Äidinkielen opettajien "koulutusohjelmat" näkymä

Keskustelua

Aidinkielen opettajien

»koulutusohjelmat»

Virittajassa 2/1983 on julkaistu Aidinkie- len opettajain liiton koulutustyoryhman kannanottoja aiheesta »Aidinkielen opet- tajien "koulutusohjelmat" koulun kan- nalta», ja sen liitteena on muistiota kasit- televa ote suomen kielen prof essorien ja apulaisprofessorien kokouksen pbytakir- jasta. Koska en ollut kokouksessa lasna ja koska en kaikin kohdin yhdy pbytakirjan nakemyksiin, pyydan esittaa ajatukseni nain erikseen. Alkuperaisen pbytakirjan ovat allekirjoittaneet Terho ltkonen ja Auli Hakulinen, ja se on tarkistamaton.

Pbytakirjan kaikkia kohtia voisi kom- mentoida (mm. silta osin, etta monessa yhteydessa on sopimattornasti ja asian- tuntemattomuutta osoittaen puututtu toi- sen oppiaineen sisal tbihin ), m utta otan puheeksi vain yhden kohdan provosoimia periaatteellisia nakokohtia.

Kohdassa 2 todetaan, etta kokous piti mm. viestinnan, tekstilingvistiikan, psy- ko- ja sosiolingvistiikan kurssien lisaamis- toivomusta »aiheellisena mutta katsoi, etta kurssien sisallot kehittyvat parhaiten vain sita mukaa kuin tutkimus suomalai- sen aineksen parissa mainituilla aloilla etenee».

Mita tama epaselva lausuma, jossa maara on kontrastoitu laadun kanssa, tarkoittaa? Tulkitsen sen niin, etta toivo- mus on kylla aiheellinen, mutta sita ei voida talla hetkella toteuttaa, koska ei ole 248

viela riittavasti ns. vankkaa tutkimustie- toa suomen kielesta. Kannatuksella on siis vain kohteliaisuusarvo .. Jos kannatus olisi todellista, se merkitsisi joidenkin muiden kurssien supistamista tai muun alan kirjallisuuden vahentamistii, ja siita ei ole mitaan suositusta.

Paiitbs on kaytannon tasolla faktinen torjuminen. Mielenkiintoisinta asiassa on kuitenkin torjumisen perustelu. Se hou- kuttelee laveampiin periaatteellisiin poh- diskeluihin. On vanha tuttu asia, etta uu- sien tai Iaajempien sisiiltojen opettamista vastustetaan silla perusteella, etta ei _ole viela riittavasti yksityiskohtaista ja var- maa ja oikeaa tutkimustietoa. Perustelu on useassa mielessa nurinkurinen ja yli- opistoon sopimaton. Vaarallisin on se taustalla oleva ajatus, etta yliopistossa on tavoitteena opettaa vain varmaa, etuka- teen olemassa olevaa ja kodifioitua tut- kimustietoa. Valitettavan paljon on yli- opistosta lahtenyt maailmalle mm. aidin- kielen opettajia, jotka ovat jaaneet kasi- tykseen, ettii yliopistossa saatu tieto on oikeaa ja lopullista. Talloin yliopisto on taydellisesti epaonnistunut kaikkein tar- keimmassa kasvatustehtavassaan, sen ka- sityksen juurruttamisessa, etta mikaan tieto ei ole varmaa eika lopullista eika mikaiin niikemys tai nakokulma ainoa oikea. Manin verroin tarkeampaa kuin tietojen sybttaminen on kriittisyyden, epailemisen, ennakkoluulottomuuden, herkeamattoman uuden etsimisen ja tieto- jen soveltamisen opettaminen. Olisi yli- opiston tehtavan taydellista vaarinkasit-

tamista asennoitua niin, etta jotain asiaa ei voi ottaa opetusohjelmaan tietyn laa­

juisena vain siksi, etta ei ole riittavasti yleisesti hyvaksyttya tietoa. Yliopisto ei ole sellainen laitos, jossa tarvitsee jaada sattuman varaan ja toimettomana odotte­

lemaan. Painvastoin on suoranainen vel­

vollisuus ohjata tutkimusta suunnitelmal­

lisesti aukkopaikkoihin, samoin kuin opettajakunnan keskuudessa voidaan vaikka heti paattaa, etta joku pita.a ensi vuonna kurssin. ensin ehka harjoitusmuo­

toisena ja oppilastoiden varaan rakentu­

vana, ja ilman suomalais-hamalaista jah­

meytta ja veruketta, etta on odotettava, kunnes jossain joskus »tutkimus etenee».

Opiskelijoiden ja tulevien aidinkielen opettajien kannalta ei voi liikaa korostaa sita, etta tutkintovaatimuksissa tulee olla kattavasti kaikki alueet ja ajatussuunnat.

Yhden ainoan oikean opin vastustajana olen sita mielta. etta opiskelijalle olisi opettavaista karjistetyn esimerkin mainitakseni -, jos tutkintovaatimuksis­

sa olisi samaa asiaa aivan vastakkaisilla tavoilla lahestyvia ja kiistasuhteessa ole­

via tutkimuksia. Valitettavasti fennistien­

kin, kuten yleensa suomalaisten, piirissa on sensuuri- ja yhdenmukaistamismenta­

liteettia, myos kollegoihin nahden. Pu­

heena olevassa professorikokouksessa oli ollut kaksi nakemysta lopputenttikirjalli­

suuteen mukaan otettavista artikkeleista ja kiistaa siita, kumman mukaisesti artik­

kelikokoelma kootaan. Periaatteessa ai­

noa oikea ratkaisu olisi se, etta kumpaa-

Keskustelua

kin nakemysta edustava kirjallisuus on opiskelijan valittavissa. On absurdia rat­

kaista tieteellisia kysymyksia enemmisto­

tai muulla saneluvallalla. Vallitsee mel­

koinen totalitarismin henki, kun lahde­

taan kuin selviosta, etta on vain yksi vaih­

toehto.

Totalitarismi nakyy ylimalkaan jo siina

-ajatuksessa, joka

muis­

tiossakin esitetaan, etta tutkintovaatimus­

ten on koko maassa oltava samanlaiset.

Olen kuullut sille sellaisen huvittavan teknis byrokraattisen perustelun, etta ten­

taattorin on helpompi tutkia yliopistosta toiseen siirtyvan opiskelijan tenttisuori­

tuksia ! Englannissa olen todennut, etta kahden eri yliopiston aidinkielen tutkin­

tovaatimuksissa ei ollut kaytannollisesti katsoen mitaan yhteista (tietysti heilla on valinnanvaraakin enemman). Haastatte­

lemieni opettajien mielesta siita ei ollut mitaan haittaa, vaan se merkitsi painvas­

toin rikkautta ja yliopistojen valista ter­

vetta »vapaan markkinatalouden» kilpai­

lua.

Tutkinnonuudistuksen tuli alun perin olla jatkuva prosessi. Uudistust�n tulisi tapahtua jatkuvasti ja joustavasti tieteen sisaisista syista, pedagogisista syista ja kaytannollisten koulutustavoitteiden pe­

rusteella. A.OL:n ehdotukset ansaitsevat vastuullisen ja rehellisen huomioon otta­

misen seka tieteen sisaisiin syihin etta koulutustavoitteisiin vedoten.

PAULI SAUKKO E

249

N ^N