TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2019 51 kESkUSTElUA
Konkreettisia tekoja yliopistonlehtoreiden urapolun kehittämiseksi
Seitsemän humanistisen tiedekunnan professo- ria otti ansiokkaasti kantaa Helsingin yliopiston omaan sovellukseen vakinaistamispolkujärjestel- mästä (”Urapolun ongelmat suomalaisissa yli- opistoissa”, Tieteessä tapahtuu 6/2018). Kirjoittajat osoittavat ne moninaiset ongelmat, jotka ovat seu- rausta siitä, että Yhdysvalloista omaksuttua tenure track -järjestelmää ei ole kyetty mielekkäällä taval- la nivomaan aiempiin, olemassa oleviin rakentei- siin. Jatkamme keskustelua yhdestä kirjoituksessa esille nostetusta kipukohdasta, eli yliopistonleh- torien asemasta. Siitä yllämainitut professorit to- teavat muun muassa seuraavaa (s. 61–62): ”Heidän [yliopistonlehtoreiden] tilanteensa on anomaali- nen, koska vakinaistettujen lehtorien opetusvel- vollisuus on kansainvälisesti katsoen suuri eikä etenemismahdollisuuksia juuri ole”.
Helsingin yliopiston henkilöstöjohtaja Tiia Tuomi vastasi professorien avaukseen yleisellä tasolla (”Helsingin yliopisto kehittää urapolku- ja”, Tieteessä tapahtuu 1/2019) eikä valitettavasti juurikaan valottanut yliopiston johdon näkemyk- siä kannanotossa esitettyihin konkreettisiin epä- kohtiin.
Yliopistonlehtoreiden urapolun olemattomuus tuli esille myös ehdotuksissa, joita jätettiin Helsin- gin yliopiston strategiatyötä varten avattuun avoi- meen kyselyyn tammi–helmikuussa 2019. Profes- sori Kari Rummukaisen ehdotuksen perusajatus näkyi useissa vastauksissa: ”Urakehityksen umpi- kuja tulee poistaa, ja tutkimuksessa ja/tai opetuk- sessa erittäin ansioituneiden yliopistonlehtorei- den tulee olla mahdollista edetä professoreiksi.”
Strategiassa tärkeä eettinen aspekti tulisi ulottaa myös henkilöstökysymyksiin.
Helsingin yliopistossa toteutettu koulutus- ohjelmauudistus (niin sanottu Iso pyörä) on joil- tain osin parantanut, mutta myös mutkistanut yli-
opistonlehtoreiden tilannetta. Nyt monet toimivat ohjelmien tai osastojen johtotehtävissä oman toi- mensa ohella ja vaikka saavatkin tiettyä arvonnos- toa akateemisesta ja pedagogisesta johtajuudesta, se tapahtuu ilman edes aloittelevan professorin palkkausta. Samaan aikaan toteutettu hallinnon- uudistus toisaalta toi yliopistonlehtoreille mitta- van määrän aiemmin hallintohenkilöstön tekemää työtä – ilman että tätä kovin systemaattisesti huo- mioitaisiin laskemalla lehtoreiden opetusvastuuta suhteessa näiden hoitamiin hallinnollisiin ja mui- hin luottamustehtäviin. Velvollisuuksien ja yliopis- ton kehittämistehtävien kasvaessa tutkimusken- tällä meritoitumiseen jää entistä vähemmän aikaa.
Vaikka yliopistolehtoreiden urapolkuun liitty- vät ongelmat yhdistävät eri yliopistojen henkilös- töä, käytännöt vaihtelevat. Toivommekin yleistä keskustelua seuraavista toimenpiteistä, jotka ra- kenteellisia korjauksia valmisteltaessa voisivat olla suhteellisen helposti järjestettävissä eri yksiköiden toimesta:
Sapattijärjestelmä. Otetaan käyttöön sa- manlainen sapattijärjestelmä kuin Helsingin yli- opiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa (Dekaa- nin päätös 14/2017), jonka perusteella toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevat professo- rit ja yliopistonlehtorit voivat hakea puolen vuo- den mittaiselle tutkimuskaudelle joka neljäs vuosi.
Päätöksen tarkoitus on tukea erityisesti ulkomail- le lähtemistä. Vastaava päätös helpottaisi oleelli- sesti yliopistonlehtoreiden liikkuvuutta ja mah- dollistaisi tutkimukseen syventymisen, mikä on laadukkaan julkaisemisen edellytys. Mikäli täl- laista päätöstä ei jostain syystä voida tehdä, vä- hennettäisiin yliopistonlehtoreiden työsuunnitel- massa opetustunnit joka neljäs vuosi puoleen, ja vakituisen opettajan tutkimuskaudesta aiheutuvaa opetusvajetta tuettaisiin rahoittamalla 2–3 tunti- opetuskurssia.
Professuurien sijaisuus. Professorien si- jaisuuksien täyttäminen niiden pituudesta riippu- matta toteutettaisiin aina ensisijaisesti sisäisellä kutsulla tai haulla, ja mikäli asiaan nimitetty val- misteluryhmä ei löydä pätevää ehdokasta, sijaisuus avataan tämän jälkeen ulkoiseen hakuun. Professo- rien tutkimusvapaiden ajaksi heille nimitettäisiin aina yliopistonlehtori sijaiseksi, mikäli tieteenalal- la on tähän pätevä henkilö. Nyt osa töistä jää joka KESKUSTELUA
52 TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2019 kESkUSTElUA
tapauksessa usein yliopistonlehtoreiden hoidetta- vaksi, eikä tästä jää jälkeä ansioluetteloon. Molem- mat toimet antaisivat yliopistonlehtoreille arvo- kasta kokemusta professuurin hoitamisesta.
Opetusvastuiden tasapainottaminen.
Osalla tenure track -apulaisprofessoreista on huo- mattavan pieni opetuskiintiö, jolloin yhä kasvava osuus koulutusohjelmien ja tiedekuntien opetuk- sesta tulee yliopistonlehtoreiden ja täysprofesso- rien harteille. Opetuksen ja tutkimuksen suhteen uudelleenarviointi ja opetusvastuiden kohdennet- tu tasapainottaminen hyödyttäisivät kaikkia osa- puolia.
Ehdottamamme toimenpiteet välittäisivät työhyvinvoinnin ja -motivaation kannalta tärkeää viestiä siitä, että yliopistot ovat halukkaita tuke- maan ja kannustamaan omia, työnsä moitteetta tai suorastaan erinomaisesti hoitaneita henkilöi- tä urallaan eteenpäin. Ne myös viestisivät uusissa rekrytointitilanteissa siitä, minkälainen työnanta- ja yliopistolaitos haluaa olla. Uudistukset helpot- taisivat kaikilla portailla olevien tutkijoiden ase- maa, sillä lehtoraatin lyhytaikainenkin sijaisuus – tai edes opetustehtävien hoito tuntiopetuksena – on tärkeä meriitti post doc -tason tutkijoille. Ope- tustehtävät ovat heille yksi askel kohti esimerkik- si Suomen Akatemian hankerahoitushauissa vält- tämätöntä dosentuuria. Edelleen monet tenure track -putkessa olevat nuoremmat tutkijat tarvit- sisivat laajempaa ja monipuolisempaa opetusko- kemusta. Tämä kaikki myös lisäisi opiskelijoiden mahdollisuutta nauttia nykyistä laajemmasta mää- rästä viimeaikaisimpaan tutkimukseen perustuvaa opetusta. Ylipäänsä opetuksen ja tutkimuksen ka- tegorinen erottelu on vanhahtavaa, eikä tue tutki- musperustaista opetusta tai vastaavasti opiskeli- joiden integroimista tutkimustoimintaan.
Turun yliopisto on kuitenkin lähtenyt juuri täl- le erottelun linjalle, laittaessaan nyt määräaikai- sina ketjutettuja yliopistonlehtorin tehtäviä auki joko vakinaisen yliopisto-opettajan tai kolmevuo- tisen tutkijatohtorin nimikkeillä. Koska dosentti- tasoisia tutkijoita ilman vakinaista työsuhdetta on humanistisilla aloilla paljon, tulee tämä lyhytnäköi- nen ratkaisu johtamaan yliopisto-opettajiksi valit- tujen henkilöiden alipalkkaukseen. Turun yliopis- ton linjauk selle on vaikea nähdä muuta perustetta kuin valtionrahoituksen oletettu maksimointi.
Tuomen vastauksessa mainitaan toivoa herät- tävästi, että vakinaistamispolkujärjestelmän kehit- tämisessä tullaan kuulemaan akateemista yhteisöä, ja että ”yliopistonlehtoreiden uramallin kehittä- mistarve on tunnistettu” (s. 49). Odotamme siis vastaisuudessa tulevamme kuulluiksi, ja onneksi voimme jo nyt sanoa tilannettamme aina suuresti ihmetteleville ulkomaisille kollegoille, että asiaan on tulossa ratkaisevia muutoksia. Yksi hyväksi ha- vaittu tapa toteuttaa tarpeellinen rakenteellinen uudistus olisi Ruotsissa jo pitkään käytössä olleen järjestelmän käyttöönotto. Siinä meritoitunut yli- opistonlehtori voi hakea ylennystä professorik- si oppiaineessa, jossa hän on lehtorina. Tämä ei tarkoita, että hänelle tarjotaan vakituisen toimen vaihtamista määräaikaiseksi, eli nykyisenkaltaista tenure track -vaihtoehtoa. Hakemus käsitellään sa- moin ja arvioidaan samoilla kriteereillä, kuin jos kyseinen henkilö hakisi avoinna olevaa professuu- ria.
ANTTI KORPISAARI, ANTTI LAHELMA, KRISTINA MALMIO, PIA OLSSON, MERJA POLVINEN, ELINA RÄSÄNEN JA KIRSTI SALMI-NIKLANDER
Kirjoittajat Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan vaki- naisessa tehtävässä olevia yliopistonlehtoreita.
