Pyhän kokeminen Metsän teologiassa ekoteologi Pauliina Kainulaisen mukaan

(1)

Pyhän kokeminen Metsän teologiassa ekoteologi Pauliina Kainulaisen mukaan

Itä-Suomen yliopisto Teologian osasto Systemaattinen teologia Pro gradu-tutkielma Soile Koistinen 2021

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tiedekunta Osasto – School

Teologian osasto Tekijä – Author

Koistinen Soile Työn nimi – Title

Pyhän kokeminen metsän teologiassa ekoteologi Pauliina Kainulaisen mukaan

Pääaine – Main subject Työn laji - Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Systemaattinen teologia Kandidaatintutkielma Pro gradu -tutkielma Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma

11.3.2021 54

x

Tiivistelmä – Abstract

Tutkimuksen aiheena on ekoteologi tri Pauliina Kainulaisen teologinen näkemys, josta hän käyttää nimeä metsän teologia. Tutkimuskohteena metsän teologia on erityisen kiinnostava sen

kontekstuaalisen lähtökohdan ja sitä kautta suomalaisen ekoteologian muodostumisen kannalta.

Tutkimuskysymykseni pyrkii selvittämään, mitä on pyhyyden kokeminen metsän teologiassa Pauliina Kainulaisen mukaan. Tutkimuksen kohteena olleessa lähdemateriaalissa tri Kainulainen nostaa esille käsitteitä, kuten syntytieto, mielenmaisema ja mielenkolonisaatio. Nämä käsitteet ovat keskeisessä asemassa tutkielmassani, kun pyrin selvittämään pyhyyden kokemista suomalaisessa metsän teologiassa. Edellä mainittu lähdemateriaali koostui Pauliina Kainulaisen teoksista Missä sielu lepää, Metsän teologia ja Suuren järven syvä hengitys. Tutkimusmetodina käytin systemaattista analyysiä.

Tutkimuksessa selvisi syntytiedon ja pyhyyden kokemisen selkeä yhteys toisiinsa sekä se, kuinka globalisaatio ja mielenkolonisaatio ovat vaikuttaneet suomalaisten kykyyn olla yhteydessä syntytietoonsa. Pauliina Kainulaisen viisausteologiset näkemykset antavat myös mahdollisuuden käsittää syntytieto paljon laajemmassa mittakaavassa kuin vain suomalaisessa kontekstissa.

Tutkimuksen esittämään kysymykseen: Mitä on pyhyyden kokeminen metsän teologiassa? Ilmeni, että syntytiedon kautta muodostuva pyhyyden kokeminen on metsän teologiassa perusta, jolla se yhdistyy kristilliseen kontekstiin. Ilmeni myös, että metsän teologiassa pyhyyden kokeminen on hyvin vahvasti yhteydessä luontoon sekä luomakuntaan ja metsän teologia pitää tärkeänä näiden pyhäksi

tunnustamista. Näiden tutkimukseni tulosten perusteella näkisin metsän teologialla olevan paljon annettavaa, kun rakennetaan suomalaiseen kokemuksellisuuteen perustuvaa kristillisyyttä, joka ei, suomalaisten syntytiedon vuoksi, voi käsittää luomakuntaa muuksi kuin pyhäksi.

Avainsanat – Keywords

ekoteologia, metsän teologia, kontekstuaalinen teologia, syntytieto, pyhän kokeminen

(3)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tiedekunta Osasto – School

Teologian osasto Tekijä – Author

Koistinen Soile Työn nimi – Title

Experiencing the saint in forest theology according to Pauliina Kainulainen

Pääaine – Main subject Työn laji - Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Systemaattinen teologia Kandidaatintutkielma Pro gradu -tutkielma Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma

11.3.2021 54

x

Tiivistelmä – Abstract

The subject of the research is ecotheologi Dr. Pauliina Kainulainen's Theological Trend, which she uses the name forest theology. As a research topic, forest theology is particularly interesting from the point of view of its contextual starting point and thus the formation of Finnish ecotheology. My research question seeks to find out what it is to experience holiness in forest theology, according to Pauliina Kainulainen. In the source material that was the subject of the research, Dr. Kainulainen highlights concepts such as birth knowledge, mental landscape and mental colonization. These concepts play a central role in my research when I try to find out the experience of holiness in Finnish forest theology.

The above-mentioned source material consisted of Pauliina Kainulainen's works: Where the Soul Restes, The Theology of the Forest and the Deep Breath of the Great Lake. As a research method, I used systematic analysis. The study revealed a clear link between birth knowledge and the experience of holiness, and how globalization and mind colonization have affected Finns' ability to communicate their birth knowledge. Pauliina Kainulainen's wisdom theological views also provided an opportunity to comprehend birth knowledge on a much larger scale than just in the Finnish context. The research question “experiencing holiness in forest theology” revealed that experiencing holiness through birth knowledge is the foundation in forest theology by which it connects to the Christian context. It also turned out that in forest theology, experiencing holiness is very strongly connected to nature as well as creation, and considers it important to recognize them as sacred. Due to these conclusions of my research, I would see that forest theology has a lot to offer when building a Christianity based on Finnish experientialism which, due to the birth knowledge of Finns, cannot comprehend creation other than as sacred.

Avainsanat – Keywords

ecotheology, forest theology, contextual theology, sin knowledge, experiencing the sacred

(4)

Sisällysluettelo

1

.

Johdanto………..1

1.1 Tutkielman aihe ja tutkimuskysymys ... 3

1.2 Tutkimuksen metodi, lähteet ja kirjallisuus ... 3

1.3 Tutkielman rakenne ... 4

1.4 Aiempaa tutkimusta ... 4

1.5 Ekoteologian taustoja ja käsitteitä ... 5

1.6 Kolmas kulttuuri ……….6

2. Suomalais-ugrilainen viisausperinne pyhyyden kokemisen taustalla……….8

2.1 Suomalaisten luontosuhde ... 10

2.2 Kontekstuaalinen teologia ... 12

2.3 Muinaissuomalaisten käsitys maailmasta ... 14

2.4 Pyhän kokemisen suhde kristinuskoon ... 15

3. Syntytiedon merkitys pyhyyden kokemisessa ... 18

3.1 Syntytiedon ja veden yhteys ..……….. 18

3.2 Syntytiedon aikakäsitys ... 24

3.3 Syntytiedon merkitys pyhyyden kokemiselle ... 26

4. Mielen kolonisaation vaikutukset pyhyyden kokemiseen ... 29

4.1 Kristinuskon tulo Suomeen ... 31

4.2 Globalisaation vaikutus suomalaisten luontosuhteeseen ... 33

4.3 Modernisaation vaikutus suomalaisten luontosuhteeseen ... 35

(5)

5. Pyhyyden kokeminen ... 38

5.1 Pyhät paikat ... 39

5.2 Mystiikan teologia ... 40

6. Loppukatsaus……….48

6.1 Päätulokset……….48

6.2 Pohdinta……….………..50

Lähteet ja kirjallisuus………..52

Lähteet ………..52

Sähköiset lähteet ………53

(6)

1

1. Johdanto

Ihmispopulaation räjähdysmäinen kasvu on johtanut luonnonvarojen liikakäyttöön, ilmastomuutokseen sekä alati kasvavaan kuluttamiseen. WWF:n julkaiseman arvion mukaan ihmiskunnan on muutettava tapaansa toimia, tai me vaarannamme koko maapallon elinkelpoisuuden sekä itsellemme että myös muille lajeille. 1900-luvun alussa maapallon ihmispopulaatio oli noin 1,7 miljardia ihmistä, kun se nyt 120 vuotta myöhemmin on noin 7,7 miljardia. Maailman ylikulutuspäivä on viime vuodet pysytellyt elokuun alussa, mutta Suomessa vuonna 2019 laskennallinen ylikulutuspäivä oli jo 5. huhtikuuta.¹ Tällä kulutustasolla Suomessa voisi kestävän kehityksen periaatteen mukaan elää noin 1,7 miljoonaa ihmistä.

Yhä kasvava tarve hakata metsiä viljelys- ja laidunmaiksi on johtanut tilanteeseen, jossa niitä uhkaa ennennäkemätön hävitys. WWF arvio on, että joka toinen sekunti metsiä tuhoutuu noin jalkapallokentän suuruisen alan verran.² Jäätiköt sulavat kiihtyvään tahtiin, ja meret täyttyvät muovista. Jos ihmiskunta ei tee täyskäännöstä arvomaailmassaan ja asenteissaan eli joko vähennä merkittävästi populaationsa määrää niin, että se on kestävällä pohjalla suhteessa kulutukseen tai vähennä suuresti fossiilisten polttoaineiden, eläinperäisten elintarvikkeiden ja vaatteiden käyttöä sekä yleisesti vähennä radikaalisti kulutus- ja tuotantotottumuksiaan vaan jatkamme nykyistä materialistista elämäntapaamme, varsinkin kehittyneissä teollisuusmaissa, tulemme tuhoamaan pysyvästi suurimman osan maapallon biodiversiteetistä ja siten järkytämme Telluksen ekologista tasapainoa mikä johtaa tuntemiemme elämänmuotojen häviämiseen sekä elinolojen merkittävään kaventumiseen maapallolla.

Uskonnon roolia osasyyllisenä ilmastonmuutokseen ei voida vähätellä. Monet uskonnolliset suuntaukset, kuten katolinen kirkko, kieltävät ehkäisyn ja abortin, myöskään erityisesti karismaattisissa liikkeissä esiintyvät menestysteologiset käsitykset eivät tue kulutuksen vähentämiseen tähtäävää ideologiaa³. Juutalais-kristillisen tradition katsotaan luoneen pohjan

1 https://wwf.fi/uhat/ylikulutus/

2 https://wwf.fi/uhat/metsakato/

3 https://fi.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia

(7)

2

ajatukselle ihmisen ja luomakunnan hierarkkisesta rakentumisesta. Näin se on vahvistanut ihmisen ajatusta itsestään luomakunnan herrana ja sen alistajana.⁴

Nykypäivänä huoli ympäristön tilasta on saanut monet kirkkokunnat arvioimaan vanhaa, hierarkkista asetelmaa uudestaan tai ehkä ensimmäisen kerran. Tähän asti ihmisen herruus on ollut kristillisessä maailmankuvassa ehkä enemmänkin lähtökohta kuin varsinaisen ajattelun tulos. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on julkaissut oman ilmasto-ohjelmansa, joka pyrkii muun muassa hiilineutraaliin kirkkoon ja jossa todetaan: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko sitoutuu kansalliseen ja kansainväliseen työhön ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tavoitellen lämpenemisen rajoittamista 1,5 asteeseen esiteollisesta ajasta. Kirkon energia- ja ilmastostrategia hyväksyttiin 26.2.2019”.⁵

On havaittavissa, että ainakin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä on alettu ajattelemaan ihmisen roolin luomakunnassa olevan sen suojelijana ja varjelijana ennemmin kuin sen herrana. Varsinkin nopeasti kasvanut ekoteologinen suuntaus tulkitsee ihmisen olevan enemmänkin tilanhoitajan roolissa maapallolla kuin sen herrana. Jotkut suuntaukset, kuten ekospiritualistit, kokevat tilanhoitaja-asetelmankin liian hierarkkiseksi ja ihmistä yli luonnon nostavaksi.⁶ Yleisesti ottaen uskonnot ovat olleet kautta aikojen yksi suurimmista vaikuttajista kulttuureihin ja niiden kautta myös tällä hetkellä vallalla oleviin asenteisiin luontoa ja koko luomakuntaa kohtaan. Miten kristillisen uskon ja varsinkin luterilaisuuden opit voisi nähdä ekoteologisessa valossa, ja kuinka luonto ja sen suojeleminen sopivat meidän evankelis- luterilaisen kirkkomme oppeihin?

Luin Pauliina Kainulaisen teoksia ja hänen näkemyksiään suomalaisuudesta, kristinuskosta ja pyhyyden kokemisesta. Pauliina Kainulainen, ekoteologi, kohtuusliikkeen aktiivi, pappi ja teologian tohtori, avaa mielenkiintoisen maailman suomalais-ugrilaiseen maailmankatsomukseen ja pyhyyden kokemiseen luonnon kautta. Panenteistinen maailmankatsomus ja siten koko luomakunnan pitäminen pyhänä on Pauliina Kainulaisen

4 https://teologia.fi/2009/09/paakirjoitus-kristinusko-ja-ymparistoongelmat/. Tekstin kirjoittajaksi annetaan Heikki Pesonen 2009

5 https://evl.fi/plus/yhteiskunta-ja-kirkko/kestava-kehitys/hiilineutraali-kirkko

6 https://teologia.fi/2009/09/paakirjoitus-kristinusko-ja-ymparistoongelmat/

(8)

3

teoksissa useasti esiin tuleva ajatus. Millaista tämä metsän teologia Kainulaisen mukaan on ja miksi luonto on pyhää? Voisiko luterilainen kirkkomme metsän teologian myötä löytää jonkin tärkeän osan itsestään ja profiloitua merkittäväksi vaikuttajaksi ilmastomuutoksen torjumisessa?

Mitä on mielen kolonisaatio, josta suomalaiset Kainulaisen mukaan kärsivät? Onko syntytieto avain luonnon pyhäksi kokemiseen? Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää Pauliina Kainulaisen näkemyksiä edellä mainittuihin kysymyksiin sekä selvittää metsän teologian käsitystä pyhästä.

1.1 Tutkielman aihe ja tutkimuskysymys

Tämän tutkimuksen aiheena on selvittää Pauliina Kainulaisen näkemys siitä mitä on pyhän kokeminen metsän teologiassa. Tutkimuskysymyksen kannalta on tarpeellista selvittää ensin Pauliina Kainulaisen metsän teologia käsitettä, jotta voidaan tarkastella pyhyyden kokemista kyseisessä kontekstissa. Tutkimustehtävänä on näin ollen selvittää mitä on pyhän kokeminen Pauliina Kainulaisen ”metsän teologiassa” sekä mitä pyhän kokeminen tarkoittaa ja miten pyhän kokeminen ilmenee Kainulaisen mukaan.

1.2 Tutkimuksen metodi, lähteet ja kirjallisuus

Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi ja siinä käytettävät tekstianalyyttiset menetelmät: käsitteiden, väitteiden, argumenttien ja edellytysten analyysi. Erityisesti tarkastelussa on Pauliina Kainulaisen argumentointi ja näkökulmat sekä niiden pohjalla olevat ajatusmallit, joista pyhyyden kokeminen metsän teologiassa rakentuu. Tämän löytämiseksi on tarpeen referoida soveltuvin osin lähdemateriaalia.

Ensisijaisina lähteinä käytän Pauliina Kainulaisen teoksia Missä sielu lepää, Metsän teologia ja Suuren järven syvä hengitys sekä muuta Pauliina Kainulaisen tuotantoa ja artikkeleita niiltä osin kuin ne liittyvät tämän tutkielman aiheeseen.

(9)

4

1.3 Tutkielman rakenne

Koska suomalais-ugrilainen viisausperinne on tärkeässä asemassa Kainulaisen metsän teologiassa, on aluksi tarpeellista selvittää, miten Kainulainen ymmärtää ja käyttää käsitettä metsän teologiassa. Luvun alaluvuissa syvennän aihetta tarkastelemalla suomalaisten luontosuhdetta sekä perehtymällä kontekstuaalisen teologian käsitteeseen. Luvussa tarkastelen myös muinaissuomalaisten käsitystä maailmasta ja kuinka se vaikuttaa metsän teologiassa sekä pyhän kokemisen suhdetta kristinuskoon nykypäivänä. Tämän jälkeen tarkastelen Pauliina Kainulaisen näkemystä syntytiedosta: miten hän sen määrittelee ja minkälaisia taustoja ja perusteluja hän ajattelussaan syntytiedosta esittää, millainen on syntytiedon aikakäsitys sekä merkitys pyhyyden kokemisessa. Luvussa neljä tutkin Kainulaisen käsitystä mielenkolonisaatiosta ja sen vaikutusta pyhän kokemiseen sekä kristinuskon tulon merkitystä mielenkolonisaatioon.

Luvussa tarkastelen myös globalisaation ja modernisaation vaikutusta suomalaisten luontosuhteeseen ja sen muuttumiseen. Luvussa viisi käsittelen Kainulaisen käsitystä pyhän kokemisesta erilaisten paikkojen sekä mystiikan teologian kautta.

1.4 Aiempaa tutkimusta

Pyhää, pyhyyttä ja sen kokemista on tutkittu monilla tieteenaloilla, kuten yhteiskuntatieteissä, uskontotieteessä ja teologiassa. Tutkimusta on tehty monista eri näkökulmista ja lähtökohdista.

Yksi tärkeimmistä pyhän käsitettä systemaattisteologisesti tutkineista uskontotietelijöistä oli saksalainen Rudolf Otto kirjassaan Das Heilige⁷. Hän näkee pyhän olevan nimenomaan uskonnollinen kokemus, jota voidaan yrittää tulkita ja kuvailla, mutta joka ei vastaa mitään muuta kokemusta ja josta ei pysty puhumaan rationaalisin käsittein⁸. Lukuisat uusimmat tutkimukset liittävät pyhän kokemisen vahvasti kontekstiaalisuuteen⁹. Tuoreissa tutkimuksissa on pyhyyden kokemista tutkittu erilaisista lähtökohdista käsin. Osassa tutkimuksia on keskitytty pyhyyden

7 Otto 1917

8 https://www-tandfonline-com.ezproxy.uef.fi:2443/doi/pdf/10.1080/1474225X.2017.1308913?needAccess=true

9 Lynch 2014; Knott 2005; Stausberg 2017

(10)

5

kokemiseen elämässä ylipäätään, kun taas toiset ovat painottuneet elämän eri osa-alueiden, kuten luonnon, työn, perheen, avioliiton ja seksuaalisuuden tarkasteluun tai esimerkiksi periaatteiden, kuten oikeudenmukaisuuden kokemiseen pyhänä.¹⁰

Tutkimukset osoittavat, että pyhyyden kokeminen ei rajoitu vain uskonnolliseen kontekstiin, vaan pyhää voivat kokea myös ateistit, kuten korostetaan teoksessa ”Pyhyyden ytimessä.

Tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta”¹¹. Uskontopsykologian kontekstiin sijoittuva tutkimus selvittää, mitä suomalaiset pitävät pyhänä ja mitä se heille tarkoittaa.

Pauliina Kainulaisen näkemyksistä pyhyyden kokemisesta ei ole tehty tutkimusta ennen tätä tutkielmaa. Myöskään Kainulaisen metsän teologiaa koskevaa tutkimusmateriaalia en ole löytänyt. Tutkimuksen avulla pyrin selvittämään Pauliina Kainulaisen näkökulmia pyhyyden kokemisesta kontekstuaalisessa metsän teologiassa.

1.5 Ekoteologian taustoja ja käsitteitä

Ekoteologia on yksi teologian osa alue, joka tutkii kristinuskon suhdetta luontoon ja ympäristöön koko luomakunnan hyvinvoinnin näkökulmasta. Vaikka nykyaikainen ekoteologia kehittyi jo 1960-luvulla, kun ymmärrys ihmisten tekojen vaikutuksesta ympäristöön levisi laajempaan tietoisuuteen, on se tänä päivänä yksi voimakkaimmin kasvavista teologisista suuntauksista modernin teologian saralla. Ekoteologia pyrkii selvittämään erityisesti Jumalan suhdetta luomakuntaansa ja luotuihin sekä luotujen suhdetta luomakuntaan ja sitä kautta myös Jumalaan.¹²

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan ekoteologia kyseenalaistaa perinteisen ihmiskeskeisen Raamatun tulkinnan sekä varsinkin länsimaissa voimakkaasti vallalla olevan ajatuksen ihmisestä jonkinlaisena luonnon hallitsijana. Monien ekologiaan suuntautuneiden

10 Lynch 2014, 23

11 Pessi, Pitkänen, Westinen & Grönlund 2018, 4

12 https://fi.wikipedia.org/wiki/Ekoteologia

(11)

6

teologien näkemys on, että Raamattu ja sen perinteen uudelleen tulkinta ei yksin riitä vaan ihmiskunnan täytyy muuttaa elämäntapojaan konkreettisesti ja nähdä maailma kokonaisuutena, joka on riippuvainen kaikista osistaan, jotka sen vuoksi ovat myös tasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden. Martti Luther sanoo: ”luonto on osa Jumalan yleistä ilmoitusta ja Jumala on läsnä koko luomakunnassa ja puhuu ihmisille sen kautta”.¹³ Lutherin näkemykset eivät juuri eroa ekoteologiassa vallalla olevasta jumalakäsityksestä, jota kutsutaan panenteismiksi mikä tarkoittaa, että Jumala on kaikki tai Jumala on kaikessa, mutta Jumala on myös enemmän kuin vain meidän ymmärtämämme maailmankaikkeus. Panenteistinen jumalakäsitys ei ole sama kuin panteismi, joka käsittää Jumalan olevan sama kuin luonto ja luomakunta eikä Jumalan lisäksi olevan muuta todellisuutta. Panenteistisen käsityksen kautta luomakunta voidaan nähdä osana Jumalaa ja olevan siksi kokonaisuutena ja kaikkinensa Pyhä.¹⁴

1.6 Kolmas kulttuuri

Ennen kuin käsitettä kolmas kulttuuri voidaan ymmärtää, on lähdettävä liikkeelle tutummasta ilmaisusta eli kahdesta kulttuurista. Kahden kulttuurin käsitettä on käytetty kuvaamaan humanististen ja luonnontieteiden kahta toisillaan täysin erilaista tapaa käsitellä todellisuutta.

Vuonna 1959 fyysikko ja kirjailija Charles P. Snow julkaisi teoksen The Two Cultures and the Scientific Revolution (suom. Kaksi kulttuuria), jossa hän käsitteli perinteisen älymystön ja tieteentekijöiden välistä kuilua Iso-Britanniassa¹⁵. Juuri tätä kuilua vähentämään, luonnontieteiden ja humanismin välillä, on otettu käyttöön käsite kolmas kulttuuri.

Suomalaisessa kontekstissa Fyysikko Kari Enqvist katsoo, että kolmas kulttuuri nousee luonnontieteellisestä tiedosta ja ajattelusta¹⁶. Keisala (2012) on taas kiteyttänyt tutkimuksessaan, että kolmannen kulttuurin rakentamista edesauttavat muun muassa tietoinen,

13 https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Ekoteologia

14 https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/maailma-tuhoutuu-mita-ajattelee-kristitt-1#6184cedd

15 Snow 1959

16 https://journal.fi/tt/article/view/66426/26850

(12)

7

jatkuva pyrkimys oppia muiden erilaisia näkemyksistä, jotta kulttuurien välinen vuorovaikutus kehittyy ja työyhteisön jäsenten kyvyt etsiä yhdessä uusia ratkaisuja vahvistuvat¹⁷.

Kainulainen käyttää käsitettä kolmas kulttuuri ja toivoo sen tekevän mahdolliseksi luonnontieteiden ja humanististen tieteiden vuoropuhelun ja jopa yhdistymisen, jonka myötä ihmiskunta voisi löytää tien kohti kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä maailmasta.¹⁸ Kainulainen itse haluaa käyttää käsitettä kolmas kulttuuri kuvaamaan aikaa, jolloin rajat humanistien ja luonnontieteilijöiden välillä horjuvat. Tällöin holistinen todellisuuskäsitys saa tilaa, jolloin ymmärretään, että kokonaisuuteen kuuluu myös tuonpuoleinen ulottuvuus. Holistinen todellisuuskäsitys johtaa myös ymmärrykseen, ettei kaikkea voi selittää matematiikan ja fysiikan keinoin.¹⁹

17 Keisala 2012, 195–198

18 Kainulainen 2010, 120

(13)

8

2. Suomalais-ugrilainen viisausperinne pyhyyden kokemisen taustalla

Jotta voisimme ymmärtää, mitä Kainulaisen tarkoittaa suomalais-ugrilaisella viisausperinteellä on syytä ensin tarkastella viisauskäsitettä ja sitä, mitä se Kainulaiselle tarkoittaa. Teoksessaan Missä sielu lepää hän kuvaa viisautta tietämiseksi, joka asettaa eettisiä kysymyksiä, kuten Ketä tämä tieto palvelee? Miksi tätä asiaa kannattaa tutkia ja mihin saakka? Viisaus on kokonaisuuksien hahmottamista ja merkityksien palauttamista. Samalla viisauskäsite pitää sisällään myös kyvyn hitauteen ja takaisin palaamiseen, ja näiden ominaisuuksiensa myötä viisauden tuoma ymmärrys liittää ihmisen pyhyyden kokemiseen. Kainulainen näkeekin, että länsimaisen kulttuurin pyrkimys mahdollisimman suureen tehokkuuteen ja nopeuteen on yksi suurimmista syistä viisauden arvostuksen vähenemiseen ja syrjäytymiseen.²⁰

Se, että viisauden arvostus ja sen ymmärtäminen on nyky-yhteiskunnassa vähäistä, ei kuitenkaan poista sitä, että viisautta tarvitaan. Viisaus, joka yhdistää modernin ajattelun ja kokonaisuuksia hahmottavan eettisen mystiikan voi auttaa ihmiskuntaa rakentamaan parempaa maailmaa.

Kainulaisen mielestä viisauden, erityisesti kolmannen kulttuurin viisauden avulla voisimme saada ratkaistua modernin ajan ongelmia, joihin sen omat keinot eivät Kainulaisen näkemyksen mukaan, pysty²¹.

Myös viisausteologialla on vahvat perinteet, jotka ovat menettäneet arvostuksensa. Kirkkoisä Augustinus jaotteli teologian viisaudeksi ja järkiperäiseksi ”varmaksi tiedoksi”. Augustinukselle viisaus oli arvokkainta, koska se yhdisti ihmisen rakkauden tiedolla Jumalaan. Ja vaikka Kainulainen tiedostaa Augustinuksen teologisten näkemysten ottaneen vahvoja vaikutteita platonistisesta filosofiasta, hän uskoo, että tällaista Augustinuksen käyttämää jaottelua voisi hyödyntää nykyäänkin, kun haluamme ymmärtää, mikä on teologian olemus ja tehtävä 2000- luvulla. Viisausperinne ei ole teologiassa yksin Augustinuksen käsitysten varassa, vaan myös Raamatussa niin Vanhassa kuin Uudessa testamentissa viisautta pidetään arvokkaana

21 Kainulainen 2010, 102–103

(14)

9

ominaisuutena, ja myös Jeesus on kuvattu viisausperinteen kautta. Viisausteologisessa mielessä on tärkeää huomioida myös se, kuinka Raamattu kuvaa Jumalan personoituneeksi viisaudeksi.²² Suomalais-ugrilainen on sanapari, jota olemme tottuneet käyttämään, kun hahmotamme Suomen kielen alkuperää. Kainulainen jättää kuitenkin parivaljakosta mieluusti suomalais-sanan pois, koska haluaa korostaa itäistä eli ugrilaista sielumme kerrostumaa, jonka hän mieltää myös sielumme syvimmäksi kerrostumaksi. Samalla hän haluaa luoda tasa-arvoisen suhteen suomalaisten ja muiden ugrilaisten heimojen välille.

Suomalais-ugrilaista tai ugrilaista filosofiaa Kainulainen kuvaa suomen kielen kautta. Sana maailma, maa + ilma, kuvaa hyvin sitä, kuinka ugrilainen viisausperinne selittää havaittua ilmiötä mielellään kahdeksi puoliskoksi ja rinnastaa ne toisiinsa. Kainulaisen mukaan suomen kielessä on säilynyt hengissä jotain, mistä saa käsityksen siitä, kuinka suomalaiset ovat kokeneet paikkansa maailmassa. Ugrilaissukuinen kielemme pyrkii luonnostaan ilmaisemaan asioita rinnasteisesti, ei alisteisesti. Maailma-sanan lisäksi tästä hyvä esimerkki on puoli-sanat kuten puoliso ja jalkapuoli.

Kokonaisuutta ei ole ilman toista puolta. Puoliskoista rakentuva kokonaisuus ilmaisee kielemme holistista ja synteettistä (hahmollista) kaipuuta kokonaisuuksiin, joihin kielemme pyrkii suuntautumaan. Asioiden keskinäiset suhteet ovat tärkeitä. Ugrilaisille kielille onkin tyypillistä korostaa suhteiden vaikutusta toisiinsa. Suomalaisille on tavallista nähdä asioiden välisiä moninaisiakin yhteyksiä ja käsittää asioita sekä-että-yhteyksinä sen sijaan, että korostaisi joko- tai -käsitystä, koska asioilla on monesti kääntöpuolensa.²³

Onomatopoetiikka eli äännemaalailu on myös hyvin tyypillistä ugrilaisille kielille. Suomen kielessä tällaisia kuulo- ja näköaistimuksia ilmaisevia sanoja on runsaasti, kuten risahtaa, kahahtaa, pulputtaa, vingahtaa, vilkkua, pongahtaa - listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kainulainen pohtiikin, voisiko tällainen kieli kasvattaa käyttäjäänsä tunnustelevampaan todellisuussuhteeseen, kuten suomen kielessä käytetty omatunto-sana voisi osoittaa. Sana omatunto voidaan ymmärtää

23 Kainulainen 2013, 81–82

(15)

10

viittaavan henkilökohtaiseen kokemiseen. Valehtelu on vastoin omia tuntoja, vastoin omaatuntoa.²⁴

Suomalais-ugrilaisen viisausperinteen Kainulainen tiivistääkin olevan kokonaisuuksien hahmottamista²⁵. Maailma on kokonaisuus, jossa kaikki ovat yhteydessä ja vaikuttavat toisiinsa.

Tällainen maailmankuva johtaa arvostavaan ja kunnioittavaan suhtautumiseen ympäröivää maailmaa kohtaan, sen pyhäksi tunnistamiseen. Ihmisen paikka pienenä osana kaikkeutta on suomalais-ugrilaisessa viisausperinteessä itsestäänselvyys. Nykypäivänä länsimaissa vallalla oleva mekaaninen maailmakäsitys, joka antaa ihmiselle rajattoman oikeuden käyttää luomakuntaa omaksi hyödykseen yli muiden elollisten, oli muinaisille suomalaisille hyvin vieras.²⁶ Esi-isämme ja -äitimme ovat eläneet yksinkertaista elämää, jossa kohtuus on ollut itsestäänselvyys²⁷. Tuossa elämässä perimmäisen viisauden tietäminen on ymmärretty tien kulkemiseksi, kuten suomen kielen sana tieto hyvin osoittaa²⁸.

2.1 Suomalaisten luontosuhde

Olemme geeniperimältämme suomalais-ugrilaisten metsäuskovaisten jälkeläisiä, ja Pauliina Kainulainen onkin sitä mieltä, että luontosuhde on ugrilaisuuden sisimmässä ja että suomalaisten olisi syytä ottaa tosissaan omien kulttuurijuurtensa ugrilaiset, luontoa kunnioittavat rippeet, jotka ovat vielä jäljellä²⁹. Metsä on edustanut suomalaisille tuonpuoleisuutta sekä ollut tärkeä elannon lähde, mutta myös mielen maiseman jäsentäjä. Metsä on ollut suomalaisille turvapaikka, vaikkakin sen vaarallisuus on hyvin tiedostettu. Vanhat runot kertovat, kuinka metsälle on purettu sydäntä, kuinka sinne on menty parantumaan ja uudistumaan. Suomalaiset ovat

26 Pihkala (2014) pohtii metsän teologia kirja-arviossa: ”Vaikuttaa selvältä, että niin muinaisella ugrilaisuudella kuin monilla muillakin alkuperäiskansojen kulttuureilla on olennaista viisautta tarjottavana nykyisille teollistuneille kulttuureille, jossa sekä ihmiset että luonto voivat liian pahoin, kuten Kainulainen huomioi. Erityisen haastava kysymys on kuitenkin se, miksi ihmisten, sekä alkuperäiskansojen että muiden, on niin vaikea olla ryhtymättä tuhoisiin elämäntapoihin, jos niiden houkuttavat puolet ovat tarjolla”.

(16)

11

kiinnittäneet osan identiteetistään metsään, mutta modernisoituneessa Suomessa metsäläisyydestä on tullut haukkumasana.³⁰

Nykypäivänä maalaisuus mielletään ei-trendikkääksi ja kaupunkilaisuutta ihannoidaan. Myös käsite ”juntti” liitetään maalla asuviin ihmisiin ja nimenomaan negatiivisessa mielessä. Toisaalta, ilmastomuutoksen myötä, on näkyvissä suuntaus, jossa ihmiset haluavat muuttaa maalle elämään mahdollisimman luonnonmukaista ja yksinkertaista elämää. Tosin tällaisen elämän muutoksen toteuttajia saatetaan helposti leimata ”vihervassareiksi” tai ”viherpiiperöisiksi”.

Nykypäivänä voidaan kuitenkin ajatella, että käsite ”junttius” liitetään useimmiten karkeisiin käytöstapoihin kuin suoraan maalla asuviin ihmisiin. Tosin aika vahvassa elää ajatus, että maalla asuvien ihmisten käytöstavat ovat useimmiten sivistymättömämpiä kuin kaupunkilaisten.

Suomalaisuudessa on jo kauan ihailtu länsimaista ja ”paremmista piireistä” tulleita tapoja, joita myös sivistykseksi kutsutaan. Suomalaiset tuntuvat häpeävän metsäläisiä juuriaan ja siksi väheksyvät niitä itse. Tällainen häpeän maaperä on ollut otollista kasvualustaa mielenkolonisaatiolle sekä luontaisen pyhyyden tajun katoamiselle.

Suomalaiset mieltävät monesti itsensä luontoa rakastavaksi kansaksi. Tuhansien järvien, soiden ja runsaiden metsien maassa on aina saanut marjastaa, kalastaa ja kuljeskella varsin vapaasti jokamiehenoikeuksilla. Kainulaisen käsitys onkin, että suomalaisessa todellisuuskäsityksessä luontosuhde on aina ollut keskeisellä sijalla. Hän ilmaisee myös huolensa siitä, kuinka viime- aikaiset kehityssuunnat ovat työntäneet luontoyhteyden syrjemmälle, ja tästä suomalaiselle mielenlaadulle elintärkeästä luontosuhteesta vieroittuminen on Kainulaisen mukaan yksi mahdollinen syy muun muassa suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaisuuteen. Kainulainen kehottaakin suomalaisia palaamaan lohdun lähteille luontoon ja palauttamaan suomalaisille muinoin tärkeän luontosuhteen taas sille kuuluvalle paikalleen.³¹

Vaikka elämme modernissa, länsimaisessa yhteiskunnassa, on suomalaisille silti luonto yhä tärkeä, vaikka suhde siihen onkin muuttunut. Suomen luonnonvarakeskus tutkii säännöllisesti suomalaisten liikuntatottumuksia luonnossa. LUKEn mukaan 96% suomalaisista on harrastanut

(17)

12

ulkoilua jonkin verran vuoden aikana. Suomalainen ulkoilee keskimäärin 2–3 kertaa viikossa, ja syyksi tähän ilmoitetaan, liikkumisen tarpeen lisäksi, halu kokea luonnon läheisyyttä ja rentoutua luonnossa.³²

2.2 Kontekstuaalinen teologia

Kaikki maailmassa olevat uskonnot ovat jossain määrin kontekstuaalisia eli kulttuurisidonnaisia.

Ihminen on aina jonkin tai joidenkin kulttuurien kasvattama, ja sen myötä myös hänen toteuttamansa tavat uskoa ovat kontekstuaalisia. Jopa Raamatun kirjoitukset ovat kontekstuaalisia ja heijastavat sen ajan sekä kulttuurin tapoja ja uskomuksia. Kontekstuaalinen teologia ei aina ole sidoksissa pelkästään kulttuuriin vaan myös aatevirtauksiin, kuten feministinen teologia tai poliittinen teologia. Kontekstuaalinen teologia pyrkii tuomaan kristinuskoa ja sen erilaista tulkintaa kuuluville ja jossain määrin muuttamaan uskonnon vanhoja, erilaisiin konteksteihin liittyviä patriarkaalisia käsityksiä. Kontekstuaalinen teologia on kristinuskon monimuotoisuutta lisäävä evolutiivinen voima, joka antaa erilaisille ihmisryhmille mahdollisuuden kokea kristinuskon omakseen, mutta samalla hajauttaa kirkkoa moninaisemmaksi ja pirstaleisemmaksi. Kun syntyy kontekstuaalisuutta missä tahansa yhteydessä, vaikuttavat lopputulokseen aina kulttuuri, eletty aikakausi, yhteiskunnallinen tilanne sekä yksilön kokemuksellisuus.

Kainulaisen kontekstuaalinen metsän teologia on hänen mukaansa paitsi viisausteologiaa, myös transformaatioon tähtäävää teologiaa vapautuksen teologian hengessä, joka käyttää metodeinaan myös kontemplaatiota ja askeesia. Metsän teologia on tietoinen apofaattisesta lähtökohdastaan, vaikka Kainulainen pitääkin tärkeänä käyttää myös sanoja, jotta hengellisyyden voima voi olla muuttamassa maailmaa oikeudenmukaiseksi.³³

Kristinuskon tulo Suomeen on Kainulaisen mukaan tuonut tullessaan tajun siitä, että luomakunta on paikka, missä kohdata Jumala, mutta samalla myös tuhonnut kansanperimäämme kuuluvaa

32 https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/virkistyskaytto/)

(18)

13

ekologista viisautta, jota olisi kannattanut arvostaa.³⁴ Kainulainen itse pyrkii luomaan kontekstuaalista teologiaa, joka pohjautuisi suomalaisten omaan kulttuuriin sen sijaan, että on suurelta osin muualta tuotua. Metsän teologia pyrkii ottamaan huomioon suomalaisten kulttuuriperinnön sekä nyky-yhteiskunnan alati vaihtuvat ja muuttuvat tilanteet.³⁵ Hän kutsuu tällaista teologiaa metsän teologiaksi, joka on käsitteenä laajempi kuin ekologinen teologia.

Siihen sisältyvät ekologiset lähtökohdat, ja se pyrkii ammentamaan sekä muinaisesta että nykyisestä suomalaisuudesta kontekstuaalista teologiaa, joka välittää elämää antavaa Jumala- yhteyttä.³⁶ Kainulainen pitää metsän teologiaa ennen kaikkea teologisena korjausliikkeenä, joka pyrkii nostamaan esiin suomalaista luterilaisuutta ja siihen kuuluvaa viisausteologiaa, joka Kainulaisen mielestä on nykypäivänä päässyt vakavasti kaventumaan jopa niin paljon, että se on muuttunut monille vieraaksi. Metsän teologia pyrkii palauttamaan luterilaisuutta, jota kannattelee kristillinen traditio, mutta joka samalla rohkeasti kontekstoi traditiotaan suomalaiseen mielenmaisemaan. Metsän teologian peruskysymykset nousevat ekologisesta huolesta ja kristillisen tradition muutosvoiman vapauttamisesta.³⁷

Kainulainen kuvaa metsän teologian pyrkivän avaamaan väylää suomalais-ugrilaiselle viisausteologialle³⁸. Kainulainen näkee viisausteologian edustavan ennen kaikkea kirkon viisaus- (sapientia) ulottuvuutta, joka nojaa enemmän mystiikkaan kuin kirkon rationaaliseen (scientia) perinteeseen, jota kannattelee enemmän järkiperäinen analyysi. Viisausteologiaa Kainulainen kuvailee koko ihmistä puhuttelevaksi ja runomittaiseksi ajatteluksi, joka lähestyy pyhimpiä mysteereitä niitä kunnioittaen ja ymmärtää niiden saavuttamattomuuden. Viisausteologia eli mystiikan teologia on aina ollut vahvasti läsnä itäisessä traditiossa, mutta on elänyt myös lännen luostariperinteessä.³⁹

Kainulaisen näkemyksen mukaan suomalaisessa luterilaisuudessa on jo pitkään ollut vallalla järkiperäinen (scientia) teologia, mutta hän näkee, että vaikuttava ja parantava teologia tarvitsee

(19)

14

sekä järkiperäistä että viisauslähtöistä ajattelua. Jo varhaisessa kirkossa ymmärrettiin nämä kaksi erottamattomaksi kokonaisuudeksi.⁴⁰ Kainulainen katsoo, että viisausteologia ei pelkästään mahdollista ehjää teologista kokonaisuutta vaan luo myös pohjan luomakunnan pyhäksi tunnustamiselle sekä kokemiselle.

2.3 Muinaissuomalaisten käsitys maailmasta

Kainulainen kuvailee, kuinka taiga ja sen metsät ovat olleet asukkailleen keskeinen tietoisen ja tiedostamattoman tajunnan jäsentäjä. Metsä on ollut tärkeä tiedon lähde ja merkityksien antaja todellisuuden ymmärtämiseksi. Käsitteellä ”vanha mielenmaisema” Kainulainen viittaa nimenomaan esi-isien ja -äitien tapaan hahmottaa maailmaa. Hän mieltää, että käsite ”vanha mielenmaisema” on verrattavissa uskonto-sanan merkitykseen, kun tarkastelemme sanan käyttöä ja merkitystä muissa kulttuureissa. Kainulainen näkee, että suomen kielessä sana uskonto ja sen käyttökonteksti ovat vahvasti sidoksissa niin kutsuttuihin kirjauskontoihin, kuten kristinuskoon. Tällöin uskonto-sanan laajempi ymmärtäminen käy mahdottomaksi.⁴¹

Suomalaisilla, jotka elivät pyyntikulttuurissa, oli hyvin eläinkeskeinen maailmankuva, joka sisälsi ajatuksen, että ihmiset polveutuivat heimon erityisesti kunnioittaman eläimen alkuemosta.

Eläimiä kunnioitettiin ja palvottiin niin, että ne löysivät paikkansa myös tähtikuvioista, joissa ne vieläkin täyttävät taivaankannen ja muistuttavat meitä esi-isiemme ajoista. Pohjoisella havumetsävyöhykkeellä erityisen tärkeä oli aurinkohirvimyytti, jossa alkuhirvi kiiti tulisena hahmona taivaankannen yli.⁴²

Kunnioitettu hirvi sai myöhemmin seurakseen karhun, josta tulikin tärkeä uskomusmaailman hahmo. Sen, ettei karhuja juuri ole löydetty kalliomaalauksista, uskotaan johtuneen pelosta, että piirros houkuttelee itse eläimen paikalle. Arktisten kansojen taruissa karhua usein pidetään

(20)

15

ihmisen esivanhempana. Kainulainen kirjoittaakin, että eläinkeskeisessä maailmankuvassa ihmisten ja eläinten välinen ero on ollut paljon häilyvämpi kuin se on modernissa maailmassa.⁴³ Kirjassaan Metsän teologia Kainulainen kuvaa omaa kontemplaatiotaan Astuvansalmen jopa seitsemän tuhannen vuodenkierron vanhojen kalliomaalauksien luona ⁴⁴. Ymmärrän Kainulaisen kontemplaation olevan eräänlaista hiljentymistä vanhan tiedon sekä pyhyyden äärelle ja maalauksien kokemuksellista ymmärtämistä sen kautta. Olisi jokseenkin turhaa kirjottaa esivanhempien vanhasta mielenmaisemasta, jos sen kohtaaminen jäisi vain teoreettiselle tasolle.

Kainulaisen kokemuksellinen kohtaaminen kalliomaalauksien kanssa esittää meille, kuinka ihminen voi oman syntytietonsa kautta kokea yhteyden esiaikaisiin ihmisiin ja heidän maailmaansa ja mahdollisesti jopa omaan mielensä maisemaan. Vaikka kalliomaalauksien tekijöistä ei tiedetäkään juuri mitään, Kainulainen pitää mahdollisena heidän olleen saamelaisten esivanhempia. Varsinaissuomalaisten kantavanhempien saapuessa säilyi todellisuuskäsitys edelleen luontoa sielullistavana. Ihmiset ajattelivat luontopaikoilla olevan haltijoita ja henkiä.

Luontoon liitettiin myös jumaluuksia, kuten Tapio, metsän henkilöitymä. Valitettavasti vasta kristinuskon myötä suomalaiset oppivat kirjoittamaan, ja siksi suomalaisten vanhasta mielenmaisemasta on hyvin vähän kirjoitettua tekstiä.⁴⁵

2.4 Pyhän kokemisen suhde kristinuskoon

Kristinuskon varhaisimmissa vaiheissa suhde luontoon oli erilainen kuin nykyään. Kainulainen kuvaa, että Luojan töiden ylistys luonnossa oli tärkeä osa todellisuuskäsitystä. Luonto ymmärrettiin pyhänä kokonaisuutena, johon kuuluivat niin elolliset kuin elottomat osat valtavana, täydellisenä kokonaisuutena. Pelastuskäsitys sisälsi myös luomakunnan kosmisen ulottuvuuden. Tähän ajatteluun toi kuitenkin muutoksen reformaatio.⁴⁶

(21)

16

Reformaatio eli uskonpuhdistus sai alkunsa 1500-luvulla Länsi-Euroopasta alkaneesta liikkeestä, jonka alullepanijana yleisesti pidetään Martti Lutheria. Hänen katolista kirkkoa kohtaan esittämänsä arvostelu sai alulle liikkeen, jonka tuloksena syntyivät protestanttiset kirkot.

Kainulainen näkee, että reformaatio sekä 1700-luvun valistuksen aatteet vähensivät ihmisten paikan tajua entisestään. Reformaattorit pitivät pyhiinvaelluksia turhina, jopa vahingollisina, koska vaellusten tuottamat ansiot nähtiin ongelmallisina hengellisessä mielessä. Valistuksen agenda puolestaan oli pyrkiä eroon paikan ja maan pitämisestä pyhänä.⁴⁷

Kuinka vanha suomalainen mielenmaisema ja perinteet sopivat yhteen kristillisen perinteen kanssa? Vaikka historiallisesti nämä kaksi kulttuuria ovatkin olleet törmäyskurssilla, Kainulainen näkee, että kohtaaminen on mahdollista, kun kristillistä traditiota lähestytään kokonaisvaltaisen todellisuuskäsityksen lähtökohdista. Varhaiskirkon tärkeillä teologeilla oli kosminen käsitys pelastuksesta, ja tällainen kokonaisvaltainen ajattelutapa on elänyt kristillisessä mystiikan perinteessä aina nykypäivään asti. Kosminen pelastuskäsitys pitää sisällään kaiken luodun, minkä tiedämme olevan olemassa; tällöin pelastus ei siis koske vain ihmiskuntaa vaan koko universumia. Jotta kokonaisvaltainen todellisuuskäsitys toteutuisi kristinuskossa, tulisi kristinusko ymmärtää ruumismyönteisenä. Tällainen kristinuskon ymmärtäminen tarvitsee toteutuakseen inkarnaation eli Jumalan ihmiseksi tulemisen hengen tajuamista. Kainulaisen mukaan se tarkoittaisi irtaantumista juutalais-kristillisestä, patriarkaalisesta perinteestä, joka ei tee oikeutta Jeesuksen sanomalle. Myöskään hierarkkiset ja kahtiajakautuneet uskontulkinnat eivät Kainulaisen mielestä sovi yhteen kokonaisvaltaisen todellisuuskäsityksen kanssa.⁴⁸

Kun tavoitteena on yhdistää vanhaa suomalaisten viisausperinnettä kristilliseen kontekstiin, on tärkeää huomioida myös kristillisen uskon perinteet. Kristillisyyden pyhät sakramentit ja ihmisten yhteen kokoontuminen niitä kokemaan sekä kuulemaan Raamatun ikiaikaista, koeteltua viisautta, joka välittää pyhän kosketusta, Jumalan ilmoitusta, armoa. Raamatussa esiintyvä elämän puu, joka antaa kansoille terveyden, on yhteinen symboli monille kansoille ja samalla yhdistävä tekijä suomalaisen mielenmaiseman ja Raamatun kuvaston välillä.⁴⁹

(22)

17

Teoksessaan Suuren järven syvä hengitys Kainulainen avaa näkökulmaansa kristilliseen traditioon käyttäen muun muassa ilmaisua ”hengittävä lukutapa”, jolla ymmärrän hänen tarkoittavan, että pyhiä kirjoituksia ei tulisi eikä ole tarkoitus tulkita kirjaimellisesti vaan mysteerin kautta. Jeesus opetti niin luonnon keskellä kuin synagogissa ja kunnioitti perinnettä sekä rituaaleja, mutta halusi ihmisten ymmärtävän niitä syvällisemmin. Kainulainen näkee, että nykyään uskontulkintoja uhkaa pinnallisuus ja ulkokohtaistaminen.⁵⁰ Hän sanoo Jeesuksen opetuksen painopisteiden evankeliumeissa olevan Jumalan valtakunta ja metanoia eli mielenmuutos. Metanoia suomennetaan yleensä parannukseksi tai mielenmuutokseksi, mutta kreikankielistä sanaa tarkasteltaessa se sisältää sanat noia, joka tarkoittaa mieltä, ja meta, joka viittaa johonkin suurempaan tai tavanomaisen tuolle puolen menevää. Viisauden näkökulmasta voidaan siis ajatella, että metanoia on Jeesuksen kutsu ihmisen sisäiseen muutokseen. Viisausperinteen näkökulmasta Jumalan valtakunta on sisäinen tietoisuudentila, uudenlainen, muuttunut mieli, joka toimii ykseydellisenä kokonaisuutena, jossa ihmisen mieli laajenee ymmärtämään suurempaa yhteyttä, kokonaisuutta. Kainulainen kirjoittaa laajemmasta minästä, jolla mystikot ja rukouksien opettajat viittaavat syvimpään olemukseen ihmisessä. Tällainen ykseyden löytänyt mieli on sisäisen vapauden ja ilon peruskallio eli ihminen omaa positiivisen elämän asenteen, joka kestää myös elämän tuomen vaikeuksien edessä.⁵¹

Kainulainen sanoo, että tällainen viisausnäkökulma mielenmuutoksesta ja Jumalan valtakunnasta ei sulje pois muita tulkinnan tasoja vaan edustaa niistä yhtä, jossa valtakunta on armoa ja lahjaa ja ihminen on täysin vastaanottajan osassa. Jotta voisi ottaa vastaan, on ihmisen kyettävä olemaan kuin tyhjä astia, joka ottaa vastaan täyttymisen eli metanoian. Ensimmäinen askel kohti metanoiaa on siis tyhjentyminen. Tällainen ihmisen tyhjentyminen on mielessä ja ajatuksissa, teoissa ja elämässä tilan sekä ajan luomista pyhälle. Jos elämä on täynnä tekemistä ja pää täynnä ajatuksia, on astia täynnä, jolloin uudelleen täyttymisen eli metanoian on mahdotonta päästä tapahtumaan. Tyhjentymisen ja uudelleen täyttymisen kautta tämä uusi aines, joka täyttää

”astian”, mahdollistaa ihmiselle metanoian eli mielenmuutoksen.⁵²

50 Kainulainen 2019, 217–218

51 Kainulainen 2019, 220–221

(23)

18

3. Syntytiedon merkitys pyhyyden kokemisessa

Syntytiedon olemusta ja merkitystä Kainulainen käsittelee muun muassa teoksissaan Metsän teologia ja Suuren järven syvä hengitys. Syntytieto käsitettä koskien kehotti Kainulainen minua tutustumaan Tere Vadenin kirjoituksiin, joiden ymmärsin vaikuttaneen myös hänen käsitykseensä siitä, mitä syntytieto on. Teoksessa Energia ja kokemus Vaden kertoo, kuinka suomalaisessa kansanrunoudessa syntytietoa kutsutaan synnyiksi. Syntyjen tunteminen tarkoittaa Vadenin mielestä länsimaiselle ihmiselle turhaa ja mahdotonta kokemusta siitä, miten olisi elettävä, jotta elintapa muuttuvana kokonaisuutena alati muuttuvassa luonnossa olisi mahdollista. Samalla lailla kuin ei-teknologisissa kokemuksen ja erehdyksen kautta muotoutuneissa esineissä ei ole eroa kauneuden ja käytännön toimivuuden välillä, syntytieto ei tee eroa tiedon ja toiminnan välillä. Vadenin näkemys on, että syntytieto muodostuu omaan tahtiinsa samalla, kun elämän ei-inhimilliset voimat toimivat myös omaan tahtiinsa. Tämän seurauksena voi syntytieto olla myös epäonnistunutta, vääräaikaista ja tarpeettomaksi koettua.

3.1 Syntytiedon ja veden yhteys

Syntytiedon tunteminen ei itsessään ole onnistuneen elämän tae vaan syntytiedon tuntemisesta huolimatta ihminen voi, omiin tavoitteisiinsa nähden, myös epäonnistua. Syntytieto on tiedon laji, joka voi puuttua, mutta sen olemassaolo tekee mahdolliseksi elämänkokonaisuuden muuttamisen merkityksettömästä merkitykselliseen suuntaan. syntytiedon avulla ihminen voi siis löytää uutta merkitystä elämäänsä. Syntytiedon tunteminen poistaa väärinkäsityksiä ja väärintekemistä, jotka etäännyttävät elämisen ehtoja irti itse elämäntavasta. Vadenin mukaan syntytieto vähentää vallitsevien arvojen ja käsitysten kieltämistä takaamatta kuitenkaan yksilön tai yhteiskunnan menestymistä. Hänen mukaansa syntytiedolla tai millään muullakaan tiedolla ei ole välttämättä yhteyttä onnistumiseen, vaan ennen kaikkea syntytieto välittää ihmiselle sekä henkistä että aineellista tietoa muuttumisesta ja rajojen hahmottamisesta. Vaden tähdentää,

(24)

19

että alueellisten kulttuurien eli elintapojen ja -keinojen kohdalla dialektiset eli yksilölliset muutokset määrästä laaduksi ja aineesta hengeksi ovat erityisen tärkeitä syntytiedon osia.

Vadenin ja Kainulaisen näkemyksissä syntytietokäsitteestä on yhtäläisyyksiä, mutta myös eroavaisuuksia, jotka suurelta osin syntyvät siitä, että Kainulainen lähestyy syntytietoa kristillisestä kontekstista käsin, osin mystiikan ja runouden keinoin, mikä eroaa selkeästi Vadenin tavasta käsitellä asiaa. Tällainen lähestymistapa jättää Kainulaisen lukijalle tulkinnallisen, oman totuuden mahdollisuuden aiheesta. Seuraavassa Kainulaisen runo ”Veden pyhyys” jossa hän tuo esille käsitystään syntytiedosta.

Veden pyhyys

Katselen järven selkää, rakastetun selkää.

Hyväilen sitä katseellani, se hyväilee silmiäni sinisellään

ja korviani viimeisten jäiden lähtöhelinällä.

Kainulainen kuvaa ensimmäisessä säkeessä järveä rakastetukseen ja sitä, kuinka hän kokee vastavuoroista hellyyttä järven äärellä. Kumpikin antaa toiselle itsestään ja kunnioittaa toista.

Runon puhuja kohtaa järven tasa-arvoisesti ja arvostavasti kuin toisen ihmisen.

Kun kesäaurinko lämmittää veden,

(25)

20 hyväilee vesi koko olemustani, ihoani ja sieluani.

Vesi kantaa syntytietoa.

Kohdun alkuvedessä olen saanut muotoni, se on suuri ihme.

Toisessa säkeessä puhuja kuvailee, kuinka kesällä korkealle nouseva aurinko on lämmittänyt järven vedet. Järven ja auringon yhteys toisiinsa on saanut veden lämpenemään niin, että järvi pystyy koskettamaan puhujan kehoa lempeästi, mutta järven sylissä olemisessa on myös jotain paljon enemmän. Vesi, syntytiedon kantajana, koskettaa myös hänen sieluaan. Kainulainen kokee kaiken veden olevan syntytiedon kautta tiedollisessa yhteydessä niin, että jopa kohdun vesi, ihmisen alkuvesi, on tämän ikiaikaisen tiedon kantaja ja samalla elämän antaja, elämän ihmeen mahdollistaja.

Raamatun syntytieto kantaa muistumaa suuresta alkuvedestä ja Jumalan luovasta Hengestä joka lekutteli veden yllä.

Kolmannessa säkeessä voi ymmärtää viittauksen evoluutioteorian ajatukseen kaiken elämän syntymisestä vedessä. Säkeessä Kainulainen kuvailee myös vanhan testamentin eli juutalaisten syntytiedon kertomusta maailman synnystä, jossa Jumalan hengen kerrotaan liikkuneen vetten päällä ennen maan luomista. Nämä kaksi hyvin erilaisiksi ymmärrettyä ajatusta siitä, miten maailma syntyi, eivät ehkä kuitenkaan ole niin erilaisia. Evoluutioteoria uskoo vahvasti elämän syntyyn vedessä ja samoin uskoo myös Vanha testamentti. Kainulaisen toive mystiikan tunnustamisesta voisi luoda mahdollisuuden ymmärtää vanhoja tarinoita syvemmin mystiikan kautta. Tällainen syvempi ymmärtäminen saattaisi mahdollistaa uudenlaisen pyhyyden

(26)

21

kokemisen ja tunnistamisen sekä auttaa vanhan syntytiedon ja tieteellisen maailmankatsomuksen yhteen sovittamisessa.

Vanhan kansan syntytieto muistaa myös suuren veden ja sotkan munan.

Kun edellinen säe kosketti juutalaisten syntytietoa, neljännessä säkeessä Kainulainen nostaa esiin suomalaisten Kalevalassa olevan ajatuksen maailman synnystä ja siitä, kuinka Kalevalassakin puhutaan suuresta vedestä ja Ilmattaresta, joka uiskenteli siinä. Yhtäläisyyksiä juutalaisten ja suomalaisten syntytiedossa maailman luomisesta siis on. Eikä pidä jättää myöskään huomioimatta Kainulaisen mainitsemaa sotkan munaa. Kalevalassa sotka munii seitsemän munaa, kun vanhassa testamentissa maailma luotiin seitsemässä päivässä. On mahdollista, että Kainulainen haluaakin tuoda esiin nimenomaan syntytietojen ja tieteellisen maailman yhteneväisyyksiä niin, että kokonaisuus on enemmän yhdistävä kuin erottava.

Minun ruumiini on vettä ja tähtipölyä.

Siksikö yhteys veteen ruokkii salattua sisintäni, veden ääni rauhoittaa mielen tyrskyt.

Viidennen säkeen alussa Kainulainen nostaa heti ilmoille kaksi tieteellistä faktaa ihmisen koostumuksesta. Kaikki elävä maailmassa on saanut materiansa tähtipölystä ja elämänsä vedessä. Näin voimme ajatella Kainulaisen viittaavan kaiken veden kantaman syntytiedon olevan myös osa ihmisen tietoisuutta, vaikkakin niin syvällä ja piilossa olevaa, ettei sen tiedostaminen

(27)

22

onnistu ilman kokemuksellista ja kokonaisvaltaista maailmankuvaa. Veden mystinen pyhyys rauhoittaa, ja ikiaikainen tieto sekä yhteys siihen rauhoittaa ihmisen levotonta mieltä.

Rantaviiva jossa vesi ja maa suutelevat on pyhä raja.

Kauneus on Jumalasta.

Kuudennessa säkeessä Kainulaisen ajatus veden ja maan rajasta pyhänä on mielenkiintoinen.

Vaikka Raamatussa onkin ajatus, että vesi oli olemassa ennen maata, on kuitenkin tosiasia, että maa kannattelee vettä, eli tähtipöly ja siitä syntynyt materia on vanhempaa ainesta kuin vesi.

Näin ollen syntytieto sisältyy kaikkeen materiaan. Vesi on kuitenkin kaiken elämän synnyttäjä, alkulähde, ja ehkä juuri tämän ajatuksen kautta pääsemme kiinni maan ja veden rajan pyhyyteen.

Siinä rajassa, missä elämän synnyttäjä vesi kohtaa kaiken syntytiedon kantajan eli maan, tähtipölyn, yhdistyy rajapinta, jossa on kaikki tieto maailmankaikkeudesta sen ensi hetkestä alkaen.

Veden kosketuksella Jumala puhdistaa, synnyttää uuteen elämään.

Tällä sinisellä pallolla

olemme kuin Luojan kohdussa.

(28)

23 Mitä uutta on syntymäisillään.”⁵³

Seitsemännessä säkeessä Kainulainen ottaa esille kasteen ja sen ihmistä uudistavan ja uudelleen synnyttävän voiman. Kristillisessä uskossa kasteella on suuri opillinen ja uskonnollinen merkitys.

Kyseessä on sakramentti, pyhä toimitus, pelastus. Jumala pelastaa ihmisen sielun veden välityksellä. Kainulainen kuvaa myös, kuinka kokee planeettamme olevan kuin luojan kohtu, joka yhä uudestaan ja uudestaan pystyy luomaan ja synnyttämään elämää, ja näin evoluutio jatkuu materian tasolla. Kasteessa ja sen kautta tapahtuvassa henkisessä uudelleensyntymisessä voidaan myös nähdä evolutiivinen tapahtuma ja kehitys. Kasteessa ihminen ottaa vastaan henkisen uudelleensyntymisen mahdollisuuden, jolloin tapahtuva muutos on verrattavissa materian tasolla tapahtuvaan syntymään, mutta sielullisella tasolla. Näin nähtynä kaste toimisi eräänlaisena sielun evoluutiona.

Runossaan Kainulainen lähestyy syntytietokäsitettä viisausteologisesta näkökulmasta, runouden keinoin. Säkeissä käy selkeästi ilmi veden ja syntytiedon yhteys. Maanpäällisen elämän uskotaan syntyneen vedessä, ja näin kaikilla ihmisillä on tietyllä tasolla myös samaa syntytietoa, joka sitten kerroksittain muuttuu erilaiseksi ympäristön, geenien ja kulttuurin vaikutuksesta. Ympäri maailmaa erilaisille kansoille ovat kehittyneet omat pyhät paikat, kieli ja tavat eli perinteet, jotka kantavat mukanaan niin ihmiskunnan yhteistä kuin kansan omaakin syntytietoa. Kainulaisen säkeistä kuuluu myös se, kuinka tärkeä elementti vesi on kristillisessä perinteessä. Vedellä kastetaan ja sitä kautta synnytään uudestaan kristilliseen elämään.

Pauliina Kainulaisen näkemyksen mukaan syntytieto tuo yhteen järjen, intuition, yhteisöllisen ja yksilöllisen kokemuksen sekä ruumiillisuuden välittämän tiedon⁵⁴. Veden lisäksi Kainulainen pitää suomalaisen syntytiedon kohtuna myös metsää, jota hän pitää suomalaisten ja heidän esivanhempiensa merkitysten ja tiedon alkulähteenä. Ilman metsää suomalaiset eksyvät.⁵⁵

54 Pihkala (2014) tulkitsee Metsän teologian kirja-arviossa Kainulaisen käsitystä syntytieto käsitteestä: ”Avain muutokseen on ”syntytieto”, syvällinen ymmärrys nöyrästä ja kunnioittavasta tavasta elää maailmassa”.

(29)

24

3.2 Syntytiedon aikakäsitys

Pauliina Kainulainen kuvaa syntytietoa seuraavasti: “Syntytieto on hidasta ja kehämäistä, ylisukupolvista”⁵⁶. Hänen käsityksensä mukaan syntytieto ei siis ole lineaarista, kellolla mitattavaa selkeästi menneessä ja tulevassa olevaa aikaa, vaan ennemminkin kolmiulotteinen spiraali, joka liikkuu hitaasti. Ylisukupolvisuus viittaa sen kohdistuvan elolliseen kokijaan, joka kerää tietoa itseensä ja jatkaa sitä eteenpäin uusille sukupolville. Kainulainen kuvaa syntytiedon aikaolemusta myös seuraavanlaisesti: “Aika ei ole suorittamista vaativa jana vaan meri, jossa kellumme”.⁵⁷ Kulttuurissamme käsitys ajasta koetaan usein tavoitteisiin sidonnaiseksi tapahtumaketjuksi. Milloin on tapahtunut ja milloin tulee tapahtumaan jotain sekä mitä tapahtuu juuri nyt. Syntytieto taas pitää sisällään kaiken tässä hetkessä ja paikassa, joka on ympärillämme.

Se ei ole eilen eikä tänään oleva jatkumo, vaan jotain, mikä on kokonaisuudessaan ympärillämme niin kuin aika olisi menneen aikamuodon meri, jossa voi liikkua vapaasti ja joka on läsnä myös tässä hetkessä.

Kainulainen kirjoittaa syntytiedosta myös seuraavaa: “Syntytieto kalliomaalauksien ajoilta saakka kantaa tajua paikan pyhyydestä”⁵⁸. Ymmärrän asian siten, että suomalaiset kantavat mukanaan esi-isiensä ja äitiensä tietoa ja ymmärrystä heitä ympäröivästä maailmasta sekä sitä, kuinka muinaiset suomalaiset kunnioittivat luontoa ja maata, joka heidät elätti. Joistain luonnossa olevista paikoista tuli heille erityisen tärkeitä, pyhiä paikkoja. Syntytiedon mukaan suomalaisilla olisi kyky tuntea yhä tänään nuo muinoin esivanhemmillemme pyhät aistimukset tietyissä luonnon paikoissa vielä tänäkin päivänä. Nykysuomalaisilla on oman kansansa syntytiedontaju geeniperimässään olevassa muistissa ja sen takia jopa tarve luonnon pyhäksi kokemiseen.

Kainulainen on kuvannut syntytiedon aikakäsitystä: “Syntytieto kertoo, että aika ja paikka kietoutuvat yhteen”⁵⁹. Mitä ajan ja paikan yhteen kietoutuminen tarkoittaa? Kietoutumisella yhteen viitataan kehämäiseen aikakäsitteeseen ja toisistaan erottamattomaan yhteyteen.

(30)

25

Paikkaa ei siis voi olla ilman aikaa eikä aikaa ilman paikkaa, vaan ne ovat yhtä. Koska paikka on jotain, mikä pysyy liikkumattomana, mutta ei muuttumattomana, siihen liittyy aika, joka tuo muutoksen, mutta jää silti olemaan paikoilleen. Tällainen vuosituhansia jatkuva ajan ja paikan yhteen kietoutuma kerää spiraalimaista historiaa itseensä ja synnyttää muistia, jota vain sen paikan ja ajan yhdessä jakaneet voivat ymmärtää. Syntytieto pitää siis sisällään ajan ja paikan sekä kokijan, johon ajan ja paikan historia tallentuu. Syntytiedon perusteella suomalaiset voisivat yhä kokea maansa pyhäksi ja sitä kautta haluta suojella sen metsiä ja järviä sekä kokea tarvetta irtaantua länsimaisen kulttuurin mielenkolonisaatiosta. Jumala kehotti Moosesta erämaassa:

”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka jossa seisot, on pyhä” (2.Moos. 3:5). Juutalaisille käsitys heidän pyhästä maastaan on selviö. Se voisi olla suomalaisillekin.

Syntytiedon käsite on mielenkiintoinen ajatus perimän ja ympäristön vaikutuksesta ihmisen nykyhetkeen. Kainulaisen kuvaaman syntytiedon voidaan ajatella olevan myös paljon pidemmälle jatkuvaa tietoisuutta kuin vain suomalaisuutta koskevaa. Runossaan Kainulainen

”Veden syvyys” liittää syntytiedon muun muassa veteen ja Raamattuun. Jos ajattelemme, että ihmislaji on lähtöisin Afrikasta ja sieltä levinnyt asuttamaan koko planeettaa, kaikilla ihmisille pitäisi olla myös yhteistä syntytietoa tietoisuutensa pohjalla. Jos teoriaan liitetään vielä materian ulottuvuus ja alkuräjähdysteoria, jossa kaikki materia sai alkunsa sekä evoluutioteoria, jonka myötä elämä on kehittynyt planeetallamme, voidaan olettaa, että ihmisen tietoisuus voi jollain tasolla yltää energian eli ihmisen kehon kautta jopa alkuräjähdyksen hetkeen asti. Teorian mielenkiintoisuutta lisää ajatus siitä, että syntytietoa voisi sen mukaan olla ihmisen kehon materiassa jo ajalta ennen ihmislajin syntyä, ennen kädellisiä, evoluution alkuaikojen elämänmuodoista lähtien. Tällainen laajennettu ajattelu syntytiedosta tarkoittaisi myös sitä, että kaikilla eläinlajeilla olisi jollain tasolla samaa syntytietoa perimässään kuin ihmisilläkin varsinkin, kun yhdistetään teoriaan alkuräjähdys ja sen synnyttämä materia, tähtipöly. Kaikki tietämämme aine on lähtöisin tuosta hetkestä, eli kaikki materia, mikä on olemassa, on tähtipölystä muodostunutta energiaa. Yhteistä kaikelle maailmankaikkeudessa on siis muodostuminen samasta aineesta. Voidaan pitää siis mahdollisena, että kaikella olemassa olevalla energialla on jonkinasteinen yhteinen tietoisuus maailmankaikkeuden ensihetkestä lähtien.

(31)

26

Kainulainen käsittelee syntytietoa nimenomaan kontekstuaalisen metsän teologian näkökulmasta. Hän toivoo metsän teologian toimivan luterilaisuuden ja suomalaisen kristinuskon muutosvoimana, joka toimisi siltana pyhyyden kokemisen tunnistamiseen. Kainulaisen metsän teologian yksi tärkeimmistä pyrkimyksistä on suomalaisen, kontekstuaalisen kristillisyyden tunnustaminen.

Syntytiedon spiraalimainen aikakäsitys sitoo yhteen ihmisen, kokemuksellisuuden ja paikan ja on siten kulttuurillisesti sidoksissa perimätietoon. Toisin sanoen Kainulaisen käsittelemä syntytieto on toisaalta tietoa ajalta, joka periytyy sukupolvelta toiselle siinä kontekstissa, jossa se ilmenee, mutta myös pyhyyden kokemisen kautta, esimerkiksi muinaisilla paikoilla, syntytieto ylittää perimätiedon sekä kulttuurinrajat. Kainulaisen mystiikan keinoin kirjoitettu osuus syntytiedosta mahdollistaa tulkinnan, että koko ihmiskunnan yhteinen alkutaival on meidän kaikkien syvimmissä kerrostumissa ja siksi kykenemme kokemaan varsin samanlaisissa luonnonihmeissä pyhyyden tuntua ja sitä kautta pystyisimme ymmärtämään luonnon ja luomakunnan pyhyyden ja yhteyden meihin. Jos metsän teologia ensisijaisesti luo kontekstuaalista teologiaa suomalaisille ja siten käsittelee syntytiedon päällimmäisiä kerroksia, on mahdollista, että mystiikan teologian kautta ihmiset voisivat löytää myös kollektiivisen yhteyden luomakuntaan yhteisen syntytiedon kautta.

3.3 Syntytiedon merkitys pyhyyden kokemiselle

Syntytiedon päälle rakentuneesta kokonaisuudesta ovat kehittyneet moninaiset kulttuurit.

Erilaisten ihmisryhmien tavat ovat muokkautuneet ympäristöön sekä ilmastoon sopiviksi ja sen myötä saaneet omat erityispiirteensä. Voidaan myös ajatella, että syntytiedossa on erilaisia kerroksia, joista päällimmäisinä ovat aina viimeisimmät kokemukset ja muutokset ihmisryhmän keskuudessa, kun taas alimmaisena solutasolla on tieto hiilen ja veden alkuajoista alkaen.

Pauliina Kainulaiselle yhteys ja ymmärrys syntytiedon olemassaolosta sekä sen kunnioittamisesta nousee varsinkin teoksessa Metsän teologia monin paikoin avainasemaan, kun pyrkimyksenä on avata ihmisten mieliä luonnon pyhäksi kokemiseen. Suomalais-ugrilainen viisausteologian Kainulainen käsittää juuri tällaisen kontekstuaalisen syntytiedon pohjalta olemassa olevaksi

(32)

27

mystiseksi kulttuuriperinnöksi. Se on perintöä, jonka sukupolvet ovat kuljettaneet mukanansa ja joka on opettanut yksilöä toimimaan juuri siinä ympäristössä tarvittavilla taidoilla ja tiedoilla.

Yksilö osaa olla ottamatta luonnosta enempää kuin on tarve ja kunnioittaa kaikkea elämää.

Kainulaisen mukaan teollistieteelliseksi muuttunut maailmankuvamme on kuitenkin irrottanut suomalaiset omasta syntytiedostaan ja sen myötä yhteys luontoon ja sen pyhyyteen on heikentynyt, jos ei jopa kokonaan kadonnut. Kainulaisen toiveissa olisi, että suomalaiset löytäisivät uudelleen yhteyden juuriinsa, syntytietoon, jonka kautta kohtuuden kulttuuri ja luonnon pyhyyden tunnustaminen olisi jälleen suomalaisille itsestään selvää.

Kun pohdimme syntytiedon käsitettä laajemmassa mittakaavassa ja sovellamme ajatusta koskemaan kaikkia maailmassa eläviä erilaisia kansoja ja heimoja sekä heidän vanhoja tapojaan ja käytäntöjään, voidaan kysyä, onko syntytieto sama kuin kansankunnan historia ja sen synnyttämä kulttuuri? Ymmärtääkseni Kainulaisen näkemys syntytiedosta pitää sisällään kunkin kansan kulttuurikäsitteen, mutta myös paljon muuta. Erityisesti syntytietokäsite avaa Kainulaisen mukaan ihmisen ymmärtämään oman historiansa mystiikkaa ja hengellistä perinnettä, muiden perinteiden lisäksi. Suomalaisille syntytieto sisältää paikallisen kulttuuritiedon lisäksi myös ugrilaisen viisausperinteen ja yhteyden sen mystiikkaan ja pyhyyden kokemiseen. Sen välityksellä syntyy yhteys aikaan, jolloin mystisyys ja pyhyys olivat jokapäiväisiä asioita ja joiden kokeminen erityisesti luonnossa oli suomalaisille täysin luonnollista.

Millaista suomalaisten elämä on ollut silloin, kun luonto oli meille vielä pyhä ja mystiikan kokemiselle löytyi tilaa? Teoksessa Suomessa selviytymisen historia Ulla Koskinen kirjoittaa suomalaisten elämästä kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvulta 2000-luvulle. Teoksessaan hän kertoo, kuinka suomalaisten käsitys maailmasta on ollut varsin myöhäiselle ajalle asti hyvin alkukantainen.

Olemme olleet hajanainen populaatio, joka on elänyt metsän antimilla ja armoilla. Suomalaiset ovat marjastaneet, kalastaneet ja uskoneet metsän henkiin sekä jumaliin. Luontoa on arvostettu, kunnioitettu ja pelätty. Asumukset on rakennettu hirsistä, ja tuvissa on ollut maalattia, joissa on talvisin ihmisten lisäksi elänyt myös sikoja ja kanoja. Talot olivat usein pieniä savupirttejä, ilman ikkunoita, ja ovikin tehtiin mahdollisimman pieneksi, jotta lämmönhukka minimoitaisiin. Kaikki