Raketti miehiä näkymä

68 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 1 / 2 0 0 9

nimissä. Aikaisempaan kirjallisuu- teen Melkon teos ei juuri tuo uutta;

esimerkiksi sotatapahtumien osal- ta se seurailee sangen läheisesti Kijasen teosta. Aiheeseen perehty- välle kyseessä on kuitenkin kätevä yleisesitys, sillä aikaisemmat teok- set ovat keskittyneet vain johonkin osa-alueeseen.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston ylei- sen kirjallisuuden professori.

Raketti miehiä

Kotimaisen avaruusalan kirjan il- mestyminen on aina hieno asia, sillä englanninkielisen alan kirjal- lisuuden laajasta tarjonnasta huo- limatta asioita on mukava lukea supisuomeksi suomalaisen tekijän tarjoilemana. Valitettavasti tämän kirjan kohdalla innostus uhkaa lo- pahtaa jo alkumetreillä, ja valitet- tavasti se on pakko todeta heti al- kuunsa, niin fataaleja virheitä kir- jassa on.

Kirjassa käydään kronologisesti läpi avaruuskilvan ”kuumat” vuo- det toisen maailmansodan loppu- ratkaisuihin kietoutuvia raketti- tekniikan alkuvaiheita unohtamat- ta. Neuvostoliitto avasi varsinaisen pelin Sputnikilla, ensimmäisellä satelliitilla, ja jatkoi Yhdysvaltain höyhentämistä miehitettyjen ava- ruuslentojen saralla: ensimmäinen ihminen avaruudessa, ensimmäi- nen avaruuskävely, ensimmäinen nainen avaruudessa, ensimmäinen kohtaaminen kiertoradalla…

Neuvostoliiton ongelmana oli

kuitenkin varsinaisen avaruusoh- jelman puute; saavutukset olivat käytännössä vain yksittäisiä saavu- tuksia. Kuten Lagerstedt osuvasti toteaa: ”Venäläisten ainoa tavoite oli vain ottaa selvää, mitä amerik- kalaiset tekevät seuraavaksi ja eh- tiä tekemään sama ensin ja mah- dollisimman nopeasti – vaikka he eivät olleet valmiita ja kosmonaut- tien henki vaarantui.” Siinä missä amerikkalaisilla oli sekä Gemini- että Apollo-ohjelmissa täsmälli- nen miehistökierto, jonka ansiosta astronautit pystyivät valmentautu- maan tietylle lennolle jopa vuosien ajan, venäläiset kosmonautit saivat tietää tulevasta avaruuslennostaan usein vain joitakin viikkoja ennen raketin laukaisua. Miehistö ei aina ollut lentoon valmis, ei välttämättä heidän aluksensakaan.

Yhdysvaltain voitto kuukilvas- sa ei kuitenkaan ollut niin itses- tään selvä kuin 1960-luvun lopulla ja itse asiassa parikymmentä vuot- ta siitä eteenpäinkin vaikutti. Neu- vostoliitolla oli kehitteillä kaksi- osaista Apolloa hiukan muistut- tava kuualus ja jättimäistä Saturn 5 -kantorakettiakin mahtavampi N-1. Rakettia ei vain saatu toimi- maan, sillä kaikki koelennot päät- tyivät katastrofaalisesti. Vielä ke- sällä 1969 Neuvostoliitolla oli ol- jenkorrenomainen mahdollisuus päihittää Yhdysvallat kuunäyttei- den saamisessa. Luna 15:n oli tar- koitus napata sata grammaa Kuun pinta-ainesta Armstrongin ja Ald- rinin nenien edestä ja palauttaa näyte pienessä kapselissa Maahan ennen Apollo 11:n paluuta. Luo- tain kuitenkin syöksyi Kuun pin- taan eikä onnistunut tehtävässään – vaikka neuvostoliittolaiset tapan- sa mukaan muuta väittivätkin. Yh- dysvallat ehti ensin Kuuhun ja ta-

kaisin edesmenneen presidentti Kennedyn asettamassa määräajas- sa eli ennen vuosikymmenen päät- tymistä. Neuvostoliitto puolestaan pettyi tappioonsa niin, että kiis- ti Kuuhun tosissaan yrittäneensä- kään ja siirsi tähtäimensä miehitet- tyihin avaruusasemiin, joissa heil- lä vielä oli mahdollisuus päästä Yh- dysvaltain edelle.

Kirjan lopussa Lagerstedt ker- too amerikkalaisten suhtautumi- sesta avaruusohjelmaan, asentei- den muuttumisesta Apollo-oh- jelman kuluessa ja Kuun hylkää- misestä vuosikymmeniksi. Tästä teemasta olisi lukenut mielellään syvällisemmänkin analyysin, sil- lä 1970-luvun tapahtumat ja tuol- loin tehtyjen päätösten vaikutuk- set näkyvät edelleen Yhdysvaltain avaruusohjelmassa. Esimerkiksi avaruussukkulasta tuli president- ti Nixonin budjettileikkausten an- siosta muotopuoli sekasikiö, joka ei koskaan toiminut niin tehokkaas- ti kuin oli tarkoitus. Marsiin on ol- tu menevinään monta kertaa, mut- ta hanke on aina kariutunut jo al- kumetreillä. Punaiselle planeetalle ollaan taas menossa, mutta min- käänlaisia takeita ei ole siitä, että perille päästäisiin tälläkään kertaa, sen verran usein ehtii tulevien vuo- sien varrella vaihtua Yhdysvaltain presidenttikin. 

Yksi syy aiempien hankkeiden kaatumiseen on luonnollisesti ol- lut raha. Avaruuslennot eivät ole halpoja ja jos ne ulotetaan Mar- siin, taaloja palaa moninkertaises- ti Apollo-lentojen hinnan verran.

Lagerstedt luo perspektiiviä ver- taamalla Mars-lennon hintaa Ira- kin sodan kuluihin, joilla lento olisi jo tehty. Vertailun konkreettisuutta voi lisätä miettimällä sitä, että Ira- kin operaation yhden vuoden bud-

t i e t e e s s ä ta pa h t u u 1 / 2 0 0 9 69

TIETOKIRJA.FI 4.–5.9.2009

Tieteiden talo, Helsinki www.tietokirja.fi jetilla voitaisiin laukaista Euroo-

pan avaruusjärjestön ESAn Mars Express -luotaimen kaltainen tut- kimusalus tammikuun 1. päivästä alkaen joka päivä lokakuun puo- lenvälin tienoille. 

Lagerstedtin kirja tarjoaa siis paljon tietoa kuulennoista ja nii- tä edeltävistä avaruuskilvan vai- heista. Kaltaiseni Apollo-suku- polven edustajan ja ensimmäisten kuumatkaajien jalanjäljissä ava- ruusasioihin hurahtaneen voisi ku- vitella hihkuvan innosta. Valitetta- vasti niin ei kuitenkaan ole. Kir- jan aihe on kiinnostava ja tarjoaa kiehtovia kertomuksia, dramaat- tisia juonenkäänteitä ja viihdyttä- viä anekdootteja neljän vuosikym- menen takaisista tositapahtumista.

Kaikkea tätä Lagerstedt on kirjaan- sa saanut koottuakin, mutta kiehto- vuus, dramatiikka ja viihdyttävyys uhkaavat hukkua lukemattomien virheiden alle.

Mielessä herää ikävä kysymys:

onko tätä kirjaa toimitettu ollen- kaan? Kirjoitusvirheitä on toki kaikissa kirjoissa ja useimmiten ne pystyy sivuuttamaan, jos niiden määrä pysyy vähäisenä eivätkä ne vaikuta tekstin sisältöön. Tässä ta- pauksessa virheitä on liikaa ja mo- nin paikoin ne ovat niin pahoja, et- tä niistä on mahdoton olla piittaa- matta.

Joka toisessa tai kolmannessa virkkeessä, joskus jopa peräkkäi- sissä virkkeissä, on kirjoitusvirhei- tä, jotka tekevät lukemisesta pait- si rasittavaa myös raivostuttavaa.

”Yhdistelmä kiersi keskikohtansa ympäri 38 asetetta minuutissa…”,

”Hän oli valokuvannut ohjuksia, joita Neuvostoliitto oli tomittanut Fidel Castron tueksi…”, ”Pulssi no- us 133:een.”

Lukemattomien ”tavallisten”

kirjoitusvirheiden – sanoissa yli- määräisiä tai puuttuvia kirjaimia, kirjaimet väärässä järjestyksessä – lisäksi Rakettimiehissä on virheitä sisällön kannalta oleellisissa koh- dissa. Tunnettujakin nimiä on kir- joitettu monella eri tavalla ja toistu- vasti väärin (Kennedy – Kenendy), päivämäärissä on heittoja, sekä yk- siköt ja monikot että aikamuodot ja mittayksiköt menevät sekaisin, lau- seesta puuttuu predikaatti tai niitä voi olla tuplaten jne.

Pahimmat virheet muuttavat tekstin välittämän tiedon virheelli- seksi. Esimerkiksi Apollo 15 -len- nosta kertovassa luvussa todetaan, että kuualukseen siirtyneiden Scot- tin ja Irwinin piti ”...aloittaa lasku Kuun kääntöpuolelle”. Yhdelläkään Apollo-lennolla ei kuitenkaan las- keuduttu Kuun kääntöpuolelle – vaikka sellaista ohjelman loppu- vaiheissa tovi mietittiinkin – vaan mainitussa kohdassa pitäisi lukea, että astronauttien oli määrä ”aloit- taa lasku Kuun kääntöpuolella”.

Tällaisiin virheisiin takertuminen vaikuttaa näsäviisaalta hiustenhal- komiselta, mutta niitä on pitkin matkaa, niin pienemmissä kuin isommissakin asioissa.

Nykyisenä ”tehokkuuden” aika- kautena on kai totuttava siihen, et- tä huolella viimeisteltyä tekstiä saa luettavakseen yhä harvemmin. Tä- män kirjan kohdalla kiire ei kuiten- kaan kelpaa tekosyyksi. Voisi kuvi- tella, että kirjan tekemisessä on aja- teltu ensi heinäkuussa vietettävää ensimmäisen Kuun pinnalle pää- tyneen Apollo-lennon 40-vuotis- juhlaa. Jos kirjan ilmestymistä oli- si lykätty viime syksystä tulevaan kevääseen, teksti olisi ehditty toi- mittaa ja tarkistaa kunnolla. Silloin alan harrastajilla ja asiasta kiinnos- tuneilla olisi ollut käsissään paitsi

erinomainen tietokirja, myös hie- no kunnianosoitus lähihistorian todellisille sankareille. Nyt Raket- timiehiä ei ole kumpaakaan.

Suomen kielellä ei ole kovin monta näin perinpohjaisesti kuu- lentoja ja niihin valmistautumista käsittelevää kirjaa, joten siinä mie- lessä Lagerstedtin laaja teos on ter- vetullut lisä kirjahyllyyn. Valitetta- vasti kirjasta ei kuitenkaan ole ha- ku- tai lähdeteokseksi, koska sii- nä oleviin tietoihin ei voi luottaa.

Miehitettyjen avaruuslentojen his- torian tunteva toki huomaa virheet, mutta noviisimmalla ei ole mitään keinoa tietää, mikä on väärin ja mi- kä oikein.

Sormea on heristettävä myös hakemiston puuttumisesta. Tieto- kirja ei ole kunnollinen tietokirja, ellei siinä ole kunnollista hakemis- toa. Rakettimiehissä on sentään ni- mihakemisto, mutta sen lisäksi jää kaipaamaan asiahakemistoa, sil- lä kirjassa on paljon detaljeja, joi- hin palaisi mielellään myöhemmin.

Kirjoittaja on tietokirjailija ja tiede- toimittaja.