Poliisin mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen : mitä ne ovat ja mitä rajoitteita niiden käytölle on?

Poliisin mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen - mitä ne ovat ja mitä rajoitteita niiden käytölle on?

Veera Naumanen 234688 Pro gradu -tutkielma Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Oikeustieteiden tiedekunta

i Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Oikeustieteiden laitos Tekijä

Veera Naumanen Työn nimi

Poliisin mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen – mitä ne ovat ja mitä rajoitteita nii- den käytölle on?

Pääaine

Rikos- ja prosessioikeus

Työn laji

Pro gradu-tutkielma

Aika 26.5.2017

Sivuja 93 + viii

Tutkielman kohteena ovat poliisin mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen ja käytön mah- dolliset rajoitteet. Toimenpiteistä luopumisella tarkoitetaan laajaa rikosoikeudellista kokonai- suutta, joka käsittää yhtä lailla poliisin mahdollisuutta jättää rikos ilmoittamatta kuin syyttäjän mahdollisuutta tehdä asiassa syyttämättäjättämispäätös tai tuomioistuimen mahdollisuutta jät- tää harkintansa mukaan tuomio antamatta. Toimenpiteistä luopumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa rikoksen tekijästä ja hänen syyllisyydestään ei ole epäselvyyttä, mutta tekijälle jätetään rangaistus tuomitsematta. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan etenkin poliisin mahdolli- suuksia toimenpiteistä luopumiseen poliisilain ja esitutkintalain kautta. Tutkielmassa sivutaan myös yleisellä tasolla syyttäjien mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen.

Tutkielma on toteutettu lainopillista menetelmää käyttäen ja sen avulla on pyritty luomaan yhtenäinen kuva toimenpiteistä luopumisen säännöksistä, niiden perusteista ja käytön mahdol- lisuuksista lainsäädännön ja oikeuskirjallisuuden avulla. Tutkielmassa tuodaan esille myös Valtakunnansyyttäjäviraston ja Poliisiammattikorkeakoulun laatimat tilastot toimenpiteistä luopumisesta ja eri perusteiden käytöstä.

Tutkielmassa havaittiin, että poliisin mahdollisuudet itsenäisesti luopua toimenpiteistä ovat osiltaan epäsuhteessa poliisille annettuun tuomiovallan laajuuteen suhteutettuna. Poliisilla on mahdollisuus luopua toimenpiteistä ainoastaan suhteellisuusperiaatteen ja vähäisyysperusteen nojalla, vaikka poliiseille on siirretty syyttäjille kuulunutta tuomiovaltaa liikenteeseen liittyvi- en rikkomusten ja näpistysten osalta. Vaikka kyseessä on vähäiset rikokset, ei vähäisyysperus- te tule automaattisesti sovellettavaksi vähäisten rikosten kohdalla.

Avainsanat

toimenpiteistä luopuminen, suhteellisuusperiaate, vähäisyysperuste, tuomiovallan lisääntymi- nen

ii

SISÄLLYS

LÄHTEET iii

LYHENTEET vii

1. JOHDANTO

1.1. Tutkimuksen kohde ja tavoite 1

1.2. Tutkimusmenetelmät ja kysymykset 2

2. TOIMENPITEISTÄ LUOPUMINEN

2.1. Rikosoikeus ja oikeusperiaatteet 4

2.2. Toimenpiteistä luopuminen 8

2.2.1. Vähäisyysperuste 14

2.2.2. Kohtuusperuste 15

2.2.3. Nuoruusperuste 17

2.2.4. Konkurenssiperuste 18

2.2.5. Kustannusperuste 18

2.3. Lapsen asema rikoksessa ja erityisesti toimenpiteistä luopumisessa 20 2.4. RL 28:3, Näpistys ja sen vaikutus toimenpiteistä luopumiseen 26

2.4.1 Asianomistajarikos 28

2.4.2. Asian käsitteleminen eri prosesseissa 33

2.5. Poliisin tuomiovallan lisääntyminen 34

2.5.1. Tuomiovallan siirtäminen 37

2.5.2. Oikeusturvan toteutuminen 39

3. POLIISILAIN YLEISET PERIAATTEET JA TOIMENPITEISTÄ LUOPUMINEN

3.1. Poliisilain tavoitteet ja periaatteet 43

3.1.1. PolL 1:2 Perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen 44

3.1.2. PolL 1:3 Suhteellisuusperiaate 46

3.1.3. PolL 1:4 Vähimmän haitan periaate 47

3.1.4. PolL 1:5 Tarkoitussidonnaisuuden periaate 48 3.1.5. PolL 1:6 Tehtävien hoito ja tärkeysjärjestys 49

3.2. Poliisilaki 1:9 50

3.2.1. Toimenpiteistä luopuminen 51

3.2.2. Toimenpiteiden siirtäminen 53

3.2.3. Poliisilain periaatteet ja niiden merkitys 55

3.3. PolL 1:9 soveltuminen näpistyksen kohdalla 56

4. ESITUTKINTALAIN YLEISET PERIAATTEET JA TOIMENPITEISTÄ

LUOPUMINEN 60

4.1. Esitutkintalain tavoitteet ja periaatteet 61

4.1.1. ETL 4:1 Tasapuolisuusperiaate 62

4.1.2. ETL 4:2 Syyttömyysolettama 63

4.1.3. ETL 4:3 Oikeus olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen 64

4.1.4. ETL 4:4 Suhteellisuusperiaate 66

4.1.5. ETL 4:5 Vähimmän haitan periaate 69

4.1.6. ETL 4:6 Hienotunteisuusperiaate 70

4.1.7. ETL 4:7 Lapsen kohtelu esitutkinnassa 71

4.1.8. Muut esitutkintaa ohjaavat säädökset 73

4.2. ETL 3:9 Esitutkinnan toimittamatta jättäminen tai lopettaminen 75

4.3. ETL 3:10 Esitutkinnan rajoittaminen 79

5. LOPPUPÄÄTELMÄT 85

5.1. Toimenpiteistä luopuminen 85

5.2. Johtopäätökset 88

Liite 1 93

iii LÄHTEET

Kirjallisuus

Aer, Janne: Lastensuojeluoikeus. Helsinki 2012

Boucht, Johan – Frände, Dan: Suomen rikosoikeus. Rikosoikeuden yleisten oppien perus- teet. Tampere 2008.

Frände, Dan: Yleinen rikosoikeus. Helsinki 2005 Frände, Dan: Finsk straffprocessrätt. Helsingfors 2009

Hakalehto-Wainio, Suvianna – Nieminen, Liisa (toim.): Lapsioikeus murroksessa. Viro 2013

Hallberg Pekka: Oikeusturva teoksessa Perusoikeudet. Pekka Hallberg – Heikki Karapuu – Tuomas Ojanen – Martin Scheinin – Kaarlo Tuori – Veli-Pekka Viljanen. Helsinki 2011.

WSOY pro

Hallberg Pekka: Perusoikeusjärjestelmä teoksessa Perusoikeudet. Pekka Hallberg – Heikki Karapuu – Tuomas Ojanen – Martin Scheinin – Kaarlo Tuori – Veli-Pekka Viljanen. Hel- sinki 2011. WSOY pro

Heinonen, Olavi – Koskinen, Pekka: Rikosoikeus. Helsinki 1999

Helminen, Klaus – Fredman, Markku – Kanerva, Janne - Tolvanen, Matti – Viitanen, Mar- ko: Esitutkinta ja pakkokeinot. Helsinki 2014

Helminen, Klaus – Kuusimäki, Matti – Salminen, Markku: Poliisioikeus. Jyväskylä 1999 Helminen, Klaus – Lehtola, Kari – Virolainen, Pertti: Esitutkinta ja pakkokeinot. Helsinki 2005

Helminen, Klaus – Kuusimäki, Matti – Rantaeskola, Satu: Poliisilaki. Helsinki 2012 Jokela, Antti: Uudistuva rikosprosessi. Helsinki 1998

Jokela, Antti: Rikosprosessi. Helsinki 2008

Jääskeläinen, Petri: Syyttäjä tuomarina. Rikos- ja prosessioikeudellinen tutkimus seuraa- musluonteisen syyttämättä jättämisen ja rangaistusmääräysmenettelyn ehdoista Suomessa ja Ruotsissa. Vammala 1997

Koskinen, Pekka: Johdatus rikosoikeuteen. Helsinki 2001 Koskinen, Pekka: Rikosoikeuden perusteet. Helsinki 2008

Lahti, Raimo: Toimenpiteistä luopumisesta rikosten seuraamusjärjestelmässä erityisesti silmällä pitäen tuomitsematta jättämistä. Vammala 1974

Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosten seuraamukset. Porvoo 2000

Lappi-Seppälä, Tapio: Rikollisuus ja kriminaalipolitiikka. Helsinki 2006

iv Lappi-Seppälä, Tapio: Seuraamusjärjestelmän pääpiirteet teoksessa Rikosoikeus. Lappi- Seppälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Koskinen, Pekka - Majanen Martti – Melander, Sa- kari – Nuotio, Kimmo – Nuutila, Ari-Matti – Ojala, Timo – Rautio, Ilkka. Helsinki 2009 Launiala, Mika: Esitutkinnan funktiot ja esitutkintaperiaatteet. Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 70. Joensuu 2013

Launiala, Mika: Esitutkinnasta tuomioon. Esitutkinta osana rikosprosessia ja rikosproses- sin funktiot. Edilex 2010/3. Teoksessa Esitutkinnan funktiot ja esitutkintaperiaatteet. Mika Launiala. Joensuu 2013

Launiala, Mika: Itsekriminointisuoja esitutkinnassa – rikoksesta epäillyn oikeudesta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Edilex 2013/12. Teoksessa Esi- tutkinnan funktiot ja esitutkintaperiaatteet. Mika Launiala. Joensuu 2013.

Launiala, Mika: Suhteellisuusperiaate uuden esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 4 §:ssä.

Edilex 2013/23. Teoksessa Esitutkinnan funktiot ja esitutkintaperiaatteet. Mika Launiala.

Joensuu 2013

Launiala, Mika: Välttämättömyys, optimointi ja minimointi – vähimmän haitan periaate uudessa esitutkintalaissa (805/2011). Edilex 2012/34. Teoksessa Esitutkinnan funktiot ja esitutkintaperiaatteet. Mika Launiala. Joensuu 2013

Melander, Sakari: Rikosoikeus 2010-luvulla. Helsinki 2010

Määttä, Kalle – Pihlajamäki, Heikki: Rikoksen hinta. Taloustieteellinen näkökulma rikos- oikeushistoriaan. Helsinki 2003

Nuotio, Kimmo – Majanen, Martti: Rikosoikeuden poluilla. Helsinki 2003

Ojanen Tuomas – Scheinin Martin: Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kansainvälinen valvonta teoksessa Perusoikeudet. Pekka Hallberg – Heikki Karapuu – Tuomas Ojanen – Martin Scheinin – Kaarlo Tuori – Veli-Pekka Viljanen. Helsinki 2011. WSOY pro

Rantaeskola, Satu (toim.): Poliisilaki – Kommentaari. Poliisiammattikorkeakoulun oppikir- joja. Tampere 2014

Saraviita, Ilkka: Suomalainen perusoikeusjärjestelmä. Helsinki 2005 Saraviita, Ilkka: Perustuslaki. Helsinki 2011

Sinisalo, Kari: Poliisi. Helsinki 1973

Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti: Rikosoikeus. Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöön- pano. Helsinki 2016

Tolvanen, Matti: Varkaus ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaus osiossa Omaisuus- ja varallisuusrikokset, teoksessa Keskeiset rikokset. Dan Frände – Jussi Matikkala – Jussi Tapani – Matti Tolvanen – Pekka Viljanen – Markus Wahlberg. Porvoo 2014

Tolvanen, Matti – Kukkonen, Reima: Esitutkinta- ja pakkokeino-oikeuden perusteet. Hel- sinki 2011

v Tuori, Kaarlo – Lavapuro, Juha: Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvolli- suus teoksessa Perusoikeudet. Pekka Hallberg – Heikki Karapuu – Tuomas Ojanen – Mar- tin Scheinin – Kaarlo Tuori – Veli-Pekka Viljanen. Helsinki 2011. WSOY pro

Tuori Risto: Rikosoikeudellisesta vähäisyydestä. Teoksessa Rikos, rangaistus ja prosessi.

Juhlajulkaisu Eero Backman 1945 – 14/5 – 2005. Jyväskylä 2005

Viljanen, Pekka: Laki sakon ja rikesakon määräämisestä (754/2010) – mahdollisimman yksinkertainen asioiden käsittelyjärjestelmä? teoksessa Suomalainen kriminaalipolitiikka.

Näkökulmia teoriaan ja käytäntöön, Tapio Lappi-Seppälän juhlakirja. Toimittaneet Ville Hinkkanen ja Leena Mäkipää. Helsinki 2013

Virolainen, Jyrki: Rikosprosessioikeus I. Rovaniemi 1998

Virolainen, Jyrki – Pölönen, Pasi: Rikosprosessin perusteet. Rikosprosessioikeus I. Jyväs- kylä 2003

Virolainen, Jyrki – Pölönen, Pasi: Rikosprosessin osalliset. Rikosprosessioikeus II. Porvoo 2004

Vuorenpää, Mikko: Syyttäjän tehtävät. Erityisesti silmällä pitäen rikoslain yleisestävää vaikutusta. Vammala 2007

Vuorenpää, Mikko: Asianomistajan oikeudet rikosprosessissa. 2014

Virallislähteet

HE 66/1988 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi

HE 79/1989 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle rikosoikeudellisista toimenpiteistä luopu- mista koskevien säännösten uudistamiseksi

HE 309/1993 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta

HE 57/1994 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 82/1995 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista alioikeuksissa koskevaksi lainsäädännöksi

HE 1/1998 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle uudeksi Suomen Hallitusmuodoksi

HE 266/2004 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisilain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 252/2006 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liit- tyviksi laeiksi

HE 164/2007 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 2 a luvun ja uhkasakko- lain 10 §:n muuttamisesta

vi HE 94/2009 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 1 §:n muuttamisesta annetun lain ja rikoslain 2 a luvun muuttamisesta annetun lain kumoamisesta

HE 222/2010 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi

HE 224/2010 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 291/2014 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 1 §:n sekä rikoslain 2 a luvun muuttamisesta

HE 62/2015 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 1 §:n muuttamisesta annetun lain ja rikoslain 2 a luvun muuttamisesta annetun lain kumoamisesta

PeVL vp 46/2005: Hallituksen esitys laiksi Metsähallituksen erä- valvonnasta ja laiksi hen- kilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 14 ja 19 §:n muuttamisesta

PeVL vp 7/2010: Hallituksen esitys laiksi sakon ja rikesakon määräämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Oikeuskäytäntö KKO:2009:80 KKO:2011:66 KKO:2014:67 OKV/2043/1/2013 OKV/2087/1/2014 OKV/7/1/2015

Internetlähteet

Lapsen oikeuksien komitean antamat suositukset Suomelle neljännen määräaikaisraportin pohjalta vuonna 2011

http://www.mll.fi/@Bin/22524847/Lapsen+oikeuksien+komitean+suositukset+Suomelle.p df

Lapsen oikeuksien komitean antama yleiskommentti nro 12 YK:n lapsen oikeuksien sopi- muksen 12 artiklan sisällöstä, tarkoituksesta ja soveltamisesta

http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRS_12.pdf Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO:2014:67

vii http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1411459201442.html

Oikeusministeriön mietintö ja lausuntoja 74/2012. Tulkkausdirektiivin täytäntöönpano.

http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/1370263344212/Files/OMML_7 4_2012_Tulkkausdirektiivin_taytantoonp_90s.pdf

Valtakunnansyyttäjän viraston antama yleinen ohje syyttäjille VKS:2007:2 Dnro 5/31/07 http://www.vksv.oikeus.fi/material/attachments/valtakunnansyyttajanvirasto/vksvliitetiedo stot/vksnyleisetohjeet/6Jb4xsIBL/5-31-07_VKS_2007_2.pdf

Valtakunnansyyttäjän viraston antama yleinen ohje syyttäjille VKS:2016:5 Dnro 22/31/15 http://www.vksv.oikeus.fi/material/attachments/valtakunnansyyttajanvirasto/vksvliitetiedo stot/vksnyleisetohjeet/liitteet/Ac5BhoEzp/22-31-15.pdf

Syyttäjälaitoksen toimintakertomus 2015

http://vksv.fi/material/attachments/valtakunnansyyttajanvirasto/vksvliitetiedostot/vuosikert omukset/CK0lwiyUB/Toimintakertomus2015_FI_FINAL.pdf

Liite 1

Poliisiammattikorkeakoulusta saatu tilastotaulukko toimenpiteistä luopumisen säännöksien soveltamisesta

viii

LYHENTEET

ETL = esitutkintalaki

EIS = Euroopan ihmisoikeussopimus

EIT = Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

EU = Euroopan Unioni

HE = hallituksen esitys

LSL = lastensuojelulaki

KKO = Korkein oikeus

PeVL = perustuslakivaliokunnan lausunto

PL = perustuslaki

PolL = poliisilaki

RL = rikoslaki

ROL = laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa

YK = Yhdistyneet Kansakunnat

1

1. JOHDANTO

1.1. Tutkimuksen kohde ja tavoite

Pro gradu-tutkielmani käsittelee poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen ja sen käytön mahdollisia rajoitteita. Tutkielman kohteena ovat poliisilain (872/2011) 1 luvun 9 § ja esitutkintalain (805/2011) 3 luvun 9 ja 10 §:t. Poliisilain 1:9:ssä säädetään poliisin mahdollisuudesta luopua toimenpiteistä ja esitutkintalain 3:9:ssä säädetään mahdollisuu- desta jättää esitutkinta toimittamatta tai lopettaa jo aloitettu tutkinta. Esitutkintalain 3:10 antaa syyttäjälle mahdollisuuden lopettaa esitutkinta tutkinnanjohtajan esityksestä. PolL:n kyseinen pykälä on todellisuudessa harvoin sovellettava poikkeussäännös, minkä vuoksi ETL:n pykälät täydentävät erityissäännöksinä poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luo- pumiseen.

Toimenpiteistä luopumisella tarkoitetaan laajaa rikosoikeudellista kokonaisuutta, joka kä- sittää yhtä lailla poliisin mahdollisuutta jättää rikos ilmoittamatta kuin syyttäjän mahdolli- suutta tehdä asiassa syyttämättäjättämispäätös tai tuomioistuimen mahdollisuutta jättää harkintansa mukaan tuomio antamatta. Tutkielmassa tarkastelen myös yleisellä tasolla syyttäjän mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen ja tarkasteluun tulee lain oikeuden- käynnistä rikosasioissa (689/1997) 1 luvun pykälät. Syyttäjän mahdollisuudet ovat laa- jemmat kuin poliisin ja samalla syyttäjän mahdollisuudet toimenpiteistä luopumiseen vai- kuttavat poliisin toimintaan, kun sovelletaan esitutkintalain (805/20110) pykäliä.

Tutkielmassa käsitellään myös uutta lakia sakon ja rikesakon määräämisestä (754/2010), joka tuli voimaan vuoden 2016 joulukuussa. Lailla muutettiin summaarista menettelyä niin, että poliisimiehellä, tullimiehellä ja rajavartiomiehellä on oikeus antaa 20 päiväsakon suuruinen sakkomääräys liikenteeseen liittyvissä rikkomuksissa ja näpistyksissä. Sakko- määräystä ei enää syyttäjä erikseen vahvista, vaan sakkomääräys korvaa rangaistusmäärä- yksen. Sakkolaki on osana tutkimuksessa sen vuoksi, että siinä aikaisemmin syyttäjille kuulunutta tuomiovaltaa siirrettiin poliiseille ja muille valvontaa suorittaville virkamiehille laissa määriteltyjen rikoksien ja rikkomustan osalta. Poliisien mahdollisuudet luopua toi- menpiteistä pysyivät samoina, vaikka heidän tuomiovaltansa lisääntyi. Tutkielmassa tul- laan siten pohtimaan myös tätä epäsuhtaa ja sen vaikutuksia asianosaisiin.

2 Tutkielmassa tarkastellaan poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen rikoslain 28 luvun 3 §:ssä kriminalisoidun näpistyksen kautta, koska kyseessä on rikos, josta ankarin odotettavissa oleva rangaistus on sakko ja lisäksi näpistys on vähäinen rikos. Tällöin toi- menpiteestä luopuminen on mahdollista sekä syyttäjän toimesta että poliisin itsenäisesti oman harkintansa perusteella. 2000-luvulla on vuosittain tuomittu reilut 25 000 henkilöä näpistyksestä, suurin osa näistä tuomitaan rangaistusmääräysmenettelyssä (nykyisin sak- komääräysmenettely). Poliisilla on oikeus myös uuden sakkolain mukaisesti antaa näpis- tykseen syyllistyneelle sakkomääräys, jota ei enää syyttäjä vahvista. Näpistyksen valikoi- tuminen osaksi tutkielmaa on perusteltua tutkielman kohteena olevien lakipykälien johdos- ta.

Tutkielman avulla pyritään luomaan yhtenäinen kuvaus toimenpiteistä luopumisen sään- nöksistä ja painotetaan poliisin mahdollisuuksia. Tutkielmassa mukana olevien tilastojen perusteella syyttäjien ja poliisien tekemien toimenpiteistä luopumista koskevien päätöksien määrä on kasvamassa vuosi vuodelta. Tällöin on tärkeää, että kaikki soveltaisivat perustei- ta samalla tavalla.

1.2. Tutkimusmenetelmät ja kysymykset

Pro gradu -tutkielmani tulee olemaan lainoppia, joka on systematisointia ja tulkintaa. Lain- opilla pyritään saamaan selville poliisin mahdollisuuksia ja rajoitteita toimenpiteistä luo- pumiseen. Huomio kiinnittyy myös syyttäjän mahdollisuuksiin toimenpiteistä luopumiseen syyttämättä jättämisperusteita sovellettaessa. Tällä tavoin tutkielmassa halutaan selvittää, mitä teon vähäisyydellä ja toisaalta tekojen toistuvuudella tarkoitetaan ja miten ne tulisi suhteuttaa toisiinsa.

Tutkielmassa on koottu yhteen poliisilain ja esitutkintalain pykälät, joiden nojalla poliisilla on mahdollisuus luopua toimenpiteistä ja on tuotu esille lain soveltamista ohjaavat periaat- teet sekä niiden soveltamisen rajoitteet.

Tutkielmani kohteena ovat poliisin mahdollisuudet ja rajoitteet toimenpiteistä luopumi- seen. Tarkastelun kohteena on myös se, millä tavalla asianomistajarikoksena oleva näpistys asettaa rajoitteita poliisin mahdollisuuksiin luopua toimenpiteistä. Toisaalta tutkielman

3 avulla pyrin saamaan selville, miten toistuvuus vähäisiin rikoksiin rajoittaa poliisin mah- dollisuuksia luopua toimenpiteistä.

Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumi- seen ja niiden käytön rajoitteita vähäisten rikosten kohdalla. Tutkimuksen kohteeksi vali- koitui näpistysrikos, koska kyseessä on useimmiten vähäinen rikos ja asianomistajarikos, jotka molemmat tuovat omat mahdollisuutensa ja rajoitteensa poliisille toimenpiteistä luo- pumisen soveltamiseen.

Käsittelen tutkielmassa yleisesti poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen ja syyttäjän mahdollisuuksia jättää syyte nostamatta pelkästään sivutaan, koska syytteen nos- tamatta jättämisen syvällisempi pohdinta olisi vaatinut laajemman tutkinnan.

4

2. TOIMENPITEISTÄ LUOPUMINEN

2.1. Rikosoikeus ja oikeusperiaatteet

Rikosoikeus voidaan katsoa kuuluvaksi siihen oikeusjärjestyksen osaan, joka käsittää säännökset rikoksista ja niiden seuraamuksista¹. Rikosoikeus on aineellista oikeutta, jossa määritellään rangaistavan käyttäytymisen muodot ja niiden rikkomisesta tulevien seuraa- muksien sisältö².

Rikosoikeudellinen järjestelmä perustuu viranomaisten vallankäyttöön suhteessa yksilöön.

Viranomaisten toimivaltaan perustuen heillä on oikeus puuttua yksilön vapauteen, elämään ja muihin perus- ja ihmisoikeuksina turvattuihin oikeuksiin. Rikosoikeudellinen järjestelmä tarvitsee toimiakseen lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla yhteiskunnallista hyväksyntää, jolloin järjestelmän oikeutus ja perusperiaatteet tarvitsevat legitimiteettia tuekseen³. Kaikki rikosoikeudellisen järjestelmän nimissä tehtävä toiminta tulee perustella laeilla, jotta yh- teiskunta hyväksyisi sen.

Rikosoikeuden lähtökohtana on suojella kaikille kuuluvia oikeushyviä toisten loukkauksil- ta, jolloin rikosoikeutta toisaalta voi kuvata suojajärjestelmäksi⁴. Rikosoikeuden tehtävänä on suojella sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä oikeushyviä, joista suurin osa on turvattu myös perus- ja ihmisoikeuksina. Rikoksista seuraavat rangaistukset ovat välttämättömiä suojelutavoitteena olevien perus- ja ihmisoikeuksien saavuttamiseksi, mutta niiden tulee olla laajuudeltaan hyväksyttävässä suhteessa suojeltavaan oikeushyvään⁵.

Samalla, kun rikosoikeus suojaa oikeushyviä toisten loukkauksilta, asetetaan rikosoikeuden käyttämisellä ja viranomaisten toimivallan käyttämisellä nykyään entistä enemmän velvol- lisuuksia ottaa huomioon toiminnassaan perus- ja ihmisoikeudet sekä kunnioittaa niitä.

Rikosoikeudellisen järjestelmän keinojen käyttäminen tulee nähdä viimesijaisena keinona saavuttaa tavoiteltava päämäärä. Toiminnat tuleekin punnita niin, että valitaan mahdolli-

1 Ks. Koskinen 2001 s. 13

2 Ks. Koskinen 2008 s. 3

3 Ks. Heinonen – Koskinen 1999 s. 72

4 Ks. Heinonen – Koskinen 1999 s. 73

5 Ks. Virolainen – Pölönen 2003 s. 6

5 suuksien mukaan vähemmän haittaa tuottavat toimenpiteet⁶. Tekojen kriminalisointia voi- daan sekä perustella että rajoittaa perus- ja ihmisoikeuksilla, sillä valtiovallan tehtävänä on turvata perusoikeuksien toteutuminen sekä rikoksen uhrin että rikoksesta epäillyn osalta⁷. Perusoikeuksien oikeudellinen velvoittavuus tarkoittaa viranomaistoiminnassa sitä, että valtioelinten ja viranomaisten tulee soveltaa perusoikeuksia sitovina käytännön päätöksen- teossa⁸.

Rikosoikeus kuuluu aineellisen oikeuteen, jossa pyritään ratkaisemaan minkälainen käyt- täytyminen on lainmukaista ja minkälainen käyttäytyminen ei ole. Tekojen kriminalisointi on tarpeen, jotta yhteiskunta voidaan käsittää oikeusvaltiona. Aineellisen oikeuden rinnalle kuuluu muodollinen oikeus, mitä rikosoikeuden puolella toteuttaa prosessioikeus. Proses- sioikeuden tarkoituksena on vastata kysymykseen, millä menetelmillä asia tulee ratkaista⁹.

Oikeusperiaatteet voivat olla koko oikeusjärjestelmää koskevia, mutta usein kuitenkin pe- riaatteet ovat oikeudenalakohtaisia¹⁰. Launialan (2013) mukaan oikeusperiaatteet ovat ylei- siä ja suuntaa-antavia normeja, joihin liittyy arvosidonnaisuus ja harkinnanvaraisuus. Ne ovat lähellä moraalia, mutta eroavat siitä institutionaalisen tukensa vuoksi. Rikosoikeudel- liseen järjestelmään kuuluu yleisesti oikeudenmukaisuus ja laillisuusperiaate.

Oikeudenmukaisuuteen kuuluvat itsestään suhteellisuusperiaate ja yhdenvertaisuusperiaate sekä kohtuullisuus. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tuomitun rangaistuksen tulee olla oikeassa suhteessa rikoksen törkeyteen ja tekijän syyllisyyteen¹¹. Toinen oikeudenmukai- suuden tärkeä tekijä on yhdenvertaisuusperiaate, joka on perus- ja ihmisoikeutena turvattu perustuslain (731/1999) 6 §:ssä. Lähtökohtana on, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Heitä tulisi kohdella samalla tavalla ja samantyyppisistä rikoksista tulisi tuomita samanlaiset rangaistukset.

6 Ks. Heinonen – Koskinen 1999 s. 74

7 Ks. Virolainen – Pölönen 2003 s. 7

8 Ks. Saraviita 2005 s. 140

9 Ks. Virolainen – Pölönen 2003 s. 9

10 Ks. Launiala 2013 s. 28 Launiala tuo väitöskirjassaan esille, että periaatteiden syntyajankohtaa ei voi yksi-

selitteisesti määrittää, vaan ne kehittyvät hitaasti. Ja periaatteet saavat institutionaalisen tukensa suoraan lainsäädännöstä, kuten perusoikeudet.

11 Ks. Heinonen – Koskinen 1999 s. 79

6 Oikeudenmukaisuuteen kuuluu myös kohtuullisuuden vaatimus. Vaikka yhdenvertaisten rangaistuksien antaminen ei ole kaikissa tapauksissa mahdollista, kohtuullisuusvaatimus tarkoittaa sitä, että teon ja tekijän yksilölliset piirteet otetaan huomioon rangaistukseen vaikuttavina tekijöinä¹². Kohtuullisuuden vaatimus koskee rikoksen tekijän ohella myös rikoksen uhria eli asianomistajaa, sillä tämän periaatteen mukaisesti asianomistajarikoksien kohdalla on kohtuullista, että ainoastaan asianomistajan pyynnöstä voidaan rikoksesta nos- taa syyte.

Laillisuusperiaatteen mukaisesti vain sellaisesta teosta saa tuomita henkilön rangaistuk- seen, mikä on tekohetkellä ollut kriminalisoitu (RL [39/1889] )¹³. Rikoslain kohdalla lain- säädännön soveltamisessa on ehdoton taannehtivan lain kielto. Myöhemmin asian käsitte- lyssä ei saa ottaa huomioon sellaista lainsäädäntöä, joka ei ollut vielä voimassa rikoksen tekohetkellä, vaikka kyseinen lainsäädäntö olisi jo mahdollisesti voimassa asian käsittely hetkellä. Tämä takaa sen, ettei henkilöä tuomita sellaisesta teosta, joka ei ollut kriminali- soitu tekohetkellä. Tekojen kriminalisointi tarkoittaa myös sitä, että rikoksesta saa tuomita vain laissa säädettyyn rangaistukseen, mikä on määritelty kunkin rikoksen kriminalisoinnin kohdalla.

Rikosoikeudellisen järjestelmän oikeutusta ja rikosten kriminalisointia on perustelu muun muassa rangaistusteorioiden avulla. Rangaistusteorioiden avulla pyritään etsimään vastaus- ta siihen, miksi jostakin teosta saadaan rangaista ja mihin rangaistusten oikeudenmukai- suus perustuu¹⁴. Rangaistusteorioiden tarkoituksena voidaan pitää neljää pääpiirrettä. En- siksi näillä pyritään kontrolloimaan rikosoikeuden käyttämistä hyväksyttävästi. Toiseksi niillä on oikeuttamisen tarkoitus eli toisin sanoen rangaistusteoriat toimivat rangaistuksen käytön oikeuttajana tilanteessa, jossa käytettävän teorian asettamat edellytykset täyttyvät.

Rangaistusteorioilla pyritään myös systematisoimaan ja ratkaisemaan rikosoikeutta ja ran- gaistuksen käyttöä ohjaavien periaatteiden väliset suhteet ja niiden painotukset. Tämän

12 Ks. Heinonen – Koskinen 1999 s.79

13 Kriminalisoinnilla tarkoitetaan sitä, että tietyn epätoivottavaksi katsotun teon rangaistavaksi säätämistä. Ks.

Boucht – Frände 2008 s. 17 Kriminalisoinneilla pyritään rikoslain avulla vaikuttamaan yksilöiden tekoihin, ja osoittamaan minkälainen käyttäytyminen on moraalisesti oikeaa ja oikeudenmukaisesta.

14 Ks. Nuotio – Majanen 2003 s. 13 ja lisäksi Melander 2010 s. 1. Melanderin mukaan rangaistusteoria muo-

dostaa perustan koko rikosoikeudelliselle järjestelmälle, sen periaatteille ja erilaisille yksityiskohdille. Ks.

Vuorenpää 2007s. 18 Vuorenpää katsoo rangaistuksen merkitsevän valtion taholta suorittamaa tahallista kärsimyksen aiheuttamista henkilölle. Kärsimyksen aiheuttamisen pitää olla perusteltua ja erilaisilla rangais- tusteorioilla perusteellaan näitä.

7 lisäksi näillä on sisällöllinen tarkoitus tietynlaisen materiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttajana¹⁵.

Melanderin (2010) mukaan rangaistusteoriat voidaan jakaa sovitusteorioihin, preventioteo- rioihin ja ekspressiivinen/kommunikatiivinen rangaistusteoria. Sovitusteorioissa rangais- tuksen oikeutus saadaan tehdystä teosta, jolloin huomiota ei kiinnitetä rangaistuksen mui- hin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Sovitusteorioiden sisällä on monenlaisia muotoja, mut- ta puhtain sovitusteoria lähtee ajatuksesta, että oikeudenmukaisuuden vaatimukset edellyt- tävät syyllisen rankaisemista¹⁶. Preventioteoriat puolestaan katsovat tulevaisuuteen ja ne voidaan jakaa yleisestäviin ja erityisestäviin teorioihin. Yleisestävyyden tarkoituksena on rikosoikeudellisen järjestelmän riittävällä ankaruudella estää yksilöiden syyllistyminen rikoksiin¹⁷ ja yleisestävyys liittyy siten ennakollisiin rikollisuuden estämisen keinoihin.

Yleisestävyyden tarkoituksena onkin siten kohdistaa lain vaikutukset muihin kuin rangais- tavaan henkilöön¹⁸. Yleisestävyydessä voidaan erottaa negatiivinen ja positiivinen estä- vyys. Negatiivisella estävyydellä pyritään saamaan pelotevaikutus rangaistusuhilla¹⁹. Posi- tiivisella yleisestävyydellä puolestaan painotetaan rangaistuksien merkitystä lainkuuliai- suuden ylläpitämisessä ja moraalia koossapitävänä tekijänä²⁰. Erityisestävyydessä puoles- taan rikokseen syyllistyneelle henkilölle tuomitaan sopiva rangaistus rikokselta saatuun hyötyyn suhteutettuna, jotta rangaistuksen suorittamisen jälkeen pelko estäisi häntä uudes- taan syyllistymästä rikolliseen tekoon²¹.

Estävyysteorioihin vaikuttaa myös kiinnijäämisriski, jonka vahvuus liittyy paljolti poliisi- voimiin suunnattuihin resursseihin ja poliisin näkyvyyteen kansalaisille. Jos kiinnijäämis- riski on pieni, ei rangaistusten ankaruus vaikuta silloin yhtä voimakkaasti rikollista toimin- taa ehkäisevänä tekijänä kuin silloin, jos kiinnijäämisriski on suuri ja rangaistukset ovat ankaria. Tämän teorian pohjana on, että rikollista tekoa suunnitteleva henkilö ajattelee ja

15 Ks. Melander 2010 s. 13

16 Ks. Melander 2010 s. 14

17 Ks. Heinonen – Koskinen 1999 s. 76

18 Ks. Vuorenpää 2007 s. 21

19 Rangaistusuhalla tarkoitetaan yleisesti syntyvää pelotetta rikoksesta seuraavasta rangaistuksesta, joka on

tarpeeksi moitittava, jotta rikollinen teko ei olisi kannattava.

Ks. Määttä – Pihlajamäki 2003 s. 77. Taloustieteilijöiden näkökulman mukaisesti paras rangaistusteoria olisi relatiivinen (peloteteoria), joissa pyritään erilaisilla kannustimilla ehkäisemään epätoivottavaa käyttäytymis- tä. Peloteteorian mukaisesti rangaistusasteikot eri rikoksista tulee olla erilaiset, jotta rikoksentekijä pidättäy- tyy vakavammista rikoksista kovempien rangaistuksien uhalla.

20 Ks. Nuotio – Majanen 2003 s. 15 ja ks. Jääskeläinen 1997 s. 27

21 Ks. Lahti 1974 s. 241

8 punnitsee rikoksesta koituvia hyötyjä ja haittoja. Hyöty-haitta-punninnan jälkeen henkilö valitsee vaihtoehdoista sen, joka tuottaa eniten hyötyä yksilölle, oli se sitten rikollisen teon suorittaminen tai rikoksesta pidättäytyminen. Tässä haittojen punninnassa kiinnijäämisris- kin tulee olla suuri ja rangaistuksien ankaria suhteessa rikoksesta saatavaan hyötyyn, jotta estävyysteoriat toteutuvat toivotulla tavalla. Samoin edellytetään, että yksilö on tietoinen rikosten kriminalisoinnista ja niistä tuomittavista rangaistuksista.

Kolmantena näkemyksenä nykyään pidetään kommunikatiivisia teorioita, joilla on saman- laisia näkemyksiä yleisestävien teorioiden kanssa. Tämän teorian lähtökohtana on ajatus kansalaisesta rationaalisena moraalisena toimijana, ja näihin toimijoihin voidaan vaikuttaa rikosoikeudellisen järjestelmän keinoin kieltoja ja käskyjä käyttäen. Kansalaisten sääntöjen noudattaminen perustuu niiden ymmärtämiseen, eikä niistä johtuvaan pelotteeseen rangais- tuksesta²². Rationaalisen ihmisen merkitys pohjautuu valituksen perintöön ja ajatukseen ihmisen vapaasta tahdosta ja siihen kuuluvasta moraalisesta vastuusta vapauden rinnalla.

Ihminen nähdään kykeneväisenä rationaalisiin ratkaisuihin oikean ja väärän välillä, ja näin ollen vastaa myös väärän valintansa seuraamuksista²³.

2.2. Toimenpiteistä luopuminen

Toimenpiteistä luopuminen käsitetään laajaksi seuraamusluonteiseksi rikosoikeudelliseksi kokonaisuudeksi, johon kuuluu poliisin rikoksen ilmoittamatta jättäminen, syyttäjän mah- dollisuus tehdä asiassa syyttämättäjättämispäätös ja viimeisimpänä tuomioistuimen mah- dollisuus harkintansa mukaan jättää asiassa tuomio antamatta²⁴. Kaikki nämä käsitteen osa- alueet ilmentävät opportuniteettiperiaatetta, jonka mukaisesti lainkäyttöelimille kuuluu tietynlainen harkintavalta rangaistusvastuun toteuttamisessa²⁵. Toimenpiteistä luopumista kaikessa laajuudessaan on katsottu tarpeelliseksi etenkin vähäisten rikosten osalta, jotta viranomaisten voimavarat ja viranomaistoiminnan resurssit voidaan kohdentaa parhaim- malla mahdollisella tavalla. Toimenpiteistä luopumisen on katsottu myös yksittäistapauk- sissa kohtuullistavan seuraamuksia.

22 Ks. Melander 2010 s. 17

23 Ks. Lappi-Seppälä 2006 s. 13

24 Ks. Lappi-Seppälä 2009 s. 124, Ks. Jääskeläinen 1997 s. 12 – 13 Jääskeläisen mukaan syyttämättä jättä-

mistä voidaan pitää vanhimpana virallisesti säänneltynä toimenpiteestä luopumisen lajina. Muut tekstissä mainitut osa-alueet on tulleet myöhemmin osaksi toimenpiteistä luopumisen käsitettä.

25 Ks. Jääskeläinen 1997 s. 13

9 Toimenpiteistä luopuminen viittaa lailla säädettyyn järjestelyyn, jossa viranomaisille on jätetty mahdollisuus luopua rangaistuksen käytöstä ja koskee siten poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen toimintaa²⁶. Poliisin mahdollisuudet ovat rikoksen ilmoittamatta jättämi- nen, syyttäjän mahdollisuus koskee päätöstä syyttämättä jättämisestä ja tuomioistuimen mahdollisuus on puolestaan päätös jättää rangaistus tuomitsematta. Toimenpiteistä luopu- misen taustalla on varmuus tekijän syyllisyydestä ja tarkoituksena on jättää rangaistus tuomitsematta tekijälle. Syyttäjän kohdalla syytteen nostamatta jättäminen voi koskea sekä prosessuaalista että seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä. Erona näiden välillä on se, että seuraamusluonteisessa syyttämättä jättämispäätöksessä edellytykset syytteen nostami- selle ovat toisin kuin prosessuaalisessa²⁷. Silloin, kun toimenpiteistä luopuminen sisältää rikoksen syyksilukemisen, voidaan sitä pitää rikosvastuun toteutumisen muotona²⁸. Lahti (1974) painottaa väitöskirjassaan, että toimenpiteistä luopumisessa rangaistukseen mää- räämättä jätettävän henkilön syyllisyys tulee olla sekä rangaistavuus- ja tosiseikastokysy- myksen osalta riittävästi selvitetty²⁹.

Toimenpiteistä luopumisen taustaperiaatteina voidaan katsoa olevan voimavarojen tehokas kohdentaminen, tarkoituksenmukaisuus ja muiden keinojen ensisijaisuus, seuraamusten porrastaminen sekä kohtuus³⁰. Voimavarojen kohdentamisen tarkoituksena on saada rikos- oikeuden resurssit parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnetyksi, jolloin vähäiset rikokset jätetään lain nojalla tutkimatta ja voimavarat kohdennetaan vaativien ja törkeiden rikosten tutkintaan. Tarkoituksenmukaisuuden ja muiden keinojen ensisijaisuudella tarkoitus on valita mahdollisista keinoista tapauksen kannalta tarkoituksenmukaisin vaihtoehto, jolloin toimenpiteistä luopumisen pohdinnassa kiinnitetään huomiota etenkin rikoksesta epäiltyyn tekijään ja seuraamuksien vaikutukseen tekijän olosuhteisiin. Tämän vuoksi on kiinnitetty huomiota etenkin nuoriin, alle 18-vuotiaisiin rikoksentekijöihin³¹. Seuraamuksen kohtuul- listamisessa otetaan yksittäistapauksen erityispiirteet huomioon abstraktista oikeusnormia sovellettaessa. Tällöin painotetaan niitä yksittäisen rikostapauksen asianhaaroja, jotka

26 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s. 269 ja Lahti 1974 s. 48 Lahti tuo väitöskirjassaan esille, että toimenpiteistä

luopuminen koskee ainoastaan viranomaisten harjoittamaa ratkaisutoimintaa.

27 Ks. Lappi-Seppälä 2009 s. 126

28 Ks. Jääskeläinen 1997 s. 33 Toimenpiteistä luopuminen sisältää rikoksen syyksilukemisen silloin, kun

ilmoittamatta ja syyttämättä jättämisen yhteydessä epäillylle annetaan huomautus.

29 Ks. Lahti 1974 s. 49 Lahden mukaan tuomitsemattajättämisratkaisulle tunnusomaista on syyllisyyden to-

teaminen.

30 Ks. Lappi-Seppälä 2006 s. 127

31 Ks. Lappi-Seppälä 2009 s. 124 - 125

10 poikkeavat normaalitapauksen piirteistä ja joiden johdosta henkilön katsotaan ansaitsevan tavallista lievempi rangaistus³². Toimenpiteistä luopumista voidaan siten pitää kriminaali- politiikan tavoitteiden toteuttamiskeinona³³.

Seuraamusten porrastamisella tavoitellaan sitä, että ensimmäisenä vaihtoehtona ei olisi rikoksesta määrätty ankarin rangaistusmuoto. Tässäkin on lähtökohtana ollut nuorten rikos- tentekijöiden rangaistusten lieventäminen rangaistuksesta varoitukseen. Kohtuusperusteella on tavoiteltu lainsäädännöstä johtuvia tapauskohtaisia kohtuuttomuuksia rangaistuksen määräämisessä, koska lakia säädettäessä ei ole ollut mahdollisuutta ottaa kaikkia mahdolli- sia tilanteita huomioon. Tällä tavoin toimenpiteistä luopumisella paikataan muuten lain kirjaimellisesta noudattamisesta johtuvia kohtuuttomuuksia asianosaisten suhteen. Eri taus- taperiaatteet näkyvät jokaisen viranomaisen mahdollisuutena toimenpiteistä luopumiseen ja mahdollisuudet porrastetaan sen mukaan, millä tasolla viranomainen on. Poliisin mah- dollisuudet toimenpiteistä luopumiseen ovat vähäisemmät kuin syyttäjän tai tuomioistui- men, eikä näitä harkintavallan rajoitteita voi ylittää³⁴.

Seuraavassa kuvassa käy ilmi, miten usein syyttäjä luopuu toimenpiteistä esitutkintalain 3:10:ää soveltaen. Kuvassa näkyvät vuodet 2013 – 2015. Kuviosta käy ilmi, että sekä asia- ratkaisujen että toimenpideratkaisujen kokonaismäärä on vähentynyt vuosittain. Samalla tavalla syyttäjän tekemien syyttämättäjättämispäätösten määrä on hieman vähentynyt joka vuosi, mutta vastapainona esitutkinnan rajoittamispäätösten määrä on lisääntynyt enem- män³⁵.

Syyttäjän tekemien esitutkinnan rajoittamispäätösten määrä on lisääntynyt eniten ratkai- suissa, joissa on sovellettu ETL 3:10.2 prosessuaalisia perusteita. Tällöin rajoittamispää- töksen perusteina ovat olleet ROL 1 luvun 7 ja 8 §:t.

32 Ks. Lahti 1974 s. 93

33 Ks. Lahti 1974 s. 237 Lahti on tuolloin väitöskirjassaan kirjoittanut kriminaalipolitiikan tavoitteiksi rikolli-

suuden ja sen kontrolloimista aiheutuvien kärsimysten ja muiden kustannusten minimoiminen sekä näiden kustannusten oikeudenmukainen jakaminen. Minimoimistavoitteen mukaisesti on tärkeää verrata eri keinojen etuja ja haittoja toisiinsa sekä suhteessa muiden keinojen etuihin ja haittoihin kunkin keinon käyttökelpoi- suuden selville saamiseksi.

34 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s. 274

35 Ks. Syyttäjälaitoksen toimintakertomus 2015 s. 15

11 Kuva 1. Syyttäjälaitoksen vuosikertomus 2015 s. 11

Alla oleva kuvio havainnollistaa eri syyttäjälaitoksien tekemien rajoittamispäätösten perus- teiden suhteita. Taulukosta on tulkittavissa, että päätösten perusteiden soveltamismäärissä on eroja eri syyttäjälaitoksien kesken. Esimerkiksi Lapin ja Sisä-Suomen syyttäjälaitoksis- sa sovelletaan eniten kustannusperusteisia esitutkinnan rajoittamispäätöksiä, kun taas Itä- Uudenmaan, Salpausselän, Oulun ja Ahvenanmaan syyttäjälaitoksissa soveltamiset ovat jakautuneet tasaisemmin.

12 Kuva 2. Syyttäjälaitoksen vuosikertomus 2015 s. 25

Syyttäjälaitoksen vuosikertomuksesta käy ilmi, että jo 17 prosentissa asiaratkaisuissa syyt- täjä rajoittaa esitutkintaa. Vuosikertomuksessa tämä esitutkinnan rajoittaminen nähdään toisaalta tehokkaana esitutkinnan yhteistyönä poliisin ja syyttäjän välillä, mutta toisaalta kiinnitetään huomiota myös siihen, että mihin suuntaan tällainen kehitys menee ja sovelle- taanko koko maassa samoja perusteita ja onko nämä perusteet tarkastelun kestäviä³⁶.

Poliisin mahdollisuudesta luopua toimenpiteistä säädetään poliisilain (872/2011) 1:9:ssä ja esitutkintalain (805/2011) 3:9:ssä ja 3:10:ssä, joissa toimenpiteistä rajoittamisen perusteina ovat kohtuusperuste sekä vähäisyys. Esitutkinnan rajoittamisesta päättää syyttäjä tutkin- nanjohtajan esityksestä niillä perusteilla, millä syyttäjä jättäisi syytteen nostamatta. Syyttä- jän mahdollisuudesta tehdä päätös syyttämättä jättämisestä säädetään puolestaan ROL (689/1997) 1:7:ssä, jossa toimenpiteistä luopumisen perusteina ovat vähäisyys, kohtuus ja tarkoituksenmukaisuus. Tuomioistuinten mahdollisuudesta luopua toimenpiteistä säädetään RL (39/1889) 3:4:n kolmannessa ja neljännessä momentissa, joissa perusteiksi määritellään vähäisyys, poikkeuksellisuus, kohtuus ja konkurrenssi.

Poliisin mahdollisuuksia toimenpiteistä luopumiseen on kaksi: ilmoittamatta jättäminen ja esitutkinnan rajoittaminen. Molemmissa soveltamisedellytyksissä tulee ottaa huomioon, että toimenpiteitä ei saa rajoittaa asianomistajan tahdon vastaisesti tai heikentää asianomis- tajan korvausvaatimuksien toteutumista. Ilmoittamatta jättäminen tulee kyseeseen ainoas- taan tapauksissa, joissa rikoksentekijä on tiedossa ja itse rikos selvitetty. Ilmoittamatta jät-

36 Ks. Syyttäjälaitoksen vuosikertomus 2015 s. 23

13 tämisellä pyritään siihen, että lievempiä rikoksia ei vietäisi eteenpäin, vaan tiedossa oleval- le rikoksentekijällä voitaisiin näissä tapauksissa antaa huomautus³⁷. Huomautus voi olla suullinen tai kirjallinen ja poliisin tai syyttäjän on mahdollista antaa se niissä tilanteissa, missä on sovellettu ETL 3:9:n mukaisesta esitutkinnan toimittamatta jättämistä tai lopetta- mista poliisin päätöksellä³⁸.

Esitutkinnan rajoittaminen on toinen poliisille annetuista mahdollisuuksista toimenpiteistä luopumiseen. Tässä tapauksessa poliisilla ei ole yksin päätäntävaltaa, vaan päätös esitut- kinnan rajoittamiseen tulee syyttäjältä. Esitutkinnan rajoittamisen yhteydessä tulevat arvi- oitaviksi ja sovellettaviksi syyttämättäjättämispäätöksen edellytykset. Poliisin mahdolli- suuksia toimenpiteistä luopumiseen tarkastellaan lähemmin luvuissa 3 ja 4, joissa käsitel- lään poliisilain ja esitutkintalain säännöksiä toimenpiteistä rajoittamisen suhteen.

2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Rikoslakirikokset Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) 1 520 1 638 1 700 1 750 2 009 1 948 1 783

Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) 2 382 2 711 2 933 4 362 4 554 4 966 5 971 Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) 1 522 2 040 2 305 3 049 2 707 3 443 3 753 Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(ETL 4,4) 1 332 1 763 1 819 2 785 3 722 4 537 5 057

Alkoholirikokset Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) 0 0 7 2 1 4 1

Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) 1 6 3 19 9 6 6

Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) 0 3 1 6 0 1 0

Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(ETL 4,4) 3 3 2 6 8 0 3

Liikennerikkomukset Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) 228 157 304 283 282 255 285

Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) 314 355 364 386 374 418 488

Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) 45 64 58 35 50 55 43

Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(ETL 4,4) 98 128 124 194 177 198 211

Muut rikokset Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) 49 66 56 60 56 54 46

Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) 94 76 74 78 89 88 77

Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL 4,4) 30 24 45 34 47 25 33

Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(ETL 4,4) 27 36 30 39 66 44 62

Rikokset Esitutkintaa ei toimiteta (ETL 4,3) 1 797 1 861 2 067 2 095 2 348 2 261 2 115 Esitutkinta lopetetaan (ETL 4,3) 2 791 3 148 3 374 4 845 5 026 5 478 6 542 Esitutkinta lopetetaan, kust.per.raj (ETL

4,4) 1 597 2 131 2 409 3 124 2 804 3 524 3 829

Esitutkinta lopetetaan, prosess.raj(ETL 4,4) 1 460 1 930 1 975 3 024 3 973 4 779 5 333 Kuva 3 Poliisiammattikorkeakoulu, kuviossa viitataan kumotun esitutkintalain (449/1987) 4 §:n esitutkinnan

rajoittamisesta. Uudessa laissa (805/2011) kyseiset säännökset löytyvät 3 luvun 9 ja 10 §:stä.

37 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s. 276

38 Huomautuksesta säädetään ETL 10:3. HE 222/2010 vp s. 236 mukaisesti huomautuksella halutaan puuttua

alle 18-vuotiaiden tekemiin rikoksiin ja silloin, kun he ovat syyllistyneet vähäisiin rikoksiin. Huomautuksella pyritään saamaan estävää vaikutus silloin, kun itse teosta ei ole annettu muuta rangaistusta, mutta halutaan kuitenkin osoittaa teon olevan rikosoikeudellisesti paheksuttava teko. Tällöin nuorten kohdalla tulisi lainso- veltajan mukaan soveltaa ennen kaikkea suullista huomautusta.

14 Yllä oleva taulukko havainnollistaa sitä, että miten poliisin suorittamat esitutkinnan rajoit- tamispäätökset ETL 4 §:n nojalla ovat kehittyneet viimeisten kuuden vuoden aikana. Huo- mattavin kasvu on tapahtunut rikoslakirikosten tutkinnan rajoittamisessa, joissa kasvua on tullut sekä esitutkinnan lopettamisessa ETL 9 §:n perusteella että tutkinnan rajoittamisessa ETL 10 §:n kustannus- ja prosessiperusteilla.

2.2.1. Vähäisyysperuste

Vähäisyysperusteesta säädetään ROL 1:7,1 ja edellytyksenä sen soveltamiselle on, että kokonaisuudessaan rikoksen haitallisuus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen on pidettävä vähäisenä. Vähäisyyden arvioinnissa jokainen arvioitava teko on suh- teutettava kyseiseen rikoslajiin³⁹. Vähäisyysarvio liittyy siis ennen kaikkea teon ulkoiseen moitittavuuteen, jonka arvioinnissa otetaan huomioon tekotapa ja seuraukset⁴⁰.

Näpistyksien arvioinnissa tekoa on jo itsestään pidetty vähäisenä varkauteen nähden ottaen huomioon anastetun omaisuuden arvo tai muut rikokseen liittyvät seikat (RL [39/1889]

28:3.1). Toimenpiteistä luopumiseen näpistyksen suhteen ei siis riitä rikoksen suhteuttami- nen varkauteen, vaan arvioida pitää rikosta suhteutettuna näpistykseen, jossa huomionar- voista on myös, että yritys on kriminalisoitu (RL [39/1889] 28:3.2). Vähäisyysperusteen voidaan katsoa tarkoittavan vähäisten rikosten lieviä tekomuotoja, mutta tässäkin rajoituk- sena on tekijän säännöllinen syyllistyminen rikoksen lieviin tekomuotoihin⁴¹.

Vähäisyyden arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota rikoksen haitallisuuteen eli sen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, mikä ilmenee osin rikoksesta syntyneistä seuraamuk- sista. Haitallisuuden arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös se vahinko, joka teosta olisi ennalta arvioitaessa mahdollisesti syntynyt⁴². Arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota myös tekijän syyllisyyteen, minkä arvioinnissa kiinnitetään huomiota tahallisuuden ja tuottamuk- sen eriasteisiin, rangaistuksen koventamis- ja lieventämisperusteisiin.

39 Ks. Lappi-Seppälä 2009 s. 126

40 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s. 276

41 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s. 283

42 Ks. HE 79/1989 vp s. 13, viittaus esitykseen löytyy myös Lappi-Seppälä 2000 s. 282

15 Näpistysrikoksen kohdalla toimenpiteistä luopumisen mahdollisuutta arvioitaessa vähäi- syysperusteen mukaan ei anastetun omaisuuden arvo yksistään riitä perusteeksi luopua toimenpiteistä, sillä kokonaisarviointiin pitää ottaa huomioon myös tekijän syyllisyyden arviointiin liittyvät tekijät. Lainsäädännössä ei missään säädetä euromääräisistä rahamää- ristä arvioitaessa varkauden ja näpistyksen välistä eroa tai toimenpiteistä luopumista näpis- tyksessä. Tämän vuoksi, vaikka anastetun omaisuuden vähäinen arvo ei sinällään ole aihe- uttanut asianomistajalleen seuraamuksina suurta vahinkoa, voivat tekoon liittyneet muut tekijät olla aiheuttaneet anastetun omaisuuden arvon lisäksi muuta vahinkoa.

Tekijän syyllisyyden arviointiin vaikuttavat teosta ja tekotavasta ilmenevä tahallisuus, tois- tuva syyllistyminen samanlaisiin rikoksiin ja tekijän ilmeinen piittaamattomuus lain kiel- loista ja käskyistä.

2.2.2. Kohtuusperuste

Kohtuusperusteesta säädetään ROL 1:8,1:ssä ja kohtuusperuste toimenpiteistä luopumisen yhteydessä liittyy rangaistuksen kohtuuttomuuteen tai tarkoituksenmukaisettomuuteen yk- sittäisessä tapauksessa. Sen hyödyntäminen yksittäisessä tapauksessa edellyttää siten, että rikoksentekijä on toiminnallaan lieventänyt tai estänyt rikoksesta aiheutuvia vahinkoja ja edistänyt rikoksen selvittämistä⁴³. Kohtuusperustetta toimenpiteistä luopumisen yhteydessä voi verrata tuomion lieventämisperusteeseen. Se mahdollistaa myös muiden seuraamusten huomioon ottamisen rangaistuksen ohella, jolloin vältytään tilanteelta, että itse rangaistus ja muut rikoksen tekijällä aiheutuvat seuraamukset johtaisivat kohtuuttomaan lopputulok- seen suhteutettuna tehtyyn rikokseen.

Kohtuusperusteen huomioiminen poliisin mahdollisuuksissa toimenpiteistä luopumiseen tulee kyseeseen tilanteissa, joissa esitutkintaa esitetään rajoitettavaksi esitutkinnan johtajan esityksellä. Tehdessään esitutkinnan rajoitusta koskevaa päätöstä tulee syyttäjän ottaa huomioon, millä perusteilla syyttäjä tekisi kyseisessä tapauksessa syyttämättäjättämispää- töksen. Tällöin jo tuossa vaiheessa tulee ottaa huomioon muun muassa kohtuusperuste ja sen mahdollinen sovellettavuus yksittäiseen tapaukseen. Kun harkittavaksi tulevat syyttä-

43 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s. 285

16 mättäjättämispäätöksen soveltamisedellytykset, tulee ottaa huomioon myös ne seikat, jotka rajoittavat näitä.

Pohdittaessa esitutkinnan rajoittamista tulee ottaa huomioon, että päätös ei saa olla vastoin yleistä tai yksityistä etua. Lappi-Seppälän (2000) mukaan yleisen edun arvioinnissa näissä tapauksissa tulee arvioida etenkin järjestelmää kohtaan tunnetun luottamuksen ylläpito.

Tällöin esitutkinnan rajoittamista harkittaessa tulee arvioida myös tapauksen saama yhteis- kunnallinen huomio tai henkilön asema yhteiskunnassa. Yleisen edun vaatimus voi tietyis- sä tapauksissa antaa esimerkkiä siitä, miten vastaavissa tilanteissa tulisi toimia rikosoikeu- dellisesti hyväksyttävällä tavalla. Yksityiseen etuun viitatessa Lappi-Seppälän (2000) mu- kaan tarkoitetaan etenkin asianomistajan tahtoa ja hänen vahingonkorvausvaatimustensa onnistumista. Yksityisen edun katsotaan tarkoittavan siis asianomistajan taloudellisten in- tressien huomioon ottamista toimenpiteistä luopumisen mahdollisuutta pohdittaessa⁴⁴.

Usein rajoittavana tekijänä yleiseen tai yksityiseen etuun lisätään edun tärkeys. Eli toisin sanoen ainoastaan tärkeä yleinen tai yksityinen etu on toimenpiteistä luopumista koskevien säännöksien soveltamisen esteenä. Yleisen ja yksityisen edun määrittelemisen ja olemassa- olon toteamisen lisäksi tulee pohtia, onko etu tarpeeksi tärkeä, jotta muut tekoon ja tekijään liittyvät toimenpiteistä luopumisen puolesta puhuvat tekijät jätettäisiin toissijaisiksi.

Yleinen etu liitetään yleisestävyyden ajatukseen ja moraaliin yhteiskunnassa. Yleisestä- vyyden kannalta on tärkeää annettujen rangaistuksien lisäksi se, että järjestelmä toimii yleisen oikeustajunnan suuntaisesti ja luottamusta sekä herättävällä että ylläpitävällä taval- la⁴⁵. Valtakunnansyyttäjän viraston antaman ohjeistuksen mukaisesti toimenpiteiden rajoit- tamista tai niistä luopumista arvioitaessa tulee edellytysten täyttymisen lisäksi arvioida, vaatiiko yleinen etu esitutkinnan jatkamista, jotta yhteiskunnassa säilyy luottamus rikosoi- keudellista järjestelmää kohtaan. Tämä pitää ottaa huomioon varsinkin tilanteissa, joissa rikosepäily on saanut julkisuutta tai rikosepäily liittyy uuteen ilmiöön.

44 Ks. Jääskeläinen s. 263

45 Ks. Valtakunnansyyttäjän viraston antama ohjeistus 2016 s. 12ja ks. Jääskeläinen 1997 s. 261 Yleisen

edun merkityssisältöinä voidaan pitää voimavarojen kohdentamista, tilan antamista muiden kontrollijärjes- telmien toiminnalle, seuraamusjärjestelmän vaihtoehtojen tarjoamista, kohtuuttomien tai tarkoituksettomien ratkaisujen välttämistä, yleisen oikeustajunnan ja järjestelmän legitiimisyyden ylläpitämistä ja yleisestävyy- den ilmentäminen.

17 Kohtuuttomuutta arvioitaessa tulee ottaa huomioon tekijän henkilökohtaiset olot, tekijällä muut koituvat seuraamukset ja tekijällä mahdollisesti käynnissä olevien sosiaali- ja tervey- denhuollon toimenpiteiden vaarantuminen, jottei syytteen nostaminen ja rangaistuksen määrääminen olisi siten kohtuutonta. Lappi-Seppälän (2000) mukaan tulisi arvioida myös rangaistusta määrätessä se, miten pitkä aika rikoksesta on kulunut ja onko rikoksen van- hentumisaika lähettyvillä. Kohtuusperusteen soveltamista ei ole rajoitettu ainoastaan lie- viin rikoksiin vaan sen mahdollisuutta tulee harkita myös muihin rikoksiin, koska sen so- veltamista ei ole rajoitettu tiettyyn rangaistusmuotoon⁴⁶.

2.2.3. Nuoruusperuste

Nuoruusperusteesta säädetään ROL 1:7,2:ssä ja sitä sovellettaessa alle 18-vuotiasta rikok- sentekijää kohtaan on mahdollista jättää syyte nostamatta, jos rikoksesta ei ole odotettavis- sa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Nuoruus- perusteen olemassaolo perustuu ajatukseen, että nuoret rikoksentekijät syyllistyvät rikok- siin enemmän ymmärtämättömyyttään kuin piittaamattomuuttaan lain kieltoihin ja käskyi- hin⁴⁷. Nuoruusperuste tulisikin Lappi-Seppälän (2000) mukaan ottaa huomioon etenkin silloin, kun rikoksentekijän ikä on lähempänä 15-vuoden rikosoikeudellisen vastuun ikära- jaa kuin täysi-ikäisyyttä.

Nuoruusperuste ei automaattisesti johda toimenpiteistä luopumiseen nuoren rikoksenteki- jän kohdalla, vaan merkityksellistä on arvioida tekoon johtanut tilanne ja rikoksentekijän ymmärrys tekonsa luonteesta. Nuoruusperusteen soveltamista rajoittaa tahallinen ja tarkoi- tuksenmukainen lain kieltojen ja käskyjen rikkominen sekä mahdollinen uusintarikollisuus.

Nuoruusperusteen käyttäminen toimenpiteiden rajoittamisessa ei poissulje viranomaisten velvollisuutta tehdä tapauksesta lastensuojeluilmoitusta. Lastensuojeluilmoituksen tekemi- nen ja lastensuojeluasiakkuuden tutkiminen voi johtaa nuoren kannalta erinäisiin oheisseu- raamuksiin, jolloin rikosoikeudellisen järjestelmän kannalta katsotun ensikertalaisen näkö- kulmasta olisi kohtuutonta joutua kärsimään ymmärtämättömyydestään vielä rikosoikeu- dellisen rangaistuksen muodossa.

46 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s. 291

47Ks. Lappi-Seppälä 2000 s. 284

18 2.2.4. Konkurenssiperuste

Konkurenssiperusteesta säädetään ROL 1:8:ssä ja se tulee sovellettavaksi ainoastaan tapa- uksissa, joissa syyteharkinnassa on samalla kertaa useampi rikoksia tai tekoja. Tällöin syyttäjän on mahdollista arvioida, millainen painoarvo kaikilla rikoksilla on mahdollisesti määrättävään rikokseen⁴⁸. Jos syyteharkinnassa oleva rikos ei vaikuttaisi merkittävällä ta- valla kokonaisrangaistukseen, on syyttäjän mahdollista tehdä tässä vaiheessa syyttämättä- jättämispäätös. Konkurenssiperusteen soveltaminen on kuitenkin aina tapauskohtaista. Sen soveltaminen voi useamman rikoksen kyseessä ollessa tulla harkittavaksi vähäisiin rikok- siin, joissa rangaistuslaji on lievempi kuin muiden syyteharkinnassa olevien rikosten. Kon- kurenssiperusteen soveltamista rajoittaa tärkeä yleinen tai yksityinen etu, jonka vuoksi syyteharkinnassa olevasta rikoksesta ei voida tehdä syyttämättä jättämispäätöstä. Tämän perusteen soveltaminen tarkoittaa poikkeamista yksittäisen rikoksen moitittavuutta vastaa- vasta rangaistuksesta⁴⁹.

Konkurenssiperusteen huomioiminen esitutkinnan rajoittamista koskevassa päätöksen teos- sa on viimeisimpiä perusteita. Toisaalta se voi tulla kyseeseen tilanteissa, joissa rikoksesta epäillyllä on useampia ja vakavampia rikoksia syyteharkinnassa ja uusi rikos on sekä sel- västi lievempi että eri rangaistusasteikolla.

2.2.5. Kustannusperuste

Kustannusperusteesta säädetään ROL 8 §:ssä sekä ETL 3:10,2:ssa. ROL 8 §:n mukaisesti syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta, jos asian käsittelyn jatkamisesta aiheutuvat kustan- nukset olisivat selvässä epäsuhteessa asian laatuun ja siitä mahdollisesti odotettavissa ole- vaan seuraamukseen.

ETL 3:10,2:n soveltaminen on mahdollista ainoastaan tilanteissa, missä esitutkinta on aloi- tettu⁵⁰. Säännöksen mukaisesti tutkinnanjohtaja voi esittää syyttäjälle esitutkinnan lopetta- mista kustannuksiin vedoten. Perusteen soveltaminen edellyttää, että tutkinnan jatkamises-

48 Ks. Lappi-Seppälä 2000 s. 293

49 Ks. Jääskeläinen 1997 s. 143 Konkurenssiperusteen soveltamisen voidaan nähdä loukkaavan vähiten jär-

jestelmän yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta, kun tarkoituksena on voimavarojen säästäminen ja prosessitaloudelliset syyt. Konkurenssiperusteen käytön rajoittaminen yleisellä tai yksityisellä edulla käsittää yleisen oikeustajunnan ja toisaalta asianomistajan intressien huomioon ottamisen.

50 Ks. Helminen – Fredman – Kanerva – Tolvanen – Viitanen 2014 s. 340

19 ta johtuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa tutkittavana olevan asian laatuun tai siitä mahdollisesti odotettavaan seuraamukseen. Sen lisäksi olisi suoritettujen esitutkinta- toimenpiteiden perusteella varsin todennäköistä, että syyttäjä tulisi jättämään syytteen nos- tamatta muulla kuin 1 momentissa mainitulla perusteella. Perusteen pitäisi siis olla jokin muu kuin edellä mainitut vähäisyys-, nuoruus-, kohtuus- tai konkurenssiperuste. Näiden lisäksi esitutkinnan lopettaminen kustannusperusteella edellyttää, että yleinen tai yksityi- nen etu ei vaadi tutkinnan jatkamista.

Syyttäjän mahdollisuuksista jättää syyte nostamatta säädetään ROL:n 1 luvun 6 a §:ssä, jonka mukaisesti syyte tulee jättää nostamatta, jos syytteen nostamiselle 6 §:ssä säädetyt edellytykset eivät täyty, hän jättää syytteen nostamatta 6 §:n 2 momentin nojalla, asian- omistaja ei ole tehnyt syyttämispyyntöä tai muu 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu syytteen nostamiselle säädetty erityinen edellytys ei täyty ja asian laatu vaatii erillisen päätöksen tekemistä. Syytteen nostamiselle vaaditut edellytykset ovat ROL:n 1 luvun 6 §:ssä. Nämä edellytykset ovat: syyttäjä katsoo, että epäilty rikos on laissa säädetty rangaistavaksi, sen syyteoikeus ei ole vanhentunut ja on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyl- lisyyden tueksi. Muut ROL:n 1:2,2:n erityiset edellytykset viittaavat siihen, jos muissa laissa säädetään erikseen syytteen nostamiselle vaadittavista seikoista. Jättäessään syytteen nostamatta ROL 1:6 a §: nojalla syyttäjä tekee päätöksen prosessuaalisesta syyttämättä jättämisestä ja silloin, kun syyttäjä soveltaa ROL:n 1 luvun 7 ja 8 §:ä, tekee hän seuraa- musluonteisen syyttämättä jättämispäätöksen.

Kustannusperusteen takana on lainsäätäjän ajatus kohdentaa yhteiskunnan voimavarojen käyttämistä järkevästi ja kustannustehokkaasti. Vähäiset rikokset ovat kustannusperusteen soveltamiskohteita, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että tällaiset rikokset jätettäisiin suo- raan tutkimatta⁵¹. Arvioitaessa vaadittavaa epäsuhtaa tulee kiinnittää huomiota epäillyn rikoksen rikosnimikkeeseen ja siihen, onko kysymyksessä oleva rikos jotenkin erityisen työläs selvitettävä muihin samannimisiin rikoksiin verrattuna⁵².

Perusteen soveltaminen edellyttää siten asian laadun, siitä mahdollisesti odotettavan seu- raamuksen ja tutkintakustannusten suhteen määrittämistä, ja tämä harkinta on tehtävä ko- konaisarviointia käyttäen. Tämä vaatii sitä, että tutkinnanjohtaja pystyy ilmaisemaan syyt-

51 Ks. HE 222/2010 vp s. 187

52 Ks. HE 222/2010 vp s. 187