen Naisyhdistyksen yleishyödylliseen kirjastoon kirjasia, joissa käsi- tellään pikkukertomusten muodossa raittiusky- symystä, kodinhoitoa, puutarhanhoitoa, lasten- hoitoa ja -kasvatusta. Kirjat ovat helppotajuista kansanvalistus- ja nuorisokirjallisuutta. Kirjoissa on opettavainen, moralistinen sävy, vaihtoeh- toina ovat hyvä ja paha. Onneksi kirjailijalla on kirjoituksissaan myös huumoria ja tervettä jär- keä.

Lähteet:

(12)

Uranuurtajanaisia. Suomen naisyhdistyksen 40-vuotisjuhlajulkaisu 1884-1924. Helsinki 1924.

Ida Godenhjelm

Huomattavin viime vuosisadan puolella ilmes- tyneistä lastenlehdistä oli Pääskynen, jota toimitti nimimerkki I.G, Ida Gustava Godenhjelm (s. Lindroos), (1837-1913) . Hän toimitti Pääs- kystä vv. 1873-81. Pääskysen vakituisella avus- tajana oli Julius Krohn perheineen.

Alexandra Gripenberg

Alexandra Gripenberg syntyi Kurkijoella, mutta vietti lapsuutensa Kirkkonummella, jossa sisaret opettivat häntä. Koulua Alexandra ei käy- nyt päivääkään. Alexandran lahjakkuus ilmeni jo nuorena tyttönä. Vuonna 1877 ilmestyi teki- jänimellä Ringa esikoisteos Berättelser af Rin- ga, jonka arvostelijat ottivat suopeasti vastaan.

Alexandra muutti Helsinkiin, jossa ystävystyi pian Topeliuksen perheen kanssa. Romaanit Strån ja I tätnande led ilmestyivät tekijänimellä Aarne 1880-luvulla, samoin novellit Kahdeksan tunnin kokemukset ja Sokea. Näissä oli teemoi- na suomalaisuuden asia, nais- ja siveellisyysky- symykset. Ringan ja Aarnen lisäksi Alexandra käytti nimimerkkejä -io-, X.G. ja G.

1880-luvulta alkaen Alexandra kirjoitti matka- kertomuksia. Yhdysvaltoihin suuntautuneen matkan jälkeen syntyi v. 1898 teos Ett hal- vår i nya världen, kirja Orjien vapauttamisesta Pohjois-Amerikassa ilmestyi v. 1892. Punainen kansa, kertomuksia intiaaneista nuorisolle ja kansalle ilmestyi v. 1894.

Lisääntynyt yhteiskunnallinen aktiivisuus sai Alexandran luopumaan kaunokirjallisuudesta ja hänestä tuli tunnettu luennoitsija ja poliitikko.

Hän sai työssään kokea paljon ivaa ja vastus- tusta. Hänen merkityksensä suomalaiselle nais- liikkeelle tunnustettiin laajemmin vasta myö- hemmin, kuten teoksessa Uranuurtajanaisia todetaan :

”Hänellä on ollut uranuurtajain kohtalo siinäkin, että ainoastaan verraten pieni piiri nyt hänen eläessään tuntee ja tunnustaa hänen työnsä merkityksen, mutta tämä työ on sitä laatua, että se viheriän saaren lailla ylenee ajan aalloista sitä mukaa, kun tietämättömyyden ja ennakkoluu- lojen usmat ympäriltä hälvenevät.”

Alexandra Gripenbergin pääteos on Reformar- betet till förbättrande af kvinnans ställning I-III, joka ilmestyi v. 1893. Suomeksi se ilmestyi vv. 1905-09 neliosaisella nimellä Naisasian kehitys eri maissa. Naisasiaa sisältää myös teos Aviopuolisoiden omistusoikeudesta eri maissa (1909). Lisäksi Alexandra on kirjoittanut useita näytelmiä ja naisten elämäkertoja. Alexandra Gripenberg oli myös aikansa aktiivisimpia lehti- naisia. Hän oli aloitteentekijä Excelsior-kalenterissa ja toimitti vv. 1896-1911 naisliikkeen leh- teä Koti ja Yhteiskunta.

Lähteet:

Ekelund, Erik: Finlands svenska litteratur 2. Från Åbo brand till sekelskiftet. Helsingfors 1969.

Uranuurtajanaisia. Suomen naisyhdistyksen 40-vuotisjuhlajulkaisu 1884-1924. Helsinki 1924.

(13)

Hilja Haahti

Hilja Haahti (Hilja Theodolinda Krohn, s. Hahns- son, v:sta 1901 Haahti) syntyi Hämeenlinnassa v. 1874. Hän kasvoi perin kirjallisessa kodissa:

äiti Theodolinda oli ensimmäinen suomenkielinen naiskirjailija ja isä Johan kielitieteilijä ja suomentaja. Niinpä oli luonnollista, että myös tytär runoili, toimitti omia lehtiä, kirjoitteli lastenlehtiin. Koulunkäynnin päätyttyä Hilja siirtyi Suomalaiseen jatko-opistoon, josta valmistui opettajaksi v. 1895. Muutaman virassaolo- vuoden jälkeen hän jatkoi opiskeluaan, aluksi päämääränään ylioppilastutkinto, myöhemmin yliopistossa. Vuonna 1902 Hilja Haahti valmistui filosofian kandidaatiksi, neljä vuotta myöhem- min avioitui professori Ilmari Krohnin kanssa.

Ensimmäiset tuotteensa Hilja Haahti oli julkaissut jo 15-vuotiaana Lasten kuvalehdessä.

Varsinaisen kirjailijanuransa hän aloitti opet- tajaksitulovuonnaan julkaisemalla runovihon Oraita. Nuorisoromaani Helvi ilmestyi v. 1900.

Niiden jälkeen seurasi romaaneja, novelleja, runokokoelmaa, lastenkirjoja - kaikkiaan yli neljä- kymmentä teosta. Laajan tuotantonsa ansiosta Haahti saikin aikoinaan nimen ”Suomen kotien kirjailija”. Myös toimittajana ja kääntäjänä hän on toiminut; Haahden omia teoksia on niin ikään käännetty eri kielille.

Opiskeluaikana koettu uskonnollinen herätys, jota Helvi-romaani kuvastelee, johdatti myö- hemmin erilaisten kristillisten yhteisöjen piiriin, mm. Kristillisen taideseuran puheenjohtajak- si. Taide, suomalaisuus ja kristillisyys olivat ky- seiselle seuralle suuntaa antavat periaatteet.

Kristillinen elämännäkemys ja isänmaallisuus luonnehtivat myös Hilja Haahtea, joka on ollut uskonnollisten romaanien tekijöistä tuotteli- ain. Hänen suosituimman romaaninsa Kauri- alan kartanon kokonaispainos on yltänyt yli 50 000:een.

Hilja Haahden laajan tuotannon alkupäästä ovat näyttelyssä mukana myös teokset Kaksi kotimaata (1903), Israelin tyttäret (1903), Tari- noita lapsille (1905), Kotkat (1907), Valkeneva tie (1910), Juhlamuisto (1916), Tuhotulva (1916) sekä hänen toimittamansa lasten joulukirja Jou- lupuhteiksi tytöille ja pojille (1911-14).

Lähteet:

Suomen kirjallisuus VIII. Kirjallisuuden lajeja.

Toim. Pekka Tarkka. Helsinki 1970.

Theodolinda Hahnsson

Ensimmäinen suomeksi kertomuksensa kirjoittanut ja julkaissut naiskirjailija oli Hilja Haahden äiti Theodolinda Hahnsson (s. Limon) . Hän syntyi v. 1838 Kiikan pappilassa. Tiedonhaluinen tyttö ei päässyt kouluun, mutta sai opetusta isältään ja luki paljon. Hänen haaveensa oli teh- dä jotakin kansan hyväksi, ja tätä toivetta hän ryhtyi toteuttamaan alkamalla sepittää kertomuksia pappilan palvelusväelle. Vuonna 1864 tuleva kirjailija meni naimisiin maisteri Hahns- sonin kanssa. Koti perustettiin ensin Kokkolaan, v. 1871 Hämeenlinnaan. Toinen lapsi, pieni tytär oli kuollut Kokkolassa, ja äiti oli ryhtynyt surun- sa lievittämiseksi kirjoittamaan novelleja, joista syntyi esikoisteos Haapakallio, Idyllintapainen kuvaelma Hämenmaasta (1869).

Kertomusten aiheet ovat maalaiskansan elä- mästä, ja sävy opettavainen ja puhdashenkinen.

Ajan idealismille tyypillinen köyhyyden ihan- nointi on selvästi esillä, mutta kirjailija ei silti ollut sokea epäkohdille, esim. jyrkälle säätyerol- le. Hahnsson oli tavattoman tuottelias etenkin

(14)

1870-80 -luvuilla ja hyvin suosittu. Kertomus- ten lisäksi tuotantoon kuuluu näytelmiä (esim.

Viinantehtailia, 1877) ja runsaasti käännöksiä mm. Heinrich Hoffmanin Jörö-Jukka (1869), Defoen Robinson Crusoe (1875) ja Fredrika Bremerin Perhe (1882).

Naiskirjailijan työn heikkoa arvostusta kuvastelee se, että Jörö-Jukan suomentajaksi Suo- men Kirjallisuus VIII:ssa mainitaan Yrjö-Koskisen puoliso. Leskeksi Theodolinda jäi kuitenkin vasta v. 1888, ja solmi uuden avioliiton senaattori Yrjö-Koskisen kanssa v. 1896. Toistamiseen hän jäi leskeksi v. 1903. Kirjailijan pitkä elämä päättyi V. 1919.

Lähteet:

Kuinka meistä tuli kirjailijoita. Suomalaisten kirjailijoiden nuoruudenmuistelmia. Helsinki 1916.

Suomen kirjallisuus VIII. Kirjallisuuden lajeja.

Toim. Pekka Tarkka. Helsinki 1970.

Nanny Hammarström

Nanny Hammarström syntyi Vaasassa v. 1870 virkamiesperheeseen. Lapsuus ei ollut helppoa aikaa, sillä suuren perheen molemmat van- hemmat kuolivat nuorina, ja Nanny jäi orvoksi 10-vuotiaana. Nanny valmistui taloudellisista vaikeuksista huolimatta matematiikan ja luon- nonopin opettajaksi. Opettajana hän toimi ensin Maarianhaminassa ja sen jälkeen yli 30 vuotta Loviisassa, jossa hän kuoli v. 1953.

Nanny Hammarströmin esikoisteos Två myrors äventyer herätti ilmestyttyään v. 1907 suurta huomiota. Kirja käännettiin pian suomeksi, norjaksi, saksaksi, englanniksi ja venäjäksi. Teos aloitti kokonaan uuden satuperinteen, kirja kuvaa hyönteismaailmaa raikkaasti ja luonnon- mukaisesti. Myös seuraavassa kirjassa Fru Rana (1908) Nanny kuvaa elollisia olentoja ja niiden kasvuympäristöä todellisen luonnontuntijan tavoin. Kurre och andra berättelser ilmestyi vuonna 1916. Vuosina 1918-20 ilmestyi kaksiosainen

Barn och vuxna (suom. Lapsia ja aikuisia), jonka eloisat tarinat pohjautuvat kirjailijan lapsuu- denmuistoihin. Nanny Hammarstöm kirjoitti yhteensä 11 teosta.

Lähteet:

Finländska gestalter 11. På utländsk botten och inhemsk. Ekenäs 1976.

Immi Hellen

Immi Hellen syntyi Kuoreveden kanttorin tyttä- renä v. 1861. Valmistuttuaan Jyväskylän semi- naarista hän toimi opettajana eläkeikään asti.

Ensimmäiset lastenrunonsa Immi Hellen kirjoitti opiskeluaikanaan 1880-luvulla. Vuonna 1898 ilmestyi Immi Hellenin ensimmäinen runokokoelma Lasten runoja, laajempi kokoelma Lasten runokirja ilmestyi v. 1930. Kaikkiaan Immi Hellen kirjoitti kaksi-kolmetuhatta lastenrunoa, joista suurin osa ilmestyi eri lastenlehdissä, etenkin Valistuksen lastenlehdessä ja Koitossa. Vaikka osa tuotannosta onkin jo vanhentunutta, monet leikilliset eläin- ja lapsiaiheiset runot ovat edel- leenkin hyvin pidettyjä.

Immi Hellenin ensimmäinen romaani, joka oli nuorisolle tarkoitettu Aune, ilmestyi v. 1896.

Tämä ensimmäinen suomenkielinen tyttökirja on tarina parantumattomasti sairaasta rikkaasta tytöstä ja hänen ystävyydestään köyhän sano- malehtipojan kanssa. Kirjaa arvosteltiin aikanaan liian fantastisesta loppuratkaisusta. Toinen nuortenkirja Eeva Aarnio ilmestyi v. 1901. Myös se on hyvin ihanteellinen ja melodramaattinen.

Kirjailija kuoli Helsingissä v. 1937 oltuaan elä- mänsä viimeisen vuosikymmenen valistuksen lastenlehden päätoimittajana.

Lähteet:

Mäenpää, Jorma: Sata vuotta sadun ja seikkai- lun mailla. Helsinki 1958.

Nuortenkirja Suomessa ennen ja nyt. Toim. Irja Lappalainen. Porvoo 1966.

Pöydänkulma ja maailma. Naiskirjallisuus tutki-

(15)

muskohteena. Teoriaa, käytäntöä, lähteitä. Toim.

Vera Hjelt

Vera Augusta Hjelt oli ammatiltaan opettaja, joskin hän saavutti aikanaan kuuluisuutta en- simmäisenä naispuolisella ammattientarkasta- jana. Vera syntyi apurehtorin tyttärenä Turussa v. 1857. Käytyään Tammisaaren seminaarin hän toimi kansakoulunopettajana ensin Ahvenan- maalla ja myöhemmin myös Ruotsissa. Vuonna 1885 hän perusti Helsinkiin kasvatusopillisen veistokoulun ja vaikutti myöhemminkin koulu- veiston järjestämiseen saamalla patentin hel- posta kouluun sopivasta höyläpenkistä. Vuonna 1891 hän perusti Helsinkiin höyrysahan ja puu- sepäntyöpajan, joissa hän toimi isännöitsijänä.

Opettajana hän oli myöhemmin Suomalaises- sa yhteiskoulussa. Vera Hjelt oli Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajana vv. 1907-18.

Hän kuoli v. 1947.

Vera Hjeltin kiinnostus usealle eri alalle näkyy hänen kirjoistaan. 1880-luvulla Vera kirjoitti useita oppikirjoja veistosta. Vuonna 1888 Finsk Qvinnoförening julkaisi hänen teoksensa Kvinnan på de praktiska arbetsområdena. Vuon- na 1894 julkaistiin hänen satuja kertomusko- koelmansa Mellan läxan och leken, jonka kuvitti ajan tunnettu kuvittaja A. Federley. Sadut kertovat lapsista tai eläimistä. Vaikka ne eivät aina olekaan kovin iloisia sävyltään, niillä on kuitenkin onnellinen loppu hyvien ihmisten ansiosta. Vera Hjelt oli mukana toimittamassa useita lastenlehtiä. Alta Dahlgrenin kanssa hän teki lastenlehtiä Sirkka ja Sländan sekä Alli Tryggin kanssa joululehteä Joulutervehdys.

Lähteet:

Maria Kraftman

Maria Kristina Kraftman oli syntynyt kaupun- ginvouti Petter Kraftmanin perheeseen v. 1812.

Hän oli perheetön ja elätti itsensä omistamal- la ajurinliikkeen, harjoittamalla viljakauppaa sekä perustamalla kotimaisten käsitöiden liik- keen. Turussa, joka oli hänen kotikaupunkinsa 1850-luvun puolivälistä alkaen, hän mm. suun- nitteli vähän ennen kuolemaansa työmiehille tarkoitetun ruokalan. Kaiken ohessa hän ehti osallistua sanomalehtityöhön. Maria Kristina Kraftman kuoli v. 1884.

Så slutades min lek, joka jäi Kraftmanin ainoaksi itsenäiseksi teokseksi, on romanttinen tarina hylätystä naisesta ja kurjasta, epäluotettavasta miehestä. Ihanteena esitetään nainen, joka on miellyttävä, nuhteeton, älykäs ja viehättävä, äitinä uhrautuva ja vastuuntuntoinen. Uutta ennakoi ajatus siitä, että naisellakin on oikeus koulutukseen ja tietoon ja että naisen älylliset edellytykset hankkia tietoa ovat samat kuin miehenkin. Yhteiskunnallisia oikeuksia Kraft- manin kuvaamat naiset eivät kuitenkaan nouse vaatimaan, naiskasvatuksen tarkoituksena on ennen kaikkea naisen sisäinen kasvu.

Ihannemies on rehellinen, päättäväinen, tun- teensa kätkevä, isänroolissaan patriarkka, jonka oikeus lapsiinsa on pyhä. Mies on naisen näkö- kulmasta yleensä vahva, mutta kirja huipentuu miehen oivallukseen: ”Me miehet kutsumme naista heikoksi sukupuoleksi, mutta vaadimme heiltä säälittä voimaa, jota meillä itsellämme ei ole koskaan ollut.”

(16)

Lähteet:

Emma Krohn

Emilia Sofia Krohn (s. Nyberg), (1838-1875), Julius Krohnin ensimmäinen vaimo, kirjoitti Pääskyseen omia runoja ja satuja.

Minna Krohn

Julius Krohnin toinen vaimo, Maria Wilhelmina Krohn (s. Lindroos), (1841-1917) kirjoitti Pääsky- seen kertomuksia sekä kokosi omista ja Emma Krohnin kertomuksista teoksen Pääskysen liver- ryksiä lapsille (1883). Se sisältää puolensataa omatekoista tai mukaeltua runoa ja kertomus- ta. Pääskynen ja Pääskysen liverryksiä lapsille on toimitettu Topeliuksen hengessä, johtolankana isänmaallisuus, siveys, totuus ym. hyveet.

Helmi Krohn

Helmi Krohn (myöh. Setälä) on tunnetun kirjailija Suonion (Julius Krohn) tytär. Hän syntyi v. 1871, kävi koulua Helsingissä yhdessä Maila Talvion kanssa ja avioitui v. 1891 E.N. Setälän kanssa. Helmi Krohn tunnetaan parhaiten elä- mäkertojen, kulttuurihistoriallisten muistelmien ja erikielisen kaunokirjallisuuden suomentajana.

Suomennettuja teoksia on yli 200, näistä suuri osa lasten- ja nuortenkirjoja.

Helmi Krohn julkaisi teoksiaan ja kirjoituksi- aan eri lehdissä sekä omalla nimellään että nimimerkeillä Anni Kurki, H.S, Laila ym. Hänen teoksistaan useat ovat tunnelmakylläisiä novelleja, avioliitto- tai rakkauskertomuksia. Onnis- tuneimpia ovat teokset Kansan hyväksi (1902) ja Vanhan kartanon tarina (1907), joista jäl- kimmäisessä jopa lievästi arvostellaan miesten tapaa suhtautua perheeseen. Vuonna 1910

Helmi Krohn julkaisi kokoelman Elämäkerrallisia kuvia, jossa esitellään nuorisolle eri alojen tun- nettuja henkilöitä. Elämäkerta Isa Aspista ilmestyi v. 1912. Helmi Krohn toimi myös kirjallisuus- kriitikkona ja oli mm. Valvojan toimitussihteeri.

Helmi Krohn tunnetaan hyvin myös lastenkir- jailijana, hän toimitti Pääskystä vv. 1907-34 ja toimi näin vanhempiensa työn jatkajana. Omia satuja Helmi Krohn julkaisi Pääskysen palstoilla sekä jouluisin ilmestyneessä Satukontissa. Hel- mi Krohnin satukirjoista mainittakoon kokoelma Olipa kerran: satuja lapsille. Helmi Krohn kuoli pitkän elämäntyön tehtyään v. 1967.

Lähteet:

Porvoo 1912.

(17)

Aina Lagus

Aina Gustava Lagus (1861-1939) oli Lumijoen kappalaisen tytär. Muistelmissaan Vägen som jag gått (1933) Aina Lagus kuvailee lapsuuttaan, johon kuuluivat mm. vierailut naapuripitäjän Limingan komeaan pappilaan, siihen aikaan Julius Berghin isännöimään. Mimmi ja Aina lie- nevät siis tunteneet toisensa, vaikka ikäero oli- kin toistakymmentä vuotta.

Aina kävi Oulun ruotsalaisen tyttökoulun ja sen lisäksi ruotsalaisen kauppakoulun siirtyen kyl- liksi ikää saatuaan Helsinkiin jatko-opistoon.

Kuten niin monet kanssasisarensa myös Aina va- litsi opettajanammatin: ensimmäinen työpaikka oli Kristiinankaupungissa, mutta jo v. 1884 hän siirtyi Poriin, jossa hoiti yli 20 vuotta uskonnon ja suomen kielen lehtorin virkaa. Niin ikään Maarianhaminassa, Kuopiossa ja Hämeenlin- nassa Aina Lagus ehti uransa aikana toimia.

Useaan otteeseen hän oli virastaan vapaa jatko- opintoja varten ja suoritti, paitsi yliopistollisen loppututkinnon, ensimmäisenä naisena maassa käytännön näytteet uskonnonopetuksessa.

Pitkän elämänsä aikana Aina Lagus ehti olla paitsi opettajana myös matkapuhujana ja esitel- möitsijänä sekä sisälähetyksen että raittiustyön piirissä. Puheitaan hän julkaisi myös kirjoissaan, mm. teoksissa Evighetsliv i dödens värld (1925) ja Starkare än döden (1926). Kirjallinen tuotan- to oli alkanut jo lähes neljäkymmentä vuotta aiemmin, jolloin ilmestyi ensimmäinen runokokoelma Studenten (1887) salanimellä A.L. Myös hänen kolme muuta runoteostaan ovat ruotsin- kielisiä: Tro, hopp och kärlek (1892), Din konung kommer (1906) sekä Snabba äro lifvets stunder

(1929). Kokoelmat koostuvat etupäässä uskon- nollisista

runoista, joissa tuntuu aitona omakohtaisesti koettu kristillisyys.

Lähteet:

Aikalaiskirja. Henkilötietoja nykypolven suoma- laisista 1934. Helsinki 1933.

Ina Lange

Ina Blenda Augusta Lange (s. Forsten) syntyi tullihallituksen asessorin perheeseen Helsin- gissä v. 1846. Hän opiskeli aluksi kotiopettajan johdolla, myöhemmin tyttökoulussa Berliinissä.

Musiikkiopintoja hän harjoitti Berliinin ja Mos- kovan konservatorioissa huomattavien opet- tajien (mm. Pjotr Tsaikovski) johdolla. Vuonna 1876 Ina solmi avioliiton oopperalaulaja Algot Langen kanssa ja muutti asumaan Tukholmaan, myöhemmin Kööpenhaminaan. Perheeseen syntyi kolme lasta. Avioliitto oli kuitenkin onne- ton ja purkautui v. 1898.

Ina Lange loi huomattavan uran sekä esittävä- nä taiteilijana että musiikkihistorijoitsijana. Jo avioliittonsa aikana hän teki laajoja esiintymis- matkoja Keski-Eurooppaan ja toimi arvostettu- na pianonsoiton opettajana Kööpenhaminassa.

Hän julkaisi omalla nimellään lukuisia musiikki- aiheisia teoksia, mm. säveltäjäelämäkertoja.

(18)

Ina Langen merkitys 1880-luvun realismin pe- rinteeseen keskeisesti kuuluvana kirjailijana on jäänyt hänen muun toimintansa varjoon.

Naiskirjailijoiden yleiseen tapaan hän käytti nimimerkkejä (Daniel Sten, Daniel Stern, Aino, -U jne.), ja siten hänen tuotantonsa hajosi mo- neen suuntaan. Esikoisteos on kertomuskokoelma Bland ödebygder och skär. Berättelser från Finland (1884), ja sen kuvauksen kohteena ovat maaseudun ihmiset. Romaanin Sämre folk (suom. Huonompaa väkeä) (1885) päähenki- lö on elämänsä yhteiskunnan kaksinaismoraalin varaan rakentava Nadja. Hänen hahmoaan pyritään valaisemaan hänen taustastaan käsin, mutta kehityskertomus jää heiveröiseksi: miksi Nadjan hyvät puolet katoavat, kun hän ”tekee parannuksen”? Keskeistä on kuitenkin kirjailijan ironia, tarkkanäköisyys ja avoimuus yhteiskunnan ongelmakohtien kuvaajana, ei ratkaisujen antajana. Ina Lange kuoli v. 1930.

Lähteet:

Suomalaisen musiikin taitajia. Esittävien sävel- taiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkki- nen. Helsinki 1958.

Hilja Liinamaa-Pärssinen

Hilja Liinamaa-Pärssinen (s. Lindgren) syntyi papin tyttärenä Halsualla v. 1876. Hän aloitti elämäntyönsä sivistyneistöperheen jälkeläisel- le soveliaalla tavalla: koulunkäynti Oulussa ja Kokkolassa johti Sortavalan seminaariin ja kan- sakoulunopettajan ammattiin. Avioliitto opis- kelutoveri Jaakko Pärssisen kanssa (v. 1899) synnytti ensimmäisen kaunokirjallisen teoksen.

Runokokoelma Primuloita (1900) on hempeän romanttinen, mutta enteilee pyrkimystä aat- teellisuuteen. Pian Hilja ottikin ensiaskeleen- sa työväenliikkeen riveissä. Työskentely Viipu- rin Tiiliruukin kansakoulun opettajattarena oli avannut nuoren rouvan silmät näkemään työ- läisten elinolojen ankeuden ja etenkin naisten ja lasten aseman surkeuden. Hilja Pärssisestä tuli nopeasti sosialidemokraattisen naisliikkeen

johtohahmo. Lehtiartikkeleissa, lentolehtisissä ja nyt myös runoissaan hän korosti yhteiskun- nallisen eriarvoisuuden kumoamisen välttämät- tömyyttä. Naisten äänioikeuskysymys oli näiden kirjoitusten keskeistä sisältöä, ja äänioikeuden toteutuminen v. 1906 oli työväenliikkeen nais- aktivistien voitto.

Vuonna 1907 Hilja Pärssinen valittiin sosiali- demokraattiseksi kansanedustajaksi. Eduskun- nassa hän tuli nopeasti tunnetuksi kiihkeänä puhujana, jolle läheisiä aiheita olivat raittiu- sasia, aviottomien äitien ja lasten asema sekä avioliittolainsäädäntö. Vuonna 1907 ilmestyi myös runokokoelma Taistelon tuoksinassa. Sen säkeissä puhuu luokkataistelija ja tietoinen so- sialisti, ei enää haaveellinen papintyttö. Seuraa- va merkittävä runoteos syntyi vallankumouksen kuukausina v. 1917. Elämän harhassa heijastuu toive paremmasta tulevaisuudesta, mutta myös suru sodan runteleman maailman vuoksi. Seu- raavana vuonna Hilja ja Jaakko Pärssinen joutui- vat pakenemaan Venäjälle poliittisista syistä. He palasivat kuitenkin takaisin, ja seurauksena olivat pitkät vankilatuomiot. Aviopuolisoiden välit rikkoutuivat Jaakko Pärssisen anottua armah- dusta sillä perusteella, että väitti toimineensa vaimonsa poliittisen vaikutuksen alaisena.

Hilja Pärssinen armahdettiin v. 1923. Samana vuonna ilmestyi runokokoelma Jälleen vapaa- na. Pärssiset jatkoivat yhteiselämää, muuttivat Karjalan Kannakselle ja perustivat oppikoulun, jonka opettajina molemmat toimivat. Hilja sai- rastui rintasyöpään, mutta selvisi leikkauksesta.

Hänet valittiin uudelleen eduskuntaan v. 1929.

Sairaus kuitenkin uusiutui, ja Hilja Pärssinen kuoli 23.9.1935.

Lähteet:

Palmgren, Raoul: Joukkosydän. Vanhan työvä- enliikkeemme kaunokirjallisuus I. Porvoo 1966.

Tiennäyttäjät 1. Suomen työväenliikkeen merk- kimiehiä Ursinista Tanneriin. Toim. Hannu Soik- kanen. Helsinki 1967.

(19)

Marie Linder

Nimimerkki Stella on jäänyt 1800-luvun suomalaisen kirjallisuuden historiaan romaanilla En qvinna af vår tid, joka ilmestyi v. 1867.

Nimimerkin taakse kätkeytyy juhlittu kaunotar, seurapiirirouva ja kosmopoliitti Marie Linder.

Hän oli syntynyt Pietarissa v. 1840 kreivi Mušin- Puškinin ja suomalaissyntyisen Emelie Stjernvallin tyttärenä. Jäätyään äidittömäksi v. 1845 Marie muutti Järvenpään kartanoon tätinsä Aurora Karamzinin kasvatettavaksi.

Marie oli vilkas, lahjakas ja hermoherkkä tyttö ja harrasti kirjoittamista jo varhain. 19-vuotiaana hän meni naimisiin kreivi Constantin Linderin kanssa, ja kirjoittaminen väistyi vuosiksi perheen kasvaessa. Vuonna 1862 Linderit asettuivat asumaan Kytäjän kartanoon. Avioelämän vaikeudet ja neljännen lapsen kuolema v. 1865 heikensi- vät Marie Linderin terveyttä ja henkistä tasa- painoa. Hän kuoli 29-vuotiaana kouristuskohta- ukseen, kuten virallisesti ilmoitettiin; ilmeisesti hän ei enää jaksanut elää ja otti ratkaisun omiin käsiinsä.

Aikamme naisen kirjoittaminen toimi Marie Linderin pakotienä ahdistavasta elämäntilan- teesta. Terapeuttinen tehtävä ei kuitenkaan teoksesta näy: se on kosmopoliittinen, tyylikäs naistenromaani ja sellaisena täysin poikkea- va aikakauden suomalaisessa kirjallisuudessa.

Päähenkilö Lucy on kiihkeä, vapautta kaipaava nainen, joka kokee yhteiskunnan naiselle aset- tamat velvoitteet kahleena. Aikakauden naisen- elämän keskeiset ongelmat eli elinikäinen hol-

houksenalaisuus ja miesten kaksinaismoraali sekä siihen liittyen naisten kasvatus viattomuu- teen tulevat romaanissa käsitellyiksi. Lucya kuvataan suhteessa kolmeen mieheen: des- poottiseen isään, vastenmieliseen kihlattuun Edvardiin ja rakastettuun Oscariin, jonka kanssa syntyy puhdas, henkinen liitto. Miespuoliset kriitikot suhtautuivat penseästi etenkin ajatuk- seen ”puhtaasta rakkaudesta” avioliiton vasta- painona. Myönteistäkin huomiota teos tosin sai.

Esim. Kaarlo Bergbom kuvasi Stellaa adjektii- vein ”aristokratillinen ja vallankumouksellinen”

ja vertasi romaania George Sandin tuotantoon.

Aikamme naisen emansipaatioajatukset olivat varsin maltillisia, mutta synnyttivät lausuntoja naisen perhevelvollisuuksista, joita ei sopinut uhrata muulle toiminnalle.

Lähteet:

Wilkama, Sisko: Naissivistyksen periaatteiden kehitys Suomessa 1840-1880-luvuilla. Pedago- gis-aatehistoriallinen tutkimus. Suomen Histo- riallinen Seura. Historiallisia tutkimuksia XXIII.

Helsinki 1938.

Fredrika Lovisa Lindqvist

Fredrika Lindqvistin (1786-1841) kasvuympä- ristö oli varsin akateeminen. Hänen isänsä oli professori J.H. Lindqvist, kummisetänsä Henrik Gabriel Porthan. Tyttö oli lahjakas, eikä perintei- nen naisenrooli, joka korosti naisen tehtäviä ennen kaikkea äitinä ja vaimona, häntä kiinnosta- nut. Seurapiireissä taas kummeksuttiin Fredrikan kirjoitusharrastuksia ja opiskelunhalua.

Muutettuaan Ruotsiin Turun palon jälkeen Fredrika Lindqvist osallistui kirjalliseen elämään julkaisten itsekin kaksi teosta. Vuonna 1838 ilmestyi anonyyminä neljä novellia käsittävä kokoelma Dikter 1 prosa. Vuosi kirjailijattaren kuo- leman jälkeen (1842) kokosivat ystävät hänen

(20)

jälkeenjättämänsä tuotannon ja julkaisivat sen nimellä Tankar i åtskilliga ämnen.

Lähteet:

Eva Ljungberg

Eva Carlotta Ljungberg syntyi Raumalla v. 1850 kirkkoherran tyttärenä. Hän kirjoitti nimimer- keillä L-g, E. ja Draba Verna vuodesta 1872 alkaen pienempiä kertomuksia ja juttuja moniin lehtiin sekä toimitti juhlakirjoituksia ja novelli- kokoelmia. Ensimmäinen romaani En skildring från tiden närmast efter 1808-09 årens krig ilmestyi vv. 1883-84. Vuonna 1891 ilmestyi teos När sjön går upp, jonka useat kertomukset olivat jo aiemmin ilmestyneet eri sanoma- ja aika- kauslehdissä. Kertomuksista monet on sijoitet- tu menneeseen aikaan, päähenkilöinä on usein yläluokan ihmisiä ja taiteilijoita. Vuonna 1905 ilmestyi vielä romaani Systrar, joka kuvaa äidit- tömän sisarusparven elämänvaiheita ja sisarus- ten keskinäisiä suhteita.

Monien kanssasisartensa tavoin Eva Ljungberg julkaisi tekstejään Excelsiorissa. Toisen ahkeran

”kalenterikirjailijan’ Constance Ullnerin kanssa

Eva teki vuosien mittaan paljon yhteistyötä. Eva Ljungberg kuoli v. 1911.

Lähteet:

Lilly Londen

Kansaa kuvaavat naiskirjailijat olivat yleensä ylem- mistä sosiaaliluokista, virkamiesperheiden tai pappiloiden tyttäriä. Näihin kuuluu Theodolinda Hahnssonin ja Ina Langen tapaan myös Lydia Naemi (Lilly) Londen.Hän syntyi Ruokolahdella papin tyttärenä v. 1862. Nuorena Lilly Londen hoiti pientä maatilaa kotiseudullaan. Vasta en- simmäisen romaaninsa ilmestyttyä v. 1892 hän muutti Helsinkiin. Esikoisteos oli nimeltään En mistanke. Se oli synkkä rahvaanromaani, jossa päähenkilö ei yrityksistään huolimatta kykene sosiaaliseen nousuun, vaan ympäristön epäily- jen ja paineiden vuoksi lopulta tuhoutuu. Vuon- na 1893 ilmestyi Londenin toinen teos, Berät- telser och bilder, jonka kertomuksissa kuvataan karjalaisen rahvaan elämää.

Lilly Londenin teoksissa on keskeistä karjalainen luonto ja karjalaisen kansan elämä ja ajatusta- vat. kirjailija ei idealisoi kansaa, hän kuvaa elä- män raadollisuutta, köyhyyttä, kateutta, vihaa ja itsekkyyttä. Romaaneissa vastustetaan tiukkoja luokkarajoja ja ympäristön paineita yksilöä kohtaan. Tyyliltään kirjat ovat melko lakonisia.

Vaikka kriitikot ottivat Lilly Londenin kirjat hyvin vastaan, hän lopetti kirjallisen uransa kah- teen romaaniin. Kuten monilla muillakin aikansa kirjallisesti lahjakkailla naisilla, hänellä oli myö- hemmin ”paikka eräässä liikekonttoorissa”. Lilly Londen kirjoitti ahkerasti sanoma- ja aikakauslehtiin sekä käänsi useita teoksia, mm. Sante- ri Ivalon romaanin Juho Vesainen. Lilly Londen kuoli v. 1937.

Lähteet:

Ekelund, Erik: Finlands svenska litteratur 2. Från Åbo brand till sekelskiftet. Helsingfors 1969.

(21)

Suomen kirjallisuus III. Turun romantikoista Aleksis Kiveen. Toim. Lauri Viljanen. Helsinki 1964.

Ida Castalia Lönnbeck

Teos Småstycken på prosa och vers för de unga af Maria och XXX ilmestyi vuonna 1874. Teoksen proosatekstin on kirjoittanut Maria Furuhjelm ja runot Ida Castalia Lönnbeck (os. Lindström) (1845-1920).

Ingeborg Malmström

Saman vuoden lopulla ilmestyi toinenkin naisten albumi, Insjövågen, jonka toimittajat esiin- tyivät yhteisen nimimerkin Fruntimmer suojissa merkiten runonsa vain nimikirjaimin. Yksi kirjoittajista oli oululainen Lucina Constantia Ingeborg Wallenius (1832-1913), joka myöhem- min avioitui runoilija ja pappi K.R. Malmströmin kanssa. Ingeborg Malmströmistä tuli kuvataitei- lija. Suvun piirissä kulkeva perimätieto kertoo hänen myös julkaisseen oman runokokoelman, jonka koko painoksen aviomies osti ja hävitti.

Insjövågen -albumi oli numeroitu I:ksi mutta tois- ta osaa ei seurannut sillekään: arvostelu ei roh- kaissut jatkamaan. Helsingfors Morgonbladissa syytettiin naisia itsekritiikin puutteesta, jossakin puhuttiin jopa viheliäisyydestä. Topelius las- ki aluksi vain leikkiä rouvasväenyhdistyksestä, mutta palasi teokseen vielä myöhemmin ryhty- en opastamaan kirjoittavaa naisia. Päätepistee- nä teoksen synnyttämälle keskustelulle Topelius totesi, että Insjövågen, ”Sisäjärven aalto”, oli ollut varottava aalto - ei kuitenkaan rikos.

Lähteet:

Colliander, O.I.: Suomen kirkon paimenmuisto.

19:n vuosisadan alusta nykyaikaan. Ensimäinen osa. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimi- tuksia VIII. Helsinki 1910.

Augusta Lundahl

’Kuuluisa’, ’nerokas’ ja ’oppinut’ sanottiin tamperelaisen kauppaneuvoksen tyttärestä Augusta Charlotta Lundahlista (1811-1892).

Eikä suotta: Augusta oli varsin kielitaitoinen, loistava keskustelija, tunsi ja harrasti kirjallisuutta ja lisäksi itsekin runoili. Fredrika Runebergin ystävänä hän pääsi mukaan Lauantaiseuraan, jota hallitsivat J.L. Runeberg, J.V. Snellman ja Z. Topelius.

Lahjoista huolimatta Augusta Lundahlin kirjallinen tuotanto jäi vähäiseksi. Kun Helsingfors Morgonblad alkoi ilmestyä, toimittajiin kuuluva J.J. Nervander - jonka kanssa Augusta oli koke- nut onnettoman rakkaussuhteen - pyysi hän- tä sen avustajaksi. A-a -nimimerkillä siinä jul- kaistiinkin monia hänen runojaan. Nimimerkki löytyy myös Borgå Tidningistä. G.H. Mellinin kalenterissa Vinterblommor v. 1833 ilmestyneet Augustan runot - Vinterblommor från Finland af Augusta - saivat suorastaan ylistävän arvos- telun Ruotsissa.

V. 1834 Augustasta tuli Pirkkalan rovasti G. Walleniuksen puoliso. Aviomies olisi sallinut vaimonsa runousharrastusten jatkuvan, mutta omaa kokoelmaa ei koskaan ilmestynyt. Ruus- tinna Wallenius harrasti edelleen kirjallisuutta ja myös musiikkia sekä mm. käänsi englannis- ta uskonnollisia runoja, jotka kuitenkin jäivät julkaisematta. Kirjallisuushistoriat muistavat Augusta Lundahlin ennen muuta J.J. Nervande- rin nuorena rakastettuna.

Lähteet:

(22)

Irene Mendelin

Irene Mendelin oli Isa Aspin seuraaja, Suomen ensimmäinen omia runokokoelmia julkaissut naislyyrikko. Hän oli myös ansiokas runouden, näytelmien ja romaanien suomentaja. Irene Mendelin syntyi v. 1864 Jyväskylässä ja asui syn- nyinkodissaan Koivikossa lähes koko elämänsä (k. 1944). Tyttökoulun ja jatko-opiston käytyään hän toimi opettajattarena. Vuodesta 1885 hä- nen runojaan julkaistiin Kansanvalistusseuran kalentereissa, ja runoilija avusti ahkerasti myös Suomen Kaunokirjailijaliiton Liitto-albumeja sekä Keski-Suomi -lehteä. Esikoisrunokokoel- ma Koivikossa ilmestyi v. 1893 ja sen seuraaja Koivikossa II v. 1899. Kolmannelle kokoelmalle Lehtisiä Koivikosta löytyi kustantaja vasta v. 1915. Mendelinin jäämistöstä löydettiin vie- lä kaksi julkaisematonta kokoelmaa: Ajan virran vieremiltä ja Den gamla trädgården. Runojen aiheina ovat isänmaan muistot ja toiveet, koti, luonto, lempi ja ystävyys, ja niiden sävy on har- taan hempeä ja vieno, sukua Hilja Haahden lyriikalle. Omana aikanaan Irene Mendelin oli tunnettu runoilija ja kulttuuripersoona, mutta hän koki naiskirjailijoiden tavanomaisen kohtalon, eli runoantologiat ja kirjallisuuden histori- at eivät ole häntä muistaneet. Muistokirjoituk- sessaan Vuokko Raekallio-Teppo toteaa, että

”unohdettaessa Irene Mendelin unohdetaan kappale suomalaisen runouden ja suomalaisen naissivistyksen historiaa”.

Lähteet:

Porvoo 1912.

Meistä tuli kirjailijoita. Jyväskylä 1947.

Gerda von Mickwitz

Gerda von Mickwitz syntyi Helsingissä v. 1862.

Hän oli säätyläisperheen tytär ja toimi saksan kielen ja kirjallisuuden opettajana. Hän toimi aktiivisesti naisasialiikkeessä ja oli v. 1892 perustamassa Uniooni Naisasialiittoa Suomessa. Von Mickwitz omaksui Ellen Keyn ajatukset aistilli- sesta rakkaudesta elämän korkeimpana arvona ja jokaisen naisen oikeudesta äitiyteen ilman avioliittoakin, kunhan lapsi vain oli rakkaudes- sa siitetty. Vapaan rakkauden oikeutusta Keyn ja filosofi Rolf Lagerborgin hengessä hän puolusti kirjoituksessa I kvinnofrågan Nutid -lehdessä v.

1903 nimimerkillä G synnyttäen lähes vuoden kestäneen keskustelun lehden palstoilla.

Romaanissaan Ett giftermål (1889) Gerda von Mickwitz hyökkäsi kaksinaismoraalia vastaan:

miehelle esiaviolliset suhteet olivat sallittuja;

vaimolle niiden paljastuminen avioliiton sol- mimisen jälkeen oli järkytys. Samalla kirjailija kritikoi tyttöjen kasvattamista täydelliseen tie- tämättömyyteen elämän tosiasioista. Teoksen päähenkilö Anna on viaton nuori nainen, joka miehensä menneisyyden paljastuttua harkit- see avioeroa, mutta päättää jatkaa liittoa huo- matessaan olevansa raskaana. Anna on vanhan moraalin edustaja, joka lannistetaan äitiydel- lä. Teoksessa on myös uudenlaisia naistyyp- pejä, esim. naisasianainen Hilda ja avoliitos- sa elävä Sofi, mutta he ovat vielä poikkeuksia sovinnaisuuden kaavasta. Romaanin voi kuitenkin sovittaa 1880-luvun ohjelmallisen realismin raameihin paremmin kuin kertomuksen Kärleken (1892). Sen päähenkilö on nuori mies, joka ajelehtii rakkaudesta toiseen solmien vii- mein yhdentekevän avioliiton. Työstä tulee hä- nen lohtunsa. Von Mickwitz kirjoitti myös usei- siin lehtiin ja Excelsior-kalenteriin. Hän kuoli v.

1948.

Lähteet:

(23)

Alli Nissinen

Alli Augusta Nissinen syntyi v. 1866 savolaiseen talonpoikaisperheeseen. Alli kävi koulua Iisal- messa ja Helsingissä ja valmistui opettajaksi.

1880-luvulta alkaen Alli Nissinen kirjoitti nimi- merkeillä Alli N, Savonniemen Kaisu ym. lasten- kertomuksia sekä oppikirjoja, käänsi kirjoja sekä nuorille että aikuisille, kirjoitti aikakauslehtiin ja kalentereihin. Alli Nissisen kertomukset ovat moralistista ja opettavaisia, sen sijaan monet hänen lastenrunoistaan ovat edelleen elävää lastenkirjallisuutta.

Alli Nissisen kokoelma Pikku palleroisille ilmestyi v. 1888, viisiosainen Palleroisille iloksi vv. 1891-1902, kertomuskokoelma Hopeakauha ilmestyi v. 1909 ja näytelmä Pentti-mylläri ku- ninkaan hovissa v. 1916. Hyvin suosittu oli aikanaan Alli Nissisen runoja sisältävä kuvakirja Kotini. Tositapauksia ja taruja sisältävä Lasten toverina ilmestyi v. 1916. Nuorille lukijoille on tarkoitettu teokset Kuvauksia kansain elämästä (1892), Kuvaus maaseudulta (1893) ja Tunnus- tus: tosikuvaus elämästä (1911). Martta-yhdis- tyksen kirjasissa ilmestyi mm. näytelmä Kun Martta-yhdistys perustettiin korpikylään (1916).

Oppikirjoja Alli Nissinen kirjoitti 1890-luvulta aina 1920-luvulle asti. Kirjailija kuoli v. 1926.

Lähteet:

Mäenpää, Jorma: Sata vuotta sadun ja seikkai- lun mailla. Helsinki 1958.

Wilhelmina Nordström

Wilhelmina Nordström syntyi Pyhtään kirkkoherran Samuel Nordströmin perheeseen v. 1815, kävi ensin pikkulastenkoulua ja sittem- min tyttökoulua, elätti aluksi itseään kotiopet- tajattarena ja perusti myöhemmin oman tyt- tökoulun alunperin Heinolaan, josta se siirtyi Porvooseen. Wilhelmina Nordström toteutti koulussaan alkavan naisliikkeen oppeja, jotka korostivat tyttöjen kasvatuksen ja koulutuksen tärkeyttä naisen aseman parantamiseksi. Por- voon vuosinaan hän oli Fredrika Runebergin läheisimpiä ystäviä. Hän johti kouluaan v:een 1878, minkä jälkeen asui jonkin aikaa pääkau- pungissa, mutta palasi takaisin kotiseudulleen.

Wilhelmina Nordström kuoli v. 1902.

Wilhelmina Nordström julkaisi runokokoel- mansa Dikter v. 1861. Kolme vuotta myöhem- min siitä otettiin Ruotsissa uusi, lisätty painos.

Runoilijan esikuvana on ollut Runeberg, joka saatuaan Wilhelminan runoja katsottavakseen oli niihin ihastunut ja kehottanut julkaisemaan.

Runot ovat enimmäkseen lyhyitä, pelkistyneitä luonnonkuvia, joihin sisältyy naissymboliikkaa.

Muita omia teoksia Wilhelmina Nordström ei julkaissut, mutta hänen runojaan ilmestyi an- tologioissa ja aikakauskirjoissa, mm. Mosaiker, Tidskrift för hemmet ja Axet.

Lähteet: