Suomen kieli on vetäytymässä ja jättämässä meidät rauhaan toisiltamme

(1)

Pauli Pylkkö

Suomen kieli on vetäyty- mässä ja jättämässä mei- dät rauhaan toisiltamme

Y

r it in kysyä : m it en lä h el- lä voim m e olla m u it a ih - misiä kokemuksellisesti? Voim- m eko eh kä osallistu a m u iden k ok em u k s een ? Ta i k u u lu a sin n e? Nä yt t ä ä silt ä , et t ä jos lä h dem m e a ja t t elem a a n siihen suuntaan, että muut ovat meidän ulkopuolellamme olevia esin eit ä ja m u iden a ja t u kset ova t m u iden ih m ist en pä ä n sisällä, em m e t iet en kä ä n voi kokea muiden kokemuksia, siis sit ä , m ikä t a pa h t u u m u iden sisällä. Tästä syystä useimmat m eist ä a ja t t eleva t , et t ä t a r vi- t a a n jot a kin , m ikä ikä ä n ku in liik k u u m eid ä n ja m u id en välissä. Mutta jos taas se, mitä t ä llä t a voin t a voit a n , on va in m in u n ja m u iden vä lissä , esi- m er k ik si k ä yt t ä yt ym isessä , r u u m iin liik k eissä , eleissä , ilm eissä ja ä ä n issä , n iin kysymys taas menettää sen mer- kit yksen , jot a olen t a voit t ele- m a ssa .

J

os se, m ikä la u ka isee kokemuksen, joka meissä on muis- ta, liikku u it sen ä isen ä ikä ä n - k u in ih m is t en vä lis s ä , s iis välittäjänä, joka tuo meille jo-

t a kin m u ilta, n iin silloin h a n kokemus varsinaisena elämyk- sen ä jolla kin t a voin su lkeu - tuu, eristyy tai eristäytyy, koska em m e ku t su en ä ä a idoksi ko- kemukseksi sitä, mikä liikkuu ihmisten välissä. Missä siis ovat varsinaiset kokemukset ennen k u in n e vä lit et ä ä n ja m u u t niistä välittävät, sellaiset kuten kosket u kset , t u oksu t , m a u t , m u ist ot , ku vit elm a t ? Ta i sella is e t a s u b je k t iivis e m m a t kokem u kset , ku t en a h dist u s, paniikki, kuolemanpelko, rak- kaus tai huumautuminen? J os olemme valmiit jakamaan maa- ilm a a m m e sisä iseen ja u lkoiseen, siten, että vain ulkoinen on sit ä , m ikä liikku u ih m is- t en vä lillä , ih m iselt ä t oiselle, ja m ik ä on s iin ä m ie le s s ä luotettavalla tavalla yhteistä, niin sisäinen näyttäisi jäävän va ille u lkoisen kosket u st a t a i va ik u t u st a . Sisä in en , joh on jokin u lkoin en vaik u ttaa jolla kin sään n ön m u k aisella t a i ennustettavalla tavalla, ei taas tunnu olevan enää aidosti edes sisä ist ä ; t a i va ih t oeh t oisest i, sisäinen tuntuu olevan aidosti sisäistä vain silloin, kun se jää

va illa sä ä n n ön m u k a ist a t a i t ä ysin en n u st et t a va a koske- tusta ulkoiseen. Sisäinen tun- t u u siis oleva n jolla kin t a voin paradoksaalista, koska jälkim- m ä isessä t a pa u ksessa sisä i- nen näyttäisi myös jäävän vaille ilm aisu a, em m ekä eh kä t a h - do sa n oa , et t ä se, m ikä m o- nien mielestä on meissä ihmi- sin ä oleellisin t a – n im it t ä in yk sit yin en k ok em u k sem m e – on samalla sitä, mistä emme oikeastaan voi puhua lainkaan.

Ulkoinen-sisäinen-jaottelu luo siis t a r peen pu h u a ilm aisu s- ta, siis siit ä , m it en jokin si- sällä oleva ikäänkuin puhkeaa ilm oille ju lkiseen . Mu t t a sa - ma lla juuri itse ja ko sisä iseen ja u lkoiseen t u n t u isi oleva n vastuussa sisäisyyden paradok- sin syn t ym isest ä .

M

u t t a sella isen , m ikä liikkuu ihmisten mielten vä- lillä , esim er kiksi jot ku t a bs- traktiot tai konkreettiset mer- kit , ja olet et u st i vä lit t ä ä kokem u ksia , pit ä isi voida kos- kettaa myös varsinaista koke- m u st a m m e, sella ist a , m ikä ei ole ju lkist a . Mit en se on m a h -

dollist a ? Milla in en voi olla sisäisen ja ulkoisen suhde? J os se on tavanomainen kausaali- su h de, jon ka t u n n em m e sekä fysiikasta että kansanfysiikas- t a , n iin silloin h a n it se a sia s- sa sisä isyys r om a h t a isi u lkoiseen , eikä m it ä ä n m u iden ih - misten kokemusten ongelmaa edes syntyisi. Mutta ongelmaa ei olisi syntynyt myöskään siinä tapauksessa, että emme alusta pit ä en olisi edes t a r vin n eet sisä isen ja u lkoisen kä sit t ei- t ä . Mih in n iit ä oik ea s t a a n t a r vit a a n ? Miksi n e ova t n iin välttämättömiltä vaikuttavia?

Voida a n ko n iist ä oikea st a a n lu opu a ? J a jos voida a n n iin m it en m u ka ?

J

os kokem u ksem m e ja ka a n - t u u sisä iseen ja u lkoiseen , siten että ulkoinen on varmaa ja luotettavaa, ja sisäinen häi- lyvä ä , epä lu ot et t a va a , koska se on u lkoisen kon t r ollin t a - voit t a m a t t om issa , n iin sisä i- nen näyttäisi jäävän vaille myös kommunikaatiomahdollisuut- ta. Kommunikaatio tarkoittaa objektiivisten merkityssamuuk- sien tai hallittujen merkityssa- mankaltaisuuksien siirtämistä mielestä toiseen. Ajatus sisäisen va a t im a st a ilm a isu st a ei siis er oa kovin ka a n pa ljoa kom - munikaation ajatuksesta. Tä- mä kommunikoimattomuus tai ilmaisemattomuus ei ehkä ole lopu llist a t a i eh dot on t a siin ä m ielessä , et t ä voisim m e edel- leen ajatella sisäisen ja ulkoisen r a ja n jou st a va ksi, sit en et t ä se ikäänkuin siirtyisi hitaasti, silloin k u n jok in a lu n per in sisäinen kokemus objektivisoi- tuu, esineellistyy, stabilisoituu ja muuttuu lopulta ulkoiseksi ja julkiseksi. Esimerkiksi jonkin t a va n t a i sä ä n n ön m u ka isen kä yt t ä yt ym ism a llin voida a n a ja tella objektivisoiva n ja jul- k istavan jon kin a lu n per in si- säisen ja yksityisen kokemuksen. Mutta miten se tapahtuu, jää selittämättömäksi, mikäli sisäinen ja yksityinen oli alun- per in ym m ä r r et t y sella isek- si, m ikä jä ä u lkoisen koske- t u ksen ‘u lkopu olelle’. J os va i- kutus tapahtuu joidenkin kau- saalilakien varassa, niin sisäi- syys t a a s ker r a n ei oleka a n m u u t a ku in pot en t ia a list a t a i

Voimmeko kokea muiden ihmisten kokemuksia? Kysymys on jotenkin kum-

mallinen, ellei suorastaan älytön. Sillä, jos nuo kokemukset, joita yritämme

kokea ovat muiden, niin tietenkään emme voi kokea niitä sellaisinaan. Voim-

meko ehkä kokea jotakin, mikä yhdistää kokemuksemme muihin? Monet

vastaisivat myönteisesti: juuri se, minkä muiden ihmisten kokemuksista

tavoitamme, on jotakin esillä olevaa, meidän ja muiden välissä liikkuvaa,

jaettua tai yhteistä. Ehkä jotakin esineellistettyä tai käsitteellistettyä. Mutta

oikeastaan en yrittänyt kysyä mitään sellaista, mihin tuo olisi vastaus. Jokin

meidän ja muiden välissä oleva ei ole oikein sitä, mitä tarkoitan muiden

ihmisten kokemusten kokemisella. Kieli vain johdatti minut kysymään sitä,

koska se, mitä yritän kysyä, on vailla tuttua tai totuttua kieltä. Se ei kuiten-

kaan ole välttämättä kielen ulkopuolella.

(2)

a joit t a n k ä t k et t yä u lk oi- su u t t a , ja koko on gelm a on n ä en n ä in en .

M

u t t a yr it t ä k ä ä m m e m en n ä on gelm a n a l- kuun. Onko se siinä, että tah- domme tarkastella kokemus- t a m m e sisä isen (pr iva a t in ) ja u lkoisen (ju lkisen ) va st a - koh da n a vu lla ? P ä ä sem m e t u sk in er oon t ä st ä va st a - k oh d a s t a va in ik ä ä n k u in u lk ois t a m a lla , objek t ivi- soim a lla t a i ju lk ist a m a lla sisäistä, kunnes näyttää siltä, et t ä sisä in en on t yh jen n et - t y u lkoiseen . Tä m ä t ie joh - taa näennäisratkaisuun, koska kokemus osoittaa, että heti ku n yksit yisen ja ju lkisen rajaa on siirretty piirun ver- ran sisäiseen päin, löydämme yhä uutta yksityisyyttä, joka odot t a a va lloit t a m ist a . H et i kun olemme olettaneet ulkoisen ja ju lkisen , jokin koke- m u ksen a lu e t u n t u u va a t i- va n sisä isyyden ja yksit yi- syyden a sema a . J a pä inva s- t oin . J a m it ä t iu kem m in jokin määrätään ulkoiseksi, sitä redusoimattomammalta sisäi- syys va iku t t a a . E h kä on gel- m a a ei p it ä is ik ä ä n yr it t ä ä ratk aista, va a n m eidä n olisi astuttava sen ulkopuolelle kiis- t ä m ä llä sisä isen ja u lkoisen r a ja n ja va st a koh da n eh dot - t om u u s ja et sit t ä vä jot a kin , m ikä ed eltää it se ja koa . E h kä kyse on kin va in sovin n a ises- t a , opit u st a ja ku lt t u u r isest i yllä p id et ys t ä t a va s t a , jok a ka iken lisä ksi t u lkit a a n er i- la isissa ku lt t u u r iyh t eyksissä h yvin er i t a voin . Sit k eä st ä sellaisesta toki, mutta kuitenkin va in t a va st a , kokem ist a - va st a ja a ja t u st a va st a , joka palvelee erilaisia kulttuurisia, sosiaalisia ja poliittisia tavoit- t eit a . Mit en siis voida a n a s- t u a kokem ist a va n ja a ja t u s- t a va n u lkopu olelle?

A

ja t t elu ei eh k ä ole va in kä sit t eellist en va st a koh - t ien h yvä k s ym is t ä , u u s ien keksim ist ä , t a i va n h ojen t a r - ken t a m ist a ja h iom ist a . Aja t - t elem in en voi va a t ia m yös niiden tuhoamista, unohtamis- ta, häivyttämistä, hävittämistä ja liu en t a m ist a . Du a lism ist a ei p ä ä s e er oon m on is m illa

(esimerkiksi materialismilla), koska dualismi synnytti mate- rialismin tarpeen, ja materia- lismi edellyttää siis dualismin siin ä m ielessä , et t ä m a t er ia - lism i on ku it en kin va in yr i- t ys pa ika t a du a lism in pa r a - dokseja – ei itsessään mikään vakuuttava näkemys ihmisen kokemuksen luonteesta. Ehkä se, mikä tapahtuu mielessäm- m e s illoin , k u n t u n n em m e kokeva m m e jot a in kom m u n i- koimatonta, ei itse asiassa ole lainkaan sisäistä tai yksityistä.

E h kä se on kin va in ain u tk er- taista. Ain u t ker t a in en ei ole sisäistä tai yksityistä vaan jotain, mikä ei kertaudu, palau- du, toistu, pysähdy tai jähmety.

Se ei kuitenkaan ehkä sulkeudu va ik u t u k silt a , m u t t a siih en kohdistuvat ja siitä erkanevat vaikutukset eivät ole kokonaan lainomaisia, säännönmukaisia tai sääntöihin alistuvia. Ne ovat jossakin mielessä peruuttamat- t om a st i ja kor ja a m a t t om a st i sa t u n n a isia , epä m ä ä r ä isiä ja en n u st a m a t t om ia . Sa t u n n a i- n en , epä m ä ä r ä in en ja en n u s- t a m a t on ei voi yllä pit ä ä m i- t ä ä n r a ja pin t a a , eikä siis er i- t yisest i m yösk ä ä n sisä isen - ulkoisen rajaa. Siksi ainutker- t a ist a ei voida ku va t a m yös-

kä ä n m illä ä n t a va n om a isel- la loogisella t a i m a t em a a t t i- sella t a va lla .

E

sim er kiksi sa n ojen vä liset yhteydet eivät ole säännöl- lisiä , kokon a a n la kien ja kiel- tojen muovaamia tai rajaamia.

Ne ova t t ot t elem a t t om ia , oi- kukkaita, kiusallisia, itsepäisiä, josku s h olt it t om ia kin . Ne ei- vät tottele järkeä eivätkä tun- n et t a , eik ä pelk k ä jä r k i t a i t u n n e voi pa lja st a a k a ik k ia niiden vaikutustapoja. J os ajat- t elem m e, et t ä m ielt ä m m e jä - sen t ä ä jon kin la in en su bjekt i, jok a su o k ok em u k sellem m e jä s e n t yn e e n , k a u s a a lis e n , käsittelllisen ja ennustettavan m u odon , n iin sa n ojen vä liset yh t eydet eivä t ole a in a su b- jektin keinoin tavoitettavissa.

P u h u m a t t a ka a n siit ä , et t ä n e olisiva t su bjekt in kein oin jotenkin hallittavissa tai kontrol- loitavissa. Ajatelkaamme jonkin sella isen sa n a n ku in lu m i t a i järvi m er kit yst ä ih m iselle, joka on viet t ä n yt la psu u t - taan suomalaisella maaseudul- la . Voiko sella ist a ym m ä r t ä ä joku joka a su u E u r oopa n t a i Am er ika n su u r issa ka u pu n - geissa ? H ä n voi t ok i vedot a erilaisiin käsitteellistymiin, esi-

merkiksi sellaiseen, joka sa n oo, et t ä lu m i ja jä r - vi ova t lopu lt a kin va in H₂O:t a , ja sella in en ke- miallinen yhdiste takaa ka ikkien m a a ilm a n lu - m i- ja järvi-sa n ojen yh - teisen merkityksen. Tai eh kä h ä n vet oa a joh on - k in jä r ve n r e p r e s e n - t a a t ioon , joka a ja a sa - m a n a sia n . Mu t t a ku n m e pu h u m m e lu m est a ja jä r vest ä , m eillä on eh kä m ielessä la psu u - den talviyön lumituisku t a i n u or u u den kesä a a - mun auringinnousu jär- vellä , ja sella iset koke- m u kset ova t a in u t ker - t a isia . E n t a r koit a m i- t ä ä n su bjekt iivist a . Ne ovat ainutkertaisia, koska ne tapahtuvat ainut- k er t a isessa k ielik ok e- m u ksessa koska a n sella isin a a n t oist u m a t t a . Kun puhun ainutkertai- sesta merkityksestä, niin olet a n , et t ei sit ä voida jakaa osiin siten, että merkitys- kokonaisuus määräytyisi osien m er kit yksest ä . Mit ä ä n kovin subjektiivista sellaisissa merki- t yksissä ei ole. Su bjekt issa ei ole juuri mitään ainutkertaista, koska su bjekt i on kä sit esu o- datin, joka rakentaa kommuni- kaatioyhteyksiä muihin subjek- teihin. Tai ainakaan subjektien er ot eivä t ole su u r ia , ja er ot ovat suurimmillaan siinä subjektin osassa, joka kasvaa esiin esisubjektiivisesta ja esikäsit- teellisestä kokemuksesta. J uuri su bjekt i t a r vit see kom m u n i- ka a t iot a , r epr esen t a a t iot a ja ilmaisua, koska esikäsitteelli- sen kokemuksen meri erottaa sen t oisist a su bjekt eist a .

M

ikä ä n loogin en a n a lyysi ei esimerkiksi voi paljas- t a a sit ä yh t eisyyksien , lä h eisyyksien ja keskin ä isen vet o- voiman vyyhtiä, joka vallitsee sa n ojen d em ok ratia ja tek n o- logia vä lillä ; t a i sit ä sidoksi- suutta, joka vallitsee järkevän itsekkyyden ja m oraalin välillä.

Nä iden vyyh t ien selvit t ä m i- s es s ä loogin en a n a lyys i on a vu t on , koska yh t eydet eivä t va llit se va in dem okr a t ia n ja teknologian käsitteiden välillä.

Yhtä avuton on empiirinen tai

Piirros: "Pylkkö I", Kristian Simolin

(3)

kokeellinen tutkimus. Tutkiva jä r ki on yksin ker t a isest i r a - joittunut ja puolueellinen tuo- m a r i n ä issä k ysym yk sissä . Demokratia saattaa olla jotenkin kokemuksellisesti teknolo- gisoitu toimimis- ja ajattelemis- t a pa , ja jä r ki sa a t t a a olla jo luonteeltaan itsekästä, tarkoi- t a n siis k orjaam attom asti it - sekä st ä . J a yleisem m in : voiko mikä ä n looginen ta i empii- r in en a n a lyysi pa lja st a a yksit yisen ja ju lkisen su h det t a , lu on n et t a ja a lku per ä ä koke- m u ksessa m m e? An a lyysih ä n on s u bjek t in k ä s it t eellis t ä aktiviteettia, eikä ole lainkaan selvä ä , et t ä su bjekt i, joka it se on va in er ä ä n la in en h ist or i- a llisest i va r ioiva k ä sit esu o- datin, pystyisi tarkastelemaan puolueettomasti sitä kokemus- ta, josta subjekti nousee ja jonne se a in a h ä viä ä . J ä r ki on a in a ulkoisen-sisäisen puolella sitä kokemuksen aluetta vastaan, josta ulkoinen-sisäinen-artiku- laatio nousee. Näin ollen tutki- valta järjeltä jää huomaamatta, et t ei dem okr a t ia voi kyseen - a la ist a a t ekn ologia a , ja et t ei moraali voi tavoittaa aitoa hy-

vyyt t ä (koska se on jä r jet ön - t ä ).

T

aide on moniselitteisyyksien aluetta. Tämä moniselittei- syys sa llii sen kin , et t ä su u r in osa t a idet t a on silkka a t em p- pu ilu a ja t ekn ologioit a m u i- den jou kossa . Tä m ä ei ole m i- tenkään tuomittavaa heikkout- ta: taiteesta tulee temppuilua, silloin ku n kom m u n ika a t ion t a r ve on su u r im m illa a n , ku n su bjekt ien r a ja t leikka u t u va t viilt ä vim m in ja k u r ou t u va t kir eim m illeen . Toisa a lt a it se modernin länsimaalaisen teknologian ytimestä, tieteellisen lu on n on t u t kim u ksen kokeel- lisest i en it en t u t kit u lt a a lu - eelta, on löytynyt jotakin, missä lu on t o pa lja st a a kesyt t öm ä n luonteensa. Kvantti-ilmiöiden lu on n e on a idost i h olist in en , eikä m ikr ofysika a list en om i- naisuuksien superpositionaa- lisu u t t a voida pa la u t t a a m i- h in kä ä n m eka n ist iseen , esi- n eellis t yvä ä n t a i va r m a s t i ennustettavaan. Näyttäisi siltä, et t ä t ekn ologia n ydin olisikin h a u r a s, ellei su or a st a a n on t - t o. J okin siellä a n t a a odot t a a

it s eä ä n . Mod er n i lu on n on - t u t kim u s n ä yt t ä ä löyt ä n een jotakin, mihin taide vain vaivoin ku r koit t a u t u u t a i va iva u t u u edes yrittämään kurkoittautu- m ist a . Kva n t t it eor ia – a in a - kin parhaimmillaan – kyseen- alaistaa oman teknologisen ja r a t ion a a lisen a lk u per ä n sä . Eräässä mielessä se myöntää, et t ei se edes ole t eor ia , ja et - tei luonnonilmiöitä voida tyh- jentävästi käsitteellistää. Pys- t yykö t a ide siih en ?

E

i ju u r i koska a n , ei va r sin - ka a n n iin ka u a n ku in se yrittää olla taidetta. J os länsi- maalainen taiteilija yrittää kyseen a la ist a a lä n sim a a la isen metafysiikan keskeisiä alueita, h ä n n ä yt t ä ä sa m a n t ien a ja u - tuvan taiteen ulkopuolle. Kuun- nelkaamme Gunnar Björlingiä, jota aina pidetään niin käsittä- m ä t t öm ä n ä . Sit ä h ä n t iet en - kin on. Mutta ongelma on siinä, et t ei h ä n t ä pit ä isi liika a kä - s it t ä ä eik ä k ä s it t eellis t ä ä . Björling ei a nta nut kokemuk- sensa kokonaan käsitteellistyä.

Aja t elka a m m e h ä n t ä pikem - m in kin m ieh en ä , joka yr it t i

siin ä , m it ä olem m e t ot t u n eet ku t su m a a n k ielek si, n äyttää, m iten voim m e osallistu a tois- tem m e kokem uksiin. Hän yritti kuulua muihin sieluihin ja elää n iissä . Teh t ä vä on t iet en kin va ik e a . I t s e a s ia s s a s e on mahdoton länsimaalaisen metafysiikan kehikon sisällä, jossa m ieli ja et a a n sisä iseen ja u l- koiseen , ja kielest ä t eh dä ä n kom m u n ika a t iot a , r epr esen - taatiota ja ilmaisua, jota mielen u lkoist a h eija st a va n a spekt i, siis su bjekt i, h a r r a st a a ja t oi- mittaa muiden subjektien kanssa. Tietenkin Björling oli hullu.

Hän yritti jotain, mikä on mahdotonta subjek tille. Mutta hä - nen hulluutensa on siinä mie- lessä ymmärrettävää, että hän kieltäytyi olemasta ainoastaan subjekti. Samalla hän kieltäytyi pitämästä kieltä vain subjektin kä sit t eellisen ä t yövä lin een ä , jon ka t eh t ä vä on pa lvella jä r - keviä ihmisiä järkevässä maail- m a ssa . Björ lin gin kir joit u s ei ole siis su bjekt in ilm a isu a .

Ku u n n ella a n ja ku u l(l)os- t ella a n Björ lin gin t ois ek s i viim eist ä t ekst iä :

Va d ä r m it t ä lska de va d ä r

m in da g ä r da g ä r m it t ä lska de m in da g da g - ä r du

J

os Björlingin kirjoitusharjoitus olikin elä m ä n m it t a ist a pon - n ist elu a ja t a ist elu a r u ot sin k ielen pa k k om et a fysiik k a a vastaan, niin tuntuu siltä, että t ä s s ä t ek s t is s ä t a is t elu on rahoittumassa tai laantumassa.

Voit t oon k o? E h k ä , jossa k in mielessä. Kun oleminen muut- t u u pä ivä k si, jok a m u u t t u u r a k a st et u k si, jok a m u u t t u u päiväksi, joka muuttuu olemi- sek si, n iin Björ lin gin t ek st i lähestyy kokemuksellisuuden tilaa, jossa minän ja sinän raja poim u u n t u u , r a ja seu du t kie- t ou t u va t vä h it ellen t oisiin sä ja alkaa persoonaton oleminen.

Se on Är, jossa jopa pilkut, joilla m in u n on leika t t a va kielt ä n i, ova t liia n silpovia . Myös jon o-

Piirros: "Pylkkö II", Kristian Simolin

(4)

m a isen a ja n m et a fysiikka on vaarassa, sillä onhan dag myös a ja n m it t a m isen yksikkö.

M

utta tietenkään sotaa metafysiikkaa vastaan ei oikeastaan voi koskaan voittaa.

J o ta istelu on a listumista metafysiikan ehtoihin. Mutta tais- t elu st a ei silt i ole lu ovu t t a va . Siltä vain ei ole odotettava sitä, mitä se ei voi antaa. Sota meta- fysiikka a va st a a n on sa m a n - la ist a ku in m ikä t a h a n sa pe- la a m in en siin ä m ielessä , et t ä tappio on lähes aina kokemuk- sellisest i voim a kka a m pi ku in voitto. J a vain tappiosta nousee tietoa, siis vakuuttavaa tietoa eli kokemuksellista tietoa. Tap- piosta, nöyryytyksestä, häviä- misestä, katoamisesta, nauret- t a vu u dest a , k ä r sim yk sest ä , t u h ou t u m isen lä h eisyydest ä . Tu t t u ja t eem oja jok a is elle s u om a la is elle, s ille m eh ä n elä m m e h ä viä m ä ssä oleva ssa kielessä , jossa t u h ou t u m isen lä m pö h eh ku u joka isessa sa - n a ssa . Su om en kieli on h ä vi- ä m ä s s ä p elin s ä , k os k a m e em m e en ä ä ku u le sen m er ki- tyksiä, jotka ovat peittymässä vier a id en , s iis lä n t is t en ja tekno-logisoitujen, merkitysten h ä lyyn . Meidä n t ila n t eem m e on ku it en kin siin ä m ielessä k iin n ost a va , et t ä m eillä on on gelm a, siis h ä viä m ä ssä ole- vien m er kit yksien ku u lu m i- sen ongelma. Eurooppalaisilla ja a m er ikka la isilla ei ole edes ongelmaa. Heidän maailmansa on va lm is. Ain oa r eikä siellä näyttäisi olevan kvanttiteorian h olism i. Loppu on t r ivia a lia .

M

ihin Björlingin kirjoitus- h a r joit u kset et siyt yvä t ? Siih en , et t ä kieli ei ole k ok o- naan käsitteiden, ideoiden tai muun sellaisen kommunikaa- t iot a , r ep r es en t a a t iot a t a i tunteen ilmaisua, siis tavaran luotettavaa siirtämistä paikas- ta toiseen, vaan ainutkertaista va iku t u st a , h a r h a ilu a , oloa ja oleilua. Samalla se on tietenkin hyödyn, järjen ja tunteen kan- nalta mitä epäluotettavinta vai- ku t u st a . Mu t t a va iku t u st a ja oleilu a yh t ä ka ikki. J opa er it - t ä in su or a a t a i vä lit ön t ä va i- k u t u st a . N iin su or a a , et t ei monikaan tahdo olla sen kanssa t ek em isissä . Se on sella ist a

va ik u t u st a , jossa su bjek t in valta tunnustetaan rajalliseksi, ja jossa su bjekt in h a llit sem a mielen piiri representaatioineen ei pysty valvomaan kieltä, joka k ir joit t a m is es s a va p a u t u u m et a fysiika st a . Kieli va iku t - taa ja virtaa subjektin valvon- n a n ja h illin n ä n u lkopu olel- la tai alapuolella, vain vaivoin kommunikaatiota muistuttaen.

Kirjoittaja ja lukija voivat ehkä va lu a su bjekt iivisest a a ja t t e- lem isest a ja t ekem isest ä t u r - h a n a ika iseen oleilu u n , oloon , jonne ei subjektin valvova katse ja t u n t een im u u lot u , ja jossa su bjekt ien r a ja t ova t epä - m ä ä r ä isiä .

O

n ko t ä m ä t a idet t a ? Tu s- kin . Se eh kä lä h t ee liik- keelle kielen t a it eest a (r u n o- udesta) hieman samalla tavalla kuin kvanttiteoria lähtee liik- keelle m it t a a m isest a , la ske- misesta ja päättelemisestä vain päätyäkseen siihen, että aalto- fu n k t ion r om a h d u k s ella ei lopultakaan ole mitää rationaa- lista selitystä. Se sattuu, kun/

jos on s a t t u a k s een . Mu t t a Björling alittaa taiteen, jättää sen u sein t a a kseen a loit t a a k- seen jok a pä ivä isen r u k ou k - sen sa , loit su n sa r u ot sin kielen metafysiikkaa vastaan, eri- tyisesti sen henkilöimispakko- m iellet t ä va st a a n . Björ lin g ei ollu t su om a la in en , m u t t a ei hän ollut oikein ruotsalainen- kaan. Ruotsalainen hän ei ollut, koska h ä n kielt ä yt yi a set t u - m a st a pysä h t yn eeseen ja va l- m iik sir a k en n et t u u n m a a il- m a a n . H ä n a su i r u ot sin kielen reunalla, siis sillä reunalla, joka rajoittuu suomen kieleen.

Va in m u u t a m a lla a skeleella hän olisi voinut siirtyä suomen kielen m et a fyysisest i ja on t o- logisesti nihilistiseen kokemus- vir t a a n . Mu t t a sella ist a ei voi t eh dä , koska ju u r i r u n oilija n on synnyttävä kieleensä ja elet- t ä vä siin ä jo la psen a . Ta i pa - r em m in : kielen on syn n yt t ä - vä runoilijassa jo lapsena. Kieli ei k osk a a n m u u t a a ik u isen ih m isen m ieleen , va ikka m e teeskentelemmekin osaavam - m e vier a it a kieliä . Mu t t a vie- rasta kielt ä ei voi osa t a . Me vain fuskaamme fiksusti. J oku fiksu m m in ku in joku t oin en .

S

u om essa h en kilön ä -t eke- misen ja henkilöksi-tekey- t ym isen h ist or ia on sen ver - r a n lyh yt , et t ei m eidä n ole mahdotonta tulkita Björlingin elä m ä n k ir joit u syr it yst ä t a i elämänyrityskirjoitusta. Olem- m eh a n m e jo a lu n per in pa l- jon vähemmän henkilöitä kuin r u ot sa la iset . Meidä n on va in pä ä st ä vä ku u lolle, ku n Björ - lin g a loit t a a r u ot sin k ielen h en k ilöit ym is m et a fys iik a n murentamisloitsunsa. J a ruotsi m u r en t u u . Mu t t a ei t a it een takia vaan taiteesta huolimatta:

(...) m in da g da g - ä r du

P

ä ivä en sin n ä kin on, t osin h en kä isyviiva n olem ises- ta erottamana. Björling haluaa meidän hengähtävän ulospäin en n en olem is een la s k eu t u - m ist a m m e. Tä m ä t ek st i on ehkä vähemmän ehdoton kuin Björlingin viimeinen teksti, joka pä ä t t yy u losh en git et t yyn är- sa n a a n .

(...) h u ds st oft s lju s At t - ä r

T

ässä ihmisestä on muistut- tamassa enää vain iho, ihon t om u , joka on kokem isen vii- m eisen va lon vä r it t ä m ä . J os viim ein en t ekst i pä ä t t yykin olemiselle antautumiseen, jossa henkilöityminen oli alunperin- kin m elkein olem a t on t a , t oi- sek si viim eisessä t ek st issä h en k ilöit ym is m et a fys iik k a m u r e n t u u m in ä n ja s in ä n yh t een su la u t u m isessa , k u n pä ivä , jossa m in ä a su u , osoit - t a u t u u kin sin ä ksi.

N

o myönnettäköön, ehkä tai- teeseen kätkeytyy jonkin- la in en m et a fys iik a n va s t a i- su u den siem en , esim er kiksi subjektin kaipaus rajojensa yli.

Siis eräänlainen oireellinen nos- t a lgia . Su bjekt i on kä sit esu o- da t in , jon ka ka u t t a m a a ilm a esineineen, kausaatioineen ja iden t it eet t ein een ilm a a n t u u k ok em u k s eem m e. S u bjek t i

nousee sosiaalisen pelaamisen a vu lla esikä sit t eellisest ä kokem u ksest a ja jä ä a in a osit - t a in k iin n i a lh a iseen a lk u - per ä ä n sä . P ela a m in en ei ku i- t en ka a n t a va llisissa t a pa u k- sissa ole m ikä ä n h a a st e su b- jektille, joka voi selvitä vastus- tajistaan riittävän hyvän pelire- per t u a a r in ja t a idon a vu lla . Su bjekt i voi ku it en kin jou t u a it seä ä n su u r em m a n h a a st a - ja n et een . Yleen sä se ilm en ee jon kin a st eisen a yllätyk sen ä, joka vä h it ellen m u u t t u u er i- laisten vaiheiden jälkeen kau- h u ksi, su bjekt in t u h ou t u m i- sen kauhuksi. J oskus riemuk- sikin .

S

u om en kieli on er it yisen h er kkä h en kilöim ism et a - fysiikan vivahteille ja asteille, er it yisest i h en kilöim isen h ei- kentymisille ja rationaliteetin vä h en t ym iselle. E h k ä t ä m ä joh t u u siit ä , et t ä su om en va r - h a isissa va ih eissa h en kilön ä olem in en oli it se a sia ssa ih - misenä olemisen erikoistapaus, ei sellainen suvaitsematon olemisen pakkopaita, jollainen se n yk yis in lä n s im a a la is es s a elä m ä n piir issä on . Mu t t a en ole erityisen kiinnostunut his- t or ia st a , koska koko h ist or i- an idea on luonteeltaan tekno- looginen. Historian idea perus- t u u a ja n esin eellist ä m iselle, ajanhetkien jonouttamiseen ja aikakokemuksen mekanisoin- t iin . Oikea st a a n en u sko, et t ä m en n eisyys on a ja n h et k ien pä ä ssä ta ka na mme. Suomen- k ielen h en k ilöim ä t t öm ä t ja esiesineelliset merkitysmahdol- lisuudet ovat minulle ja eräille m u ille n ytoloa. Mu t t a en t ie- t en kä ä n t a r koit a sa n a lla n yt erästä esinettä aikaesineiden, s iis h et k ies in eid en , k u r in - alaisessa jonossa, jonka häntä- pä ä on sa n oka a m m e 5000:n vu od en t a k a n a . Ta r k oit a n : menneisyys ei ole yksinomaan em piir in en t a i kä sit t eellin en kysymys. Se on myös kokemuk- s ellin en on gelm a . S e m it ä kieltäydymme kuulemasta tai mikä kieltäytyy meille kuulu- m a st a, ei p a lja s t a it s eä ä n missään käsiteanalyysissä tai koetilanteessa. Käsiteanalyysi käsitteellistää kokemuksemme ja sa m a lla m a r gin a lisoi esi- k ä sit t eellisen m eissä . Koe-

(5)

t ila n n e t ekn o-logisoi kokem i- sem m e, joilloin m eille ku u lu - minen häiriintyy, kunnes koeti- lanne lopulta kuurouttaa mei- dä t . Mikä ä n t iet eellin en koe ei voi selvit t ä ä sit ä , m it ä h a - lu a m m e k u u lla t a i k ielt ä y- dym m e ku u lem a st a .

E

sinöimätön historia tarkoit- t a a sit ä , et t ä su om en kielen ennenkuulumattomat mah- dollisuudet elävät meissä nyt.

Voim m e esit t ä ä ver t a u ksen . Va n h em pa m m e elä vä t m eis- sä n iin sa n ot u n k u olem a n sa jä lkeen ja t ekevä t sen josku s in t en siivisem m in ku in elä es- sä ä n . H e voiva t m yös m u u t - t u a m ielessä m m e sella isiksi, jolla isiksi h eillä ei ollu t aik aa m u u t t u a , silloin , ku n h eidä n aikansa oli. Vastaavasti: ehkä muinaisten suomalaisten kieli oli h yvin esin eellist ym isen ja h en k ilöit ym is en m et a fys i- soim a a . E h kä h e eivä t edes osa n n eet k u u n n ella ollaan- sanan syvän antihumanistista s oin t ia . Ain a k a a n h e eivä t ku u lleet siin ä ka iku ja m et a - fyysisestä nihilismistä , koska heillä ei ollut vielä ymmärrystä metafyysisestä vihollisesta, siis Läntisestä Maailmasta. Mutta yh t ä ka ikki, kieli pysyi h eis- sä h en gissä ja siir t yi h eidä n kauttaan asumaan meihin. J a n yt t ila n n e on t oin en . Nyt m e ku u n t elem m e su om en kielen tuhoutumisen ääniä oleellisen nihilistisessä tilanteessa, jossa kieli on häviämässä maailmas- t a . Kieli on siis jä t t ä m ä ssä ihmisen. Me emme enää kuule suomen niinsanotun passiivin esiesin eellist ä ja h en kilöim ä - t ön t ä m er kit yst ä t a i -stu -sty- tu-ty-utu-yty-johtimien subjek- tin rationaliteettia heikentävää merkitystä. Korkeintaan kuu- lemme niissä ontologisen nihi- lism in ka iku ja . J a t ä ssä t a i- teilijat eivät ole viattomia. Eivät edes r u n oilija t .

E

i edes Lönnrot ollut viaton.

It se a sia ssa h ä n oli h yvin kom pleksin en t yyppi, ei via t - tomasti sellainen, vaan tietoi- nen suomalaisuudestaan ja sen sovittamattomuudesta ruotsa- laisuuteen ja eurooppalaisuu- teen. Väitöskirjassan hän toki puolusti suomalaista maagista ka nsa nlä ä kintä ä ja a setti sen

empiirisen koululä ä ketieteen r in n a lle. Mu t t a eikö h ä n t a r - vinnut tähän Schellingin apua.

J a vielä en em m ä n : eikö h ä n niinsanotusti muka pelastaes- sa a n su om a la isen ka n sa n r u - n ou den jä lkim a a ilm a lle, it se asiassa tullut tuhonneeksi sen.

J a h ä n pyst yi t ä h ä n a in oa s- t a a n , koska oli a lu n per in su o- malainen kansanihminen, joka oli oppin u t lu kem a a n Sch ellin giä , ja om a ksu n u t sa ksa - laisten ja ruotsalaisten muoti- aatteet. Lönnrot oli eräänlainen ka ksoisa gen t t i, ka h den m a a - ilman välillä sukkuloiva huijari, joka osa si kä yt t ä ä h yvä kseen kansanomaisuuttaan voittaak- seen a r kojen ja ylpeiden la u - la jien lu ot t a m u k sen , m u t t a osasi samalla mielistellä ruotsa la isia yliopist om ieh iä sa a - dakseen sievistetyt kansanru- nomukaelmansa ruotsalaiseen ju lkisu u t een . Sillä ju lkisu u s 1800-luvun Länsi-Venäjällä oli r u ot sa la ist a . No, r u ot sa la iset taas keksivät suomalaiset, joita ei sitä ennen varsinaisesti ollut t a r vit t u ja h u om a t t u , koska eivät olisi yksinään, ilman suo- m a la ist en keksim ist ä , pyst y- n eet sä ilyt t ä m ä ä n r u ot sa la i- suuttaan venäläismiehittäjien kulttuuripaineen alla. Suoma- la ist en keksim in en oli m yös venäläisille edullista. Muutoin h e eivä t olisi sit ä sa llin n eet . Su om i oli siis keksit t ä vä . J a se keksit t iin .

S

u om i sä ilyi. Siis su om en kieli. Su om i sä ilyi kieles- sä tai oikeastaan kielenä. Tar- koitan: suomi on vain kieli, eikä juuri mitään muuta. Tai: kaikki muu täällä on vielä ontompaa lainaa: tekniikka, tiede, uskon- t o, ka u ppa , t a ide, t ies m ikä . Su om i on siis kielessä , ja va in siin ä . Nyt se on siis lopu llisest i jä t t ä m ä ssä m eidä t . E i pu la a n , va a n r a u h a a n . Iku i- seen sella iseen , iku iseen eu - rooppalaiseen rauhaan, demo- kratiaan ja hyvinvointiin. Siinä r a u h a ssa elä ä su bjekt i, joka tahtoo kommunikoida ja ilmais- t a it seä ä n . P a ken eva n kielen t ila lle t yön t yy globa a lin en interkulturaalinen kommunikaatio, ja sen mukana oppi siitä, että ihmiset ja kulttuurit voivat ym m ä r t ä ä t oisia a n jossa kin u n iver sa a lissa k oodissa t a i

logiik a ssa . Mu t t a su om i ja monet muut paikalliskulttuurit vetäytyvät syrjään interkultu- raalisen kommunikaation alta.

Ta it elija t ova t m u k a n a sit ä syr jä ä n a ja m a ssa . E u r ooppa - la is t u m a s s a m u k a . M u t t a su om i ei ole eu r ooppa la in en . Su om essa su om a la isu u t t a on juuri se, mikä ei ole eurooppa- laistettavissa ja kommunikoita- vissa. Nyt se vain muuttaa pois.

Su om i on sa n a ssa ollaan, sen esiyksilöllisessä olom oodissa . Se kuuluu myös -stu-sty-tu-ty- u tu -yty-joh din t en su bjek t in autonomiaa ja rationalisuutta h eiken t ä vissä m er kit yksissä . Tietääkseni me olem m e näissä ja oik ea st a a n m elk ein vain n ä issä sa n oissa t a i m er k it - yksissä, juuri samassa mielessä ku in H elsin ki on Björ lin gin kielessä . J os Björ lin gin t eks- t it h ä viä vä t , n iin H els in k i la kka a olem a st a . Ta i a in a kin Helsingfors. Nuo suomen mer- kitykset ovat vielä meissä juuri sen ver r a n , et t ä voim m e ju u - ri ja juuri niitä kuunnella. Us- kon , et t ä voim m e eh kä kokea toistemme kokemuksia suomen n iin sa n ot u ssa pa ssiivir a ken - t eessa (joka ei t iet en kä ä n ole sen pa r em m in pa ssiivi ku in rakennekaan). Antamalla sen kuulua meille. Se kuuluu mei- h in h eikost i, ku in jä r ven se- lä n yli, ku t en er ot t u u t u va n valo lumituiskun läpi, tai niin- k u in pa k en eva t siiven isk u t et ä ä n t yvä t selä n t a ka n a .

S

u om a la isu u s on siis siin ä , et t ä su om en kieli m eissä antaa meidän olla vähemmän henkilöitä kuin mitä sanokaam- m e r u ot sin kieli a n t a a r u ot - sa la isen olla . Mu t t a t iet en kin h en kilöit ym in en on va in er ä s a spekt i kokem u ksen esin eellist ä m isessä ja k ä sit t eellis- t ä m isessä . H en kilö t a r vit see muita esineitä, ihmisesineitä, a ika esin eit ä , sa n a esin eit ä , ja sen sellaista. Subjekti ja objekti ilmaantuvat kokemukseen aina paralleelisti ja jättävät sen myös r in n a kka in t oisia a n edellyt - t ä en ja t u kien . Ku n su bjekt i- objekt i-ja ko a r t iku loit u u , siis ku r ou t u u esiin kokem u kses- t a , jossa sit ä ei vielä ole, ilmaantuvat objektit maailmaan, ja subjekti toteaa niitä heijas- t a va n sa . Sa m a lla esiin ku r ou -

t u va su bjekt i jä ä a in a m yös k a ipa a m a a n t a k a isin a lk u - peräänsä. Kokemus ennen tätä artikuloitumista on asubjektii- vin en ja a k on sept u a a lin en . Asubjektiivisessa kokemukses- sa ei siis ole vielä läsnä subjek- t ien r a joja . Se ei siis ole yh - d en yk s ilöit yn een ih m is en kokem u st a . Myön n ä n t iet en - kin , et t ä t a it eilija t t u n t eva t t ä m ä n n os t a lgia n t a k a is in henkilöimättömään kokemus- ja t ku m oon . Mu u t oin h e t u s- kin olisiva t va likoit u n eet t a i- t e ilijoik s i. M u t t a a n t a a k o eurooppalainen taide mahdol- lisuuden suomalaiselle mielelle purkaa subjektin hierarkioita ja per spekt iivejä ? Ku u n n ella kokem u st a , joh on su om a la i- nen voisi vielä kuulua? Salliiko se m eidä n pä ä st ä sella iseen kokem u kseen , jot a ei ole esi- n e e llis t e t t y ja h e n k ilöit y?

Voimmeko kokea toisen ihmisen kokem u ksen t a it eessa ?

T

a it eessa m e voim m e vielä eh kä kokea su bjekt in n os- t a lgia n t a ka isin h en kilöim ä t - t öm ä ä n . Voim m e a ist ia su b- jekt in ka ipu u n yli r a jojen sa . Mutta voimmeko kokea esiesi- neellisen ja henkilöimättömän kokem u ksen m er en ym pä r il- lä m m e, sen ka u h u n et t ä r ie- m u n ka ikessa in t en sit eet is- sä ä n ? Ta i edes sen a h dist u k- sen ja pakokauhun, joka syntyy, kun pohjimmiltaan meille kult- tuurisesti vieras subjekti valvoo kokem u st a m m e, ja jon ka voi aavistaa keskiolutkapakoissa, jon n e su om a la isu u s pa ken ee ja marginalisoituu. Taiteessa?

Tuskin. Taide, joka yrittää olla eu r ooppa la ist a , on ku it en kin va in h en k ilö- ja es in öim is - tekniikan pikkuovela ja pikku- oleva juoksupoika, eikä sellai- sena yhtä ä n sen via ttoma mpi kuin tiedekään. J oskus minusta t u n t u u , et t ä voim m e eh k ä kokea akonseptuaalisen koke- m u ksen h en kä isyn en ä ä va in viin a lla s iivit et yn s u om en kielen yh t eydessä , sen vet ä y- tymisen kaiuissa, mutta se tapahtuu pikemminkin taiteesta h u olim a t t a . Ku n kir joit t a ja n t yön in t en sit eet t i n ou see kor - kea ksi, ku t en Björ lin gillä ja E r n st J ü n ger illä , h ä n t u n t u u sa m a lla et ä ä n t yvä n t a it eest a kohti jotain tyylitöntä, hieman

(6)

n a u r et t a va a , kiu sa llisen yksin ker t a ist a , t u ska llisen su o- r a viiva ist a .

B

jör lin g oli kir joit t a va m el- k ein -r u ot sa la in en m ies, joka asui lähellä suomen kieltä ja yritti löytää tietä kohti muiden ih m ist en kokem u st en ko- kemista. Hän ei ollut taiteilija.

H ä n en on gelm a n sa ei m yös- kä ä n ollu t su om a la isen a -ole- m isen -on gelm a , va a n lä h es- ruotsalaisena-olemisen-ongel- m a . H ä n en r a t ka isu n sa kielen teknologisoitumisen ongel- maan on kokolailla toinen kuin mitä kenenkä ä n suoma la isen r a t ka isu voi olla . Siis t oisen ihmisen kokemuksen kokemi- sen on gelm a on r u ot sin kie- lessä aivan toinen kuin suomen k ieles s ä , va ik k a on gelm a t sa a t t a va t n ä yt t ä ä a lu ksi sa - manlaisilta. Itse asiassa, minä en tiedä, m ikä ratkaisu suomen kielen vastaavanlaiseen ongel- m a a n on . E n t a r koit a kysyä : m ikä on r a t ka isu siih en ? Sil- lä siitä minulla on aavistus tai

vainu. Ruotsi on kuitenkin lä- hes se kieli, jossa universaalina esiintyvä eurooppalainen tekniikka, tiede ja filosofia syntyi.

Su om en kieli ei ole sit ä . Sen ongelma on, miten olla painu- m a t t a ku u lu m a t t om iin . Mi- t en esim er kiksi a ja t ella su o- meksi? Yrittikö Lönnrotkaan sit ä ? E r ä it ä jä lkiä sella ises- ta löytyy Kantelettaren esipu- heesta. Tai miten ajattelu voi suomessa elää, ja miten suomi voi elää meissä, olla jättämättä meitä kokonaan? Miten ollaan jä t t ä yt ym ä t t ä r a u h a a n .

M

eillä ei voi olla t eor ia a , analyysiä tai argument- tia siitä, miten toisten ihmisten k ok em u k sia k oet a a n . P a r - h a im m illa a n t eor ia pyst yy n ä yt t ä m ä ä n epä t ä ydellisyy- t en sä jossa kin sit ä r ikka a m - massa teoriassa, paljastamaan siten rajansa, kömpelyytensä ja u m piku ja n sa , ja eh kä epä - su or a st i sen , et t ä kä sit t eel- linen ja esineellistävä näkemys ihmisen kokemuksesta ei ole

loppu u n a st i va ku u t t a va t a i lä piviet ä vissä . Se ikä ä n ku in vu ot a a . Tä m ä n voi n a t u r a lis- t ik in m yön t ä ä . Mu t t a t ä t ä vu ot oa ei sa a da su or a a n esiin m illä ä n kä sit t eellis-t eor eet t i- sella ajattelulla, vaan se ikään- k u in n ä yt t ä yt yy s op iva s s a epä su or a ssa va lossa . Se voi- daan kuitenkin kokea, jos tuota kokem u st a ei su oda t et a et u - käteen pois omaksumalla sub- jektiivinen eli subjekti-keskei- n en n ä k em ys k ok em u k s en lu on t eest a , t a i – m ikä on m elkein sa m a a sia – objekt iivi- n en eli objekt i-keskein en n ä - kemys kokemisesta. Akonsep- tuaalinen kokemus vuotaa kä- sitteiden silmien läpi. Suoma- la in en ei voi n oin va in en ä ä pu h u a su om a la isu u dest a a n , sillä meidän aikoinamme hänen on lä h es pa kko kä yt t ä ä kä sit - teitä, mutta käsittein ei oikein voida lähestyä sitä, mikä edel- tää käsitteitä. Siksi suomalai- s u u s u s ein p a lja s t u u va in a h d is t u k s en a , k a u h u n a ja vierautena, käsittämättömänä

k ok em u k sen a siit ä , et t ä se h en kilökä sit e ja esin ekä sit e, joilla länsimaalaiset kokemus- taan jäsentävät on vieras suo- m a la iselle. Su om a la isen m ie- lessä a su u vier a s m ieh it t ä jä - su bjekt i, joka t ä yt t ä ä kielen ken t ä n . Siksi su om en kieli on vet ä yt ym ä ssä sen pa in on ja r öyh keyden a lt a pois. J ä ljel- lä on n ih ilis m i, jok a ei ole m ikä ä n ism i, va a n kokem u s siit ä , et t ä m eilt ä pu u t t u u ole- m u s, koska kielest ä m m e on leika t t u pois se osa , joka voisi t u on olem u ksen m eille a n - t a a , sa m a lla ku n jä ljelle jä ä - vä kieli on va in irvikuva indo- eurooppalaisesta kielestä, siis eräänlainen pidgin. Näin suo- m a la in en m ieli va ilt u u . Esine ja Olio-symposium Wäinö Aal- tosen museo, Turku, 10.-11.5. 1997