Lisäksi ympäristönsuojelulakiin li- sättäisiin säännös, jonka mukaan ympäristö- luvassa olisi annettava tarvittavat määräykset kaivannaisjätteestä ja kaivannaisjätteen jäte- huoltosuunnitelmasta sekä kaivannaisjätteen jätealueesta ja sen sisäisestä pelast

294012

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi ympäristön- suojelulain muuttamisesta, maa-aineslain muuttamisesta ja pelastuslain 9 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi kai-

vannaisteollisuuden jätehuoltoa koskevan di- rektiivin täytäntöönpanemiseksi tarpeellisista muutoksista ympäristönsuojelulakiin, maa- aineslakiin ja pelastuslakiin.

Ehdotetuissa säännöksissä säädettäisiin kaivostoiminnan, sitä valmistelevan tai siihen rinnastettavan toiminnan, rikastamotoimin- nan, kivenlouhimon, muun kivenlouhinnan, kivenmurskauksen, turvetuotannon tai niihin rinnastettavan kallio- tai maaperän aineksen muun ottamisen yhteydessä syntyvän kai- vannaisjätteen jätehuollosta ja sen suunnitte- lusta sekä kaivannaisjätteen jätealueista ai- heutuvan suuronnettomuuden vaaran torju- misesta.

Esityksen mukaan ympäristönsuojelulakiin lisättäisiin säännökset kaivannaisjätteen jäte- huoltosuunnitelman tekemisestä ja kaivan-

naisjätteen jätealueista aiheutuvan suuronnet- tomuuden vaaran torjumista koskevista vel- voitteista. Lisäksi ympäristönsuojelulakiin li- sättäisiin säännös, jonka mukaan ympäristö- luvassa olisi annettava tarvittavat määräykset kaivannaisjätteestä ja kaivannaisjätteen jäte- huoltosuunnitelmasta sekä kaivannaisjätteen jätealueesta ja sen sisäisestä pelastussuunni- telmasta.

Maa-aineslakiin lisättäisiin säännös kai- vannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmasta, joka esitettäisiin osana maa-ainesten ottamissuun- nitelmaa. Pelastuslakiin lisättäisiin säännös suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavaa kai- vannaisjätteen jätealuetta koskevan pelastus- suunnitelman tekemisestä.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voi- maan mahdollisimman pian.

—————

SISÄLLYS

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ...1

SISÄLLYS...2

YLEISPERUSTELUT ... 3

1 JOHDANTO ...3

2 NYKYTILA ...3

2.1 Käytäntö ...3

2.2 Lainsäädäntö ...5

2.3 Yhteisön lainsäädäntö ...10

2.4 Nykytilan arviointi ...12

3 ESITYKSEN TAVOITTEET JA KESKEISET EHDOTUKSET ...13

4 ESITYKSEN VAIKUTUKSET...14

4.1 Taloudelliset vaikutukset ...14

4.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan...14

4.3 Ympäristövaikutukset ...15

5 ASIAN VALMISTELU ...15

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT...16

1 LAKIEHDOTUSTEN PERUSTELUT...16

1.1 Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta...16

1.2 Laki maa-aineslain muuttamisesta ...19

1.3 Laki pelastuslain 9 §:n muuttamisesta ...19

2 TARKEMMAT SÄÄNNÖKSET ...19

3 VOIMAANTULO...19

LAKIEHDOTUKSET ...22

ympäristönsuojelulain muuttamisesta ...22

maa-aineslain muuttamisesta...25

pelastuslain 9 §:n muuttamisesta ...26

LIITE 1 ...27

RINNAKKAISTEKSTIT ...27

ympäristönsuojelulain muuttamisesta ...27

maa-aineslain muuttamisesta...33

pelastuslain 9 §:n muuttamisesta ...35

LIITE 2 VASTAAVUUSTAULUKKO ...36

YLEISPERUSTELUT

1 J o h d a n t o

Hallituksen esityksen tarkoituksena on sää- tää laintasoisista säännöksistä, jotka ovat tar- peen kaivannaisteollisuuden jätehuollosta ja direktiivin 2004/35/EY muuttamisesta anne- tun Euroopan parlamentin ja neuvoston di- rektiivin (2006/21/EY, jäljempänä kaivan- naisjätedirektiivi tai direktiivi) täytäntöönpa- nemiseksi. Direktiivi tuli voimaan 1 päivänä toukokuuta 2006 ja sen kansalliselle täytän- töönpanolle on varattu aikaa kaksi vuotta.

Kaivannaisjätedirektiivi sisältää kaivan- naisteollisuuden jätehuollon yleissäännökset.

Direktiivi koskee kaivannaisjätteitä, jotka syntyvät kaivostoiminnassa, sitä valmistele- vassa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa, rikastustoiminnassa, kivenlouhimoissa, muussa kivenlouhinnassa, kivenmurskaamo- toiminnassa ja turvetuotannossa sekä niihin rinnastettavassa kallio- tai maaperän ainek- sen muussa ottamisessa. Kaikkia mainittuja toimialoja koskee direktiivin yleisvaatimus ympäristönsuojelusta. Direktiivi sisältää li- säksi erityissäännökset kaivannaisjätteen jä- tehuoltosuunnitelmasta, kaivannaisjätteen jä- tealueiden perustamisesta ja hoitamisesta, jä- tealueisiin liittyvistä vakuuksista ja toimista suuronnettomuuden vaaran torjumiseksi.

Suomessa kaivannaisjätedirektiivin vaati- musten täytäntöönpano ei merkitse uusia merkittäviä velvollisuuksia toimialan jäte- huollolle. Nykyinen jäte- ja ympäristönsuoje- lusääntely koskevat kattavasti kaivannaiste- ollisuuden toimintoja. Kaivannaisjätteen jä- tealueet ovat ympäristöluvanvaraisia ja niihin sovelletaan kaatopaikkasääntelyä. Lainsää- däntöä on kuitenkin täydennettävä kaivan- naisjätteen jätehuoltosuunnitelman tekemistä koskevilla velvoitteilla. Myös ympäristön- suojelulain (86/2000) jätehuoltotoimintojen vakuussäännöksiä on tarpeen täsmentää. Li- säksi on säädettävä erityisesti suuronnetto- muuden vaaran torjumiseen liittyvistä velvol- lisuuksista, jotka käytännössä koskisivat eräiden kaivosalueiden jätealueita. Direktii- vin aineelliset säännökset pantaisiin täytän-

töön yksityiskohtaisesti valtioneuvoston ase- tuksella.

Esityksen liitteenä on taulukko kaivannais- jätedirektiivin ja kansallisen lainsäädännön vastaavuudesta sekä ehdotetuista uusista säännöksistä.

2 N y k y t i l a

2.1 Käytäntö

Kaivannaistoimintaan kuuluvat kaivostoi- minta, sitä valmisteleva tai siihen rinnastetta- va toiminta kuten kullanhuuhdonta, rikastus- toiminta, kivenlouhimot, muu kivenlouhinta, kivenmurskaus ja turvetuotanto sekä niihin rinnastettava kallio- tai maaperän aineksen muu ottaminen. Kaivannaisteollisuus voidaan jakaa kaivostoimintaan, luonnonkiviteolli- suuteen ja kiviainestuotantoon.

Suomessa toimii noin 40 kaivoslain (503/1965) mukaista kaivosta ja louhosta, joista suurin osa on avokaivoksia ja - louhoksia. Ne tuottivat kalkkikiveä, teolli- suusmineraaleja, metallimalmeja sekä hyöty- kiveä vuonna 2005 yhteensä noin 20 miljoo- naa tonnia. Suomen suurin kaivos on Siilin- järven apatiittikaivos, jonka osuus kaivosten yhteenlasketusta kokonaislouhintamäärästä on lähes 40 prosenttia. Uusin merkittävä kai- vos on Talvivaaran nikkeliesiintymän hyö- dyntämiseen tähtäävä hanke. Myös vuoluki- ven ottaminen ja kullankaivuu ovat kaivos- lain mukaista toimintaa. Suomessa on noin 60 koneelliseen toimintaan perustuvaa kul- lankaivuualuetta. Kaivoskivennäisten rikas- taminen tapahtuu usein kaivosalueella, mutta eräitä rikastamoita sijaitsee varsinaisen kai- vosalueen ulkopuolella.

Vuonna 2006 oli toiminnassa noin 3 600 maa-aineslain mukaista ottamisaluetta ja kaikkiaan voimassa 6 500 maa-ainesten ot- tamislupaa. Soraa ja hiekkaa otettiin 2 900 ottamisalueelta sekä kalliomursketta ja - louhetta 550 alueelta. Rakennus- ja tarvekivi- louhimoita on noin 90, joista aktiivisesti käy-

tössä 50-60. Näiltä louhimoilta otettiin vuon- na 2006 niin sanottua kovakiveä, kuten gra- niittia, noin 3 miljoonaa tonnia. Kiviainesten kokonaiskäyttö vuonna 2006 oli arviolta 100 miljoonaa tonnia.

Suomessa on noin 700 turvetuotantoalu- etta, jossa tuotantoalue on yli 10 hehtaaria.

Erilaisia murskaamotoimintoja on noin 500 kappaletta.

Kaivannaistoiminnassa syntyvistä sivuvir- roista on tehty lähinnä arvioita. Alan jä- te/tuote-suhdeluvut ovat yleensä korkeat.

Vuoden 2004 Tilastokeskuksen jätetilastossa kaivannaisjätteen osuudeksi kaikesta maas- samme syntyvästä jätteestä arvioidaan noin 36 prosenttia ja sen vuotuiseksi määräksi noin 24 miljoonaa tonnia.

Kaivostoiminnassa syntyy jätteeksi pinta- ja irtomaata, sivukiveä ja rikastusjätettä. Li- säksi syntyy lietteitä esimerkiksi kuivatus- vesien selkeytyksestä. Kauppa- ja teolli- suusministeriön ja Kaivannais- teollisuusyhdistys ry:n selvityksen mukaan kaivosten tuottaman sivuvirran määrä oli vuonna 2003 noin 25 miljoonaa tonnia. Pin- tamaa sijoitetaan louhinnan jälkeen osittain takaisin kaivos- tai louhinta-alueelle. Hylky- kivi kerätään kasoihin, mutta pienehkö osa käytetään myös erilaisiin rakentamis- tarkoituksiin. Malmien rikastamisessa käyte- tään yleensä magneettierotusta ja/tai vaahdo- tusta. Suurin osa malmin rikastusprosesseissa syntyvästä jätteestä sijoitetaan rikastusjäteal- taisiin ja kasoihin. Osa rikastusjätteestä käy- tetään myös kaivosten täyttämiseen. Valtaosa pintamaasta, sivukivestä ja rikastushiekasta loppusijoitetaan kuitenkin kaivosalueille eri- laisiin läjityksiin ja altaisiin.

Myös rakennus- ja tarvekiven tuotannossa syntyy huomattavia määriä sivukiveä, jota ei välittömästi hyödynnetä kivituotteiden val- mistuksessa laadun vaihtelun, rakoilun tai murtumien vuoksi. Sivukivi soveltuu kuiten- kin esimerkiksi ympäristörakentamiseen.

Soran, hiekan, turpeen ja muun maa- aineksen ottamisessa sekä kivimurskeen tuo- tannossa syntyy yleensä edellä mainittuihin sivuvirtoihin verrattuna vain pieniä määriä kaivannaisjätteitä, kuten poistettua kiven- näismaata, seulakiviä ja ainesten vesi- pesulietettä. Pintamaat käytetään näissä toi- minnoissa yleensä alueiden jälkihoidossa.

Kaivannaistoiminnan jätealueiden ympäris- tövaikutukset liittyvät erityisesti maankäyt- töön ja maisemahaittoihin, pinta- ja pohjave- den laatuun sekä jätealueiden fyysiseen va- kauteen ja pölyyn. Huomattava osa kaivan- naisjätteistä on pilaantumatonta maa-ainesta tai varsin pysyvää ainesta eikä niistä yleensä aiheudu suoranaista ympäristön pilaantumi- sen vaaraa. Sen sijaan erityisesti kaivosten sulfidipitoisista sivukivistä ja rikastushie- koista saattaa liueta happamia ja emäksisiä yhdisteitä, raskasmetalleja ja muita haitallisia aineita. Eräissä rikastusprosesseissa myös käytetään haitallisia aineita, kuten eräissä ta- pauksissa kullan rikastamisessa syanidia.

Yleinen kaivannaisjätteisiin liittyvä ympä- ristöongelma ovat happamat valumat, jotka muodostuvat kun sivukiven ja rikastusjätteen sulfidipitoiset ainesosat reagoivat hapen ja veden kanssa muodostaen rikkihappoa. Hap- pamille valumille ovat ominaisia korkeat liuenneiden raskasmetallien pitoisuudet. Niil- lä voi pitkällä aikavälillä olla vakavia vaiku- tuksia pinta- ja pohjaveteen sekä vesieliös- töön.

Suomessa on lähes 500 patoturvallisuuslain (413/1984) soveltamisalaan kuuluvaa patoa.

Niistä valtaosa on vesistöpatoja, jotka liitty- vät muun muassa tulvasuojeluun ja vesivoi- man tuotantoon. Lisäksi on noin 30 kaivos- lain soveltamisalaan kuuluvaa kaivospatoa noin kymmenellä eri kaivoksella. Kaivospa- toja rakennetaan kaivoksen elinkaaren mu- kaan ja niitä korotetaan usein käytön aikana kaivostoiminnan edetessä. Kaivosten maan- alaisia patoja käytetään lähinnä louhosten täyttömateriaalin patoamiseksi. Maanpäälli- siä patoja käytetään puolestaan veden ja lie- juuntuvan maa-aineksen pitämiseksi erillään kaivoksesta, rikastushiekan varastointiin sekä prosessivesien selkeytykseen.

Erityisesti rikastushiekka-altaiden patoihin voi liittyä sortumisvaaraa. Pölyämisen estä- miseksi rikastushiekkaa pidetään altaassa ve- den alla ennen alueiden sulkemista ja peittä- mistä. Usein hienojakoisen rakenteensa vuoksi rikastushiekka aiheuttaa onnetto- muustilanteissa vaaraa vaikka jäte olisi ke- miallisesti reagoimatonta. Rikastushiekka- altaat rakennetaan yleensä pysyvää sijoitta- mista varten. Altaiden ja alueiden vakaus py- ritään varmistamaan.

2.2 Lainsäädäntö Ympäristönsuojelulaki

Ympäristönsuojelulaki on ympäristön pi- laantumisen torjuntaa koskeva yleislaki. Lain 1 §:n mukaan sen tavoitteena on ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa ja vä- hentää pilaantumisesta aiheutuvia vahinkoja.

Tavoitteeseen pyritään ennen muuta lakiin sisältyvin lupa- ja ilmoitusmenettelyin, mutta laissa säädetään myös ympäristönsuojelun yleisistä periaatteista ja velvollisuuksista, pi- laamiskielloista, valvonnasta ja hallintopa- kosta. Ympäristönsuojelulakia sovellettaessa on noudatettava myös mitä jätelaissa (1072/1993) säädetään.

Ympäristölupaa edellytetään ympäristön- suojeluasetuksessa (169/2000) tarkemmin määritellyiltä ympäristön pilaantumisen vaa- raa aiheuttavilta toiminnoilta. Asetuksen 1

§:n 1 momentin 7 kohdassa säädetään mal- mien tai mineraalien kaivamisen tai maape- rän ainesten oton luvanvaraisuudesta. Sään- nöksen mukaan ympäristölupaa on haettava kaivostoimintaan tai koneelliseen kullan- kaivuuseen, malmin tai mineraalin rikastami- seen sekä kivenlouhimoon tai muun kuin maanrakennustoimintaan liittyvään kiven- louhintaan, jossa kiviainesta käsitellään vä- hintään 50 päivää vuodessa. Kivenlouhimot ovat rakennuskiven tai hautakiven ottopaik- koja. Lupaa on myös haettava turvetuotan- toon ja siihen liittyvään ojitukseen, jos tuo- tantoalue on yli 10 hehtaaria sekä kiinteään tai sellaiseen tietylle alueelle sijoitettavaan siirrettävään murskaamoon, asfalttiasemaan tai kalkkikivenjauhatukseen, jonka toiminta- aika on vähintään 50 päivää vuodessa. Ym- päristölupaa on lisäksi haettava ym- päristönsuojelulain 28 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan jätteen ammattimaiseen tai laitosmaiseen käsittelyyn tai hyödyntämi- seen. Tällaisia toimintoja ovat muun muassa yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden kaatopai- kat sekä maankaatopaikat.

Ympäristölupaa ei ympäristönsuojeluase- tuksen 4 §:n 2 kohdan mukaan kuitenkaan edellytetä maa- ja kiviainesten ottamisessa taikka rakennus- tai maa- ja vesirakennus- toiminnassa syntyvän pilaantumattoman maa- ja kiviainesjätteen hyödyntämiseen tai

käsittelyyn ottamis- tai rakennuspaikalla taikka muulla rakentamispaikalla, jossa jäte hyödynnetään tai käsitellään jätelain vastaa- vat vaatimukset täyttävän hyväksytyn suun- nitelman tai luvan mukaisesti.

Kaivannaistoimintojen yhteydessä syntyvä maaperästä irrotettu aines on jätelaissa tar- koitettua jätettä, jos aines poistetaan käytös- tä. Esimerkiksi rakennuskivilouhimolla syn- tyvää sivukiveä on pidetty hallinto- ja oike- uskäytännössä jätteenä (KHO 2002:82 ja Eu- roopan yhteisöjen tuomioistuin C-9/00).

Eräissä tapauksissa irrotettua maa-ainesta tai sivukiveä hyödynnetään kuitenkin ottopai- kalla suunnitelmallisesti ja jokseenkin välit- tömästi kaivosrakenteissa, jolloin toimintaa ei ole pidetty jätteen hyödyntämisenä (KHO 2004:43 ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuin C-114/01). Hallintokäytännössä turvetuotan- non ja maa-ainesoton ympäristöluvissa ote- taan yleensä huomioon toiminnassa kertyvien kantojen poistaminen alueelta muualle hyö- dynnettäviksi sekä pintamaan ja seulakivien käyttäminen alueen maisemoinnissa.

Ympäristönsuojelulain mukaisessa ympä- ristölupaharkinnassa otetaan huomioon kaik- ki toiminnasta aiheutuvat ympäristön pilaan- tumiseen ja jätehuoltoon liittyvät seikat.

Esimerkiksi kivenmurskaamon ympäristölu- paharkinnassa otetaan huomioon myös maa- aineksen irrottamisesta ja kuljettamisesta ai- heutuvat haitat. Ympäristölupa saattaa myös käsittää lain 34 §:n 5 momentin mukaisesti useita erikseen luvanvaraisia toimintoja.

Esimerkiksi kaivostoiminnan ympäristölupa kattaa varsinaisen kaivoskivennäisen ja sivu- kiven irrottamisen lisäksi alustavat maansiir- rot, rikastamon, rikastushiekka-altaat ja sivu- kiven läjitysalueet.

Ympäristöluvan myöntämisen edellytyksis- tä säädetään ympäristönsuojelulain 42 §:ssä.

Luvan myöntäminen edellyttää, että toiminta on järjestetty ympäristönsuojelulain ja jäte- lain sekä niiden nojalla annettujen säännös- ten mukaisesti. Toiminnasta ei saa aiheutua terveyshaittaa tai muuta merkittävää ympä- ristön pilaantumista tai sen vaaraa. Vesien pi- laantumisen merkittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon myös mitä vesien hoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) mu- kaisissa vesienhoitosuunnitelmissa on esitet-

ty toiminnan vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista.

Luvassa voidaan ympäristönsuojelulain 43

§:n 1 momentin mukaan antaa määräyksiä päästöraja-arvoista, jätteistä ja niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä, toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteis- sa, toiminnan jälkeisistä toimista, kuten alu- een kunnostamisesta ja päästöjen ehkäisemi- sestä sekä lisäksi muista toimista, joilla eh- käistään, vähennetään tai selvitetään pilaan- tumista ja sen vaaraa tai pilaantumisesta ai- heutuvia haittoja. Määräyksiä annettaessa on otettava huomioon myös varautuminen on- nettomuuksien ehkäisemiseen. Lain 45 §:n mukaan luvassa annetaan määräykset toi- minnassa syntyvän jätteen jätehuollosta otta- en huomioon jätelain säännökset jätteen syn- nyn ehkäisemisestä, hyödyntämisestä ja kä- sittelystä.

Luvassa voidaan antaa määräyksiä, joiden sisältönä on ympäristön laatutasoa koskeva raja-arvo. Esimerkiksi vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi on tarkoitus säätää valtioneu- voston asetuksella niin sanotuille prioriteetti- aineille ympäristön laatutasoraja-arvoja.

Ympäristöluvassa on varmistuttava, ettei toiminnasta aiheudu tällaisten raja-arvojen ylittymistä. Raja-arvot voivat koskea esimer- kiksi eräitä raskasmetalleja, joita liukenee vesiin jätealueille sijoitetusta rikastushiekasta tai sivukivestä.

Ympäristönsuojelulain lain 42 §:n 3 mo- mentin mukaan jätteen hyödyntämis- tai kä- sittelytoiminnan harjoittajan on asetettava toiminnan laajuus, luonne ja toimintaa varten annettava määräykset huomioon ottaen riittä- vä vakuus tai esitettävä muu vastaava järjes- tely asianmukaisen jätehuollon var- mistamiseksi. Muulta kuin kaatopaikkatoi- mintaa tai ongelmajätteen hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa harjoittavalta voidaan jät- tää vakuus tai muu järjestely vaatimatta, jos tämä on riittävän vakavarainen ja kykenee muutoin huolehtimaan asianmukaisesta jäte- huollosta. Vakuuden määrittelystä on annettu ympäristöministeriön ohje (9.3.2005, Dnro YM2/401/2003). Kaivostoiminnan jätealueis- ta vaadittavat vakuudet ovat käytännössä ol- leet lajiltaan pankkitakauksia ja niiden määrä on määritelty alueen laajuuden mukaan, usein 0,4–1 euroa/m², ottaen samalla huomi-

oon paikkakunnan maa-ainestilanne tai jät- teiden kuljetuksiin liittyvät kustannukset.

Jätteen varastointiin tai läjittämiseen sovel- letaan kaatopaikoista annettua valtioneuvos- ton päätöstä (861/1997). Päätöksen mukaise- na kaatopaikkana pidetään jätteen käsittely- paikkaa, jossa jäte sijoitetaan maan päälle tai maahan, mukaan lukien tuotantopaikan yh- teydessä oleva paikka, jonne jätteen tuottaja sijoittaa omaa jätettään, ja yli vuoden käytös- sä oleva paikka, jossa jätettä varastoidaan vä- liaikaisesti. Päätöstä ei sovelleta kuitenkaan pilaantumattoman maa-aineksen eikä kai- vannaistoiminnan pysyvän tavanomaisen jät- teen käsittelypaikkaan. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi pilaantumattomien maiden maankaatopaikat. Valtioneuvoston päätöstä on sovellettu käytännössä kaivosten rikastus- hiekka-altaisiin sekä sivukiven läjitysaluei- siin, jos sivukivi ei ole pysyvää jätettä.

Kaatopaikoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä on yksityiskohtaiset säännökset kaatopaikan toiminnan järjestämisestä ja sen valvonnasta. Päätöksen liitteessä säädetään muun muassa kaatopaikan sijoittamisesta, vesien hallinnasta, pohja- ja pintarakenteista sekä perusteista, joiden perusteella päätöksen mukaisista yleisistä vaatimuksista voidaan poiketa. Poikkeaminen edellyttää, että kaato- paikan pitäjä osoittaa kaatopaikan terveys- ja ympäristövaikutusten kokonaisarvioinnin pe- rusteella, ettei kaatopaikasta ja jätteiden si- joittamisesta sille aiheudu pitkänkään ajan kuluessa jätelaissa tai ympäristönsuojelulais- sa kiellettyjä seurauksia. Käytännössä koko- naisarvioinnin perusteella on kaivosten ym- päristöluvissa yleensä lievennetty rikastus- hiekka-altaiden pohja- ja pintarakenteita kos- kevia vaatimuksia.

Ympäristölupa myönnetään yleensä toistai- seksi voimassaolevana siten, että samalla määrätään esitettäväksi hakemus lupamäärä- ysten tarkistamiseksi. Lain 58 §:n mukaan lupaa voidaan kuitenkin tarkistaa aikaisem- minkin, jos toiminnasta aiheutuva pilaantu- minen tai sen vaara poikkeaa olennaisesti en- nalta arvioidusta, toiminnasta aiheutuu laissa kielletty seuraus, parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisen vuoksi päästöjä voi- daan vähentää olennaisesti enemmän ilman kohtuuttomia kustannuksia, olosuhteet ovat luvan myöntämisen jälkeen muuttuneet tai se

on tarpeen Suomea sitovan kansainvälisen velvoitteen täytäntöönpanemiseksi annettujen säännösten noudattamiseksi.

Ympäristöluvassa on annettava määräykset myös toimista, jotka liittyvät toiminnan lo- pettamiseen. Lain 90 §:n mukaan luvanvarai- sen toiminnan toiminnanharjoittaja vastaa edelleen lupamääräysten mukaisesti tarvitta- vista toimista pilaantumisen ehkäisemiseksi ja toiminnan vaikutusten selvittämiseksi sekä tarkkailusta. Jos lupa ei sisällä riittäviä mää- räyksiä toiminnan lopettamiseksi tarvittavista toimista, lupaviranomaisen on annettava tätä tarkoittavat täsmentävät määräykset. Asia on käsiteltävä soveltuvin osin kuten lupahake- mus.

Ympäristönsuojelulain 61 §:n mukaan tulee lupaviranomaiselle tehdä ilmoitus koeluon- toisesta toiminnasta, jossa kokeillaan raaka- tai polttoaineita, valmistus- tai polttomene- telmiä, puhdistuslaitetta tai käsitellään jätettä laitos- tai ammattimaisesti tällaisen toimin- nan vaikutusten, käyttökelpoisuuden tai muun näihin rinnastettavan seikan selvittämi- seksi. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi kaivoslain mukaisen valtauksen yhteydessä tehtävä usein laajahko koelouhinta ja - rikastaminen. Ilmoituksen johdosta viran- omainen tekee päätöksen, jossa voidaan an- taa toimintaa koskevia määräyksiä muun muassa ympäristön pilaantumisen ehkäisystä ja jätehuollosta.

Maa-aineslaki

Maa-aineslakia (555/1981) sovelletaan lain 1 §:n mukaan kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen poiskuljetettavaksi taikka paikalla varastoitavaksi tai jalostettavaksi.

Maa-aineslakia ei kuitenkaan sovelleta lain 2

§:n perusteella kaivoslakiin perustuvaan ai- nesten ottamiseen, rakentamisen yhteydessä irrotettujen ainesten ottamiseen ja hyväksi- käyttöön, kun toimenpide perustuu viran- omaisen antamaan lupaan tai hyväksyntään eikä myöskään sellaiseen ainesten ottamiseen vesialueella, johon vesilain (264/1961) mu- kaan vaaditaan ympäristölupaviraston lupa.

Maa-ainesten ottamiseen on saatava lain 4

§:n mukaan lupa. Lupa ei ole tarpeen, jos ai- neksia otetaan omaa tavanomaista kotitarve-

käyttöä varten tai maa- ja metsätalouteen.

Ainesten käytön tulee tällöin liittyä rakenta- miseen tai kulkuyhteyksien kunnossapitoon.

Maa-aineslain 3 §:ssä säädetään ainesten ottamisen rajoituksista. Säännös koskee myös muuta kuin luvanvaraista ottoa. Ainek- sia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu kau- niin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, huo- mattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa taikka tärke- än tai muun vedenhankintakäyttöön soveltu- van pohjavesialueen veden laadun tai antoi- suuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Ottamispaikat on si- joitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä niin, että ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdolli- simman vähäiseksi ja että maa-aines- esiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja ta- loudellisesti eikä toiminnasta aiheudu asu- tukselle tai ympäristölle vaaraa tai kohtuulli- sin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa.

Lupaa haettaessa on lain 5 §:n mukaan ai- nesten ottamisesta ja ympäristön hoitamisesta sekä mikäli mahdollista, alueen myöhem- mästä käyttämisestä esitettävä ottamissuunni- telma. Ainesten ottamista koskevaan lupaan on liitettävä lain 9 §:n mukaan määräykset siitä, mitä hakijan on noudatettava hankkees- ta aiheutuvien haittojen välttämiseksi tai ra- joittamiseksi, jolleivät sanotut seikat käy ilmi ottamissuunnitelmasta. Lupamääräyksiä on annettava ottamisalueen rajauksesta, kaivaus- ten ja leikkausten syvyydestä ja muodosta sekä ottamistoiminnan etenemisestä, alueen suojaamisesta ja siistimisestä ottamisen aika- na ja sen jälkeen sekä puuston ja muun kas- villisuuden säilyttämisestä, uusimisesta ja uusista istutuksista ottamisen aikana ja sen jälkeen. Lupamääräyksiä voidaan lisäksi an- taa ottamiseen liittyvistä laitteista, liikentees- tä, toiminta-ajasta ja muista hankkeesta ai- heutuvien haittojen välttämiseksi tai rajoit- tamiseksi tarpeellisista toimista. Lupaviran- omainen voi myös määrätä, että hakijan on annettava hyväksyttävä vakuus lupamääräyk- sissä edellytettyjen toimien suorittamisesta.

Maa-ainesten ottamislupa antaa oikeuden maa-ainesten ottamiseen. Lupaharkinnassa voidaan ottaa huomioon myös osittain ai-

neksen käsittelyyn liittyviä toimintoja, kuten murskaus. Yksityiskohtaiset määräykset toi- minnan immissiohaitoista kuuluvat kuitenkin ympäristölupaan. Maa-ainesten otto- suunnitelmassa esitetään yleensä selvitys ot- totoiminnan ulkopuolelle jäävien ainesten, kuten pintamaiden ja seulakivien läjittämi- sestä ja hyödyntämisestä toiminnan aikana tai alueen jälkihoidossa.

Lupapäätös on voimassa määräajan. Luvan voimassaoloajasta huolimatta siihen voidaan tehdä lain 16 §:n mukaan muutoksia. Lupavi- ranomainen voi luvan voimassaoloaikana an- taa päätöksellään suostumuksen poiketa vä- häisesti lupapäätöksessä hyväksytystä otto- suunnitelmasta tai annetuista lupamääräyk- sistä. Suostumuksen edellytyksenä on, että poikkeaminen ja sen laatu, ottaen huomioon lupaharkintaa koskevat säännökset ja määrä- ykset, ei merkitse luvan olennaista muutta- mista eikä vaikuta asianosaisen asemaan tai luonnonolosuhteisiin.

Pelastuslaki

Pelastuslakia (468/2003) sovelletaan tuli- palojen ja muiden onnettomuuksien ehkäi- syyn ja niiden yhteydessä toteutettavaan pe- lastustoimintaan ihmisten, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseksi ja pelastamiseksi, vahinkojen rajoittamiseksi ja seurausten lie- ventämiseksi. Kunnat vastaavat yhteis- toiminnassa pelastustoimesta.

Lain 9 §:ssä säädetään pelastusviranomais- ten suunnitteluvelvoitteista. Eri viranomais- ten tulee laatia yhteistoiminnassa tarpeelliset pelastustoimen suunnitelmat. Alueilla, joissa on ydinenergialain tarkoittama ydinlaitos tai vaarallisten kemikaalien teollisesta käsitte- lystä ja varastoinnista annetussa asetuksessa (59/1999) määritelty suuronnettomuuden vaaraa aiheuttava laitos, alueen pelastustoi- men on laadittava yhteistyössä asianomaisen laitoksen kanssa pelastussuunnitelma laitok- sessa sattuvan onnettomuuden varalta. Suun- nitelmaa laadittaessa on kuultava vaaralle alt- tiiksi joutuvaa väestöä ja huolehdittava suun- nitelmasta tiedottamisesta sekä oltava riittä- västi yhteistyössä oman ja naapurialueiden viranomaisten kanssa.

Kaivoslaki

Kaivoslaissa säädetään kaivoskivennäisiä koskevasta malminetsinnästä ja kaivostoi- minnasta. Kaivoslaissa ei kuitenkaan säädetä näihin toimintoihin liittyvästä jätehuollosta, vaan tältä osin sovellettaviksi tulevat ympä- ristönsuojelulaki ja jätelaki.

Kaivostoiminta voidaan jakaa malminetsin- tään, varsinaiseen kaivostoimintaan ja kai- vosten jälkihoitoon.

Malminetsintä aloitetaan yleensä kartoituk- sella, jolla paikallistetaan esiintymät. Alue- kartoitusten jälkeen kohteet tutkitaan tar- kemmin. Etsintätyötä voidaan tehdä kaivos- lain 3 §:n mukaan. Kaivoslain 3 luvussa sää- detään valtaukseen perustuvasta malminet- sinnästä. Kirjallisella varausilmoituksella varmistetaan kaivoslain 7 §:n mukaan etusija esiintymän valtaamiseen. Valtausoikeus hae- taan työ- ja elinkeinoministeriöltä. Valtaus- oikeus oikeuttaa kaivoslain 4 ja 8 §:n mu- kaan tekemään alueella tutkimustyötä esiin- tymän laadun ja laajuuden selvittämiseksi.

Valtauksen aikana tehtävä tutkimustyö voi lain 12 §:n mukaisesti käsittää geologisten ja geofysikaalisten tutkimusten lisäksi myös kallioperän syväkairausta, tutkimuskaivanto- ja, koelouhintaa ja –rikastamista. Valtausoi- keus ei kuitenkaan anna vielä oikeutta alueen kaivoskivennäisten hyödyntämiseen. Val- tausoikeuden nojalla saa valtion mailla hyö- dyntää maaperästä huuhdottavaa kultaa.

Kaivoskivennäisten hyödyntämistä varten kaivostoiminnan harjoittajan tulee tehdä kai- vospiirihakemus työ- ja elinkeinoministeriöl- le. Kaivospiirin alue määritetään erillisessä kaivospiiritoimituksessa.

Kaivoslain 40 §:n mukaan, kun kaivoskirja on annettu, kaivosoikeuden haltija saa hyö- dyntää kaikki kaivospiirin kaivoskivennäiset.

Oikeus käsittää myös aikaisemmasta louhin- nasta kaivospiiriin jääneet jätteet. Kaivosoi- keuden haltija saa käyttää hyväkseen muita- kin kaivospiirin kallio- ja maaperään kuulu- via aineksia, jos se on tarpeen kaivostyön tai siihen liittyvän jalostustyön kannalta. Kai- vostoiminnassa syntyviä maanpoistomassoja, louhittua sivukiveä ja rikastushiekkaa, jotka varastoidaan kaivospiirin alueella tai sen apualueella ja joilla on käyttöä kaivostoimin- nassa tai joita voidaan jalostaa edelleen, pi-

detään kaivoslain mukaisina kaivostoiminnan sivutuotteina. Ennen tuotannon aloittamista Turvatekniikan keskukselle esitetään kaivok- sen yleissuunnitelma.

Kaivoslain kokonaisuudistus on vireillä ja hallituksen esitys on tarkoitus antaa edus- kunnalle tällä hallituskaudella. Kokonaisuu- distuksen yhteydessä tarkastellaan kaivos- lainsäädännön suhdetta muun muassa ympä- ristönsuojelulainsäädäntöön ja patoturvalli- suuslainsäädäntöön. Tavoitteena on varmis- taa, että malminetsintää ja kaivostoimintaa koskevat lainsäädännöt muodostavat joh- donmukaisen kokonaisuuden.

Patoturvallisuuslaki

Padon rakentamisessa ja käytössä on tur- vallisuuden varmistamiseksi ja lisäämiseksi noudatettava patoturvallisuuslakia. Padolla tarkoitetaan pysyvään käyttöön tarkoitettua patoa siihen kuuluvine rakennelmineen ja laitteineen, riippumatta siitä, mistä aineesta tai millä tavalla pato on rakennettu tai mitä ainetta padotusaltaassa padotetaan.

Patoturvallisuuslakia sovelletaan patoon, jonka korkeus on vähintään kolme metriä.

Lakia on kuitenkin sovellettava myös mata- lampaan patoon, jos padolla suljetussa altaas- sa olevan aineen määrä on niin suuri tai al- taassa on sellaista ainetta, että onnettomuu- den sattuessa saattaa aiheutua ilmeinen vaara ihmishengelle tai terveydelle taikka ilmeinen huomattava vaara ympäristölle tai omaisuu- delle.

Patoturvallisuuslaki ei koske sellaisia pato- ja, joihin sovelletaan kaivoslain turvallisuutta koskevia säännöksiä ja mainitun lain nojalla annettuja kaivosten turvallisuusmääräyksiä.

Käytännössä maanpäällisten kaivospatojen suunnittelussa ja viranomaisvalvonnassa on kuitenkin noudatettu Teknillisen tarkastus- keskuksen (nykyisin Turvatekniikan keskuk- sen) suosituksen mukaisesti soveltuvin osin patoturvallisuuslakia ja -asetusta sekä niiden nojalla annettuja patoturvallisuusohjeita. Vä- liaikaisia patoja (työpatoja) patoturvallisuus- laki koskee soveltuvin osin.

Padosta aiheutuva vahingonvaara selvite- tään padon luokan määräämiseksi. Vaaralli- simmissa patoluokissa edellytetään mallilas- kelmat. Padosta aiheutuvan vahingonvaaran

vähentämiseksi on jokaiselle patoturvalli- suuslaissa tarkoitetulle padolle laadittava pa- toluokan edellyttämä turvallisuustark- kailuohjelma. Ohjelman laatii padon omistaja tai haltija. Ohjelma on laadittava sellaiseksi, että kaikki patoturvallisuuteen vaikuttavat seikat tulevat tarkkailun ja tarkastusten koh- teeksi. Ohjelma voi sisältää sekä varsinaista tarkkailua että määräajoin tapahtuvia tarkas- tuksia koskevia määräyksiä.

Turvallisuustarkkailuohjelman tai sen muu- toksen hyväksymisestä päättää alueellinen ympäristökeskus sen mukaan kuin asetuksel- la tarkemmin säädetään. Alueellinen ympä- ristökeskus voi erityisestä syystä kokonaan tai osittain myöntää vapautuksen 6 §:ssä sää- detystä tarkkailuvelvollisuudesta. Oh- jelmassa tarkoitetusta tarkkailusta ja tarkas- tuksista on laadittava asianmukaiset pöytäkir- jat, jotka samoin kuin tarkkailuohjelma on säilytettävä patoturvallisuuslain 5 §:ssä tar- koitetussa turvallisuuskansiossa.

Vahingonvaaraselvityksen ja vastaavien tietojen pohjalta padon haltija laatii sisäisen pelastussuunnitelman hätä- ja poikkeustilan- teiden varalle. Vahingonvaaraselvityksen tie- dot toimitetaan pelastusviranomaiselle ulkoi- sen pelastussuunnitelman laatimisen lähtö- tiedoiksi.

Patoturvallisuuslain 10 §:n mukaan lain se- kä sen nojalla annettujen säännösten ja mää- räysten noudattamisen valvonta kuuluu pe- lastustointa lukuun ottamatta alueellisille ympäristökeskuksille sekä ylin valvonta ja ohjaus maa- ja metsätalousministeriölle.

Hallituksen esitystä uudeksi patoturvalli- suuslaiksi viimeistellään maa- ja metsätalo- usministeriössä. Tavoitteena on varmistaa patojen turvallisuus selkeyttämällä patotur- vallisuuden sääntelyä. Tarkoituksena on, että hyviksi havaitut ja toimivat patoturvallisuus- käytännöt vahvistettaisiin kirjaamalla näitä koskevat perussäännökset padon omistajan vastuista ja velvollisuuksista uuteen patotur- vallisuuslakiin.

Ehdotettavassa uudessa laissa olisivat muun muassa säännökset padon rakentami- sesta, käyttöönotosta, kunnossapidosta ja käytöstä sekä onnettomuustilanteisiin varau- tumisesta. Lakiin ei sisältyisi lupamenettelyä, vaan padon rakentamisen luvanvaraisuus pe- rustuisi jatkossakin muihin lakeihin, lähinnä

vesilakiin ja ympäristönsuojelulakiin sekä maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999).

Uusi laki täydentäisi mainittujen lakien sään- telyä lupamenettelyssä huomioon otettavin patoturvallisuusnäkökohdin.

Uudessa laissa padot olisi tarkoitus luoki- tella niistä aiheutuvan vahingonvaaran mu- kaan luokkiin 1-3. Luokka vaikuttaisi muun muassa padon omistajalta edellytettäviin sel- vityksiin, padolta edellytettäviin turvallisuus- järjestelmiin ja padolla tehtäviin tarkastuk- siin. Esityksellä myös saatettaisiin ajan tasal- le patoturvallisuuslainsäädännön yhteydet muuhun lainsäädäntöön sekä selvennettäisiin eri toimijoiden vastuut onnettomuuksiin va- rautumisessa ja onnettomuustilanteissa. Uu- den lain soveltamisala vastaisi pääpiirteittäin nykyistä patoturvallisuuslakia. Nykyisestä laista poiketen, myös kaivostoimintaan liitty- vät padot kuuluisivat kuitenkin lain sovelta- misalaan.

Muu lainsäädäntö

Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden kä- sittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005, jäljempänä kemikaaliturvallisuus- laki) tarkoituksena on ehkäistä ja torjua vaa- rallisten kemikaalien ja räjähteiden valmis- tuksesta, käytöstä, siirrosta, varastoinnista, säilytyksestä ja muusta käsittelystä aiheutu- via henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahinko- ja. Lain tarkoituksena on lisäksi edistää yleis- tä turvallisuutta.

Kemikaaliturvallisuuslakia sovelletaan muun muassa vaarallisten kemikaalien teolli- seen käsittelyyn ja varastointiin, siirtoon ja säilytykseen. Lakia sovelletaan tältä osin myös malminetsintään ja kaivostoimintaan.

Laki sisältää keskeiset säännökset, joilla vaa- rallisista aineista aiheutuvien suuronnetto- muusvaarojen torjunnasta annettu neuvoston direktiivi (96/82/ETY, jäljempänä Seveso II–

direktiivi) on saatettu kansallisesti voimaan.

Vesien hoidon järjestämisestä annetulla lailla ja sen nojalla annetuilla valtioneuvos- ton asetuksilla on pantu täytäntöön yhteisön vesipolitiikan puitteista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2000/60/EY, jäljempänä vesipolitiikan pui- tedirektiivi). Laki sisältää suunnittelujärjes- telmän vesien tilan parantamiseksi ja ylläpi-

tämiseksi sekä vesien tilatavoitteet. Tilata- voitteet tulee ottaa huomioon viranomaisten toiminnassa. Lisäksi tilatavoitteet on otettava huomioon muun muassa ympäristönsuojelu- lain ja vesilain mukaisessa päätöksenteossa.

Ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktii- vin (2004/35/EY, jäljempänä ympäristövas- tuudirektiivi) täytäntöönpanemiseksi valmis- tellaan hallituksen esitystä ympäristövastuu- toimikunnan mietinnön (Ehdotus ympäristö- vastuudirektiivin täytäntöönpanoa koskevak- si lainsäädännöksi, 14.5.2007) pohjalta. Eh- dotuksen lähtökohtana on säilyttää voimassa olevan ympäristölainsäädännön kokonaisuus ja rakenne mahdollisimman hyvin ennallaan.

Direktiivin täytäntöönpanoa ei rajoitettaisi pelkästään sen liitteessä tarkoitettuihin toi- mintoihin. Siten ympäristövastuudirektiivin mukaisella kaivostoiminnan rajauksella ei olisi merkitystä, vaan ympäristövastuuta so- vellettaisiin laajasti kaivannaistoimintaan.

2.3 Yhteisön lainsäädäntö Kaivannaisjätedirektiivi

Kaivannaisjätedirektiivin taustalla ovat vuonna 1998 Espanjassa ja vuonna 2000 Romaniassa tapahtuneet patojen sortumisesta aiheutuneet vakavat kaivosonnettomuudet.

Muun muassa komission tiedonannossa

"Turvallinen kaivostoiminta – viimeaikaisten kaivosonnettomuuksien jälkeiset toimet (KOM(2000) 664 lopullinen) tuodaan esille tarve tarkistaa kaivostoimintaan ja louhintaan liittyvää yhteisön ympäristöpolitiikkaa ja - lainsäädäntöä. Yhtenä avaintoimenpiteenä mainitaan kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa koskevan sääntelyn täsmentäminen.

Kaivannaisjätedirektiivissä määritellään kaivannaisteollisuuden jätehuoltoa ja sen suunnittelua sekä jätealueiden toimintaa, käytöstä poistamista ja jälkihoitoa koskevat vähimmäisvaatimukset. Kaivannaisjätedirek- tiivillä pyritään erityisesti vähentämään hai- tallisten aineiden huuhtoutumisen aiheutta- maa veden tai maaperän pilaantumista sekä varmistamaan kaivannaisteollisuuden jäte- alueiden pitkän aikavälin vakaus ja turvalli- suus. Lisäksi pyritään tukemaan luonnonva-

rojen kestävää käyttöä kannustamalla ja oh- jaamalla toiminnan harjoittajia kaivannais- toiminnassa syntyvien jätteiden hyödyntämi- seen.

Kaivannaisjätedirektiivi koskee eräin poik- keuksin kaikkia mineraalivarojen etsinnässä, maanalaisessa ja avolouhinnassa, rikastuk- sessa ja varastoinnissa syntyviä jätteitä. Mi- neraalivaroina pidetään öljyä, maakaasua, öl- jyliusketta, hiiltä, metallimalmeja, teolli- suusmineraaleja, luonnonkiveä, savea, soraa, hiekkaa ja muuta maankuoressa luonnollises- ti esiintyvää orgaanisen tai epäorgaanisen ai- neen esiintymää.

Kaikkiin kaivannaistoiminnan jätteisiin so- velletaan 4 artiklan yleisiä perusvaatimuksia, jotka vastaavat jätteistä annetun neuvoston direktiivin (2006/12/EY, jäljempänä jätepui- tedirektiivi) vaatimuksia ja perustuvat par- haaseen tekniikkaan siten kuin käsite on määritelty ympäristön pilaantumisen ehkäi- semisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annetussa neuvoston direktiivissä (96/61/EY, jäljempänä IPPC-direktiivi). Vaatimusten jär- jestelmälliseksi toteuttamiseksi toiminnan harjoittajien on laadittava kaivannaisjätteiden minimointia, hyödyntämistä, käsittelyä ja si- joittamista koskeva jätehuoltosuunnitelma, jonka toimivaltainen viranomainen hyväk- syy. Jätehuoltosuunnitelman tavoitteista ja sisällöstä säädetään direktiivin 5 artiklassa.

Kaivannaisteollisuuden jätealueille on kai- vannaisjätedirektiivin 11 artiklassa asetettu ympäristönsuojeluun ja toiminnan tekniseen toteuttamiseen liittyviä lisävaatimuksia, jotka on porrastettu jätteen haitallisuuden mukaan.

Kaivannaistoiminnan jätealueen ylläpitoon tarvitaan artiklan 7 mukaan lupa. Direktiivis- sä eritellään lupaan sisällytettävät seikat ja luvan myöntämisen edellytykset. Ne liittyvät jätealueiden rakentamiseen, hoitoon ja käy- töstä poistamiseen sekä vesiin ja maaperään kohdistuvien haittavaikutusten ehkäisemi- seen. Kaivannaisjätedirektiivin sovelta- misalaan kuuluviin jätteisiin ei sovelleta kaa- topaikoista annettua neuvoston direktiiviä (1999/31/EY, jäljempänä kaato- paikkadirektiivi). Kaivannaisjätteen jätealu- eena ei pidetä artiklan 10 mukaista tyhjää louhosta, johon sijoitetaan kaivannaisjätettä kunnostus- ja rakentamistarkoituksessa. Ar- tiklan 8 mukaan yleisöllä on oikeus osallistua

lupamenettelyyn. Kaivannaisjätteistä aiheu- tuvasta vesien, ilman ja maaperän pilaantu- misen ehkäisemisestä säädetään lisäksi myös artiklassa 13.

Vaara-alttiilla jätealueilla on lisäksi laadit- tava kaivannaisjätedirektiivin 6 artiklan mu- kaan suuronnettomuuksien varalta torjunta- ja pelastussuunnitelmat sekä otettava käyt- töön turvallisuusjohtamisjärjestelmä. Suunni- telmia ja yleisölle tiedottamista koskevat vaatimukset ovat samankaltaiset kuin Seveso II -direktiivissä.

Kaivannaisjätedirektiivin 12 artiklassa sää- detään jätealueiden käytöstä poistamisesta.

Artiklassa 14 säädetään vakuusjärjestelystä, jolla varmistetaan jätealueiden kunnostami- nen aiheuttamisperiaatteen mukaisesti myös tilanteessa, jossa toiminnan harjoittajaa ei enää tavoiteta. Direktiivin 15 artiklaan liittyy ympäristövastuudirektiivin täsmennys siten, että se koskee kaivannaisteollisuuden jäte- huollossa tapahtuvia vahinkoja ja niihin liit- tyviä tarpeellisia ennalta ehkäiseviä ja kor- jaavia toimia. Direktiivin 16 artiklassa on säännökset kaivannaistoiminnan rajat ylittä- vistä vaikutuksista ilmoittamisesta.

Kaivannaisjätedirektiivin 17 artiklassa edellytetään, että jätealueita tarkastetaan säännöllisin väliajoin. Lisäksi artiklan 20 mukaan käytöstä poistetuista jätealueista on pidettävä luetteloa. Artiklan 22 mukaan ko- missio antaa direktiiviä tarkentavia säännök- siä muun muassa jätteiden ominaisuuksien selvittämistä koskevista menettelyistä, pysy- vän jätteen määrittelystä ja jätealueiden luo- kitusperusteista sekä rahoitusvakuuden aset- tamisen teknisistä suuntaviivoista.

Kaivannaisjätedirektiivi on pantava kansal- lisesti täytäntöön 1 päivään toukokuuta 2008 mennessä. Direktiivissä on ennen direktiivin täytäntöönpanopäivää toiminnassa olleita, ns.

vanhoja jätealueita koskevia siirtymäsään- nöksiä. Tällaisilla jätealueilla on noudatetta- va direktiivin vaatimuksia viimeistään 1 päi- vänä toukokuuta 2012, rahoitusvakuutta kos- kevia vaatimuksia kuitenkin vasta 1 päivänä toukokuuta 2014.

Muu yhteisölainsäädäntö

Kaivannaistoiminnan jätteisiin ja jätehuol- toon sovelletaan kaivannaisjätedirektiivin li-

säksi useita muita ympäristöalan direktiivejä.

Edellä mainittujen jätepuitedirektiivin, IPPC- direktiivin, Seveso II-direktiivin ja ympäris- tövastuudirektiivin ohella sovellettaviksi tu- levat muun muassa vesipolitiikan puitedirek- tiivi ja tiettyjen julkisten ja yksityisten hank- keiden ympäristövaikutusten arvioinnista an- nettu direktiivi 85/337/ETY. Kuten edellä on todettu, kaivannaisjätedirektiivin sovelta- misalaan kuuluviin jätteisiin ei sovelleta kaa- topaikkadirektiivin vaatimuksia. Kaatopaik- kadirektiivin sisältyy eräitä säännöksiä, jotka eivät kaikilta osin sovellu kaivannaisteolli- suuden jätehuoltoon ja ne on kai- vannaisjätedirektiivissä korvattu mukaute- tuilla säännöksillä.

2.4 Nykytilan arviointi

Voimassa oleva ympäristönsuojelulaki si- sältää ympäristönsuojelua ja jätehuoltoa kos- kevat yleissäännökset, jotka kaikilta osiltaan vastaavat kaivannaisjätedirektiivin 4 artiklas- sa säädettyjä, kaikkia kaivannaisjätteen tuot- tajia koskevia yleisiä vaatimuksia.

Kaivannaisjätedirektiivin säännös kaivan- naisjätteen jätehuoltosuunnitelman tekemi- sestä koskee toimintoja, joihin on haettava ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölu- paa tai joista on tehtävä lain mukainen ilmoi- tus. Mainittu säännös koskee lisäksi kaivan- naisjätettä, joka syntyy sellaisessa soran, hie- kan tai mullan otossa, johon ei välttämättä ole haettava ympäristölupaa. Tällaiseen toi- mintaan on kuitenkin haettava lupaa maa- aineslain perusteella.

Nykyisen ympäristönsuojelulain mukaises- sa päätöksenteossa tarkastellaan kaivannais- toiminnan jätehuoltoa monipuolisesti ja ote- taan huomioon siihen liittyvät vaatimukset kaivannaisjätedirektiivin suunnitteluvelvoi- tetta vastaavalla tavalla. Myös nykyisen maa- aineslain nojalla laadittavassa ottamissuunni- telmassa tarkastellaan ainesten ottamisessa syntyvien kaivannaisjätteiden hyödyntä- miseen ja muuhun jätehuoltoon liittyviä seikkoja. Ympäristönsuojelulaissa ja maa- aineslaissa ei ole kuitenkaan yksilöityä vel- voitetta erillisen jätehuoltosuunnitelman te- kemiseen. Direktiivin täytäntöön panemisek- si kumpaakin lakia olisi tarpeen täydentää tältä osin. Kaivannaisjätteen jätehuolto-

suunnitelman tavoitteista ja sisältövaatimuk- sista olisi myös tarpeen säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Kaivannaisjätedirektiivin säännökset kai- vannaisjätteen jätealueen luvasta ja jätealu- etta koskevista aineellisista vaatimuksista koskevat jätealueita, joihin on tullut hakea ympäristölupaa jo voimassa olevan lainsää- dännön mukaan. Nykyinen lupamenettely vastaa direktiivin vaatimuksia. Myös va- kuutta koskevat nykyiset säännökset ovat ympäristölupaharkinnassa varsin samanlaiset kuin direktiivissä. Lisäksi ympäristöluvassa sovelletaan kaivannaisjätteiden jätealueisiin kaivannaisjätedirektiiviä tiukempia ja yksi- tyiskohtaisempia kaatopaikoille asetettuja vaatimuksia, joita on yleensä kuitenkin ta- pauskohtaisesti lievennetty. Nykyisin edelly- tetty vaatimustaso ja hallintokäytäntö vastaa- vat siten pitkälti direktiivin mukaista kaivan- naisjätteiden jätealueiden sääntelyä. Direktii- vin täsmällinen täytäntöönpano edellyttäisi kuitenkin eräitä täsmennyksiä, joista säädet- täisiin kaatopaikoista annetun valtioneuvos- ton päätöksen tavoin valtioneuvoston asetuk- sella. Myös tyhjien louhosten täyttämisestä rakentamis- ja kunnostustarkoituksessa an- nettaisiin tarkemmat säännökset asetuksessa.

Lisäksi täsmennettäisiin ympäristönsuojelu- asetuksen luvanvaraisuussäännöksiä ja vi- ranomaisten toimivaltasäännöksiä.

Kemikaaliturvallisuuslain mukaiset suur- onnettomuuden vaaran torjumista koskevat säännökset perustuvat toiminnassa käytettä- vien kemikaalien haitallisuuteen ja määrään.

Sääntelyssä ei ole otettu huomioon rakentei- den, kuten kaivannaisjätteiden patoaltaiden tai jätekasojen, sortumisen vaaraa ja tästä ai- heutuvaa riskiä. Onnettomuuden vaaran arvi- ointiin liittyvät ympäristönsuojelulain sään- nökset ovat kaivannaisjätedirektiivin täytän- töönpanon kannalta yleispiirteiset. Säännök- set olisi tältä osin täsmennettävä siten, että laissa säädettäisiin kaivannaisjätteiden jäte- alueiden aiheuttaman suuronnettomuuden vaaran torjumista koskevista perusvelvoit- teista. Myös pelastuslakia olisi tarkistettava siten, että siinä säädettäisiin tällaisen jätealu- een ulkoisen pelastussuunnitelman laatimi- sesta. Valtioneuvoston asetuksella säädettäi- siin lisäksi tarkemmin onnettomuustilanteita varten laadittavien toimintaperiaate-

asiakirjan, johtamisjärjestelmän sekä sisäisen pelastussuunnitelman sisältövaatimuksista.

Valtioneuvoston asetuksella olisi myös säädettävä muun muassa viranomaisten tar- kastuksista ja kaivannaisjätteiden jätealuei- den luetteloinnista.

3 E s i t y k s e n t a v o i t t e e t j a k e s k e i s e t e h d o t u k s e t

Esityksen tavoitteena on tehdä tarpeelliset laintasoiset säännösmuutokset kaivannaisjä- tedirektiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Vaikka Suomen lainsäädäntö täyttää suurelta osin direktiivin vaatimukset, edellyttää sen täytäntöönpano eräitä täsmen- nyksiä ja täydennyksiä laintasoisiin säännök- siin. Direktiivin säännösten täsmälliseksi täy- täntöönpanemiseksi tarvitaan lisäksi erillinen valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä ja pienehköjä täsmennyksiä eräisiin muihin ase- tustasoisiin säädöksiin.

Esityksen valmistelun lähtökohtana on ol- lut voimassa olevan lainsäädännön hyödyn- täminen ja soveltaminen sekä päällekkäisten vaatimusten ja viranomaismenettelyjen vält- täminen. Koska kaivannaisjätedirektiivi on annettu ympäristöperustein ja liittyy keskei- siltä osin ympäristönsuojelulain mukaan ny- kyisin luvanvaraisiin tai ilmoituksenvaraisiin toimintoihin, täytäntöönpano perustuisi lä- hinnä ympäristönsuojelulakiin. Sääntelyä täydennettäisiin maa-aineslailla ja tarvittaes- sa myöhemmin kaivoslain kokonaisuudistuk- sen yhteydessä. Lisäksi pelastuslaissa säädet- täisiin kaivannaisjätteiden jätealueiden ulkoi- sista pelastussuunnitelmista.

Jätehuoltosuunnitelmaa koskeva kaivan- naisjätedirektiivin 5 artikla pantaisiin täytän- töön siten, että velvollisuudesta suunnitelman tekemiseen säädettäisiin sekä ympäristönsuo- jelulaissa että maa-aineslaissa. Suunnittelu- velvollisuuden laajuus vastaisi direktiivissä säädettyä vaatimusta.

Ympäristönsuojelulain mukainen velvolli- suus kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitel- man tekemiseen koskisi toiminnanharjoitta- jaa, joka harjoittaa ympäristöluvanvaraista kaivostoimintaa, sitä valmistelevaa tai siihen rinnastettavaa toimintaa, rikastamotoimintaa, kivenlouhimotoimintaa, muuta kiven-

louhintaa, kivenmurskausta tai turvetuotan- toa. Lisäksi jätehuoltosuunnitelma tulisi teh- dä ympäristönsuojelulain 61 §:n perusteella eräistä koeluonteisista toiminnoista, kuten koerikastamisesta. Laissa säädettäisiin jäte- huoltosuunnitelman yleisistä tavoitteista ja sisällöstä.

Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman tekemisvelvollisuudesta säädettäisiin myös maa-aineslaissa. Laissa tarkoitettuun otto- suunnitelmaan ei tarvitsisi kuitenkaan liittää jätehuoltosuunnitelmaa, jos toimintaan tulisi hakea ympäristölupaa. Näin estettäisiin, että samaa asiaa käsiteltäisiin kahteen kertaan.

Laissa säädettävät jätehuoltosuunnitelman yleiset tavoitteet ja sisältövaatimukset olisi- vat samat kuin lisättäväksi ehdotetussa vas- taavassa ympäristönsuojelulain säännökses- sä.

Suuronnettomuuden vaaran torjumista kos- keva kaivannaisjätedirektiivin 6 artikla pan- taisiin täytäntöön ympäristönsuojelulailla.

Valittu sääntelytapa on perusteltu lainsää- dännöllisesti tarkoituksenmukaisena ja yk- sinkertaisena ratkaisuna. Kaivannaisjätteen jätealueista aiheutuvan suuronnettomuuden vaaran torjuminen perustuu lähinnä jäteva- rastojen sortumisen ehkäisemiseen, joten sääntely ei voi perustua kemikaaliturvalli- suuslakiin. Suuronnettomuuden vaaran tor- jumista koskevien säännösten arvioidaan tu- levan sovellettaviksi vain harvoin kaivan- naisjätteen jätealueilla, joihin sovelletaan muutoinkin ympäristönsuojelulain ympäris- tölupamenettelyä. Ympäristöluvan menette- lysäännökset soveltuvat sisäisen pelastus- suunnitelman hyväksymiseksi. Vastaavia säännöksiä ei ole esimerkiksi patoturvalli- suuslaissa. Ympäristölupaharkinnassa on muutoinkin otettava huomioon onnettomuuk- sien ehkäisy ja suuronnettomuuden vaaran torjuntaa koskevat säännökset ovat siten eri- tyissäännöksiä, joita sovellettaisiin lupahar- kinnassa.

Lakiin lisättäisiin suuronnettomuuden vaa- raa aiheuttavan kaivannaisjätteen jätealueen toiminnanharjoittajan velvollisuus tehdä toi- mintaperiaateasiakirja, johtamisjärjestelmä ja sisäinen pelastussuunnitelma mahdollisia on- nettomuustilanteita varten. Jos kuitenkin ke- mikaaliturvallisuuslain mukaiset turvalli- suusasiakirjat kattaisivat suuronnettomuuden

vaaraa aiheuttavan kaivannaisjätteen jätealu- een, ei näitä tulisi esittää uudestaan ympäris- tönsuojelulain nojalla. Sisäinen pelastus- suunnitelma olisi esitettävä haettaessa ympä- ristölupaa tällaiselle jätealueelle ja suunni- telmaa käsiteltäisiin osana ympäristölupaa.

Laissa säädettäisiin myös toiminnanharjoitta- jan velvollisuudesta nimetä jätealueen vas- tuuhenkilö ja tiedottamisvelvollisuudesta.

Ympäristönsuojelulain säännöksiä täsmen- nettäisiin lisäksi siten, että kaivannaisjätteen jätealueen toiminnanharjoittajalta edellytet- täisiin pääsääntöisesti vakuutta. Lakiin lisät- täisiin uusi säännös, jonka mukaan luvassa olisi annettava tarpeelliset määräykset kai- vannaisjätteistä, kaivannaisjätteen jätehuolto- suunnitelmasta, kaivannaisjätteen jätealueista ja suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavan kaivannaisjätteen jätealueen sisäisestä pelas- tussuunnitelmasta. Myös rangaistussäännöstä tarkistettaisiin.

Täytäntöönpanon yleisenä lähtökohtana on ollut, että kaivannaisjätteen jätehuoltosuunni- telmaa ja jätealueita koskevat kaivannaisjäte- direktiivin velvoitteet, lukuun ottamatta suuronnettomuuden vaaraa koskevia vaati- muksia, ovat tulleet yleensä riittävästi huo- mioon otetuiksi myönnettäessä kaivan- naistoimintoja koskevia lupia voimassa ole- van lainsäädännön nojalla. Siirtymäsäännök- sissä säädettäisiin kuitenkin velvollisuudesta arvioida ja tarkistaa jätehuoltosuunnitelmaa ensimmäisen kerran vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Näin varmistettaisiin myös tältä osin kaivannaisjätedirektiivin vaatimus- ten toteutuminen, koska direktiivissä ei ole varsinaista siirtymäsäännöstä jätehuolto- suunnitelman tekemiselle.

4 E s i t y k s e n v a i k u t u k s e t 4.1 Taloudelliset vaikutukset

Kaivannaisjätedirektiivissä säädetyt kai- vannaisalan jätehuoltoa koskevat vaatimuk- set vastaavat pääosin voimassa olevan ympä- ristönsuojelulainsäädännön mukaisia vaati- muksia.

Erillisen kaivannaisjätteen jätehuoltosuun- nitelman tekeminen merkitsee käytännössä lupahakemuksen yhteydessä nykyisin annet- tavien tietojen esittämistä kootusti ja vain

osin nykyistä tarkemmin. Luvanvaraiseen jätteen käsittely- ja hyödyntämistoimintaan liittyy nykyisen ympäristönsuojelulain mu- kaan direktiiviä vastaavan vakuuden asetta- misvelvollisuus. Kaivannaisjätteen jätealuei- ta koskevat direktiivin vaatimukset vastaavat pitkälti voimassa olevan lainsäädännön vaa- timuksia. Suuronnettomuuksien vaaran tor- jumiseksi toteutettavat toimet ja niitä koske- vien asiakirjojen laatiminen kaivannaisjät- teen vuoksi olisi uusi velvoite. Säännökset koskisivat kuitenkin Suomessa lähinnä vain muutamaa kaivosta. Asiakirjojen laatimisesta arvioidaan aiheutuvan toiminnanharjoittajille työ- ja mahdollisesti konsulttikustannuksia.

Ehdotetuista säännöksistä arvioidaan aiheu- tuvan kokonaisuudessaan vain vähäisiä lisä- kustannuksia toiminnanharjoittajille.

Kaivannaisjätedirektiivin keskeiset vaati- mukset pantaisiin täytäntöön osana ympäris- tölupamenettelyä ja osa vaatimuksista maa- ainesten ottolupaa koskevassa menettelyssä.

Toiminnat, mukaan lukien kaivannaisjätteen jätealueet, ovat voimassa olevan lainsäädän- nön mukaan luvanvaraisia eikä uusista vel- voitteista aiheudu olennaisia muutoksia lupa- käsittelyyn. Suuronnettomuuden vaaran tor- jumiseksi laadittavien asiakirjojen käsittelyn ei myöskään arvioida aiheuttavan lisävoima- varojen tarvetta ympäristölupavirastoissa.

Alueellisille ympäristökeskuksille ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille aiheutuisi valvontaviranomaisina vähäisiä lisätehtäviä erityisesti olemassa olevien toimintojen val- vonnassa. Kuntien maa-aineslupaviran- omaisille ja valvontaviranomaisille aiheutuisi samoin eräitä lisätehtäviä. Kokonaisuudes- saan viranomaisille aiheutuvat lisäkustan- nukset jäisivät kuitenkin vähäisiksi.

Kaivannaisjätedirektiivin täytäntöönpanon kaikki taloudelliset vaikutukset ratkeavat vasta direktiivin liitteiden mukaisten jättei- den ja jätealueiden luokitusten sekä jätteiden karakterisointia koskevien vaatimusten täs- mennysten jälkeen. Kyseisten liitteiden täs- mentäminen on vielä kesken.

4.2 Vaikutukset viranomaisten toimin- taan

Esitys perustuisi pitkälti olemassa olevaan lainsäädäntöön. Myös kaivannaisjätteen jäte-

huoltosuunnitelman viranomaiskäsittely pe- rustuisi ympäristönsuojelulain ja maa- aineslain lupamenettelyihin ja siten viran- omaisten nykyiseen toimivaltajakoon.

Suuronnettomuuksien vaaran torjumista koskeva sisäinen pelastussuunnitelma käsi- teltäisiin osana toiminnan ympäristölupaa.

Tehtävä olisi uusi ja käytännössä se koskisi ympäristölupavirastoja. Ympäristölupaviras- toissa on henkilökuntaa, jolla on perehtynei- syyttä muun muassa patorakenteisiin. Pato- turvallisuuteen ja suuronnettomuusriskien arviointiin liittyen on mahdollisuus lisäksi pyytää lupa-asiassa lausunto patoturvalli- suusviranomaiselta sekä Turvatekniikan kes- kukselta. Voimassa olevan pelastuslain mu- kaan pelastusviranomaisilla on velvollisuus ulkoisten pelastussuunnitelmien tekemiseen muun ohella kemikaaliturvallisuuden vuoksi.

4.3 Ympäristövaikutukset

Esitys ei muuttaisi merkittävästi kaivan- naistoimintoja koskevaa nykyistä ympäris- tönsuojelusääntelyä. Kaivannaisjätedirektii- vin täytäntöönpanosta seuraisi, ettei kaato- paikoista annettua valtioneuvoston päätöstä enää sovellettaisi kaivannaisjätteen jätealuei- siin. Käytännössä kaatopaikoille asetettuja vaatimuksia ei kuitenkaan ole sovellettu sel- laisinaan kaivannaisjätteiden jätealueisiin, vaan riskinarvioinnin perusteella on hyväk- sytty yleistä vaatimustasoa lievempiä vaati- muksia. Vastaavaan vaatimustasoon arvioi- daan päädyttävän vastedeskin, kun kaivan- naisjätteiden jätealueiden pohja- ja pintara- kenteita koskevat vaatimukset määriteltäisiin tapauskohtaisesti soveltaen kaivannaisjätedi- rektiivin joustavia säännöksiä. Myöskään jä- tealueen vakuutta koskevat täsmennykset ei- vät poikkeaisi voimassa olevasta vaatimus- tasosta.

Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman laatimisella edistettäisiin osaltaan muun mu- assa kaivannaisjätteiden hyödyntämistä. Pin- tamaiden käyttö erilaisten ottoalueiden ra- kenteissa ja alueiden jälkihoidossa on ny- kyisinkin yleistä. Käytännössä muun ainek- sen hyödyntäminen riippuisi viime kädessä mahdollisuuksista käyttää maa- ja kiviainesta lähialueen muissa rakennuskohteissa. Jos täl- laisia kohteita ei ole, ainesten hyödyntäminen voi muodostua taloudellisesti kohtuuttomaksi pitkien kuljetusmatkojen vuoksi. Kaivannais- jätteiden jätealueiden suuronnettomuuksien vaaran torjumista koskevien velvoitteiden soveltamisen arvioidaan jäävän suppeaksi jä- tealueiden nykyisen suunnittelukäytännön, toteutuksen ja sijainnin vuoksi.

5 A s i a n v a l m i s t e l u

Esitys on valmisteltu ympäristöministeriön asettaman virkamiestyöryhmän ehdotusten pohjalta (Ehdotus kaivannaisjätedirektiivin täytäntöönpanoa koskevaksi lainsäädännöksi,

kaivannaisjätetyöryhmän mietintö 25.1.2008). Työryhmässä olivat edustettuina

ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinominis- teriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä Länsi-Suomen ympäristölupavirasto. Työ- ryhmä kuuli työnsä aikana Kaivannaisteolli- suusyhdistys ry:n, Kiviteollisuusliitto ry:n, Infra ry:n ja turvetuottajien edustajia sekä Suomen Kuntaliittoa ja Suomen luonnonsuo- jeluliitto ry:tä.

Esitysluonnoksesta saatujen lausuntojen perusteella työryhmän esitystä on tarkistettu muun muassa siten, että laissa on selvennetty kaivannaisjätteen ja kaivannaisjätteen jäte- alueen käsitteitä, täsmennetty asetuksenanto- valtuuksia ja tarkennettu asetuksen ja lain säännösten välistä suhdetta. Myös esityksen siirtymäsäännöksiä ja yksityiskohtaisia pe- rusteluita on tarkennettu.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1 L a k i e h d o t u s t e n p e r u s t e l u t 1.1 Laki ympäristönsuojelulain muut-

tamisesta

42 §. Luvan myöntämisen edellytykset. Py- kälän 3 momenttia täsmennettäisiin siten, että kaivannaisjätteen jätealueen toiminnanhar- joittajan tulisi asettaa vakuus jätealuetta kos- kevan luvan myöntämisen yhteydessä.

Vakuuden asettaminen ei olisi kuitenkaan aina tarpeen, jos jätettä syntyisi vain vähäi- nen määrä tai jos kysymys olisi vaarattomas- ta jätteestä. Vakuuden lajin ja määrän aset- taminen perustuisi olennaisilta osin voimassa olevaan ympäristölupakäytäntöön. Direktii- vin täsmällisen täytäntöönpanon ta- kaamiseksi vakuuden määrän arviointiin liit- tyvistä seikoista säädettäisiin tarkemmin val- tioneuvoston asetuksella.

45 a §. Kaivannaisjätettä koskevat määrä- ykset. Lakiin lisättäisiin uusi 45 a §, joka olisi erityissäännös kaivannaisjätteitä koskevista määräyksistä. Kaivannaisjätteistä, niiden hyödyntämisestä ja käsittelystä voitaisiin kui- tenkin antaa määräyksiä myös muilla perus- teilla. Esimerkiksi kaivannaisjätteen käsitte- lystä aiheutuvasta melusta voitaisiin antaa määräyksiä 43 §:n perusteella.

Pykälän 1 momentin mukaan ympäristölu- vassa olisi annettava määräykset kaivannais- jätteestä sekä siinä tarkoitettua toimintaa kos- kevasta kaivannaisjätteen jätehuoltosuunni- telmasta. Säännöstä sovellettaisiin kaivos- toimintaa tai siihen rinnastettavaa toimintaa, rikastamoa, kivenlouhimoa, muuta kiven- louhintaa, kivenmurskausta tai turvetuotantoa koskevassa lupaharkinnassa, jos toiminnassa syntyy kaivannaisjätettä. Mainittujen toimin- tojen luvanvaraisuudesta säädetään ympäris- tönsuojeluasetuksen 1 §:n 1 momentin 7 kohdassa. Säännöksessä mainittaisiin erik- seen kaivostoimintaan rinnastettava toiminta, jolla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä erityi- sesti koneellista kullankaivuuta. Säännökses- sä määriteltäisiin kaivannaisjäte kallio- tai maaperässä luonnollisesti esiintyvän orgaani-

sen tai epäorgaanisen aineksen irrotuksessa taikka sen varastoinnissa, rikastamisessa tai muussa jalostuksessa syntyväksi jätteeksi.

Kaivannaisjätteitä olisivat siten esimerkiksi kaivuiden pintamaa-ainekset, sivukivet, ri- kastushiekka, selkeytysaltaiden lietteet ja vastaavat ainekset, jos niitä voidaan muutoin pitää jätteenä. Kaivannaisjätteitä eivät olisi esimerkiksi koneiden huollossa syntyvät jät- teet, turveaumojen peittämisessä syntyvät muovijätteet tai ottotoiminnan yhteydessä syntyvät yhdyskuntajätteet. Tällaisista jätteis- tä annettaisiin tarvittaessa määräyksiä 43 tai 45 §:n nojalla.

Jätehuoltosuunnitelma esitettäisiin osana ympäristölupahakemusta. Se hyväksyttäisiin osana toiminnan ympäristölupaa ja sen nou- dattamisesta annettaisiin määräys. Tarvittaes- sa lupaviranomainen voisi myös antaa täy- dentäviä määräyksiä jätehuoltosuunnitelman tavoitteiden täytäntöönpanemiseksi ja sen si- sällöstä. Velvollisuudesta tehdä kaivannais- jätteen jätehuoltosuunnitelma säädettäisiin lain 103 a §:ssä.

Pykälän 2 momentin mukaan luvassa olisi annettava lisäksi määräykset kaivannaisjät- teen jätealueen perustamisesta, hoidosta, käy- töstä poistamisesta ja jälkihoidosta. Kaivan- naisjätteen jätealue olisi alue, jota käytetään kaivannaisjätteet sijoittamiseen. Jätealue määriteltäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa.

Luvassa olisi lisäksi annettava määräys suuronnettomuuden vaaran torjumiseksi teh- tävästä sisäisestä pelastussuunnitelmasta.

Säännös koskisi suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavia jätealueita, joilla jätealueen vir- heellisen toiminnan tai sen rakenteellisen va- kauden tai siihen sijoitetun ongelmajätteen tai ympäristölle tai terveydelle vaarallisen kemikaalin vuoksi voi aiheutua merkittävää vaaraa ihmisten terveydelle, omaisuudelle tai ympäristölle. Tällaisen suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavan jätealueen yksilöinti pe- rustuisi direktiivin 22 artiklan perusteella an- nettuun komission päätökseen. Velvollisuu-

desta tehdä sisäinen pelastussuunnitelma säädettäisiin 103 b §:ssä.

Sisäinen pelastussuunnitelma käsiteltäisiin osana toiminnan ympäristölupahakemusta ja sen noudattamisesta annettaisiin määräys.

Luvassa hyväksyttäisiin sisäinen pelastus- suunnitelma noudatettavaksi ja samalla vel- voitettaisiin ylläpitämään sitä jatkuvasti toi- minnan muuttuessa. Suunnitelman ylläpitä- minen ja tarkistaminen tapahtuisi annettavan määräyksen perusteella yhdessä alueellisen ympäristökeskuksen ja pelastusviran- omaisten kanssa eikä lupaviranomainen hy- väksyisi näitä muutoksia joka kerta erikseen.

Tarvittaessa lupaviranomainen voisi myös antaa täydentäviä määräyksiä sisäisen pelas- tussuunnitelman tavoitteiden täytäntöönpa- nemiseksi ja sen sisällöstä.

Säännöksessä määriteltäisiin perusteet, joi- den perusteella kaivannaisjätteen jätealue määriteltäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Määrittely perustuisi direktiivin mukaisesti alueen luonteeseen sekä jätteen alkuperään, ominaisuuksiin ja sijoittamisen kestoon.

64 §. Ilmoituksen käsittely. Pykälään lisät- täisiin uusi 4 momentti. Kaivannaisjätteen jä- tehuoltosuunnitelma voitaisiin hyväksyä myös osana 61 §:n mukaista ilmoitusta. Il- moitus tehdään esimerkiksi kaivostoimintaa valmistelevasta, valtauksen yhteydessä toteu- tettavasta koelouhinnasta tai -rikastuksesta.

Velvollisuudesta tehdä jätehuoltosuunnitelma säädettäisiin lain 103 a §:ssä.

Jätehuoltosuunnitelma hyväksyttäisiin osa- na toiminnan ilmoituksen hyväksymistä ja sen noudattamisesta annettaisiin määräys.

Tarvittaessa lupaviranomainen voisi myös antaa täydentäviä määräyksiä jätehuolto- suunnitelman tavoitteiden täytäntöönpanemi- seksi ja sen sisällöstä vastaavasti kuin ympä- ristöluvassa.

103 a §. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuun- nitelma. Lakiin lisättäisiin uusi 103 a §, jossa säädettäisiin velvollisuudesta tehdä jätehuol- tosuunnitelma.

Pykälän 1 momentin mukaan ympäristölu- vanvaraisesta tai 61 §:n mukaan ilmoituk- senvaraisesta kaivostoiminnasta, sitä valmis- televasta tai siihen rinnastettavasta toimin- nasta, rikastamosta, kivenlouhimosta, muusta kivenlouhinnasta, kivenmurskauksesta tai

turvetuotannosta olisi tehtävä kai- vannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma. Koska velvollisuus olisi rajattu luvanvaraiseen tai ilmoituksenvaraiseen toimintaan, jätehuolto- suunnitelmaa ei tehtäisi pienimuotoisesta toiminnasta eikä myöskään esimerkiksi sel- laisesta aineksen ottamisesta, johon sovelle- taan pelkästään vesilakia. Velvollisuus tehdä jätehuoltosuunnitelma ei muuttaisi luvanva- raisuutta tai velvollisuutta tehdä 61 §:n mu- kainen ilmoitus.

Jätehuoltosuunnitelmaa ei tarvitsisi tehdä, jos kivenlouhinta tai kivenmurskaus liittyisi maa- ja vesirakentamiseen, jolla tarkoitettai- siin muuhun rakentamistoimintaan liittyvää pohjatyötä tai rakennelman tekemistä. Esi- merkiksi tielinjauksen louhintaan ja louheen murskaukseen työn yhteydessä ei liittyisi velvollisuutta tehdä jätehuoltosuunnitelma.

Velvollisuus tehdä kaivannaisjätteen jäte- huoltosuunnitelma koskisi vain toimintaa, jossa syntyy kaivannaisjätteitä. Jos esimer- kiksi pienimuotoisessa koneellisessa kullan- kaivuussa ei synny kaivannaisjätettä eri työ- vaiheiden jälkeen, ei toiminnasta tarvitse tehdä jätehuoltosuunnitelmaa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kai- vannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman tavoit- teista ja sisällöstä. Niistä säädettäisiin myös tarkemmin asetuksella. Jätehuoltosuunnitel- ma olisi osa ympäristölupaa ja jätehuolto- suunnitelman mukaiset toimet olisi yhteen sovitettava muiden toimintaa koskevien toi- mien ja määräysten kanssa. Jätehuoltosuun- nitelma ei myöskään estäisi, että kaivannais- jätteistä ja niiden käsittelystä tai hyödyntämi- sestä voitaisiin antaa määräyksiä muilla pe- rusteilla esimerkiksi melu- tai pölyhaittojen ehkäisemiseksi tai maaperän ja pohjaveden suojaamiseksi.

Pykälän 3 momentin mukaan toiminnan- harjoittajan tulisi arvioida toimintansa jäte- huoltoa ja tarvittaessa tarkistaa jätehuolto- suunnitelmaa vähintään viiden vuoden vä- lein. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että jäte- huoltosuunnitelmaa tulisi tarkistaa vastaa- maan olemassa olevaa toimintaa ottaen huo- mioon samalla myös mahdollisuudet jäte- huollon parantamiseen. Jätehuoltosuunnitel- man arvioinnista ja tarkistuksesta olisi tehtä- vä valvonnallinen ilmoitus, eikä valvontavi- ranomainen tekisi tämän johdosta hallinto-

päätöstä. Valvontaviranomainen voisi kui- tenkin ryhtyä tarvittaessa toimiin, jos tarkis- tus vaatisi jätehuoltosuunnitelman muutta- mista.

Pykälän 4 momentin mukaan toiminnan- harjoittajan olisi muutettava jätehuoltosuun- nitelma, jos kaivannaisjätteiden määrä tai laatu taikka jätteiden käsittelyn tai hyödyn- tämisen järjestelyt muuttuvat merkittävästi.

Jos jätehuoltosuunnitelmaa olisi muutettava, säännöksessä todettaisiin informatiivisuuden vuoksi, että tällöin olisi muutettava ympäris- tölupaa tarvittaessa siten kuin 58 §:ssä sääde- tään tai että ilmoitusta koskevaa päätöstä oli- si muutettava. Muuttaminen koskisi määräys- tä, jossa toiminnanharjoittaja olisi velvoitettu noudattamaan jätehuoltosuunnitelmaa. Jos jä- tehuoltosuunnitelman muuttamisesta aiheu- tuisi kuitenkin muita toiminnallisia muutok- sia muussa toiminnassa, tulisi harkita, olisiko lupaa muutettava toiminnan olennaisen muuttamisen vuoksi.

103 b §. Suuronnettomuuden vaaraa aihe- uttavat kaivannaisjätteen jätealueet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kaivannaisjätteen jätealueen toiminnanharjoittajan yleisistä velvollisuuksista suuronnettomuuksien eh- käisemiseksi. Toiminnanharjoittajan tulisi ol- la selvillä suuronnettomuuden vaarasta sekä huolehdittava jätealueen suunnittelusta, ra- kentamisesta, hoidosta ja käytöstä poistami- sesta ja jälkihoidosta siten, että suuronnetto- muuden vaara ehkäistäisiin.

Pykälän 2 momentin mukaan kaivannais- jätteen jätealueesta on suuronnettomuuden vaaran torjumiseksi laadittava toimintaperi- aateasiakirja sekä otettava käyttöön turvalli- suusjohtamisjärjestelmä ja sisäinen pelastus- suunnitelma. Säännös perustuisi kaivannais- jätedirektiivin 6 artiklaan ja se vastaisi olen- naisilta osin kemikaaliturvallisuuslain 30

§:ää. Suuronnettomuuden vaara liittyisi käy- tännössä lähinnä rikastushiekan patoraken- nelmiin. Vastaavia rakennelmia koskisivat valmisteilla olevan uuden patoturvallisuus- lain mukaiset erilliset selvitykset, jotka voi- taisiin hyödyntää osana suuronnettomuuden vaaran arviointia.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin toimin- taperiaateasiakirjan, turvallisuusjohtamisjär- jestelmän ja sisäisen pelastussuunnitelman laatimisen perusteista. Mainittujen turvalli-

suusasiakirjojen olisi oltava oikeasuhteiset kaivannaisjätteen jätealueesta aiheutuvaan suuronnettomuuden vaaraan. Sisäisessä pe- lastussuunnitelmassa olisi esitettävä toimen- piteet, joilla torjutaan mahdollisen onnetto- muuden vaikutuksia, rajoitetaan seuraukset mahdollisimman vähäisiksi, varaudutaan on- nettomuuden jälkien korjaamiseen ja joilla varoitetaan väestöä ja ilmoitetaan viranomai- sille. Pelastussuunnitelmaan olisi sisällytettä- vä selvitys toimintaperiaateasiakirjasta ja turvallisuusjohtamisjärjestelmästä. Suunnitel- man tulisi vastata muuttuvia tilanteita ja olo- suhteita ja se olisi siksi päivitettävä säännöl- lisesti tai tarpeen mukaan. Toimintaperiaate- asiakirjasta, turvallisuusjohtamisjärjestelmäs- tä ja sisäisestä pelastussuunnitelmasta säädet- täisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksel- la. Asetuksella voitaisiin säätää myös pato- turvallisuutta koskevien asiakirjojen huomi- oonottamisesta.

Pykälän 3 momentin mukaan toiminnan- harjoittajan olisi nimettävä tämän palveluk- sessa oleva vastuuhenkilö huolehtimaan siitä, että jätealueella toimitaan toimintaperiaate- asiakirjan, turvallisuusjohtamisjärjestelmän ja sisäisen pelastussuunnitelman mukaisesti.

Pykälän 4 momentin mukaan toiminnan- harjoittajan olisi tiedotettava suuronnetto- muuksien vaaran torjumista koskevista tur- vallisuustoimista sellaisille henkilöille ja yh- teisöille, joihin kaivannaisjätteen jätealueelta aiheutunut suuronnettomuus voisi vaikuttaa.

Toiminnanharjoittajan olisi tarkistettava mainitut turvallisuustoimia koskevat tiedot kolmen vuoden välein ja tarpeen mukaan tie- dotettava uudestaan. Tiedottamisesta ja siinä annettavista tiedoista säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin tämän lain suuronnettomuuden ehkäisemistä koske- vien velvoitteiden suhteesta kemikaaliturval- lisuuslain vastaaviin velvoitteisiin. Pykälää ei sovellettaisi, jos jätealueeseen sovelletaan kemikaaliturvallisuuslain 30–32 §:ssä säädet- tyjä vaatimuksia.

116 §. Rangaistussäännökset. Pykälän 2 momentin 5 kohtaan lisättäisiin säännökset kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmaan liittyvien ja kaivannaisjätteen jätealueiden suuronnettomuuksien vaaran torjumiseksi tehtävien toimien laiminlyönnin varalta.