Syntytiedon ja veden yhteys

Syntytiedon tunteminen ei itsessään ole onnistuneen elämän tae vaan syntytiedon tuntemisesta huolimatta ihminen voi, omiin tavoitteisiinsa nähden, myös epäonnistua. Syntytieto on tiedon laji, joka voi puuttua, mutta sen olemassaolo tekee mahdolliseksi elämänkokonaisuuden muuttamisen merkityksettömästä merkitykselliseen suuntaan. syntytiedon avulla ihminen voi siis löytää uutta merkitystä elämäänsä. Syntytiedon tunteminen poistaa väärinkäsityksiä ja väärintekemistä, jotka etäännyttävät elämisen ehtoja irti itse elämäntavasta. Vadenin mukaan syntytieto vähentää vallitsevien arvojen ja käsitysten kieltämistä takaamatta kuitenkaan yksilön tai yhteiskunnan menestymistä. Hänen mukaansa syntytiedolla tai millään muullakaan tiedolla ei ole välttämättä yhteyttä onnistumiseen, vaan ennen kaikkea syntytieto välittää ihmiselle sekä henkistä että aineellista tietoa muuttumisesta ja rajojen hahmottamisesta. Vaden tähdentää,

19

että alueellisten kulttuurien eli elintapojen ja -keinojen kohdalla dialektiset eli yksilölliset muutokset määrästä laaduksi ja aineesta hengeksi ovat erityisen tärkeitä syntytiedon osia.

Vadenin ja Kainulaisen näkemyksissä syntytietokäsitteestä on yhtäläisyyksiä, mutta myös eroavaisuuksia, jotka suurelta osin syntyvät siitä, että Kainulainen lähestyy syntytietoa kristillisestä kontekstista käsin, osin mystiikan ja runouden keinoin, mikä eroaa selkeästi Vadenin tavasta käsitellä asiaa. Tällainen lähestymistapa jättää Kainulaisen lukijalle tulkinnallisen, oman totuuden mahdollisuuden aiheesta. Seuraavassa Kainulaisen runo ”Veden pyhyys” jossa hän tuo esille käsitystään syntytiedosta.

Veden pyhyys

Katselen järven selkää, rakastetun selkää.

Hyväilen sitä katseellani, se hyväilee silmiäni sinisellään

ja korviani viimeisten jäiden lähtöhelinällä.

Kainulainen kuvaa ensimmäisessä säkeessä järveä rakastetukseen ja sitä, kuinka hän kokee vastavuoroista hellyyttä järven äärellä. Kumpikin antaa toiselle itsestään ja kunnioittaa toista.

Runon puhuja kohtaa järven tasa-arvoisesti ja arvostavasti kuin toisen ihmisen.

Kun kesäaurinko lämmittää veden,

20 hyväilee vesi koko olemustani, ihoani ja sieluani.

Vesi kantaa syntytietoa.

Kohdun alkuvedessä olen saanut muotoni, se on suuri ihme.

Toisessa säkeessä puhuja kuvailee, kuinka kesällä korkealle nouseva aurinko on lämmittänyt järven vedet. Järven ja auringon yhteys toisiinsa on saanut veden lämpenemään niin, että järvi pystyy koskettamaan puhujan kehoa lempeästi, mutta järven sylissä olemisessa on myös jotain paljon enemmän. Vesi, syntytiedon kantajana, koskettaa myös hänen sieluaan. Kainulainen kokee kaiken veden olevan syntytiedon kautta tiedollisessa yhteydessä niin, että jopa kohdun vesi, ihmisen alkuvesi, on tämän ikiaikaisen tiedon kantaja ja samalla elämän antaja, elämän ihmeen mahdollistaja.

Raamatun syntytieto kantaa muistumaa suuresta alkuvedestä ja Jumalan luovasta Hengestä joka lekutteli veden yllä.

Kolmannessa säkeessä voi ymmärtää viittauksen evoluutioteorian ajatukseen kaiken elämän syntymisestä vedessä. Säkeessä Kainulainen kuvailee myös vanhan testamentin eli juutalaisten syntytiedon kertomusta maailman synnystä, jossa Jumalan hengen kerrotaan liikkuneen vetten päällä ennen maan luomista. Nämä kaksi hyvin erilaisiksi ymmärrettyä ajatusta siitä, miten maailma syntyi, eivät ehkä kuitenkaan ole niin erilaisia. Evoluutioteoria uskoo vahvasti elämän syntyyn vedessä ja samoin uskoo myös Vanha testamentti. Kainulaisen toive mystiikan tunnustamisesta voisi luoda mahdollisuuden ymmärtää vanhoja tarinoita syvemmin mystiikan kautta. Tällainen syvempi ymmärtäminen saattaisi mahdollistaa uudenlaisen pyhyyden

21

kokemisen ja tunnistamisen sekä auttaa vanhan syntytiedon ja tieteellisen maailmankatsomuksen yhteen sovittamisessa.

Vanhan kansan syntytieto muistaa myös suuren veden ja sotkan munan.

Kun edellinen säe kosketti juutalaisten syntytietoa, neljännessä säkeessä Kainulainen nostaa esiin suomalaisten Kalevalassa olevan ajatuksen maailman synnystä ja siitä, kuinka Kalevalassakin puhutaan suuresta vedestä ja Ilmattaresta, joka uiskenteli siinä. Yhtäläisyyksiä juutalaisten ja suomalaisten syntytiedossa maailman luomisesta siis on. Eikä pidä jättää myöskään huomioimatta Kainulaisen mainitsemaa sotkan munaa. Kalevalassa sotka munii seitsemän munaa, kun vanhassa testamentissa maailma luotiin seitsemässä päivässä. On mahdollista, että Kainulainen haluaakin tuoda esiin nimenomaan syntytietojen ja tieteellisen maailman yhteneväisyyksiä niin, että kokonaisuus on enemmän yhdistävä kuin erottava.

Minun ruumiini on vettä ja tähtipölyä.

Siksikö yhteys veteen ruokkii salattua sisintäni, veden ääni rauhoittaa mielen tyrskyt.

Viidennen säkeen alussa Kainulainen nostaa heti ilmoille kaksi tieteellistä faktaa ihmisen koostumuksesta. Kaikki elävä maailmassa on saanut materiansa tähtipölystä ja elämänsä vedessä. Näin voimme ajatella Kainulaisen viittaavan kaiken veden kantaman syntytiedon olevan myös osa ihmisen tietoisuutta, vaikkakin niin syvällä ja piilossa olevaa, ettei sen tiedostaminen

22

onnistu ilman kokemuksellista ja kokonaisvaltaista maailmankuvaa. Veden mystinen pyhyys rauhoittaa, ja ikiaikainen tieto sekä yhteys siihen rauhoittaa ihmisen levotonta mieltä.

Rantaviiva jossa vesi ja maa suutelevat on pyhä raja.

Kauneus on Jumalasta.

Kuudennessa säkeessä Kainulaisen ajatus veden ja maan rajasta pyhänä on mielenkiintoinen.

Vaikka Raamatussa onkin ajatus, että vesi oli olemassa ennen maata, on kuitenkin tosiasia, että maa kannattelee vettä, eli tähtipöly ja siitä syntynyt materia on vanhempaa ainesta kuin vesi.

Näin ollen syntytieto sisältyy kaikkeen materiaan. Vesi on kuitenkin kaiken elämän synnyttäjä, alkulähde, ja ehkä juuri tämän ajatuksen kautta pääsemme kiinni maan ja veden rajan pyhyyteen.

Siinä rajassa, missä elämän synnyttäjä vesi kohtaa kaiken syntytiedon kantajan eli maan, tähtipölyn, yhdistyy rajapinta, jossa on kaikki tieto maailmankaikkeudesta sen ensi hetkestä alkaen.

Veden kosketuksella Jumala puhdistaa, synnyttää uuteen elämään.

Tällä sinisellä pallolla

olemme kuin Luojan kohdussa.

23 Mitä uutta on syntymäisillään.”⁵³

Seitsemännessä säkeessä Kainulainen ottaa esille kasteen ja sen ihmistä uudistavan ja uudelleen synnyttävän voiman. Kristillisessä uskossa kasteella on suuri opillinen ja uskonnollinen merkitys.

Kyseessä on sakramentti, pyhä toimitus, pelastus. Jumala pelastaa ihmisen sielun veden välityksellä. Kainulainen kuvaa myös, kuinka kokee planeettamme olevan kuin luojan kohtu, joka yhä uudestaan ja uudestaan pystyy luomaan ja synnyttämään elämää, ja näin evoluutio jatkuu materian tasolla. Kasteessa ja sen kautta tapahtuvassa henkisessä uudelleensyntymisessä voidaan myös nähdä evolutiivinen tapahtuma ja kehitys. Kasteessa ihminen ottaa vastaan henkisen uudelleensyntymisen mahdollisuuden, jolloin tapahtuva muutos on verrattavissa materian tasolla tapahtuvaan syntymään, mutta sielullisella tasolla. Näin nähtynä kaste toimisi eräänlaisena sielun evoluutiona.

Runossaan Kainulainen lähestyy syntytietokäsitettä viisausteologisesta näkökulmasta, runouden keinoin. Säkeissä käy selkeästi ilmi veden ja syntytiedon yhteys. Maanpäällisen elämän uskotaan syntyneen vedessä, ja näin kaikilla ihmisillä on tietyllä tasolla myös samaa syntytietoa, joka sitten kerroksittain muuttuu erilaiseksi ympäristön, geenien ja kulttuurin vaikutuksesta. Ympäri maailmaa erilaisille kansoille ovat kehittyneet omat pyhät paikat, kieli ja tavat eli perinteet, jotka kantavat mukanaan niin ihmiskunnan yhteistä kuin kansan omaakin syntytietoa. Kainulaisen säkeistä kuuluu myös se, kuinka tärkeä elementti vesi on kristillisessä perinteessä. Vedellä kastetaan ja sitä kautta synnytään uudestaan kristilliseen elämään.

Pauliina Kainulaisen näkemyksen mukaan syntytieto tuo yhteen järjen, intuition, yhteisöllisen ja yksilöllisen kokemuksen sekä ruumiillisuuden välittämän tiedon⁵⁴. Veden lisäksi Kainulainen pitää suomalaisen syntytiedon kohtuna myös metsää, jota hän pitää suomalaisten ja heidän esivanhempiensa merkitysten ja tiedon alkulähteenä. Ilman metsää suomalaiset eksyvät.⁵⁵

53 Kainulainen 2013, 29

54 Pihkala (2014) tulkitsee Metsän teologian kirja-arviossa Kainulaisen käsitystä syntytieto käsitteestä: ”Avain muutokseen on ”syntytieto”, syvällinen ymmärrys nöyrästä ja kunnioittavasta tavasta elää maailmassa”.

55 Kainulainen 2013, 31–32

24