T I E TEE SS
ÄTA
A P UU HT
26
Kansalaisten osallistumisesta on tullut keskei- nen trendi monien länsimaiden tiede- ja tekno- logiapolitiikassa. Esimerkiksi Britanniassa se on tunnistettu yhdeksi tiede- ja teknologiapo- litiikan keskeiseksi kehitysalueeksi. Tanskassa ja Hollannissa on pitkä traditio niin sanotun osallistuvan teknologian arvioinnin harjoitta- misessa. Kiinnostus kokeilla, kehittää ja evalu- oida erilaisia metodeja, kuten kansalaispanee- leja, konsensuskonferensseja, kuulemiskäy- täntöjä ja internetpohjaisia konsultaatiomenet- telyjä on kansainvälisesti suurta.
Biotekniikka on usein ollut ensimmäisiä aiheita, joissa osallistuvan päätöksenteon menetelmiä on ryhdytty soveltamaan. Keskeisiä motiiveja ovat olleet kansalaisten kokemat epäluulot useita gee- nitekniikan sovelluksia kohtaan samoin kuin laa- jalti lisääntynyt epäluottamus viranomaisten, tie- deinstituution ja teollisuuden kykyihin hallita teknologisia riskejä. Osallistuvasta päätöksente- osta on kaavailtu välinettä luottamuksen palaut- tamiseksi teknologioita koskevaan päätöksente- koon ja yleisemmin, välinettä tukemaan edustuk- sellisen demokratian päätöksentekojärjestelmiä.
Vaikka kansalaisten osallistumista tiede- ja teknologiapolitiikassa on pyritty lisäämään, sen kehittäminen ei ole edennyt ongelmitta. Osallis- tuvan päätöksenteon menetelmistä on ensinnä- kin suhteellisen vähän kokemusta ja osaamista.
Toisaalta on myös teoreettisia ja poliittisia rajoit- teita, jotka liittyvät osallistuvaan demokratia- muotoon kohdistuviin epäilyihin. Kuten amerik- kalainen riskipsykologi Paul Slovick (2000) on todennut, kansalaisten valmiuksia osallistua vai- keiden teknologisten kysymysten käsittelyyn ovat epäilleet etunenässä yleensä turhautuneet luonnontieteilijät ja teollisuuden edustajat. Epäi- lijöitä on kuitenkin myös poliitikkojen, viran- omaisten ja muiden tieteentekijöiden joukosta.
Omassa tutkimuksessani olen analysoinut osal- listuvan päätöksenteon saamaa vastaanottoa ja sen kehitysnäkymiä suomalaisessa bioteknologiapoli-
Voivatko kansalaiset vaikuttaa biotekniikan kehitykseen Suomessa?
Mikko Rask
tiikassa. Olen tutkinut sitä, miten alan viranomai- set ajattelevat seuraavista kysymyksistä [1]:
– mihin tarkoitukseen kansalaisten osallistu- mista tiede- ja teknologiapolitiikan valmiste- lussa tarvitaan, jos sitä ylipäätään tarvitaan?
– mistä syistä osallistumista tarvitaan (jos yli- päätään tarvitaan) juuri nyt?
– mitä osallistumisen menetelmiä tai käytäntö- jä suomalaisessa bioteknologiapolitiikassa on olemassa?
– mitkä ovat osallistuvan päätöksenteon kehi- tysnäkymät?
Kysymykset lähestyvät esitykseni otsikossa ase- tettua teemaa kansalaisten vaikutusmahdolli- suuksista julkisen hallinnon toimintaa analysoi- malla. Tarkastelenkin kirjoituksessani juuri tätä puolta asiasta. Samalla on kuitenkin hyvä muis- taa, että kansalaisten vaikutuskanavat eivät suin- kaan rajoitu viranomaisten tarjoamiin kanaviin, vaan he voivat vaikuttaa alan kehitykseen myös kuluttajina ja aktiivisesti mieltään ilmaisevina kansalaisina.
Kansalaisosallistumisen paradigmat
Kun kansalaisten osallistumista tarkastellaan osana tiede- ja teknologiahallinnon organisointia, siinä ei ole vain kysymys erillisistä metodeista, vaan myös tavoista mieltää tieteen, teknologian ja kansalaisten suhteeseen liittyvä yhteiskunnal- linen problematiikka. Mitkä ovat keskeisimpiä tieteeseen ja teknologiaan liittyviä ongelmia kan- salaisten näkökulmasta ja millä tavoin niihin pi- täisi hakea ratkaisuja? Aihetta on tutkittu laajalti ns. yleisen tieteenymmärryksen sosiologiassa (so- ciology of public understanding of science), jossa käy- dyn teoreettisen keskustelun pohjalta olen mää- ritellyt kolme lähestymistapaa tai perusparadig- maa mainittuun problematiikkaan. Paradigmat kuvaavat niitä näkökulmia, joista käsin viran-
ET TI E E
ÄSS
TAPAH TU U
27
omaiset voivat hahmottaa toimintansa kansalais- ten tarpeiden välittäjänä tieteen ja teknologian suuntaamisessa. Paradigmat voidaan lukea sa- malla kolmena lähestymistapana kansalaisten osallistumiseen tiede- ja teknologiapolitiikassa.
Lähestymistavat on erotettu viiden erottavan te- kijän perusteella: 1) politiikan tavoitteet, 2) tie- dolliset tarpeet, 3) kommunikoinnin luonne, 4) kansalaisten rooli ja 5) tiede- ja teknoyhteisön rooli (ks. Taulukko 1).
Keskeinen valistusparadigmaan liittyvä tavoite on kansalaisten tieteellisen yleissivistyksen ko- hottaminen. Taustalla olevan argumentin mu- kaan tieteellinen ja tekninen tietämys ovat par- haat välineet ymmärtää modernin yhteiskunnan kehitystä. Kansalaisten tieteellinen tai teknologi- nen tietämättömyys ajatellaan sekä yksilön että yhteiskunnan toimintoja rajoittavaksi tai hidasta- vaksi tekijäksi.
Koska tietämättömyys tulkitaan usein korrek- tin tiedon puutteeksi, on ajattelutapaa kutsuttu myös Bryan Wynnen termein ”vaje-malliksi”.
Vaje-malliin liittyy ymmärryksen ja hyväksynnän välinen kytkentä: mikä tahansa yleisön tieteeseen ja teknologiaan kohdistama epäluulo tulkitaan implisiittisesti tieteellisen tiedon puutteeksi.
Valistusparadigmassa yleinen tieteen ja tekno- logian hyväksyntä ei ole kuitenkaan ensisijainen tavoite, vaan – kuten nimikin kertoo – aihetta koskevan valistuksen jakaminen. Jotta valistus- työ kohdistuisi oikeisiin asioihin, se edellyttää yleisön tiedon tason ja erityispiirteiden mittaa- mista. Koska tällainen mittaaminen samoin kuin valistuksellinen tiedon jakaminen ovat luonteel- taan yhdensuuntaisesti intentionaalista toimin- taa, voidaan myös valistusmallin kommunikaa- tiota yleisesti luonnehtia yhdensuuntaiseksi.
Talouden paradigmassa keskeinen tavoite on tie- teen ja talouden kehitykselle suotuisat olosuhteet ja kansallisen kilpailuedun synnyttäminen. Taus- talla olevan argumentin mukaan yleinen positii- vinen suhtautuminen tieteeseen ja teknologiaan on keskeinen reunaehto modernin talouden me- nestykselle. Innovaatiomyönteiset kansalaiset ja tieteentekijät nähdään teknis-taloudellisen kehi- tyksen keskeisinä resursseina.
Koska positiivinen asennoituminen tieteeseen ja teknologiaan ovat siis korkeassa arvossa talou- den paradigmassa, tarvitaan tietoa sellaisista kommunikaatiostrategioista, jotka tukevat tiede- ja teknologiamyönteisyyden kasvua. Kommuni- kaation tavoite sanelee siihen tarvittavat keinot.
Myös kansalaisten rooli määrittyy talouden mal- lissa asenteiden kautta: he ovat mielipiteen muo- dostajia, joihin voidaan vaikuttaa, ja jotka vaikut- tavat esimerkiksi kuluttajavalintojensa ja -mieli- piteidensä kautta. Tiede- ja teknologiayhteisön rooli on tieteestä ja teknologiasta suotuisien mie- likuvien ylläpitäminen ja negatiivisten hälventä- minen: tieteen ja teknologian legitimointi.
Kriittinen paradigma perustuu kahden edellä kuvatun paradigman kyseenalaistamiseen. Taus- talla oleva argumentti on, että tieteen, teknolo- gian ja kansalaisten asetelmassa on vakavampia ongelmia kuin kansalaisten tieteellinen ja tekno- loginen tietämättömyys tai innovaatioskeptiset asenteet. Ongelmat ovat sellaisia, joista on kirjoi- tettu esimerkiksi riskiyhteiskuntateoriassa: tie- teen ja teknologian vaikutukset (tai uhkat) ihmi- sen identiteettiin; ihmisten luottamus (tai epä- luottamus) tiede- ja teknologiainstituutioihin;
mahdollisuudet (tai vaikeudet) yhdistää päätök- sentekoon liittyvä tieteellinen rationaalisuus so- siaaliseen rationaalisuuteen. Kriittisessä paradig- Taulukko 1. Kansalaisten osallistuminen politiikan valmistelussa kolmen perusparadigman mukaan
Valistusparadigma Talouden paradigma Kriittinen paradigma Politiikan tavoitteet tieteellisen yleissivis- tieteen ja talouden kehi- kriittinen T&T keskuste-
tyksen kohottaminen tykselle suotuisat olot lu; sosiaalisesti kestävä päätöksenteko Tiedolliset tarpeet kansalaisten T&T tehokkaat T&T kom- T&T käsitysten raken-
tiedon taso munikaatiostrategiat tuminen Kommunikoinnin luonne yksisuuntainen yksi- tai monisuuntainen monisuuntainen Kansalaisten rooli korrektin tiedon mielipiteenmuodostaja T&T:n kanssa-
vastaanottaja määrittäjä(co-framer)
Tiede- ja tekno- korrektintiedon tieteen ja teknologian julkisesti toimiva T&T:n
yhteisön rooli tuottaja legitimoija ”kriitikko” (scrutinizer)
T I E TEE SS
ÄTA
A P UU HT
28
massa keskeinen tavoite on mainittujen ongelmi- en ratkaiseminen tukemalla tieteestä ja teknolo- giasta julkisesti käytävää kriittistä keskustelua ja edistämällä sellaisia institutionaalisia ratkaisuja, jotka nimenomaisesti ottavat huomioon sosiaali- sen näkökulman tieteeseen ja teknologiaan liitty- vässä päätöksenteossa.
Tieteen ja teknologian sosiaalisen puolen ym- märtäminen edellyttää tietoa niitä koskevien kä- sitysten rakentumisesta niin kansalaisten kuin tieteentekijöidenkin keskuudessa. Jotta päätök- senteko voisi olla sosiaalisesti kestävää, se ei myöskään voi rakentua vain yhdenlaiselle tiedet- tä ja teknologiaa koskevalle ymmärrykselle, vaan sen on otettava huomioon siihen liittyvä moniää- nisyys. Kriittisessä paradigmassa keskeinen pyr- kimys onkin, että kommunikaatio on aina moni- suuntaista. Kansalaiset eivät ole vain tieteen ja teknologian kehityksen sivusta seuraajia, vaan sen kanssamäärittäjiä. Tiede- ja teknoyhteisön roolina ei ole toimia legitimaattorina tai kritiikin yläpuolelle asettuvana tiedonjakajana, vaan jul- kisesti omaa toimintaansa ruotivana ja reflektoi- vana ”kriitikkona”.
”Minkä paradigman mukaan teillä toimitaan?”
Edellä esitetyt paradigmat ovat idealisointeja ja tarkoitettu antamaan nimet ja alkeellinen kieliop- pi analysoitaessa erilaisia kansalaisosallistumis- ta koskevia katsantokantoja. Seuraavaksi tarkas- telemme, millä tavoin suomalaiset bioteknologia-
politiikkaa harjoittavat viranomaiset toiminnas- saan hahmottavat tieteen, teknologian ja kansa- laisten asetelmaan liittyvää ongelmakenttää.
Viranomaistoimintaa tutkittaessa ei aivan suoraan voi mennä kysymään viranomaisilta, että ”minkä paradigman mukaan teillä toimi- taan?” Omassa tutkimuksessani olen haastatellut noin kahtakymmentä bioteknologiapolitiikkaa tekevää viranomaista kevään ja kesän 2002 aika- na. Haastatteluissa olen selvittänyt ensisijaisesti mitä käytössä olevia menetelmiä tai käytäntöjä on seuraavilla neljällä alueella, jotka kaikki liitty- vät viranomaisten toimintaan suhteessa biotek- niikkaan ja kansalaisiin: 1) kansalaisten tiedotta- minen biotekniikkaan liittyvistä kysymyksistä, 2) kansalaisten biotekniikka-asenteiden kartoitta- minen, 3) sidosryhmien osallistuminen biotek- niikkaa koskevan politiikan valmisteluun, 4) yleisön suora osallistuminen politiikan valmiste- luun (ks. Taulukko 2).
Toimintojen laajuutta eri alueilla on arvioitu suuntaa antavasti neljäasteisella skaalalla. Mikäli tutkitulla organisaatiolla on vähän tai ei laisinkaan aktiviteettaja tai vain vähäisiä intressejä kehittää toimintoja kyseisellä alueella, ne on merkitty tau- lukossa minus (–) merkillä. Mikäli toimintoja tai konkreettisia suunnitelmia toimintojen kehittämi- seksi on olemassa, niiden laajuutta on arvioitu tau- lukossa tähtien (*) määrällä, joita on annettu yh- destä kolmeen. Arviointia tapahtui kullekin toi- minta-alueelle määriteltyjen kriteerien perusteella.
Yleisesti ottaen kansalaisille suunnattu biotek- niikkatiedottaminen on laaja-alaista ja monimuo- toista. Hallinnollista perustietoa, kuten tietoa laa-
lyh. Kansalaisten Asenteiden Kansalaisten osallistuminen päätöksentekoon tiedottaminen kartoittaminen
sidosryhmät suora osallistuminen
GTL * – * –
BTN *** * ** –
OPM *** ** * –
KTM ** ** ** –
MMM ** *** ** *
Aka *** ** ** –
Tekes *** * ** –
SYKE * – ** –
EV *** *** * **
KTK * *** ** ***
TSV *** * * – [2]
Taulukko 2. Viranomaisten suhde tiedottamiseen, asenteiden kartoittamiseen ja kansalaisten osallistumiseen päätöksentekoon.
ET TI E E
ÄSS
TAPAH TU U
29
jojen teknologiaprojektien rahoituspäätöksistä tai geeniteknisesti muunnettujen elintarvikkeiden hyväksymisprosesseista on helposti saatavilla.
Tätä laaja-alaisempaa ”tiede- ja riskikommuni- kaatiota”, jossa pureudutaan bioteknologisten sovellusten taustoihin, vaikutuksiin ja kehitysnä- kymiin (esimerkiksi tutkivissa seminaareissa, tie- dekatselmuksissa jne.), on tuettu vaihtelevassa määrin.
Viranomaiset arvioivat, että tiedottamisessa tapahtui dramaattisia muutoksia 1990-luvun en- simmäisellä puoliskolla Suomen liityttyä ensin ETA:an ja sitten EU:n jäseneksi. Jäsenyyksien ar- veltiin lisänneen kommunikointia eri hallinnon- alojen välillä. Yleistyneen internetin käytön myö- tä informaation levittämisen myös laajempaan julkisuuteen nähtiin merkittävästi lisääntyneen.
Kansalaisten asenteiden kartoittaminen
Kiinnostuksessa kansalaisten biotekniikka-asen- teiden kartoittamiseen oli suuria eroja eri organi- saatioiden välillä. Biotekniikkaan liittyvältä toi- menkuvaltaan suhteellisen rajatuissa organisaa- tioissa (SYKE erikoistunut ympäristöriskien ana- lysointiin, Geenitekniikan lautakunta alan sään- telytoimintaan) kansalaisten asenteet nähtiin var- sin etäisesti toimintaan liittyvänä. Toista ääripää- tä edustivat Elintarvikevirasto, Maa- ja metsäta- lousministeriö ja Kuluttajatutkimuskeskus, jois- sa biotekniikka-asenteiden seuranta oli syste- maattisemmin organisoitua. Esimerkkejä käytös- sä olevista menetelmistä ovat kuluttajapaneelit, asennetutkimusten tilaaminen ja hyödyntämi- nen; julkista biotekniikkakeskustelua seuraava ja raportoiva viranomainen.
Sekä Elintarvikevirastossa että Maa- ja metsä- talousministeriössä kansalaisten biotekniikka- asenteiden mainittiin myös vaikuttavan heidän strategiseen suunnitteluunsa, kuten tutkimusra- hoituksen allokointipäätöksiin. Muissa tutkituis- sa organisaatioissa asenteiden seuranta oli satun- naisemmin organisoitua ja perustui pääasiassa yksittäisten viranomaisten henkilökohtaiseen kiinnostukseen. Erään viranomaisarvion mu- kaan asenteet välittyvät parhaiten yhteistyössä toimivien firmojen kautta, sillä ”bisnekselle ei ole kannattavaa toimia vastoin kuluttajien intresse- jä”.
Asennetietouden välittymisessä päätöksente- koon oli suuria organisaatioiden välisiä eroja.
Esimerkki säännöllisestä mekanismista on mieli- pidetutkimusten tarkka harkinta ja prosessointi hallinnon sisällä. Satunnaisemmissa tapauksissa
tietous välittyy yksittäisten viranomaisten tul- kintojen kautta. Yleisesti ottaen kiinnostus mieli- pidetutkimusten antamaan informaatioon oli suurempaa kuin kiinnostus niiden organisoin- tiin. Esimerkiksi vuonna 2001 julkaistua Tiedeba- rometria – josta välittyi suomalaisten luottamus viranomaisiin ja positiivinen asenne tieteeseen ja teknologiaan – pidettiin usein nykyisen politii- kan onnistumisindikaattorina. Kiinnostusta ei kuitenkaan ollut kehittää asennetutkimuksista säännöllisemmin käytettävää indikaattoria.
Osallistuminen päätöksentekoon
Sidosryhmien osallistumisessa päätöksenteon valmisteluun näyttää olevan suhteellisen vakiin- tuneet mekanismit. Vaihtelu on suhteellisen pien- tä eri organisaatioiden välillä. Sidosryhmät voi- vat olla edustettuina suoraan viranomaiselimis- sä. Esimerkki suppeasta kokoonpanosta on Gee- nitekniikan lautakunta, joka on kansallinen toi- mivaltainen viranomainen. Siinä on yhteensä 13 jäsentä ja varajäsentä, joista 9 edustavat hallin- nollisia viranomaisia ja 4 tutkijoita. Esimerkki laaja-alaisesta kokoonpanosta on Biotekniikan neuvottelukunta, joka on keskeinen neuvotteleva ja lausuntoja antava elin. Sen kolmestakymme- nestä jäsenestä ja varajäsenestä ovat edustettuina seuraavat tahot: viranomaiset (12), tutkijat (6), maa- ja metsätaloustuottajat (2), liike-elämä (2), bioteollisuus (2), eläinsuojelujärjestöt (2), kulutta- jajärjestöt (2) ja ympäristöjärjestöt (2).
Perinteisiä käytössä olevia menetelmiä sidos- ryhmien osallistumiselle ovat muiden muassa komiteatyöryhmät, strategia- ja ohjelmaseminaa- rit, viranomaisten suorat kontaktit sidosryhmiin.
Hieman uudempia aloitteita ovat esimerkiksi teknologian ennakoinnit ja tutkimusohjelmien valmisteluun liittyvät tutkivat työpajat. Useim- miten biotekniikasta vastuulliset viranomaiset mainitsivat päätöksenteon valmisteluun osallis- tuviksi ”perustoimijoiksi” tutkijat ja yritysten edustajat, joissain tapauksissa myös teollisuuslii- tot. Haastattelujen perusteella on havaittavissa trendi laajenevaan sidosryhmien mukaan tuloon.
Kanavat, joilla kansalaiset voivat jollakin suo- ralla tavalla vaikuttaa päätöksenteon valmiste- luun, ovat bioteknologiapolitiikassa vähäisiä.
Myöskin konkreettisia kehittämissuunnitelmia on vähän, vaikka haastatteluissa todettiin usein, että alue saattaa olla tulevaisuuden kehittämis- kohde. Kuluttajatutkimuskeskus oli ainoa tutki- tuista organisaatioista, joka oli laajasti suuntau- tunut suorien konsultaatiomenetelmien kehittä-
T I E TEE SS
ÄTA
A P UU HT
30
miseen ja kokeiluun. Siellä on kokeiltu esimer- kiksi osallistuvaa ja ”konstruktiivista” teknolo- gian arviointia, jossa tavalliset kuluttajat ovat mukana strategisessa suunnittelussa. Tulevai- suuden suunnitelmissa on myös kokeilla maalli- koiden ja kuluttajien osallistumista edistäviä menetelmiä elintarvikesektorin kysymyksissä.
Elintarvikevirastossa on kokeiltu kuluttajapanee- lien käyttöä myönteisin kokemuksin. Yleisesti ottaen keskeisimmät kehitysnäkymät kansalais- ten osallistumiseen liittyvät keskushallinnon in- ternetpohjaisten keskustelu- ja palautejärjestel- mien kehittämiseen.
Valistus- ja talousparadigman keskeisyys
Biotekniikan vaikutus suomalaisten viranomais- ten toimintatapoihin ei ole ollut kovin tuntuvaa, etenkin verrattuna sitä useiden muiden EU-mai- den vastaavaan kehitykseen. Viranomaisten toi- mintaa selittyy pitkälti valistusparadigman ja ta- louden paradigman puitteissa.
Kansalaisten informointi biotekniikkaan liit- tyvistä kysymyksistä on yleisesti ottaen laaja- alaista ja monimuotoista. Uusia avauksia biotek- niikasta tiedottamiseen on nähtävissä, kuten Te- kesin syksyllä 2002 avaama laaja biotekniikka informaatio internet-sivusto. Läpinäkyvyys ja avoimuus ovat myös hallinnossa toistuvasti ko- rostettuja periaatteita. Näin kansalaisilla on aina- kin tarjonnan puolesta runsaat evästykset tehdä informaatioon perustuvia biotekniikka-arvioita.
Kaikin osin avoimuus ei kuitenkaan ole itses- tään selvyys. Tästä kertovat esimerkiksi korkeim- man hallinto-oikeuden käsittelyssä oleva geneet- tisesti muunneltujen organismien kenttäkokeita koskevan tiedon salaamista koskeva juttu. Myös EU-laajuisen arviointiraportin (Schenkelaars 2002) mukaan tiedottaminen ja yleisön konsultointi mainitulla alueella on olematonta, toisin kuin useissa muissa EU-maissa.
Viitteitä talouden paradigmasta on nähtävis- sä siinä, että kansalaisten osallistuminen on ka- navoitunut etupäässä tutkijoiden ja teollisuuden edustamien sidosryhmien kautta; päätöksenteon prosesseja ole juurikaan avattu laajemmille koh- deryhmille. Talouden paradigma korostui myös viranomaisten ja erilaisten ohjelmajulistusten lausunnoissa, joissa toiminta bioteknologialle myönteisten käsitysten hyväksi nähtiin tärkeänä tehtävänä. Esimerkiksi Suomen Akatemian koor- dinoiman vuoden 1999 Bio99 tiedekatselmuksen tavoitteena oli ”pyrkiä lisäämään hyväksyttä- vyyttä biotieteiden tutkimukselle ja sen hyödyn-
tämiselle suuren yleisön keskuudessa” (www.
aka.fi/bio99/index.htm).
Kenties huomionarvoista talouden paradig- maan nojaavista lähestymistavoista on kuitenkin se, että ”vaje-mallille” (jossa kansalaisten kieltei- siä biotekniikkakäsityksiä selitetään heidän tie- dollisilla puutteillaan) ei löytynyt kannatusta vi- ranomaisten keskuudessa kuin yhdessä tapauk- sessa. Pikemminkin he korostivat sitä, että lisään- tynyt informaatio ei johda biotekniikan suurem- paan hyväksyntään, koska eettiset näkökohdat saattavat olla tätä tärkeämpiä.
Kriittisen paradigman kuvaama lähestymista- pa on marginaalisessa asemassa. Viitteitä siitä on nähtävissä niissä harvalukuisissa tapauksissa, jois- sa viranomaiset ovat kokeilleet kansalaisten tai kuluttajien suoraa kuulemista. Perusteluinaan ko- keiluille viranomaiset mainitsivat muiden muassa
”tarpeen tuoda kriittisetkin näkökohdat julkiseen keskusteluun”; ”lisätä toiminnan läpinäkyvyyttä”;
”edistää avoimempaa, kuluttaja- ja kansalaisläh- töistä suunnittelua ja kehitystyötä” ja ”hankkia tie- toa kuluttajien riskikäsityksiä, jotka oletettavasti poikkeavat asiantuntijoiden näkemyksistä”.
Arvioitaessa kansalaisten osallistumismah- dollisuuksien kehitysnäkymiä, keskeinen lähtö- kohta on, että vaatimukset osallistumisen lisää- miseksi tulevat pääasiassa ”ylhäältä alaspäin”:
Euroopan Komission vaatimuksista kuulemis- käytäntöjen soveltamiseen; kansainvälisten kes- kushallinnon arvioitsijoiden kritiikistä, että Suo- messa kansalaisyhteiskunta on etäällä päätök- senteosta (Bouckaert et al. 2000); yhteiskuntatietei- lijöiden teoretisoinneista ja kokeilunhalusta. Ko- vin äänekkäästi vaatimuksia suuremmista vaiku- tusmahdollisuuksista eivät ole olleet vaatimassa sen enempää suomalaiset biotekniikkaa rahoitta- vat kansalaiset kuin heitä palvelevat viran- omaisetkaan.
VIITTEET:
[1] Tarkemmin aihetta on tarkasteltu artikkelis- sa Rask, M. (2002): The Problem of Citizens’
Participation in Finnish Biotechnology Policy, Technology, Environment, Society 3/2002, s. 53- 74. Helsinki University of Technology Labo- ratory of Environmental Protection Publica- tion.
[2] GTL= Geenitekniikan lautakunta; BTN= Bio- tekniikan neuvottelukunta; OPM= Opetus- ministeriö; KTM= Kauppa- ja teollisuusmi- niteriö; MMM= Maa- ja metsätalousministe- riö; Aka= Suomen Akatemia; SYKE= Suo- men Ympäristökeskus; EV= Elintarvikevi-
ET TI E E
ÄSS
TAPAH TU U
31
rasto; KTK= Kuluttajatutkimuskeskus; TSV=
Tieteellisten seurain valtuuskunta. Kaksi vii- meksi mainittua organisaatiota eivät suora- naisesti ole bioteknologiapolitiikkaa harjoit- tavia viranomaisia, mutta toimivat aktiivi- sesti tutkitulla kentällä, joten ne on otettu vertailun vuoksi mukaan taulukkoon.
KIRJALLISUUTTA:
Bouckaert, G.,Ormond, D. and Peters, G. (2000):
A Potential Governance Agenda for Finland.
Helsinki, Ministry of Finance.
Schenkelaars (2002): Public Information and Public Participation in the Context of EU Directives 90/
220 and 2001/18. Leiden, the Netherlands, 30- 31 May, 2002, Shenkelaar Biotechnology Consultacy, on behalf of the European Fed- eration of Biotechnology Task Group on Pub- lic Perceptions of Biotechnology.
Slovic, P. (2000): ”Trust, Emotion, Sex, Politics and Science: Surveying the Risk-Assessment Bat- tlefield”. Teoksessa R. E. Löfstedt, ed., The Perception of Risk. London and Sterling, Earthscan: 390-429.
Kirjoittaja on tutkija Teknillisen korkeakoulun Ympä- ristönsuojelun laboratoriossa. Kirjoitus perustuu esi- tykseen Tieteen päivillä 8.–12.1.2003.
Apurahat myönnetään pääasiassa yksityis- henkilöille, työryhmille ja yhteisöille suoma- laisen kulttuurin edistämiseen. Apurahat on tarkoitettu jatko-opintoihin ja tutkimustyöhön kaikilla tieteen aloilla sekä taiteelliseen työs- kentelyyn, myös koko vuodeksi. Kokovuotista apurahaa voi hakea myös kolmeksi vuodeksi.
Tieteellisen kirjallisuuden kääntäminen käsi- tellään omana hakualanaan.
Erityisesti tuetaan hankkeita, jotka etsivät uusia yhteyksiä tieteen ja taiteen eri alojen välille. Lisäksi tuetaan kulttuuripoliittisesti merkittäviä hankkeita, jotka edellyttävät tavanomaista suurempaa rahoitusta.
Vuosittain jaetaan hakemusten perusteella yksi tai useampi 20.000 euron Eminentia- apuraha varttuneille tieteenharjoittajille ja taiteilijoille. Tarkemmat ohjeet hakuoppaassa ja kotisivuilla www.skr.fi
Henkilökohtaisen kokovuotisen apurahan saa- neille voidaan myöntää lisäapurahana n. 400 euroa henkilövakuutuksen järjestämiseksi.
Apurahoja haetaan Kulttuurirahaston lomak- keella. Hakuaika päättyy perjantaina loka- kuun 31. päivänä 2003. Hakemukset liittei- neen toimitetaan osoitteella Suomen Kult- tuurirahasto, PL 203, 00121 Helsinki. Viimei- sen hakupäivän kotimaan postileima hyväksy- tään. Ulkomailta lähetettyjen hakemusten tulee olla rahaston toimistossa 31.10.2003.
Käsiteltäväksi ei oteta faksilla tai sähköpostil- la lähetettyjä eikä myöskään myöhästyneitä hakemuksia.
Lisätietoja apurahoista saa rahaston koti- sivuilta www.skr.fi, sähköpostitse info@skr.fi tai puhelimitse (09) 612 810 klo 10–15 sekä nimikkorahastojen erityistarkoituksista haku- lomakkeen mukana jaettavasta hakuoppaasta.
Hakulomakkeita voi noutaa Suomen Kulttuuri- rahaston toimistosta, Bulevardi 5 A, 00120 Helsinki, arkisin klo 8.30-15.30, yliopistoista ja korkeakouluista, kotisivuilta www.skr.fi tai tilata sähköpostitse info@skr.fi, faksilla (09) 640 474 tai puhelimitse (09) 612 810.
Myönnetyistä apurahoista ilmoitetaan apu- rahan saajille helmikuun puolivälin jälkeen 2004. Apurahat julkistetaan Suomen Kulttuu- rirahaston vuosijuhlassa 27.2.2004. Tämän jäl- keen ne ovat nähtävissä rahaston kotisivuilla www.skr.fi.
S U O M E N K U L T T U U R I R A H A S T O N
Vuoden apurahat 2004
julistetaan haettaviksi
