HOITAJIEN TYÖHYVINVOINTI VUOROTYÖSSÄ Kyselytutkimus perusterveydenhuollossa
Tiina Hirvonen Pro gradu -tutkielma Hoitotiede
Terveystieteiden opettajankoulutus Itä-Suomen yliopisto
Terveystieteiden tiedekunta Hoitotieteen laitos
Tammikuu 2018
SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT
1 JOHDANTO... 1
2 TYÖHYVINVOINTI VUOROTYÖTÄ TEKEVILLÄ HOITAJILLA ... 3
2.1 Työhyvinvoinnin määritelmiä ... 3
2.2 Työhyvinvoinnin sisällön osa-alueet ... 7
2.3 Työhyvinvointi vuorotyöntekijöillä hoitotyössä ... 10
2.3.1 Tiedonhaun kuvaus ... 10
2.3.1.1 Yksilöön liittyvät työhyvinvoinnin osa-alueet kirjallisuudessa ... 11
2.3.1.2 Työhön liittyvät työhyvinvoinnin osa-alueet kirjallisuudessa ... 13
2.4 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista ... 18
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSONGELMAT ... 22
4 MENETELMÄ ... 23
4.1 Mittariston laatiminen... 23
4.2 Aineiston kerääminen ja analyysi ... 25
5 TULOKSET ... 27
5.1 Tutkimukseen osallistuneiden taustatiedot ... 27
5.2 Yleinen työhyvinvointi ... 28
5.2.1 Hoitajien oma ja työyhteisön työhyvinvointi ... 28
5.2.2 Iän yhteys hoitajien arvioon omasta ja työyhteisön työhyvinvoinnista ... 28
5.3 Yksilöön liittyvät työhyvinvoinnin osa-alueet ... 30
5.3.1 Elämäntilanne ... 30
5.3.2 Terveys ... 30
5.3.3 Osaaminen ... 35
5.3.4 Motivaatio ... 35
5.4 Työhön liittyvät työhyvinvoinnin osa-alueet ... 36
5.4.1 Työsuhde ... 36
5.4.2 Työyhteisö ... 37
5.4.3 Työympäristö ... 37
5.5 Yhteenveto tuloksista ... 39
6 POHDINTA ... 41
6.1 Yleiseen työhyvinvointiin liittyvien tulosten pohdintaa ... 41
6.2 Yksilöön liittyvien työhyvinvoinnin osa-alueiden keskeisten tulosten pohdintaa .... 42
6.3 Työhön liittyvien työhyvinvoinnin osa-alueiden keskeisten tulosten pohdintaa... 46
6.4 Yhteenveto keskeisten tulosten pohdinnasta ... 47
6.5 Tutkimuksen eettisyys ... 49
6.6 Tutkimuksen luotettavuus... 49
6.6.1 Mittarin luotettavuus ... 50
6.6.2 Kehittämisehdotuksia mittarin luotettavuuden parantamiseksi ... 52
6.7 Johtopäätökset ja jatkotutkimushaasteet ... 54
LÄHTEET ... 56
LIITTEET
Liite 1. Työhyvinvoinnin sisällön osa-alueet.
Liite 2. Kirjallisuushakujen prosessikaavio.
Liite 3. Kvantitatiiviset tutkimusartikkelit hoitajien työhyvinvoinnista.
Liite 4. Kirjallisuuskatsaukset hoitajien työhyvinvoinnista.
Liite 5. Saatekirje tutkimukseen osallistuvalle.
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO TIIVISTELMÄ Terveystieteiden tiedekunta
Hoitotieteen laitos Hoitotiede
Terveystieteiden opettajankoulutus
Hirvonen, Tiina Hoitajien työhyvinvointi vuorotyössä, Kyselytutki- mus perusterveydenhuollossa
Pro gradu -tutkielma, 60 sivua, 5 liitettä (17 sivua) Ohjaajat: Dosentti, TtT Terhi Saaranen, TtT Susanna Järvelin-
Pasanen ja dosentti, PsT Sanna Sinikallio Tammikuu 2018
Sosiaali- ja terveysalan työntekijät ovat tyytyväisiä työhönsä, mutta siihen liittyy henkisesti ja fyysisesti kuormittavia tekijöitä, kuten vuorotyö, vastuu asiakkaista, asiakkaiden moniongel- maisuus, väkivallan uhka sekä työn fyysinen raskaus. Työpaikkojen ja työn muuttuessa Suo- messa nopeasti, myös sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden työhyvinvointi ja sen tuen tarpeet muuttuvat. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) määrittelee työhyvinvoinnin kokonaisuudeksi, joka muodostuu työstä ja sen mielekkyydestä, terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.
Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää vuorotyötä tekevien hoitajien työhyvinvointia perusterveydenhuollossa. Tavoitteena oli tuottaa vuorotyötä tekevien hoitajien työhyvinvoin- nista tietoa, jota voidaan hyödyntää tutkimukseen osallistuneen organisaation hoitajien työhy- vinvoinnin kehittämisessä ja laajemminkin vastaavissa konteksteissa. Lähestymistapa oli kvan- titatiivinen, jolloin tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselyn osa-alu- eet olivat elämäntilanne, terveys, osaaminen, motivaatio, työsuhde, työyhteisö ja työympäristö.
Kyselylomakkeen avulla saatu tieto analysoitiin käyttäen kuvailevia tilastollisia menetelmiä ja valittujen muuttujien osalta ristiintaulukointia.
Hoitajista yli puolet arvioivat sekä omat että työyhteisönsä henkilökunnan työhyvinvoinnin hy- väksi. Hoitajan ikä ei ollut merkitsevästi yhteydessä arvioon työhyvinvoinnista. Elämäntilan- teen osa-alueen hoitajat arvioivat pääsääntöisesti myönteisesti. Hoitajat kokivat terveydenti- lansa myönteisenä, vaikka enemmistöllä olikin sairauspoissaoloja kuluneen vuoden aikana.
Psyykkiseen hyvinvointiin liittyen hoitajilla esiintyi stressiä ja huolta omasta mielialastaan.
Osaamisen osa-alueen hoitajat kokivat myönteisesti, mutta noin viidennes hoitajista koki, ettei ole saanut riittävästi koulutusta oman ammattitaidon kehittämiseksi ja ettei pysty hyödyntä- mään omia kykyjään tehokkaasti työssä. Motivaation osa-alueen hoitajat arvioivat myöntei- sesti. Työsuhteeseen liittyen hoitajilla ilmeni kohtalaisen paljon lyhyitä työvuorojen välejä, mutta enemmistö hoitajista koki pystyvänsä pitämään taukoja ja lepohetkiä kaikissa työvuo- roissa. Työyhteisöön liittyvät osa-alueet hoitajat kokivat pääsääntöisesti myönteisinä. Työym- päristöön liittyen hoitajat arvioivat työnsä ruumiillisesti ja henkisesti rasittavaksi.
Hoitajien työhyvinvointi oli pääsääntöisesti hyvää. Työhyvinvoinnin sisällön osa-alueiseen liit- tyi sekä myönteisiä että kehitettäviä piirteitä, joihin vaikuttamalla tutkimuksessa mukana ollei- den työyksiköiden hoitajien työhyvinvointia on mahdollista kehittää. Jatkotutkimushaasteena esitetään muun muassa pro gradu -tutkielmaa varten laaditun mittarin kehittämistä ja testaa- mista erilaisissa hoitotyön konteksteissa.
Asiasanat: Työhyvinvointi, vuorotyö ja hoitaja.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND ABSTRACT Faculty of Health Sciences
Department of Nursing Science Nursing Science
Nurse Teacher Education
Hirvonen, Tiina: Nurses' well-being in shift work. A questionnaire sur- vey in primary health care.
Master’s thesis, 60 pages, 5 appendices (17 pages) Supervisors: Docent Terhi Saaranen, PhD, Susanna Järvelin-
Pasanen, PhD and Docent Sanna Sinikallio, PhD January 2018
While employees in the social and health care sector are satisfied with their work, their jobs also include emotionally and physically straining factors, such as shift work, responsibility for clients, clients with multiple problems, a threat of violence, and physical strain caused by work.
As workplaces and work are undergoing a rapid transformation in Finland, the well-being of employees in the social and health care sector and related support needs are also changing. The Ministry of Social Affairs and Health defines well-being at work as an entity that comprises of work that is sensible, healthy and safe and promotes well-being.
The purpose of this thesis was to explore the well-being at work of nurses whose work is real- ised in shifts in primary health care. The aim was to produce knowledge of the occupational well-being of nurses who engage in shift work. The study results can be used in developing the occupational well-being of nurses at the organisation participating in this study as well as more widely in similar contexts. A quantitative approach was applied and data were collected using an electronic questionnaire form, which covered the areas of life situation, health, competence, motivation, employment relationship, working community, and work environment. The data obtained were analysed using descriptive statistical methods as well as cross-tabulation for se- lected variables.
Over half of the nurses assessed both their personal well-being and that of the staff in their working community as good. Nurses’ age did not significantly correlate with their estimates of well-being at work. The nurses had mostly positive views on their life situation. They consid- ered their health good although most had been absent from work due to an illness during the past year. The nurses expressed having experienced stress and worry related to their mood in the area of mental well-being. While the views expressed in the area of competence were posi- tive, around one in five respondents felt they had not been provided with enough training to develop their professional skills and felt unable to effectively utilise their personal abilities at work. The nurses' views in the area of motivation were positive. In the context of employment relationships, the nurses reported a fairly large number of short rest periods between work shifts; however, the majority felt able to take breaks and rest during all their work shifts. The nurses had primarily positive views in the area of working community. In the area of work environment, the nurses assessed their work as physically and mentally straining.
The nurses' well-being at work was primarily good. The areas contained by well-being at work included both positive features as well as aspects in need of further development. Influencing the latter enables developing the well-being at work of nurses in the work units participating in this study. It is suggested that further research should continue developing the indicator pre- pared as part of this Master's thesis and testing it in diverse nursing contexts.
Keywords: Well-being at work, shift work, nurse.
1 JOHDANTO
Sosiaali- ja terveysala työllistää 16 prosenttia Suomen työllisestä työvoimasta eli 413 000 hen- kilöä, joista noin kolme neljäsosaa työskentelee julkisella puolella eli kunnalla tai valtiolla.
Alalla tehdään yleisesti epätyypillistä työaikaa, mutta esimerkiksi vuorotyötä tekevien osuus vaihtelee merkittävästi eri toimintasektorin ja alalla työskentelevien välillä. Terveyskeskuksen vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa vain yksi kymmenestä teki säännöllistä päivätyötä vuonna 2010. (Kauppinen ym. 2013.) Työelämässä nykyisin korostuvia piirteitä ovat muun muassa kiire, epävarmuus, kasvavat osaamisvaatimukset ja kognitiivinen kuormittuneisuus (STM 2017), jotka kuormittavat myös kunta-alalla työskenteleviä sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä (Pekkarinen & Pekka 2016).
Sosiaali- ja terveysalan työntekijät ovat tyytyväisiä työhönsä, mutta siihen liittyy henkisesti ja fyysisesti kuormittavia tekijöitä, kuten vastuu asiakkaista, asiakkaiden moniongelmaisuus, vä- kivallan uhka sekä työn fyysinen raskaus. Nämä seikat korostuvat erityisesti terveyskeskusten vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa. Sosiaali- ja terveysalalla työntekijän vaikutusmahdollisuu- det omaan työhön ovat heikommat verrattuna muihin toimialoihin ja alalla tehdään muita aloja tavallisemmin määräaikaisia töitä – yli viidennes sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä on mää- räaikaisessa työsuhteessa. Ongelmia koetaan olevan myös työn ja yksityiselämän yhteensovit- tamisessa erityisesti tehtäessä kolmivuorotyötä. Lisäksi työympäristössä esiintyvät biologiset, kemialliset ja fysikaaliset vaaratekijät, kuten melu, homeongelmat ja ilman tunkkaisuus aiheut- tavat terveysriskejä. (Kauppinen ym. 2013.)
On arvioitu, että sosiaali- ja terveysalalla on vuoteen 2025 mennessä ainakin 20 000 työntekijän vaje (Koponen ym. 2012), mikä johtuu muun muassa suurten ikäluokkien eläköitymisestä (Kauppinen ym. 2013). Suomen väestörakenteen muuttuessa vanhusvoittoiseksi myös talouden näkökulmasta on oleellista, että työikäisistä mahdollisimman moni kykenee käymään työssä (STM 2012). Yksi merkittävimmistä työuraa lyhentävistä tekijöistä on työkyvyttömyys. Työ- kyvyttömyyden ehkäisemiseksi erityisen tärkeitä ovat ennalta ehkäisevät ja työhyvinvointia tu- kevat työelämän käytännöt. (STM 2017.) Työhyvinvoinnin puute aiheuttaa Suomessa noin 40 miljardin euron kustannukset, jotka syntyvät sairauspoissaoloista, työkyvyttömyyseläkkeistä ja työtapaturmista sekä näihin kaikkiin edellä mainittuihin liittyvien sairaanhoidon ja alentuneen työkyvyn kustannuksista (Kauppinen ym. 2013).
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) määrittelee työhyvinvoinnin kokonaisuudeksi, joka muo- dostuu työstä ja sen mielekkyydestä, terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Työnteki- jän ja työnantajan tehtävä on yhteistyössä edistää työhyvinvointia. (STM 2016.) Euroopan unio- nin määritelmässä huomioidaan työhyvinvoinnin rooli tuottavuuden näkökulmasta yksilön, yri- tyksen ja yhteiskunnan tasolla (Buffet ym. 2013). Työhyvinvoinnilla voidaan vaikuttaa organi- saation kilpailukykyyn, innovatiivisuuteen ja houkuttelevuuteen työnantajana (Puttonen ym.
2016) sekä lisätä asiakastyytyväisyyttä ja vähentää työntekijöiden vaihtuvuutta, sairauspoissa- oloja sekä tapaturmia (TTL 2016). Terve, tukea saava, hyvin koulutettu ja motivoitunut tervey- denhuollon henkilökunta parantaa myös hoidon laatua. Positiivinen työympäristö, uramahdol- lisuudet, ammatillinen tunnistaminen ja palkkiot ovat tärkeitä hoitajien työhyvinvoinnin näkö- kulmasta. (WHO 2015.) Työhyvinvoinnin tärkeys on huomioitu myös kansallisella tasolla.
Muun muassa Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa eli Kaste-oh- jelmassa työhyvinvoinnin tukeminen on yksi osa-ohjelma (STM 2012) ja Työelämä 2020 - hankkeen yksi päämääristä on työhyvinvoinnin parantaminen (Työ- ja elinkeinoministeriö 2016).
Työpaikat ja työ muuttuvat Suomessa nopeasti, minkä vuoksi myös työhyvinvoinnin tarpeet ja keinot ylläpitää sekä kehittää työhyvinvointia muuttuvat (Puttonen ym. 2016). Suomessa me- neillään oleva sote-uudistus eli julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen lisää tar- vetta huomioida sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilöstön työhyvinvointia (Pekkarinen &
Pekka 2016, Sote-uudistus 2016). Myös Suomen hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen vuonna 2016 sopima kilpailukykysopimus (Valtioneuvosto 2016) voi haastaa hoitajien työhyvinvoin- tia, sillä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa käydyssä julkisessa keskustelussa kilpailukykyso- pimusta arvosteltiin epäreiluksi ja sen koettiin heikentävän jo saavutettuja etuja. Hoitajien työ- hyvinvointia käsittelevän tutkimuksen voidaan nähdä olevan tarpeellista ja ajankohtaista.
Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää vuorotyötä tekevien hoitajien työhyvinvointia perusterveydenhuollossa. Tavoitteena oli tuottaa vuorotyötä tekevien hoitajien työhyvinvoin- nista tietoa, jota voidaan hyödyntää tutkimukseen osallistuneen organisaation hoitajien työhy- vinvoinnin kehittämisessä ja laajemminkin vastaavissa konteksteissa. Pro gradu -tutkielma liit- tyi Itä-Suomen yliopiston 4T-hankkeeseen (Työhyvinvointia ja terveyttä tukevat työaikaratkai- sut), jonka kyselylomaketta pro gradu -tutkielmassa pilotoitiin. Tässä pro gradu -tutkielmassa hoitajalla tarkoitetaan sairaanhoitajaa, terveydenhoitajaa, kätilöä, lähihoitajaa ja perushoitajaa.
2 TYÖHYVINVOINTI VUOROTYÖTÄ TEKEVILLÄ HOITAJILLA 2.1 Työhyvinvoinnin määritelmiä
Työhyvinvoinnin perusta on määritelty työturvallisuuslaissa (738/2002). Lain tarkoitus on pa- rantaa työympäristöä ja työolosuhteita. Laki korostaa työntekijöiden työkyvyn turvaamista ja ylläpitämistä sekä työtapaturmien, ammattitautien ja muiden työstä ja työympäristöstä johtu- vien työntekijöiden fyysisen ja henkisen terveyden haittojen ennaltaehkäisyä ja torjuntaa. (Työ- turvallisuuslaki 738/2002.) Käsitteenä työhyvinvointi on moniulotteinen ja siitä on olemassa useita eri määritelmiä (Buffet ym. 2013). Työhyvinvoinnin käsitettä muistuttavia termejä on useita, kuten työelämän laatu, työkyky, hyvinvointi ja työympäristö (Anttonen ym. 2009). Työ- hyvinvoinnin ”kääntöpuolella” voi olla työstressiä ja työuupumusta (Kauppinen ym. 2013).
Sosiaali- ja terveysministeriön (2005) mukaan työhyvinvointi (kuvio 1) sisältää työssä käyvän yksilön selviytymisen työtehtävistään. Selviytymiseen vaikuttavat yksilön fyysinen, henkinen ja sosiaalinen kunto. Lisäksi työhyvinvointi sisältää työympäristön eri tekijät ja työyhteisön toimivuuden. Näihin kaikkiin voi liittyä mahdollisia välillisiä ja välittömiä henkisiä terveysris- kejä sekä fyysisiä, henkisiä ja sosiaalisia kuormitustekijöitä sekä työ- ja toimintakykyyn ja hy- vinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat yksityis- asiat, perheasiat, taloustilanne, elämänmuutokset, työsuhde, palkkaus ja työsopimus. (STM 2005.)
Kuvio 1. Sosiaali- ja terveysministeriön määritelmä työhyvinvoinnista (mukaellen STM2005).
TYÖHYVINVOINTI
TYÖYMPÄRISTÖ YKSILÖ TYÖYHTEISÖ
Työhyvinvointia ja työkykyä käytetään usein rinnakkaisina käsitteinä. Työkykytalo (kuvio 2) on kuvaus työhyvinvoinnista rakennuksena. Työkykytalon kerrokset kuvaavat työkyvyn ulot- tuvuuksia, joita ovat terveys ja toimintakyky, ammatillinen osaaminen, arvot ja työ. Terveyden ulottuvuuteen sisältyy fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky. Ammatillisen osaa- misen ulottuvuus kuvaa ammattitaitoa ja osaamista, joihin sisältyvät tiedot ja taidot sekä niiden jatkuva päivittäminen. Lisäksi osaamiseen kuuluu pätevyys oman työn kehittämiseksi ja toimi- minen työyhteisössä. Kolmannen työkyvyn ulottuvuuden muodostavat arvot, asenteet ja moti- vaatio, mihin liittyy työn ja omien voimavarojen tasapaino sekä työn ja muun elämän väliset suhteet. Tähän ulottuvuuteen voivat vaikuttaa esimerkiksi yhteiskunnassa tapahtuvat muutok- set. Neljännessä ulottuvuudessa kuvataan työtä ja siihen liittyviä tekijöitä, kuten työn vaatimuk- sia, organisointia, työyhteisön toimivuutta ja johtamista. Työkyvyn ylläpitoon vaikuttavat esi- miehen ja työntekijän yhteistyö, työterveyshuolto sekä työsuojeluorganisaatio. Lisäksi perhe ja lähiyhteisö vaikuttavat yksilön työkykyyn eri tavoin eri elämän vaiheissa. Myös yhteiskunta vaikuttaa työkykyyn siltä osin, kuinka yrityksiä ja henkilöstön työkykyä voidaan tukea. Työ- kyky on työn ja yksilön voimavarojen välistä tasapainoilua. (Ilmarinen 2006.)
Kuvio 2. Työkykytalo (mukaellen Ilmarinen 2006).
Y H TE I SK U N TA
TYÖ Työolot Työn sisältö ja vaatimukset
Työyhteisö ja organisaatio Esimiestyö ja johtaminen
ARVOT Asenteet ja motivaatio
AMMATILLINEN OSAAMINEN TERVEYS
Toimintakyky TYÖKYKY
Perhe Lähiyhteisö
Työterveyshuolto Työsuojelu
Saarasen ym. (2006b) mukaan työhyvinvointiin kuuluu työyhteisön positiivinen ilmapiiri, mo- tivaatio työhön ja työolosuhteiden laatu, ammatilliset kyvyt ja asianmukainen koulutus sekä yksityiselämän olosuhteet. Työyhteisön positiivinen ilmapiiri sisältää avoimen kommunikaa- tion ja työskentelyilmapiirin, arvostuksen omaa ja muiden tekemää työtä kohtaan sekä työyh- teisön tuen. Työn motivaatioon kuuluu palkitseva työ, fyysisten työtilojen olosuhteet, työtur- vallisuuskysymykset ja riittävät henkilöstöresurssit. Ammatillisien kykyihin liittyy riittävät am- matilliset taidot ja mahdollisuus säilyttää sekä kehittää ammatillisia kykyjään. Yksityiselämän olosuhteisiin kuuluvat kotiin liittyvät asiat, tyytyväisyys omaan elämään sekä hyvä fyysinen ja psyykkinen kunto. (Saaranen ym. 2006b.) Tätä mallia työhyvinvoinnista on edelleen testattu ja kehitetty. Koulun henkilöstön työhyvinvointi rakentuu mallin mukaan neljästä eri osa-alueesta (kuvio 3), jotka ovat työyhteisö, työolot, ammatillinen osaaminen, työntekijä ja työ. (Saaranen ym. 2014.)
Kuvio 3. Työhyvinvoinnin osa-alueet (mukaellen Saaranen ym. 2014).
Työntekijä ja työ
Rauramo (2012) on esittänyt määritelmän työhyvinvoinnista, joka muotoutuu hänen mukaansa portaittain (kuvio 4). Työhyvinvoinnin-portaat pohjautuvat Maslowin motivaatioteoriaan pe- rustuvaan tarvehierarkiaan. Jokaisella portaalla on kuvattu työhyvinvointiin vaikuttavia teki- jöitä ja korkeinta tarvehierarkian porrasta ei voi saavuttaa, ellei alemman portaat tavoitteet to- teudu ensin. Mallissa huomioidaan ihmisen perustarpeet suhteessa työhön ja näiden tarpeiden vaikutus motivaatioon. (Rauramo 2012.)
Työhyvinvoinnin portaissa työhyvinvointi koostuu psykofysiologisista perustarpeista eli ter- veyden tarpeesta, turvallisuuden tarpeesta, liittymisen tarpeesta, arvostuksen tarpeesta ja itsensä toteuttamisen tarpeesta. Terveyden portaan tavoitteena on tekijänsä mittainen työ mahdollistaen virikkeisen vapaa-ajan, riittävä ja laadukas ravinto, liikunta sekä sairauksien ehkäisy ja hoita- minen. Turvallisuuden portaan tavoitteena on pysyvä työ ja toimeentulon riittävyys, työn ja työympäristön turvallisuus sekä työyhteisön oikeudenmukaisuus, tasa-arvoisuus ja yhdenver- taisuus. Yhteisöllisyyden portaalla huomioidaan yhteishengen tukeminen, vaikutusmahdolli- suudet omaan työhön, tuloksesta ja henkilöstöstä huolehtiminen sekä ulkoinen ja sisäinen yh- teistyö. Arvostuksen -portaalle kuuluvat eettisesti kestävät arvot, hyvinvointia ja tuottavuutta tukeva missio, visio ja strategia, palkkauksen ja palkitsemisen oikeudenmukaisuus sekä toimin- nan arviointi ja kehittäminen. Itsensä toteuttamisen -portaan tavoitteena ovat oppiva organisaa- tio, omien edellytysten hyödyntäminen täysipainoisesti, uuden tiedon tuottaminen ja esteettiset elämykset. (Rauramo 2012.)
Kuvio 4. Työhyvinvoinnin portaat (mukaellen Rauramo 2009).
Työterveyslaitoksen (TTL 2016) mukaan työhyvinvointi syntyy työn arjessa työnantajan ja työntekijän yhteistyöllä. Hyvinvoiva työntekijä on motivoitunut ja vastuuntuntoinen sekä pys- tyy hyödyntämään osaamistaan. Lisäksi hän tuntee työnsä tavoitteet, saa palautetta ja kokee olevansa tarpeellinen. Työssä on riittävästi itsenäisyyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä työntekijä onnistuu ja innostuu työssään kokien työn imua. (TTL 2016.) Työn imuun sisältyy tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Tarmokkuuteen sisältyvät energisyyden kokemus ja halu pa- nostaa työhön. Omistautumiseen kuuluu muun muassa merkityksellisyyden ja ylpeyden koke- mus sekä inspiraatio ja haasteellisuus työssä. Uppoutumista voidaan kuvata tiiviiksi keskitty- neisyydeksi työhön, josta saadaan nautintoa. (Hakanen 2009.)
2.2 Työhyvinvoinnin sisällön osa-alueet
Tarkasteltaessa edellisiä työhyvinvoinnin määritelmiä (STM 2005, Ilmarinen 2006, Saaranen ym. 2006b, Saaranen ym. 2014, Rauramo 2012, TTL 2016) voidaan havaita seitsemän työhy- vinvoinnin sisällön osa-aluetta. Ne ovat elämäntilanne, terveys, osaaminen, motivaatio, työ- suhde, työyhteisö ja työympäristö. (Ks. liite 1.)
Elämäntilanne työhyvinvoinnin osa-alueena sisältää yksityisasiat, perheasiat, taloustilanteen ja elämänmuutokset (STM 2005) sekä yksityiselämän olosuhteisiin liittyen kotiin liittyvät asiat (Saaranen ym. 2006b, Saaranen ym. 2014). Työkyky ei ole irrallaan ympäröivästä elämästä, vaan siihen vaikuttavat perhe, lähiyhteisö ja yhteiskunta (Ilmarinen 2006). Yksilön psykofysio- logisiin perustarpeisiin kuuluu virikkeisen vapaa-ajan mahdollistava työ ja turvallisuuden pe- rustarpeisiin toimeentulon riittävyys (Rauramo 2012).
Terveyteen työhyvinvoinnin määritelmissä kuuluvat fyysinen, henkinen (STM 2005, Saaranen ym. 2006b, Saaranen ym. 2014) ja sosiaalinen kunto (STM 2005). Työkyvyn perustana ovat terveys ja fyysinen, psyykkinen sekä sosiaalinen toimintakyky (Ilmarinen 2006). Terveyden osa-alueeseen sisältyvät myös sairauksien ehkäisy ja hoito (Rauramo 2012).
Osaamiseen työhyvinvoinnin sisällön osa-alueena kuuluu sen jatkuva päivittäminen ja päte- vyys oman työn kehittämiseen sekä toimiminen työyhteisössä (Ilmarisen 2006). Osaamisen osa-alue sisältää ammatilliset kyvyt, asianmukaisen koulutuksen sekä mahdollisuuden säilyttää ja kehittää ammatillisia kykyjään (Saaranen ym. 2006b, Saaranen ym. 2014). Lisäksi osaami- seen kuuluvat omien edellytysten hyödyntäminen ja uuden tiedon tuottaminen (Rauramo 2012) sekä mahdollisuus hyödyntää omaa osaamistaan (TTL 2016).
Motivaatioon sisältyy palkitseva työ ja riittävät henkilöstöresurssit (Saaranen ym. 2006b, Saa- ranen ym. 2014). Motivaatio on avoin erilaisille vaikutteille, joita tulee esimerkiksi yhteiskun- nasta (Ilmarinen 2006). Rauramon (2012) työhyvinvoinnin portaat -malli pohjautuu motivaa- tioteoriaan, joten motivaation voi ajatella olevan sen mukaan keskeinen tekijä työhyvinvoin- nissa. Hyvinvoiva työntekijä on motivoitunut ja kokee työn imua (TTL 2016).
Työsuhteisiin sisältyy työsopimus, palkkaus ja työsuhteeseen liittyvät asiat (STM 2005). Li- säksi tähän osa-alueeseen sisältyvät riittävät henkilöstöresurssit (Saaranen ym. 2006b, Saaranen ym. 2014), työn sisältö ja vaatimukset (Ilmarinen 2006) sekä työn pysyvyys (Rauramo 2012).
Työyhteisö on työhyvinvoinnin sisällön osa-alue (STM 2005), jossa sen toimivuus, organi- sointi ja johtaminen ovat osa työkykyä (Ilmarinen 2006). Työyhteisön positiivinen ilmapiiri muodostuu avoimesta kommunikaatiosta ja työskentelyilmapiiristä, arvostuksesta omaa ja mui- den tekemää työtä kohtaan sekä työyhteisön tuesta (Saaranen ym. 2006b, Saaranen ym. 2014).
Työhyvinvointi sisältää myös työyhteisön oikeudenmukaisuuden, tasa-arvoisuuden, yhdenver-
taisuuden ja ulkoisen sekä sisäisen yhteistyön (Rauramo 2012). Lisäksi siihen liittyy yhteen- kuuluvuuden kokeminen, tietoisuus työnsä tavoitteista, palautteen saaminen ja itsensä tarpeel- liseksi kokeminen (TTL 2016).
Työympäristö on keskeinen työhyvinvoinnin osatekijä työhyvinvoinnissa (STM 2005). Työ- kykytalo -mallissa asiaa lähestytään työolojen näkökulmasta (Ilmarinen 2006). Myös Saarasen ym. (2006b, 2014) työhyvinvoinnin määritelmä huomioi työolosuhteiden laadun muun muassa fyysisten työtilojen olosuhteissa ja työturvallisuuskysymyksissä. Työn- ja työympäristön tur- vallisuus ovat osa työhyvinvointia (Rauramon 2012). Työhyvinvoinnin sisällön osa-alueiden esiintyminen eri työhyvinvoinnin määritelmissä on esitetty kuviossa 5.
Kuvio 5. Työhyvinvoinnin sisällön osa-alueiden esiintyminen työhyvinvoinnin määritelmissä.
MOTIVAATIO
(Ilmarinen 2006, Saaranen ym. 2006b, Saaranen ym. 2014, Rauramo 2012, TTL 2016)
2.3 Työhyvinvointi vuorotyöntekijöillä hoitotyössä
Terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta keskeisiä haasteita sosiaali- ja terveydenhoitoalalla ovat työn henkinen kuormittavuus ja useisiin työtehtäviin liittyvä fyysinen raskaus (Kauppinen ym. 2013). Lisäksi haasteita työhyvinvoinnille tuottavat hoitotyön luonteen vaatima vuorotyö ja epäsäännölliset työajat. Työaikalain mukaan (9.8.1996/605) vuorotyössä vuorojen tulee vaih- tua säännöllisesti ja muuttua ennalta sovituin ajanjaksoin. Yötyö on työtä, jota tehdään 23-06 välisenä aikana. (Työaikalaki 9.8.1996/605.) Hoitoalalla noudatetaan usein jaksotyöaikaa. Täl- löin säännöllinen työaika järjestetään niin, että kolmen viikon aikana se on enintään 120 tuntia tai kahden viikon ajanjaksolla enintään 80 tuntia. Jaksotyössä työntekijällä saa olla peräkkäin enintään seitsemän työvuoroa yötyötä sekä jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana on oltava vähintään yhdeksän tunnin keskeytymätön lepoaika. (Työaikalaki 9.8.1996/605).
Poikkeaviin työaikoihin liittyy monia fysiologisia vaikutuksia, kuten uni-valverytmin häiriin- tymistä, suorituskyvyn laskua ja ruuansulatuselimistön häiriöitä (Hublin & Härmä 2010). Vuo- rotyö ja erityisesti siihen liittyvät iltaisin ja viikonloppuisin tehtävät työt voivat myös aiheuttaa haasteita työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa sekä muussa sosiaalisessa kanssakäymi- sessä. Toisaalta vuorotyön etuina voi olla lisääntynyt vapaa-aika ja rahalliset lisäkorvaukset.
(TTL 2017.)
2.3.1 Tiedonhaun kuvaus
Vuorotyötä tekevien hoitajien työhyvinvoinnista haettiin tietoa systemaattisella tiedon haulla.
Tiedonhaut toteutettiin Ebsco tietokantaan syksyllä 2016 ja PubMed sekä Scopus tietokantoihin keväällä 2017. Hakusanoina olivat shift work, shiftwork, well-being, wellbeing ja job satisfac- tion. Hakulausekkeiden muodostamisessa konsultoitiin Itä-Suomen yliopiston informaatikkoa.
Hakurajauksina olivat suomen- tai englanninkieli, tieteellinen artikkeli ja aikarajauksena 2012- 2017.
Systemaattisen tiedonhaun tuloksena valittiin yhteensä 31 tutkimusartikkelia (taulukko 1). Tie- don haku ja artikkeleiden valinta on esitetty liitteessä 2 ja valitut artikkelit on taulukoitu liit- teessä 3 ja 4. Valituista artikkeleista oli 26 kvantitatiivisia ja viisi kirjallisuuskatsauksia.
Taulukko 1. Valitut tutkimusartikkelit.
Tietokanta Hakutulos Valitut
Pubmed 85 14
Ebsco 75 12
Scopus 111 5
Yhteensä 271 31
2.3.1.1 Yksilöön liittyvät työhyvinvoinnin osa-alueet kirjallisuudessa
Yksilöön liittyviä työhyvinvoinnin osa-alueita olivat elämäntilanne, terveys, osaaminen ja mo- tivaatio. Elämäntilanteeseen liittyviä tuloksia esitettiin seitsemässä tutkimuksessa (esimerkiksi Estryn-Béhar ym. 2012, Farquharson ym. 2012, Korompeli ym. 2014). Myös terveyttä osana työhyvinvointia käsiteltiin seitsemässä tutkimuksessa (esimerkiksi Lin ym. 2014, Perry ym.
2015, Saksvik-Lehouillier ym. 2015). Osaamiseen liittyviä näkökohtia käsitteli kaksi tutki- musta (Lin ym. 2014, Chuang ym. 2016) ja motivaatio työhyvinvoinnin osa-alueena tuli esille yhdessä tutkimuksessa (Hsu ym. 2015).
Elämäntilanteeseen liittyy esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhteensopivuus. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa arvioitiin terveydenhuollon puhelinpalvelussa toimivien hoitajien (n=152) stres- sitasoa ja sen yhteyttä suorituskykyyn, sairauspoissaoloihin ja aikomukseen jättää työ. Työ–
perhe-konfliktit olivat merkittävä tekijä ennustettaessa tyytyväisyyttä työhön, sairauspoissa- oloja ja aikomusta jättää työnantaja. (Farquharson ym. 2012.) Toisessa kvantitatiivisessa pitkit- täistutkimuksessa (Peters ym. 2016) todettiin, että työn ja yksityiselämän aikataulujen yhteen- sopivuus vähensi hoitajien (n=247) emotionaalista väsymystä. Tutkimus selvitti persoonallisten ja työhön liittyvien resurssien sekä työaikataulujen vaatimusten yhteyttä työhön sitoutumiseen ja emotionaaliseen väsymykseen. (Peters ym. 2016.) Edellisen tutkimuksen tulosta tukien työ–
perhe-elämän yhteensopivuus oli suotuisan työn ominaisuus (Zhang ym. 2016). Ongelmat las- ten hoitoon saamisessa taas olivat riskitekijä työ–perhe-konflikteille (Estryn-Béhar ym. 2012).
Hoitajien hyvinvointiin suotuisasti vaikuttava tekijä oli puolison tai kumppanin kanssa asumi- nen (Perry ym. 2015) ja naimisissa olo oli yhteydessä vähäisempään työuupumukseen (Chuang ym. 2016). Tätä vastoin kvantitatiivisessa tutkimuksessa (Korompeli ym. 2014) todettiin, että naimisissa tai puolison kanssa asuvilla hoitajilla oli enemmän uniongelmia kuin yksinasuvilla ja he olivat vähemmän tyytyväisiä ei-työssä vietettyyn aikaan kuin eronneet tai lesket. Lisäksi
hoitajilla, jotka olivat vastuussa yhdestä tai kahdesta perheen jäsenestä oli enemmän ruoansu- latusongelmia, kuin niillä joilla ei ollut perheenjäseniä huolehdittavana. Somaattinen ahdistu- neisuus oli suurempaa hoitajilla, joilla oli yli kolme perheenjäsentä huolehdittavana. He myös olivat vähemmän tyytyväisiä ei-työssä vietettyyn aikaan kuin muu väestö. (Korompeli ym.
2014.)
Terveys ja hyvinvointi olivat erityisen merkityksellisiä vuorotyön siedolle kvantitatiivisen hoi- tajien (n=1529) vuorotyön sietoa käsittelevän tutkimuksen mukaan. Hyvinvointi ja fyysinen terveys lisäsivät työtyytyväisyyttä. (Saksvik-Lehouillier ym. 2015.) Toisen tutkimuksen (Perry ym. 2015) mukaan yleinen terveys ja vähäiset oireet, uniongelmat sekä häiriintymättömät syö- mistottumukset ennakoivat hoitajilla parempaa mielenterveyttä. Tutkimus käsitteli akuutissa erikoissairaanhoidossa työskentelevien hoitajien (n=3819) mielenterveyden tilaa ja siihen yh- teydessä olevia tekijöitä. (Perry ym. 2015.) Kvantitatiivisen tutkimuksen mukaan tuki- ja lii- kuntaelimistön oireista kärsivät hoitajat kokivat unenlaatunsa heikommaksi, kuin ne hoitajat, joilla näitä oireita ei ollut (Zhang ym. 2016). Lisäksi unenlaatu oli yksi tekijä selitettäessä akuut- tia väsymystä. Kroonisesta väsymystä selittivät muun muassa ahdistuneisuus, masennus, työ- hön tyytymättömyys, työvuorojen välinen palautuminen ja akuutti väsymys. (Fang ym. 2012.) Työstressin taas todettiin olleen käänteisesti suhteessa unenlaatuun, joka puolestaan oli suoraan yhteydessä itse-koettuun terveydentilaan (Lin ym. 2014).
Myös persoonallisuuden piirteet ja persoonallisuustyyppi voivat olla yhteydessä työuupumuk- seen. Haavoittuva persoonallisuus oli yhteydessä suurempaan työuupumukseen. (Chuang ym.
2016.) Survey-tutkimuksessa (Rodwell & Fernando 2016) käsiteltiin hoitajien (n=446) yleistä ja työhön liittyvää hyvinvointia huomioiden persoonallisuustyyppi ja työhön liittyvät näkökul- mat, johon sisältyi työvuoroaikataulut ja työn luonne tietyssä työvuorossa sekä työkontekstissa.
Negatiivinen affektiivisuus oli kaikista tutkituista muuttujista voimakkaimmin yhteydessä työ- tyytyväisyyteen ja mielenterveyteen kaikissa kolmessa tutkitussa työympäristössä (vanhusten hoito, suuri äitiyssairaala ja keskikokoinen sairaala). Negatiiviinen affektiivisuus määriteltiin tutkimuksessa siten, että korkean negatiivisen affektiivisuuden omaavat ihmiset ovat yleensä negatiivisempia maailmankuvaltaan ja heillä on enemmän ahdistusta kuin niillä, joilla negatii- vinen affektiivisuus on vähäistä. (Rodwell & Fernando 2016.)
Osaaminen voi lisääntyä työkokemuksen myötä. Työkokemuksen vähäisyyden todettiin olevan yhteydessä työuupumukseen suurempaan todennäköisyyteen tutkittaessa teho-osaston hoitajia (Chuang ym. 2016). Samassa tutkimuksessa havaittiin myös, että työuupumuksen ilmaantuvuus
vaihteli 6–47 prosentin välillä. Toisessa kvantitatiivisessa tutkimuksessa (Lin ym. 2014) käsi- teltiin vuorotyön vaikutusta hoitajien (n=266) stressiin, unenlaatuun ja itse-koettuun terveyden- tilaan. Tutkimuksessa hoitajilla havaittiin olevan kohtuullista työstressiä, huonoa unenlaatua ja kohtuullista itse-koettua terveyttä, mihin ei ollut yhteydessä vuorotyön toteuttamismuoto (esi- merkiksi nopeasti kiertävät tai kellonmukaiset vuorot). Työstressiä mitattiin neljällä alamitta- rilla: persoonallinen reaktio, työhuolet, kompetenssi ja henkilökohtaisten järjestelyiden puut- teellisuus, joista kompetenssi oli kaikista voimakkaimmin yhteydessä stressiin. Kompetenssilla tarkoitettiin tutkimuksessa sitä, kuinka hoitajan itsevarmuus pystyä hoitamaan potilaat oikea- aikaisesti vaikutti hoitajan kokemaan stressiin. (Lin ym. 2014.)
Motivaatio sisältyy ammatillisen sitoutumiseen. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa käsiteltiin hoitajien (n=132) ammatillisen sitoutumisen ja työtyytyväisyyden suhdetta (Hsu ym. 2015).
Ammatillista sitoutumista mitattiin halukkuudella yrittää eli panostaa organisaation hyväksi, arviolla uran jatkamisesta nykyisessä työssä ja uskolla organisaation tavoitteisiin sekä arvoihin.
Tutkimuksen mukaan ammatillisen sitoutumisen ja työtyytyväisyyden välillä oli vahva yhteys.
Ammatillinen sitoutuminen selitti 32 prosenttia vaihtelusta työtyytyväisyydessä. (Hsu ym.
2015.)
2.3.1.2 Työhön liittyvät työhyvinvoinnin osa-alueet kirjallisuudessa
Työyhteisöön liittyviä työhyvinvoinnin osa-alueita olivat työsuhde, työyhteisö ja työympäristö.
Työsuhteisiin liittyviä työhyvinvoinnin näkökulmia käsiteltiin 23 tutkimuksessa (esimerkiksi Stimpfel ym. 2012, Buja ym. 2013, Dall’Ora ym. 2016). Työyhteisöön liittyvät näkökulmat tulivat esille viidessä tutkimuksessa (esimerkiksi Estryn-Béhar ym. 2012, Galatsch ym. 2013, Smith-Miller ym. 2014). Työympäristöä käsiteltiin neljässä tutkimuksessa (esimerkiksi Fang ym. 2012, Chuang ym. 2016, Zhang ym. 2016).
Työsuhteisiin liittyy muun muassa se, millaisia työvuoroja hoitajat tekevät. Vuorotyöllä oli po- sitiivinen vaikutus hoitajien työtyytyväisyyteen ja työhön sitoutumiseen kirjallisuuskatsauksen mukaan (Smith-Miller ym. 2014). Samansuuntaisia tuloksia esitti kvantitatiivinen tutkimus (Al Maqbali 2015) (n=155), jossa todettiin kolmivuorotyötä tekevillä hoitajilla olleen parempi työ- tyytyväisyys, kuin pelkkiä aamu- ja iltavuoroja tekevillä hoitajilla. Alle 24-vuotiailla hoitajilla oli heikompi työtyytyväisyys kuin sitä vanhemmilla. Yleinen työtyytyväisyys oli kohtalaista.
(Al Maqbali 2015.) Edellisiä negatiivisemman kuvan vuorotyöstä antoivat Jaradat ym. (2017) kvantitatiivisella tutkimuksella (n=309), jonka mukaan vuorotyön tekeminen oli yhteydessä
naisilla suurempaan henkiseen kuormittumiseen ja miehillä matalampaan työtyötyytyväisyy- teen kuin päivätyötä tekevillä. Tätä tulosta tukien verrattaessa (Tokić 2016) kolmivuorotyötä ja päivätyötä tekeviä hoitajia (n=48) havaittiin, että vuorotyöntekijät olivat vähiten tyytyväisiä työhönsä arvioiden sen vaikeammaksi kuin päivätyötä tekevät. Lisäksi vuorotyöntekijät kokivat työn aiheuttavan enemmän negatiivisia vaikutuksia muihin elämän osa-alueisiin kuin päivä- työntekijät. Vuorotyöntekijöillä, joilla oli enimmillään 20 vuotta työkokemusta, oli myös hei- kentynyt sydämen aktiivisuus verrattuna päivätyöntekijöihin. (Tokić 2016.)
Kvantitatiivinen tutkimus (Korompeli ym. 2014) käsitteli hoitajien (n=365), jotka työskentele- vät epäsäännöllisissä vuoroissa kokemaa taakkaa. Tutkimuksessa todettiin kiertävien työvuo- rojen tekemisen vaikuttaneen negatiivisimmin naishoitajiin ja kroonisesti sairaisiin hoitajiin.
Heillä oli muita enemmän muun muassa kroonista väsymystä, ruuansulatusongelmia sekä sy- dän- ja verisuoniongelmia. (Korompeli ym. 2014.) Tämän lisäksi toisessa tutkimuksessa (Ferri ym. 2016) havaittiin, että hoitajien (n=232) kiertävät työvuorot olivat yhteydessä päivävuoroon verrattuna huonompaan työtyytyväisyyteen, uniongelmiin, väsymykseen, psykologisiin oirei- siin sekä sydän- ja verisuonioireisiin. Tutkimus käsitteli vuorotyön yhteyttä hoitajilla huonom- paa terveydentilaa ja matalampaa työtyytyväisyyttä ennustaviin riskitekijöihin. (Ferri ym.
2016.)
Hieman edellä mainituista tutkimuksista poikkeavia tuloksia esitti kvantitatiivinen monikes- kustutkimus (Gómez-Garcia ym. 2016), joka tarkasteli hoitajien (n=635) työtyytyväisyyden, työuupumuksen, unen laadun ja päiväaikaisen väsymyksen suhdetta vuorotyöhön. Tutkimuk- sen mukaan kiertäviä vuoroja tekevillä hoitajilla oli parempi unen kesto kuin päivätyöntekijöillä ja yötyöntekijöillä. Yötyötä tekevillä hoitajilla oli huonompi subjektiivinen unenlaatu verrat- tuna muunlaisia vuoroja tekeviin hoitajiin. Työuupumuksen ilmaantuvuus oli matalaa, eikä tässä ollut eroavaisuuksia eri vuoroja tekevien välillä. Tutkimukseen osallistuneista hoitajista yli 75 prosenttia oli kohtuullisen tai erittäin tyytyväisiä työhönsä. (Gómez-Garcia ym. 2016.) Vuorotyö oli hoitajilla (n=455) kvantitatiivisen tutkimuksen (Buja ym. 2013) mukaan yhtey- dessä suurempiin työnvaatimuksiin, matalampiin päätöksen teon mahdollisuuksiin ja sen seu- rauksena suurempaan kuormitukseen työssä ja väsymykseen sekä vatsakipuun. Hoitajien työ- vuoromalli (kolmivuorotyö, kaksivuorotyö tai päivätyö) ei ollut yhteydessä työtyytyväisyyteen.
(Buja ym. 2013.) Samansuuntaisia tuloksia esitti systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jonka mu- kaan yötyöntekijät ja ne, jotka tekivät kiertävästi yövuoroja kärsivät enemmän väsymyksestä,
unen häiriintymisestä ja heikentyneestä hyvinvoinnista kuin ne, jotka työskentelivät päiväai- kaan (de Cordova ym. 2012). Vuorotyöhön liittyviä ongelmia tutkittiin Intiassa pienellä otok- selle (n=60). Tutkimuksen mukaan vuorotyö aiheutti monia ongelmia liittyen terveyteen, hy- vinvointiin, väsymykseen, sosiaaliseen tilanteeseen ja kotitilanteeseen. Yövuorojen yhteydessä hoitajilla oli riittämätöntä nukkumista. (Rathore ym. 2012.)
Kvantitatiivisessa tutkimuksessa (Šimunić & Gregov 2012) arvioitiin naimisissa olevien hoita- jien (n=128) käsityksiä konflikteista työn ja perheroolien välillä sekä tyytyväisyyttä elämään.
Pelkästään aamuvuoroja tekevät hoitajat kokivat vähiten konflikteja työn ja perheen välillä sekä arvioivat työn negatiisen vaikutuksen terveyteen vähäisemmäksi kuin muut hoitajat. Elämän- tyytyväisyys oli matalin epäsäännöllisiä vuoroja tekevillä hoitajilla ja taaksepäin kiertäviä vuo- roja tekevillä. (Šimunić & Gregov 2012.) Toisessa tutkimuksessa (Farquharson ym. 2012) to- dettiin työvuoroihin liittyvän stressin vaikuttaneen negatiivisesti hoitajien työhyvinvointiin.
Työn viemä aika ja työn rasittavuus ilmenivät jaksamattomuutena kotona, mikä heikensi hoita- jien työhyvinvointia. (Farquharson ym. 2012).
Kvantitatiivinen tutkimus (Gouzou ym. 2015) käsitteli potentiaalisia yhteyksiä hoitajien (n=66) työtaakan ja ammatillisen tyytyväisyyden välillä kreikkalaisissa sydänvalvontayksiköissä. Tu- losten mukaan hoitohenkilökunnan työtyytyväisyys vaihteli matalasta kohtalaiseen. Päivävuo- roa tekevät hoitajat raportoivat suurempaa työtyytyväisyyttä, autonomiaa ja tehtäviin sekä or- ganisaatioon tyytyväisyyttä kuin kolmivuorotyötä tai yövuoroja tekevät hoitajat. Tärkeimmät negatiivisesti ammatilliseen tyytyväisyyteen vaikuttavat asiat olivat palkka ja tehtävät. (Gouzou ym. 2015.) Myös toisen hoitajille toteutetun tutkimuksen mukaan työtyytyväisyyden osa-alu- eista hoitajat olivat vähiten tyytyväisiä ulkoisiin palkkioihin, millä tarkoitettiin muun muassa palkkaa (Al Maqbali 2015).
Tutkimuksessa (Nicoletti ym. 2014) verrattiin fyysistä työtaakkaa, lihassähkökäyrää epäkäsli- haksesta, niskakipua ja henkistä hyvinvointia työssä yö- ja päivävuorojen välillä. Työpulssi oli matalampi yöllä verrattuna päivävuoroon. Yöllä oli myös vähemmän fyysistä aktiivisuutta ver- rattuna päivävuoroihin. Lepotauot olivat merkitsevästi pidempiä yöllä kuin päivällä. Epäkäsli- haksen lepoaika oli pidempi yöllä, mikä indikoi parempia mahdollisuuksia lihasten rentoutu- miselle yövuorossa. Niskakipu ja henkinen hyvinvointi olivat samanlaista vuorojen välillä.
Subjektiivinen käsitys kuormittumisesta oli yhtäläinen vuorojen välillä. (Nicoletti ym. 2014.) Kvantitatiivisessa tutkimuksessa (von Treuer ym. 2014) käsiteltiin erilaisten työvuorojen ter- veysvaikutuksia hoitajilla (n=140). Yövuorojen hoitajat raportoivat matalampaa työtovereiden
välistä yhteenkuuluvuutta ja työnpainetta kuin kiertäviä vuoroja tekevät hoitajat. Lisäksi yö- työtä tekevät hoitajat kokivat korkeampaa esimiesten kontrollia kuin päivävuoroa tekevät.
Akuutti stressi oli yleisempää yövuoroja ja kiertäviä vuoroja tekevillä kuin päivävuoroja teke- villä hoitajilla. Lisäksi yövuoroja ja kiertäviä vuoroja tekevillä hoitajilla ilmeni keskimäärin enemmän depressiota, ahdistuneisuutta ja unettomuutta, sosiaalista toimimattomuutta sekä so- maattisia vaivoja. (von Treuer ym. 2014.)
Kvantitatiivisessa tutkimuksessa (Diniz ym. 2012) (n=1134) analysoitiin lievien psykiatristen häiriöiden yhteyttä nykyiseen tai aiemmin tehtyyn yötyöhön. Tutkimuksen mukaan yövuorot olivat yhteydessä muun muassa väsymykseen ja heikentyneeseen henkiseen hyvinvointiin.
Myös aiemmin tehty yötyö lisäsi lieviä psykiatrisia häiriöitä. (Diniz ym. 2012.) Myös Perry ym.
(2015) totesivat hoitajilla olleen parempi mielenterveys, jos he eivät tehneet yövuoroja. Yövuo- rot olivat yhteydessä työhön tyytymättömyyteen luotaavassa kirjallisuuskatsauksessa. Katsaus tarkasteli vuorotyön ominaispiirteitä, joilla on yhteys hoitajien hyvinvointiin ja suorituskykyyn.
(Dall’Ora ym. 2016.) Tämän lisäksi yövuorojen tekeminen lisäsi työuupumuksen riskiä (Chuang ym. 2016).
Lyhyet työvuorojen välit voivat johtaa patologiseen väsymykseen (Dall’Ora ym. 2016). Lisäksi vuorojen vaihto lyhyellä varoitusajalla ja varhainen herääminen työn takia altistivat työ–perhe- konflikteille (Estryn-Béhar ym. 2012). Stimpfel ym. (2012) käsittelivät sairaalassa työskente- levien hoitajien (n=22 275) työvuoron pituuden suhdetta työuupumukseen, tyytymättömyyteen työhön ja aikomukseen jättää työ. Yli 80 prosenttia hoitajista oli tyytyväisiä sairaalansa työai- kajärjestelyihin. Tutkimuksessa todettiin kuitenkin pidennettyjen työvuorojen olevan työuupu- muksen riski (Stimpfel ym. 2012), minkä totesivat myös Estryn-Béhar ym. (2012). Lisäksi pi- dennetyt työvuorot olivat riski alentuneelle työkyvylle (Estryn-Béhar ym. 2012, Dall’Ora ym.
2016), jatkuvalle huolehtimisille virheiden tekemisestä (Estryn-Béhar ym. 2012), ongelmille hyvinvoinnissa (Dall’Ora ym. 2016) ja työhön tyytymättömyydelle (Stimpfel ym. 2012).
Työhön liittyvät vaatimukset ja kontrolli lisäsivät akuuttia väsymystä (Fang ym. 2012), kun taas korkea päätöksenteon toimintavapaus oli tutkimuksen mukaan suotuisan työn ominaisuus (Zhang ym. 2016). Tämän lisäksi kirjallisuuskatsauksen (McVicar 2016) mukaan työn vaati- muksiin liittyen työn paine ja emotionaaliset vaatimukset olivat yhteydessä työstressiin ja työ- tyytyväisyyteen. Työn paine sisälsi työtaakan ja fyysiset resurssit. Emotionaalisiin vaatimuk- siin katsottiin kuuluvaksi muun muassa kuoleman kanssa tekemisissä olemisen ja yhteistyön
potilaiden sekä omaisten kanssa. (McVicar 2016.) Toisessa tutkimuksessa todettiin, että työ- uupumuksen määrä lisääntyi lääkäreillä ja hoitajilla, jotka olivat usein tekemisissä kuoleman kanssa tai osallistuivat keskusteluun elämää ylläpitävien hoitojen jatkamisesta (Chuang ym.
2016). Kahdessa kirjallisuuskatsauksessa todettiin taukojen puuttumisen työnteon lomassa li- sänneen hoitajien väsymystä (Smith-Miller ym. 2014, Dall’Ora ym. 2016).
Työyhteisön tuki vähensi hoitajien kokemaa väsymystä, jota hoitajilla esiintyi integroivan kir- jallisuuskatsauksen mukaan paljon. Lisäksi työyhteisöltä saatu tuki vaikutti positiivisesti työ- tyytyväisyyteen. (Smith-Miller ym. 2014.) Sosiaalisen tuen saaminen työtovereilta ja esimie- heltä oli tutkimuksen mukaan suotuisan työn ominaisuus (Zhang ym. 2016). Estryn-Béhar ym.
(2012) kvantitatiivisen tutkimuksen (n=25924) mukaan riittämätön sosiaalinen tuki, johon si- sältyi matala tiimityönlaatu, tyytymättömyys raportointiin, keskeytykset tai häiriöt työn tekoon ja ylisitoutuminen, oli riskitekijä terveysvaikutuksille. Lisäksi tiimityön laadun ollessa matala hoitajilla ilmeni kolme kertaa enemmän työuupumusta, alentunutta työkykyä ja enemmän huo- lehtimista virheiden tekemisestä. Tutkimuksessa määritettiin työaikajärjestelyjen vaikutusta työ–perhe-tasapainoon, terveyteen ja turvallisuuteen. (Estryn-Béhar ym. 2012.) McVicar (2016) kirjallisuuskatsauksessa todettiin työn resurssien olevan yhteydessä työtyytyväisyyteen ja työstressiin. Työn resurssit sisälsivät työympäristön psykososiaalisen näkökulman, kuten henkilöiden väliset suhteet, johtajalta saadun tuen ja ohjauksen sekä päätöksen teon toiminta- vapauden. (McVicar 2016.)
Eurooppalaiseen pitkittäisaineistoon (n=11 102) tehdyn sekundaarisen analyysin (Galatsch ym.
2013) avulla tutkittiin muutoksia hoitajien työkyvyssä ja yleisessä terveydessä. Työkykyä ja terveyttä arvioitiin suhteessa hoitajan oman pyynnön mukaiseen työvuoroaikataulujen muutok- seen, vasten hoitajan tahtoa tehtyyn työvuoroaikataulujen muutokseen ja tilanteeseen, jossa hoi- taja ei pyynnöstään huolimatta saanut muutettua työvuoroaikataulujaan. Hoitajien toiveiden mukaan toteutunut työvuoroaikataulujen vaihto oli yhteydessä parantuneeseen työkykyyn, li- säksi yleinen terveys ei heikentynyt merkitsevästi seuranta-aikana. Hoitajan tahdon vastainen pakotettu työvuoroaikataulun vaihtaminen oli merkitsevästi yhteydessä huonontuneeseen työ- kykyyn ja terveteen. Hoitajilla, jotka eivät tahdostaan huolimatta saaneet vaihdetuksi työvuo- roaikatauluja 12 kuukauden seuranta-aikana, oli matalimmat alku- ja seurantapisteet työky- vyssä ja yleisessä terveydessä. Heillä myös tapahtui suurin lasku sekä työkyvyssä että yleisessä terveydessä. (Galatsch ym. 2013.)
Työympäristössä esiintyvät vaaratekijät altistavat hoitajat akuutille väsymykselle kvantitatiivi- sen tutkimuksen (n=581) mukaan (Fang ym. 2012). Työympäristön ja työtaakan todettiin ole- van yhteydessä myös työuupumukseen systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa, joka selvitti työuupumuksen ilmaantuvuutta ja tunnisti tekijöitä, jotka ovat yhteydessä työuupumukseen teho-osaston työntekijöillä. (Chuang ym. 2016.) Kvantitatiivinen tutkimus (n=303) (Rachiotis ym. 2014) käsitteli lääkinnällisten tarvikkeiden puutteen yhteyttä terveydenhuoltohenkilöstön työuupumukseen. Työuupumukseen sisältyi tutkimuksen mukaan depersonalisaatio, johon liit- tyy välinpitämättömyys ja epäinhimillistäminen, emotionaalinen väsymys (emotionaalisten re- surssien ehtyminen) ja matala persoonallinen suoriutuminen (vähentynyt tunne kompetenssista ja tuotteliaisuudesta työssä). Tutkimukseen osallistuneista 88 prosenttia raportoi merkittävää lääkinnällisten tarvikkeiden puutetta viimeisimmän 12 kuukauden aikana. Lääkinnällisten tar- vikkeiden puute lisäsi emotionaalista väsymystä ja depersonalisaatiota. (Rachiotis ym. 2014.) Kvantitatiivisessa (Zhang ym. 2016) hoitoavustajien (n=650) unta ja työympäristöä käsittele- vän tutkimuksen mukaan 46 prosenttia hoitoavustajista raportoi lyhyestä unen kestosta ja 23 prosenttia raportoi huonosta unen laadusta. Yli puolella tutkimukseen osallistuneista hoitajista työolot olivat käytetyn mittarin mukaan hyvät. Tutkimuksessa kehitettiin indeksi suotuisista työn ominaisuuksista, joita olivat muun muassa työn matalat fyysiset ja psykologiset vaatimuk- set, turvallinen työympäristö ja matala väkivallan ilmaantuvuus töissä. Jokaisen suotuisan työn ominaisuuden lisäyksellä hoitoavustajat seitsemän prosenttia epätodennäköisemmin raportoi- vat lyhyttä unen kestoa ja 17 prosenttia epätodennäköisemmin raportoivat huonoa unen laatua.
(Zhang ym. 2016.)
2.4 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista
Tutkimusten mukaan hoitajien työhyvinvointi laaja ilmiö. Kaikki työhyvinvoinnin sisällön osa- alueet (elämäntilanne, terveys, osaaminen, motivaatio, työsuhde, työyhteisö ja työympäristö) esiintyivät vuorotyötä tekevien hoitajien työhyvinvointia kuvaavissa tutkimuksissa.
Elämäntilanteeseen liittyen työn ja perhe-elämän yhteensopivuus edesauttoi työtyytyväisyyttä (Estryn-Béhar ym. 2012, Farquharson ym. 2012, Zhang ym. 2016) ja vähensi hoitajien emotio- naalista väsymystä (Peters ym. 2016). Puolison tai kumppanin kanssa asumisen todettiin olevan suotuisa tekijä hyvinvoinnin näkökulmasta (Perry ym. 2015). Ristiriidassa tämän tutkimustu- loksen kanssa oli se, naimisissa tai puolison kanssa asuvilla hoitajilla oli enemmän uniongelmia kuin yksinasuvilla tai leskillä. Lisäksi vastuu yhdestä tai useammasta perheenjäsenestä aiheutti
negatiivisia seuraamuksia, kuten ruuansulatusongelmia ja ahdistuneisuutta, hoitajien hyvin- voinnille. (Korompeli ym. 2014.)
Terveys hoitajien työhyvinvoinnin sisällön osa-alueena sisälsi hyvinvoinnin ja fyysisen tervey- den, jotka olivat yhteydessä työtyytyväisyyteen (Saksvik-Lehouillier ym. 2015). Muun muassa unenlaatu, ahdistuneisuus ja masennus olivat yhteydessä väsymykseen (Fang ym. 2012). Unen- laadun ollessa hyvä, myös itse-koettu terveydentila oli parempi (Lin ym. 2014) ja tuki- ja lii- kuntaelimistön oireista kärsivät hoitajat kokivat unenlaatunsa heikoimmaksi kuin ne hoitajat, joilla näitä oireita ei ollut (Zhang ym. 2016). Parempaa mielenterveyttä ennakoivia tekijöitä olivat yleinen terveys, oireiden ja uniongelmien vähäisyys sekä häiriintymättömät syömistottu- mukset (Perry ym. 2015). Myös persoonallisuuden piirteiden todettiin voivan olla yhteydessä hoitajien työhyvinvointiin (Chuang ym. 2016, Rodwell & Fernando 2016).
Osaamisen osa-alueelta nousi esiin kompetenssi, joka oli tutkimuksen mukaan yhteydessä stres- siin (Lin ym. 2014). Lisäksi työkokemuksen vähäisyys oli yhteydessä suurempaan todennäköi- syyteen kokea työuupumusta (Chuang ym. 2016). Motivaatio hoitajien työhyvinvoinnin sisäl- lön osa-alueena sisälsi ammatillisen sitoutumisen, jonka todettiin selittävän vaihtelua työtyyty- väisyydessä (Hsu ym. 2015).
Työsuhteisiin liittyviä asioita tutkimuksissa käsiteltiin useasta eri näkökulmasta ja sen osalta oli hieman ristiriitaisia tuloksia. Vuorotyöllä todettiin olevan positiivinen vaikutus hoitajien työhyvinvointiin (Smith-Miller ym. 2014) ja kiertäviä vuoroja tekevillä todettiin olevan pa- rempi unenkesto kuin päivätyöntekijöillä tai yötyötyöntekijöillä (Cómez-Garcia ym. 2016). Li- säksi kolmivuorotyötä tekevillä oli parempi työtyytyväisyys kuin aamu- ja iltavuoroja tekevillä hoitajilla. Toisaalta vuorontyön todettiin olevan yhteydessä muun muassa suurempaan henki- seen kuormittumiseen (Jaradat ym. 2017), matalampaan työtyytyväisyyteen (Jaradat ym. 2017, Tokić, Ferri ym. 2016) ja lisääntyneisiin fyysisiin oireisiin (Korompeli ym. 2014, Ferri ym.
2016, Buja ym. 2013) sekä matalampaan elämään tyytyväisyyteen (Šimunić & Gregov 2012) kuin päivävuoroja tekevillä.
Yövuorot olivat yhteydessä väsymykseen, heikentyneeseen henkiseen hyvinvointiin (de Cor- dova ym. 2012, Diniz ym. 2012) ja työhön tyytymättömyyteen (de Cordova ym. 2012, Dall`Ora ym. 2016), riittämättömään nukkumiseen (Rathore ym. 2012) sekä työuupumukseen (Chuang ym. 2016). Toisaalta yövuoroissa oli vähemmän fyysistä aktiivisuutta ja merkitsevästi pidempiä lepotaukoja kuin päivävuoroissa (Nicoletti ym. 2014). Yövuorojen hoitajat kokivat työtoverei-
den välisen yhteenkuuluvuuden huonommaksi kuin kiertäviä vuoroja tekevät. Lisäksi yövuo- roja tekevillä oli päivävuoroja tekeviä hoitajia enemmän psyykkisiä oireita ja somaattisia vai- voja (von Treuer ym. 2014).
Ongelmia hoitajien työhyvinvoinnille aiheuttivat myös lyhyet työvuorojen välit (Dall`Ora ym.
2016), vuorojen vaihto lyhyellä varoitusajalla ja varhainen herääminen työn takia (Estryn- Béhar ym. 2012), pidennetyt työvuorot (Stimpfel ym. 2012, Estryn-Béhar ym. 2012, Dall`Ora ym. 2016) sekä taukojen puuttuminen työnteon lomassa (Dall`Ora ym. 2016). Työhön liittyvät vaatimukset ja kontrolli olivat yhteydessä väsymykseen (Fang ym. 2012) ja työn paine sekä emotionaaliset vaatimukset olivat yhteydessä työstressiin ja työtyytyväisyyteen (McVicar ym.
2016). Työn sisältöön liittyen kuoleman kanssa tekemisessä oleminen lisäsi työuupumukseen määrää hoitajilla (Chuang ym. 2016). Lisäksi negatiivisesti ammatilliseen tyytyväisyyteen vai- kuttavia asioita olivat palkka ja tehtävät (Gouzou ym. 2015).
Työyhteisöön liittyen hoitajien työhyvinvoinnille oli tärkeää sosiaalinen tuki (Smith-Miller ym.
2014, Estryn-Béhar ym. 2012, Al Maqbali 2015, McVicar 2016, Zhang ym. 2016). Myös mah- dollisuudessa vaihtaa halutessaan työvuoroaikataulujaan edesauttoi työhyvinvointia (Galatsch ym. 2013). Työympäristöön liittyvät vaaratekijät olivat yhteydessä väsymykseen (Fang ym.
2012) ja työympäristö sekä työtaakka työuupumukseen (Chuang ym. 2016). Myös lääkinnällis- ten tarvikkeiden puutteen todettiin olevan yhteydessä työuupumukseen (Rachiotis ym. 2014).
Suotuisan työn ominaisuuksiksi nimettiin työn matalat fyysiset ja psykologiset vaatimukset, turvallinen työympäristö ja matala väkivallan ilmaantuvuus (Zhang ym. 2016).
Vuorotyötä tekevien hoitajien työhyvinvointia käsittelevät tutkimukset osoittivat, että hoitajien työhyvinvointia on tutkittu useasta eri näkökulmasta. Tutkimuksissa korostuivat työhön liitty- vät työhyvinvoinnin osa-alueet – erityisesti tutkimuksissa käsiteltiin työsuhteeseen liittyviä nä- kökohtia, kuten vuorotyötä. Yksilöön liittyvistä työhyvinvoinnin osa-alueista korostuivat elä- mäntilanteeseen ja terveyteen liittyvät näkökohdat. (Kuvio 6.) Kuitenkaan yhdessäkään tutki- muksessa ei kuvattu kaikkia työhyvinvoinnin osa-alueita, jotka tulivat esille tarkastellessa aiempia työhyvinvoinnin malleja (STM 2005, Ilmarinen 2006, Saaranen ym. 2006b, Saaranen ym. 2014, Rauramo 2012, TTL 2016). Työelämän ja terveydenhuoltoalan muutokset voivat aiheuttaa haasteita hoitajien työhyvinvoinnin kaikille osa-alueille. Näin ollen havaittiin olevan tarve kehittää mittari, jonka avulla voidaan kattavasti mitata näitä kaikkia työhyvinvoinnin osa- alueita ja saada tietoa siitä, millaisena perusterveydenhuollossa työskentelevien ja vuorotyötä tekevien hoitajien työhyvinvointi näyttäytyy tällä hetkellä.
Kuvio 6. Työhyvinvoinnin osa-alueiden esiintymisen painotukset vuorotyötä tekevien hoitajien työhyvinvointia kuvaavissa tutkimuksissa.
TYÖSUHDE
TYÖYHTEISÖ TYÖYMPÄRISTÖ
ELÄMÄNTILANNE
TERVEYS
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSONGELMAT
Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää vuorotyötä tekevien hoitajien työhyvinvointia perusterveydenhuollossa. Tavoitteena oli tuottaa vuorotyötä tekevien hoitajien työhyvinvoin- nista tietoa, jota voidaan hyödyntää tutkimukseen osallistuneen organisaation hoitajien työhy- vinvoinnin kehittämisessä ja laajemminkin vastaavissa konteksteissa.
Tutkimusongelmat:
1. Millaiseksi vuorotyötä tekevät hoitajat kokevat oman ja työyhteisönsä työhyvinvoinnin sekä millainen on koetun työhyvinvoinnin yhteys työntekijän ikään?
2. Millaiseksi vuorotyötä tekevät hoitajat kokevat yksilöön liittyvät työhyvinvoinnin osa-alueet (elämäntilanne, terveys, osaaminen ja motivaatio)?
3. Millaiseksi vuorotyötä tekevät hoitajat kokevat työhön liittyvät työhyvinvoinnin osa-alueet (työsuhde, työyhteisö ja työympäristö)?
4 MENETELMÄ 4.1 Mittariston laatiminen
Pro gradu -tutkielman lähestymistapa oli kvantitatiivinen. Tutkimusaineisto kerättiin sähköi- sellä kyselylomakkeella. Kyselylomaketta tehdessä voidaan käyttää valmiita kyselyitä tai so- veltuvia kyselyn osia (Metsämuuronen 2006, Grove ym. 2013), kuten tässä pro gradu -tutkiel- massa tehtiin. Kyselylomake sisälsi osia Työterveyslaitoksen Vuorotyökyselystä (Työterveys- laitos 2005) ja Työhyvinvointi-indeksilomakkeesta (Saaranen ym. 2006c). Lisäksi käytettiin palautumiseen liittyviä kysymyksiä Koettu palautumisen tarve -kyselystä (Puttonen 2016) ja Kaksi kysymystä masennuksesta -kyselyä (Toimia-tietokanta 2016). Osa kysymyksistä oli uu- sia tätä tukimusta varten laadittuja. (Ks. liite 1.)
Työterveyslaitoksen Vuorotyökysely on laadittu kansainvälisen Standard Shiftwork Index -mit- tarin pohjalta Työterveyslaitoksen Työaikapalvelussa (Barton ym. 1995, Tucker & Knowles 2008). Vuorotyökyselyllä selvitetään käytössä olevien työaikajärjestelyjen vaikutusta työnteki- jän fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Lisäksi sen tarkoitus on vähentää vuo- rotyön aiheuttamia haittoja. (Tucker & Knowles 2008.) Vuorotyökyselyssä on kuusi osaa: taus- tatiedot, työaikoihin liittyvät kuormitustekijät, työolot ja työyhteisö, uni ja vireys, työkyky ja terveys sekä työ ja perhe. Vuorotyökyselyn on todettu olevan luotettava mittari, kun arvioidaan vuorotyöhön liittyvää psyykkistä ja fyysistä kuormitusta (esimerkiksi Tucker & Knowles 2008).
Työhyvinvointi-indeksilomaketta on käytetty ja testattu peruskoulu- ja lukiokontekstissa tutkit- taessa koulun henkilöstön työhyvinvointia. Työhyvinvointi-indeksikyselyä on käytetty muun muassa hankkeessa Koulun henkilöstön työhyvinvoinnin edistämisen toimintatutkimushanke Suomessa ja Virossa 2009–2014. (Saaranen ym. 2014.) Lisäksi mittaria on hyödynnetty myös mitatessa terveysalanopettajien työhyvinvointia (esimerkiksi Helistö 2012, Hyvärinen 2012).
Työhyvinvointi-indeksilomakkeessa on kysymyksiä vastaajan taustatiedoista, työhyvinvoin- nista, tyytyväisyydestä työkykyä ylläpitävään toimintaan sekä osa-alueista: työolot, työyhteisö, työntekijä ja työ sekä ammatillinen osaaminen. Työhyvinvointi-indeksikyselyn reliabiliteetin on todettu olevan hyvä mitattaessa koulun henkilöstön työhyvinvointia (Saaranen ym. 2006a).
Vuorotyöntekijöillä suunnattu Koettu palautumisen tarve kysely on uudehko mittari. Sitä ollaan testaamassa vuorotyöntekijöillä osana Työterveyslaitoksen työhyvinvointitutkimusta. (Putto- nen 2016.)
Kaksi kysymystä masennuksesta -kysely on tarkoitettu masennuksen yleisseulontaan työter- veyshuollossa ja perusterveydenhuollossa. Myöntävä vastaus vähintään toiseen kahdesta kysy- myksestä viittaa masennukseen. (Toimia-tietokanta 2016.) Kaksi kysymystä masennuksesta - kyselyn avulla pystytään luotettavasti havaitsemaan masennusta (esimerkiksi Arrol ym. 2003, Reme ym. 2014). Kyselyn kysymykset on tarkoitettu esitettäviksi suullisesti ja niitä ei ole vali- doitu kirjallisena. Kysymyksiä voidaan kuitenkin käyttää myös sähköisissä seulontakyselyissä.
(Toimia-tietokanta 2016.)
Kyselylomakkeen valittiin aiempiin vuorotyöntekijöiden työhyvinvointia koskevien tutkimuk- sien perusteella taustatietomuuttujat. Niitä olivat ikä (esimerkiksi Rodwell & Fernando 2016), sukupuoli (esimerkiksi Farquharson ym. 2012, Perry ym. 2015) siviilisääty (esimerkiksi Fang ym. 2012, Diniz ym. 2012), kotona asuvien lasten lukumäärä (esimerkiksi Peters ym. 2016, Jaradat ym. 2017), ammattinimeke (esimerkiksi Fang ym. 2012, Galatsch ym. 2013), koulutus (esimerkiksi Rodwell & Fernando 2016), työpaikka (esimerkiksi Fang ym. 2012) ja työkoke- mukseen liittyvät kysymykset (esimerkiksi Farquharson ym. 2012, Perry ym. 2015). Taustatie- doissa kysyttiin myös kolme tärkeintä päivittäistä työtehtävää.
Lisäksi kyselylomakkeessa oli kysymyksiä liittyen yleiseen työhyvinvointiin, yksilöön liitty- viin työhyvinvoinnin osa-alueisiin ja työhön liittyviin työhyvinvoinnin osa-alueisiin. Yksilöön liittyvät työhyvinvoinnin osa-alueet kyselylomakkeella olivat elämäntilanne, terveys, osaami- nen ja motivaatio. Työhön liittyvät osa-alueet olivat työsuhde, työyhteisö ja työympäristö.
(Taulukko 2.) Kyselylomakkeen lopussa oli avoin kysymys, johon pystyi antamaan halutessaan tietoa kyselylomakkeen täyttämiseen tai omaan työhyvinvointiinsa liittyen.
Taulukko 2. Kyselyn osa-alueet, sisältö ja kysymysten määrä.
Osa-alue Sisältö Kysy-
mysten määrä Taustatiedot
Ikä, sukupuoli, siviilisääty, kotona asuvat lapset, ammatti- nimeke, korkein koulutus, työpaikka, työssäoloaika, kolme tärkeintä työvuoron aikaista työtehtävää
14
Yleinen työhyvinvointi
Oma ja työyhteisön työhyvinvointi 2
Yksilöön liittyvät työhyvin- voinnin osa-alueet
Elämäntilanne Työn ja elämän yhteensopivuus 5
Terveys: terveydentila Arvio työkyvystä, fyysiset oireet, sairauspoissaolot 6 Terveys: psyykkinen hy-
vinvointi Psyykkinen hyvinvointi, vireys, stressi, mieliala 7
Terveys: palautuminen Palautuminen ja uni 14
Osaaminen Kouluttautumisen mahdollisuudet ja omien kykyjen hyö- dyntäminen
3
Motivaatio Työssä viihtyminen ja työn imu 2
Työhön liittyvät työhyvin- voinnin osa-alueet
Työsuhde Työsuhteen muoto, työaika, tauot 19
Työyhteisö Työtovereiden välit, tuki töissä, työvuorojärjestelyihin liit- tyvät ongelmat, vaikutusmahdollisuudet, työn organisointi ja ajankäyttö, tiedotus
10
Työympäristö Työn ruumiillinen ja henkinen rasittavuus, työolot 11
Yhteensä 93
4.2 Aineiston kerääminen ja analyysi
Tutkimuksen perusjoukon muodosti harkinnanvaraisella, poikkileikkausotoksella valittu erään kunnan hoiva- ja vanhuspalveluiden yksiköiden hoitohenkilökunta (n=150) sekä terveyskes- kuksen vuodeosaston hoitohenkilökunta (n=28). Tutkimukselle haettiin tutkimuslupa kyseessä olevan kunnan sosiaali- ja terveysjohtajalta. Tutkimukseen osallistumispyyntö lähetettiin hoi- tajille sähköisesti tutkimukseen osallistuneiden työyksiköiden osastonhoitajien välityksellä. Ai- neisto kerättiin toukokuussa 2017 Itä-Suomen yliopiston käytössä olevalla sähköisellä e-kyse- lylomake-ohjelmalla. Kyselylomakkeen yhteydessä oli saatekirje tutkittaville (liite 5). Vastaus- aikaa kyselyyn oli 2,5 viikkoa. Tutkimukseen osallistumisesta lähetettiin muistutusviesti vii- meisen viikon alussa. Kyselyyn vastasi 42 hoitajaa, jolloin vastausprosentti oli 24 %.
Tulokset analysoitiin IBM SPSS Statistics 24 -ohjelmalla, jonne tulokset siirrettiin suoraan säh- köiseltä e-lomakkeelta. Analyysimenetelmät olivat kuvailevia, jolloin käytettiin frekvenssi- ja prosenttijakaumaa sekä keskiarvoa. Lisäksi ristiintaulukoitiin ikä ja yleistä työhyvinvointia ku- vaavat muuttujat. Näiden muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin Kruskal-Wallisin testillä.
Kolmea tärkeintä työtehtävää kartoittava avoin kysymys analysoitiin luokittelemalla ilmaisut ja nimeämällä niille yläkäsitteet. Aineiston pienuuden vuoksia tilastolliseen analyysiin otettiin mukaan myös ne havaintorivit, joissa oli puuttuvia havaintoja. Havaintojen määrät (n) on il- moitettu tuloksissa. Kyselylomakkeen lopussa olevaan avoimeen kysymykseen annetut vas- taukset jätettiin pois analyysistä, sillä vastausten vähäisyyden vuoksi vastaajien anonymiteettiä ei olisi voitu taata analyysissä.
5 TULOKSET
5.1 Tutkimukseen osallistuneiden taustatiedot
Kyselyyn vastanneet hoitajat olivat 22–58-vuotiaita iän keskiarvon ollessa 42 vuotta. Valtaosa (98 %) hoitajista oli naisia. Yli puolet (57 %) hoitajista oli naimisissa tai rekisteröidyssä pari- suhteessa. Hoitajista 42 %:lla ei asunut lapsia kotona. Niistä hoitajista, joilla oli lapsia, alle seitsemän vuotiaita lapsia asui kotona 34 %:lla ja 7–17-vuotiaita lapsia asui kotona 45 %:lla hoitajista. Lähihoitaja oli yleisin ammattinimeke (60 %). Suurin osa kyselyyn vastanneista hoi- tajista työskenteli terveyskeskuksen vuodeosastolla (43 %) tai tehostetussa palveluasumisessa (33 %). (Taulukko 3.)
Taulukko 3. Kyselyyn vastanneiden hoitajien taustatiedot (n, %).
Taustatieto n %
Ikäluokat (n=42) 22–33 34–45 46–58
12 13 17
29 31 40 Sukupuoli (n=42)
nainen mies
41 1
98 2 Siviilisääty (n=41)
naimisissa/ rekisteröidyssä parisuhteessa avoliitossa
eronnut sinkku/ leski
24 9 7 1
59 22 17 2 Kotona asuvien lasten lukumäärä (n=41)
ei lapsia 1 2 3 4
17 6 12 5 1
42 15 29 12 2 Ammattinimeke (n=42)
sairaanhoitaja terveydenhoitaja lähihoitaja perushoitaja
15 1 25 1
36 2 60 2 Korkein koulutus (n=42)
ammatillinen koulutus opistoaste
ammattikorkeakoulu
23 6 13
55 14 31 Työpaikka (n=42)
tehostettu palveluasuminen lyhytaikais- eli intervallihoito kotihoito
terveyskeskuksen vuodeosasto
14 2 8 18
33 5 19 43
