Augustinus ja Tony Sopranos rippituolissa
Kirsti Salmi-Niklander Heikki Kujansivu & Laura Saarenmaa (toim.): Tunnustus ja todistus. Näkökulmia kahteen elämän esittämisen tapaan.
Gaudeamus 2007.
Monet tieteelliset kustantajat suh- tautuvat nykyisin varsin tylysti ar- tikkelikokoelmiin, erityisesti nii- hin, jotka syntyvät konferenssien ja seminaarien sivutuotteina. Tun- nustus ja todistus osoittaa kuiten- kin, että artikkelikokoelma on par- haimmillaan toimiva, uusia aja- tuksia ja hedelmällistä keskustelua synnyttävä tieteellisen julkaisemi- sen muoto.
Kirjan perusidea on mietitty ja muotoiltu huolellisesti. Tunnus- tus (confession) ja todistus (testi- mony) ovat kaksi länsimaisen kult- tuurin perustavaa ilmaisun lajia, jotka pohjautuvat sekä antiikin oi- keuskäytäntöihin että juutalais- kristilliseen perinteeseen. Heikki Kujansivu ja Laura Saarenmaa to- teavat esipuheessa, että näiden kä- sitteiden ympärille on muodostu- nut omat keskustelunsa, mutta ne on myös sekoitettu toisiinsa. Kir- jan kunnianhimoisena lähtökohta- na on tunnustuksen ja todistuksen käsitteiden analyyttinen erittely ja vertailu. Molemmat käsitteet kyt- keytyvät vahvasti omaelämäkerral- lisen kerronnan erilaisiin lajeihin.
Tunnustaminen on oman toimin- nan asettamista muiden arvioita- vaksi. Todistaminen taas suuntau- tuu ulospäin, koettuun ja nähtyyn.
Todistuskertomusten aiheita ovat erityisesti traagiset historialliset
tapahtumat, kuten keskitysleiriko- kemukset.
Kirjan toimittajat lähtevät liik- keelle tämän päivän mediakulttuu- rista, jossa tunnustuksellinen puhe on noussut uudella tavalla keskei- seen asemaan. Mediakulttuuri pai- nottuu koko kirjassa vahvasti, vaik- ka käsiteltävien kulttuurituotteiden historiallinen kaari lähtee liikkeel- le Augustinuksen Tunnustuksista.
Nykykulttuurin ilmiöille etsitään intertekstuaalisia vertailukohteita menneisyydestä, erityisesti kauno- kirjallisuudesta. Tunnustaminen painottuu artikkeleissa vahvasti: se on keskeinen termi kolmessa en- simmäisessä alaluvussa, joiden tee- moja ovat toiseus, seksuaa lisuus ja mediajulkisuus. Todistus-käsitteen pohdinnalle jää viimeinen alaluku, jossa Heikki Kujansivu ja Markku Lehtimäki pohtivat todistamisen problematiikkaa guatemalalaisen intiaaninaisen, ihmisoikeustaiste- lija Rigoberta Menchún haastatte- luteoksen ja kaunokirjallisen jour- nalismin näkökulmista.
Tunnustus ja tunnustaminen ovat suomen kielessä erityisen monimerkityksisiä termejä, jot- ka sisältävät sekä oman toiminnan tunnustamisen (confession), toisen osapuolen oikeuden tunnustami- sen että toisen toiminnalle annet- tavan arvonannon (recognition).
Tämä tekee kansainvälillä kielil- lä tuotetun tutkimuskirjallisuuden täsmällisen suomentamisen ongel- malliseksi. Heikki Kujansivu erit- telee termien merkityksiä ensim- mäisessä artikkelissaan, jonka ta- pausesimerkkinä on performans- sitaideteos Tunnustusten temppeli (Guillermo Gómez-Pena & Rober- to Sifuentes 1994). Tunnustusta ja todistamista erottaa Kujansivun mukaan niiden erilainen suun-
ta: tunnustuksen suunta on sisältä ulos, todistuksen taas ulkoa ulos.
Teoreettisista lähtökohdista Michel Foucault’n muotoilema tunnustuksen käsite Seksuaali- suuden historiassa (1998) noste- taan esille kaikissa mediajulkisuu- teen kytkeytyvissä artikkeleissa.
Foucault’n mukaan tunnustus on muuttunut uudella ajalla rituaali- sesta katumusharjoituksesta kom- munikatiiviseksi malliksi, joka oh- jaa totuuden tuotantoa. Johanna Sumiala-Seppänen kiteyttää ja jat- kaa Foucault’n tulkintoja: tunnus- tamisen maallistumista 1800-lu- vulla on seurannut myöhäismoder- ni tunnustamisen medioituminen.
Mediakulttuurissa tunnustaminen on ritualisoitunut – jälleen? Susan- na Paasonen taas viittaa Foucault’n analyysiin seksuaalisesta tunnus- tuksesta modernina minätekniik- kana, joka rakentaa uudenlaisen nautinnon alueen. Jonkin verran hajanaiseksi jäävää Foucault-kes- kustelua olisi voinut kiteyttää ja te- rävöittää.
Siltoja menneestä nykyisyyteen Muistitietotutkimus (oral history research), jota Suomessakin on so- vellettu ja kehitetty erityisesti folk- loristiikan piirissä, olisi tarjonnut täydennystä ohueksi jäävään to- distus-pohdintaan sekä auttanut rakentamaan siltoja antiikin filo- sofisten pohdintojen ja tämän päi- vän mediakulttuurin välille. Todis- tuskertomukset ovat nousseet taas kerran esille sisällissodan 90-vuo- tisjuhlamuiston yhteydessä. Sa- moin Katariina Lillqvistin Uralin perhonen -animaatioon liittyvä de- batti osoitti jälleen, miten arka- luontoista faktan ja fiktion väli- nen rajanveto voi olla, etenkin jos se kytkeytyy seksuaalisuuteen. Tä-
tä kysymystä pohtivat Päivi Koivis- to ja Lasse Kekki artikkeleissaan.
Koivisto analysoi faktan ja fiktion rajankäyntiä Pentti Holapan Ystä- vän muotokuva -romaanissa, Kek- ki taas ulostulo- ja tunnustus-te- matiikkaa Alan Leavittin ja David Hollinghurstin 1980-luvulla ilmes- tyneissä romaaneissa.
Suomalaisen (media)kulttuu- rin analyysi jää kirjassa varsin vä- häiseksi, vaikka Johanna Sumiala- Seppänen analysoikin Suomen Ro- binson -ohjelmaa (2004), joka oli Suomen televisiohistorian siihen mennessä suurin tosi-tv-hanke.
Myös alusta lähtien kotoisin voi- min tuotetuissa tv-ohjelmissa riit- täisi kuitenkin tutkittavaa. Onko- han kukaan mediatutkija vielä tart- tunut esimerkiksi tuoreeseen koti- maiseen kulttisarjaan Tahdon asia (2005)? Se muistui mieleen Ee- va Martikaisen artikkelin Augus- tinukseen viittaavasta lauseesta:
”[T]otuuden tunteminen on intel- lektiin kuuluva asia, siitä kiinni pi- täminen on taas tahdon eli rakkau- den asia (s. 57).” Tahdon asia onnis- tui harvinaisen hyvin yhdistämään arkidraaman, kirpeän satiirin ja va- kavat moraaliset pohdinnat, jotka kulkivat kepeän pinnan alla.
Mediakulttuuria käsittelevien artikkeleiden kohdalla koin pai- koin hämmentävänä sen, mitä kulttuurituotteita kirjoittajat olet- tavat lukijoiden ilman muuta tun- tevan. Mediatutkijat kuuluvat suu- relta osin samaan sukupolveen, jos- sa ”kaikki” ymmärtävät ja jakavat tiettyjen kulttisarjojen keskeiset henkilöt ja tapahtumat. Esimerkik- si Laura Saarenmaa viittaa markiisi de Saden Justinea (1791) ja Samuel Richardsonin Pamelaa (1740) kä- sittelevän artikkelinsa alussa ja lo- pussa Sinkkuelämää-sarjaan (Sex
and the City 1999–2004) populaa- rin tunnustusfiktion perinteen jat- kajana. Olen ehkä itse elänyt me- diapimennossa, mutta olisin kai- vannut hiukan havainnollisempaa selvitystä tämän sarjan sisällöstä vertailun pohjaksi. Sari Salin puo- lestaan vertailee artikkelissaan tu- kahdutetun syyllisyyden ilmen- tymiä Sopranos-sarjassa ja Dos- tojevskin Rikos ja rangaistus -ro- maanissa niin havainnollisesti ja kiinnostavasti, että heräsi houku- tus tutustua Sopranos-perheen vai- heisiin DVD:ltä.
Takakansitekstissä kirjaa suo- sitellaan erityisesti kirjallisuuden ja media-alan opiskelijoille ja tut- kijoille. Myös omassa oppiainees- sani folkloristiikassa mediakult- tuurin tuotteet ovat olleet suosit- tuja opinnäytteiden aiheita, vaikka opettajakunta on pyrkinyt suun- taamaan huomiota perinteisem- piin suullisen tradition lajeihin ja muotoihin. Vastaavanlaista rajan- vetoa käydään myös taiteentutki- muksen piirissä. Opettajat kokevat operoivansa oman kompetenssin- sa äärirajoilla, kun opiskelijat esit- televät aiheinaan oudoilta kuullos- tavia kulttuurituotteita ja mediail- miöitä.
Mikäli jyrkkiä rajoja lähde- tään vetämään, monet opiskelijat vaihtavat mieluummin pääainet- ta kuin luopuvat mieliaiheestaan.
Miten sitten tutkija ja opettaja voi- si vakuuttaa opiskelijat siitä, että 1800-luvun kansankirjailijat tai sa- nanparsimuistiinpanot voivat tar- jota yhtä kiehtovia tutkimusongel- mia ja -kohteita kuin tosi-tv tai You- tube? Tämän päivän suullinen pe- rinne on niin vahvasti kytkeytynyt erilaisiin mediakulttuurin muotoi- hin, että niitä on oikeastaan mah- dotonta tarkastella erillisinä ilmiöi-
nä. Rajanvetojen sijasta olisikin hedelmällisempää lähteä rakenta- maan uudenlaisia siltoja ja kytken- töjä menneisyyden ja tämän päivän mediajulkisuuden välille lähtien liikkeelle kerronnan, visuaalisuu- den ja yhteisöllisyyden muuttuvis- ta muodoista. Näiden uusille poh- dinnoille Tunnustus ja todistus an- taa virikkeitä ja vankan pohjan.
Kirjoittaja on folkloristiikan dosentti ja Suomen Akatemian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa.
