NUOREN JA ÄIDIN VÄLISEN SUHTEEN KEHITYS NUORISOKOTISIJOITUKSEN AIKANA
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen Pro gradu -tutkielma Toukokuu 2020
Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta
Osasto
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto
Tekijät
Miikka Pienimäki & Ville Siitonen Työn nimi
Nuoren ja äidin välisen suhteen kehitys ja muutos nuorisokotisijoituksen aikana Pääaine
Työn laji Päivämäärä
Sivumäärä
Kasvatustiede
Pro gradu -tutkielma x Sivuainetutkielma Kandidaatin tut- kielma
Aineopintojen tut- kielma
Tiivistelmä
Tutkielmamme tarkoituksena on saada kuvaus neljän nuoren ja heidän äitiensä välisen suhteen ke- hityksestä ja muutoksesta ennen nuorisokotisijoitusta, sen aikana ja nuorisokotisijoituksen jälkeen.
Tutkielmassa keskitytään ainoastaan suoraan nuorilta ja äideiltä saatuihin haastatteluihin ja niiden purkamiseen. Aineistosta löysimme nuorten ja äitien välisistä suhteista sekä yhdistäviä, että erotta- via tekijöitä. Käsittelemme tuloksia kronologisessa järjestyksessä, jokaista ajanjaksoa tarkastellen.
Toteutimme tutkielmamme laadullisena tapaustutkimuksena, koska tutkimuksen tarkoituksena on kuvata tutkittavaa ilmiötä, ymmärtää tiettyä toimintaa ja tutkia haastateltujen elämismaailmaa, jotta saisimme mahdollisimman tarkkaa tietoa nuorten ja äitien välisen suhteen merkityksestä, heidän ar- voistaan, sosiaalisesta vuorovaikutuksestaan ja näiden kaikkien muutoksista nuorisokotisijoituksen aikana. Keräsimme tutkimusaineiston haastattelemalla neljää nuorta ja heidän äitejään, joiden poh- jalta litteroitua materiaalia syntyi noin 70 sivua. Kaikki nuoret olivat olleet sijoitettuina samassa nuo- risokodissa ja olivat haastattelujen aikana jälkihuollon piirissä. Haastatelluista kolme oli naisia ja yksi mies. Kaikki nuoret olivat kotoisin Keski-Suomesta. Aineiston analyysissä hyödynsimme teorialäh- töistä sisällönanalyysiä.
Tutkielmassa selvitämme, miten nuoriskotisijoitus on vaikuttanut nuoren ja äidin suhteeseen, millai- nen rooli nuorisokodilla on ollut prosessissa, mitkä muut tekijät ovat vaikuttaneet suhteen kehityk- seen ja löytyykö nuorien sekä äitien kertomuksista eroavaisuuksia. Jokaisen nuoren kokemukset en- nen nuorisokotisijoitusta olivat hyvin erilaiset, mutta nuorien ja äitien käyttäytymisestä löytyi paljon samoja piirteitä.
Tuloksista selvisi, että jokaisen äiti-nuori parin suhde oli parantunut nuoriskotisijoituksen aikana.
Suurimmiksi tekijöiksi nimettiin molempien osapuolten saama aika ja etäisyys sijoituksen ansiosta sekä nuorisokodin tarjoama tuki suhteen parantamiseksi. Ennen sijoitusta suhdetta vaivanneet on- gelmat ovat kuitenkin yhä läsnä, joten nuoret kokevat jälkihuollon olevan hyvä apua itsenäisessä elä- mässä, koska joistain asioista ei voi vielä keskustella äitien kanssa. Tapaustutkimusta voidaan pitää luotettavana monipuolisten ja tarkoituksenmukaisten tutkimusmenetelmien sekä jatkuvan tutkija- triangulaation ansiosta.
Avainsanat – Lastensuojelu, huostaanotto, nuorisokoti, kiintymyssuhdeteoria
Philosophical Faculty School of Applied Educational Science and Teacher Education Authors
Miikka Pienimäki & Ville Siitonen Title
Nuoren ja äidin välisen suhteen kehitys ja muutos nuorisokotisijoituksen aikana
Main subject Level Date Number of pages
Education
Pro gradu -tutkielma x Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Abstract
The aim of this thesis is to study the development and change in relationships between four young adults and their moms before, during and after placement in juvenile detention center. This thesis focuses only in information gotten directly from the young adults and their moms during one on one interviews. From the collected data, we found both unifying and differentiating factors about their relationships. We address the results on chronological order, going through every time period.
We executed our thesis by using qualitative case study, because the purpose of the study is to de- scribe the phenomenon, understand a particular activity, and explore the lives of interviewees to gain the most accurate information about young people and their mothers, their values, social inter- actions, and changes in them, during juvenile detention center placement. We collected the research material by interviewing four young adults and their moms, which created approximately 70 pages of transcribed material. All young adults were placed in the same juvenile detention center and were in child welfares aftercare during the interviews. From interviewees three were female and one male.
All the young adults were originally from central Finland. In the analysis of the data we utilized the- ory-based content analysis.
In the thesis we find out how placement out of home in juvenile detention center has affected in the relationship between mother and her child, what role has the juvenile detention center played in the process, what other factors have had influence in development of the relationship and whether there are differences between the stories of young adults and their mothers. Every young adult´s story was different from others prior to placement in juvenile detention center, but same behavioral habits were found from the behavior of mothers and their children.
The results show that each children’s and mother’s relationship has improved during child’s time in detention center. The biggest factors were identified as the time and distance received by both par- ties, as well as the support provided by the juvenile detention center for the relationship. However, the problems that plagued the relationship before out-of-home placement are still present, so young adults find child welfare aftercare a good help in independent living because some things cannot yet be discussed with mothers. This Case study can be considered reliable thanks to versatile and appro- priate research methods as well as continuous researcher triangulation.
Keywords – Child Welfare, custody, juvenile detention Centre, attachment theory
2 TEOREETTINEN KEHYS ... 5
2.1 Lastensuojelulaki ... 5
2.1.1 Asiakkuuden alkaminen ... 6
2.1.2 Kodin ulkopuolelle sijoittaminen ... 7
2.1.3 Lapsen oikeudet ... 8
2.2 Lapsen ja äidin välinen suhde ... 11
2.3 Aikaisempia aihepiiriä sivuavia tutkimuksia ... 17
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 24
3.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset ... 24
3.2 Tutkimusmenetelmät ... 25
3.2.1 Laadullinen tapaustutkimus ... 25
3.2.2 Teemahaastattelu ... 27
3.2.3 Teorialähtöinen sisällönanalyysi ... 28
3.2.4 Tutkimusaineiston keruu ... 31
3.3 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys ... 33
4 TULOKSET ... 37
4.1 Nuoren ja äidin suhde ennen sijoitusta ... 38
4.1.1 Syyt, jotka muokkasivat nuoren ja äidin välistä suhdetta ... 38
4.1.2 Sijoitukseen johtaneet syyt ... 42
4.2 Nuoren ja äidin suhde sijoituksen aikana ... 45
4.2.1 Suhteeseen negatiivisesti vaikuttaneet syyt ... 47
4.2.2 Suhteeseen positiivisesti vaikuttaneet syyt ... 49
4.3 Nuoren ja äidin suhde sijoituksen jälkeen ... 51
4.3.1 Muutokset suhteeseen verrattuna tilanteeseen ennen sijoitusta ... 52
4.3.2 Lapsen ja äidin näkemys sijoituksen tarpeellisuudesta ... 56
5 YHTEENVETO JA POHDINTA ... 58
6 LÄHTEET ... 63
1 JOHDANTO
Tässä tutkielmassa keskittyminen kohdistetaan tapaustutkimuksen keinoin nuoren ja äi- din välisen suhteen kehitykseen nuoren ollessa sijoitettuna nuorisokotiympäristöön.
Olemme tutkineet aiemmin kandidaatin työssämme suomalaisia koulukoteja ja lasten- suojelun historiaa ja näimme nyt käsittelyssä olevan aiheen rakentuvan tutkimamme tie- don päälle. Meillä molemmilla on kokemusta ongelmanuorten kanssa työskentelemi- sestä, mutta työn lomassa monet asiat jäävät usein epäselviksi. Myös muut lastensuoje- lualalla työskennelleet vihjasivat meille, että tutkimuksesta, jossa keskitytään nuoren ja äidin välisen suhteen kehitykseen sijoituksen aikana, olisi hyötyä. Päädyimme haastat- telemaan suoraan nuoria ja heidän äitejään, sillä tutkimustietoa nuoren ja äidin välisen suhteen muutoksesta ei toimijoiden näkökulmasta ole tutkittu kovin paljon. Nuorisokoti pyrkii – aina kun mahdollista – työskentelemään yhteistyössä nuoren vanhempien kanssa ja tukemaan perheen yhteistä taivalta nuoren poistuttua nuorisokodin vaikutus- piiristä. Halusimme tämän tietäen, myös perehtyä, ovatko lastensuojelun ja nuorisoko- tien keinot tukea lapsen ja äidin välistä suhdetta tarkoituksenmukaisia ja kokevatko toi- mijat itse niistä olevan hyötyä. Tutkijoista toinen työskentelee lastensuojelun parissa ja nuoriskotiohjaajilta sekä jälkihuoltotyötä tekevien keskuudessa usein kuulee keskustel- tavan siitä, kuinka nuoren ja vanhemman keskinäisen suhteen toivoo kehittyvän oikeaan suuntaan. Nuorisokodin työntekijät jäävät kuitenkin usein nuoren sijoituksen päätyttyä
hieman pimentoon liittyen siihen, kuinka nuori lopulta pärjäsi itsenäisyyden alettua ja saiko hän tarvitsemaansa tukea äidiltään uuden luvun alkaessa elämässään.
Kun aloimme pohtimaan pro gradu –tutkielmallemme aihetta, oli molempien mielipide alusta saakka, että haluamme tutkia toimijoita, jotka ovat hyvin lähellä elettyä ja koettua lastensuojelua. Uskomme niin saaneemme parhaimman ja mielenkiintoisimman aineis- ton. Mielessämme kävivät myös lastensuojelun ja tarkemmin nuorisokotien kokeneet työntekijät, jotka osaisivat kertoa omista kokemuksistaan ja useista erilaisista tapauk- sista, mutta päädyimme vielä lähemmäs henkilökohtaisia kokemuksia eli sijoitettuihin nuoriin ja heidän äiteihinsä. Tutkimuskysymys liittyen heidän välisiensä suhteiden kehit- tymiseen ja muutokseen muotoutui lähes itsestään. Mielestämme se on loogisin ja sel- kein lähestymistapa valitsemamme aiheen käsittelyyn. Meitä kiinnostaa erityisesti syyt miksi suhde on parantunut tai huonontunut sijoituksen aikana. Haluamme myös saada lisää tietoa siitä, olisivatko tutkittavien mielestä nuorisokodit voineet tehdä jotakin enemmän tukeakseen nuoren ja äidin välistä suhdetta.
Suomalaista lastensuojelua on tutkittu laajasti jo monen vuosikymmenen ajan, mutta siitäkin huolimatta suomalaisen lastensuojelun sekä sen tutkimuksen asiantuntijat Puus- tinen-Korhonen ja Pösö (2010) sanovat puheenvuorossaan lastensuojelun vaikuttavuu- desta, että tutkimusta tarvitaan lisää varsinkin toimijoiden näkökulmasta, joita lasten- suojelu koskettaa eniten. Tutkitun tiedon tulisi olla läheltä kerättyä, koettua ja mahdol- lisesti tehtyä, jotta sen pohjalta nousisi esiin teemoja, joiden perusteella tarvittaessa la- kien ja hallinnollisten järjestelmien muutosta voisi ajaa eteenpäin. Tämä on yksi syy sille, miksi haastateltaviksemme valikoitui neljä jälkihuollon piirissä olevaa nuorta ja heidän äitinsä, joilla on koettua ja tuoretta tietoa lastensuojelun toiminnasta sekä heidän suh- teensa kehityksestä sen aikana.
Olemme nostaneet teoreettisen kehyksemme tärkeimmiksi aiheiksi suomalaisen lasten- suojelulain sekä lapsen ja äidin välisen suhteen tarkastelun. Lastensuojelulaki on olen- nainen osa tutkimuksemme lähtökohtia. Sitä ja siihen liittyviä tekijöitä avaamalla saamme kattavamman käsityksen lastensuojelun kentästä ja ymmärrämme sanastoa sekä lastensuojelun eri toiminnan vaiheita paremmin, joka auttaa pysymään mukana tutkimuksemme aikana. Näimme tärkeimmiksi avattaviksi seikoiksi lastensuojelun asiak- kuuden alkamisen, kodinulkopuolelle sijoittamisen ja lapsien oikeudet prosessin aikana.
Näin lukija voi ymmärtää minkälainen prosessi jokaisen lastensuojelun asiakkaan on käy- tävä läpi ja mitkä kriteerit tulee täyttyä, jotta tiettyihin toimiin turvaudutaan. Lapsen oi- keudet osio selventää tarkemmin niitä seikkoja, jotka ovat luotu tukemaan esimerkiksi lapsen ja äidin välistä suhdetta. Lastensuojelulakia ovat suomessa tutkineet kattavasti esimerkiksi Mahkonen (2010) ja Räty (2019). Sen lisäksi terveyden ja hyvinvoinnin laitok- sen julkaisemat lukuisat tutkimukset ja tilastot sekä konkreettinen lastensuojelulaki, ovat antaneet hyvän pohjan teorian kirjoittamiselle. Toinen teoreettisen kehyksemme tukipilareista on lapsen ja äidin välinen suhde. Kyseisestä aiheesta löytyy tietoa tuhan- silla eri tavoilla tutkittuna, mutta päädyimme lopulta Bowlbyn ja Ainsworthyn 1900-lu- vun puolivälin jälkeen kehittelemään kiintymyssuhdeteoriaan (Cassidy ym. 2016; Laur- sen & Collins 2009; Sinkkonen 2004), joka mielestämme oli sopivin tutkimustamme aja- tellen. Lapsen ja äidin välisen suhteen osiossa tarkastelemme myös yleisimpiä sijoituk- seen johtaneita syitä sekä sivuamme suurperheessä kasvamisen sekä koulukiusaamisen uhriksi joutumisen mahdollisia vaikutuksia nuoren kehitykseen, koska haastatteluryh- mämme nosti esille tarvetta myös niiden avaamiseen.
Teoreettisen kehyksen muodostaminen ja aiempiin tutkimuksiin paneutuminen antoi viitteitä siitä, että jokainen toteutettu kvalitatiivinen tutkimus sisältää yhtä monta eri- laista kokemusta lastensuojelusta sekä sen toiminnasta kuin on tutkittaviakin. Käsiteltä- vät aiheet kodin ulkopuolelle sijoittamisen sekä perhesuhteiden tutkimuksissa ovat hy- vin henkilökohtaisia ja näyttäytyvät jokaisen tutkittavan elämässä erilaisina. Odotamme-
kin, että emme pysty muodostamaan kovinkaan tarkkoja yleistyksiä tai teemoja haastat- teluidemme pohjalta vaan uskomme löytävämme laajoja teemoja, jotka voivat nousta useiden haastattelujen pohjalta. Yksittäisistä haastatteluista toivottavasti nousee kui- tenkin mielenkiintoisia jatkotutkimusaiheita, joihin tulisi perehtyä tulevaisuudessa tar- kemmin.
2 TEOREETTINEN KEHYS
2.1 Lastensuojelulaki
Suomen lainsäädäntö ja erityisesti lastensuojelulaki toimivat ylimpänä auktoriteettina ratkaistaessa lapsiin ja nuoriin kohdistuvia kysymyksiä. Tässä kappaleessa esittelemme lastensuojelulain tärkeimpiä kohtia puhuttaessa lastensuojeluasiakkuuden alkamisesta, väliaikaisesta sijoituksesta, huostaanotosta lastensuojelun toimenpiteenä ja lapsen oi- keuksista. Tarkasteltuamme lain asettamia määräyksiä ja ohjeita saamme paremman ku- van siitä, millainen prosessi nuoren sijoittaminen kodin ulkopuolelle konkreettisesti on, ja millaisia taustatekijöitä siihen liittyy.
Vuonna 2008 voimaan astunut uusi lastensuojelulaki alkaa lain tarkoituksen määrittele- misellä, joka kuuluu näin "Lain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kas- vuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suoje- luun." (LSL 417/2017, 1§). Joka on hyvin linjassa vuonna 1983 tulleen edeltäjänsä kanssa ja painottaa, että lapsiin kohdistuviin uhkiin ja huonoon käyttäytymiseen puututaan avo- huollon, sijaishuollon ja jälkihuollon keinoin. Laki korostaa sitä, että ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista kuuluu huoltajille. Myös perheen kanssa toimivilla viranomaisilla on vastuu tarjota ja antaa tukea perheelle ajoissa ja ohjata perhe lastensuojelun piiriin tilanteen vaatiessa. Tässä tapauksessa lastensuojelu on velvoitettu tukemaan kaikkia
lapsen kasvatuksesta vastuussa olevia henkilöitä, tarjoamaan palveluita ja järjestämään tukitoimia. Jos nämä menetelmät kuitenkin pettävät tai eivät ole riittäviä, voidaan ryhtyä muihin toimenpiteisiin lapsen sijoittamiseksi kodin ulkopuolelle, tai järjestää lapsen kas- vatus ja huolto jollain muulla tavalla. (LSL 417/2007, 1§– 4§; Räty 2019, 1–4.)
2.1.1 Asiakkuuden alkaminen
Lastensuojeluprosessi käynnistyy lastensuojeluilmoituksesta, jonka voi tehdä ja lähettää kuka tahansa, joka on huolestunut lapsen hyvinvoinnista. Ilmoituksen voi tehdä puheli- mitse, lomakkeella tai käymällä kunnan sosiaalitoimistossa. Siihen kirjataan lapsen hen- kilöllisyystiedot, niiltä osin kuin ne tiedetään, ilmoituksen syy ja tieto siitä ovatko lapsi ja huoltajat tietoisia lastensuojeluilmoituksen lähettämisestä. (Lastensuojelun käsikirja 2019.) Ilmoituksen lähettämisen jälkeen sosiaaliviranomaiset arvioivat onko lapsi tai nuori kiireellisen lastensuojelun tarpeessa, tekevät palveluntarpeen arvioinnin ja selvit- tävät millaisesta avusta lapsi ja perhe hyötyisivät mahdollisesti eniten. Jos ilmoitus ei sosiaalityöntekijän arvion mukaan ole kiireellinen on palveluntarpeen arviointi aloitet- tava viimeistään seitsemän päivän kuluttua ilmoituksen saamisesta ja sen valmistumi- seen ei saa kulua yli kolmea kuukautta. (Räty 2019, 203–213.)
Jos ilmoituksen perusteella aloitetun palveluntarpeen arvioinnin jälkeen todetaan, että lapsi tarvitsee lastensuojelun toimenpiteitä, lapselle nimetään hänen asioistaan vas- taava lastensuojeluntyöntekijä. Lastensuojeluilmoitus sekä alkanut lastensuojelunasiak- kuus merkitään asiakirjoihin, ilmoitetaan asiakkuudesta huoltajalle sekä lapselle ja ker- rotaan milloin, kenen toimesta ja kenelle tieto asiakkuudesta on annettu. Asiakkuus on aloitettava ja palveluntarve selvitettävä jos: 1) Lapsen kasvuolosuhteet eivät turvaa tai vaarantavat lapsen kehitystä tai terveyttä, 2) Lapsi käyttäytymisellään vaarantaa terveyt- tään tai kehitystään 3) Lapsi tarvitsee lastensuojelun mukaisia palveluja tai tukitoimia.
(LSL 417/2007, 25 §–28 §; Mahkonen 2010, 35; Lastensuojelun käsikirja 2019; Räty 2019,
225–239.) Asiakkuuden alkamisen jälkeen lapselle sekä tarvittaessa huoltajalle luodaan asiakkuussuunnitelma. Suunnitelmasta ilmenevät olosuhteet ja asiat, joihin pyritään vai- kuttamaan sekä lapsen ja perheen tuen tarve ja tukitoimet, joilla tarpeisiin pyritään vas- taamaan. Oleellista on myös merkitä tavoitteet sekä aika, jossa tavoitteisiin pyritään pääsemään. Jos lapsi on sijoitettuna avohuollon tai huostaanoton kautta, asiakkuus- suunnitelmasta tulee ilmetä myös sijaishuollon tarkoitus ja tavoitteet, avun ja tuen jär- jestäminen, kuinka lapsen terveydenhuolto, opetus ja yhteydenpito läheisiin järjeste- tään ja millä aikataululla lapsi olisi tarkoituksenmukaista yhdistää jälleen perheensä kanssa. Tällainen asiakkuussuunnitelma tarkastetaan, jos jokin lapsen elämässä muuttuu ja vaatii toimenpiteitä, tai vähintään kerran vuodessa. (LSL 417/2017, 30§, Räty 2019, 249–260.)
2.1.2 Kodin ulkopuolelle sijoittaminen
Alle 18-vuotias lapsi tai nuori voidaan sijoittaa kotinsa ulkopuolelle joko avohuollon tai huostaanoton toimenpiteenä. Avohuollon kautta sijoitus kodin ulkopuolelle tulee ilmetä nuoren asiakkuussuunnitelmassa. Sijoitus avohuollon kautta voi kestää enintään kolme kuukautta ja sen jälkeen sijoituksen tarve on arvioitava uudelleen. Tällainen kodin ulko- puolelle ilman huoltajia tapahtuva sijoitus vaatii huoltajan sekä yli 12-vuotiaan nuoren suostumuksen ja sen edellytyksenä on, että sijoitus on tehty: 1) lapsen tuen tarpeen ar- vioimiseksi; 2) lapsen kuntouttamiseksi; tai 3) lapsen huolenpidon järjestämiseksi väliai- kaisesti huoltajan tai muun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tällöin vastaavan henkilön sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi. (LSL 417/2017, 34§–37§; Räty 2019, 315–
339.) Tällaisissa tapauksissa lapselle nimetty sosiaalityöntekijä arvioi mihinkä lapsi olisi tarkoituksenmukaista sijoittaa. Sijoituspaikkaan vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa lapsen ikä, kehitystaso, yleiskunto, sisarukset, läheisverkosto ja erityisen tuen tarpeet.
Ensisijaisia sijoituspaikkoja ovat perhehoitopaikat ja ammatilliset perhekodit, mutta jos nähdään ettei tällaisilla perhekodeilla ole resursseja järjestää lapsen sijaishuoltoa, hänet
sijoitetaan lastensuojelulaitokseen. Joissain tapauksissa sijoittaminen sukulaisten tai muun läheisen perheen luo on myös vaihtoehto. (Lastensuojelun käsikirja 2019.)
Lastensuojelulain mukaan lapsi tai nuori on otettava huostaan ja sijoitettava kotinsa ul- kopuolelle kun: 1) Puutteet lapsen huolenpidossa, tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä; 2) lapsi vaarantaa vakavasti terveyt- tään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikoksen tai muulla edellä mainittuihin verrattavissa olevalla käyttäytymisellään. Huos- taanottopäätös on voimassa toistaiseksi ja päätöstä tarkastellaan aina samalla asiak- kuussuunnitelman kanssa. Huostaanoton voi lopettaa, jos sijaishuollon tarvetta ei enää ole. Huostaanotto loppuu automaattisesti lapsen täyttäessä 18 vuotta. (LSL 417/2007, 40§–48§; Räty 2019, 363–470.)
2.1.3 Lapsen oikeudet
Seuraavissa kappaleissa avaamme lapsien oikeuksia, jotka vaikuttavat siihen mitä lap- selle tulee kertoa lastensuojeluprosessin aikana ja kuinka hän voi itse vaikuttaa sen ete- nemiseen. Lasten oikeudet määrittyvät heidän yksilöllisistä tarpeistaan ja tarpeet oi- keuksista. Erilaisia tarpeita on olemassa yhtä paljon kuin lapsiakin, joten on tyydyttävä määrittämään yleisellä tasolla se mitä lapsen oikeudet ovat ja miten ne liittyvät lasten- suojeluun. (Mahkonen 2010, 81; Räty 2019, 182–185) Mahkosen (2010, 92) mukaan las- ten tarpeet koostuvat kolmesta ilmaisusta, jotka ovat having, being ja loving. Having- ilmaisu tarkoittaa tarpeiden materiaalista puolta eli niin sanotusti taloudellista perustur- vaa. Sen tarjoaminen on ensisijaisesti perheen vastuulla, mutta äärimmäisissä tilanteissa vastuu siirtyy yhteiskunnalle. Being-ilmaisu liittyy yksilöllisen arvokkuuden säilyttämi- seen. Lapsella on oikeus omaan identiteettiin, yksityisyyteen ja koskemattomuuteen, vaikka hän ei vielä olisikaan kehitykseltään aikuinen. Loving- ilmaisu taas tarkoittaa sitä,
että lapsella on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi, huolehdituksi, pidetyksi, arvostetuksi ja hyväksytyksi.
Mahkosen (2010, 112–125) ja Rädyn (2019, 181–200) mukaan lapsen oikeuksiin kuulu- vat muun muassa kuuleminen ja puhevalta, oikeus itseään koskeviin tietoihin ja yhtey- denpito läheisiin. Lapsen kuuleminen alkaa jo vauvaiästä, jolloin jo itkua voidaan pitää signaalina. Myöhemmissä vaiheissa kuuleminen suoritetaan vuorovaikutuksen keinoin.
Kuulemisella pyritään selvittämään lapsen tahtoa, jotta hänen toiveensa voidaan ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä. (Mahkonen 2010, 112–113.) Puhevaltaan taas kuuluvat oikeudet tehdä hakemuksia, tulla kuulluksi ennen päätöksentekoa ja hakea itsenäisesti muutosta viranomaisen tekemään päätökseen. Pääsääntöisesti lapsen puhevallan käyt- täjä on lapsen huoltaja tai lapselle määrätty edunvalvoja, mutta lapsen itsenäinen puhe- valta alkaa 15-vuotiaana ja lastensuojeluasioissa 12-vuotiaana. (LSL 417/2007, 20§–24§;
Räty 2019, 181–200; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017a.)
Lapsen oikeus itseään koskeviin tietoihin perustuu eettiseen periaatteeseen, jonka mu- kaan lapselle on kerrottava kaikki se tieto mitä muut hänestä tietävät. Kyseistä periaa- tetta on käytetty myös lastensuojelulaissa, jossa on edellytetty, että lastensuojelutyön- tekijät kertovat lapselle häntä koskevia tietoja oma-aloitteisesti. (Mahkonen 2010, 116.) Oma-aloitteisuus pohjautuu siihen, ettei lapsi osaa itse kysyä kysymyksiä, joihin hän ha- luaa ja tarvitsee vastauksia. Lapseen kohdistuvia päätöksiä tehdessä lapselle on annet- tava kaikki tarpeellinen informaatio ja kerrottava olemassa olevista vaihtoehdoista, jotta hän voi muodostaa oman mielipiteensä kaikkien olemassa olevien faktojen pohjalta.
Lapsen mielipide korostuu mitä vanhemmaksi lapsi varttuu, mutta lapselle ei kuitenkaan kerrota tai anneta tarkasteltavaksi mitään tietoa mikä voi vaarantaa lapsen kehitystä tai yksityistä etua. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017b.) Se mitä tietoja lapselle kerro- taan, riippuu nuoren iästä ja kehitystasosta, jotta voidaan varmistaa, ettei kerrotuista asioista ole lapselle haittaa.
Huostaanottotilanteissa lapselle tutut olosuhteet muuttuvat. Yhteys omiin huoltajiin katkeaa väliaikaisesti ja ympäristö muuttuu erilaiseksi. Tällaisissa tilanteissa lapsi tuntee itsensä helposti ahdistuneeksi ja hylätyksi. Tämän takia lastensuojelulain mukaan lap- sella on oikeus pitää yhteyttä lähimmäisiinsä kodin ulkopuolelle sijoittamisen yhtey- dessä. Yhteydenpito voidaan järjestää puhelimella tai internetin välityksellä ja läheiset voivat vierailla nuoren luona sijoituspaikassa tai nuori voi sovittaessa vierailla lähimmäis- tensä luona. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen sekä sijoituspaikan on tuettava lasta yhteydenpidossa, eikä esimerkiksi pitkä välimatka saa olla esteenä tapaamisille.
Olennaisinta on, että lapsi kokisi läheisyyttä ja kiintymystä henkilöön, jonka kanssa hän on vuorovaikutussuhteessa. (Mahkonen 2010, 121–122; Räty 2019, 454–459.) Lähim- mäisten tapaamisoikeutta voidaan kuitenkin rajoittaa tilanteissa, jossa yhteydenpito uh- kaa sijaishuollon tarkoituksen toteuttamista ja sen rajoittaminen on välttämätöntä lap- sen hoidon tai kasvatuksen näkökulmasta. Rajoittamisella voidaan myös suojella lapsen henkeä, terveyttä, kehitystä tai turvallisuutta tai muiden sijoituspaikassa olevien henki- löiden turvallisuutta. Rajoittaminen on myös mahdollista, jos vähintään 12-vuotias lapsi itse ei halua pitää yhteyttä. Tapaamisoikeutta voidaan rajoittaa korkeintaan 12 kuu- kautta kerralla, mutta se on lopetettava heti, jos sille ei ole enää riittäviä edellytyksiä.
(LSL 417/2007, 44§; Opuslex 2012.)
Jos kodin ulkopuolelle sijoitus kestää yli puoli vuotta, tai nuori aloittelee itsenäistä elä- mää täytettyään 18 vuotta, on nuorella oikeus jälkihuoltoon. Jälkihuollon avulla pyritään mahdollistamaan sujuva paluu takaisin huoltajien luokse tai toimivat elementit itsenäi- sen elämän rakentamiseen, riippuen siitä minkälainen elämäntilanne nuorta odottaa si- joituksen päättyessä. Jälkihuollon kautta nuori voi saada tukea esimerkiksi asumiseen, koulutukseen, sosiaalisen- ja psyykkisentoimintakyvyn kehittämiseen sekä terveyden- huoltoon. Tukimuodot ovat aina yksilöllisiä ja ne ilmenevät nuoren jälkihuollon asiak- kuussuunnitelmasta. Tapauksista riippuen myös huoltajat, joiden luokse lapsi palaa sekä nuori, joka on ollut sijoitettuna alle puoli vuotta voivat olla oikeutettuja jälkihuollon tu- kitoimiin. (Lastensuojelun käsikirja 2019; LSL 417/2007, 75§–77§; Räty 2019, 709–731.)
Lastensuojelulain pykälässä 26 on erityisesti painotettu itsenäistyvän nuoren asunnon tarvetta ja tukea sen saamiseksi. Jos näyttää siltä, että nuori ei taloudellisista tai muista syistä saa hankittua itselleen asuntoa niin kunnan on välittömästi hankittava nuorelle asunto ja autettava häntä pitämään se, esimerkiksi tarjoamalla rahat vuokravakuuteen.
2.2 Lapsen ja äidin välinen suhde
Tässä osiossa aiomme tarkastella lapsen ja äidin suhteen syntyä sekä tarpeita, joita vau- vasta nuoreksi aikuiseksi kasvavalla on. Keskitymme erityisesti ensimmäisten perussuh- teiden syntymiseen ja murrosiän tuomiin haasteisiin. Kerromme myös millä tavalla äidin erilaiset kasvatusmetodit, käyttäytyminen ja mahdolliset ongelmat voivat kasvavaan ih- miseen vaikuttaa. Sivuamme myös kappaleen lopuksi perheen koon vaikutuksia nuoreen sekä yleisimpiä kodin ulkopuolelle johtaneiden sijoitusten syitä.
Lapsi - äiti suhde on ihmisen elämän ensimmäinen perussuhde, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia jokaisella elämän osa-alueella. Äidin ja vauvan vuorovaikutus alkaa kohdusta ja sitä ovat muovanneet jo odottavan äidin omat ihmissuhteet hänen vanhempiensa sekä mahdollisen elämänkumppanin kanssa. Jos äidin ihmissuhteet ovat elämän varrella olleet suhteeltaan rakastavia, täynnä läheisyyttä sekä luottamusta, niin äidin ja vauvan on helpompi luoda kestävä ja vahva perussuhde. (Reivinen & Vähäkylä 2013, 17–25;
Uytun, Oztop & Esel 2012, 177–178.) Ihmisen ensimmäisen kiintymyssuhteen tärkey- destä ja sen kehittymisestä murrosiän aikana puhuvat myös Laursen ja Collins teokses- saan “Parent-Child Relationships During Adolescence”. He mainitsevat sen vaikuttavan lopulta jopa ammatinvalintaan ja menestykseen, ihmissuhteiden sekä mielenterveyden lisäksi. He myös korostavat tutkimuksessaan puberteetti-iän olevan perhepiirissä valta- suhteiden muutosta sekä hierarkian vähentymistä ja mainitsevat kulttuurierojen merki- tyksen muutoksissa kohti aikuisuutta. (Laursen & Collins 2009, 3–4.)
Ihmisen ensimmäistä suhdetta yrittää selventää John Bowlbyn ja Mary Ainsworthyn ke- hittämä kiintymyssuhdeteoria (Cassidy & Shaver 2016, 3–4, 273; Pearce 2009, 14–15;
Sinkkonen 2004). Teorian mukaan vauva kiintyy hoivaajaansa, yleensä äitiin, lähes joka ikisessä tapauksessa. Tämä kiintymyssuhde ja sen laatu heijastavat vaikutuksensa voi- makkaasti vauvan tuleviin ihmissuhteisiin. Jatkuva stressi ja huoli siitä, ettei vauvalla it- sellään ole keinoja kutsua huolenpitäjää luokseen tarpeen vaatiessa, voi vaurioittaa jopa keskushermoston kehittymistä. Lapsi pyrkii alusta asti muodostamaan myös syy-seu- raussuhteita. Jos äiti, tai muu huolenpitäjä, reagoi pääosin nopeasti vauvan itkuun ja ko- ettaa auttaa tunnepurkauksen kanssa, lapsi uskaltaa näyttää tunteitaan jatkossakin luot- taen avun saapumiseen. Jos taas avunsaanti on epävarmaa ja satunnaista, lapsi oppii, että tunnekuohuista täytyy selvitä itse, ja tukahduttaa ne. Näin ollen vastaavat syy-seu- raussuhteet jäävät muodostumatta tai ne ovat vaillinaisia. (Cassidy ym. 2016, 273– 287;
Pearce 2009, 15–25; Sinkkonen 2004.) Näitä ajatuksia tukee tutkimus, jossa tutkittiin 10–
15-vuotiaita nuoria kahdessa eri ryhmässä. Toinen ryhmä oli sijoitettu kodin ulkopuolelle neljännen ikävuoden jälkeen, jolloin heille oli jo muodostunut vahva kiintymyssuhde vä- hintään yhteen aikuiseen. Toinen kohderyhmä oli sijoitettu jo 12–24 kuukauden iässä eli varhaislapsuuden kommunikointi ja hoivanantaja olivat muuttuneet. Tutkimuksissa sel- visi, että myöhemmin sijoitetut lapset pärjäsivät niin älykkyydessä, sosiaalisten suhtei- den luomisessa sekä tunnetaidoissa paremmin kuin aikaisemmin sijoitetut nuoret.
(Goldfarb 1943.) Lisää tietoa sijoituksen aikaisen ajankohdan vaikutuksista nuoren kehi- tykseen antaa tutkimus “Normality and impairment following profound early instituti- onal deprivation: a longitudinal follow-up into early adolescence”, jonka tuloksien poh- jalta voidaan todeta myös hyvin aikaisin, alle 6 kuukautisina, sijoitettujen vauvojen sijoi- tuksella ei näytä olevan kasvatuksellista tai kehityksellistä vaikutusta, tai ne ovat huo- mattavasti vähäisemmät kuin myöhemmin sijoitetuilla (Kreppner, Rutter, Beckett, Castle, Hawkins, Colvert, Groothues, O´Connor, Stevens & Sonuga-Barke 2007).
Tutkimuksemme kannalta toinen tärkeä kehityksen vaihe nuoren ja äidin välisissä suh- teissa on murrosikä. Kuten tiedämme, murrosikään kuuluu monia muutoksia ja kehitty- mistä. Se on myös viimeinen vaihe ihmisen elämässä, jolloin aivojen kehittyminen on vielä nopeaa (Uytun ym. 2012, 118). Murrosikäinen nuori kehittyy valtavasti sekä henki- sesti, että fyysisesti. Muutoksiin kuuluu myös seksuaalisuuden herääminen sekä itsenäi- syyden rakentaminen. Myös perheen ulkopuolisten sosiaalisten suhteiden merkitys voi- mistuu. Kaikki nämä ennestään oudot askeleet kohti aikuisuutta hämmentävät nuorta ja johtavat usein eri suuruisiin ristiriitoihin huoltajien kanssa. Se kuinka nuori sekä huoltajat ottavat vastaan nämä haasteet määrittävät heidän suhdettaan, kun nuori kasvaa ai- kuiseksi. Kanssakäyminen huoltajien kanssa muuttuu oman paikan etsinnäksi ja sekoit- taa perheen roolit. Tällainen muutos vie aikaa. Tilanne yleensä rauhoittuu, kun perhe tottuu ja on, ainakin jossain määrin tyytyväinen, nykyiseen tilanteeseen. Kun roolit on jaettu uudelleen, perhe voi lähentyä entistä tiiviimmäksi ja keskustelu voi olla sivisty- neempää sekä rakentavampaa. (Cassidy ym. 2016, 399–411; Laursen & Collins 2009, 4.)
Se kuinka perhe ottaa vastaan nuoren vanhenemisen, ja sen myötä esille nousevat haas- teet, riippuu paljon perheen voimavaroista. Näitä voimavaroja voivat heikentää monet erilaiset asiat kuten sosioekonomiset ongelmat, yksinhuoltajuus, huoltajan masennus, väsymys tai parisuhteiden ongelmat. Teini-ikäinen nuori kuormittaa paljon huoltajia, mutta pystyy jo toimimaan apuna kotiaskareissa kuin aikuinen. Jos perheessä esiintyy masennusta ja väsymystä voi olla, että nuori on se, jonka vastuulla kodin hoitaminen ja huoltajien tsemppaaminen lopulta on. Erilaiset ongelmat sekä masennus ja väsymys al- tistavat myös muille lieveilmiöille, kuten liialliselle päihteiden käytölle. On kuitenkin tut- kittu, että jos masennus ja väsymys ovat lyhyempi aikaisia, sen vaikutukset huollettavaan ovat vähäiset. Varsinkin jos perheeseen kuuluu myös toinen aikuinen, joka pystyy otta- maan vastaan ja tukemaan nuorta puberteetin myllertäessä. (Korhonen & Luoma 2017, 1005–1009.)
Nuoret, joiden kiintymyssuhde äitiinsä ja muihin huolenpitäjiin on ollut syntymästä saakka hyvä, selviävät myös murrosiän tuomista haasteista paremmin. Puberteetin haas- teiden aikana häntä kannattelevat vahva itsetunto, identiteetti, hyvä elämänlaatu, mie- lenterveys sekä kouluun sopeutuminen. Tällaiset nuoret myös luovat helpommin turval- lisia ihmissuhteita, ovat vähemmän aggressiivisia ja selviytyvät stressistä paremmin.
(Pearce 2009, 15– 25; Uytun ym. 2012, 181–192.)
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen teettämien kyselyiden mukaan nuoren ja vanhem- man välinen keskustelusuhde on avainasemassa puhuttaessa nuorten henkisestä hyvin- voinnista. Vuonna 2017 kyselyyn vastanneista nuorista seitsemän prosenttia kertoi, ettei pysty juuri koskaan keskustelemaan omista asioistaan vanhempiensa kanssa. Näillä nuo- rilla havaittiin moninkertainen riski altistua yksinäisyydelle, ahdistuneisuudelle ja päivit- täisille oireiluille, kuin ikätovereillaan, joilla keskustelusuhde vanhempiensa kanssa oli avoimempi. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018.)
Nuoret, joilla kiintymyssuhdetta on varjostanut turvattomuuden, halveksinnan tai epä- järjestelmällisyyden tunteet, eivät selviä suurista muutoksista kehossaan ja ajattelus- saan yhtä hyvin, vaan he reagoivat voimakkaammin. Turvattomuuden seurauksena nuo- resta voi tuntua, että huoltajat ovat hänen itsenäisyytensä tiellä, eivätkä anna hänen olla omia itsejään. Hän saattaa haastaa vanhempiaan usein, jolloin murrosikäisen ja vanhem- pien välille syntyy riitoja. Turvattomuuden tunteet voivat vaikuttaa myös perheen ulko- puolisiin suhteisiin, joissa se ilmenee yksin jäämisen pelkona, vihamielisyytenä, sekä epä- varmuutena ja ahdistuneisuutena. Myös seksuaalisuuden rakentuminen ja seksuaaliset tuntemukset voivat tuntua hyvin hämmentäviltä. Halveksunnasta ja epäkunnioituksesta kärsinyt nuori tuntee yleensä luottamuspulaa, omaa matalan moraalin ja huonon itse- tunnon. He saattavat myös harrastaa useita irtosuhteita ja hakevat hyväksyntää seksu- aalisuutensa kautta. Jos tällainen nuori joutuu ongelmiin sen huoltajan kanssa, johon hänellä on vahvin side, hän on erittäin altis masentumiselle. Epäjärjestelmällisyydessä
kasvanut nuori on altis yksinäisyyden tunteelle, rikkoo usein sääntöjä eikä osaa käyttäy- tyä rationaalisesti stressin ja muiden haasteiden keskellä. (Uytun ym. 2012, 181–192.) Tällaiset kiintymyssuhteen häiriöt voivat näkyä lapsessa jo hyvinkin pienenä hieman eri tavoilla ja ennakoida tulevaa (Pearce 2009, 31–35).
Aiemmissa kappaleissa olemme kertoneet yleisesti lapsien tarpeista ja vanhempien toi- minnan sekä kasvatuksen vaikutuksista aivojen kehitykseen ja nuoren kasvuun sekä käyt- täytymiseen. Näiden pohjalta nostamme esille seikkoja, jotka voi edesauttaa nuoren sekä äidin mielenterveysongelmia ja kasvatuksellisia haasteita. Perheen suuri koko, tai tarkemmin ottaen lasten suuri määrä, voi olla syy miksi lapsi tai nuori kokee itsensä ul- kopuoliseksi, näkymättömäksi tai epätoivotuksi. Muun muassa tähän aiheeseen Ruoho ja Vuokko (2014) perehtyvät vanhoillislestadiolaisuudesta kertovassa teoksessaan. Hei- dän tutkimusaineistonsa koostuu kolmestakymmenestä kirjeestä vanhoillislestadiolai- sissa perheissä kasvaneilta kaiken ikäisiltä ihmisiltä. Teos kertoo myös hyvin paljon suur- perheiden arjesta ja siitä miltä se on lasten silmin näyttäytynyt. Suurperheistä puhutta- essa teoksessa viitataan vähintään kuuden lapsen perheisiin. Useiden lasten syntyessä verrattain lyhyin väliajoin altistaa äitiä väsymykselle. Jos saman katon alla asuu, esimer- kiksi 12 lasta, on vaarana, että kaikille ei riitä läheisyyttä, rakkautta ja ymmärtäväisyyttä.
Suurperheissä korostuu muita perheitä enemmän myös lasten suosiminen, joka johtaa siihen, että eniten hankaluuksia ja epämukavuutta vanhemmilleen aiheuttavat lapset saattavat jäädä paitsi äidin rakkaudesta ja tarvitsemastaan huolenpidosta, vaikka juuri he saattaisivat tarvita sitä eniten. (Ruoho & Vuokko 2014.) Saman kaltaisiin tuloksiin pää- tyivät myös amerikkalaisia suurperheitä tutkinut ryhmä Barber, Axinn ja Thornton (1999). Heidän mukaansa suuperheissä muodostuvat lapsiäitisuhteet ovat useammin hauraita ja rikkinäisiä kuin muissa perheissä. Äidit myös kärsivät useammin masennuk- sesta ja ovat tyytymättömämpiä elämäänsä, varsinkin jos suurperheen perustamiseen on vaikuttanut jokin ulkoinen syy, kuten uskonto.
Toinen seikka, joka voi vaikuttaa nuoren ja äidin väliseen suhteeseen on koulukiusaami- nen. Jos nuori joutuu koulukiusatuksi, ja varsinkin jos siihen ei puutua ja tilanne jatkuu pitkään, se voi vaikuttaa nuoren ja hänen perheensä psyykkiseen sosiaaliseen ja fyysi- seen hyvinvointiin. Pitkäaikaisen koulukiusaamien oireita voivat olla esimerkiksi fyysinen kutina, pahoinvointi, ihottuma, päänsäryt ja oksentelu. Mielenterveyden kannalta oi- reita ovat masennus, ahdistuneisuus, itsetunnon heikentyminen ja itsetuhoiset ajatuk- set. Näiden lisäksi kiusaaminen vaikuttaa negatiivisesti koulumotivaatioon sekä voi vau- rioittaa pysyvästi kiusatun vertaissuhteita. Koska nuori rakentaa persoonallisuuttaan, kä- sitystä itsestään, arvojaan ja asenteitaan vertaistensa kautta ja vuorovaikutuksessa hei- dän kanssaan, jatkuvan kiusaamisen oireina voivat olla myös sosiaalinen ahdistuneisuus, yksinäisyys ja kauaskantoiset seuraukset tulevaisuuden ihmissuhteisiin. (Pörhölä 2008, 97; Reivinen & Vähäkylä 2013, 26; Salmivalli 1999, 113.) Nuoren joutuessa kiusaamisen uhriksi ystävyyssuhteet vertaisten kanssa vähenevät ja suhteet sisarusten sekä vanhem- pien kanssa korostuvat. Koska nuori ei saa kaipaamaansa hyväksyntää, lämpöä ja seuraa vertaisiltaan hän tarvitsee sitä entistä enemmän perheenjäseniltään. (Rossi, Bernardo, Sterpa & Ottolini 2011, 134.) Äidin luonnollinen reaktio kuullessaan lapsensa olevan kiu- sattu on huolestua, tuntea surua ja koettaa selvittää tilannetta. Koulukiusaaminen on kuitenkin hyvin usein erittäin hankala ja pitkäkestoinen prosessi, jossa on monia eri te- kijöitä. Jos tilannetta ei saada ratkaistua nopeasti ja äiti seuraa lapsensa tilanteen jatku- mista ja pahenemista arjessa, aiheuttaa se stressiä ja tuskaa myös äidille. Voimattomuu- den tunne, stressi, empatia nuorta kohtaan, nuoren oireilu ja mahdollinen jatkuva yh- teydenpito koulun kanssa voivat altistaa äidinkin mielenterveysongelmille ja väsymyk- selle. Tällöin hän ei jaksa tarjota lapselleen tarvittavaa kannustusta ja läheisyyttä ja voi syntyä tilannetta pahentava kierre.
“Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset” (Heino, Hyry, Ikäheimo, Kuronen & Rajala 2016) tutkimus kertoo mitkä taustatekijät ovat olleet merkittävimpiä kodinulkopuolelle sijoittamistilanteissa. Tutkimus tehtiin vuosina 2014–
2015 ja siinä oli mukana kahdeksan suomalaista kuntaa ja 116 sosiaalityöntekijää. Mate- riaalia saatiin yhteensä 410 lapsesta. Tutkimuksessa selvisi, että vanhempien ja nuorten väliset suhteet heijastuvat voimakkaasti tapauksiin, joissa lapsi sijoitetaan kodin ulko- puolelle. Vastausten perusteella 50 % sijoitustapauksen taustalla oli sopimatonta kasva- tustyyliä, 32 % vanhempien osaamattomuutta tai avuttomuutta ja 58 % vanhempien uu- pumusta. Edellä mainitut esimerkit liittyvät selkeästi vanhemmista kumpuaviin syihin.
Kun keskitytään nuorista lähtöisin oleviin seikkoihin, esille nousi, että 49 % sijoitetuista oli paljon ristiriitoja vanhempiensa kanssa, 35 % kamppaili identiteettinsä rakentumisen kanssa ja 49 % oli ongelmia koulunkäynnin kanssa. (Heino ym. 2016, 6–7, 67–76.) Suurin osa haastattelemistamme nuorista on kokenut samanlaisia vaikeuksia ennen sijoitus- taan, ja sijoitukset ovat tapahtuneet pääasiassa murrosiän aikana. Verratessamme näitä tietoja ruotsissa 2000 luvulla sijoitettuihin lapsiin huomamme eroja. Ruotsissa vuonna 2005 sijoitetuista lapsista ja nuorista 65 % oli murrosikäisiä ja yleisin syy kodin ulkopuo- lelle sijoittamiselle oli ongelmat nuoren käyttäytymisessä. Ruotsissa kodin ulkopuolelle sijoittaminen keskittyykin enemmän käytöshäiriöisiin ja rikollisiin nuoriin kuin kasvatuk- sellisesti tai muuten laiminlyötyihin nuoriin. (Vinnerljung & Sallnäs 2008; Socialstyrelsen 2018.)
2.3 Aikaisempia aihepiiriä sivuavia tutkimuksia
Tässä kappaleessa käsittelemme aiheeseen liittyviä aiempia tutkimuksia omien tutki- muskysymyksiemme kautta tai ainakin niitä sivuten. Suomessa sijoitettujen nuorten suh- detta biologiseen äitiin ennen sijoitusta, sijoituksen aikana ja sijoituksen jälkeen on tut- kittu vähän, mutta tutkimusten määrä on selkeästi nousussa. Ennen viime vuosia tutki- mukset, joissa nuoren näkökulma olisi otettu huomioon oli haastavaa löytää. Ikään kuin tutkimuksissa olisi oltu kiinnostuneita enemmän siitä mitä sosiaalityöntekijöillä ja erilai- silla dokumenteilla olisi sanottavana nuorten tilanteesta, eikä sijoitettujen omaa mieli- pidettä olla koettu arvokkaana aineistona tutkimuksien näkökulmasta ennen kuin viime
aikoina (Hurtig 2006, 178–192.) Löysimme kuitenkin vakuuttavia ja kattavia tutkimuksia samasta aiheesta ja kokosimme löytämistämme teoksista tiivistyksiä Suomesta, Ruot- sista ja Yhdysvalloista. Suomessa sijoitettuja lapsia tai nuoria ja heidän biologisia van- hempiaan ovat tutkineet Kallinen (2018), Kivistö ja Hoikkala (2014), Pitkänen (2011) sekä Hämäläinen (2012). Ruotsia edustaa Anderssonin (2008) pitkittäistutkimus ja Yhdysval- toja Collin, Paris ja Ward (2008).
Ruotsissa 1980-luvun alkupuolella Andersson käynnisti pitkittäistutkimuksen, joka jul- kaistiin vuonna 2008. Tutkimuksessa hän seurasi ja haastatteli kahtakymmentä tutki- muskohdetta, jotka oli sijoitettu 0–4-vuotiaana ensimmäistä kertaa kotinsa ulkopuolelle vähintään neljän kuukauden ajaksi. Kohderyhmälle lähetettiin haastattelupyyntö muu- taman vuoden välein ja heitä seurattiinkin kahdenkymmenen ikävuoden loppupuolelle saakka. Kaikki nuoret eivät osallistuneet jokaiseen haastatteluun, mutta niiden lisäksi tietoa kerättiin biologisten äitien, sijaisvanhempien, sosiaalihuoltolomakkeiden sekä sai- raskertomuksien kautta. Päätutkimuskohteena oli saada tietoa sijoitettujen perhesuh- teista, ja siitä kuinka ne kehittyivät vuosien aikana. Tutkimukseen osallistuneet lapset asuivat kaikki ennen sijoitustaan yksinhuoltajaäidin luona, joilla oli taloudellisia vaikeuk- sia, matala koulutushistoria ja suurimmalla osalla ongelmia päihteiden sekä mielenter- veyden kanssa. Tehtyjen sijoitusten perusteella osallistujat voitiin jakaa kolmeen ryh- mään. Tutkittavista seitsemän pysyi samassa sijaisperheessä 13–15 vuoden ajan, seitse- män palasi ensimmäisen sijoitusjakson jälkeen äidilleen ja heidät sijoitettiin uudelleen 7–12-vuotiaina. Jäljelle jääneet kuusi olivat sijoitettuina kahdesta kolmeen vuotta ennen kuin heidät palautettiin biologisen vanhempansa luo. Näistä kuudesta neljä sijoitettiin uudelleen kodin ulkopuolelle kerran tai useammin ja kaksi asui äitinsä kanssa täysi-ikäi- syyteen saakka. (Andersson 2008.) Tutkimus on poikkeuksellisen laaja ja pitkäkestoinen verrattuna muihin löytämiimme tutkimuksiin ja siinä nuorten koko kehityskaari ja tunte- mukset joka ajanjaksossa on otettu huomioon.
Nuorina aikuisina annettujen haastattelujen perusteella heidät pystyttiin jakamaan kah- teen ryhmään liittyen ajatuksiin ja mielipiteisiin biologisista vanhemmistaan. Yhdeksän nuorta aikuista pystyi käsittelemään menneisyyttään ja biologisten vanhempiensa valin- toja realistisesti ja arvioi sekä jollain tasolla ymmärsi vanhempiensa epätäydellisyyttä.
Yksitoista nuorta sen sijaan puhuivat vanhemmistaan vihamieleisesti, välinpitämättö- mästi ja välttelevästi. Nuoret, jotka pystyvät kohtaamaan menneisyytensä ja vanhem- piensa virheet, olivat saaneet osakseen pitkäaikaista läheisyyden tunnetta ja huolenpi- toa. Joko biologiset vanhemmat ovat olleet tärkeitä ja välittäviä tai sijaisperheestä on tullut se yksikkö, joka tukee ja antaa turvaa kasvavan nuoren elämässä (Andersson 2008.) Tutkimuksessa saatu tieto tukee hyvin Anderssonin käyttämää kiintymyssuhde- teoriaa, joka on myös yksi oman tutkimuksemme teorioista. Haastatelluilla, jotka kokivat menneisyyden ahdistavana ja vihan vallassa, on vähemmän onnistuneita sijoituskoke- muksia. He eivät ole tulleet toimeen sijaisperheensä kanssa tai heitä on sijoitettu useita kertoja ilman, että he ovat kerenneet kiintyä yhteenkään paikkaan tai henkilöön. Jälkim- mäisellä ryhmällä biologiset vanhemmat olivat myös useammin poissaolevia tai kuolleita (Andersson 2008.) Jahnukainen (2004) teoksessaan “Koulukodissa ja koulukodin jälkeen”
on tutkinut koulukotinuoria Suomessa ja havainnut monen nuoren jääneen täysin yksin aikuistumisen kynnyksellä, kun huostaanotto on rauennut eikä jälkihuoltoa ole ollut (Jahnukainen 2004, 45–46). Tämä voi selittää lisää itsenäistymisen jälkeen haastateltu- jen aikuisten käsitystä vanhemmistaan. Kun heidän apuaan olisi jälleen tarvittu, sitä ei vieläkään tullut. Nykyään jälkihuolto Suomessa saattaa mahdollistaa sen, että nuoret ja vanhemmat saavat lähentyä omilla ehdoillaan, koska sosiaalityöntekijät ja yhteiskunta mahdollistavat nuorille välttämättömyydet sekä tarvittavan avun toimivan itsenäisyyden käynnistämiseksi.
Bostonin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa “The Permanence of Family Ties: Implica- tions for Youth Transitioning From Foster Care” (Collins, Paris & Ward 2008) tutkittiin pääasiassa pitkäaikaisesta sijoituksesta täysi-ikäisenä lähteneiden paluuta takaisin per-
heidensä luo. Tutkimuksessa pohdittiin myös lapsen huostaanoton vaikutuksia perheyk- sikköön ja mistä perheenjäsenien välisten suhteiden elpyminen sijoituksen aikana voi johtua, joka on olennaista tutkimuksemme kannalta. Collins, Paris ja Ward nostavat esille, että lapsen sijoituspäätös on yksittäinen suuri hetki koko perheen elämässä. Se on valtava paikka sekä lapselle ja vanhemmille, ja jokainen päättää itse, kuinka sen jälkeen lähtee rakentamaan omaa tulevaisuuttaan (Collins ym. 2008.) Mahdollisen järkytyksen, shokin, surun ja vihantunteiden laannuttua lapsen poistuminen perheen arjesta voi va- pauttaa vanhempien voimavaroja ratkaisemaan niitä ongelmia, joihin heillä ei ole ollut aikaa tai jaksamista lapsen ollessa osana perhettä. Pitkäsen (2011) tekemässä tutkimuk- sessa hän haastatteli 14 vanhempaa, joiden lapset oli sijoitettu kodin ulkopuolelle. Haas- tatteluista selviää, että moni vanhempi näki huostaanoton lapselle mahdollisuutena pa- rempaan tulevaisuuteen, mutta myös itselleen ja heidän väliselle suhteelleen. Omat voi- mavarat nähtiin riittämättöminä ja elinolosuhteet lapselle sopimattomina, mutta vasta huostaanotto toimi alun järkytyksen jälkeen sytykkeenä hakeutua hoitoon erilaisten on- gelmien vuoksi (Pitkänen 2011, 65–76.) Sijoituksen jälkeen perheiden taloudellinen ti- lanne voi helpottua, joka taas vähentää stressiä ja voi auttaa perimmäisten ongelmien selvittämisessä. Jos perhe kokonaisuutena osaa nähdä sijoituksen mahdollisuutena jo- honkin parempaan ja ymmärtää, ettei lapsi häviä heidän elämästään mihinkään, voi jo- kainen prosessiin osallistuva yksilö kasvaa ja kehittyä sen aikana.
Kallinen (2018) tutkimuksessaan “Perhehoitoon sijoitettujen lasten suhteet biologisiin vanhempiinsa” haastatteli ja keräsi päiväkirjoja kuudeltatoista 7–12-vuotiaalta lapselta eripuolilta Suomea. Kallisen teoreettisena kehyksenä toimi henkilökohtainen elämä ja hänen tutkimuksensa osoittaa, että lasten on tärkeää olla yhteydessä biologisiin van- hempiinsa ja tietää heistä paljon asioita oman hyvinvointinsa kannalta ja eriarvoisuuden tunteiden ehkäisemiseksi (Kallinen 2018.) “Syntymäperheiden ja läheisverkoston kanssa työskentely sijoituksen aikana - Nuorten näkökulma” tutkimuksen aineistosta selviää myös, se että vaikka sijoitetut lapset ja nuoret kaipaavat yhteyttä ja tietoa biologisilta
vanhemmiltaan he kuitenkin tajuavat myös usein sijoituksen olleen heidän itsensä kan- nalta paras vaihtoehto. Vanhempien merkitys pysyy lasten mielessä ensisijaisena, vaikka he eivät olisikaan lapsen huoltajia ja asuisivat biologisista vanhemmista erillään. (Kivistö
& Hoikkala 2014.) Näin ollen voimme ajatella, että usein päätös yhteyden katkaisemi- sesta ja välien kylmenemisestä on lähtöisin vanhemmilta. Tosin on myös tapauksia, jol- loin yhteiskunta evää vanhemmilta tapaamisoikeuden johtuen siitä, että pelkkä tapaa- minenkin voisi olla lapselle vahingollista. Lapsilla ja nuorilla näyttää olevan tarve ja halu lähentyä biologisten vanhempien kanssa, mutta vääränlaiset aloitteet tai niiden puute ja aiempien virheiden toistaminen vanhempien puolelta voivat tukahduttaa välit lopulli- sesti hyvinkin nopeasti.
Useissa lukemissamme tutkimuksissa lapset mainitsevat kaikkein tärkeimmäksi henki- lökseen oman biologisen äitinsä, huolimatta sijoituksen syistä tai perhe historiasta (esim.
Hämäläinen 2012; Kallinen 2018). Hämäläinen (2012) haastatteli ja keräsi tietoa perhe- suhteista ja niiden merkityksistä kahdeltakymmeneltä 8–12-vuotiaalta sijoitetulta lap- selta. Haastatellut kertovat ikävöivänsä ja toivovansa enemmän aikaa “oikean” äitinsä kanssa. Lapset mainitsevat myös toivovansa äidin jaksavan paremmin tai jonkin muun biologisia vanhempia haittaavan ongelman poistuvan, jotta paluu heidän luokseen olisi mahdollista. Tästä voidaan ymmärtää, että vaikka lapset eivät täysin hyväksy huostaan- ottoaan, niin he havaitsevat syyt miksi se on tapahtunut ja kuinka sen voisi perua. Sa- manlaisia kommentteja haastatelluilta sai myös Kallinen (2018) kun 7–12-vuotiaat per- hekoteihin sijoitetut lapset vastasivat kysymyksiin heidän läheisverkostostaan. Kallinen nosti esille tutkimuksessaan kolme erilaista suhdetta, jotka nousivat esille lasten kerto- muksista; julkisen vallan säätelemät suhteet, eheät äitisuhteet ja säröiset isäsuhteet. Hä- mäläisen (2012) tuloksissa nähdään samanlaisia rakenteita. Isä- ja sisarussuhteet nähtiin useammin etäisinä ja neutraaleina kun taas äitisuhteet olivat läheisempiä ja niihin liittyi muita suhteita enemmän ambivalenttisuutta. Ambivalenssi näkyi tuloksissa niin, että las-
ten kertomuksissa suhteet biologisiin vanhempiin ja erityisesti äitiin olivat pysyneet en- sisijaisina, mutta niihin liittyi myös paljon turvattomuuden, epävarmuuden ja pettymyk- sen tunteita.
Erilaisia vastauksia saadaan, kun tarkastellaan Kivistön ja Hoikkalan (2014) valmiiksi saa- maa tutkimusta 18–20 vuotiaista jälkihuollon asiakkaista. Nuorten aikuisien vastauksista välittyy selkeästi realistisempi ja tarkempi kuvaus omasta elämästään ja syistä miksi si- joitukset tapahtuivat. Moni heistä koki, että sijoitus on ollut täysin oikea ratkaisu heidän tilanteeseensa, mutta toisin kuin Anderssonin (2008) tutkimuksessa, nuorten kommen- teista ei noussut esille vihaisuus ja välinpitämättömyys biologisia vanhempiaan kohtaan.
Vastauksia sävyttää ennemminkin huoli, suru ja tilanteiden hyväksyminen. Haastatellut nuoret ovat selkeästi käsitelleet suhdettaan vanhempiinsa vuosien aikana ja oppineet hyväksymään asioiden kulun. Näidenkin haastateltujen suhdetta vanhempiinsa määrit- tävät kuinka vanhana heidät on sijoitettu ja ovatko vanhemmat vierailleet ja pitäneet heihin yhteyttä myös sijoituksen aikana.
Aiempia tutkimuksia lukiessani on haastavaa löytää mitään yleispäteviä selkeitä syitä tai ratkaisuja, siihen miten ja miksi nuorten suhteet vanhempiinsa muuttuvat sijoituksien aikana. Jokaisen vanhemman ja heidän lapsiensa tarinat ovat erilaisia ja tällaisten yleis- tysten tekeminen olisikin tässä vaiheessa hataralla pohjalla. Puustinen ja Pösö (2010, 15–
16) toteavat puheenvuorossaan, jossa he käsittelevät lastensuojelun vaikuttavuutta, että kodin ulkopuolelle sijoittaminen voi vaikuttaa sijoitetun läheissuhteisiin hyvin mo- nella eri tavalla. Sijoituksen aikana suhde biologisiin vanhempiin voi parantua tai huo- nontua, säilyä ennallaan, sijaishuoltopaikassa luodut suhteet voivat rakentua tukemaan tai heikentämään tätä yhteyttä tai jossain tapauksissa syrjäyttävät biologiset vanhem- mat kokonaan. Pahimmassa tapauksessa välit vanhempiin katkeavat eikä korvaavia si- jaishuollon aikana synny. Tällöin nuori joutuu kasvamaan ilman vahvaa kiintymyssuh- detta, joka voi johtaa nuoren kehityksen vaarantumiseen myös kodin ulkopuolelle sijoit-
tamisen jälkeen. Kaiken kaikkiaan vastauksien löytyminen näin henkilökohtaiseen ja yk- silölliseen asiaan löytyy asianosaisilta, jokaiselta lastensuojelua ja sijaishuolto kosketta- neelta perheeltä itseltään. Lastensuojelun työntekijät ovat hyvä väline ja apu yhdistä- mään ja auttamaan näiden ratkaisujen löytymistä. Tällä hetkellä tutkittua tietoa biologi- silta vanhemmilta ja sijoitetuilta lapsilta on niin vähän, ettei yleistyksiä voi tehdä. (Puus- tinen & Pösö 2010.) Tarkoituksenamme ei olekaan saada selvitettyä nuoren ja äidin vä- lisen suhteen ja sen kehityksen absoluuttisia lainalaisuuksia vaan kuvata neljä erilaista tarinaa kokijoiden omin sanoin sekä etsiä niiden pohjalta juuri heidän tarinoihinsa vai- kuttaneita asioita.
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
3.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset
Teimme kandidaatin tutkielmamme myös yhdessä liittyen suomalaiseen lastensuojeluun ja alusta asti oli selvää, että tulemme jatkamaan aiheesta jossain muodossa myös pro gradu –tutkielmassamme. Erään nuorisokodin työntekijöiltä nousi ajatus, että tutkimuk- selle nuorten suhteesta biologisiin äiteihinsä olisi tärkeää saada lisää tutkimustietoa sekä sijoituksen ajalta, että ennen sekä jälkeen sijoituksen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää, miten nuorisokotiin sijoitetun nuoren suhde omiin äiteihinsä muuttuu nuorisokotisijoituksen aikana. Tavoitteena on tuoda esiin hyödyllistä tietoa siitä, miten herkässä kasvuvaiheessa olevan ihmisen äitisuhde kehittyy nuoren joutuessa eroon äi- distään. Haastatteluissa pyrimme myös pohtimaan ja selvittämään sitä, olisiko sijoitus- paikka voinut tukea nuoren ja äidin suhdetta jollain tavalla paremmin.
Tutkimuskysymysten muotoilua ohjasi tavoite saada mahdollisimman perinpohjainen kuva haastateltujen nuorten ja heidän vanhempiensa kokemuksista keskinäisen suh- teensa kehityksen tiimoilta. Huomasimme myös, että aiemmin tehdyissä tutkimuksissa on haastateltu joko huomattavasti nuorempia lapsia tai sitten nuoren ja äidin suhdetta sekä sijoituspaikan vaikutusta siihen, ei ollut käsitelty yhtä laajasti kuin omassa tutkimuk- sessamme. Näin ollen vakuutuimme siitä, että tällaisella tutkimukselle on käyttöä.
Tämän tutkimuksen tutkimuskysymykset pyrkivät vastaamaan yllä esitettyihin tutkimuk- sen tavoitteisiin. Pidimme myös erittäin tärkeänä sitä, että saamamme vastaukset tule- vat suoraan nuorilta ja vanhemmilta, jotta saamme kuvan siitä, kuinka asianosaiset itse kokevat sijoituksen tuomat muutokset heidän suhteeseensa. Tarkat tutkimuskysymyk- set ovat seuraavat:
1. Miten äidin ja nuoren suhde muuttuu nuorisokotisijoituksen aikana?
2. Minkälaisia mielleyhtymiä tämä muutos nuorissa herättää?
3.2 Tutkimusmenetelmät
Seuraavissa kappaleissa käsittelemme niitä menetelmiä, joita hyödyntäen tämä tutki- mus on toteutettu. Pyrimme myös perustelemaan, miksi olemme valinneet menetel- miksemme laadullisen tapaustutkimuksen, teemahaastattelun ja teorialähtöisen sisäl- lönanalyysin. Tutkimusmenetelmien jälkeen kerromme myös aineiston keruu prosessis- tamme ja pohdimme tutkimuksemme luotettavuutta sekä eettisyyttä.
3.2.1 Laadullinen tapaustutkimus
Tutkielma on suoritettu laadullisen tapaustutkimuksen keinoja käyttämällä. Näin on tar- kasteltu nuorisokotiin sijoitetun nuoren ja hänen vanhempansa kokemuksia nuorisoko- tisijoituksen aikana tapahtuneesta kehityksestä heidän keskinäisessä suhteessaan. Tut- kimusjoukoksi valitsimme erään lastensuojelualan säätiön nuorisokodissa sijoitettuina olleita nuoria ja heidän vanhempiaan. Lähestymistavaksi tutkimukseen valikoitui laadul- linen tutkimus, koska sillä on pyrkimyksenä kuvata tutkittavaa ilmiötä, ymmärtää tiettyä
toimintaa sekä antaa ilmiölle teoreettinen tulkinta (Tuomi & Sarajärvi 2009, 85). Ymmär- täminen on tutkimusmetodina Varton (1992, 28) mukaan eläytymistä tutkimuskohtee- seen liittyvään ilmapiiriin, motiiveihin, tunteisiin sekä ajatuksiin.
Kasvatustodellisuus on David Berlinerin (2002) mukaan hyvin kompleksista ja siksi pai- kallista tietoa tuottavat tapaustutkimukset, toimintatutkimukset ja etnografiset tutki- mukset ovat kasvatustieteen alalla tarpeen. Metodologisesti kapea-alainen tutkimus- pohjainen lähestyminen ei riitä, mitä kasvatustodellisuuden tutkimukseen tulee (Berli- ner 2002, 20). Varto (1992) perustelee laadullisen tutkimuksen sopivuutta kasvatusalalle sillä, että tutkimuskohteeksi päätyy yleensä ihmisen elämismaailma. Elämismaailman ol- lessa tutkimuskohteena tarkoitetaan ihmisyksilön, yhteisön, arvotodellisuuden, sosiaali- sen vuorovaikutuksen ja ihmisten välisten suhteiden luomia merkityksiä. (Varto 1992, 24.)
Vuorovaikutus tutkijan ja tutkittavan välillä on olennaista laadullista tapaustutkimusta suoritettaessa, jotta tutkittavat eivät tule esineellistetyiksi. Sen sijaan tutkittavat esiin- tyvät toimivina, tuntevina ja osallistuvina yksilöinä, sekä tutkijan omat subjektiiviset ko- kemukset tulevat mukaan hankkeeseen. Vuorovaikutuksellisuuden kautta tapaustutki- musprosessin tulee olla yksilöllistävä ja luonnollinen. (Syrjälä & Numminen 1988, 8–9.) Tässä tutkielmassa vuorovaikutus syntyi syvällisen haastattelun kautta. Haastattelija oli osa keskustelua ja ohjaili sen kulkua käsittelyssä olleisiin teemoihin. Yksilöllistäminen to- teutuu tutkielmassa haastatteluissa esiin tulleiden haastateltavien subjektiivisten koke- musten ja käsitysten kautta. Haastattelutilanteiden luonnollisuutta pyrimme edistä- mään pitämällä haastatteluja haastateltaville tutuissa, kodinomaisissa paikoissa ja pitä- mällä haastattelun mahdollisimman keskustelunomaisena. Haastattelutilanteitamme häiritsi kuitenkin vallitseva maailmantilanne koronapandemian muodossa ja joudumme- kin ensimmäisten kasvotusten tapahtuneiden haastattelujen jälkeen vaihtamaan puhe- linhaastatteluihin.
3.2.2 Teemahaastattelu
Aineistonhankintamenetelmäksi tutkielmaan valikoitui teemahaastattelu. Haastattelun tarkoitus aineistonhankintamenetelmänä on Hirsjärven ja Hurmeen (2015) mukaan ke- rätä haastateltavan ajatuksista, kokemuksista ja käsityksistä syvällistä tietoa. Tämä kaikki tieto on tutkijan tehtävänä tuoda tutkimusta kirjoitettaessa esille. Haastattelumme si- sältö on myös arka ja vaikea ja sitä on tutkittu verrattain vähän, joka myös vahvistaa haastattelun aineistonkeruumenetelmäksi valitsemista (Hirsjärvi & Hurme 1985, 15;
Metsämuuronen 2001, 117). Odotamme vastauksilta myös monitahoisuutta, eli emme pysty tietämään mihin suuntaan haastateltavien vastaukset lähtevät. Aiheemme vaatii myös syvälle aiheeseen menemistä ja merkityksien selventämistä ja haastattelu tutki- musmetodina antaa meille mahdollisuuden tarkentaviin kysymyksiin, Nämä seikat puol- tavat haastattelun käyttöä aineistonkeruumenetelmänämme. (Hirsjärvi & Hurme 2015, 41.) Wengraf (2011, 3–4) listaa teoksessaan haastatteluiden tavoitteita ja hyviä tunto- merkkejä laadullisen tutkimuksen aikana. Niitä ovat tiedon kerryttäminen, käsiteltävän aiheen ymmärryksen lisääminen, kysymysten improvisointi ja tarkentaminen jokaisen haastattelun kohdalla yksilöllisesti ja epäröimättä aiheeseen syvälle meneminen. Tavoit- teet ja tuntomerkit ovat hyvin linjassa sekä Hirsjärven ja Hurmeen (2015), Tuomen ja Sarajärven (2018) kanssa ja Metsämuurosen (2001) kanssa.
Tuomi ja Sarajärvi (2018) sanovat mielestämme hyvin todetessaan, että haastattelun idea on yksinkertainen. Jos haluamme tietää mitä ihminen ajattelee ja miksi hän toimii niin kuin toimii, on parasta kysyä asiasta suoraan häneltä. Tutkijat Hirsjärvi ja Hurme (2015) sekä Tuomi ja Sarajärvi (2018) nostavat haastattelusta huonoina puolina esille kustannukset, haastateltavien taipumuksen antaa sosiaalisesti hyväksyttäviä vastauksia, haastattelijan kokemattomuuden ja sen, että haastattelut vievät paljon aikaa. Gradua tehdessämme meillä oli käytössämme paljon aikaa ja toinen tutkijoista asui samalla paik- kakunnalla kuin haastateltavat, joten kustannukset eivät nousseet suhteettoman kor- keiksi. Haastattelutilanteissa pyrimme korostamaan haastattelujen anonymiteettiä ja
sitä, että niiden aikana on hyväksyttävää kertoa asiat juuri niin kuin haastateltava on itse ne kokenut eikä minkään mielipiteiden tai ajatusten perusteella tuomita ketään. Ja mitä tulee kokemuksen puutteeseen, näemme että oivallisin tapa kartuttaa sitä on toteuttaa tutkimus parhaaksi näkemällämme tavalla. Wengraf (2011, 5) muistuttaa haastattelui- den tulkitsemisen vaikeudesta ja siitä ettei puolueetonta haastattelijaa ja tulkitsijaa ole- kaan. Jokaisen toiveet, historia, rotu, sokeat pisteet, ennakkoluulot, sosiaalinen status ja kaikki muutkin kokemukset muovaavat sitä, kuinka kuulemme ja tulkitsemme haastat- telujemme sisällön. Jo näiden asioiden tiedostaminen auttaa varmasti meitä tekemään parempia ja puolueettomampia johtopäätöksiä kuulemastamme.
3.2.3 Teorialähtöinen sisällönanalyysi
Tässä tutkimuksessa olemme käyttäneet aineiston analysointiin teorialähtöistä sisäl- lönanalyysiä. Laadullisen aineiston analyysin tehtävänä tutkimuksessa on muokata ai- neisto selkeäksi ja merkityksiä antavaksi kokonaisuudeksi. Aineistoa tulee tiivistää me- nettämättä sen sisältämiä tutkimuksen kannalta olennaisia kohtia. Näin lukijalle saadaan luotua uutta tietoa antava ja mielekäs kokonaisuus. (Eskola ja Suoranta 1998, 100.) Tuomi ja Sarajärvi (2018, 78) lisäävät samaan aiheeseen liittyen, että lähes aina tutki- musaineistosta nousee esille myös uusia ja yllättäviä aiheita, joita tutkija ei ole tullut ajatelleeksi etukäteen. Tällöin varsinkin nuorten tutkijoiden, kuten me, tulee muistaa tutkimuskysymyksensä ja keskittyä analyysissään vain aiheisiin, jotka vastaavat niihin.
Muuten tuloksista saattaa tulla rönsyilevä ja sekava kokonaisuus.
Teorialähtöinen sisällönanalyysi nimensä mukaisesti pohjautuu johonkin teoriaan, jo- honka saatua aineistoa verrataan uudessa kontekstissa (Tuomi ja Sarajärvi 2018, 81).
Meidän tutkimuksessamme tämä teoria on kiintymyssuhdeteoria ja tutkimme sitä nuo- ren ja äidin välisen suhteen muutoksen kontekstissa lastenkoti sijoituksen aikana. Luo-
mamme teoreettisen kehyksen ja tutkittavan kenttään tutustumisen pohjalta pys- tyimme kohdentamaan haastattelumme ja niiden sisällön tarkemmin tutkimiimme ai- heisiin ja pyrimme saamaan mahdollisimman olennaista sisältöä tutkimuskysymyk- siimme vastataksemme. Tämä on myös yksi teorialähtöisen sisällönanalyysin piirteistä.
(Tuomi ja Sarajärvi 2018, 82.) Teorialähtöinen sisällönanalyysi lähtee siis jo teoreettisen kehyksen luomisesta ja haastattelukysymysten muovaamisesta sen pohjalta. Seuraavalle sivulle olemme luoneet kuvion, joka havainnollistaa teorialähtöisen aineistonanalyy- simme etenemistä.
KUVIO 1. Teorialähtöisen sisällönanalyysimme eteneminen
3.2.4 Tutkimusaineiston keruu
Olimme yhteydessä kokeneeseen lastensuojelun työntekijään aineiston keruuta suunni- tellessamme. Saimme häneltä jo nuorisokodista pois muuttaneiden nuorten ja heidän äitiensä yhteystietoja, joita apuna käyttäen aloimme etsiä vapaaehtoisia haastateltavia.
Pyrimme alusta saakka löytämään haastateltaviksi äiti-nuori-pareja. Yhteyshenkilömme tarjoamista yhteystiedoista yksikään nuori ei kieltäytynyt haastatteluista, mutta merkil- lepantavaa oli se, kuinka vaikeaa oli löytää tavoitettavissa olevia ja vapaaehtoisia äitejä.
Vapaaehtoisia äiti-nuori-pareja saimme lopulta haastateltaviksi neljä.
Keräsimme aineiston keväällä 2020, jolloin koko maailmaa kosketti koronaviruspande- mia. Tämä vaikutti myös tutkielmamme aineistonkeruuseen, sillä haastatteluja ei ollut mahdollista suorittaa kasvotusten ja suoritimme yhden kasvotusten tehdyn haastattelun jälkeen kaikki loput puhelimitse. Ehdimme epäillä puhelinkeskustelujen jäävän pinnalli- siksi, mutta saimme kattavasti juuri tutkimuskysymyksiimme vastaavaa aineistoa. Puhe- linhaastattelujen vahvuuksiksi näyttäytyivät ainakin haastateltavan vapaus valita mielei- sensä aika ja paikka haastattelun antamiselle sekä matalampi kynnys tulla haastatteluun mukaan. Edelle mainitut asiat nostavat puhelinhaastattelujen eduiksi myös Hyvärinen, Nikander ja Ruusuvuori (2017) tutkimushaastatteluita käsittelevässä teoksessaan. Ainoa kasvotusten suorittamamme haastattelu tapahtui nuoren kanssa hänen valitsemassaan paikassa, nuorisokodin tiloissa.
Haastateltavat nuoret olivat iältään 18–20-vuotiaita ja kaikki heistä olivat muuttaneet pois nuorisokodista alle kahden vuoden sisällä. Tavoitteenamme oli löytää myös kauem- min omillaan eläneitä nuorisokodin entisiä asukkaita, mutta heidän äitejään emme saa- neet kieltäytymisten tai puutteellisten yhteystietojen vuoksi osallistumaan tutkimuk- seemme. Pidempään itsenäisesti asuneiden ja jo jälkihuollonkin piiristä poistuneiden
“nuorten” haastatteleminen olisi varmasti tuonut monipuolisempia ajatuksia itsenäisty- misestä ja kokemuksia äitisuhteen muutoksesta myös itsenäistymispolun myöhemmiltä
vaiheilta. Varttuneempia nuoria ja heidän yhteystietojaan oli kuitenkin huomattavasti haastavampaa saada, kuin viime vuosina jälkihuoltoon siirtyneiden nuorien.
Haastateltavien nuorten ryhmä oli monimuotoinen, vaikka nuoret olivatkin lähes saman ikäisiä ja kaikki asuneet samassa sijaishuollon yksikössä. Nuoret edustivat eri sukupuolia ja uskontoryhmiä sekä olivat kaikki asuneet lapsuutensa keskenään eri paikkakunnilla.
Kolme neljästä haastattelussa mukana olleesta nuoresta oli sijoitettu teini-ikäisenä ja yksi jo kaksivuotiaana. Huostaanoton syitä oli myös monenlaisia, mutta alkoholin käyttö, koulukiusaaminen ja/tai välirikot vanhempien kanssa olivat kaikkien sijoitusten takana.
Haastattelijana tutkielmassamme toimi vain toinen tutkijoista. Haastattelija oli toiminut jo ennen haastattelua kesäsijaisena ja yövalvojana sijaishuollon yksikössä, jossa kaikkia haastateltavat nuoret olivat asuneet. Haastateltavat nuoret ja osa äideistäkin olivatkin jo jollakin tapaa tuttuja haastattelijan kanssa, mikä helpotti avoimen ja luonnollisen vuo- rovaikutustilanteen luomista. Jokaiselle haastateltavalle painotettiin ennen haastatte- lua, että kyseessä ei ole nuorisokodille tehtävä kysely, vaan pro gradu -tutkielma ja että haastattelumateriaalia ei mene nuorisokodin henkilökunnan haltuun, tai muullekaan ul- kopuoliselle taholle. Pyrimme muutenkin säilyttämään haastateltujen anonymiteetin ja tiedostojen turvallisen käsittelyn tutkimusta tehdessämme, kuten Hyvärinen tutkijakol- legoineen (2017) muistuttaa.
Haastattelujen tekeminen vaikutti olleen mielekästä haastattelijan lisäksi myös nuorten ja kahden mukana olleen äidin mielestä. Vanhojen muistelu sai varsinkin nuoret yllättä- vän avoimiksi, vaikka aihe olikin erittäin henkilökohtainen. Myös kaksi äideistä osallistui haastatteluihin hyväntuulisesti ja avoimesti. Loput kaksi äitiä vaikuttivat ottaneen sekä lapsensa sijoituksen, että siihen liittyvät kysymykset henkilökohtaisena loukkauksena, mikä hieman vaikeutti tiedonkeruuta heidän osaltaan. Kukaan haastatelluista ei kuiten- kaan halunnut keskeyttää, vaikka muistutimme mahdollisuudesta tähän ennen jokaista haastattelua.
