• Ei tuloksia

Uutisia näkymä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Uutisia näkymä"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

Suomen tieteellisten kirjastojen yhteistilasto ilmestyi – sähköisten ja painettujen aineistojen käyttö lähes samalla

tasolla K

ansalliskirjaston vuosittain tuottama tieteellis­

ten kirjastojen yhteistilasto on ilmestynyt jälleen.

Yhteistilaston mukaan sähköisten aineistojen käyttö tieteellisissä kirjastoissa jatkoi edelleen kasvuaan, joskin voimakkaan kasvun käyrä myös ensimmäistä kertaa selvästi taittui. Yhteistilaston aloitusvuoteen 2002 verrattuna e­lehtien artikke­

leita ladattiin nyt nelinkertainen määrä, kaikki­

aan yli 10 miljoonaa kertaa.

Vaikka sähköiset aineistot ovat vakiintuneet korkeakoulujen jokapäiväiseksi lähdemateriaa­

liksi, myös paperille painettua aineistoa käyte­

tään edelleen runsaasti: lainojen ja lukusalilai­

nojen määrä oli yhä hieman suurempi kuin e­ai­

neistolatausten. Fyysisten lainojen määrä on kui­

tenkin vähitellen laskenut vuodesta 2007 alkaen.

Yhteistilasto kertoo suomalaisten tieteellisten kirjastojen kokonaistilanteesta vuonna 2009 seu­

raavaa:

• kirjastokäyntien määrä oli yli 12,5 miljoonaa kertaa

• yhteenlasketut kirjastoaineistokulut olivat 36,1 miljoonaa euroa

• toimintakulut olivat 157,4 miljoonaa euroa

• asiakkaille varattuja luku­ ja työskentelypaik­

koja oli n. 18 400

• asiakkaille varattuja työasemia oli liki 5 000

• henkilökuntaa on n. 2 000 työntekijää

Suomen tieteellisten kirjastojen yhteistilasto otettiin käyttöön vuonna 2003, ja sen vanhim­

mat tiedot ovat vuodelta 2002. Tiedot kerätään ISO 2789 ­standardin mukaisesti paitsi Kansallis­

kirjastosta ja kaikista muista yliopisto­ ja ammat­

tikorkeakoulukirjastoista myös useista maamme erikoiskirjastoista.

Lisätietoja:

Markku Laitinen, suunnittelija

Kansalliskirjasto/kirjastoverkkopalvelut, markku.laitinen@helsinki.fi

Valtioneuvoston asiasanastosta JUHO-ontologia V

altioneuvoston asiasanasto (VNAS) on ontolo­

gisoitu ja julkistettiin toukokuussa nimellä Julkis­

hallinnon ontologia JUHO. JUHO on osa Kan­

sallisen ONKI­ontologiakirjaston palveluja. ON­

KI­ontologiakirjastoon kuuluun nykyisellään 79

sanastoa eri aloilta. Palvelun kehittäjänä on toi­

minut FinnONTO­projekti ja Aalto­yliopiston Semanttisen laskennan tutkimusryhmä (SeCO).

JUHO löytyy osoitteesta: www.yso.fi/onto/ju­

ho

UUTISIA

(2)

Avoin tieto yhdistyy kansallisessa semanttisen webin hankkeessa

A

alto­yliopistossa ja Helsingin yliopistossa käyn­

nistyy poikkeuksellisen laaja 1,5 miljoonan euron tutkimushanke FinnONTO 2.0, jossa kehitetään yhdistetyn avoimen tiedon julkaisemisen tekno­

logiaa ja toimintamalleja kansallisella tasolla. Tu­

loksia pilotoidaan mm. kirjasto­, media­, kult­

tuuri­ ja terveysaloilla sekä biologiassa ja teolli­

suudessa. Hanketta tukevat Tekes sekä 35 yritys­

tä ja julkista organisaatiota.

Avoimen tiedon (Open Data) lähtökohtana on, että tiedon arvo kasvaa sitä avoimesti jakamal­

la. Yhdistetyn tiedon menetelmät (Linked Data) puolestaan tarjoavat uuden teknologisen ratkai­

sumallin tietojen esittämiseen, yhdistämiseen ja hyödyntämiseen verkossa.

Tiedon avoimuuden ja yhdistämisen pohjal­

le on eri puolilla maailmaa alkanut nopeasti syn­

tyä uusia innovatiivisia toimintamalleja ja sovel­

luksia. Britanniassa avattiin tammikuussa halli­

tuksen toimesta julkisen sektorin avoimen tie­

don keskus http://data.gov.uk. Myös USA:ssa ja Australiassa hallitukset ovat käynnistäneet kan­

sallisen avoimen tiedon ohjelman.

Avoin tieto on ollut viime aikoina keskustelun kohteena mm. EVA:n tietoyhteiskuntaraportis­

sa Nykyaikaa etsimässä (2009), kansallisessa Val­

tiotason tietoarkkitehtuurit ­hankkeessa (Valtasa, 2009), liikenne­ ja viestintäministeriön oppaassa Julkinen data (2010) sekä opetusministeriön Tut­

kimuksen tietoaineistot ­raportissa (2010). Ai­

heeseen liittyvää uutta lainsäädäntöä ollaan par­

haillaan valmistelemassa.

Lisätietoja:

FinnONTO 2.0 -hankkeen kotisivu:

http://www.seco.tkk.fi/projects/finnonto/

Eero Hyvönen, professori, tutkimus- johtaja Aalto-yliopisto ja Helsingin yli- opisto, email. eero.hyvonen@tkk.fi

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Tieteellisissä kirjastoissa työskentelevälle on usein hyötyä myös muusta asiantuntijuudesta kuin kirjasto- ja tietopalvelualan opinnoissa ker- tyvästä tietämyksestä.

Siitä huoli- matta olemme samanlaisten tulevaisuuden haas- teiden äärellä: e-aineistojen saatavuus ja käyttö sekä tekijänoikeudet ovat kaikkien pohjoismais- ten kirjastojen

Kansainvälisen kirjastoseu- ra IFLA:n presidenttinä on Suomen Kirjastoseuran Sinik- ka Sipilä, Eurooppalaisten tieteellisten kirjastojen seura LIBER:in johdossa on

Tässä artikkelissa tarkastellaan nykyistä Suomen Tieteellisten kirjastojen yhteistilasto- tietokannan tilastointia näiden palvelujen kuvaajana sekä Jyväskylän yliopiston

Hän on toiminut Suomen tieteellisen kirjastoseuran ja Tieteellisten kirjastojen virkailijat ry:n johtokun­. nan jäsenenä sekä Tieteellisen

rologian tieteellisten artikkeleiden lehtien hinnat voivat nousta yli odotusten vuonna

Jos kirjatiedostot ovat halvem- pia kuin lukulaitteet, kirjastot ilmeisesti alkavat lainata laitteita yhtä lailla kuin antaa tiedostoja ladattavaksikin.. Venäjän viimeinen

He olivat pääsääntöisesti sitä mieltä, että eivät saa KITT:stä riittävästi tietoja joita voivat hyödyn- tää työssään.. KITT on kuitenkin monelle