I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
79
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 8 / 2 0 0 5
tikkoa. Kulttuuri nähdään biologisista proses- seista itsenäisenä, joskin toiminnaltaan analo- gisena, systeeminä ja ihmismielet enemmän tai vähemmän passiivisina meemien kasvualustoi- na. Näin kulttuurista tulee eräänlainen biologi- siin organismeihin rinnastuva superorganismi.
Naturalistisen kulttuurintutkimuksen näkökul- masta tämä lähtökohta on kuitenkin ongelmal- linen, koska siinä erotetaan kulttuuri ja luonto toisistaan.
Meemiteoriassa ei itse asiassa ole juuri huo- mioitu biologisten tekijöiden vaikutusta kult-
tuurisen aineiston välittymisessä ja siten me- metiikan naturalistisuus voidaan kyseenalais- taa. Näyttääkin siltä että memetiikka vain kään- tää uudelle, luonnontieteistä lainatulle termino- logialle sen, mitä kulttuurintutkijat ovat aina tehneet. Analyyttisella tasolla se ei näytä tuot- tavan mitään varsinaisesti uutta kulttuurintut- kimukseen.
Kirjoittaja on dosentti Helsingin yliopiston Uskon- totieteen laitoksella.
Ilkka Pyysiäinen: Synti. Ajatuksin, sanoin ja töin. WSOY, 2005. 250 sivua.
Synti synnyttää helposti mielikuvia raskaan il- mapiirin kyllästämistä ilmiöistä kuten kava- lasta käärmeestä ja syntiinlankeemuksesta, pa- heellisista seitsemästä kuolemansynnistä sekä itkunsekaisesta ripittäytymisestä. Vaikka mo- dernissa yhteiskunnassa uskonnolliset arvot saavat yhä enenevissä määrin tehdä tilaa se- kularismin voittokululle, on synneillä edelleen tiukka ote maailmastamme. Jumalattomankin mielessä synnin ajattelu saattaa herättää kielle- tyn hedelmän himon ja näkymät mitä kieroutu- neimmista orgioista.
Ilkka Pyysiäinen tarkastelee syntiä sen sekä teologisista että biologisista lähtökohdista kä- sin. Toisin sanoen hän valottaa esimerkiksi pe- risyntiopin logiikkaa ja kognitiivisen psykolo- gian suomin työkaluin hahmottaa sitä, mihin ja miksi ihmismieli tarvitsee synnin kaltaisia kä- sitteitä. Pyysiäisen teoksella on hyvät ja huonot hetkensä.
Synnin anatomia
Teoksensa tarpeellisuutta Pyysiäinen perustelee sillä, että kyseessä on ensimmäinen suomenkie- linen kokonaisesitys aiheesta. Lisäksi synti on ollut keskeinen käsite länsimaisen yhteiskun- nan kehittyessä kirkon vaikutusvallan alaisena.
Pyysiäisen hyveeksi on luettava myös se, että hän tarkastelee synnin vaikutusta nimenomaan
suomalaisessa yhteiskunnassa kahden tapaus- tutkimuksen kautta.
Päämääräänsä Pyysiäinen luonnehtii seuraa- vasti (s. 15): ”Olen … pyrkinyt kokoamaan tä- hän kirjaan perustietoa kristinuskon synti-kä- sitteestä ja sen historiasta … Lisäksi olen pyrki- nyt selittämään, miksi tällainen käsite ylipäänsä on syntynyt ja miten ihmisajattelu toimii, kun käytämme ”synnin” käsitettä.” Mitä teoksen muodollisiin seikkoihin tulee, sitä lukee mielel- lään, sillä Pyysiäisen suomen kieli on sujuvaa ja ilmaisullisesti rikasta.
Teos pääsee kunnolla vauhtiin neljännessä luvussa, jossa tutkitaan kristinuskon synti-kä- sitteen alkuperäistä muodostumista Raamatun kirjoituksissa. Raamatun eri osissa synti ym- märretään hieman eri tavoilla, mutta pohjim- miltaan kyse on siitä, että tietyt teot ovat kiel- lettyjä. Synnin alkuperäinen syy on tietysti pa- ratiisin syntiinlankeemuksessa. Vanhassa Testa- mentissa synti merkitsee yksinkertaisesti Juma- lan sääntöjen rikkomista, mutta noudattamalla Jumalan asettamaa lakia ihmisillä on mahdol- lisuus pelastua esi-isien aiheuttamasta kirouk- sesta. Uuden Testamentin Paavali näkee synnin uudenlaisella tavalla, hänelle synti ei ole vain pyhien sääntöjen rikkomista vaan se on itsenäi- nen, metafyysinen voima. Näin ymmärrettynä synti on epäuskoa: ”ihminen hämärtää itsen- sä ja Jumalan välisen rajan ja ikään kuin pyr- kii anastamaan Jumalan vallan itselleen” (s. 52).
Paavali toi myös esiin ajatuksen siitä, että kuo- lema tuli maailmaan ensimmäisen synninteon palkkana.
Synnin raskas taakka
Kristian Talvinen
T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
80
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 8 / 2 0 0 5
Pyysiäinen tulkitsee syntikäsityksen juonta- van juurensa yksilön ja yhteisön välisestä suh- teesta. Vastustaessaan Jumalaa synnintekijä vastustaa myös yhteisönsä perustavia arvoja ja asettaa oman etunsa kaiken muun edelle.
Teoksen ydin sijaitsee mielestäni yhdeksän- nessä luvussa, jossa Pyysiäinen tarkastelee kris- tinuskon sovitusoppia sosiobiologisten oletta- musten valossa. Luvun kantavana voimana on ajatus siitä, että ihminen käsitteellistää jumala- suhteensa samankaltaisten vastavuoroisuuspe- riaatteiden kautta kuin toimiessaan muiden ih- misten kanssa. Esimerkiksi ihmisten välisissä suhteissa rikoksen tehneitä tulee rangaista, ja samoin on intuitiivista ajatella, että Jumalakin vaatii hyvityksen ihmisen suorittamasta peri- synnistä. Tilanne on vain sikäli ongelmallinen, että äärellisen ihmisen on vaikeaa hyvittää ääre- töntä syntiä kaikkivoivalle Jumalalle. Siksi tar- vitaan välittävä mekanismi eli sovitusoppi, jon- ka paradoksaalisuutta Pyysiäinen (s. 176) kuvaa osuvasti: ”Jumalan oli siis tultava Jeesuksessa ihmiseksi ja uhrattava itse itsensä itselleen”. Ju- malallisen uhrin vuoksi ihminen saa armon eli syntien anteeksiannon vaikkei tätä ansaitsisi.
Kristinuskon menestys perustuu juuri tähän näkemykseen hyvästä Jumalasta, joka ei rankai- se ihmistä tämän suorittamasta rikoksesta vaan kaikkivoipaisuudessaan armahtaa syntisen ih- misen. Ainoaksi ongelmaksi jää, ainakin noin uskonnollisen uskottavuuden kannalta ajatel- tuna, kuinka saada pakanat vakuutettua siitä, että he todellakin ovat lähtökohtaisesti pahoja ja syntisiä. Lisäksi Jeesuksen sovitustyö saattaa vaikutta hieman ylimääräiseltä, sillä toki kaik- kivoivalle Jumalalle olisi ollut mahdollista ar- mahtaa syntinen ihminen ilman Jeesuksen kär- simysnäytelmääkin. Jeesuksen introdusoimi- nen kuitenkin tekee kristinuskosta helpommin ymmärrettävän. Koska ihminen on suorittanut rikoksen, siitä kuuluu seurata rangaistus, mutta ihmisen sijaan syntien sijaiskärsijänä toimii Jee- sus. Syntipukin käyttö helpottaa käsitteellistä- mään Jumalan rajatonta ja pyyteetöntä armoa.
Kristinuskoon sisältyvä näkemys Jumalan ja ih- misen suhteesta näyttää siis noudattavan sa- mankaltaisia vastavuoroisuusperiaatteita, joi- den oletamme pätevän ihmisten välisessä kans- sakäymisessä.
Synti Suomessa
Suomalaisten syntikäsityksiä valotetaan kahden tapaustutkimuksen kautta, joissa ensimmäises-
sä tarkastellaan lestadiolaisten näkemyksiä ja toisessa jumalanpilkkaoikeudenkäyntejä, eten- kin Hannu Salaman tapausta. Lestadiolaisia kä- sittelevä luku on hyvin kirjoitettu ja siten lep- poista luettavaa, mutta kovin syvälle lestadio- laisten yhteisöön ja sen ilmentämiin näkemyk- siin ei pureuduta. Tätä selittänee osin se, että ta- vallisten lestadiolaisten ääni esiintyy vain van- hojen, lyhyiden sanomalehtijuttujen kautta.
Lestadiolaisten syntikäsitykset ovat olleet äärimmäisen tiukkoja; television, puhelimen sekä radion lisäksi pannassa ovat olleet muun muassa polkupyörät, ikkunaverhot, korut, sei- näkoristeet ja ruukkukasvit. Tiukan säännös- tön avulla voidaan korostaa omaa ryhmäidenti- teettiä suhteessa ympäröivään, syntiseen maail- maan. Säännöstön avulla voidaan kitkeä myös turha yksilöllisyys, mikä on ryhmän kannalta suotavaa, sillä jäsenten välinen yhdenmukai- suus on omiaan lisäämään yhteenkuuluvuu- den tunnetta. Lisäksi lestadiolaisuuden ja mui- den herätysliikkeiden synty voidaan selittää eräänlaisena reaktiona siihen, että valtakirkko on koettu liian etäiseksi. Kirkolla voi olla kyllä vastaukset teologisiin ongelmiin, mutta uskon- non täytyy puhutella ihmistä myös arjen koke- muksissa.
Lestadiolaisia käsittelevän luvun jälkeen Pyysiäinen tarkastelee suomalaisessa yhteis- kunnassa esillä olleita jumalanpilkkatapauk- sia. Eniten tilaa saa 1960-luvulla käyty jumalan- pilkkaoikeudenkäynti Hannu Salaman teoksen Juhannustanssit pohjalta. Syytökset perustuivat muutaman sivun mittaiseen ”Hiltusen pilasaar- naan”, jonka sisältö koettiin äärimmäisen pa- heksuttavaksi.
Jumalanpilkkasyytösten edellytys on tietysti se, että Jumalaan uskominen on riittävän yleistä yhteisössä. Horoskooppien tai taikauskon pilk- kaaminen voi herättää pientä närää, mutta niil- lä ei ole riittävää yhteisöllistä velvoittavuutta.
Jumalanpilkka on synneistä kauheimpia, koska pilkalla haavoitetaan koko yhteisön jaettua ar- vopohjaa. Lisäksi yhden pilkka voi sattua kaik- kien nilkkaan, sillä Jumalan kosto voi olla hir- muinen ja kaikenkattava kuten Raamatun ker- tomus vedenpaisumuksesta osoittaa. Siksi pilk- kaava yksilö on laitettava ruotuun ennen kuin Taivaan Isä päättää tehdä sen puolestamme.
Tietenkin yhteisöjen arvot muuttuvat, ja tä- män päivän Suomessa pyhinä tai äärimmäisen tärkeinä asioina koetaan eri asiat kuin 1960-lu- vulla. Varmastikin Jumalan pilkkaaminen on yhä paheksuttavaa, mutta jumalanpilkkaoikeu- denkäynnit saattavat olla jo historiaa. Moniar-
I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
81
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 8 / 2 0 0 5
voisessa ja -uskontoisessa yhteiskunnassa ju- malten lisäksi yhteisön suojelua tarvitsevat mo- net muutkin vähemmistöt. Käsittelemällä ju- malanpilkkatapauksia Pyysiäinen onnistuu ha- vainnollistamaan uskonnollisten ilmiöiden yh- teiskunnallista ja poliittista ulottuvuutta. Us- konnollinen käsitteistö muuttuu usein muun maailman mukana.
Synnin palkka
Kriittisenä huomiona on todettava, että Pyysi- äisen teos lähtee hieman hitaasti liikkeelle. Kol- me ensimmäistä lukua toimivat kukin erään- laisena johdantona, ja nämä olisikin voinut yh- distää yhdeksi, tiiviiksi aloitusluvuksi. Kol- mannessa luvussa Pyysiäinen katsoo myös tar- peelliseksi moraalifi losofi an alasampumisen, ja koko kahdeksas luku on omistettu uskonnon- fi losofi an ruoskinnalle. En kuitenkaan näe mi- tään syytä, miksi syntiä käsittelevään teokseen pitäisi sisältyä etiikan teorioiden ja uskonnon- fi losofi an vastaista argumentointia. Pyysiäisen johtoajatus näissä luvuissa on, että etiikan teo- rioilla ei ole mitään tekemistä ihmisten tosiasi- allisen moraalisen käyttäytymisen kanssa kuten uskonnonfi losofi alla ei ole mitään tekemistä oi- kean uskonnon kanssa.
Oli Pyysiäinen oikeassa tai ei, niin teoksen yhtenäisyys olisi lisääntynyt huomattavasti il- man näitä osioita. Nykyinen ratkaisu on tyyli- tajuton. Lisäksi fi losofi sten teorioiden kritiikki vaatisi eriteltyjä argumentteja eikä Pyysiäisen tavoin muutamassa sivussa esitettyjä ylimal- kaisia heittoja.
Kirjan takakannessa luvataan seuraavasti:
”Pyysiäisen harkittua tekstiä ryydittää sujuva- sanainen huumori”. Huumoria on paljon ja pai- koin se on myös rasittavaa. Erityisesti kirjan viidennessä luvussa Pyysiäisen ilmeisen haus- koiksi tarkoittamat tarinat seitsemään kuole- mansyntiin liittyen ylittävät hyvän maun rajat.
Tietenkin huumori noin ylipäänsä elävöittää tieteellistä tekstiä, mutta sen liiallinen käyttö
vaikeuttaa argumentoinnin seuraamista. Lisäk- si huumori kavaltaa kirjoittajansa arvostuksen kohteet, ja Pyysiäisen kohdalla tulee väkisinkin mieleen, että uskonnolle saa nauraa, mutta us- kontotieteelle ei.
Pyysiäinen paljastaakin korttinsa lopullises- ti kirjan päätösluvussa ”Jumalaton vaihtoehto”, jossa hän muun muassa puolustaa ateismia ja spekuloi uskonnosta riippumattoman globaalin etiikan mahdollisuudella. Päätösluvussa syn- ti katoaa harmittavasti taka-alalle, kun Pyysiäi- nen innostuu kirjoittamaan monenkirjavista ai- heista kuten kirkon ja valtion suhteesta, kom- munismin ongelmallisuudesta, monikulttuuri- sesta nyky-yhteiskunnasta sekä bioteknologi- an nostattamista uudenlaisista eettisistä kysy- myksistä.
Kaiken muun ohessa Pyysiäinen (s. 224) muistaa sentään tiivistää kirjansa sanoman:
”Synti on näin ollen kehittynyt spontaaneja inho- reaktioita hyödyntävistä yksinkertaisista kielloista abstrakteiksi opeiksi, jotka säätelevät yksilön ja hänen yhteisönsä suhdetta. Kun tuota suhdetta katsotaan ikään kuin sen ulkopuolelta, sitä katsotaan Jumalan näkökulmasta ja sitä säätelevät määräykset saavat Jumalan arvovallan.”
Kaikesta kritiikistä huolimatta Pyysiäisen te- osta on tervehdittävä innolla, koska synti on ai- heena äärimmäisen herkullinen ja koska vas- taavaa kokonaisesitystä ei suomeksi löydy. Toi- saalta kulttuurintutkimuksen tai uskontotie- teen perusteoksia hiemankin tunteva ei löydä Pyysiäisen teoksesta juurikaan mitään uutta tai omaperäistä. Synti on hyvä pelinavaus, mutta monin paikoin huomaa ajattelevansa, että huo- lellisemman kypsyttelyn tuloksena käsissä olisi vakavasti otettava uskontotieteen opus. Tällai- senaan kirja toimii parhaiten viihdyttävänä il- talukemistona.
Kirjoittaja on valtiotieteen lisensiaatti, joka valmis- telee Turun yliopistossa väitöskirjaa aiheesta ”Skep- tismi – historiallisten ja nykypäivän ongelmien ana- lyysi”.
