Asuminen ja hyvinvointi : Haastavia asumistilanteita kokeneiden nuorten aikuisten kokemuksia

(1)

Iisa Suvela

Asuminen ja hyvinvointi

Haastavia asumistilanteita kokeneiden nuorten aikuisten kokemuksia

Metropolia Ammattikorkeakoulu Sosionomi

Sosiaalialan tutkinto-ohjelma Opinnäytetyö

29.3.2021

(2)

Tekijä Iisa Suvela

Otsikko Asuminen ja hyvinvointi – Haastavia asumistilanteita kokeneiden nuorten aikuisten kokemuksia

Sivumäärä 43 sivua + 4 liitettä

Aika 29.3.2021

Tutkinto Sosionomi (AMK)

Tutkinto-ohjelma Sosiaalialan tutkinto-ohjelma

Ohjaajat Lehtori Katja Ihamäki

Lehtori Taina Valkeapää

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan asumisen merkitystä koettuun hyvinvointiin sekä sitä, miten haastava asumistilanne vaikuttaa hyvinvoinnin kokemukseen. Opinnäytetyössä haastateltiin viittä 22–28-vuotiasta pääkaupunkiseudulla itsenäisesti asuvaa nuorta aikuista. Haastateltavilla oli aiemmin ollut haastava asumistilanne, kuten asunnottomuutta.

Haastatteluiden avulla tuotiin esiin nuorten kokemuksia asumisesta ja hyvinvoinnista sekä syitä haastavaan asumistilanteen syntymiseen.

Opinnäytetyön työelämäkumppanina toimi Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry, joka on Nuorisoasuntoliitto ry:n paikallisyhdistys. Yhdistys toimii pääkaupunkiseudulla Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kirkkonummella. Yhdistyksen tavoitteena on parantaa alle

30-vuotiaiden nuorten asumisoloja tarjoamalla tiedotus- ja edunvalvontatyötä,

asumisneuvontaa ja -ohjausta, talousohjausta, koulutustoimintaa, asukastoimintaa sekä ryhmätoimintaa. Opinnäytetyön avulla työelämäkumppani sai lisää tietoa nuorten aikuisten asumisen ja hyvinvoinnin kokemuksista sekä niitä uhkaavista tekijöistä. Haastavan

asumistilanteen syntymiseen johtavien tekijöiden tunnistaminen auttaa yhdistystä kehittämään toimintaansa.

Asumista ja hyvinvointia tarkastellaan tässä työssä nuorten kokemusten kautta.

Hyvinvoinnin viitekehyksenä toimii Amartya Senin ja Martha Nussbaumin

toimintavalmiusajattelu. Toimintavalmiusajattelu perustuu ajatukseen siitä, että jokaisella ihmisellä tulisi olla ihmisarvoon perustuvat edellytykset ja mahdollisuudet, elää ja tehdä valintoja elämässään. Tämän opinnäytetyön haastattelukysymykset pohjautuvat kyseiseen teoriaan. Nuorten haastavan asumistilanteen syntymistä tarkasteltiin tässä työssä

asumishistorian kautta. Tarkastelun viitekehyksenä toimi David Claphamin asumisen polkujen kehys. Kehyksessä asumista tarkastellaan sosiaalisena ilmiönä, jossa näkyvät niin asumishistoria kuin yhteiskunnan rakenteet. Tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen.

Haastatteluaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla ja analysoitiin sisällönanalyysin menetelmällä.

Haastatellut nuoret näkivät itsenäistymisen osana aikuiseksi kasvamista ja vastuunottoa.

Asunto nähtiin tilana toteuttaa omia tapoja ja toiveita. Nuoret kokivat asumisen

hyvinvointinsa pääsääntöisesti melko hyväksi. Jaksamisen ja mielenterveyden haasteet näkyivät sekä koetussa hyvinvoinnissa että asumishistoriassa. Opinnäytetyö toteutettiin koronapandemian aiheuttamien poikkeusolojen aikana. Tällä on voinut olla vaikutusta opinnäytetyössä esitettyihin tuloksiin. Nuorten asumispolkuja tutkimalla voidaan ymmärtää paremmin haastavan asumistilanteen merkitystä nuorten koettuun hyvinvointiin.

Haastavan asumistilanteen syntymiseen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen on tärkeää itsenäistyvien nuorten kanssa työskennellessä. Haastatteluissa esiin nousseet

mielenterveyden sekä jaksamisen haasteet tulisi huomioida nuorten asumisessa entistä paremmin.

Avainsanat nuoret aikuiset, haastava asumistilanne, hyvinvointi

(3)

Author Iisa Suvela

Title Well-being in housing: Housing pathways of young adults Number of Pages 43 pages + 4 appendices

Date 29^th of March 2021

Degree Bachelor of Social Services Degree Programme Social Services

Instructors Katja Ihamäki, Senior Lecturer Taina Valkeapää, Senior Lecturer

The purpose of this Bachelor’s thesis was to examine how young adults experience well-being in their housing in the present. Secondly, this thesis examines what kind of housing difficulties young adults have faced in their housing pathway pursuing

independent living. And thirdly, this study examines how young adults experience well-being in their housing currently, in comparison to the difficult housing situation.

Working life partner in this thesis was the Finnish Youth Housing Association in Helsinki Region. The local association is working around the Metropolitan area of Helsinki, Vantaa, Espoo and Kirkkonummi. The main goal of the local association is to improve living

conditions of young adults in the Metropolitan area providing services such as housing advice and leisure-time activities.

This Bachelor’s thesis was a qualitative study. Data for this study was collected by using semi-structured thematic interview method. Five independently living young adults were interviewed on their housing and well-being. In this study, well-being is perceived as a subjective experience. As a theoretical frame of reference on well-being Martha Nussbaum’s take on Amartya Sen´s Capability Approach was used. M. Nussbaum has created a list of ten essential capabilities that all dignified humans should be capable to pursue if they will. Second frame of reference in this thesis is David Clapham’s Housing Pathways Approach. In this framework, housing is viewed as a social phenomenon that includes one’s housing history and experiences.

The results showed that independent living is viewed as an important step to adulthood and being responsible of one´s own life. Apartment is seen as a place to implement one’s own habits and accomplish wishes. Well-being in housing is in general good, although challenges in mental health are seen throughout the housing path. Results indicate that housing pathways may help to understand what signification housing difficulties have on the well-being of young adults. It is also important that well-being and mental health are recognized in youth housing in general.

Keywords Young adults, housing difficulties, well-being

(4)

Sisällys

Johdanto 1

1 Nuoret aikuiset ja asuminen 2

1.1 Asumisen polkuja 5

1.2 Nuorten asunnottomuus 7

2 Nuorten aikuisten hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä 8

3 Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys 10

3.1 Asumispolkujen viitekehys 10

3.2 Toimintavalmiusajattelu 12

4 Opinnäytetyön tausta ja tavoite 14

5 Työelämän yhteistyökumppani ja kohderyhmän rajaus 15

6 Menetelmällinen ratkaisu 16

7 Aineiston keruu 18

8 Aineiston analyysi 19

9 Opinnäytetyön eettisyys 21

10 Tulokset 22

10.1 Haastavan asumistilanteen syntymisen tekijät 22 10.2 Koettu hyvinvointi asumistilanteen muuttuessa 28 10.3 Kokemuksia hyvinvointia heikentävistä tekijöistä 30 10.4 Kokemuksia hyvinvointia ylläpitävistä tekijöistä 33

11 Pohdinta 36

Lähteet 39

Liitteet

Liite 1. Tutkimushaastattelupyyntö

Liite 2. Suostumus tutkimukseen osallistumisesta Liite 3. Haastattelukysymysten runko

Liite 4. Alkutietolomake

(5)

Johdanto

Nuorten syrjään jäämisen vastakohta on hyvinvointi. Ajatus on lainattu Allianssi ry:n Ratkaistaan Suomen suurin ongelma- sivustolta, jonne on koottu tietoa nuorten syrjään jäämiseen vaikuttavista tekijöistä (Allianssi). Ajatusta mukaillen voisi sanoa, että nuorten asunnottomuuden vastakohta ei ole pelkästään oma asunto, vaan asumisen ym- märtäminen monitahoisena prosessina, joka kehittyy ja muovautuu ajan kuluessa suhteessa läheisiin, yhteisöihin sekä yhteiskunnan rakenteisiin ja odotuksiin. Tärkeää on asunnottomuuden taustasyiden ymmärtäminen, ennaltaehkäisevä toiminta sekä asumiseen liittyvien rakenteiden tarkastelu kokonaisuutena. Tarkemmin määriteltynä kohtuu- hintainen asuntotuotanto, asumistietojen ja -taitojen jakaminen varhaisessa vaiheessa sekä erilaisten sosiaali-, terveys ja asumispalveluiden parempi saavutettavuus, sanovat nuorten asumisen parissa työskentelevät ammattilaiset (NAL 2019).

Nuoren aikuisen muuttaminen omaan asuntoon nähdään suomalaisessa yhteiskunnassa itsenäistymisen synonyymina. Omaan asuntoon muuttamisen lähtötilanteet sekä myöhemmin muodostuvat asumisen polut voivat nuorilla olla hyvin erilaisia. Yksi muuttaa lapsuuden kodista opiskelija-asuntoon. Toinen asuu kavereiden tai sukulaisten luona vailla vakinaista asuntoa, asunnottomana. Kolmas taas on asunut aiemmin omassa asunnossa, mutta joutunut muuttamaan takaisin vanhempien luokse, kun itse- näinen asuminen ei sujunutkaan. Neljäs saa opiskelija-asunnon jälkeen melko nopeasti edullisen vuokra-asunnon, mutta työssäkäynti ja arki on tahmeaa masennuksen vuoksi.

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan nuorten aikuisten itsenäistä asumista, asumisen merkitystä koettuun hyvinvointiin sekä erilaisia asumisen polkuja.

Nuorten asuminen ja syrjään jääminen puhuttaa Suomessa. Valtakunnallinen nuoriso- työn ja-politiikan ohjelma VANUPO 2020-2023 listaa yhdeksi tavoitteekseen nuorten syrjäytymisen vähentämisen. Tämä pyritään toteuttamaan takaamalla nuorille pääsy koulutukseen tai työelämään, varmentamalla taloudellinen toimeentulo ja parantamalla edellytyksiä itsenäiseen asumiseen sekä vahvistamalla mielenterveyttä. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020: 11–19.) Toimenpiteinä listataan muun muassa ohjelma nuorten asunnottomuuden puolittamiseksi, kohtuuhintaisen asuntotarjonnan sekä asumiseen tarvittavan tuen, kuten asumisneuvonnan turvaaminen. Yhtenä toimenpiteenä listataan mm. Nuorisoasuntoliiton ja Ohjaamon yhteistyö nuorille kohdistuvasta asumis- neuvonnasta ja -ohjauksesta. Myös asumisneuvonnan saatavuuden parantaminen nuorten keskuudessa nähdään tärkeänä. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020: 17.)

(6)

Tämän opinnäytetyön työelämäkumppani on Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry, joka on valtakunnallisesti toimivan Nuorisoasuntoliitto ry NAL:n paikallisyhdistys. Yhdis- tyksen tavoitteena on nuorten asumisolojen parantaminen Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kirkkonummen alueella. Yhdistyksen kohderyhmä on 18–29-vuotiaat nuoret aikuiset ja toimintamuotoja ovat mm. asumisneuvonta, asukastoiminta sekä tiedotus ja edunval- vontatyö (Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry a). Tämän työn tavoitteena on tuoda nuorisoasumisen kentälle lisää tietoa nuorten asumisesta ja hyvinvoinnista sekä niitä uhkaavista tekijöistä.

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan asumisen merkitystä koettuun hyvinvointiin sekä sitä, miten haastava asumistilanne, kuten asunnottomuus vaikuttaa hyvinvoinnin kokemukseen. Työ on luonteeltaan laadullinen. Aineisto, joka käsittää viiden pääkaupunki- seudulla asuvan nuoren haastattelut, on kerätty käyttämällä puolistrukturoitua teema- haastattelua. Haastateltavat nuoret ovat kokeneet asumisen polullaan haastavia asumistilanteita. Haastatteluissa käsiteltävät teemat määrittyivät kahden viitekehyksen sekä aiemman tutkimus- ja teoriatiedon pohjalta. Nuorten koettua hyvinvointia tarkastellessa viitekehyksenä toimii Martha Nussbaumin ja Amartya Senin (1993) toimintavalmiuksien viitekehys, erityisesti Nussbaumin (2011: 33–34) kehittämä toimintavalmiuksien lista. Nuorten asumishistoriaa tarkastellessa viitekehyksenä toimii David Clapha- min (2005) asumispolkujen viitekehys.

Työn rakenne on seuraava, ensiksi esitellään nuorten itsenäistymiseen, asumiseen ja hyvinvointiin liittyviä taustatietoja. Tämän jälkeen esitellään opinnäytetyön teoreettinen viitekehys sekä tarkoitus, tavoitteet ja kohderyhmä. Tämän jälkeen vuorossa on mene- telmällisten ratkaisujen esittely, eettinen pohdinta, tulokset sekä johtopäätökset. Asumi- nen ei synny tyhjiössä, vaan siihen vaikuttavat monet tekijät, kuten vaihtuvat elämänti- lanteet (Clapham 2005: 30). Nuorten aikuisten asumispolkujen sekä koetun hyvinvoinnin tarkastelu tuo nuorisoasumisen kentälle tärkeää tietoa asumisen merkityksestä it- senäistymisen kynnyksellä.

1 Nuoret aikuiset ja asuminen

Tässä luvussa tarkastellaan nuoren aikuisuuden käsitettä sekä nuoruuden ja aikuisuuden solmukohtaan liitettyjä odotuksia. Tämän jälkeen siirrytään tarkastelemaan nuorten aikuisten asumisen polkuja ja niitä määritteleviä tekijöitä. Lopuksi käsitellään nuorten asunnottomuutta Suomessa.

(7)

Kehityspsykologiassa nuoruus nähdään siirtymäaikana lapsuudesta aikuisuuteen. Tä- hän aikaan kuuluu fyysisten ja psyykkisten muutosten lisäksi myös sosiaalisia muutok- sia, jotka liittyvät nuoren ympärillä olevan lähipiirin ja yhteisöjen odotuksiin sekä toisaalta yhteiskunnan rakenteiden sanelemiin odotuksiin ja velvollisuuksiin. (Nurmi, Aho- nen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen & Ruoppila 2015: 142–143.) Nieminen (2010) esittelee artikkelissaan Havighurstin yleisesti tunnustetun teorian kehitystehtävistä, jotka tar- koittavat tietoja, taitoja ja asenteita, jotka yksilön on omaksuttava tietyssä kehityksen vaiheessa. Tämän myötä yksilö voi tulla sosiaalisesti hyväksytyksi yhteisössään sekä sopeutua kulttuuriinsa sekä ympäristöönsä sen hetkisessä todellisuudessa. Itsenäisty- minen nähdään kehityspsykologiassa yhtenä nuoren aikuisuuden kehitystehtävänä.

Muita ovat esim. työelämään siirtyminen tai omannäköisen koulutuspolun saavuttami- nen. Nämä ovat tärkeitä hetkiä nuoren elämässä, tutkittuja sekä tunnistettuja ilmiöitä niin nuorisokasvatuksen kentällä kuin teoriassakin. (Nieminen 2010: 43–44.)

Velvollisuudet, oikeudet ja odotukset ovat usein kulttuurisidonnaisia ja näin monitahoi- sia. Suomessa esimerkiksi äänestysoikeus tai asevelvollisuus ovat laissa määriteltyjä aikuisuuden kynnyksellä saatavia oikeuksia tai velvollisuuksia (Asevelvollisuuslaki 2007/1438; Vaalilaki 1998/714). Myös nuorisolaki määrittelee nuoruuden käsitettä. Sen mukaan kaikki alle 29-vuotiaat henkilöt ovat nuoria. Laki määrittelee muun muassa nuorille suunnattuja palveluita ja nuorisotyön sekä nuorisojärjestöjen tehtäviä sekä toimintaa. Tavoitteena on edistää nuorten osallisuutta, edellytyksiä toimia yhteiskunnassa, tukea kasvua ja itsenäistymistä sekä niihin liittyvien tietojen ja taitojen oppimista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. (Nuorisolaki 2016/1285 § 2–3.)

Nuorisotyön määrittelyä pohtivassa artikkelissaan Nieminen (2010: 43) kirjoittaa siitä, kuinka aikuisuuden saavuttamisen kriteerinä pidetään yleisesti toimimista työelämässä, vaikka nuorten myöhäinen siirtyminen työelämään sekä opiskelun lomassa tehtävä pät- kätyö vaikeuttavat työelämäkriteerin käyttämistä nuoruuden ja aikuisuuden rajan mää- rittelyssä (Nieminen 2010: 43). Tästä syystä opinnäytetyössä käytetään termiä nuori aikuisuus, joka kuvaa hyvin näiden kahden elämänvaiheen solmukohtaa, nuoruuden ja aikuisuuden siirtymävaihetta.

Toisaalta Juvonen (2015) määrittelee myöhäisteini-iästä 30 ikävuoteen asti ulottuvan ajanjakson orastavaksi aikuisuudeksi, joka on käännetty Arnett & Tannerin (2011, Ju- vonen mukaan 2015: 27–28) määritelmästä emerging adulthood. Juvosen (2015) mukaan nuori aikuisuus-määritelmä on saanut kritiikkiä siitä, ettei se ota tarpeeksi huomioon kaikkien nuorten sosioekonomista taustaa tai yhteiskunnassa vallitsevia rakenteita.

(8)

Termi ei myöskään Juvosen (2015) esiin tuoman kritiikin mukaan huomioi itsenäistymi- selle tyypillistä aaltoliikettä, jossa alkupisteestä edetään ja sinne palataan jatkuvasti ke- hittyen ja uutta oppien. Toisaalta taas syrjään jääneellä tai itsenäistymiseen riuhtais- tulla nuorella ei välttämättä ole ollut paikkaa mihin palata opettelemaan itsenäistymistä.

(2015: 29.)

Suomessa nuoret itsenäistyvät keskimäärin muita eurooppalaisia aikaisemmin. Vuonna 2019 suomalaisten nuorten kotoa poismuutto tapahtui keskimäärin 22-vuotiaana, kun muualla Euroopassa kotoa poismuuton ikä oli 26 vuotta (Eurostat). Suomalaisten nuorten asumista on tutkittu viime vuosina. Tutkimusten mukaan yleisimpiä kotoa poismuut- tamisen syitä ovat halu itsenäistyä ja muutto opiskelujen vuoksi. Myös yhteen muutto kumppanin kanssa näkyi vastauksissa. (Aho, Myllymäki, Sandqvist & Strandell 2021:

30–31, Lehtoruusu 2019: 76.)

Suomessa kotoa poismuutto nähdään melko yleisesti merkitsevän itsenäistymistä tai aikuistumista (Juvonen 2015: 94, 192). Termin itsenäistyminen ei kuitenkaan tule tarkoittaa riippumattomuutta, sillä läheisyyssuhteet jatkuvat usein myös kotoa poismuuton jälkeen (Malm 2018: 37). Moni itsenäisesti asuva nuori kertookin saaneensa vanhem- miltaan jossain vaiheessa taloudellista tukea asumiseen esimerkiksi rahan tai ruoka- kassien muodossa (Aho, Myllymäki, Sandqvist & Strandell 2021: 72).

Nuorten asuminen 2020- tutkimuksen mukaan kotona asuvat 18–29-vuotiaat nuoret kertoivat kotona asumisen syyksi edullisuuden, turvallisuuden tai opintojen keskeneräi- syyden. Moni kotona asuvista nuorista kokee, ettei heillä ole varaa asua itsenäisesti.

Myös opiskelupaikan puute tai työttömyys mainittiin syyksi kotona asumiseen. Nuoret mainitsivat epäuskon omasta pärjäämisestä yhtenä itsenäistymisen haasteena, osa koki myös tarvitsevansa apua asunnon etsintään. (Aho, Myllymäki, Sandqvist & Stran- dell 2021: 36–37.) Aina kotoa pois muuttaminen ei ole pitkään valmisteltu vaihtoehto, vaan pakkotilanne. Nuorten toimijuutta tutkinut Juvonen (2015) kuvaa tutkimusaineis- tossaan esiintyviä nuorten kertomuksia itsenäistymisen poluista. Osa haastatelluista nuorista oli heitetty pois kodista tai he olivat joutuneet lähtemään kodistaan aiottua aiemmin esimerkiksi väkivallan uhkan takia (2015: 192–193.) Asumistilanteet olivat haastavia.

(9)

1.1 Asumisen polkuja

Ympäristöministeriö on teettänyt yhteistyössä Nuorisoasuntoliiton kanssa nuorten asumista koskevia tutkimuksia muutamaan otteeseen. Viimeisin tutkimus, Nuorten asuminen 2020, julkaistiin vuoden 2021 alkupuolella. Tutkimukset ovat kattaneet useampia suuralueita kuten Uudenmaan alueen. Vuonna 2014 toteutetussa tutkimuksessa kartoi- tettiin 18–29-vuotiaiden nuorten asumisen asemaa asuntomarkkinoilla, asumisen tyyty- väisyyttä sekä asumiseen liittyviä toiveita ja haasteita (Kilpeläinen, Kostiainen &

Laakso 2015). Tuolloin kyselyyn vastanneista itsenäisesti asuvista nuorista suurin osa asui vuokra-asunnoissa, joista puolet olivat vapaiden markkinoiden asuntoja. Suurilla kaupunkialueilla, opiskelu- ja työmahdollisuuksien äärellä, sijaitsevilla pienillä vuokra- asunnoilla nähtiin olevan selkeä rooli itsenäistyvien nuorten asumiskäyttäytymiseen.

Pääkaupunkiseudulla näkyi tuolloin puutetta vapaita markkinoita edullisempien ARA- asuntojen saatavuudesta. (2015: 71–72.) Myös vuonna 2020 toteutetussa tutkimuksessa todettiin samansuuntaisia tuloksia sillä lisäyksellä, että nuorten yksin asuminen oli lisääntynyt vuoden 2014 kyselystä paljon, miltei 30 prosenttia. Vuoden 2020 kyselyn vastaajista jo 47 % asui yksin. Ilmiö näkyy kaupunkialueilla. (Aho, Myllymäki, Sandqvist

& Strandell 2021: 19.)

Nuoret aikuiset ovat useimmiten vuokra-asujia (Aho, Myllymäki, Sandqvist & Strandell 2021: 20). Pääkaupunkiseudulla omillaan asuvat nuoret aikuiset asuvat pääsääntöi- sesti vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa (Suomalainen, Sarasjärvi & Lahtinen 2019: 47; Kilpeläinen, Kostiainen & Laakso 2015: 32–33). Pääkaupunkiseudulla koros- tuu verrattuna muuhun Suomeen se, että ARA-asuntokantaan kuuluvia edullisempia asuntoja on liian vähän kysyntään nähden (Kilpeläinen ym. 2015: 72–73, 83). Valtion tukemia ARA vuokra-asuntoja tulee asukasvalinnan kriteeristön mukaisesti luovuttaa ensisijaisesti asuntoa eniten tarvitsevalle hakijalle. Ensisijaisena ovat asunnottomat ja muut kiireellisessä asunnontarpeessa olevat, kuten vähävaraiset sekä pienituloiset asunnonhakijat. (ARA Asukasvalintaopas 2019: 5, 9.)

Opiskelijoiden asumiskäyttäytymistä tutkinut Lehtoruusu (2019) toteaa, että nuorten asumispolkuja määrittelevät usein muutokset elämäntilanteessa, kuten opiskelun aloi- tus uudella paikkakunnalla, yhteen muutto tai ero kumppanin kanssa. Muutokset olivat sekä suunniteltuja että sattumanvaraisia. (2019: 184–185.)Lehtoruusu (2019) tuo esille, että nuorten asumisen polkua tarkastellessa tutkimuksen aineistosta nousi esille sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman vaikutus asumispolkuun. Nämä pääomat näyttäy- tyivät tietoina, taitoina ja verkostoina, jotka auttoivat nuoria saavuttamaan mm. työ- tai

(10)

asuntomahdollisuuksia. Lehtoruusun mukaan aiemmissa opiskelijoiden asumista tutki- vissa tutkimuksissa on keskitytty enemmän taloudellisen pääoman merkityksiin asumisessa. (2019: 174–175.)

Nuorten aikuisten asumiskäyttäytymiseen näyttäisi vaikuttavan monet tekijät ja tarpeet.

Asunnon hakemiseen voivat vaikuttaa taloudelliset tekijät, kuten asunnon edullinen vuokrataso. Nuoret, alle 35-vuotiaat aikuiset olivat iäkkäiden ohella suurin pienituloisten ryhmä vuonna 2017 (SVT 2019). Yksin asuvat nuoret kokevat selviytyvänsä asumis- menoista melko hyvin. Niistä selvittiin muun muassa tinkimällä muusta elämästä, työs- kentelemällä opintojen ohella sekä turvautumalla sukulaisten apuun. (Aho, Myllymäki, Sandqvist & Strandell 2021: 65, 67.) Vuonna 2019 pääkaupunkiseudulla asuville opis- kelijoille teetetyn tutkimuksen mukaan 38 prosenttia koki tulevansa toimeen säästeli- äästi eläen. Noin viidennes vastaajista (21 %) koki toimeentulonsa joko niukkana tai epävarmana. (Suomalainen, Sarasjärvi & Lahtinen 2019: 48.) Samaisen kyselyn mukaan esimerkiksi asumispaikan ja -kaupunginosan valintaan vaikuttivat asumiskustan- nusten lisäksi myös ulkoilumahdollisuudet sekä luonnon ja opiskelupaikan kampuksen läheisyys. Toisaalta vastauksissa näkyi myös asunnon löytymisen sattumanvaraisuus sekä valinnanvarojen vähäisyys. (Suomalainen, Sarasjärvi & Lahtinen 2019: 48–49;

Lehtoruusu 2019: 110–111.)

Nuorten asumiskäyttäytymiseen vaikuttavat myös sosiaaliset tekijät, kuten asumismuo- don valintakriteerit esim. opiskelijastatus haettaessa opiskelija-asuntoa. Nuorilla on mahdollisuus hakea opiskelija-asuntoihin, vapaiden markkinoiden asuntoihin, ARA- asuntoihin tai erityisesti nuorille suunnattuihin ARA-asuntoihin (Kilpeläinen ym. 2015:

74). Toinen sosiaalinen tekijä, jonka voidaan nähdä vaikuttavan nuorten asumiskäyt- täytymiseen, on syrjintä. Nuoret ovat kokeneet syrjinnän asuntomarkkinoilla johtuneen muun muassa elämäntilanteesta, iästä ja etnisestä taustasta (Aho ym. 2021: 34).

Nuorten asuminen 2020- kyselytutkimuksessa nuoret ilmoittivat suurimpina asunnon saamisen haasteina korkean vuokratason, kovan kilpailun asunnoista sekä vuokrava- kuuden suuruuden. (Aho, Myllymäki, Sandqvist & Strandell 2021: 32–33).Myös tar- peita vastaavan esteettömän asunnon löytäminen sekä voimavarojen vähyys näkyivät asunnon hakemisen ongelmia käsittelevissä vastauksissa (Aho ym. 2021: 33). Nuorten asumiskäyttäytymisessä näkyvät siis moninaiset tekijät aina nuorten omasta jaksami- sesta taloudelliseen tilanteeseen. Asumiskäyttäytyminen näyttäytyy asumisen polkuina, joihin vaikuttavat niin muuttuvat elämäntilanteet kuin asumisen rakenteet. Myös kulttuu- rinen, sosiaalinen ja taloudellinen pääoma vaikuttavat näihin polkuihin.

(11)

1.2 Nuorten asunnottomuus

Kun puhutaan asumisesta, on puhuttava myös asunnottomuudesta ja haastavista asumistilanteista. Suomi tunnetaan maailmalla yhtenä asunnottomuuden ehkäisyn kärki- maana ja ARA:n kunnille toteuttaman Asunnottomat 2019 -selvityksen (2020: 3) mukaan asunnottomien määrä jatkoi laskuaan jo seitsemättä vuotta peräkkäin. Vuoteen 2020 tultaessa asunnottomuuden vähentyminen oli kuitenkin pysähtynyt alle 25-vuotiaiden nuorten kohdalla. Suomessa asunnottomuus näkyy erityisesti suurilla kaupunkialueilla, pääkaupunkiseudulla Helsingissä ja Espoossa. (ARA 2021: 3, 6.)

Suomessa asunnottomaksi määritellään henkilö, jolla ei ole omaa vuokra- tai omistus- asuntoa ja joka elää ulkona tai ns. ensisuojassa, asuntolassa, asumispalveluyksi- köissä, sairaalassa tai laitoksessa tai tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona. Pitkä- aikaisasunnottomaksi määritellään henkilö, jolla on asumista olennaisesti vaikeuttava sosiaalinen tai terveydellinen ongelma, ja jonka asunnottomuus on pitkittynyt tai uhkaa pitkittyä, koska sopivia asumisratkaisuja ei löydetä. Asunnottomuus on pitkäaikaista, kun se on kestänyt vähintään vuoden. Tilapäisesti sukulaisten tai tuttavien luona asuvat asunnottomat määritellään ne henkilöt, jotka eivät asu vanhempiensa luona ja jotka, kiertelevät asunnosta toiseen. (ARA 2021: 17–18.)

Nuorten asunnottomuus puhuttaa asumisen ja nuorisotyön kentän ammattilaisia.

Vaikka asunnottomuus on valtakunnallisesti vähentynyt, on nuorten asunnottomuus py- synyt viime vuosina samoissa lukemissa. Vuonna 2019 ja 2020 nuoria, alle 25-vuotiaita asunnottomia oli molempina vuosina noin 850 Suomessa. Kaikkiaan Suomessa oli ky- seisinä vuosina hieman päälle 4000 asunnotonta. Tähän lukumäärään suhteutettuna nuorten osuus asunnottomista on suuri, miltei 20 prosenttia. (ARA 2020; ARA 2021.) Myös nuorten piiloasunnottomuudesta on puhuttu jo jonkin aikaa. Tällä viitataan usein kavereiden ja sukulaisten luona tapahtuvaan majailuun, jota nuoret eivät välttämättä edes itse tunnista asunnottomuudeksi. Asumisen parissa työskentelevien ammattilaisten mukaan tilastot eivät kerro asunnottomuudesta koko totuutta. Kaikkia asunnottomia nuoria ei myöskään tavoiteta, ja näin ollen tilastoida heidän ollessa palveluiden ulkopuolella. (NAL 2019.) Ympäristöministeriön teettämän asunnottomuusohjelmien arvi- ointiselvityksen mukaan asunnottomuuden tilastointi vaatii kehittämistä eikä huomioi esim. asunnottomuutta vuoden aikana kokeneiden määrää (Pitkänen, Harju, Törmä, Huotari, Mayer & Pyykkönen 2019: 104). Ammattilaisten näkemykseen nuorten piiloasunnottomuudesta viittaisi myös se, että Aho ym. (2021: 42) tutkimuksen mukaan niistä vastaajista, jotka olivat kertoneet kokeneensa asunnottomuutta, 42 prosenttia

(12)

kertoi, ettei ollut rekisteröitynyt väestötietojärjestelmään asunnottomaksi. On toki huomioitava se, että asunnottomuutta kokeneita vastaajia oli 51, kun kyselyyn vastasi kaikkiaan 1509 18–29-vuotiasta henkilöä. Asunnottomuusjaksojen kerrottiin olevan muutaman kuukauden mittaisia, mutta joukossa oli vastaajia, joiden asunnottomuus oli kestä- nyt yli vuoden (2021: 40–42).

Nuorten asunnottomuuteen liittyy monia ulottuvuuksia, asunnottomuudella on monet kasvot. On opiskelun vuoksi muuttavia nuoria, jotka eivät saa heti asuntoa tai kausia, jolloin nuori on hetkellisesti ilman asuntoa esimerkiksi asuntojen vaihtojakson ajan. Tut- kimusten mukaan nuoret aikuiset ovat kokeneet asuntomarkkinoilla myös oletettuun seksuaalisuuteen tai sukupuoleen liitettyä syrjintää sekä oletettuun syntyperään liitettyä syrjintää. (Suomalainen, Sarasjärvi & Lahtinen 2019: 54–55, Kilpeläinen ym. 2015: 19–

20.) Nuorten asunnottomuutta tutkineet Lehtonen & Salonen (2008) ovat hahmotelleet aineistonsa perusteella kolme kriittistä siirtymävaihetta, jolloin asunnottomuus voi syn- tyä; poismuutto vanhempien luota, koulutukseen ja työelämään siirtyminen sekä siirtyminen laitoksesta itsenäiseen elämään. Näissä asumispolun nivelkohdissa voi piillä riski jäädä ulkopuolelle, syrjään. Taustatekijöinä, jotka vaikeuttavat näitä siirtymiä näh- tiin mm. mielenterveyden haasteet sekä päihdeongelmat. (2008: 105–108.)

2 Nuorten aikuisten hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä

Nuorten itsenäistymistä haastavina tekijöinä voidaan nähdä esimerkiksi itsenäiseen asumiseen siirtymisen haasteet, työelämään tai opiskeluun kiinnittymisen vaikeudet sekä hyvinvoinnin haasteet, kuten mielenterveysongelmat tai syrjään jääminen. Tässä luvussa käsitellään nuorten hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä.

Hyvinvointia tutkittaessa perinteisenä hyvinvoinnin mittarina on pidetty bruttokansan- tuotetta (BKT), jota on kritisoitu siitä, että se mittaa hyvinvointia vain taloudellisesta nä- kökulmasta, eikä näe hyvinvointia kokonaisuutena tai huomioi hyvinvointiin vaikuttavia sosiaalisia tekijöitä (Hoffrén & Rättö 2011). Simpura & Uusitalo (2011: 109, 125) mukaan hyvinvoinnin tutkimisen suunta Suomessa muuttui 1990-luvulla, kun havaittiin, että valtioiden taloudellisen elintason noustessa talouskasvun ja koetun hyvinvoinnin välinen korrelaatio oli lähestulkoon hävinnyt. Erik Allardtin(Ervasti & Saari mukaan 2011: 192) 70-luvun lopun tutkimusten mukaan kotitalouksien resurssitason ja koetun hyvinvoinnin välillä ei ollut tilastollista yhteyttä. Näiden havaintojen myötä osa tutkijoista päätyi korostamaan esimerkiksi sosiaalisten yhteyksien merkitystä hyvinvoinnille (Saari

(13)

2011:41). 2000-luvulle tultaessa hyvinvointitutkimuksessa on tuotu esiin kokemukselli- sia, subjektiivisia ja ei-aineellisia elementtejä (Simpura & Uusitalo 2011: 120). Kansain- välisesti koettua hyvinvointia tutkii mm. OECD.

Hyvinvointi näyttäytyy muun muassa arjessa ja kokemuksissa. Raijas (2011: 243) esit- tää, että hyvinvointia voidaan lähestyä ihmisten elinolosuhteiden, resurssien ja arjen toiminnan näkökulmasta, joka muodostuu työstä, opiskelusta, kotielämästä ja harras- tuksista. Asunto on tietoinen ja tiedostamaton osa arjen hyvinvointia. Asunnossa asuvat henkilöt muodostavat kotitalouden, joka toimii vuorovaikutuksessa yhteiskunnan eri sektoreiden kanssa. Sektoreiden välillä liikkuu resursseja, kuten hyödykkeitä, rahaa ja työtä. (Raijas 2011:254.) Nämä resurssit mahdollistavat asumisen arkea, kuten vuok- ranmaksun tai harrastukset. Jotta arjen hyvinvointia voidaan selvittää, on tutkittava kotitalouksien kokemuksia ja näkemyksiä siitä, miten elinolosuhteet, tai asumisolosuhteet, tukevat arjen toimintaa ja hyvinvoinnin toteutumista (Raijas 2011: 260).

Nuorten syrjään jääminen voidaan nähdä koettua hyvinvointia heikentävä asiana.

Tässä opinnäytetyössä suositaan termiä syrjään jääminen syrjäytyneen sijasta, sillä termi syrjäytynyt koetaan leimaavaksi ja yksilöä liikaa määritteleväksi. Nuorten syrjäyty- mistä kuvataan usein yhteiskunnan järjestelmien ulkopuolelle jäämisenä. Kyseessä on kuitenkin moninaisempi prosessi, jossa monet tekijät, kuten sosioekonominen tausta, pitkäaikainen työttömyys, toimeentulo-ongelmat sekä nuorten omat kokemukset ulko- puolisuudesta ja mukanaolosta vaikuttavat kokemukseen. (Me -työkalut 2018; THL 2019.) Me-säätiö ja THL on julkaissut työkalun siitä, missä elämäntilanteessa syrjään jääminen yleensä tapahtuu. Työkalu havainnollistaa erityisiä taustatekijöitä, joiden ka- sautuminen yhdelle henkilölle lisää merkittävästi syrjään jäämisen riskiä. Työkalun mukaan suurimpia syrjään jäämiseen vaikuttavia tekijöitä ovat lastensuojelun sijoitus 12–

16 vuoden iässä (34 %), se, ettei ole toisen asteen tutkintoa 25 vuoden ikään men- nessä (30 %) sekä lastensuojelun sijoitus ennen 6. ikävuotta (28 %). (Me -työkalut 2018.)

Suomessa puhutaan syrjään jäämisen riskin alla olevien nuorten kohdalla myös NEET- indikaattorista (Not in Education, Employment or Training). NEET-termillä tarkoitetaan sellaisia nuoria, jotka eivät ole työssä ja koulutuksessa tai suorittamassa asevelvolli- suutta (SVT 2020). NEET- indikaattori nähdään tärkeänä työkaluna nuorten syrjään jäämisen kuvaamiseen, sillä NEET-nuoret eivät näy työttömyysasteessa, joka mittaa ainoastaan työvoiman käytettävissä olevia nuoria (Gissler, Larja, Merikukka, Paana- nen, Ristikari & Törmäkangas 2016). Vuonna 2017 Suomen 15–29-vuotiaista nuorista 11,9 prosenttia oli NEET-nuoria, osuus on pienempi kuin OECD maiden keskiarvo 13,4

(14)

prosenttia. OECD:n (2019) raportin mukaan NEET-nuoruuden suurimpina tekijöinä näyttäytyvät toisen asteen opintojen keskeytyminen sekä mielenterveyden haasteet ja päihteiden käyttö, jotka näyttäytyivät laaja-alaisena ongelmana varsinkin Suomea kos- kevissa NEET-tekijöissä. (OECD 2019: 12–13; Gissler ym. 2016.)

On kuitenkin huomioitava, että NEET-nuoriksi tilastoidaan myös sellaisia nuoria, jotka viettävät välivuotta tai odottavat töiden tai opiskeluiden alkamista (Gissler ym. 2016).

Tutkimusartikkelissaan Gissler ym. (2016) kertoivat havainneensa, että hyvinvoinnin ongelmat lisääntyivät, mitä pidempään nuori oli ollut työn ja koulutuksen ulkopuolella.

Aineistona käytettiin Kansallinen syntymäkohortti 1987-tutkimusta. Aineistossa kiinni- tettiin huomiota NEET-nuorten terveyspalveluiden, KELA-korvattujen psyykenlääkkei- den sekä toimeentulotuen käyttöön. Kyseisten palveluiden käyttö viittaa tekijöiden mukaan hyvinvoinnin ongelmiin. Kirjoittajat ehdottavatkin sektorien ja kuntarajojen ylittä- vää yhteistyötä, joka alkaisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sillä hyvinvoinnin ongelmien nähdään siirtyvän sukupolvelta toiselle, vanhemmalta lapselle. Myös ennal- taehkäisevään toimintaan, nuorten opiskeluun ja työhön kiinnittymiseen tarvitaan mukaan toimijoita eri aloilta mahdollisimman varhain. (Gissler ym. 2016). Edellä esitettyjen tutkimusten mukaan nuorten hyvinvointiin näyttäisi vaikuttavan monet tekijät.

3 Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys

Tässä luvussa esitellään niitä teoreettisia lähestymistapoja, joita käytetään tämän opin- näytetyön viitekehyksenä. Ensiksi esitellään David Claphamin (2005) asumispolkujen viitekehys (housing pathways approach), jossa asuminen ja sen kokemukset ymmärre- tään osana ihmisen elinkaarta. Toisena viitekehyksenä esitellään Martha Nussbaumin (2011) toimintakykyjen lista, joka juontuu tämän ja Amartya Senin (1993) kehittele- mästä toimintavalmiusteoriasta (capabilities approach). Tässä hyvinvoinnin viitekehyk- sessä on kyse yksilön ihmisarvoon perustuvista mahdollisuuksista vaikuttaa omaan elämäänsä sekä kokea hyvinvointia.

3.1 Asumispolkujen viitekehys

The Meaning of Housing -teoksessaan asumista tutkinut Clapham (2005) esittelee sosiaaliseen konstruktionismiin liittyvän kehyksen erilaisista asumisen poluista (housing pathways). Sosiaalisen konstruktionismin mukaan sosiaalinen todellisuutemme, tieto, rakenteet ja ilmiöt rakentuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa mm. käytetyn kielen

(15)

avulla. Berger & Luckmann (1966) mukaan se arkitodellisuus, jonka otamme itsestään- selvyytenä, muodostuu tosiasiassa sosiaalisten kanssakäymisten luomien merkitysten pohjalta. (1966: 32–35, 37.) Claphamin (2005) esittelemässä asumispolun viitekehyk- sessä otetaan huomioon yksilön omat näkemykset, asenteet ja asumisen merkitys yk- silölle itselleen. Asumispolun viitekehyksessä yhdistyvät yksilön sosiaalisen ympäristön huomioiminen, asumismuoto, elämänmuutokset ja niiden merkitys yksilön elämän suuntaan ja tämän myötä asumispolkujen muotoutumiseen (2005: 1–5, 252).

Clapham esittää, että asumispolun viitekehys ei ole teoria, vaan työkalu, tapa tarkastella asumista. Tässä opinnäytetyössä asumispolun viitekehys ymmärretään asumisen tarkastelun työkaluna. Clapham ymmärtää asumisen elämäntilanteiden muutoksina, jotka synnyttävät tarpeen muuttaa. (2005: 27–28). Asumispolun viitekehyksessä tunnis- tetaan myös asumisen sosiaalinen puoli, kuten hyväksyttävä asumiskäyttäytyminen sekä asumisen näyttäytyminen elämäntapana. Myös asumispoliittiset linjaukset vaikuttavat kotitalouksien asumisen mahdollisuuksiin. (2005: 28–29.)

Asumispolkujen nähdään siis olevan yhteydessä myös muihin elämänpolkuihin, kuten esimerkiksi ensimmäiseen omaan asuntoon muuttamiseen, perheen perustamiseen tai uraan. Asumiseen liittyviä ratkaisuja tehdään elämäntilanteen tai elämäntyylin pohjalta.

Toisaalta Claphamin asumispolun viitekehyksessä huomioidaan myös se, että kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa asumiseensa. Tämä liittyy esimerkiksi kotitalouksien käytettävissä oleviin resursseihin tai yhteiskunnan rakenteiden suomiin mahdollisuuksiin. (2005: 3.) Clapham (2005: 250) esittää, että asumispolun viitekehyksen tarkastelussa kiinnitetään huomiota siihen, miten yksilön elämänkulku ja -tapahtu- mat vaikuttavat kotitalouksien asumisen kokemuksiin (housing experience).

Asumispolkujen viitekehyksessä huomioidaan kotitalouksien asuminen yksilöllisenä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena, sosiaalisena kokonaisuutena. Asuminen ei synny tyhjiössä, vaan asumistilanne voi muuttua elämäntilanteen muutoksen, kuten opiskelun tai työn myötä (Clapham 2005: 30). Asuminen on osa elämää ja näkyy myös siellä, mistä sitä ei osaa etsiä. Siksi asumista, asumispolkuja ja elämänvaiheita, elämänpol- kuja ei tulisi tutkia erillään toisistaan. Asumisesta on ajan mittaan tullut monella tapaa merkityksellistä yksilöille, se kuvastaa niin elämäntapoja ja valintoja kuin erilaisia elä- mäntilanteita. Suuremmassa mittakaavassa asumispolun kehys tuo esille myös yhteiskunnan rakenteita ja toimijoita, jotka asumista ohjaavat (2005: 34–35.)

Suomessa Claphamin asumispolun viitekehystä on aiemmin hyödynnetty mm. korkea- kouluopiskelijoiden asumiskäyttäytymisen tutkimuksessa (Lehtoruusu 2019). Tässä

(16)

työssä asumisen polkujen viitekehyksen avulla tarkastellaan nuorten haastavia asumistilanteita ja siihen johtaneita tekijöitä.

3.2 Toimintavalmiusajattelu

Tämän opinnäytetyön hyvinvoinnin teoreettisena viitekehyksenä toimii taloustieteen no- belistin Amartya Senin ja filosofi Martha Nussbaumin (1993) kehittämä toimintavalmiusajattelu (capabilities approach). Sen näkee, että jokaisella ihmisellä tulisi olla tasa-ar- voiset toimintavalmiudet tai -mahdollisuudet toteuttaa ja saavuttaa itselle mielekkäitä asioita. Tätä yksilön toimintavalmiutta tulisi tarkastella sosiaalisessa kontekstissa suhteessa yhteiskunnan rakenteisiin ja käytäntöihin, pelkkä saatavilla olevien resurssien tarkastelu ei riitä. (Sen 1993: 30–31.) Toimintavalmiuksien viitekehyksen pohjalta filosofi Martha Nussbaum (2011: 33–34) on kehittänyt kymmenkohtaisen toimintavalmiuksien listan (capabilities list). Toisin kuin Sen, Nussbaum on halunnut määritellä listan niistä oleellisista tekijöitä, jotka määrittelevät ihmisarvoisen, hyvinvoivan elämän edelly- tyksiä, jotka yhteiskunnan on tarjottava kaikille (Herne 2012: 187).

Tässä työssä puhutaan toimintavalmiusajattelusta, mutta suomen kielessä ei ole va- kiintunutta termiä viitekehykselle (Tani, Kiilakoski & Honkatukia 2019: 6 mukaan Rauti- ainen ym. 2016: 15–17). Nussbaumin (2011) mukaan toimintavalmiuksien lista tarjoaa viitekehyksen tarkkailla yksilön omaa kokemusta hyvinvoinnistaan ja osallisuudestaan yhteiskunnassa. Nussbaum esittää myös, että toimintavalmiusajattelu tuo mahdol- liseksi tarkastella ihmisen yksilöllisiä mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan. Esimer- kiksi marginalisoitujen ryhmien osallistumisen mahdollisuudet saattavat olla heikommat jonkun ulottuvuuden tarkastelun perusteella. (2011: 18–19.) Nämä mahdollisuudet yksi- lölle tarjoaa yhteiskunta rakenteineen. Samalla kyse on myös valinnanvapaudesta, on yksilön oman harkinnan varassa käyttääkö tämä yhteiskunnan hänelle tarjoamia mahdollisuuksia ja keinoja hyvinvointinsa edistämiseen. (Herne 2012: 191; Tani, Kiilakoski

& Honkatukia 2019: 6–7.)

Toimintavalmiusajattelun voidaan nähdä tuovan esiin hyvinvoinnin perusedellytykset.

Toisaalta on kuitenkin yhteiskunnan resursseista, rakenteista ja prosesseista kiinni, miten nämä toimintavalmiudet ovat yksilön käytettävissä. Lagerspetzin (2011: 102) mukaan toimintamahdollisuuksien olemassaolo vaikuttaa hyvinvointiin riippumatta siitä, päättääkö yksilö niitä käyttää. On myös huomioitava, että yksilöillä on eri syitä sille, miten he kykenevät toteuttamaan toimintamahdollisuuksiaan, esimerkiksi vammautunut tai kroonisesti sairas henkilö voi tarvita enemmän resursseja voidakseen elää hyvää, ihmisarvoista elämää (Lagerspetz 2011: 101–102).

(17)

Martha Nussbaumin 10 toimintakykyä:

1.Elämä. Mahdollisuus elää normaalin pituinen elämä ilman, että kuolee ennenaikaisesti.

2.Fyysinen terveys. Mahdollisuus elää terveenä, mikä sisältää lisääntymi- seen tarvittavan terveyden; saada riittävästi ravintoa; saada tarpeellinen suoja.

3.Fyysinen koskemattomuus. Vapaa liikkuvuus; vapaus väkivallasta (myös seksuaalisesta ja kotiväkivallasta); mahdollisuus tyydyttävään su- kupuolielämään ja valinnan vapaus suhteessa lisääntymiseen.

4.Aistit, mielikuvitus ja ajattelu. Mahdollisuus käyttää aisteja, kuvitella, ajatella ja päätellä. Saada näihin toimintakykyihin tarvittava koulutus, sekä mielipiteiden ilmaisemisen vapaus. Mahdollisuus miellyttäviin kokemuksiin ja tarpeettoman tuskan välttämiseen.

5.Tunteet. Mahdollisuus luoda tunnesiteitä ja rakastaa niitä, jotka rakasta- vat ja välittävät itsestä. Mahdollisuus ilmaista tunteitaan.

6.Käytännöllinen päättely. Mahdollisuus muodostaa käsitys hyvästä ja tarkastella kriittisesti omaa elämänsuunnitelmaa. (Omantunnon ja uskon- nonvapauden takaaminen.)

7.Yhdistyminen. (a) Mahdollisuus elää muiden kanssa, huolehtia muista, osallistua sosiaaliseen kanssakäymiseen, mahdollisuus/kyky kuvitella toisen ihmisen asema. Tällaisen yhdistymisen mahdollistavat instituutiot, ko- koontuminen ja poliittisen ilmaisun vapaus. (b) Sosiaalinen perusta itse- kunnioitukselle ja sille, että ei nöyryytetä; mahdollisuus siihen, että koh- dellaan kunnioittavasti ja samanarvoisesti muiden kanssa. Tämä sisältää rodullisen, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, etnisen taustan, kastin, uskonnon ja kansallisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän.

8.Muut lajit. Mahdollisuus elää siten, että välittää eläimistä, kasveista ja luonnosta.

9.Leikki. Mahdollisuus nauruun, leikkiin ja virkistystoiminnasta nauttimi- seen.

10.Oman ympäristön hallinta. (a) Poliittinen. Mahdollisuus osallistua poliittiseen toimintaan, joka koskettaa omaa elämää; oikeus poliittiseen osallis- tumiseen; sanan- ja kokoontumisvapauden turvaaminen. (b) Materiaali- nen. Mahdollisuus omaisuuteen, omistuksen oikeus tasavertaisesti muiden kanssa; mahdollisuus työnhakuun tasavertaisesti muiden kanssa;

mahdollisuus ihmisarvoiseen työskentelyyn ja mielekkäisiin suhteisiin ja keskinäiseen kunnioitukseen muiden yhteisössä työskentelevien kanssa.

(Nussbaum 2000, suomennos Herne 2012: 189–190 mukaan.)

(18)

Nussbaum näkee toimintavalmiuksien tuovan näkyviin myös marginalisoituja tai syr- jään jääviä yksilöitä, tämän vuoksi viitekehys toimii työkaluna tuoda esille kansallisia, jopa globaaleja, kehittämistä vaativia asioita (Nussbaum 2011: 185–187). Suomessa Nussbaumin toimintavalmiusteoriaa on sovellettu mm. Helsingin nuorisotyön kehittämi- sessä sekä tiedonkeruussa ja-koonnissa (Nuorten hyvinvointikertomus).

4 Opinnäytetyön tausta ja tavoite

Tässä työssä on aiemmin esitelty nuorten aikuisten asumiseen ja hyvinvointiin liittyvää tutkimusta sekä työn teoreettista viitekehystä. Työ tarkastelee asumisen merkitystä koettuun hyvinvointiin sekä sitä, miten haastava asumistilanne syntyy ja miten se vaikuttaa hyvinvoinnin kokemukseen. Työn tavoitteena on tuoda nuorisoasumisen kentälle lisää tietoa nuorten aikuisten asumisesta ja hyvinvoinnista sekä niitä uhkaavista teki- jöistä.

Työssä tarkasteltavat aiheet kumpuavat tekijän omista työelämän kokemuksista nuorten aikuisten asumisen parissa. Asumisen ja hyvinvoinnin teemat nousivat usein esille rinnakkain työssä tehtyjen havaintojen ja kokemuksien, sekä ammattilaisten että asiak- kaiden kanssa käytyjen keskusteluiden lomassa. Työssä kohdatut, haastavassa asu- mistilanteessa olleet tai asunnottomuutta kokeneet, nuoret kertoivat usein hyvinvointinsa lisääntyneen oman asunnon saamisen myötä. Kysyttäessä asiasta nuoret kuitenkin kokivat hankalaksi selittää, mitkä asiat tai tekijät hyvinvoinnin kokemukseen vaikuttivat. Tästä syntyi idea selvittää nuorten asumispolkuja sekä hyvinvoinnin kokemuksia.

Tässä työssä tarkastellaan erityisesti haastavista asumistilanteista omaan asuntoon muuttaneiden nuorten kokemuksia asumisesta ja hyvinvoinnista.

Tässä työssä haastava asumistilanne määritellään asunnottomuudeksi tai muuksi haastavaksi asumistilanteeksi, jossa asunnon saaminen tai hakeminen on vaikeutunut.

Määrittelyssä on hyödynnetty ARA:n vuokra-asuntojen asukasvalintakriteeristöä sekä kansainvälisen asunnottomuusjärjestön (FEANTSA) ETHOS-määrittelyä asunnotto- muudelle. (ARA Asukasvalintaopas 2019: 5, 9, FEANTSA 2005.)

Aiemmin esiteltyjen tutkimusten ja teoreettisen viitekehysten valossa voidaan todeta, että asumisella on merkitystä yksilön hyvinvointiin. Kysymykseksi jää, miten kokemus näyttäytyy yksilöille itselleen? Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan nuoren aikuisen elämän yhtä solmukohtaa, omaan asuntoon asettumista, sen haasteita, sekä merki- tystä hyvinvointiin kysymällä:

(19)

1. Miten haastava asumistilanne syntyi?

2. Miten nuori on kokenut asumistilanteen muutoksen hyvinvoinnissaan?

3. Miten nuori kokee hyvinvointinsa tällä hetkellä?

5 Työelämän yhteistyökumppani ja kohderyhmän rajaus

Työelämän yhteistyökumppanina toimii Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry, joka on Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kirkkonummella toimiva Nuorisoasuntoliitto ry NAL:n paikallisyhdistys. Yhdistyksen toimintamuotoihin kuuluvat mm. asumisneuvonta, asumis- ja talousohjaus, asukas- ja ryhmätoiminta, koulutustoiminta sekä tiedotus- ja edunvalvontatyö. Asumisneuvontaa tehdään mm. Ohjaamoissa, nuorisoasuntokoh- teissa sekä verkossa ja koulutustoimintaa mm. oppilaitoksissa ja järjestöissä. Nuori- soasuntojen asukkaille järjestetään myös tapahtumia, kuten elokuvailtoja sekä asukas- kokouksia, joissa talojen asukkaat saavat mahdollisuuden vaikuttaa esim. talokohtaisiin pienhankintoihin. Yhdistyksen toimintaa rahoittaa STEA, joka on sosiaali- ja terveysjär- jestöjen avustuskeskus, joka toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. (Pääkau- punkiseudun Nuorisoasunnot ry; STEA.) Yhdistyksen tavoitteena on parantaa alle 30- vuotiaiden nuorten asumisoloja. Haastava asumistilanne, kuten asunnottomuus tai muu vaikeus saada tai hakea asuntoa, uhkaa nuorten asumisoloja.

Nuorisoasuntoliitto ry NAL on valtakunnallisesti toimiva nuorten asumisen edunvalvoja.

NAL on keskusliitto, joka koostuu 24 paikallisyhdistyksestä sekä seitsemästä jäsenjär- jestöstä. NAL rakennuttaa ja vuokraa kohtuuhintaisia nuorisoasuntoja vuokrataloyhtiö NAL Asunnot Oy:n sekä paikallisyhdistysten kanssa. Asunnot on tarkoitettu alle 30- vuotiaille nuorille aikuisille, jotka ovat työelämässä tai siirtymässä siihen. (NAL.)

Opinnäytetyön kohderyhmä on 18–29-vuotiaat nuoret aikuiset, jotka asuvat itsenäisesti ja ovat kokeneet asumishistoriassaan haastavia asumistilanteita. Kohderyhmä rajattiin vastaamaan työelämän yhteistyökumppanin asiakaskohderyhmää, alle 30-vuotiaita pääkaupunkiseudulla asuvia nuoria. Haastateltaviksi valikoitiin sellaiset nuoret, joiden asumishistoriassa oli kokemuksia haastavasta asumistilanteesta, sillä työn tavoitteena on tuoda nuorisoasumisen kentälle lisää tietoa nuorten aikuisten asumisesta ja hyvinvoinnista sekä niitä uhkaavista tekijöistä.

(20)

6 Menetelmällinen ratkaisu

Opinnäytetyössä lähestytään tutkittavaa ilmiötä laadullisin menetelmin. Laadullinen tutkimus on Tuomi & Sarajärvi (2018) mukaan tutkimustyypiltään empiiristä eli kokemus- peräistä tutkimusta, joka perustuu tutkittavan kohteen havainnointiin ja argumentointiin (2018, Luku 1.1.1). Hirsjärvi, Remes & Sajavaara (2007) ovat koostaneet useasta kir- jallisesta lähteestä kvalitatiivisen tutkimukseen useimmiten liitettyjä piirteitä. Näitä piir- teitä ovat muun muassa kokonaisvaltainen tiedonhankinta, jossa tutkimuksessa käytet- tävää aineistoa tuottaa ihminen. Tutkimuksen lähtökohtana ei myöskään ole tietty teoria tai hypoteesi, vaan pyrkimyksenä on löytää jotain uutta ja odottamatonta tietoa aineistosta. Siispä aineistoa tarkastellaan yksityiskohtaisesti ja katsotaan mitä asioita sieltä nousee esiin. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007: 160.)

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan nuorten omia kokemuksia asumisesta ja hyvinvoinnista ilmiöinä. Kokemukset näistä ilmiöistä ymmärretään haastateltavien nuorten sosiaalisena todellisuutena, joka rakentuu kielen ja puheen kautta. Haastateltava tulkit- see käsiteltäviä asioita aina omien käsityksiensä kautta, joten myös aineistoa on pyrit- tävä tulkitsemaan suhteessa näihin käsityksiin (Hirsjärvi & Hurme 2000: 41).

Tutkimusaineistona tässä työssä toimivat kohderyhmän yksilöhaastattelut. Kohde- ryhmä koostuu itsenäisesti asuvista nuorista aikuisista, jotka ovat aiemmin kokeneet haastavia asumistilanteita. Aineisto kerättiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina.

Menetelmässä on määritelty ennakkoon käsiteltävät teemat, joiden pohjalta haastattelu käydään. Tässä työssä haastattelussa käsiteltävät teemat kumpuavat teoreettisesta vii- tekehyksestä sekä aiemmasta tutkimustiedosta. Teemahaastattelu valittiin menetel- mäksi, sillä se antaa arvoa haastateltavan omille tulkinnoille ja merkityksille sekä haastattelutilanteen vuorovaikutuksellisuudelle. (Hirsjärvi & Hurme 2000: 48.) Hirsjärvi &

Hurme (2000) mukaan haastattelurungossa tulisi olla luonnosmaisia teemoja ja aiheita, joista haastattelussa keskustellaan (2000: 66–67). Apukysymykset haastattelurungossa (liite 3) auttoivat ohjaamaan keskustelua sekä rajaamaan käsiteltävää aihetta.

Toisena haastattelumenetelmänä, teemahaastattelun yhteydessä, tässä työssä hyö- dynnetään elämäkertahaastattelun elementtejä. Clapham (2005: 240–241) esittää teoksessaan, että elämäkertahaastattelua voidaan pitää sopivana tapana tutkia asumista, sillä siinä toteutuu haastateltavan oma toimijuus, joka on tärkeä osa asumispolun viitekehystä. Elämäkertahaastattelua voidaan Estola, Uitto & Syrjälä (2017: 156) mukaan käyttää silloin, kun halutaan oppia ymmärtämään haastateltavan kokemuksia,

(21)

ja sitä, miten tämä itse jäsentää nämä kokemukset ja löytää merkityksiä niistä suhteessa elämänkulkuunsa.

Nuorten yksilöhaastatteluilla oli kaksi tavoitetta. Haastatteluiden alkupuolella tavoitteena oli saada nuoret kertomaan asumishistoriastaan sekä hyvinvoinnin kokemuksis- taan. Haastatteluiden alkupuolella hyödynnettiin elämäkertahaastattelun elementtejä.

Estola, Uitto & Syrjälä (2017: 157) esittävät, että elämäkertahaastattelu tavoittelee haastateltavan henkilökohtaisia kokemuksia ja hakee niiden tulkintaan syvyyttä. Myös haastateltavan oman, henkilökohtaisen totuuden ja todellisuuden subjektiivinen merkitys nähdään yhtenä elämänkertahaastattelun erityispiirteenä (2017: 156). Elämäkerta- haastattelun elementtejä hyödyntämällä pyrittiin tarkastelemaan nuorten omia näke- myksiä haastavan asumistilanteen syntymisestä sekä asumistilanteen muutoksen mer- kityksestä koettuun hyvinvointiin.

Haastatteluiden toisena tavoitteena oli selvittää nuorten hyvinvoinnin kokemuksia.

Haastattelun teemat määrittyivät pitkälti tämän opinnäytetyön hyvinvointiteorian, Nuss- baumin (mm. 2011: 33–34) kymmenkohtaisen toimintavalmiuksien listan pohjalta. Tällä tavoin pyrittiin saamaan tietoa nuorten koetusta hyvinvoinnista mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Nussbaum (2011) näkee hyvinvoinnin viitekehyksensä etuna sen ihmis- arvoihin perustuvan luonteen. Se huomioi yksilölliset toimintavalmiudet eikä sulje ulko- puolelleen marginalisoituja tai muuten syrjään jääviä yksilöitä. (2011: 85–87.)

Haastattelun teemat ja runko (liite 3) muodostetiin aiemmin tässä työssä esiteltyjen Nussbaumin toimintavalmiusajattelun sekä Claphamin asumispolun viitekehyksen pohjalta. Haastattelun teemojen sekä haastattelurungon muodostamisessa on hyödynnetty myös tässä työssä aiemmin esitettyä tutkimustietoa kohderyhmästä sekä sen erityispii- reistä. Kyseiset viitekehykset toimivat aineistosta tehtävän analyysin kehyksenä.

Claphamin (2005) mukaan laadullisen ja määrällisen tutkimuksen yhdistäminen toisi mahdollisuuden yleistävien johtopäätösten tekemiseen. Itsessään laadullisella tutki- muksella ei yleensä päästä tähän tilanteeseen. (2005: 241–242.) Tämän opinnäytetyön tarkoituksena ei ole tehdä yleistäviä johtopäätöksiä käsiteltävistä aiheesta, vaan löytää tyypillisen kvalitatiivisen tutkimuksen tapaan, mahdollisia yhtäläisyyksiä haastatteluaineistosta, tuoda ne esiin sekä käsitellä ja tulkita niitä itsessään merkityksellisinä aineis- toina ja tietoina (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007:160).

(22)

7 Aineiston keruu

Opinnäytetyön prosessi alkoi syksyllä 2020. Opinnäytetyöntekijä työskenteli tuolloin Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry:ssä nuorten aikuisten asumisen parissa. Ke- vättalvella 2020 muutamalta entiseltä asiakkaalta pyydettiin lupaa olla myöhemmin yh- teydessä liittyen opinnäytetyöhön. Tutkimuskysymyksen ja kohderyhmän tarkentuessa sekä tutkimusluvan saatua, tammikuun 2021 lopulla, otettiin yhteyttä aiemmin luvan an- taneisiin henkilöihin. Osaan ei saatu yhteyttä. Haastateltavat löytyivät lopulta työelä- män kontaktien avulla.

Mahdollisille haastateltaville lähetettiin vapaamuotoinen tiedoksianto tutkimushaastattelusta whatsappilla tai tekstiviestinä. Tämän jälkeen, saman päivän aikana, haastatte- lusta kiinnostuneille lähetettiin sähköpostitse tutkimushaastattelupyyntö (liite 1) ja pyydettiin alustava suostumus haastatteluun osallistumisesta. Tutkimushaastattelupyyn- nössä kerrotaan mm. tutkimuksen tarkoitus sekä haastatteluaineiston käyttötarkoitus.

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Haastateltavilla oli myös mahdollisuus ottaa yhteyttä opinnäytetyön tekijään yhteyttä ja kysyä lisätietoa työn sisällöstä.

Aineisto koostuu viiden nuoren aikuisen haastatteluista. Haastateltavat ovat iältään 22–

28-vuotiaita pääkaupunkiseudulla itsenäisesti asuvia nuoria aikuisia. Kaikkia haastateltavia yhdistää se, että he ovat kokeneet ennen omaan asuntoon muuttamista joko asunnottomuutta tai heillä on ollut muuten haastava asumistilanne. Tässä opinnäyte- työssä haastava asumistilanne on määritelty vaikeutena saada tai hakea asuntoa.

Määrittelyssä on huomioitu myös haastateltavien subjektiivinen kokemus silloisen asumistilanteen haastavuudesta. Tämän lisäksi määrittelyssä on hyödynnetty eurooppalai- sen asunnottomuustyön kattojärjestö FEANTSA:n (2005) ETHOS-luokittelua sekä ARA:n asukasvalinnan luokittelua (ARA Asukasvalintaopas 2019: 5, 9).

Kun puhutaan tutkimushaastattelusta, se tulee ymmärtää tavoitteellisena ja suunnitel- mallisena aineistonkeruun muotona, jossa haastattelija useimmiten ohjaa tilannetta saadakseen vastauksen esitettyyn kysymykseen. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007:

202–203.) Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina Pääkaupunkiseudun Nuori- soasunnot ry:n toimitiloissa kokoushuoneessa. Ihmisen asumishistoriaa käsitellessä voivat kokemukset linkittyä sellaisiin elämäntilanteisiin, jotka ovat arkaluonteisia. Yksi- löhaastattelun sekä rauhallisen tilan avulla pystyttiin tarjoamaan haastateltavalle turval- linen tila sekä yksityisyyden suojaa. (Kohonen, Kuula-Luumi & Spoof 2019: 8–9).

(23)

Haastattelutilanteen alussa korostettiin sitä, että kaikki asumiseen liittyvät kokemukset, negatiiviset, positiiviset tai neutraalit, ovat tervetulleita ja tärkeitä. Elämäkertahaastatte- lua käsittelevässä artikkelissaan Estola, Uitto & Syrjälä (2017) toteavatkin, että pelko ja luottamuksen puute voivat vaikuttaa siihen, millaisia kertomuksia haastateltava kertoo.

Haastateltava voi esimerkiksi muokata kertomustaan siihen suuntaan, mitä tämä olet- taa, että haastattelija haluaa kuulla. (Estola, Uitto & Syrjälä 2017: 167–168.) Tämän vuoksi haastatteluissa pyrittiin antamaan tilaa nuorten omille kokemuksille ja tarjota kuulluksi tulemisen kokemus. Haastateltavat saivat halutessaan matkaliput kor-

vaukseksi siitä, että he matkustivat haastatteluun paikan päälle sekä haastattelun päät- teeksi pienen muistamisen Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry:ltä kiitoksena haastatteluun osallistumisesta.

8 Aineiston analyysi

Kvalitatiivinen tutkimus on luonteeltaan kokemusperäistä tutkimusta, jonka lähtökoh- tana onHirsjärvi, Remes & Sajavaara (2007) mukaan ”todellisen elämän kuvaaminen”

kaikessa moninaisuudessaan. Tarkasteltavat kokemukset ja ilmiöt eivät synny tyhji- össä, vaan niitä on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti. Haastattelija tai tutkija ei siis voi olla täysin objektiivinen aineistonsa edessä, vaan työstää sitä myös omien kokemuk- siensa, merkitystensä sekä tietonsa kautta. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007: 157.) Haastattelu on vuorovaikutustilanne haastattelijan ja haastateltavan välillä, jossa haastateltava rakentaa omaa kokemusmaailmaansa kuvailemalla asioita. Vaikka vuorovaikutuksessa molemmat tulkitsevat tosiaan, tutkimushaastattelussa on huomioitava, että haastateltavan omat tulkinnat, merkitykset ja kokemukset ovat tutkimuksessa tarkastelun alaisena. Haastattelijan tehtävänä on selvittää miten nämä asiat saavat merkityk- sensä. Samaan aikaan vuorovaikutuksessa syntyy väistämättä myös uusia, yhteisiä merkityksiä käsiteltävästä asiasta. (Hirsjärvi & Hurme 2000: 48–49.)

Aineiston analyysiä tehdessä haastattelukysymyksen näkyminen lukijalle paljastaa haastattelun kontekstin (Ruusuvuori & Nikander 2017: 431). Tässä opinnäytetyössä analyysin kontekstina toimivat asumisen polut ja toimintavalmiuksien viitekehys, joiden pohjalta muodostettiin myös haastattelukysymysten teemat (liite 3). Aineisto litteroitiin valikoiden haastattelukysymysten teemoihin liittyvät vastaukset. Tällä menetelmällä valmista tekstiä tuli yhteensä 25 sivua. Haastatteluaineiston keräys ja litterointi tapahtui helmikuun 2021 aikana. Haastattelut kestivät 45min. - 1,5 h. Aineisto pyrittiin litteroi-

(24)

maan muutaman päivän sisällä keräyksestä, jotta haastattelunauhoja ei tarvitsisi säilyt- tää tarpeettoman pitkiä aikoja. Haastattelut nauhoitettiin puhelimen omalla nauhoitus- ohjelmalla ja nauhoitukset poistettiin heti litteroinnin jälkeen. Puhelimeen pääsi käsiksi vain erillisellä salasanalla. Näin varmistettiin, ettei haastattelumateriaali pääse ulkopuo- listen käyttöön. Haastattelun suostumussopimus sekä muun paperilla oleva aineisto säilytettiin lukollisessa laatikossa. Kaikki aineisto hävitetään tietoturvallisesti viimeis- tään siinä vaiheessa, kun tämä opinnäytetyö on julkaistu.

Yksi haastatteluista toteutettiin poikkeuksellisesti haastateltavan pyynnöstä etänä Zoom-viestintäpalvelussa. Haastattelu nauhoitettiin ilman videota. Haastattelun alussa kerrottiin haastatteluun osallistumisen suostumuslomakkeessa (liite 1) esitetyt asiat ja haastateltava antoi suostumuksensa osallistumisesta nauhalle. Muuten haastattelu ei poikennut muiden haastatteluiden kulusta.

Haastatteluaineiston litteroinnissa pyrittiin huomioimaan mahdollisimman tarkasti puhu- jan kieliasu, kuten puhekielisyys. Lopullisista haastattelusitaateista poistettiin kuitenkin ymmärrettävyyden vuoksi täytesanoja (niinku, totanoin, hmm) eikä huomioitu äännäh- dyksiä, naurahduksia tai erilaisia äänenpainoja. Haastatteluotteita myös lyhennettiin lu- ettavuuden ja ymmärrettävyyden vuoksi, sillä monet haastatelluista nuorista puhuivat aiheista pitkiäkin aikoja. Haastatteluotteiden lyhennykset on merkitty kolmella pisteellä (…). Haastatteluotteissa sulkujen sisään on merkitty käsiteltävää aihetta täsmentäviä sanoja esim. (asunnottomuus) oli henkisesti rankkaa.

Haastateltavat saivat litteroinnissa tunnukset H1, H2, H3, H4 ja H5. Tunnusten avulla pystytään erottelemaan eri henkilöiden aineisto-otteita analyysiä tehdessä. Ruusuvuori

& Nikander (2017: 430–431) mukaan tällä tavoin haastattelija pystyy myös todenta- maan, että on analysoinut haastatteluaineistonsa materiaalia kattavasti. Jotta haastateltavien yksityisyydensuoja säilyisi, tässä työssä on pyritty minimoimaan taustatieto- jen, kuten tunnistettavien henkilötietojen yhdistettävyys tiettyyn henkilöön. Tästä syystä työssä ei eritellä yksittäisen haastateltavan tarkkaa ikää, sukupuolta, etnistä taustaa tai asuinkuntaa (Kohonen, Kuula-Luumi & Spoof 2019: 12–13).

Litteroidun haastatteluaineiston analyysissä käytettiin sisällönanalyysin menetelmää.

Menetelmän avulla tutkittavaa ilmiötä pyritään kuvaamaan yleistäen ja kategorisoiden aineistossa esiin nousseita ilmiöitä ja teemoja (Tuomi & Sarajärvi 2017: Luku 4.4.2).

Haastatteluaineistoa analysoidaan litteroidussa tekstissä esiin nousseista asioista ja il- miöistä lähtöisin (Tuomi & Sarajärvi 2017: Luku 4.4). Tässä työssä haastatteluaineistoa analysoitiin järjestelemällä vastauksia teemoittain aiemmin esitettyjen viitekehysten

(25)

pohjalta. Tässä työssä sisällönanalyysia ohjaavat aiemmin tässä esitetyt viitekehykset toimintavalmiusajattelusta (mm. Nussbaum 2011) sekä asumisen poluista (Clapham 2005). Kun sisällön analyysiä tehdään ilmiöstä jo tietäen, on kyse teoriaohjaavasta si- sällönanalyysistä (Tuomi & Sarajärvi 2017: Luku 4.4.5).

Aineistoanalyysissä keskityttiin litteroidun tekstin sisältöön ja siinä tuotettuihin asioihin sekä merkityksiin, jotka toistuivat. Näitä jäsenneltiin ensin teemoittain, sitten taulukoi- hin. Laadullisessa analyysissä on tärkeää selittää lukijalle aineiston teemoittelun tai luokittelun syntyminen, siksi tämän työn tuloksia esitellessä käytetään haastateltavien suoria lainauksia. On tärkeää kertoa, minkä vuoksi tutkimuksen tekijä päätyy tiettyyn johtopäätökseen, tulkintoja ja johtopäätöksiä on perusteltava. Haastatteluaineistossa esim. haastateltavien suorat lainaukset, voivat auttaa lukijaa ymmärtämään johtopää- töksen syntymistä. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007: 227–228.)

9 Opinnäytetyön eettisyys

Tässä luvussa kerrotaan opinnäytetyön eettisyydestä. Eettisyyttä tarkastellaan tutki- museettisen neuvottelukunnan ohjeiden avulla (Kohonen, Kuula-Luumi & Spoof 2019).

Tässä työssä on pyritty kuvaamaan tekovaiheita mahdollisimman seikkaperäisesti. Ai- neiston keräämiseen liittyvät asiat, kuten ajan, paikan, virhetulkintojen ja keskeytysten kuvaaminen aineistossa lisää aineiston luotettavuutta. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007: 227.)

Haastattelututkimuksen toteuttamiseen on saatu lupa työelämän yhteistyökumppanilta Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry:ltä. Ennen aineiston keräämisen aloittamista toimeksiantajan edustaja hyväksyi tutkimussuunnitelman. Erillinen tutkimussuunnitel- mapaperi sisälsi tarkat tietosuojaa koskevat käytännöt haastattelumateriaalien säilytyk- sestä, tietojen anonymisoinnista sekä haastateltavien yhteystietojen (sähköposti ja pu- helinnumero) säilyttämisestä. Työn tekijä on arvioinut, että tutkimussuunnitelma ei si- sällä erillistä tutkimuseettistä lisätarkastelua tai eettistä ennakkoarviointia kaipaavia osi- oita ja tutkimus toteuttaa tutkimuseettisiä periaatteita. (Kohonen, Kuula-Luumi & Spoof 2019: 7–19.)

Osa haastatelluista nuorista on tämän opinnäytetyön tekijälle työelämästä tuttuja. Te- kijä on arvioitunut, että eettistä ristiriitaa ei tutkimuksen aiheesta synny, eikä tutkimus

(26)

aseta tutkittavia sellaiseen asemaan, jossa eettistä ristiriitaa tai puolueellisuutta syn- tyisi. Opinnäytetyön tekijä on sitoutunut puolueettomuuteen. (Kohonen, Kuula-Luumi &

Spoof 2019: 7–8.)

Yksilöhaastattelut sovittiin järjestettäväksi joko etäyhteyksin tai paikan päällä toteutetta- vaksi tarvittavat suojatoimet huomioiden. Vallitsevan koronapandemian vuoksi haastat- telutilanteissa huomioitiin tuoreimmat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin suosi- tukset kasvomaskien käytöstä asiakastyössä, johon haastattelutilanteen rinnastin (HUS ohjeistukset 4.2.2021). Haastattelutilanteessa oli mahdollisuus käydä pesemässä kädet sekä käyttää käsidesiä. Myös kertakäyttöisiä kasvomaskeja oli tarjolla tarvittaessa.

Haastattelutilanteen alussa kerrottiin haastattelun teemasta ja tavoitteesta sekä haastatteluaineiston säilytyksestä ja tietosuojasta. Haastateltavia muistutettiin tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoisuudesta sekä pyydettiin myös suullisesti lupa haastatteluiden nauhoitukseen (Kohonen, Kuula-Luumi & Spoof 2019: 8–9). Tämän jälkeen haastateltavat allekirjoittivat suostumuslomakkeen haastatteluun osallistumisesta (liite 2).

10 Tulokset

Tässä luvussa esitellään haastatteluaineistosta esiin nousseita tuloksia. Ensiksi esitel- lään, millaisia käsityksiä haastateltavilla nuorilla on haastavan asumistilanteen syntymi- sestä. Seuraavaksi esitellään asumistilanteen muutokseen merkitystä haastateltavien koettuun hyvinvointiin. Viimeisenä esitellään haastateltavien nuorten kokemuksia hyvinvoinnista nykyhetkessä. Osallistujat asuivat haastatteluhetkellä pääkaupunkiseu- dulla omissa vuokra-asunnoissaan. Nuoret olivat kokeneet asumispolkunsa varrella haastavia asumistilanteita.

10.1 Haastavan asumistilanteen syntymisen tekijät

Tässä analyysissä tarkastellaan haastavan asumistilanteen syntymistä. Asumishisto- riaa tarkastelemalla voidaan ymmärtää haastavan asumistilanteen syntymiseen liittyviä tekijöitä. Alla esitettyyn taulukkoon on koottu haastateltujen nuorten taustatiedot sekä aiempi asumishistoria. Taulukko toimii yhteenvetona nuorista kerätystä tiedosta.

(27)

Taulukko 1. Haastateltujen nuorten taustatiedot, asumisen lähtötilanne, asumishistoria sekä nykyinen asumistilanne.

Haastateltujen nuorten aiempi asumishistoria on ollut moninainen. Yhdellä haastateltavista (H3) ei ollut aiempaa kokemusta itsenäisestä asumisesta. Tämä ja toinen haastateltava (H2) on esitetty taulukossa itsenäistyvänä ja kotona asuvana. Tämä tarkoittaa sitä, että nuoret eivät ole asuneet aiemmin omillaan ja itsenäistyvät ensimmäistä kertaa kotoa. Toisella haastateltavista (H2) oli kokemusta opiskelija-asuntolassa asumisesta, nuori itse kuvaili opiskelija-asuntola aikaansa ”semi-itsenäiseksi” asumiseksi. Kolme muuta haastateltua olivat asuneet itsenäisesti aiemminkin. Haastatteluhetkellä nuoret olivat asuneet omassa asunnossaan kolmesta kuukaudesta hieman yli vuoteen. Kolme nuorista oli haastatteluhetkellä työttömänä, kaksi työkokeilussa.

Kolme haastatelluista nuorista oli kokenut asunnottomuutta jossain vaiheessa asumishistoriaansa. Pisin asunnottomuusjakso oli yli kaksivuotinen. Muilla asunnottomuusjak- sot vaihtelivat parin kuukauden välillä (taulukko 1). Seuraavissa haastatteluotteissa asunnottomuutta kokeneet kuvailevat asumishistoriaansa ja asunnottomuuteen johtaneita tekijöitä.

Haastateltava (H1) kuvaa kuinka pikavippikierre johti asunnottomuuteen ja lopulta takaisin vanhemman luokse asumaan:

Mä asuin isäni luona… ennen sitä mulla oli oma asunto…puolisen vuotta… sitten se lähti alta …pikavipit niitä tuli otettua sen takia että mä turhauduin kelan tukien hakemiseen ja ne ei menny lävitte… otin pika- vippejä… alkoi pikavippikierre… otin sitten uusia vanhan maksamiseks…

Taustatiedot Asumisen

lähtötilanne Asumishistoria Asumistilanne haastatteluhetkellä

Haastateltava 1 (H1) Työkokeilussa

Kotona asuva Asunut aiemmin alle vuoden itsenäisesti vuokra- asunnossa.

Taustalla myös lyhyt asunnottomuuskausi (n. 2 kk).

Vuokra-asunto.

Asunut itsenäisesti 3 kuukautta.

H2 Työtön

Itsenäistyvä Kotona asuva

Asunut aiemmin opiskelija-asuntolassa. Vuokra-asunto.

H3 Työtön

Itsenäistyvä Kotona asuva

Ei aiempaa asumishistoriaa. Vuokra-asunto.

Asunut itsenäisesti yli vuoden.

H4 Työkokeilussa

Asunnoton

Asunnottomana (2 vuotta). Nukkui pääsääntöisesti eri perheenjäsenten luona.

Asunut aiemmin itsenäisesti opiskelija-asunnossa.

Vuokra-asunto.

H5 Työtön

Asunnoton

Asunnottomana (3,5 kuukautta). Nukkui kavereiden luona. Taustalla useampia asunnottomuuskausia.

Asunut aiemmin itsenäisesti.

Vuokra-asunto.

(28)

lopulta…en maksanut enää mitään takasin… sitten… en ollut maksanut kolmeen neljään kuukauteen senttiäkään vuokraa… sitten hyppäsin parin kaverin sohvan kautta faijan kämppään asumaan… (H1)

Otteessa haastateltava (H1) kuvaa, kuinka pikavippikierre johti lopulta asunnon menet- tämiseen maksamattomien vuokrien takia. Maksuhäiriömerkintöjen tai luottotietojen menettäminen voi heikentää hakijan asemaa vuokramarkkinoilla, varsinkin vuokravelan nähdään vaikeuttavan asunnon saamista (Takuusäätiö). Tilanne aiheutti nuorelle epä- onnistumisen tunteen, sekä jätti pelon tapahtumien toistumisesta myös tulevaisuu- dessa:

Se oli ihan jäätävä epäonnistumisen tunne ku onnistu kusee joka ikisen mahdollisen asian aikalailla yhdellä heittämällä… ja sitten se muuttu hä- peäks …siitä jäi sit sellainen mukava pelko takaraivoon tulevaisuutta aja- tellen… että mitäs jos taas menee asiat huonosti ja sen kanssa joutuu sit elämään… (H1)

Haastateltava (H1) kertoi olleensa nuori pikalainojen ottamisen aikaan. Nuori tiedostaa aiemmin tehtyjen valintojen seuraukset tulevaisuuteensa myös muusta kuin asumisen näkökulmasta sekä ottaa osaltaan vastuun niistä:

Mun ei tarvii ees haaveilla autolainan tai asuntolainan ottamisesta…

mutta se on ihan täysin itseaiheutettua... jos ottaa luottovelat pois niin oon ihan täysin samalla viivalla ku kaikki muutkin... et kaikki suljetut ovet on itseaiheutettuja sulkuja… (H1)

Haastateltava tekee myös kannanoton pikavippien saatavuudesta, joka tuo esiin ym- märryksen siitä, että myös pikalainojen tarjoajilla on vastuunsa ja lainsäädännöllä mer- kityksensä asiassa:

Henkilökohtainen mielipide on… että kaikennäköiset pikalainat ja pikavipit… pitäis vaan suoraan kieltää lailla… se on pilannut niin monen meikä- läisen ikäisen elämän… et se ei oo millään muotoo hauskaa enää... (H1) Toinen asunnottomuutta kokenut haastateltava (H4) kuvaa, kuinka opiskelija-asunto oli mennyt alta opintojen loputtua ja kuinka asunnottomuus lopulta venyi pitkäksi, koska asuntohakemusten päivittäminen jäi tekemättä:

Ensiks olin opiskelija asunnoilla… opiskelut loppu… se (asunto) meni…

yritin saada kaupungin asuntoo… en sit oikein hoitanut… ajoissa uusinu hakemusta… lähinnä omaa vikaa… asunnottomana olin… reilu kaks vuotta… pääsääntöisesti äidin ja pikkuveljen luona… en ollu kirjoilla mis- sään… (H4)