MIELIPIDE
Totalitarismista ja RFID-tarroista
Signumissa 2/2006 oli artikkeli, jossa esiteltiin napakan yleistajuisesti RFID-teknologiaa ja vi- sioita sen käyttömahdollisuuksista. Artikkelin loppupuolella olevat ”eettiset” pohdinnat saivat kuitenkin yleistajuisuuden kääntymään ikävästi negaatiokseen eli populismiksi. Kauhuskenaari- ot sinänsä voivat olla aiheellisiakin, mutta kirjas- tomaailmassa ne eivät liity mitenkään erityisesti juuri RFID-teknologiaan. Tällaiseen orwelliläi- seen toimintaan voi käyttää aivan hyvin kirjasto- jen vanhempiakin teknologioita, jos yhteiskun- ta päättää lähteä
sille tielle.
Artikkelissa mainitut kau- h u e s i m e r k i t elävästä elämäs- tä ovat, kuinka ollakaan, kaik- ki Yhdysvallois- ta – kirjoittajan käyttämät läh- teetkin näyttä- vät olevan pää- sääntöisesti siel- tä. Kyse onkin n i m e n o m a a n
amerikkalaisesta poliittisesta kulttuurista, jossa lainsäädäntö ei vain salli vaan nykyisin jopa edel- lyttää erilaisten taustatietojen keräämistä kansa- laisista (ns. ”Patriot Act”). Tällaista kehitystä voi
tehokkaammin vastustaa valtiollisissa vaaleissa kuin kirjastoalan ammattilehdessä.
Kirjoittaja ottaa esimerkiksi RFID-teknologian soveltamisesta muun muassa sen, että nainen voi miesystävänsä kirjastokortin avulla tarkistaa, mi- tä tämä on lukenut. Periaatteessa hän voisi tehdä tämän myös miesystävänsä kirjastokortin nume- rolla ja PIN-koodilla monessa vanhemmassakin kirjastojärjestelmässä, jos tällainen lainaushistoria olisi järjestelmään tallennettu. Kaikkein helpoin- ta se oli itse asiassa aataminaikuisen detroit-kort- tijärjestelmän aikaan, kun kirjan taskussa olevas- sa pikkukortissa oli kaikkien (muidenkin) näh- tävillä sen lai- nanneiden lu- kijoiden asia- kastunnukset – joskus jopa ni- mikin ihan sel- väkielellä!
Paitsi, et- tä suomalais- ten kirjastojen sääntöjen mu- kaan ei ole sal- littua käyttää toisen henki- lön kirjasto- korttia ja/tai lainaajatietoja, tässä esimerkissä on käytännössä toinenkin keskeinen «mutta»: Suomalaisissa kir- jastoissa ei säilytetä asiakkaiden lainaushistoriaa sen jälkeen kun lainat on asianmukaisesti palau-
tettu. Silläkään ei ole mitään tekemistä teknis- ten ratkaisujen kanssa – lainaustietojen jälkikä- teen tarkistaminen olisi täysin mahdollista muil- lakin tekniikoilla, jos ne olisi alun perin päätet- ty säilyttää. Tämä poliittinen päätös on tehty ni- menomaan siksi, ettei noihin tietoihin voi ku- kaan muu päästä käsiksi ja siten muodostaa lai- naajasta profiilia minkäänlaiseen tarkoitukseen.
Eli tässä suhteessa noita kauhukuvia on ennakoi- tu jo kauan sitten, ja päädytty täysin päinvastai- siin periaatteisiin kuin Atlantin takana ja/tai kau- pallisessa maailmassa.
Kuten Päivikki Karhula pääkirjoituksessaan viittasi – tosin vähän oudossa sävyssä – suomalai- sissa kirjastoissa on tehty laajoja selvityksiä RFID- teknologian käyttöönotosta. Niissä on nimen- omaan pohdittu sen haittojen ja hyötyjen suh- detta, eli ihan aivottomasti ei meillä «lauleta ylis- tystä» millekään uudistukselle.
Suomessa on lisäksi tietosuojavaltuutettu, jo- ka valvoo myös sitä, mihin ja miten kirjastojen lainaajatietoja käytetään. Tietosuojavaltuutetun työtä puolestaan ohjaa maan yleinen poliittinen ilmasto. Jos Suomi jonain päivänä ajautuu ame- rikkalaistyyliseen paranoiaan, paineet kirjastoil- le tulevat silloin tältä suunnalta ja aivan riippu- matta siitä, millaista teknologiaa ne käyttävät.
Jos ei käytössä ole tekniikkaa, niin sitten pan- naan joku penkomaan käsin manuaalisia rekis- tereitä. Mitä taas tulee henkilökunnan liikkumi- sen seurantaan, tuskinpa Suomen kirjastot sii- näkään tulevat koskaan olemaan totalitarismin eturintamassa.
Voi toki olla, että RFID helpottaa mahdolli- sen isonveljen valvontatyötä, mutta viime kädes- sä kyse on poliittisesta eikä teknisestä ongelmas- ta. Artikkelin otsikoinnista johtuen siitä saa nyt käsityksen, että mitään ongelmaa ei olisi olemas- sakaan ilman RFID-teknologiaa, ja omasta yh- teiskunnallisesta vastuustaan voi näppärästi lais- taa syyttämällä sitä kaikesta pahasta, mitä maail- massa tapahtuu.
Ennakkoluulot on aina helppo niputtaa yhteen jonkin uuden asian kanssa: jotkut haluavat kiel-
tää koko Internetin, koska siellä on pornosivuja – kukaan ei kuitenkaan ole vakavissaan esittänyt puhelimen kieltämistä, vaikka silläkin voi soittaa seksilinjoille. On erityisen vaarallista, jos alamme itsekin sekoittaa puuroja ja vellejä keskenään.
Lopuksi vielä tuosta itse pihvistä, eli RFID- teknologiasta: Kansalliskirjaston verkkostandar- dityöryhmä KATVE on keväällä saanut valmiik- si RFID-tietomallin suomalaisia kirjastoja var- ten. Se pohjautuu tanskalaisten vastaavaan mal- liin, mutta siinä on tehty joitakin tiukempia lin- jauksia nimenomaan tietoturvan vuoksi. Lisäk- si siitä on jätetty kokonaan pois henkilötietojen määrittely ja keskitytty puhtaasti kirjastoaineis- ton hallintaan, millä voidaan parantaa aineiston löytyvyyttä ja sitä kautta asiakaspalvelua. Tämä malli ja muuta siihen liittyvää tietoa löytyy osoit- teesta http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/
standardointi/RFID.htm.
Tietoa kirjoittajasta:
Laila Heinemann, atk-erikoistutkija Kansalliskirjasto, tietokantapalvelut e-mail laila.heinemann@helsinki.fi
Signum04.indd 25
