Organisaatioiden monimuotoisuus pankkisektorin vakauden lähteenä
*Panu Kalmi Professori Vaasan yliopisto
1. Onko pankeilla enää luottoa?
tällä hetkellä eurooppa on vakavassa taloudelli- sessa kriisissä ja euroalue lyhyen historiansa ko- vimman koetuksen edessä. kriisi lähti liikkeelle Yhdysvalloista ja sen alkuperä on rahoitusmark- kinoiden toiminnan häiriöissä. Finanssikriisin akuutein vaihe koettiin syksyllä 2008, jonka jäl- keen seurasi globaali markkinoiden taantuma vuonna 2009 ja euroalueen velkakriisi alkaen vuonna 2010. tälle kehitykselle ei ole vielä lop- pua näkyvissä.1 rahoitusmarkkinoiden häiriöiden keskeisen roolin vuoksi lienee aiheellista tarkas- tella keinoja niiden toiminnan vakauttamiseksi.
rahoitusmarkkinoilla ja erityisesti vähittäis- pankkitoiminnassa on tärkeää, että osapuolet luottavat toisiinsa ja pyrkivät toteuttamaan myös sopimuksen hengen eikä pelkästään sen kirjainta.2 käytännössä tämä tarkoittaa sitä,
että esimerkiksi lainasuhteessa pankki pyrkii toimimaan kaikissa tilanteissa asiakkaan edun mukaisesti eikä ainoastaan silloin, kun sen on pakko niin tehdä; vastaavasti asiakkaat pyrki- vät parhaansa mukaan suoriutumaan kunnialla lainan takaisinmaksusta. muun tyyppinen toi- minta olisi osapuolten välisten keskinäisten odotusten vastaista ja eettisesti kyseenalaista.
kutsutaan tätä vaikka perinteiseksi luottamuk- seen perustavaksi pankkitoimintamalliksi.
eivätkö pankit sitten aina tee näin? otetaan aiheesta kaksi esimerkkiä, joista toinen on fik- tiivinen, toinen todellinen. olette mahdollises- ti joskus nähneet Frank Capran klassikon Ih- meellinen on elämä, joka esitetään joka vuosi joulun aikaan. james stewart esittää siinä asun- toluotto-osuuskunnan johtajaa nimeltään Ge- orge Bailey, joka kilpailee paikkakunnan itaraa pankkiiria mr. Potteria vastaan.3 Baileyn osuus-
* Uuden professorin luento Vaasan yliopiston vuosipäivän yhteydessä 27.1.2012. Kiitän Riikka Kalmia, Olli-Pekka Ruuskasta ja Petri Räsästä hyödyllisistä kommenteista.
1 Kriisin kehityksestä ks. esim. Suvanto (2008), Brunner- meier (2009), Tervala (2011).
2 Ks. esim. Guiso et al. (2004); Vihanto (2004).
3 Elokuvassa luottolaitoksen osuustoiminnallisuutta ei tuo- da voimakkaasti esille, mutta se käy selville siitä, että se on muotoaan Savings & Loans Assocation, jotka elokuvan ta- pahtuma-aikaan (1930–40-luvuilla) olivat osuuskuntamuo- toisia (Mayer 1990).
toiminnallinen luottolaitos joutuu akuuttiin maksuvalmiuskriisiin, jota kilpaileva pankin- johtaja yrittää ikävällä tavalla käyttää hyväk- seen. Lopulta maksuvalmiuskriisistä selviydy- tään onnellisesti, kun tyytyväiset asiakkaat lai- naavat osuuskunnalle rahaa ja se selviytyy si- toumuksistaan.4 George Bailey edustaa perin- teistä ja turvallista pankkitoiminnan mallia, kun taas pankkiiri Potter edustaa samanaikai- sesti sekä vanhaa itaran pankkiirin mallia – jos- ta fiktion puolella tunnetaan esikuvina esim.
shakespearen shylock tai dickensin ebenezer scrooge – että hälyttävällä tavalla modernia pankkimiehen mallia, joista esimerkkejä löytyi- si Yhdysvaltain subprime-kriisistä (ks. esim.
teoksen kotlikoff 2010 värikkäitä kuvauksia).
Capran elokuvassa on sankarinsa, mutta finanssikriisissä enimmäkseen konnia. kum- matkin edellä mainitut olettamukset – se että pankit ajavat asiakkaan etua ja että asiakkaat pyrkivät suoriutumaan lainansa lyhentämisestä kunnialla – saivat huutia finanssikriisissä. krii- sin alkuvaiheen keskiössä olivat ns. subprime- luotot, joiden ideana oli se, että pankit tai muut rahoituslaitokset myivät asiakkaalle lainan, jonka jälkeen se yhdessä muiden lainojen kans- sa arvopaperistettiin ja myytiin edelleen mark- kinoilla.5 Näin alkuperäinen rahoittaja pääsi irti luottoriskistä ja sille oli samantekevää, mitä asiakas teki lainansa suhteen. toisaalta asiak- kaat, jotka lainan alun perin ottivat, eivät usein edes ajatelleet maksavansa sitä takaisin, vaan pyrkivät hyötymään asuntojen jatkuvasta arvon noususta ja lainojen uudelleen rahoittamisesta
tätä kautta. kriisiin liittyi muitakin aspekteja eikä tämä tietenkään ole koko totuus finanssi- kriisistä, mutta jo tästä lyhyestä kuvauksesta lienee selvää, että olemme hyvin kaukana ku- vailemastani perinteisestä pankkitoiminnan mallista.
2. Pitäisikö pankit lakkauttaa?
kumpi malli – George Bailey vai mr. Potter – on sitten tämän päivän realismia? Bostonin yliopiston professorilla Larry kotlikoffilla on tähän selkeä ja jopa shokeeraava vastaus, joka käy ilmi hänen kirjansa (2010) otsikosta: Jimmy Stewart is Dead (jimmy stewart on kuollut).
tällä hän tarkoittaa sitä, että james (jimmy) stewartin näyttelemän George Baileyn edusta- maa pankkitoimintaa ei enää ole, ja on vain pankkitoimintaa, jossa pyritään viimeiseen asti ajamaan pankkiirien omaa ja mahdollisesti osakkeenomistajien etua muista sidosryhmistä välittämättä. kotlikoffin politiikkasuositus on lakkauttaa pankit sellaisessa muodossa kuin me ne tunnemme ja korvata ne erilaisilla investoin- tirahastoilla, joissa rahoitus välittyisi paljon suoremmin kuin nykyisessä pankkeihin perus- tavassa mallissa.
itse pidän sekä kotlikoffin diagnoosia liioi- teltuna että hoitoa ongelmallisena. tässä yhte- ydessä keskityn vain siihen väitteeseen, että james stewartin esittämän pankkiirin edusta- ma pankkisuhdetoiminta olisi eilispäivää. Lie- nee selvää, että instituutiot laajasti ymmärret- tynä ovat keskeisessä asemassa siinä, miten rahoituksen välitys toimii. tämä viittaa muun muassa siihen, minkä tyyppisiä organisaatioita pankkisektorilla on ja miten niitä säännellään, millaisiin sopimussuhteisiin markkinoilla toi- mijat voivat ryhtyä ja myös siihen, millaisia odotuksia eri osapuolilla on toisten käyttäyty-
4 Elokuvan nähneet tietävät myös, että elokuvassa on mui- takin aspekteja kuin ne, joita juuri kuvailin, mutta ymmär- rettävistä syistä keskityn tässä vain aiheeseeni liittyvään juonikuvioon.
5 Arvopaperistamisesta ks. esim. Kauko (2008).
misestä. tämän vuoksi Yhdysvaltojen koke- musten perusteella on vaikea sanoa, mikä toi- misi suomessa tai euroopassa.
3. Monimuotoisuus tuo vakautta esitykseni loppuosassa keskityn siihen, miten erityyppiset organisaatiot voivat vaikuttaa pankkisektorin vakauteen. karkeasti ottaen pankkialan toimijat voidaan jakaa kahteen ryh- mään: niihin, joiden ensisijaisena tarkoituksena on ajaa osakkeenomistajien etua, ja niihin, joi- den ensisijaisina tarkoituksena on ajaa asiak- kaan etua. edellisiä ovat osakeyhtiömuotoiset liikepankit, jälkimmäisiä osuus- ja säästöpan- kit. suomessa näistä ensimmäisenä esiintyivät säästöpankit, joista ensimmäinen perustettiin turussa vuonna 1823 ja vähän myöhemmin muutkin isommat kaupungit saivat säästöpank- kinsa (kuusterä 1995). ensimmäinen liike- pankki – suomen Yhdyspankki – perustettiin 1862, ja tämän jälkeen muutama muukin seu- raavien vuosikymmenien aikana. Näistä useilla on vielä muistissa kansallis-osake-Pankki, joka perustettiin vuonna 1889. osuustoimin- nalliset luottolaitokset aloittivat toimintansa suomessa useampi vuosikymmen yleiseuroop- palaista kehitystä jäljessä 1900-luvun alussa.
tässä eri pankkitoiminnan muotojen kehityk- sessä ei ole mitään erityisen poikkeuksellista;
ylipäätään kaikkialla missä pankkitoimintaa on esiintynyt, myös näitä pankkien kahta perus- tyyppiä on esiintynyt.6 tämä koskee erityisesti
kuluttajia ja pienyrityksiä koskevaa vähittäis- pankkisektoria; suurten yrityksien rahoitukses- sa liikepankeilla on selkeä etulyöntiasema. kes- kityn nyt tarkastelemaan nimenomaan vähit- täispankkitoimintaa.
keskeinen väitteeni on, että pankkisektorin vakautta lisää se, että sillä toimii tavoitteiltaan erilaisia organisaatioita. euroopan pankkisek- torin kehitys 1990- ja 2000-luvuilla osoittaa, että osakeyhtiömuotoisilla organisaatioilla ei ole vähittäispankkitoiminnassa mitään selkeätä kilpailuetua puolellaan. Verrattuna osuus- ja säästöpankkeihin liikepankit ovat keskimäärin hieman kannattavampia, mutta niiden luotto- tappiot ovat keskimäärin selvästi suurempia ja kannattavuus vaihtelee enemmän. kustannus- tehokkuudessa paikallispankeilla voi olla jopa kilpailuetu puolellaan.7 useissa euroopan maissa, kuten ranskassa, saksassa ja espanjas- sa, osuus- ja säästöpankit ovat lainoilla ja talle- tuksilla mitattuna yhtä suuria tai suurempia markkinaosuudeltaan kuin liikepankit.
4. Voitonmaksimoinnin ongelmia tässä yhteydessä on hyvä todeta, että osak- keenomistajien edun ajaminen ei välttämättä tarkoita asiakkaan edun vastaista toimintaa, ja organisaation lausuttu tavoite ajaa asiakkaan etua ei ole mikään tae sille, että näin todella tapahtuisi. eksplisiittiset tavoitteet ovat kuiten- kin selkeä lähtökohta sen tarkastelulle, mitä pankin voi olettaa tekevän.
taloustieteilijöillä on suhteellisen selkeä käsitys siitä, mihin ongelmiin voitonmaksi- mointi voi johtaa, kun se yhdistyy epätäydelli- seen informaatioon ja epätäydelliseen kilpai-
6 Nykyaikaisen pankkitoiminnan ajatellaan usein kehittyneen renessanssiajan italialaisissa kaupunkivaltioissa, joissa rinnan pankkien kanssa toimivat Monte di Pieta – panttilainaamot, joita pidetään nykyaikaisten säästöpankkien esiasteena (Men- ning 1993). Modernit osuuspankit ja säästöpankit kehittyivät erityisesti 1800-luvun Saksassa, jossa myös liikepankkien ke- hitys oli tuohon aikaan voimakasta (Guinnane 2002).
7 Ks. esim. Hesse ja Cihak (2007); Ferri, Kalmi ja Kerola (2012).
luun8: 1) Vaihdannan määrä on pienempi kuin mitä se kilpailullisessa tasapainossa olisi. esi- merkki: osa kuluttajista tai yrityksistä jää te- hottomasti vaihdannan ulkopuolelle. 2) jos tuotteen laatuun liittyy epävarmuutta, voittoa maksimoiva osapuoli pyrkii säästämään laadus- sa eikä pyri pienentämään informaatiokuilua.
esimerkki: pankki myy sijoitustuotteita tai lai- noja epäedullisin ehdoin asiakkaille, jotka eivät näitä ehtoja kykene itse arvioimaan. 3) asiak- kaat voivat pitää epäreiluna sitä, että asiakkaan pankille tuoma lisäarvo jaetaan kaukaisille osakkeenomistajille sen sijaan, että se jaettaisiin paikallisesti samaan yhteisöön kuuluville. tämä heikentää asiakkaiden lojaalisuutta.
5. Osuus- ja säästöpankkien haasteet
kaikki tämä tarkoittaa sitä, että markkinoilla on tarvetta myös muun tyyppisille organisaati- oille kuin voittoa maksimoiville. mutta tämä tarve ei sinänsä merkitse, että osuus- ja säästö- pankit automaattisesti pystyisivät siihen vastaa- maan. kirjallisuudessa on esitetty eri syitä sille, miksi näin ei välttämättä tapahdu. ensimmäi- nen liittyy omistajaohjaukseen ja pääoman han- kintaan. osuus- ja säästöpankeissa asiakkailla ei välttämättä ole kannustimia, ja jälkimmäisis- sä ei oikein mahdollisuuksiakaan, pyrkiä vai- kuttamaan pankin johdon toimintaan. tämä voi johtaa johdon omavaltaiseen toimintaan asiakkaiden etuja vastaan. toisaalta näiden pankkien voi olla vaikea kerätä uutta omaa pääomaa asiakkailta tai muilta tahoilta. eu-
rooppalaisessa tarkastelussa osuuspankit ovat viime aikoina menestyneet näissä asioissa pa- remmin kuin säästöpankit.
toinen ongelma on ilmiö nimeltään institu- tionaalinen isomorfismi. tällä tarkoitetaan sitä, että pankin johto pyrkii toiminnallaan imitoi- maan toimialan ihailluimpia käytäntöjä riippu- matta siitä, ovatko ne yhteensopivia pankin oman toimintalogiikan kanssa (ory, de serres ja jaeger 2011). tämä saattaa johtaa siihen, että pankit aloittavat toiminnoissa, joissa niillä ei enää ole kilpailullista etua puolellaan. Hyvä esimerkki tästä on suomalaiset säästöpankit 1980-luvun lopulla (kuusterä 1995).
kolmas ongelma on erityisen mielenkiintoi- nen sikäli, että siihen voidaan talouspoliittisel- la päätöksenteolla vaikuttaa. jo ennen finans- sikriisiä kansainvälisen valuuttarahaston edus- taja (Fonteyne 2007) kiinnitti huomiota siihen, että Basel ii -säännöksissä ei kiinnitetty mitään huomiota osuus- tai säästöpankkien erityisase- maan, vaan sääntelyä tehtiin olettamuksesta, että kaikki pankit toimivat samalla (liikepank- kien) logiikalla. sama pätee yhtä lailla Basel iii -sääntelyyn, johon on kiinnittänyt huomiota mm. Valtiovarainministeriö (2011). osuus- ja säästöpankkien kohdalla ongelmat liittyvät eri- tyisesti oman pääoman asemaan ja arvostuk- seen sekä ryhmän sisäiseen luotonantoon.
Vaikka yhdenmukaiselle sääntelylle on tietysti kilpailun tasa-arvoisuuteen liittyviä perustelui- ta, on yksi sääntelyn tahaton vaikutus se, että eri pankkien toiminta yhdenmukaistuu ja pai- kallispankkien toiminta lähestyy liikepankkeja, joka on taas vastoin pyrkimystä edistää organi- saatioiden monimuotoisuutta.
8 Rahoituksen välitykseen liittyy käytännössä lähes aina sekä kilpailun epätäydellisyys että informaation epäsymmet- risyys. Yleisemmin voitonmaksimoinnin ongelmista ks.
esim. Hansmann (1996), Hart ja Moore (1996).
6. Markkinat tarvitsevat inhimillistä tekijää
Luentoni lopuksi esitän yhden yleisemmän huomion. markkinatalous on luonut ennen nä- kemätöntä vaurautta ja hyvinvointia. samalla kuitenkin voimakkaat suhdannevaihtelut, jotka usein saavat alkunsa rahoitusmarkkinoiden toi- minnan häiriöistä, vaikuttavat olevan jatkuvas- ti toistuva ilmiö. markkinoiden sujuva toimin- ta edellyttää osapuolten keskinäistä luottamus- ta ja hyvää tahtoa, eli asioita, joita ei itsessään voi markkinoilta ostaa.
markkinoiden toiminnan ehto on siis se, että osa vaihdannan keskeisistä elementeistä jää itse vaihdannan ulkopuolelle; inhimillistä teki- jää ei voi markkinavaihdannassa ohittaa. de- mokraattisessa yhteiskunnassa markkinatalous pystyy toimimaan täsmälleen niin kauan kuin yleinen mielipide sen toiminnan hyväksyy.
tämä on hyvä pitää nöyrästi mielessä, kun ai- hetta täällä kauppatieteellisessä tiedekunnassa opetamme. □
Kirjallisuus
Brunnermeier, m. k. (2009), “deciphering the Li- quidity and Credit Crunch 2007-2008”, Journal of Economic Perspectives 23(1): 77–100.
Ferri, G., kalmi, P. ja kerola, e. (2012), “organiza- tional structure and Performance in european Banks: a reassessment”, julkaisematon käsikir- joitus, Vaasan yliopisto.
Fonteyne, W. (2007), “Cooperative Banks in europe – Policy issues”, imF Working Paper WP/07/159.
Guinnane, t. W.(2002), “delegated monitoring, Large and small: Germany’s Banking system, 1800-1914”, Journal of Economic Literature 40:
73–124.
Guiso, L., sapienza, P. ja Zingales, L. (2004), “the role of social Capital in Financial develop- ment”, American Economic Review 94: 526–56.
Hansmann, H. (1996), The Ownership of Enterprise, Cambridge, ma: Belknap.
Hart, o. ja moore, j.s. (1996), “the Governance of exchanges: members’ Cooperatives vs. outside ownership”, Oxford Review of Economic Policy 12: 53–69.
Hesse, H. ja Cihak;m. (2007), “Cooperative Banks and Financial stability”, IMF Working Paper, WP/07/02.
kauko, k. (2008), ”strukturoidusta rahoituksesta ja subprime-kriisistä”, Kansantaloudellinen ai- kakauskirja 104: 186–194.
kotlikoff, L. j. (2010), Jimmy Stewart is Dead: End- ing the World’s Ongoing Financial Plague with Limited Purpose Banking, Hoboken, Nj, Wiley.
kuusterä, a. (1995), Aate ja raha. Säästöpankit suo- malaisessa yhteiskunnassa, Helsinki, otava.
mayer, m. (1990), The Greatest-ever Bank Robbery:
The Collapse of the Savings and Loans Industry, New York, scribner’s.
menning, C. B. (1993), Charity and State in Late Reneissance Italy: The Monte di Pieta of Florence, ithaca, NY, Cornell university Press.
ory, j.-N., de serres, a. ja jaeger, m. (2011), “Have Co-operative Banks Lost their soul?”, esitetty kansainvälisen osuustoimintaliiton tutkimuskon- ferenssissa mikkelissä, 24.–27.8.2011.
suvanto, a. (2008), ”Velkavedolla luottokriisiin:
horjuuko maailmantalous”, Kansantaloudellinen aikakauskirja 104: 25–41.
tervala, j. (2011), ”Yhdysvaltain likviditeetti- ja pankkikriisi”, Kansantaloudellinen aikakauskirja 107: 313–331.
Valtiovarainministeriö (2011), muistio liittyen ko- mission uuteen luottolaitosdirektiiviin, 16.9.2011 eu/2011/1440.
Vihanto, m. (2004), ”Luottamus ja moraali talous- tieteessä”, Kansantaloudellinen aikakauskirja 100: 239–249.
