UUSI NÄYTTELY- JA TAPAHTUMATILA LAPPEENRANNAN LINNOITUKSEEN
Anniina Jokinen | Opinnäytetyö Metropolia Ammattikorkeakoulu | Rakennusarkkitehtuurin tutkinto-ohjelma 2020
AISTIEN MERKITYKSESTÄ ARKKITEHTUURIN KOKEMUKSELLISUUDESSA
Tekijä: Anniina Jokinen Työn nimi:
Aistien merkityksestä arkkitehtuurin kokemuksellisuudessa- Uusi näyttely- ja tapahtumatila Lappeenrannan Linnoitukseen Korkeakoulu: Metropolia Ammattikorkeakoulu
Tutkinto: Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto
Koulutusohjelma: Rakennusarkkitehtuurin tutkinto-ohjelma Työn 1. ohjaaja: Jorma Lehtinen
Työn 2. Ohjaaja: Jarkko Könönen Vuosi: 2020
Kuvaplanssit: 6, A1 Pienoismalli: 1:200 Sivumäärä: 50 Kieli: suomi
Olemassaoloomme ihmisenä maailmassa kuuluu vahvasti aistimukset ja aistihavainnoista koostuva sisäinen maailma. Kokoamme tähän sisäiseen maailmaamme kuvia ja muistikuvia meitä ympäröivästä maailmasta, ja käytämme tätä sisäistä maailmaa havaitsemamme ympäristön tulkinnassa. Aistikokemuksiin pohjautuva arkkitehtuuriteoria käsittää niin sanottujen viiden klassisen aistin lisäksi myös muistojen merkityksen arkkitehtuurikokemuksessa, ajan ja historian aistimuksia sekä aistiyhdistelmien variaatioita. Opinnäytetyö Aistien merkitys arkkitehtuurin kokemuksellisuudessa, Uusi näyttely- ja tapahtumatila Lappeenrannan linnoitukseen tutkii näitä merkityksiä, sekä aistiteorian soveltamista näyttelytilan suunnittelussa.
Työn punaisena lankana toimii arkkitehti, professori Juhani Pallasmaan teos Ihon Silmät – arkkitehtuuri ja aistit, jonka lukeminen kuuluu maailmanlaajuisesti arkkitehtuurin opintojen teoriakursseille.
Kokemuksellisuuteen perustuva arkkitehtuuriteoria käsittää aistien lisäksi myös muita kokemuksellisuuteen liittyviä aspekteja, jotka tästä opinnäytetyöstä on rajattu pois.
Opinnäytetyön tutkimustyön tuloksia sovelletaan Etelä-Karjalan Museon lisäosan suunnittelussa sekä rakennuspaikan analysoinnissa, joka sijaitsee Lappeenrannan linnoitusalueella Saimaan niemessä Lappeenrannan satama-alueen läheisyydessä. Tutkimuksen tuloksena syntyi idea kahden näyttelytilan rakennuksesta, toiminnallisesta ja rauhoittavasta. Näyttelytiloista toiminallinen näyttelytila stimuloi aistikokemuksia, pitäen sisällään kokemuksellisen näyttelyn Etelä- Karjalan historiasta. Toinen näyttelytila eli rauhoittava näyttelytila toimii vaihtuvien näyttelyiden tilana keskittäen kokijansa huomion näyttelyesineisiin.
TIIVISTELMÄ
Author: Anniina Jokinen Title:
Meaning of Sensual Experience in Architecture- New Exhibition Centre to Fortress of Lappeenranta
University: Metropolia University of Applied Sciences Degree: Bachelor of Engineering
Degree Programme: Degree Programme in Construction Architecture 1st instructor: Jorma Lehtinen, Senior Lecturer
2nd instructor: Jarkko Könönen , Senior Lecturer Year: 2020
Poster presentation: 6, A1 Scale model: 1:200 Number of pages: 50 Language: finnish
ABSTRACT
Human life is based on sensual experiences and a sensory perception based inner world which includes experiences and panoramas of the world around us. Architectural theory based on sensory perception involves memories, sensations of time, history and a combination of the six external senses. The present thesis studies the significance of sensual perception when designing exhibition spaces.
The corner stone here is a Polemic Essay by Architect and Professor Juhani Pallasmaa called the Eyes Of The Skin: Architecture and the Senses Experience based architecture theory involves many other aspects besides sensual perception, but the thesis limits to senses and the way architecture is experienced through them.
The findings of the study are applied by designing a new separate extension to the Museum of Southern Karelia and analysing the location. The Museum of South Karelia is located in Lappeenranta near the lake Saimaa and the harbour of Lappeenranta. The objective was to design a two-part exhibition space. The functional showroom itself stimulates sensual experiences containing an experiential exhibition of the history of South Karelia. The second part is a showroom for temporary exhibitions and it aims to calm the visitors’ senses to focus and explore the showpieces.
SISÄLLLYSLUETTELO
TIIVISTELMÄ 2
ABSTRACT 3
SISÄLLLYSLUETTELO 4
1 JOHDANTO 6
2 ARKKITEHTUURIN AISTIMUKSISTA - TEORIAPERUSTA 2
2.1 AISTIEN MERKITYS ARKKITEHTUURIKOKEMUKSESSA 3
2.3 TILAN JA MITTASUHTEIDEN KOKEMINEN 5
2.4 AJAN AISTIMINEN 5
3 MONIAISTILLISUUS NÄYTTELY- JA TAPAHTUMATILAN SUUNNITTELUSSA 6
3.1 VALON ULOTTUVUUDET 7
3.2 LIIKE JA TILOISSA LIIKKUMINEN 8
3.3 MITTAKAAVA 10
3.4 HAPTISUUS 12
3.5 AKUSTIIKKA 13
4 TEORIAN SOVELLUS SUUNNITTELUPROJEKTISSA 14
4.1 RAKENNUSPAIKAN AISTIMUKSET 15
4.2 IDEASTA KONSEPTIKSI 20
4.3 MASSOITTELU 22
4.4 MATERIAALIVALINNAT 24
5 ETELÄKARJALAN MUSEON LISÄOSAN SUUNNITELMIEN ESITTELY 26
5.1 KOKONAISUUS 27
5.2 ULKOTILAT 28
5.3 TILA-OHJELMA 30
5.4 SISÄTILAT 30
5.5 LIIKE-EPISODIT 32
5.6 DETALJIT 34
6 LOPUKSI 38
6.1 TEORIAN SOVELTAMINEN 39
6.2 OPINNÄYTETYÖSTÄ OPITTUA 40
6.3 LOPPUSANAT 41
7 LÄHTEET 42
7.1 PAINETUT LÄHTEET 43
7.2 DIGITAALISET JULKAISUT 43
8 LIITTEET 44
LIITE 1. OPINNÄYTETYÖN TEHTÄVÄNANTO 45
LIITE 2. PLANSSIPIENENNÖKSET 46
1 JOHDANTO
Rakennusarkkitehtuuriopintojeni kolmantena vuonna näin mieleenpainuvimman ja kummallisimman uneni. Kyseisessä unessani halusin tietää, miten voin oppia ymmärtämään arkkitehtuuria ja mitä hyvä arkkitehtuuri tarkoittaa. Kysyin unessa asiaa opettajaltani, joka salamyhkäisesti virnuillen ojensi minulle kartan ja kertoi sen johtavan vastauksiin. Kartta johdatti minut syvälle Suomen Arkkitehtuurimuseon välikattoon. Tie välikaton uumeniin oli työläs ja täynnä ylitettäviä esteitä, mutta lopulta välikaton salaisen sisäänkäynnin saavutettuani edessä avautui uskomaton hämyinen punainen tila, jonka keskellä istui sininen mies valtaistuimellaan. Sininen mies oli vauhdikas muukalainen, jonka ääntelyä ja huudahtelua en ymmärtänyt. Hän ei ollut ilkeä, mutta olin silti kauhuissani. Kysellessäni vastauksia, sain vastaukseksi vain spontaaneilta kuulostavia huudahteluja ”ÄÄGGH! IEEEEE!”
Lähdin pettyneenä pois, en ymmärtänyt sanaakaan. Uni oli merkillinen ja jäi pysyvästi mieleeni. Se sai minut havahtumaan siihen, että vaikka kaikki faktat olisivat edessäni en tulisi ymmärtämään niitä, ennen kuin ymmärrän arkkitehtuurin kieltä.
Pian unen jälkeen aloin pohtia näkemyksiäni ja suhtautumistani rakennettuun ympäristöön ja sen kokemiseen. Tätä asiaa eräälle opiskelijakollegalleni pohtiessa huomasin hänen käyneen samoja ajatuspolkuja läpi. Hän suositteli minulle Juhani Pallasmaan teosta Ihon Silmät ja kotiin saavuttuani laitoin heti teoksen tilaukseen. Teos mullisti käsitykseni arkkitehtuurista ja antoi minulle voimakkaan mission:
Oppia ymmärtämään ja soveltamaan aistikokemuksiin perustuvaa arkkitehtuuria käytännön suunnittelussa.
Opinnäytetyöni aihepiiriksi muodostui tästä tutkimisen innosta aistein vastaan otettavan informaation merkitys ja soveltaminen rakennetussa ympäristössä. Opinnäytetyölläni pyrin vastaamaan tutkimuskysymykseeni: ”Miten soveltaa aistikokemuksiin perustuvaa arkkitehtuuriteoriaa rakennussuunnittelussa?”. Opinnäytetyön aiheen ollessa hyvin subjektiivinen ja henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuva, aihetta tarkastellaan yleisten aistikokemus käsitysten perusteella.
Opinnäytetyön rakenne koostuu teoriaperustan esittelystä, soveltamisosasta näyttelytiloissa sekä suunnitteluratkaisujen johtopäätöksistä. Opinnäytetyön viimeisessä osiossa käsitellään Opinnäytetyön tutkimuksessa esiin tulleita tuloksia ja sovelletaan näyttely- ja tapahtumatilarakennuksessa, joka on irrallinen lisäosa Lappeenrannan linnoituksessa sijaitsevalle Etelä-Karjalan Museolle.
2 ARKKITEHTUURIN AISTIMUKSISTA - TEORIAPERUSTA
2.1 AISTIEN MERKITYS ARKKITEHTUURIKOKEMUKSESSA
Käsitämme meitä ympäröivän tilan aistiemme kautta. Ensimmäisiä kokemiamme tiloja ovat äitiemme kohdut, joita olemme tunnustelleet potkien ja nipistellen seinämiä (Räsänen 2010:29.). Arkkitehtuurin ja tilojen aistiminen alkaa siis paljon ennen tilallisen tietoisuutemme muodostumista. Lapsena suojaa ja muuttumattomuutta on voinut tuoda rakennus, jota kutsumme kodiksi. Erilaiset aistein havaittavat ominaisuudet kuten päivänvalo, tuoksut, äänet ja materiaalien tuntu luovat erityislaatuisen tunnelman minkä imitointi jälkeenpäin on lähes mahdotonta. Läpi elämämme kuljemme läpi tilojen jotka liikuttavat meitä, koska ne osaavat kertoa meille jotain omasta olemassaolostamme aistimaailmamme kautta. (Vellachi Ganesan 2017:5.) Aistien merkitys ihmiskunnalle on ollut kautta aikojen tärkeää selviytymisen kannalta.
Lisäksi aistien tarjoama informaatio synnyttää henkilökohtaisia ainutlaatuisia tuntemuksia ja omakohtaisia kokemuksia, jotka eivät ole verrattavissa toisiinsa.
Esseessään Ihon silmät - arkkitehtuuri ja aistit Suomalainen arkkitehti, professori Juhani Pallasmaa kuvailee aistien merkitystä arkkitehtuurissa seuraavasti:"Jokainen koskettava arkkitehtuurikokemus on moniaistinen;
aineen, tilan ja mittakaavan ominaisuuksia mittaillaan yhtä lailla silmillä, korvilla, nenällä, kielellä, luustolla ja lihaksilla." (Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016:11.)
Viiden ihmisen klassisen aistin: makuaistin, hajuaistin, näköaistin kuuloaistin ja tuntoaistin lisäksi havainnoimme ympäristöämme myös toisiinsa kytköksissä olevien aistikokemusten järjestelmien kautta (Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016:34.) Arkkitehtuurin kokemisessa aistihavainnoilla on siis kokonaisvaltainen merkitys.
Monia ulottuvuuksia kuten mittakaavaa, tilaa ja materiaa tutkitaan viiden klassisen aistin lisäksi myös aistikuvitelmien ja aistimuistojen kautta.
Aikaisemmat kokemukset nousevat merkittävään rooliin analysoidessa aistihavaintojen kokemuksellista sisältöä ja sen merkityksiä. Mikäli ihminen havainnoi katsomalla, näkemiseksi kutsutussa tapahtumassa muut aistit merkityksellistävät havaittua tietoa. Havaitsemistapahtuma on aina yhdistelmä aikaisempia aistielämyksiä ja tuntemuksia. (Granö, Keskitalo 2013:7.) Moniaistillisen kokemuksen etenemistä on kuvailtu teoksessa Visuaalisen Kokemus seuraavasti: "Moniaistinen kokemus etenee varsin assosiatiivisesti, aistimuksesta, muistista, tietämisestä ja merkitysten kohtaamisesta toiseen." (Granö, Keskitalo 2013:7.)
Anne-Mari Forssin teoksessa Paikan Estetiikka ympäristön aistimuksia käsitellään konkreettisina aineellisina aistihavaintoina sekä tunnelmaa luovina aineettomina havaintoina. Aineellisten aistihavaintojen voidaan käsittää olevan selkeästi kosketeltavia aineellisia asioita kuten materia, sen tiheys ja paino. Ei aineellisilla taas "aineettomia" ominaisuuksia, jotka havaitaan silti aistimalla. Aineettomia ominaisuuksia voi olla esimerkiksi valo, varjot, äänet ja tuoksut. (Forss 2007:78-79.) Molemmilla, sekä aineellisilla, että aineettomilla aistikokemuksilla on olennainen osa arkkitehtuurin aistikokemusta.
Arkkitehtuurin aistikokemusten katsotaan siis jakautuvan kolmeen kategoriaan edellisten teorioiden pohjalta: aineelliset havainnot, aineettomat havainnot ja niiden havaintojen synnyttämä sisäinen maailma
2.2 AISTIEN MUISTO- JA TUNNEYHTEYS
Helsingin Yliopiston Unitube-kanavalle taltioidulla videolla Kaiken maailman aistit Professori Kristian Donner selittää aistimuksiin liittyviä voimakkaita tunnelatauksia aistimusten biologisten tehtävien kautta. Ihmisen aistien biologinen päätehtävä on kertoa ihmiselle elintärkeistä tehtävistä ja asioista kuten kodista, vihollisista, ravinnosta ja parittelusta, joihin kaikkiin liittyy voimakkaita tunnelatauksia.
Hajuaisti on aisteista eniten tunteisiin vaikuttava aisti nenän ja aivojen etulohkon biologisen rakenteen vuoksi. (Donner, Helsingin Yliopisto 2015.)
Juhani Pallasmaa kuvailee hajuaistimusten muistojen ja tuntemusten tilakokemusta seuraavasti: "Tietty haju saa meidät tietämättämme astumaan uudestaan tilaan, joka on täysin pyyhkiytynyt muistista;
sieraimet herättävät unohtuneen mielikuvan ja meidät on houkuteltu astumaan eläväiseen päiväuneen" (Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016:42-43.)
Aistimuksien muistamisen kokemuksellista sisältöä käsitellään Helsingin Yliopiston Unitube-kanavalle taltioidulla videolla Kaiken maailman aistit professori emeritus Simo Knuuttilan luennossa aistimuistin kautta. Aistimuisti ja mielikuvitus esittävät aistisisällön silloinkin kuin havainnoitu kohde ei ole havaittavissa. Professori ottaa esimerkiksi makuaistin aistikokemuksen, jonka pystyy maistettuaan palauttaa mieleen hyvin elävästi kuitenkaan maistamatta sitä. (Knuuttila, Helsingin Yliopisto 2015.) Arkkitehtuurin kokemuksissa ihminen voi siis hyödyntää aistimuistiaan kerran koetun tiedon perusteella.
Havainnoidessa näkemällä tiedämme, miltä jokin pinta tuntuu ja pystymmekin katseellamme havainnoimaan esimerkiksi materiaalien karkeutta, tiheyttä tai lämpötilaa.
Kokemuksellisessa arkkitehtuuriteoriassa muistoja käsitellään osana sisäistä maailmaa ja kehollista muistia, sekä näiden yhdistelmänä.
Teoksessa Body, Memory, and Architecture muistamista ja muistoja käsitellään kokemusten synnyttäminä tunteina. Teoksessa kuvaillaan muistojen kehittymistä sisäisestä maailmasta vastaavasti: "Sisäinen maailmamme käsittelee yleiskuvia ympäristön aikaansaamista aistien ja fyysisten reaktioiden tuottamista kokemuksista, jotka ovat muodostuneet osaksi identiteettiämme, tunteiksi. Sisäinen maailmamme, on kansoitettu ihmisillä, paikoilla ja tapahtumilla, jotka ovat herättäneet meissä tuntemuksia". (Bloomer, Moore 1977:49.) Maailma on siis meissä ja muistoissamme samalla tavalla, kun olemme maailmassa. Sovellettaessa tätä ajattelutapaa arkkitehtuuriin kokemiseen, joka on osa maailman kokemusta, voisi siis sanoa arkkitehtuurin olevan meissä ja muistoissamme samalla tavalla, kuin me olemme arkkitehtuurissa.
Muistamme paikan yleensä sen omintakeisen olemuksen vuoksi, mutta ainutlaatuisuuden lisäksi muistamme sen myös assosiaatioiden vuoksi, joista on tullut osa sisäistä maailmaamme. Informaation välittämisen lisäksi aistit saavat aikaan myös mielikuvituksen heräämisen.
Taiteenmuodot kuten arkkitehtuuri herättävät aistimuksien kautta syvällisempää ajattelua olemuksestamme ja olemassaolostamme.
(Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016: 34-37.) Mielikuvituksen herättävän arkkitehtuurikokemuksen voidaan katsoa olevan yleisellä tasolla positiivinen tapahtuma. Positiiviset assosiaatiot ja aistien kautta heränneet mielikuvituksen käynnistäneet kokemukset siirtyvät sisäiseen maailmaamme ja niistä muodostuu muistoja arkkitehtuurista.
2.3 TILAN JA MITTASUHTEIDEN KOKEMINEN
Tila arkkitehtuurissa on jossain määrin rajattu kolmiulotteinen alue.
Rajana voi toimia moni asia kuten rakennelma, luonto tai osa luontoa, rajan ei tarvitse hahmottua pystysuuntaisena toimiakseen tilan rajana.
Tila voi rajautua taivaaseen asti tai tila voi rajautua rakennelmalla hyvinkin matalalla. Nämä tilaa rajaavat havaittavat reunat määrittelevät tilakokemuksen. (Räsänen 2010:29) Teoksessa Arkkitehtuurin ABC 2 – Arkkitehtuurin peruskäsitteitä tilan kokeminen määritellään seuraavasti:
"Tilan kokemiseen vaikuttavat kaikkien rajojen mitat ja etäisyydet toisistaan, niiden materiaalit ja muodot, aukkojen määrä ja sijainti, materiaalien tuoksut ja niistä heijastuvat äänet."(Räsänen 2010:29.) Arkkitehtonista mittakaavaa hahmottaessa vertaamme itseämme ja oman kehomme mittoja havaittuun ympäristöön. Imitoimme tietämättämme rakennelmien asentoja koko kehollamme. (Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016:51.) "Nurmikkoon asetellut askelkivet ovat askeleiden kuvia ja jälkiä. Kun avaamme oven, ruumiin paino kohtaa ovenpainon: jalat mittaavat askelmia portaita laskeutuessamme, käsi sivelee kaidetta, ja koko ruumis liikkuu dramaattisesti tilan poikki"
(Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016:48.) Pallasmaan kuvailema kokemus tilan ruumiiseen kokemukseen kertoo tilan ja sen mittakaavan hahmottamisesta ruumiillisen peilaamisen kautta, missä aistituntemukset ja kokemukset ovat vahvasti läsnä.
Ihmisen sosiaaliseksi näkökentäksi kutsutun havaintoetäisyyden katsotaan kattavan 100 metriä. Tällä matkalla ihminen havaitsee visuaalisesti toisen ihmisen, muut aistit astuvat kuvaan etäisyyden pienentyessä.
Useimmat Euroopan vanhoista kaupungeista ja toreista noudattavat tätä sosiaalisen näkökentän mittakaavaa.Näiden kaupunkien tornit harvoin ylittävät 100 metrin korkeutta tai kaupunkien aukiot 100 metrin leveyttä. (Gehl 1966:35-38.)
2.4 AJAN AISTIMINEN
Kokiessamme ympäristöä hahmotamme samalla aikaa nykyisyyden, menneisyyden ja tulevaisuuden muodossa. Liikkuessamme paikoissa saamme aistimuksia, jotka järjestäytyvät aistimuistissamme kokonaisuudeksi. (Stenros, Aura 1987:12.) Teoksessa Time, Motion and Architecture ajan arkkitehtuurikokemusta osuvasti seuraavin sanoin: "Ilmiö on sama kuin jos katsoja tarkastelee veistosta liikkumalla sen ympäri ja muodostaa mielikuvan vasta, kun hän on nähnyt veistoksen joka puolelta.
Samalla tavalla arkkitehtonisen kohteen ymmärrys ja kokemus syntyy liikkeen edetessä, toisiaan seuraavien havaintojen lomittuessa mielessä ja muistissa" (Stenros, Aura 1987:12.)
Rakennuksien pohjakartta siis ikään kuin pinttyy mieleemme aistimusten kautta ajan kuluessa siinä liikkuessamme Kulkemalla rakennuksessa se muodostuu kokonaiskuvaksi johon liittyvät vahvasti kaikki tiloissa koetut aistimukset.
Aika on aistittavissa rakennetussa ympäristössämme myös konkreettisemmin. Muuttuessaan ajassa paikka kerää historiallista syvyyttä ja ajan kuluminen jaetaankin ympäristön kokemusta tarkastellessa kahteen osa-alueeseen luonnolliseen ja historialliseen aikakokemukseen. Käsiteltäessä luonnollista aikakokemusta käsitellään asioita kuten materiaalien patinoitumista, luonnon esiin kasvamista, sekä yleisesti eletyn elämän jättämiä konkreettisi-a jälkiä. Historiallinen ulottuvuus sen sijaan käsittää kirjoitetun tai kerrotun tiedon, mikä toisinaan voi esiintyä paikoissa muistomerkkeinä, katujen niminä, luotien jälkinä, raunioina tai arkkitehtonisina tyylisuuntina.(Forss 2007:81-87.) Juhani Pallasmaa tiivistää arkkitehtuurin aikakokemuksen runollisesti:
"Arkkitehtuuri yhdistää meidät kuolleisiin; rakennusten kautta voimme kuvitella keskiaikaisen kadun hyörinän ja voimme sielumme silmin nähdä juhlivan kulkueen lähestyvän katedraalia"(Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016:41.)
3 MONIAISTILLISUUS NÄYTTELY- JA TAPAHTUMATILAN SUUNNITTELUSSA
3.1 VALON ULOTTUVUUDET
Valo tuo elämän maapallolle, se mahdollistaa kykymme nähdä ympäristömme, sekä määrittelee mitä näemme. Kehomme ja mielemme ovat vahvasti kytkeytyneinä luonnonvalon tuomiin sykleihin.
Valon liikkeen luomat luonnon rytmit aktivoivat aisteja ja unelmointia tyydyttäen ihmismielen tarpeita. (Plummer 2009:6.)
Valon vaikutuksesta unelmointiin puhuu myös Juhani Pallasmaa:
"Himmeä valo ja varjot stimuloivat mielikuvitusta ja unelmointia.
Näköaistin tarkkuutta on vaimennettava, jotta voi ajatella selkeästi, sillä ajatukset liikkuvat hajamielisen ja tarkentumattoman katseen mukana. Kirkas, homogeeninen valo jähmettää mielikuvituksen, aivan kuten olemassaolon kokemus ja paikan tuntu heikkenee homogeenisessa tilassa." (Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016:37.)
Näyttelytiloissa valon määrän tulee olla himmennettävissä ja muunneltavissa. Pohjoisesta tulevaa epäsuoraa luonnonvaloa on suositeltavaa hyödyntää näyttelytilojen arkkitehtuuria ja valomaailmaa suunnitellessa. (RT 96-10509:1-3.)
Valo voikin siis olla yksi käytetyistä rakennusmateriaaleista, josta syntyy samanlaisia visuaalisia ja tuntoaistillisia kokemuksia kuin muistakin rakennusmateriaaleista. Valon ja varjon vaihtelu eri pinnoilla voi parhaimmillaan luoda hiljaisuuden ja ajantuntemuksia. (Haapala 2006:262.)
3.1.2 Valo ja värit
Vuorokauden- ja vuodenajat luovat loputtoman määrän vaihtelevia väriskaaloja, joihin vaikuttavat lämpötilan vaihtelut, auringon liikkeen eri kulmat sekä säätilat. Luonnonvalon väri vaihtelee pohjoisien kesien kirkkaasta ja kontrastisesta valosta tropiikin ilmankosteuden
vaimentamaan pehmeämpään valoon ja kaikkeen siltä väliltä. Tämä ilmiö osaltaan selittää pohjoisen pallonpuoliskon pitkät ja terävät varjot, ja sen miksi auringonlaskut näyttävät untuvaisen ja pehmeiltä.
(Arnkil, Kokkonen 2013:182.)
Valo tuo esiin varjojen kolmiulotteisuuden lisäksi myös havainnoimamme värit. Havaittu värimaailma voi vaihdella fyysisten rakenteellisten syiden vuoksi ihmiskohtaisesti. Värit esiintyvät meille lukusissa muodoissaan kuten esimerkiksi: heijastuksina, läpinäkyvinä, pintaväreinä ja hohtona.
(Arnkil, Kokkonen 2013:56-57.)
Valaistuksella ja valon värillä on suuri merkitys värien tuottamiin aistikokemuksiin, sillä valon väri ja sen varjojen esiintuomat pintamateriaalien tekstuurit vaikuttavat värin luomaan aistikokemukseen. Tarkastellessa materiaalin pintaa etäisyys on kokemusta hallitseva tekijä. Satojen metrien päässä häämöttävä tiiliseinä havainnoituu meille yksivärisenä, josta lähestyttäessä alkaa erottua yksittäiset tiilet, niiden matka ihmisen käytössä ja niistä näköaistin kautta heräävät tuntoaistilliset kokemukset karheudesta ja rakenteesta. (Arnkil, Kokkonen 2013:61-62.)
Maalien läpinäkyvyydellä, kiillolla ja paksuudella on teknisten ominaisuuksien lisäksi myös vaikutuksia aistikokemuksiin. Nykyisin käytettävissä oleva maaliteollisuus tuottaa jatkuvasti parempia ja kestävimpiä maalisekoitteita ja lakkoja, jotka ovat asteittain korvanneet perinteisiä ja työläämpiä maalaustekniikoita. Maalien kestävyyden parantuminen on johtanut siihen, etteivät rakennuksien pinnat tarjoa aisteille kokemusta elävyydestä ja ikääntymisestä. (Arnkil, Kokkonen 2013:62.)
Näyttelytiloissa pyritään yleisesti välttelemään liian suuria värikontrasteja näyttelyesineiden vaihtuvuuden ja esiintuonnin vuoksi.
(RT 96-10509.)
3.2 LIIKE JA TILOISSA LIIKKUMINEN
Kappaleessa 3.5 Ajan aistiminen, käsiteltiin liikkeen luomien aistikokemuksien merkitystä. Liike arkkitehtuurissa käsittää mm.
valon liikkeen, ympäristön liikkeen, itse liikkumisen tilasarjassa sekä rakennusten luoman tunteen liikkeestä.
Esimerkkinä liikkeen aistimuksen merkityksestä voidaan pitää liikkumista ajoneuvolla kapealla metsätiellä laajan monikaistaisen moottoritien sijaan. Lähellä olevat vaihtuvat kohteet ja niiden taustavaihtelu luovat liikkeen aistimuksen, ja kapealla metsätiellä sama vauhti tuntuukin kovemmalta. Arkkitehtuurissa tätä samaista liikkeen tuntua voidaan lisätä jaksotuksen keinoin. Tasainen sileä seinä luo vähemmän mielenkiintoisia kiintymäkohtia kuin jaksoittainen jatkuvuuden katkaiseminen, korkeusvaihtelut tai pinnan muutokset.
(Stenros, Aura 1987:137.) Liikkumisesta syntyvää aistien luomaa havaintovaikutelmaa voidaan soveltaa myös musiikin kautta kuten kirjassa Time, Motion and Architecture: "[..] erilaiset teemat, läheiset ja kaukaiset, nopeat välähtelyt ja rauhalliset pinnat sekä hahmot taustaa vasten ovat aineksia, joista ’liikkeen melodia’ syntyy"(Stenros, Aura 1987:137.)
Kaksi tai useampi kohde luo yhteen kiinteään kohteeseen verrattuna enemmän liikkeellisiä kokemuksia. Tätä illuusiota voidaan korostaa jakamalla massaa elementteihin, joilla on etäisyyttä toisiinsa.
Liikevaikutelmaa voidaan lisätä taka-alaan ja etualaan sijoitetulla massoittelulla, mitä irrallisempia massat ovat toisistaan sitä suurempi liikevaikutelma on. Rakennuksen sijaitessa akselin päässä, sitä kohtisuoraan liikuttaessa rakennuksesta syntyy tausta, joka tarkentuu lähestytettäessä. Tällöin liikkeen ilmaus jää kohteen ulkopuolisille elementeille kuten puustolle ja katuvalaisimille. (Stenros, Aura 1987:139- 147.)
Ympäristössä liikkeen lisäksi tarvitaan myös liikettä hidastavia pysähtymiseen altistavia tekijöitä. Näissä tapauksissa pyritään pysäyttämään lineaarinen liikkeen tuntu. Tallaisia keinoja staattisuuden tunteen luomiseksi ovat esimerkiksi keskittyneet muodot ja ylävalon luoma harmonisuus ja kohtisuora liike. Liikeaistimusten passivoimiseksi voidaan käyttää tehokeinoja kuten suunnan muutosta ja sen kohdistamista rakennukseen saapumisreitillä, sisäänkäynnillä tapahtuvan pysähtymisen tunteen tulee olla riittävän moniulotteinen kiinnostavuuden säilyttämiseksi. Liikkeen ja liikkumattomuuden aistimusten tulee olla selkeitä ja jäsentyneitä liikkumisepisodeja ristiriitaisten liiketuntemusten välttämiseksi. Liikkeen aistimusten tuntu voidaan toteuttaa myös detaljitasolla esimerkkinä tästä kirjassa Time, Motion and Architecture on mainittu Alvar Aallon suunnittelema Villa Mairean sauvastolla reunustettu portaikko, jonka sauvastot liikkuvat etualalla pihamaisema taustanaan. (Stenros, Aura et al. 1987:153-167.) Näyttelytilojen suunnittelussa tiloissa liikkumiselle ja tilojen sijainnille on annettu ohjeistuksia, jotka käsittävät mm. esteettömyysvaatimukset, joustavuuden sisääntulo-, aula ja vaatetiloissa, sekä varastojen, purkaus ja pakkaustilojen yhteyden näyttelytilaan. Näyttelytilojen suunnittelussa tulee huomioida myös esineiden liikuttelu tilasta toiseen.
(RT 96-10509:1.)
Museokokemuksen alkamisen kannalta tärkeää on kokemus sisäänkäynniltä, joka toimii kokemuksen ankkurina. Moniaistillisen reitin saavuttamiseksi voidaan soveltaa ajatusta toisiinsa kytkeytyneistä tiloista ja paviljongeista sekä käytävistä, jotka luovat jatkuvan liikkeen näyttelytilojen halki, jolloin tilakokemuksista syntyy kokemusten ketju, joka muodostuu kokonaisuudeksi mielikuvituksen ja muistojen kautta.
Museokokemuksen päättyessä paluu sisäänkäynnille sulkee kokemuksen ja siitä tulee osa menneisyyttä. (Levent 2014:223-230.)
Kuva 1, Helmer Stenrosin suunnittelema Amer-yhtymän pääkonttori Helsingin Käpylässä 1986. Rakennuksen arkkitehtuuri perustuu peräkkäisiin sekä mekaanisiin, että psykologisiin liikkumisepisodeihin.
(Stenros, Aura 1987:150-154.) Kaaviossa episodit kuvattu symbolein, joissa kolmio edustaa liikkeen dynaamisuutta ja ympyrä staattisuutta.
Kuva 2, Helmer Stenrosin suunnittelema Experimental House 1978- 81. Koetalossa tutkittiin pysähtyvää liikettä, ja maisemien ikkunoista muodostavaa aktiivista liikettä, jossa pysähdyksen tunne tapahtuu vasta ikkunan edessä. (Stenros, Aura 1987:155-156.) Kaaviossa episodit kuvattu symbolein, joissa kolmio edustaa liikkeen dynaamisuutta ja ympyrä staattisuutta.
3.3 MITTAKAAVA
Etäisyyden mielekkyys riippuu kontaktin sisällöstä. Ihmisellä on kyky tehdä aistimuksia ja havaintoja hyvinkin kaukaa, lähestyttäessä aistimukset luovat intensiivisempiä kokemuksia, jotka ovat merkityksellisiä tuntemuksien kannalta. Lähietäisyydellä rekisteröimme vähemmän aistiärsykkeitä kuin kauemmalta havainnoidessamme.
Neljä eri kommunikaatioetäisyyttä; intiimietäisyys, henkilökohtainen etäisyys, sosiaalinen etäisyys ja julkinen etäisyys voidaan hahmottaa puheäänen voimakkuuden kautta. (Gehl 1966:47.)
Ihmiset etsivät ympäristössään omaa tilaansa, ja ihmisten vuorovaikutus vaatiikin tilaa riittävästi. Gehl kuvaa teoksessa Ihmisiä Kaupungissa ihmisen vaatiman tilan aiheuttamaa tanssia seuraavin sanoin: "Kadulla ja pihoilla saattaa nähdä kokonaisen koreografian, jossa vuoroin lähestytään ja vuoroin etäännytään, vuoroin keinahdellaan toista kohti ja taas takaisin – ja lopulta peräydytään kunniallisesti tilanteesta."
(Gehl 1966:50.) Tilaa edellytetään siis riittävästi, muttei liikaa. Ihminen nauttii toisen ihmisen kanssa keskustelusta samalla tasolla niin, että molemmat voivat hakea oman tilansa. (Gehl 1966:50.)
Pienissä ja kapeissa tiloissa aistimme yksityiskohdat, ihmiset ja rakennukset intensiivisesti ja henkilökohtaisesti. Tämän ihminen jäsentää mielessään mielekkääksi kokemukseksi, joka on yhtä aikaa lämmin ja henkilökohtainen. Etäisyyksien ja väljyyden kasvaessa tila muuttuu persoonattomammaksi ja kylmemmäksi. Hajallaan ja etäällä olevat rakennusmassat eivät tarjoa paljoakaan ihmisen lähiaisteille, eivätkä siitä syystä kytkeydy tunteisiin. (Gehl 1966:50-53.)
Mittakaava on myös osa liikkeen tuntemusten suunnittelua, liike- episoden ollessa liian pitkiä, tai lyhyitä liikeen aistimukset voivat jäädä välittymättä kokijalleen, tähän mitakaavaan vaikuttaa myös liikkujan mekaaninen kulkunopeus. (Stenros, Aura 1987:155.)
Kuva 3, Aistit on mahdollista jakaa kahteen kategoriaan: etäaisteihin (näkö-, kuulo- ja hajuaisti) sekä lähiaisteihin (maku- ja tuntoaisti). Sosiaalisen näkökentän etäisyydellä erotamme yksityiskohtia enemmän kohteen lähestyttäessä. Katseluvyöhykkeellä erotamme toisen ihmisen, hänen äänensä erotamme 50m kohdalla. Julkinen etäisyys on etäisyys minkä pidämme meille tuntemattomaan ihmiseen muodollisen kontaktin saavutettamiseksi. (Gehl 1966:50-53.) Kaaviossa ympyrä symboloi aistikokemuksen voimakkuutta.
GSEducationalVersion
100m 80m 50m 20m 10m 7,5m 5m 2m 0,5m
sosiaalinen näkökenttä katseluvyöhyke kuulovyöhyke julkinen etäisyys
kaaviot 1:639,13
GSEducationalVersion
Kuva 4, Autoilijan huomio kiinnittyy pääsääntöisesti liikenteeseen jolloin mittakaavan huomioiminen keskittyy suurempiin pintoihin , niiden massoihin ja väreihin. Pintojen havannointi tapahtuu sivusilmällä ja näkökenttä on kapeampi ja se keskittyy taustan ja edustan vaihteluhin, sekä maantasokerroksen linjoihin. (Stenros, Aura 1987:150-137.)
Kuva 5, Jalankulkija erottaa ympäristöstään enemmän aistein havaittavia mittakaavan ominaisuuksia. Massojen jakautuessa kahteen tai useampaan toisistaan erottuvaan osatekijään saavutetaan mielenkiintoa, liikkeentuntua, sekä mittakaavan vaihteluita. Jalankulkija kokee mittakaavan suurempana kuin autoilija. (Stenros, Aura 1987:135-139)
3.4 HAPTISUUS
Haptisena aistina tiedetty kosketusaisti käsittää käsillä koskemisen lisäksi koko kehomme. Haptisena kokemuksena voidaankin pitää esimerkiksi vuorelle nousemista sen katsomisen sijaan. Ihminen kokee haptisia kokemuksia myös vaikkei olisikaan suorassa kosketuksessa alustansa tai kosketettavan pinnan kanssa. Kosketusaistimme kertoo meille paineesta, lämpötilasta kivusta ja kehon asennoista. Kosketusaisti kertoo meille parhaiten kolmiulotteisten pintojen muodoista. (Bloomer, Moore 1977:34-35.)
Tilanne, jossa arkkitehtuuri täyttää kokijansa fyysiset tarpeen tuo nautinnon tunteen ihmisen ja rakennuksen välillä. Tämän kaltainen tilanne voi olla esimerkiksi hetki, jossa ihminen saapuu juuri sopivan lämpimään näyttelytilaan kuuman kosteasta ulkoilmasta. Keho toteaa lämpötilanmuutoksen helpotukseksi ja fyysiset tarpeet tulevat täytetyksi luoden samalla myös emotionaalista tyydytystä. (Caudill, Pena 1981:10-12.) Hyvien lämpöolojen saavuttamiseen voidaan vaikuttaa niin arkkitehtisuunnittelulla, kuin rakennusteknisellä suunnittelulla ja taloteknisillä ratkaisuilla. Arkkitehtuurissa ikkunoiden suuntaus ja aurinkosuojaus vähentävät sisäisiä lämpökuormia. (LVI 05-10417. Esko Kukkonen 2007.)
Haptisia kokemuksia voi näyttelytiloissa herättää näyttelyesineiden lisäksi myös arkkitehtuurin ja sisustusarkkitehtuurin keinoin. Arkkitehtuurissa haptiset kokemukset syntyvät mm. kosketeltavista objekteista ja niiden yksityiskohdista, tasoeroista, kaltevuuksista, materiaaleista ja niiden vaihteluista, ilmavirroista sekä auringonlämmittämistä rakenteista.
Kävely erilaisilla pinnoilla kuten tiilellä, marmorilla tai puulla luo erilaisia kokemuksia, jotka herättävät huomiomme ja luovat mielikuvia kestävyydestä ja laadusta. Useimmat ihmiset nauttivat tasoeron tuomasta vaihtelusta tilassa. (Caudill, Pena 1981:43.)
Kuva 6, Arkkitehtuurissa haptisesti koettavia materiaaleja ja niiden ominaisuuksia. Muut kuin haptiset aistikokemukset merkitty kaavioon vaaleanpunaisella
GSEducationalVersion
kivi
paino
puu
työstötapa:
sileys, karheus, kuoppaisuus
tiheys
lämpötila
paino tiheys
ajan patina:
halkeilu laho
työstötapa:
sileys, karheus, hionta
lasi
paino tiheys
työstötapa:
sileys, karheus, hionta
tuoksu
ajan tuomat värimuutokset väri, lajike
väri, peilaavuus
metall i
paino tiheys
työstötapa:
sileys, karheus, hionta
väri, peilaavuus
muovi
paino tiheys
työstötapa:
sileys, karheus, hionta
väri auringon
säteily
ajan kulku, vuodenaika lämpötila
valo, värit
lämpötila
ajan tuomat muutokset (osissa metalleja) beton
i
paino
ajan muovaumat:
halkeamat
työstötapa: sileys, karheus, kuoppaisuus, muottitekniikka, seoksien rakeet
tiheys
lämpötila
väri
ajan muovaumat:
halkeamat
3.5 AKUSTIIKKA
Olemme harvoin täysin tietoisia kuuloaistimme luomasta vaikutuksesta tilakokemukseemme sen jäsentäessä tilaa ja auttaessa koko tilan koon ja mittojen hahmottamisessa. Tilaa ympäröivät seinät resonoivat ihmiskehon ja sen luomien äänien kanssa tehden kokemuksesta juurevamman rakennuksen ikään kuin vastaten askeliemme kaiulla.
(Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016:39-41.) Pallasmaa kuvailee hiljaisuuden merkitystä runolliseen tyyliinsä: "Arkkitehtuurin luomista kuulokokemuksista olennaisin on hiljaisuus. Arkkitehtuurissa rakentamisen draama esiintyy materiaan ja tilaan vaiennettuna.
Arkkitehtuuri on kivettyneen hiljaisuuden taidetta." (Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016:41.) Hiljaisuudessa ei kuitenkaan ole kyse kaiuttomuudesta ja ääntä imevistä seinärakenteista, vaan äänen palautus on osa hiljaisuutta. (Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016:41.) Akustiikkaan tiloissa vaikuttavat olennaisesti huoneen muoto ja siinä käytetyt materiaalit. Äänen vaimenemisaikaa sen syntymisestä 60dB alittamiseen kutsutaan jälkikaiunta-ajaksi. Jälkikauinta-ajat vaihtelevat tilan käyttötarkoituksen mukaan (SIT 05-610038.) Rakennustiedon ohjekortissa annetaan seuraavat esimerkit: "Esimerkiksi konserttisalien jälkikaiunta-aika on yleensä noin 1,5...2,5 sekuntia, kun taas luokkahuoneilla ja muilla tiloilla, joissa puheen ymmärrettävyys on tärkeää, sopiva jälkikaiunta-aika on noin 0,5...1 sekuntia." (SIT 05- 610038.) Muita esimerkkejä tyypillisistä jälkikaiunta-ajoista on Vanhan kirkko: 2,5 sekuntia, Helsingin rautatieasema: 9,5 sekuntia ja auditorio 0,8 sekuntia. Akustiikkasuunnittelu on oma erityisalansa. (SIT 05- 610038.)
GSEducationalVersion
Kuva 7, Tilan ollessa suorakaiteen muotoinen sen akustiikka saadaan usein sovellettuksis sopivaksi käyttötarkoitukseen. hankalia muotoja akustiikan hallinnan kannalta ovat: monimuotoiset katot, kaarevat seinät ja kupolinmuotoiset katot (SIT 05-610038.)
4 TEORIAN SOVELLUS SUUNNITTELUPROJEKTISSA
4.1 RAKENNUSPAIKAN AISTIMUKSET
Rakennuspaikkoihin liittyy monia piirteitä, jotka vaikuttavat aistikokemuksiimme. Ympäristön muodot kuten: topografia, rakennukset, asemakaava ja kasvillisuus ovat kaikki aistein havaittavia konkreettisia ominaisuuksia. (Forss 2007:78-79.)
Näyttely- ja tapahtumatilan rakennuspaikka sijaitsee Lappeenrannan linnoituksessa Etelä-Karjalan Museon yhteydessä. Rakennuspaikalla ja sen ympäristössä selkeitä aistein havaittavia ominaisuuksia ovat vaihtelevat maastonmuodot, rakennusmateriaalit ja rakennetut vallit, istutukset ja niiden luoma omalaatuinen tunnelma. Niemessä sijaitsevan linnoitusalueen maastonmuodot laskevat linnoituksen keskiakselina toimivalta päätieltä Kristiinankadulta kohti sitä ympäröivän Saimaan reunoja. Linnoitusaluetta kiertää vallitettu viheralue, joka herättää assosiaatioita historian taisteluihin.
4.1.1. Historian ja aika
Linnoitusalueella kulkiessa ympäristö tarjoaa rikkaita aistikokemuksia ajasta ja historiasta. Pohjana näille kokemuksille on asemakaavan hyvin säilynyt ja jalostunut asettelu. Ensimmäisen asemakaavansa Lappeenranta sai kaupungin oikeudet luovuttamisen aikaan 1649.
Näihin aikoihin nykyinen linnoitus toimi kauppapaikkana Viipurin ja Haminan välisellä reitillä, ja rakennuskanta koostui puurakenteisista kauppiaiden siviiliasutuksista. Ensimmäinen säilyneen asemakaava luonnoksen on laatinut maanmittari Erik Aspegren, Suurvallan ajalleen epätyypillisesti nykyisen linnoituksen alue rajoittui ympäröivän niemen muotoihin, vesistöjä ei täytetty suoralinjaisiksi ja asemakaava noudattelee maaston keskelle kohoavia muotoja. Asemakaava oli kuitenkin muuten geometrinen ruutukaava, joka noudatti Suurvaltaajan kaupunkirakenteen kolmea erityispiirrettä: kapeaa matalaa katutilaa, tiiviitä katuseinämien rajaamia pihakortteleita ja kaupungin keskuksena toimivaa toria.
Kuva 8, Lappeenrannan linnoitusalueen asemapiirros, Etelä-Karjalan Museo merkitty. ©Lappeenrannan kaupunki 2020
4.1.2 Kasvillisuus
Alunperin kasvillisuudeltaan mäntymetsäisen linnoitusalueen kasvillisuus kertoo omaa tarinaansa sekä luonnollisesta, että historiallisesta aikakokemuksesta, kauniiden visuaalisten näkymien ja tuoksukuvien lisäksi. Nykyisen linnoituksen kasvimaisemat ovat niittymäisiä luoden mielleyhtymiä Kaspianmeren aroille. Näiden mielleyhtymien syntyminen johtuu linnoituksen historiasta Venäjänvallan alla, jolloin venäläiset varuskunnat toivat mukanaan satoja kasvilajeja Linnoituksen valleille.
(Suomen luonnonsuojeluliitto, Etelä-Karjala ry, Lappeenrannan seudun luonnonsuojeluyhdistys, Lappeenrannan museo.) Nykyinen puukasvusto koostuu jaloista lehtipuista sekä koivuista.
3.1.3 Mittakaavan tuntu
Matalasta ja väljästä rakennuskannasta erottaa rakennuspaikkaa pohjoisesta rajaavan Yleisradion talon, jonka suurempi mittakaavan tuntu paljastaa sen heti muuta aluetta uudemmaksi rakennukseksi.
Alueen koostuu pääsääntöisesti yksikerroksisista rakennuksista, kun taas kyseinen rakennus nousee esiin kahden ikkunarivistönsä vuoksi.
Rakennuksen kattomaailma ja ulkoinen arkkitehtuuri imitoi olemassa olevaa epäonnistuen siinä kuitenkin suurien ja lukumäärältään monien ikkunoiden vuoksi. Rakennus ei herätä tämän vuoksi samanlaisia historiallisia aistimuksia, ja vanhaa imitoivan arkkitehtuurinsa vuoksi se on myös vaikea sijoittaa aikajanalle. Löyhän aistikokemuksen tarjoama Yleisradion rakennus ei herätä mielenkiintoa tai innostusta.
Puistomainen alue rakennuspaikan itäosassa on iältään nuorehkoa, eivätkä puut ole vielä kasvaneet järin korkeiksi, mikä vaikuttaa osaltaan pienimittakaavaisuuden kokemukseen. Puiden latvat eivät nouse juuri rakennusten massoja korkeammaksi, joten rakennuspaikalla koettu tilan tunne rajautuu suhteellisen matalaksi.
1700-luvulla syntyneessä Pohjansodassa ruotsin omistukseen siirtynyt linnoitusalue sai uuden merkityksen ja sen soveltuvuutta linnoitusalueeksi arvioitiin 1723 tehdyssä asemakaavaluonnoksessa. Alueen ruutukaava säilyi, mutta sen ympärille kohosivat suojaavat vallit. Hattujen sodalla 1741-1743 oli suuri merkitys linnoitusalueen nykyiseen muotoon.
Aiemmin ruotsalaisten rakentama linnoitusalue tuhottiin venäläisten toimesta käytännössä kokonaan ja linnoitusalue pääsi kukoistamaan venäläisinsinöörien suunnittelutaidoista. Siviiliasutukset ja varuskunta erotettiin ja 1770-luvulla linnoitus sai ensimmäiset kivirakennuksensa.
Linnoitus säilytti ruutukaavansa läpi ajan ja linnoitus työt päättyivät 1795. Rakennusmateriaalit linnoitusalueella ovat hyvin vaihtelevia luoden erilaisia visuaalisia ja kosketukseen perustuvia eli haptisia aistimuksia. Osassa rakennuksista on havaittavissa ajan jättämiä konkreettisia jälkiä kuten rapistuneita maalipintoja sekä korroosion puremia kivijalkoja. Nämä aistimukset luovat kuvitelmia eletystä elämästä ja stimuloivat luonnollista aikakokemusta.
Uusi lisäosa yhdistyy olemassa olevaan Etelä-Karjalan museoon, joka on Venäjän ajan kaksiosainen kivirakenteinen kasarmirakennus vuosilta 1802-1803. Rakennuspaikalla on sijainnut Venäjän vallan ajan kasarmirakennuksia, jotka on purettu 1800 ja 1900- luvuilla. Nykyisin rakennuspaikka on ruohikkoinen kenttä, jonka takaosaan on istutettu puustoa 1970-luvulla. Ruohikkoisella kentällä on järjestetty lukuisia pienimuotoisia tapahtumia, ja kaupunkilaisten muistoissa sillä onkin paikkansa pienimuotoisena tapahtumakeskiönä. Etelä-Karjalan museon vieressä sijaitseva punavankimuistomerkki tuo kentällä historiallisen aikakokemuksen kertoessaan surullisen tarinan Suomen sisällissodan punavankien kohtalosta linnoitusalueella. Etelä-Karjalan Museon pohjoispuolelle haudattujen 273:n punavankileirin uhrien vainajien jäännökset siirrettiin Lappeenrannan Vanhalle hautausmaalle 1943.
Lähteet: OLLI IMMONEN, 2006, Lappeenrannan Varuskunnan Historia. Saatavilla:
https://www.yumpu.com/fi/document/read/14046873/lappeenrannan-varuskuntahistoria-pdf- muodossa-lappeenranta [5.4., 2020] ETELÄ-KARJALAN MUSEO, , Etelä-Karjalan museo ja
©Tuukka Partanen 2020.
Kuva 9, Linnoitusalueen katukuvaa etelästä saavuttaessa. Alue on aistittavissa pienimittakaavaiseksi matalan rakennuskannan ja pienen aukoituksen vuoksi. Luonnonkivi päälysteinen katu on suhteessa rakennusten korkeuteen leveä, muttei liian laakea. Katuakseli vie linnoitusalueen läpi, rakennukset sijoittuvat sen varrelle.
©Tuukka Partanen 2020.
Kuva 10, Kristiinan katun, linnoitusalueen pääkadun pohjoisosassa sijaitsevan Etelä-Karjalan Museon edessä on nykyisin laakea ruohokenttä, joka luo vanhoille makasiinirakennuksille arvokkaan rakennuksen aseman ns. torin reunalla, vaikkei viheralueella ole aikasemmin sijainnut toria.
Viheralue on kuitenkin lappeenrantalaisten käytössä kesäisin.
©Anniina Jokinen 2020. ©Anniina Jokinen 2020.
Kuva 12, Etelä-Karjalan Museon eteläpuolella sijaitseva Yleisradion talo sijaitsee ruohokentän takana. Rakennuksen lukuisien ikkunoiden rivistö saa rakennuksen erottumaan sekä mittakaavalla, että arkkitehtuurillaan ympäröivästä alueesta negatiivisesti. Myös rakennuksen massa kattoa lukuunottamatta tuntuu aluelle sopimattomalta.
Kuva 11, Näkymä museoalueelle saavuttaessa kävelyreittiä eteläsuunnasta linnoituksen vallia pitkin. Edustalla historiallista kontekstia muun ympäristön aistimusten lisäksi luo Erkki Kanniston 1980 pystytetty punavankien ja teloitettujen muistomerkki. Muistomerkki on pystytetty sen takana Etelä-Karjalan Museon pohjoisosan rinteessä tapahtuneille yli 500 punavangin teloituksien muistolle.
©Tuukka Partanen 2020.
©Tuukka Partanen 2020.
©Tuukka Partanen 2020.
Kuva 14, Näkymä Etelä-Karjalan Museon sisäänkäynnin ulkopuolelta.
Ulkotilojen päälystykset puhuvat yhtenäistä kieltä museon ulkoisen kielen kanssa. Näkymä luo juhlallisia ja arvokkaita aistimuksia edessä aukeavan ruohokentän vuoksi. Tilaa rajaavat myös kaksi lippusalkoa, jotka on sijoitettu akseliin sopivasti näkymää tukkimatta.
©Anniina Jokinen 2020.
Kuva 13, Näkymä Etelä-Karjalan Museon aukiolevasta puolesta valokuvanäyttelyn aikaan. Katossa näkyvät alkuperäiset kattomateriaalit, seinät on käsitelty valkoisella paksulla maalilla ja lattia uusittu modernilla kaakelilla. Historian aistimuksia on ilmassa hieman, mutta entisöinti nostaisi museon aistimaailman tasoa.
4.2 IDEASTA KONSEPTIKSI
Idea Etelä-Karjalan Museon lisäosalle syntyi tarpeesta luoda lisää käyttötilaa museolle, sekä uudistaa museon konseptia kohti kokemuksellisempaa lähestymistapaa. Näyttelytilojen lisäys vapauttaa tilaa olemassa olevalta rakennukselta mahdollistaen sen sisätilojen entisöinnin ilman näyttelytilojen tuottamaa painetta.
Museon uusi lisäosa yhdistää olemassa olevan museorakennuksen, historiallisen linnoitusympäristön sekä rakennuspaikan läheiset ulkotilat kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi. Lisäosan monikäyttöiset näyttely ja tapahtuma tilat toimivat houkuttimena uusille asiakkaille mahdollistaen myös tapahtumien järjestämisen museon aukioloaikojen ulkopuolella.
4.2..1 Kolme teemaa
Suunnitelmalla on kolme aistikokemuksiin perustuvaa teemaa: Historian aistimukset, ajan aistimukset ja liikkeen aistimukset. Näiden teemojen ympärille on suunniteltu ulkotilat, aula ja ravintolatilat, sekä näyttely- ja tapahtumatilat. Näyttelytiloista toinen rauhoittaa näyttelykokemuksen ja keskittymisen näyttelyesineisiin. Toisen näyttelytilan ollessa vapaampi, väljempi ja aktiivisempi, jolloin kokemuksellisten näyttelyiden rakentaminen on luonteikkaampaa.
4.2.2 Konseptin luoma tilaohjelma
Etelä-Karjalan Museon lisääosan tilaohjelma on muodostunut konseptiajattelun kautta. Lisäosan aulatiloista tulee olla selkeä yhteys ravintolaan, näyttelytiloihin ja olemassa olevaan rakennukseen. Lisäosan tulee myös mahdollistaa tilojen erillinen käyttö, jolloin tilat voivat palvella erikäyttötarkoituksia eri aikoihin. Lisäosien näyttelytilojen ja niissä sijaitsevan auditorion käytön tulisi olla mahdollista myös museon ravintolan ja olemassa olevan rakennuksen aukioloaikojen ulkopuolella.
KULTTUURIPERINTÖ TAPAHTUMALLISUUS
MIELENKIINTO KESTÄVYYS
KOKEMUKSELLISUUS HISTORIAN AISTIMUKSET
Tila, jossa pääsee aistimaan, kokemaan
ja tekemään historiaa Aistikokemukset yhdistettynä tarinaan ja arkkitehtuuriin
Kulttuuriperinnön vahvistaminen, opetus,
yhdessä tekeminen Tapahtumallisuuden vahvistus arkkitehtuurin keinoin
Houkutteleva ympäristö osana
kokonaiskokemusta Tilojen muunneltavuus: kulttuuri, taide, tapahtuma, opetus
ja vapaa-aika
Lappeenranna linnotuksen Uusi näyttely- ja tapahtumatila
näyttelytilat
aistimuksia rauhoittava
aistimuksia stimuloiva
keskittyminen aistimukset toiminnallinen aistimukset
vaihtuvat näyttelyt antaa tilaa näyttelyesineille
vapaampi ympäristö suuret pysyvät näyttelyt
muokattavuus selkeä muoto ja reitit
vähäinen liike rauhoittava
vaakanäkymät ikkunoista luonto vapaampi liike
tapahtumatilat
info & myymälä kahvila, ravintola &
auditorio
tilat aistimukset tilat tavoitteet
Lipunmyynti Myymälä WC-tilat Narikka
Käytettävissä museon muiden tilojen ollessa
suljettuina voimakas liike
kutsuva ensivaikutelma staattiset näkymät
viihtyvyys uudelleen saapuminen kiinnostuksen herääminen
monikäyttöisyys
4.3 MASSOITTELU
Massoittelun kysymyksille suunnittelussa etsittiin tutkimalla vanhoja asemakaavoja, joiden mukaan ympäröivä rakennuskanta on syntynyt historiallisen kontekstin ja aistimaailman säilyttämiseksi. Massoja testattiin nykyisessä ympäristössään 4,5 m korkuisessa tasakattoisella laatikolla tilan aistimusten tutkimiseksi. Linnoitusalueen ensimmäinen säilynyt asemakaava on laadittu 1600-luvun puolivälissä, jolloin linnoitus ei ollut vielä sotilasaluetta vaan siviiliasutuksia, sekä kauppiaiden puurakennuksia. Siirtyminen ruotsalaisten omistukseen käynnisti linnoituksen suunnittelun ja 1723 asemakaavaluonnoksella arvioitiin alueen sopivuutta linnoitukseksi.
Ensimmäinen versio massoittelu vaihtoehto A on mallinnettu pohjanaan karttakuva vuodelta 1794, jolloin rakennuspaikalla sijaitsi kasarmin varastorakennuksia. Asemakaava noudattaa 1774 laadittua asemakaavaa, joka erotti linnoitusalueen ja siviiliasetukset.
Tällöin Venäjän vallan alla ollut alue nautti venäläisten insinöörien suunnittelutaidoista ja kaava noudattikin 1780 luvulla julkaistuja linnoituksien mallikaavoja. Neljä massaa luo suojaisan korttelialueen museoalueen viereen vaihtelevine leveyksineen. Neljä erillistä massaa loisivat alueelle lisää liikkeen aistimuksia, mutta rauhallisella ja staattisella linnoitusalueella, jossa massojen pitkä julkisivu on suunnattuna katuun tämä voisi luoda levottoman ja irrallisen aistikokemuksen ympäristöstä.
Nämä neljä massaa eivät myöskään vaikuta esteettisesti harkitulta kokonaisuudelta nykyisessä ympäristössä.
Toinen versio massoittelulle vaihtoehto B on mallinnettu vuoden 1894 karttakuvan pohjalta, jolloin rakennuspaikalla sijaitsi Venäjän kasarmin varastorakennuksia. Karttakuvassa näkyvät jo 1802 ja 1803 valmistuneet varastomakasiinit, joiden tiloissa nykyinen Etelä-Karjalan Museo toimii.
Kuva 14, Vaihtoehto A
Kuva 15, Vaihtoehto B
Kuva 16, Vaihtoehto C
Massoittelu vaikuttaa sommitelmaltaan aiempaa vaihtoehto A:ta harkitummalta, pitkän julkisivun sijoittuessa kadun mukaisesti ja kolmen rakennuksen väistyessä taaemmaksi lähemmäksi vallin reunaa.
Vaihtoehto jättäisi tilaa pysäköinnille Etelä-Karjalan museon edustalle, mutta se kadottaisi museon edustalla olevan viheralueen tuoman arvon.
Liikkeen aistimusten kannalta vaihtoehto luo ympäristölleen sopivan staattisen vaikutelman. Lappeenrantalaisten aistimuistoissa viheralueella on merkitystä, siinä järjestettyjen tapahtumien, sekä kaupunkikuvallisessa muodossa . Sen pois ottaminen voisi tuoda mukanaan uusia muistoja, mutta alueen tunnearvon vuoksi tulee tutkia myös muita vaihtoehtoja.
Massoittelun vaihtoehto C syntyi vaihtoehto B:n variaatiosta, jossa viheralueen päällinen massa on siirretty maanalaiseksi tilaksi.
Maanalaisten tilojen käyttäminen suunnitelmassa on järkevää ulkotilan merkityksen ja viihtyvyyden vuoksi. Aiemassa versiossa esitettyä massaa on pidennetty niin, että maantasossa olevaan kerrokseen mahtuisivat lisäosan aulatilat, narikka, myymälä, sekä ravintola. Maanalaiseen osaan sijoittuisivat 2 näyttelytilasarjaa, kahvio, auditorio, sosiaalitilat, museon säilytystilat , sekä monikäyttötilat. Massojen sommitelmasta tulee viihtyisä harkittu sommitelma, joka jättää aurinkoisen länteen suuntaavan viheralueen piha-alueeksi, peittämättä arvokkaita ja voimakkaita aistimuksia herättäviä näkymiä. Liikkeentuntu pysyy staattisena, rakennuksen jatkaessa Etelä-Karjalan Museon rakennuksen linjaa linnoituksen vallia pitkin. Saavuttaessa etelän suunnasta massa näkyy kaukaisena hahmona, pohjoisportista saavuttaessa se tulee näkyviin vasta Etelä-Karjalan Museon pihaan käännyttäessä. Massa mahdollistaa myös luonnollisen liittymän olemassa olevaan museoon, jolloin tavoite kulkuyhteydestä toteutuu.
Kuva 17, Vaihtoehto C ja tilaohjelma
Kuvassa maanpääliset osat harmaalla, vaaleanpunaiset osat sijoittuvat maan alle. Massoittelu huomoi näkymät ja asettuu linjaan jo olemassa olevien rakennusten kanssa luoden toimivan sommitelman, joka jättää paljon vapaata piha-aluetta. Yleiset tulosuunnat merkitty nuolilla.
Linnoituksen vallilla kiertävä näköalapolku alkaa kuvan alalaidasta ja päättyy Etekä-Karjalan museon viereen.
GSEducationalVersion
sosiaalitilat 35 m2 aulatilat
100 m2 35m2
ravintola 150 m2 35m2
myymälä
ravintolan ulkotila 200m2 35m2 wc-tilat naulakkotilat
näyttely- ja tapahtumatila 300 m2
näyttely- ja tapahtumatila 300 m2
200 m2
100 m2 kahvio 100 m2 300 m2
1100 m2
35m2
varasto ja taustatilat monikäyttötilat
wc-tilat auditorio
ulkotila
92
93.9 88.8
94.5 94
93
91
90
89 kulkuyhteys
näkymät näkymät
4.4 MATERIAALIVALINNAT
Materiaaleilla on suuri merkitys aistikokemukseen. Luonnon materiaalit kuten kivi, tiili ja puu kertovat aikansa ja alkuperänsä. Myös materiaalin immateriaalisuus eli aineettomuuden tunne voi muodostua positiiviseksi kokemukseksi paikassa. (Pallasmaa, Heininen-Blomstedt 2016:36,28) 1802-1803 Rakennetun Etelä-Karjalan museon kivirakenteinen seinä vie kokijansa suoraan ajassa taaksepäin, julkisivussa käytetty kivi on kalkkipitoista kiveä lähellä sijaitsevalta Ihalaisen louhokselta. Kiven paikallisuus, iän tuntu ja karkea karhea olemus herättävät voimakkaita paikkaan ja aikaan sijoittuvia aistien tuottamia assosiaatioita.
Rakennuspaikan ympäristössä se on staattisuudellaan yksi eniten aistimuksia herättävistä ominaisuuksista. Lappeenrannassa toimiva Ihalaisen louhos (nyk. Nordkalkin kalkkikivilouhos) on edelleen toiminnassa ja lisärakennuksen yhdeksi julkisivumateriaaliksi alkuperäisen rakennuksen kaltainen kalkkikivipitoinen kivi on tilaisuus luoda myös lisäosalle historiallista aistikokemusperää. Kalkkipitoisen kiven valinta julkisivumateriaaliksi on alkuperänsä ja tarinansa vuoksi luonteva valinta myös lisäosan julkisivumateriaaliksi.
Kalkkipitoiset kivet ovat nauttineet helpon työstettävyytensä ja hyvän saatavuutensa vuoksi suosiota julkisivumateriaalina, mutta nykyisin niiden puutteellisten säänkesto-ominaisuuksien vuoksi käyttö on vähentynyt.
Erityisesti hienohiottua ja kiillotettua pintaa tulee välttää ja julkisivun suunnitellussa tulee huomioida rakenteen heikentyminen ja syöpyminen.
(RT 88-11015 Luonnonkivijulkisivut:3-4.)
Kivijulkisivuja toteutetaan sekä elementtivalmisteisina, että paikalla muuraten. Kivijulkisivuissa käytetään erilaisia kiinnikevaihtoehtoja, joissa luonnonkivi kiinnitetään kantavaan rakenteeseen ikään kuin kuoreksi rakennuksen pintaan. Ajatus luonnonkivestä lisäosan julkisivun kuorena
ja ei massiivisena rakenteena massiivikivirakenteisen Etelä-Karjalan Museon vieressä ei tuota samanlaista aistikokemusta pysyvyydestä ja historian tunnusta. Vastausta haasteeseen lähdettiin etsimään erilaisista ratkaisuista, jotka mahdollistaisivat kalkkipitoisen kiven käytön julkisivussa, niin että historian aistikokemusten lisäksi tavoiteltaisiin myös toisenlaisia paikkaan sopivia aistikokemuksia.
Luonnonkivi materiaalina edustaa usein staattista ja pysyvää kokemusta, mutta luomalla siihen epäsäännöllistä aukotusta, jonka väleistä valo pääsee vilkahtelemaan tiloissa, voidaan saavuttaa myös hienovaraista läheltä koettua liikkeen tuntua. Näin saavutettaisiin linnoitusalueelle sointuva kaukaa hahmottuva staattinen massa, jonka aistikokemus muuttuisi liikkuvammaksi ja elävämmäksi sitä lähestyttäessä. Ratkaisuna tähän suunnittelu ideaan suunnitelmassa on kehitetty metallihyllykkö, joka kiertää paikallavalettua betonirakennusta. Metallihyllykkö estää kivien painumisen tiiviiksi massaksi ja mahdollistaa valon välkähdykset sisätiloissa, tuoden liikettä myös julkisivuihin. Metallihyllykön sisään sijoitettaan kiviä tarpeeksi väljästi, jotteivat ne tuki haluttua aistikokemusta.
Hyllykkö myös suojaa haurasta kalkkipitoista kiveä sään vaihteluilta, jolloin sen ikääntyminen on aistein havaittavissa, mutta hidastettavissa.
Metallihyllykkö mahdollistaa myös erilaisten köynnöskasvuston kiipeämisen rakennuksen ympärille luoden kokemuksia ajan kulusta, aiheuttamatta rakenteellisia vaurioita kantavaan rakenteeseen.
Luonnonkivihyllyn ollessa rakennuksen pääteemainen materiaali toiseksi rakennusmateriaaliksi valikoitui immateriaalisempi paikalla valettu betoni, jonka pinta ja rakenteet jäävät paikoitellen näkyviin.
Ulkotilojen betonipinnoilla käytetään pystylautamuotteja, jotka kertovat tarinaansa rakennusvaiheesta. Betoni antaa materiaalina tilaa historian ja ajan aistimuksille, jotka ympäristössä on havaittavissa.
Nordkalkin kalkkikivilouhokselta louhittua kalkkikiveä käytetään lisäosan betoniseoksen fillerinä korvaamaan osa sementistä, tämä menettely vähentää sementistä tulevia hiilidioksidi päästöjä sekä luo betonille vaaleamman ympäristöönsä sopivamman sävyn. Betonin kyky varastoida lämpöä tuo sille myös haptisen ajan kokemisen ulottuvuuden, kun aurinko on lämmittänyt betonirakennetta voimme tuntea sen kosketuksellamme vielä sitä, lämmittänen auringonvalon poistuttua.
Lisäosan lasipinnat ovat näyttelytilojen esineiden UV-herkkyyden sekä niiden matalan maata lähellä olevan sijaintinsa vuoksi kahdesta lasilevystä ja niiden välisestä muovikalvosta valmistettua turvalasia eli laminoitua lasia. Lasi on kromipinnoitteista peililasia, jonka pintaa on hiekkapuhallettu utuisen tunnelman saavuttamiseksi. Lasi toimii peililasina vain ulospäin, jolloin rakennuksen lasiosat häipyvät ja peilaavat ympäristöään, samalla mahdollistaen luonnon ja ihmisten liikkeiden synnyttämien varjojen havainnoinnin lisäosan sisäpuolelta.
Peilaava pinta, vahvistaa myös ulkotilojen liikkeen tuntua olematta silti liian vilkas suhteessa ympäristöönsä.
Maan ja lattiapintojen vaihteluilla voidaan vaikuttaa liikkumalla koettavan puiston sekä lisäosan kokemuksiin. Kun kulkualustat vaihtelevat sorasta, luonnonkivestä, puuhun tai hakattuun kiveen ne säätelevät kulkijansa liikkumista luoden rytmillistä reititystä.
(Stenros, Aura et al. 1987:159.) Lisäosan ulkotilojen kulkureitit on päällystetty vaihtelevasti kivituhkalla, sorallWille ulkotilan vaihteluita hienovaraisempia, näyttelytilojen ja esineiden esiintuomisen vuoksi.
Kuva 18, Julkisivun metallikehikkoinen luonnonkivihylly luo staattisen aistikokemuksen, joka luo liikkuvia varjoja sisätiloihin.
5 ETELÄKARJALAN MUSEON LISÄOSAN SUUNNITELMIEN ESITTELY
5.1 KOKONAISUUS
Näyttelytilojen suunnittelussa tuodaan ajan aistimukset näyttelytiloihin varjojen liikkeiden avulla, maan alle sijoittuvien näyttelytilojen ikkunat ovat katutasolla, jolloin ihmisten liike, auringon liike, heiluvien heinien liike tuulessa ja ihmiset tekevät rakennuksesta joka päivä erilaisen niin, että aika on vahvasti läsnä lisäosan arkkitehtuurin aistikokemuksessa.
Liikkeen merkitystä aistikokemuksena korostetaan myös limittäisillä tiloilla:
tiloilla, tiloissa. Reittien suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota myös vaihtoehtoisiin reitteihin niin, että hahmottamisesta ja aistimuksista tulee elävämpi jatkuva kokemus.
Valoa ja varjoa käsitellään eri tavalla riippuen rakennuksen huoneiden käyttötarkoituksesta, osassa tiloja tulee olemaan hämyistä ja hiljaista unelmointia herättävää, kun taas osa tiloista miltei pakottaa keskittymään
näyttely esineisiin. Lisäosan ja sen ympäristö ovat pienimuotoinen aistimusten polku, joka johdattelee kulkijan erilaisten “esteiden” ja positiivisten aistiärsykkeiden läpi.
Tilat jakautuvat maanalaisiin ja maanpäälisiin tiloihin, jotka mahdollistavat käytättävyyden Etelä-Karjalan Museon aukioloaikojen ulkopuolella.
Maanpäällisten tilojen massa mukailee olemassa olevien rakennusten massoja, maanalaiset tilat seuraavat topografian maaston korkeuksien vaihtelua.
Osa maanalaisista tiloista nousee näkyviin myös maanpinnan yläpuolelle luonnonvalon tuomiseksi näyttelytiloihin, jotta ajan aistimukset ja luonnon ja ihmisten luomat varjojen liikkeet saavuttaisivat myös maanalaiset tilat.
Lisäosa tavoittelee staattista liikekokemusta, jonka episodien pituudet vaihtelevat toisinaan täysin pysähtyneestä nopeaankin liikkeeseen.
5.2 ULKOTILAT
Ulkotilojen reitityksissä on annettu mahdollisuus alueella kiertelyyn ja viipyilyyn. Vaihtuvat pintamateriaalit säätelevät kulkijan liikettä ja herättävät erilaisia astumiskokemuksia; äänimaailma, sekä haptiset tuntemukset muuttuvat astuttaessa kivetykseltä soralle. Puiston reititysten muodoissa on noudatettu maaston muotoja, niiden topografiaa korostaen ympäristöyhteyden luomiseksi.
Linnoitusalueen kasvillisuuden ollessa merkittävässä roolissa sen erikoislaatuisen aromaisen aistikokemuksensa vuoksi piha-alulle luodaan niittymäisiä luonnonmukaisia istutuksia. Lappeenrannan linnoituksen kasvikierros tuo historian kasvien muodossa koettavaksi, sen esteellisyys tosin muodostuu ongelmalliseksi ja olisi ratkaistavissa tällä suunnitelmalla, jossa kierroksen voisi myös tehdä pienemässä mittakaavassa. Puiston niittyalueilla istutettavia kasveja olisivat: kivikkoalvejuuri, kanadankoiransilmä, valkopeippi, palsternakka, piparjuuri, koiruoho, suopayrtti ja ukonpalko. Monet näistä kasveista ovat saapuneet linnoitusalueelle venäläisten joukkojen mukana, sekä sattumalta, että hyötykasveina.
Ulkoalueen polkuja kierrettäessä staattisella monoliittiselle rakennukselle liikettä luovat kasvuston ja puiden välistä pilkahtelevien näkymien lisäksi myös näyttelytilojen valoaukot, näyttelytilojen sisäänkäyntipaviljonki sekä porrasmainen näköalatasanne. Liikkuminen puistossa on aistimuistoista täydentyvä kokemus, joka hahmottuu ajan kuluessa siellä kierreltäessä.
Etelä-Karjalan Museon nykyisen rakennuksen edustaa tapahtumapaikkana on huomioitu suunnitelmassa ja kesäisten tapahtahtumien järjestäminen onnistuu museon edustaan suunnitellulla luonnonkivinurmikentällä. Ulkotapahtumien järjestäminen toimii myös konseptin mukaisena houkuttelijana tutustumaan museon kaupunkilaisten käytössä oleviin ulkotiloihin, sekä sisätiloihin. Ulkotilat vahvistavat linnoituksen tapahtumallista identiteettiä, sekä vahvistavat kulttuuriperintöä opettavaisella esteteettömällä kasvillisuuskierroksella luoden mielenkiintoisen ja kiinnostavan kokonaiskokemuksen.
Julkisivu etelään Julkisivu pohjoiseen
5.3 TILA-OHJELMA 5.4 SISÄTILAT Maantaso:
Tuulikaappi 5 m2
Aulatilat:Lipunmyynti, Narikka, Infopiste 39,4 m2
WC-tilat 15,1 m2
Ravintola 105 m2
Ravintolan keittiö 18,4 m2
Käytävätilat 75 m2
Porraspaviljonki 36.3 m2
Maanlaiset tilat:
Aulatila 57,9 m2
1. Näyttelytilasarja 278,5 m2
2. Näyttelytila 280 m2
Monikäyttötila 2 0 5 , 3 m2
Auditorio 78,9 m2
Kahvio & Kahvilan keittiö 85,7 m2
Porraspaviljonki 36.3 m2
WC-tilat 26,2 m2
Porraspaviljonki 36.3 m2
Käytävätilat 50,3 m2
Museon taustatilat 76 m2
Yhteensä 1442,6 m2
Kulku uuteen lisäosaan tapahtuu olemassa olevan Etelä-Karjalan Museon läheisyydestä. Maantasokerroksessa sijaitsevat aulatilat, ravintola, sekä yhteys vanhaan museoon. Aulatiloista, sekä maanalaisiin tiloihin johtavasta porrashuoneesta avautuvat näkymät Saimaalle, pitkälle saaristoihin. Ravintolan näkymät avautuvat puistoon ja sen edustalla oleva terassi on ravintolan käytössä.
Maanalaisissa tiloissa ensimmäiseksi saavutaan lisäosan aulatilaan, josta on kulkuyhteys näyttelytiloihin ja museon taustatiloihin. Ensimmäinen vaihtuvien näyttelyiden näyttelytilojen sarja perustuu rauhalliselle, mutta selkeälle liikkeelle. Tästä näyttelytilasta on kulkuyhteys kokemuksellisempiin näyttelytiloihin, joiden arkkitehtuuri mahdollistaa suurempien näyttelyiden järjestämisen ilman valmiiksi suunniteltua reittiä. Näiden näyttelytilojen päädyssä sijaitsevat auditorio, sekä kahvila, jotka ovat osa näyttelytilan vilkasta elämää. Maanalaista tilaa jakaa näyttelykäytössä oleva ulkotila, jonne monitoimitilojen ikkunat ovat suunnattuna. Monitoimitilat voivat olla mm. Museon konservointi- ja säilytystiloina, opetustiloina, tapahtumatiloina tai näyttelytilojen jatkeena. Museon maanalaisiin tiloihin voi kulkea myös porraspaviljongin kautta, mikäli tiloja käytetään museon aukioloaikojen ulkopuolella tai käyttötiloja halutaan jakaa tapahtumien välillä.
Leikkaus B-B Leikkaus A-A
A A B
B
C C
Leikkaus C-C B
B
C C
5.5 LIIKE-EPISODIT
Liike-episodeja on tarkisteltu työssä jalankulkijan kannalta, mikä on yleinen liikkumistapa Lappeenrannan linnoituksessa. Lisäosalle johtaa neljä pääreittiä minkä liikkeen aistimuksissa on panostettu alueella vallitsevaan staattiseen ja rauhalliseen tunnelmaan, sekä kauniiseen rauhoittavaan ympäristöön. Hidas liike ei suinkaan ole pelkästään paikallaoloa, vaan sen lisäksi tarvitaan myös liikettä aktivoivia mittakaavaltaan alueelle sopivia liikkumisjaksoja. Linnoituksen yleinen liike perustuu vahvaan keskiakseliin, joten liikeradat ovat alueella pieneen mittakaavaan suhteutettuna varsin pitkiä. Tästä syystä liikkeen aistimusten on haluttu vahvistuvan rakennusta lähestyttäessä, sen ulkotiloissa liike-episodit kasvavat toisinaan pitkiksikin, mielenkiintoa pidetään yllä alustan vaihtelulla, sekä ympäröivällä kasvillisuudella, ja reittien valinnan vapaudella.
Liikekaaviossa esitetyt ympyrään päättyvät symbolit kuvaavat pysähtymistä ja näkymän tuomaa nautintoa, missä kolmioon päättyvät symbolit kuvaavat liikettä tiettyä pistettä kohti. Paikoitellen polkujen käännökset, jopa pakottavat kulkijansa pysähtymään näkymän eteen, ja valitsemaan uudestaan suuntansa. Liikkeen aistimuksia luovat maanalaisten osioiden kulkuna toimiva porraspaviljonki ja valoaukot, sekä oleskelu portaat. Lähestyttäessä ne liikkuvat suhteessa taustaansa, eli lisäosan kivirakenteiseen monoliittiseen julkisivuun.
Historian aistimuksia on korostettu punavankimuistomerkin pakollisella ohituksella, sekä historiallisella kasvikierroksella.Nämä tekijät tuodaan myös sisätilojen aistikokemuksiin aukoituksien kautta. Sisätilojen liike on kontroloidumpaa ja sisääntullessa pysähtymisen tunne tapahtuu ikkunoista avautuvien maisemien ääressä. 1. rauhoittumisen näyttelytilan liike on kontrolloitua ja sitä rauhoittaa kattoikkunoista tulvivat hiljaiset luonnon ja ympäristön värinät. Ainoastaan punavankien muistomerkkiin
kohdistettu ikkuna, herättää voimakkaita aistimuksia ympäristöstä.
Toiminnallisuuteen tähtäävän näyttelytilan liike on voimakkaampaa ja vähemmän kontroloitua, joka synnyttää tilaan aistittavaa hälinää.
Näyttelytiloissa aktivoivana tekijänä toimivat voimakas luontoyhteys kuin maasto nousee näytteyltilojen ikkunoiden takana. Orgaanisen muotoinen ulkotila kuljettaa vierellään ravintolaan, jossa liike ja aistimukset rauhoittuvat rauhalliseen maanalaiseen sisäpihaan.
5.6 DETALJIT
1. Anodisoitu alumiininen hyllykehikko 2.Nordkalkin kalkkikivilouhouksen kalkkipitoinen luonnonkivi 3.Nordkalkin kalkkikivilouhoksen maasaumainen luonnonkivilaatoitus 4. Laminoitu lasi kromipinniotteella 5. Anodisoitu alumiininen räystäsrakenne 6. Tekniikkatila
7. Teräspalkki
8. Anodisoitu alumiininen räystäsrakenne 9. Pystylautamuottiin valettu
julkisivubetonointi, väriä vaalennettu kalkkikiviseoksella
10. Laminoitu lasi kromipinniotteella 11. Vallintuenta
12. Maa-ankkurit
13. Luonnonkivinen kattotuki
14. Anodisoitu alumiininen räystäsrakenne 15. Ikkunan automatisoitu suojaverho 16. Laminoitu lasi kromipinniotteella 17. Maksanruoho
x. Punavankimuistomerkki
Linnoitusalueen ulkopuolelle lisäosa näyttöytyy vallin takaa kurkkaavana massana, josta erottuu kaksi peilaavaa pienenpää massaa.
Puistoalueen reiteillä kohtaa kasvillisuuden luomia aistimuksia historiasta, sekä pysyvyyttä maisemien ohjailun vuoksi. Maanalaisen kerroksen rakenteet luovat liikeen aistimuksia suhteessa monoliittisen lisäosan taustaan.
Aulatiloisssa kivihyllyn väleistä vilkahteleva luonnonvalo luo ajan ja
liikkeen aistimuksia. Staattinen tila rakennuksen maanalaisella sisäpihalla
