HAASTEISSA
Liisa Komulainen Pro gradu -tutkielma Sosiaalipsykologia Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Joulukuu 2021
Yhteiskuntatieteiden laitos Sosiaalipsykologia
KOMULAINEN, LIISA: Itsemyötätunto tukena asiantuntijatyötä tekevien henkilöiden haasteissa Pro gradu -tutkielma, 103 sivua, 3 liitettä (8 sivua)
Joulukuu 2021
______________________________________________________________________________
Avainsanat: empatia, tietoinen läsnäolo, asiantuntijat, työhyvinvointi, jaksaminen
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan itsemyötätunnon tuomaa tukea asiantuntijatyötä tekevien hen- kilöiden erityisesti työhön liittyvissä haasteissa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia koke- muksia asiantuntijatyötä tekevillä henkilöillä on itsemyötätunnon käytöstä työssään. Tämän lisäksi tutki- muksessa tarkastellaan, millaisia merkityksiä he liittävät itsemyötätuntoon muun muassa työhyvinvoinnin kannalta. Tutkimuksen teoreettisena pääviitekehyksenä on Neffin (2003a; 2003b) itsemyötätuntoteoria. Sen mukaan itsemyötätunto on tunnetasolla myönteistä asennetta itseä kohtaan ja sisältää kolme pääosatekijää.
Nämä ovat ystävällisyys itseä kohtaan, yhteisen ihmisyyden ymmärtäminen sekä tietoinen läsnäolo (mind- fulness). Aiheen tarkastelussa hyödynnetään lisäksi itsemyötätuntoa koskevaa psyykkisen ja työhyvinvoin- nin tutkimusta. Taustana käytetään myös muuta työhyvinvointitutkimusta, kuten Mackeyn ja Perrewén (2014) AAA-mallia työstressistä.
Tutkimus on toteutettu laadullisin, teoriaohjaavin menetelmin. Tutkimusta varten haastateltiin teemahaas- tatteluna 10 asiantuntijatyötä tekevää henkilöä, jotka työskentelivät hallinnon-, informaatioteknologian-, kauppatieteellisen-, oikeus-, terveys- sekä tekniikan toimialoilla. Yhteensä 207 sivua pitkä litteroitu tutki- musaineisto analysoitiin erilaisin sisällönanalyyttisin menetelmin.
Tutkimuksessa selvisi, että asiantuntijatyötä tekevät henkilöt harjoittelivat ja toteuttivat itsemyötätuntoa eri- tyisesti psyykkisin, mutta myös toiminnallisin ja sosiaalisin keinoin. Itsemyötätunto oli ollut tarpeen nuo- ruudessa, haastavissa työhön liittyvissä tilanteissa sekä työuupumuksessa tai se uhatessa. Itsemyötätunto koettiin toisinaan haastavaksi erilaisista psyykkisistä, menneisyyteen liittyvistä sekä tilannekohtaisista syistä. Tulosten mukaan itsemyötätunnolla koettiin olevan monenlaista etenkin epäsuoraa henkilökohtaista ja sosiaalista merkitystä työhyvinvoinnin, työskentelyn ja työssä menestymisen sekä työn ulkopuolisen elä- män kannalta. Itsemyötätunnolla koettiin olevan merkitystä erityisesti työssä jaksamisen, stressin käsittelyn sekä tuottavuuden kannalta. Aineistolähtöisesti ilmeni, että itsemyötätunnosta koettiin olevan tukea työ- uupumuksesta selviämisessä ja sen ennaltaehkäisyssä. Toisaalta liiallinen itsemyötätunto liitettiin liian vä- häiseen itseä koskevaan vaativuuteen ja jopa laiskuuteen.
Johtopäätöksenä itsemyötätuntoa suositellaan asiantuntijatyötä tekevien henkilöiden ja yleensä ihmisten työhyvinvoinnin tueksi. Tulevaisuudessa sitä voisi soveltaa työpaikoilla ja tutkia lisää kausaalisesti sekä laadullisesti työhyvinvoinnin kontekstissa.
Department of Social Sciences Social Psychology
KOMULAINEN, LIISA: Self-compassion as a support tool in the challenges of people doing specialist work
Master’s thesis, 103 pages, 3 appendices (8 pages) December 2021
__________________________________________________________________________
Keywords: empathy, mindfulness, specialists, well-being at work, coping
This master's thesis examines self-compassion as a support tool in the challenges of people doing specialist work, especially in the work context. This study aims to find out what kind of experiences people doing specialist work have of employing self-compassion in their work. In addition, the study examines what kind of meanings they connect with self-compassion, including about their well-being at work. The main theo- retical framework of the study is Neff's (2003a; 2003b) theory of self-compassion. According to the theory, self-compassion is an emotionally positive self-attitude and contains three main components. They are self- kindness, understanding common humanity, and mindfulness. Research concerning self-compassion in the contexts of psychological well-being and well-being at work is also employed when studying this topic.
Other well-being at work-related studies, for example, Mackey's and Perrewé's (2014) AAA model of job stress, are used as well.
The study was carried out using qualitative, theory-guided methods. 10 people doing specialist work in the fields of administration, information technology, economics, law, health care, and technology were inter- viewed applying a theme interview. Transcribed research data of 207 pages in total were analyzed using various content analysis methods.
According to the research findings, people doing specialist work practiced and put self-compassion into action particularly by psychological but also functional and social means. Self-compassion had been neces- sary for youth, in challenging work-related situations, and in burnout or being close to it. Self-compassion was sometimes found to be challenging for various mental, past-related, and situational reasons. According to the results, self-compassion was found to have diverse and especially indirect personal and social mean- ings relative to well-being and success at work, working, and life outside of work. Self-compassion was found to be meant specifically for coping at work, stress processing, and productivity. Based on data col- lected in this research, self-compassion was found to support recovering from burnout and preventing it. On the other hand, excessive self-compassion was associated with not demanding enough from oneself and even laziness.
In conclusion, self-compassion is recommended to support the well-being at work of people doing specialist work and other people generally as well. It could be applied in the workplaces and studied further causally and qualitatively in the context of well-being at work in the future.
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Tutkielman tausta ... 1
1.2 Tutkielman aihe ja teoreettinen viitekehys ... 1
1.3 Tutkimuskysymykset ja -asetelma ... 3
2 ASIANTUNTIJATYÖN HAASTEET JA TYÖHYVINVOINTITUTKIMUS ... 5
2.1 Keitä asiantuntijatyötä tekevät henkilöt ovat? ... 5
2.2 Asiantuntijatyön haasteet ... 6
2.3 Miten asiantuntijatyön haasteita on yritetty ratkaista aikaisemmin? ... 8
2.4 Työstressiteoria ja itsemyötätunto ... 9
3 ITSEMYÖTÄTUNTOTEORIA JA -TUTKIMUS ... 13
3.1 Itsemyötätuntoteoria Neffin mukaan ... 13
3.1.1 Juuret idän filosofiassa ... 13
3.1.2 Itsemyötätunnon käsite ja mitä se ei ole ... 14
3.1.3 Itsemyötätunnon lähikäsitteet ... 16
3.1.4 Itsemyötätunto ja muut psykologiset lähestymistavat ... 18
3.1.5 Itsemyötätunto ja psyykkinen toiminta ... 20
3.1.6 Yksilöiden ja ryhmien väliset erot itsemyötätunnossa ... 21
3.1.7 Itsemyötätunnon harjoittelu ... 23
3.2 Itsemyötätuntoa koskeva tutkimus ... 25
3.2.1 Itsemyötätunnon mittaaminen ja tutkimus ... 25
3.2.2 Itsemyötätunto ja psyykkisen hyvinvoinnin tutkimus ... 27
3.2.3 Itsemyötätunto ja työhyvinvointitutkimus... 29
4 MENETELMÄT ... 32
4.1 Tutkimusmenetelmät ... 32
4.1.1 Tutkimuksen menetelmälliset ratkaisut ... 32
4.1.2 Laadullinen haastattelututkimus aineistonkeruumenetelmänä ... 33
4.2.1 Tutkimustiedotteen ja haastattelurungon muotoilu ... 34
4.2.2 Haastateltavien joukko ja rekrytointi ... 35
4.2.3 Aineiston kerääminen ... 37
4.2.4 Litterointi ... 37
4.2.5 Aineiston arviointi ... 38
4.3 Aineiston analyysi ... 39
4.4 Eettiset kysymykset... 45
4.4.1 Tutkimuksen eettiset periaatteet ... 45
4.4.2 Tutkimuksen luotettavuus ... 46
4.4.3 Tutkijan positio... 47
5 TUTKIMUSTULOKSET ... 48
5.1 Itsemyötätunnon käsite ja siihen tutustuminen ... 48
5.1.1 Itsemyötätuntoaiheeseen tutustuminen... 48
5.1.2 Asiantuntijatyötä tekevien henkilöiden käsitykset siitä, mitä itsemyötätunto on ... 51
5.2 Itsemyötätunnon harjoittelu ja käyttö ... 52
5.2.1 Työtilanteet, joissa itsemyötätunto on ollut tarpeen ... 52
5.2.2 Tavat harjoitella ja osoittaa myötätuntoa itseä kohtaan ... 55
5.2.3 Itsemyötätunnon haasteiden syyt... 62
5.2.4 Haastateltavien oivalluksia ... 63
5.2.5 Oman itsemyötätunnon kokonaisarvio ... 64
5.3 Itsemyötätunnolle annetut merkitykset ... 66
5.3.1 Itsemyötätunnon koettu merkitys työhyvinvoinnin kannalta ... 66
5.3.2 Itsemyötätunnon koettu merkitys työskentelyn ja työssä menestymisen kannalta ... 69
5.3.3 Itsemyötätunto tukena työuupumuksessa ... 71
5.3.4 Itsemyötätunnon koettu merkitys työn ulkopuolella ... 73
5.3.5 Itsemyötätunnon negatiiviset seuraukset ja haitat ... 74
5.4 Haastateltavien suositukset itsemyötätunnon tukemiseen ... 76
5.4.1 Asiantuntijatyötä tekevien henkilöiden itsemyötätunnon tukeminen ... 76
5.4.2 Kaikkien ihmisten itsemyötätunnon harjoittelu ... 78
5.4.4 Viesti ihmiselle, joka miettii itsemyötätunnon tarvettaan ... 82
6 YHTEENVETO JA POHDINTA ... 84
6.1 Tulosten yhteenveto ja sitominen aiempaan tutkimukseen... 84
6.2 Tulosten arviointi ... 90
6.3 Tulosten soveltamismahdollisuuksia ja jatkotutkimusaiheita ... 92
6.4 Lopuksi... 94
LÄHTEET ... 96
LIITTEET Liite 1. Tutkimustiedote Liite 2. Teemahaastattelurunko Liite 3. Tulokset pää- ja yläluokkien mukaan KUVIOT Kuvio 1. AAA-malli työstressistä (Feldt, Kinnunen & Mauno 2017, 62, mukaillen Mackeyn & Perrewén 2014, 261 mallista) ... 10
TAULUKOT Taulukko 1. Havainnollistaminen analyysin etenemisestä ... 43
Taulukko 2. Kvantifioinnin havainnollistaminen. ... 44
¹Olen julkaissut samasta teemasta aiemmin artikkelin.
Komulainen, Liisa. 2021. "Itsemyötätunto tukena asiantuntijatyötä tekevien henkilöiden haasteissa." Työpoliittinen aikakauskirja 2/2021, 47–54. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-860-8
1 JOHDANTO
1.1 Tutkielman tausta
Asiantuntijatyötä tekevien henkilöiden työssä jaksamiseen olisi tärkeää kiinnittää huomiota monesta syystä.¹ Vuoden 2020 Työolobarometrin mukaan työn psyykkinen kuormitus palkansaajien keskuudessa on yleistynyt viime vuosina (Keyriläinen 2021). Erityisesti ylemmät ja alemmat toimihenkilöt, joihin useimmat asiantuntijatyötä tekevät henkilöt kuuluvat, kokivat työssään henkistä kuormitusta ja stressiä. (Emt.) Vas- taavasti Tilastokeskuksen (2019, 345, 352) Digiajan työelämä –työolotutkimuksessa Sutela, Pärnänen ja Keyriläinen havaitsivat huolestuttavaa työn kuormittavuuden yleistymistä ja sen heijastumista palkansaa- jien psyykkiseen hyvinvointiin viime vuosien aikana. Erilaiset työssä jaksamisongelmat ja psyykkiset oireet ovat kasvaneet hälyttävästi etenkin naisilla sekä nuorilla ja varhaiskeski-ikäisillä palkansaajilla. (Emt.) Li- säksi Saarinen (2021) kirjoittaa Helsingin Sanomien "Raatajat"-artikkelissaan 30.4.2021 juristeista ja pank- kiireista, jotka työskentelevät jopa sata tuntia viikossa. Pikkutunneille jatkuneet työpäivät, ylipitkät työvii- kot ja jatkuva käytettävissä oleminen kuormittavat finanssialan huipulla työskenteleviä. Loppuunpalami- sesta puhumisen koetaan olevan tabu. (Emt.) Toisaalta loppuunpalamistarinoita on alettu avata julkisuu- dessa yhä yleisemmin ja jaksamisesta alettu puhua yhä enemmän. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen, sillä työssä jaksaminen on osa työkykyä ja työkyvyn ylläpito on taas tärkeää, kun puhutaan pidemmistä työurista ja työssä pysymisestä. Tulevaisuudessa työn digitalisaatio ja tietotyö yleistyvät ja työ muuttuu yhä moni- mutkaisemmaksi. Yhä useamman palkansaajan tehdessä asiantuntijatyötä on tärkeää pohtia, miten ihmiset pysyvät työkykyisinä ja jaksavat työssään.
1.2 Tutkielman aihe ja teoreettinen viitekehys
Tutkimukseni kontekstina on erilaiset jaksamista tukevat yksilölliset taidot sekä työuupumuksen ennaltaeh- käisy. Eräänä kuormituksen kanssa selviytymiseen vaikuttavana tekijänä voidaan pitää sitä, kuinka asian- tuntijatyötä tekevä henkilö suhtautuu itseensä ja erityisesti työn haasteissa eli vaikeina työhön liittyvinä hetkinä. Tähän liittyen esittelen itsemyötätunnon käsitteen. Vaikka käsitettä on tutkittu ja sitä käytetään yhä yleisemmin, voi se osalle ihmisistä olla tuntematon. Se voisi olla kuitenkin merkittävä työväline ja voima-
vara yhä vaativammaksi muuttuvan työelämän paineista ja stressistä selviämiseen sekä työssä menestymi- seen. Parhaimmillaan itsemyötätunto voi tukea mielenterveyttä ja -hyvinvointia ja ehkäistä mielenterveys- perusteisia sairauspoissaoloja työstä.
Keskityn tutkielmassani etupäässä itsemyötätunnon myönteisiin merkityksiin, mutta huomioin myös aihee- seen liittyvän kritiikin. Esimerkiksi psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala (2021) kirjoittaa Yle Uutisten mielipidekolumnissaan "Moni potee allergiaa myötätunto- ja armollisuuspuheelle" 15.8.2021 siitä, miten työelämässä työhyvinvoinnin edistämiseksi tulisi puhua vähemmän myötätunnosta ja tehdä enemmän konkreettisia tekoja. Kujala pohtii, onko armollisuus ja myötätunto tarkoitettu vain yhdeksi asiaksi lisää, jota työntekijöiden tulisi suorittaa. Hän kysyy myös, tuleeko hyvää tarkoittavista kehotuksista ja neuvoista parempi olo loppujen lopuksi niille, jotka niitä antavat kuin niille, jotka niitä saavat. Kujalan mielestä sen hyväksyminen, ettei aina onnistu olemaan itseään kohtaan armollinen, on myös myötätuntoa.
(Emt.) Pohdin tutkielmassani myös tällaisia kriittisiä kysymyksiä, mutta painotan sitä, että oikein käytettynä itsemyötätunto on tarpeellinen työssä jaksamista tukeva asia.
Varsinaista itsemyötätunnon tutkimusta on tehnyt Kristin Neff (ks. esim. 2003a; 2003b), joka on eräs aiheen tutkimuksen uranuurtaja. Hän on tietämäni mukaan ainoa itsemyötätunnon teoreetikko, joka on tehnyt ai- heesta tieteellistä tutkimusta poiketen valtavirrasta, jossa itsemyötätuntokuvaus on self-helpiä tai ihmisen omasta kokemuksesta tai yleisesti sivistyksestä juontuvaa kirjoitusta. Tutkielmani taustateorioina ovat Nef- fin (2003a; 2003b) tutkimukset itsemyötätunnosta sekä näiden sovittaminen työelämätutkimuksen ja työhy- vinvoinnin teorioihin, kuten Mackeyn ja Perrewén (2014) teoreettiseen malliin työstressistä. Neffin (2003b, 85–86) mukaan itsemyötätunnon käsite kuvaa tervettä, tunnetasolla myönteistä ja ystävällistä suhdetta it- seen. Hän määrittelee itsemyötätunnon osa-alueiksi ystävällisen suhtautumisen itseen, yhteisen ihmisyyden sekä tietoisen läsnäolon. (Emt.) Neffin (2011, 1) mukaan itsemyötätunto voi olla jopa hyödyllisempi tekijä kuin hyvä itsetunto, sillä se ei perustu itseä korostavaan ja toisia alentavaan paremmuusvertailuun eikä pak- koon olla keskimääräistä parempi.
Neffin (esim. 2003a; 2003b) teorian pohjalta on tehty paljon empiiristä, lähinnä kyselyihin perustuvaa tut- kimusta. Nämä aiemmat itsemyötätuntoa koskevat tutkimukset ovat osoittaneet itsemyötätunnon ja mielen- terveyden välisen yhteyden, jossa itsemyötätunto vaikuttaa positiivisesti työhyvinvointiin ja mielentervey- teen. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet itsemyötätunnon olevan hyvinvoinnin kannalta merkittävä omi- naisuus (ks. esim. Neff, Kirkpatrick & Rude 2007a; Zessin, Dickhäuser & Garbade 2015). Itsemyötätuntoon liittyen on tehty laajasti tutkimusta eri konteksteissa, kuten erilaisten mielenterveyden häiriöiden kliinisessä
hoidossa (ks. esim. Stevenson, Mattiske & Nixon 2019), urheilussa (ks. esim. Crozier, Mosewich & Fergu- son 2019) ja eri kulttuureissa (ks. esim. Neff, Pisitsungkagarn & Hsiehin 2008). Aihetta on tutkittu myös eri ihmis- ja ammattiryhmillä, kuten sosiaalityöntekijöillä (ks. Miller ym. 2019). Muutkin kuin Neff ovat kirjoittaneet aiheesta, mutta monesti itsehoidolliseen tyyliin. Suomeksi siitä on julkaistu useita oma-apukir- joja, kuten Ronnie Grandellin (2015) elämäntaito-opas Itsemyötätunto.
1.3 Tutkimuskysymykset ja -asetelma
Itsemyötätuntoa on tutkittu jonkin verran, mutta erittäin vähän asiantuntijatyötä tekevien henkilöiden näkö- kulmasta. Esimerkiksi toimihenkilöiden itsemyötätuntoa on tutkinut Abaci ja Arda (2013) ja lääkärien itse- myötätuntoa Babenko ja kumppanit (2014). Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa asiantuntijatyötä te- kevien henkilöiden itsemyötätunnon käyttöä, sen ilmenemistä työssä ja sen tuomaa tukea työn haasteisiin.
Työhyvinvoinnin kontekstiin soveltaen itsemyötätuntoa on, kun esimerkiksi työhön liittyvinä vaikeina het- kinä henkilö pyrkii suhtautumaan itseensä ystävällisesti ja ymmärtäväisesti. Pro gradu -tutkielmani tutki- muskysymyksiä olivat seuraavat.
1. Millaisia kokemuksia asiantuntijatyötä tekevillä henkilöillä on itsemyötätunnon käytöstä työssään?
2. Millaisia merkityksiä he liittävät itsemyötätuntoon muun muassa työhyvinvoinnin kannalta?
Aihetta ei ole aiemmin tutkittu juurikaan asiantuntijatyötä tekevillä henkilöillä. Tutkimukseni täyttää osal- taan tätä tutkimuksen aukkoa työelämän kontekstissa siitä, miten juuri asiantuntijatyötä tekevät henkilöt kokevat itsemyötätunnon ja sen merkitykset ja miten se ilmenee heidän töissään. Tutkielmani tuottaa tietoa siitä, millaista myönteistä merkitystä itsemyötätunnolla voi olla asiantuntijatyötä tekeville henkilöille, jos tätä sovelletaan heihin. Rajaan kuitenkin itsemyötätunnon psyykkisen hyvinvoinnin yhteyksiin liittyen esi- merkiksi neuropsykologisen puolen tutkielmani ulkopuolelle. Tutkielmastani erityisen tekee laadullinen lä- hestymistapa, joka mahdollistaa asiantuntijatyötä tekevien henkilöiden omien kokemusten, mielleyhtymien ja ajatusten selvittämisen. Asiantuntijatyötä tekevät henkilöt nähdään tutkielmassani keskeisinä toimijoina.
Aluksi käyn läpi asiantuntijatyöhön liittyviä haasteita työhyvinvoinnin näkökulmasta ja esittelen itsemyötä- tuntoteoriaa ja itsemyötätunnosta tehtyä tutkimusta. Tämän jälkeen kerron menetelmistä, joilla toteutin tut-
kimukseni sekä pohdin siihen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Seuraavaksi avaan tutkimukseni tulokset ja yh- teenveto- ja pohdintaluvussa (luku 6) suhteutan ne aiempaan tutkimukseen. Lopuksi arvioin tuloksia sekä esitän niiden soveltamismahdollisuuksia ja jatkotutkimusaiheita.
2 ASIANTUNTIJATYÖN HAASTEET JA TYÖHYVINVOINTITUTKIMUS
Seuraavaksi käsittelen asiantuntijatyön määritelmää, asiantuntijatyön haasteita sekä sitä, miten kyseisiä haasteita on yritetty ratkaista. Käyn myös lyhyesti läpi yleistä työhyvinvointiteoriaa ja -tutkimusta.
2.1 Keitä asiantuntijatyötä tekevät henkilöt ovat?
Asiantuntijatyötä on määritelty monella tavoin. Tuomivaaran ja Leppäsen (2005, 17‒23) mukaan asiantun- tijatyönä voidaan pitää itsenäistä, korkeaa koulutustasoa ja laajaa tietopohjaa vaativaa toimintaa. Se on tie- totyötä, jossa keskeistä on tieteen soveltaminen sekä nykyaikaisen tietoteknologian hyödyntäminen käytän- nön ongelmien tunnistamiseen ja ratkaisuun. (Emt.) Ropposen ja kumppanien (2018, 10) mukaan toimihen- kilöt katsotaan osaksi asiantuntijatyötä tekevää ryhmää. Aiemmin heistä puhuttiin henkisen työn tekijöinä.
Nykyään yhtenä nimityksenä käytetään termiä "aivotyö", joka viittaa korkeisiin vaatimuksiin, joita asian- tuntijatyössä on tiedon prosessoinnin, vastaanottamisen sekä tuottamisen suhteen. Lisäksi puhutaan tieto- työstä, joka painottaa tiedon roolia asiantuntijatyön keskeisimpänä sisältönä. Työterveyslaitoksen laati- massa AikaJärjestys asiantuntijatyössä –hankkeessa Toivanen ja kumppanit (2016, 94) toteavat, että yhtenä asiantuntijatyön piirteenä pidetään itsenäisyyttä ja hyviä mahdollisuuksia itse vaikuttaa omaan työjärjestyk- seen ja työaikaan. Nykyinen muuttuva työelämä on kuitenkin muokannut asiantuntijatyön ajallisia olosuh- teita.
Tilastokeskuksen (2021) voimassa oleva Ammattiluokitus 2010 erottaa toisistaan johtajat, erityisasiantuntija ja asiantuntijat. Luokitus ei ota kantaa siihen, kuuluuko asiantuntijan tai erityisasiantuntijan toimenkuvaan työntekijöiden johtamista ja työnjohtotehtäviä. (Emt.) Raja siis eri nimikkeiden välillä voi olla häilyvä.
Ropponen ja kumppanit (2018, 10) luettelevat tyypillisinä asiantuntijatyön ammattinimikkeinä koordinaat- torin, tutkijan, asiantuntijan ja suunnittelijan. Heidän mukaansa asiantuntijatyöksi katsotaan myös useat koulutustaustaan sidotut ammattinimikkeet, muun muassa lääkäri, insinööri ja lakimies. Toivanen ja kump- panit (2016, 21, 29) määrittelevät esimerkiksi korkeakoulutetuiksi asiantuntijoiksi henkilöt, joilla on ainakin alempi korkeakoulututkinto ja he toimivat erityisasiantuntijoina, ylempinä virkamiehinä tai johtajina.
Vuonna 2016 heitä oli työssäkäyvistä merkittävä osa, vajaa viidennes, ja heidän joukkonsa arvioitiin kas- vavan. (Emt.) "Asiantuntijantyön" määritelmä ei ole selkeä ja riippuu tutkimuksesta. Käytän pro gradu -
tutkielmassani "asiantuntijatyötä tekevän henkilön" käsitettä, sillä "asiantuntija" ei ole ammattinimike. Ha- lusin myös välttää mielikuvaa, että esimerkiksi haastattelemani henkilöt olisivat itsemyötätuntoaiheen asi- antuntijoita, kuten psykologeja.
2.2 Asiantuntijatyön haasteet
Asiantuntijatyön yleistyessä on hyvä kiinnittää huomiota sen haasteisiin. Tilastokeskuksen (2019, 20) mu- kaan yhä useampi palkansaaja työskentelee toimihenkilöasemassa ja etenkin ylempien toimihenkilöammat- tien osuus on kasvanut. Vuoden 2020 Työolobarometri nostaa esiin monia asiantuntijatyön haasteita. Toi- mihenkilöt kokivat työuupumukseen liittyviä oireita, kuten kroonista väsymystä ja keskittymisvaikeuksia työntekijöitä useammin. Myös tunteiden hallinnan vaikeudet olivat hieman yleisempiä toimihenkilöase- massa työskenteleville kuin työntekijöille. Toimihenkilöt olivat lisäksi työntekijöitä tyytymättömämpiä työn määrän jakautumiseen ja kokivat useammin, että töitä on liikaa työntekijöiden määrään nähden. Ko- ronavuoden tuomat uudet poikkeusolosuhteet lisäsivät entisestään toimihenkilöiden työn määrää. Lisäksi koronavuoden digiloikan myötä lähes jokainen ylempi toimihenkilö ja suurin osa alemmista toimihenki- löistä oli käyttänyt pikaviestintävälineitä sekä sähköisiä työtiloja työssään. Pandemian myötä alempien ja ylempien toimihenkilöiden etätyö yleistyi aivan erityisesti. Vuonna 2020 etätyö oli selvästi yleisempää ylemmille toimihenkilöille kuin muille palkansaajille. (Keyriläinen 2021.) Yleistynyt etätyö on sen hyvistä puolista huolimatta voinut entisestään korostaa asiantuntijatyötä tekevien henkilöiden haasteita.
Tilastokeskuksen (2019, 345) vuoden 2018 Työolotutkimuksessa Sutela, Pärnänen ja Keyriläinen havaitsi- vat, että palkansaajista yli puolet kokee vakavan työuupumuksen uhkana omassa työssään tai vähintään ajattelee sitä silloin tällöin. Vähintään viikoittain koettu väsymys ja tarmottomuus olivat yleistyneet tren- dinomaisesti jo aiemminkin, mutta huomattavaa kasvua oli havaittavissa vuonna 2018 etenkin edellisestä tutkimuskerrasta, vuodesta 2013. Univaikeuksissa, jännittyneisyydessä ja ärtyisyydessä sekä tunteessa siitä, että kaikki käy yli voimien, oli ollut vastaavaa selvää kasvua. Lisäksi neljännes palkansaajista koki vähin- tään viikoittain keskittymisvaikeuksia sekä vaikeuksia muistaa asioita. (Emt.) Toimihenkilöiden ja asian- tuntijatyötä tekevien henkilöiden työssä saattaa olla tekijöitä, jotka altistavat erityisesti heidät monenlaiselle kuormitukselle, joka on nähtävissä muutenkin palkansaajilla.
Asiantuntijatyöhön haasteita tuo sen kytkeytyminen ajallisesti hyvin monitahoisiin olosuhteisiin. Toivasen, Viljasen ja Turpeisen (2016, 77) mukaan asiantuntijoiden työaikaan ovat vaikuttaneet laajat ilmiöt kuten
muutokset työn organisoinnissa, verkostomaisuus sekä töiden ja työntekijöiden yhä kompleksisemmat kes- kinäiset riippuvuudet. Ajankäyttöön lomittuvat yksilölliset ja sosiaaliset sekä organisaatio- ja makrotason tekijät. Asiantuntijan ajankäyttö on kietoutunut ja kytkeytynyt yhteistyökumppaneiden töihin, jolloin näiden sidosten tuomat yllätykset ja lisäksi sähköpostin vaatima jatkuva huomio voivat sotkea henkilökohtaisen ajanhallinnan. Työ kytkeytyy organisaation tapoihin ja rytmiin sekä laajemmin yhteiskunnan sykkeeseen ja sykleihin. (Toivanen, Viljanen & Turpeinen 2016, 77.)
Asiantuntijatyöhön liittyy myös muita ajallisia haasteita. AikaJärjestys asiantuntijatyössä –hankkeessa Toi- vanen ja kumppanit (2016, 3‒6) selvittivät asiantuntijoiden ajallisia olosuhteita sekä haasteita eri näkökul- mista ja erilaisilla aineistoilla. Hankkeessa havaittiin, että asiantuntijatyö on säädeltyä, mutta myös enna- koimatonta. Työn aikatauluttaminen on asiantuntijan omalla vastuulla ja hänen hallinnassaan. Kuitenkin sidosten ylläpitäminen digitaalisten välineiden avulla koettiin lisäävän työnteon sirpaloitumista, ”multitas- kaamista” ja keskeytyksiä. Tämä taas heijastui negatiivisesti jaksamiseen ja hyvinvointiin. Vaikka kuljetet- tavissa oleva tekniikka lisäsikin työn joustavuutta, kääntöpuolena oli sen käsityksen vahvistuminen, että asiantuntija on jatkuvasti tavoitettavissa monella eri kanavalla. Työhön keskittyminen saattoi katkeilla myös oma-aloitteisesti työtehtävien, työntekopaikan tai -ajan vaihtelemisen seurauksena. Lisäksi ongelmallista oli, että henkinen irrottautuminen töistä oli vaikeaa ja työasioita pohdittiin myös vapaalla.
Ropponen ja kumppanit (2018, 3‒5) havaitsivat Työterveyslaitoksen tutkimus- ja kehittämishankkeessaan, että suurimmalla osalla asiantuntijatyötä tekevistä on sellainen käsitys, että työssä on oltava jatkuvasti ta- voitettavissa. Asiantuntijat yrittävätkin reagoida sähköposteihin saman tien. Älypuhelimen käytön havaittiin olevan yhteydessä pidempään työaikaan ja vähäisempään hyvinvointiin. Hankkeessa havaittiin myös, että työajan pidentyminen esimerkiksi huonosti nukutun yön seurauksena on säännönmukaisesti yhteydessä mo- nien hyvinvoinnin osa-alueiden heikkenemiseen. Hyvinvointia kuitenkin tukee työn imu ja mahdollisuudet vaikuttaa työpäivän alkamis- ja päättymisajankohtiin. Myös työpäivän aikana koetut positiiviset tunteet ja työn merkityksellisyys ovat työhyvinvointia tukevia tekijöitä.
Yksi merkittävä asiantuntijoita kuormittava ajallinen tekijä on Toivasen ja kumppanien (2016, 3‒6) mukaan kiire, joka liittyi työn tempoon, kestoon ja ajoitukseen. Työtä koettiin olevan liikaa, jolloin seurauksena työpäivät venyivät tai tempoa oli kiristettävä suhteettoman kovaksi. Myös ajoituksen kanssa oli haasteita:
tekemättömät työt ruuhkautuivat ja niitä riitti jonoksi asti. Aikataulut olivat tiukkoja ja työtehtävät päällek- käisiä tai jakautuivat epätasaisesti. Yhteisten aikataulujen löytäminen eri osapuolten välillä oli haastavaa.
Aikahaasteet heijastuivat hyvinvoinnin ongelmiin: psyykkiseen oirehdintaan sekä heikkoon työstä palautu- miseen. AikaJärjestys asiantuntijatyössä –hankkeessa toteutetuissa haastatteluissa asiantuntijat kuvasivat kokemuksiaan vastuun kantamisen raskaudesta, riittämättömyydestä ja hallinnan tunteen menettämisestä.
(Toivanen ym. 2016, 3‒6.) Samansuuntaisia tuloksia on myös vuoden 2020 Työolobarometrissa (Keyriläi- nen 2021). Myös Tilastokeskuksen (2019, 345, 352) Työolotutkimuksessa Sutela, Pärnänen ja Keyriläinen havaitsivat digitalisaation lisänneen työn nopeatempoisuutta ja kiireen tuntua. Etenkin naisten kokema kiire heijastuu työn henkisen kuormittavuuden kasvuun ja lisääntyneisiin jaksamisongelmiin.
Toimialoista, joilla tehdään asiantuntijatyötä, nostan esille lääkäreitä työllistävän terveydenhuoltoalan. Nef- fin ja kumppanien (2020, 2) mukaan terveydenhuollon ammattilaiset, joihin myös lääkärit lukeutuvat, työs- kentelevät pitääkseen toisia ihmisiä terveinä, mutta työn intensiiviset vaatimukset vaikuttavat heidän omaan hyvinvointiinsa negatiivisesti. Haasteena muiden joukossa on emotionaalinen väsyminen potilaista huoleh- timiseen, etenkin jos kokee hoidettavien kivun jollakin tapaa omanaan. (Emt.) Monesti puhutaankin myö- tätuntouupumuksesta. Neff ja kumppanit (2020, 2) puhuvat kuitenkin mieluummin empatiauupumuksesta kuin myötätuntouupumuksesta (compassion fatigue), sillä he kokevat myötätuntouupumuksen olevan hie- man harhaanjohtava termi. Tätä he perustelevat sillä, että yhteyden tunne ja hoivaava, myötätuntoinen tie- toisuus toisen kivusta, ilman että eksyy toisen kärsimykseen, on positiivista ja voi suojata empatiauupumuk- selta. Tällöin voi itseään kohtaan myötätuntoisesti huolehtia muista kadottamatta kuitenkaan samalla itse- ään.
2.3 Miten asiantuntijatyön haasteita on yritetty ratkaista aikaisemmin?
Koska töiden tuoma kuormitus on selvästikin lisääntynyt asiantuntijatyössä, on aiheellista pohtia, millaisten keinojen avulla kuormituksen kanssa selviää. Toivasen ja kumppanien (2016, 3, 117–129) mukaan asian- tuntijatyöhön liittyviin ajallisiin haasteisiin on yritetty löytää ratkaisuja muun muassa AikaJärjestys asian- tuntijatyössä –hankkeessa, jossa kokeiltiin uusia toimintatapoja ja kartoitettiin toimivia ratkaisuja aikahaas- teiden kanssa painimiseen. Hankkeen tutkimustulokset ja hyviksi havaitut käytännöt loivat pohjan "Fokus kateissa, aika palasina" –nimiselle verkko-oppaalle. Hankkeen käytännön osuuteen liittyen toteutettiin myös muun muassa mentaalivalmennuksia sekä kokeiltiin työretriittiä ja tuotettiin työn aikataulutusta hel- pottava, niin sanottuun pomodoro-menetelmään perustuva digisovellus. (Emt.)
Toivanen ja kumppanit (2016, 6) esittävät, että ajanhallintaa ei voi jättää vain yksilön vastuulle, vaan hel- pottavia ratkaisuja on mietittävä myös esimiehen ja yleisesti työpaikan tasolla. Lisäksi työn suunnittelu esi- miehen kanssa on yhteydessä hyvään ajanhallintaan. Jatkuvan kiireen tai muiden aikahaasteiden syiden pohtiminen yhdessä voi auttaa. Syitä voivat olla esimerkiksi tarpeeseen nähden pieni henkilöstöresursointi, työn huono organisointi tai tehtävänkuvien epäselvyys. Toivanen, Viljanen ja Turpeinen (2016, 77) toteavat ajan rajaamisen töissä olevan tarpeellista, jotta juuri nyt meneillään oleville ja toisaalta myös keskeytykse- töntä syventymistä vaativille tehtäville jäisi riittävästi aikaa. Asiantuntijatyön vakautta edistää, jos työpai- koilla yhdessä kiinnitetään huomiota ajan rajaamiseen.
Neff ja kumppanit (2020, 17) huomauttavat, että burnout ei ole pääasiassa yksilötekijöistä johtuva asia.
Vaikka erilaiset interventiot auttaisivatkin esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisia selviämään stres- sistä, kuten empatiauupumuksesta, loppuunpalamisen vähentämisen vastuuta ei pitäisi siirtää työntekijöille.
Tarvitaan esimerkiksi rakenteellisia muutoksia ja parempia resursseja. Muutosta tarvitaan niin organisato- risilla, ihmisten välisillä kuin henkilökohtaisillakin tasoilla.
2.4 Työstressiteoria ja itsemyötätunto
Työstressiä ja siihen liittyviä prosesseja on aiheellista tarkastella, sillä ne osaltaan kuvaavat asiantuntijatyötä tekevien henkilöiden haasteiden ilmenemistä. Työn stressitekijät voivat aiheuttaa hyvinvoinnin vajeita, stressioireita ja jaksamisongelmia, mutta erilaiset selviytymiskeinot, henkilökohtaiset voimavarat ja palau- tuminen voivat muuttaa näitä vaikutuksia. Itsemyötätuntoa voidaan pitää tällaisena henkilökohtaisena voi- mavarana, joka tukee haasteiden ja stressin keskellä. Työstressistä on olemassa erilaisia teoreettisia malleja.
Eräs suhteellisen uusi työstressimalli on Mackeyn ja Perrewén (2014, 258, 273) AAA-malli, jonka etuna on sen kattavuus sekä monien eri psykologian alojen ja aiemman tutkimustiedon yhdistely. Mallin kuvaama työstressiprosessi selittää, miten ja miksi työntekijän stressitekijöihin liittyvät reaktiot voivat johtaa niin negatiivisiin kuin positiivisiinkin seurauksiin. (Emt.) Mallissa on hyödynnetty Baumeisterin itsesäätelyteo- riaa (ks. esim. Baumeister & Tierney 2011, ref. Mackey & Perrewé 2014, 269), Lazaruksen transaktionaa- lista stressiteoriaa (ks. esim. Lazarus & Folkman 1984, ref. Mackey & Perrewé 2014, 266) sekä Weinerin attribuutioteoriaa (ks. esim. Weiner 1985, ref. Mackey & Perrewé 2014, 263–265). Mackeyn ja Perrewén (2014, 258, 273) mukaan tärkeää ja uutta integroivassa mallissa on, että se painottaa itsesäätelyä ja sen roolia selittävänä avainmekanismina, sillä kyseinen näkökulma on aiemmin jäänyt huomiotta organisaa- tioita koskevissa tieteissä. Feldt, Kinnunen ja Mauno (2017, 60–64) toteavat, että AAA-malli edustaa ko-
konaisvaltaista, voimavaralähtöistä ja positiivista katsantotapaa stressiin. Siinä huomioidaan myös työstres- sin eteneminen ajassa. (Feldt, Kinnunen & Mauno 2017, 60–64.) Mackeyn ja Perrewén (2014, 258–273) mukaan AAA-mallissa ajatuksena on, että työn vaatimukset ja stressitekijät vaikuttavat työntekijän kogni- tiiviseen arviointiprosessiin. Siinä pyritään selittämään, mitä työntekijät kokevat arvioidessaan kognitiivi- sesti työn vaatimuksia. Nimi AAA viittaa arvioihin, tulkintoihin tilanteesta sekä valittuihin ratkaisupyrki- myksiin (Appraisals), attribuutioihin eli jonkin syyksi lukemiseen (Attributions) ja prosessin tuloksena ole- vaan myönteiseen lopputulokseen (Adaptation). Feldt, Kinnunen ja Mauno (2017, 64–67) huomauttavat, että mallia on kuitenkin hankala testata empiirisesti sen monimutkaisuuden takia. Seuraava kuvio havain- nollistaa AAA-mallia työstressistä (kuvio 1).
Kuvio 1. AAA-malli työstressistä (Feldt, Kinnunen & Mauno 2017, 62, mukaillen Mackeyn & Perrewén 2014, 261 mallista)
Lähtökohtana AAA-mallissa ovat työn vaatimukset, kuten suuri työn määrä, jonka työntekijä havaitsee ja joka vaatii häneltä ponnisteluja (Feldt, Kinnunen & Mauno 2017, 60–64). Tutkijat esittävät, että ensimmäi- senä työntekijä tekee primaarisen arvion, jolloin hän voi mieltää vaatimusten olevan uhka omalle hyvin- voinnille. Jos vaatimukset arvioidaan uhkaksi, alkaa attribuutioprosessi, jolloin yksilö mielessään pohtii
vaatimusten, kuten esimerkin suuren työlastin syitä. Syyt voidaan mieltää liittyviksi esimerkiksi työpaik- kaan tai omaan itseen. Arvioinnin tuloksena henkilö kokee emootioita, jotka voivat olla myönteisiä, kuten ilo, tai kielteisiä, kuten häpeä. Näillä on merkitystä sekundaarisessa arviossa, jonka seurauksena yksilölliset toimintatyylit ja stressinhallintastrategiat (coping) aktivoituvat. (Feldt, Kinnunen & Mauno 2017, 60–64.) Sekundaariarviossa työntekijä miettii Feldtin, Kinnusen ja Maunon (2017, 60–64) mukaan, mitä voi tilan- teessa tehdä ja miten tilanteen voisi ratkaista. Myönteisten tunteiden edesauttamana tilanne arvioidaan mah- dolliseksi ratkaista, mutta kielteisten tunteiden myötä ratkaisujen etsiminen ei onnistu. Toimintatyyli voi olla aktiivinen ja suunnata kohtaamaan stressaava tilanne tai passiivinen, jolloin haastetta vältellään. Stres- sinhallintastrategiat määräytyvät toimintatyylin mukaan. Tyypillisesti aktiivisen toimintatyylin myötä ihmi- nen päätyy aktiivisiin ja ongelmanratkaisuun keskittyviin hallintastrategioihin (problem-focused coping) ja passiivisen toimintatyylin kautta taas ennemmin passiivisiin ja emootioiden säätelyyn liittyviin hallitastra- tegioihin (emotion-focused coping). (Emt.) Feldtin, Kinnusen ja Maunon (2017, 60–64) mukaan on kuiten- kin hyvä huomioida, että tavallisessa elämässä prosessi on monimutkaisempi. Joustavassa ja sopeutuvassa stressinhallinnassa työntekijä käyttää erilaisia stressihallintastrategioita monesti yhtä aikaa, monipuolisesti ja joustavasti. Erilaisten hallintastrategioiden vaihtelu auttaa sopeutumaan ihanteellisesti kuhunkin stressi- tilanteeseen.
AAA-mallin mukaan toimintatyyleihin ja stressinhallintastrategioihin vaikuttavat henkilökohtaiset ja työn voimavarat sekä itsesäätely (Feldt, Kinnunen & Mauno 2017, 60–64). Itsesäätelyllä viitataan tässä Muraven ja Baumeisterin (2000, ref. Mackey & Perrewé 2014, 265) määritelmään, jonka mukaan itsesäätely on yk- silön kykyä säädellä ja hallita käyttäytymistään ja impulssejaan, jotta saavuttaisi toivotun päämäärän.
Feldtin, Kinnusen ja Maunon (2017, 60–64) mukaan työelämässä toimimisen kannalta on olennaista, että henkilö kykenee säätelemään halujaan ja impulssejaan normien mukaisesti. Itsesäätely on hyvin merkittävää myös työstressistä palautumisen kannalta, jotta henkilö osaa säädellä työn ja vapaa-ajan välistä suhdetta.
Hyvää itsesäätelyä edesauttaa AAA-mallissa myönteiset persoonallisuuden ja työn voimavarat, kuten työssä saatava sosiaalinen tuki. Hyvä itsesäätely vaikuttaa stressitilanteessa aktivoituvien toimintatyylien ja stres- sinhallintastrategioiden laatuun. Persoonallisuuden ja työn voimavarat sekä myönteiset ja kielteiset emoo- tiot vaikuttavat mallin mukaan suoraan myös tilanteen sekundaariseen arviointiin. (Emt.) Itsemyötätunnon voidaan ajatella olevan yksi henkilökohtainen voimavara, joka vaikuttaa itsesäätelyyn ja siten stressinhal- lintastrategioihin, jotka johtavat sopeutumiseen. Itsemyötätunto voi myös vaikuttaa sekundaariarvioon rat- kaisupyrkimyksistä, eli mitä voi kussakin tilanteessa tehdä ja miten tilanteen ratkaista.
AAA-mallin esittämällä stressiprosessilla voi olla monenlaisia lopputuloksia (Feldt, Kinnunen & Mauno 2017, 60–64). Sen myönteisenä seurauksena työntekijä sopeutuu hyvin ja hän kokee terveyttä ja hyvinvoin- tia, kuten työtyytyväisyyttä ja työn imua. Stressiprosessin epäonnistuessa työntekijä taas sopeutuu huonosti ja voi kokea terveydentilan heikkenemistä sekä pahoinvointia, kuten työuupumusta. Mallissa on kuitenkin mukana ajatus, että mennyttä prosessia voi arvioida ja siitä voi oppia tulevaa varten. Mitä tahansa prosessin vaihetta voidaan palautteen perusteella muuttaa, mikä auttaa onnistuneen stressinhallinnan oppimista työ- uran aikana. Kokenut työntekijä voi oppia hallitsemaan esimerkiksi suurta työmäärää ja jopa suhtautua sii- hen primaariarviointivaiheessa myönteisesti, ottaen työmäärän uhkan sijaan haasteena. Tämä edistää ter- veyttä ja sopeutumista. (Emt.)
Feldtin, Kinnusen ja Maunon (2017, 64–67) mukaan eri stressimallien pohjalta on kehitetty erilaisia inter- ventiomalleja. Sonnentag ja Frese (2004, ref. Feldt, Kinnunen & Mauno 2017, 64–67) erottavat neljä stressi- interventiota: työn stressitekijöiden vähentämisen, voimavarojen lisäämisen, stressireaktioiden vähentämi- sen sekä elintapojen muuttamisen. Kaikkia malleja voidaan toteuttaa yksilöstä tai organisaatiosta käsin. Esi- merkiksi stressireaktioiden vähentäminen yksilölähtöisesti voi olla rentoutumistekniikoita ja organisaa- tiolähtöisesti taas työn sopivaa rytmittämistä tauoilla. Toinen esimerkki voimavarojen lisäämisestä yksilö- lähtöisesti voisi olla henkilöstön taitojen ja kompetenssien lisääminen ja organisaatiolähtöisesti taas työn uudelleenmuotoilu ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. (Emt.) Itsemyötätunnon voidaan ajatella ole- van yksilölähtöinen keino, jolla voi vähentää työn stressitekijöitä, lisätä voimavaroja sekä vähentää stressi- reaktioita.
3 ITSEMYÖTÄTUNTOTEORIA JA -TUTKIMUS
Tässä luvussa käsittelen itsemyötätuntoon liittyvää teoriaa ja tutkimusta. Tutkimukseni taustateoriana on aihetta paljon tutkineen Kristin Neffin (2003a; 2003b) itsemyötätuntoteoria. Itsemyötätuntoa koskevista tut- kimuksista käyn läpi erityisesti psyykkistä hyvinvointia ja työhyvinvointia koskevaa tutkimusta, sillä ne ovat asiantuntijatyön kannalta olennaisia asioita.
3.1 Itsemyötätuntoteoria Neffin mukaan 3.1.1 Juuret idän filosofiassa
Neffin (2003b, 85–86) mukaan länsimaisessa psykologiassa itsemyötätunnon käsite on suhteellisen uusi, vaikka sillä on vuosisatoja jatkuneet juuret itäisessä filosofisessa ajattelussa ja se on tärkeä käsite buddha- laisessa filosofiassa. Väänäsen, Saaren ja Kortelaisen (2014, 13–16) mukaan tietoisuustaitojen aatehistori- assa mindfulness-käsitteen juuret ovat Intiassa ja buddhalaisessa meditaatioperinteessä. Siellä on jo varhai- sista ajoista lähtien tunnettu mielen rauhoittumisen ja kehotietoisuuden välinen yhteys. Ennen ajanlaskun alkua eläneen intialaisen prinssin, Buddhan, oivalluksena oli tarkkailla omaa mieltä ja kehoa pyrkimättä muuttaa havaintoja ja kokemuksia mitenkään. Opetusten pohjalta kehittynyt buddhalaisuus levisi Kiinaan saaden vaikutteita taolaisuudesta, jossa korostetaan tätä hetkeä ja elämää sellaisenaan. Tämän yhteenliitty- män pohjalta syntyi zen. 1900-luvulla Japanissa alettiin painottaa zen-buddhalaisuuden uskomuksista ja rituaaleista vapaata puolta, mikä helpotti zenin siirtymistä länteen.
Väänänen, Saari ja Kortelainen (2014, 13–16) esittävät, että meditaatioharjoitukset alkoivat 1900-luvulla kiinnostaa länsimaalaisia, jotka olivat ajautuneet "henkiseen tyhjiöön". 1970-luvun lopulla lääketieteen pro- fessori ja meditaation harjoittaja Jon Kabat-Zinn keksi yhdistää buddhalaiset harjoitukset hoitotyöhön sekä psyykkisen ja hyvinvoinnin edistämiseen (ks. esim. Kabat-Zinn 2003). Näin syntyi länsimaiseen psykolo- giaan pohjautuva mindfulness-opetus. Kabat-Zinnin laatimissa harjoituksissa oli aineksia myös metta bha- vana meditaatiosta eli rakastavan myötätunnon harjoituksesta. Neff (2003b, 85–86) ajoittaa psykologisten ja buddhalaisten ajatusten vuorovaikutuksen 1990-luvun tienoille, jolloin länsimainen ymmärrys mielen hyvinvoinnista ja tavat hoitaa mielenterveyden häiriöitä laajenivat. Saaren, Kortelaisen ja Väänäsen (2014,
7) mukaan lännessä on kehitetty meditaatiosta useita erilaisia menetelmiä, jotka ovat irrottautuneet buddha- laisesta asiayhteydestä. Näitä menetelmiä sovelletaan esimerkiksi työelämään ja terapiatyöhön. (Saari, Kor- telainen & Väänänen 2014, 7.) Näin itsemyötätunto erosi alkuperäisestä uskonnollisesta kontekstistaan ja pohdin, että yhteiskunnan psykologisoituminen (ks. esim. Hamilo 2007) on voinut edesauttaa käsitteen le- viämistä ihmisten tietoisuuteen. Ihmiset hyödyntävät omaksumiaan käsitteitä elämänsä ilmiöiden ymmär- tämiseen, kuten on käynyt myös itsemyötätunnon ja armollisuuden itseä kohtaan kanssa.
Buddhalaisten tietoisuustaitojen sekä länsimaisen psykologian ja tieteen suhde on moniulotteinen. Malinen (2014, 55–57) analysoi, että tietoisen ja hyväksyvän läsnäolon käyttäminen on levinnyt lännessä erään- laiseksi muodiksi asti. Sen voidaan ajatella olevan uusliberalistista tai "kapitalistista hengellisyyttä" eli ul- koinen kulutustuote tai tekniikka, joka korostaa yksilöllisyyttä ja itsen kehittämistä. Buddhalaisen psykolo- gian näkökulma aiheeseen on kuitenkin hyvin paljon laajempi ja moniulotteisempi. Malisen (2014, 78–79) mukaan sisäinen, psyykkinen elämämme on hyvin erilaista eri kulttuureissa. Buddhalaiseen psykologiaan ja sen menetelmiin suuntautunutta suurta kiinnostusta länsimaisessa tieteessä voi selittää eräällä kaikkia ihmisiä yhdistävällä toiveella. Kaikki haluavat vapautua kärsimyksestä ja tavoittelevat hyvää elämää, si- säistä tyyneyttä, rauhaa ja iloa kulttuurista riippumatta. (Emt.) Tutkimuksellista mielenkiintoa selittävät myös muut asiat. Neffin (2003a, 223) mukaan buddhalainen psykologia keskittyy enimmäkseen minän (the self) luonteen analysointiin ja ymmärtämiseen. Siten monet sen ajatukset ovat osoittautuneet erityisen hyö- dyllisiksi tutkijoille, jotka ovat kiinnostuneet minää koskevista prosesseista ja asenteista sekä minäkuvasta (ks. esim. Gallagher & Shear 1999, ref. Neff 2003a, 223).
3.1.2 Itsemyötätunnon käsite ja mitä se ei ole
Neffin (2003b, 85–87) mukaan itsemyötätunto on vaihtoehtoinen tapa käsitteellistää tervettä asennetta itseä kohtaan. Se on emotionaalisesti myönteistä asennetta itseään kohtaan. Myötätunnon tunteminen itseä koh- taan on samanlaista kuin anteeksiannon tunteminen itseään kohtaan. Itsemyötätunto sisältää myös omien heikkouksien anteeksiantamisen, kunnioittaen itseä ihmisenä, joka on rajallinen ja epätäydellinen. Neff (2003b, 85) luettelee itsemyötätunnon kolme pääosatekijää. Näistä ensimmäinen on ystävällisyys itseä koh- taan, mikä viittaa siihen, että kohdatessaan kärsimystä tai epäonnistumista ihminen voimakkaan itsekritiikin sijaan onkin ystävällinen ja ymmärtäväinen itseään kohtaan. (Emt.) Neffin ja Germerin (2017) mukaan tä- hän kuuluu, ettei keskity vain ratkaisemaan ongelmia ja jätä huomiotta omaa pahaa oloaan. Sen sijaan tus- kallisia tilanteita kohdatessa pysähdytään tunnetasolla lohduttamaan itseään. Tämä voi ilmetä esimerkiksi
sisäisessä puheessa. Langland-Hassan ja Vicente (2018, 1, 21) toteavat, että sisäisellä puheella voidaan ylei- sesti viitata sanalliseen tai kielelliseen ajatteluun tai päänsisäiseen ääneen. Neffin ja Germerin (2017) mu- kaan itsemyötätuntoa ilmaistaan sisäisissä vuoropuheluissa, jotka ovat ennemminkin hyväntahtoisia ja kan- nustavia kuin säälimättömiä ja vähätteleviä. Myönteisen ajattelun ohella itsemyötätunto voi olla siten tie- toisempaa puhetta ja jopa mantroja: "hyväksyn itseni", "olen riittävän hyvä".
Toisena itsemyötätunnon ydinelementtinä Neffin (2003b, 85) mukaan on yhteinen ihmisyys, mikä viittaa omien kokemuksien näkemiseen osana laajempaa ihmisten kokemusta. Tällöin vastoinkäymisiä ei hahmo- teta muista erottavina ja eristävinä asioina, vaan päinvastoin muihin yhdistävänä tekijänä. Kolmanneksi pääkomponentiksi Neff esittää tietoista läsnäoloa (mindfulness). Tällä hän viittaa siihen, että ihminen pyrkii tietoisesti pitämään omia kipeitä tunteitaan ja ajatuksiaan tietoisuudessaan. Samalla hän pyrkii tasapainoon ilman, että samaistuu liikaa hankalalta tuntuviin ajatuksiinsa ja tunteisiinsa. (Emt.) Neffin (2003b, 89) mu- kaan edellä mainitut kolme osatekijää ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Esimerkiksi tietoista läsnäoloa ja sen tuomaa henkistä etäisyyttä kielteisiin kokemuksiin tarvitaan, jotta kahta muuta osatekijää voisi to- teuttaa.
Vaikka itsemyötätunto nähtäisiin pääasiassa myönteisenä voimavarana, voi se herättää myös epäluuloja tai negatiivisia mielleyhtymiä. Neffin ja Germerin (2017, 11–20) mukaan itsemyötätunto voidaan nähdä joskus heikkoutena, joka kuuluu "mammanpojille". Liiallinen itsemyötätunto voidaan virheellisesti sekoittaa myös passiivisuuteen, laiskuuteen, toimettomuuteen sekä siihen, ettei virheitä huomata tai korjata (Neff 2003b, 87; Neff & Germer 2017, 11–20). Pohdin tämän voivan johtua siitä, ettei itsemyötätunnon toimintaan kan- nustavaa puolta useinkaan korosteta tai mainita arkipuheessa. Sen sijaan se useimmiten mainitaan, kun toi- votaan tai suositellaan, että toimintaa vähennettäisiin, ei lisättäisi. Horney (1950; Reich 1949, ref. Neff 2003b, 87, 92) puolestaan pohtii muita toimettomuuteen johtavia syitä. Hänen mukaansa ankara itsekritiikki ja samalla egon tarve suojautua siltä johtavat itsetunnon suojeluun ja puutteiden pitämiseen poissa tietoi- suudesta. Tämä voi johtaa passiivisuuteen, kun omat heikkoudet jäävät tiedostamattomiksi ja haastamatto- miksi. (Emt.) Oikein ymmärrettynä itsemyötätunto kannustaa toimimaan. Itsemyötätunnon etuna on sen tuoma tunnetasoinen turvallisuus (Brown 1999, ref. Neff 2003b, 87), joka motivoi kasvuun, muutokseen ja haitallisesta käyttäytymisestä luopumiseen (Neff 2003b, 87–88). Se myös rohkaisee tekemään mitä tahansa tarvittavia tekoja, myös vaikeita ja kipeitä, joita tarvitaan oman hyvinvoinnin edistämiseen (emt.). Psyyk- kisen toiminnan lisäksi itsemyötätunto voi siis myös olla konkreettista itsen auttamista.
Itsemyötätuntoon liittyy myös muita kielteisiä mielleyhtymiä. Neffin ja Germerin (2017, 11–20) mukaan itsemyötätunnon voidaan ajatella olevan nautinnonhaluista, narsistista tai itsekästä. Joskus juuri itsekeskei- syyden ja mukavuudenhaluisuuden pelossa ihmiset voivat olla hyvin ankaria itseään kohtaan (Rubin 1975, ref. Neff 2003b, 87). Neff (2003b, 87) toteaa, että yleisen kokemuksen mukaisesti ihmiset ovat usein ko- vempia ja epäystävällisempiä itseään kohtaan kuin olisivat koskaan läheisiään tai tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Myötätunnolla itseä kohtaan on kuitenkin taipumusta itsekkyyden sijaan edistää myötätuntoa ja huolta myös muita kohtaan sekä vähentää toisten tuomitsemista. Kielteisiin mielleyhtymiin liittyen itse- myötätunnossa ei lopulta ole myöskään kyse negatiivisten tunteiden vatvomisesta (rumination) tai itsesää- listä (Goldstein & Kornfield 1987, ref. Neff 2003b, 88), joissa samaistutaan liikaa omiin tunteisiin ja eris- tetään itseä muista (Bennett-Goleman 2001, ref. Neff 2003b, 88).
3.1.3 Itsemyötätunnon lähikäsitteet
Monia termejä on käytetty kuvaamaan tunteita, jotka ilmenevät vastauksena muiden kärsimykseen. Näitä ovat empatia (empathy), empaattinen huoli (empathic concern or distress), myötätunto (compassion), sym- patia (sympathy) sekä sääli tai armo (pity) (Goetz & Simon-Thomas 2017). Viime aikoina myötätunto on itsemyötätunnon tavoin herättänyt tutkimuksellista huomiota ja sitä on tutkittu runsaasti. Neff (2003a, 224;
2003b, 86–87) toteaa itsemyötätunnon määritelmän liittyvän myötätunnon (compassion) yleisempään mää- ritelmään. Lännessä myötätunto käsitteellistetään yleensä muihin kohdistetun myötätunnon kautta, mutta buddhalaisessa psykologiassa uskotaan, että on yhtä välttämätöntä tuntea myötätuntoa itseä kuin muita koh- taan. Idässä itsemyötätunnon määritelmää ei myöskään eroteta myötätunnon yleisestä määritelmästä.
Wispén (1991, 68–70) mukaan myötätunnossa toisten kärsimys koskettaa itseä, jolloin avataan tietoisuus toisten kivulle, eikä vältellä tai irrottauduta siitä. Näin syntyy ystävällisyyden tunne muita kohtaan ja halu lieventää heidän kärsimystään. Neffin (2003b, 86–87) mukaan myötätunnossa myös tarjotaan ei-tuomitse- vaa ymmärrystä niille, jotka epäonnistuvat tai tekevät väärin, jotta heidän tekonsa nähdään yhteisen inhi- millisen erehtyväisyyden kautta. Itsemyötätunnossa vastaavaa ajattelua kohdistetaan itseen, ja ajatellaan, että itsekin on tasavertaisesti myötätunnon arvoinen. (Emt.) Myötätunnossa ja itsemyötätunnossa on siis siinä mielessä kyse samasta asiasta, että kummassakaan ei vaadita muilta liikaa, mutta ei myöskään itseltään.
Myötätuntoa voi olla moneen suuntaan: sitä voi kohdistaa toiseen, toiset itseen ja kuten itsemyötätunnossa, itse itseen.
Tervettä asennetta ja suhdetta itseen on Neffin (2003b, 85–86) mukaan psykologiassa pyritty hahmottamaan eri käsitteiden avulla. Eräs näistä on itsetunto (self-esteem) (ks. esim. Coopersmith 1967, ref. Neff 2003b, 85), johon liittyy kuitenkin monia ongelmia. Itsetunto-käsitteen huonoista puolista, joita esittelen myöhem- min, johtuen useat psykologit ovat esittäneet vaihtoehtoisia käsitteitä terveelle asenteelle ja suhteelle itseen.
Näitä ovat esimerkiksi Seligmanin (1995, ref. Neff 2003b, 86) itsekunnioitus (self-respect) ja Banduran (1990, ref. Neff 2003b, 86) pystyvyyden tunne (self-efficacy). Tähän keskusteluun Neff ehdottaa näille vaih- toehdoksi itsemyötätuntoa (self-compassion). (Neff 2003b, 85–86.) On huomioitava, että itsemyötätunnon ja psykologisen joustavuuden käsitteet menevät osin päällekkäin. Neff (2003b, 85) pitää tietoista läsnäoloa itsemyötätunnon osatekijänä, kun taas Lappalainen ja Lappalainen (2014, 83–93) liittävät tietoisen läsnä- olon yhdeksi psykologisen joustavuuden osatekijäksi.
Neff (2003b, 85–86) kritisoi itsetuntoon keskittyvää ja itsekeskeistä ajattelutapaa. Hänen mukaansa itsetun- non painottaminen on ongelmallista, sillä se perustuu ylhäältä alaspäin tapahtuvaan sosiaaliseen vertailuun:
ihmiset yrittävät ylläpitää itsetuntoaan näkemällä muissa heikkouksia ja korostamalla vastaavia omia vah- vuuksiaan. Itsetuntoon sisältyy Neffin (2011, 1) mukaan ongelmallinen ja mahdotonkin ajatus siitä, että kaikkien on pakko olla keskimääräistä parempia. Neffin (2003a, 244–245) mukaan korkean itsetunnon on- gelmana on myös, että se on yhdistetty egoistisiin harhakuvitelmiin ja itsesäätelyn epäonnistumiseen, jolloin ihminen esimerkiksi asettaa itselleen omaan suorituskykyyn nähden liian korkeita tavoitteita (ks. Baumeis- ter, Heatherton & Tice 1993, ref. Neff 2003a, 244).
Neffin (2003b, 92) mukaan itsemyötätunnolla on monia itsetuntoon liittyviä psyykkisiä etuja. Itsemyötä- tunnossa koko arviointiprosessi suhteessa ihannetasoihin on tarpeeton. Neffin (2003a, 225–226) mukaan itsemyötätunto ei perustu omien ja toisten ihmisten suoritusten arviointiin itsestä tai siihen, vastaako ihan- netasoa. Arvioinnin ja itsestä pitämisen ylikorostaminen voi johtaa vääristyneeseen itseä koskevaan tietoon ja lisätä ennakkoluuloja ulkoryhmiä kohtaan. Se voi myös lisätä väkivaltaa ja aggressiota niitä kohtaan, joiden on havaittu uhkaavan omaa egoa. Neffin (2003a, 244–245) mukaan sen sijaan itsemyötätunto olisi yhteydessä suurempaan tietoisuuteen ja selvyyteen oman suorituskyvyn rajoista. Syynä tähän on, että ihmi- sen ei tarvitse piilottaa puutteitaan itseltään pitääkseen yllä positiivista minäkuvaa, vaan omat vajavuudet voi myöntää selkeästi. Näistä syistä yritykset kohottaa itsemyötätuntoa pitäisi olla tehokkaampia kuin yri- tykset kohottaa itsetuntoa. (Emt.) Itsemyötätuntoteorian taustalla on Neffin (2003b, 85–86) mukaan ajatus, jossa ihmisen terve ja rakentava suhtautuminen itseen kumpuaa yhteydestä toisiin. Itsemyötätunto pyrkii
yhdistämään ihmistä kokemuksineen toisiin ihmisiin. Myötätuntoisessa suhtautumisessa itseen omaa harvi- naislaatuista ja muista ihmisistä erillistä identiteettiä ei ole keskeistä vahvistaa tai korostaa. Sen sijaan itseen ja toisiin ihmisiin liittyviä asioita pyritään yhdistelemään tasapainoisesti. (Neff 2003b, 85–86.) Lisäksi Nef- fin (2003b, 96) mukaan kaikkia yksilöitä tulisi kohdella ystävällisyydellä ja lämmöllä.
Arkikielessä puhutaan nykyään jopa trendikkäästi ”armollisuudesta itseään kohtaan” (esim. self-mercy), joka myös viittaa itsemyötätunnon aihepiiriin. Käsitteestä ei juurikaan löydy tieteellisiä julkaisuja, mutta aihetta on sivuttu eri tahoilla esimerkiksi itselleen anteeksiantamisen kautta. Anteeksiantamisesta itselleen puhutaan muun muassa buddhalaisuuteen alun perin liittyneissä asiayhteyksissä, joita olen jo käsitellyt. Neff (2003b, 87) kirjoittaa itsemyötätunnon yhteydessä omien heikkouksien anteeksiantamisesta. Kabat-Zinn (2004, 164) kuvaa suurelle yleisölle suunnatussa kirjassaan "Olet jo perillä. Tietoisen läsnäolon taito" ra- kastavan asenteen meditaatiota ja mainitsee sen yhteydessä anteeksiannon itselleen. (Emt.) Toisaalta "kär- simys", "armollisuus" ja anteeksi antaminen" ovat suomen kielessä vahvoja sanoja, jotka voivat joidenkin mielessä yhdistyä kristinuskon keskeisiin teemoihin. Joillekin ne voivat olla liian vahvoja ja latautuneita käsitteitä kuvaamaan suhteellisen arkisia kokemuksia. Käsitteet ovat kuitenkin monille arkipäiväistyneet, ja voikin pohtia, onko käsitteiden irtautuminen uskonnollisista konteksteista ja muuttuminen arkikielisiksi osa yleistä maallistumista. Itselleen anteeksiantamista on lähestytty myös filosofisesta näkökulmasta. Esimer- kiksi Griswold (2007, 122–129) pohdiskelee itselleen anteeksi antamista ja erilaisia tilanteita, milloin tämä on tarpeellista tai oikeutettua. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voisi olla, jos on aiheuttanut vahinkoa, jota ei kohtuuden rajoissa olisi voinut olla aiheuttamatta. (Emt.)
3.1.4 Itsemyötätunto ja muut psykologiset lähestymistavat
Neffin (2003b, 90) mukaan Idässä olevista juurista huolimatta itsemyötätunnon käsitteellä on yhtymäkohtia läntisen psykologian eri aloilla tehtyjen havaintojen kanssa. Muutamia keskeisiä yhdistäviä alueita on itse suhteessa -mallissa, humanistisessa ja positiivisessa psykologiassa sekä tunteiden säätelyssä. Neffin (2003b, 90) mukaan eniten itsemyötätunnon käsite muistuttaa naisten psykologisen kehityksen itse suhteessa -mallia (The Self-in-Relation Model), jonka yhtenä kehittäjänä on ollut Judith Jordan (ks. esim. Jordan 1997, ref.
Neff 2003b, 90). Jordan on lyhyesti kirjoittanut itse-empatiasta (self-empathy), joka epäsuorasti sivuaa Nef- fin (2003a; 2003b) mainitsemia itsemyötätunnon kolmea osatekijää. Käsitteestä on kuitenkin tehty valitet- tavan vähän tutkimusta ja sen riskinä on, että aihe kiinnittyy kaikkien ihmisten sijasta vain naisiin. (Neff 2003b, 90.)
Itsemyötätunnon käsite koskettaa myös humanistista psykologiaa (Neff 2003b, 90). Esimerkkinä tästä on ensinnäkin Maslow'n (1968, ref. Neff 2003b, 90) ajatukset, joissa painotetaan, että ihmisten on kasvun vuoksi tärkeää hyväksyä ja tiedostaa oma kipunsa ja epäonnistumisensa. (Emt.) Itsemyötätunto voisi Neffin (2003b, 90) mukaan lisätä itsen ymmärtämistä, mikä taas voisi edistää Maslow'n mainitsemaa itsensä ei- tuomitsevaa, anteeksiantavaa ja rakastavaa hyväksyntää. Toisekseen Neff (2003b, 91) pohtii itsemyötätun- non olevan verrattavissa Rogersin (1961, ref. Neff 2003b, 91) esittämään ehdottomaan, myönteiseen itsestä välittämiseen ja tunnetasolla rakastavaan asenteeseen itseä kohtaan. Ystävällinen asenne itseä kohtaan oli myös Rogersin henkilökeskeisen terapian perimmäinen tavoite, joka mahdollistaa muutoksen. Kolmanneksi Neff (2003b, 91) esittää, että itsemyötätunto tarjoaa Ellisin (1973, ref. Neff 2003b, 91) mainitsemaa "ehdo- tonta itsen hyväksyntää". Siinä itsen arvoa ei ansaita, vaan sen ajatellaan olevan luontainen osa olemassa- oloa. Neffin (2003b, 91) mukaan itsemyötätunto lisäksi suoraan edistää sitä, minkä Ellis arvioi psyykkisen hyvinvoinnin avaintekijäksi, eli elämän epävarmuuden sietokykyä ja omien puutteiden anteeksiantoa. Nef- fin mukaan humanistinen ja yleensä moderni psykologia on saanut kritiikkiä liiasta individualismin ja esi- merkiksi autonomian painottamisesta. Neff argumentoi itsemyötätunnon eduksi, että pohjautumalla yhtei- seen ihmisyyteen se edistää sosiaalista yhteenliittymistä, eikä yli-individualistista itseen keskittymistä.
Neffin (2003a 225; 2003b, 90) mukaan itsemyötätunnon käsite liittyy positiiviseen psykologiaan ja on mer- kittävä tunteiden kehittymisen ja säätelyn sekä selviytymiskeinojen (coping) tutkimusaloilla. Itsemyötätun- non voidaan ajatella olevan hyödyllinen, tunteisiin ja niiden säätelyyn keskittyvä coping-strategia, jossa pyritään pitämään yllä tietoisuutta, tutkimaan ja ymmärtämään omia tunteita. (Emt.) Neffin (2003b, 90) mukaan itsemyötätunnossa negatiiviset tunteet muuntuvat positiivisempaan tunnetilaan, jolloin omaa tilan- netta ymmärtää paremmin ja pystyy tekemään tarvittavia, tehokkaita korjaustoimenpiteitä. Tästä syystä it- semyötätunto voi olla tärkeä näkökulma tunneälyyn (emotional intelligence), joka sisältää kyvyn tarkkailla omia tunteita ja tämän pohjalta taitavasti ohjata omaa ajattelua ja toimintaa. (Emt.) Neff (2003a, 245; 2003b, 90) itse liittää itsemyötätunnon tutkimuksen myös "positiivisen psykologian" liikkeeseen (ks. Seligman &
Csikzentmihalyi 2000, ref. Neff 2003a, 245), sillä se tutkii psykologista asennetta, jolla on vahvuus edistää positiivisia tunteita itseä kohtaan samalla kun pitää yllä yhteyden tunnetta muihin. Lisäksi itsemyötätunnon mieltäminen coping-strategiaksi yhdistää sen positiiviseen psykologiaan. (Neff 2003a, 245; 2003b, 90.)
3.1.5 Itsemyötätunto ja psyykkinen toiminta
Neff (2003b, 92–94) pohtii uraauurtavassa itsemyötätunnon artikkelissaan teorian tasolla, että itsemyötä- tunnolla voisi olla monia positiivisia seurauksia mielenterveyden kannalta. Itsemyötätunto voisi esimerkiksi edistää mielenterveyttä ja elämään tyytyväisyyttä. Se voisi myös vähentää masennusta, ahdistusta ja neu- roottista perfektionismia. Neff (2003b, 85–86) lisäksi toteaa, että itsemyötätunnon etuna on, että sen pitäisi suojella ihmistä kielteisiltä vaikutuksilta, joita liittyy esimerkiksi itsen tuomitsemiseen, eristäytymiseen sekä masennuksen yhteydessä ilmenevään ”vatvomiseen” (rumination). Itsemyötätunnon avulla pitäisi myös voida vastustaa taipumuksia narsismiin, itsekeskeisyyteen ja alaspäin tapahtuvaan sosiaaliseen ver- tailuun, jotka on yhdistetty yrityksiin pitää yllä itsetuntoa. Neffin (2003a, 223, 245) itse toteuttamassa tut- kimuksessa itsemyötätunto korreloikin merkittävästi positiivisen mielenterveyden seurausten, kuten vähäi- semmän masennuksen ja ahdistuksen sekä suuremman elämään tyytyväisyyden kanssa. Lisäksi Neff (2011, 1) esittää itsemyötätunnon vähentävän oman minän puolustelua sekä tuovan suurempaa emotionaalista re- silienssiä ja tasapainoa, myös epäonnistumisen ja riittämättömyyden hetkinä. Neffin (2003b, 92) mukaan itsemyötätunnossa itsestä ei myöskään muodostu epärealistisen positiivista kuvaa, joka estäisi omien hai- tallisten käyttäytymismallien huomaamista. Sen sijaan itsemyötätunnossa virheitä voi korjata tarpeesta huo- lehtia omasta ja muiden hyvinvoinnista, eikä tarpeesta kohottaa omaa statusta.
Itsemyötätunnolla voisi olla myös muita positiivisia seurauksia psyykkisen toiminnan eri osa-alueilla. Nef- fin (2003b, 93) mukaan on todennäköistä, että itsemyötätunto on yhteydessä sisäiseen itsearvostukseen ja motivaatioon. Akateemisessa oppimisessa tämä voi näkyä esimerkiksi tavoitteina oppia uusia taitoja ja ym- märtää uutta asiaa, sekä siinä, että kokee oppimisen iloa. Hyvin itsemyötätuntoisella ihmisellä on positiivi- nen asenne itseään kohtaan, joka on riippumaton suoritusten arvioinnista. Lisäksi Neff (2003b, 93) pohtii, että hyvin itsemyötätuntoiset ihmiset eivät tähtää suuremman itsearvostuksen kerryttämiseen eivätkä vält- tele yrittämistä ja epäonnistumista. Neff (2003b, 93) arvelee, että itsemyötätunto auttaisi selkeämpiin ja täsmällisempiin arviointeihin itsestä. Kun itseltä ei tarvitse piilottaa puutteitaan itsekritiikin pelossa, on mahdollista prosessoida huolellisemmin itseä koskevaa epäedullista tietoa. Tämä voisi puolestaan auttaa tehokkaampaan itsesäätelyyn esimerkiksi tavoitteiden asettamisessa ja riskinotossa.
Itsemyötätunto saattaa Neffin (2003b, 93–94) mukaan olla yhteydessä itsesäätelyyn, stressin kanssa sel- viämiseen (coping) ja toimintaan. Itsemyötätuntoisena ihminen yrittää mahdollisuuksien mukaan estää it- seään kokemasta pahaa oloa niin lievemmissä kuin suurempaakin kärsimystä tuottavissa tilanteissa. Siten itsemyötätunnon pitäisi lisätä ennakoivaa, hyvinvointia edistävää ja sitä ylläpitävää käyttäytymistä, kuten
terveellistä ruokavaliota tai vapaa-ajan ottamista töistä ennen kuin stressaantuu liikaa. (Neff 2003b, 93–94.) Perinteisesti, esimerkiksi Lazaruksen ja Folkmanin (2009, 150–152) mukaan, selviytymiskeinot on jaoteltu ongelmalähtöisiin (problem-focused coping) ja tunnelähtöisiin (emotion-focused coping). Neff (2003b, 93–
94) pohtii, että itsemyötätunto voisi liittyä ennemmin tunteisiin liittyvän lähestymisen (emotional approach coping) kuin tunteisiin liittyvän välttämisen selviytymiskeinoon (emotional avoidance coping). Jos lisäksi itseään kohtaan myötätuntoiset ihmiset ymmärtävät itseään paremmin, heidän pitäisi myös kyetä tunnista- maan tapoja, joilla omat toimet saattavat ylläpitää tai pahentaa stressaavia tilanteita. Esimerkkinä tästä on, että ihminen ymmärtää laittaneensa itsensä stressaavaan tilanteeseen ja toisaalta pystyvänsä valita poistu- vansa tilanteesta. Itsemyötätunnon myötä on mahdollista tehdä enemmän ongelmasuuntautuneita askeleita stressin lievittämiseksi.
Neffin (2003b, 96) mukaan itsemyötätunnon käsitteen käyttö voisi auttaa ihmisiä, jotka kärsivät negatiivi- sista itseä koskevista asenteista. Neffin (2003a, 245) mukaan itsemyötätunnossa hyväksytään ihmisen inhi- millisyys, joka on todelliselta luonteeltaan epätäydellistä. Itsemyötätuntoa voi olla erityisen hyödyllistä käyttää itseä koskevien asenteiden negatiivisilla alueilla, joilla itsen kehittäminen on vaikeaa tai mahdo- tonta. Neff (2003b, 96) kannustaa kulttuuriseen muutokseen, jossa itsemyötätunnon arvo on tunnistettu.
Tämä voisi hyödyttää koko yhteiskuntaa, sillä se rohkaisee ystävällisempään, vähemmän itsekeskeiseen ja eristäytyneeseen sekä tunnetasolla toimivampaan tavalliseen kansaan. (Emt.)
3.1.6 Yksilöiden ja ryhmien väliset erot itsemyötätunnossa
Neff (2003b, 94–95) pohtii erilaisten yksilöiden ja ryhmien välisiä potentiaalisia eroja itsemyötätunnossa sekä ympäristön vaikutusta itsemyötätunnon kehittymisessä. Lapsen kasvatuksella voisi olla merkitystä siinä, tuleeko hänestä aikuisena itseään kohtaan myötätuntoinen. Lapsuuden ympäristössä havaittu myötä- tunto ja lämpö esimerkiksi hoivaajien taholta voisivat edesauttaa sisäisen myötätunnon syntymisessä. Kään- teisesti on todennäköistä, että hyvin kylmät, kriittiset tai pahoinpitelevät vanhemmat voivat johtaa lapsen vähäisempään myötätuntoon aikuisena. (Emt.) Neffin ja Germerin (2017) mukaan tutkimus osoittaa, että ihmisillä, jotka eivät ole itseään kohtaan myötätuntoisia, on itseään kohtaan myötätuntoisia ihmisiä toden- näköisemmin arvosteleva äiti, tausta toimimattomassa perheessä sekä turvaton kiintymysmalli. Myös lap- suuden tunnetasoisella huonolla kohtelulla on merkitystä myöhemmän itsemyötätunnon puutteen kannalta.
Toisaalta tutkimukset viittaavat siihen, että itsemyötätunto on tärkeä resilienssitekijä niille, joilla on lapsuu- den traumoja. (Emt.)
Neff (2003b, 94–95) pohtii eri ryhmämuuttujien, kuten iän, sukupuolen tai kulttuurin, välisiä mahdollisia eroja itsemyötätunnossa. Sukupuolen suhteen oletukset ovat ristiriitaisia. Naisten voisi olettaa olevan mie- hiä myötätuntoisempia itseään kohtaan, sillä heidän tunteensa itsestään on todettu olevan yleisesti riippu- vaisempi muista verrattuna miehiin. Lisäksi naisten on havaittu olevan miehiä empaattisempia. Toisaalta naisten on todettu olevan itsekriittisempiä sekä käyttävän selviytymiskeinonaan miehiä enemmän mietti- mistä ja vatvomista. Tämän perusteella miesten voisi olettaa olevan itsemyötätuntoisempia. Yarnellin ja kumppanien (2015, 1, 14) meta-analyysin mukaan naiset ovat taipuvaisempia vähäisempään myötätuntoon kuin miehet. Muun tutkimuksen perusteella syynä voi olla naisten miehiä suurempi itsekriittisyys, mietis- kely selviytymiskeinona sekä itsen uhraavaan sukupuolirooliin liittyvät normit. Bakerin ja McNultyn (2011, 853, 868) tutkimuksen mukaan miehillä, jotka eivät olleet kovin tunnollisia, itsemyötätunto oli yhteydessä vähäisempään motivaatioon korjata romanttisessa suhteessa ilmeneviä väärinkäsityksiä ja sitoutua rakenta- vaan ongelmanratkaisukäyttäytymiseen. Naisilla vastaa yhteyttä ei ollut, eli itsemyötätunto ei heikentänyt epätunnollistenkaan naisten motivaatiota korjata erehdyksiään. Tutkimuksen miehet siis saattoivat käyttää itsemyötätuntoa väärin, peittämään huonoa käytöstään.
Neff (2003b, 94–95) mukaan on myös ristiriitaisia oletuksia sen suhteen, ollaanko itäisissä vai läntisissä kulttuureissa itsemyötätuntoisempia. Kollektivistisissa kulttuureissa, kuten Aasiassa, tunne itsestä on riip- puvaisempi muista ja Buddhan itsemyötätuntoa koskevien opetuksien kanssa on saatettu olla tekemisissä jo aiemmin. Tämän perusteella voisi olettaa, että itäisissä kulttuureissa ihmiset ovat itseään kohtaan myötätun- toisempia. Toisaalta aasialaisten on todettu olevan länsimaalaisia itsekriittisempiä, joten kulttuurinormien merkitys itsemyötätunnossa on epäselvä. (Emt.) Neffin, Pisitsungkagarnin ja Hsiehin (2008, 267, 277–281) tutkimuksessa selvitettiin itsemyötätunnon tasoja eri kulttuureissa. Mukana oli tutkittavia buddhalaisia vai- kutteita sisältävästä Thaimaasta, konfutselaisemmasta Taiwanista sekä hyvää itsetuntoa mutta myös kilpai- luhenkisyyttä painottavasta Yhdysvalloista. Näistä Thaimaassa oltiin itsemyötätuntoisimpia, tämän jälkeen Yhdysvalloissa ja vähiten sosiaalista kontrollia ja itsekriittisyyttä painottavassa Taiwanissa. Kaikissa tutki- muksessa olleissa kulttuureissa suuremmalla itsemyötätunnolla oli kuitenkin mielenterveyden kannalta po- sitiivista merkitystä, mikä viittaa itsemyötätunnon universaaleihin hyötyihin. (Emt.)
Neffin (2003b, 94–95) mukaan ihmisen kehitystä koskevan tutkimuskirjallisuuden perusteella itsemyötä- tunnon ikäryhmäerojen voidaan olettaa olevan selkeämpiä kuin muilla mainituilla muuttujilla. On todennä- köistä, että itsemyötätunto on matalimmillaan teini-ikäisenä. Kognitiivisen kehityksen myötä teinit jatku-
vasti vertailevat itseään muihin etsiessään identiteettiään ja paikkaansa sosiaalisessa hierarkiassa. Nuoruu- teen kuuluvista erilaisista paineista johtuen vertailut ovat monesti itsen kannalta negatiivisia. Nuorten mi- näkeskeisyys ja tunne siitä, etteivät muut voi ymmärtää omia kokemuksia, voivat johtaa itsekriittisyyteen, tunteeseen omasta erillisyydestä sekä liialliseen samaistumiseen omiin tunteisiin. (Neff 2003b, 94–95.) Neff (2003b, 95) esittää, että itsemyötätunto olisikin erityisen hyödyllistä nuorilla, sen sijaan että kannustettaisiin heitä parantamaan entisestään vertailua lisäävää itsetuntoa. Yarnellin ja kumppanien (2015, 15) meta-ana- lyysin mukaan itsemyötätunto ja sen osa-alueista ainakin yhteisen ihmisyyden ymmärtäminen saattavat kas- vaa iän myötä. Syynä tähän voisi olla, että nuorena yritetään kovasti löytää paikkaa maailmassa, jolloin itseä ei hyväksytä niin hyvin. Kypsymisen myötä omat epätäydellisyydet hyväksytään suuremmalla mielen- tyyneydellä.
3.1.7 Itsemyötätunnon harjoittelu
Neffin ja kumppanien (2020, 3) mukaan itsemyötätunto on taito, jota voi opettaa ja kehittää harjoittelemalla.
Neff ja Germer (2017) toteavat, että itsemyötätunto ei ole ennalta olemassa oleva persoonallisuuden piirre.
Suhteellisen lyhyt itsemyötätunnon harjoittelu voi olla hyvin vaikuttavaa. Lisäksi itsemyötätunnon harjoit- telu voi johtaa parantuneeseen psyykkiseen hyvinvointiin. (Emt.) Esimerkiksi Ferrarin ja kumppanien (2019) meta-analyysin mukaan itsemyötätunnon interventioilla on positiivisia seurauksia, kuten kasvua it- semyötätunnossa ja psykopatologian vähentymistä. Tämä todettiin satunnaistetuilla ja kontrolloiduilla ko- keilla keskikokoisilla ja laajoilla efektikoilla. (Emt.) Harjoittelun myötä pelko osoittaa itseään kohtaan myö- tätuntoa voi vähentyä (Jazaieri ym. 2014, 24). Itsemyötätuntoa on mahdollista opetella esimerkiksi erilaisten harjoitteluohjelmien ja muiden tapojen avulla, ja lienee yksilöllistä, millainen harjoittelutapa kenellekin so- pii.
Esimerkiksi Germer ja Neff (2019; ks. myös Neff & Germer 2013, 28–33) ovat kehittäneet kahdeksanviik- koisen harjoitteluohjelman, jonka nimi on tietoinen itsemyötätunto-ohjelma, Mindful Self-Compassion trai- ning program (MSC). Se auttaa yksilöitä kehittämään suurempaa myötätuntoa itseä ja muita kohtaan, sa- malla kun se myös parantaa mindfulnessia itsemyötätunnon perustana. Ohjelmassa tavataan kerran viikossa kahdeksan viikon ajan. (Emt.) Germerin ja Neffin (2019) oppaassa MSC:n opettajille on esitelty kahdeksan session teemat. Näitä ovat tietoisen itsemyötätunnon huomaaminen, mindfulnessin ja rakastavan ystävälli- syyden harjoittelu sekä oman myötätuntoisen äänen löytäminen. Näitä seuraa istunnot, joissa käsitellään elämistä syvästi, rauhoittumista, vaikeiden tunteiden kohtaamista sekä tarkastellaan haastavia ihmissuhteita
