Nuoret elämän haasteiden keskellä. Ihmissuhteet elämän merkityksellisyyden tukena vai horjuttajina?

(1)

UEF//eRepository

DSpace https://erepo.uef.fi

Rinnakkaistallenteet Filosofinen tiedekunta

2020

Nuoret elämän haasteiden keskellä.

Ihmissuhteet elämän

merkityksellisyyden tukena vai horjuttajina?

Saarelainen, Suvi-Maria

Karjalan teologinen seura

Artikkelit tieteellisissä kokoomateoksissa

https://erepo.uef.fi/handle/123456789/24494

Downloaded from University of Eastern Finland's eRepository

(2)

elÄmÄn Kriisit ja Kohtaaminen

iii nuoret elÄmÄn

haasteiden KesKellÄ

Ihmissuhteet elämän merkityksellisyyden tukena vai horjuttajina?

Suvi-Maria Saarelainen Johdanto

Ihmissuhteiden vaikutus on vahva läpi ihmisen elämänkulun: yksilön minäkuva muovautuu ja elämän merkityksellisyyden lähteet, arvot ja maailmankuva raken- tuvat ihmissuhteiden verkostossa. Elämän tärkeät päätökset tehdään yhdessä lä- heisten ihmisten kanssa.¹

Varhaislapsuudessa vanhempien ja huoltajien merkitys on suuri, kun lapsi rakentaa arvomaailmaansa lähisuhteiden avulla.Teini-iässä perheen merkitys jää taustalle, kun ikätoverit muodostuvat ajatusmaailman testi- ja peilipinnaksi. Nuori kokeilee omaa arvomaailmaansa ja harjoittelee itsenäisyyttä muiden nuorten jou- kossa. Nuoreen aikuisuuteen tultaessa arvomaailmaa on jo osin kriittisesti tarkasteltu ja yksilö etsii yhteisöjä, joissa voi kokea merkityksellistä osallisuutta. Nuori aikuisuus on toiveiden ja unelmien aikaa. Ihminen on kognitiivisesti jo kypsä ja tavoittelee itsenäisyyttä sekä vanhemmista että ikätovereistaan. Nämä ”parikymp- piset” ovat matkalla kohti kypsempää aikuisuutta, mutta sisäinen itsevarmuus ja muista riippumattomuus ovat vielä hauraita.²

Suomalaiset nuoret toivovat elämältään ennen kaikkea hyviä ihmissuhteita ja pysyvää työpaikkaa. Heillä näyttää yleisesti olevan myönteinen asenne omaan tulevaisuuteensa, sillä 83 % nuorista suhtautuu omaan tulevaisuuteensa positiivisesti.

Nuorten arvomaailman voidaan nähdä avartuneen, sillä nykypäivän nuoret näyt- tävät suhtautuvan monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon arkipäiväisemmin kuin aiemmat sukupolvet.³

Samaan aikaan kyynisyys ja epäluottamus ovat nopeasti voimistuneet nuorten keskuudessa. Lisäksi nuorten usko oman ikäluokkansa taloudelliseen vau- rauteen on nopeasti heikentynyt.⁴ Nuorten jääminen syrjään yhteiskunnasta on hyvinvointivaltiossa kasvava ilmiö: erityisesti nuoret, jotka ovat ilman koulutusta, työtä tai opastusta, ovat haavoittuvassa elämäntilanteessa. Työttömyys ja matala koulutustaso altistavat nuoria sosiaalisen poissulkemisen kokemuksille.⁵ Herkässä asemassa ovat myös ne nuoret, joiden tulevaisuuden rakentamisen ja haavekuvat keskeyttää äkillinen terveydentilan muutos: sairastuminen nuorella iällä katkaisee identiteetin kehityksen ja altistaa moninaisille työelämän kysymyksille sekä ihmis- suhdepohdinnoille.⁶

1 Miller-McLemorew 2005.

2 Arnette 2004; Parks 2011.

3 Nuorisobarometri 2016; Heikkilä et al. 2017.

4 Nuorisobarometri 2016.

5 Eurofound 2012, 24–27; Juntunen 2015, 22; Holte 2017, 7.

6 Esim. Grinyer 2009; Belizzi et al. 2012.

(3)

Tarkastelen tässä artikkelissa, miten nuoret kuvaavat ihmissuhteita elämän merkityksen lähteenä kohdatessaan merkittäviä haasteita. Elämän kipukohdiksi artikkelissa on valikoitunut syöpään sairastuminen nuorella iällä sekä uhka yhteis- kunnallisesta syrjään jäämisestä. Tulosten tarkastelun tarkoituksena ei ole verrata erilaisten elämäntapahtumien haasteellisuutta keskenään. Ennemminkin artikkelin tavoitteena on tuoda moninaisesti esille ihmissuhteiden syvällisiä merkityksiä erilaisten vaikeuksien keskellä.

Teoreettinen viitekehys

Tämän artikkelin teoreettinen viitekehys yhdistää kaksi keskustelua toisiinsa: ihmissuhteisiin kuulumisen kokemuksen sekä kokemuksen elämän merkityksellisyy- destä. Nämä molemmat kokemukset muovautuvat ihmisen omassa elinympäris- tössä, kulttuurisessa kontekstissa. Tämä konteksti itsessään sisältää normeja, joiden perusteella yksilö kasvaa ymmärrykseen siitä, mikä on suotavaa ja sallittavaa, sekä siitä mikä ei ole toivottavaa. Kulttuurin sosiaalinen puoli tulee näkyväksi ihmisten välisessä kommunikoinnissa ja kanssakäymisessä: yksilö rakentaa ja neuvottelee oman elämänsä merkityksen ja tarkoituksen lähteitä tärkeissä ihmissuhteissa.⁷

Kuulumisen kokemus syntyy merkityksellisten kohtaamisten ja dialogien vä- lityksellä. Se voi syntyä useassa rinnakkaisessa paikassa tai erilaisissa yhteisöissä.

Olennaista on, että kuulumisen tunnetta vahvistaa kokemus kodinomaisuudesta.

Tällainen psykologinen koti voi rakentua yhteisössä, sosiaalisessa kanssakäymisessä tai muussa osallistumismahdollisuudessa. Kuulumisen kokemus on siis enemmän kuin ihmisen sosiaaliset ihmissuhteet, koska kokemuksena se sisältää turvan ja joukkoon kuulumisen tunteita.⁸

Sosiaaliset suhteet ovat olennaisia silloin, kun ihminen rakentaa oman elä- mänsä merkitysjärjestelmää. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että ihmisen kokemus omasta hyvinvoinnista on kiinteästi linkittynyt yksilön ihmissuhteisiin.⁹ Merkitys- järjestelmän rakentamisessa olennaista on hyväksytyksi tulemisen kokemus: arvoja ja merkityksen lähteitä testataan ja koetellaan läheisissä ihmissuhteissa. Omakoh- taisimmiksi ja helpoiten omaksutuiksi muodostuvat ne merkityksen lähteet, jotka ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä.¹⁰

Teoreettisena käsitteenä elämän merkityksellisyyden voidaan katsoa rakentu- van kuulumisesta, elämän koherenssista, merkittävyydestä (significance) sekä elä- män suunnasta. Jokaisella ihmisellä on persoonallinen tapa jäsentää tuntemusta elämän merkityksellisyydestä. Yhteistä kuitenkin on, että merkityksellisyys tavoittaa perusluottamuksen elämään.¹¹ Kriisi tai menetys voivat uhata tai vahingoittaa elämän merkityksellisyyden kokemusta tai merkityksen lähteitä. Kun uhka on elä- mässä läsnä, ihminen ajautuu merkityksen etsinnän prosessiin. Tällöin olemassa olevien merkitysten lähteiden tärkeys korostuu, mutta myös uusia merkityksen lähteitä on mahdollista löytää.¹²

7 Baumeister 2005, 171, 357; Parks 2011, 54, 115.

8 Parks 2011; Lambert et al. 2013.

9 Baumeister 2005; Lambert et al. 2010; Lambert et al. 2013; Saarelainen 2018.

10 Baumeister 1991.

11 Baumeister 2001; Schnell 2009.

12 Baumeister 1991; Schnell 2009; Park 2013.

Merkityksen lähteet ovat yhtäältä tekijöitä, jotka muodostavat yksilön kokemuksen merkityksellisyydestä. Toisaalta juuri merkityksen lähteet ovat element- tejä, jotka ovat kriisissä tai elämänmuutoksessa uhattuina. Elämän merkityksellisyyden kolme osa-aluetta – merkityksellisyys, merkityksen haasteet ja merkityksen lähteet – saavat muotonsa ja ilmentyvät osana sosiaalisia suhteita ja ympäröivää kulttuuria. ¹³

Tutkimusaineisto ja aineiston analyysi

Artikkelin tutkimusaineisto koostuu kahdesta nuorten parissa kerätystä aineistosta.

Ensimmäisen aineiston keräsin 2011–2012 haastatellessani nuoria syöpään sairas- tuneita aikuisia heidän syöpähoitojensa jälkeen. Haastateltavat tavoitin Syöpäjär- jestöjen chat-palstojen kautta, missä kutsuin nuoria potilaita (18–35-vuotiaita)¹⁴ osallistumaan haastatteluun. Nämä 16 henkilön haastattelut sijoittuivat aikaan, jolloin paranemiseen tähtäävät hoidot olivat päättyneet kuluneiden viiden vuoden aikana. Suurin osa osanottajista kävi vielä säännöllisissä lääkärintarkastuksissa eli he elivät remissiovaihetta syövän suhteen. Osallistuneista 12 oli naisia ja neljä miehiä. Temaattisen haastattelun alussa pyysin osanottajia kuvittelemaan, että ”- - elämäsi tähän päivään asti olisi puu. Miltä sinun puusi näyttäisi?” Elämänpuu- piirrosten jälkeen keskustelimme haastateltavien kanssa temaattisista aihealuista lapsuudesta tulevaisuuden visioihin, syövästä ja selviytymisestä sekä vakaumuksen merkityksestä elämän aikana. Haastattelujen keskipituus oli noin 90 minuuttia.

Toisen aineiston – syrjäytymisvaarassa olevien nuorten haastattelut – keräsi viisihenkinen tutkimusryhmä. Professori Auli Vähäkankaan johtama hanke Youth at the Margins: a comparative study of the contribution of faith-based organizations to social cohesion in South Africa and Nordic Europe (YOMA) tarkasteli nuorten osallisuutta seurakuntien toiminnassa kansainvälisesti hyvinkin laajasti. Liityin hankkeeseen mukaan aineiston analyysivaiheessa.

Analysoin tässä artikkelissa tutkimusaineiston osuutta, joka käsitti kahdenkymmenen nuoren haastattelut. Puolet osanottajista oli alle 18-vuotiaita. Haas- tattelujen aikaan he asuivat vielä lapsuudenperheensä kanssa. Osanottajat olivat sellaisia nuoria, joilla oli peruskoulun jälkeen haasteita löytää itselleen koulutusta tai työtä; nuoremmat haastateltavat kävivät koulua joustavan oppimisen luokalla. Haastateltavat löytyivät kaupungin nuorisotyön ja opettajien avustuksella sekä lumipallomenetelmällä. Osanottajista 13 oli miehiä ja seitsemän naisia. Heidän joukossaan oli myös kolme pakolaisena Suomeen tullutta. Näiden temaattisten haastattelujen keskipituus oli 41 minuuttia.

Analysoin molemmat aineistot itsenäisinä aineistoina temaattisilla analyysikei- noilla. Syöpää sairastaneiden nuorten aineiston analysoin narratiivis-temaattisella menetelmällä.¹⁵ Toisin sanoen aineistoon tutustumisen jälkeen koodasin aineiston avoimilla koodeilla. Esimerkiksi uskonnollisiin selviytymiskeinoihin viittaavan tekstin marginaaliin kirjasin englannin kielen termin religious coping mukaisesti

”RC” ja lisäksi symbolin +/– sen mukaan, oliko kuvaus uskonnollisuudesta posi- tiivista vai negatiivista.

13 Schnell 2009; Park 2013.

14 Suomen syöpäsäätiö määrittelee nuoren potilaan 18–35-vuotiaaksi. Nuoren syöpäpotilaan selviytymisopas 2012.

15 Riessman 2008.

(4)

Koska tarkoitukseni oli pitää kiinni osanottajan narratiivista, en halunnut pilk- koa koodeja yksittäisiin lausahduksiin vaan ennemminkin ajatuskokonaisuuksiin.

Kun olin koodannut koko aineiston, rakensin koodeista teemakokonaisuudet, jotka keräsin teemalistoihin. Näissä listoissa kokosin alateemat näkyviin kunkin pääteeman alle. Teemalistan sisäisen ryhmityksen toteutin siten, että teemojen järjestys kuvasi teemojen linkittymistä ja läheisyyttä toisiinsa aineistossa. Narratii- visuuden periaatteita noudattaen toteutin analyysin itsenäisesti jokaisen henkilön narratiivin kohdalla. Vasta sen jälkeen siirryin tarkastelemaan aineiston yhteisiä piirteitä.

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aineiston analysoin temaattisella analyysilla,¹⁶ jonka pääpiirteet olivat hyvin samankaltaiset kuin edellä kuvatun narratiivis-temaattisen analyysin. Avoimen koodauksen jälkeen luokittelin koo- dit teemoiksi, jotka edelleen muotoituivat pääteemoiksi. Tämänkin analyysin tein ensin tapauskohtaisesti, minkä jälkeen rakensin vertailun avulla koko aineiston kattavat teemat. Erona analyysissa oli se, että koodaus tapahtui pienemmissä yksi- köissä eikä teemojen välisiä etäisyyksiä tarkasteltu osana kerronnan kokonaisuutta.

Tätä artikkelia varten toin aineistojen analyysit yhteen vertailemalla aineistojen te- maattisia päälöydöksiä ihmissuhteiden osalta. Seuraavassa tulososiossa tarkastelen, miten perhettä, ystäviä ja virallisia tukitahoja kuvattiin nuorten haastatteluissa.

Perhe ja parisuhde elämän merkityksen lähteenä

Elämän haasteita käsitteleville nuorille oli yhteistä kokemus siitä, että perhe ja parisuhde muodostivat ytimen elämän merkityksellisyydelle. Läheisiin ihmissuhteisiin liittyi osaltaan myös kipukohtia ja haasteita. Tämä alaluku analysoi läheisten ihmissuhteiden roolia elämän merkityksellisyyden lähteenä ja haastajana.

Syöpää sairastaneet nuoret sanoittivat läheiset ihmissuhteet kaikkein merkit- tävimpänä emotionaalisen tuen tuojina. Sairastuminen vahvisti olemassa olevia ihmissuhteita niin paljon, että osa osanottajista jopa kertoi, ettei enää osannut kuvitella elämää ilman sairautta. Päivi kuvasi perheensä merkitystä liikuttuneena sanoen:

Et aina kun alkaa ajattelee omaa perhettä ja sen tukee niin tulee tunteet pintaan. Tosiaan se on ollu koko aika, ollu vahva tuki - - Että se oli niin avutonta olla itekseen kotona sen tiedon kanssa - - se oli mulle niin suuri tuen lähde se perhe ja vanhemmat. Etenkin äiti [itkee].

Päivin haastattelua sävytti vire siitä, kuinka syövästä puhuminen oli helppoa, mutta perheestä puhuminen sai hänet kerta toisensa jälkeen kyyneliin. Päivin il- maisun tapa kuvaa haastetta, jonka syöpään sairastuminen toi läheisiin suhteisiin:

sairastuminen kosketti koko perhettä ja oli koko perheen kriisi. Tämän vuoksi osa haastateltavista myös ilmaisi haluavansa suojella perhettään sairauden aiheuttamalta taakalta. ”Niin vieläkään mä en oo [pystynyt] kertaakaan tän sairauden takii itkemään äidin nähden”, sanoitti Olivia kuukausia hoitojen päättymisen jälkeen. Tällaiset kuvaukset voi tulkita haluna suojella äitiä, ja toisinaan myös muita perheenjäseniä, syövän aiheuttamalta tunnekuormalta. Toisaalta perheen ja lasten läsnäolo toi usein lohtua ja toivoa hoitojen aikana. Esimerkiksi Markolle omien lasten leikin ja kasvun seuraaminen auttoi arjen hallinnassa, sillä lapset

16 Braun & Clark 2006.

olivat syy pitää kiinni arjen rutiineista. Nämä esimerkit osoittavat, että syöpään sairastunut on läheisissä ihmissuhteissa osaltaan ristiriitaisessa verkostossa. Perhe ja parisuhde ovat kantava voima hoidoista jaksamisessa. Silti moni syöpää sai- rastava pyrki jollakin tavoin suojelemaan lähipiiriään sairauden emotionaaliselta rasitukselta.

Syrjäytymisvaarassa olevien suomalaisnuorten elämäntilanne oli sikäli erilai- nen, että heidän elämäänsä ei aina kutoutunut yhtä suurta traumaattista kriisiä.

Tästäkin huolimatta perheen merkityksellisyys korostui, kun arjen kysymykset painoivat nuoren mieltä. Esimerkiksi Maija ilmaisi syvää luottamusta perheeseen- sä kertomalla: ”Ei ole mitään, mitä en voisi kertoa vanhemmilleni - - meillä on sellainen suhde. Oli se juttu miten paha tahansa [esimerkiksi, kun kokeilin tu- pakkaa]”. Maija piti perheensä läheisiä ihmissuhteita poikkeuksellisen vahvoina.

Mahdollisuus yhteiseen jakamiseen vahvisti hänellä tyytyväisyyden tunnetta elä- mää kohtaan. Pääosin myös ne nuoret, joiden perhesuhteissa esiintyi erimielisyyttä ja konflikteja, kertoivat, että tarvitessaan apua tai neuvoa he kääntyisivät ensim- mäisenä perheensä puoleen.

Haastateltavien kokemuksien perheen merkityksestä voidaankin tulkita kuvas- tavan turvaa ja luottamusta läheisissä ihmissuhteissa. Yli puolet syrjäytymisvaaras- sa olevista nuorista oli avioerokodeista. Vanhempien ero oli yleisimmin mainittu perhesuhteisiin vaikuttanut tekijä. Osin avioero kuitenkin vahvisti isovanhempien roolia nuorten elämässä. Esimerkiksi Heidi kertoi, että perhe muutti eron myö- tä isovanhempien kanssa asumaan samalle paikkakunnalle. Vaikuttikin siltä, että osaltaan isovanhemmat toivat nuorille turvan tunnetta silloin, kun perhesuhteet olivat muutoksen keskellä.

Perheen ja parisuhteen poissaoloon liittyi erityisen kipeitä kysymyksiä molempien nuorten ryhmillä. Osalle syöpään sairastuminen haastoi ajatuksia parisuhteen muodostamisesta, vaikka toive kumppanin löytymisestä oli vahva. Osalle syöpään sairastuminen oli herättänyt parisuhteessa kriisejä, joista selviäminen oli haastavaa, kuten Olivia kuvasi:

Ei syöpä kyl hyvää parisuhteelle tee. On se jotenki niin ku tosi raskasta - - ja sellasta ehkä jossain määrin [herättänyt] pakokauhuakin mun puolisossa. Että se on pari kertaa ihan ollu lähössä käveleen.

Haastattelun aikoihin Olivian ja puolison ristiriidat olivat jo selvinneet, mutta hoitojen aika oli ollut erittäin raskasta. Olivian ja hänen kumppaninsa välillä syö- pään sairastuminen sisälsi puolisoiden eritahtisuuden ja -tyylisyyden sairauden käsittelyssä. Sairauden alkupuolella heidän oli vaikea löytää yhteistä tapaa käsitel- lä syöpää: Olivia käsitteli kuolemanpelkoa, mutta hänen puolisonsa ei halunnut ajatella kuoleman mahdollisuutta. Ajan kuluessa he kuitenkin löysivät jälleen yh- teisen sävelen, vaikka hoitojen aikana Olivia ei ollut lainkaan varma siitä, tuleeko parisuhde selviämään hänen sairastumisestaan syöpään.

Yleisemmällä tasolla useat osanottajat kertoivat, kuinka sairastuminen muutti rooleja pari- ja perhesuhteissa. Perhesuhteiden dynamiikka oli koetuksella silloin, kun jo itsenäisesti asunut nuori aikuinen joutui syöpähoitojen takia muuttamaan takaisin lapsuudenkotiinsa. Vanhempien ja jo aikuistuneiden lapsien oli rakennettava uudelleen suhde, jossa syöpään sairastunut oli tukea tarvitseva ja apua tarvitseva, mutta ei enää lapsi, jota tarvitsi holhota. Useat haastateltavat kertoivatkin – nauraen – , miten haastavaa vanhempien oli luopua esimerkiksi nukkumaanme- noajan valvomisesta ja arjen aikataulujen hallinnasta.

(5)

Perheen ja parisuhteen poissaolo oli erityisen kouriintuntuvaa pakolaisnuorilla, jotka olivat vaarassa syrjäytyä. Voidakseen tulla Suomeen he olivat jättäneet per- heensä kotimaahan: taakse olivat jääneet puoliso, vanhemmat, sisarukset sekä iso- vanhempia. Esimerkiksi Fadi kuvasi tilannettaan: “Unelmani on elää ilman rajoit- teita ja toivon, että saisin vaimoni Suomeen”. Haastatteluhetkellä Fadi oli elänyt erossa vaimostaan kahden vuoden ajan. Ashraf puolestaan kertoi, kuinka tärkeää hänelle oli pitää yhteyttä äitiin, jonka kanssa hän kertoi olevansa päivittäin yhte- yhdessä puhelimitse. Näiden pakolaisnuorten kuvaukset tavoittavat vahvasti sen, miten kipeää erossa olo perheestä tekee. Näiden nuorten kuvaukset lähisuhteiden merkityksestä osoittavat, kuinka vahva merkityksellisyyden lähde toivo perheen yhteyden jatkuvuudesta on.

Vertaissuhteet – kivun vai kasvun alustoja?

Ystävyyssuhteet ovat olennainen kasvualusta ja peilipinta nuoren identiteetin kehitykselle.¹⁷ Tästä huolimatta molempien tutkimusryhmien nuoret kuvasivat moninaisia haasteita vertaissuhteissaan. Tämä alaluku tarkastelee ihmissuhteista ulosjäämisen tematiikkaa elämän merkityksellisyyden haasteena.

Kiusaamisen pelko ja häpeän kokemus yhdistivät osaltaan nuorten aineistoja.

Etenkin syrjäytymisvaarassa olevat nuoret puhuivat runsaasti siitä, kuinka pienel- lä paikkakunnalla perättömät juorut levisivät nopeasti. Niina sanoitti tilannetta seuraavasti:

Mua kiusattiin tosi paljon, mutta sitten musta tuli itestä kiusaaja. Mä häpeän sitä todella paljon - - Semmonen juoruämmä. Oon varmaan edelleenkin. - -

Mä en oikein jaksa välittää. Kaikista puhutaan aina jotain pahaa. Var- sinkin täällä, kun tää on niin pieni [paikka], että kaikki tuntee toisensa.

Kaikki aina keksii jotain. Mäkin oon ollu varmaan sata kertaa raskaana, vaikka mä en oo ite tienny sitä. Mä oon karannu jostain mielisairaalasta tai vankilasta. Mä vaan nauroin sille koko jutulle. En mää välitä niistä asioista.

Yli puolet näistä nuorista muisteli juoruilua, paskan puhumista, kiusaamista ja haasteita ikätovereiden keskuudessa. Erityisesti kaupungin nuorisotila ilmentyi paikkana, joka kokosi nuoret yhteen. Nuorisotilaa kuvattiin myös paikkana, jossa kokoonnuttiin puhumaan ihmisistä selän takana. Moni haastateltava sanoitti paikkakunnalla ilmenevää ”suoraan puhumisen kulttuuria”, jota pidettiin omi- naisena tapana puhua toisille. Etenkin nuorempien haastateltavien keskuudessa vaikutti siltä, että selän takana puhuminen oli nuoria yhdistävä ja yhteen tuova seikka. Toisaalta juuri nämä puhumisen kulttuurit haastoivat nuoria itseäänkin, minkä vuoksi paikkakuntaa ei voinut ”suositella kaikkein herkimmille”.

Pelko kiusatuksi tulemisesta ja leimaantumisesta tuli esiin myös syöpään sairastuneiden nuorten haastatteluissa. Esimerkiksi Sofia, joka syöpään sairastumisen myötä kävi läpi vahvoja kehonkuvallisia muutoksia ja pelkoa jalan toimintakyvyn menettämisestä, kertoi kokemuksistaan näin:

17 Arnette 2004; Parks 2011.

Tos on toi puisto niin mentiin just, et iskä vei mut silleen kävelylle. Aina kun tuli tuttuja vastaan niin laitto huppuu sillain [päähän], et vähän hävetti sillain, et toiset käy siel lenkil juoksee ja iskä työntää mua siel pyörätuolissa. Se oli vaan semmonen tuntu, et välil oli sellanen nöy- ryyttävä olo.

Sofian kerronnassa nöyrtymisen ja häpeän voi katsoa liittyneen fyysisiin muutok- siin ja vanhemmista riippuvaiseksi tulemiseen. Nuorelle erilaisuuden kokeminen ikätovereihin verrattuna on erityisen haastavaa. Sairastuminen syöpään nuorella iällä näyttää altistavan nuoren osaltaan myös epämieluisten puheiden ja ahdista- vien katseiden kohteeksi. Huomionarvoiseksi nousee se, että kiusaamisen pelon sanoittivat ne nuoret, jotka olivat hoitojen aikana peruskoulu- ja lukioikäisiä.

Varttuneemmatkin syöpää sairastaneet pohtivat omia roolejaan opiskelu- ja työyhteisöissä, mutta kiusaamisen tematiikka ei noussut esille. Sairaudesta tulee väistämättä osa omaa elämäntarinaa. Maisa kertoi, kuinka haasteita liittyi sairauden ja työelämän yhdistämiseen:

Jälkeenpäin tuntuu siltä, että ehkä työelämään ei ois halunnu viedä sitä, että on sairastanu. Koska just sitä pelkää, mitä ihmiset odottaa tai pi- tääkö he mua erilaisena ihmisenä kuin sitä, joka ei ois ikinä sairastanu.

Maisan kerronnassa heijastuu epävarmuus siitä, miten syöpään sairastuminen vaikuttaa tulevaisuuden työelämässä, ja pelko erilaisuudesta sekä ennakkoluuloista on vahva. Muutamilla haastateltavilla roolipohdinnoissa haastoi puolestaan opin- tosuoritusten tahti sekä oman pitkän poissaolon selittäminen: kysymykseksi jäi, missä vaiheessa, miten ja kenelle opiskeluympäristössä on luontaista kertoa syö- pään sairastumisesta.

Toisaalta kuulumisen kokemuksen vahvistuminen ja läheiset ystävät olivat avainasemassa myös silloin, kun pelko ulkopuolisuudesta oli voimakkainta, kuten syöpään sairastunut Emilia kertoi kouluun paluustaan hoitojen jälkeen:

Onneks mulla oli niin hyvii kavereita sillon oli, et jos mä oisin ihan yksin joutunu menee niin sehän ois ollu ihan kauheeta. Sillain kyl siel, moni koulussa ties mitä oli käyny. Kyl juorut kiertää - - mut sit onneks oli paljon kavereita, jotka sano, et jos joku tulee sanoo jotain niin me pidetään sun puolii että. Kyl se jännitti ihan hirveesti mennä - - Jotain pientä siis [oli], ei nyt sillain, ei mua ikin kiusattu mitenkään. Mut kaikki ihmiset kattoo nenänvartta pitkin, vähän arvostelevasti ja kyl sitä vähän kuulikin jotain juttuu.

Emilian sanat tavoittavat luottamuksen siitä, että hän ei jää yksin haasteiden kanssa. Luottamus ystäviä kohtaan auttoi myös ulkopuolisuuden haasteiden keskel- lä. Myös yleisemmällä tasolla ystävien tuki oli avainasemassa, kun nuoret etsivät emotionaalisen selviytymisen keinoja hoitojen aikana. Tapaamiset ystävien kanssa antoivat toisaalta mahdollisuuden käsitellä sairautta, toisaalta tapaamiset muis- tuttivat tavallisesta elämästä ilman syöpää. Tulevaisuuden toivon ylläpitämiseksi ystävien rooli oli merkittävä.

(6)

Koulu oli ensisijainen paikka, jossa nuoret loivat verkostoja, joihin kuulua.

Myös syrjäytymisen liepeillä olevat nuoret totesivat koulun olevan avainasemassa ihmissuhteiden näkökulmasta. Esimerkiksi Jaakko, joka oli aiemmin kokenut vahvaa ulosjättämistä, kertoi silloisesta oppilaitoksestaan: ”Sanoisin olevani merki- tyksellinen osa porukkaa”. Henrik puolestaan koki, että ”minä todella kuulun ryh- mään”. Ryhmään kuulumisen tunne vahvistuu positiivisen ”me”-hengen kautta:

minä olen osa joukkoa. Tällaisessa ryhmässä, johon kokee kuulumisen tunnetta, oli mahdollisuus kokea hyväksytyksi tulemista ja arvostusta.

Syöpään sairastuneiden kokemuksissa ”me” sai uudenlaisen sisällön vertaistuen kautta. Muutamat tutkimukseen osallistuneet olivat hoitojen aikana tavan- neet vertaistukihenkilöitä, joiden omat syöpähoidot nuoruudesta tai lapsuudesta olivat jo takanapäin. Jo se, että näki toisen sairaudesta selvinneen nuoren, auttoi jäsentämään selviytymisen mahdollisuutta osana omaa tulevaisuutta. Vertaistuen saaminen myös kumuloitui haluna toimia itse vertaistukena toiselle, kuten Päivi kertoi:

Et vaikka itellä on ollu huonoja ja rankkoja hetkiä, jos siit on jollekkin hyötyä niin se on ihan mahtavaa. Et jos se auttaa jotain niin se olis hyvä.

Sen takia mä halusin tukihenkilöksi, että kaikki ne huonotkin päivät, niin ne ei menis hukkaan.

Päivin kuvauksessa vertaistukihenkilöksi ryhtyminen sisältää vahvan merkityk- sellistämisen näkökulman: koettu kärsimys saa syvällisen ulottuvuuden, jos joku toinen voi kokea helpotusta jaetusta kokemuksesta. Vertaisten kanssa muodostui arvostaminen, joka sai myös omanlaisensa syvällisen ulottuvuuden. Vertaistuki oli merkityksellistä, koska saman kokenut ymmärsi tunnetasolla, mistä on kyse. Ver- taisen kanssa ei ollut tarvetta selittää tai pohtia omaa kelpaavuuttaan.

Ohjaavat ja tukevat auttamissuhteet

Haastavissa elämän taitekohdissa olleet nuoret pohtivat myös virallisten tahojen kanssa muodostuneita ihmissuhteita. Nämä suhteet olivat tärkeitä elämänhal- linnan näkökulmasta. Kerronta näistä suhteista oli usein melko niukkaa, mutta osoittaa kuitenkin sen moninaisen verkoston, jonka nuori kohtaa. Tässä alaluvussa tarkastelen, miten nuoret kuvasivat virallisten tukitahojen merkityksellisyyttä.

Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret kohtasivat arjessaan erityisesti koulun opet- tajia, opinto-ohjaajia ja työllisyyspalvelujen henkilöstöä. Toisinaan nämä ihmissuhteet tulivat niin läheiseksi, että ne rinnastuivat omiin vanhempiin. Jami kertoi:

”suunnittelen tulevaisuutta OPO:n ja isän kanssa”. Jamin sanoitus kuvaa luottamusta, joka hänellä oli syntynyt opinto-ohjaajan kanssa. Luottamuksellisessa ih- missuhteessa Jami uskalsi pohtia omia tulevaisuudenhaaveitaan ja toivekuviaan.

Isä ja opinto-ohjaaja olivat yhtä tärkeitä peilipintoja Jamin suunnitellessa omaa tulevaisuuttaan.

Muutamat joustavan oppimisen luokalla olleet opiskelijat ilmaisivat syvää luottamusta omaan opettajaansa käyttämällä toistensa kanssa täsmälleen samoja sanoja: ”hän on omaa luokkaansa”. Tämä lausahdus sisälsi kokemuksen siitä, että opettaja ymmärsi heidän elämäntilanteensa ja hyväksyi heidät omana itsenään sekä tarvittaessa asettui heidän puolelleen. Hyväksyminen ja elämänsuunnan yh- teinen etsiminen olivat tärkeitä kokemuksia, joita opettajat ja työllisyyspalvelujen henkilöt kykenivät parhaimmillaan tuomaan nuorten elämään.

Syöpää sairastaneiden nuorten kohdalla merkitykselliseksi ihmiseksi nousi usein omahoitaja, joka tiesi nuoren tilanteen, oli valmis pysähtymään, kohtaamaan ja keskustelemaan. Toisinaan tuen lähteenä toimivat myös psykiatriset sairaanhoi- tajat, psykiatrit ja psykologit. Nuoret kokivat nämä tapaamiset hyödyllisinä silloin kun niistä sai jotakin konkreettista, kuten mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan tai konkreettisia vinkkejä asioiden hoitamiseen. Sen sijaan haastavaksi koettiin muut- tuvat hoidosta vastaavat lääkärit, jotka eivät tuntuneet olevan tilanteen tasalla. Täl- löin nuoret kokivat, että olivat itse vastuussa hoitojen kulusta. Lisäksi syöpäpro- sessin alussa korostui informaation ja prosessin syvällisen ymmärtämisen tarve.

Kokonaisuudessaan vaikutti siltä, että tukea ja tietoa olisi kaivattu enemmän niin syöpähoitojen aikana kuin niiden jälkeenkin.

Sekä syöpään sairastuneet että syrjäytymisvaarassa olevat nuoret pohtivat seu- rakunnallisten suhteiden monimutkaisuutta elämäntilanteessaan. Syöpää sairastaneiden nuorten kohdalla huomioksi nousi saadun hengellisen tuen niukkuus.

Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet kertoivat, että sairastuminen sai heidät kysymään Jumalan sallimusta, minkä lisäksi monet heistä kohtasivat eksistentiaalisia haasteita sekä rukoilivat. Tästä huolimatta vain harva heistä oli keskus- tellut hengellisistä tai eksistentiaalisista kysymyksistä esimerkiksi sairaalapapin kanssa. Syrjäytymisvaarassa olleet nuoret puolestaan palasivat muistoihinsa rip- pikoulusta ja seurakunnan nuorisotyöstä. Vaikka rippikoulukokemusta sanoitet- tiin ”se oli ihan ok”, toisinaan mukaan mahtui myös kipeitä kokemuksia, kuten Armi kertoi:

No leiri meni miten meni, läpi pääsin. Toisaalta menisin sinne uudestaan vaan jos mulla olis kavereita siellä - - Sanon ihmisille aina, et menkää riparille. Toisillehan se on “kerran elämässä” kokemus, mut ei mulle - - en kyl menis uudestaan. Tavallaan mulla oli siel kavereita, mut kuitenkaan mua ei otettu juttuihin mukaan.

Armin kokemus tavoittaa pettymyksen ja yksinäisyyden tunteen, jonka hän joutui rippikoulussa kohtaamaan. Kysymyksiä heräsi myös syöpään sairastuneilla, kun he pohtivat hengellisen tuen riittävyyttä: ”vasta jälkeenpäin tajusin, että olisin tarvin- nut sitä paljon enemmän” (Maisa). Yhteistä näissä kokemuksissa näyttää olevan koettu mielensisäinen kipu: hengellisessä ympäristössä koettu pettymys, joka vielä vuosienkin jälkeen tuntuu kipeältä muistolta.

Keskustelu

Perhe- ja parisuhde, ystävyyssuhteet ja virallisemmat auttamissuhteet tarjosivat kaikki osaltaan tukea nuorten elämän merkityksellisyyteen. Toisaalta nämä samat ihmissuhteet altistivat lisäkysymyksille ja elämän merkityksen horjumiseen. Täs- sä artikkelin keskusteluosiossa tarkastelen, miten edellä kuvatut tutkimustulokset suhteutuvat teoreettiseen keskusteluun elämän merkityksellisyydestä.

Artikkelin tulokset vahvistivat aiempien tutkimusten tuloksia siitä, että ihmissuhteet ovat olennainen lähde elämän merkityksellisyyden kokemiselle. Yksilön kokemusta henkilökohtaisesta hyvinvoinnista ei ole mielekästä tarkastella irrallaan ihmissuhteiden verkostosta.¹⁸ Syövän tullessa osaksi nuoren ihmisen elämää sairaus haastoi moninaisesti pohtimaan omaa identiteettiä, arvomaailmaa ja tulevaisuutta.

18 Ks. Schnell 2009.

(7)

Monelle syöpään sairastuneelle ihmissuhteet toimivat syvän merkityksen lähteenä sekä arjessa, sairauden keskellä että hoitojen jälkeen. Ominaista onkin, että elä- mänkriisin horjuttaessa merkityksellisyyden kokemusta ihminen kääntyy olemassa olevien merkityslähteiden puoleen ja niiden keskeisyys kasvaa.¹⁹

Toiseksi sairaus asetti ihmissuhteet tiiviin tarkastelun alle: ne suhteet, jotka kestivät vielä sairaudenkin jälkeen, koettiin syvästi tärkeiksi. Osa syöpään sairas- tuneista ilmaisi selkeästi, että sairaus itsessään sai merkityksen, kun nuori ym- märsi läheisten ihmissuhteiden keskeisyyden omassa elämässä. Tällöin ihmissuhteet voidaan tulkita keskeisenä elämänhallinnan näkökulmasta: sairastumiseen löydettiin jonkinlainen syvempi – hyväksyttävissä oleva – syy merkityksellistä- misen prosessin kautta. Erityisesti perhesuhteet toivat tukea, lohtua, läheisyyttä sekä suuntaa elämään suurten kysymysten keskellä. Nuorelle ihmiselle perhe on syvin merkityksellisyyden lähde elämässä. Perheen holistinen merkitys on erit- täin konkreettinen: perhe luo kasvualustan nuoren minäpystyvyyden kasvulle, tavoitteiden asettamiselle, kuulumisen ja tarkoituksellisuuden kokemuksille.

Perhesuhteiden viiltävä kipu puolestaan altistaa ihmisen merkityksen horjumi- selle: erityisesti vanhempien puoleen käännytään rakkautta ja tukea etsien, mutta jos tämä suhde on kompleksinen, nuoren kokemus merkityksellisyydestä on vaakalaudalla.²⁰

Ihmissuhteet merkityksellisyyden kokemuksen horjuttajina tulivat esiin mo- lemmista aineistoista. Pelko kiusaamisesta, ulosjäämisestä ja jonkinlaisesta stig- masta olivat läsnä sekä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten että syöpään sairas- tuneiden nuorten kokemuksissa. Näissä voitiin osittain nähdä, että ikä vaikutti nuoren kokemuksiin: lähellä teini-ikää olevat nuoret sanoittivat kiusaamisen kokemuksia vahvemmin. Aikaisemmat tutkimukset ovatkin osoittaneet, että kouluiässä nuoret ovat hyvin selvillä sosiaalisista rooleistaan. Nuoret jakautuvat helposti ”suosittujen” ja ”epäsuosittujen” ryhmiin. Tämän lisäksi nuoret itse ovat hyvin selvillä ryhmien jaoista ja ryhmiin kuuluvista henkilöistä.²¹

Kiusaaminen ja ulosjäämisen pelko vaikuttivat aineistoissa kuitenkin hieman erilaisilta. Syöpään sairastuneilla kyse näytti olevan hetkistä, jolloin pelko koulussa kiusatuksi tulemisesta oli läsnä. Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret kuvasivat kiusaamisprosesseja, joissa he itse olivat olleet osallisina – joko kiu- sattuina tai kiusaajina – pidemmän aikaa. Nuorten keskuudessa sosiaalinen ulossulkeminen ei aina ole luonteeltaan pysyvää vaan osin myös hetkellistä.

Tästäkin huolimatta kiusaaminen ja kokemus ulosjäämisestä aiheuttavat yk- sinäisyyttä, masentuneisuutta, itsetunnon laskua ja hiljaista vetäytyneisyyttä.

Vakavimmillaan kiusaamisen negatiiviset vaikutukset kulkevat ihmisen mukana pitkälle aikuisuuteen.²²

Toisaalta myös syöpään liittyvä stigma on luonteeltaan sellaista, että se saattaa seurata nuorella iällä sairastunutta läpi elämän: keho ja mieli kantavat näkyviä ja näkymättömiä arpia vielä vuosikymmentenkin jälkeen.²³ Etenkin pysyvät keholli- set muutokset olivat omiaan aiheuttamaan pohdintaa omasta erilaisuudesta. Nuo- relle itsenäiselle ihmiselle sairauden mukana tuleva tarvitsevaisuuden kokemus voi tuottaa myös häpeän tunteita.²⁴ Lisäksi vivahteita stigman kantamisesta voidaan

19 Esim. Baumeister 1991.

20 Stillman & Bau meister 2009, 250; Lambert et al. 2010; Parks 2011, 167.

21 Juntunen 2015, 30.

22 Lambert et al. 2013, 1419, 1424–1425; Juntunen 2015, 28, 32–33; Acquah et al. 2016.

23 Grinyer 2009.

24 Esim. Grinyer 2009; Zebrack 2011; Saarelainen 2017.

tulkita niistä narratiiveista, joissa pohdittiin, miten sairaus tulee mukaan työelä- mään, myöhempiin ihmis- ja parisuhteisiin sekä vaikuttaa oman tulevaisuuden kulkuun. Kokemus stigmasta linkittyi vahvasti myös epätoivoon, sillä kerrontaan linkittyi myös kuulumattomuuden ja erilaisuuden tunteet sekä itsetunnon horju- minen.²⁵

Ihmissuhteiden keskeinen rooli tuli nuorten kerronnassa esiin myös virallisten tukitahojen kuvauksen kautta. Molemmissa aineistoissa nousi esiin keskeisiä henkilöitä, jotka olivat merkittävässä asemassa silloin, kun elämän suuntaa raken- nettiin uudelleen. Siinä missä syövän kanssa käännyttiin omahoitajan tai muiden tukijoiden puoleen, syrjäytymisvaarassa olevat nuoret jakoivat arkeaan ohjaavien opettajien ja työllistymistä edistävien tahojen kanssa. Yhteistä näissä kokemuksissa näytti olevan se, että nuoren oli mahdollista tulla hyväksytyksi, ymmärretyksi ja kuulluksi omasta elämäntilanteestaan käsin. Myös näihin suhteisiin mahtui ki- vuliaita kohtaamisia ja pieleen menneitä tukemisyrityksiä. Olennaista kuitenkin on, että haavoittuvassa elämäntilanteessa oleva nuori tarvitsee ympärilleen ihmisiä monesta eri suunnasta. Kun elämän merkityksellisyys on uhattuna, viralliset tuki- tahot ja ihmissuhteet asettautuvat tärkeydessään osaksi yksilön lähipiiriä: virallisis- ta ihmissuhteista tulee läheisempiä kuin aiemmin.²⁶

Syöpään sairastuneiden nuorten kohdalla herää kysymys, miksi tukea eksisten- tiaalisiin kysymyksiin ja hengelliseen etsintään oli niin vähän. Koska tutkimuksessa ei suoraan kartoitettu, mitä tukipalveluita käytetiin tai miten tukeen hakeuduttiin, asiasta voidaan esittää vain hypoteeseja. Yhtenä selitysmahdollisuutena näen sen, että pappi identifioituu vahvasti edustamansa kirkon oppiin.²⁷ Vaikka suomalaiset sairaalasielunhoitajat ovat kouluttautuneet kohtaamaan eri vakaumusta ja hengel- listä taustaa edustavia ihmisiä²⁸, ihmisille pappi on oman kirkkonsa edustaja. Tä- hän tutkimukseen sisältyvien nuorten aikuisten hengellisyys oli usein omaleimais- ta ja osin erilaisia uskonnollisia traditioita yhdistävää.²⁹Tällöin on mahdollista, että nuoret aikuiset eivät tienneet sairaalapappien valmiudesta kohdata erilaisia maailmankuvallisia ja eksistentiaalisia pohdintoja.

Keskustelu uskonnollisuuden merkityksestä ja uskonnon opetuksesta suoma- laisten nuorten elämässä on viime aikoina ja vuosina ollut moninaista. Vaikka rippikoulun suosio on hieman laskenut 2010-luvulla, edelleen 15-vuotiaiden ikä- luokasta 77 prosenttia osallistui rippikouluun vuonna 2018. Rippikouluun osallis- tumista voidaankin pitää kulttuurisesti hyväksyttävänä, vaikka vaikuttaa siltä, että nuorille uskonnollisuuden ja kirkon jäsenyyden merkitys on laskussa.³⁰ Nuorelle rippikoulun käyminen on omiaan vahvistamaan yhteisöön kuulumisen kokemusta. Rippikoulun myötä nuoren kokemus kollektiivisesta kuulumisesta perheen traditioihin ja ympäröivään kulttuuriin vahvistuu.³¹ Osallisuuden lisäksi tämä tutkimus kuitenkin osoitti, että kaikki nuoret eivät löytäneet omaa paikkaansa rippikoulussa. Tällainen ulosjäämisen kokemus voi pahimmillaan vahingoittavaa yksilön liittymistä perheen ja kulttuurin traditioon.

25 Grinyer 2009; Zebrack 2011; Saarelainen 2017.

26 Ks. Lankinen 2001, 287–191.

27 Lester 1995, 97–98.

28 Saarelainen, Peltomäki & Vähäkangas 2019.

29 Esim. Saarelainen 2017.

30 Niemelä 2015, 172–186.

31 Klingenberg 2014, 124–125, 142.

(8)

Pohdinta

Suomalaisnuoret unelmoivat työpaikasta, asunnosta ja perheestä. Tämän lisäksi oma terveys ja ihmissuhteet ovat keskeisen tärkeitä.³² Tässä artikkelissa olen tar- kastellut kahta haavoittuvassa elämäntilanteessa olevien nuorten joukkoa, joiden elämäntilanne on tavalla tai toisella rikkonut unelmakuvia tulevaisuudesta. Olen osoittanut, että syöpään sairastuminen ja syrjäytymisvaarassa oleminen nuorella iällä linkittyvät vahvasti myös nuorten merkityksellisiin ihmissuhteisiin ja merkityksellisyyden kokemukseen.

Yhteiskunnallisesti tarkasteltaessa olisi olennaista ymmärtää, miten suuressa roolissa ihmissuhteet ovat nuorten elämässä. Nuorille tunne kuulumisesta perheeseen sekä omaan ystäväverkostoon on tärkeää ja kokemus näihin ryhmiin kuulumisesta on voimakasta. Yli 90 % nuorista kokee kuuluvansa perheeseensä vahvasti tai erittäin vahvasti. Ystäväpiiriin kuuluminen on nuorten keskuudessa lähes sa- malla tasolla.³³ Kun nuori kohtaa elämässään erilaisia haasteita, ne ulottuvat osaltaan myös suhteiden verkostoon. Jotta nuorta voidaan tukea kokonaisvaltaisesti, ihmissuhteiden tukeminen olisi otettava vahvemmin huomioon. Nuori tukeutuu lähiverkostoonsa, mutta osin hän voi joutua myös itse suojelemaan omaa verkos- toaan. Jotta nuoren olisi mahdollista etsiä voimaantumisen keinoja ja suunnata katsetta kohti tulevaisuutta, tukitoimet olisi rakennettava siten, että myös nuoren läheiset ihmissuhteet saisivat tilanteen vaatimaa tukea.

Artikkelissa kuvatut ihmissuhteiden haasteet näyttävät osaltaan olevan laa- jemminkin suomalaisnuorten arkea: jopa 40 prosenttia 15–29-vuotiaista kokee syrjityksi tulemista nuoruusvuosien aikana. Keskimäärin tytöt kokevat syrjimistä poikia enemmän, minkä lisäksi maahanmuuttajanuoret kokevat syrjintää suoma- laisnuoriin verrattuna huomattavasti enemmän. Vaikka yleisesti ajatellaan, että nuoret suhtautuvat monikulttuurisuuteen ja kulttuurisen monimuotoisuuden kasvuun positiivisesti, maaseutukunnissa vain runsaat 20 prosenttia nuorista suhtautuu myönteisesti tai erittäin myönteisesti maahanmuuttoon, kun taas hieman yli 40 prosenttia suhtautuu kielteisesti tai erittäin kielteisesti.³⁴ Tähän perustuen voi esittää, että elämän merkityksellisyyttä horjuttava ulosjäämisen kokemus näyt- tää akuutilta erityisesti pakolaisnuorten kohdalla. Heillä yhteydenpito ja läheisyys omiin rakkaisiin ihmisiin oli haastettuna pakolaisuuden vuoksi, minkä lisäksi oman paikan löytämistä yhteiskunnassa ja paikallisyhteisöissä ei voida pitää itses- tään selvänä.

Tämän artikkelin tarkoituksena ei ole ollut arvottaa ihmisten kohtaamisen kokemusten ja kriisien sisältöä vaan tarkastella, miten keskeinen merkitys ihmis- suhteilla on nuorten elämässä. Artikkeli osoitti, että kaikki ihmissuhteet eivät ole hyviä ihmissuhteita. Ihmissuhteiden verkostossa, hädän keskellä, ihminen jää toisinaan yksin. Parhaimmillaan ihmissuhteet kuitenkin tuovat turvaverkon, jonka suojassa haavoittuvassa tilanteessa olevalla nuorella on mahdollisuus uudelleen rakentaa kokemus elämän merkityksellisyydestä.

Tarkastelin tässä artikkelissa haavoittuvassa elämäntilanteessa olevien nuorten ihmissuhteita elämän merkityksen lähteenä. Temaattinen analyysi toi yhteen kahdenkymmenen syrjäytymisvaarassa olevan nuoren ja 16:n syöpää sairastaneen nuoren aikuisen kokemukset ihmissuhteista elämän haastavissa tilanteissa. Vaikka osallistujien lähtötilanteet poikkesivat toisistaan, tulokset osoittavat, että ihmissuhteet ovat ensisijaisen tärkeä tuen ja kuulumisen lähde nuoren elämässä. Etenkin perhe- ja ystävyyssuhteet nousevat tärkeään asemaan, mutta myös virallisten tukea tarjoavien tahojen ihmiset tulevat läheisimmiksi. Ihmissuhteissa näyttäytyy myös toisenlainen puoli: kokemus kuulumattomuudesta ja ulkopuolelle jättämisestä altistaa nuoren merkityksettömyyden kokemukselle, joka uhkaa elämän mielek- kyyttä. Lopputuloksena on, että ihmissuhteiden kartoittaminen ja tukeminen ovat olennaista, kun tavoitteena on tukea nuoren kokonaisvaltaista elämänhallintaa haastavissa tilanteissa.

32 Nuorisobarometri 2016, 50; Aapola-Kari & Wrede-Jäntti 2016.

33 Nuorisobarometri 2012, 34–36.

34 Nuorisobarometri 2018, 45–49, 81–82.

LäHTEET JA KIRJALLISUUS

Syöpää sairastaneiden nuorten aikuisten haastattelut (2011–2012), 16 kpl.

Suvi-Maria Saarelaisen hallussa.

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten haastattelut (2014–2016), 20 kpl. Youth at the Margins (YOMA) -hankkeen johtajan Auli Vähäkankaan hallussa.

Aapola-Kari, Sinikka & Wrede-Jäntti, Matilda

2016 Perinteisiä toiveita, nykyhetkeen kiinnittyviä pelkoja – nuoret pohtivat tulevaisuutta. – Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016.

Toim. Sami Myllyniemi. https://tietoanuorista.fi/nuorisobarometri/

nuorisobarometri-2016/159–176.

Acquah, Emmanuel O., Topalli, Pamela-Zoe, Wilson, Michael L., Junttila, Niina & Nie mi, Päivi M.

2016 Adolescent Loneliness and Social Anxiety as Predictors of Bullying Vic timization.

– International Journal of Adolescence and Youth 21 (3), 320–331.

Arnette, Jeffrey J.

2004 Emerging Adulthood. The Winding Road from the Late Teens through the Twenties.

New York: Oxford University Press.

Baumeister, Roy

1991 Meanings of Life. New York: Guilford Press.

2005 The Cultural Animal: Human Nature, Meaning, and Social Life. Oxford University Press: New York.

Belizzi, Keith M., Ashley Smith, Steven Schmidt, Theresa H. Keegan, Brad Zebrack, Charlie F. Lynch, Dennis Deapen, Margarett Shnorhavorian, Bradley J. Tompkins & Michael Simon

2012 Positive and Negative Psychological Impact of Being Diagnosed with Cancer as an Adolescent or Young Adult. – Cancer 118 (20), 5155–5162.

Braun, Virginia & Clarke, Victoria

2006 Using Thematic Analysis in Psychology. – Qualita tive Research in Psychology 3, 2, 77–101.

Eurofound

2012 Neets–Young People not in Employment, Education or Training: Charac teristics, Costs and Policy Responses in Europe. Luxembourg: Publications Office of the European Union.

Grinyer, Anne

2009 Life after Cancer in Adolescence and Young Adulthood: The Experience of Survivorship. New York: Routledge.

(9)

Heikkilä, Katariina, Nevala, Tuulia, Ahokas, Ira, Hyttinen, Liisa & Ollila, Johanna 2017 Nuorten tulevaisuuskuvat 2067. Näkökulma suomalaisen yhteiskunnan

kehittämiseen. Tulevaisuuden tutkimuskeskus. – TUTU eJulkaisuja 6/2017.

https://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/julkaisut/e-tutu/Documents/eTutu_6-2017.pd.

Holte, Bjørn Hallstein

2017 Counting and Meeting Neet Young People: Methodology, Per spective and Meaning in Research on Marginalized Youth. – Young 26 (1), 1–16.

Juntunen, Anna

2015 Tarkoituksellinen elämäni. Nuorten toimijuus ulkopuolisuuden kokemuksissa.

– Teologinen Aikakauskirja 4/2015, 310–325.

Klingenberg, Maria

2014 Conformity and Contrast: Religious Affiliation in a Finland-Swede Youth Context.

Diss. Helsingin yliopisto.

Lambert, Nathaniel M., Stillman, Taylor F., Baumeister, Roy F., Fincham, Frank D., Hicks, Joshua A. & Graham, Steven M.

2010 Family as a Salient Source of Meaning in Young Adulthood. – The Journal of Positive Psychology 5 (5), 367–376.

Lambert, Nathaniel M., Stillman, Taylor F., Hicks, Joshua A., Kamble, Sanmukh, Bau meister, Roy F. & Fincham, Frank D.

2013 To Belong is to Matter: Sense of Belong ing Enhances Meaning in Life. – Personality and Social Psychology Bulletin 39 (11), 1418–1427.

Lankinen, Juha

2001 Syöpäpotilaan pastoraaliset odotukset. Diss. Helsingin yliopisto.

Miller-McLemore, Bonnie

2005 The Living Human Web. – Images of Pastoral Care. Classic Readings. Ed. Robert C. Dykstra. St. Louis, Missouri: Chalice Press, 40–46.

Niemelä, Kati

2015 No Longer Believing in Belonging: A Longitudinal Study of Finnish Generation Y from Confirmation Experience to Church-Leaving. – Social Compass 62 (2),172–186.

Nuorisobarometri

2012 Monipolvinen hyvinvointi. Nuorisobarometri 2012. Toim. Sami Myllyniemi.

https://tietoanuorista.fi/nuorisobarometri/nuorisobarometri-2012/

2016 Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016. Toim. Sami Myllyniemi.

https://tietoanuorista.fi/nuorisobarometri/nuorisobarometri-2016/

2018 Vaikutusvaltaa Euroopan laidalla. Nuorisobarometri 2018. Toim. Elina Pekkarinen & Sami Myllyniemi. https://tietoanuorista.fi/nuorisobarometri/

nuorisobarometri-2018/

Park, Crystal

2013 Religion and Meaning. − Handbook of the psychology of religion and spirituality, 2. ed. Ed. R. Paloutzian & C. Park. New York: The Guildford Press, 357−379.

Parks, Sharon Daloz

2011 Big Questions Worthy Dreams, 2. ed. San Francisco: Jossey Bass.

Riessman, Catherine K.

2008 Narrative Methods for the Human Sciences. Thousand Oaks, CA: Sage.

Saarelainen, Suvi-Maria

2017 Meaningful Life with(out) Cancer: Coping Narratives of Emerging Finnish Adults.

Diss. Helsingin yliopisto.

2018 Lack of Belonging as Disrupting the Formation of Meaning and Faith

Experiences of Youth at Risk of Becoming Marginalized. – Journal of Youth and Theology 17 (2), 127–149.

Saarelainen, Suvi-Maria, Peltomäki, Isto & Vähäkangas, Auli

2019 Healthcare Chaplaincy in Finland. – Tidsskrift for Praktisk Teologi 2, 22–31.

Schnell, Tatjana

2009 Sources of Meaning and Meaning in Life Questionnaire (SoMe): Relations to Demographics and Well-Being. − The Journal of Positive Psychology 4 (6), 483−499.

Stillman, Taylor F. & Baumeister, Roy F.

2009 Uncertainty, Belongingness, and Four Need for Meaning. − Psychological Inquiry 20, 249–251.

Nuoren syöpäpotilaan selviytymisopas

2012 Nuoren syöpäpotilaan selviytymisopas. Toim. Susanna Sonninen. Redfina, Finland:

Suomen Syöpäpotilaat ry.

Zebrack, Brad

2011 Psychological, Social, and Behavioral Issues for Young Adults with Cancer. – Cancer 117 (10), 2289–2294.