00014 Helsinginfliopistr)
Sähköposti: Vesa.Koiı fisro@helsiıı ki._fi
LÄHTEET
GREENBERG, JosEPH H. 1966: Some univer- sals of grammar with particular refer- ence to the order of meaningful el- ements. - Joseph H. Greenberg
(toim.), Universals of language s. 73-
1 13. Second edition. MIT Press, Cambridge, Mass.
HAı MAN.JoHN 1985: Natural syntax. Icon- icity and erosion. Cambridge Studies
in Linguistics 44. Cambridge Univer- sity Press, Cambridge.
HEı NE,BERND - CLAUDı,ULRı KE- HUNNE- MEYER, FRıEDERıKE 1991: Grammati- calization. A conceptual framework.
The University of Chicago Press, Chicago.
HoPPER, PAUL J. - THoMPsoN, SANDRA A.
1980: Transitivity in grammar and discourse. - Language 56 s. 251-299.
HoPPER, PAUı. J. - TRAuooTT, ELızABETH CLoss 1993: Grammaticalization.
Cambridge Textbooks in Linguistics.
Cambridge University Press. Cam- bridge.
VARIAATIONANALYYSIN TEORIAA
j. K. Chambers Sociolingulstíc theory. LingulstıicVariation and its social signiflcance. Blackwell, Oxford 1995. 284 s. ISBN 0-631-18326-4.
J
K. Chambersinja Peter Trudgillin Dia- 1ecr‹›l‹›g_v ( 1980) on kulunut monen dia- lektologinja sosiolingvistin käsissä. Teok- sessa pyritään yhdistämään perinteinen murteentutkimus ja 1960-luvulla syntynyt labovilainen sosiolingvistiikka. Kun nyt toinen Dícı lectvlogj=kirjantekijöistä, J. K.
Chambers, 15 vuotta myöhemmin julkaisee merkittävän perusteoksen. painopiste on selvästi siirtynyt. Dialektologinen aspekti on väistynyt sosiolingvistisen. vieläpä hy- vin sosiologisen sosiolingvistiikan tieltä.
Variaatiota selitetään yksinomaan sosiaa- listen taustamuuttujien avulla. muutosten lingvistisiä ehtoja ei tarkastella.
Chambers määrittelee esipuheessa teok- sensa teemaksi lingvististen ja sosiaalisten muuttujien korrelaatioiden tarkastelemisen.
VIRITTÄIÄ l/l99o
Hän toteaa samassa yhteydessä, että aiem- mat sosiolingvistiikan yleisteokset (esim.
Fasold 1990, Holmes 1992) ovat uhranneet variaation tarkastelulle vain yhden luvun.
Chambersin mielestä variaationtutkimuk- sessa on kuitenkin saavutettu monia kiintoi- sia tuloksia. joten on aika kirjoittaa ensim- måiinen laajajzıkriittinen synteesi. Johdan- nossa käy ilmi, että Chambers käyttää sa- naa sosiolingvistiikka variaationtutkimuk- sen synonyymina. Käytännössä tämä tar- koittaa sitä, että esimerkiksi sellaiset seikat kuin puhuttelumuodon valinta ja koodin- vaihto on rajattu tarkastelun ulkopuolelle.
Lingvistisen variaation sosiaalista merki- tystä tarkastellaan etupäässä korrelaatioiden avulla. Kyseessä siis on nimenomaan kvan- titatiivisen sosiolingvistiikan teoria.
Saciolínguistiı 'theory -teoksen parhai- ta puolia on se, että se kokoaa yksien kan- sien väliin kokojoukon referaatteja keskei- sistä tutkimuksista, sekä klassikoista että uusista teoksista. Tämä merkitsee myös näkökulmien runsautta. Variaatiolle tarjo- taan useita selitysmalleja, myös vähemmän käytettyjä. Kirjassa on monitieteisyyden tuntua, sillä lingvististä variaatiota ei yrite- tä tulkita pelkästään sosiologiasta käsin.
vaan ilmiöitä valotetaan myös psykologian, biologian ja fysiologian tiedoilla. Vastaus- ten etsiminen useista, uusistakin suunnista kuvastaa sitä. että sosiolingvistiikassa on yhä avoimia kysymyksiä, joihin ei ole pys- tytty vastaamaan tyhjentävästi.
Chambers pyrkii katselemaan sosio- lingvististä kenttää kansainvälisesti, vaikka- kin enemmistö esimerkeistä on ymmär- rettävistä syistä angloamerikkalaisista tut- kimuksista. Kirjoittajan tausta paljastuu hänen käsitellessään esimerkiksi luokka- eroja. Näyttää siltä, että hänen on vaikea ymmärtää, ettei amerikkalaistyyppinen luokkayhteiskunta ole universaalinen jär- jestelmä. vaikkakin yhteiskunnalliset erot sinänsä ovat globaalinen ilmiö. Tämän puutteen kuitenkin osaltaan korvaa se, että kirjassa on annettu runsaasti tilaa sosiaali- sille verkoille. jotka ovat sovellettavissa kaikkiin yhteisöihin.
Kirja koostuu viidestä luvusta. Johdan- nossa rajataan sosiolingvistiikan tutkimus- kenttää ja suhteutetaan sitä laajempaan kielitieteelliseen kehykseen. Luvut 2-4 esit- televät kolme keskeisintä sosiolingvististä muuttujaa. Toinen luku keskittyy sosiaali- luokan, sosiaalisten verkkojenja liikkuvuu- den tarkasteluun. kolmas sukupuoleen ja neljäs ikään. Päätösluvussa pyritään selit- tämään variaation luonnetta yleisemmin:
mistä sejohtuuja mitä tarkoitusta se palve- lee. Kirjoittaja huomauttaa, että sosio- lingvistejä on syytetty liiallisesta keskit- tymisestä metodeihin; tulokset ovatjääneet
vähemmälle. Tämän kritiikin hänen kir- jansa välttää, sillä metodikysymykset on sivuutettu. Vaikka aiheen tiukka rajaus on toki perusteltavissa, tämänkaltaisessa kriit- tisessä synteesissä olisi mielestäni aiheel- lista pohtia myös sitä, miten metodiset rat- kaisut vaikuttavat tuloksiin, niiden luotet- tavuuteen ja ylipäätään selittämiseen.
LUOKKA,VERKKO JA SOSIAALINEN LIIKKUVUUS Toisen luvun aiheena on sosioekonominen asema. liikkuvuus sekä sosiaaliset kontak- tit. jotka ovat sidoksissa sosiaaliluokkaan.
Sosiaaliluokan ja sosiaalisen verkon suhde jää hieman hämäräksi. Ilmeisesti luokka on yläkäsite ja verkko sen alakäsite. sillä ver- kot koostuvat yleensä saman sosiaaliluokan jäsenistä. Sosiaaliluokka on siis sikäli ensi- sijaisempi, että se määrittelee ehdot verk- kojen muotoutumiselle, mutta toisaalta ver- kon vaikutus on välittömämpi. Sosiaaliset verkot ovat paikallisia; ne kuvaavat vuoro- vaikutusta lähipiirin kanssa. Verkoissa korostuvat yksilöiden omat valinnat, se, mihin ryhmään kukin haluaa assosioitua.
Yksilö nähdään vapaana toimijana. Kirjan mielenkiintoisinta antia sosiaalisten verk- kojen osalta on uudehkojen tutkimusten tii- vis esittely.
Chambers myöntää, että sosiaaliluokka- käsitteen käyttöön liittyy useita ongelmia.
Hän ehdottaa, että luokkia pidettäisiin pi- kemminjatkumona kuin selvärajaisina ka- tegorioina. Ne sopivat prototyyppien luokit- teluun, rajatapaukset sen sijaan ovat hanka- lia. Hän esittelee Kanadan yhteiskunnalli- sen tilanteen pohjalta tehtyjä ammat- tiluokkien indeksointeja ja väittää niillä olevan hyvä korrelaatio moniin teollisuus- maihin. Tästä en ole aivan varma. Esimer- kiksi opettajan ammattia arvostetaan varsin eri tavalla eri maissa.
Chambers pohtii myös sosioekonomi-
l>
Q?
sen luokituksen eri osatekijöitä. Vaikka kahdella ihmisellä olisi sama ammatti, hei- dän tulonsa ja koulutuksensa voivat olla hyvin erilaiset. Vastaavasti saman koulu- tuksen saaneet voivat toimia hyvin erilaisis- ammateissa erilaisella palkalla. Esitelles- sään Macaulayn tutkimusta Glasgowsta, jossa pelkkä ammatti osoittautui riittäväk- si sosiaalisen aseman mittariksi, kirjoittaja pohtii tulosten soveltamista muuallakin.
Suomessa tätä on kokeillut Pirkko Nuolijär- vi (1986).
Uutena muuttujana Chambers ottaa esiin liikkuvuuden. Jo dialektologit oival- sivat sen, että liikkuvuusja kontaktien run- saus yhtenäistävät keskinäisessä kosketuk- sessa olevien puhetapaa, kun taas eristäy- tyminen lisää lingvististä diversiteettiä.
Erityisen selvästi homogenisoituminen il- menee uusien asutusalueiden muotou- tuessa. Muuttajien murre-erot tasoittuvat ensimmäisen sukupolven aikana, ja heidän lastensa puhe on jo hyvin yhtenäistä, lähempänä ikätovereiden kuin vanhempien puhetapaa, Murre-erojen tasoittuminen ei liity vain uuden asutuksen syntyvaiheisiin, vaan niin kauan kuin liikkuvuus on yhtei- sössä hallitsevaa, se voi toimia kielellisiä muutoksia liikkeelle panevana voimana.
Etenemään pyrkivät yrittävät mukautua ta- voiteluokan kielenkäyttöön, mikä voi ilme- tä jopa hyperkorrektiutena. Liikkuvuus on toki ollut aiemminkin esillä, mutta Cham- bersin mielestä sen merkittävyyttä ei ole sosiolingvistiikassa täysin tajuttu.
Luvun viimeisessä jaksossa Chambers esittelee neljä seikkaa,joista on usein apua, kun yritetään löytää selitys ryhmästä ling- vistisesti poikkeavan yksilön eroille. Kak- si niistä kytkeytyy sosiaalisiin verkkoihin ja yksilön asemaan niissä: ryhmän keskushah- mot ovat usein omaksuneet uudennokset aikaisemmin kuin muut,ja toisaalta ne,jot- ka ovat ryhmän jäseniä vain marginaalisesti, eivät ole uudennoksessa yhtä pitkällä kuin
verkon jäsenet keskimäärin. Kolmas poik- keavajoukko ovat erityisen kunnianhimoi- set yksilöt, joiden pyrkimys ylöspäin il- menee prestiisivarianttien suosimisena.
Neljäs selitys on yksilön murretausta: muut- toikä ratkaisee pitkälti sen, miten hyvin toiselta murrealueelta kotoisin oleva omak- suu uuden murteen. Chambersin havainnot ovat uskottavan tuntuisia. Tällaisia selityk- siä ei ole aina pystytty hyödyntämään sen tähden, ettei tavanomaisella sosiolingvisti- sellä haastattelulla ole välttämättä saatu esiin riittävästi sellaista informaatiota, joka olisi tarpeen variaation selittämisessä.
Sosiaalisista verkoista on saatu tietoa vain sattumanvaraisesti, koska niitä ei ole tutkit- tu systemaattisesti. (Vrt. Nuolijärvi 1988:
82.)
SUKUPUOLI _ SOSIAALISET JA BIOLOGISET SELITYKSET Kolmannessa luvussa tarkastellaan suku- puolieroja. Chambers lähtee siitä yleisestä havainnosta, että naiset suosivat prestiisi- muotoja enemmän kuin miehet. Hän tuo esiin kokojoukon erilaisia selityksiä vallit- seville eroille, mutta hänen oma käsityksen- sä on osittain muista poikkeava. Heti alkuun hän tähdentää biologisen sukupuolen (sex) ja sosiaalisen sukupuolen (gender) _ kult- tuurin synnyttämän roolin _ eroa, mutta toisaalta hän huomauttaa, että ne ovat kie- toutuneet hyvin tiiviisti toisiinsa. Tältä poh- jalta kirjoittaja erottaa kaksi erilaista va- riaatiomallia, toisen sosiaalisiin, toisen bio- logisiin eroihin perustuvan. Sosiaaliseen sukupuoleen kytkeytyvät ne erot, jotka joh- tuvat sukupuoliroolien eriytymisestä: nai- set liikkuvat yhteiskunnassa useammalla sektorilla kuin miehet, mihin perustuu hei- dän repertoaarinsa laaja-alaisuus. Selitys ei siis varsinaisesti liity sukupuoleen vaan sosiaalisiin verkkoihin.
Biologiset selitykset ovat tarpeen sil-
@
loin, kun tutkitussa ryhmässä ei ole suku- puolten välillä juuri eroja, mutta lingvisti- sessä variaatiossa niitä kuitenkin ilmenee.
Chambersin mielestä tämä koskee lähinnä länsimaista keskiluokkaa. Hän referoi usei- ta, lähinnä psykologian alaan kuuluvia tutkimuksia, joiden mukaan naiset ovat verbaalisesti hieman lahjakkaampia kuin miehet. Chambers päättelee, että naisten sosiolingvistinen taitavuus on yksi osa tätä verbaalista paremmuutta. Hän ei näe nais- ten prestiisin tavoittelua minkään puutteen kompensointikeinona (vrt. esim. Trudgill 1983: 167-168), vaan naiset ovat sosioling- vistisesti lahjakkaampia kuin miehet. Laa- jempi repertoaari, joka on siis biologinen ominaisuus, mahdollistaa sen, että naiset pystyvät sopeuttamaan puhettaan tilanteen mukaan paremmin kuin miehet. Naisten ja miesten välisten erojen biologisuutta puo- lustaa kirjoittajan mielestä myös se, että sukupuoliroolien erilaisuudesta huolimatta lingvistinen käyttäytyminen noudattaa hyvin erilaisissa kulttuureissa samoja lainalaisuuksia. Kirjoittaja kuitenkin koros- taa, että erot ovat varsin pieniä, eikä niistä pidä tehdä kovin pitkälle meneviäjohtopää- töksiä. Chambersin päätelmät tuntuvat joka tapauksessa liian yksinkertaisilta noin vain sulatettaviksi. Vaikka länsimaisessa keski- luokassa naisten ja miesten väliset erot ei- vät olisikaan yhtä räikeät kuin esimerkiksi arabiyhteisöissä, silti sukupuoliroolit ovat eriytyneet jossain määrin, ja siksi selityk- siä pitäisi mielestäni kuitenkin etsiä mie- luummin sosiologiasta kuin psykologiasta tai biologiasta.
AIKAPERSPEKTIIVI
Neljännen luvun teemana on aika. kielen muuttuminenja kehitys yksilönja yhteisön tasolla. Chambers tarkastelee kysymyksiä sosiologista taustaa vastenja tuo esiin myös biologista puolta, kuten esimerkiksi ikään-
tymiseen liittyvät fyysiset muutokset. Tar- kastellessaan yksilön sosiolingvististä ke- hitystä hän ottaa lähtökohdaksi Labovin esittämät kuusi kielenomaksumisen vaihet- taja kritisoi niitä - aiheellisesti. Hän osoit- taa esimerkein, että tyylinvaihtelun ja vernakulaarinormien omaksuminen tapah- tuu aikaisemmin kuin Labov otaksui, sa- moin sukupuolieroja ilmenee jo varhain.
Lingvistisen kompetenssin ja sosiolingvis- tisen kompetenssin omaksuminen ovat tus- kin erillisiä prosesseja. Kun lapsi omaksuu äidinkielensä, hän samalla oppii paikallisia variantteja ja kielenkäytön norrneja.
Kirjoittaja esittää, että yksilön elämäs- sä on kolme sosiolingvistisesti ratkaisevaa ikävaihetta. Ensimmäisinä vuosina van- hemmat tarjoavat lapsille kielelliset mallit, mutta jo muutaman vuoden kuluttua ikäto- verien vaikutus on paljon merkittävämpi.
Ero näkyy erityisen selvästi silloin, kun lapset kasvavat eri kieliyhteisössä, kuin mistä vanhemmat ovat lähtöisin.
Nuoruus on kapinan aikaa. Nuorisokult- tuurille on ominaista hetkellisyys: mukana pysyminen vaatii aktiivista osallistumista, minkä vuoksi sosiaaliset verkot ovat hyvin
tiiviitä. Kolmas, aiemmassa sosiolingvisti-
sessä kirjallisuudessa vähemmän esillä ol- lut ikäryhmä ovat nuoret aikuiset. Tässä vaiheessa elämänarvojen tärkeysjärjestys hiljalleen muotoutuu, ja tyypillistä on pyr- kimys eteenpäin, mikä näkyy myös kielel- lisesti. Chambers tarkastelee nuoria aikui- sia linguistiı' nıarket(nıarché líııgııistíque) -käsitteen avulla. Tällä tarkoitetaan sitä, että toisilla ihmisillä on suurempi ›>tarve›› käyt- tää prestiisivariantteja. Näitä ihmisiä ei voi identifioida luokan tai muun sosiaalisen muuttujan avulla, vaan ratkaisevimpia ovat työn asettamat paineet, kielenkäytön mer- kitys ekonomisen aseman kannalta. Kirjoit- taja käyttää esimerkkinä Sankoffı nja La- bergen Montrealissa tekemää tutkimusta, jossa kävi ilmi. että standardivariantin suo- D
@
siminen korreloi hyvin selvästi työelämän asettamien vaatimusten kanssa. Koska työ- elämään siirryttäessä kielenkäyttöön liitty- vät kysymykset ovat polttavimmin esillä, on herkistyminen ulkopuolisille normeille voimakkainta nuoruusiässä. Yleensä stan- dardiin pyrkimistä on pidetty ominaisena
keski-ikäisille, mutta Chambersin mukaan
keski-ikää ja vanhuutta leimaa kielellinen stabiilius. Normaalioloissa nuorena opitut piirteet säilyvät varsin muuttumattomina, mikä johtuu asenteiden konservatiivisuu- desta ja kielenoppimiskyvyn heikkene- misestä.
Luvun loppuosassa tarkastellaan kielen- muutoksen seuraamista reaali- ja näennäis- ajassa. Useimmiten se, että nuoret käyttä- vätjotakin lingvististä varianttia runsaam- min kuin heidän vanhempansa, on merkki kielenmuutoksesta. Tulkintoja on silti teh- tävä varoen, sillä muutamien varianttien on havaittu olevan sidoksissa tiettyyn ikään.
Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin harvinai- sia, joten näennäisaikamenetelmän ennus- tavuutta voi pitää melko luotettavana.
Reaaliaikatutkimuksia on käytetty myös näennäisaikametodin testaamiseen. Vaikkei muutoksia voi aivan luotettavasti synk- ronisen edustuksen perusteella ennustaa, näennäisaikatutkimukset antavat pätevää tietoa muutoksen suunnasta ja nopeudesta.
Suomessakin on meneillään muutamia tut- kimuksia, esim. Helsingin puhekielen tut- kimus (ks. Paunonen 1995: 503) ja Koti- maisten kielten tutkimuskeskuksen mur- teenseuruuprojekti, joissa näennäisaikatut- kimuksia testataan myöhemmin kerätyllä tai kerättävällä aineistolla.
VARIAATION SELITTÄMINEN
Viimeisessä luvussa variaatiota tarkastel-
laan yleisemmällä tasolla. Peruskysymyk- siksi nousevat, mitä vaıiantitsymbolisoivat, miksi variaatiota ylipäätään esiintyy ja mikä
on sen merkitys. Näihin kysymyksiin etsi- tään vastauksia edellisten lukujen tapaan monelta taholta. Etsiessään syytä variaatioi- le Chambers tarkastelee yhdessä alaluvussa jälleen biologisia selityksiä, mutta esim.
lintujen ääntelyssä ilmenevät murre-erot eivät sentään anna riittävää pohjaa bio- logisille selitysmalleille. Variaatio onkin Chambersin mukaan ensi sijassa sosiaali- nen ilmiö. Ihmisen sisäsyntyiset ominaisuu- det eivät silti jää taustalle, kun kirjoittaja selittää variaation ilmenemistä. Pohtiessaan sitä, miten on mahdollista, että saman- kaltaista variaatiota esiintyy eri puolilla maailmaa sijaitsevissa englanninkielisissä yhteisöissä, Chambers hylkää useimmiten sovelletut ulkoiset, diffusionaaliset selityk- set yleispätevänä ratkaisuna. Ihmisten vä- liset kontaktit eivät hänen mielestään riitä kuvaamaan niitä lukemattomia yhtäläisyyk- siä, joita variaatiossa vallitsee. Chambers taipuu strukturalistisen selityksen kannal- le, jonka mukaan samat kielelliset lait oh- jaavat kehitystä kaikkialla. Hän uskoo, että tietyillä piirteillä,jotka esiintyvät vernaku- laareissa ympäri maailmaa, on synnynnäi- sesti primaari asema, mutta joissakin kie- lissä standardi vastustaa niitä. Hän siteeraa Brainen sosiodialektologista teoriaa, jonka mukaan murrepiirteet perustuvat joko pri- mitiivisille tendensseille tai ovat ominaisia vain tietylle murteelle tai kielelle, siis opit-
tuja. Ero primitiivisten ja opittujen piir- teiden välillä vaatii Chambersin mielestä vielä lisätutkimusta, mutta sillä saattaa olla merkittäviä implikaatioita murteiden tutki- mukselle. Esimerkiksi leksikaalisen diffuu- sion avulla leviävät äänteenmuutokset voi- vat koskea vain opittavia piirteitä, kun taas säännölliset äänteenmuutokset voivat ta- pahtua vain primitiivisissä piirteissä.
Chambers luettelee joukon kielen- piirteitä, joissa tapahtuvat muutokset näyt- tävät olevan universaaleja. Kun suurin osa esimerkeistä koskee kuitenkin vain eng-
lantia, voidaanko tällöin puhua universaa- leista periaatteista? Jäljempänä Chambers myöntääkin, että keskeisten universaalien säännönmukaisuuksien laatimisessa tarvi- taan tietoa myös muista kielistä. Kirjasta löytyy muitakin esimerkkejä, joista paljas- tuu se, että kirjoittaja tarkastelee kysymyk- siä englanninkielisen perspektiivistä.
Kuten edeltävästä voi havaita. Cham- bersilla tuntuu olevan pyrkimyksenä löytää universaaleja lainalaisuuksia. joilla koko kielellinen kirjo olisi selitettävissä. Jos vas- taus kysymyksiin olisi vielä ihmisen biolo- ginen ominaisuus, se sopisi helposti kaik- kiin kieliin. Vaikka osa perusteluista on melkein uskottavia, lukijassa herää kuiten- kin epäilys: etsitäänkö oikotietä, jota ei ole olemassa?
Monien muiden tutkijoiden tavoin Chambers korostaa valtaa keskeisenä diver- siteetin ylläpitäjänä. Variaatio on kytköksis- sä osallistujien epätasa-arvoisuuteen: valta- suhteet näkyvät vuorovaikutuksessa kielen- käytön eroina. Standardoitumista tapahtuu herkimmin liikkuvissa yksilöissäja ryhmis- sä, mutta on muistettava, että kontaktien olennaisempaa on se, minkälaiset ovat puhujien väliset suhteet. Useimmilla ihmisillä on kyky käyttää standardia huoli- tellussa tyylissä. vaikka he muuten pu- huisivatkin murretta. Standardoimisen vas- tavoimana nimittäin vaikuttaa piiloprestiisi _ paikallisen kielimuodon suosiminen.
Yksilön valintoja ohjaa kaksi erilaista pe- riaatetta: standardin käyttöön liittyy statuk- sen korostaminen, epämuodollisella varie- teetilla taas ilmaistaan solidaarisuutta.
Entä mikä on variaation tehtävä? Cham- bersin mukaan se näyttää olevan sosiaali- sen identiteetin ilmaiseminen. Ihmiset ha-
luavat osoittaa kuuluvansajohonkin, mää- ritellä itsensä _ välillä selvemmin, välillä yleisemmin _ja tässä kieli on tärkeä väli- ne. Esimerkiksi alueellista identiteettiä on luontevinta ilmaista paikallisia variantteja käyttämällä. Halu erottua muista on omi- naista kaikille ryhmille. I
HANNA LAPPALAINEN Sıı oı neııkielen laitos, PL 3 (Fabianinkatu 33), 00014 Helsingin _v1iopi.s't‹›
Sähköposti:
HannaLappalaiı ie ı z@lzelsi ıı ki.ji
LÄHTEET
FAsoLn, RALPH 1990: Sociolinguistics of language. Introduction to sociolin- guistics. Volume II. Basil Blackwell.
Oxford.
HoLMı -s.JANET 1992: An introduction to sociolinguistics. Longman, London.
NtioLı JARvı .PıRKko1986: Kolmannen suku- polven kieli. Helsinkiin muuttaneiden suurten ikäluokkien eteläpohjalaisten ja pohjoissavolaisten kielellinen so- peutuminen. Suomalaisen Kirjalli- suuden Seura. Helsinki.
_ 1988: Sukupuoli kielellisen tuotoksen muovaajana. _ Lea Laitinen (toim.), lsosuinen nainen s. 73~91. Yliopisto- paino, Helsinki.
Hı -:ı kkı
muuttuva omistusjärjestelmä. - Virit- täjä 99 s. 501-531.
TRUDGıLL, PETER 1983: On dialect. Social
and geographical Basil
Blackwell, Oxford.
PAuNoNEN, 1995: Puhesuomen
factors.
