NUORTEN TEKEMÄT OMAISUUSRIKOKSET KYSELYTUTKIMUKSEN VALOSSA
Juulia Hietamäki Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos Sosiaalityö
Huhtikuu 2021
Itä-Suomen yliopisto Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä
Juulia Hietamäki Työn nimi
Nuorten tekemät omaisuusrikokset kyselytutkimuksen valossa Oppiaine
Sosiaalityö
Työn laji Pro gradu Tutkielman ohjaaja
Professori Timo Toikko Aika
Huhtikuu 2021
Sivumäärä 62
Tiivistelmä
Nuorisorikollisuuden syistä ja seurauksista on keskusteltu useasta eri näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa rikollisuus rajataan omaisuusrikoksiin, jota kuvastetaan kolmen rikosteon kautta. Kevyempänä pidettävää rikollisuutta kuvaa varastaminen, vakavampaa rikoslajia puolestaan murtautuminen. Kolmanneksi omaisuusrikollisuutta esittäväksi tekijäksi on otettu uudenlaista rikollisuuden muotoa kuvaava tekijänoikeuksien loukkaaminen. Näiden tarkasteltujen rikostekojen tarkoituksena on kuvata mahdollisimman laajasti omaisuusrikollisuutta käsitteenä. Tutkielmassa lähdetään etsimään vastausta tutkimuskysymykseen: millaiset yksilölliset ja sosiaaliset riskitekijät selittävät nuorten omaisuusrikoksia?
Tutkimus perustuu Nuorisorikollisuus 2016- aineistoon, joka on Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituution toteuttama kysely yhdeksäsluokkalaisille nuorille. Kyselytutkimus suoritettiin strukturoidulla, oppilaiden itse täytettävällä lomakkeella. Tutkimukseen oli otettu ryväsotannalla yhteensä 6061 nuorta ympäri Suomea. Vastaajista 51 % oli tyttöjä ja 49 % poikia.
Selittävät muuttujat valittiin malliin aiemman teoriakirjallisuuden ja yleisten sosiologisten teorioiden perusteella. Näiden pohjalta selittävät muuttujat asettuivat neljään kategoriaan: yksilöön liittyvät riskitekijät, perheeseen ja kasvatukseen liittyvät riskitekijät, kaveripiiriin liittyvät riskitekijät ja asuinympäristön riskitekijät. Tutkimuksen analyysimenetelminä käytettiin ristiintaulukointia, - riippumattomuustestiä ja logistista regressioanalyysia. Mahdollisia selittäviä muuttujia oli aluksi 41, jotka lopulta rajattiin 12 muuttujaan, joista 3 oli summamuuttujia. Näiden selittävien tekijöiden yhteyttä tarkasteltiin eri vastemuuttujiin kuvailevan analyysin keinoin. Ennen varsinaisia logistisia regressiomalleja, jokaisesta neljästä selittäjäkategoriasta muodostettiin oma logistinen mallinsa, jonka pohjalta karsittiin muuttujia ja saatiin näin parhaat selittäjät malliin. Asuinympäristöön liittyvät tekijät poistettiin malleista merkityksettöminä.
Regressioanalyysin pääasiallisina tuloksina voidaan todeta, että isommassa kuvassa lähes samat tekijät selittävät kaikkea kolmea omaisuusrikollisuuden muotoa. Sukupuoli oli merkittävä riskitekijä kaikkien rikosmuotojen kohdalla, jonka lisäksi nuoren oma riskikäyttäytyminen, vanhempisuhteen laatu sekä kavereiden riskikäyttäytyminen lisäsivät nuoren rikosriskiä. Sen sijaan perheen sosioekonominen asema, vanhempien tai nuoren syntymämaa tai naapurustoon liittyvät tekijät eivät nousseet merkittäviksi omaisuusrikollisuuden selittäjiksi.
Asiasanat
nuoret, nuorisorikollisuus, omaisuusrikollisuus, sosiaalinen kontrolli, itsekontrolli Säilytyspaikka
Itä-Suomen yliopiston kirjasto
University of Eastern Finland Faculty
Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department
Department of Social Sciences Author
Juulia Hietamäki Title
Crimes on property committed by adolescents in the extent of the survey.
Main Subject Social Work
Level
Master’s Thesis Supervisor
Professor Timo Toikko Date
April 2021
Number of Pages 62
Abstract
The causes and consequences of juvenile delinquency have been discussed from many perspectives. In this study, crime is limited to crimes against property, which are portrayed through three different felonies. Crime considered lighter is described as theft, while a more serious type of crime is described as burglary. Copyright infringement, which represents a nontraditional form of crime, was selected as the third factor describing property crime. The purpose of these examined crimes is to describe crime against property as broadly as possible. The purpose of this study is to find an answer to the research question: what individual and social risk factors explain property crime for an adolescent?
The study is based on the Finnish Self-Report Delinquency Study 2016, which is a survey of ninth- graders graders conducted by the Institute of Criminology and Legal Policy of the University of Helsinki. The survey was conducted using a structured form that students filled out themselves. A total of 6,061 student from all over Finland had been included in the study. 51 % of the respondents were girls and 49 % boys.
Explanatory variables were selected for the model based on previous theoretical literature and general sociological theories. Based on these, the explanatory variables fell into four categories: individual-related risk factors, family and upbringing risk factors, peer-related risk factors, and living environment risk factors.
Cross-tabulation, independence test and logistic regression analysis were used as analysis methods for the study. There were initially 41 possible explanatory variables, which were eventually limited to 12 variables, 3 of which were sum variables. The relationship between these explanatory factors was examined for different response variables by means of descriptive analysis. Before the actual logistic regression models, each of the four explanatory categories was formed into its own logistic model, which was used used as the basis on narrowing down the variables. This in turn provided the best explanatory variables for the model.
The main results of the regression analysis are that almost the same factors explain all three forms of property crime. Gender was a significant risk factor for all forms of crime, in addition to which the adolescent’s own risk behavior, the quality of the parenting relationship and the risk behavior of the friends increased the adolescent’s criminal risk. In contrast, the socioeconomic status of the family, the country of birth of the parents or adolescent, or neighborhood factors were not significant characteristics in causing property crime.
Key Words
adolescent, youth, juvenile delinquency, property crime, social control, self-control
Sisällys
1 JOHDANTO ... 1
2 TEOREETTISIA NÄKÖKULMIA ... 4
2.1 Nuorten tekemät omaisuusrikokset Suomessa ... 4
2.2 Nuorisorikollisuuden selitystapoja ... 8
2.2.1 Perhe- ja kasvatusmallit ja itsekontrollin muodostus ... 8
2.2.2 Vertaisryhmät ja lähiympäristö ... 11
2.3 Aiempi tutkimus ... 13
2.4. Yhteenveto ... 17
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 19
3.1 Tutkimuskysymys ... 19
3.2 Aineisto ... 20
3.3 Vastemuuttujan muodostaminen ... 21
3.3.1 Vastemuuttujien kriittinen tarkastelu ... 22
3.4 Selittävät muuttujat ... 23
3.5 Analyysi ... 28
3.5.1 Ristiintaulukointi ja - riippumattomuustesti ... 29
3.5.2 Logistinen regressioanalyysi ... 29
3.6 Tutkimuksen luotettavuus ... 32
3.6.1 Puuttuvat arvot ... 34
4 TULOKSET ... 35
4.1 Kuvaileva analyysi ... 35
4.1.1 Yksilöön liittyvien tekijöiden yhteys selittäviin tekijöihin ... 37
4.2 Nuorten omaisuusrikosten ilmentymien ... 41
4.2.1 Logistisen mallin muodostaminen ... 42
4.2.2 Murtautuminen ... 47
4.2.3 Tekijänoikeuksien loukkaaminen ... 50
4.2.4 Varastaminen... 52
5 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 54
5.1 Vanhempisuhde ja nuoren rikoskäyttäytyminen ... 55
5.2 Yksilölliset piirteet ja rikoskäyttäytyminen ... 57
5.3 Kaveripiirin vaikutus rikoskäyttäytymiseen ... 58
6 POHDINTA ... 60
LÄHTEET ... 63
TAULUKOT JA KUVIOT
TAULUKKO 1. Vanhempien kontrolli summamuuttujan jakauma………...25
TAULUKKO 2. Kaverisuhteiden summamuuttujan jakauma………....26
TAULUKKO 3. Itsekontrollin summamuuttuja……….27
TAULUKKO 4. Summamuuttujien jakaumat………28
TAULUKKO 5. Vastemuuttujan jakauma……….36
TAULUKKO 6. Yksittäiset selittävät muuttujat………37
TAULUKKO 7. Nuoreen liittyvät tekijät………...39
TAULUKKO 8. Perheeseen liittyvät tekijät……….………..40
TAULUKKO 9. Kaverisuhteisiin liittyvät tekijät……….41
TAULUKKO 10. Vastemuuttujat ja perheeseen liittyvät tekijät………43
TAULUKKO 11. Vastemuuttuja ja nuoreen liittyvät tekijät………..44
TAULUKKO 12. Ympäristöön liittyvät tekijät ja vastemuuttujat………..45
TAULUKKO 13. Kaverisuhteisiin liittyvät muuttujat ja vastemuuttujat………...46
TAULUKKO 14. Murtautumiseen liittyvät tekijät……….49
TAULUKKO 15. Tekijänoikeuksien loukkaamiseen liittyvät tekijät……….51
TAULUKKO 16. Varastamiseen liittyvät tekijät………....53
TAULUKKO 17. Yhteenveto tilastollisesti merkittävistä tekijöistä……….…..54
KUVIO 1. Yksittäiset selittävät tekijät………...24
1 JOHDANTO
Nuorten tekemät rikokset ovat yhteiskuntaa paljon puhututtava aihe ja yleisissä keskusteluissa nuoret nähdään usein erilaisten pelkojen ja huolien kautta (Honkatukia, Nyqvist & Pösö 2006, 211). Nuorten rikollisuuden syitä etsitään niin nuoresta itsestään ja tämän taustoista kuin myös kasvatuksesta ja lähiympäristöstä. Rikollisuuden syitä tarkastellaan usein myös laajemmin yhteiskunnallisella tasolla koulun, poliisien ja sosiaalivirnaomaisten taholta. Nykymedialla on yhä enemmän kanavia rikosten uutisointiin ja usein otsikoinnit ovat kärjistäviä ja pelkoa lietsovia.
Toisaalta monia nuorten tekemiä rikoksia ja yleistä huonoa käyttäytymistä kuten näpistelyä, alkoholin käyttöä tai tupakointia pidetään myös osana nuoruutta, vaikka niitä yleisesti paheksutaankin. Vakavampia rikoksia kuten pahoinpitelyä, kovien huumeiden käyttöä tai aseellisia ryöstöjä ei pidetä samalla tavalla nuoruuteen kuuluvana, vaan marginaalisessa olevien, ongelmallisten nuorten tekoina.
Tässä tutkimuksessa keskitytään nuorten tekemiin omaisuusrikoksiin ja niihin vaikuttaviin taustatekijöihin nuoren lähiympäristön ja nuoren itsensä kautta. Omaisuusrikoksia kuvaavat tässä tutkimuksessa kolme erilaista rikostekoa: murtautuminen, varastaminen kaupasta ja tekijänoikeuksien loukkaaminen netissä. Tutkimuksen tarkoitus on kartoittaa rikollisuuden riskitekijöitä nuoren temperamentista ja persoonallisuudesta, perheestä ja kasvatuksesta sekä kaverisuhteista ja lähiympäristöstä. Kiinnostuksen kohteena on se, mitkä tekijät vaikuttavat mihinkin omaisuusrikoksen muotoon ja mitkä tekijät mahdollisesti yhdistävät rikoksen eri muotoja.
Varkausrikokset olivat Suomessa yleisiä vielä 1990-luvulla, mutta kääntyivät selkeään laskuun 2000-luvulle tultaessa (Ellonen Danielsson & Virtanen 2018, 109). Mediassa nuorten rikoskäyttäytymisen yleisestä vähentymisestä ei juurikaan mainita, vaan esille nostetaan nuorten tekemiä rikoksia, joka voi antaa kuva lisääntyvästä rikollisuudesta. Kriminologien keskuudessa on alettu puhumaan rikoskäyttäytymisen polarisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että ääripäät rikoskäyttäytymisessä yleistyvät. Nuoret tekevät siis yhä vähemmän rikoksia, mutta vakava rikoskäyttäytyminen lisääntyy tiettyjen nuorten keskuudessa. (Salmi 2008, 56.)
Omaisuusrikosten väheneminen nuorison keskuudessa johtuu useamman tekijän vaikutuksesta.
Taloustilanne yleisesti on viimeisten vuosikymmenten aikana kohentunut ja sosiaalinen kontrolli on tehostunut. Julkiset tilat ovat valvottuja kameroiden yleistymisen ja vartioinnin lisääntymisen vuoksi. Tämän lisäksi nuoret käyttävät vapaa-aikansa yhä enemmän netissä, joka on omiaan
vähentämään perinteisiä omaisuusrikoksia. Se on kuitenkin avannut oven uudenlaiselle rikollisuudelle, jota ilmenee netissä. (Kivivuori 2006, 53.)
Nuorten tekemien omaisuusrikosten tutkiminen on tärkeää. Omaisuusrikoksia ei yleisesti pidetä huolestuttavimpina nuorten tekeminä rikoksina verrattuna esimerkiksi väkivaltarikoksiin. Siitä huolimatta niitä ei tule pitää osana normaalia nuoruutta. Nuorten taustojen ja rikoskäyttäytymisen yhteyksien tutkimisella voidaan selvittää millaisilla tekijöillä voi olla vaikutus nuoren rikoskäyttäytymiseen. Kun mahdollisia yhteyksiä tunnistetaan, voidaan rikolliseen toimintaan puuttua tehokkaammin ja kehittää toimivia ennaltaehkäiseviä menetelmiä. Rikosoikeudellinen vastuu alkaa Suomessa 15 vuoden iässä ja nuorena rikoksentekijänä ihmistä pidetään 20 ikävuoteen saakka. Nuorena tehdyt rikokset saavat usein kevennetymmän rangaistuksen.
(Elonheimo 2010, 13.) Alaikäisenä tehtyjen rikosten aikana monet viralliset tahot kuten koulun oppilashuolto, lastensuojelu ja poliisilaitos ottavat koppia nuoresta. Kun rikoskäyttäytymisen riskitekijöitä on kartoitettu, eri tahoilla voi olla enemmän mahdollisuuksia tukea ja auttaa tehokkaasti nuorta ja tämän perhettä.
Nuorisorikollisuus on yksi yhteiskunnallisista ilmiöistä, joita selitetään moninaisilla vuorovaikutussuhteilla, jotka voivat olla keskenään kompleksisia. Rikollisuuden syntymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat yksilölliset, oman persoonaan piirteet sekä lähiyhteisön ominaisuudet ja yhteiskunnan rakenteelliset piirteet. Varhaislapsuuden kokemuksia ja valitseva kulttuuri sekä tilaisuusrakenne vaikuttavat ilmiöön. Yhteisö- ja yksilötason selityksien erottaminen toisistaan voi olla hyvin haastavaa. (Honkatukia & Kivivuori 2006, 345.)
Vuorovaikutussuhteiden lisäksi, rikollisuuden syntyä on pyritty selittämään sosiologisten rikollisuusteorioiden avulla, joilla on neljä perinteisenä pidettyä teoriasuuntausta. Sosiaalisessa oppimisteoriassa rikollisuutta selitetään tekotapojen ja rikollisuudelle suotuisilta vertaisryhmiltä oppimiselta, joita ovat nuoruudessa ennen kaikkea kaverit, mutta myös muu lähiympäristö.
Kontrolliteoreettinen tutkimus korostaa rikollisuudelta suojaavina tekijöinä sitoutumista perinteisiin instituutioihin, joita ovat esimerkiksi työ ja parisuhde. Paineteorian mukaan perheen köyhyys on riskitekijä nuoren rikollisuuteen, sillä se heikentää vanhempien mahdollisuuksia, jaksamista tai halua kontrolloida lapsiaan. Leimaamisteorian tutkimus puolestaan osoittaa, että ankarat rikosseuraamukset voivat johtaa myöhemmin kohonneeseen rikollisuuden riskiin.
(Honkatukia & Kivivuori 2006, 360.)
Rikekäyttäytymisellä on todettu olevan pitkäkestoisia vaikutuksia ihmisen elämään. Sen puolesta tuleeko rikoksia tekevästä nuoresta rikoksia tekevä aikuinen, on argumentoitu puolesta ja vastaan.
Voidaan kuitenkin pääteellä, että rikoksia tekevistä aikuisista suurimmalla osalla on taustaa nuorisorikollisuudesta, mutta vain pienestä osasta nuorisorikollisista tulee aikuisena rikollisia.
Rikosta tekevillä nuorilla on kuitenkin todettu olevan pitkäkestoisempia vaikutuksia esimerkiksi koulutukseen ja ammatillisiin suorituksiin ja tuloksiin. Vanhempien suhtautuminen rikkeitä tekevään lapseen on usein kielteinen, joka lisää puolestaan rikoskäyttäytymisen riskiä. Tämä muodostaa interaktiivisen kehän, joka ruokkii itseään. (Ellonen 2008, 24.)
Nuorten rikoskäyttäytymisen takana voi olla moninaisia tekijöitä, eivätkä tietyt yksittäiset selittäjät kerro syytä nuorten käyttäytymiselle. Tämän tutkielman tarkoituksena on kuitenkin saada laajemmalla tasolla kuva siitä, millaiset nuoreen ja tämän lähiympäristöön liittyvät tekijät ovat yhteydessä omaisuusrikollisuuteen, eikä selittää rikollisuuden synnyn monimutkaisia prosesseja. Erilaisia tekijöitä tarkastellessa voidaan kuitenkin saada kuvaa siitä, millaisilla tekijäryhmillä on vaikutus omaisuusrikosten eri tasoisiin tekoihin ja millaisia eriäviä ja samankaltaisia riskitekijöitä löytyy.
Sosiaalihuollolla ja lastensuojelulla on suuri rooli rikollisuuteen ajautuneen nuoren elämässä ja voivat olla avainasemassa nuoren elämän suunnan kääntäjänä. Lastensuojelutoiminta voidaan jakaa kolmeen tasoon. Ensimmäinen tason tavoitteena on lapsen kasvuolojen kehittäminen ja kasvatuksen tukeminen sekä sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäiseminen. Toisen ja kolmannen tason toiminnat liittyvät perhe- ja yksilötasolla tehtäviin tukitoimiin, joita ovat avohuollon tukitoimet, sijaishuolto, jälkihuolto ja huostaanotto. Näiden tasojen toimiin on ryhdyttävä, jos lapsi vaarantaa omaa kehitystään tai terveyttään toiminnallaan. (Harrikari 2006, 263-264.) Tämän tutkimuksen tarkoituksena on löytää niitä riskitekijöitä, jotka vaikuttavat nuoren rikoskäyttäytymiseen ja vaarantavat näin tämän kehitystä. Näiden tekijöiden kartoittaminen auttaa löytämään oikeita apukeinoja ja helpottaa tukitoimien kohdistamista niiden sosiaalisten ongelmien kohtiin, joissa on tarve. Ensisijaista olisi hyödyntää mahdollisimman pitkälle ensimmäisen tason tukitoimia ja välttää toisen ja kolmannen tason tukiin päätyminen. Media ja yleinen keskustelu maalaa kuvaa pahoista nuorista. Nuorten ongelmakäyttäytymisen ehkäisyyn käytetyt resurssit voivat saada ongelman näyttämään pahemmalta kuin se on. Nuorten auttaminen on kuitenkin tärkeää ja oikean avun ja tuen antaminen eri tahoilta on keskeistä. Sen vuoksi on tärkeä tietää, mitkä tekijät vaikuttavat nuorten rikollisuuden ja ongelmakäyttäytymisen ilmenemiseen.
2 TEOREETTISIA NÄKÖKULMIA
Nuorten rikoskäyttäytymistä selitetään yleensä niin laajemmalla yhteiskunnallisella tasolla kuin yksilön sosiaalisella ympäristöllä. Tässä tutkimuksessa on tarkoitus keskittyä yksilön sosiaaliseen ympäristöön nuoren itsensä ja tämän lähiympäristön kautta. Perhe on luonnollisesti yksi merkittävimmistä läheissuhteista nuoren elämässä, mutta lapsuuden jälkeen kaverit nousevat yhä tärkeämmäksi vaikuttajaksi, jopa perheen ylitse. Myös sillä millaisessa ympäristössä nuori kasvaa, on merkitystä tämän kehitykseen. Näitä tekijöiden vaikutusta rikoskäyttäytymiseen tarkastellaan tässä luvussa teoriakirjallisuuden ja yleisten sosiologisten teorioiden valossa.
2.1 Nuorten tekemät omaisuusrikokset Suomessa
Henrik Elonheimo (2010, 13) pohtii väitöskirjassaan nuorisorikollisuuden määrittelyä eri tieteenalojen näkökulmista. Nuorisorikollisuuteen liittyviin termeihin kuuluu muun muassa käytöshäiriöt, ongelmakäyttäytyminen, antisosiaalinen käytös, normien ja lakien rikkominen sekä rikollinen käyttäytyminen. Rikosten tekemistä pidetään usein nuoren pahoinvoinnin oireena.
Kriminologian näkökulmaan kuuluu myös legaalinen käsite, joka sitoutuu lain rikkomisen käsitteeseen. Sosiologinen näkökulma lisää tähän myös ne teot, joita ei ole määritelty rikoksiksi, mutta vaarantavat tai haittaavat yhteiskuntaa, kuten alkoholin juominen. (Laitinen & Aromaa 1993.) Kun puhutaan nuorten rikollisuudesta, käytetään rikollisuuden käsitteen lisäksi käytöshäiriöiden käsitettä ja keskusteluissa nostetaan esiin usein se, onko rikosten tekeminen yksi käytöshäiriön ilmentymistä. Tämän lisäksi voidaan käyttää rikekäyttäytymisen käsitettä, joka käsittelee tätä aihetta laajemmin. (Ellonen 2008, 24.)
Kriminologiassa pidettiin jopa 1980-luvulle asti rikollisuutta jokseenkin sopimuksen varaisena ilmiönä. Tekojen rikollisuudella on ollut historiallista vaihtelua, sillä laillisuus ja laittomuus tiettyjä asioita ja tekoja kohtaan ovat muuttuneet ajan saatossa. Kuitenkin varastamista, toisen omaisuuden tuhoamista ja väkivaltaa on pidetty yleisesti ottaen aina paheksuttavana. (Kivivuori, Aaltonen, Näsi, Suonpää & Danielsson 2018, 14.) Rikosalttiuden vaihtelua selitetään usein niin yksilöön liittyvillä tekijöillä kuin sosiaalisiin rakenteisiin liittyvillä tekijöillä. Yksilötason tarkastelussa tavoitteena on tutkia paremmin syysuhteita, jotka jäsennellään usein valikoitumisprosesseihin (selection) ja sosiaalisiin syysuhteisiin (causation). Valikoituminen voi
tarkoittaa esimerkiksi hakeutumista itseään miellyttäviin ympäristöihin. Nuori, joka ei halua tulla valvotuksi voi karttaa esimerkiksi järjestettyjä vapaa-ajan aktiviteetteja ja hakeutua viettämään aikansa näiden aktiviteettien ulkopuolelle jättäytyviin kaveriporukkoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että nuoret eivät sattumalta joko ole tai eivät ole kontrollin piirissä, vaan ovat itse vaikuttamassa asiaan. Valikoitumisen prosessi on sosiaaliseen vuorovaikutukseen perustuvaa, sillä muut voivat karttaa esimerkiksi aggressioon taipuvaa nuorta ja muiden reaktiot valikoivat nuoren tiettyihin ympäristöihin, koska tämä tulee torjutuksi toisista ryhmistä. Sosiaaliset syysuhteet ovat ympäristön vaikutus ihmisen rikoskäyttäytymiseen, kun yksilön pysyvien alttiuksien vaikutus on otettu pois yhtälöstä. Leimaamisvaikutukset, sosiaalinen kontrolli ja sosiaaliset oppimisprosessit kuuluvat perinteisiin kriminologian teorioihin ja ovat myös tyypillisiä esimerkkejä syysuhteista.
(Kivivuori ym. 2018, 17.)
Rikoskäyttäytymistä voidaan määritellä myös lainopillisesta näkökulmasta. Epäsosiaalista käyttäytymistä voidaan pitää rikoksena, jos se on laissa rangaistava teko ja nuorisorikollisuudesta on kyse, kun teko tehdään tietyssä iässä. Laki määrittää nuoren rikoksentekijän henkilöksi, joka on ollut 15-20-vuotias rikoksen tehdessään (Laki nuorista rikoksentekijöistä, 1§). Alle 15- vuotiaan rikos jää ilman tuomioistuimen määrittämää rangaistusta ja virallinen kontrolli tulee tuolloin sosiaaliviranomaisten puolelta. Lisäksi voidaan tehdä rikosten sovittelua ja sopia vahingonkorvausvastuusta. Rikoksentekijän ollessa 15-17-vuotias, noudatetaan lievennettyä rangaistusasteikkoa, jolloin ehdotonta vankeutta annetaan vain painavista syistä ja nuoruutta pidetään perusteena toimenpiteistä luopumiselle. (Elonheimo 2010, 13.)
Suomalaisessa yhteiskunnassa tuomioistuimen lähtökohtana lasten ja nuorten asioissa on huoltomalli. Huoltomalli tarkoittaa, että asioita lähdetään käsittelemään lapsen hoidon ja tuen tarpeen näkökulmasta ja tätä ovat arvioimassa sosiaalityön viranomaiset ja lastensuojelu. Huomio kiinnittyy tällöin lapsen tilanteen laajempaan kuvaan. Tuen tarpeita etsitään lapsen elämäntilanteesta ja samalla arvioidaan mahdollisia toimenpiteitä, joilla lapsi saisi tulevaisuudessa tarvitsemansa avun. Toisenlaisena nuorten ja lasten tuomioistuimen mallina voidaan pitää oikeusmallia. Oikeusmallissa keskitytään vain tähän hetkeen ja lapsen tekemään rikokseen, eikä laajempaa katsausta lapsen tilanteeseen yleisesti tehdä. Rikosteon seuraamukset on suhteutettu sen vakavuuteen ja ennalta määrättyyn rangaistuksen pituuteen. Näiden asioiden arviointi on tuomioistuinten juristien harkinnan varassa ja nuorten ja lasten asioihin perehtyneet oikeusoppineet toimivat myös tuomioistuimessa. Yleisesti huoltomallia pidetään ominaisena Pohjoismaille, kun taas oikeusmallia angloamerikkalaisille. (Harrikari 2006, 251.)
Perinteisinä pidetyt omaisuusrikokset kuten näpistely, varastaminen ja toisen omaisuuden vahingoittaminen ovat laskeneet selvästi 2000- luvulle tultaessa. Vuoden 2006 selvityksen mukaan noin kolmasosa nuorista oli varastanut, kun kymmenen vuotta aiemmin lähes puolet nuorista olivat varastaneet. Vahingontekoja vuonna 1995 oli tehnyt kolmasosa nuorista, kun vuonna 2006 luku oli noin viidennes. Samalla kun rikokset vähenevät, on myös niitä tekevien nuorten määrä vähentynyt. Lamasta nouseminen, julkisten tilojen kontrollointi ja muutos nuorten asenteissa rikosvastaisemmaksi ovat toimineet tekijöinä rikollisuuden alentumisessa.
Rikoskäyttäytymistä ei enää hyväksytä osana nuoruutta. (Kivivuori & Honkatukia 2006, 342.) Nuorten rikollisuudessa on näkyvissä eriytymistä eli polarisaatiota. Tämä tarkoittaa sitä, että tietyt nuoret tekevät yhä enemmän rikoksia, joka johtaa siihen, että vaikka rikoksia tekevien nuorten osuus pienenee mutta rikosten määrät kasvavat. Polarisaatio ilmenee Suomessa suurimmaksi osaksi juuri vähentyneiden nuorisorikollisten määrässä. (Kivivuori 2002, 52–53.) Rikostilastot osoittavat, että rikosten määrän ja iän suhde on pysynyt hyvin samanlaisena vuosikymmenestä toiseen. Rikoksia tekevät eniten 18-vuotiaat, jonka jälkeen rikosmäärät lähtevät tasaiseen laskuun. Nuorten korkeampi rikoskäyttäytyminen ei siis ole modernin yhteiskunnan ongelma, vaan pidemmän ajan ilmiö. Alaikäisten tekemistä rikoksista suurin osa (57 %) oli vuonna 2015 alkoholirikoksia. Vahingontekoja ja tuhotöitä oli puolestaan 24 prosenttia rikoksista. (Kivivuori ym. 2018, 114.) Tilastoista on pääteltävissä, että nuorten rikollisuus ei ole aikalaisilmiö tai sidoksissa nuorisokulttuuriin kehitykseen, vaan suhteellisen pysyvä ilmiö.
Yksilön iän lisäksi yksi selkeä havainto rikollisuuden tutkimisessa on sukupuolen vaikutus.
Naiset tekevät rikoksia selkeästi vähemmän kuin miehet. Poliisin tietojen mukaan 2011-2015 välisenä aikana kaikista rikosepäillyistä vain 18 prosenttia oli naisia. Naiset tekivät rikoksia vähemmän joka rikoskategoriassa ja korkein osuus naisilla oli omaisuusrikoksissa, jossa 23 prosenttia rikoksista oli naisten tekemiä. Teini-iässä sukupuolten välinen ero rikoskäyttäytymisessä on kapeimmillaan ja iän noustessa sukupuolten väliset erot alkavat lisääntyä. Nuorisorikollisuus 2016- kyselyn mukaan varkaus- ja huumausainerikoksissa (marihuana tai hasis) sukupuolten välinen ero oli vain muutaman prosenttiyksikön, poikien tehden rikettä useammin. (Kivivuori ym. 2018, 115-116.)
Suurin osa rikoksista epäillyistä ihmisitä ovat kansalaisuudeltaan suomalaisia. Ulkomaan kansalaisia, jotka elävät Suomessa epäillään rikoksen teosta noin 1,3-1,5 kertaa useammin kuin Suomessa syntyneitä henkilöitä. Vuonna 2005 tehdyn Pohjoismaisen vertailututkimuksen mukaan rikoksista tuomituista 97 prosenttia oli Suomessa syntyneitä, 2,9 prosenttia oli maahanmuuttajia ja alle prosentti oli toisen polven maahanmuuttajia. Viranomaisten tilastot
kertovat myös, että maahanmuuttajien kohdalla rikollisuus jakautuu enemmän sukupuolen mukaan kuin kantasuomalaisten rikoksien tehneiden kesken. Maahanmuuttajataustaisia naisia epäillään poliisin toimesta väestöön suhteutettuna harvemmin kuin naisia, jotka ovat kantasuomalaisia. Tilastoissa on otettava huomioon, että maahanmuuttajien rikoksesta epäillyksi tulemisen riskin on todettu olevan todennäköisempi kuin kantasuomalaisten.
Maahanmuuttajataustaisten yliedustus tulee ilmi etenkin omaisuus- ja väkivaltarikosten kohdalla.
Nuoret miehet, jotka ovat maahanmuuttajataustaisia, tulevat tuomituiksi näistä rikoksista selkeästi enemmän kuin suomalaistaustaiset. (Honkatukia & Niemi 2009, 32-36.)
Matti Näsen katsauksessa (2016) tarkastellaan tässä tutkielmassa aineistona käytettävää ”Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset 2016”- aineistoa. Katsauksessa kerrotaan, että vuoden aikana noin joka kymmenennen nuoren varastaneen jotain koulusta ja noin 5 prosenttia kertoi varastaneensa jotain kaupasta tai kioskilta. Hyvin pieni osa varastamisista koski hintavia tuotteita, sillä viimeisimmistä varkauksista viedyn omaisuuden rahallinen arvo oli alle 20 euroa 76 prosentissa tapauksista. Vain noin kolme prosenttia ilmoitti varastetun ominaisuuden olevan arvoltaan vähintään 500 euroa. Tämän lisäksi kolme prosenttia vastaajista ilmoitti tehneensä muunlaisen varkauden vuoden aikana. Näistä varkauksista 36 prosenttia liittyi toisen, vastaajan tunteman nuoren omaisuuteen. Tuntemattomalta henkilöltä oli varastanut 27 prosenttia ja 22 prosenttia ilmoitti, että ei tiennyt kenen omaisuutta oli varastanut. Yli puolissa tapauksista varkauden kohteena oli rahaa, tupakkaa tai alkoholia.
Nuorten rikoskäyttäytymisen trendi on ollut laskussa jo parin vuosikymmenen ajan.
Rikollisuuden väheneminen voidaan katsoa olevan yhteydessä useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Vuoden 1995 jälkeen Suomi nousi syvästä taloudellisesta lamasta, joten taloudellisen tilanteen paraneminen on voinut heijastua omaisuusrikosten vähenemiseen. Myös valvonta julkisilla paikoilla on tehostunut valvontakameroiden ja vartioinnin lisäännyttyä.
Lisäksi ihmisten herkkyys ilmoittaa nuorten häiriökäyttäytymisestä on lisääntynyt, samoin koulujen alttius ilmoittaa nuorten käyttäytymisestä poliiseille. Kiinnijäämisen riski on siis kasvanut. Nuorisokulttuuri on muuttunut, sillä nuoret viettävät yhä enemmän aikaa esimerkiksi tietokoneiden parissa. Nuorten asenteet rikollisuutta kohtaan ovat myös muuttuneet kielteisemmäksi. Nuoret eivät enää pidä muiden nuorten tekemää rikoskäyttäytymistä nuoruuteen jollain tavalla kuuluvana ilmiönä. (Honkatukia & Kivivuori 2006, 342.)
Pohjoismaisen hyvinvointivaltion malliin kuuluu pyrkimys polarisoitumisen ehkäisemiseen ja hyvinvoinnin tasaiseen jakaantumiseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei eriarvoisuus tämän ansioista nouse samanlaiseen asemaan kuin joissain toisissa yhteiskuntamalleissa. Erilaisilla
tukiverkostoilla on pyritty paikkaamaan yksilöllisisiä tai rakenteellisia puutteita. Lähiympäristö kuten perheet ja naapurusto kuitenkin eroavat toisistaan ja tarjoavat näin eriäviä kasvualustoja nuorille ja lapsille. Tästä johtuen myös Suomessa jotkut nuoret ovat lähtökohdiltaan heikommassa asemassa kuin toiset nuoret ja heidän sosiaalinen elämänsä rakentuu annetuille perusteille. (Salmi 2006, 203-204.)
Suomen rikostilanteen tarkastelu kansainvälisesti on haastavaa. Kansainvälinen vertailu omaisuusrikoksien kohdalla osoittautuu vaikeaksi, koska lainsäädäntö, rikostunnusmerkistöt ja rikosten tilastointiperusteet vaihtelevat maittain. Kansainvälinen rikosuhritutkimus ICVS antaa parhaimman vertailupohjan rikollisuuden vertailulle. Suomi sijoittuu tässä kyselyssä yleisesti ottaen matalan omaisuusrikollisuuden maihin. Suomessa henkilökohtaisen varkauden kohteeksi joutuminen on selvästi pienempi verrattuna muihin Euroopan maihin. Myös muut omaisuusrikoksiin liitettävät rikokset, kuten asuntomurrot ovat harvinaisempia Suomessa kuin länsimaissa yleensä. Pohjoismaiden välisessä vertailussa Suomessa koetaan saman verran tai vähemmän omaisuusrikoksia. (Ellonen, Danielsson & Virtanen 2018, 133.)
2.2 Nuorisorikollisuuden selitystapoja
Nuorisorikollisuuden ilmentymistä on pyritty selittämään niin vanhempien kasvatusmenetelmillä ja kasvuympäristöllä kuin myös yksilön persoonallisuuden piirteillä ja läheisillä viiteryhmillä.
Perinteiset sosiologiset teoriat kuvaavat rikollisuuden ilmentymistä yksilön, kasvatuksen ja ympäröivän yhteisön kautta. Yksilö- ja yhteisötasontekijöiden erotteleminen voi olla haastavaa, kun rikollisuuden ilmenemiseen voivat vaikuttaa useat eri tekijät yhtäaikaisesti(Honkatukia &
Kivivuori 2006, 345).
2.2.1 Perhe- ja kasvatusmallit ja itsekontrollin muodostus
Perheeseen ja kasvatukseen liitetään moninaisia riskitekijöitä, joilla katsotaan puolestaan olevan vaikutus lapsen temperamenttiin, impulsiivisuuteen ja yleisesti itsekontrollin muodostumiseen.
Huonot kasvatuskäytännöt, kuten lapsen tarpeiden laiminlyönti, ruumiillinen kuritus, puuttuva valvonta ja vuorovaikutuksen puute ovat tekijöitä, joiden on todettu olevan perheeseen liittyviä nuorisorikollisuuden riskitekijöitä. Myös vanhempien oma rikollinen tai epäsosiaalinen käytös sekä vanhempien sosioekonominen asema ja työttömyys nostavat todennäköisyyttä
rikoskäyttäytymiseen. (Marttunen 2002, 16; Farrington 2005, 179.) Haapasalo (2006, 135) on samoilla linjoilla näiden tekijöiden merkityksen kanssa ja toteaa vanhempien omien rikollisten taipumusten sekä päihde- ja mielenterveysongelmien voivan vaikuttavan lapsen rikolliseen kehittymiseen. Lapsen kohteluun voivat heijastua vanhempien omat ongelmat. Sosioekonomisen aseman merkitystä lapsen riskikäyttäytymiseen on selitetty monesta näkökulmasta, esimerkiksi taloudellisen tilanteen ja vähäisen sosialisoinnin mahdollisuuksien, kuten harrastusten kautta.
Perherakenteen on myös todettu selittävän nuorten rikekäyttäytymistä. Yhden vanhemman perheet on katsottu olevan riskitekijä, koska vastuu on kasautunut vain yhdelle vanhemmalle, jolla ei ole välttämättä samanlaisia taloudellisia ja ajallisia resursseja, kuin useimmilla kahden vanhemman perheillä. On kuitenkin tärkeää korostaa sitä, että perherakennetta tärkeämpi asia on vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutussuhde, vanhemman kasvatustyyli sekä vanhemman oma riskikäyttäytyminen. Vanhemman lämmin suhtautuminen lapseen ja hyvät kasvatuskäytännöt suojaavat lapsen kehitystä sosioekonomisista tekijöistä huolimatta.
(Chambliss 2011, 32.; Kim-Cohen, Moffitt, Caspi & Taylor 2004, 664.)
Albert Cohenin (1995) mukaan nuorisorikollisuus on psykogeneettisten tekijöiden kietoutumista alakulttuurin omaksumiseen. Psykogeneettiset tekijät muodostuvat esimerkiksi puutteellisista kasvatuksesta ja kaltoinkohtelusta lapsuudessa. Nämä kokemukset voivat aiheuttaa kehittymättömän personallisuuden, joka puolestaan ajaa lasta kohti rikollisuutta, sillä nuori ei ole oppinut harkitsemaan toimintaansa niin kuin hyvän johdonmukaisen kasvatuksen saaneet nuoret.
Rikolliseen alakulttuuriin sosiaalistutaan mukaan, joka mukailee oppimisteorian piirteitä, joka selittää rikollisuuden syntyvän oppimisprosesseihin altistumisen kautta. (Kivivuori ym. 2018, 182).
Rikoskäyttäytymiseen liitettyjä yksilöllisiä riskitekijöitä ovat impulsiivinen käyttäytyminen, aggressiivisuus, sopeutumattomuus ryhmään, päihteiden käyttö ja ylivilkkaus (Marttunen 2002, 15-16). Nämä piirteet ovat keskeisessä asemassa myös Michael Cottfredsonin ja Travis Hirschin (1990) itsekontrolliteoriassa, joka korostaa rikoskäyttäytymisen syinä ihmisen pysyviä taipumuksia ja piirteitä, joista olennaisin on alhainen itsekontrolli. Tämä haastaa aiempia teorioita, joissa rikollisuutta selitetään pitkälti rakenteellisilla syillä. Matalan itsekontrollin omaavilla henkilöillä on suurempi todennäköisyys ajautua rikoksiin ja muuhun epäsopivaan käytökseen kuten vastuuttomaan käyttäytymiseen ja päihteiden käyttöön. Heikon itsekontrollin on todettu olevan yhteydessä usein nimenomaan niin sanottuihin vakavampiin rikollisuuden muotoihin. Itsekontrollin määrällä ei ole niin suurta merkitystä, jos rikettä voidaan pitää pienimuotoisena tekona, kuten näpistys. Tilastollisesti merkittäväksi tekijäksi itsekontrolli taas
muodostuu, kun kyseessä on vakavampi teko, kuten fyysiseen tappeluun osallistuminen. (Zhao, Wang, Zhang, Zhao & Lee 2021.)
Huonon itsekontrollin omaavat henkilöt ovat useimmin impulsiivisia, riskinottajia ja lyhytkatseisia. He etsivät tarpeiden nopeaa tyydytystä ja eivät osaa nähdä tekojensa pitkäaikaisia seuraamuksia. (Kivivuori ym. 2018, 145; Salminen & Kivivuori 2006, 129.) Myös Don Kurtz ja Egbert Zavala (2016, 1853) totesivat tutkimustensa tulosten myötäilevät Gottfredsonin ja Hirschin itsekontrolliteoriaa. He löysivät tutkimuksessaan yhteyden itsekontrollin ja vanhempien kasvatusmenetelmien välillä, joihin kuului epäonnistuminen tunnistaa, ohjata ja korjata rikollisuuteen liittyvää käyttäytymistä.
Juhani Johansson (2010) esittelee lisensiaatin tutkimuksessaan turvallisuusuhkadiskurssin, jonka mukaan mediassa luodaan kuvaa vaarallisista nuorista yksittäisten vakavien rikostapausten perusteella. Valtakunnallisen rikoksentorjuntadiskurssin mukaan nuorten tulisi olla viranomaisten tarkkailussa kaikkena aikana. Tarkkailut ja keinot nuorten rikollisuuden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi ovat omiaan lisäämään riskiä. Tämä kuvastaa hyvin alun perin Friedrich Schillerin (1786) esittämää leimaamisteoriaa, jossa ihmisen rikollisuus muodostuu sosiaalisten reaktioiden paineessa. Modernin leimaamisteorian keskeisenä elementtinä on rikoksentekijään kohdistuva sosiaalinen torjunta ja sen myötä muuttuva identiteetti. (Kiviniemi ym. 2018, 182-183.) Rikollisen leima voi vaikuttaa yksilön itseymmärrykseen, josta tulee itseään toteuttava ennuste ja aiheuttaa näin identiteettimuunnoksen. Leimaamisen vaikutus ja sen voimakkuus riippuu myös siitä, millainen on leimatun sosiaalinen asema. (Saarikkomäki 2010, 17.) Nuoret, jotka ovat jo valmiiksi marginaalisessa ryhmässä, kuten maahanmuuttajataustaisia tai alemmissa sosioekonomisissa taustoissa olevia, voivat siis leimautua helpommin vaarallisiksi ja rikollisiksi nuoriksi. Sen sijaan paremmista lähtökohdista tulevilla nuorilla on enemmän niin sanottua liikkumavaraa, eikä heitä olla ensimmäisestä rikkeestä leimaamassa rikollisiksi, vaan ennemminkin nuoruuteen kuuluvina virheinä.
Lapsuuden temperamentin ja myöhemmän rikekäyttäytymisen yhteydestä impulsiivisuuden on todettu olevan yksi keskeisimpiä persoonallisuuden ulottuvuuksista, joka voi ennustaa antisosiaalista käyttäytymistä. Hallitsemattomaan käytökseen on liitetty moninaisia yksilöllisiä tekijöitä impulsiivisuuden lisäksi, kuten hyperaktiivisuus, levottomuus, lyhytkatseisuus, huono itsekontrolli ja jännityksen hakeminen. (Farrington 2005, 178-179.) Mitä nuorempana ongelmakäyttäytyminen alkaa, sen todennäköisemmin se jatkuu aikuisuuteen. Sukupuoli nousee merkittäväksi riskikäyttäytymisen ennustetta nostavaksi tekijäksi, sillä poikien on todettu osallistuvan herkemmin riskien ottamista vaativaan käyttäytymiseen, kuin tytöt. Poikien
suurempaa riskikäyttäytymistä on selitetty geneettisillä tai hormonaalisilla eroilla sekä psykologisilla eroilla tai sosiaalisilla olosuhteilla, jotka rohkaisevat poikia aggressiivisuuteen ja rajoittavat naisten aggressiivisuutta. (Chambliss 2011, 31.)
Haapasalo (1992, 865-866) toteaa epäsosiaalisen käyttäytymisen olevan lähtöisin perheessä valitsevista huonoista kasvatuskäytännöistä. Haapasalon mukaan ankaraa kuria sekä hyljeksintää kotonaan saanet nuoret ovat suuremmassa riskissä aggressiiviseen ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Vanhemmat, jotka ovat tietoisia lapsensa vapaa-ajan vietosta ja kaveripiiristä, näyttäytyvät tärkeänä suojaavan tekijänä nuorten rikollisuuden ehkäisemisessä. Sopiva määrällä vanhemman tai muun tärkeän aikuisen tukea ja ohjausta voi vahvistaa nuoren päättäväisyyttä ja sisäistä motivaatiota pysyä poissa huonoista käytösmalleista. (Caldwell & Smith 2006, 411-413.)
2.2.2 Vertaisryhmät ja lähiympäristö
Nuoruuden yhtenä peruspiirteenä on vanhemmista etääntyminen ja kavereiden merkityksen kasvaminen. Salmi (2004, 188-189) näkee nuoren rikoskäyttäytymistä etenkin ryhmätoimintana.
Nuoren kaveripiirillä on selkeä yhteys yksilön omaan käyttäytymiseen ja mikäli kaverit tekevät rikollisia tekoja, on nuoren itsensä ajautuminen rikoksiin todennäköisempää. Toisaalta rikoksista pidättäytyvä kaveriporukka suojaa nuorta rikoksiin ryhtymiseltä.
Rikoskäyttäytyminen voidaan nähdä opittuna toimintana eli vuorovaikutuksessa kehittyneenä mallioppimisena. Ryhmän arvojen ja asenteiden merkitys korostuu ja tietty rikollinen käyttäytymismalli tuo nuorelle arvostusta kaveripiirissään, jolloin rikollisuutta voidaan pitää näin opittuna tapana. (Laitinen & Aromaa 2005, 57-63.) Nuorella on tarve kuulua johonkin ryhmään ja painetta noudattaa tämän ryhmän sääntöjä (Salmi 2004, 24, 48). Valikoitumisefektin eli nuoren hakeutumista kaltaistensa seuraan on tutkittu myös siltä kannalta, että tekeekö seura kaltaisekseen vai onko kyse omasta valinnasta liittyä tiettyyn ryhmään. Nykytutkimuksen valossa on muodostunut käsitys, että valikoitumis- ja sosialisaatioefektit voivat ilmentyä yhtäaikaisesti.
Rikollisuuteen taipuvat nuoret haluavat olla toistensa kanssa, mutta yksilön kuuluminen rikoskäyttäytymisen omaavaan ryhmään, lisää nuoren rikosriskiä. Rikollisuuteen ajautuminen voi siis olla kiinni siitä, millaiseen kaveripiiriin nuori ajautuu. Kaveriporukan dynamiikan muodostumisessa on nähtävillä oppimisteorian ja valikoitumisen piirteitä, jossa rikokseen taipuva nuori voi hakeutua rikosmyönteiseen ryhmään ja näin ryhmä vahvistaa jäsenensä rikoskäyttäytymistä oppimisprosessien välityksellä. Matkiminen ja sijaisoppiminen ovat keskeisiä tässä teoriassa, jossa nuori ottaa vaikutteita viiteryhmältä ja alkaa tekemään rikoksia,
kun huomaa saavansa sillä arvostusta ryhmässä. (Salmi 2006, 198-199; Kiviniemi ym. 2018, 182.)
Rikolliset vertaissuhteet ja nuoren itsekontrolli ovat tärkeitä ovat tärkeäitä tekijöitä määrittämässä nuorisorikollisuuden ilmiötä (Kurtz & Zavala 2016, 1853). Kaverisuhteiden vaikutus nuoren itsekontrolliin ei ole yksiselitteinen. Vaikka hyvän itsekontrollin omaavalla nuorella on todettu olevan hyviä ja vahvoja kaverisuhteita, osoittaa myös jaetun rikollisuuden kokemukset vahvan ystävyyssuhteen muodostumista. Nuoren huonon itsekontrollin haitallisten vaikutuksen on todettu pienenevän, kun kaveripiirin rikoskäyttäytyminen kasvaa. Jaettu rikollisuus ystävien välillä voi myös suojata niin sanotuilta huonolaatuisilta ystävyyssuhteilta, jossa yksilö ei saa kokea aitoa ystävyyttä ja kiintymyksen tunteita. (Boman, Krohn, Gibson & Stogner 2012, 1537- 1538.) Nuoret voivat tavoitella kiellettyjen tekojen kautta sosiaalista hyötyä. Toisilta nuorilta saatu ihailu koetaan sosiaalista rangaistusta merkittävämmäksi. Sosiaalinen rangaistus voi taas tarkoittaa toisten nuorten osoittamaa paheksuntaa. (Salmi 2004, 130.) Nuoret, joilla ei ole paljoa vastustuskykyä ryhmäpaineelle, kokevat vahvaa tarvetta saada kavereiden hyväksyntää. Kun nuori pitää kavereiden hyväksynnän saamista tärkeämpänä kuin esimerkiksi vanhempien hyväksyntää, voi yksilö olla erityisen taipuvainen riskikäyttäytymiseen. (Chambliss 2011, 32.) Tarja Hilden-Paajanen (2005, 157, 165) kertoo, että tuntemattomiin kohteisiin toteutettujen rikosten tarkoituksena ei ole yleensä materiaalisen hyödyn tavoittelu, vaan itse rikokseen liittyvän toiminnan tuoma jännitys. Suunniteltu rikos sen sijaan viestii taloudellisen ja materiaalisen hyödyn tavoittelusta. Suurin osa varkausrikoksista ovat sattumanvaraisia ja kaveriporukassa saatu mielihyvä on tärkeämpi tekijä kuin varastetun omaisuuden arvo. Omaisuusrikokset ovatkin usein sattuman varaisia ja niitä tehdään hetken mielijohteesta. Esimerkiksi helppo tilaisuus päästä kiinteistön sisälle avaa mahdollisuuden omaisuusrikokseen. Myös Salmi (2004, 95-96) toteaa varastelun liittyvän usein nuorten ajanviettotraditioon. Vertaisryhmien on myös huomattu olevan yhteydessä siihen, millaisia rikoksia nuori tekee. Nuoret tekevät usein samankaltaisia rikoksia ryhmässään ja ovat eräällä tavalla ”erikoistuneet” tietyn rikoksen tekemiseen, kuten varastamiseen. Esimerkiksi nuori, jolla on ollut taipumusta tiettyyn rikokseen, saattaa vähentää näitä tekoja, jos uudessa kaveripiirissä tällaista toimintaa ei harjoiteta. Vastavuoroisesti nuori voi alkaa tekemään tietynlaista rikollisuutta, jos se on normi ryhmässä. (Thomas 2015, 301-302.) Nuorisorikollisuuteen yhdistetään monia yhteisöihin liitettäviä tekijöitä, joita ovat esimerkiksi koulu ja asuinympäristö sekä siellä muodostuvat sosiaaliset suhteet. Kavereiden rikollisuudella ja hyljeksinnällä voi olla tutkimusten mukaan rikollisuutta ruokkiva vaikutus. Rikollisuus on yhdistetty monessa tutkimuksessa urbaaneihin asuinympäristöön ja huono-osaisena pidettyihin
ympäristöihin. Rikostekijöiden on todettu asuvan usein kaupunkien keskustoissa, joissa on ominaista naapuruston epäjärjestys, rakennuksien huono fyysinen kunto ja suuri liikkuvuus asuinalueella. Toisaalta on epäselvää, kuinka paljon alueet itsestään vaikuttavat epäsosiaaliseen käyttäytymiseen ja kuinka paljon helposti rikollisuuteen taipuvat yksilöt päätyvät vähäosaisille asuinalueille. Perheen asuinympäristöllä on todettu olevan merkittävä yhteys lapsen rikoskäyttäytymiseen, mutta tätä suuremmassa merkityksessä on kuitenkin vanhemman oma rikollinen tai antisosiaalinen käytös. (Elonheimo 2010, 24; Farrington 2005, 184; Beaver 2013, 152.) Vähemmistöjen ja epäedullisissa asemissa olevien perheiden asumisvaihtoehdot ovat rajatut, mikä lisää todennäköisyyttä huonomman maineiseen naapurustoon sijoittumiseen.
Asuminen heikomman aseman yhteisöissä nostaa todennäköisyyttä nuorisoväkivallalle ja rikolliseen toimintaan. (De Coster, Heimer & Wittrock 2006, 740.) Asuminen korkean rikollisuuden alueilla on todettu vaikuttavan etenkin poikien myöhempään rikoskäyttäytymiseen (Piil Damm & Dustmann 2014, 1830).
Ystävyyssuhteet ovat luonnollisesti tärkeä osa nuoren elämää. Sen ymmärtäminen, että vertaissuhteet muuttuvat elämän aikana useampaan kertaan, on välttämätöntä rikollisen elämänkulun ymmärtämiseksi. Rikollisuudesta pois pääseminen ei ole vain yksilön oma elämän käänne, vaan samalla vanhoja sosiaalisia suhteita hylätään ja uusia luodaan. Esimerkiksi avioliitto, armeijaan meno ja uusi työpaikka voivat olla tällaisia käännekohtia elämässä, jolloin rikollisen elämäntyylin saa käännettyä. Rikollisuus on suurelta osin ryhmäprosessi, joten ei ole yllätys, että sosiaalisten suhteiden piiriä tulee usein muuttaa rikollisuudesta pois pääsyyn. (Warr 1998.)
2.3 Aiempi tutkimus
Nuorten rikoskäyttäytymistä on tutkittu etenkin erilaisten kyselytutkimusten kautta, joka antaa mahdollisuuden vastata vapaammin ja anonymiteetin säilyttäen. Kun menetelmä otettiin aluksi käyttöön, epäiltiin ihmisten halua ”tunnustaa” rikoksiaan. Nykyään kuitenkin metodologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset ovat hyvinkin avoimia ja totuudenmukaisia tekemistään rikoksista. Erityisesti nuorten on todettu kertovan nimettömänä totuudenmukaisemmin kuin aikuisten. Yhteiskunnassa rikoksiksi määritellyt teot vaihtelevat ja muuttuvat ajan kanssa ja lainsäädännöstä riippuen sama teko voi olla sallittu tai kriminalisoitu eri yhteiskunnissa.
Rikoskäyttäytyminen määritellään kriminologisessa tutkimuksessa usein laaja-alaisemmin kuin oikeustieteen parissa. Etenkin nuorten rikollisuuden tutkimuksessa rikoskäyttäytymisenä
saatetaan pitää myös sellaisia rikkeitä, joita ei ole määritelty varsinaisiksi rikoksiksi laissa.
Tällaisia voivat olla esimerkiksi päihteiden käyttö tai aggressiivinen käyttäytyminen. (Salmi 2008, 5-7.)
Yksilöön ja perheeseen liitetyillä tekijöillä on osoitettu olevan yhteys nuorten rikoskäyttäytymiseen. Venla Salmen vuoden 2004 Nuorisorikollisuuskyselystä tehdyn tutkimuksen mukaan sukupuoli on ilmeinen riski etenkin väkivallantekoihin ja varastamiseen, joita pojat tekivät enemmän. Myös talousvaikeuksien katsottiin heijastuvan varastamisen ja vahingontekoihin. Yksilöllisistä tekijöistä heikko sosiaalinen organisoituminen nostaa riskiä rikoskäyttäytymiselle. (Ellonen 2008, 28.) Tupakoinnilla sekä alkoholin ja muiden päihteiden käytöllä on havaittu vahva yhteys varastamiseen. Osa tätä yhteyttä kuvastaa kärsivällisyyden puute. Päihteitä käyttävä henkilö ei keskity pidemmän ajan seurauksiin, vaan etsii nopeaa tarpeiden tyydytystä. Yksilö, joka alkaa käyttämään päihteitä, myös todennäköisemmin osallistuu varkauteen kuin henkilö, joka pidättäytyy päihteistä. Kärsimättömyys, huono arvostelukyky ja henkinen epävakaus ovat vahvasti yhteydessä varastamistaipumukseen. (Williams 2015, 137.) Lapsen kokemalla ruumiillisella kurituksella on todettu olevan lähes yksinomaan negatiivinen vaikutus lapsen myöhempään rikoskäyttäytymiseen. Kuitenkin tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin korealaisten nuorten rikoskäyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä, huomattiin fyysisten rankaisumenetelmien olevan aiempia tutkimuksia vastaan. Siinä missä opettajien fyysiset ja henkiset rankaisumenetelmät lisäsivät nuorten rikosriksiä, vanhempien antamalla ruumiillisella kurituksella ei todettu olevan vaikutusta rikosherkkyyteen ja näyttäytyi jopa siltä suojaavana tekijänä. Tutkimus osoittaa kulttuurillisen kontekstin ymmärtämisen tärkeyden, sillä Koreassa vanhemman osoittama kuritus voidaan nähdä välittämisen merkkinä ja välineenä ohjata nuorta oikealle polulle. Tutkimus ei kuitenkaan tutkinut vanhempien tuottaman jatkuvan rangaistuksen vaikutuksia myöhemmässä elämässä ja sen vaikutuksia rikollisuuteen. (Moon, Blurton &
McCluskey 2008, 582, 603-604.)
Noora Ellonen (2008, 39-40) analysoi sosiaalisen pääoman syntyvän nuorilla ja lapsilla paikallisissa yhteisöissä, kuten asuinalueella, koulussa ja perheessä. Sosiaalisen pääoman katsottiin olevan paikallisten yhteyksien ominaisuus, sillä yhteisöjen tuottamat resurssit heijastuvat lapsiin ja nuoriin. Asuinolosuhteilla on myös vaikutusta nuorten rikosmyönteisyyden ja väkivaltaisen käyttäytymisen ilmenemiseen. Lapset, jotka ovat joutuneet todistamaan asuinalueellaan väkivaltaista käyttäytymistä, kasvattaa lapsen omaa väkivaltakäyttäytymisen riskiä etenkin poikien kohdalla. Nuoret, jotka kasvavat urbaaneissa, vähäosaisilla kaupunginalueilla, jossa on korkeat rikostilastot, oppivat näkemään ympäristön vaarallisena ja
uhkaavana, joka voi johtaa vääristyneeseen maailmankuvaan ja normalisoida rikoskäyttäytymistä. (Guerra 2013, 262, 266.) Marttunen (2002) Epäsuotuisa ja köyhä lähiympäristö ovat epäsosiaalisesti ja rikollisesti käyttäytyvän kaveripiirin ohella isoja rikollisuuden riskitekijöitä.
Tarja Hilden-Paajanen (2005, 61) referoi Farringtonin (1987) Iso-Britanniassa tehtyä tutkimusta, jossa havaittiin, että jatkuviin rikoksiin syyllistyneet nuoret ovat usein lähtöisin heikoimmista sosioekonomisista asemista. Tällä tarkoitetaan työttömyyttä, psyykkisiä ongelmia ja niukkaa toimeentuloa. Usein vanhemmat ovat myös itse syyllistyneet rikoksiin ja käyttäytyneet normista poikkeavasti. Tällaisissa olosuhteissa kasvaneella nuorella ei ole ymmärrystä vallitsevasta normi- ja arvomaailmasta ja rikollisuutta opitaan pitämään hyväksyttävänä. Rikollisuuden ylisukupolvisuus tai ”periytyvyys” on vaikea yhteiskunnallinen ongelma, sillä rikollisuuden kierteen katkaiseminen on hyvin haastavaa. Kevin Beaver (2013, 151-152) tutki rikollisuuden kehittymistä ja siirtymistä perheen sisällä ja totesi yhtenä päätuloksenaan rikoskäyttäytymisen siirtyvän sukupolvien välillä niin isältä että äidiltä lapselle.
Jaana Haapasalo ja Tiina Hämäläinen (1996) tutkivat omaisuusrikoksia tehneiden nuorten ja väkivaltarikoksia tehneiden nuorten rikoksiin vaikuttavia tekijöitä. Päätuloksena voitiin todeta, että molempia rikosryhmiä selittivät laajemmassa kuvassa samat tekijät. Molemmissa rikosteoissa nuorten kokemalla vanhemman tai huoltajan fyysisellä kurituksella ja torjutuksi tulemisen tunteella oli yhteys rikoskäyttäytymiseen. Väkivaltarikosta tehneiden nuorten kohdalla fyysinen kaltoinkohtelu oli kuitenkin usein rajumpaa kuin omaisuusrikoksia tehneiden.
Molemmissa rikosryhmissä ilmeni myös epäsosiaaliselle elämäntyylille tyypillistä alkoholin ja päihteidenkäyttöä, vaikkakin päihteidenkäyttö oli suurempaa väkivaltarikollisten ryhmässä.
Väkivaltarikolliset myös käyttivät todennäköisemmin katuhuumeita, kuin omaisuusrikoksia tehneet.
Nuoren sosiaalisella pääomalla on todettu olevan lähes yksinomaan positiivisia vaikutuksia.
Sosiaalisen pääoman mittarein voidaan pitää luottamusta, yhteenkuuluvuuden tunnetta, turvallisuuden tunnetta, koulun ja kodin ilmapiiri sekä arvoja, asenteita ja arvostusta. Myös sosiaalisen kontrollin ja tuen muodot, osallisuus ja osallistuminen sekä organisoitu asuinalue sitoutuvat sosiaalisen pääoman käsitteeseen. Näiden myönteiset vaikutukset näyttäytyvät muun muassa koulumenestyksenä, hyvänä mielenterveytenä, rikollisen ja ei-toivotun käyttäytymisen pienenemisenä ja yhteiskunnallisen integraation ja hyvinvoinnin kehityksenä. (Ellonen 2008, 40- 41.) Kristin Fergusonin (2006) kirjallisuuskatsauksessa löydettiin saman suuntaisia tuloksia.
Perhemuoto, vanhempi-lapsisuhteen laatu, vanhemman kontrolli sekä vanhemman ymmärrys
lapsen tarpeista ja perheen saama tuki ovat keskeisiä sosiaalista pääomaa tuomia tekijöitä. Sen lisäksi laajempi yhteisöllinen pääoma osoittautui merkittäväksi tekijäksi. Yhteisöllisenä pääomana voidaan pitää esimerkiksi osallistumista aktiviteetteihin, turvallisuuden tunnetta ja hyviä naapuruussuhteita.
Venla Salmi ja Janne Kivivuori (2006) tutkivat vuoden 2004 Nuoriskorikollisuus- kyselytutkimuksen avulla sosiaalisen pääoman ja nuorisorikollisuuden yhteyttä. Rikollisuutta kuvattiin laajasti 14 muuttujan avulla, jotka kuvasivat ilkivaltaa, omaisuuden varastamista ja tuhoamista, väkivaltaista käyttäytymistä ja päihteiden käyttöä. Päätuloksena voidaan todeta, että on olemassa voimakas yhteys sosiaalisen pääoman ja rikoskäyttäytymisen välillä. Nuoren todennäköisyys tehdä rikkeitä oli yhteydessä hänen kertomaansa vanhemmilta ja opettajilta saatuun kontrolliin ja tukeen. Nämä yhteydet eivät hävinneet, kun itsekontrolli ja koulumenestyksen muuttujat lisättiin analyysiin, vaikkakin yhteys sosiaalisen pääoman ja rikoskäyttäytymisen välillä näytti heikkenevän. Tämä voi tarkoittaa, että vanhempien ja opettajien investoinnit voivat osittain olla vaikutusalttiita yksilöllisille tekijöille. Vaikeaksi ja impulsiiviseksi kuvattu nuori voi turvautua rikoskäyttäytymiseen ja niillä, joiden tulisi tarjota tukea (vanhemmat ja opettajat), voivat hylkiä vaikeana pidettävää nuorta. Tämä tarkoittaa, että itsekontrollin muuttujan puuttuessa, sosiaalisen pääoman ja rikoskäyttäytymisen yhteyteen voi vaikuttaa provosoivaan käyttäytyminen.
John Wright kumppaneineen (2001) tutki myös sosiaalisena pääoman ja rikoskäyttäytymisen yhteyttä perheestä saatavan tuen näkökulmasta. Tutkittavana olivat 11-24 vuotiaat nuoret.
Tutkimuksen mukaan vanhempien käyttämä aika ja vaiva vähentää todennäköisyyttä murrosikäisten rikoskäyttäytymiseen ja yhteiskuntavastaisen kaveripiirin muodostamiseen.
Tulokset myötäilevät Gottfredson ja Hirschin (1990) itsekontrolliteoriaa, joka toteaa huonon itsekontrollin johtuvan huonosta sosialisoitumisesta, etenkin vanhempien käyttämästä epäjohdonmukaisesta ja epävarmasta rankaisumenetelmästä. Avain onnistuneeseen sosialisoitumiseen on vanhempien kykeneminen tai halukkuus monitoroida lapsen käyttäytymistä läheisesti, tunnistaa heikko itsekontrolli ja rangaista huonosta käyttäytymisestä johdonmukaisesti. Hyvän itsekontrollin taso säilyy, kun se on kerran saavutettu. (Salmi &
Kivivuori 2006, 127-129.) Toisaalta on myös saatu tuloksia heikon itsehillinnän tai itsekontrollin muokattavuudesta myöhemmällä iällä. Paremman itsekontrollin saavuttamiseen on löydetty keinoja ja erilaisten interventiot ja ennaltaehkäisevien ohjelmien on todettu vaikuttavan itsekontrollin kehitykseen ainakin 17- vuotiaaksi asti. (Na & Paternoster 2012, 454-455.)
Mikko Aaltosen ja Venla Salmi (2013) tutkivat vuoden 2012 Nuorisorikollisuus - kyselytutkimusta hyödyntäen laittoman netistä lataamisen ja muiden perinteisempien rikoskäyttäytymisen muotojen yhteyttä kontrolliteorioiden valossa. Perinteisimmiksi rikoksiksi määriteltiin väkivaltainen käyttäytyminen, varastaminen ja päihteiden käyttö. Tulokset osoittavat, että suurin osa nuorista lataa netistä laittomasti, mutta suurella lataamisen määrällä on vahva yhteys muihin rikollisuuden muotoihin. Tutkimuksen mukaan pojat syyllistyivät laittomaan lataamiseen todennäköisemmin kuin tytöt. Itsekontrollin ja vanhempien kontrollin todettiin olevan merkittävässä yhteydessä säännölliseen laittomaan lataamiseen.
Nuorisorikollisuuden riskitekijöiksi on tutkimuksissa nostettu myös perheen taloudellinen tilanne ja perherakenne. Ydinperheen ulkopuolella asuvalla nuorella on suurempi riski päihteiden käyttöön ja väkivaltaisiin rikoksiin. Perherakenteella on löydetty myös yhteys yksilön impulsiivisuuteen ja heikkoon itsekontrolliin. Taloudelliset ongelmat sen sijaan lisäävät todennäköisyyttä varastamiseen ja vahingontekoon. Myös kansainvälisestä kirjallisuudesta on löydettävissä saman suuntaisia riskitekijöitä. (Salmi 2005; Kurtz & Zavala 2016, 1853.) Myös Henrik Elonheimo (2010, 60, 76) on väitöskirjassaan havainnut samankaltaisia tuloksia. Hän toteaa lapsuuden varhaisempia riskitekijän merkkejä olevan rikkinäinen perhe, lapsen käytöshäiriöt ja vanhempien alhainen koulutustaso. Nuoruudessa päihdeongelmat korostuvat rikollisuuden taustatekijöinä. Vanhempien ero ja alhainen koulutustaso näyttäytyvät myös riskitekijöinä, mutta niiden kausaliteettikysymykset ovat monimutkaisempia. Yksilöön liittyvistä tekijöistä lapsen omat käytösongelmat, psyykkiset ongelmat, hyperaktiivisuus ja heikko koulumenestys olivat myös riskitekijöitä samoin kuin päihteiden käyttö, ajatus- ja tarkkaavaisuushäiriöt sekä heikko koherenssin tunne. Nuoren itsensä ilmoittama antisosiaalisuus ja pienemmällä paikkakunnalla asuminen nousivat myös rikollisuuden riskitekijöiksi.
2.4. Yhteenveto
Rikollisuutta tutkitaan monilla tieteenaloilla eri näkökulmista, mutta sen sosiaalisia ja yhteiskunnallisia syitä tutkitaan etenkin kriminologiassa. Rikollisuuden syitä on lähdetty selittämään erilaisten teorioiden pohjalta, jotka selittävät rikosilmiöitä omista lähtökohdistaan.
Perustavin kysymys rikollisuuden selittämisessä on se, että miksi toiset rikkovat yhteiskunnan sääntöjä, kun toiset voivat niitä noudattaa. Kriminologiassa voidaan määritellä klassisia teoriaperinteitä, jotka kuvaavat rikosilmiöitä. Nämä teoriat ovat saaneet nykytutkimuksesta empiiristä tukea. (Kivivuori ym. 2018, 143.)
Nuorten ongelmakäyttäytymistä selitetään usein osana nuoren psykososiaalista kehitystä.
Taustalla on optimistinen ajatus siitä, että ongelmalliset käyttäytymismallit häviävät itsestään, kun nuori kasvaa aikuisuuteen. Normin rikkominen liittyisi tällöin siihen, että nuori ei vielä tunnista omia rajojaan, jolloin erilaiset kokeilut ovat tavallisia. (Honkatukia, Nyqvist & Pösö 2006, 212.) Vaikka nuoruuteen kuuluu itsensä etsiminen ja erilaisten asioiden kokeileminen, ei rikollisuutta voi normalisoida ja ongelmakäyttäytymiseen tulee puuttua ajoissa.
Nuorisorikollisuuteen vaikuttavien tekijöiden kartoittaminen ja ennaltaehkäisevien menetelmien etsiminen on tärkeää, vaikka rikosriskissä olevien nuorten identifioiminen voi myös olla ongelmallista, sillä se voi pahentaa tiettyjen ryhmien leimaantumista ja aiheuttaa stigmaa (McAra
& McVie 2010, 179).
Kivivuori ja Honkatukia (2006, 345) kokoavat katsauksessaan tutkimuksissa havaittuja nuorisorikollisuuden riskitekijöitä. Nuoren yksilökohtaiset käyttäytymisalttiudet vuorovaikutuksessa ympäristötekijöiden kanssa on huomattu olevan riskitekijä rikollisuuden synnylle. Kasvuympäristön varhaiset negatiiviset kokemukset, kuten väkivaltainen, ankara ja epäjohdonmukainen kasvatus lisäävät rikoskäyttäytymisen riskiä. Myös perheen köyhyys, vanhempien päihteidenkäyttö sekä sosiaalinen huono-osaisuus ovat riskitekijöitä, sillä ne voivat johtaa vanhemman heikentyneeseen kykyyn ja haluun kontrolloida lastaan. Kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä kokeneella nuorella on riski ajautua myöhemmin aggressiiviseen kaveriporukkaan.
Nuoren päätymisellä niin sanottuun huonoon seuraan voi olla siis useampiakin tekijöitä, kuin pelkästään nuoren omat persoonallisuuden piirteet ja valinnat. Kaverit voivat edesauttaa nuoren rikoskäyttäytymisen riskiä ja luoda ryhmäpainetta rikoksiin osallistumiseen. Toisaalta kaveripiiri voi toimia myös nuorta suojaavana tekijänä, sillä ystävät voivat tukea tosiaan uusien aktiviteettien kokeilussa ja kasvattaa itseluottamusta. Vertaisryhmien lisäksi myös media voi lisätä rikollisuutta suosivaa asennetta (Cadwell & Smith 2006, 403; Guerra 2013, 262.)
Nuorten rikoskäyttäytymisen syitä on etsitty myös yhteiskunnallisista, sosiaalisista, taloudellisista ja biologisista tekijöistä. Sosiaalisten siteiden eli yksilön läheisten ihmissuhteiden kuten perheen ja ystävien merkitystä on tutkittu paljon. Heikot sosiaaliset siteet ja rikollisuutta suosivat asenteet lähipiirissä nostattavat yksilön riksiä rikokseen. Asuinympäristön vaikutus on myös todennettavissa ja alueella, jossa yhteisöstä huolehtiminen on vähäistä ja asukkaiden kesken on heikot siteet, ilmenee todennäköisemmin rikollisuutta ja muuta ilkivaltaa. Sosiaalinen välinpitämättömyys ja rikollisuuden korkea taso voivat jäädä joidenkin alueiden ominaispiirteiksi, vaikka asuinalueella tapahtuisi paljon vaihtelua asukkaissa. (Salmi 2006, 187.)
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
Tämä tutkimus on toteutettu käyttämällä aineistona Nuorisorikollisuus 2016- kyselyaineistoa.
Analysoinnin apuna käytetään SPSS Statistics 27- ohjelmaa. Aineiston pohjalta valitaan omaisuusrikosta sopivasti kuvaavat muuttujat, jonka jälkeen etsitään aiemman teoreettisen pohjan avulla ilmiötä selittäviä tekijöitä. Tutkimuksen tuloksien esittelyyn käytetään ristiintaulukointia ja - riippumattomuustestiä. Logistisen regressioanalyysin avulla luodaan mallit, joiden pohjalta arvioidaan eri tekijöiden vaikutusta rikoskäyttäytymisen riskiin. Tämän kappaleen lopuksi tarkastellaan myös tutkimuksen luotettavuuden kysymyksiä.
3.1 Tutkimuskysymys
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on löytää vastaus kysymykseen: millaiset yksilölliset ja sosiaaliset riskitekijät selittävät nuorten omaisuusrikoksia? Omaisuusrikoksilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa murtautumista asuntoon tai kiinteistöön, tekijänoikeuksien loukkaamista netissä ja varastamista kaupasta tai kioskista. Riskitekijöitä kartoitetaan nuoren omasta taustasta ja riskikäyttäytymisestä sekä nuoren sosiaalisesta ympäristöstä, jolla tarkoitetaan perhettä ja kasvatusmalleja, kasvuympäristöä sekä vertaissuhteita.
Tutkimusta lähdetään tarkastelemaan yhden tutkimuskysymyksen kautta. Tarkoituksena on etsiä todennäköisyyksiä rikoskäyttäytymiseen nuoren omasta persoonallisuudesta, valinnoista ja taustasta sekä nuoren tärkeistä sosiaalisista siteistä. Tutkimus on kohdistettu nuoren niin sanottuun mikroympäristöön, johon kuuluu lähimmät viiteryhmät ja sosiaalinen ympäristö. Sen sijaan makrotason tekijät, kuten erilaiset yhteiskunnan rakenteet jäävät tutkielman ulkopuolelle.
Kysymyksenasettelu antaa mahdollisuuden vasta nuoren ja tämän lähiympäristön vaikutuksesta rikoskäyttäytymiseen moniulotteisesti niistä lähiympäristön tekijöistä, jotka nousevat aineistosta esille tutkimuksen edetessä.
3.2 Aineisto
Aineistona toimii Nuorisorikollisuus 2016 -aineisto, joka on toteutettu valtakunnallisena kyselynä suomalaisille yhdeksännen luokan oppilaille. Kyselyn ovat toteuttaneet Janne Kivivuori ja Matti Näsi Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista. Tutkimus on pitkittäisaineisto ja otantamenetelmänä on yksiasteinen ryväsotanta. Aineisto on kerätty strukturoidulla, oppilaiden itse täytettävällä lomakkeella. Ryväsotannassa eli klusteriotannassa otokseen valitaan yksittäisten henkilöiden sijaan kokonaisia klustereita, johon populaatio on jaettu, jonkin kriteerin mukaan. Valintaa populaatiosta ei siis tarvitse tehdä erikseen, vaan otokseen voidaan ottaa mukaan suoraan suurempia ryhmiä. Ryväsotannassa on tärkeää huomioida aineiston klusterioituminen. (Nummenmaa 2009, 28-29.)
Nuorisorikollisuus 2016- kyselyssä oli 6061 havaintoyksikköä ja 510 muuttujaa. Kysely keskittyi yhdeksäsluokkalaisten rikoskäyttäytymiseen ja uhrikokemuksiin. Kyselyn alussa tiedusteltiin henkilön taustatietoja, koulumenestystä sekä tulevaisuuden suunnitelmia. Sukupuolijakauma oli suhteellisen tasainen. Kahdesta vaihtoehdosta 51 prosenttia vastanneista oli tyttöjä ja 49 prosenttia poikia. Vastaajien keskiarvo iän suhteen oli 15,27 vuotta. Kysely toteutettiin eri puolella Suomea suomenkielisissä kouluissa. Vastanneista 12,9 prosenttia oli pääkaupunkiseudulta, kaupunkimaisista kunnista puolestaan 60,9 prosenttia, taajaan asutuista kunnista17,6 prosenttia ja maaseudun kunnista 8,6 prosenttia.
Ensimmäinen laaja kysymyspatteri aineistossa keskittyy kiellettyihin tekoihin ja rikoskäyttäytymiseen. Vastaajalta kysyttiin, onko hän tehnyt tiettyä tekoa, esimerkiksi käyttänyt päihteitä. Mikäli vastaus on myönteinen, jatketaan kyselyä kysymällä, onko henkilö tehnyt tekoa viimeisen 12 kuukauden aikana. Sen jälkeen oli vielä tarkempia kysymyksiä teosta. Toisessa osassa tiedusteltiin uhrikokemuksia eli mitä muut ovat tehneet nuorelle. Tämän jälkeen tiedusteltiin perhe- ja kotioloista, asuinpiiristä sekä vapaa-ajan vietosta. Viimeiseksi kartoitettiin nuoren omia luonteenpiirteitä ja reagointitapoja sekä nuoren mielipiteitä eri aihepiireistä ja kokemuksia koulussa tehdyistä tarkastuksista. Aineistosta on muokattu tai poistettu tunnistesyistä joitain tietoja. (Kivivuori & Näsi 2016.) Tässä tutkimuksessa keskitytään etenkin nuoren itse tekemiin tekoihin omaisuusrikollisuuden osalta sekä perhe- ja kotioloihin, asuinoloihin ja vapaa- ajan viettoon kaveripiirin osalta sekä nuoren omiin persoonallisuuden piirteisiin ja reagointitapoihin.
3.3 Vastemuuttujan muodostaminen
Vastemuuttuja eli muuttuja, jota vasten selittäviä muuttujia tarkastellaan, on tässä tutkimuksessa kohdistettu omaisuusrikoksia kuvaaviin muuttujiin. Valitut muuttujat ovat murtautuminen, varastaminen ja tekijänoikeuksien loukkaaminen. Murtautuminen tarkoittaa luvattomasti asuntoon, rakennukseen tai varastotilaan murtautumista, kun taas varastamisen muuttuja liittyy kaupasta tai kioskista varastamiseen. Tekijänoikeusien loukkaaminen tarkoittaa laittomasti internetistä sisällön lataamista. Vastemuuttujien on tarkoitus tuoda esiin nuorten rikoskäyttäytymistä omaisuusrikosten kontekstissa.
Murtautuminen
Murtautumisen muuttuja muodostuu kysymyslomakkeen seuraavasta kysymyksestä: ”Oletko koskaan elämäsi aikana murtautunut sisään johonkin asuntoon, rakennukseen tai varastotilaan?
(Omaan kotiin ”murtautumista” ei lasketa!)” Murtautumista koskevaan kysymykseen oli olemassa vastausvaihtoehdot ”en ole” ja ”olen” eli se on kaksijakoinen muuttuja. Suurin osa eli 86,4 prosenttia nuorista vastasi, että ei ole koskaan murtautunut ja 13,6 prosenttia puolestaan vastasi, että on ainakin joskus tehnyt murron. Murtautumisen on tarkoituksena edustaa tutkimuksessa vakavamman omaisuusrikoksen muotoa.
Varastaminen
Varastamisen vastemuuttuja muodostuu kyselyssä esitetystä kysymyksestä: ”Oletko koskaan elämäsi aikana varastanut jotakin kaupasta tai kioskista?”. Nuorista suurin osa eli 70,7 prosenttia vastasi, että ei ole koskaan varastanut. Sen sijaan varkauden oli joskus tehnyt 29,3 prosenttia vastaajista. Tässä tutkimuksessa tarkoituksena on kuvata yhteyttä nimenomaan nuorena tehtyjen omaisuusrikosten ja selittävien tekijöiden välillä. Tämän vastemuuttujan kohdalla on ehkä suurin riski, että vastaukset väärentävät tulosta, koska vastaajat voivat vastata ”olen” vaihtoehdon hyvin nuorena tehdyn näpistyksen vuoksi. Varastamisen vastemuuttujan on tarkoitus kuvata lievempää omaisuusrikoksen muotoa.
Tekijänoikeuksien loukkaaminen
Kolmantena vastemuuttujana toimii tekijänoikeuksien loukkaamiseen liittyvä rikoskäyttäytyminen. Tekijänoikeuksia koskeva kysymys on muotoiltu seuraavasti: ”Oletko koskaan elämäsi aikana luvattomasti ladannut internetistä tai vertaisverkosta musiikkia, elokuvia, TV-ohjelmia, pelejä tai ohjelmia?” Vastausvaihtoehtoina olivat ”olen” ja ”en ole”. Toisin kun
