Näyttökysymyksillä ei ole prejudikaattiarvoa - vai onko? Empiirinen tutkimus näytön arvioinnista korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä

ratkaisukäytännössä

Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro gradu -tutkielma 9.10.2019

Tekijä: Emma-Ilona Muraja, 251011 Ohjaajat: Matti Tolvanen ja Heikki Kallio

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta ^YksikköOikeustieteiden laitos

Tekijä

Emma-Ilona Muraja

Ohjaajat

Matti Tolvanen ja Heikki Kallio

Työn nimi (suomeksi ja englanniksi)

Näyttökysymyksillä ei ole prejudikaattiarvoa – vai onko? Empiirinen tutkimus näytön ar- vioinnista korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä

Pääaine

Prosessioikeus

Työn laji

Pro gradu -tutkielma ^Aika Syyskuu 2019 ^Sivuja XVI + 99

Tiivistelmä

Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa väitetään usein, ettei näyttökysymyksistä voida antaa pre- judikaattia. Viime vuosina korkein oikeus on kuitenkin enenevässä määrin ottanut kantaa näytön arviointia koskeviin kysymyksiin. Tutkielmassa analysoidaan korkeimman oikeuden ratkaisuja läpikäymällä, missä tapauksissa ja millä edellytyksillä korkein oikeus on myöntänyt valituslupia näyttökysymyksistä rikosasioissa. Tutkimusaineisto koostuu korkeimman oikeuden näytön ar- viointia koskevista ratkaisuista, joita on kerätty vuodesta 2000 vuoteen 2019 saakka. Tutkimus- aineistoon kuuluu kolmekymmentäkolme ratkaisua. Oikeustapausten analysoinnissa on hyödyn- netty rikos- ja rikosprosessioikeudellista oikeuskirjallisuutta sekä aikaisempaa rikosprosessuaa- lista todistusoikeustutkimusta.

Analysoiduista oikeustapauksista suurin osa koskee seksuaalirikoksia. Myös huumausainerikok- sissa, henkeen- ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa sekä pahoinpitelyrikoksissa on annettu useampia näytön arviointia koskevia ennakkopäätöksiä. Näissä kaikissa rikostyypeissä on oman- laisensa näyttövaikeudet, joiden ratkaisemista korkein oikeus on halunnut selkeyttää ennakko- päätösten avulla.

Analysoitujen ratkaisujen perusteella näyttäisi siltä, että valituslupia on myönnetty ennen kaik- kea silloin, kun ennakkopäätöksen avulla on haluttu ohjata alempien tuomioistuinten perustelu- jen rakennetta. Näytön arvioinnin tukena on useassa ratkaisussa hyödynnetty hypoteesimetodia ja rakenteellista näytön arviointia. Lisäksi valituslupia on myönnetty silloin, kun ratkaisun en- nakkopäätösohje koskee todistustaakan jakautumista tai tiettyjen seikkojen tai todistuskeinojen näyttöarvon määrittämistä. Oikeuskäytännössä on pyritty esimerkiksi määrittämään lapsen ker- tomuksen näyttöäarvoa useassa lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa ratkaisussa.

Myös tilanteissa, joissa oikeudellisen käsitteen määrittäminen tai tunnusmerkistön soveltamis- alan rajaaminen edellyttää näytön arviointia, on myönnetty valituslupia näytön arvioinnin osalta.

Analysoidut ratkaisut osoittavat, että näytön arviointia koskevilla ennakkopäätöksillä voi olla yleistä oikeuskäytäntöä kehittävää tai ohjaavaa vaikutusta.

Avainsanat

korkein oikeus, ennakkopäätös, näytön arviointi

SISÄLLYS

LÄHTEET ... vi

LYHENNELUETTELO ... xv

KUVIOT JA TAULUKOT ... xvi

1 JOHDANTO ... 1

1.1 Tutkimuskysymykset ja aiheen valinta ... 1

1.2 Tutkimusaineisto ja tutkimusmenetelmä ... 2

1.3 Tutkimuksen rakenne ... 4

2 KORKEIMMAN OIKEUDEN ROOLI ENNAKKOPÄÄTÖSTUOMIOISTUIMENA .. 6

2.1 Korkeimman oikeuden asema ja tehtävät ... 6

2.2 Prejudikaattitehtävän toteuttaminen valituslupajärjestelmän avulla ... 7

3 ENNAKKOPÄÄTÖSTEN MERKITYS OIKEUSLÄHTEENÄ ... 11

3.1 Mikä on ennakkopäätös? ... 11

3.2 Ennakkopäätösten tosiasiallinen sitovuus ja merkitys oikeuslähteenä ... 12

3.3 Ennakkopäätösten ohjaustehtävä ... 15

3.4 Prejudikaattien sisältämä ohje ... 16

4 PREJUDIKAATIKSI KÄYVÄ NÄYTTÖKYSYMYS ... 19

4.1 Oikeuskysymyksen ja näyttökysymyksen rajanvedosta ... 19

4.2 Näyttöprejudikaatin yleistettävyydestä ... 21

4.3 Demonstratiivinen prejudikaatti ohjaamassa näytön arviointia ... 23

4.3.1 Argumentaatiomalli tai harkintaohje ... 23

4.3.2 Hypoteesimetodi argumentaatiomallina ... 24

4.3.3 Rakenteellinen näytön arviointi argumentaatiomallina ... 25

4.3.4 Muut harkintaohjeprejudikaatit näyttökysymyksissä ... 27

4.4 Deklatorinen prejudikaatti ohjaamassa näytön arviointia ... 28

4.4.1 Varsinaiset sääntöprejudikaatit näyttökysymyksissä ... 28

4.4.2 Deklaratorisdemonstratiiviset prejudikaatit näyttökysymyksissä ... 28

4.5 Näytön arvioinnin perusteleminen ennakkopäätöksissä ... 29

4.5.1 Todistusharkinnan ja näytön riittävyyden avaaminen perusteluissa .... 29

4.5.2 Perustelujen vaikutus ratkaisun prejudikaattiarvoon ... 32

5 ANALYYSI: NÄYTÖN ARVIOINTI KKO:N RATKAISUKÄYTÄNNÖSSÄ ... 34

5.1 Alustus aineistoon ... 34

5.2 Eri rikostyypeille tyypillisiä näyttöongelmia aineiston valossa ... 35

5.2.1 Aineiston kuvaus ... 35

5.2.2 Näytön arviointi seksuaalirikoksissa ... 36

5.2.3 Näytön arviointi huumausainerikoksissa ... 37

5.2.4 Näytön arviointi henkeen- ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa ... 38

5.3 Myönnettyjen valituslupien edellytyksiä aineiston valossa ... 39

5.4 Argumentaatiomalliprejudikaatit oikeuskäytännössä ... 41

5.4.1 Aineiston kuvaus ... 41

5.4.2 Hypoteesimetodia hyödyntävä perustelujen rakenne KKO:n ratkaisukäytännössä ... 44

5.4.3 Hypoteesimetodin kritiikki ... 47

5.4.4 Näytön rakenteellinen arviointi ja näyttökynnyksen määrittäminen aihetodistelutilanteissa ... 53

5.4.5 Yhteenveto ja havaintoja aineistosta ... 57

5.5 Näyttöarvon määräytymistä tai todistustakan jakautumista koskevat harkintaohjeprejudikaatit ... 60

5.5.1 Aineiston kuvaus ... 60

5.5.2 Lapsen kertomuksen ja oirehdinnan näyttöarvo lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa rikosasioissa ... 61

5.5.3 Postihuumetapaukset ... 68

5.5.4 Henkilön tunnistamisen ja peruutetun esitutkintakertomuksen näyttöarvo ... 69

5.5.5 Syyttäjän näyttötaakan korostuminen: syytetyn vaikenemisen ja syytetyn kertomuksen epäuskottavuuden näytöllinen vaikutus ... 72

5.5.6 Todistustaakan jakautuminen hätävarjelutilanteissa ... 75

5.5.7 Yhteenveto ja huomioita aineistosta ... 77

5.6 Prejudikaatit, joissa prejudikaattikysymys on näytön arvioinnin takana ... 79

5.6.1 Aineiston kuvaus ... 79

5.6.2 Tunnusmerkistöjen välistä rajanvetoa ... 80

5.6.3 Tunnusmerkistön täyttymisen arviointi ... 81

5.6.4 Rikosoikeudelliset vastuukysymykset ... 86

5.6.5 Yhteenveto ja havaintoja aineistosta ... 92

6 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 94

LÄHTEET KIRJALLISUUS

Aarnio, Aulis, Mitä lainoppi on? Tammi 1978.

Aarnio, Aulis, Tuomioistuinratkaisujen ennustamisesta. Teoksessa Niiniluoto – Nyman (toim.), Tulevaisuus: juhlakirja akateemikko Georg Henrik von Wrightin 70-vuotis- päivän 14.6.1986 kunniaksi. Otava 1986, s. 244 – 263.

Aarnio, Aulis, Laintulkinnan teoria. WSOY 1989.

Aarnio, Aulis, Ennakkopäätöksistä ja niiden sitovuudesta. Oikeus 3/1993, s. 254 – 272.

Aarnio, Aulis, Tulkinnan taito: ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta.

WSOY 2006.

Aer, Janne, Pragmaattinen ennakkopäätöskäsitys hallintolainkäytössä. Teoksessa Anttila, Erno – Koillinen, Mikael (toim.), Hallinto ja hallintolainkäyttö, Juhlajulkaisu Heikki Kulla, s. 177 - 192. Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 2010.

Alasuutari, Pertti, Laadullinen tutkimus 2.0. 4. uudistettu painos. Vastapaino 2011.

Axberger, Hans-Gunnar – Mentes, Feryal, Palmgren Goodhe, Karin – Västberg, Jens, Fe- laktig dömda. Juridisk Tidskrift vid Stockholms universitet, nr. 4/2006-07, s. 975-993.

(Axberger ym.)

Backman, Eero, Huomioita hätävarjelusta ja todistustaakan jaosta hätävarjeluasioissa. Te- oksessa Prosessioikeudellisia erityiskysymyksiä. Juhlajulkaisu Antti Jokela 26.1.2005, s. 3 – 10. Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 2004.

Diesen, Christian, Utevarohandläggning och bevisprövning i brottmål. Juristförlaget Stock- holm 1993.

Ekelöf, Per Olof – Boman, Robert, Rättegång. Fjärde häftet. Sjätte, omarbetade upplagan.

Norstedts juridik AB 1992.

Ekelöf, Per Olof – Boman, Robert, Rättegång. Första häftet. Sjunde upplagan. Norstedts Juridik AB 1994.

Eskola, Jari – Suoranta, Juha, Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Vastapaino 1998. Luettu Ellibs Library –palvelun kautta.

Fredman, Markku, Rikosasianajajan käsikirja. Alma Talent Oy 2013.

Halijoki, Juha, Vastaajan tunnustus rikosprosessissa. Defensor Legis 5/2004, s. 791 – 817.

Heinonen, Olavi, Korkeimman oikeuden rooli muuttuvassa ympäristössä. Lakimies 3/1991, s. 229 – 240.

Heuman, Lars, Prejudikat, som innehåller konkretiseringar av rekvisit eller rättsgrundsatser som består av tillräckliga eller nödvändega betingelser. Juridisk Tidskrift vid Stock- holms universitet 2015-16, s. 757 -758.

Hirvelä, Päivi, Lapsi rikosprosessissa. Erityisesti insestin todistamisen ongelmat. Suomalai- nen lakimiesyhdistys 1997.

Hirvelä, Päivi, Rikosprosessi lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Alma Talent Oy 2006.

Hirvonen, Ari, Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen jul- kaisuja 17. Helsinki 2011.

Jokela, Antti, Pääkäsittely, todistelu ja tuomio. Oikeudenkäynti III. Alma Talent Oy 2015.

Jokela, Antti, Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot. Oikeudenkäynti I. Alma Talent Oy 2016.

Jokela, Antti, Rikosprosessioikeus. Alma Talent Oy 2018.

Jonkka, Jaakko, Todistusharkinnasta. Lakimiesliiton kustannus 1993.

Jääskinen, Niilo, Ennakkopäätösten merkityksestä yleisen lain kannalta. Teoksessa Kangas, Urpo – Tuori, Kaarlo (toim.), Liber Amicorum Carolo Makkonen deditus. Helsinki 1986, s. 51 - 52.

Kallio, Heikki, Oikeustapauskommentti (2014:80). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2014: II. Alma Talent Oy 2015.

Kallio, Heikki, Oikeustapauskommentti (2017:52). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2017: II. Alma Talent Oy 2018.

Kananen, Jorma, Kvalitatiivisen tutkimuksen teoria ja käytänteet. Jyväskylän ammattikor- keakoulun julkaisuja 2008.

Keinänen, Anssi, Empiirisen oikeustutkimuksen tarpeellisuudesta ja sen nykytilasta. Oikeus 4/2010, s. 467 – 470.

Keinänen, Anssi – Väätänen, Ulla, Empiirinen oikeustutkimus – mitä ja milloin? Edilex Kir- jat 16.2.2016. [www.edilex.fi/kirjat/16170]

Kemppinen, Heikki, Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset rangaistuksen määräämisen oikeuslähteinä. Defensor Legis 6/2018, s. 869 – 890.

Klami, Hannu Tapani, Ennakkotapausten sitovuudesta Suomen oikeudessa. Defensor Legis 1986, s. 159 – 173.

Klami, Hannu Tapani, Todistusratkaisu. Lakimiesliiton kustannus 2000.

Korkman, Julia, Oikeustapauskommentti, Törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä kos- kevan ennakkopäätöksen KKO 2014:48 arviointia oikeuspsykologisesta näkökul- masta. Defensor Legis 2015/1.

Koskelo, Pauliine, Korkein oikeus 2000-luvun alun näkökulmasta. Teoksessa Raulos, Kari – Välimäki, Pertti – Esko, Timo (toim.), Da mihi factum, dabo tibi ius: korkein oikeus 1809-2009. WSOYpro 2009.

Kumpula, Pasi, Näyttöratkaisun perusteleminen rikos- ja riita-asiassa. Rovaniemen hovioi- keuspiirin tuomioistuinten laatuhankkeen työryhmäraportteja. Gummerus kirjapaino Oy 2004, s. 120 – 148.

Laakso, Seppo, Lainopin teoreettiset lähtökohdat. Tampereen yliopisto 2012.

Lappalainen Juha, Principen jura novit curia och domarens processledning. JFT 1/1993, s.

36 – 43.

Lappalainen, Juha, Todistelu. Teoksessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus. Talentum Media Oy 2016. Päivittyvä verkkojul- kaisu. Osio päivitetty viimeksi vuonna 2016

Lappalainen, Juha – Vuorenpää, Mikko, Tuomioistuimet. Teoksessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus. Talentum Media Oy 2016. Päivittyvä verkkojulkaisu. Osio päivitetty viimeksi vuonna 2016.

Launiala, Mika, Prejudikaatti ja prejudikaattinormi. Edilex-sarja 2016/18, 9.8.2016.

[www.edilex.fi/artikkelit/16683]

Launiala, Mika, Obiter dictum – Prejudikaatista muutoin lausuttu. Edilex-sarja 37/2017, 6.9.2017. [www.edilex.fi/artikkelit/18018]

Launiala, Mika, Ennakkopäätösnormin konstruointi – paikallista, täsmennä, yleistä ja yh- teensovita. Edilex-sarja 33/2018, 15.10.2018. [www.edilex.fi/artikkelit/19104]

Lehtimaja, Lauri, Rikosoikeudellista iäisyyskyselyä – kiikarissa erityisesti yleiset opit ja Korkeimman oikeuden rooli. Lakimies 6/1995, s. 986 – 994.

Leppänen, Tatu, Riita-asian valmistelu todistusaineiston osalta. Prosessioikeudellinen tutki- mus. Suomalainen lakimiesyhdistys 1998.

Leppänen, Tatu – Välimaa, Asko, Muutoksenhaun pääpiirteet. Helsingin yliopisto, rikos- ja prosessioikeuden sekä oikeuden yleistieteiden laitos 1996.

Lindell, Bengt, Sakfrågor och rättsfrågor. Skrifter från juridiska fakulteten i Uppsala 1987.

Linna, Tuula, Korkeimman oikeuden perustelut oikeuskäytännön ohjauskeinona – toteu- tuuko prejudikaattifunktio. Lakimies 2/1993, s. 137 – 160.

Linna, Tuula, Prosessioikeuden oppikirja. Alma Talent Oy 2019.

Melander, Sakari, Oikeustapauskommentti (KKO 2005:7). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), Korkeimman oikeuden ratkaisut kommentein 2005:I. Talentum Media Oy 2005.

Metsäpelto, Leena, Oikeustapauskommentti (KKO 2004:72). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), Korkeimman oikeuden ratkaisut kommentein 2004:II. Talentum Media Oy 2005.

Myrsky, Matti, Ennakkopäätökset verotuksessa. 3. uudistettu painos. Talentum 2011.

Möller, Gustaf, Korkein oikeus oikeuskäytännön ohjaajana – erityisesti alioikeuden näkö- kulmasta. Teoksessa Tuulenheimo-Takki, Anja (toim.), Korkein oikeus 75 vuotta – Högsta domstolen 75 år, Lakimiesliiton kustannus 1993, s. 191–202.

Niemi-Kiesiläinen, Johanna, Rikosprosessi ja parisuhdeväkivalta. Sanoma Pro Oy 2004.

Nieminen, Suvi, Raiskaus tai henki. Kaikkitietävän kertojan oikeusohjeet ja tuomarin uskol- lisuus prosessuaaliselle totuudelle. Edilex 1.2.2019. [www.edilex.fi/lakikir- jasto/19474]

Niskakangas, Hanna – Lahtinen, Hanna – Tolvanen, Matti, Tuomareiden tietämys silminnä- kijätunnistamisen luotettavuuteen vaikuttavista tekijöistä todistajanpsykologisen tut- kimustiedon valossa. Defensor Legis 6/2017, s. 867 – 884.

Pölönen, Pasi, Henkilötodistelu rikosprosessissa. Suomalainen lakimiesyhdistys 2003.

Pölönen, Pasi, Oikeustapauskommentti (KKO 2017:12). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), Korkeimman oikeuden ratkaisut kommentein 2017:I. Talentum Media Oy 2017.

Pölönen, Pasi – Tapanila, Antti, Todistelu oikeudenkäynnissä. Tietosanoma 2015.

Rautio, Jaakko, Oikeustapauskommentti (KKO 2000:35). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), Korkeimman oikeuden ratkaisut kommentein 2000:I. Talentum Media Oy 2000.

Rautio, Jaakko, Valitus korkeimpaan oikeuteen. Teoksessa Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus. Talentum Media Oy 2016. Päi- vittyvä verkkojulkaisu. Osio päivitetty viimeksi vuonna 2016.

Rautio, Jaakko – Frände, Dan, Todistelu. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari.

Edita 2016.

Saranpää, Timo, Näyttöenemmyysperiaate riita-asiassa. Suomalainen lakimiesyhdistys 2010.

Siltala, Raimo, Prejudikaateista ja tuomarin prejudikaatti-ideologiasta. Lakimies 5/1999, s.

674 – 691.

Siltala, Raimo, Oikeustieteen tieteenteoria. Suomalainen lakimiesyhdistys 2003.

Siro, Jukka, Huumausainerikokset. Edita 2017.

Stanikiç, Teija, Silminnäkijätunnistamisen näyttöarvo. Lakimies 5/2015, s. 701 – 707. (Sta- nikiç 2015a)

Stanikiç, Teija, Silminnäkijätunnistamisen näyttöarvo. Suomalainen lakimiesyhdistys 2015.

(Stanikiç 2015b)

Taipale, Erkki-Juhani, Valitusluvan myöntämisestä. Defensor Legis 3/1998, s. 406 – 411.

Tapani, Jussi, Hätävarjelun liioittelu – sekaannusta vai systematiikkaa? Defensor Legis 6/2008, s. 883 – 892.

Tapani, Jussi, Oikeustapauskommentti (KKO 2013:27). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), Korkeimman oikeuden ratkaisut kommentein 2013:I. Talentum Media Oy 2013.

Tapani, Jussi, Oikeustapauskommentti (KKO 2016:97). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), Korkeimman oikeuden ratkaisut kommentein 2016:II. Talentum Media Oy 2017.

Tapanila, Antti, Korkeimmasta oikeudesta - Från högsta domstolen. Defensor Legis 4/2004, s. 756 - 771.

Tapanila, Antti, Joitakin huomioita oikeuspsykologisesta näkökulmasta näytön arviointiin.

Defensor Legis 3/2015, s. 572 – 580.

Tikkala, Niko, Rikoslain tulkinnasta II: Kunniaan liittyvän väkivallan eskaloituminen ”kun- niamurhaksi” (KKO 2017:52). Edilex 8.10.2018. [www.edilex.fi/artikkelit/19024]

Timonen, Pekka, Ennakkotapaukset ja niiden merkitys oikeuslähteenä. Lakimiesliiton kus- tannus 1987.

Tolvanen, Matti, Tosiseikat rikosprosessissa. Teoksessa Nuutila Ari-Matti – Pirjatanniemi Elina (toim.), Rikos, rangaistus ja prosessi. Juhlajulkaisu Eero Backman 1945 – 14/5 – 2005. Turun yliopisto 2005 (Tolvanen 2005a).

Tolvanen, Matti, Oikeustapauskommentti (2004:120). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.):

KKO:n ratkaisut kommentein 2004: II. Alma Talent Oy 2005 (Tolvanen 2005b).

Tolvanen, Matti, Valikoituja näkökohtia syyttömyysolettamasta. Edilex 7.1.2014.

[https://www.edilex.fi/artikkelit/11720] (Tolvanen 2014a)

Tolvanen, Matti, Oikeustapauskommentti (2013:77). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2013: II. Alma Talent Oy 2014. (Tolvanen 2014b)

Tolvanen, Matti, Oikeustapauskommentti (2014:78). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2014:II. Alma Talent Oy 2015.

Tolvanen, Matti, Oikeustapauskommentti (KKO 2018:3). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2018:I. Alma Talent Oy 2018.

Tolvanen, Matti, Oikeustapauskommentti (2018:74). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2018:II. Alma Talent Oy 2019.

Tolvanen, Matti – Silvennoinen, Elisa, Oikeustapauskommentti (2013:96). Teoksessa Timo- nen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein. Alma Talent Oy 2014.

Tolvanen, Matti – Tarukannel, Veijo, Näyttöratkaisu hallintolainkäytössä. Lakimies 2011/6, s. 1107 – 1129.

Tulokas, Mikko, Korkein oikeus prejudikaattituomioistuimena. Edilex 11.7.2007.

[https://www.edilex.fi./artikkelit/4661]

Tuomi, Jouni – Sarajärvi, Anneli, Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Tammi 2018.

Vihriälä, Helena, Diesenin metodin soveltamisesta tuomioistuinten ratkaisutoiminnassa ta- lousrikosasioissa. Teoksessa Koponen, Pekka – Lahti, Raimo – Ojala, Timo (toim.):

Kirjoituksia talousrikosoikeudesta. Helsingin hovioikeuden julkaisuja. Hakapaino Oy 2007, s. 281 – 300.

Virolainen, Jyrki – Martikainen, Petri, Tuomion perusteleminen. Alma Talent Oy 2010.

Vuorenpää, Mikko, Syyttäjän tehtävät. Erityisesti silmällä pitäen rikoslain yleistä vaikutusta.

Suomalainen lakimiesyhdistys 2007.

Vuorenpää, Mikko, Oikeustapauskommentti (KKO 2014:32). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2014:I. Alma Talent Oy 2014.

Vuorenpää, Mikko, Oikeustapauskommentti (KKO 2017:93). Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein 2017:II. Alma Talent Oy 2018.

Väisänen, Tiina – Korkman, Julia, Eräitä todistajan kertomuksen arviointiin liittyviä kipu- kohtia oikeuspsykologisen tiedon valossa. Defensor Legis 5/2014, s. 721 – 739.

Ylevä, Lasse, Syyllisyyskysymykseen liittyvästä todistusharkinnasta. Defensor Legis 6/2012, s. 797 – 807.

VIRALLISLÄHTEET

HE 6/1997 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä jär- jestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uu- distamiseksi.

HE 44/2002 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

HE 7/2005 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi korkeimmasta oikeudesta.

HE 9/2005 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden muutoksenhakua korkeimpaan oi- keuteen koskevien säännösten muuttamiseksi.

HE 105/2009 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle muutoksenhakua käräjäoikeudesta koske- vaksi lainsäädännöksi.

HE 283/2010 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta.

HE 141/2012 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden rikosten valmistelun kri- minalisoimista koskevaksi lainsäädännöksi.

HE 216/2013 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta.

OM 2002:8, Oikeusministeriön muutoksenhakutoimikunnan jatkomietintö. Komiteamie- tintö 2002/8.

LaVM 8/2013 vp, Lakivaliokunnan mietintö Hallituksen esityksestä eduskunnalle eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoimista koskevaksi lainsäädännöksi.

OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus

KKO 2000:35 KKO 2001:62 KKO 2002:47 KKO 2004:57 KKO 2004:60 KKO 2004:63 KKO 2004:80 KKO 2004:120 KKO 2006:78 KKO 2007:100 KKO 2008:68 KKO 2009:43 KKO 2010:19 KKO 2011:20 KKO 2012:45 KKO 2012:84

KKO 2013:27 KKO 2013:77 KKO 2013:96 KKO 2013:97 KKO 2014:32 KKO 2014:48 KKO 2014:78 KKO 2014:80 KKO 2016:25 KKO 2016:90 KKO 2016:97 KKO 2017:12 KKO 2017:52 KKO 2017:93 KKO 2018:74 KKO 2018:3 KKO 2019:78 KKO 2019:55 KKO 2019:54 KKO 2019:22 KKO 2019:15 KKO 2019:4 KKO 2019:2

INTERNETLÄHTEET

Hirvonen, Jarmo, Todistelu rikosasioissa korkeimmassa oikeudessa. Julkaistu 1.2.2005.

[https://www-edilex-fi.ezproxy.uef.fi:2443/uutiset/7304?allWords=valitus- lupa+n%C3%A4ytt%C3%B6&offset=1&perpage=20&sort=rele-

vance&searchSrc=1&advancedSearchKey=512279] (11.9.2019).

Korkeimman oikeuden tilastot. Myönnetyt valitusluvat. [https://korkeinoikeus.fi/mate- rial/images/kko2/korkeinoikeus/tilastot/zxr0d7oDB/Myonnetyt_valituslu-

vat_2009_2018.JPG] (11.9.2019).

Korkeimman oikeuden tilastot. Saapuneet valituslupahakemukset. [https://korkeinoi- keus.fi/material/images/kko2/korkeinoikeus/tilastot/zvhMlTpmj/Saapuneet_valitus- lupa_asiat_2009_2018.JPG] (11.9.2019).

Välimäki, Pertti, Valitusluparatkaisun viestit syyttäjälle. Julkaistu 1.2.2005. [https://www- edilex-fi.ezproxy.uef.fi:2443/uutiset/7304?allWords=valitus-

lupa+n%C3%A4ytt%C3%B6&offset=1&perpage=20&sort=rele- vance&searchSrc=1&advancedSearchKey=512279] (11.9.2019).

Välimäki, Pertti, Valituslupajärjestelmästä ja valituslupahakemuksen sisällöstä. Julkaistu 24.10.2013. [https://korkeinoikeus.fi/fi/index/muutoksenhakijalle/valituslupahake- muksensisallosta.html] (20.9.2019).

LYHENNELUETTELO

HE hallituksen esitys

JFT Juridiska Föreningen i Finland –lehti

L laki

LaVM lakivaliokunnan mietintö

KKO korkein oikeus

KKOL laki korkeimmasta oikeudesta 665/2005

ks. katso

OK oikeudenkäymiskaari 4/1734

OM Oikeusministeriö

PL perustuslaki 731/1999

ROL laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 689/1997

RL rikoslaki 39/1889

vp valtiopäivät

KUVIOT JA TAULUKOT

Kuvio 1. Analysoitavien tapausten jakautuminen rikostyypeittäin.

Taulukko 1. Valitusluville myönnetyt edellytykset.

Taulukko 2. Argumentaatioprejudikaatit korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä.

Taulukko 3. Annetut argumentaatioprejudikaatit rikostyypeittäin lajiteltuna.

Taulukko 4. Korkeimman oikeuden omatoiminen hypoteesien etsiminen.

Taulukko 5. Aihetodistelua koskevat ennakkopäätökset korkeimman oikeuden ratkaisu- käytännössä rikostyypeittäin jaoteltuina.

Taulukko 6. Tuomitsemiskynnyksen ylittyminen aihetodistelutilanteissa.

Taulukko 7. Näytön arvioinnissa huomioon otetut seikat lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa ratkaisussa.

Taulukko 8. Tunnistamisen ja peruutetun esitutkintakertomuksen ja tunnustuksen näyttöar- von määrittäminen.

1 JOHDANTO

1.1 Tutkimuskysymykset ja aiheen valinta

Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa väitetään usein, ettei näyttökysymyksistä voida antaa prejudikaattia.¹ Näytön arviointia koskeville ennakkopäätöksille luonteenomaista onkin tun- nusmerkistö- ja tosiseikastosidonnaisuus. Tämän takia vaikuttaisi siltä, ettei korkeimman oi- keuden näytön arviointia koskevien ennakkopäätösten avulla olisi mahdollista kovin yleis- pätevästi ohjata oikeuskäytäntöä. Korkein oikeus näyttää kuitenkin enenevässä määrin anta- van näytön arviointia koskevia ennakkopäätöksiä. Tämän OTM-tutkielman tarkoituksena on analysoida, missä tapauksissa ja millä edellytyksillä korkein oikeus on myöntänyt valituslu- pia näyttökysymyksissä. Tutkielman tavoitteena on tuottaa tiivistetyssä muodossa tietoa siitä, milloin korkein oikeus on ottanut näyttökysymyksiä käsiteltäväkseen. Tarkastelu kohdistuu ensimmäisen tutkimuskysymyksen osalta siihen, missä rikostyypeissä valituslupia on myön- netty näytön arvioinnin osalta, ja millaisia näyttöongelmia nämä rikostyypit pitävät sisällään.

Toisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena on selvittää, millä edellytyksillä valituslupia on myönnetty. Tämän kysymyksen selvittäminen edellyttää perehtymistä siihen, mihin annet- tujen näyttöprejudikaattien ohjausvaikutus perustuu.

Aihe on ajankohtainen, sillä korkein oikeus on viime vuosina antanut aiempaa enemmän näytön arviointia koskevia ratkaisuja. Lisäksi aihe on tärkeä, sillä korkeimman oikeuden ri- kosasioissa hylkäämistä valituslupahakemuksista suurin osa koskee näytön arviointia.² Kun otetaan huomioon, että korkein oikeus vastaanottaa vuosittain noin 1000 rikosasiaa koskevaa valituslupahakemusta, joista valituslupa myönnetään ainoastaan alle 10 prosentille, voidaan todeta, että väärin ajetut näyttöasiat kuormittavat korkeinta oikeutta huomattavasti.³ Kor- keimman oikeuden resurssien säästämiseksi on siis tärkeää, että tunnistetaan, milloin todel- lisuudessa on edellytyksiä näytön riitauttamiseen vielä ylimmässä oikeusasteessa.

1 Ks. esimerkiksi Taipale 1998, s. 408, jossa katsotaan, ettei valituslupajärjestelmä sovi näyttökysymyksiin.

2 Välimäki 2005, kappale 6.1.

3 Korkeimman oikeuden tilastot. Saapuneet valitusluparatkaisut sekä Myönnetyt valitusluvat.

1.2 Tutkimusaineisto ja tutkimusmenetelmä

Tässä tutkielmassa tarkastellaan korkeimman oikeuden antamia niin kutsuttuja näyttöpreju- dikaatteja ja pyritään muodostamaan kokonaiskuva korkeimman oikeuden ratkaisukäytän- nöstä näytön arvioinnin osalta. Tutkimusaineistoon kuuluu kolmekymmentäkolme näytön arviointia koskevaa korkeimman oikeuden ratkaisua. Tutkimuksessa ovat mukana ainoas- taan rikosasioissa annetut ratkaisut. Ajallisesti tarkastelun kohteena ovat 2000-luvulta eteen- päin annetut ratkaisut vuoteen 2019 asti. Ratkaisuja on seurattu ratkaisuun KKO 2019:78 saakka. Ratkaisut on haettu Finlexin tietokannasta tarkennetulla haulla hakusanoilla näytön arvioin*. Näin saaduista ratkaisuista tutkimusaineistoon on valikoitu ratkaisut, joiden avain- sanoissa, otsikossa tai perustelujen väliotsikossa on käytetty jossain muodossa sanaparia näytön arviointi. Tällä perusteella tutkimusaineistoon ovat päätyneet ratkaisut, joissa näytön arvioinnilla on ollut keskeinen merkitys ja jotka sisältävät näin riittävästi materiaalia laadul- lista tutkimusta varten. Tällä rajauksella tutkimusaineiston ulkopuolelle saattaa jäädä myös keskeisinä näyttöratkaisuina pidettäviä ratkaisuja, joissa hakusanoja näytön arviointi ei ole jostain syystä käytetty.

Tutkimuskysymysten selvittäminen edellyttää oikeuskäytännön analysoimista, sillä lainsää- däntö ja aikaisempi tutkimus eivät tarjoa niihin suoraa vastausta. Nimensä mukaisesti tämä tutkielma on empiirinen tarkastelu näyttöratkaisuista korkeimman oikeuden ratkaisukäytän- nössä. Oikeustieteen piirissä tehtävästä empiirispainotteista tutkimuksesta on käytetty termiä empiirinen oikeustutkimus.⁴ Empiirisiä menetelmiä voidaan käyttää oikeudellisessa tutki- muksessa esimerkiksi silloin, kun menetelmän avulla halutaan kuvailla vallitsevaa oikeudel- lisesta tilaa ja sen yhteiskunnallista merkitystä.⁵ Empiirinen tutkimus voidaan jakaa laadul- liseen ja määrälliseen tutkimukseen. Laadullinen oikeustutkimus keskittyy oikeudellisten il- miöiden syvälliseen tarkasteluun, kun taas määrällisessä tutkimuksessa kerätään laaja tutki- musaineisto, jota voidaan tulkita esimerkiksi erilaisten tilastojen valossa.⁶ Tässä tutkiel- massa käsitellään korkeimman oikeuden näyttöratkaisuja laadullisella tutkimusotteella.

4 Keinänen – Väätänen 2015, s. 3-7.

5 Keinänen 2010, s. 468.

6 Kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen eroista mm. Alasuutari 2011, s. 34 ja 38. Ks. myös Kananen 2008, s. 24 ja 25-28.

Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Sisällönanalyysilla tarkoi- tetaan pyrkimystä kuvata dokumenttien sisältöä sanallisesti.⁷ Tällä menetelmällä aineistosta pyritään saamaan kuvaus tiivistetyssä ja yleisessä muodossa kuitenkaan kadottamatta sen sisältämää informaatiota. Analyysilla luodaan selkeyttä aineistoon, jotta voidaan tehdä sel- keitä ja luotettavia johtopäätöksiä tutkittavasta ilmiöstä.⁸

Aineistolähtöisestä sisällönanalyysista puhutaan silloin, kun tutkimuksessa hyödynnetty teo- ria ja lähdemateriaali ovat muotoutuneet aineistosta esiin nousseiden asioiden myötä.⁹ Ai- neistolähtöinen analyysi tarkoittaa pelkistetyimmillään teorian rakentamista empiirisestä ai- neistosta lähtien, ikään kuin alhaalta ylös.¹⁰ Tässä tutkielmassa aineistoon kuuluvista ratkai- suista tehtyjen yksittäisten havaintojen perusteella on muodostettu yleisempiä kokonaisuuk- sia.¹¹ Tällainen yksittäinen havainto on saattanut olla esimerkiksi se, että korkein oikeus on käyttänyt ratkaisussaan aihetodistelun käsitettä. Kaikki ratkaisut, joissa toistuu sama ha- vainto, on järjestelty omaksi ryhmäkseen. Ryhmien muodostamisen jälkeen on hyödynnetty aikaisempaa oikeuskirjallisuutta sekä eri rikosten tunnusmerkistöjä sen tunnistamiseksi, mikä ratkaisuissa on olennaista analyysin kannalta, eli mihin seikkoihin kunkin ratkaisun ohjausarvon voidaan katsoa perustuvan. Näin saatuja kokonaisuuksia edelleen yleistämällä ja systematisoimalla on muodostettu kolme karkeaa pääryhmää, joihin tutkielman analyy- siosion (luku 5) rakenne perustuu. Analyysiosion tiiviimmän ja selkeämmän esittämistavan aikaansaamiseksi tutkielmassa on päädytty esittelemään aineistosta esiin nousseet keskeiset käsitteet ja aineiston tulkinnassa hyödynnetyt aikaisemmat teoriat omana kokonaisuutenaan luvussa 4.¹²

7 Tuomi – Sarajärvi 2018, s. 119.

8 Tuomi – Sarajärvi 2018, s. 122.

9 Alasuutari 2011, s. 83 sekä Tuomi – Sarajärvi 2018, s. 122 – 127.

10 Eskola – Suoranta 1998, kohta 1. Laadullisen tutkimuksen jäljillä – Aineistolähtöinen analyysi.

11 Tässä yhteydessä voidaan puhua myös aineiston luokittelusta, teemoittelusta ja tyypittelystä. Luokittelussa aineistosta määritellään luokkia. Teemoittelussa on kyse laadullisen aineiston pilkkomisesta ja ryhmittelystä erilaisten aihepiirien mukaan. Tyypittelyssä teemojen sisältä etsitään näkemyksille yhteisiä ominaisuuksia ja muodostetaan näistä tyyppiesimerkkejä. Tuomi – Sarajärvi 2018, s. 105 – 106.

12 Etenkin argumentaatiomalliprejudikaatteja koskeva aikaisempi oikeustutkimus osoittautui aineiston analyy- sin kannalta siinä määrin keskeiseksi, että siitä oli tarpeen muodostaa tutkielmaan oma teoriakokonaisuutensa.

Tässä tutkielmassa argumentaatiomalliprejudikaatteja koskevassa analyysissa aineiston ja hyödynnetyn aikai- semman tutkimuksen välinen vuorovaikutus korostuu erityisesti. Näin ollen argumentaatiomalliprejudikaatteja koskevaa analyysia voitaisiin kuvata myös teoriaohjaavaksi analyysiksi, jossa aikaisempi teoria voi toimia apuna analyysin laatimisessa, mutta analyysi ei pohjaudu suoraan teoriaan. Ks. teoriaohjaavasta analyysista Tuomi – Sarajärvi 2018, s. 109. Koska aineisto kuitenkin vahvasti ohjasi sitä, mikä teoria valikoitui sovellet- tavaksi aineiston analyysiin, voidaan analyysimenetelmän tältäkin osin katsoa oleva aineistolähtöinen.

Oppiainejaottelussa tutkielma kuuluu rikosprosessioikeuden alaan. Tutkielman teoriaosuu- dessa tarkastellaan korkeimman oikeuden roolia ennakkopäätöstuomioistuimena sekä en- nakkopäätösten asemaa oikeuslähteenä ja tuodaan esiin, millaisia ennakkopäätöksiä näyttö- kysymyksistä voidaan antaa oikeuskirjallisuuden valossa. Tältä osin kyse on siis lainopilli- sesta tutkimusmenetelmästä eli voimassa olevan oikeuden systematisoinnista ja tulkin- nasta.¹³ Lainoppi tutkii sitä, mikä on voimassa olevaa oikeutta ja mikä merkitys laista ja muista oikeuslähteistä (esim. juurikin KKO:n päätöstekstit) löytyvällä materiaalilla on.¹⁴ Kuten Siltala on todennut, prejudikaattien tulkinta edellyttää hyvin erilaista oikeudellista

”lukutaitoa” kuin mihin säädännäisen oikeuden kohdalla on totuttu.¹⁵ Näytön arviointiin kohdistuvissa prejudikaateissa tämä korostuu entisestään. Näytön arviointia koskevia perus- teluja ei olekaan mahdollista analysoida samoilla muuttujilla kuin oikeuskysymysten perus- teluja.¹⁶ Tutkielmassa hyödynnetään ratkaisujen analyysissa rikos- ja rikosprosessioikeudel- listen kannanottojen lisäksi sekä ennakkopäätöksistä että todistusharkinnasta esitettyä oi- keustieteellistä kirjallisuutta. Erityisesti tutkielmassa hyödynnetään aikaisempaa rikospro- sessuaalista todistusoikeustutkimusta.

1.3 Tutkimuksen rakenne

Luvussa 2 tuodaan esiin, millainen on korkeimman oikeuden rooli ja asema ennakkopäätös- tuomioistuimena. Luvussa 3 tarkastellaan, mikä tekee ratkaisusta ennakkopäätöksen ja mikä ennakkopäätösten asema oikeuslähteenä on. Tässä yhteydessä tuodaan pääpiirteittäin esiin, millaisia ohjaustehtäviä ennakkopäätöksillä on katsottu olevan ja millaisia ohjeistuksia ne voivat pitää sisällään. Luvussa 4 huomio kohdistuu erityisesti näyttökysymysten ennakko- päätösarvoon, ja tarkoituksena on tuoda esiin, mitä seikkoja prejudikaatiksi soveltuvalta näyttökysymykseltä edellytetään. Tässä yhteydessä tarkastellaan, millainen erottelu proses- sioikeudessa tehdään oikeus- ja näyttökysymyksen välille, ja mikä vaikutus tällä erottelulla on näyttöprejudikaattien ohjausarvon kannalta.

13 Aarnio 1978, s. 52.

14 Hirvonen 2011, s. 23.

15 Siltala 2003, s. 343 -345.

16 Linna 1993, s. 141.

Tutkimuksen analyysiosassa eli luvussa 5 luodaan aluksi yleiskatsaus aineistoon, ja tarkas- tellaan miten analysoitavat ratkaisut jakautuvat rikostyypeittäin. Tämän tarkastelun osalta tarkoituksena on selvittää, missä rikostyypeissä on annettu näytön arviointia koskevia rat- kaisuja, ja millaisia näyttöongelmia nämä ratkaisut tyypillisesti koskevat (kappale 5.2). Seu- raavaksi siirrytään tarkastelemaan, millä edellytyksillä analysoidut ratkaisut ovat päätyneet prejudikaateiksi, ja miten korkein oikeus on halunnut ohjata esiin tulleita näyttöongelmia (kappaleet 5.3, 5.4, 5.5 ja 5.6). Tässä yhteydessä analyysin tukena käytetään erilaisia todis- tusoikeudellisia tutkimuksia, kuten myös ennakkopäätöksistä esitettyjä teoreettisia ryhmit- telyjä. Ratkaisuihin haetaan tulkinta-apua myös rikosoikeudellisista lainopillisista kannan- otoista.

Tutkielman viimeinen Johtopäätökset–osio sitoo yhteen tutkimusaineistosta tehdyt havain- not. Kyseisessä luvussa tuodaan esiin ne edellytykset, joilla voidaan katsoa korkeimman oi- keuden myöntäneen valituslupia näyttökysymyksissä rikosasioissa. Luvussa pohditaan myös analyysista saatujen tulosten avulla, mikä näyttöprejudikaattien merkitys oikeusläh- teenä on ja tarkastellaan, miten näyttöprejudikaatteja voidaan hyödyntää myöhemmässä rat- kaisutoiminnassa.

2 KORKEIMMAN OIKEUDEN ROOLI ENNAKKOPÄÄTÖSTUO- MIOISTUIMENA

2.1 Korkeimman oikeuden asema ja tehtävät

Ylimmän oikeusasteen rooliin kuuluu yleensä kaikissa oikeusjärjestelmissä oikeuskäytän- nön ohjaaminen sekä oikeuden kehittäminen lainsäädännön luomissa puitteissa. Ylimmät oikeusasteet pyrkivät selventämään lain tulkintaan liittyviä kysymyksiä sekä edistämään lain soveltamisen yhtenäisyyttä.¹⁷ Meillä korkeimman oikeuden tehtävien säädöspohja on pää- osin Suomen perustuslaissa (731/1999, PL), korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa (665/2005, KKOL) sekä oikeudenkäymiskaaressa (4/1734, OK). Korkein oikeus (högsta domstolen) käyttää ylintä tuomiovaltaa oikeusasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toi- mialallaan (PL 99 § ja KKOL 1 §).¹⁸ Korkeimman oikeuden asema ennakkopäätöstuomio- istuimena perustuu varsinaista muutoksenhakua hovioikeudesta korkeimpaan oikeuteen sääntelevän oikeudenkäymiskaaren 30 luvun säännöksiin.

Korkeimman oikeuden tärkein tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä sellaisista kysymyksistä, joihin lainsäädäntö ei anna selvää vastausta. Prejudikaattien avulla korkein oikeus huolehtii lainkäytön yhtenäisyydestä ja ohjaa alempien tuomioistuimien lainkäyttöä.¹⁹ Muutoksenha- kuasteena korkein oikeus onkin pääosin ennakkopäätös- eli prejudikaattituomioistuin, eikä sitä voida pitää samanlaisena normaalina oikeusasteena hovioikeuksien yläpuolella kuin mitä hovioikeudet ovat suhteessa käräjäoikeuksiin. Korkein oikeus valitsee tutkittavikseen juttuja, joiden ratkaisemisella se katsoo olevan ennakkopäätösarvoa. Korkein oikeus siis osaltaan kehittää oikeusjärjestystä ja näin tavallaan jatkaa lainsäätäjän työtä.²⁰

17 Ylimpien tuomioistuinten tosiasialliset edellytykset tämän tehtävän hoitamiseen vaihtelevat suuresti riippuen siitä, millä tavoin toiminta on lainsäädännöllisesti ja muutoin maassa järjestetty. Esimerkiksi Euroopan Unio- nin jäsenmaissa vallitsee tässä suhteessa suuria eroavaisuuksia. Koskelo 2009, s. 128.

18 Tähän valvontatehtävään kuuluu käytännössä lainkäytön yhtenäisyyden, juttujen käsittelyaikojen ja tuo- mioistuinten voimavarojen riittävyyden valvominen sekä neuvottelupäivien järjestäminen ja henkilöstön kou- lutuksesta huolehtiminen. Korkeimman oikeuden valvonta ulottuu alempien tuomioistuinten lisäksi ulosotto- viranomaisiin. HE 7/2005 vp, s. 3.

19 Jokela 2016, s. 223.

20 Korkeimman oikeuden entinen presidentti Olavi Heinonen on vuonna 1991 katsonut, että ”korkeimman oi- keuden rooliin ennakkotapaustuomioistuimena kuuluu suomalaisen oikeusjärjestelmän kehittäminen”. Heino- nen 1991, s. 237.

Korkeimpaan oikeuteen voi valittaa asioista, jotka muutoksenhakuteitse ovat saapuneet ho- vioikeuksista (riita- ja rikosasiat), maaoikeuksista (kiinteistötoimitus- ja tieasiat), vakuutus- oikeudesta (tapaturmavakuutusasiat) ja markkinaoikeudesta (teollis- ja tekijänoikeudelliset riita- ja hakemusasiat sekä markkinaoikeudelliset asiat). Ennakkopäätösluontoisissa asioissa käräjäoikeuden ratkaisusta voidaan suoraan valittaa korkeimpaan oikeuteen (OK 30 a luku).

Korkeimmalla oikeudella on lisäksi lainsäädäntöön ja oikeushallintoon liittyviä tehtäviä ja se voi tehdä valtioneuvostolle esityksiä lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä (PL 99.2 § ja KKOL 3–4 §). Lisäksi korkein oikeus antaa lausuntonsa tasavallan presidentille armahdus- asiassa (PL 105 § ja KKOL 3 §:n 2 kohta). Korkeimman oikeuden toimivaltaan kuuluu myös ylimääräistä muutoksenhakua koskevia asioita, kuten lainvoiman saaneen tuomion purkami- nen ja menetetyn määräajan palauttaminen (KKOL 2 §:n 3 kohta sekä OK 31 luvun 12.1 § ja 18.2 §).

2.2 Prejudikaattitehtävän toteuttaminen valituslupajärjestelmän avulla

Korkein oikeus toteuttaa prejudikaattitehtäväänsä valituslupajärjestelmän avulla. Nykymuo- toisena valituslupajärjestelmä tuli voimaan vuoden 1980 alusta lukien (L 104/1979). Vali- tuslupajärjestelmän ideana on, että korkein oikeus saa ratkaistavakseen tapauksia, joilla se katsoo olevan prejudikaattiarvoa. Tämä tarkoittaa, että korkein oikeus ei voi ottaa käsiteltä- väkseen kaikkia sinne tulevia tapauksia, vaan se valikoi ratkaistavaksi tulevat tapaukset va- lituslupajärjestelmän avulla.²¹

Pääsääntöisesti kaikista ratkaisuista, joista on saanut valittaa hovioikeuteen, on mahdollista tehdä jatkovalitus korkeimmalle oikeudelle (OK 30 luvun 1 §). Valituslupa vaaditaan, kun valitus koskee hovioikeuden muutoksenhakuasteena ratkaisemaa asiaa tai tällaisen asian yh- teydessä antamaa ratkaisua (OK 30 luvun 2.1 §). Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan kolmella perusteella: 1) jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden rat- kaistavaksi (ns. prejudikaattiperuste) taikka 2) jos siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtu- neen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi puret- tava tai poistettava (ns. purkuperuste), tai 3) jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava

21 Lappalainen – Vuorenpää 2016, kohta Prosessioikeus – II TUOMIOISTUIMET – 1. Yleiset tuomioistuimet – Korkein oikeus – Korkeimman oikeuden asema ja tehtävät – Valituslupajärjestelmä.

syy (OK 30 luvun 3.1 §). Luvan myöntäminen on harkinnanvaraista. Lupaperusteen käsillä olosta ei välttämättä seuraa, että valituslupa myönnetään. Käytännössä tämä harkinnanvarai- suus ilmenee erityisesti silloin, kun ratkaistavana on valitusluvan myöntäminen ennakko- päätöksen antamiseksi lain tulkinnasta.²²

Valituslupajärjestelmän tarkoitus on, että korkein oikeus keskittyy toiminnassaan oikeus- käytännön ohjaamiseen. Valituslupaperusteista yleisin ja tärkein onkin ensiksi mainittu pre- judikaattiperuste.²³ Se pitää silmällä lainkäyttöä yleensä, kun taas kaksi jälkimmäistä perus- tetta pyrkivät oikaisemaan yksittäisissä tapauksissa sattuneita virheitä. Korkeimman oikeu- den ennakkopäätös voi olla tarpeen esimerkiksi sen vuoksi, että jonkin säännöksen tai oi- keudellisen kysymyksen tulkinnasta on epäselvyyttä, oikeuskäytäntö on epäyhtenäistä taikka vakiintunutta oikeuskäytäntöä havaitaan tarpeelliseksi tarkistaa tai täsmentää. Tarkoi- tuksena on, että korkeimman oikeuden ratkaisu toimii ohjeena siitä, miten jokin oikeudelli- nen kysymys tulisi jatkossa ratkaista. Ratkaisun kohderyhmänä ovat alemmat tuomioistui- met sekä niiden ohessa oikeusyhteisö laajemminkin.²⁴

Kun valituslupa myönnetään prejudikaattiperusteella, on lähtökohtaisesti kyseessä ongel- mallinen oikeuskysymys. Valituslupa voidaan toiseksi myöntää prejudikaattiperusteella myös niin kutsutussa aukkotilanteessatilanteessa, eli tilanteessa, jossa voimassa olevasta lainsäädännöstä ei löydy vastausta käsillä olevaan oikeudelliseen ongelmaan. Vaikka preju- dikaatit lähtökohtaisesti koskevat yleistettävissä olevia oikeuskysymyksiä, kolmas mahdol- linen tilanne, jossa valituslupa voidaan myöntää prejudikaattiperusteella, on tilanne, jossa korkein oikeus arvioi näyttökysymyksiä yksittäistapauksissa. Tällaisilla prejudikaateilla voi- daan katsoa olevan esimerkiksi eräänlainen pedagoginen tehtävä. Niiden avulla halutaan esi- merkiksi ohjata alempia tuomioistuimia omaksumaan hyväksi katsottava näyttöratkaisun pe- rustelumalli.²⁵

22 OM 2002:8, s. 8.

23 Taipale 1998, s. 408.

24 Rautio 2016, PROSESSIOIKEUS – X MUUTOKSENHAKU - 2. Valitus korkeimpaan oikeuteen – Valitus- lupa – Valitusluvan myöntämisperusteet – Yleistä – Yleinen-yksityinen. Ks. lisäksi HE 9/2005, s. 6.

25 Rautio 2016, PROSESSIOIKEUS – X MUUTOKSENHAKU - 2. Valitus korkeimpaan oikeuteen – Valitus- lupa – Valitusluvan myöntämisperusteet – Ennakkotapausperuste – Oikeuskysymys, Aukkotilanne ja Näytön arvioiminen.

Korkeimman oikeuden roolia ennakkopäätöstuomioistuimena korostaa vuonna 2005 käyt- töön otettu osittainen valituslupa. Valituslupa voidaan myöntää oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan koskemaan myös vain osaa hovioikeuden ratkaisusta. Va- litusluvan kohdentamisen tarkoituksena on mahdollistaa korkeimman oikeuden keskittymi- nen prejudikaattiluontoisiin oikeuskysymyksiin hovioikeudessa selvitettyjen ja ratkaistujen näyttökysymysten pohjalta. Tällöin korkeimmassa oikeudessa ei tarvitse toimittaa suullista käsittelyä näytön uudelleen vastaanottamiseksi, vaan työ korkeimmassa oikeudessa voidaan kohdistaa paremmin koskemaan prejudikaattikysymyksiä ottaen pohjaksi hovioikeudessa vahvistettu näyttöratkaisu.²⁶ Valituslupajärjestelmästä seuraa, että virallinen kolmen oikeus- asteen muutoksenhakujärjestelmä on käytännössä useimmiten vain kaksiasteinen, koska alemman tuomioistuimen ratkaisusta on lähtökohtaisesti oikeus valittaa vain yhteen oikeus- asteeseen.²⁷

Vuonna 2011 otettiin käyttöön ennakkopäätösvalitusjärjestelmä (OK 30a luku). Siinä kärä- jäoikeuden ratkaisuun saadaan hakea muutosta hovioikeuden asemesta suoraan korkeim- malta oikeudelta, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Menettely edellyttää vastapuolen suostumusta. Korkein oikeus voi myöntää luvan ennakkopäätösvalitukseen vain prejudikaat- tiperusteella eli silloin, kun lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden rat- kaistavaksi. Jos valituslupaa ei myönnetä, käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi (OK 30a:2). Käräjäoikeuden ratkaisuun ei voi siis tällöin hakea muutosta enää hovioikeudesta.

Ennakkopäätösvalituksen kohteena on käräjäoikeuden tuomio kokonaisuudessaan. Näin py- ritään välttämään se, että saman asian eri osat hajautuvat käsiteltäviksi hovioikeuden ja kor- keimman oikeuden kesken.²⁸ Ennakkopäätösvalitusjärjestelmän tarkoitus on ollut, että en- nakkopäätösperusteella valitusluvan myöntäminen tulisi kysymykseen vain poikkeukselli- sesti, lähinnä silloin kun ennakkopäätöksellä on erityisen tärkeä merkitys lainkäytön kan- nalta. Ennakkopäätösvalitus kohdistuu ennen kaikkea laintulkintakysymyksiin, joskaan

26 HE 9/2005 vp, s. 10. Ks. myös Tulokas 2007, s. 200.

27 Jokela 2015, s. 791.

28 Linna 2019, s. 215.

näyttökysymyksiä ei ole suljettu ulkopuolelle.²⁹ Lain esitöissä esitetään, että ennakkopää- tösvalituksella voitaisiin hakea muutosta myös sellaisissa asioissa, joissa tosiseikat eivät ole riidattomat.³⁰ Usein ennakkopäätösvalituksen kohteena oleva kysymys on kuitenkin tavan- omaista selkeämpi oikeuskysymys ja asiassa esitetty näyttö pääsääntöisesti riidaton.³¹ Vai- kuttaisi siis siltä, että ennakkopäätösvalituksen kautta korkeimman oikeuden käsiteltäväksi tulleet asiat eivät juuri lainkaan koske näyttökysymyksiä. Kun otetaan lisäksi huomioon en- nakkopäätösvalitukseen asianosaisten kannalta liittyvät prosessuaaliset riskit sekä se, ettei asianosaisten intressissä useinkaan ole ennakkopäätöksen saaminen asiastaan, voidaan to- deta, ettei ennakkopäätösvalitus juurikaan sovellu asioihin, joissa näyttö on riitaisa.

29 Linna 2019, s. 214 – 215. Ks. myös HE 9/2005 vp, s. 24. Lain esitöissä pohdittiin, voitaisiinko ennakkopää- tösvalitus rajata koskemaan ainoastaan oikeuskysymyksiä, mutta tultiin siihen tulokseen, että tämä olisi ollut ongelmallista perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta.

30 HE 9/2005 vp, s. 71.

31 Välimäki 2013, kappale IX. Ks. myös ennakkopäätösvalituksella KKO:n käsiteltäväksi ottamista asioista esimerkiksi ratkaisut KKO 2019:15, KKO 2019:4 ja KKO 2012:84. Yhdessäkään näistä ratkaisusta näyttöä ei ole enää arvioitu KKO:ssa.

3 ENNAKKOPÄÄTÖSTEN MERKITYS OIKEUSLÄH- TEENÄ

3.1 Mikä on ennakkopäätös?

Ennakkopäätöksestä eli prejudikaatista ei ole varsinaista legaalimääritelmää, ellei sellaisena pidetä prejudikaattiperusteella annetun valitusluvan perusteella tehtyä ratkaisua: lain sovel- tamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia KKO:n tutkittavaksi (OK 30 luvun 2.1 §). Oikeuskirjallisuu- dessa ennakkopäätös on määritelty tuomioistuimen tai muun lainkäyttöelimen antamaksi rat- kaisuksi, jonka sisältämä oikeusohje toimii perusteena ratkaistaessa myöhemmin oikeusky- symykseltään samankaltaisia tapauksia.³² Ennakkopäätöksellä ja sen sisältämällä oikeusoh- jeella on tällöin prejudikatiivinen vaikutus: sillä on ratkaistavana olevan yksittäistapauksen lisäksi myös yleisempää vaikutusta. Ennakkopäätöksistä puhuttaessa saatetaan tarkoittaa ylimpien oikeusasteiden antamia kaikkia ratkaisuja (laaja käsite). Prejudikaatin käsite on kuitenkin täsmällisin silloin, kun sillä tarkoitetaan ainoastaan ylimpien tuomioistuinten it- sensä ennakkopäätöksiksi katsomia ratkaisuja, jotka on niiden toimesta sellaisina julkaistu (suppea käsite). Tuomioistuin on näin menetellessään nimenomaisesti tarkoittanut päätöksen sisältämän oikeusohjeen noudatettavaksi myöhemmin ratkaistavissa jutuissa. Tällöin kyse on muodollisesta tai normatiivisesta prejudikaatti-käsitteestä.³³

Oikeudellisessa kielenkäytössä puhutaan vaihtelevasti ennakkopäätöksistä, prejudikaateista ennakkotapauksista sekä ennakkoratkaisuista, ja terminologia on ollut tältä osin epäyhte- näistä. Ennakkopäätöksellä tarkoitetaan edellä esitetysti sellaista ylimmän oikeusasteen an- tamaa ratkaisua, jolla on merkitystä ratkaistaessa myöhemmin samankaltaisia tapauksia.

Prejudikaattia pidetään yleisesti ennakkopäätöksen synonyymina.³⁴ Sen sijaan ennakkota- paus on syytä erottaa ennakkopäätöksestä. Ennakkotapaus viittaa ratkaisun sisältämän oi- keusohjeen sijasta ratkaisun oikeustosiseikkoihin eli siis siihen asiaan, jossa on annettu tai

32 Myrsky 2011, s. 10.

33 Ks. Myrksy 2011, s. 8 ja Launiala 2016, s. 1.

34 Ks. mm. Aarnio 1993, s. 255.

josta annetaan ennakkopäätös.³⁵ Ennakkopäätöksessä sen sijaan ratkaisevaa on se oikeus- sääntö, jota tapauksen tosiseikastoon on sovellettu. Ennakkoratkaisuna taas pidetään valitus- kelpoisia ennakkokannanottoja. Erityisesti verotuksessa käytetään ennakkoratkaisuja, jotka voidaan ymmärtää ennakolliseksi laintulkintaratkaisuksi. Ennakkoratkaisu sitoo antajaansa, jos samanlainen kysymys tulee myöhemmin ratkaisun antajan päätettäväksi.³⁶

Ennakkopäätöksille tunnusomaista on, että ratkaisu voi toimia ratkaisuohjeena myöhemmin esille tulevassa samanlaisessa tapauksessa, toisin sanoen sillä on prejudikatiivinen vaiku- tus.³⁷ Myrsky on katsonut, ettei mitään sitovaa ennakkopäätöksen määritelmää ole tarpeel- lista esittää. Riittävänä voidaan pitää luonnehdintaa, jonka mukaan prejudikaatti on sellainen ratkaisu, jolla on merkitystä sen oman ratkaisuympäristön ulkopuolella. Prejudikaatti on näin ratkaisu, joka omaa yleisempää merkitystä.³⁸

Ennakkopäätös on julkaistava, jotta se voi saavuttaa sillä tavoitellun ohjausvaikutuksen. En- nakkopäätös julkaistaan korkeimman oikeuden kotisivuilla ratkaisun antopäivänä. Oikeus- ministeriön ylläpitämään tietokantaan (Finlex) tapaukset päivitetään viikoittain. ³⁹ Vuosit- tain korkein oikeus antaa noin 100–110 ennakkopäätöstä.⁴⁰

3.2 Ennakkopäätösten tosiasiallinen sitovuus ja merkitys oikeuslähteenä

Suomalaisessa oikeuslähdeopissa oikeuslähteet jaetaan vakiintuneesti vahvasti velvoittaviin, heikosti velvoittaviin, sallittuihin ja kiellettyihin oikeuslähteisiin. Ennakkopäätökset kuulu- vat heikosti velvoittavien oikeuslähteiden ryhmään.⁴¹ Tämä tarkoittaa, että prejudikaateilla ei ole ehdotonta oikeudellista sitovuutta. Vaikka ennakkopäätökset eivät ole vahvasti vel-

35 Aarnio 1993, s. 254 – 255 sekä Virolainen – Martikainen 2010, s. 397. Vrt. Timonen, joka on katsonut, että ennakkotapauksella tarkoitetaan aiempaa tapausta kokonaisuudessaan, siis sekä sitä, mitä on tapahtunut, että annettua ratkaisua. Timonen 1987, s. 22 – 24. Katso terminologiasta myös Aarnio 1989, s. 230 – 23.

36 Myrksy 2011, s. 13.

37 Myrsky 2011, s. 9.

38 Myrsky 2011, s. 11.

39 Jokela 2016, s. 223.

40 Launiala 2017, s. 4.

41 Aarnio 2006, s. 299 – 300 ja Laakso 2012, s. 310. 1980-luvulla käytiin laajaa keskustelua ennakkopäätösten oikeuslähdeasemasta. Ks. tästä keskustelusta tarkemmin mm. Timonen 1987, s. 71 – 114 sekä Klami 1986, s.

170.

voittavia oikeuslähteitä, niillä on vahva tosiasiallinen sitovuus. Ennakkopäätöksiin on sitou- duttava silloin, kun sivuuttaminen ei ole perusteltavissa.⁴² Käytännössä tämä tarkoittaa, että mikäli perusteltua syytä muuhun ei ole, tuomarin on noudatettava prejudikaatista ilmenevää oikeusohjetta. Ratkaisija ei kuitenkaan joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaikka hän tar- koituksellisesti ja ilman hyväksyttäviä perusteita poikkeaisi prejudikaattinormista.⁴³

Ennakkopäätösten tosiasiallinen sitovuus ilmenee ennakkopäätösten seuraamisena ja nou- dattamisena lainkäytössä. Ennakkopäätösten merkitys on perinteisesti perustunut ylimpien oikeusasteiden asemaan tuomioistuinten hierarkiassa. Nykyään ennakkopäätösten merki- tystä korostaa ennen kaikkea niiden laadukkaasti laaditut perustelut. Tältä osin ennakkopää- tösjärjestelmä voidaan nähdä myös järkevänä työnjakona ylimpien oikeuksien ja muiden tuomioistuinten välillä. Ylimmissä oikeusasteissa voimavarat on kohdistettu nimenomaan ennakkopäätösten tekemiseen, jolloin niillä on paremmat edellytykset laatia vakuuttavasti argumentoituja ratkaisuja oikeudellisesti vaativissa asioissa, ja alemmat tuomioistuimet voi- vat omassa toiminnassaan hyödyntää tällaisia päätöksiä.⁴⁴

Alemmat tuomioistuimet noudattavat ennakkopäätöksiä myös siitä käytännöllisestä syystä, että ennakkopäätöksestä poikkeaminen johtaa tavallisesti muutoksenhakuun ja sen seurauk- sena oman päätöksen mahdolliseen kumoutumiseen. Ei ole myöskään yhteiskunnallisesti tarkoituksenmukaista, että alemmat tuomioistuimet toteuttaisivat omaa linjaansa vastoin ylimmän tuomioistuimen kannanottoja. Vahva tosiasiallinen sitovuus voi tällöin merkitä lä- hinnä sitä, että jos ennakkopäätöstä ei alemmassa oikeudessa seurata, ratkaisu todennäköi- sesti muuttuu ylemmässä portaassa.⁴⁵

Ennakkopäätöksen prejudikaattiarvo eli se, millainen merkitys yksittäisellä ennakkopäätök- sellä on oikeuslähteenä, riippuu pitkälti sen perustelujen painoarvosta. Ratkaisulla on preju- dikatiivista arvoa ainoastaan silloin, kun sen perustelut toimivat ohjeena siitä, miten oikeu- dellisesti samanlainen tapaus tulisi ratkaista.⁴⁶ Hyvin perustelluilla ylimpien tuomioistuinten ratkaisuilla on vaikutusta alempien tuomioistuinten lainsoveltamiseen. Ennakkopäätöksen

42 Tältä osin termi prejudikaatti ei vastaa merkityssisällöltään angloamerikkalaista vastinpariaan precedent, jolla tarkoitetaan ehdotonta sitovuutta. Ks. Tolonen 2003, s. 123.

43 Launiala 2016, s. 3.

44 Virolainen – Martikainen 2010, s. 49 ja 404 sekä Launiala 2016, s. 3 – 4.

45 Launiala 2016, s. 4 sekä Aarnio 1986, s. 247.

46 Laakso 2012, s. 314.

sisältämä oikeus- tai ratkaisuohje saa tosiasiallisen sitovuuden ainoastaan silloin, kun ratkai- suohjeeksi tarkoitettu kannanotto on asianmukaisesti ja vakuuttavasti perusteltu.⁴⁷ Ennakko- päätöksiksi tarkoitettujen ratkaisujen prejudikaattiarvo sisältyykin yleensä perusteluihin pi- kemmin kuin lopputulokseen sinänsä.⁴⁸

Korkeimman oikeuden prejudikaattitehtävä asettaa sen ratkaisujen perusteluille erityisiä vaatimuksia. Prejudikaattitehtävästä seuraa, ettei perusteluja voida kirjoittaa yksinomaan asianosaisia silmällä pitäen, vaan samalla tulee harkita myös yleisemmän ohjausfunktion toteutumista.⁴⁹ Ennakkopäätöksillä onkin niin kutsuttu prejudikaattifunktio. Prejudikaatti- funktio toteutuu silloin, kun perustelut toimivat ohjeena siitä, miten oikeudellisesti relevan- teilta faktoiltaan samanlainen tapaus tulisi ratkaista.⁵⁰ Korkeimman oikeuden ennakkopää- tösten perusteluilla on tuomioistuinkäytäntöä ohjaavaa merkitystä myös siinä mielessä, että ne toimivat pedagogisena mallina itse perustelemisesta. Voidaan olettaa alempien tuomiois- tuinten seuraavan ennen pitkää perässä, miten korkein oikeus on perustellut ratkaisunsa tie- tyntyyppisessä tilanteessa. Virolainen ja Martikainen ovat katsoneet, että perustelujen tämän tehtävän on katsottu kuuluvan perustelujen prejudikaattifunktiosta erilliseen muuhun ohjaus- funktioon.⁵¹

Ennakkopäätöksestä poikkeaminen myöhemmässä lainkäytössä on perusteltua vain, jos tuo- marilla on esittää ennakkopäätöksen perusteluja paremmat perustelut näkemyksensä tu- eksi.⁵² Tämä velvoittaa myös ennakkopäätöstuomioistuimia: aiemmin annetusta ennakko- päätöksestä voidaan poiketa, mutta linjamuutos vaatii erityisen selkeitä perusteluja, jotta oi- keusyhteisölle selviää, onko kysymyksessä todella aikaisempia prejudikaatteja koskeva lin- jamuutos vai ainoastaan tapausten erilaisuus ja mitkä ovat ne painavat perusteet, joiden no- jalla aiemmasta prejudikaatista on katsottu voivan poiketa.⁵³

47 Virolainen – Martikainen 2010, s. 50. Ks. myös Heinonen 1991, s. 236.

48 Koskelo 2009, s. 145.

49 Tulokas 2007, s. 204.

50 Linna 1993, s. 137 – 160.

51 Ks. Virolainen – Martikainen 2003, s. 98.

52 Virolainen – Martikainen 2010, s. 50 - 51.

53 Virolainen – Martikainen 2003, s. 98.

3.3 Ennakkopäätösten ohjaustehtävä

Millä tavalla ennakkopäätökset sitten toimivat oikeuslähteinä eli ohjaavat lainkäyttöä? Oi- keuskirjallisuudessa on luokiteltu ennakkopäätöksiä sen mukaan, mikä niiden ohjaustehtä- vän katsotaan olevan. Tällainen luokittelu helpottaa ennakkopäätöksen tulkintaa.⁵⁴ Esimer- kiksi Myrksy on luokitellut prejudikaatteja sen mukaan, miten ne ilmenevät oikeuskäytän- nöstä. Tämän luokittelun mukaan prejudikaatit voivat olla oikeutta luovia, aikaisemman kan- nan mukaisia, aikaisemman kannan vastaisia tai oikeuskäytäntöä kehittäviä.⁵⁵

Heuman on ryhmitellyt prejudikaatteja sen mukaan, minkä tyyppiseksi niissä oleva prejudi- kaattinormi on muotoiltu.⁵⁶ Tässä ryhmittelyssä prejudikaatit on jaettu kuuteen ryhmään.

Luokittelun mukaan prejudikaatti voi ensinnäkin sisältää kirjoitetun lain tapaisen oikeusoh- jeen. Toisekseen ennakkopäätös voi selventää jotain käsitettä tai kehittää oikeusperiaatetta.

Kolmanneksi ennakkopäätöksen ohjaustehtävä voi perustua siihen, että prejudikaatti määrit- telee ne tekijät, jotka on otettava huomioon arvioitaessa sitä, johtaako jokin teko tai laimin- lyönti sanktioon.⁵⁷ Neljännen perusteen mukaan prejudikaatti voi kuvailla sitä, miten oikeu- dellinen päättely tulee suorittaa tai miten jotain menetelmää tulee käyttää (metodprejudikat).

Viidentenä esimerkkinä kuvataan niin kutsuttu ”suuntaprejudikaatti” (riktningsprejudikat).

Tällaiselle prejudikaatille on ominaista se, että se osoittaa tai ehdottaa, mihin suuntaan eri vaihtoehdoista oikeuskehitystä tulisi jatkossa ohjata. Viimeisenä kohtana Heuman kuvaa prejudikaatit, jotka sisältävät jonkinlaiset ”suuntaviivat” (riktlinjer). Tällaisia prejudikaatteja annettaan mm. silloin, kun lainsäätäjä ei ole antanut täsmällisiä säännöksiä. Tällaisia ohjeita sisältävät esimerkiksi rangaistuksen mittaamista koskevat ennakkopäätökset.

54 Launiala 2016, s. 6.

55 Myrsky 2011, s. 145.

56 Heuman 2015-16, s. 757 – 758.

57 ”Det förekommar att en rättsgrundsats anger ett antal faktorer som ska avvägas i förhållande till varandra vid bedömningen av frågan om en handling eller en passivitet kan medföra en påföljd eller en sanktion.”

Heuman 2015-16, s. 757.

3.4 Prejudikaattien sisältämä ohje

Ennakkopäätöksen sisältämällä ohjeella saattaa olla vaikutusta siihen, millaiseksi ennakko- päätöksen merkitys oikeuslähteenä muodostuu.⁵⁸ Ennakkopäätökset voidaan ryhmitellä dek- latorisiin ja demonstratiivisiin prejudikaatteihin sen mukaan, sisältävätkö ne varsinaisen oi- keuskäytäntöä ohjaavan oikeusohjeen vai perustelukäytäntöä ohjaavan harkintaohjeen.⁵⁹ Käytännössä tämä tarkoittaa, että on olemassa ennakkopäätöksiä, jotka ilmaisevat selkeän säännön ja ennakkopäätöksiä, jotka eivät tätä tee.⁶⁰ Deklatorinen prejudikaatti sisältää lain säännökseen rinnastettavan oikeusohjeen, kun taas demonstratiivisella prejudikaatilla tar- koitetaan ennakkopäätöstä, joka ei suoraan ilmaise lain säännökseen rinnastettavaa oikeus- ohjetta, vaan ennemminkin harkintaohjeen.

Deklatorinen ennakkopäätös sisältää sellaisen yleistettävän abstraktin oikeusohjeen, joka on rinnastettavissa lain säännökseen. Tällaista prejudikaattia voidaan kutsua myös eteneväksi prejudikaatiksi, koska sen on tarkoitettu ratkaisevan edessäpäin olevia ongelmia.⁶¹ Deklato- risessa prejudikaatissa ratkaisun tekijä muotoilee selkeitä sääntöjä ja ohjeita, ja vastaanotta- jan tehtäväksi jää tulkinta. Tällainen ohjaustapa muistuttaa lainsäädännön kautta tapahtuvaa ohjaamista: siinä annetaan abstrakti sääntö toisen noudatettavaksi.⁶² On esitetty, että etene- vän prejudikaattirelaation mukaisesti kirjoitetut perustelut palvelisivat lakimiesyhteisöä pa- remmin, sillä tällöin perustelut peittäisivät yleisyystasoltaan laajemman tosiseikaston.⁶³ Demonstratiivisesta prejudikaatista käytetään myös nimitystä takautuva prejudikaatti, sillä se näyttää miten tietyntyyppinen ongelma on kerran historiassa ratkaistu.⁶⁴ Takautuvaa pre- judikaattitekniikkaa soveltaessaan ennakkopäätöstuomioistuin välttää yleistäviä perusteluja ja keskittyy käsillä olevaan yksittäiseen ratkaisuun. Tällöin tulkitsijan tehtävänä on löytää

58 Ks. esimerkiksi Rautio, joka katsoo, että alemman tuomioistuimen sidonnaisuus korkeimman oikeuden pre- judikaattiin riippuu osaltaan siitä, onko ennakkopäätöksessä lausuttu luonteeltaan täsmällinen oikeusnormi vai onko se enemmänkin lain soveltamista ohjaava harkintaohjeeksi tarkoitettu esimerkki. Rautio 2016, PROSES- SIOIKEUS – X MUUTOKSENHAKU - 2. Valitus korkeimpaan oikeuteen – Valituslupa – Valitusluvan myön- tämisperusteet – Prejudikaattityyppejä.

59 Ks. mm. Möller 1993, s. 193 – 195.

60 Aer 2010, s. 184.

61 Hirvonen 2005, kappale 4.2. Oikeuskirjallisuudessa puhutaan tässä yhteydessä myös prospektiivisestä en- nakkopäätöksestä sekä abstraktista oikeusinformaatiosta. Ks. mm. Launiala 2016, s. 6 sekä Linna 1993, s. 139 – 140.

62 Linna 1993, s. 139 – 140.

63 Launiala 2016, s. 13.

64 Hirvonen 2005, kappale 4.3. Oikeuskirjallisuudessa puhutaan tässä yhteydessä myös retrospektiivisestä en- nakkopäätöksestä sekä konkreettisesta oikeusinformaatiosta. Ks. mm. Aer 2010 s. 179; Launiala 2016, s. 6, sekä Linna 1993, s. 139 – 140.