Pinja Hakonen
FINLAYSONIN TEHTAAN TYÖLÄISTEN ASUNNOT TAMPEREEN NAISENEMMIS-
TÖN ILMENTÄJINÄ 1850 ‒ 1950-LU- VUILLA
Kandidaatintutkinto Arkkitehtuurin laitos Tarkastaja: Iida Kalakoski Tarkastaja: Olli-Paavo Koponen
Huhtikuu 2020
Pinja Hakonen: Finlaysonin tehtaan työläisten asunnot Tampereen naisenemmistön ilmentäjinä 1850‒1950-luvuilla.
Finlayson factory’s workers’ dwellings as a manifestation of the female majority of Tampere in the 1850s–1950s.
Kandidaatintutkinto Tampereen yliopisto Arkkitehtuuri, TkK Huhtikuu 2020
Tässä kandidaatintutkielmassa olen tutkinut, kuinka Tampereen kaupungin teollistumisen ajan naisenemmistö näkyy Finlaysonin puuvillatehtaan työläisten asunnoissa. Tampereen tekstiiliteol- lisuus kasvatti Tampereen väkilukua naisvoittoisesti erityisesti 1850-luvulta lähtien. Tehtaat ra- kennuttivat työntekijöilleen asuntoja työvoiman riittävyyden takaamiseksi. Lapsityöntekijöille pe- rustettiin lastenkoti. Työntekijöiden asuntoina yleistyivät yhteiskeittiöasunnot. 1900-luvun puolivä- lissä kerrostaloasuminen muuttui myös työläisille saavutettavaksi asuinmuodoksi modernien ker- rostalojen rakennuttamisen myötä.
Tutkielmaa varten olen tutustunut Tampereen työväen historiaan ja Tampereen asuntoarkki- tehtuurin historiaan. Tutkielma koostuu tutkimusten, artikkeleiden, verkkojulkaisujen sekä arkki- tehtipiirustusten perusteella tehdyistä johtopäätöksistä. Käsittelin tutkielmassa kahta teemaa:
Tampereen väestörakenteen naisenemmistöä sekä Finlaysonin työläisasuntoja. Teemoja analy- soimalla johdin päätelmiä niiden vaikutuksista toisiinsa.
Tampereen työläisväestössä oli erityisen paljon nuoria naimattomia naisia ja tyttöjä. He muut- tivat kaupunkiin tyypillisesti lähiseudulta. Naisenemmistö oli niin suuri, ettei kaikille ollut mahdol- lista avioitua tamperelaisen miehen kanssa. Toisaalta naisten palkkatyö avasi naisille mahdolli- suuksia tulla toimeen itsenäisesti eikä avioituminen ollut taloudellinen pakko.
Naisenemmistö vaikutti työväestön asuntoihin ja toisaalta Tampereen kaupungistumisen eri vaiheet vaikuttivat naistyöläisten asumiseen. Muualta kaupunkiin muuttaneiden tyttöjen suuri osuus vaikutti tyttökodin perustamiseen. Yhteiskeittiöasuntojen rakentamiseen vaikutti ensisijai- sesti nopea kaupungistuminen ja yleinen asuntopula, ja niistä muodostui erityisesti naisten asun- toja vasta väljempien perheasuntojen yleistyttyä. Työläisperheille siis suunniteltiin uusia asuntoja, jolloin naimattomat työläiset jäivät asuntoihin, jotka nähtiin perheille liian ahtaina tai kurjina. Nais- enemmistö Finlaysonin tehtaan työntekijöissä otettiin huomioon modernin Amurinlinnan korttelin suunnitteluprosessissa. Amurinlinnassa suunniteltiin erilaisia ja eri kokoisia asuntoja perheille ja yksinasujille. Yksiöitä oli erityisesti korttelin 14-kerroksisessa tornitalossa, joka sai nimekseen Im- pilinna.
Avainsanat: Finlayson, työläisasunnot, naisten historia, Tampereen historia, asuntoarkkitehtuuri
Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.
1. JOHDANTO ... 1
2.NAISTYÖNTEKIJÄT TAMPEREELLA ... 3
2.1 Väestörakenteen vinoutuminen teollistumisen seurauksena ... 3
2.2 Naisten palkkatyö ... 5
3. TYÖLÄISNAISTEN ASUINOLOT ... 8
3.1 Asuntopula ... 9
3.2 Finlaysonin tehtaan asunnot ... 10
3.2.1 Tyttökoti Sitka ... 10
3.2.2 Yhteiskeittiöasunnot ... 13
3.2.3 Amurinlinnan Impilinna ... 16
3.3 Tehtaalaisnaisten mahdollisuudet vaikuttaa asumiseen ... 19
4.JOHTOPÄÄTÖKSET ... 21
LÄHTEET ... 23
1. JOHDANTO
Tässä kandidaatintyössä tarkastelen Finlaysonin tehtaan työntekijöiden asuintiloja ja - rakennuksia sekä sitä, miten niissä ilmenee naistyöntekijöiden suuri osuus.
Tampereen väestörakenne vinoutui teollistumisen seurauksena, kun Tampereelle pe- rustetut tekstiili- ja kudontatehtaat etsivät erityisesti naistyöntekijöitä Tampereelta sekä ympäryskunnista ja kauempaakin. Luvussa 2 kuvailen ja tarkastelen naisenemmistöi- syyttä ilmiönä ja pohjustan siten myöhemmin esitettävää asuntoanalyysia. Käsittelen Tampereen työläisväestön sekä erityisesti Finlaysonin puuvillatehtaan työntekijöiden naisten osuutta ja ominaispiirteitä. Luvussa 2 tutkin myös naisten palkkatyön vaikutusta naisten asemaan ja asumisvaihtoehtoihin.
Tampere kasvoi voimakkaasti teollistumisen myötä, eikä kaikille tulijoille ollut asuntoa.
Luvussa 3 käsittelen asuntopulaa Tampereella. Sen jälkeen esittelen Finlaysonin raken- nuttamia työläisasuntoja ja niiden kehitystä tehtaan kasvusta 1850-luvulla modernille 1950-luvulle saakka. Koska Finlaysonin työntekijöistä suuri osa oli naimattomia nuoria naisia ja tyttöjä, tarkastelen asuntoja tämän ilmiön ilmentäjinä. Luvun päätteeksi käsitte- len työläisnaisten mahdollisuutta vaikuttaa omiin asumisoloihinsa ja sen kehitystä sa- malla ajanjaksolla.
Tämän tutkielman rajaus sisältää Tampereen teollisuusyhtiöistä vain Finlaysonin työnte- kijöiden asuntoja, koska Finlaysonia voidaan pitää Tampereen merkittävimpänä teolli- suuslaitoksena: Se kasvoi Tampereen suurimmaksi ja tunnetuimmaksi tehtaaksi ja oli ensimmäinen, joka rakennutti työntekijöilleen asuntoja ja kehitti tehdasyhteisön oloja.
Finlayson siis toimi esimerkkinä muille tehtaille uudistuvassa yhteiskunnassa, jossa sää- dyt alkoivat väistyä yhteiskuntaluokkien tieltä. Aikarajaus 1850-luvulta 1950-luvulle puo- lestaan mahdollistaa kolmen erilaisen ajan ja asumisen kehitysasteen tarkastelun ja ver- tailun: teollistumisen alkuvuosikymmenet ja kaupunkien kasvu, teollisuuden vakiintunut asema ja asumisen laadun parantuminen sekä moderni asuntorakentaminen teollisuus- ympäristössä. Esimerkkikohteiksi olen näillä perusteilla valinnut lastenkodin, Amurin yh- teiskeittiöasunnot sekä Amurinlinnan kerrostalokorttelin ja erityisesti sen tornitalon, Im- pilinnan. Naisnäkökulma sen sijaan mahdollistaa Tampereen historian kannalta tärkeän ja mielenkiintoisen ilmiön tarkastelun, kun väestörakenne keikahti vuosikymmeniksi nais- ylivoiman puolelle.
Tutkielman lähdeaineistona olen käyttänyt aikaisempia tutkimuksia Tampereen työväes- töstä, sen muodostumisesta, oloista ja yhteiskunnallisesta vaikutuksesta. Teollistumista ja tehdasyhteisöä on tutkinut Tampereen yliopiston historian professori Pertti Haapala ja työläisperhettä Jyväskylän yliopiston professori Pirjo Markkola. Finlaysonin puuvillateh- taan tehdasväen asuinoloista 1800-luvulla olen saanut tietoa Unto Kanervan tutkimuk- sesta. Tampereen historiaan yleisemmin olen perehtynyt Koskesta voimaa -verkkojul- kaisun avulla. Lisäksi olen tutustunut Amurinlinnaan sen suunnittelijasta Erik Bryggma- nista kertovan kirjallisuuden sekä hänen piirustustensa perusteella. Tutkielma koostuu kirjallisten lähteiden analysoimisesta ja niiden pohjalta tehtyyn arviointiin naistyöläisten asuinolosuhteista ja sen kehityksestä.
Kevään 2020 pandemiatilanteen vuoksi Suomessa otettiin käyttöön poikkeusolot, joiden vuoksi useimmat julkiset laitokset, mukaan lukien kirjastot, suljettiin kuukausiksi. Kirjal- listen lähteiden hankkiminen tätä tutkielmaa varten osoittautui siksi haastavaksi ja osit- tain mahdottomaksi. Olenkin joutunut tyytymään edellä mainittuja lähteitä lukuun otta- matta verkossa löytyviin aineistoihin. Tämän takia en esimerkiksi ole päässyt tarkasta- maan niissä käytettyjä primäärilähteitä itse.
2. NAISTYÖNTEKIJÄT TAMPEREELLA
2.1 Väestörakenteen vinoutuminen teollistumisen seurauk- sena
Tampereen teollistuminen alkoi toden teolla 1820-luvulla, kun skotti James Finlayson aloitti tehdastoiminnan Tammerkosken rannalla ensin konepajana ja 1820-luvun lopulla puuvillan kehruulla. Alkuvaiheessa konekehruu työllisti Finlaysonilla parhaimmillaan vii- sikymmentä ihmistä 1830-luvulla. Vuonna 1835 tehdas myytiin ja Finlayson palasi koti- maahansa. Tehtaan uudet omistajat olivat Georg Adolf Rauch ja Carl Samuel Nottbeck, joiden suuremmalla pääomalla myös tulokset suurenivat. Tehtaan vuosittainen voitto oli 1850-luvulla jo puoli miljoonaa markkaa.1 1900-lukuun mennessä työntekijöitä oli jo yli 3 0002. Muut teollisuusyhtiöt seurasivat Finlaysonin esimerkkiä, ja Tammerkosken ranta- törmille nousi tehdasrakennuksia, joista monet ovat yhä pystyssä ja muodostavat nyky- päivänä suojellun kansallismaiseman.
Tampere kasvoi aluksi ensisijaisesti muuton seurauksena. Muuttoliikkeeseen vaikuttivat teollisuuden ja sen työvoiman tarpeen kasvun lisäksi myös ”työntötekijät” eli maaseudun huono toimeentulo tai suoranainen puute erityisesti omistamattoman väestön keskuu- dessa.3 Tämän vuoksi muuttajissa korostuu tilattomat ja heidän lapsensa, joita oli Tam- pereelle muuttaneesta nuoresta työväestöstä kaksi kolmasosaa. Eniten muutettiin lähi- seuduilta, kuten Messukylästä, Teiskosta ja Kangasalta, mutta työn ja toimeentulon pe- rässä matkustettiin myös esimerkiksi Kuopiosta saakka.4
Kaupunkiin muuttajista enemmistö oli naisia 1850-luvulta lähtien5. Juuri Tampereen run- sas tekstiiliteollisuus vaikutti naisten suureen osuuteen tehdasväestä. Tekstiilialaa pidet- tiin naiselle sopivana työnä, ja toisaalta pelkät miehet eivät olisi riittäneet kattamaan teh- taan työntekijätarvetta, sillä heille riitti työtä muutenkin.6
Vuonna 1870 Finlaysonin tehdasväki jakautui siten, että perheellisiä miestyöntekijöitä oli 193 henkeä (perheineen yhteensä 672 henkeä), naimattomia miehiä 277 henkeä, nai- mattomia naisia 1 125 henkeä (joiden lapset mukaan luettuna yhteensä 1 153 henkeä)
1 Haapala 1986, 22–26.
2 Haapala 2010.
3 Kanerva 1946, 29, 34.
4 Haapala 1986, 128.
5 Haapala 1986, 127.
6 Haapala 1986, 38.
ja lapsityöntekijöitä 534 henkeä, joista huomattava enemmistö tyttöjä (381 henkeä)7. Nai- mattomien naisten osuus koko tehtaan työntekijöistä oli siis kyseisenä vuonna yli 42 %, kun naimattomien miesten osuus oli 10 % ja perheellisten miesten osuus 7 %.
Finlaysonin tehdasväen sukupuolijakauma on jonkin verran koko Tampereen tehdas- väen jakaumaa vinoutuneempi, sillä Tampereella oli myös muita teollisuudenaloja, jotka eivät olleet yhtä naisvaltaisia kuin tekstiiliteollisuus. Siitä huolimatta koko Tampereella oli yli 15-vuotiaiden joukossa noin kaksi naista jokaista miestä kohden sekä vuosina 1870 että 19208.
Kaupungin ikä- ja sukupuolirakenne vaikutti väestön avioitumiseen, joka vaihteli sen mu- kaan, kuinka suuri oli sukupuolten määrällinen ero. Miehistä avioitui suurempi osa kuin naisista etenkin tehdasväen keskuudessa, mitä selittää jo se, että kaikille naisille ei olisi edes riittänyt kokonaista miestä puolisoksi – kysyntä ylitti tarjonnan. Myöhemmin työläis- naiset saattoivat valita naimattomuuden itsenäisen toimeentulon ansiosta.9
Vain osa työläisnaisista jatkoi tehdastyössä loppuelämänsä. Pertti Haapala on tutkimuk- sessaan 1986 todennut, että vajaa puolet nuorista (20–24-vuotiaat) naistyöläisistä muutti Tampereelta pois jossain vaiheessa elämäänsä, etenkin 1900-luvun puolella. Tampe- reelle jääneistä taas puolet avioituivat. Loput, naimattomat työläisnaiset, muodostivat vuosina 1850–1890 11 % ja vuonna 1919 16 % koko nuoresta työläisväestöstä. Miesten vastaava osuus oli 3 ja 6 %.10 Tampereelta muutettiin pois esimerkiksi puolisoa etsi- mään. Muualta Tampereelle muuttaneet henkilöt muuttivat todennäköisemmin pois kuin syntyperäiset tamperelaiset.11
Naisvaltaisen tekstiiliteollisuuden kehitys Tampereella oli miesvaltaisia teollisuudenaloja voimakkaampaa aina jatkosotaan asti. Tekstiiliteollisuus oli Tampereen suurin teollisuu- denala vuoteen 1955 saakka, jonka jälkeen myös naisten prosentuaalinen enemmistö alkoi vähitellen pienentyä. Tilastoista ilmenee, että vuonna 1950 naisia oli enemmistö kaikissa ikäryhmissä 0–9-vuotiaita lukuun ottamatta. Sen perusteella voi päätellä, että naisenemmistö perustui naisten voimakkaaseen Tampereelle muuttoon.12 Sen lisäksi naisenemmistöä lisäsi se, että miehiä muutti enemmän pois ja he kuolivat nuorempina.13
7 Tampereen ja Messukylän henkikirjat 1870, Haapala 1986, 362 mukaan.
8 Haapala 1986, 214.
9 Markkola 1994, 46, 68.
10 Haapala 1986, 262.
11 Haapala 1986, 128.
12 Kettunen.
13 Haapala 1986, 214–215.
2.2 Naisten palkkatyö
Tehdastyö muutti naisen elämää. Se tarjosi vapautta ja itsenäisyyttä eri tavoin kuin nais- ten ns. esiteolliset ammatit. Esimerkiksi piian työ oli ympärivuorokautista ja -vuotista ja palkkana sai majoituksen ja ruoan, harvemmin rahaa. Tehdastyö taas, pitkistä työpäi- vistä huolimatta, soi naistyöläisille myös vapaa-aikaa. Myös palkka maksettiin joka viikko rahana.14 Vuosisadan vaihteessa naisen työ levisi teollisuustyön lisäksi esimerkiksi kä- sityöläisiin ja toimihenkilöihin15.Tässä luvussa tarkastelen naisen palkkatyötä, yhteiskun- nan suhtautumista siihen sekä sen vaikutuksia naisen elämän eri osa-alueisiin.
Yleisesti naisten tehdastyöskentelyn yleisyyttä on perusteltu sen halpuudella. Naisen palkka olikin vain noin 2/3 miehen palkasta16. Haapala (1986) kuitenkin huomauttaa, ettei se ollut tehtaan kannattavuuden tärkein tekijä, eikä siksi myöskään naisten työnteon pääsyy. Olennaisemmaksi Haapala mainitsee sen, että tekstiilityö nähtiin naiselle sopi- vana työnä. Naiset myös itse olivat halukkaita tehdastyöskentelyyn, sillä se tarjosi va- pautta ja rahapalkkaa.17
1800-luvulla vaimojen ja lasten ansiotyötä pidettiin tavallisena ja tavoiteltavana asiana, sillä kaikkien perheenjäsenten työnteko oli välttämätön osa työläisperheen toimeentu- loa18. 1900-lukua lähestyessä työläisetkin omaksuivat ylempien säätyjen kannattamat perinteiset ydinperheideaalit, joissa vaimo huolehtii kodista ja lapsista ja miehen palkka riittää koko perheen elättämiseen.19 Ideaalit eivät kuitenkaan aina toteutuneet työläisper- heissä, sillä pelkän miehen tuoma toimeentulo oli usein epäsäännöllistä ja riittämä- töntä20. Sivistyneistö piti miesten ja naisten työskentelyä samassa tilassa siveettömänä, sillä sen pelättiin johtavan avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin ja synnytyksiin21. Aviottoman lapsen saaneet äidit saatettiinkin erottaa tehtaasta, mutta he yleensä saivat työpaik- kansa takaisin22. Sivistyneistö ei kuitenkaan yksimielisesti tuominnut työläisvaimojen an- siotöitä23.
14 Kanerva 1946, 29; Haapala 1986, 37–49.
15 Haapala 1986, 215–216.
16 Haapala 1986, 41.
17 Haapala 1986, 37–49.
18 Markkola 1994, 101–105.
19 Markkola 1994, 127–129.
20 Markkola 1994, 104–105.
21 Markkola 1994, 60–62.Todellisuudessa Tampereen työläisnaiset ja etenkin tehtaalaisnaiset synnyttivät vähemmän avioliiton ulkopuolisia lapsia kuin maaseudun piiat, joista jopa joka kolmas sai aviottoman lapsen. Tampereen työläisnaisista osuus oli noin yksi kuudesta. Syynä voidaan pitää elintason nousua. Toisaalta yksinhuoltajuus oli vaikeampaa yhdistää ansiotyöhön tehtaassa kuin maalaispiian elämäntilanteeseen.
22 Kanerva 1946, 75.
23 Markkola 1994, 161‒162.
Elatusihanteena 1800-luvun lopulla oli näennäisen sukupuolineutraali perheellisyysperi- aate, jossa päätoimiselle elättäjälle maksettaisiin tarpeeksi suurta palkkaa, jolla perhettä elättää. Käytännössä päätoimisella elättäjällä tarkoitettiin aviomiestä ja siten vaimon ja lasten ei tarvitsisi osallistua toimeentulon hankintaan. Myös työläisnaisliike ajoi perhe- elämän kehittämistavoitteillaan naisten työskentelyn rajoittamista. Naisten työskentelyllä väitettiin olevan miesten palkkoja alentava vaikutus, joka taas pakotti naiset osallistu- maan ansiotöihin perheen toimeentulon turvaamiseksi. Se puolestaan heikensi kotien järjestystä ja ajoi miehet kapakoihin. Näin naisen asema perheen ja kodin ylläpitäjänä yhdistettiin yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämiseen.24 Kotiäiti nähtiin siis paitsi luonnolli- sempana, myös yhteiskunnallisesti arvokkaampana kuin ansiotöihin osallistuva vaimo.
Perheellisyysperiaate ja myöhäisempi naisten työskentelyn rajoittaminen selittää osittain naisten alempaa palkkaa myös Finlaysonin tehtaalla. Koska tehtaalla työskentelevät nai- set olivat enimmäkseen naimattomia ja lapsettomia, he eivät elatusvelvollisuuden puut- tuessa tarvinneet suurempaa palkkaa. Haapalan tutkimuksen (1986) mukaan sukupuo- len lisäksi työtehtävä määräsi palkkauksen: sekä nuorille naisille että miehille maksettiin pienempää palkkaa kuin aikuiselle, joka pidempään työskenneltyään oli edennyt urallaan ja noussut suurempaan vastuuasemaan25. Tämän perusteella ongelmana voidaankin pi- tää sitä, että nainen ei kyennyt etenemään tehdasurallaan. Haapala nimeää syiksi toi- saalta ajalle tyypillisen näkemyksen, että mies on naista soveltuvampi vastuutehtäviin, mutta toisaalta myös sen, että naistyöntekijä oli nöyrä ja vähään tyytyväinen26. Myös naisen työuran katkeaminen avioliittoon luonnollisesti pysäytti uralla etenemisen.
Pienemmästä palkasta huolimatta työläisnaisella oli tyypillisesti parempi mahdollisuus säästää. Työssäkäyvät naiset olivat edellä mainituista syistä enimmäkseen naimattomia.
Elätettävä perhe kasvatti asumis- ja ruokakuluja niin merkittävästi, että kaksikin kertaa parempaa palkkaa saaneella perheellisellä miehellä ei jäänyt ns. pakollisten menojen jälkeen juurikaan ylimääräistä. Naimattomien tehtaantyttöjen hienoista vaatteista ja kiil- lotetuista kengistä kirjoitettiin jopa runoja. ”Ylimääräinen” raha näkyi paitsi vaatteissa myös asunnon koossa, laadussa ja sisustuksessa.27
Tehdastyö vaikutti myös naisten perheen perustamiseen ja parisuhteisiin. Ensinnäkin naisia oli Tampereella ja erityisesti tekstiiliteollisuudessa huomattavasti miehiä enem- män, kuten edellisessä luvussa totesin. Se vaikeutti naisten avioitumista. Toisaalta teh-
24 Markkola 1994, 152–168.
25 Haapala 1986, 41.
26 Haapala 1986, 64.
27 Haapala 1986, 40; 161; 234–235.
taalaisnainen ei ollut riippuvainen miehen toimeentulosta, joten avioituminen ei ollut ta- loudellinen pakko. Työläisnaiset avioituivatkin ajalleen epätyypillisen vanhoina, monet yli 30-vuotiaana, työläismiehet taas nuorina28. Markkola toteaa naisten tehdastyöskentelyn tuoneen naiselle vapauden valita työskentelyn ja perheen perustamisen välillä. Hän myös arvioi sen parantaneen parisuhteen laatua, kun nainen itsenäisen toimeentulon myötä pystyi valitsemaan puolison mieltymyksen tai rakkauden perusteella.29 Naimatto- muus ja itsenäisyys ovat myös syitä naisten yksinasumiselle.
Ansiotyö avasi naisille mahdollisuuden ohjata elämäänsä uusin tavoin, vaikka palkka oli pieni ja yhteiskunnan ihanteet painostivat perinteisen perheideaalin pariin. Avioituminen ei ollut enää taloudellinen pakko, ja naimattomana rahaa ei kulunut perheen elättämi- seen. Yksineläminen ja mahdollisuus säästää muuttivat siten naisen asumistapoja.
28 Markkola 1994, 127.
29 Markkola 1994, 46.
3. TYÖLÄISNAISTEN ASUINOLOT
Tehtaiden perustamisen aikaan ja vielä vuoteen 1865 asti oli voimassa palkollismääräys, joka asetti tehtaan työntekijöidensä lailliseksi suojelijaksi ja oli siten velvollinen tarjoa- maan asunnon, ruoan ja hyvinvointia. Vastaavasti työntekijä oli tehtaan usein tiukankin isäntävallan alainen ja sitoutunut vuosipalveluun irtolaisuuden uhalla.30 Koska köyhien työllistämistä tehtaassa pidettiin aikoinaan jopa hyvätekeväisyytenä31, oli halpojen asun- tojen ja palvelujen tarjoaminen sille luonnollinen jatkumo. Toisaalta asuntojen rakennut- taminen oli tehtaalle myös kannattavuuden vuoksi välttämätöntä, jotta työvoimaa olisi riittävästi saatavilla32.
Kaupunkiin muuttaneen nuoren työläisen ensimmäinen asunto oli tyypillisesti sukulai- selta tai tuttavalta alivuokrattu. Oman asunnon vuokraaminen olisi ollut vaikeaa ja kallista nopeasti kasvavassa kaupungissa, ja toisaalta tuttu alivuokraaja osasi auttaa ja neuvoa vieraassa kaupungissa esimerkiksi työpaikan löytämisessä. Tampereella, päinvastoin kuin esimerkiksi Helsingissä33, kaksi kolmasosaa alivuokralaisista (=asukeista) oli naisia.
Asukit olivat tyypillisesti naimattomia nuoria, vaikka myös muutamia lapsiperheitä on ra- portoitu asuvan asukkeina. Asukit helpottivat myös alivuokraajan toimeentuloa. Työvä- estö ei siksi nähnyt alivuokraamisessa juuri mitään paheksuttavaa, vaikka ajan sivisty- neistö piti sitä uhkana työväestön siveellisyydelle.34
Tehtaiden rakennuttamat asunnot olivat yleensä laadultaan parhaita työläisasuntoja, mutta niitä ei riittänyt kuin osalle. Vuonna 1908 tehtaiden omistamissa asunnoissa asui noin 10 % teollisuustyöläisistä eli noin 6 % koko Tampereen väestöstä. Finlayson omisti näistä asunnoista suurimman osan.35 Asunnot määrättiin vain vuokralaista ja hänen per- hettään, eli vaimoa ja lapsia, varten – muuta asuintoveria varten piti erikseen anoa lupa.
Silti jopa 10 % tehtaan asunnoissa eli myös alivuokralainen vuonna 1905, ja 12 %:ssa asuintoveri.36 Ajalle tyypillistä asukkijärjestelyä hyödynnettiin siis myös tehtaan työsuh- deasunnoissa.
30 Markkola 1994, 16–20.
31 Haapala 1986, 40.
32 Haapala 1986, 65.
33 Moring 2016.
34 Markkola 1994, 85–90.
35 Markkola 1994, 77.
36 Markkola 1994, 87.
Tehtaalaismiehet asuivat yleensä naisia leveämmin, mutta miehet myös olivat perheelli- siä naisia useammin: esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa työskennelleistä aikuisista mie- histä noin 70 % oli naimisissa ja aikuisista naisista vain noin 5 %. 1900-luvun alussa tehdasnaisista vajaa 80 % asui osakeittiöasunnossa, kun miehistä vastaava osuus oli tekstiiliteollisuudessa 49,8 %, paperiteollisuudessa 38,7 % ja konepajateollisuudessa 32,8 %.37
Työläisen asuinoloihin vaikuttivat siis seuraavat seikat: oliko työläinen syntyperäinen tamperelainen vai muuttiko hän kaupunkiin muualta; oliko työläinen naimaton vai per- heellinen; sekä kuinka paljon työläisellä oli varaa maksaa asunnostaan.
3.1 Asuntopula
Asuntopulaa on tutkittu tarkastelemalla asumistiheyttä eri vuosina ja eri kaupungin- osissa. Aineistosta on käynyt ilmi, että erityisesti työläiskaupunginosissa eli Amurissa ja Kyttälässä asumistiheys nousi 1870-luvulta aina 1910-luvulle saakka. Suuri asumisti- heys korostuu edelleen tarkastelun rajautuessa työväestön asuntoihin. Vielä 1840-lu- vulla asumistiheys oli 1,6-1,7 asukasta huonetta kohti. Vuonna 1900 koko kaupungin luku oli 2,15, Amurissa puolestaan 2,56. Kyttälän hökkelikylän saneeraus 1890-luvulla näkyy aineistossa siten, että Kyttälän ja Juhannuskylän asumistiheys laski 2,62:sta 2,07:ään vuosina 1890-1900. Kyttälän työläiset muuttivat suureksi osaksi Tammelaan, jonka vuoksi sen asumistiheysluku oli vuonna 1900 korkea, 2,54.38
Asumistiheys seurasi kaupungin kasvupyrähdyksiä, jotka taas johtuivat pitkälti teollisuu- den työvoimantarpeesta mutta myös sen vetovoimasta. Esimerkiksi nälkävuosina maa- seudun ihmiset lähtivät puutteen pakottaessa pyytämään kaupunkien tehtailta työpaik- kaa ja elantoa. Finlayson ottikin nälkävuosina tehtaaseen enemmän työntekijöitä kuin sille oli tarpeen.39
Asuntojen rakentaminen ei pysynyt kasvavan kaupungin vauhdissa. Teollisuuden kas- vuvuosina työläisten ja siis myös työläisnaisten asumista leimasi ahtaus. Ahtaus ei ollut niinkään mukavuusseikka vaan terveydellinen ja, ainakin yhteiskunnallisessa keskuste- lussa, siveellinen ongelma.40
Asumistiheyden lasku alkoi vuoden 1910 jälkeen. Samana vuonna julkaistiin Snellmanin laatima selvitys tamperelaisten työläisten asumisoloista, jonka vaikutuksesta aloitettiin
37 Markkola 1994, 78.
38 Haapala 1986, 158.
39 Haapala 1986, 68.
40 Markkola 1994, 134–151.
toimenpiteitä asumisolojen kohentamiseksi. Väljyyteen näistä toimista vaikutti ainakin se, että yhteiskeittiökasarmien rakentaminen lopetettiin ja kaupunki levisi uusille esikau- punkialueille. 1910-luvulla asuntojen terveellisyyttä paransivat esimerkiksi viemäri- ja ve- siverkostot ja jätehuolto. Myös sähkö tuli työläisasuntoihin 1910-luvulla.41 Asuminen siis väljentyi mutta myös muuttui laadukkaammaksi. Asuinolojen parantumista käsittelen li- sää yhteiskeittiöiden yhteydessä.
3.2 Finlaysonin tehtaan asunnot
Finlayson oli edelläkävijä tehdasyhteisön palvelujen järjestäjänä. Asuntojen lisäksi Fin- layson perusti lasten- ja vanhainkodin, sairaskassan, koulun, pankin, osuuskaupan, kir- kon, harrastusseuroja ja jopa oman rahan42.
Vuonna 1844 Finlaysonin rakennuttamia asuntorakennuksia oli neljä, ja vuosina 1857- 1859 Amuriin nousi 20 taloa työntekijöitä varten: 4-6 perhettä saivat kukin huoneen ja yhteisen keittiön.43 1898 Finlayson osti 16 tonttia lisää Buurinmaalta, jonne rakennettiin ensisijaisesti perheille vuokrattavia keittiön ja huoneen asuntoja44. Nämä asunnot edus- tivat uutta perheasuntomallia, jotka yleistyivät työläisperheiden tyypillisimmäksi asunto- tyypiksi 1900-luvun alussa45. Kerrostaloasuminen oli keskiluokan ja porvariston asumis- muoto 1930-luvulle saakka46, mutta jälleenrakennusaikana 1940-luvulta lähtien myös Finlayson ja muut tehtaat rakennuttivat työsuhdeasunnoiksi moderneja kerrostaloja.
Seuraavissa luvuissa tarkastelen esimerkinomaisesti kolmea Finlaysonin tehtaan eri ai- kakausille tyypillistä asuntotyyppiä.
3.2.1 Tyttökoti Sitka
Asuntolat ja lastenkodit olivat nuorien ja lapsityöntekijöiden tyypillisiä majoituksia 1880- luvulle asti. Sen jälkeen lapset eivät enää juurikaan muuttaneet Tampereelle yksin vaan koko perheen kanssa. Tässä luvussa esittelen tyttöjen asuntolan Sitkan. Se oli kovasta
41 Haapala 1986, 156–163, 257–259.
42 Kanerva 1946, 152–153; Haapala 1986, 60–69.
43 Kanerva 1946, 177–180.
44 Markkola 1994, 71.
45 Markkola 1994, 79.
46 Mäntylä.
kuristaan huolimatta tavoiteltu asuinpaikka. Lastenkoti eli asyyli tarjosi vaatteineen, kou- lutuksineen ja huolenpitoineen työläislapselle korkeamman elintason kuin hänen olisi muuten ollut mahdollista saada.47
Finlaysonilla käytettiin alusta alkaen lapsityövoimaa (joka ajallaan ja siksi myös tässä yhteydessä tarkoittaa alle 15-vuotiaita48), ja lapsille oli majoituksena lastenkoti. Finlayso- nin myytyä tehtaansa uudet omistajat perustivat 1856 uuden asyylin. Se oli tyttölapsille tarkoitettu laitos Sitka, jonka asujia kutsuttiin Sitkan plikoiksi. Sitkassa lapset saivat vaat- teet, majoituksen ja ruoan, joiden kustannukset vähennettiin heidän palkastaan. Sitkasta lähdettiin aikaisintaan 18-vuotiaana ja mukaan sai vaatteita, tehtaan kangasta ja tehdas- työstä kerääntyneet säästöt. Sitka sijaitsi pitkässä puurakennuksessa Läntisen Pitkän- kadun (nyk. Näsilinnankatu) varrella. Siinä oli kaksi nukkumasalia lapsille, iso koulusali, vahtimestari Nordlundin asunto, suutarin paja, sairashuone, ompelijan työhuone sekä pikkukoulun kaksi huonetta. Ruokailu tapahtui tehtaan ruokatalossa, jonka ruokailusali oli jaettu miesten ja naisten puoleen. Joulu oli Sitkassa kovasti odotettu ja juhlistettu juhla, sillä tehtaan patruuni jakoi lapsille runsaasti joululahjoja.49
Tyttökodin perustaminen kertoo sen tarpeesta, eli Finlaysonin tehtaassa oli töissä tyttö- lapsia, joilla ei ollut kunnollista majoitusta. Lähteissä ei ilmene Finlaysonin perustaneen pelkästään pojille tarkoitettua lastenkotia (Finlaysonin toinen lastenkoti oli ”lastenkoto”, jossa oli erikseen tilat sekä tytöille että pojille50), joten vastaavaa tarvetta ei sellaiselle ollut. Sitkan kaksi erillistä makuusalia olisivat kenties mahdollistaneen myös poikien ma- joittumisen siellä, mutta näin ei ilmeisesti tapahtunut. Tästä voidaan päätellä se, mitä aiemmin jo totesin Finlaysonin työväestön rakenteesta: tyttöjen osuus oli suuri.
On epäselvää, oliko Sitkan rakennus lastenkotitoimintaa varten rakennettu. Kanerva (1946) käyttää tutkimuksessaan muotoa ”se [Sitka] oli sijoitettuna Läntisen Pitkäkadun alkupään varrella olevaan pitkään puurakennukseen”51. Se voisi tarkoittaa, että Sitkaa varten ei välttämättä rakennettu uutta rakennusta vaan käytettiin olemassa olevaa. Siinä tapauksessa lastenkotitoiminta ei vaikuttanut rakennuksen arkkitehtuuriin, vaan päinvas- toin Sitkan toiminnat sijoittuivat jo olemassa oleviin tilallisiin raameihin. Toisaalta Finlay- son oli menestyvä tehdas, jolla olisi ollut varaa uudenkin rakennuksen rakentamiseen.
Itse rakentaminen ei kuitenkaan tule lähdeaineistosta ilmi.
47 Haapala 1986, 65–66.
48 Markkola 1994, 117.
49 Kanerva 1946, 152–161.
50 Kanerva 1946, 161.
51 Kanerva 1946, 153.
Sitkan arkkitehtuurin arviointi on osoittautunut haastavaksi ilman piirustuksia tai muita kaavioita. Lähdeaineistona minulla on käytössä Kanervan 1946 kirjallinen kuvaus raken- nuksesta sekä museoiden arkistoimia valokuvia rakennuksen ulkopuolelta ajalta, jolloin lastenkotitoiminta oli jo päättynyt ja rakennuksessa sijaitsi Sitkan koulu.
Kanervan kuvauksen perusteella tilaohjelma vaikuttaa luontevalta lastenkotikäyttöön: ra- kennuksessa oli kaksi makuusalia lapsille sekä asunto lasten kaitsijalle eli vahtimestari Nordlundille ja hänen vaimolleen. Koulunkäyntiä varten oli iso koulusali sunnuntaikou- lulle sekä pikkukoulun kaksi huonetta nuorempien lasten koulunkäynnille. Tilojen kan- nalta rakennuksen voi todeta palvelevan lastenkodin tarpeita hyvin. Rakennus myös si- jaitsi lähellä tehdasta. Tytöille oli vuoteet makuusaleissa useammassa rivissä, jotka tuli pedata heti aamulla ja joissa ei päivisin sopinut maata, ellei ollut sairas52. Vuoderivit luo- vat mielikuvan laitosmaisuudesta. Tyttöjen omaisuus, joka ilmeisesti koostui suurim- malta osin Finlaysonin tarjoamista vaatteista, kankaista ja joululahjoista, säilytettiin ma- kuusalissa sijainneessa laatikostossa53. Tehdastyöajan ulkopuolella Sitkan asukkaat hoitivat askareita ja viettivät aikaa ulkona sekä iltaisin kokoontuivat koulusaliin iltahar- tauteen54.
Arkkitehtuuriltaan Sitka edustaa urbaania yksikerroksista puurakentamista. Sen kadun- puoleinen julkisivu on kiinni katulinjassa. Julkisivu on rytmitetty pystypuiden ja syöksy- torvien avulla. Keskellä rakennusta on hieman korkeampi osuus, jossa koulusali ehkä
52 Kanerva 1946, 154.
53 Kanerva 1946, 153.
54 Kanerva 1946, 157–158.
Vuonna 1916 purettu Finlaysonin koulu
"Sitka" etelästä nähtynä. (Savia 1916.)
sijaitsee. (Kuva 1.) Sitka edustaa siis tehtaalaistyttöjen asumista lähinnä toiminnallisesti eikä niinkään arkkitehtonisesti.
3.2.2 Yhteiskeittiöasunnot
Finlayson rakennutti ensimmäiset yhteiskeittiöasunnot Amuriin 1850-luvulla, ja ne säilyi- vät työläisten yleisimpänä asuntotyyppinä 1910-luvulle saakka.55 Yhteiskeittiöt yleistyivät Finlaysonin esimerkkiä seuraten koko kaupungissa, mutta eivät juuri lainkaan muualla Suomessa56. Yhteiskeittiöasunnot siis edustavat tyypillistä tamperelaista (nais)työläis- asumista teollistuvan Suomen ajalta.
Tehtaalaisasuntojen vuokraamisessa suosittiin perheellisiä tehtaalaisia57. Naimattomia naisia saattoi asua perheellisen alivuokralaisena58, tai naimattomat naiset saattoivat pe- rustaa oman perhekunnan vuokraamalla yhdessä huoneen osakeittiökasarmista. Vuo- den 1900 paikkeilla perheille rakennettiin uusia, huoneen ja keittiön asuntoja tai jopa
”kaksioita”, jolloin yhteiskeittiöasunnot jäivät hiljalleen tyypillisesti naisten asunnoiksi59, joka olikin työläisnaisen yleisin asumistapa60.
Ensimmäiset Finlaysonin rakennuttamat osakeittiöasunnot olivat Latokartanon kaksi pit- kää rakennusta, talopari nimeltä Kurala, kuusi ”poikkipytinkiä” sekä ”herrojen” talot Ihana ja Lysti. Vuonna 1859 valmistui vielä kahdeksan rakennusta, joiden nimeksi tuli Nattula.
Rakennukset olivat matalia: ikkunat sijaitsivat vain metrin päässä maasta. Finlayson to- teutti rakennusten peruskorjauksen 1890-luvulla, jolloin rakennukset korotettiin ja niihin lisättiin ilmahormit, kuistit ja tapetit tehtaan puolesta. Talot noudattivat samantyyppistä tilaohjelmaa: yhteisestä ulko-ovesta astuttiin yhteiseen keittiöön, josta oli kulku 4-5 huo- neeseen, ja ulkohuoneet sijaitsivat sisäpihalla.61
55 Haapala 1986, 65.
56 Markkola 1994, 73.
57 Markkola 1994, 71.
58 Haapalan 1986 mukaan vuosina 1900-1910 tekstiiliteollisuuden työntekijöistä neljännes asui alivuokralaisena. Koska perheet harvoin asettuivat asukeiksi, voidaan tekstiilialan sukupuo- lijakauma huomioon ottaen pitää todennäköisenä, että suurin osa asukeista oli perheettömiä nai- sia.
59 Markkola 1994, 77–79.
60 Kanerva 1946, 314.
61 Kanerva 1946, 177–195.
Keittiötä ympäröivissä kamareissa asui monenlaisia perhekuntia. Ydinperheiden lisäksi on syytä mainita työläisen kanssa asuvat sukulaiset, sekä useamman naimattoman nai- sen yhteisasuminen. Myös asukit olivat tyypillinen lisä osakeittiöasuntojen asujiin.62 Per- hekuntien monimuotoisuudesta johtuen myös asukasmäärät saattoivat vaihdella kahden samanlaisen rakennuksen välillä paljonkin.63
Suurimmaksi osaksi yhtä keittiötä kohti oli noin neljä huonekuntaa. Nattulassa sen sijaan oli kahdeksassa rakennuksessa yhteensä 28 kamaria ja vain neljä noin 12 neliömetrin keittiötä (kuva 2). Keittiötä käytti siis aina seitsemän huonekuntaa, ja keittiöt sijaitsivat vain joka toisessa rakennuksessa. Moni tyytyikin käyttämään ruoan valmistamiseen oman kamarinsa tulisijaa, joka näkyy kuvassa 3.64 Nattula edustaa aikansa kenties ah- tainta työläisasumista.
Yhteiskeittiöt olivat aikanaan laadukkain asuinmuoto mikä köyhälle työläiselle oli saata- villa. Asuinolot kehittyivät erityisesti maalaistyöläisiin verrattuna65. Yhteiskeittiöasuntojen
62 Markkola 1994, 73.
63 Kanerva 1946, 180–181.
64 Kanerva 1946, 177–195.
65 Markkola 1994, 33.
Nattulan rakennukset. (Kanerva 1946, 190.)
kritisointi yleistyikin vasta 1800-luvun lopulla, ja varsinaisia muutoksia asuinoloihin tehtiin 1910-luvulta alkaen66. Muutoksen taustalla vaikutti terveydellinen huoli kaupungeissa, jotka nähtiin epäterveellisinä tautipesinä. Asumisolot olivat murheenkryyni, joka korostui yhteiskeittiöasunnoissa. Niissä täyttyivät lähes aina epäterveellisen asunnon tuntomer- kit, kuten siivottomuus, kosteus, rakennuksen heikko laatu sekä valon, ilman ja lämmön puute. Vuosisadan vaihteessa mutaisten kujien ja katujen kuntoa ja puhtautta kohennet- tiin kivetyksellä. Kaupungit saivat huolehdittavakseen rakennuttaa ”mahdollisuuksien mukaan” keskeisen infrastruktuurin eli vesi- ja viemäriverkostot.67
Yhteiskeittiöasuntoja rakennettiin kasvavan tehtaan lisääntyvälle työntekijämäärälle eikä niiden arkkitehtuurissa tai taustatekijöissä ilmene kirjallisissa lähteissä seikkoja, jotka te- kisivät niistä nimenomaan naisille suunniteltuja asuntoja. Asunnot tarkoitettiin ensisijai- sesti perheille. Ilmeisesti työväen rakenteellisia ominaisuuksia oleellisempaa oli väki- määrän nopea kasvu ja sen tuoma paine rakentaa asuntoja. Asuntopulassa asuntojen
66 Haapala 1986, 157.
67 Harjula 2007, 29–39.
Nattulan huone. (1975)
vuokralaisilla ei siis ollut vaikutusvaltaa asuntoihin, sillä vaihtoehtoja ei ollut. Lisäksi voi- makas kaupungistuminen oli uusi ilmiö, jolle ei ollut esikuvaa, vaan tehtaat joutuivat ke- hittämään ratkaisuja uudenlaiseen ongelmaan. Siksi yhden huoneen asunto, jonka myö- hemmin todettiin soveltuvan korkeintaan muutaman ihmisen asuttamaksi, oli aikansa perheasunnon standardi. Yhteiskeittiöasunnot muuttuivat naisten asunnoiksi, kun per- heille rakennettiin suurempia perheasuntoja.
Osakeittiöasuntoja kuvataan asuntoina kortteeripaikoiksi, joihin tultiin nukkumaan yön yli.68 Asuntopulan aikana ja ennen asuntojen korjaustöitä näin varmasti olikin. Toisaalta osakeittiöasunnoissa asuttiin jopa vuosikymmenien ajan, aina 1960-luvulle saakka, jol- loin muun muassa Amurin työläiskorttelit purettiin uusien elementtikerrostalojen tieltä.
Ahtaus helpotti, kun perheet pääsivät muuttamaan väljempiin perheasuntoihin, jolloin asuntoihin saattoi jäädä asumaan yksi asukas per huone. Tällöin yhteiskeittiöasuminen voidaan nähdä prototyyppinä nykypäivänkin solu- ja kämppisasumiselle.
3.2.3 Amurinlinnan Impilinna
Amurinlinnan asuinkorttelin kutsukilpailu järjestettiin 1948 Oy Finlayson-Forssa Ab:n hankittua tonttivaihdolla korttelin 35 kaikki tontit omistukseensa. Kilpailun voitti profes- sori, arkkitehti Erik Bryggman ehdotuksellaan ”13 klossia”.69 Kilpailuehdotusta kehuttiin erityisesti sen asemakaavallisien ansioiden vuoksi: Ehdotuksessa piha oli yhtenäinen ja avara sekä jäsennelty eri toimintojen perusteella. Lisäksi ehdotuksessa oli tornitalo, joka oli sijoitettu korttelin kaakkoiskulmaan, jolloin se varjosti pihaa ja naapurirakennuksia mahdollisimman vähän. Myös Hämeenpuiston ja Puuvillatehtaankadun kulmauksen kauppa-aukiota pidettiin hyvänä ratkaisuna.70
Amurinlinnan asuinkortteli edustaa esikuvallista jälleenrakentamiskauden kerrostalora- kentamista. Samaan aikaan myös kosken toisella puolella Tampellan tehdas rakennutti Aino ja Alvar Aallon suunnittelemat Pekolan asuinkerrostalot71. Amurinlinnaa edelsivät Bryggmanin vuosia kehittelemät modernit kerrostalot ja etenkin hänen suunnittelema asuinkerrostalo Turussa osoitteessa Läntinen rantakatu 21, jota pidetään sodan jälkei- sen ajan asuntorakentamisen merkkiteoksena ja jossa hän itsekin asui elämänsä lop- puun saakka. 72
68 Markkola 1994, 81.
69 Karanka, 2007.
70 Laaksonen 2016, 204–205.
71 Laaksonen 2016, 205.
72 Nikula 1991, 49–51, 54.
Amurinlinnan korttelin asuntotyypit jakautuvat perheasuntoihin sekä yhteen suuntaan avautuviin yksiöihin. Tornitalon 14 kerroksessa on 154 asuntoa, joista 98 on yksiöitä ja loput 56 perheasuntoja. Korttelin lamellirakennuksissa puolestaan on eniten kaksioita ja kolmioita sekä keittiön ja huoneen asuntoja. Asukkaita oli alkuvaiheessa 930-950.73 Rakennukset ovat jo asuntoratkaisuiltaan erilaisille asuntokunnille suunniteltuja. Useam- man huoneen asunnot soveltuvat perheille tai korkeamman aseman työntekijöille, joilla oli varaa maksaa suuremmasta asuinpinta-alasta, kun taas kompaktit yksiöt sopivat yk- sineläjille. Finlaysonin työntekijöiden sukupuolirakenteen perusteella valtaosa näistä yk- sineläjistä oli naisia. Amurinlinnan yksiöenemmistöinen torniosa saikin nimekseen Impi- linna.
Bryggman kirjoitti modernista asunnosta lehtiartikkelissaan ”Nykyaikainen asunto”
vuonna 1932. Kirjoituksessaan hän korosti modernismin arvoja, kuten auringon, valon ja ilman tärkeyttä sekä asuntojen taloudellista saavutettavuutta – eli halpuutta – jota massa- ja sarjatuotanto palvelee. Bryggman totesi kapearunkoisten, lamellityyppisten rakennusten palvelevan parhaiten moderneja asuntovaatimuksia. Sen sijaan pienten asuntojen oli hänen mukaansa vaikeampi täyttää asumisen vaatimukset, minkä vuoksi
73 Laaksonen 2016, 204–205.
Ote Impilinnan asuinkerroksesta. (Bryggman,1954.)
niissä ei ole yhtään neliömetriä hukattavaksi.74 Samoja ajatuksia on löydettävissä myös Amurinlinnan rakennuksista, joista suuri osa on lamellitaloja ja joiden yksiöasunnot on suunniteltu ja sisustettu tilaa säästävästi.
Kuvassa 4 on esitetty ote Amurinlinnan 14-kerroksisen tornitalon eli Impilinnan asuinker- roksesta. Kuvassa on yksi yksiö ja yksi kaksio. Yksiö on noin 3,8 metriä leveä ja 6,3 metriä syvä, eli sen ala on noin 24 neliömetriä. Yksiössä on minikeittiö ja sisä-wc. Ikku- noita on kaksi, joka on nykystandardein luksusta. Moderni keittiö vastaa paremmin ruu- anlaiton tarpeisiin kuin osakeittiöhuoneen kaakeliuuni. Wc:ssä ei ilmeisesti ole peseyty- mistilaa, mutta Amurinlinnan korttelissa on oma yhteissauna. Yksiön alle 25 neliömetriä on maksimoitu pienillä keittiö- ja wc-tiloilla sekä valmiilla sisustuksella, johon kuuluu esi- merkiksi vuode, jonka voi nostaa kaappiin päivän ajaksi (kuva 5). Kaksio koostuu yksiön kaltaisesta osasta ja suunnilleen samankokoisesta lisähuoneesta, jolloin asunnon neliö- määrä tuplaantuu. Kaksion wc ja keittiö ovat suunnilleen samankokoiset yksiöön verrat- tuna – keittiö hieman suurempi.
Amurinlinnan Impilinna lienee esittelemistäni kohteista ainoa, jonka suunnitteluvai- heessa otettiin huomioon käyttäjäryhmän naisenemmistöinen rakenne. Esimerkiksi jo Amurinlinnan korttelin kilpailuohjelmassa edellytettiin sosiaalista suunnittelua75. Brygg- man sovelsi Impilinnan asunnoissa suunnittelemansa Turun yliopiston ylioppilaskunnan ylioppilastalon asuntolan ratkaisuja. Kenties opiskelija-asumisen väliaikaisuus soveltui ajatuksena myös naimattomien työläisnaisten asuntojen suunnitteluun: naisen urahan
74 Bryggman 1932.
75 Nikula 1991, 56.
Impilinnan yksiön keittiö ja seinää vas- ten nostettava vuode. (Kanninen 1955.)
päättyi tavallisesti avioliittoon76. Koko Amurinlinna edustaa kuitenkin korkealaatuista asuntorakentamista moderneine mukavuuksineen eikä väliaikaisuus näy ainakaan asu- misen kurjuutena. Yhteiskeittiörakennukset olivat vielä 1950-luvulla käytössä ja niihin verrattuna Amurinlinna asetti aivan uudet standardit työläisasumiselle.
Amurinlinnan asuinrakennusten yhteyteen rakennettiin sauna, pesula, päiväkoti, keila- rata, itsepalveluravintola sekä kirjasto.77 Itsepalveluravintolaa voi pitää modernina ver- siona 1800-luvun ruokatalosta. Ajallaan huippumodernia oli myös Suomen ensimmäinen kokoava hissi. Kirjasto, keilarata ja päiväkoti puolestaan osoittavat Finlaysonin tehtaan työntekijöiden palvelujen olleen runsaita yhä 1950-luvulla.
3.3 Tehtaalaisnaisten mahdollisuudet vaikuttaa asumiseen
Oman talouden pyörittäminen ja sen tuoma itsenäisyys olivat myös naimattomina pysy- neiden naisten tavoitteita, vaikka keskiluokasta periytynyt ideaalirooli naiselle kodin hal- tijattarena koskikin lähinnä avioituneita työläisäitejä. Työläisnaiset siis tavoittelivat pa- rempaa asumisen tasoa. Vuokrahuone yhteiskeittiöasunnossa tarjosi enemmän yksityi- syyttä – ja ennen kaikkea mahdollisuuden säädellä yksityisyyttään – ja sen myötä myös kotoisuutta kuin alivuokralaisasema toisen perheen nurkissa saati laitosasuminen tyttö- kodissa. Yhä enemmän yksityisyyttä tarjosi Impilinnan yksiö omine keittiöineen.
Tehdastyöläisten asuinolot olivat pitkälti riippuvaisia varallisuudesta. Enemmällä rahalla sai suuremman asunnon ja paremmat huonekalut – tai huonekaluja ylipäätään. Varalli- suus vaikutti myös siihen, oliko mahdollisuus asua omassa (vuokra)asunnossa vai ali- vuokralaisena, sekä oliko varaa pitää asunto omassa käytössään vai pitikö osa vuok- rasta maksattaa alivuokralaisilla.
Tehtaassa säännöllisesti työskentelevillä naisilla oli yleensä kohtuullinen mahdollisuus säästää ja siten asua hieman paremmin kuin keskimääräinen työläisperhe. Palkka nousi, kun tehtaalla oli työskennellyt muutaman vuoden, ja siten myös mahdollisuus siirtyä ali- vuokralaisesta oman huoneen päävuokralaiseksi ja oman alivuokralaisen vuokraemän- näksi78. Varsinaista sosiaalista nousua esimerkiksi työläiskeskiluokkaan tapahtui kuiten-
76 Ajatukseen pitää suhtautua kriittisesti, sillä tehtaalaisnaisten naimattomuus oli yleisempää kuin muissa väestöryhmissä, ja naisten urat Finlaysonin tehtaalla olivat jopa vuosikymmenien pituisia.
77 Laaksonen 2016, 204–205.
78 Kanerva 1946, 310.
kin huomattavasti vähemmän naimattomien työläisnaisten kuin avioituneiden työläis- naisten parissa, joskin heidänkin sosiaalinen nousunsa perustui pitkälti aviomiesten ete- nemismahdollisuuksiin79.
Tamperelaissyntyiset ja muualta muuttaneet työläiset asuivat eri tavoin: tamperelaiset asuivat perheensä kanssa, kun taas kaupunkiin muuttaneet majoittuivat alivuokralaisena tai tehtaiden asuntoloissa.80 Kotonaan asuvien tehdastyöntekijöiden palkka kului per- heen toimeentulon ylläpitoon81. Etenkin työläisperheiden tyttäret olivat velvollisia osallis- tumaan lapsuusperheensä taloudenpitoon ja he muuttivat kotoaan myöhemmin ja vä- hemmän kuin työläisperheiden pojat 82. Yksin kaupunkiin muuttaneet puolestaan vasta- sivat yleensä vain omasta toimeentulostaan, ainakin ennen perheellistymistä. Asumis- mahdollisuuksiin vaikutti siis myös vastuunkanto omasta lapsuudenperheestä.
79 Haapala 1986, 97–98.
80 Haapala 1986, 43.
81 Markkola 1994, 48.
82 Markkola 1994, 84.
4. JOHTOPÄÄTÖKSET
Finlaysonin tehtaalaisten asuntojen arkkitehtuuriin vaikutti erityisesti kaupungin kasvu tehtaiden työvoimatarpeen kasvaessa. Naisten ja tyttöjen suuri osuus muuttajissa näkyi erityisesti tyttökodin perustamisessa ja vähemmän yhteiskeittiöasuntojen arkkitehtuu- rissa, sillä yhteiskeittiöasuntoja ei ollut tarve erotella sukupuolen perusteella. Yhteiskeit- tiöasuntoja vuokrasivat he, keillä oli siihen varaa, ja heidän asukkeinaan olivat puoles- taan vähemmän varakkaat tai he, joille ei omaa asuntoa riittänyt. Yhteiskeittiöt muuttuivat vähitellen naisten asunnoiksi sitä mukaa, kun perheille oli parempia perheasuntoja saa- tavilla. Amurinlinnan korttelissa on puolestaan havaittavissa yksinasuvien naisten vaiku- tus, sillä Impilinnan tornitalossa on suurimmaksi osaksi yksinasujille sopivia yksiöitä. Se kuvaa sitä, että naimattomia naisia työskenteli vielä 1950-luvullakin Finlaysonilla run- saasti.
Teollistumisen alkuvaiheissa työläisten asuinoloihin vaikutti ensisijaisesti kaupungin asu- kasmäärän nopea kasvu ja sitä seurannut asuntojen puute. Asuntopulaa helpottivat teh- taat, Finlayson etunenässä, rakentamalla työläisasuntoja. Asuntoja ei silti ollut tarpeeksi, joten työläiset asuivat ahtaasti. Terveysongelmat ja kehittyvä yhteiskunta saivat lopulta aikaan parannuksia asumisoloihin. Työläisten asuminen väljeni ja muuttui laadukkaam- maksi. Yksinelävät työläisnaiset jäivät tyypillisemmin asumaan yhteiskeittiöasuntoihin, kun työläisperheille rakennettiin tilavampia perheasuntoja uusille asuinalueille. Huone osalla keittiötä muistuttaa asunnon koon ja yksityisyyden puolesta nykyajan miniasun- toja, joiden pienuutta kompensoidaan yhteiskäyttötiloilla.
Lastenkodit vastasivat lapsityöläisten majoitustarpeisiin. Tyttökodin perustaminen kertoo kaupunkiin muuttaneiden tyttöjen suuresta määrästä työläisissä. Toisaalta tyttökodin toi- minnan loppuminen 1880-luvulla kertoo työläisten perheellistymisestä: tehtaan työläiset olivat enenevissä määrin tehtaalaisten lapsia ja syntyperäisiä tamperelaisia, joilla oli perhe ja koti, jossa asua.
Palkkatyö mahdollisti naisille taloudellisen itsenäisyyden ja vapauden valita avioitumisen ja työnteon välillä. Taloudellisesti itsenäiset naiset pystyivät asumaan yksin omassa vuokra-asunnossaan. Huone ja osakeittiö oli yleinen asumismuoto naimattomien naisten keskuudessa. Kaikuja tästä voidaan nähdä myös Impilinnan yksiöissä, joissa tosin oli oma keittiö ja sitä kautta suurempi yksityisyys. Yhteisöllisyyttä oli kuitenkin myös Amu- rinlinnassa, sillä kortteliin oli sijoitettu myös esimerkiksi pesula, sauna, ravintola, kirjasto, keilahalli ja lasten päivähoitola (=lastenseimi). Lisäksi Impilinnassa oli käytössä hissi,
joka pystyi pysähtymään joka kerroksessa. Mikäli osakeittiöasunnoissa ”kämppiksiin”
törmäsi yhteisessä keittiössä, Amurinlinnassa naapureita tapasi näissä luetelluissa yh- teisissä tiloissa.
Nykypäivänä alkuperäisessä käytössään on enää Amurinlinnan kortteli. Se on luokiteltu rakennustaiteellisesti, maisemallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvoluokitukseltaan erittäin merkittäväksi kohteeksi, jonka alkuperäisyysaste on suuri83. Sitka purettiin jo 1916.
Amurin puutaloalueen yhteiskeittiörakennuksistakaan ei ole jäljellä muuta kuin yksi mu- seokäytössä oleva kortteli.
83 Tampereen kaupungin ympäristötoimi 1998, Karanka 2007 mukaan.
LÄHTEET
Bryggman, E., 1932. Nykyaikainen asunto. Teoksessa: R. Nikula, toim. 1991. Erik Bryggman 1891–1955. Arkkitehti – arkitekt - architect. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo. s. 275–277.
Bryggman, E., 1954. Pohjapiirros - 2. -14. krs. Tampereen rakennusvalvonnan TAPSA-palvelu. Saatavissa (viitattu 20.3.2020): https://tapsa.tampere.fi/haku- lista.aspx?source=arska&ratu=14349&raki=103397666K&prop=837-104-0035-
0007&x=6821279.17170848&y=24486707.1892287&katunimi=H%c3%a4meen- puisto&numero=12&zoom=7&dtype=A,E,I,L
Haapala, P., 1986. Tehtaan valossa. Teollistumisen ja työväestön muodostuminen Tampereella 1820–1920. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.
Haapala, P., 2010. Tampere in Global History. Teoksessa: K. Rantanen, toim. 2010.
Living Industrial Past. Perspectives to industrial history in the Tampere region. Tampere:
Museokeskus Vapriikki, s. 13–26.
Harjula, M., 2007. Terveyden jäljillä: Suomalainen terveyspolitiikka 1900-lu- vulla. Tampereen yliopisto: Tampere University Press.
Kanerva, U., 1946. Pumpulilaisia ja pruukilaisia. Tehdastyöväen työ- ja kotioloja Tam- pereella viime vuosisadalla. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Karanka, J., 2007. Tavoitteet. Teknillinen korkeakoulu TKK. Saatavissa (viitattu 15.4.2020): http://yks.tkk.fi/fi/opinnot/kurssit/36-1152/luennot/tavoitteet.pdf
Kettunen, S. Tampereen väestö 1940-1960. Koskesta voimaa. Tampereen kaupun- gin elinkeinokeskus. Saatavissa (viitattu 9.4.2020): https://www15.uta.fi/koskivoi- maa/kaupunki/1940-60/vaesto.html
Laaksonen, M., 2016. Erik Bryggmanin arkkitehtuuri. Helsinki: Rakennustieto Oy.
Markkola, P., 1994. Työläiskodin synty. Tamperelaiset työläisperheet ja yhteiskunnal- linen kysymys 1870-luvulta 1910-luvulle. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.
Moring, B., 2016. Gender, class and lodging in urban Finland around 1900. Continuity and Change, 31(1), s. 47–77.
Mäntylä, M. Moderni keskiluokkainen asunto. Koskesta voimaa. Tampereen kaupun- gin elinkeinokeskus. Saatavissa (viitattu 12.4.2020): https://www15.uta.fi//koskivoi- maa/arki/1918-40/modernikaupunkiasunto.html
Nikula, R., 1991. Erik Bryggmanista ja hänen arkkitehtuuristaan. Teoksessa: R. Ni- kula, toim. 1991. Erik Bryggman 1891–1955. Arkkitehti – arkitekt - architect. Helsinki:
Suomen rakennustaiteen museo. s. 9–59.
KUVALÄHTEET
KUVA 1. Savia, E., 1916. Vuonna 1916 purettu Finlaysonin koulu "Sitka" etelästä näh- tynä [valokuva]. Tampereen museot. Saatavissa (viitattu 17.4.2020): http://siiri.tam- pere.fi/displayObject.do?uri=http://museosiiri.tampere.fi:8080/VALOKUVA/con-
tent/SIR_EXEC/images/primary/20110406/13020703580530.jpg
KUVA 2. Kanerva, U., 1946. Nattulan rakennukset [kaavio]. Pumpulilaisia ja pruukilaisia.
Tehdastyöväen työ- ja kotioloja Tampereella viime vuosisadalla. Helsinki: Kustannus- osakeyhtiö Tammi. s. 190.
KUVA 3. Kuvaaja tuntematon, 1975. Nattulan huone [valokuva]. Tampereen museot.
Saatavissa (viitattu 17.4.2020): http://siiri.tampere.fi/displayObject.do?uri=http://muse- osiiri.tampere.fi:8080/VALOKUVA/content/SIR_EXEC/images/pri-
mary/20110531/13068228944240.jpg
KUVA 4. Bryggman, E., 1954. Pohjapiirros - 2. -14. krs [pääpiirustus]. Tampereen raken- nusvalvonnan TAPSA-palvelu. Saatavissa (viitattu 20.3.2020): https://tapsa.tam- pere.fi/hakulista.aspx?source=arska&ratu=14349&raki=103397666K&prop=837-104- 0035-0007&x=6821279.17170848&y=24486707.1892287&katunimi=H%c3%a4meen- puisto&numero=12&zoom=6&dtype=A,E,I,L
KUVA 5. Kanninen, V., 1955. Yksiön keittokomero ja kaapista kääntyvä vuode alaslas- kettuna [valokuva]. Tampereen museot. Saatavissa (viitattu 20.4.2020): http://siiri.tam- pere.fi/displayObject.do?uri=http://museosiiri.tampere.fi:8080/VALOKUVA/con-
tent/SIR_EXEC/images/primary/20110302/12990668932880.jpg
