ITSENÄISIÄ IHMISIÄ
Haastattelututkimus yksin elävien ja lapsettomien naisten resilienssistä
SARI HILTUNEN 268452 Pro gradu -tutkielma Sosiaalipsykologia Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Itä-Suomen yliopisto Lokakuu 2018
Tiivistelmä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yksikkö
Yhteiskuntatieteet Tekijä
Sari Kristiina Hiltunen
Ohjaajat
Yliopisto-opettaja Mikko Saastamoinen,
Tutkijatohtori Elisa Tiilikainen,
Professori Vilma Hänninen Työn nimi (suomeksi ja englanniksi)
Itsenäisiä ihmisiä.
Haastattelututkimus yksin elävien ja lapsettomien naisten resilienssistä
Independent people.
A survey of the ability of independently living and childless women to maintain resilience Pääaine
Sosiaalipsykologia
Työn laji
Pro gradu
Aika
10/2018
Sivuja
70
Tiivistelmä
Yksinelämisen, lapsettomuuden ja parisuhteettomuuden ajatellaan nostavan riskiä yksilön ajautumisesta hyvinvoin- tia heikentävän yksinäisyyden ja syrjäytymisen kehälle. Vaikka nämä elinolosuhteet saattavat joissain tapauksissa olla portti eristäytymiseen, ei päätelmä pidä kaikilta osin paikkaansa. Osa ihmisistä haluaa elää itsenäisesti, eivätkä he halua lapsia. Tämä elämäntapa on heidän valintansa, johon he ovat tyytyväisiä.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan tyytyväisten ja itsenäisesti elävien naisten kykyä olla resilienttejä suhteessa yhteisön normien aiheuttamaan paineeseen ja hyvinvointia heikentävään yksinäisyyteen. Resilienssi tarkoittaa ky- kyä ajatella joustavasti ja kukoistaa vastoinkäymisistä huolimatta. Normit tarkoittavat yhteisöjen käytösmalleja ja hyväksyttyjä asenteita. Motiivini resilienssin tutkimiselle on ollut halu löytää keinoja elää hyvää elämää itsenäisesti, jotta tilanteestaan kärsivät voisivat löytää uusia näkökulmia ja tapoja toimia elämäntilanteensa helpottamiseksi.
Haastattelin yhdeksää ihmistä, jotka valikoin seuraavin kriteerein: lapseton, heteroseksuaalisesti suuntautunut, it- sensä naiseksi määrittelevä, yksinelävä, yli 40-vuotias, korkeakoulutettu, ja omasta mielestään hyvinvoiva.
Haastattelujen perusteella päättelin, että keskeisiä suojaavia ominaisuuksia normipaineelta ovat hyvä itsetunto, vahva itseohjautuvuus ja liberaali maailmankuva. Liberaali maailmankuva ilmeni halussa rikkoa perinteisiä naiseu- teen liitettyjä rooleja: haastateltavat eivät halunneet lapsia, eikä parisuhde ollut heille erityisen tavoiteltava asia.
Hyvinvointia heikentävältä yksinäisyydeltä naisia suojasi aktiivinen ja sosiaalinen elämänasenne, halu elää itsenäi- sesti, viisaus ja kyky käsitellä yksinäisyyden kokemusta. Haastattelemani naiset näyttäytyvät minulle oman tiensä kulkijoina ja sukupuoliroolien murtajina
Tämä tutkielma edustaa sosiaalipsykologista tutkimusta, jossa pyritään kuvaamaan ja analysoimaan sosiaalisia il- miöitä, kuten yhteiskunnan ja ryhmän vaikutusta yksilöihin. Keräämäni tieto on rakentunut suhteessa aikaan, paik- kaan ja haastattelutilanteeseen, ja se on minun ymmärrykseni kautta jäsentynyttä.
Avainsanat
Itsenäiset ihmiset, yksinelävät naiset, vapaaehtoinen lapsettomuus, vapaaehtoinen parisuhteettomuus, normien ai- heuttama paine, hyvinvointia heikentävä yksinäisyys, yksinoleminen toivottuna tilana, resilienssi, hyvinvointi.
Faculty
Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department
Social Sciences Author
Sari Kristiina Hiltunen
Supervisor
Yliopisto-opettaja Mikko Saastamoinen,
Tutkijatohtori Elisa Tiilikainen,
Professori Vilma Hänninen Title
Independent people.
A survey of the ability of independently living and childless women to maintain resilience
Main subject
Social Psychology
Level
Pro gradu
Date
10/2018
Number of pages
70
Abstract
Living alone, childlessness and lack of an intimate relationship are believed to increase the risk of an individual drifting into the sphere of loneliness and marginalisation that reduces their wellbeing. Although such circumstances may in some cases be a gateway to isolation, this conclusion is not entirely true. Some people want to live inde- pendently and do not want children. This lifestyle is their choice, and they are happy with it.
This pro gradu thesis studies the ability of self-content, independently living women to maintain resilience in rela- tion to pressure caused by the norms of the community and loneliness that reduces wellbeing. Resilience refers to the ability to think flexibly and flourish despite setbacks. Norms refer to the behavioural models and accepted attitudes of communities. My motive for studying resilience has been the desire to find means of living a good life independently, so that those suffering from their situation could find new perspectives and ways of facilitating their life situation.
I interviewed nine people, whom I chose based on the following criteria: childless, heterosexual, defines herself as a woman, lives alone, over 40 years old, highly educated and considers herself healthy.
Based on the interviews, I concluded that key characteristics that protect from conformity pressure are good self- esteem, strong self-guidance and a liberal world view. The liberal world view manifested itself in the desire to break the traditional roles associated with womanhood: the interviewees did not want children, and an intimate relation- ship was not particularly desirable for them. The women were also protected from loneliness that reduces wellbeing by an active and positive attitude to life, the desire to live independently, wisdom and the ability to process an experience of loneliness. I saw the women I interviewed as people who walk their own paths and break gender roles.
This thesis is a study in social psychology. Studies in social psychology seek to describe and analyse social phe- nomena, such as the effects of society and group on individuals. The data I collected has been structured in relation to time, place and the interview situation and has been construed through my personal understanding.
Keywords
Lonely people, women living alone, voluntary childlessness, voluntary lack of relationship, conformity pressure, loneliness that reduces wellbeing, solitude as a desired state, resilience, wellbeing.
Sisällys
1 JOHDANTO ... 7
1.1MOTIVAATIO TUTKIMUKSELLE ... 7
1.2TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 8
1.3TUTKIMUKSEN YHTEISKUNNALLINEN MERKITYS ... 10
2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS ... 12
2.1YHTEISÖN VAIKUTUS YKSILÖÖN ... 12
2.1.1 Ryhmän normit ... 13
2.1.2 Ryhmän roolit ... 14
2.1.3 Identiteetti ... 15
2.1.4 Normit, identiteetin rakentuminen ja naiseus ... 16
2.1.5 Heteronormatiivisuus ... 17
2.2POSTMODERNI AIKA ... 18
2.2.1 Hyvinvointia heikentävä yksinäisyys ... 20
2.2.2 Yksineläminen toivottuna tilana ... 22
2.3SELVIYTYMISKYKYISYYS ELI RESILIENSSI ... 24
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 25
3.1TUTKIMUSMENETELMÄT ... 25
3.2HAASTATTELURUNKO ... 27
3.3AINEISTON KERUU ... 28
3.4HAASTATTELUIDEN LITTEROINTI JA KOODAUS ... 29
3.5KUVIEN KOODAUS ... 33
3.6EETTISIÄ KYSYMYKSIÄ JA AINEISTON VALIDIUDEN POHDINTAA ... 34
4. TUTKIMUSTULOKSET ... 37
4.1VASTAUKSIA TUTKIMUSKYSYMYKSIIN ... 37
4.2RESILIENSSI NORMIPAINEESEEN ... 39
4.2.1 Hyvä itsetunto ... 39
4.2.2 Vahva itseohjautuvuus ... 42
4.2.3 Liberaali maailmankuva ... 47
4.3RESILIENSSI YKSINÄISYYTEEN ... 53
4.3.1 Aktiivinen ja sosiaalinen asenne ... 53
4.3.2 Halu elää itsenäisesti ... 54
4.3.3 Viisaus ... 59
4.3.4 Kyky käsitellä yksinäisyyden tunnetta ... 70
5. YHTEENVETO ... 73
5.1YHTEENVETO RESILIENSSISTÄ NORMIPAINEESEEN ... 73
5.2YHTEENVETO RESILIENSSISTÄ YKSINÄISYYTEEN ... 74
5.3LOPUKSI ... 76
LÄHTEET ... 78
LIITEET ... 88
LIITE 1 ... 89
LIITE 2 ... 90
1 JOHDANTO
1.1 Motivaatio tutkimukselle
40 vuotta täytettyäni olin alkanut pohtia elämääni yksinelävänä ja lapsettomana naisena, ja ha- vaitsin, että ilmiö on yleinen. Perheettömyys ja naimattomuus ovat vallitsevan käsityksen mu- kaan eritoten naisille tragedia; lapsettomat ja naimattomat naiset mielletään edelleen vanhoik- sipiioiksi, jotka eivät ole kelvanneet kenellekään (Mäkinen 2008, 52). Negatiivisesti latautu- neista stereotypioista huolimatta havaitsin ympärilläni monia yksineläviä naisia, jotka voivat hyvin. Totesin, että vanhentunutta käsitystä yksinelävistä naisista on syytä muokata ja että heitä on syytä tutkia.
Yksineläminen on maailmanlaajuinen ja erityisesti länsimaisissa kaupungeissa kehittyvä trendi.
Se on yleisintä Pohjois-Euroopan kaupungeissa (Jamieson & Simpson 2013, 34). Yksinelämi- nen lisääntyy nopeassa tahdissa myös Suomen kasvukeskuksissa; vuoden 2015 lopussa Suo- messa oli 2,6 miljoonaa asuntokuntaa, joista 42 prosentissa asuttiin yksin (STV 24.5.2016).
Yleisintä yksinasuminen on Helsingissä, missä asutaan yksin joka toisessa asunnossa (Borg &
Keskinen 2016, 16).
Yksinasumisen erityispiirre niin Suomessa kuin kansainvälisestikin on naisten yksinasuminen.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 naisista 27 prosenttia asui yksin (STV Vuosikatsaus 2016, 7). Vaikka entistä useampi elää yksin eikä tule koskaan perustamaan perhettä, yksinelävät ja lapsettomat naiset kantavat edelleen normipaineesta johtuvaa stigmaa. He joutuvat selittele- mään elämäntilannettaan ja saavat osakseen vihareaktioita (Dakash 2016, 107, Mäkinen 2008, 183, Hukkanen, 2018). Lapsettomuus, parisuhteettomuus ja yksineläminen koetaan edelleen normatiivisten käsitysten valossa sosiaalisena epäonnistumisena tai merkkinä itsekeskeisyy- destä (Gordon 1994, 136–137). Yksinelävät naiset ovat kasvava, mutta tällä hetkellä suhteelli- sen näkymätön ryhmä. Esimerkiksi 45-vuotiaista naisista Helsingin seudulla lapsettomia oli vuonna 2013 31,5 prosenttia (Tilastokeskus 2014).
Pro gradu -tutkielmani kohteeksi valikoituivat tyytyväiset, lapsettomat ja itsenäisesti elävät nai- set. Minua kiinnosti heidän kykynsä kestää normipainetta ja yksinäisyyden kokemusta. Oletin, että heidän elämäntaidoissaan voisi olla annettavaa toisille, koska kaikki yksinelävät naiset ei- vät ole elämäänsä tyytyväisiä.
1.2 Tutkimuksen tausta ja tutkimuskysymykset
Tutkielmani teoreettisen ajattelun rakentumiseen ja tutkimuskysymysten muodostumiseen vai- kuttivat Gordonin (1994), Ojalan ja Kontulan (2002), Reynoldsin ja Wetherellin (2003), Rey- noldsin ja Taylorin (2004), Mäkisen (2008) ja Jamiesonin ja Simpsonin (2013) tutkimukset yksinelävistä ihmisistä.
Gordonin (1994) mukaan yksinelävät naiset kokevat marginalisointia, mistä johtuen heillä on riski eristäytyä ja ajautua haavoittuvaan asemaan yhteiskunnassa. Gordonin mukaan naisten itsenäinen elämä vaatii monenlaisia taitoja, kuten kyvyn rakentaa verkostoja ja tehdä konkreet- tinen arki toimivaksi. Gordonin mukaan itsenäinen elämä sopii henkilöille, jotka eivät koe her- kästi yksinäisyyttä tai epätyypillisestä elämänkaaresta johtuvaa eksistentiaalista ahdistusta.
Jotta itsenäinen elämä olisi helpompaa, Gordon kehottaa naisia ohittamaan normipaineet tai ajatukset marginaalissa olosta.
Ojala ja Kontula (2002) ovat tutkineet yksineläviä naisia ja miehiä. Heidän tutkimuksestaan saturoituu yksinelävän stigmatisoitu asema perhekeskeisessä yhteiskunnassa, joka aiheuttaa yk- sinelävien marginalisoitumista ja eristäytymistä. Ojalan ja Kontulan mukaan yksineläviin nai- siin kohdistetut syytökset johtuvat yhteisön heteronormatiivisista asenteista. Heteronormatiivi- sessa mallissa naisen kuuluisi olla ensisijaisesti toisia varten äidin tai vaimon rooleissa.
Reynolds ja Wetherell (2003) ovat tutkineet yksinelävien naisten tapaa identifioida itseään.
Heidän mukaansa naiset eivät voi vapaasti ilmaista tyytyväisyyttään itsenäistä elämää kohtaan ja samanaikaista kaipuutaan läheisyyteen. Heidän mukaansa yksineläville naisille annettu rooli on liian kapea ja marginalisoitu, ja he määrittelevät sinkkuuden sosiaalisena kategoriana, jota pitää muovata, jottei naisten tarvitsisi peitellä tai selitellä olemistaan. He toivovat itsenäisille naisille mahdollisuutta kokea positiivista ryhmäidentiteettiä.
Reynoldsin ja Taylorin (2004) mukaan yksinelävien naisten stigmatisointi ja siitä seuraava so- siaalinen eristys johtuu heteronormatiivisesta mallista, missä yksineläviltä ja lapsettomilta nai- silta puuttuvat kaikki keskeiset elämän sisällöt. He toivoivat, että yksinelämisen lisääntyminen muokkaisi ennakkoluuloja.
Mäkinen (2008) pohtii väitöskirjassaan diskurssianalyysin keinoin, kuinka yksinelävät naiset kuvailevat itseään normaaleina, hyväksyttävinä ja aikuisen naisen mielikuvaan sopivina. Mä- kinen painottaa sellaisten normien olemassaoloa, joihin naiset pyrkivät itseään vertaamaan ja tuottamaan normien mukaista mielikuvaa omilla resursseillaan.
Jamieson ja Simpson (2013) pyrkivät tutkimuksessaan murtamaan yksinelämiseen, lapsetto- muuteen ja parisuhteettomuuteen liittyviä negatiivisia ajatusmalleja. Heidän päätelmänsä mu- kaan ihmiset, jotka kasvavat itsenäisiksi haluavat usein asua yksin. Jamiesonin ja Simpsonin mukaan urakeskeinen malli, missä opinnot suoritetaan ja työura hankitaan ennen perheen pe- rustamista saattaa totuttaa ihmiset elämään yksin ja arvostamaan omaa tilaa ja vapautta. Ja- miesonin ja Simpsonin mukaan yksineläminen ei korreloi yksinäisyyden kokemuksen kanssa.
Heidän mielestään yksinäisyyden kokemusta ja huonovointisuutta aiheuttivat pikemminkin huonot ihmissuhteet. Heidän mielestään ihmiset, jotka olivat eläneet pitkään itsenäisesti olivat oppineet itsenäisen elämän taitoja ja oppineet hankkimaan tukiverkostoja. Nämä taidot tekivät heistä resilienttejä myös vanhuuden yksinäisyyttä kohtaan.
Yksineläviä naisia käsittelevistä tutkimuksista saturoitui naisten kokema väheksyntä ja ajoittai- nen yksinäisyyden aiheuttama suru. Tunnistin omien kokemusteni kautta tutkimusten ytimen:
tyydyttävä yksineläminen vaatii oppimisprosessin. Olen joutunut opettelemaan yksinäisyyden kokemuksesta ulos, rakentamaan ihmisten verkostoa ja löytämään elämääni mielekkyyttä ilman perhe-elämän tarjoamaa kehystä. Kuluttavimpia kokemuksia ovat olleet kiusalliset tilanteet, joissa olen joutunut selventämään itseäni muille. Normien vuoksi seksuaalista suuntautumistani on kyselty tai minua on suorastaan säälitty. Nämä kokemukset eivät ole kuitenkaan lannistaneet minua, vaan ne ovat opettaneet suhtautumaan sosiaalisiin normeihin huumorilla.
Rakensin tutkimuskysymykset aikaisempien tutkimusten ja omien kokemusteni pohjalta:
Millä keinoilla tai mistä ominaisuuksista johtuen tyytyväiset itsenäisesti elävät naiset ovat resilienttejä yhteisön normipainetta kohtaan?
Mitkä asiat tai ominaisuudet rakentavat heidän resilienssiään hyvinvointia hei- kentävää yksinäisyyttä kohtaan?
Normit tarkoittavat ryhmän lausumattomia sääntöjä. Normeja ovat esimerkiksi vaatimus ryh- män sisäisen hierarkian kunnioittamisesta sekä annettuun asemaan ja rooliin mukautumisesta.
Ryhmä voi suhtautua normien rikkojaan kielteisesti ja rangaista häntä esimerkiksi sulkemalla ulos ryhmästä. Pelko normien rikkomisesta synnyttää yksilöissä normipainetta ja aiheuttaa ha- lun mukautua ryhmän sääntöihin. (Brown 2000.)
Hyvinvointia heikentävä yksinäisyys on haitallista yksilölle ja se aiheuttaa itseään ruokkivia kehiä. Yksilön resilienssiä suhteessa hyvinvointia heikentävään yksinäisyyteen voi arvioida hä- nen kyvyssään sopeutua yhteisöihin ja muodostaa tyydyttäviä ihmissuhteita. (Cacioppo & Pat- rick 2008; Saari 2009.)
Resilienssi tarkoittaa kykyä kukoistaa ja selviytyä vastoinkäymisistä huolimatta. Resilienttejä ominaisuuksia yksilöllä ovat sosiaaliset taidot, kyky kokea yhteyttä toisten kanssa, kyky tehdä suunnitelmia, kyky suunnata omaa toimintaa ja kyky itsekontrolliin (Madewell, Ponce-Garcia
& Martin 2016).
1.3 Tutkimuksen yhteiskunnallinen merkitys
Tutkimuksen yhteiskunnallisena hyötynä toivon voivani edesauttaa yksineläviä naisia löytä- mään myönteisen suhtautumisen omaan elämäänsä ja omaksumaan positiivisia rooli- ja toimin- tamalleja. Tutkielmani avulla pyrin avaamaan naiseuteen näkökulmia, jotka eivät vastaa nor- matiivista kuvaa.
Lisäksi toivon, että tutkielmani voisi myös laajentaa ylipäätään käsitystä yksinelävistä ihmistä.
Yksinelämisen lisääntyminen muuttaa käsitystä elämänkulusta, joka on perinteisesti nähty pa-
riutumisen, perheellistymisen ja kodin perustamisen näkökulmasta. Keskeinen keino liittyä yh- teiskuntaan on edelleen perheen perustaminen, ja yksinelävien on havaittu jäävän lähiyhteisössä perheellisiä sosiaalistavien ryhmien ulkopuolelle. Ihmisiä pyritään ohjaamaan perheellisiksi myös yhteiskunnan taholta, koska sen ajatellaan vahvistavan sosiaalista integraatiota ja vähen- tävän yhteiskunnan tuen tarvetta. Yksinelävälle asuminen ja syöminen on kalliimpaa, lapsiper- heet saavat veronalennuksia, ja jopa terveydenhuollossa perheellisiä suositaan yksinelävien kustannuksella (Dykstra & Hagestad 2007; Yksinasuvat ry, tutkittua tietoa). Klinenbergin (2012) mielestä yksineläminen pitää nähdä tietoisena valintana, koska se ei ole enää väliaikai- nen, vaan usein pysyvä elämäntilanne. Hänen mukaansa yksinelämisen lisääntyminen muovaa yhteiskuntia, ja muutoksiin olisi tärkeää herätä.
2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS
2.1 Yhteisön vaikutus yksilöön
Vallitseva kulttuuri ja lähiyhteisö arvoineen ja käytäntöineen muovaavat yksilön käsityksen to- dellisuudesta. Jaettua käsitystä ihmiset reflektoivat kielen avulla (Kuusela 2006, 45). Kielen kehitys on mahdollistanut sosiaaliset sopimukset, jotka kattavat sosiaalisen ja materiaalisen ympäristön tulkinnan, jaetut tavat toimia, yhteiset säännöt ja käsityksen normaalista. Jaetut kä- sitykset todellisuudesta saavat yksilöt tulkitsemaan ympäristöään ja toisiaan melko samalla ta- valla. (Berger & Luckmann 1997, 11–12.)
Jaetun maailmankuvan lisäksi yksilöiden tarpeet ovat suhteellisen samankaltaisia. Jokaista mo- tivoi halu tulla tunnustetuksi kyvykkäänä ja autonomisena yksilönä, kokea yhteyttä toisiin ja tulla pidetyksi. Tarpeiden lisäksi myös ajattelutavat ovat pääpiirteittäin samankaltaisia. Esimer- kiksi ihmiset ovat taipuvaisia arvottamaan itsensä ja lähipiirinsä positiivisemmin kuin muut, yhteisöjen ja yksilöiden arvomaailmojen on havaittu olevan hitaasti muuttuvia eli konservatii- visia ja ihmiset omaksuvat asioita todellisuuskuvansa kautta ja heidän on vaikeaa hyväksyä maailmankuvastaan poikkeavaa tietoa. Ihmisten ajattelu on pitkälti automatisoitunutta ja pinta- puolista, jotta prosessointi olisi nopeaa. (Smith & Mackie 2007, 17–18.)
Ihmiset kuuluvat hierarkkisiin ryhmiin joilla on omat sääntönsä. Ryhmä muokkaa yksilön tun- teita ja tapaa nähdä maailma, koska ihmiset alkavat aktiivisesti jäljittelemään toisiaan ja vais- tonvaraisesti näkemään asioita samalla tavalla kuin muut ryhmän jäsenet. Ryhmä muodostaa oman käsityksensä todellisuudesta ja ohjaa siihen kuuluvien yksilöiden käytöstä normien ja roolien avulla. Ihmiset omaksuvat roolit osana sosialisaatiota, ja roolinoton prosessissa roolit muuttuvat osaksi identiteettiä. Roolin kognitiivisen ja emotionaalisen omaksumisen myötä ih- minen sisäistää rooliin kuuluvan tietovarannon, käytöksen ja tunne-elämän. Roolien ja normien oikea suorittaminen ylläpitää vallitsevaa järjestystä ja tukee valtaa käyttäviä instituutioita. (Ber- ger & Luckmann 1997, 87–93.) Ryhmän normien analysointi paljastaa valtajärjestelmiä ryh- mien ja yhteiskuntien sisällä (Alasuutari 2011, 66).
Ryhmä tuottaa yksilöille sekä hyvinvointia että pahoinvointia. Epänormaalina koetut tai heikon sosiaalisen aseman omaavat voivat joutua ryhmän kaltoin kohtelemiksi ja stigmatisoimiksi. Syy stigmatisointiin voi olla mikä tahansa asia, joka ei vastaa vallitsevaa käsitystä normaalista.
Stigma heikentää yksilön minäkuvaa, muovaa hänen tunne-elämäänsä, ohjaa käytöstään, ja hän kokee, että ei saa olla täysivaltainen yhteisön jäsen. (Goffman 1963; Verhaeghe 2014, 126.) Heikolla sosiaalisella asemalla on suora yhteys yksilön heikentyneeseen fyysiseen ja psyykki- seen terveyteen (Wilkinson & Pickett 2005, 1779).
2.1.1 Ryhmän normit
Ryhmässä yksilöiden käytöstä ohjataan normien avulla. Normit tarkoittavat yhteisön sääntöjä ja sallittuja asenteita. Normien tarkoituksena on vakauttaa yhteisön käytöstä, luoda moraalisia koodeja, nopeuttaa asioiden ymmärtämistä ja pitää yllä vallitsevaa valtajärjestelmää. Yksilölle normit tarjoavat kehyksen, kuinka toimia ja tulkita maailmaa. Normit myös helpottavat toimi- mista tilanteissa, jotka muuten saattaisivat tuottaa tulkintavaikeuksia. Normeihin mukautumista kutsutaan normatiiviseksi vaikutukseksi. (Brown 2000, 306–307.)
Normien mukaista käytöstä ohjaavat sosiaalinen paine ja sanktiot, jotka pyrkivät yhdenmukais- tamaan yksilöiden toimintaa. Ihmiset pyrkivät mukautumaan normeihin, jotta he eivät joutuisi yhteisön paheksunnan, ivan tai eristämisen kohteeksi. Ihmiset kokevat normipainetta toimies- saan ryhmän normeja vastaan ja tyytyväisyyttä, kun he mukautuvat ryhmän tapoihin. (Brown 2000, 306–307; Helkama, Myllyniemi & Liebkind 2007, 60, 280.)
Halu mukautua ryhmän normeihin liittyy ihmisen syvään tarpeeseen kokea yhteyttä toisiin ja kuulua johonkin. Ryhmään kuuluminen antaa yksilölle suojaa. Ihmiset haluavat myös olla oi- keassa, ja ryhmän käsitysten omaksuminen on riskitöntä. (Brown 2000, 56; Smith & Mackie 2007, 308–318.) Yksilö voi toimia normeista piittaamatta, mutta silloin hän joutuu luopumaan ryhmän täysjäsenyydestä. Mitä vapaampi yksilö on norminsa valitsemaan, sen vähemmän hä- nellä on ryhmän turvaa. Omasta vapaudesta luopuminen taas lisää ryhmään kuulumisen ja yh- teyden tunnetta. (Pessi & Seppänen 2011, 289.)
2.1.2 Ryhmän roolit
Ryhmässä roolien suorittaminen on tarkasti normitettua ja yhteisesti jaettua tietoa. Suoriutuak- seen roolistaan oikein yksilöiden pitää omaksua rooleille annetut ajattelun ja tuntemisen tavat.
Ihmisellä on useita eri rooleja, ja niihin liittyvät odotukset vaihtelevat vallitsevan kulttuurin ja tilanteen mukaan. Selkeitä rooliodotuksia liittyy ammatillisten tehtävien hoitamiseen tai sosio- emotionaalisesti määriteltyihin rooleihin esimerkiksi perheyksiköissä. Sosialisaation tärkeänä mittarina pidetään roolien hyvää omaksumista. (Brown 2000, 72–73.)
Roolit identifioivat ihmisiä ja helpottavat heidän itsemäärittelyään. Rooli on identiteetin osa- alue, ja ihmisellä on useita rooleja, joiden rajoissa hän toimii tilannekohtaisesti. Roolien omak- suminen on aktiivinen prosessi, ja ihminen voi kokea hänelle asetetun roolin vieraaksi, jos se ei tue hänen käsitystään itsestään. Tällöin yksilö prosessoi roolin omaa käsitystään vastaavaksi.
(Burr 2004, 67–72; 85–86.)
Ryhmässä roolien välillä on hierarkkisia eroja. Hierarkkinen asema voi mahdollistaa tai rajata yksilöiden toiminnan ulottuvuuksia. Ryhmän hierarkiassa asemaa alentavat yhteiskuntaluokka, naissukupuoli, etninen tausta ja seksuaalinen suuntaus. Korkean aseman ryhmässä saavat yksi- löt, joilla on paljon resursseja ja jotka tuottavat ideoita ja toimintaa ryhmään. (Lloyd & Duveen 1992, 16–24.)
Hierarkiaan perustuen ihmiset tekevät nopeita oletuksia toisen persoonasta. Nopeita oletuksia kutsutaan stereotypioiksi, ja niiden on tarkoitus luokitella ja nopeuttaa tulkintaa. Stereotypi- sointi liittyy sosiaalisen järjestyksen ylläpitoon, ja stereotypioiden avulla suljetaan epänormaa- leiksi tai alempiarvoisiksi koetut yksilöt yhteisön ulkopuolelle. Stereotypioiden on havaittu toi- mivan myös itseään toteuttavina ennustuksina – esimerkiksi negatiivisesti stereotypisoitu iden- titeetti synnyttää negatiivistä käytöstä. Stereotypiat vaikuttavat myös yksilöiden kyvykkyysole- tukseen. Kyvykkyysoletus muovaa suorituksen arviota siten, että se vahvistaa tai heikentää to- dellista suoritusta. (Brown 2000, 73–76, 290–306; Hall 1998, 189–192.)
2.1.3 Identiteetti
Identiteetti voidaan jakaa sosiaaliseen ja henkilökohtaiseen identiteettiin. (Goffman 1963; Saas- tamoinen 2006, 172.) Sosiaalista identiteettiä rakentavat hierarkkinen asema, ryhmäjäsenyydet, ryhmän roolit, sukupuoli, koulutustausta ja varallisuus. Karkeasti määriteltynä sosiaalisesti ra- kentunut identiteetti kertoo, kuka ja mikä henkilö on. (Gough, McFadden & McDonald 2013, 17, 50; Salonen 2008, 271.) Sosiaalisesti rakentunut identiteetti sisältää monia rooleja, joita tilannekohtaisesti näytellään. Sosiaalisen identiteetin epäselvyys aiheuttaa ongelmia ryhmässä, ja yksilö joutuu selventämään identiteettiään muille ja itselleen. (Burr 2005, 87–94.)
Henkilökohtainen identiteetti rakentuu yksilön kognitiivisten kykyjen, yksilön käytettävissä olevien resurssien, sosiaalisen identiteetin omaksumisen ja tulkinnan, kulttuurillisen tietämyk- sen ja yhteisön reaktioiden varaan (Helkama ym. 2007, 366). Henkilökohtaisen identiteetin voi ajatella olevan käynnissä olevien elämänprojektien yhdistelmä ja ihmissuhteissa käytävä neu- vottelu yksilöön suhtautumisen laadusta (Gough ym. 2013, 177).
Ihmiset pyrkivät mahdollisuuksiensa rajoissa rakentamaan sosiaalisen ja henkilökohtaisen identiteetin, joka herättää myönteisyyttä ja arvostusta toisissa. He voivat käyttää identiteetin rakentamisen apuna viiteryhmiä, joihin yksilöt haluavat päästä ja tulla määritellyksi. Päästäk- seen tavoitteeseensa ihmiset pyrkivät omaksumaan tavoittelemalleen ryhmälle kuuluvia rooleja ja normeja, jotka voivat liittyä pukeutumiseen, musiikkimakuun tai arvoihin. (Burr 2004, 95–
97.)
Identiteetit eivät ole vain yksilön vapaan tahdon ilmentymiä, vaan ne ilmentävät yhteisön val- tahierarkioita. Negatiivisimmillaan identiteetit ovat ulkopuolelta määriteltyjä, poissulkevia ja kapearajaisia. (Rossi 2015, 99, 107.) Identiteetti on muuttuva prosessi, joka vaihtelee elämän- tilanteittain ja suhteessa toisiin ihmisiin. Vaikka yksilö kykenee muovaamaan identiteettiään, asettavat vallitsevat olosuhteet mahdollisuuksille rajat. Käytännössä rajat tarkoittavat hyvä- osaisten laajempia resursseja identiteetin muovaamiseen (Kuusela 2006, 52).
2.1.4 Normit, identiteetin rakentuminen ja naiseus
Sukupuoli on ensimmäinen määritelmä, joka ihmiselle annetaan. Lapsi luokitellaan pojaksi tai tytöksi, vaikka sukupuoli on fysiologisesti liukuva käsite. Sukupuoleen liitetty identiteetti alkaa rakentamaan varhaista minäkuvaa. Lapset omaksuvat varhain stereotyyppisiä ja jäykkiä suku- puoliroolimalleja ja käyttäytyvät niiden mukaisesti. (Lloyd & Duveen 1992, 25–27; Schneider 2004, 359–362.)
Feministisen sosiaalisen konstruktionistisen näkemyksen mukaan tytöt kehittävät sukupuolel- leen tyypillisen persoonallisuuden matkimalla aikuisia, tarkkailemalla muita tyttöjä ja ottamalla roolimalleja televisiosta ja internetistä. Naistenlehdet, elokuvat, kirjat, mainokset ja vallitsevat käsitykset rakentavat naisen elämään mallitarinaa. Yleiseen mallitarinaan kuuluvat lapset ja keskiluokkainen elämäntyyli. Normeista johtuen tyttöjä kasvatetaan riippuvaisemmiksi muista ja omaksumaan miestä heikomman rooli. (Lloyd & Duveen 1992, 16–24.)
Naisten asema on ollut aina heikompi kuin miesten. Vaikka naisten asema on monin tavoin parantunut, alempi asema ilmenee esimerkiksi naisten identiteetin määrittelyssä ensisijaisesti heidän läheisten ihmissuhteidensa kautta. Naisten keskeiset roolit liittyvät edelleen äitiyteen ja miehen puolisona oloon, ja näissä rooleissa naiset kasvatetaan huolehtimaan muista ja priori- soimaan ihmissuhteet keskeiseksi elämän sisällöksi. Työelämässä kunnianhimoa ja yritteliäi- syyttä ei määritellä naisille puhtaasti positiivisina piirteinä, vaan heidät leimataan helposti pyr- kyreiksi. Naisiin kohdistuvat normit ja roolit heikentävät naisten kykyä identifioida itseään it- senäisiksi, omilla jaloillaan seisoviksi ja autonomisiksi persooniksi. Monet naiset rakentavat sosiaalisesti hyväksyttyjä rooleja ja identiteettejä, jotta he eivät kohtaisi normipaineita. (Mäki- nen 2008, 34–36; Reynolds & Wetherell 2003, 2–3; Stoppard 2000, 56–69.)
Naisiin liitettyjen normien takia yksineläviä naisia syytetään helposti ihmissuhdeongelmaisiksi ja itsekeskeisiksi. Lisäksi he joutuvat selittelemään, miksi he eivät ole parisuhteessa tai miksei heillä ole lapsia. Mallitarinoiden puuttumisen tähden itsenäisesti elävät naiset joutuvat kehittä- mään itse omia tapoja elää. (Reynolds & Wetherell 2003, 2-3.)
2.1.5 Heteronormatiivisuus
Heteronormatiivisuus tarkoittaa vallitsevaa käsitystä seksuaalisuudesta tai parisuhteesta. Hete- rous ja ydinperhemalli ovat normeja, joiden varaan rakentuvat uskonnot, yhteiskunnat ja niiden palvelut. Heteronormatiivista ydinperhemallia pidetään yllä lainsäädännön ja jopa verovähen- nysten muodossa. Heteronormatiivinen perhemalli on normi, jota ei kulttuurillisesti kyseen- alaisteta. (Gough ym. 2013, 19; Salonen 2008, 270–271.)
Heteronormatiivisessa mallissa naiseus ja mieheys ovat normein ohjattuja. Naisten heikompaa asemaa osoittavat ydinperheessä sukupuolittuneet työt; esimerkiksi kodin- ja lastenhoito näh- dään edelleen pääosin naisten työnä. Naiset myös luopuvat todennäköisemmin työstään perheen takia. (Morgan 1996, 74–75.) Avioliiton on havaittu hyödyttävän miestä niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Avioliitossa naisten alisteinen asema ja suurempi vastuu kodin töistä kuormitta- vat ja aiheuttavat fyysisisiä ja psyykkisiä ongelmia. (Wanic & Kulik 2011.) Yksinelävien van- hojen naisten havaittiin olevan fyysisesti ja psyykkisesti paremmassa kunnossa kuin aviolii- tossa elävien (Jamieson & Simpson 2013, 162).
Heteronormatiivisiin käytänteisiin kuuluu myös naisen seksuaalikäyttäytymisen ohjaaminen.
Tämä tapahtuu esimerkiksi kutsumalla epänormatiivisesti käyttäytyvää naista huoraksi. (Gough ym. 2013, 188–189; Rossi 2015, 26.) Kun naiset ovat alkaneet rikkoa perinteisiä heille osoitet- tuja rooleja, myös heidän uudet roolinsa on valjastettu suhteessa miehiin. Tällä hetkellä hetero- seksuaalisessa kulttuurissa naisen kunnianhimoisuus liittyy seksuaaliseen haluttavuuteen. Me- nestyvän ja itsenäisen naisen rooli on monella tapaa tyypitelty suhteessa miesten fantasioihin ja kuluttamiseen. Äidin ja vaimon roolit ovat taas seksuaalisesti epähaluttavia. (Gough ym.
2013, 181; Morgan 1996, 84–85.)
Heteronormatiivista mallia on Sugarmanin (2001, 16) ja Dykstran ja Hagestadin (2007, 1280) mukaan rakentanut klassinen Erik H. Eriksonin (1977) elämänkulun teoria. Eriksonin perus- mallissa lapsuuden jälkeen ihminen menee kouluun, opiskelee, aloittaa työelämän, hankkii ko- din, menee naimisiin ja saa lapsia. Mallin mukaan kehitystehtävän epäonnistuminen johtuu yk- silön psyyken ongelmista. Raynoldsin ja Taylorin (2004, 206) mielestä Eriksonin malli on edel- leen kulttuurillisesti niin läpitunkeva, että perheettömät joutuvat selittelemään kuinka he ovat ratkaisseet eri kehitysvaiheet.
Heteronormatiivinen perhekeskeinen ajattelu aiheuttaa perheettömien ihmisten vieraantumista, koska perheet ovat suhteellisen suljettuja yksiköitä ja ne jättävät ulkopuolella elävät marginaa- liseen asemaan (Morgan 1996, 6-7). Avioliittoon ja parisuhteeseen liittyvät myös hyväksyttävä seksuaalisuus ja mahdollisuus tunteiden osoittamiseen. Ilman parisuhdetta elävät leimaantuvat oudoiksi joko sukupuolisuhteiden puuttumisen tai satunnaisten kumppanien vuoksi. (Gordon 1994, 147; Reynolds & Taylor, 2004, 198–199.)
2.2 Postmoderni aika
Postmoderni eli jälki- tai myöhäismoderni ovat termejä, joilla kuvataan nykyistä aikakautta.
Postmodernia edelsi moderniksi kutsuttu ajanjakso. Se edusti kansallisvaltioiden kulta-aikaa, yhteiskuntien stabiiliutta ja luottamusta teknologiseen kehitykseen. Moderni yhteiskunta tuotti valistuksen jälkimainingeissa runsaasti ismejä, joiden pyrkimys oli rakentaa tasa-arvoista, va- kaata ja parempaa maailmaa. Modernina ajanjaksona ihmiset olivat sitoutuneempia traditioihin ja normeihin kuin postmodernissa yhteiskunnassa. Postmodernisaation myötä ajatus universaa- lista totuudesta, parempaan suuntaan kulkevasta taloudellisesta ja teknisestä kehityksestä ro- mahtivat uskontojen merkitysten heikkenemisen, ekokatastrofien ja varallisuuden polarisaation myötä. Postmodernisaation myötä myös perheen ja sen roolien merkitys identiteetin rakenta- jana on heikentynyt, kun ihmiset ryhtyivät verkostoitumaan sosiaalisen median avulla ja muut- tamaan ympäri maailmaa. (Chambers 2006, 6-7; Giddens 1991, 28.)
Postmodernille ajalle keskeisiä ilmiöitä ovat 1) globalisaatio, 2) uusliberalistinen talousjärjes- telmä ja 3) yksilöiden individualisaatio.
1) Globalisaatio tarkoittaa informaation yhtenäistymistä ympäri maailmaa, pääoman va- paata liikkuvuutta, suuryritysten levittäytymistä maasta toiseen ja kansallisvaltioiden riippuvuutta toisista maista. Globalisaation myötä organisaatiot ja ihmiset muodostavat yhteyksiä yli kansallisvaltioiden rajojen, luovat kauppasuhteita ja kommunikoivat uu- sien viestintäteknologioiden avulla. Uudet viestintäteknologiat ovat mahdollistaneet aiempaa avoimemman väylän tietoon ja virtuaalisen kommunikaation tuntemattomien ihmisten välillä. Viestintäteknologioiden myötä ihmiset ovat entistä enemmän toistensa kanssa virtuaalisesti tekemisissä. Myös yhtenäistynyt kulutuskulttuuri ja turismi kiih- dyttävät globalisaatiota. (Chambers 2006, 36; Hall 1998, 57–62.)
2) Taloudellinen järjestelmämme on muuttunut klassisesta liberalismista uusliberalis- tiseksi. Uusliberalismi tarkoittaa talousteoreettista näkemystä, jossa pyritään vapautta- maan markkinat kansallisvaltioiden sääntelystä. Se näyttäytyy konkreettisesti esimer- kiksi julkisen omaisuuden yksityistämisenä ja työsuhteiden muuttumisena entistä vaih- televammiksi. Uusliberalismi kiihdyttää taloudellista kilpailua, jonka on todettu lisää- vän tuloeroja. Työmarkkinoita pidetään aktiivisina taloudellisen epätasa-arvon ja yksi- löiden välisen kilpailun avulla. Uusliberaalin ideologian myötä yksilöistä on tullut ku- luttajia, jotka tekevät valintoja ostopäätösten muodossa ja ilmaisevat itseään tuotteiden avulla. Uusliberalismin ideologiassa ihmisen oletetaan olevan kyvykäs mukautumaan markkinoihin ja pitämään elämäntavoillaan huolta terveydestään. Jatkuvasti muovautu- van yhteiskunnan myötä yksilöistä on tullut entistä reflektiivisempiä, riskitietoisempia ja kyvykkäämpiä mukautumaan muuttuviin vaatimuksiin. (McDonald & Wearing 2013, 15–19; McGuigan 2014, 224.)
3) Individualisaatio tarkoittaa yksilöllistymistä. Postmodernisaation myötä keskus on vaihtunut yksilöksi yhteisön sijaan. Individualismin ja globalisaation myötä perinteiset roolit ja yhteisöjen normit ovat menettäneet merkitystään ja yksilön vastuulle on jäänyt roolien rakentaminen ilman perinteisiä malleja ja yhteisön tukea. Postmodernissa ajassa yksilöllisen identiteetin rakentaminen on arvostetumpaa kuin yhteisön normien mukai- sen roolin valinta. Individualismi lisääntyy globalisaation myötä. Perinteiset yhteisöt heikentyvät, kun ihmiset muovaavat uudenlaisia ja jopa virtuaalisia yhteisöjä mielty- mystensä mukaan. Monille multikulttuurinen identiteetti on vallitseva tila. (Burr 2004, 68; Saari 2009, 86.)
Individualistinen ihmiskäsitys, jossa yksilö on vastuussa oman elämänpolkunsa raken- tamisesta on tyypillinen länsimaiselle kulttuurille ja se on historiallisesti nuori ajatus.
Kapeimmillaan individualismin ihanteisiin pystyvät vain vauraat ja usein länsimaiset ihmiset. (Saastamoinen 2006, 155.)
Globalisaation ja individualismin myötä myös ihmissuhteista on tullut entistä hetkellisempiä, avioerot ovat lisääntyneet ja parisuhteet ovat muuttuneet epävakaammiksi. Rakkaussuhteen standardit liittyvät elokuvien romanttisiin rakkaustarinoihin. Valinnanvapaus ihmissuhteissa on
lisännyt syrjäytymisen ja hyvinvointia heikentävän yksinäisyyden riskiä. Positiivisimmillaan individualisaatio on mahdollistanut yksilöllisten valintojen tekemistä, marginaalisten ryhmien emansipaatiota ja valtahierarkioiden heikkenemistä. (Chambers 2006, 7, 34–40; Gough ym.
2013, 172–175; Saastamoinen 2006, 155.)
Postmodernisaation myötä ihmiset syövät enemmän psyykelääkkeitä kuin ennen, jäävät aikai- semmin eläkkeelle, eroavat useammin ja ovat yksinäisempiä (Johansson 2007, 215). Uuslibe- raalille yhteiskunnalle keskeiset arvot ja toimintamallit kuten materialismi, individualisaatio ja kilpailukeskeisyys kytkeytyvät tyytymättömyyteen ja yksinäisyyteen. Individualistiset arvot vahvistavat suorituskeskeisyyttä, joka ruokkii yksilöiden välistä vertailua. Vertailu lisää yksi- löiden kokemaa riittämättömyyden tunnetta ja ylläpitää yhteisön normeja. (Saari 2016, 39, 304) Klinenbergin (2012) mielestä olemme siirtymässä yksinäisyyden aikakauteen.
Ihmiset joutuvat Giddensin (1991, 223–231) mukaan yksin pohtimaan olemisensa merkitystä, ratkaisemaan suhdettaan yhteisöihin, rakentamaan verkostoja ja muovaamaan omaa persoo- naansa. Giddensin mielestä postmodernisaation edetessä yksilöön kohdistettuja vaatimuksia on turha kieltää, vaan jokaisen on hyväksyttävä aktiivinen asemansa ja pyrittävä muokkaamaan siitä kokonaisuuden näkökulmasta mielekäs.
2.2.1 Hyvinvointia heikentävä yksinäisyys
Postmodernisaatio vaikuttaa yksilön elämään yhteisöjen ja ihmissuhteiden haurastumisena.
Eristäytyminen ja yksinäisyys ovat leimallisia ilmiöitä ajassamme. Yksinasuminen ja lapsetto- muus ovat tekijöitä, jotka saattavat ennakoida individualismin muuttumista hyvinvointia hei- kentäväksi yksinäisyydeksi. Yksinäisyyden kokemus on hyvinvointivaje ja sen terveyshaitat ovat kiistattomasti osoitettavissa. (Dykstra & Hagestad 2007, Saari 2009, 45, 60, 124.)
Jokainen tuntee yksinäisyyttä hetkittäin ja yksinäisyydestä johtuva kärsimys vaihtelee yksilö- kohtaisesti. Yksinäisyydestä kärsivä ihminen voi olla kuka tahansa ikään tai sukupuoleen kat- somatta, eikä yksinäisyyden tunteelta suojaa verkostoituminen eikä parisuhde. Yksilön koke- maa yksinäisyyden kokemusta rakentavat henkilökohtainen tunne yksinäisyyden haavoittavuu- desta ja kyvyttömyys käsitellä eristäytyneisyyden tunteita. (Cacioppo & Patrick 2008, 7–15.)
Yksinäisyys voi aiheuttaa negatiivisia kehiä yksilön elämässä. Saaren (2009) mukaan yksinäi- syyden ydinkehän muodostavat 1) psyykkiset ongelmat, 2) vaikeudet ihmissuhteissa ja 3) ylei- nen passivoituminen.
1) Yksinäisyys vaikuttaa mieleen. Sen on havaittu lisäävän masennusta, surullisuuden tun- netta ja ikävystymistä. (Saari 2009, 138; 156.)
2) Yksinäisyys muovaa tapaa suhtautua toisiin ihmisiin. Sosiaalisissa suhteissa yksinäi- syys aiheuttaa ujoutta, heikkoa itsetuntoa, vihamielisyyttä muita kohtaan, pessimismiä, haluttomuutta rakentaa kompromisseja ja arvostelluksi tulemisen pelkoa. Yksinäisyys tuottaa myös egoismia, jonka tarkoituksena on suojata yksinäisyydestä kärsivää.
Egoismi kuitenkin eristää entisestään, koska yksinäinen asettaa itsensä toisten yläpuo- lelle tai alapuolelle. (Cacioppo & Patrick 2008, 87–91.)
Yksinäisyydestä kärsivän on vaikeaa tunnistaa empaattisia reaktioita ympäristössä. Yk- sinäisyydestä kärsivä luo toisista uhkakuvia, jolloin hän karistaa ympäriltään ihmisiä, jotka haluaisivat olla lähellä. Epäluuloisesta käytöksestään johtuen yksinäinen tulkitaan etäiseksi, empatiakyvyttömäksi, sosiaalisesti vaativaksi ja pihiksi, vaikka käytöksen ta- kana ovat hänen kokemansa pelot. (Cacioppo & Patrick 2008, 166–167, 180.)
3) Yksinäisyys vaikuttaa kykyyn hallita omaa elämää. Yksinäisyys vaikuttaa unen laatuun ja yksinäiset ovat useammin väsyneempiä. Uupumisen tunteesta johtuen yksinäiset ajautuvat helposti tekemättömyyteen. Tekemättömyys taas johtaa yleiseen itsetyytyväi- syyden laskuun ja myönteisten onnistumisen kokemusten puuttumiseen. Yksinäisyy- destä johtuva kärsimys saattaa johtaa huonoihin elämäntapoihin. Negatiivisia keinoja ovat esimerkiksi päihteiden käyttö, epäterveellinen ruoka tai ajautuminen hyväksikäyt- täviin suhteisiin. (Cacioppo & Patrick 2008, 44–48.)
2.2.2 Yksineläminen toivottuna tilana
Yksineläminen ei ole historiallisesti tavatonta. Useilla ihmisillä on tarve yksinoloon, ja halu elää itsenäisesti on monen tietoinen valinta. Kautta aikojen yhteisöissä on ollut yksineläjiä ja ihmisiä, jotka ovat valinneet yksinolon kyetäkseen keskittymään henkisiin harjoitteisiin ja in- tohimonsa kohteeseen. 1900-lukua on leimannut perheen ja avioliiton dominanssi yhteisölli- syyden heikkenemisen myötä. Tämän trendin seurauksena yksineläjiä on monin tavoin stig- matisoitu ja yksinäisyyttä patologisoitu. (Coplan & Bowker 2014, 5-6; DePaulo 2014, 312.) Vaikka sosiaalisuuden merkitystä painotetaan, yksinololla on havaittu olevan paljon myönteisiä vaikutuksia ihmisille, jotka ovat valinneet tilansa vapaaehtoisesti. Myönteisimmillään yksin- olon hyvät puolet ovat suurempia kuin hyvinvointia heikentävän yksinäisyyden vaikutukset.
Yksinolon myönteisiä vaikutuksia voidaan jaotella suuntautuneeksi 1) sisäisiin tai 2) ulkoisiin prosesseihin.
1) Sisäisesti suuntautuneessa yksinolossa yksilön huomio on keskittynyt omiin tuntemuk- siin. Ollessaan yksin ihminen voi säännöstellä ympäristöstä tulevaa stimulaatiota, va- pautua sosiaalisuuden normalisoivasta vaikutuksesta ja vuorovaikutuksen ylläpidon vaatimuksista. Omassa tilassaan ihminen voi keskittyä haluamiinsa asioihin, viitoittaa elämäänsä uudelleen haaveilemalla ja luopua totutuista kaavoista. (Averill & Sundara- jan 2014, 96–97.)
Yksinolon on havaittu laskevan itsetietoisuutta, lataavan energiaa ja rentouttavan. Se herkistää ihmisten aisteja ja älyllistä hereillä oloa. Yksinolon on havaittu lisäävän yksi- löiden luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. (Long & Averill 2003.)
2) Olleessaan yksin ihminen voi löytää yhteyden itsensä, yhteisön ja ympäristön välillä.
Yksinolon on havaittu heikentävän paranoidisuutta ja riippuvuuksia, koska ihmiset ko- kevat silloin myönteisempää yhteyttä ympäristöön. (Long & Averill 2003.)
Ihminen, joka on oppinut olemaan yksin kykenee kohtamaan toisia aidommin, koska hän kykenee erottelemaan jäykät ja totutut reagoinnin tavat omista tunteistaan ja koke- muksistaan. Ihminen, joka kykenee muodostamaan rajat itsensä ja muiden välille on
myös vuorovaikutussuhteissa reflektiivisempi. Yksin ollessaan ihmiset pystyvät muis- telemaan ja kaipaamaan tapaamiaan ihmisiä ja kohdatessaan heidät kokemaan syvem- pää läheisyyttä. (Long & Averill 2003.)
Klinenbergin (2012, 185–186, 211–213) mukaan yksineläminen on lisääntynyt naisten aseman paranemisen, kaupunkien väestömäärän kasvun, kommunikaatioteknologian mullistuksen, vaurastumisen ja uusien elämäntapojen kehittymisen myötä. Saaren (2009, 106–118) mukaan yksineläminen on lisääntynyt elämänkaaren muutosten vuoksi. Ihmiset opiskelevat pidempään, perhe perustetaan entistä vanhempana ja eliniän piteneminen on lisännyt yksinelävien vanhus- ten määrää. Yhteiskunta on muuttunut Saaren mukaan entistä ystäväkeskeisemmäksi, ja ystä- vien verkostoista on tullut tärkeä avun ja turvan lähde.
Yksinelävien on havaittu keskittyvän kaupunkeihin, vaikka monille muutto kotipaikkakunnalta tarkoittaa luopumista tutuista verkostoista. (Lönnqvist 2016, 5.) Vaikka kaupungeissa yksin asuminen lisääntyy, kokemus yksinäisyydestä tai ihmissuhteiden epävarmuudesta ei ole lisään- tynyt samassa suhteessa (Moisio & Rämö 2007; Jamieson & Simpson 2013). Yksinäisyyden kokemus on selkeästi vähäisempää Swaderin (2018) mukaan länsimaisissa kaupungeissa, joissa ihmiset edustavat individualistista kulttuuria. Liberaalit länsimaiset kaupungit tarjoavat asuk- kailleen julkisia tiloja, tapahtumia ja vapaampia sosiaalisia normeja ja nämä kaikki ehkäisevät yksinäisyyden kokemusta. Kaupunkien yksinelävien on havaittu ylipäätään olevan sosiaalisesti aktiivisempia kuin perheellisten. Yksinelävät käyttävät perheitä enemmän kahviloita, ravinto- loita ja kulttuuritarjontaa. Yksinelävillä on laajemmat verkostot ja he toimivat useammin va- paaehtoisorganisaatioissa aktiiveina. (Klinenberg 2012, 89–98.)
Jos yksinolo muuttuu passiiviseksi olemiseksi, yksinäisyyden negatiiviset kierteet saavat hel- posti vallan. Tyydyttävä yksineläminen voi myös muuttua sairastumisen tai ikääntymisen myötä ja synnyttää yksinäisyyden kokemuksen, jota aikaisemmin ei ole ollut (Moisio & Rämö 2007, 393). Yksinolo vaatii yksilöltä aktiivisuutta, kykyä rakentaa verkostoja, mielikuvitusta ja kykyä muovata omia tunteita. Kykyyn nauttia yksinäisyydestä liittyy ymmärrys, että ei ole oi- keasti yksin vaan on monin tavoin verkottunut muihin ihmisiin, omaan historiaan ja ympäröi- vään maailmaan. Halun olla yksin on havaittu lisääntyvän ikääntymisen mukana. (Averill &
Sundarajan 2014, 100–101; Fromm 1977, 151–152.)
2.3 Selviytymiskykyisyys eli resilienssi
Olen päätynyt käyttämään termiä ”resilienssi” kuvatakseni haastateltavien kykyä elää itsenäi- sesti ilman hyvinvointia heikentävän yksinäisyyden vaikutuksia ja olla vastustuskykyisiä ra- joittaville normeille. Termiä on käytetty sosiaalitieteiden ja positiivisen psykologian kentällä (esim. Baumgardner & Crothers 2013). Psykologinen resilienssi tarkoittaa yksilön selviytymis- kykyisyyttä vastoinkäymisistä huolimatta. Resilienssi ei ole selkeä ominaisuus, vaan sitä raken- tavat osatekijät ovat vuorovaikutteisia ja tilannesidonnaisia. Resilienssin ajatellaan ilmenevän esimerkiksi kykynä sietää stressiä, muovata omaa toimintaansa ja elinolosuhteita. Resilienssin ajatellaan olevan opeteltavissa oleva ominaisuus, vaikka jotkut ovat selviytymiskykyisempiä kuin toiset. Resilienttejä ominaisuuksia voi jaotella kolmeen kategoriaan; 1) henkilön sisäisiin prosesseihin, 2) ihmissuhdetaitoihin ja 3) kykyyn toimia yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Re- silienssin ei ajatella edustavan superihmisyyttä, vaan kaikilla ihmisillä on omanlainen kyky sel- vitä. (Baumgardner & Crothers 2013, 65; James, Liem & O’Toole 1997, 209; Kent, Davis &
Reich 2014.)
1) Resilientit sisäiset prosessit ilmenevät kyvyssä muovata negatiivisia tunteita positiivi- siksi ja kyvyssä arvostaa itseään. Kyky säädellä omia tunteita ja hallita impulsseja edus- tavat vahvaa resilienssiä. (Baumgardner & Crothers 2013, 68–69; Kent ym. 2014.) 2) Resilientit ihmissuhdetaidot ilmenevät kykynä rakentaa tyydyttäviä ihmissuhteita. So-
siaaliset suhteet ja niiden laatu ovat merkittäviä hyvinvoinnin lisääjiä. (Baumgardner &
Crothers 2014, 63–69; Cacioppo & Patrick 2008, 101.)
3) Resilienssi suhteessa yhteisöihin ja yhteiskuntaan ilmenee kyvyssä suunnata omaa toi- mintaansa, mukautua ryhmään ja käyttäytyä eettisesti. Oman toiminnan suuntaamiseen kuuluu kyky toteuttaa suunnitelmia, olla häiriintymättä ympäristön signaaleista ja kyky kontrolloida impulsseja. Autonomisuuden kokemus ja opetellut taidot vahvistavat re- silienssiä. (Baumgardner & Crothers 2014, 63; Kent & ym. 2014.)
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
3.1 Tutkimusmenetelmät
Pro gradu -tutkielmani tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt laadulliseen tutkimukseen kuulu- via menetelmiä. Laadullisessa tutkimuksessa pyritään ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä ja ana- lyysivaiheessa kerättyä aineistoa suhteutetaan yhteiskuntaan ja vallitsevaan kulttuuriin. Laadul- lisen tutkimuksen ytimessä on tutkittavien henkilöiden näkökulmien esiintuominen kontekstis- taan käsin. Laadullinen tutkimus on prosessi, joka elää tutkimuksen edetessä ja siinä pyritään tuomaan julki tutkittavan ilmiön moniäänisyys absoluuttisten väitteiden sijaan. (Alasuutari 2011, 39; Eskola & Suoranta 2000, 15–17.)
Pro gradu -tutkielmani on rakentunut omien esioletusten ja johdantoluvussa esittelemieni aikai- sempien tutkimusten pohjalta. Esioletuksiani ovat seuraavat: On olemassa naisia, jotka kokevat yksinelämisen tyydyttävänä. Yksinelävien naisten suurimmat ongelmat liittyvät yhteisön en- nakkoluuloiseen suhtautumiseen ja ajoittaiseen yksinäisyyden kokemukseen.
Aiempien tutkimusten avulla pystyin löytämään teorialuvussa esittelemäni termit ja muovaa- maan tutkielman teoreettisen taustan. Teoreettisen taustan avulla loin tutkimuskysymykset tyy- tyväisten yksinelävien naisten kyvystä olla resilienttejä suhteessa normipaineeseen ja hyvin- vointia heikentävään yksinäisyyteen.
Tutkimuskysymysten pohjalta tein puolistrukturoidun haastattelurungon (liite 2). Haastattelu- rungon taustateoriana käytin resilienssiin, hyvinvointia heikentävään yksinäisyyteen ja hyvin- vointiin liittyviä teorioita. Päädyin puolistrukturoituun haastatteluun pystyäkseni fokusoimaan haastattelua haluamaani suuntaan sekä kyetäkseni jaottelemaan ja vertaamaan haastatteluja toi- siinsa. Puolistrukturoidussa haastattelussa kaikille haastateltaville esitetään pääsääntöisesti sa- mat kysymykset samassa järjestyksessä (Eskola & Suoranta 2000, 86). Haastateltavat tuottivat myös kuvallista aineistoa piirrosten muodossa. Piirrokset piirrettiin antamani aiheen pohjalta.
Rajatakseni itsenäisesti elävien ja naiseksi itsensä identifioivien tutkimusta valikoin kohderyh- mäksi heteroseksuaalisesti suuntautuneet, lapsettomat, elämäänsä tyytyväiset, yli 40-vuotiaat ja korkeasti koulutetut. Heteroseksuaalisen suuntautumisen valitsin yhdeksi perusteeksi, koska ajattelin heidän käsittelevän parisuhteen puuttumattomuutta hieman eri näkökulmasta kuin ho- moseksuaalisesti orientoituneet. Lisäksi olen kiinnostunut heteroiksi itsensä määrittelevien suh- teesta heteronormatiivisuuteen. Ikäryhmäksi valitsin yli 40-vuotiaat, koska he ovat ikänsä puo- lesta joutuneet käsittelemään kysymystä lapsettomuudesta. Lisäksi elämänkulun teorioissa 40 vuoden ikää pidetään merkittävänä taitekohtana ihmisen elämässä (Mäkinen, 2002, 90). Korkea koulutustaso valikoitui kriteeriksi, koska korkeakoulutuksen on havaittu lisäävän hyvinvointia (THL Hyvinvointi- ja terveyserot 7.12.2015). Haastattelin yhdeksää henkilöä. Laadullisessa tutkimuksessa otanta voi olla harkinnanvarainen (Eskola & Suoranta 2000, 18).
Teoreettinen tausta vaikutti myös aineiston analyysimenetelmien valintaan. Haastattelujen ana- lyysimetodi on Constructive Grounded Theory (CGT). CGT on Kathy Charmazin (2011) ke- hittämä metodi, jonka pohjana on Glaserin ja Straussin (1968) luoma Grounded Theory. Piir- rokset analysoin semioottisen kuva-analyysin avulla, tutkien kuvaa kieleen verrattavana merk- kijärjestelmänä (Barthes 1988).
CGT edustaa postmodernia tutkimusta, jossa tuodaan avoimesti esiin tutkijan esioletukset ja pohjatieto ja hyväksytään ne osaksi tutkimusprosessia ja tulkintaa. Postmoderni tutkimus ra- kentuu relationistiselle maailmankuvalle, jonka mukaan sosiaalisessa todellisuudessa ei ole ob- jektiivista tasoa, vaan kaikki ilmiöt syntyvät suhteessa vallitseviin olosuhteisiin. Relationistisen tietokäsityksen mukaan objektiivista tutkijan roolia ei ole olemassa, koska tieto konstruoituu aina vallitsevan kulttuurin ja tutkijan ymmärryksen rajoissa. (Berger & Luckmann 1994, 20;
Tuomi & Sarajärvi 2013, 54–55.) Esioletusten hyväksymiseen pohjautuvaa tutkimusmetodia voidaan myös kutsua reflektiiviseksi metodiksi, jossa tutkijan tekemiin tulkintoihin suhtaudu- taan tiedostaen ja kriittisesti (Alvesson & Sköldberg 2009, 9). Postmodernissa tutkimuksessa tutkija saa suunnata tutkimusta haluamaansa suuntaan, eikä tutkijan tarvitse piilotella omaa maailmankuvaansa. CGT:n avulla pyritään keskittymään konkreettisiin ongelmiin ja etsimään niihin käytännöllisiä sovelluksia. (Charmaz 2011, 168–169; Luomanen 2011, 352; Siitonen 1999, 28; Tuomi & Sarajärvi 2013, 108.)
Lopullisessa analyysissä peilaan haastateltavien vastauksia taustateorioihin ja omaan käsityk- seeni hyvästä elämästä. Käsitykseni hyvästä elämästä muodostuu kyvystä epäitsekkyyteen, vas- tuun ottamiseen ja rohkeuteen. Ilkka Niiniluodon (2015, 196) mukaan hyvään elämään kuuluu mahdollisuus ja kyky itsensä toteuttamiseen, halu toimia muiden hyväksi ja mahdollisuus tehdä jollain tasolla työtä. Aristoteleen mukaan hyvän ihmisen käytökseen kuuluvat kohtuullisuus ja suhteellisuudentajuisuus. Lisäksi tärkeitä hyveitä ovat anteliaisuus, oikeudenmukaisuus, totuu- dellisuus, rauhallisuus ja seurallisuus. (ks. Saari 2009, 40.) Nämä kaikki hyveet tukevat hyvää elämänhallintaa ja halua rakentaa tasapainoa ympärilleen.
3.2 Haastattelurunko
Haastattelurungon (liite 2) avulla pyrin selvittämään kohderyhmän resilienttejä taitoja, voima- varoja ja kipupisteitä. Jaottelin haastattelurungon neljään osaan: Oma alue, Minä itse, Suhde muihin ihmisiin ja Pohdintoja elämästä itsenäisenä naisena.
Oma alue: esittelyyn, työhön ja harrastuksiin liittyvillä kysymyksillä kartoitin haastateltavien vallitsevaa elämäntilannetta. Jatkokysymyksinä kysyin tyytyväisyydestä yhteiskunnalliseen asemaan, työn merkityksestä elämässä ja tulevaisuuden unelmista suhteessa opintoihin ja työ- uraan. Näillä kysymyksillä tutkin haastateltavan kykyä muodostaa päämääriä ja tavoitella niitä.
Poliittiseen suuntautumiseen liittyvissä kysymyksissä kartoitin haastateltavien aktiivisuutta suhteessa lähiyhteisöön ja yhteiskuntaan. Kysyin heidän kiinnostustaan politiikkaan ja maail- man tapahtumiin. Kotisuhteeseen liittyvissä kysymyksissä tutkin suhtautumista kotiin ja kykyä olla yksin.
Minä itse: minäkuvaan liittyvillä kysymyksillä tutkin haastateltujen itsetuntoa peilaamalla hei- dän vastauksiaan hyvän itsetunnon määritelmiin. Suhde omaan elämään -kysymyksillä tutkin suhtautumista nautintoihin, iloihin ja itsestään huolehtimiseen. Kysyin myös päihteiden käyt- töön liittyviä kysymyksiä ja kartoitin mahdollista ongelmakäyttöä. Seksuaalisuus-osiossa ky- selin haastateltavien suhdetta seksiin ja keinoja seksuaalisuuden toteuttamiseen.
Suhde muihin ihmisiin -osiossa tutkin muiden ihmisten merkitystä, läheisiä ihmissuhteita ja ky- kyä ratkaista yksinäisyyteen liittyviä tunteita. Yksin eläminen voi tuottaa ajoittaista surua, ja
tästä syystä monenlaiset ongelmanratkaisuun tähtäävät keinot ovat keskeisiä. Kyselin myös suhtautumisesta parisuhteisiin ja mies- ja naiskuvaan.
Pohdintoja elämästä itsenäisenä naisena -osiossa kyselin haastateltavien mielikuvia liittyen yksineläviin ja lapsettomiin naisiin. Lisäksi kartoitin heidän voimanlähteitään ja hyvinvoinnin kulmakiviä. Kyselin haastateltavien suhtautumisesta ympäristön reaktioihin, normeihin, naisten asemaan ja ikääntymiseen. Keräsin myös ohjeita yksinäisyydestä kärsiville. Tässä osiossa ke- räsin myös kuvallista aineistoa piirroksen muodossa. Piirroksen ohje oli: ”Piirrä kuva ihanne- minästä. Kuvaa hänelle taikavoimia tai apuvälineitä, joiden avulla hän selviää.” Ihannekuvan ja taikavoimien muodossa pyrin löytämään tietoa haastateltujen idealisoiduista minäkuvista ja parhaista keinoistaan elää.
3.3 Aineiston keruu
Aloin etsiä lokakuun 2016 puolenvälin aikoihin haastateltavia tutkimukseeni tuttavieni ja Yk- sinasuvat ry:n välityksellä. Lähetin sähköpostilla kutsun tutkimushaastatteluun (liite 1). Sain 14 yhteydenottoa, joiden perusteella valitsin yhdeksän naista esihaastatteluun. Osa sähköpostin lä- hettäneistä karsiutui pois esimerkiksi seksuaalisen suuntauksen tai hankalasti sovitettavien ai- kataulujen perusteella. Esihaastattelun tarkoituksena oli varmistaa, että haastateltavat täyttivät valintakriteerit ja olivat halukkaita sitoutumaan tutkimukseen. Halusin myös esitellä mahdolli- sille haastateltaville haastattelukysymykset ja varmistaa heidän suostumuksensa ja motivaati- onsa intiimiin haastatteluun. Esihaastattelun pohjalta päätin valita kaikki tapaamani yhdeksän naista tutkimushaastatteluun.
Haastateltaviksi valikoituneiden iät vaihtelivat 40 ja 54 vuoden välillä. Alin koulutustaso oli ammattikorkeakoulu ja ylin oli tohtori. Heillä kaikilla oli kokemusta parisuhteista seitsemästä vuodesta lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Kokemuksen pidemmistä parisuhteista koin tutki- mukselle edulliseksi, koska haastatellut pystyivät vertaamaan erilaisia tapoja elää. Heillä kai- killa oli mielekäs työ ja harrastuksia, ja he pitivät itsestään silminnähden hyvää huolta. He olivat myös avoimia ja pystyivät puhumaan elämästään luontevasti. Päättelin, että kaikki haastatellut olivat pääosin elämäänsä tyytyväisiä ja elivät aktiivista elämää.
Esihaastatteluvaiheessa ajattelin, että haastattelukertoja tarvitaan yhteensä neljä. Ensimmäisen haastattelun aikana kuitenkin havaitsin, että kaksi tapaamiskertaa riitti. Tein haastattelut pää- osin kotonani Helsingin Kalliossa. Yhtä ihmistä haastattelin hotellihuoneessa ja erään haasta- teltavan toinen haastattelu tehtiin Skypen välityksellä. En havainnut haastattelupaikan vaikut- tavan haastattelun laatuun. Haastatteluja oli yhteensä 17. Haastattelin kahdeksaa ihmistä kaksi kertaa ja yhtä vain kerran. Yhteen haastattelukertaan syynä oli eri paikkakunnalla asuminen.
Haastatteluiden kestot vaihtelivat 45 minuutista kahteen ja puoleen tuntiin. Jotkut haastateltavat vastasivat kysymyksiini lyhyesti, jotkut taas muotoilivat ajatuksiaan laajemman ajattelun kaa- ren avulla. Nauhoitin kaikki haastattelut.
Haastattelutilanne alkoi aina pienellä orientoivalla keskustelulla. Esihaastattelun myötä olimme tulleet hieman tutuiksi, joten koin, ettei missään haastattelutilanteessa ollut alkujännitystä. En- simmäisellä haastattelukerralla kysymykseni liittyivät haastateltavan elämäntilanteeseen ja ih- missuhteisiin. Toisella haastattelukerralla näkökulma laajeni omasta elämästä kulttuurilliselle tasolle. Keräsin myös elämänohjeita yksinäisyydestä kärsiville, ja haastateltavat piirsivät piir- roksen tehtävänantoni mukaisesti. Kaikki haastateltavat olivat hyvin motivoituneita ja suhtau- tuivat myönteisesti tutkimuksen aiheeseen. Haastatteluissa edettiin pääpiirteissään laatimani rungon pohjalta. Jotkut vastaukset synnyttivät myös lisää kysymyksiä ja laajempaa pohdintaa.
Haastattelutilanteet olivat mielestäni onnistuneita, ja vuorovaikutus välillämme oli rento ja va- paa. Luultavasti tähän vaikutti se, että kerroin haastateltaville omista taustoistani ja pyrin em- paattisesti eläytymään heidän puheeseensa. Haastattelunauhoja kertyi yhteensä 21 tuntia 47 mi- nuuttia.
3.4 Haastatteluiden litterointi ja koodaus
Aineiston analyysi alkoi haastattelunauhojen litteroinnilla. Koska nauhoja kertyi lähes 22 tun- tia, päädyin referoivaan litterointiin työn nopeuttamiseksi. Referoiva litterointi tarkoittaa pu- heen pelkistämistä ja sen katsotaan olevan osa analyysia (Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, aineistonhallinnan käsikirja, 2016). Referoivaa litterointia tehdessäni kirjoitin puheen keskeiset sisällöt ja muovasin puheen yleiskieliseksi. Litteroituja haastatteluita kertyi yhteensä 146 lius- kaa. Referoivan litteroinnin vuoksi lähetin tekstit haasteltaville tarkistettavaksi. Halusin var- mentaa, että olin ymmärtänyt heidän puheensa sisällöt oikein. Lisäksi annoin haastateltaville
mahdollisuuden lisätä joitain ajatuksia. Pari haastateltavaa halusi lisätä pohdintaa aiheesta, jotka liitin mukaan aineistoon.
Esimerkki lisäpohdinnasta:
Moi,
En tiedä onko haastattelun jälkeen tehdystä pohdinnasta apua, mutta osa haastattelun kysymyksistä jäi kaivertamaan mieltäni ja vasta nyt jälkeenpäin aloin nähdä syitä omien tekojeni ja valintojeni takana. Joten tässä se mitä olen pohtinut.
Aikaisemmassa viestissäni olevaan pohdintaan vielä sen verran lisää, että yksi iso asia miten patriarkaalinen kulttuuri on vaikuttanut, ovat vaikutukset siihen miten (ainakin aikaisemmin) näen ja koen itseni ja naiseuden. Eli varsinkin aikaisemmin kun olin nuo- rempi, naiseuteen ja naisellisuuteen liittyvän ominaisuudet olivat huonompia kuin mie- hisyyteen liittyvät ominaisuudet. Tarkoitan, että jos mies oli naismainen, hän oli joten- kin naurettava. Jos nainen oli miesmäinen, niin hän saattoi olla "hyvä jätkä" ja sopeutua miesten maailmaan, olla siten parempi kuin naiset yleensä.
Mä olen ollut taidoilta ja joiltakin ominaisuuksiltani enemmän sellainen, mitä yleensä liitetään miesten ominaisuuksiin. Avaruudellinen hahmotuskykyni on todella hyvä, olen hyvä luonnontieteissä, huono kielissä, en ole osannut erityisen hyvin ilmaista tun- teitani ja olen älykäs jne. Tässä on ollut sekä hyviä että huonoja puolia. Se on lisännyt irrallisuuden ja erilaisuuden tunnetta, koska ei ole ollut mihin samaistua. Miehisyys on minulle vierasta, mutta stereotyyppisesti naiseuteen on liitetty asioita, joita minä en ole/
joita minulla ei ole/ joita en ole halunnut ajatella itsessäni olevan koska ominaisuudet on yleisesti leimattu huonommiksi.
En samaistunut niihin naisen malleihin joita nuoruudessani oli, valitsin itse oman tieni, tein niin kuin itse halusin. En kokenut paineita että minun pitäisi mennä naimisiin ja hankkia lapsia, koska en samaistunut sellaiseen naiseen, joka haluaa "oma kodin ja avioliiton". Olin vapaa valitsemaan oman tieni. Koska ei ollut esimerkkejä erilaisesta elämästä, oma tie piti etsiä kokeilun ja erehtymisen kautta. Ja eniten erehdyksiä taisi tulla tehtyä parisuhteissa. Miten parisuhde, jossa toinen osapuoli elää stereotypistä mie- hen elämää ja toinen ei elä siinä samassa maailmassa, voisi onnistua? Ei siinä voi olla aitoa kohtaamista, joka olisi välttämätöntä onnistuneelle parisuhteelle, minä en kyennyt ja ne miehet jotka valitsin olivat oman sukupuoliroolinsa vankeja. Tapahtui vain pin- nallista kohtaamista, ei toisen ihmisen syvällistä ymmärtämistä. Tai ehkä minä ymmär- sin, mutta koin ettei minua ymmärretä.
En ole ymmärtänyt tätä asiaa aikaisemmin. Minulla ei ole ollut riittävästi tietoa, että olisin voinut ymmärtää. Nykyään tiedän että sukupuoli on hyvin monimutkainen ja mo- ninainen asia ja voin olla nainen ihan juuri sillä tavalla kuin itse haluan. Tieto on lisän- nyt ymmärrystä itseäni kohtaan ja olen ymmärtänyt myös sen, että jos joskus aloitan parisuhteen, miehen täytyy olla hyvin erityinen ja jotain muuta kuin perinteinen mies.
Sellaisia miehiä on vähän, koska ehkä tähän asti miesten ei ole tarvinnut muuttua, koska asiat ovat sujuneet valtaosalla riittävän hyvin. Nykyään alkaa olla enemmän painetta muuttaa ajatuksia siitä mikä on hyväksyttävää miehille/ pojille, mutta minun ikäiseni miehet tuskin enää osaavat muuttaa käsityksiään.
Eli kaikesta tästä johtuu, että minun on paljon helpompaa olla yksin kuin ruveta etsi- mään rinnalleni miestä, jota ei ehkä ole edes olemassa. Ja olen onnellinen yksin, joten ei ole mitään perusteita ruveta muuttamaan tilannetta. Olen vakuuttunut, että minun kannaltani suurimmassa osassa tapauksia vapailla markkinoilla olevien miesten kanssa elämäni olisi huonompaa kuin elämäni yksin eläessäni.
Referoivan litteroinnin jälkeen aloin koodata aineistoa. Constructive Grounded Theoryssä koo- daaminen tarkoittaa aineistosta nousevien sisältöjen nimeämistä kolmessa vaiheessa. Ensim- mäistä vaihetta kutsutaan varhaiseksi koodaamiseksi. Siinä nimetään kaikki tutkimuksen kan- nalta olennainen yksityiskohtaisesti. Toista vaihetta kutsutaan suuntaavaksi koodaamiseksi.
Suuntaavassa koodauksessa varhaisia koodeja yhdistellään ja nimetään uudelleen. Uudelleen nimetyt koodit kirjoitetaan auki, jotta niiden jäsentäminen olisi helpompaa. Kolmatta vaihetta kutsutaan teoreettiseksi koodaamiseksi. Tämä on mahdollista vasta sitten, kun aineiston sisällöt ovat tarpeeksi tuttuja. Teoreettisen koodaamisen tarkoituksena on käsitteellistää sisältöä tie- doksi. Teoreettiset koodit toimivat myös kategorioina, joita avataan jälleen muistiinpanoin ja jäsennellään laajempiin kokonaisuuksiin. Aineiston analysoiminen jatkuu kunnes koodit, kate- goriat ja niiden yhdistelmät ovat saturoituneet tilaan, jossa mikään kategoria ei tuota enää uutta tietoa ja alkaa toistaa itseään. (Charmaz 2011, 166–174; Charmaz 2014; 136–139; Luomanen 2011, 352–354.)
Päätin jättää varhaisen koodaamisen tekemättä, koska aineisto oli minulle tuttua ja pystyin et- simään suuntaavia koodeja suoraan tekstistä. Koodasin tekstiä lauseen tai kappaleen tarkkuu- della etsien vastauksia tutkimuskysymyksiin. Suuntaavia koodeja aineistoista löytyi yhteensä 707. Käytin koodaamisen tukena Atlas-ohjelmaa. Taulukossa 1 esittelen esimerkkejä koodien muodostumisesta.
Taulukko 1. Esimerkki tekstin suuntaavasta koodaamisesta
Kysymys / vastaus Koodit
Mitä teet kun olet yksin kotona?
Mä pidän yksiolosta ainakin suurimman osan ajasta. Minulle se on miellyttävää, rauhoittavaa, voimia antavaa, tarpeellista ja välttämätöntä. Olen ajatellut olevani introvertti, mitä ei ehkä heti huomaa, mutta tarvitsen oman rauhan. Olen ollut vetäytyvä jo lapsena ja minusta on tullut kiukkuinen, jos en ole saanut olla yksin.
◊ ei normipaineita
◊ itsenäinen elämä ei tuota ongelmia
◊ halu asua yksin
◊ introverttiyttä
Kun katsot peilikuvaasi, mitä näet?
Naiseen liitetään paljon kaikkea mitä minä en todellakaan tunne olevani. Näytän ulkoisesti perinteiselle naiselle, mutta se naisen rooli ei minulle sovi. Sisäisesti en ole todellakaan perinteinen nainen. Jo se mun rooli on myös erilainen kuin perinteisen naisen. En ole hoivaava, en ole kiinnostunut lap- sista yhtään. Mä vain koen olevani minä. Ihminen. Nainen, mutta se ei ole niin tärkeä asia minulle. Pohdin kuitenkin edelleen näitä asioita.
◊ identiteetti ei ole sidottu sukupuoleen
◊ ”perusnaiseus” vierasta
◊ ei halua lasta
◊ ei halua miellyttää
Onko seksi sinulle tärkeää? Nautitko seksistä?
Ei kovinkaan tärkeää. Se on ihan kivaa, mutta ei niin kivaa, et jaksaisin etsiä jonkun. Vähäisen kiinnostuksen siihen voi hoitaa itsekin. Sen takia ei tarvitse alkaa hoitamaan ihmistä elämäänsä. Olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa ja asunut heidän kanssaan. Viimeisen jälkeen ajattelin, että en jaksa enää. Liian rasittavaa. En jaksa lähteä metsästämään uutta ihmistä. Paljon helpommalla pärjään ilman.
◊ rento suhde seksiin
◊ seksin rooli ei ole suuri
◊ ei tarvetta uusille ihmissuhteille
◊ aikaisempia ihmissuhteita
◊ halu olla itsenäinen
◊ itsenäisen elämän tietoinen valitseminen
Suuntaavista koodeista saturoitui keskeisiä sisältöjä, joista muovasin teoreettisia koodeja. Teo- reettiset koodit tiivistävät haastateltujen ajattelua ja heidän tapaansa elää suhteessa tutkimusky- symyksiin. Esittelen taulukossa 2 esimerkkejä teoreettisista koodeista. Teoreettisten koodien alle koostin suuntaavia koodeja, jotta ne avaisivat sisältöä tarkemmin.
