Tulvariskien alustava arviointi Kiskonjoen- Perniönjoen, Uskelanjoen ja Halikonjoen vesistöalueilla, Sauvonjoen valuma-alueella sekä niiden edustan rannikkoalueilla

(1)

Tulvariskien alustava arviointi Kiskonjoen- Perniönjoen, Uskelanjoen ja Halikonjoen vesistöalueilla, Sauvonjoen valuma-alueella

sekä niiden edustan rannikkoalueilla

Aihe: Tulvariskien alustava arviointi Vesistöt: Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalue

Uskelanjoen vesistöalue Halikonjoen vesistöalue Sauvonjoen valuma-alue Pienet rannikkovaluma-alueet Organisaatio: Varsinais-Suomen ELY-keskus

Pvm: 1.4.2011

Diaarinro: VARELY/54/07.02/2011

(2)

Sisällysluettelo

TAUSTAA ... 3

1. VALUMA-ALUEIDEN KUVAUS ... 4

1.1. Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalue ... 4

1.2. Uskelanjoen vesistöalue ... 10

1.3. Halikonjoen vesistöalue ... 14

1.4. Sauvonjoen valuma-alue ... 17

1.5. Pienet rannikkoalueet ... 20

2. KOKEMUKSET TULVISTA ... 25

2.1. Toteutuneet tulvat ... 25

2.2. Arvio vastaavien tulvien vaikutuksista nykytilanteessa... 26

3. MAHDOLLISET TULEVAISUUDEN TULVAT JA TULVARISKIT ... 27

3.1. Ilmastonmuutoksen vaikutus... 27

3.2. Muun pitkäaikaisen kehityksen vaikutus tulvariskeihin ... 28

3.3. Patoturvallisuus ... 30

3.4. Tulvavaarakartat tulvariskialueiden tunnistamisessa ... 31

3.5. Paikkatietoanalyysit tulvariskialueiden tunnistamisessa ... 31

3.6. Mahdolliset tulvavahingot alavilla alueilla ... 33

4. MAHDOLLISET MERKITTÄVÄT TULVARISKIALUEET ... 39

4.1. Salon keskusta ... 40

5. EHDOTUS MUIKSI TULVARISKIALUEIKSI ... 42

5.1. Perniön taajama ja aseman seutu ... 44

6. YHTEENVETO JA JATKOTOIMENPITEET... 46

KIRJALLISUUS ... 47

LIITTEET

Topografiakartta Maankäyttökartta Maakuntakaavakartta

(3)

Taustaa

Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) ja siihen liittyvä asetus (659/2010) tulivat voimaan kesällä 2010. Lain tarkoituksena on vähentää tulvariskejä, ehkäistä ja lieventää tulvista aiheutuvia vahingollisia seurauksia sekä edistää varautumista tulviin. Lain tarkoituksena on myös sovittaa yhteen tulvariskien hallinta ja vesistöalueen muu hoito ottaen huomioon vesivarojen kestävän käytön sekä suojelun tarpeet. Vesitaloudellisten keinojen ohella kiinnitetään huomiota erityisesti alueiden käytön suunnitteluun ja rakentamisen ohjaukseen sekä pelastustoimintaan. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on vähentää vahingollisia seurauksia ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle.

Lain ja asetuksen avulla toimeenpannaan Euroopan unionin tulvadirektiivi (Direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta, Eurooppa 2007).

Tulvalain mukaisen hallinnan suunnitteluun kuuluvat tulvariskien alustava arviointi, mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen laatiminen sekä tulvariskien hallitsemiseksi tarpeellisten toimenpiteiden selvittäminen. Tulvariskien alustavan arvioinnin avulla (määräaika 22.12.2011) etsitään alueet, joilla tulvista voi aiheutua merkittävää vahinkoa. Näille merkittäville tulvariskialueille laaditaan tulvavaara- ja tulvariski-kartat (määräaika 22.12.2013) sekä tulvariskien hallintasuunnitelmat (määräaika 22.12.2015). Tulvavaarakartalla esitetään tulvan laajuus ja vesisyvyys karttapohjalla tietyllä todennäköisyydellä. Tulvariskikartalla kuvataan puolestaan tietyn suuruisen tulvan aiheuttamat mahdolliset vahingot, mm. seurauksista kärsivien asukkaiden määrä ja ympäristölle haitalliset kohteet. Tulvariskien hallintasuunnitelmissa esitetään toimenpiteet tulvariskien vähentämiseksi. Vesistötulvien osalta hallintasuunnitelmat laaditaan vesistöalueille, joilla on yksi tai useampi mahdollinen merkittävä tulvariskialue.

Tulvariskien alustava arviointi luo pohjan tulvariskien hallinnan suunnittelulle. Vesistöalueiden ja merenrannikon tulvariskien alustavasta arvioinnista huolehtii valtion aluehallintoviranomaisena elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus (ELY). Kunnat vastaavat hulevesitulvariskien arvioinnista alueellaan. Lain mukaan tulvariskien alustava arviointi tehdään toteutuneista tulvista sekä ilmaston ja vesiolojen kehittymisestä saatavissa olevien tietojen perusteella ottaen huomioon myös ilmaston muuttuminen pitkällä aikavälillä. Arvioinnissa kerätään tiedot toteutuneista ja mahdollisista tulevaisuuden tulvista ja niiden haitallisista vaikutuksista. Laajoja uusia selvityksiä ei tulvariskien alustavan arvioinnin yhteydessä tehdä, vaan se perustuu olemassa olevaan tietoon. Vesistöalueiden ja meritulvariskien alustava arviointi tehdään vesistöalueittain ja alustava arviointi ELY- keskuksittain. Alustavan arvioinnin perusteella maa- ja metsätalousministeriö nimeää vesistöalueen ja merenrannikon EU-tason tulvariskialueet elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ehdotuksesta.

Nimetyille merkittäville tulvariskialueille tehdään tulvavaara- ja tulvariskikartat sekä tulvariskien hallintasuunnitelmat kuten tulvalaissa säädetään. Ne myös raportoidaan EU:lle. Tämän lisäksi tulvariskien alustavassa arvioinnissa tunnistetaan ja nimetään muita tulvariskialueita. Muiden tulvariskialueiden tulvariskien hallinnassa ei tarvitse edetä tulvalain mukaisella suunnittelulla, vaan niiden suunnittelusta sovitaan tapauskohtaisesti ELY-keskusten, kuntien ja muiden sidosryhmien kesken. Merkittävien ja muiden tulvariskialueiden lisäksi tulvariskien alustavassa arvioinnissa voi nousta esiin yksittäisiä tulvariskikohteita, joiden tulvariskien hallintaan on syytä kiinnittää huomiota. Näitä kohteita ei käydä yksityiskohtaisesti läpi tässä raportissa, mutta tulvavaara tuodaan merkittävien kohteiden osalta kiinteistöjen omistajien tietoon ELY-keskusten toimesta.

Raportissa on noudatettu tulvariskien alustavasta arvioinnista annettua opasta (Sane 2010) sekä maa- ja metsätalousministeriön nimittämän tulvariskien hallinnan koordinointiryhmän antamia ohjeita.

(4)

1. Valuma-alueiden kuvaus

Kiskonjoen-Perniönjoen, Uskelanjoen ja Halikonjoen vesistöalueet, Sauvonjoen valuma-alue sekä rannikkoalueet kuuluvat Kokemäenjoen - Saaristomeren - Selkämeren vesienhoitoalueeseen (kuva 1).

Kuva 1. Kiskonjoen-Perniönjoen, Uskelanjoen ja Halikonjoen vesistöalueiden, Sauvonjoen valuma- alueen sekä niiden edustan rannikkoalueen sijainti Suomessa ja Kokemäenjoen - Saaristomeren - Selkämeren vesienhoitoalueella.

1.1. Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalue

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen pinta-ala on 1 047 km², josta järvien pinta-ala on noin 59 km² (5,7 %). Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen pohjoispuolella sijaitsee Uskelanjoen vesistöalue ja itä- ja eteläpuolella Karjaanjoen vesistöalue. Kiskonjoen valuma-alue on luonteeltaan selvästi järvisempi kuin Perniönjoen valuma-alue: Kiskonjoen valuma-alueen järvisyys on 8,1 %, kun taas Perniönjoen valuma-alueen järvisyys on ainoastaan 2,0 %. Perniönjoki yhtyy Kiskonjokeen noin 6 km jokisuusta (kuva 2).

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen korkeimmat alueet sijaitsevat alueen koillisosassa runsaassa 120 metrissä ja matalimmat alueet vesistöalueen lounaisosassa. Yli puolet alueesta on alle 60 metrin korkeustasolla, mutta tämä alue on hyvin rikkonainen suurista korkeuseroista johtuen. Perniönjoen valuma-alue on lähes kokonaan alle 60 metrin korkeustasolla, kun taas Kiskonjoen valuma-alueesta suurin osa on tämän korkeustason yläpuolella (liite 1).

(5)

Kuva 2. Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalue, kunnat, merkittävimmät taajamat ja VHS Natura 2000 - alueet.

Hydrologia

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen virtaamia ja vedenkorkeuksia seurataan yhdellä valtakunnallisella virtaaman mittausasemalla sekä yhdellä valtakunnallisella ja seitsemällä alueellisella vedenkorkeuden mittausasemalla (HYD-Valikko).

Vesistöalueella on seitsemän osavaluma-aluetta, joiden koko vaihtelee 69–298 km²:n välillä. Yli 50 hehtaarin kokoisia järviä vesistöalueella on 18 kappaletta, joista suurimmat ovat Enäjärvi (12,7 km²), Kirkkojärvi (7,2 km²) ja Iso-Kisko (6,7 km²). Taulukossa 1 on esitetty näiden järvien pinta- alat sekä joidenkin järvien keskivedenkorkeudet, keskiyli- ja keskialivedenkorkeudet. Taulukossa 2 on esitetty Kiskonjoen keskivirtaama sekä keskiyli- ja keskialivirtaama.

(6)

Taulukko 1. Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen suurimmat järvet (>50 ha), keskivedenkorkeus (MW), keskiylivedenkorkeus (MHW) ja keskialivedenkorkeus (MNW).

Järven nimi Pinta-ala (ha)

MW (N60 +m)

MHW (N60 +m)

MNW (N60 +m)

Havaintojakso

Enäjärvi 1 268 57,46 57,77 57,26 1996–2009

Kirkkokärvi 718 26,47 26,98 26,19 2005–2010

Iso-Kisko 672 33,67 33,90 33,49 2002–2010

Hirsijärvi 529 48,46 48,90 48,16 1995–2010

Naarjärvi 211 - - - -

Ylisjärvi 175 - - - -

Omenajärvi 175 66,11 66,40 65,95 1983–2010

Varesjärvi 159 - - - -

Nummijärvi 150 - - - -

Aneriojärvi 124 - - - -

Pernjärvi 119 - - - -

Kurkelanjärvi 79 - - - -

Lahnajärvi 77 - - - -

Saarenjärvi 73 15,60 16,63 15,08 1999–2010

Tuulijärvi 68 - - - - Kyynäräjärvi 66 - - - -

Suomusjärvi 56 - - - -

Valkjärvi 54 - - - -

Taulukko 2. Kiskonjoen virtaamatietoja. MQ = keskivirtaama, MHQ = keskiylivirtaama, MNQ = keskialivirtaama.

Joen nimi MQ

(m³/s)

MHQ (m³/s)

MNQ (m³/s)

Havaintojakso

Kiskonjoki (Koskenkoski) 5,60 21,00 0,27 1963–2010

Kiskonjokeen laskee aikaisemmin mainitun Perniönjoen lisäksi Kirkkojärven kautta Metolan- ja Toijanjoki. Kirkkojärven yläpuolisia muita jokia ovat mm. Uitmuksenjoki, Kurkelanjoki ja Aneriojoki. Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen itäpuolella on hyvin paljon erikokoisia järviä ja koko vesistöalueen 217 järvestä ja lammesta suurin osa sijoittuu alueen itäosaan. Alueen korkeimmalla sijaitseva järvi on runsaan 118 metrin korkeudessa. Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen kaikki osavaluma-alueet, niiden pinta-alat ja järvisyydet on esitetty taulukossa 2.

(7)

Taulukko 3. Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalue, sen osavaluma-alueet sekä pinta-alat ja järvisyydet.

Vesistöalue Pinta-ala (km²) Järvisyys (%)

24 Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalue 1 046,91 5,67

24.01 Kiskonjoen alue 69,20 4,54

24.02 Kirkkojärven alue 150,33 10,18

24.03 Kurkelanjoen alue 194,63 10,39

24.04 Perniönjoen alue 297,54 2,04

24.05 Asteljoen valuma-alue 119,94 1,89

24.06 Hirsijärven valuma-alue 86,14 9,41

24.07 Aneriojoen valuma-alue 129,13 3,25

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella vuotuinen sadantasumma oli keskimäärin 712 mm vuosina 1971–2000 ja sadanta vaihteli 485–890 mm:n välillä. Suurin vuotuinen sadantasumma 895 mm on mitattu vuonna 2008. Kuukausisadannan maksimi oli elokuussa 2005, jolloin vettä satoi 180 mm.

Suurempia, yli 100 mm:n sademääriä on mitattu useimmiten heinä- ja syyskuun välisenä aikana.

Näiden kuukausien keskimääräiset sademäärätkin ovat yleensä olleet vuoden suurimpia.

Lumen vesiarvoja on mitattu Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella säännöllisesti kaksi kertaa kuukaudessa vuodesta 1963 lähtien. Suurimmat lumen vesiarvoluvut ovat ajoittuneet helmikuun puolesta välistä huhtikuun alkuun, jolloin lumen vesiarvot ovat vaihdelleet 0–221 mm:n välillä.

Mittauksia tehdyn ajanjakson aikana lumen vesiarvot ovat olleet suurimmat 1980-luvulla, mutta maksimiarvo 221 mm oli huhtikuun alussa vuonna 1966. Jaksolla 1963–2010 lumen vesiarvomaksimien keskiarvo on ollut 89 mm. Pienimmät lumen vesiarvot ovat olleet 2000-luvulla.

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella säännösteltäviä järviä ovat Kirkkojärvi, Hirsijärvi, Saarenjärvi ja Iso-Kisko. Kirkkojärveä ja Iso-Kiskoa säännöstellään vesivoiman tuotannon tarpeisiin ja niiden säännöstelystä vastaa Vuorilinnan Voima Oy. Koskenkosken voimalaitoksen viimeisimmän luvan on myöntänyt kreivi Karl Mannrheim 10.6.1871. Iso-Kiskon padon ja Saarenjärven luusuassa olevan Hamarinkosken padon omistaa Oyj Fiskars Abp. Kirkkojärveä säännöstellään Hålldamin ja Hirsijärveä Kaunistonkosken säännöstelypadolla. Vaikka Kaunistonkosken vesilaitoksella on vesistötoimikunnan 7.1.1953 myöntämä lupa laitoksen uudelleen rakentamiseksi, ei laitosta ole uudistettu, eikä vesilaitosta käytetä tällä hetkellä vesivoiman tuottamiseen.

Maankäyttö

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella on yhteensä viisi kuntaa, joista Salon kaupunki kattaa lähes koko vesistöalueen. Muita kuntia ovat Raasepori, Karjalohja, Lohja ja Nummipusula. Taajamat ovat kehittyneet muun muassa hyvien kulkuyhteyksien vuoksi vesistöjen äärelle. Merkittäviä taajama- alueita Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella ovat Salon kaupunkiin liittyneet Perniön, Kiskon, Suomusjärven ja Muurlan kunnat (kuva 2).

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueesta vajaa kolmannes on rakennettua aluetta tai maatalouden käytössä. Suurin osa vesistöalueesta on metsiä ja kallioita (taulukko 4, liite 2).

(8)

Taulukko 4. Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen maankäyttö (Corine 2000).

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalue Pinta-ala (ha) Osuus (%)

Metsät, avoimet kankaat ja kalliot 66 093 63

Maatalousalueet 24 328 23

Rakennetut alueet 7 058 7

Vesialueet 5 828 6

Kosteikot ja suot 1 387 1

Hietikot ja dyynit <1 <1

Yhteensä 104 693 100

Osavaluma-alueittain tarkasteltuna rakennettuja alueita on pinta-alaltaan eniten Kurkelanjoen ja Perniönjoen alueella (taulukko 5). Maatalousalueita on eniten Perniönjoen ja Asteljoen alueella.

Taulukko 5. Maankäyttö (km²) osavaluma-alueittain Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella (Corine 2000).

Osavaluma-alue Rakennetut

alueet

Maatalous- alueet

Metsät, avoimet kankaat, kalliomaat

Kosteikot, avoimet suot

Vesi- alueet

24.01 Kiskonjoen alue 4 15 47 1 3

24.02 Kirkkojärven alue 8 24 99 4 15

24.03 Kurkelanjoen alue 15 30 127 1 21

24.04 Perniönjoen alue 23 89 177 2 6

24.05 Asteljoen valuma-alue 7 44 66 <1 2

24.06 Hirsijärven valuma-alue 5 18 53 3 7

24.07 Aneriojoen valuma-alue 8 24 92 1 4

24 Kiskonjoen-Perniönjoen va 71 243 661 14 58

Vedenhankinta

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella on 87 pohjavesialuetta, joissa toimii 21 vedenottamoa (paikkatietoaineisto).

Suojelualueet

Tulvariskien alustavassa arvioinnissa tarkastellaan niitä Natura 2000 -alueita, joita on tarkasteltu vesienhoitosuunnitelmien yhteydessä (VHS Natura 2000 -alueet). Elinympäristöjen ja lajien suojeluun määriteltyjen alueiden valinnassa on otettu huomioon keskeiset yhteisön lainsäädännön, ns. luontodirektiivin (92/43/ETY) ja ns. lintudirektiivin (79/409/ETY) mukaiset suojelualueet eli Natura 2000 -alueet (Salmi & Kipinä-Salokannel 2010). Näillä Natura-alueilla on suuri luonnonsuojelullinen merkitys niillä esiintyvien suoraan vedestä riippuvaisten luontotyyppien ja lajien kannalta. Taulukossa 6 ja kuvassa 2 on esitetty Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen VHS Natura 2000 -alueet.

(9)

Taulukko 6. Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen VHS Natura 2000 -alueet (Varsinais-Suomen pintavesien toimenpideohjelma vuoteen 2015).

Aluekoodi Natura 2000 -alue Pinta-ala (ha) Pääasiallinen perustelu

FI0200010 Hyppärän harjualue 2 468 Pienvedet, mm. lähteiköt, kiiltosirppisammal

FI0200030 Omenajärvi 230 Luontotyypit, linnusto

FI0200083 Kiskonjoen vesistö 309 Jokireitti, uhanalainen laji, vimpa

FI0200120 Kiskonjoen latvavedet 56 Luontotyypit, kuuluu Kiskonjoen vesistö- kokonaisuuteen

Kulttuuriperintökohteet

Kulttuuriympäristö on käsite, jolla tarkoitetaan ympäristöä, jonka ominaispiirteet ilmentävät kulttuurin vaiheita sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta. Kulttuuriympäristö muodostuu kolmesta erilaisesta osakokonaisuudesta; rakennusperintö, kulttuurimaisema ja muinaisjäännökset.

Rakennusperintöä ovat rakennukset ja rakennetut alueet sekä erilaiset rakenteet, kuten esimerkiksi tiet ja sillat. Kulttuurimaisema on maisema, jossa ihmisen vaikutus on nähtävissä. Siinä näkyy miten ihmisen toiminta on sopeutunut ja hyödyntänyt luonnon elementtejä, maaperää, topografiaa ja ilmastoa. Kiinteät muinaisjäännökset ovat säilyneitä jälkiä muinoin eläneiden ihmisten toiminnasta (Berghäll & Pesu 2008).

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella on muinaismuistokohteita 388 kappaletta.

Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristökohteita on 22 kappaletta. Muita rakennettuja kulttuuriympäristöjä on 18 kappaletta. Suojeltuja kirkkoja on neljä kappaletta (GEO- liittymä). Valtion asetuksella suojeltuja kohteita ei alueella ole. Suomessa on seitsemän maailmanperintökohdetta, mutta niistä yksikään ei sijaitse Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella.

Linnoja ja valtakunnallisesti tärkeitä museoita ei myöskään sijaitse alueella (Museovirasto).

Tulvariskien hallinta Tulvasuojelu

Tulvasuojelulla tarkoitetaan rakenteita ja toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää tai vähentää tulvista aiheutuvia vahinkoja. Tulvasuojelutoimenpiteet ja rakenteet voidaan jakaa penkereisiin, ruoppauksiin, perkauksiin, kiinteistökohtaisiin suojauksiin, oikaisu-uomiin, tulvauomiin sekä teiden korottamisiin (Verta ym. 2010). Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella ei ole toteutettu merkittäviä tulvasuojelutoimenpiteitä.

Vesistön säännöstely

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella ei ole säännöstelyjä vesistöjä.

(10)

1.2. Uskelanjoen vesistöalue

Uskelanjoen vesistöalueen pinta-ala on 566 km², josta järvien pinta-ala on vain 3,4 km² (0,6 %).

Vesistöalueen järvet keskittyvät aivan alueen itäosaan, jossa vesistöalue rajautuu Karjaanjoen vesistöalueeseen ja tästä etelään sijaitsevaan Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueeseen. Lännessä Uskelanjoen vesistöalue rajautuu Halikonjoen vesistöalueeseen ja pohjoisessa Paimionjoen vesistöalueeseen (kuva 3).

Uskelanjoen vesistöalueen korkeimmat alueet sijaitsevat alueen itä- ja pohjoisosassa ja matalimmat alueen lounaisosassa. Vesistöalue on topografialtaan melko korkea, sillä noin puolet alueesta on 80 metrin korkeustason yläpuolella ja vain alle viidesosa on alle 50 metrissä (liite 4).

Kuva 3. Uskelanjoen vesistöalue, kunnat, merkittävimmät taajamat ja VHS Natura 2000 -alueet.

Hydrologia

Uskelanjoen vesistöalueen virtaamia ja vedenkorkeuksia seurataan yhdellä valtakunnallisella mittausasemalla, joka sijaitsee Kaukolankoskessa (HYD-Valikko).

(11)

Vesistöalueella on yhdeksän kolmannen jakovaiheen valuma-aluetta, joiden koko vaihtelee 8–152 km²:n välillä (taulukko 7). Uskelanjoen vesistöalueella on vain yksi yli 50 hehtaarin kokoinen järvi, Halkjärvi, jonka pinta-ala on 197 hehtaaria. Seuraavaksi suurin järvi, Valkee, on kooltaan 32 ha.

Uskelanjoki saa alkunsa siihen kolmesta suunnasta laskevista Rekijoesta, Terttilänjoesta ja Hitolanjoesta. Terttilänjoki alkaa vesistöalueen ainoasta järvikeskittymästä idässä. Alueen korkeimmalla sijaitseva järvi on 119 metrin korkeudessa. Uskelanjoen vesistöalueella ei ole säännösteltyjä järviä, eikä jokea säännöstellä.

Taulukko 7. Uskelanjoen vesistöalue ja sen kolmannen jakovaiheen valuma-alueet.

25 Uskelanjoen vesistöalue 566,45 0,60

25.001 Uskelanjoen alaosan alue 46,43 0,00

25.002 Uskelanjoen yläosan alue 42,79 0,00

25.003 Rekijoen valuma-alue 151,92 0,00

25.004 Kurajoen valuma-alue 72,25 0,00

25.005 Hossilankrotin valuma-alue 17,23 0,00

25.006 Syväojan valuma-alue 8,44 0,00

25.007 Terttilänjoen valuma-alue 120,83 2,54

25.008 Hitolanjoen valuma-alue 67,91 0,44

25.009 Vähäjoen valuma-alue 38,65 0,08

Uskelanjoen vesistöalueella on seurattu sadantamääriä Kaukolankosken havaintoasemalla vuosina 1969–1981. Tämän jälkeen havaintoja sadantamääristä ei ole tehty. Vuotuinen sadantasumma Uskelanjoen vesistöalueella on ollut keskimäärin 621 mm vuosina 1969–1981 ja että sadanta on vaihdellut 455–755 mm:n välillä. Suurin vuotuinen sadantasumma 755 mm saatiin vuonna 1974.

Kuukausisadannan maksimi oli syyskuussa 1978, jolloin vettä satoi 179 mm.

Lumen vesiarvoja on mitattu Uskelanjoen vesistöalueella ainoastaan vuosina 1970–1980 maaliskuun alusta huhtikuun puoleen väliin. Lumen vesiarvoluvut vaihtelivat tänä aikana 7–178 mm:n välillä. Maksimiarvo 178 mm mitattiin huhtikuun ensimmäisellä puoliskolla vuonna 1970.

Lumen vesiarvomaksimien keskiarvo oli 89 mm ja vaihteluväli oli 16–178 mm.

Vuoden 1981 jälkeisiä sadantatietoja voi tarkastella Kiskonjoen-Perniönjoen hydrologiaa tarkasteltavasta luvusta 1.1. Uskelanjoen ja Kiskonjoen-Perniönjoen sadannat eivät vesistöalueiden läheisyyden takia poikkea paljon toisistaan.

Maankäyttö

Uskelanjoen vesistöalue on Salon kaupungin ja Someron kunnan alueella. Taajamat ovat kehittyneet muun muassa hyvien kulkuyhteyksien vuoksi vesistöjen äärelle. Merkittävimmät taajamat ovat Salo, Pertteli ja Kiikala (kuva 3). Vesistöalueen maankäytöstä suurin osa on metsä- ja maatalousmaita, joita molempia on lähes yhtä paljon. Kymmenisen prosenttia pinta-alasta on rakennettuja alueita (Corine 2000 -paikkatietoaineisto, taulukko 8, liite 5).

(12)

Taulukko 8. Uskelanjoen vesistöalueen maankäyttö.

Uskelanjoen vesistöalue Pinta-ala (ha) Osuus (%) Metsät, avoimet kankaat ja kalliot 26 252 46

Vesialueet 431 1

Kosteikot ja suot 351 1

Hietikot ja dyynit 0 0

Yhteensä 56 643 100

Valuma-alueen alavimmat alueet sijaitsevat alueen lounaisosassa. Korkeimmat alueet sijaitsevat vesistöalueen itä- ja kaakkoisosassa ja ovat yli sadan metrin korkeudessa. Suurin osa vesistöalueesta on yli 50 metrin ja noin puolet on yli 70 metrin korkeudessa (liite 4).

Kolmannen jakovaiheen mukaan tarkasteltuna rakennettuja alueita on pinta-alaltaan eniten Uskelanjoen alaosan alueella ja vähiten Syväojan valuma-alueella (taulukko 9). Maatalousalueita on eniten Rekijoen, Terttilänjoen ja Kurajoen valuma-alueella.

Taulukko 9. Maankäyttö (km²) kolmannen jakovaiheen valuma-alueiden mukaan jaoteltuna Uskelanjoen vesistöalueella.

alueet

25.001 Uskelanjoen alaosan alue 13 16 17 <1 <1

25.002 Uskelanjoen yläosan alue 4 24 14 <1 <1

25.003 Rekijoen valuma-alue 8 83 58 2 <1

25.004 Kurajoen valuma-alue 5 36 32 <1 <1

25.005 Hossilankrotin valuma-alue 1 10 6 <1 0

25.006 Syväojan valuma-alue <1 5 3 0 0

25.007 Terttilänjoen valuma-alue 7 43 67 <1 3

25.008 Hitolanjoen valuma-alue 5 20 42 <1 <1

25.009 Vähäjoen valuma-alue 6 9 24 <1 <1

25 Uskelanjoen vesistöalue 51 246 263 4 4

Vedenhankinta

Uskelanjoen vesistöalueella on 85 pohjavesialuetta ja 18 toiminnassa olevaa vedenottamoa (paikkatietoaineisto).

Suojelualueet

Tulvariskien alustavassa arvioinnissa tarkastellaan niitä Natura 2000 -alueita, joita on tarkasteltu vesienhoitosuunnitelmien yhteydessä (VHS Natura 2000 -alueet). Elinympäristöjen ja lajien suojeluun määriteltyjen alueiden valinnassa on otettu huomioon keskeiset yhteisön lainsäädännön,

(13)

ns. luontodirektiivin (92/43/ETY) ja ns. lintudirektiivin (79/409/ETY) mukaiset suojelualueet eli Natura 2000 -alueet (Salmi & Kipinä-Salokannel 2010). Näillä Natura-alueilla on suuri luonnonsuojelullinen merkitys niillä esiintyvien suoraan vedestä riippuvaisten luontotyyppien ja lajien kannalta.

Uskelanjoen vesistöalueella sijaitsee kaksi vesienhoitosuunnitelman mukaista Natura 2000 -aluetta.

Nämä alueet on esitelty taulukossa 10.

Taulukko 10. Uskelanjoen vesistöalueen VHS Natura 2000 -alueet (Salmi & Kipinä-Salokannel 2010).

Aluekoodi Natura 2000 -alue Pinta-ala (ha) Pääasiallinen perustelu

FI0200010 Hyppärän harjualue 2 468 Pienvedet, mm. lähteiköt, kiiltosirppisammal

FI0200102 Rekijokilaakso 1 029 Jokireitti

Rakennusperintöä ovat rakennukset ja rakennetut alueet sekä erilaiset rakenteet, kuten esimerkiksi tiet ja sillat. Kulttuurimaisema on maisema, jossa ihmisen vaikutus on nähtävissä. Siinä näkyy miten ihmisen toiminta on sopeutunut ja hyödyntänyt luonnon elementtejä, maaperää, topografiaa ja ilmastoa. Kiinteät muinaisjäännökset ovat säilyneitä jälkiä muinoin eläneiden ihmisten toiminnasta (Berghäll & Pesu 2008).

Uskelanjoen vesistöalueella on muinaismuistokohteita 102 kappaletta. Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristökohteita on neljä kappaletta ja muita rakennettuja kulttuuriympäristöjä on seitsemän kappaletta. Rautatiesopimuskohteita on yksi aluekokonaisuus, jossa on useita yksittäisiä kohteita. Suojeltuja kirkkoja on kolme kappaletta (GEO-liittymä). Valtion asetuksella suojeltuja kohteita ei ole yhtään. Maailmanperintökohteita, linnoja tai valtakunnallisesti tärkeitä museoita ei sijaitse alueella (Museovirasto).

Tulvasuojelulla tarkoitetaan rakenteita ja toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää tai vähentää tulvista aiheutuvia vahinkoja. Tulvasuojelutoimenpiteet ja rakenteet voidaan jakaa esim.

penkereisiin, ruoppauksiin, perkauksiin, kiinteistökohtaisiin suojauksiin, oikaisu-uomiin, tulvauomiin sekä teiden korottamisiin (Verta ym. 2010). Uskelanjoen vesistöalueella ei ole toteutettu merkittäviä tulvasuojelutoimenpiteitä. Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Salon kaupunki laativat parhaillaan tulvariskien hallinnan yleissuunnittelua Salon keskusta-alueen suojaamiseksi erityisesti jääpatotulvien varalta. Suunnitelma valmistuu loppuvuonna 2011, jonka jälkeen haetaan tarvittavat luvat tulvasuojelutoimenpiteille ja toteutetaan ne.

(14)

Uskelanjoen vesistöalueella ei ole säännöstelyjä vesistöjä.

1.3. Halikonjoen vesistöalue

Halikonjoen vesistöalueen pinta-ala on 307 km², josta järvien pinta-ala on alle 0,2 km² (0,05 %).

Vesistöalue on erittäin vähäjärvinen ja sen ainoat järvet sijaitsevat alueen koillisosassa Someron ja Salon rajalla. Halikonjoen vesistöalue rajautuu pohjoisessa Paimionjoen vesistöalueeseen ja idässä Uskelanjoen vesistöalueeseen (kuva 4).

Halikonjoen vesistöalueen korkeimmat alueet sijaitsevat alueen pohjoisosassa ja itäosassa sekä matalimmat alueen lounaisosassa. Noin puolet alueesta on 75 metrin korkeustason alapuolella.

Vesistöalueen ainoat järvet sijaitsevat 97 metrin korkeudessa (liite 7).

Kuva 4. Halikonjoen vesistöalue, kunnat ja merkittävimmät taajamat. Vesistöalueella ei ole VHS Natura 2000 -alueita.

(15)

Hydrologia

Halikonjoen vesistöalueella ei ole virtaamien ja vedenkorkeuksien seuranta-asemia (HYD-Valikko).

Vesistöalueella on viisi kolmannen jakovaiheen valuma-aluetta, joiden koko vaihtelee 35–107 km²:n välillä (taulukko 11). Halikonjoen vesistöalueella ei ole yhtään 50 hehtaarin tai sitä suurempaa järveä. Alueen kahdesta järvestä suurempi, Nummijärvi, on kooltaan vain 13 hehtaaria.

Halikonjoki saa alkunsa Kuusjoen ja Vaskionjoen yhtymäkohdasta. Halikonjoen vesistöalueella ei ole säännösteltyjä järviä eikä jokea säännöstellä.

Taulukko 11. Halikonjoen vesistöalue ja sen kolmannen jakovaiheen valuma-alueet.

26 Halikonjoen vesistöalue 306,57 0,15

26.001 Halikonjoen alaosan alue 73,51 0,01

26.002 Kuusjoen alaosan alue 35,07 0,00

26.003 Kuusjoen yläosan valuma-alue 38,38 0,15

26.004 Vaskionjoen valuma-alue 106,64 0,00

26.005 Viepjoen valuma-alue 52,97 0,00

Halikonjoen vesistöalueella ei ole havaintoasemaa sademäärien ja lumen vesiarvon seurantaa varten (HYD-Valikko). Lähekkäisten vesistöalueiden sademäärien ja lumen vesiarvojen välillä ei ole suurta eroa ja läheisen Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen sademäärät ja lumen vesiarvoja on kuvattu luvussa 1.1.

Maankäyttö

Halikonjoen vesistöalue sijaitsee suurimmaksi osaksi Salon kaupungin alueella, mutta osin myös Paimion kaupungin sekä Marttilan, Koski Tl:n ja Someron kuntien alueella. Merkittäviä taajamia ovat Halikko, Märynummi, Vaskio ja Kuusjoki. Vesistöalueen maankäytöstä runsas puolet on metsiä, avoimia kankaita ja kallioita. Nelisenkymmentä prosenttia pinta-alasta on maatalousmaita ja seitsemän prosenttia on rakennettuja alueita (Corine 2000 -paikkatietoaineisto, taulukko 12, liite 8).

Taulukko 12. Halikonjoen vesistöalueen maankäyttö.

Halikonjoen vesistöalue Pinta-ala (ha) Osuus (%) Metsät, avoimet kankaat ja kalliot 15 901 52

Vesialueet 76 <1

Hietikot ja dyynit <1 <1

Yhteensä 30 660 100

(16)

Valuma-alueen alavimmat alueet sijaitsevat alueen lounaisosassa. Korkeimmat, pienialaiset alueet sijaitsevat noin 110 metrissä. Vain alle kolmannes vesistöalueesta on 60 metrin korkeustason alapuolella (liite 7).

Kolmannen jakovaiheen mukaan tarkasteltuna rakennettuja alueita on pinta-alaltaan eniten Halikonjoen alaosan alueella ja vähiten Kuusjoen alaosan alueella (taulukko 13). Maatalousalueita on eniten Vaskionjoen ja Halikonjoen alaosan valuma-alueilla.

Taulukko 13. Maankäyttö (km²) kolmannen jakovaiheen valuma-alueiden mukaan jaoteltuna Halikonjoen vesistöalueella.

alueet

26.001 Halikonjoen alaosan alue 9 28 36 <1 <1

26.002 Kuusjoen alaosan alue 2 13 19 <1 <1

26.003 Kuusjoen yläosan valuma-alue 3 23 12 <1 <1

26.004 Vaskionjoen valuma-alue 4 34 65 4 <1

26.005 Viepjoen valuma-alue 3 24 26 <1 <1

26 Halikonjoen vesistöalue 21 121 159 5 <1

Vedenhankinta

Halikonjoen vesistöalueella on 16 pohjavesialuetta ja kuusi toiminnassa olevaa vedenottamoa.

Suojelualueet

Tulvariskien alustavassa arvioinnissa tarkastellaan niitä Natura 2000 -alueita, joita on tarkasteltu vesienhoitosuunnitelmien yhteydessä (VHS Natura 2000 -alueet). Elinympäristöjen ja lajien suojeluun määriteltyjen alueiden valinnassa on otettu huomioon keskeiset yhteisön lainsäädännön, ns. luontodirektiivin (92/43/ETY) ja ns. lintudirektiivin (79/409/ETY) mukaiset suojelualueet eli Natura 2000 -alueet (Salmi & Kipinä-Salokannel 2010). Näillä Natura-alueilla on suuri luonnonsuojelullinen merkitys niillä esiintyvien suoraan vedestä riippuvaisten luontotyyppien ja lajien kannalta.

Halikonjoen vesistöalueella ei sijaitse yhtään vesienhoitosuunnitelman mukaista Natura 2000 - aluetta.

Rakennusperintöä ovat rakennukset ja rakennetut alueet sekä erilaiset rakenteet, kuten esimerkiksi tiet ja sillat. Kulttuurimaisema on maisema, jossa ihmisen vaikutus on nähtävissä. Siinä näkyy

(17)

miten ihmisen toiminta on sopeutunut ja hyödyntänyt luonnon elementtejä, maaperää, topografiaa ja ilmastoa. Kiinteät muinaisjäännökset ovat säilyneitä jälkiä muinoin eläneiden ihmisten toiminnasta (Berghäll & Pesu 2008).

Halikonjoen vesistöalueella on muinaismuistokohteita 61 kappaletta. Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä on neljä kappaletta ja muita rakennettuja kulttuuriympäristöjä on kaksi kappaletta (GEO-liittymä). Suojeltuja kirkkoja on myös kaksi kappaletta, mutta valtion asetuksella suojeltuja kohteita ei ole yhtään kappaletta. Maailmanperintökohteita, linnoja tai valtakunnallisesti tärkeitä museoita ei alueella sijaitse (Museovirasto).

penkereisiin, ruoppauksiin, perkauksiin, kiinteistökohtaisiin suojauksiin, oikaisu-uomiin, tulvauomiin sekä teiden korottamisiin (Verta ym. 2010). Halikonjoen vesistöalueella ei ole toteutettu merkittäviä tulvasuojelutoimenpiteitä.

Halikonjoen vesistöalueella ei ole säännöstelyjä vesistöjä.

1.4. Sauvonjoen valuma-alue

Sauvonjoen valuma-alueen pinta-ala on 113 km², josta järvien pinta-ala on 0,8 km² (0,73 %).

Erittäin vähäjärvisen valuma-alueen ainoat järvet sijaitsevat alueen keski- ja eteläosassa.

Sauvonjoen valuma-alue rajautuu pohjoisessa Paimionjoen ja Halikonjoen vesistöalueisiin sekä lännessä ja idässä rannikon pieniin valuma-alueisiin (kuva 5).

Sauvonjoen valuma-alueen korkeimmat alueet sijaitsevat alueen koillisosassa ja matalimmat alueen lounaisosassa. Lähes koko valuma-alue on 70 metrin korkeustason alapuolella. Valuma-alueen järvet sijaitsevat 22 metrissä tai sen alapuolella (liite 10).

(18)

Kuva 5. Sauvonjoen valuma-alue, alueen kunnat ja merkittävimmät taajamat. Valuma-alueella ei ole VHS Natura 2000 -alueita.

Hydrologia

Sauvonjoen valuma-alueella ei ole virtaamien ja vedenkorkeuksien seuranta-asemia (HYD- Valikko). Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen lumen vesiarvoja käyttäen Sauvonjoen valuma- alueen ylivirtaama kerran 20 vuodessa toistuvassa ylivirtaamassa HQ1/20 on 15,9 m³/s ja HQ1/100 on 18,9 m³/s (Kaitera 1949).

Valuma-alueella ei ole yhtään 50 hehtaarin tai sitä suurempaa järveä. Alueen järvien pinta-ala vaihtelee 7–38 hehtaarin välillä. Taulukossa 13 on esitetty rannikon pienten valuma-alueiden pinta- alat ja järvisyys.

Sauvonjoen nimi vaihtuu yläjuoksulla ensin Poutajoeksi ja sitten Vainionojaksi. Sauvonjoen valuma-alueella ei ole säännösteltyjä järviä, eikä jokea säännöstellä.

Sauvonjoen valuma-alueella ei ole havaintoasemaa sademäärien ja lumen vesiarvon seurantaa varten. Lähimmät vesistöalueet, joilta on havaintoja, ovat Aurajoen ja Kiskonjoen vesistöalueet.

Kuvaus Aurajoen ja Kiskonjoen vesistöalueiden sadannasta ja lumen vesiarvoista kuvataan Halikonjoen vesistöalueen hydrologiassa.

(19)

Maankäyttö

Sauvonjoen valuma-alue sijaitsee suurimmaksi osaksi Paimion kaupungin ja Sauvon kunnan alueella. Pieni osa on myös Salon kaupungin alueella. Merkittävimmät taajamat ovat Sauvo ja Paimion kaupungin itäosa (kuva 5). Vesistöalueen maankäytöstä runsas puolet on metsiä, avoimia kankaita ja kallioita. Yli kolmannes pinta-alasta on maatalousmaita ja seitsemän prosenttia on rakennettuja alueita (Corine 2000 -paikkatietoaineisto, taulukko 14, liite 11).

Taulukko 14. Sauvonjoen valuma-alueen maankäyttö.

Sauvonjoen valuma-alue Pinta-ala (ha) Osuus (%) Metsät, avoimet kankaat ja kalliot 6 566 58

Rakennetut alueet 789 7

Vesialueet 44 <1

Yhteensä 11 284 100

Vedenhankinta

Sauvonjoen vesistöalueella on 14 pohjavesialuetta ja yksi toiminnassa oleva vedenottamo.

Suojelualueet

Sauvonjoen valuma-alueella ei sijaitse yhtään vesienhoitosuunnitelman mukaista Natura 2000 - aluetta.

Rakennusperintöä ovat rakennukset ja rakennetut alueet sekä erilaiset rakenteet, kuten esimerkiksi tiet ja sillat. Kulttuurimaisema on maisema, jossa ihmisen vaikutus on nähtävissä. Siinä näkyy miten ihmisen toiminta on sopeutunut ja hyödyntänyt luonnon elementtejä, maaperää, topografiaa ja

(20)

ilmastoa. Kiinteät muinaisjäännökset ovat säilyneitä jälkiä muinoin eläneiden ihmisten toiminnasta (Berghäll & Pesu 2008).

Sauvonjoen valuma-alueella on muinaismuistokohteita 53 kappaletta. Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä on neljä kappaletta ja muita rakennettuja kulttuuriympäristöjä on yksi kappale. Suojeltuja kirkkoja on niin ikään yksi kappale, mutta valtion asetuksella suojeltuja kohteita ei ole yhtään (GEO-liittymä). Maailmanperintökohteita, linnoja tai valtakunnallisesti tärkeitä museoita ei myöskään alueella sijaitse (Museovirasto).

penkereisiin, ruoppauksiin, perkauksiin, kiinteistökohtaisiin suojauksiin, oikaisu-uomiin, tulvauomiin sekä teiden korottamisiin (Verta ym. 2010). Sauvonjoen valuma-alueella ei ole toteutettu merkittäviä tulvasuojelutoimenpiteitä. Lounais-Suomen ympäristökeskus on laatinut Sauvonjoen alaosalle tulvasuojelusuunnitelman vuonna 2007 (Sallmen 2007).

Sauvonjoen valuma-alueella ei ole säännöstelyjä vesistöjä.

1.5. Pienet rannikkoalueet

Tässä kappaleessa käsitellään rannikkoaluetta, joka on alttiina meriveden nousulle sekä rannikon valuma-alueita, jotka ovat alle 100 km² kokoisia. Tarkastelussa olevat alueet koostuvat yhteensä kymmenestä valuma-alueesta, joiden kokonaispinta-ala on 318 km² (kuva 6). Valuma-alueiden koko vaihtelee 9–84 km² välillä. Kaksi valuma-aluetta on kooltaan yli 50 km².

Rannikkoalueen korkeimmat alueet sijaitsevat Paimionlahden pohjoispuolisen alueen pohjoisosassa sekä Paimionlahden eteläpuolisen alueen eteläosassa ja pohjoisosassa lähellä Paimionlahden perukkaa. Matalimmat alueet sijaitsevat länsi-osassa rannikon läheisyydessä (liite 13).

(21)

Kuva 6. Rannikkoalue, alueen kunnat, merkittävimmät taajamat ja VHS Natura 2000 -alueet.

Hydrologia

Rannikon pienillä valuma-alueilla sijaitsee useita pienempiä uomia ja seitsemän yli 50 hehtaarin kokoista järveä, joista suurimmat ovat Makarlanjärvi (147 ha) ja lähes samankokoinen Hamarijärvi (144 ha) (taulukko 15). Alle 50 hehtaarin kokoisia järviä on kahdeksan kappaletta, jotka ovat kooltaan 4–19 ha. Järvisyys alueella on 2 % eli järvien yhteenlaskettu pinta-ala on noin 6,5 km². Taulukossa 16 on esitetty pienten valuma-alueiden pinta-alat ja järvisyydet.

Rannikkoalueella ei ole käytössä jatkuvan vedenkorkeuden tai virtaaman mittausasemia. Rannikon valuma-alueilla ei myöskään ole havaintoasemaa sademäärien ja lumen vesiarvon seurantaa varten.

Lähimmät vesistöalueet, joilta on havaintoja, ovat Aurajoen ja Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueet. Kuvaus Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueiden sadannasta ja lumen vesiarvoista kuvataan Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueen hydrologiassa luvussa 1.1.

(22)

Taulukko 15. Rannikkoalueen suurimmat järvet (>50 ha).

Järven nimi Pinta-ala (ha)

Makarlanjärvi 147

Hamarijärvi 144

Puolakkajärvi 72

Lehmijärvi 63

Sahajärvi 61

Matildanjärvi 57

Kirakanjärvi 51

Taulukko 16. Rannikon pienet valuma-alueet.

82.016 Kirakkaojan valuma-alue 30,74 1,89

82.018 Makarlanjärven valuma-alue 18,60 7,80

82.020 Matildanjärven valuma-alue 10,31 12,51

82.022 Sahajärven valuma-alue 14,18 4,44

82.024 Hamarinjärven valuma-alue (bif. Sahaj.) 21,41 11,16

82.028 Purilanjoen valuma-alue 82,96 0,13

82.030 Karviaistenojan valuma-alue 11,44 0,00

82.032 Topjoen valuma-alue 9,21 0,00

82.033 Ruonanjoen valuma-alue 84,34 0,01

82.037 Vallerinnanojan valuma-alue 35,03 0,00

Maankäyttö

Rannikon valuma-alueet ovat Salon ja Paimion kaupunkien sekä Sauvon kunnan alueella (kuva 6).

Merkittävimmät taajamat ovat Mathildedal, Teijo ja Halikon asema (kuva 6). Taajamat ovat kehittyneet muun muassa hyvien kulkuyhteyksien vuoksi vesistöjen äärelle. Noin 60 % vesistöalueen pinta-alasta on metsämaata ja suota (taulukko 17). Rakennettuja ja maatalousalueita on lähes 40 % (Corine 2000 -paikkatietoaineisto, liite 14).

Taulukko 17. Maankäyttö rannikkoalueella.

Rannikon valuma-alueet Pinta-ala (ha) Osuus (%) Metsät, avoimet kankaat ja kalliot 25 477 59

Vesialueet 665 2

Yhteensä 43 110 100

(23)

Valuma-alueittain tarkasteltuna rakennettuja alueita ja myös maatalousalueita on pinta-alaltaan eniten Purilanjoen, Ruonanjoen ja Vallerinnanojan valuma-alueilla. (taulukko 18).

Taulukko 18. Maankäyttö (km²) rannikon pienillä valuma-alueilla.

alueet

82.016 Kirakkaojan valuma-alue 1,67 9,91 18,35 0,21 0,60

82.018 Makarlanjärven valuma-alue 1,24 5,38 10,60 0,21 1,18

82.020 Matildanjärven valuma-alue 0,72 0,01 7,69 0,55 1,34

82.022 Sahajärven valuma-alue 0,71 0,87 10,75 1,25 0,61

82.024 Hamarinjärven valuma-alue (bif. Sahaj.) 1,20 0,42 16,44 1,02 2,32

82.028 Purilanjoen valuma-alue 5,87 32,20 44,58 0,19 0,12

82.030 Karviaistenojan valuma-alue 0,54 3,46 7,42 0,00 0,02

82.032 Topjoen valuma-alue 0,24 2,03 6,90 0,05 0,00

82.033 Ruonanjoen valuma-alue 3,99 31,04 49,12 0,18 0,02

82.037 Vallerinnanojan valuma-alue 2,19 15,54 17,25 0,05 0,00

Vedenhankinta

Rannikkoalueella on 40 pohjavesialuetta ja kaksi pohjavesipistettä. Toiminnassa olevia pohjavedenottamoita on kahdeksan kappaletta.

Suojelualueet

Rannikkoalueella on yksi vesienhoitosuunnitelman mukainen Natura 2000 -alue. Teijon ylänkö (FI0200086) on suojeltu luontotyyppien, mm. lähteikköjen, perusteella. Natura-alueen pinta-ala on 3 457 hehtaaria (Salmi & Kipinä-Salokannel 2010).

Rakennusperintöä ovat rakennukset ja rakennetut alueet sekä erilaiset rakenteet, kuten esimerkiksi tiet ja sillat. Kulttuurimaisema on maisema, jossa ihmisen vaikutus on nähtävissä. Siinä näkyy

(24)

miten ihmisen toiminta on sopeutunut ja hyödyntänyt luonnon elementtejä, maaperää, topografiaa ja ilmastoa. Kiinteät muinaisjäännökset ovat säilyneitä jälkiä muinoin eläneiden ihmisten toiminnasta (Berghäll & Pesu 2008).

Rannikkoalueella muinaismuistokohteita on 77 kappaletta. Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristökohteita on yhdeksän kappaletta ja muita rakennettuja kulttuuriympäristöjä, edellisten kanssa osin samoja, on 8 kappaletta. Valtion asetuksella suojeltuja kohdekokonaisuuksia on kaksi kappaletta (GEO-liittymä). Rannikon valuma-alueilla ei ole yhtään suojeltua kirkkoa. Myöskään muita tulvan kannalta historiallisesti arvokkaita kohteita, kuten linnoja tai valtakunnallisesti tärkeitä museoita ei alueella sijaitse (Museovirasto).

penkereisiin, ruoppauksiin, perkauksiin, kiinteistökohtaisiin suojauksiin, oikaisu-uomiin, tulvauomiin sekä teiden korottamisiin (Verta ym. 2010). Rannikkoalueella ei ole toteutettu merkittäviä tulvasuojelutoimenpiteitä.

Rannikon valuma-alueilla ei ole säännösteltyjä vesistöjä.

(25)

2. Kokemukset tulvista

2.1. Toteutuneet tulvat

Tulvista aiheutuneita vahinkoja on kirjattu pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto- järjestelmään (PRONTO) vuodesta 1996 lähtien. Tämän tilastoidun jakson aikana Kiskonjoen- Perniönjoen vesistöalueella tapahtuneita tulvavahinkoja on kirjattu vuonna 2005 tammikuussa ja Uskelanjoen vesistöalueella vuonna 2003 heinäkuussa ja elokuussa, vuonna 2004 kesäkuussa, elokuussa, syyskuussa ja joulukuussa sekä vuonna 2005 elokuussa ja tammikuussa. Halikonjoen vesistöalueella tulvavahinkoja on kirjattu tapahtuneen vuonna 2008 elokuussa.

Tulvatilanteita on ollut eniten Salon kaupunkialueella. Tulvien aiheuttamista vahingoista yleisimpiä ovat olleet veden tulvimiset kellareihin. Vakavin viimeaikainen tulvatilanne sattui huhtikuun alussa 2010 Salossa, missä kevättulvan yhteydessä tapahtunut jäiden lähtö aiheutti jääpadon Uskelanjokeen Salon keskustan kohdalle. Jääpatoa purettiin kaivinkoneilla sekä räjäyttämällä ja suurilta vahingoilta vältyttiin. Vesi tulvi lähinnä sadevesiviemäreiden kautta noin kymmenen kiinteistön kellareihin ja jäät runtelivat puiston penkkejä ja valopylväitä. Kokonaisvahingoiksi on arvioitu noin 20 000–50 000 euroa.

Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueella Perniössä sattui vakava hulevesitulva vuoden 2010 toukokuussa. Tilanne syntyi, kun poikkeuksellisen voimakas ja lyhytkestoinen, arviolta harvemmin kuin kerran sadassa vuodessa tapahtuva, rankkasade nosti Perniön taajamassa olevan Pesälammen veden pinnan padon yli. Rankkasateen seurauksena Perniön taajamaan syntyi satojen tuhansien eurojen vahingot.

Rannikkoalueella ja Sauvonjoen valuma-alueella ei ole rekisteröity tapahtuneita tulvavahinkoja.

Taulukossa 19 on esitetty keskeisten vesistöjen suurimpia havaittuja vedenkorkeuksia ja virtaamia.

Meritulvat ovat pääsääntöisesti matalapainemyrskyjen aiheuttamia ja siten tulvat ovat yhteydessä myös tuulen aiheuttamiin vahinkoihin. Voimakkaimmat myrskyt esiintyvät syksyllä ja talvella, jolloin matalapaineetkin ovat voimakkaita. Meritulvan vahinkoja voidaan erotella tuulen aiheuttamista vahingoista tarkastelemalla pelkästään vedenkorkeutta, mutta käytännössä tarkastelu ei kerro koko totuutta vahingoista (Kahma ym. 1998).

Myrskyn aiheuttamista merivesitulvavahingoista ei ole rekisteröityä tietoa Kiskonjoen-Perniönjoen, Uskelanjoen ja Halikonjoen edustan rannikkoalueella. Turun mareografin mukaan merivesi on noussut vuosien 1996–2005 aikana yli metrin teoreettisesta keskivedestä vuosina 1999, 2002, 2004 ja 2005. Todennäköisesti merivesi on ollut korkealla myös vuonna 2007, jolloin meriveden uutisoitiin nousseen Turussa yli metrin (Myrskyvaroitus.com). Korkeimmillaan merivesi oli Turussa tammikuussa 2005, jolloin se oli 130 cm yli teoreettisen keskiveden (N60 -järjestelmässä +117 cm).

(26)

Taulukko 19. Suurimpia havaittuja vedenkorkeuksia (HW) ja virtaamia (HQ) Kiskonjoen- Perniönjoen, Uskelanjoen ja Halikonjoen vesistöalueilla (HYD-valikko).

Vesistö 1966 1970 1980 1994 2004 2005 2010 HW (N60 +m)

Hirsijärvi - - - - 49,03 49,01 49,11

Kirkkojärvi - - - - 27,23

Iso-Kisko - - - - 34,00 34,05 33,82

Omenajärvi - - - - 66,68 66,56 66,67

Saarenjärvi - - - - 16,54 17,04 17,12

HQ (m³/s)

Kiskonjoki 70,00 43,00 34,00 23,00 16,50 32,00 33,00 Uskelanjoki - 94,00 140,00 98,00 54,00 105,00 78,00

2.2. Arvio vastaavien tulvien vaikutuksista nykytilanteessa

Tiedossa olevista tulvista, ei ole aiheutunut laajamittaisia vahinkoja. Korkeimmat merivedenkorkeudet on havaittu 2000-luvulla. Meren rantojen maankäytössä ei ole viime vuosina tapahtunut merkittäviä muutoksia. Aiemmin toteutuneiden merivesitulvien vaikutukset nykytilanteessa olisivat samaa suuruusluokkaa kuin 2000-luvun merivesitulvien vaikutukset ovat olleet.

Vuoden 1966 kevättulva oli Varsinais-Suomessa poikkeuksellisen suuri. Kiskonjoessa mitatut virtaamat vastasivat laskennalliselta toistuvuudeltaan jopa noin kerran tuhannessa vuodessa toistuvaa tulvaa. Laskentaan sisältyy kuitenkin paljon epävarmuutta mm. lyhyen havaintoaikasarjan ja mahdollisten mittavirheiden vuoksi. Kevään 1966 tulvista ei ole niiden poikkeuksellisuudesta huolimatta raportoitu mittavia vahinkoja. Vuoden 1966 kevättulvan toistuessa nykytilanteessa olisivat vahingot todennäköisesti suuremmat kuin tuolloin. Vastaava tulva uhkaisi kastella Kiskonjoen-Perniönjoen, Uskelanjoen, Halikonjoen ja Sauvonjoen valuma-alueilla yhteensä lähes 150 asuinrakennusta ja lähes 900 muuta rakennusta (ks. luku 3.6.).

(27)

3. Mahdolliset tulevaisuuden tulvat ja tulvariskit

3.1. Ilmastonmuutoksen vaikutus

Lämpötilan arvioidaan vuosisadan loppuun mennessä kasvavan 3–7 °C ja sadannan lisääntyvän 13–

26 %. Nämä muutokset tulevat vaikuttamaan tulviin. Ilmastonmuutoksen vaikutusta hydrologiaan on arvioitu Suomen ympäristökeskuksessa Vesistömallijärjestelmällä. Laskelmat on tehty jaksoille 2010–2039 ja 2070–2099. Referenssijaksona on käytetty vuosia 1971–2000. Koko Suomen kattavaa arviointia ilmastonmuutoksen vaikutuksista ei ole toistaiseksi tehty, vaan tällä hetkellä arvioita on tehty 67 kohteelle eri puolille Suomea. Koska Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöalueelle ei ole tehty omia laskelmia, käytetään tässä arviossa viereisen, maankäytöltään samantapaiselle Karjaanjoen vesistöalueelle tehtyjä laskentoja. Halikonjoen vesistöalueelle voidaan soveltaa viereisen Uskelanjoen vesistöalueen laskelmia. Ilmastonmuutokseen liittyy vielä huomattavia epävarmuuksia, joten tuloksia ei voida käyttää yksityiskohtaiseen arviointiin (Ruosteenoja & Jylhä 2007, Veijalainen 2009).

Kahdestakymmenestä skenaariosta on arvioitu kerran sadassa vuodessa tapahtuvan tulvan suuruus.

Uskelanjoen ja Halikonjoen vesistöalueilla pienimpien tulvien lukumäärän arvioidaan tässä skenaariossa vähenevän vuosina 2010–2039, ja suurimpien tulvien lukumäärän ennustetaan pysyvän ennallaan. Keskimääräisten tulvien määrässä ei ennusteta tapahtuvan muutosta (±10 %).

Karjaanjoen (Kiskonjoen-Perniönjoen) vesistöalueella pienimpien, suurimpien sekä keskimääräisten tulvien arvioidaan pysyvän ennallaan.

Vuosina 2070–2099 pienimpien, suurimpien ja keskimääräisten tulvien lukumäärän arvioidaan Uskelanjoen vesistöalueella pienevän. Karjaanjoen (Kiskonjoen-Perniönjoen) vesistöalueella puolestaan suurimpien ja keskimääräisten tulvien ennustetaan kasvavan ja pienimpien tulvien pysyvän ennallaan. Mediaaniskenaarion mukaan vuosina 2070–2099 tulvat tulevat Uskelanjoen vesistöalueella painottumaan entistä enemmän muihin vuodenaikoihin kuin kevääseen (<40 %).

Karjaanjoen (Kiskonjoen-Perniönjoen) vesistöalueella tulvat tulevat ajoittumaan enimmillään 40 % todennäköisyydellä kevääseen, kun ne referenssijakson (1971–2000) aikana ovat ajoittuneet kevääseen vähintään 60 % todennäköisyydellä (Veijalainen 2009).

Merenpinnan nousuksi on arvioitu IPCC:n viimeisimmän skenaarion (neljäs arviointiraportti 2007) mukaan 18–59 cm vuoteen 2100 mennessä (enimmillään 17 cm tätä enemmän, jos otetaan huomioon jäätiköiden sulamisen kiihtyminen). Raporttia on arvosteltu siitä, ettei siinä oteta huomioon jäätiköiden sulamisesta aiheutuvia mahdollisia dynaamisia muutoksia. Ilmatieteen laitos on tehnyt laajan kirjallisuushaun tieteellisesti julkaistuista skenaarioista. Julkaisuissa esitetyt skenaariot vaihtelevat n. 10 cm:n noususta jopa 200 cm:n nousuun. Asiantuntija-arvioon perustuva painotettu keskiarvo on 50–60 cm:n nousu. Myös myrskyjen lisääntyminen lisää merivesitulvia.

Kvantitatiivisia tuloksia tai arvioita ei kuitenkaan ole saatavilla myrskyjen vaikutuksista tulviin Suomen rannikoilla (Tulvariskityöryhmän raportti 2009).

Grönlannin jäätikön täydellinen sulaminen aiheuttaisi valtamerien pinnan keskimääräisen seitsemän metrin nousun. Nousu ei kuitenkaan jakautuisi tasaisesti eri merialueille muun muassa siksi, että suuren jäämassan sulaminen vaikuttaa laskelmien mukaan painovoimakenttään. Grönlannin jäätiköiden sulamisen aiheuttama nousu Suomen rannikolla olisi selvästi pienempi kuin seitsemän metriä. Lisäksi jäätikön täydellinen sulaminen on hidas prosessi joka vaatii useita satoja vuosia (IPCC 2007, Tulvariskityöryhmän raportti 2009).