K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 1 1 1 . v s k . – 2 / 2 0 1 5
231
Vyön kiristystä vai henkselien paukuttelua?
Vastaus Samu Kurrille
Marketta Henriksson, Ilkka Kajaste ja Päivi Leino-Sandberg
KTT Marketta Henriksson (marketta.henriksson@vm.fi) on finanssineuvos valtiovarainministeriön kansantalousosastolla ja VTM Ilkka Kajaste (ilkka.kajaste@vm.fi) on kansantalousosaston apulaisosastopäällikkö. OTT Päivi Leino-Sandberg (paivi.leino-sandberg@vm.fi) on eurooppaoikeuden dosentti Helsingin yliopistossa ja erityisasiantuntija valtiovarainminis- teriössä. Muodostamme valtiovarainministeriön virkamiesryhmän, johon Samu Kurrin artikkelissa viitataan.
S
amu Kurrin kommentit virkamiestyönä val- mistuneeseen valtiovarainministeriön EMU- raporttiin ovat hyödyllisiä ja kiinnostavia. Kir- joituksessaan Kurri tuo ansiokkaasti esiin uni- onin toimielinten integraatioajattelun ja Suo- men näkemysten välisiä eroja sekä keinoissa että tavoitteenasettelussa. Talous- ja rahaliiton kehittämisestä ja vaihtoehdoista on tähän asti käyty Suomessa sangen vähän keskustelua. Sik- si aiheesta viime aikoina käyty keskustelu on erittäin tervetullutta.EMU-raportti perustuu Suomen vakiintu- neisiin kantoihin talous- ja rahaliiton kehittä- misestä. Suomi on painottanut talouspolitiikan koordinaation keventämistä, pankki- ja pää- omamarkkinaunionin merkitystä, sijoittajavas- tuuta sekä no bailout -periaatteen vahvistamis- ta. Suomi on edellyttänyt, että unionilainsää- däntöä ja yhteisesti hyväksyttyjä sääntöjä pan- naan täytäntöön tinkimättä ja että kaikkia jä- senvaltioita kohdellaan yhdenvertaisesti. Edus-
kunta on viimeaikaisissa lausunnoissaan kehot- tanut kehittämään fiskaaliunionille ja yhteisvas- tuulle rakentuvien vaihtoehtojen sijasta nykyi- sille perussopimuksille rakentuvaa, nykyistä vakaampaa vaihtoehtoa (SuVM 1/2014 vp).
EMU-raportin tarkoituksena on luoda pohja tällaista mallia koskevalle julkiselle keskustelul- le.
Kurrin kirjoituksessa kuvattu ”eurooppalai- nen” integraatioajattelu heijastaa ensisijaisesti joidenkin EU-toimielinten (komissio, parla- mentti ja EKP) tapaa hahmottaa integraation ja talous- ja rahaliiton kehitystä sekä aiheesta käytyä akateemista keskustelua. Tässä ajattelus- sa esitetyt tavoitteet eivät kuitenkaan vastaa jäsenvaltioiden EU-ajattelun valtavirtaa eivätkä siten yksiselitteisesti edusta ”vallitsevaa” ajat- telua EMU:n kehittämisestä, kuten Kurri esit- tää. Tämä näkyy siinä, miten ehdotukset ovat toteutuneet. Kuten Samu Kurri toteaa, pank- kiunionin luominen on jo pitkällä, mutta fis-
232
KAK 2/2015
kaali- ja talousunionin osalta komission suun- nitelmat eivät ole toteutuneet. Ne ovatkin ol- leet ensisijaisesti poliittinen, ei taloudellinen prosessi.
Virkamiesraportti päätyi siihen, että talous- ja rahaliiton vakaus voidaan parhaiten varmis- taa vahvistamalla talouspolitiikan koordinaati- oon kohdistuvaa luottamusta ja palauttamalla no bailout -periaatteen uskottavuus. Edellinen tarkoittaa sitä, että jäsenvaltioiden omistajuut- ta julkisen talouden vakaudesta ja kestävyydes- tä tulee lisätä samalla, kun markkinakurin mer- kitys kasvaa. No bailout -periaatteen uskotta- vuus edellyttää ensi sijassa sitä, että julkisen talouden ja pankkisektorin molemminpuolinen riippuvuus puretaan ja että kehitetään välineitä mahdollisten akuuttien velkakriisien hallitse- miseksi. Kurri viittaa myös raportin mainintaan yhteisvastuuta synnyttävien rakenteiden mitta- vammasta purkamisesta ja tulkitsee tämän tar- koittavan ensisijaisesti Euroopan vakausmeka- nismia. Vaikka lähtökohtaisesti voidaan ajatel- la, että raportissa esitettyjen tavoitteiden kan- nalta looginen ja toivottavakin lopputulos olisi se, ettei EVM:n kaltaisia rakenteita enää tarvit- taisi, lyhyellä aikavälillä tämä tuskin on realis- tista. Pankkiunionin tämänhetkisessä vaiheessa on kuitenkin yhä myös lukuisia muita yhteis- vastuuta synnyttäviä rakenteita, kuten pankki- en omistajapohjan ja taseen riskien kohdistu- minen kotimaahan, pankkien rooli jäsenvalti- oiden verotuloissa sekä pankkien hätärahoi- tuksen säilyminen kansallisen keskuspankin vastuulla, joihin pankki- ja pääomamarkkinau- nionin kehittämisellä on mahdollista vaikuttaa.
Kirjoituksessaan Kurri viittaa raportissa kä- siteltyihin, monenvälisen valvonnan menettelyn (SEUT 121 artikla) kehittämistä ja soveltamis- ta koskeviin ongelmiin ja kysyy, eivätkö sitä vaivaavat ongelmat koske yhtäläisesti myös
SEUT 126 artiklalle pohjautuvaa liiallisen ali- jäämän menettelyä (EDP), ja eivätkö nämä on- gelmat olisi ratkaistavissa oikeusperustaa vah- vistamalla. Toimeenpanoa koskevat ongelmat ovatkin osin samoja. Perussopimusten näkö- kulmasta menettelyillä on kuitenkin selkeä ero.
EDP kohdistuu julkistalouden liiallisiin alijää- miin ja velkaan, joiden kohdalla jäsenvaltioiden yhteinen etu katsottiin perussopimuksia laadit- taessa erityisen selkeäksi. Tämän vuoksi perus- sopimuksiin sisältyy määräyksiä välineistä, joi- hin lukeutuvat myös sanktiot. Näiden poista- minen edellyttäisi siis perussopimusten muut- tamista. Monenvälisessä valvonnassa mahdol- liset sanktiot nojautuvat yksinomaan sekundää- rilainsäädäntöön, jonka oikeusperustan riittä- vyys on tulkinnanvarainen (Henriksson ja Leino-Sandberg 2014). Oikeusperustan vahvis- taminen lyhyellä aikavälillä ei vaikuta realisti- selta, ja sillä olisi selkeitä vaikutuksia jäsenval- tioiden ja unionin väliseen toimivallanjakoon talouspolitiikan alalla. Kaiken kaikkiaan siitä huolimatta, että sanktioita koskevaa päätöksen- tekoa on tehostettu (käänteinen määräenem- mistöpäätöksenteko), on hyvin epätodennä- köistä, että niihin tultaisiin milloinkaan turvau- tumaan. Raportin lähtökohtana on, että talous- politiikkaa koskeva päätöksenteko ja vastuu julkisen talouden vakaudesta ja kestävyydestä kuuluu jäsenvaltioille, mutta markkinakuri ja eurooppalainen vertaispaine ovat jatkossakin tärkeä osa talouspolitiikan koordinaatiota, jon- ka tarkoitus on varmistaa koko euroalueen va- kauden säilyminen.
Eurokriisin aikana monien maiden kohdal- la kasaantunut velkataakka kaventaa tällä het- kellä politiikan liikkumavaraa. Talouskasvu edellyttää rakenteellisia uudistuksia ja rahoi- tusmarkkinoiden kehittämistä. Vaikka komis- sio pyrkii talouspolitiikan koordinaatiolla edis-
233 M a r k e t t a H e n r i k s s o n , I l k k a K a j a s t e j a P ä i v i L e i n o - S a n d b e r g
tämään uudistuksia ja investointeja, uudistus- ten toteuttaminen kuuluu ensisijaisesti jäsen- valtioille. Vastuu- ja toimivaltasuhteiden sel- keyttäminen on ensisijaista, jotta koordinaatio saadaan toimimaan. Lyhyellä aikavälillä olisi vakaus- ja kasvusopimukseen sisältyvää, yhtei- sesti hyväksyttyä velkasääntöä noudattamalla velkatasoja alennettava olennaisesti. Ensisijai- sesti tämä on jokaisella jäsenvaltiolla oman edun mukaista, mutta siihen liittyy myös yhtei- nen intressi.
Toimielinten taholta tehdyt ehdotukset fis- kaaliunionista ja jäsenvaltioiden laajemmasta yhteisvastuusta eivät välttämättä edesauta näi- den tavoitteiden saavuttamista. Kurri mainitsee myös esitykset euroalueen yhteisestä rahoitus- kapasiteetista. Tällaisen järjestelmän merkitys- tä ei kuitenkaan ole syytä yliarvioida. Viimeai- kaiset tutkimukset viittaavat siihen, että toimi- van pankkiunionin ja pääomamarkkinaunionin merkitys suhdanteiden tasaamisessa olisi huo- mattavasti suurempi kuin euroalueen fiskaali- sen kapasiteetin. Talous- ja rahaliittoa luotaes-
sa katsottiin, että jäsenvaltioiden mahdollisuus itsenäiseen finanssipoliittiseen päätöksente- koon on säilytettävä, koska euroalue ei ole op- timaalinen valuutta-alue. Kriisikokemukset ovat hyvä esimerkki, kuinka tärkeää on, että kukin jäsenvaltio tähtää siihen, että julkinen talous on ”ylijäämäinen tai lähellä tasapainoa”
kuten EMUa aikaansaataessa todettiin. Nyky- oloissa pelkkä markkinakuri ei tätä takaa, vaan – kuten Kurri toteaa – se tarvitsee vielä pitkään tuekseen myös sääntöjä. Sääntöjen pitää kui- tenkin olla sellaisia, että ne kyetään toimeen panemaan. Pelkkä henkselien paukuttelu ei riitä vaan edessä on väistämättä myös vyön ki- ristämistä. □
Kirjallisuus
Henriksson, M. ja Leino-Sandberg, P. (2014), “Loh- duton labyrintti vai tie talouspoliittiseen täytty- mykseen? Talouspolitiikan koordinaatio EU:ssa”. Kansantaloudellinen aikakauskirja 110:
521–548.
