”Oi maa, tarvitset raakaa voimaa!” –
Suomalainen punk Soundi ja Suosikki -lehtien kautta tarkasteltuna 1977-1980.
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Historia- ja maantieteiden laitos Suomen historian pro gradu -tutkielma Toukokuu 2017 Karri Kolehmainen Ohjaaja: Kimmo Katajala
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, TUTKIMUSTIEDOTE
Tekijä: Karri Kolehmainen Opiskelijanumero: 182824
Tutkielman nimi: ”Oi maa, tarvitset raakaa voimaa!” – Suomalainen punk Soundi ja Suosikki –lehtien kautta tarkasteltuna 1977-1980
Tiedekunta/oppiaine: Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Suomen historia Sivumäärä: 86+1 liite
Aika ja paikka: Toukokuu 2017, Joensuu
Pro gradu –tutkielma käsittelee kuluvana vuonna 40 vuotta täyttävää musiikki- ja nuorisokulttuuri-ilmiötä, suomalaista punkia. Tutkimustehtävänä on selvittää konstruktivismin hengessä, minkälaista kuvaa Soundi ja Suosikki -lehdet rakensivat suomalaisesta punkista vuosien 1977-1980 aikana, kuinka punk uutena musiikki- ja nuorisokulttuurina otettiin vastaan, kuinka paljon ja mihin sävyyn siitä kirjoitettiin, ja muuttuiko kirjoituksien luonne tarkkailujakson aikana. Lisäksi selvitän, luotiinko lehdissä vastakkainasettelua punkkareiden ja muiden nuorisoalakulttuurien, pääasiallisesti 1950 –luvun rock ’n’ roll –kulttuuria ihannoivien Teddy boy –nuorten välille.
Tutkimuksen lähdeaineistona toimivat Soundin ja Suosikin 1976-1980 vuosikerrat ja teoreettisena viitekehyksenä Stig Söderholmin (1987) luoma punkilmiön kehityskaaren periodisointi, jonka oletetun lähtökohdan kautta aineistoa tarkastellaan. Metodina tutkielmassa sovelletaan laadullista sisällönanalyysiä, jota tuetaan kvantitatiivisella lähestymistavalla tarkasteltaessa lehtien kirjoituksien määrää.
Tutkimuksen keskeisinä tutkimustuloksina ovat seuraavat väittämät: Soundin ja Suosikin punk- kuvat poikkesivat toisistaan sikäli, että Soundi kriittisenä rocklehtenä näki punkin merkityksen ensisijaisesti rockmaailmaa herättävänä, ja nuorten yhteiskunnallista asemaa ilmentävänä ilmiönä, jolle itselleen luotiin myös vaade kehittyä eteenpäin. Punkin ulkomusiikillisia aspekteja, kuten punkmuotia, ei Soundissa juurikaan käsitelty. Suosikki nuortenlehtenä puolestaan liitti osaksi rakentamaansa punk-kuvaa myös punkmuodin sekä nuorisoidolit, joita se loi punk-yhtyeistä. Punkin vastakkainasettelu teddy boy –alakulttuurin kanssa tuomittiin molemmissa lehdissä, mutta Suosikin sensaatiohakuinen kirjoitustyyli oli omiaan lisäämään vastakkainasettelua kahden nuorisoryhmän välillä.
Sisällysluettelo
1 Johdanto ... 4
1.1 Uusia vaikutteita, taantumusta ja jotain aivan muuta – Suomalainen populaarimusiikki ja sen muutos 1970-luvulla ... 4
1.2 ”Tämä sukupolvi” - Suomalainen nuorisokulttuuri ja nuortenlehdet ... 6
1.3 Tutkimustehtävä ja metodit ... 8
1.4 Lähteet, tutkimuskirjallisuus ja tutkimusperinne ... 13
2 Soundin ja Suosikin kirjoituksien määrällinen tarkastelu ... 15
2.1 Ulkomaalainen punk 1976–1977 ... 15
2.2 Suomalainen punk 1977–1980 ... 16
2.3 Punk ilmiönä 1976-1980 ... 19
3 Punk rantautuu Suomeen Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta ... 20
3.1 ”Hei tunnet sä värähtelyä ilmassa?” – Punkin formatiivinen vaihe 1976–1978 ... 20
3.2 Punkilmiön esiinmarssi 1976-1977 ... 21
3.3 ”Kyse on jostain poikkeuksellisesta” - punkmusiikki 1976-1977 ... 26
4 Kapinaa ja muotia ... 31
4.1 Kellareista soittolistoille – Suomalaisen punkin formatiivinen, sekä integraation ja kaupallistumisen vaihe 1978–1980 ... 31
4.2 ”Lehdet eivät sitä synnyttäneet eivätkä ne jumaliste pysty tappamaankaan.” Punkilmiön ymmärtäminen ja muovaaminen 1978 ... 34
4.3 ”Skideille uuden muodin teen vaikka liikavarpaista” – punk muotina... 45
4.4 ”Pelko ja viha” – punk ja muut nuorisokulttuurit... 50
5 Punk ei kuole vaan muovautuu moneen suuntaan ... 59
5.1 ”Repikööt nämä väärät profeetat siis vaatteensa ja ripotelkoon tuhkaa harveneville hiuksilleen, sillä uusi aalto elää ja voi todella hyvin tässä maassa!” - punk-ilmiö elää sittenkin ja integroituu osaksi kulttuuria 1979-1980... 59
5.2 ”Pelkkiä lälläreitä???” – punkin matka osaksi suomalaista rockmusiikkia 1979- 1980 ... 62
5.3 ”Punk punk punk on typerää, levyt pyörii vaan ympyrää” – paitsi syrjäseuduilla. Punkin uusformatiivisuus 1979-1980 ... 71
6 Parasta lapsille? – Kaksi kuvaa suomalaisesta punkista ... 76
Lähdeluettelo ... 84 Liite 1. Otsikoinnissa käytetyt kappaleet
1 Johdanto
1.1 Uusia vaikutteita, taantumusta ja jotain aivan muuta – Suomalainen populaarimusiikki ja sen muutos 1970-luvulla
Suomalainen populaarimusiikki oli 1970-luvun alkupuolella varsin monimuotoista. Tyylilajien kirjo oli laajentunut 1960-luvun loppupuolella ulkomaisten uusien trendien, lisääntyneiden kansainvälisten artistivierailuiden, ja uusien soittotyylien myötä. Perinteinen iskelmä sai uusia vaikutteita pop-musiikista ja diskosta, ja lisäksi syntyi uusia raskaampia musiikkityylejä, kuten progressiivinen rock, eli proge1 ja blues-pohjainen, uudesta ”jytä-saundista” inspiroitunut heavy rock. Suosiossa olivat 1960- ja 1970-luvun vaihteessa 1950-luvun rocknostalgisointiin nojaavat rockyhtyeet, kuten Hurriganes, sekä iskelmää ja rockia yhdistäneet laulajat, kuten Rauli ”Badding” Somerjoki. 2
1970-luvun puoliväliin tullessa suomalainen musiikkikulttuuri ajautui kuitenkin yhteiskunnan mukana lamaan niin taloudellisesti kuin henkisestikin: tanssilavoja suljettiin, äänilevyjen myynti väheni ja suomalainen rock vaipui pysähtyneisyyden tilaan. Vuosikymmenen alkua hallinnut proge menetti asemansa. Nuori rocksukupolvi alkoi kiinnostua yksinkertaisemmasta ja energisemmästä ilmaisusta, jota tarjosi Suomeen 1970-luvun puolivälin jälkeen muun muassa englantilaisen Sex Pistolsin ja yhdysvaltalaisen The Ramonesin myötä rantautunut punk.3
Punk oli musiikkityyli ja kulttuurisuuntaus, joka syntyi monihaaraisesti 1970-luvun puolivälissä. Yhdysvalloissa sille loivat pohjan 1960-luvulla marginaali- ja garagerock - yhtyeet4, kuten esimerkiksi Velvet Underground, MC5, Stooges ja New York Dolls.
Ensimmäiseksi punkbändiksi tituleerataan usein 1974 perustettua The Ramones -yhtyettä. Se soitti suoraviivaista, kovaäänistä ja yksinkertaista nopeaa rockia, jollaista ei ollut ennen kuultu.
Yhdysvalloissa syntynyt punk ei perustunut niinkään yhteiskunnalliseen kantaaottavuuteen poikamaista nälvimistä lukuun ottamatta, vaan pohjautui enemmänkin hauskanpitoon ja oli
1 Jazzista vaikutteita ottava, monimutkaisia rakenteita sisältävä ja soittotaitoa korostava rockin suuntaus.
2 Jalkanen & Kurkela 2003, 545; 569–577.
3 Jalkanen & Kurkela 2003, 590–591.
4 Nimityksellä ”garagerock” tarkoitetaan yksinkertaista ja silottelematonta rock-musiikkia.
vastaisku taiteen ja rockmusiikin irtoamiselle nuorisosta joka oli tapahtunut 1960- ja 1970- lukujen taitteessa.5
Yhdysvaltalainen punk levisi nopeasti Eurooppaan ja varsinkin Iso-Britanniaan. 1970-luvun Britannia kärsi lamasta ja rajusta nuorisotyöttömyydestä, ja oli näin ollen otollinen maaperä uudelle, aggressiiviselle musiikille. Britanniassa punk sai myös varsin nopeasti yhteiskunnallisesti värittyneen sävyn: turhautuneet nuoret halusivat ärsyttää ja esittää tyytymättömyytensä yhteiskunnan tilaan. Britannialaiset punkbändit, joista tunnetuimmiksi nousivat The Clash, Damned ja Sex Pistols soittivatkin yhdysvaltalaisia yhtyeitä kiukkuisempaa musiikkia vahvasti provosoivin lyriikoin varustettuna. Brittipunkin keulakuvaksi nostettu Sex Pistols esimerkiksi lietsoi kappaleissaan anarkiaa (Anarchy in the UK) ja hyökkäsi muun muassa kuningasperhettä vastaan (God Save the Queen). Musiikin lisäksi punkmusiikin ystävät, eli punkkarit pyrkivät shokeeraamaan pukeutumistyylinsä avulla, johon kuului muun muassa niittejä, hakaneuloja, vahvoja meikkejä ja räikeillä väreillä värjättyjä kampauksia.6
Suomeen punkin molemmat suuntaukset tulivat 1970-luvun puolenvälin jälkeen. Pohjan punkille oli Suomessa kuitenkin rakentanut jo 70-luvun alussa niin kutsuttu Underground-liike.
Liikkeen näkyvimpiä vaikuttajia olivat musiikkia ja avantgarde-taidetta yhdistävä The Sperm - ryhmä, sekä Suomen Talvisota 1939–1940, jossa vaikuttivat muun muassa Rauli Somerjoki ja M.A. Numminen.7 Osa Underground-liikettä oli myös Virtanen-yhtye keulakuvanaan Pertti
”Veltto” Virtanen, jota myöhemmin vuoden 1976 Soundissa nimitettiin ”punkin profeetaksi”.8 Uusi musiikkityyli herätti pahennusta varsinkin aikuisväestössä. Asia kärjistyi lopulta vuoden 1978 tammikuussa, kun brittipunkin pioneerin, Sex Pistolsin oli määrä esiintyä Helsingin työväentalolla. Raija Forsstömin kirjoittama Helsingin Sanomien kolumnipalstalla julkaistu kirjoitus, Parasta lapsille? aloitti punkin vastaisen lehtikirjoitteluryöpyn suomalaisissa päivälehdissä, joka johti lopulta Sex Pistols-yhtyeen työlupien epäämiseen ja Helsingin konsertin perumiseen.9 1970-luvun loppupuolella punk laajeni ja kehittyi alkupunkia
5 Saaristo 2003, 94.
6 Mattila 2002, 114–115.
7 Saaristo 2003, 95.
8 Soundi 10/76.
9 Katajala 1987, 88–93.
silotellummaksi uudeksi aalloksi, joka oli lähempänä perinteisempää pop- ja rockmusiikkia, ja oli näin suositumpaa myös kaupallisessa mielessä. 10
1.2 ”Tämä sukupolvi” - Suomalainen nuorisokulttuuri ja nuortenlehdet
Nuorisokulttuurilla tarkoitetaan yleisellä tasolla valtakulttuuriin sopivaa kaupallista kulttuuriteollisuutta ja sen ilmiöitä, joita ovat muun muassa vaatemuoti, nuortenlehdet ja äänilevyt. Nuorisokulttuurin alle voidaan lisäksi luokitella useita eriytyneitä nuorisokulttuureja, jotka voivat olla joko poiketa yleisestä nuorisokulttuurista tai olla vastakkaisia sille.11 Heiskanen ja Mitchell jaottelevat nuorisokulttuuria luokittelemalla sen nuorison yleiskulttuuriin ja siitä eriytyviin alakategorioihin. Nuorison yleiskulttuurilla tarkoitetaan nuorisokulttuuria, joka osana yhteiskunnan valtakulttuuria näkee nuoruuden eräänlaisena ajanjaksona matkalla aikuisuuteen, jolloin nuorella on oikeus ”hedonistisesti nauttia” elämästä tietyn ”raamitetun vapauden” rajoissa. Näin ollen yleiskulttuuri pysyy näissä sovinnaisissa rajoissa, jotka yhteiskunnan valtakulttuuri sille asettaa. Nuorison yleiskulttuurista poikkeavina nuorisokulttuureina voidaan kuitenkin löytää niin kutsutut alakulttuurit ja vastakulttuurit, jotka pyrkivät haastamaan yleiskulttuuria. Alakulttuurin katsotaan Heiskasen ja Mitchellin mukaan lainaavan osia yleiskulttuurista, mutta kuitenkin rakentavan lisäksi omia, myös yhteiskunnan valtakulttuuria ja yleiskulttuuria mahdollisesti vastustavia ja niiden rajat ylittäviä merkityksiä.
Tunnusomaisina tärkeinä alakulttuurin rakennusosina voidaan nähdä erilaiset ryhmät, tyylit ja elämänmuodot, joiden kautta alakulttuuria pyritään konstruoimaan. Vastakulttuuri pyrkii puolestaan nimensä mukaisesti tietoisesti vastustamaan valta- ja yleiskulttuureiden arvoja, ja ylittämään ne soveliaisuuden rajat, jotka esimerkiksi yleiskulttuuriin liitetty ”rajoitettu vapaus”
nuorille tarjoaa. Tämä toiminta voi olla niin tietoista, kuin tiedostamatontakin, ja rakentuu alakulttuurista poiketen enemmän vastakulttuurin jäsenten yhteisten arvojen, aatteiden ja niitä toteuttavien liikkeiden kautta.12
Suomeen nuorisokulttuuri rantautui muiden länsimaiden vanavedessä 1950-luvun puolen välin jälkeen. Tärkeinä elementteinä siihen kuuluivat uusi musiikkityyli, rock ’n’ roll, sekä sitä
10 Montonen 1979, 7.
11 Söderholm 1987, 17.
12 Heiskanen & Mitchell 1985, 31-32.
tukeneet uudet levitysmuodot kuten elokuva ja radio.13 Television rooli rockin ja popin levittäjänä oli aluksi varsin pieni, ja kasvoi vasta 1960-luvulla Poppis - ja Ohimennen - ohjelmien myötä, radion ja nuorison omien lehtien ollessa tärkeitä informaatiokanavia rockin ja popin leviämiselle. 1960- ja 1970-lukujen aikana rock teki läpimurron Suomessa Brittiläisen rock-musiikin, kuten The Beatlesin ja suomalaisen vastineen, rautalangan14 ollessa vaikuttavassa roolissa. Ville Hänninen artikkelissaan Rokaten tunnista tuntiin kuitenkin muistuttaa, että suosituinta musiikkia Suomessa vielä 1960-luvulla oli iskelmä. Seuraavina vuosikymmeninä suomalaisen rock- ja pop-musiikin kenttä monipuolistui niin folk-, blues- ja proge-vaikutteiden myötä ja tultaessa 1970-luvulle oli suomalainen nuorisomusiikkikenttä monipuolinen sekoitus sekä kansainvälisiä tuulia, että kotimaisen iskelmän perinnettä.15 Musiikin lisäksi merkittävä osa nuorisokulttuuria oli nuorisomuoti, joka 1960-luvun myötä muovasi niin yksittäisen nuoren kuin nuorisoryhmien pukeutumista.
Myös elävän nuorisomusiikin tarjonta Suomessa lisääntyi. Kansainvälisten tähtien konserttivierailut alkoivat 1960-luvun puolen välin jälkeen muun muassa The Rolling Stonesin, Beach Boysin ja Jimi Hendrixin esiintymisten myötä, ja 1970-luvulle tultaessa alettiin järjestää rock-musiikille omistettuja festivaaleja, kuten Turun Ruisrock, johon sen perustamisvuotena 1970 saapui 25 000 nuorta.16
Monipuolinen pop- ja rock-kulttuurikenttä 1970-luvulla monipuolisti myös suomalaista nuorisokulttuurikenttää. 1970-luvun lopulla Suomessa tällaisia ryhmiä olivat esimerkiksi Teddyt tai diinarit17, jotka uudelleen elivät 1950-luvun amerikkalaista nuorisomuotia rock ’n’
roll-musiikin, elokuvien ja farkkujen avulla sekä niin kutsutut disco-hileet tai travolta-jengi18, joka kävivät diskoissa ja kuuntelivat disko- ja tanssimusiikkia. Lisäksi nuorisokulttuureihin kuuluivat niin kutsutut hämyt, jotka olivat jäänne 1960-luvun hippiliikkeestä, sekä punkkarit, jotka pyrkivät shokeeraavuudellaan herättämään toisaalta pahennusta, mutta toisaalta myös keskustelua nuorison ja yhteiskunnan tilasta.19
13 Kaarninen 2006, 9-11.
14 Sähkökitaroin soitettua instrumentaalista pop-musiikkia. 1960-luvun Tunnetuimpia rautalanka -yhtyeitä olivat mm. The Sounds ja The Islanders.
15 Hänninen 2006, 70-72.
16 Hänninen 2006, 74-78.
17 Diinarien nimi tuli 1950-luvulla suositun näyttelijän James Deanin mukaan.
18 Travolta-jengin nimi tuli 1970-luvulla ilmestyneen, suositun Saturday Night Fever -elokuvan pääosanesittäjän, John Travoltan mukaan.
19 Saaristo 2003, 100–101.
Yhteiskunnalliset haasteet ja globaalit uhkakuvat varjostivat osiltaan 1970-luvun nuorison elämää. 1970-luvun alun 2-3 prosentin työttömyys oli kasvanut noin kahdeksaan prosenttiin ja Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen viilentyneet välit aiheuttivat pelkoa ydinsodasta. Muutenkin nuoriso tunsi vanhemman sukupolven pettäneen sen. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen koettiin vaikeaksi, ja siihen pyrittiin lähinnä mielenosoitusten ja marssien kautta. Vuosikymmenen alun öljykriisi vaikutti siihen, että 1970-luvun lopulla myös huoli ympäristöstä nosti päätään.
Ympäristöliikkeitä perustettiin ja mielenosoituksia järjestettiin, suurimpana niin kutsuttu Koijärvi-liike, joka vuonna 1979 protestoi Forssan lintusuojelualueella sijainneen Koijärven kuivaamista vastaan köyttämällä itsensä rakentamiinsa patoihin. 20
Suomessa ilmestyi 1970-luvulla useita nuorisolehtiä, jotka voitiin karkeasti jakaa musiikista kirjoittamaan keskittyneisiin kriittisiin rock-lehtiin, kuten Soundi ja Musa, sekä enemmän ja laajemmin nuorisokulttuureiden ilmiöistä kirjoittaviin nuortenlehtiin, kuten Help! ja Suosikki.21 Oman mausteensa 1970-luvun nuortenlehtiin antoivat nuorten itsensä tekemät pienlehdet, kuten Hilse ja Hurma, jotka liittyivät olennaisesti punk-kulttuuriin. Pienlehdet kirjoitettiin ja taitettiin pääosin käsin ja painettiin kopiokoneella. Kimmo Miettisen toimittama Hilse-pienlehti oli ensimmäinen punkmusiikkiin keskittynyt julkaisu: jo Hilseen ensimmäisessä vuonna 1977 ilmestyneessä numerossa oli juttuja sekä Sex Pistolsista, että The Ramonesista. Sen levikki ei ollut suuri kaupallisessa mittakaavassa, mutta sillä oli huomattava merkitys suomalaisessa punk-uutisoinnissa.22
1.3 Tutkimustehtävä ja metodit
Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen mukaan järjestämme ja rakennamme, eli konstruoimme todellisuutta kielenkäytöllämme ja luomme käsitteille ja kohteille merkityksiä.
Konstruktivismin avulla pyritään selvittämään, kuinka merkityksiä eri kohteille puhutussa tai kirjoitetussa kielessä tuotetaan, ja kuinka ne jäsennetään suhteessa toisiinsa.23 Konstruktivismin hengessä tarkastelen tässä tutkimuksessa minkälaista punk-kuvaa kaksi nuortenlehteä, Soundi
20 Saaristo 2003, 95–99.
21 Katajala 1987, 84–88.
22 Miettinen 2009, 3 & 20.
23 Jokinen, Juhila & Suoninen 2004, 18-21.
ja Suosikki rakensivat lehtiensä sivuilla vuosina 1977–1980. Lehtien analysointivaiheessa esittelen lehtien luomia punk-kuvia, ja kontekstualisoin ne johtopäätösosiossa. Tutkin sitä, kuinka punk uutena musiikki- ja nuorisotyylinä otettiin vastaan, kuinka paljon ja mihin sävyyn siitä kirjoitettiin ja muuttuiko kirjoituksien luonne tarkkailujakson aikana. Lisäksi tarkkailen, kuinka lehtien tuottamat punk-kuvat poikkesivat toisistaan. Nostettiinko lehdissä esille samoja teemoja ja profiloituiko kumpikaan lehti selvästi mielipiteissään punk-myönteiseksi tai- vastaiseksi? Koittivatko ne rakentaa vastakkainasettelua punkin ja valtakulttuurin tai muiden nuorisokulttuureiden välille ja kuinka he kuvasivat punkin aseman nuorisokulttuurina?
Stig Söderholm on kirjoittanut toimittamassaan Näkökulmia rock-kulttuuriin (1987) -kirjassa artikkelin Rockmusiikki ja nuorisokulttuurien tyyli: modit, skinheadit ja punkkarit, jossa hän on tehnyt periodisoinnin punkin alkuvuosien kehityksestä jakaen punkin sen neljään osaan:
formatiiviseen, integraation ja kaupallistumisen, disintegraation ja uuden protestin, sekä uuden integraation vaiheeseen.24 Formatiivisen vaiheen (1976-1978) aikana punkilmiö syntyi ja muovautui vastakulttuuriksi niin musiikillisesti kuin yhteiskunnallisestikin.25 Integraation ja kaupallistumisen vaiheessa (1979-1980) punk puolestaan omaksui alkuperäistä punkia kevyempiä vaikutteita, jotka toivat sitä lähemmäksi rock-kulttuurin valtavirtaa ja jonka myötä se lopulta integroitui osaksi sitä.26 Näistä formatiivinen, sekä integraation ja kaupallistumisen vaihe osuvat tutkimukseni aikarajaukseen, sillä Söderholmin mukaan punkin disintegraation ja uuden protestin aika, jolloin punkilmiö palasi kohti lähtöpistettään pienlevy-yhtiöiden ja - lehtien sekä uusien yhtyeiden myötä, alkoi vuodesta 1981 eteenpäin. Disintegraation ja uuden kapinan aikaan Söderholmin mukaan kuuluu myös muuttunut keskus-periferia -asetelma sikäli, että alkuperäisen punkin keskusmaiden (Iso-Britannia, Yhdysvallat) lisäksi myös periferia - alueilta, esimerkiksi Suomesta, nousi punk-kulttuurissa merkittäväksi tulleita yhtyeitä.27 Söderholmin jaottelu muodostaan teorian, jonka kautta tarkastelen tutkimusaineistoani.
Analyysivaiheessa kuvatessani Soundin ja Suosikin punk-kuvia en keskustele teorian kanssa, vaan teen tämän johtopäätösosiossa.
Hypoteesini on, että jo integraation ja kaupallistumisen aikana punkissa oli tiettyä disintegraatiota ja uusformatiivisuutta, joka esiintyi kaupallistuvan ja valtavirtaan integroituvan
24 Söderholm 1987, 42–74
25 Söderholm 1987, 45-50.
26 Söderholm 50-53.
27 Söderholm 1987, 53-59.
punkin rinnalla. Myös Söderholmin mainitsema keskus – periferia -asetelman muutos on hypoteesini mukaan nähtävissä ennen vuotta 1980 kotimaisessa mittakaavassa uusien, suurten asutuskeskusten ulkopuolelta tulevien yhtyeiden synnyn kautta. Söderholm tähdentää jaottelunsa yhteydessä, ettei punkin jaksottuminen ole kuitenkaan ainoastaan lineaarisesti tapahtuvaa, toinen toistaan korvaavaa muutosta, vaan että jaotteluun kuuluvat aspektit tapahtuivat ja esiintyivät myös limittäin ja rinnakkain.28 Tulkitsemalla Soundin ja Suosikin luomia punk-kuvia pyrin toisaalta todistamaan tämän ja toisaalta myös tarkentamaan Söderholmin luomaa lineaarista jakoa.
Vaikka suomalaisen punkin ensimmäiset äänitteet julkaistiin vasta vuoden 1977 lopulla29, oli punk ilmiönä saapunut Suomeen ja suomalaiseen lehdistöön jo vuonna 1976.30 Tutkittaessa suomalaisen punkrockin historiaa on myös siihen vahvasti vaikuttanut ja kotimaiselle punkille tietä raivannut ulkomainen punk otettava huomioon. Näin ollen tutkin ennen suomalaista punkia myös Soundin ja Suosikin luomaa kuvaa ulkomaalaisesta punkista. Vuodesta 1977 eteenpäin olen jättänyt ulkomaalaisen punkin tutkimuksen ulkopuolelle, ja keskittynyt lehtien luomaan kuvaan suomalaisesta punkista. Päätän tutkimukseni vuoteen 1980, sillä 1980-luvulle tultaessa punk ja sitä seurannut uusi aalto olivat integroituneet marginaalista osaksi rockmusiikkia.31 Myös esimerkiksi punk-pienlehti Hilse lopetettiin juuri tänä vuonna, ”koska punk loppui”.32
Suosikin julkaisutoiminta alkoi vuonna 1961. Vuonna 1969 sen julkaisutoiminta siirtyi Lehtimiehet Oy:n alaisuuteen, ja päätoimittajana aloitti Jyrki Hämäläinen. Pirkko Leino- Kaukiainen kuvaa Suomen lehdistön historia 9-teoksessa Suosikkia yhtenä ”voimakkaasti kaupallisista nuorisolehdistä”33 yhdessä Helpin kanssa. Nämä voimakkaasti kaupalliset nuortenlehdet sisälsivät artikkeleita useista nuorison suosimista musiikkityyleistä, elokuva- ja TV-tähdistä, sekä lisäksi keräilykuvia, kuten julisteita.34 Suosikin levikki oli tarkastelujakson alussa vuonna 1976 77 091 kappaletta, ja suurimmillaan vuonna 1979, jolloin lehden tarkastettu
28 Söderholm 1987, 62.
29 Kuivanen 1999, 25.
30 Katajala 1987, 86.
31 Söderholm 1987, 50–53.
32 Miettinen 2009, 3.
33 Leino-Kaukiainen 1991, 148.
34 Leino-Kaukiainen 1991, 148.
levikki oli 105 317 kappaletta. Tarkastelujakson päättyessä vuonna 1980 Suosikin levikki oli 99 050 kappaletta.35
Soundi perustettiin vuonna 1974, kun Waldemar Wallenius, Pekka Markkula ja Timo Kanerva erosivat toisesta 70-luvun kriittisestä musiikkilehdestä, Musasta. Toimittajat joutuivat Musassa osallistumaan myös lehden ladontaan, taittoon ja postitukseen, eivätkä kokeneet Musaa tarpeeksi vapaana lehtenä omille mielipiteilleen. Soundin päätoimittaja Timo Kanerva sanoikin Soundin edustavan enemmän ”sisällöllisestikin rockiin kuuluvaa kapinallisuutta”.36 Lehtenä Soundi oli kriittinen rock-lehti, jonka lukijat Heiskasen ja Mitchellin mukaan olivat valveutuneempia alakulttuurien suhteen kuin vaikkapa Suosikin lukijat, ja usein esimerkiksi soittivat itse vapaa-ajallaan rockmusiikkia tai edustivat alakulttuuria.37 Soundi ei lehtenä sisältänyt ihailijakuvia tai julisteita, ja lehdestä löytyvät mainokset keskittyivät enemmänkin äänilevyihin ja soittimiin. Soundissa arvosteltiin runsaasti ulkomaista ja kotimaista musiikkia, sisältäen rockmusiikin eri tyylilajeja laajalla skaalalla.38 Soundin levikistä ei tarkkailujaksolta ole tarkkaa tietoa, sillä levikkitarkastusta ei ole tehty. Tarkkailujakson aikaisen päätoimittajan, Timo Kanervan mukaan ”tuolla aikavälillä Soundin levikki nousi noin 12 000:sta 22 000:
een”.39 Puhuessaan levikistä Kanerva tarkoittanee kuitenkin tilaajamäärää, sillä vuonna 1985 suoritetun levikkitutkimuksen, joka sisältää myös kirjastokäytön, mukaan Soundin levikki oli 165 000.40 Vertailuksi Suosikki-lehden levikki vuonna 1985 oli 135 994 kappaletta.41
Tutkimukseni on lehdistötutkimus, ja metodina käytän laadullista sisällönanalyysiä selvittäessäni Soundin ja Suosikin uutisoinnin laatua, määrää ja muutoksia 1976–1980. Teen tämän jakamalla lehdistä löytyvät havainnot, eli kirjoitukset, teemoihin joita analysoin, jotta saisin aiheesta mahdollisimman monipuolisen kokonaiskuvan. Näiden teemojen kautta pyrin rakentamaan johtopäätöksiä ja vastaamaan esittämiini tutkimuskysymyksiin.42 Näitä teemoja ovat:
- lehtien kirjoitukset punkyhtyeistä ja punkista puhtaasti musiikkina
35 Media Audit Finland: Suosikki, tarkastetut levikit 1965 – 2012.
36 Oesch 1989, 63-70.
37 Heiskanen & Mitchell 1985, 323.
38 Oesch 1989, 74.
39 Mikko Meriläisen sähköpostikirje tekijälle 27.3.2017.
40 Oesch 1989, 70.
41 Media Audit Finland: Suosikki, tarkastetut levikit 1965 – 2012.
42 Sarajärvi & Tuomi 2002, 105.
- kirjoitukset punkista ilmiönä niin musiikillisesti (merkitys 70-luvun musiikkimaailmalle), muodillisesti, kuin yhteiskunnallisestikin
- lehtien kirjoitukset vastakkainasettelusta punkin ja valtakulttuurin tai muiden nuorisokulttuurien välillä.
Käsitellessäni teemoja käytän esimerkin omaisesti hyödyksi lehdistä löytämiäni tekstilainauksia ja osana kerrontaa, joiden kautta uskon kirjoittajien äänenpainon tulevan paremmin esiin.43 Lehden varsinaisten toimittajien kirjoituksien lisäksi oman teemansa muodostaa kunkin lehden lukijoiden lähettämät kirjeet lehtien lukijapalstoille, joilla nuorisoa kiinnostavia aiheita, tarkastelujaksolla myös punkia, ruodittiin monisävyisesti. Lukijakirjeiden kautta olen saanut syvyyttä varsinkin eri nuorisokulttuurien väliseen vastakkainasetteluun, kun jengivihamielisyydet punk-nuorison ja 50-luvun rock ’n’ rollin nimeen vannovien nuorten välillä puhkesivat. Myös kritiikki lehtien linjan ja lukijakunnan välillä varsinkin Soundin lukijoilta Suosikkia kohtaan oli lukijapalstoilla suorempaa kuin toimittajien kynistä kirjoitettu.
Hyödynnän tutkimuksessani myös kvantitatiivista lähestymistapaa selvittäessäni, kuinka juttujen määrä lehdissä muuttui tarkasteluvuosina, jotta saisin aiheestani leveämmän tutkimuspohjan ja vakaamman suhtautumiskäsityksen. 44 Olen tutkimukseni aikana jakanut Soundi- ja suosikki- lehtien punkista kirjoitetut sisällöt yhdeksään alakategoriaan, joihin olen luokitellut ne sen mukaan, mihin ne kuuluvat. Nämä alakategoriat ovat:
- lehden kansi
- yleiset maininnat punkista - artikkelit punkista ilmiönä - artikkelit musiikista ja yhtyeistä - artikkelit punkista muotina - levyarviot
- singlearviot
- arviot yhtyeiden live-esiintymisistä - lukijat ja lukijoiden osallistaminen
43 Alasuutari 1993, 262.
44 Teräväinen 2008, 6.
Yleisillä maininnoilla tarkoitan kirjoituksia, joissa punk on tullut esille esimerkiksi toisen artistin haastattelussa, kolumneissa, sähkeuutisissa tai pääkirjoituksissa. Artikkelien alle olen laittanut punk-yhtyeistä, punk-muodista ja punk-ilmiöstä kertovat lehtijutut. Useissa yhtyeiden haastatteluissa yhtyeet itse ovat myös osallistuneet keskusteluun punkin luonteesta, mutta ilmiö-kategoriaan olen laskenut vain lehtien toimittajien luonnehdinnat ja kirjoitukset siitä.
Levyarviot olen jakanut erikseen pitkäsoittoihin ja singlelevyihin, sillä seitsemäntuumaiset vinyylisinget olivat olennainen osa punkjulkaisuja, ja suuressa roolissa uuden musiikin tarjonnassa läpi tarkastelujakson. Vinyylisinglen julkaiseminen oli yhtyeille ja levy-yhtiöille musiikin tuottamisen ja julkaisemisen puolesta kokonaista albumikokonaisuutta helpompaa ja nopeampaa. Lukijat ja osallistaminen-alakategoria pitää puolestaan sisällään kaiken lukijoiden lehteen kirjoittaman tekstin, kuten esimerkiksi pienet ilmoitukset ja kirjeet Soundissa ja Jammun kirjepalsta Suosikissa, jonne lukijat lähettivät kirjeitään koskien omaa elämäänsä, sekä erilaiset kilpailut, joita lehdissä tarkasteluaikana järjestettiin, mm. Suosikki-lehden kirjoituskilpailut aiheesta ”Mitä on punk?”.45 Olen luonut tarkastelujaksoltani kolme uutisoinnin määrää käsittelevää taulukkoa. Tarkastelujaksollani vuoteen 1977 asti olen kirjannut ylös kirjoitukset ulkomaalaisesta punkista, ja vuodesta 1977 eteenpäin olen kerännyt ylös kirjoitukset, jotka käsittelivät kotimaista punkia, sillä tuona vuonna suomalaisten punk- yhtyeiden julkaisutoiminta ja esiinmarssi alkoivat toden teolla. Lisäksi näistä erillisenä olen luonut taulukon, johon olen koonnut kirjoitukset punkilmiöstä, käsittäen ilmiön yhteiskunnallisen pohdinnan, muotiaspektin ynnä muut kirjoitukset punkilmiön kuvauksesta koko tarkastelujaksolta 1976-1980. Luomalla eri taulukot lehtien kirjoituksista voin myös verrata, oliko lehtien tarttumisella ulkomaalaiseen ja kotimaiseen punkiin eroja, sekä keskittyivätkö lehdet kirjoituksissaan punkista enemmän punkilmiöön vai yhtyeisiin.
1.4 Lähteet, tutkimuskirjallisuus ja tutkimusperinne
Tutkimukseni päälähteinä toimivat Soundi- ja Suosikki-lehtien 1976–1980 vuosikerrat. Lehtiä julkaistiin kuukausittain, eli niitä kertyi tarkastelujaksolle yhteensä 96 kappaletta. Lehtien vuosikerrat olivat talletettuina varastokirjastossa ja Turun yliopiston kirjastossa, joista tilasin ne ja tallensin kirjoitukset digikameralla. Yksi asia, johon minun täytyi lehtiä tutkiessani
45 Suosikki 12/77 & 9/79.
kiinnittää erityistä huomiota, oli toimittajien objektiivisuus. Soundi-lehden kirjoituksia suomalaisesta punkista käsittelevässä kandidaatintutkielmassani huomasin, että lehteen kirjoittelivat myös itse yhtyeissä soittavat, tai yhtyeisiin suorasti liittyvät henkilöt. Heitä olivat esimerkiksi Kollaa kestää -yhtyeen Jyrki Siukonen ja Poko -levy-yhtiön johtaja Epe Helenius (tosin salanimellä Pertti Ström). Tutkiessani Suosikki-lehteä täytyi minun siis tarkkailla samanlaisia ilmiöitä, sekä lisäksi pistää merkille mahdolliset freelancetoimittajat, jotka kirjoittivat molempiin lehtiin.
Suomalaisesta punkista ja uudesta aallosta tehty aiempi tutkimus kuuluu enimmäkseen sosiologian tai kulttuurintutkimuksen piiriin, varsinaista kattavaa historiatieteellistä tutkimusta ei aiheestani ole tehty. Kimmo Saariston toimittama Hyvää pahaa rock ’n’ roll – sosiologisia kirjoituksia rockista ja rock-kulttuurista (2003) valottaa hyvin suomalaisen punkin ja uuden aallon mielenmaisemaa 1970-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan peilattuna ja osoittautui hyödylliseksi teokseksi tutkimuksessani. Kulttuurintutkimuksen puolelta Stig Söderholmin toimittama Näkökulmia rock-kulttuuriin (1987) sisältää kirjoituksia rockmusiikista ja nuorisokulttuureista, joka yhdessä Ilkka Heiskasen ja Ritva Mitchellin kirjoittaman Lättähatuista punkkareihin – suomalaisen valtakulttuurin ja nuorisokulttuurien kohtaamisen kolme vuosikymmentä (1985) antoi hyvän kuvan suomalaisen nuorisokulttuurin kokonaiskentästä.
Näkökulmia rockkulttuuriin sisältää myös Kimmo Katajalan artikkelin suomalaisten lehtien suhtautumisesta punkiin. Katajala tarkastelee artikkelissaan punkia myös Suosikin ja Soundin kautta. Katsaus keskittyy punkin syntyvuosiin 1976–1977 ja sen aiheuttamaan keskusteluun toimittajien kirjoituksissa, mutta uskon voivani syventää tätä teemaa ottamalla mukaan useamman vuoden, sekä yleisönosastokirjoitukset, joiden kautta saisin esiin myös punkin nuorissa mahdollisesti synnyttämän ”spontaanimman, ja siten ehkä aidomman reaktion”46, kuten Katajala yleisönosastokirjoituksien roolia lehdistötutkimuksessa kuvaa.47
Yleisteoksina suomalaisesta populaarimusiikista, punkista ja sen äänitehistoriasta käytän Mika Saastamoisen kirjoittamaa teosta Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984 (2007), Pekka Jalkasen ja Vesa Kurkelan toimittamaa Suomen musiikin historia: populaarimusiikki (2003) - kirjaa, Pekka Gronowin, Jukka Lindforsin ja Jake Nymanin toimittamaa Suomi soi 2:
46 Katajala 1987, 83.
47 Katajala 1987, 82–87.
rautalangasta hiphopiin (2002) -teosta sekä Jarkko Kuivasen toimittamaa Suomipunk 1977–
1998 (1999) äänitelistausta. Käyttämistäni teoksista muun muassa Saastamoisen kirja ei ole akateeminen julkaisu, vaan kirjoitettu muistitiedosta populaarimuotoon ilman lähdeviittauksia.
Näin ollen on minun muistettava lähdekritiikki käyttäessäni kyseisiä teoksia ja varmistettava tiedot myös mahdollisista muista lähteistä.
2 Soundin ja Suosikin kirjoituksien määrällinen tarkastelu
2.1 Ulkomaalainen punk 1976–1977
Ennen suomalaisen punkin syntyä on syytä tarkastella johdatuksena tarkastelujakson alkutilanteeseen Soundin ja Suosikin kirjoituksien määrää ulkomaalaisesta punkista, joka saapui Suomeen vuonna 1976. Kirjoittelu punkmusiikista alkoi Soundissa jo vuonna 1976, ja Suosikin lehdille punkyhtyeet löysivät tiensä vuonna 1977.
Taulukko 1. Soundin ja Suosikin kirjoitukset ulkomaalaisesta punkista tyypeittäin 1976–
1977.
Lähde: Soundin ja Suosikin vuosikerrat 1976-1977.
0 0
5
1
0 0
5 5
2
0
10
5
0 0
8
0
0 0
3
1 1
0
7 7
0 0 0
1
Soundi 1976 Suosikki 1976 Soundi 1977 Suosikki 1977
Ulkomaalainen punk Soundissa ja Suosikissa 1976-1977
Kansi
Artikkeli, musiikki Arvio, single Arvio, pitkäsoitto Arvio, live-esiintyminen Maininta
Lukijat ja osallistaminen
Soundin kirjoittelu punkista alkoi vuoden 1976 loppupuolella kahden levyarvion sekä yhden maininnan myötä. Kokonaisvaltaisemmin punk näyttäytyi Soundiin sivuilla vuodesta 1977 eteenpäin, jolloin ulkomaalainen punk alkoi tulla tunnetummaksi Suomessa. Soundin kanteen punk-yhtyeet saivat nimensä tai kuvansa yhteensä viisi kertaa, sekä lisääntynyt julkaisutoiminta kasvatti levyarvioiden ja artikkeleiden määrää. Arvioita yhtyeiden live-esiintymisistä julkaistiin vuonna 1977 kolme kappaletta, kaksi ulkomailta ja yksi Suomesta. Yleisiä mainintoja punkyhtyeistä esiintyi lähinnä pienten uutisten tai sähkeiden muodossa, joissa uutisoitiin muun muassa ulkomaalaisten punkyhtyeiden, kuten Sex Pistolsin tai Ramonesin kuulumisista. 48
Ulkomaalaisesta punkista kirjoittaminen alkoi Suosikissa vuoteen 1977 tultaessa, ja ensimmäisenä punkyhtyeenä Suosikin kanteen kuvattiin Sex Pistols ja solistinsa Johnny Rotten syyskuussa.49 Artikkeleja punkyhtyeistä julkaistiin yhteensä viisi, ja ne keskittyivät kuten Soundissakin punk-liikkeen suurimpiin nimiin, kuten Sex Pistolsiin ja Ramonesiin.50 Yleisiä mainintoja liittyen ulkomaalaiseen punkiin oli Suosikissa vuonna 1977 seitsemän kappaletta.
Erona Soundiin, levyarvosteluita ei Suosikissa julkaistu kuin yhteensä kuusi kappaletta, joista kaikki olivat single -arvioita. Punkyhtyeiden live-esiintymisiä Suosikissa arvioitiin yksi kappale, The Ramonesin Suomen konsertti.51
2.2 Suomalainen punk 1977–1980
Kirjoitukset suomalaisesta punkista alkoivat Soundissa ja Suosikissa vuonna 1977 suomalaisten punkyhtyeiden julkaisutoiminnan alkamisen myötä. Kirjoituksien määrä kasvoi vuosittain sitä mukaa, kun yhtyeet tulivat tunnetuimmiksi ja uusia yhtyeitä muodostui.
Soundissa kirjoittelu keskittyi määrällisesti eniten single- ja pitkäsoittoarvioihin sekä artikkeleihin, joissa yhtyeitä esiteltiin ja haastateltiin. Nämä olivat yleisimmät kirjoitustyypit myös Suosikissa. Määrällisesti Suosikki kirjoitti punkista Soundia enemmän vain vuonna 1977.
48 Esim. Soundi 4/77; Soundi 6/77.
49 Suosikki 9/77.
50 Suosikki 3/77.
51 Suosikki 7/77.
Taulukko 2. Soundin ja Suosikin kirjoitukset suomalaisesta punkista tyypeittäin 1977- 1980.
Lähde: Soundin ja Suosikin vuosikerrat 1977-1980.
Suomalaisesta punkista uutisoitiin Soundissa ensimmäistä kertaa vuoden 1977 joulukuussa, kun singlearvioissa arvosteltiin Briard –yhtyeen single I Really Hate Ya/I Want Ya Back.
Samassa numerossa mainittiin myös sähkepalstalla Briardin singlen lisäksi kahden muun suomalaisen punkyhtyeen, Eppu Normaalin ja Pelle Miljoonan syntymisestä sekä tulevista singleistä.52
Suosikki kirjoitti vuonna 1977 punkista määrällisesti Soundia enemmän. Erona Soundiin Suosikin vuonna 1977 kirjoittamat kaksi artikkelia, yksi maininta sekä yksi single- ja pitkäsoittoarvio koskivat Sleepy Sleepers –yhtyettä sekä yksi artikkeli ja livearvio Rock Cadillac -yhtyettä, joita toisin kuin Soundissa, pidettiin Suosikissa punkyhtyeinä.53
Suomalaisten punkyhtyeiden kasvun määrä vuonna 1978 näkyi Soundin lisääntyvässä kirjoittelussa varsinkin artikkeleiden sekä single- ja pitkäsoittoarvioiden kohdalla. Yleiset maininnat koskivat kirjoituksia kesän festivaaleista, sekä tulevista julkaisuista että uusista yhtyeistä ja kokoonpanomuutoksista. Soundi arvioi suomalaista punkia runsaasti single- ja pitkäsoittoarvioiden muodossa. Arvioita suomalaisten punkyhtyeiden live-esiintymisistä
52 Soundi 12/77.
53 Suosikki 8/77; Suosikki 11/80; Suosikki 12/80.
0 0 0 1
6 5 4
8 0
3
10
4
16
6
14
20
1 1
15
6
36
11
36
7
0 1 3
1 3 2
10 9
0 2 4
1
7 5 7 6
3 2
11
5 6
9 8 7
0 0 1 0
5
2 0 1
Soundi 1977 Suosikki 1977 Soundi 1978 Suosikki 1978 Soundi 1979 Suosikki 1979 Soundi 1980 Suosikki 1980
Suomalainen punk Soundissa ja Suosikissa 1977-1980
Kansi Artikkeli, musiikki Arvio, single Arvio, pitkäsoitto
Arvio, live-esiintyminen Maininta Lukijat ja osallistaminen
vuonna 1978 kirjoitettiin neljästi, maaliskuisesta Poko Recordsin punk-illasta, rockin SM- kilpailuista, Hämeenlinnan Ämyrockista, sekä Sehr Schnellin ja Eppu Normaalin esiintymisistä Elvis Costellon lämmittelijöinä Helsingin Kaivopuistossa.54 Lukijoille uuden kanavan viestintään toi huhtikuussa 1978 alkanut kirjeet ja posti -osio.55
Vuoden 1978 alkaneesta suomalaisesta punkaallosta Suosikki uutisoi Soundia vähemmän.
Yleisiä mainintoja aiheesta kertyi yhteensä kuusi kappaletta, jotka olivat muun muassa uutisia suosituimpien suomalaisen punk-yhtyeiden uusista julkaisuista (esimerkiksi Eppu Normaalin Poliisi pamputtaa taas -singlestä).56 Varsinaisia artikkeleita kirjoitettiin yhteensä neljä, jotka esittelivät kotimaisia yhtyeitä, kuten Eppu Normaalia tai Sleepy Sleepersiä.57 Kotimaisia punk- levyjä arvioitiin Suosikissa Soundia vähemmän, singlejä yhteensä kuusi kappaletta ja levyarviopalstalla ainoastaan Pelle Miljoona & NUS -yhtyeen debyyttialbumi, joka arvioitiin kesäkuun numerossa.58
Vuonna 1979 Soundin punk-kirjoittelu kasvoi merkittävästi aikaisemmista vuosista. Eniten palstatilaa saivat kotimaiset singlelevyt sekä artikkelit kotimaisista punkyhtyeistä. Myös lehden kanteen punkyhtyeet pääsivät kaiken kaikkiaan kuudesti, joka oli eniten koko tarkastelujaksolla. Lisääntynyt arvioiden määrä live-esiintymisistä selittyy punkyhtyeiden kasvaneesta määrästä kesäfestivaaleilla, joista Soundi kirjoitti arvioita kesäkuukausien numeroihin.59
Myös Suosikin uutisointi kasvoi vuonna 1979 jokaisessa kategoriassa. Suurinta kasvu oli punkyhtyeiden määrässä lehden kannessa sekä singlearvoissa. Kesäfestivaalien esiintyjälistoille kohonneet punkyhtyeet näkyivät myös Suosikin live-esiintymisarvioiden määrässä, sillä ne raportoivat Soundin kanssa samoilta festivaaleilta. Yleisiä mainintoja kertyi vuonna 1979 Suosikissa eniten. Yleisiä mainintoja olivat esimerkiksi Suosikin päätoimittaja Jyrki ”Jyräys” Hämäläisen pääkirjoitukset, joissa hän muun muassa kehui uusien punkyhtyeiden poikkeuksellista energiaa.60
54 Soundi 3/78; Soundi 5/78; Soundi 7/78: Soundi 8/78.
55 Soundi 4/78.
56 Suosikki 5/78.
57 Suosikki 2/78; Suosikki 3/78; Suosikki 10/78.
58 Suosikki 6/78.
59 Soundi 6/79; Soundi 7/79; Soundi 8/79.
60 Suosikki 7/79.
Soundin punk-kirjoittelu jatkui Suosikkia suurempana vuoteen 1980 asti. Artikkeleita tai kansikuvia yhtyeistä ei julkaistu yhtä paljon kuin vuonna 1979, mutta lisääntynyt pitkäsoittoarvioiden, ja edellisvuoteen verrattuna samana pysynyt singlearvioiden määrä pitivät kirjoituksien kokonaismäärän vuoden 1979 tasolla. Suosikissa vuosi 1980 oli tarkastelujakson suurin kirjoitusmäärältään. Vuonna 1980 Suosikki esitteli useita uusia suomalaisia punkyhtyeitä New wave special –artikkelisarjan alla, joka nosti merkittävästi yhtyeistä kirjoitettujen artikkelien kokonaismäärää.61
2.3 Punk ilmiönä 1976-1980
Soundin ja Suosikin kirjoitukset punkilmiöstä olen kerännyt omaksi taulukokseen, sillä lehdissä, varsinkin suosikissa punkilmiötä käsiteltiin myös itsenäisesti omana kokonaisuutenaan. Punkilmiön yhteyteen olen myös kerännyt kirjoitukset muodista, sekä lukijakirjeet, jotka liittyivät punkilmiöön ja siitä nousseeseen keskusteluun.
Taulukko 3. Soundin ja Suosikin kirjoitukset punkista ilmiönä tyypeittäin 1976-1980.
Lähde: Soundin ja Suosikin vuosikerrat 1976-1980.
61 Suosikki 4/80; Suosikki 6/80; Suosikki 7/80; Suosikki 12/80.
0
1
5
7
3
1
2
6
1
4
0 0 0
1
0
2
0
3
0
2
0 0 0
3
2
5
0
5
2 2
0 0 0 0
7
4
15
8
0
14
Soundi 1976 Suosikki 1976
Soundi 1977 Suosikki 1977
Soundi 1978 Suosikki 1978
Soundi 1979 Suosikki 1979
Soundi 1980 Suosikki 1980
Punk ilmiönä Soundissa ja Suosikissa 1976-1980
Artikkeli, ilmiö Artikkeli, muoti Maininta Lukijat ja osallistaminen
Suosikki oli nuorisolehti, joten osana punkilmiötä se kirjoitti myös punkmuodista, jota käsitteleviä artikkeleita julkaistiin vuodesta 1977 alkaen. Soundissa punkmuotia koskevia kirjoituksia ei julkaistu ainoatakaan, sillä rocklehtenä se keskittyi kirjoittamaan punkista musiikkina. Puhtaasti punkilmiötä käsitteleviä kirjoituksia ei myöskään Soundissa ollut yhtä paljon kuin Suosikissa, sillä se yhdisti punkilmiön käsittelyn valtaosin singlelevyjen ja pitkäsoittojen arvioiden, sekä yhtyeitä käsittelevien artikkeleiden yhteyteen. Tämä on nähtävissä punkilmiöstä kirjoitettujen artikkeleiden laskevasta trendistä: kun punkjulkaisujen ja –yhtyeiden määrä kasvoi, väheni puhtaasti punkilmiöstä kirjoitettujen artikkeleiden määrä.
Yleiset maininnat Suosikissa koskivat lehden päätoimittajan, Jyrki ”Jyräys” Hämäläisen pääkirjoituksia, joissa hän kirjoitti yleisesti punkilmiöön liittyvistä asioista, kuten ilmiön kehittymisestä tai suhteesta muihin ilmiöihin, kuten rock ’n’ rolliin.62
Lukijat ottivat molemmissa aktiivisesti osaa keskusteluun punkilmiöstä. Soundissa keskustelu oli suurimmillaan vuonna 1979, kun taas Suosikissa keskustelu lisääntyi joka vuosi, ollen suurinta vuonna 1980. Soundin lukijakirjeiden puuttuminen vuodelta 1980 johtuu siitä, että Kirjeet ja posti –palstaa ei enää tuona vuonna julkaistu.
3 Punk rantautuu Suomeen Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta
3.1 ”Hei tunnet sä värähtelyä ilmassa?” – Punkin formatiivinen vaihe 1976–1978
Stig Söderholm on toimittamassaan ”Näkökulmia rockkulttuuriin” -kirjassa tehnyt jaon 1970- luvun punkin vaiheista. Vuosien 1976–1978 tapahtumia hän nimittää punkin formatiiviseksi vaiheeksi, jolloin punk loi itsensä ja muodosti asemansa vastakulttuurina nuorisosta etääntyneiden 60-luvun nuorisokulttuureiden ja pääosin markkinavoimien läpilyömän rockabilly-kulttuurin rinnalla. Punk oli voimakas kontrasti molempiin liikkeisiin, sillä sen perusidea oli, että kuka tahansa voi ja saa tehdä musiikkia tai omia lehtiään. Tämä oli täysin uusi näkökulma verrattuna esimerkiksi 60-luvun rockiin, jossa muusikkojen soittotaito oli
62 Esim. Suosikki 12/77; Suosikki 2/78; Suosikki 6/79, Suosikki 7/79.
äärimmäisen tärkeää. Myös julkaisutoimintaa pyrittiin harjoittamaan pienten omakustanneyhtiöiden kautta, sillä suuret levy-yhtiöt nähtiin osana vanhaa, taantumuksellista järjestelmää.63 Amerikkalainen ja brittiläinen punk-aalto yhdessä suomalaisen underground- kulttuurin kanssa toivat punkin Suomeen muutama vuosi kansainvälisen punk-ilmiön syntymisen jälkeen. Vuonna 1977 Suomessa järjestettiin ensimmäiset punk-konsertit, kun The Ramones esiintyi Helsingissä ja Tampereella. 64
Vuoden 1977 joulukuussa alkoi myös suomalaisten punk-bändien julkaisutoiminta, kun Briard- yhtyeen single I Really Hate Ya julkaistiin Finndisk -yhtiön kautta.65 Kunnolla suomalainen punk lähti liikkeelle vasta kuitenkin seuraavana vuonna, kun Atte Blomin Love Records ja Epe Heleniuksen perustama Poko Records julkaisivat Pelle Miljoona & N.U.S.:n (Love Records) ja Eppu Normaalin (Poko Records) ensimmäiset singlet. Love Recordsilla oli pitkät perinteet suomalaisessa julkaisubisneksessä, mutta Heleniuksen Poko Records oli pieni, rockabillyyn ja punkiin keskittynyt yhtiö, joka toimi jatkumona Epe Heleniuksen vuonna 1972 perustetulle Epe’s Music Shop -levykaupalle.66 Punkkiin olennaisena osana ulkomailla kuului omien bändien ja lehtien perustamisen lisäksi myös omien pienlevy-yhtiöiden perustaminen.
Ensimmäinen Suomalainen omakustanteen julkaissut yhtye oli Karhulasta kotoisin oleva Ypö- Viis, jonka esikoissingle Energia on kaiken A ja O/Kotka palaa näki päivänvalonsa vuonna 1978. Vuonna 1978 esikoisensa julkaisivat myös muun muassa Kollaa kestää, Sehr Schnell, Problems? ja Se. Vuoden lopussa Love Records julkaisi eräänlaiseksi suomalaisen punkin merkkiteokseksi lukeutuvan Pohjalla -kokoelman, jolla esiintyivät Pelle Miljoona, Problems?, Sehr Schnell ja Se. Kokoelman lisäksi järjestettiin kiertue, jossa kyseiset bändit esiintyivät.67
3.2 Punkilmiön esiinmarssi 1976-1977
Tarkastelujakson alusta saakka Soundin kirjoittelua punkin luonteesta ilmiönä leimaa epätavallisuus sekä uudenlainen, laskelmoimaton aitous. Soundin sivuilla punkista puhuttiin ensimmäisen kerran syyskuun numerossa 1976, kun levyarvosteluissa Jukka Haarma arvioi
63 Söderholm 1987, 45–50.
64 Nyman 2002, 115.
65 Nyman 2002, 129.
66 Rantanen 2005, 116-117.
67 Nyman 2002, 114–117.
sekä The Ramones-, että Flamin’ Groovies-yhtyeiden ”poikkeukselliset” albumit.68 Varsinaisesti ensimmäisen kerran uutta ilmiötä ruodittiin kuitenkin vuoden 1977 ensimmäisessä numerossa, jossa julkaistiin Waldemar Walleniuksen ja Mikko Montosen artikkeli uudesta tyylistä. Artikkeli ”Punk-rock” lähestyi punkia tähtikritiikin ja samaistumisen ongelman näkökulmasta. Artikkelissa Wallenius ymmärtää ”koulunpenkiltä työttömyyskortistoon” joutuvaa nuorta, joka ei löydä yhtymäkohtia 70-luvun rock-jättiläisiin, joihin viittaa ”toistakymmentä vuotta vanhemmilla veropakolaismiljonääreillä”. Myöhemmin samassa lehdessä kirjoitetussa levyarvostelussa Mikko Montonen jatkaa kritiikkiä kehuen punkia sisältävän kokoelmalevyn sisältävän musiikissaan ”enemmän sanottavaa kuin useimmilla musiikkibisneksen laskelmoidulla menestystuotteella”.69
Punk otettiin Soundissa monen kirjoittajan voimin vastaan piristysruiskeena rock-musiikille, joka polki paikallaan ja oli kehittynyt suureksi taloudelliseksi tekijäksi, kuten Mikko Montonen artikkelissa ”Five years of rock ’n’ roll!” rockmaailman muutosta kritisoi. Montonen näki punkin modernina rockin ”kolmantena aaltona”70, Pertti Ström tärkeimpänä asiana rockille
”sitten pitkän tukan”71 ja Pekka Markkula vastavoimana kokeilevalle rock –musiikille, joka oli erkaantunut ”liian kauas rockin sykkivästä sydämestä”.72 Suomeen uusi suuntaus ei ollut saapunut kuin ulkomaalaisina yhtyeinä, ja suomalaista punkia saatiin Montosen mukaan vielä odottaa, sillä hänen mukaansa ”paljolti täällä vielä halutaan olla pikkutolosia ja pikkucobhameita”, viitaten suomalaiseen kitaristiin, Jukka Toloseen, ja yhdysvaltalaiseen rumpaliin, Billy Cobhamiin, jotka molemmat soittivat virtuoosimaisesti jazzia ja progressiivista rockia. 73
Punkiin leimallisesti liitettyyn aggressioon Soundissa viitattiin ensimmäisen kerran kesäkuun numerossa, jossa englantilainen vierastoimittaja Dougie Gordon haastatteli The Stranglers- yhtyettä. Punkia kuvaillessaan Gordon kirjoittaa punkin laukaisevan nuorisossa piileviä aggressioita, jotka on tuottanut epävarman talouden ja työttömyyden luoma ahdistus.
Aggressioon viitatiin sekä hajotetuilla konserttisaleilla, että huumorilla:
68 Soundi 9/76.
69 Soundi 1/77.
70 Soundi 7/77.
71 Soundi 9/77.
72 Soundi 11/77.
73 Soundi 7/77.
"Yksin, aseinaan vain pieni vihreä kasettinauhuri ja terävä äly (ynnä nopeat jalat) lähti urhea skottimme Dougie "anna mun kaikki kestää" Gordon tutkimaan, ovatko punkit yhtä aggressiivisia kotioloissa kuin alavallakin – ja ihme ja kumma – selvisi muutamalla solvauksella".74
Radikaaleimmin punkiin ilmiönä otti kantaa Waldemar Walleniuksen joulukuun 1977 numerossa julkaistu artikkeli ”Kaikki (?) mitä ET ole halunnut tietää punk-rockista”.
Artikkelissa Wallenius hyökkäsi vahvasti muita musiikki- ja nuorisolehtiä vastaan kritisoiden niiden tapaa uutisoida ja kirjoittaa punkista ja sen lieveilmiöistä peräänkuuluttaen Soundin olleen ainoita lehtiä Suomessa, joka oli pyrkinyt ymmärtämään ilmiötä yhteiskunnallisella tasolla nuorisolehtien, kuten Helpin ja Suosikin keskittyessä muoti-ilmiöön ja punkiin liitettyyn aggressioon. Wallenius toi esille huolensa ennen kaikkea siitä väkivallasta, jota punkkarit kokevat Englannissa 50-luvun rockia kuuntelevan ”Teddy-boy”-nuorison ja National Front - järjestön uusnatsien taholta. Punkiin liitetyn masokismin Wallenius toteaa huolestuttavaksi ilmiöksi, mutta kiistää sen olevan olennainen osa punkia:
”Jos sitä haluaa käsitellä, on pohdittava niitä syitä miksi joku Johnny Rotten jo ennen punk-aallon syntymistä oli sitä mieltä, ettei hänen sielunsa ja ruumiinsa tunnu olevan oikein minkään arvoinen, joten hän voi vielä lisä alentaa itseään esimerkiksi polttamalla palavalla tupakalla palovammoja käsiinsä ja kasvoihinsa – ehkä jonkinlaisena uhittelevana mutta silti niin hätähuudonomaiselta vaikuttavana protestina. Hän ei taatusti ole tehnyt sitä siksi että kaverit ja lehdet kertovat sen olevan muotia. Miksi hän on niin tehnyt? Miksi ihmiset tekevät polttoitsemurhia protestina? Mikä tai kuka saa ihmiset tekemään epätoivoisia tekoja? Think about it, darling!”75
Suosikissa punk sai ensimmäisen kerran palstatilaa lokakuussa 1976 Andy Grayn, Suosikille Englannista raportoivan toimittajan, artikkelissa jossa ilmiöstä uutisoitiin kuvaten sitä poikkeuksellisen shokeeraavasti nihilistisenä ilmiönä, joka haluaa herättää epäjärjestystä ja kaaosta sekä hämmentää yleisöään. Uudelle ilmiölle kuvattiin olevan ominaista tyytymättömyys kaikkeen: niin vallitseviin olosuhteisiin, kuin tulevaisuuteenkin. Ilmiö itsessään kuvattiin hyvin paradoksaalisena: esimerkiksi yhtyeet, jotka olivat menestyneet, olivat
74 Soundi 6/77.
75 Soundi 12/77.
jo epäonnistuneita, sillä saatuaan levytyssopimuksen heistä oli tullut osa sitä, jota vastaan olivat alun perin olleet:
”Homman hankalin puoli on, ettet tule pärjäämään kovin kauaa. Kuolet nälkään.
Tai rikot sääntöjä ja sinusta tulee kaupallisesti menestyksekäs – jolloin jätät punk-rokille jäähyväiset”.76
Vuoden 1977 alkukuukausina punk nousi esiin Suosikin sivuilla ennen kaikkea uuden tarpeena.
Päätoimittaja Jyrki ”Jyräys” Hämäläisen pääkirjoituksissaan totesi aikaisemman vuoden kuivaksi ”pula-ajan go-go”:ksi, ja peräänkuulutti uusia tuulia 20-vuotiaan rockin pitämiseksi elinvoimaisena, viitaten helmikuun numerossa punkin olevan seuraava päätään nostava rockmusiikin muoto.77 Uutta tyylisuuntaa ei kuitenkaan automaattisesti aateloitu rockin tulevaisuudeksi, vaikka sen potentiaali tunnustettiin. Helmikuun numeron 20 rock n roll vuotta!
-artikkelin viimeinen kappale käsitteli rockin nykytilaa ja uuden musiikin tarvetta, johon vastaus saattaisi olla kellareista löytyvät ”punkkipojat kitaroineen”.78 Artikkelin mukaan punk kuitenkin vasta saattaisi olla se, mitä rockkulttuuri tarvitsisi, sillä oli mahdollisuus siihen, että uudistava tekijä löytyisi muualtakin.79 Loppuvuodesta tällainen ilmiö löytyikin juuri 50-luvun rockista, jonka Hämäläinen nosti joulukuun pääkirjoituksessa kuluneen vuoden toiseksi
”mahtavaksi ilmiöksi”.80
Punkiin liitetty aggressio oli läsnä suosikin kuvatessa uuden ilmiön luonnetta. Suuntaus suomennettiin jo helmikuun numerossa ”rähjärokiksi”, joka omalta osaltaan väritti termiä.
Lyhyessä uutissähkeessä kerrottiin ilmiön joutuneen heti syntymänsä jälkeen vastatuuleen,
”lavoilla ja niiden ulkopuolella aiheutetun hämmingin takia”.81 Uutinen on luettavissa niin, että ongelmat olivat siis lähtöisin ennen kaikkea ilmiöstä itsestään. Ei-aggressiivisuuden katsottiin Suosikissa olevan poikkeus, kuten Eddie & The Hot Rods-yhtyeen festivaaliesittelyssä todettiin: ”Yhtye ei kuitenkaan edusta TYYPILLISINTÄ punkkityyliä. Bändi ei nimittäin paljoa perusta huonoon käytökseen tai väkivaltaan”.82 Aggressiivisuuteen tarttui myös joulukuun numerossa ilmestynyt artikkeli ”Vallankumous nimeltä punk!”, jossa kirjoitettiin väkivallan olleen keino, jolla punk oli kuuluisuuteen noussut. Esittelemällä
76 Suosikki 10/76.
77 Suosikki 1/77; Suosikki 2/77.
78 Suosikki 2/77.
79 Suosikki 2/77.
80 Suosikki 12/77.
81 Suosikki 2/77.
82 Suosikki 7/77.
päivämääräkohtaisesti tapahtumia, joissa osallisena oli virkavalta, tunnettujen punk-yhtyeiden jäsenet tai punk-nuoriso, kuvasi artikkeli väkivallan ja aggressiivisuuden punk-ilmiöön olennaisesti kuuluvana osana, joka puuttuessaan voisi myös muuttaa koko ilmiön olemusta:
”Yhä ahdistaa väkivalta punkia. Voiko se selvitä hengissä siitä huolimatta.
Luulen, että se voi. On olemassa merkkejä siitä, että jotkut suuret festivaalit, kuten esim. Etelä-Ranskassa, lähellä Espanjan rajaa härkätaisteluarenalla pidettävä, voivat olla väkivallattomia. Lisäksi yhtyeet ovat tulossa ystävällisemmiksi. Mutta jos punkista katoaa väkivalta, pysyykö se samana. Siinäpä kysymys.”83
Suosikkiin kolumnejaan kirjoittavat 70-luvun julkisuuden hahmot, muusikot Pertti ”Veltto”
Virtanen ja Hector, jotka ottivat myös kantaa punkiin ilmiönä. Virtanen, jota myös soundi- lehdessä tituleerattiin ”Punkin profeetaksi”84, kirjoitti kolumneissaan punkin puolesta omaan, lennokkaaseen tyyliinsä. Veltto näki punkin jatkeena kapinalliselle rockille, sekä merkityksellisenä ilmiönä asenteena, elämäntapana ja rehellisyytenä, joka 70-luvun tähdiltä puuttui: ”Me emme enää halua kuunnella meille päiväunelmia tyrkyttäviä, meidän kustannuksellamme eläviä kiiltokuvatähtiä, jotkeivät välitä meistä ihmisinä tippaakaan”. 85 Punkiin liitettyä aggressiota Virtanen selitti yhteiskunnan omana väkivaltana nuoria kohtaan, joka punkin kautta purkautuu. Eräänlaista aggressiota ja anti-korrektiuutta löytyi myös Virtasen kirjoitustyylissä sekä vertauksissa marraskuun numerossa, jossa Virtanen lainasi osittain kokonaan isoilla kirjaimilla kirjoitetussa kolumnissaan niin Nietzscheä kuin Adolf Hitleriä, pitäen heitä punk-filosofina ja punkrokkarina.86 Hector puolestaan käsitteli punk-ilmiötä kolumnissaan syyskuussa 1977, nähden punkin oireena nuorison alistetusta asemasta, katsoen kuitenkin, ettei nuorison asemaa ollut mahdollista parantaa yhteiskunnan ulkopuolelta. Punk oli Hectorin mukaan olemassa asenteena ja henkilöhahmoina jo aiemminkin, mutta kollektiivisena ilmiönä uusi, rockmusiikkia ja –kulttuuria käymistilassa pitävä voima.87
83 Suosikki 12/77.
84 Soundi 10/76.
85 Suosikki 8/77.
86 Suosikki 11/77.
87 Suosikki 9/77.
3.3 ”Kyse on jostain poikkeuksellisesta”88 - punkmusiikki 1976-1977
Rockvuosikymmenenä 1970-luku ei ollut tarjonnut vielä vuoteen 1976 tultaessa samanlaista käänteentekevää muutosta rock-kulttuuriin kuin 1950-luku ja Elvis Presley tai 1960-luku ja The Beatles. Rockin pysähtyneisyyden tila näkyi myös Soundissa ja Suosikissa eräänlaisena odotuksena uudelle musiikille ja modernille katsontakannalle musiikkia kohtaan. Soundin syyskuun numerossa ilmestyneistä Flamin’ Groovies- ja The Ramones -yhtyeiden levyarvioista voi huomata, että punk rockia pidettiin tervetulleena ja yhtenä vaihtoehtona tällaiseksi uudeksi musiikiksi. Punkista ei lehdessä ennen syyskuun arvioita ollut kirjoitettu, mutta punk oli tyylinä toimittaja Jukka Haarmalle tuttu. Hän kuvasi näistä kahdesta yhtyeestä The Ramonesin sopivan perusasenteeltaan paremmin ”parhaaseen punk-rock traditioon”.89 Haarma näki The Ramonesin ja punkin merkityksen musiikille puhdistavana, sillä punk-yhtyeiden tähtäimessä ei ollut Haarman punk-käsityksen mukaan pitkä ura ja tähteys, vaan punkyhtyeille ominaisena hän piti lyhyttä uraa, ja ”kaikki tai ei mitään” -tyylisiä levyjä ja asennetta musiikkiin jota piti raikkaana tuulahduksena 1970-luvun rock-kulttuurille. Samanlaista punkille ominaista rockin eteenpäin viemistä Haarma arvosti myös Flamin’ Grooviesin levyssä. Ennen kaikkea elävyys ja uudenlainen asenne musiikkiin oli se, jota uudet punkyhtyeet arvostelun mukaan toivat.
Haarma päätti arvostelunsa toiveikkaaseen profetiaan rockin tulevaisuudesta, ”Rock ’n’ roll;
sinulla on vielä toivoa”.90
Myös Suosikin kuva punkyhtyeistä vuonna 1976 oli poikkeuksellinen, muttei niin toiveikas.
Andy Grayn kirjoittama artikkeli esitteli ilmiön lisäksi melko kattavasti tunnetuimpia yhtyeitä Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta, listaten The Ramonesin ja Sex Pistolsin lisäksi myös Televisionin, Patti Smith Bandin ja Heartbreakersin Yhdysvalloista sekä The Clashin, Slaughter and the Dogsin, Buzzcocksin, Eddie and the Hot Rodsin ja The Advertsin Iso- Britanniasta. Artikkeli kuvasi yhtyeitä ennen kaikkea soittotaidon ja lyyrisen ilmaisun puutteellisuuden kautta ja kuinka näistä puutteista ei punkissa tulisikaan välittää. Punkin kuvattiin olevan kuitenkin jalostumattomuutensa takia olevan kiinnostava tyylilaji ja tuovan uuden, modernin otteen 1970-luvun rockmaailmaan:
88 Soundi 9/76.
89 Soundi 9/76.
90 Soundi 9/76.
”Heidän laitteistonsa on halpa ja kehno. Laulujen sanat ovat kyynisiä. Mutta heidän omituinen ja voimakas soundinsa kiihottaa, joskaan he eivät salli pitkiä yhden miehen sooloja kuten kovan rokin bändit […] Punk-rock katsoo ainoastaan tulevaisuuteen (menneisyys haisee) ja vain nyökkää menneille päiville, jotka voi noteerata muutamalla protestilaululla, ei kuitenkaan Dylanin folklaulun tapaisilla, jotka suorastaan oksettavat”.91
Soundissa vuonna 1977 punkyhtyeiden levy- ja singlearviota sekä haastatteluja julkaistiin lähes joka numerossa. Lehden yleisasenne uutta suuntausta kohtaan oli positiivinen läpi toimittajakunnan, eikä lehdessä ollut suoranaisesti punkia kritisoivia kirjoituksia.
Innostuneimpana toimittajista profiloitui Mikko Montonen, joka muun muassa kehui punkyhtyeillä olevan ”musiikissaan enemmän sanottavaa kuin useimmilla musiikkibisneksen laskelmoiduilla menestystuotteella” ja punkin edustavan ”Nykyajan soundia!”. Montonen profiloitui punktoimittajaksi jopa siinä määrin, että hänen kirjoittaessaan artikkelin progressiivisen rockin suuruudesta, Genesis-yhtyeestä, oli muiden toimittajien reaktio aito yllättyminen.92 Uusia punkyhtyeitä esiteltiin pääasiassa levyarvosteluiden kautta uutta musiikkia esitellen, sekä haastatteluissa, joissa rakennettiin punkyhtyeiden tunnusmerkistöä kuvaillen yhtyeiden soittotaitoa, jäsenien nuorta ikää, sekä energiaa, jotka nähtiin yhtyeitä yhdistävänä tekijänä. Näiden tunnusmerkkien kautta yritettiin myös luokitella yhtyeitä, joita ei suoraan luettu osaksi punkliikettä, kuten yhdysvaltalainen nuorista naisista koostuva The Runaways:
”Onko Runaways punk rockia? Kyllä, tavallaan. Ikänsä puolesta ilman muuta, eikä soittotaidottomuus kuulu punkkien perusvaatimuksiin, vaikka jotkut luulevat yhä niin.” […] ”Pelkkää punk rockia Runaways ei ole: siihen he ovat liian tuotettuja, kauniita ja poseeraajia -tästä syystä heihin suhtaudutaan niin kuin punk rockareihinkin: heitä vihataan”.93
Jo vuonna 1976 mainittu tuoreus ja energisyys olivat punkin hyveet, joita Soundi piti tärkeimpinä. Myös punkyhtyeiden yhteiskunnallinen ulottuvuus nostettiin esille, todeten yhteiskunnallisuuden olevan olennainen osa punkia ja ”taistelu ihmisarvon ja itsekunnioituksen
91 Suosikki 10/76.
92 Soundi 1/77; Soundi 7/77.
93 Soundi 3/77.
