262 uKIRJA-ARVIOITAuAIKUISKASVATUSu3/2006
Atte Oksanen ja Sari Näre (2006).Lapset pelissä. Virtuaa- liviidakon ansat. Minerva;
Unna Lehtipuu (2006).Ruutu- ritari ja digidonna. Lapsi mat- kalla mediaan. WSOY; Riitta Martsola ja Minna Mäkelä- Rönnholm (2006). Lapsilta kielletty. Kuinka suojella lasta mediatraumalta. Kirjapaja.
Lapset pelissä, Lapsi matkalla mediaan ja Lapsilta kielletty – keväällä kolmelta eri kustanta- jalta ilmestyneet kirjat kertovat jo nimessään mistä on kysymys:
lasten suhteesta mediaan ja me- diasuhteiden säätelystä. Kysy- mys mediasuhteista on julkises- sa keskustelussa pääsääntöises- ti puhetta lasten mediasuhteis- ta. Lasten mediasuhteet ovat esillä, koska mediakulttuuri on ollut jatkuvasti muutoksen ti- lassa ja pedagogiset instituuti- ot eivät ole enää pysyneet muu- toksessa mukana. Esimerkiksi Riitta Martsola ja Minna Mäke- lä-Rönnholm pyrkivät teokses- saan juuri herättelemään kasvat- tajia huomaamaan median vaa- roja jopa terveyden uhan kan- nalta.
Lasten mediasuhteista kan- netaan huolta, mutta edelleen on harvassa ne esitykset, joissa lapset itse saisivat puheenvuo-
ron ja pääsisivät puhumaan me- diasuhteistaan. Nämäkään kirjat eivät ole poikkeus. Lasten ää- nen perään kuulutetaan, mutta kirjoissa ne eivät pahemmin kuulu. Mediasuhteiden määri- tysvalta on aikuisilla. Tämä tuo kylläkin esiin myös aikuisten mediasuhteita, millaisena he näkevät median, sen mahdolli- suudet ja uhat.
Mediatrauma
Kevään kirjoista vakavin on Riitta Martsolan ja Minna Mä- kelä-Rönnholmin Lapsilta kiel- letty, joka tuo esille tarpeen las- ten mediasuojeluun. Kirjassa käsitellään psykologisesta nä- kökulmasta erityisesti mediat- rauman käsitettä ja tietysti me- diaa mediatrauman mahdollise- na aiheuttajana. Peruslähtökoh- ta on lasten psykologinen kehi- tys ja suojattomuus niitä media- sisältöjä kohtaan, jotka ovat kaikkien tavoitettavissa ja saat- tavat tuottaa traumaattisia tai muita vahingollisia kokemuk- sia. Kuten median vaikutustut- kimuksessa perinteisesti myös tässä vahingolliset sisällöt ovat television, elokuvien, lööppien ja digitaalisten pelien väkival- taiset sisällöt ja porno. Kirja si- sältää konkreettisia ohjeita las-
ten suojeluun mediatraumaa vastaan.
Aihe on tärkeä ja ohjeet ai- van paikallaan, mutta valitetta- vasti kirjan argumentaatio ei ole kaikin osin täysin vakuuttavaa.
Esimerkit ovat synkimmästä päästä ja kirjan sävy melko tumma. Median maailma näyt- täytyy ikävänä ja ahdistavana ja aikuiset kasvattajat yksinäi- sinä arkeensa uupuneina tai lap- sista piittaamattomina (erityi- sesti mediakasvattajat). Aikuis- ten mediasuhde aukeaa pääosin valvovana ja säätelevänä. Tämä on tietysti tärkeä huomio, sillä aikuisen on joskus vaikea näh- dä mediaa ”lapsen silmin” ja huomata niitä mahdollisia vaa- ran paikkoja, joilta lasta pitäisi suojella. Voidaankin ajatella, että aikuisten mediasuhteeseen kuuluu myös median näkemi- nen omaa kokemustaan laajem- massa horisontissa, jossa pyri- tään huomioimaan lasten koke- mukset.
Positiivisia media- kokemuksia
Unna Lehtipuun Ruuturitari ja digidonna katsoo mediaa puo- lestaan huomattavasti positiivi- semmassa valossa: ”Mediat ovat suuri ilo ja lapsella tulisi olla
Aikuisten mediatajuun kuuluu myös
omaa kokemusta laajempi horisontti
263 niihin oikeus.” (s. 13) Lehtipuu
käy läpi lasten mediasuhteista käytyä keskustelua ja asiantun- tijapuheenvuoroja ja tuo esille myös median haittavaikutukset ja ohjeistaa kasvattajaa lasten mediakasvatuksessa. Myös Leh- tipuulle aikuisuus näyttäytyy pienessä kriisissä. Hän puhuu perheen arjesta ”push up” -ar- kena, jossa kiire ja yhteiskun- nan paineet tuntuvat romahdut- tavan kaiken, mutta joka pysyy kasassa erilaisten ”tukiliivien”
avulla. Media on yksi tukilii- veistä, joka voidaan valjastaa käyttöön erilaisissa tilanteissa;
myös lapsenvahdiksi.
Lehtipuun näkemyksen mu- kaan mediat tarjoavat myös vuorovaikutuksen mahdolli- suutta ja yhteistä rajapintaa lap- sille ja aikuisille. Aikuisen me- diasuhde on tässä mielessä osal- listumista lasten mediakoke- muksiin ja keskustelu medias- ta. Tällä tavoin voidaan ehkäis- tä lasten ja aikuisten mediama- kujen eriytymistä.
Media osana yhteiskuntaa
Laajin perspektiivi median tar- kasteluun on Atte Oksasen ja
Sari Näreen teoksessa Lapset pelissä. Kirjoittajat toteavat al- kusanoissa, että ”monet ongel- mista aiheutuvat tosiasiallises- ti sosiaalisista ongelmista, esi- merkiksi vanhempien aikapu- lasta ja nopean kehityksen luo- masta sukupolvikuilusta lasten ja vanhempien välillä.” (s. 9) Teoksessa tarkastellaan myös laajalti Pohjoismaissa toteute- tun Eriarvoinen lapsuus -pro- jektin tuloksia, jotka luovat kontekstia mediasuhteiden ym- märtämiselle. Tutkimuksen va- lossa varsinkin suomalaisia lap- sia vaivaa masennus. Kirjassa myös esitetään varovainen kor- relaatio masennuksen ja tekno- logian kehityksen välillä.
Myös tässä teoksessa perään- kuulutetaan kasvattajan aktii- vista roolia ja korostetaan sitä, että lasten ja aikuisten välille on kasvanut kuilu, jonka yli lapsi ei saa tukea vanhemmiltaan ei- vätkä aikuiset ymmärrä lasten mediakulttuuria. Aikuiset näyt- täisivät siis elävän toisessa to- dellisuudessa kuin lapset. Teok- sessa pyritään tässä mielessä valottamaan erityisesti lasten pelimaailmaa, mutta kuitenkin vahvasti aikuisen näkökulmas- ta.
Jokainen mainitusta kirjasta pyrkii valistamaan kasvattajaa lasten mediasuhteista ja eritoten
”virtuaaliviidakon ansoista” ja väkivaltaviihteen riskeistä. Kir- joissa on myös pieniä oireita mediapaniikista, jolla on kui- tenkin myös omat vaaransa: se saattaa sulkea silmät sosiaalisen todellisuuden laajemmilta on- gelmilta palauttamalla ongel- mat kärjistetysti mediasuhtei- siin. Tämä ei tietenkään tarkoi- ta sitä, että median vaaroista ei voisi puhua tai että niitä vähek- syttäisiin. Toisaalta mediasuh- teissa ilmenevät ongelmatkin nähdään teoksissa erityisesti suhteessa aikuisten ja kasvatta- jien voimattomuuteen, uupu- mukseen ja kiireeseen. Näille- kin löytyy kuitenkin yhteiskun- nallisia ja sosiaalisia syitä, joi- ta ei käsitellä. Rajausta täytyy tietenkin tehdä, mutta ei sillä ehdolla että kasvattajien kes- kuudessa syntyy paniikkia, joka erottaa lapset ja aikuiset yhä vahvemmin toisistaan media- kulttuurisina toimijoina.
REIJO KUPIAINEN 3/2006u KIRJA-ARVIOITAuAIKUISKASVATUSu
