Pohjolan opiston I vuosikirja 1956-1957

TYÖ NT Eg.TTÄ IN,. KURSSIKESKUS r-

'•tf' .•-••

P ohjolan O pisto a....

&

s*^;, ; ’«

'"A*~

'4 V? irti

O jg

^ '

P ohjolan O piston

I

VU O S I K I RJ A

1956-57

Laatinut SAKARI KIURU

PT-painp Oy - Olin 1957

TYÖVÄEN KANSANOPISTO NOUSEVAAN POHJOLAAN Yhteisajatuksesta tekoihin

Työväen aloitteesta Pohjois-Suomeen kohonnut kansanopisto on selvä osoitus ajanhengestä. Maamme pohjoisia seutuja ja niiden asujäimiä on yhteisvoimin tuettava heidän henkisessä ja aineellises­

sa rakennustyössään. Kun työväenliikkeen opistojen lukumäärää nähtiin mahdolliseksi lisätä, oli pohjoinen itseoikeutettu alue sijoi­

tuspaikkaa etsittäessä. Oli vain kysymys parhaan vaihtoehdon va­

linnasta: Rovaniemi, li, Kemijokisuu, Kiiminki ja Haukipudas olivat keskustelun kohteena. Vaali osui viimeksi mainittuun. Kiiminki­

joen Puuperänkosken rantarinne Haukiputaan Asemakylässä tarjosi uudelle opinahjolle kauniin ympäristön. Paikanvalintaan vaikutti myös Haukiputaan mahdollisuudet palvella yhtä hyvin Lapin kuin Kainuun ja Pohjanmaankin työväen sivistystarpeita.

Pohjolan Opiston perustamisajatus syntyi niin itsestään, että on vaikea sanoa, kuka olisi nimettävä syntysanojen lausujaksi.

Ajatuksen toteuttajiksi ryhtyivät Suomen Ammattiyhdistysten Kes­

kusliitto (SAK) ja Väinö Voionmaan Säätiö. SAK:n piirissä oli saatu erinomaisia kokemuksia v. 1950 perustetusta Kiljavan Ammatti- yhdistysopistosta ja Väinö Voionmaan Säätiöllä oli vaalittavanaan perustajansa prof. Väinö Voionmaan säätiönsä peruskirjaan lausu­

ma toivomus perustaa ja ylläpitää työläisnuorisolle tarkoitettuja sisäoppilaitoksia. Ammattiyhdistysväen opintomahdollisuuksien pa­

rantaminen erityisesti Kiljavalta etäällä olevassa Pohjois-Suomessa, jossa heikko järjestötoiminta sitä paitsi tarvitsi koulutettua voimaa ja Voionmaan Säätiön yleiset kansansivistyspyrkimykset veivät nämä järjestöt kuin itsestään hedelmälliseen yhteistyöhön. SAK:n val­

tuuston otettua opistoasian 24. 10. 1954 lopullisesti omakseen koulu­

hanke lähti ripein ottein edistymään.

Rakennustoimikunta kootaan

SAK:n toimistojaoston asettaman Pohjolan Opiston rakennus­

toimikunnan ensimmäinen kokous pidettiin Helsingissä SAK: n toimistossa 10. 12. 1954. Rakennustoimikunnan päämieheksi valittiin keskusjärjestön toinen puheenjohtaja Vihtori Rantanen, sihteeriksi taloudenhoitaja Vilho Harinen ja jäseniksi pääsihteeri Olavi Lind­

blom ja järjestösihteeri Olavi Järvelä,. Kun SAK:n ja Voionmaan Säätiön välillä oli sovittu yhteistyöstä, säätiön vuosikokous täydensi rakennustoimikuntaa 12. 2. 1955. Edellä mainittujen lisäksi valittiin jäseniksi metallityömies Lauri Holappa Oulusta, Suomen Sos.-dem.

Nuorisoliiton puheenjohtaja Antti Hietanen sekä Työväen Sivistys­

liiton pääsihteeri Arvi Hautamäki. Samalla uusi hallintoelin sai ni­

mekseen hoitokunta, jonka toimiajaksi tuli 3 vuotta. Hoitokun­

nan puheenjohtajaksi valittiin Rantanen, varapuheenjohtajaksi Lindblom, taloudenhoitajaksi Harinen ja sihteeriksi Hautamäki.

Hoitokunnan ensimmäisenä tehtävänä oli sijaintipaikan ratkaisu ja tontin ostaminen. Sopimukseen päästiin työnjohtaja Matti San- talon perikunnan kanssa, joka möi 8 hain suuruisen Maunu-nimisen tilan Haukiputaan Asemakylästä. Tonttialuetta täydennetiin myö­

hemmin rovastinleski Virkkulalta lunastetulla omakotitalolla. Yhtei­

seksi kauppahinnaksi muodostui 4,5 milj. mk. Tonttimaan oston ra­

hoitti SAK, joka vuokrasi alueen Voionmaan Säätiön käyttöön 99 vuodeksi tarkemmin sovituin ehdoin.

Rakennustyö alkaa

Kun oli tehty kustannusarvio, joka kohosi 110 milj. mkiaan, laa­

dittu rahoitussuunnitelma, valittu arkkitehdiksi Aulis E. Hämäläinen Helsingistä, allekirjoitettiin urakkasopimukset oululaisen rakennus­

liike Lapin Rakennus Oy:n, Suomen Putkijohtoliikkeen ja Ervas­

tin maalausliikkeen kanssa. Opiston kuutiotilavuudeksi määrättiin 10.000 m3. Rakennustyön valvojaksi valittiin rakennusmestari Artturi Laine Kemistä.

Harjannostajaiset

Lokakuun 29 pnä 1955 vietetyissä harjannostajaisissa SAK:n pu­

heenjohtaja Eero Antikainen sanoi uuden opiston olevan »osoitus sii­

tä, että maamme ammattiyhdistysliike haluaa olla keskeisesti mu­

kana myös Pohjois-Suomen työväestön ja sen elämänolojen kehittä­

misessä». Tilaisuudessa oli rakennusurakoitsijan edustajana toimi-

tusjohtaja Jussi Mäki, työntekijäin edustajana luottamusmies Yrjö Sorjonen, jotka molemmat pitivät puheen. Onnittelut rakennustyön edistymisestä esittivät mm. kulkulaitosten ja yleisten töiden minis­

teriön edustaja, hallitusneuvos Jouni Hakkarainen, STK:n onnitte­

lut maisteri T. Karikoski, Haukiputaan kunnan Hj. Lindqvist. Säh­

kein esittivät onnittelunsa pääministeri U. K. Kekkonen ja Työväen Akatemian rehtori Väinö Liukkonen. Muista tervehdyksistä mainit­

takoon TSL:n sekä lukuisten ammattiliittojen lisäksi Suomen Kan­

sanopistoyhdistyksen esimiehen Heikki Hosian onnittelukirje, jossa Pohjolan Opisto toivotettiin tervetulleeksi kansanopistojen rinta­

maan: »Kasvakoon sen työ suuriarvoiseksi työläisnuorison henki­

seksi kohottajaksi!» Oululaisen soittoryhmän esitykset lisäsivät juh­

latunnelmaa. Ohjelma päättyi yhteisesti laulettuun »Työväen mars­

siin».

Karttu isä kansan käsi

SAK aloitti sosiaaliministeriön luvalla kesäkuusta marraskuuhun 1955 kestävän rahankeräyksen opiston rakennusrahaston kartutta­

miseksi. Keräystä tehostettiin laajaksi muodostuneella haastekam­

panjalla ja kokonaistulos muodostui yli 10 miljoonaksi markaksi.

Keräystyön organisointi oli toimitsija Toivo Anttilan tehtävänä.

Koko rakennusvaiheen kestänyttä ja vieläkin jatkuvaa tavarakeräystä opiston hyväksi on vaikea rahassa arvioida, mutta varovaisestikin sanoen sen tuotto on runsaasti yli 3 milj. mk. Suuri ansio tässä työssä oli SAK:n naisjaoston toimitsijoilla Svea Degermanilla ja Vieno Mustosella sekä ammatillisten paikallisjärjestöjen nais jaos­

toilla. Tämän toiminnan ansiosta uuden opiston ei ole tarvinnut hankkia ainoatakaan lakanaa, tyynynpäällistä, pyyheliinaa taikka seinävaatetta! Kun edelliseen lisätään runsas määrä mitä erilaisim­

pia tavaralahjoituksia lähtien levysoittimista ja päätyen kirjoitus­

koneisiin, huonekaluihin ja kahvipannuihin, tarvitaan tuskin parem­

paa todistusta tavallisen työläisen sivistystahdosta ja yhteistyöhen- gestä. On vain vahinko, että lahjoittajien runsaus estää nimeltä mainitsemasta ja henkilökohtaisesti kiittämästä kaikkia osallisia.

Opetusohjelma hahmottuu

Ohjelman suunnittelun kannalta muodostui ratkaisevaksi Kilja­

valla 24. 11. 1954 pidetty epävirallinen kokous ja sen pohjalta laadi­

tut mietinnöt. Kokouksessa, jossa olivat mukana TSL:n pääsihteeri Arvi Hautamäki, TSL.n opintosihteeri Sakari Kiuru, Ammattiyhdis-

dysopiston opettaja Kaarlo Pitsinki ja SAK:n opintosihteeri Jaakko Rantanen, pohdittiin mm., olisiko koulutyypiksi valittava kansan­

opisto- vai kansankorkeakoulumuoto sekä opetuksen yleissuuntaa ja ainevalikoimaa. Opetusministeriölle esitetty työohjelma nojautui kansanopistopohjalle ja keskeisiksi opetusaineiksi valittiin historia, kansantaloustiede, sosiaalipolitiikka, ammattiyhdistysoppi, valtio- ja kunnallisoppi, äidinkieli, laskento, kirjanpito ja järjestöoppi. Opet­

tajakunnan myöhemmin kesällä 1956 laatimassa yksityiskohtaisessa opetussuunnitelmassa oli lisänä mm. kaunokirjallisuus, luonnonoppi, konekirjoitus, musiikki ja liikunta. Työohjelma sai viivytysten jäl­

keen opetusministeri Kerttu Saalastin vahvistuksen 9. 12. 1955 ja ohjesääntö kouluhallituksen hyväksymisen 30. 5. 1956. Opetuksen tavoitteeksi asetettiin kehittää oppilaita »tiedoissa ja taidoissa sekä heidän tunne-elämänsä ja käytöstapojensa jalostamisessa, jotta he täydellisemmin kehittyisivät sivistyneiksi ihmisiksi, vastuuntuntoi­

siksi kansanvaltaisen yhteiskunnan kansalaisiksi niissä elämän- oloissa ja elämäntehtävissä, jotka he tuntevat omikseen». Työohjel­

man ja ohjesäännön laadinnassa käytettiin kouluneuvos Hautamäen asiantuntemusta.

Opiston mainostus ja oppilashankinta

Suurisuuntaiseksi muodostunut keräystoiminta seinäjulisteineen ja lehtiuutisineen oli samalla voimakasta mainosta opiston hyväksi.

Oppilashankinnan ensimmäisen suunnitelman laati maisteri Kaarlo Pitsinki.

Opiston rakennustyön vielä ollessa keskeneräinen ottivat monet ammattiliittojen pohjoissuomalaiset luottamusmiehet oppilashankin­

nan huolekseen. Tässä yhteydessä on mainittava nimenomaan SAK:n piiriasiamiesten Olavi Lahtisen ja Kalle Pirttijärven nimet.

Merkittävä oli erityisesti 27. 5. 1956 Oulussa VR:n kerhotalossa pidetty Pohjolan Opiston tulevaa toimintaa käsittelevä selostus- ja keskustelutilaisuus, jossa oli läsnä 90 järjestömiestä eri puolilta Pohjois-Suomea. Uuden opiston tehtäviä koskenut opintosihteeri Sakari Kiurun alustus muodostui keskustelun lähtökohdaksi. »Poh­

jolan Opisto voi käyttää hyväkseen muiden työväenliikkeen opistojen kokemuksia, mutta sen on samalla varottava, ettei siitä tule Työväen Akatemian kopiota taikka pikku-Kiljavaa. Omassa ympäristössään ja itsenäisin edellytyksin sen on etsittävä linjansa, tehtävänsä ja työmuotonsa», alustaja mm. lausui. Vilkkaassa keskustelussa, jonka puheenjohtajana toimi veturinkuljettaja Max Iivo Oulusta, tehtiin hyviä ehdotuksia opetusohjelmaan ja korostettiin aktiivisen oppi­

lashankinnan merkitystä.

Opetusohjelmaa ja oppilashankintaa pohdittiin Oulussa VR:n kerhotalossa 27. 5. 1956 pidetyssä kokouksessa, jossa oli läsnä 90 pohjoissuomalaista työväen järestönaista ja -miestä. Etualalla oikealta toimittaja Toivo Nykänen, piiriasia-

Opiston tunnetuksi tekemiseksi laadittiin esittelylehtinen isku­

lauseena »Nousevan Pohjolan Opisto — osoite tiedon lähteelle».

Kansikuvana oli 15.000 kappaleena painetussa lehtisessä Suomen kartta, jossa nuoli osoittamassa Haukipudasta. Lehtinen postitettiin heinäkuussa järjestöille ja yksityishenkilöille Vaasan, Jyväskylän ja Joensuun ratalinjan pohjoispuolelle.

Pohjolan Opintorahasto perustetaan

Helpottaakseen opiskelijain rahoitushuolia johtokunta (joksi hoi­

tokunnan nimi muuttui ohjesäännön vahvistuksen jälkeen 30. 5. 1956) päätti kokouksessaan 20. 6. 1956 perustaa opiston yhteyteen Pohjolan Opintorahaston, jonka hallituksena on johtokunta. Opintorahasto muodostettiin postisiirtotilistä Ou 83 606. Vetoomus ammattiliittoi­

hin ja muihin työväen järjestöihin ja laitoksiin sekä sanomalehti- mainokset tuottivat tuloksia, jotka nopeasti varmistivat I talvikurs­

sin stipendikysymyksen. 1. 5. 1957 mennessä rahastoon oli karttu­

nut 1,7 milj. mk.

Lahjoituksia olivat tehneet mielisairaanhoitajain liiton edustaja­

kokous, lasi- ja posliinityöväen liitto, vakuutusyhtiö Turva, liiketyön- tekijäin liitto, vaatetustyöläisten liitto, hotelli- ja ravintolahenkilö­

kunnan liiton X edustajakokous, paperiteollisuudentyöntekijäin liit­

to, työläisliitto, Rovaniemen sairaalain henkilökunta, hotelli- ja ra­

vintolahenkilökunnan liitto, vankilavirkailijain liitto, valtion virkai­

lijain liitto, Mäntyharjun ammattiyhdistysnaiset, Eero Kontio Rova­

niemi, Eino Koskela Oulu, Rovaniemen autoalantyöntekijät, lomakoti Onnela Haukipudas, Lieksan maa- ja metsätyöntekijät, SVML:n Kemin os., Uuno Haapakorva Oulu, Edith Pitkäniemi Rovaniemi, Oulun sos.-dem. työväenyhdistys, Emil Mustikkakangas Karihaara, Vihtori Rantanen Helsinki, Kemijärven tie- ja vesirakennustyöväen os., SAK, vakuutusyhtiö Kansa ja kunnantyöntekijäin liitto.

Opettaja- ja muu henkilökunta valitaan

Opiston rakennustyön loppuvaiheessa ryhdyttiin valitsemaan uuden laitoksen henkilökuntaa. Opiston johtajaksi valittiin kah­

deksi koevuodeksi 3. 8. 1956 Työväen Sivistysliiton opintosihteeri, valtiot, kand. Sakari Kiuru, joka oli ollut jo huhtikuusta kiinteästi mukana opiston opintotyön valmistelussa sekä opetuskaluston han­

kinnassa. Va. apulaisjohtajaksi ja humanististen aineiden opetta­

jaksi valittiin samassa kokouksessa alikirjastonhoitaja, yhteiskuntat, maisteri Ilmi Järvelin, o.s. Ikäheimonen, ja yhteiskunnallisten ai­

neiden va. opettajaksi sosiaalijohtaja, yhteiskuntat, maisteri Esko Järvelin. Opettajakunta astui toimiinsa 1. 9. Syys—lokakuun ku­

luessa valittiin myös muu henkilökunta, jolloin opiston emännäksi

tuli Sulkavan Invalidien Ammattioppilaitoksen emäntä Elsa Hiltu­

nen, kanslistiksi Suomen Poliisien liiton toimistonhoitaja Sirkka- Liisa Nättinen ja talonmieheksi haukiputaalainen sähköasentaja Martti A. Pentti. Henkilökunnan kokonaisvahvuus nousi 10 henkeen.

Opiston opettajakunta työsuunnitelmiaan laatimassa. Vasemmalta Sakari Kiuru, Ilmi Järvelin ja Esko Järvelin.

Rakennukset valmistuvat

Opiston lopullinen valmistuminen viivästyi jonkin verran ennak­

koarviosta. Rakennuttaja — SAK — joutui käymään maaliskuussa 3-viikkoisen yleislakon, jonka aikana myös »omat työt» luonnollisesti olivat lakkotilassa. Vaikka kaikki viimeistelytyöt eivät näyttäneet­

kään päättyvän ennen suunniteltua vihkiäisjuhlaa ja koulutyön aloittamispäivää, oli koulutalo kutakuinkin valmis lokakuun puoli­

välissä.

Opistorakennukset muodostuivat kolmesta erillisestä talosta, joita yhdistää toisiinsa tiilikattoinen ja kivipohjäinen terassi. Pääraken­

nuksen tilavasta aulasta avautuvat ovet toimistoon, kirjastoon ja

luentosaliin, joka voidaan liukuovella jakaa kahdeksi ryhmätyöhuo- neeksi. Toisessa kerroksessa on seurusteluhuoneen ja oppilaskeittiön lisäksi 14 kahden hengen oppilashuonetta ja kolmannessa kerrok­

sessa yhden ryhmätyöhuoneen, askartelu- ja joukkomajoitustilojen ohella 8 kahden hengen oppilasasuntoa. Pääsisäänkäytävästä oi­

kealla oleva siipirakennus sisältää juhlasalin, jota käytetään myös ruokasalina, keittiön, henkilökunnan asuntoja, kurssimajoitustilaa sekä kellarikerroksessa lämmityslaitteiden ja varastotilojen lisäksi Työväen Sivistysliiton metsämiehille tarkoitetun siirtokirjaston. Va­

semmassa siipirakennuksessa on luentosali, havaintovälinehuone, johtajan kanslia, kurssimajoitustilaa, opettaja-asunnot, vierashuo­

neet ja kellarissa autotallit. Opistolla on erikseen pumppulaitos ja suunnittelun alaisena erillinen saunarakennus.

Opistokaluston hankinnassa käytettiin pääasiassa Lahden Puu- kalusto Oy:n Iskukalusteita, Salon Koulukaluston, A. Kutvosen ja Asko Oy:n tuotteita.

Rahoituskysymyksen järjestäminen

Väinö Voionmaan Säätiö sijoitti opiston rakennustyöhön lähes 55 milj. mk. Edellä mainittu keräystoiminta oli omiaan helpotta­

maan raskaaksi muodostunutta rahoitustaakkaa, mutta suurin osa kustannuksista jouduttiin peittämään lainavaroin. Lainoja saatiin Helsingin Työväen Säästöpankista 20 milj. mk, Postisäästöpankista 10 milj. mk ja Hämeen Työväen Säästöpankista 5 milj. mk. Näiden lainojen lisäksi otettiin SAK:n nimissä Kiljavan Ammattiyhdistys- opistoon kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja vastaan Postisäästöpan­

kista toinen 10 milj. mk:n laina ja SAK:n omia varoja sijoitettiin rakennustyöhön lähes 20 milj. mk. Näin on koostunut 117 milj. mk:n rahoitus.

Varsinaisen koulutyön rahoittamisen kannalta muodostui ratkai­

sevaksi valtioneuvoston päätös, jolla Pohjolan Opistolle myönnet­

tiin kansanopistona täysimääräinen valtionapu 1 päivästä syyskuuta 1956 lukien.

POHJOLAN OPISTO VIHITÄÄN TEHTÄVÄÄNSÄ Pohjolan Opiston ensimmäinen työvuosi aloitettiin vihkiäisjuh­

lallisuuksin, joissa oli mukana yli 100 kutsuvierasta ja 43 I talvi- kurssin oppilasta. Kutsuvieraiden joukossa nähtiin mm. maaherra K. Määttä, kouluhallituksen pääjohtaja R. H. Oittinen, kouluneuvos M. O. Karttunen, SAK:n puheenjohtaja Eero Antikainen, Sos.-dem.

Puolueen ja Kulutusosuuskuntien Keskusliiton edustajana tri Väinö Tanner, TSL:n puheenjohtaja Yrjö Kallinen, Suomen Kansanopisto- yhdistyksen edustaja maisteri Toimi Helatie, Framnäsin kansankor­

keakoulun rehtori Adrian Wennström Ruotsista, Haukiputaan kun­

nanjohtaja Aatto Lehtinen, Suomen Työnantajain Keskusliiton edus­

taja, varatuomari E. Mattlar, ammattiliittojen johtomiehiä, työväen­

liikkeen opiston opettajia, rakennusliikkeen edustajia jne.

Vihkiäisjuhlan kutsu­

vieraina nähtiin mm.

tri Väinö Tanner ja maaherra Kalle Määt­

tä, joka keskustelee kuvassa esimies Ran­

tasen kanssa.

Klo 9 lähtien oli juhlaan saapuvilla vierailla tilaisuus nauttia kahviaamiainen ja tutustua uuteen kouluun. Klo 10—12 järjestet­

tiin opiston kirjastossa vastaanotto, jonka aikana vieraat esitti­

vät tervehdyksiä ja luovuttivat juhlivalle koululle arvokkaita lahjoja.

Onnittelujen sarjan aloitti SAK:n edustajat, kouluhallitus ja Työ­

väen Sivistysliitto sekä Väinö Voionmaan Säätiö. Runsaasta lahjamäärästä mainittakoon SAK: n 1 milj. mk: n suuruinen lahjoitus Pohjolan Opintorahastolle, Paperiteollisuuden, Kunnan- työntekijäin, Liiketyön teki jäin ja Työläisliittojen sekä Oulun sos.- dem. työväenyhdistyksen ja KK:n lahjat opintorahastolle, TSL:n ja Ammattiyhdistysopiston kirjalahjoitus, Sos.-dem. Nuorisoliiton lah­

joittama radio, Norjan ja Tanskan työväen sivistysliittojen sekä Työväenyhteisöjen Keskuksen taululahjat. Tervehdyksiä ja lahjoja olivat vastaanottamassa esimies Vihtori Rantanen yhdessä Ilmi Jär- velinin, Arvi Hautamäen ja Sakari Kiurun kanssa.

Varsinainen vihkiäisjuhla alkoi klo 13 opiston juhlasalissa, jonka puhujalavaa ja näyttämöä koristivat Suomen sinivalkoinen lippu ja vanhan paikallisen sahateollisuus- ja puutyöväen osaston punainen standaari ja kukka-asetelmat.

Vihkiäispäivän vastaanotolla saatiin monia arvokkaita lahjoja. Kuvassa SAK:n puheen­

johtaja Eero Antikainen, seurassaan pääsihteeri Olavi Lindblom ja järjestösihteeri Olavi Järvelä luovuttaa SAK:n lahjana 1 milj. mk Pohjolan Opintorahastoon. Vastaanottajina vasemmalta apulaisjohtaja ilmi Järvelin, kouluneuvos Arvi Hautamäki, esimies Vihtori

Rantanen ja rehtori Sakari Kiuru.

Rovaniemeläisen työläisurheiluseura Saaren Reippaan nuoriso- orkesterin soitettua kapellimestari Jaakko Eton johdolla juhlamars­

sin opiston johtaja Sakari Kiuru lausui avaussanoissaan juhlavieraat tervetulleiksi:

— Tämä syksyinen sunnuntai on Suomen ammattiyhdistys­

liikkeelle, maamme työväen sivistystoiminnalle ja ennen kaikkea pohjolan työkansalle merkittävän ja pysyvän saavutuksen päivä.

Voimmehan nyt omin silmin nähdä kauan haaveena olleen Pohjois-Suomen työväenhenkisen kansanopiston olevan täyttä totta. Yhteisponnistukset ovat siten jälleen johtaneet tulokseen, jolla voimme odottaa olevan kauaskantoiset seuraukset. Pohjolan Opiston nousu on avannut opintien, jolla ei tavallisen työläis­

nuoren eikä varttuneemmankaan pohjolan raatajan ole outo kulkea. Pohjolan Opistosta on saatu koulu, jonka hengen voimme itse määrätä, jossa elämänläheiset, nykypäivän ongelmat ovat opiskelun kohteena ja jossa ei ennakolta ole määrätty, että totuus löytyy vain tien oikealta laidalta.

Pohjolan Opiston tuottama tyydytys ei rajoitu vain tähän päi­

vään. Kun unohdamme rakentamiseen aina liittyvät huolet, on opisto ollut ilon aiheena koko kohoamisensa ajan. Sen noustessa on maamme järjestäytynyt työväki osoittanut voimakasta yhteistyön, auttamisen ja toiminnan henkeä, kaikkea sitä, mikä on parasta työväenliikkeessämme. Runsas osallistuminen opistokeräykseen, am- mattiyhdistysnaisten ompeluiltojen ja tavarakeräysten tulokset sekä järjestöväen aktiivinen suhtautuminen oppilashankintaan ovat tästä kouraantuntuvia osoituksia.

Opiston kohoaminen huipentuu tähän päivään, jolloin meillä on ilo nähdä opistomme suojissa juuri niitä, jotka ovat olleet eri tavoin mukana tässä yhteistyössä. Mieluisana tehtävänäni on lausua Teidät kaikki tervetulleiksi vihkiäisjuhlaamme ja toivoa, että tuntisitte todella olevanne täällä kuin omassa talossanne.

Puhuja tervehti ruotsalaisia vieraita ja totesi avaussanojensa ruotsinkielisessä osassa kansanopistotyöstä muodostuneen maamme työväen sivistysliikkeelle läheisen työkentän jatkaen:

— Maamme palkkatyöväki on vajaan satavuotisen olemassa­

olonsa ajan omistanut työväenliikkeensä päähuomion talous- ja sosiaalipolitiikkaan pyrkimyksenään aineellisen hädän lieventäminen.

Samanaikaisesti on kuitenkin kasvavassa mitassa tunnettu kiinnos­

tusta myös kulttuuripolitiikkaan, etenkin koulukysymykseen sekä omatoimiseen sivistystyöhön. Kansanopistoliikkeeseen maamme työ­

väestö sen sijaan suhtautui aluksi vieroksuen sen kirkollisen leiman vuoksi. Vasta niin myöhään kuin v. 1924 perustettiin ensimmäinen työväenhenkinen kansanopisto, Työväen Akatemia Kauniaisiin. Tä­

män oppilaitoksen ansiokas toiminta mursi ennakkoluulot ja sotien jälkeen valtiovallan suhtautuessa myönteisemmin uusien kansan­

opistojen perustamiseen, on syntynyt muitakin työväenliikkeen opis­

toja, joiksi näitä nykyään yleisesti kutsutaan.

Työväenliikkeen opistot ovat kuitenkin kaikki sijainneet maamme eteläosissa ja pohjoinen on jäänyt opistoja kokonaan vaille. Kun Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton ja Työväen Sivistysliittoa lähellä olevan Väinö Voionmaan Säätiön piirissä syntyi ajatus uuden opiston perustamisesta, oli luonnollista, että sen sijaintipaikaksi määrättiin Pohjois-Suomi. Samalla se oli ilmaus siitä kasvavasta huomiosta, jota Pohjois-Suomi on sodanjälkeisenä kautena saanut osakseen. Onhan mm. pohjolan metsät, koskien patoaminen ja työ­

voimareservi luoneet perustan teollistuvalle Pohjois-Suomelle. Teol­

listuva yhteiskunta merkitsee kasvavia työntekijäjoukkoja, joiden sivistystyötä ei nykyaikaisen työväenliikkeen ole lupa lyödä laimin.

Aivan samoin kuin tämän päivän sosiaalipolitiikka syntyy tehtaan

mukana eikä vasta epäkohtien ilmennyttyä, samoin voidaan sivis­

tystyötä ryhtyä tekemään jo ennen ja samanaikaisesti, kuin työn­

tekijäjoukkojen kasvaessa tällaista tarvetta syntyy.

Työväenliikkeen opistot ovat suorittaneet myös laajamittaista toimitsijakasvatusta. Järjestötyöhön pystyvien luottamusmiesten tarve Pohjois-Suomessa on ollut huutava. Tästä puutteesta johtuu osaltaan mm. ammattiyhdistysliikkeen heikkous maamme pohjoisilla seuduilla. Pohjolan Opistoa luotaessa tämän puutteen poistaminen on ollut tärkeä lähtökohta. Kansanvallan periaatteen toteuttaminen käytännössä edellyttää yhteiskunnallisiin ja yleissivistyksellisiin kysymyksiin perehtyneitä kansalaisia, järjestöjen yhteiskunta vas­

tuuntuntoisia ja tietorikkaita toimitsijoita ja kehittyvä työelämä tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti toimivia työmaaluottamusmie- hiä. Tällaisten nuorten kouluttamiseen voidaan uuden opiston suo­

jissa keskittyä.

Puhujan siirtyessä koskettelemaan Pohjolan Opiston antamaa opetusta ja eri kurssityyppejä hän mm. mainitsi:

Opetusohjelmaa ei ole vielä käytäntöön sovellettu. Se on siten kuin arkkitehdin luonnospiirros, jossa vain ääriviivat ovat hahmo­

teltuna; mutta rakennusmestarin ja työmiesten osuus jätetty käy­

tännössä ratkaistavaksi. Mutta itse asiassa se on selvä ohjelmajulis­

tus, jolla uusi koulu kertoo itsestään.

Mainittuaan ohjelman yksityiskohdista puhuja totesi työväen sivistystyön olleen voittopuolisesti yhteiskunnallista ja esim. luon­

nontieteellisten aineiden harrastuksen jääneen viime aikoina yllät­

tävän laimeaksi. Nimenomaan Työväen Akatemian pitkäaikainen esimies Julius Ailio näki luonnontieteellisissä aineissa merkittävän kansansivistyksellisen arvon. Epäilemättä on niin, että nykyaikana, jolloin tekniikkaan sovelletut luonnontieteen saavutukset yhä rat­

kaisevammin muuttavat maailmankuvaamme, myös työväen sivistys­

työn tulisi ottaa ne voimakkaan opiskelun kohteeksi. Pohjolan Opiston opetusohjelmassa onkin pyrkimystä tähän suuntaan.

Ohjelma on tarkoitettu kokeiluksi, johon nyt alkavan työvuoden antamat vaikutteet saattavat tuoda muutoksia. Tällaisiin muutok­

siin tulisi, ei vaan kansanopistoliikkeen, vaan koko aikuiskasvatus- työn olla alati valmiina. Elämmehän jatkuvasti dynaamisesti kehit­

tyvässä yhteiskunnassa, jossa tämä päivä on erilainen kuin eilinen ja huominen poikkeaa tästä päivästä. Olkoon muutoksen syynä sitten kansanvaltaistumisprosessi taikka jatkuva teollinen vallankumous, kansansivistystyö ei voi tyytyä vain sopeuttamaan kasvatettavia sii­

hen kulttuuritilaan, joka vallitsee kasvatusta aloitettaessa, vaan sen tulee kuten Urpo Harva huomauttaa pitää silmällä sitä kulttuuritilaa, jossa kasvatettavat myöhempinä vuosinaan tulevat elämään.

Työväenliikkeelle ja sen sivistyspoliitikoille kuuluu kuin viran puolesta, ex offieio, tyytymättömyys vallitseviin kouluoloihin, jotka eivät anna samanlaisia mahdollisuuksia kyvykkyydelle ja ahkeruu­

delle, vaan suorittavat karsinnan vanhempien tai opiskelijain oman varakkuuden perusteella. Sama tyytymättömyys koskee myös maam­

me kansanopistotyötä, jonka nähdään polkevan paikallaan ja pikem­

minkin jarruttavan kuin edistävän yhteiskunnallista kehitystä.

Tämän tyytymättömyyden olemassa olo asettaa työväenliikkeen opistolle paljon suuremmat vaatimukset kuin opistolle, joka on mu­

kautunut oleviin oloihin. Se vaatii todella pysymään aikansa tasalla ja selviytymään korkealle asetetuista kasvatustavoitteista.

Lainataksemme erästä Norjan työväen sivistysliiton julkaisua voimme lyhyesti todeta työväen kulttuuripolitiikan ja myös kasva­

tustyön pyrkivän luomaan kasvun mahdollisuuden ihmiselle, joka pe­

taa elämänsä lähimmäisenrakkauteen, veljeyteen ja yhteisvastuulli­

suuteen, ihmiselle, joka etsii totuutta ja kauneutta ja joka antautuu luovaan työhön ja kasvaa hedelmällisessä kosketuksessa lähim­

mäisiin.

Sivistynyt ihminen (kultiverte menneske) ei pyri alistamaan muita välikappaleikseen, toteaa norjalainen koulumies Helge Si- vertsen edelleen. Hän haluaa mieluummin olla yhteistyössä kuin komentaa. Rahan ja tittelin varassa oleva yhteiskunnallinen asema on ristiriidassa niiden sivistysihanteiden kanssa, jotka ovat nosta­

neet kansanvaltaisen sosialismin. Käyttäytyminen, joka korostaa rahan mahtia, kunniamerkkejä ja arvojärjestystä, edustaa valekult- tuuria. Työväen sivistysliike ja myös sen kansanopistot pyrkivät kasvatustyössään samoin kuin ammattiyhdistysliike työmarkkinoilla ja poliittinen työväenliike valtiollisella ja kunnallisella alalla noudat­

tamaan sellaista miljööpolitiikkaa, joka uudistaa kulttuuria ja tekee mahdolliseksi ihmisen kasvun edellä kuvatun ihmisihanteen kaltai­

seksi.

Hyvät opistomme oppilaat!

Edellä on pyritty kuvaamaan koulua, joka täällä tänään aloittaa työnsä ja jonka oppilaaksi te olette ensimmäisinä päättäneet lähteä.

Kuten tiedätte, tämä laitos on noussut maamme työväenliikkeen aloitteesta, ammatillisen keskusjärjestön SAK:n ja sen piiriin kuu­

luvien tavallisten rivimiesten panoksen ollessa ratkaiseva. Kaikki, jotka ovat myönteisesti vaikuttaneet tämän koulun nousuun, ovat tahtoneet sen tehdä juuri teitä varten. Toivomuksena on ollut, että te sen suojissa voisitte vapaana arkihuolista yhden parhaimmista nuoruus- ja kehitysvuosistanne tutkia, millainen on se suomalainen yhteiskunta, jossa elämme, kuullaksenne kirjallisista ja taiteellisista saavutuksistamme ja oppiaksenne käytännön elämän vaatimia taitoja.

Tämä talvikausi on lyhyt eikä sen kuluessa valmistuta vielä min­

kään aineen mestariksi, mutta jos osaatte oikein käyttää täällä viet- tämänne ajan, teillä on varmasti helpompi löytää oma itsenne, paikkanne yhteiskunnassa ja työelämässä. Ihmisinä voitte kokea elämänne rikkaampana kuin olisi ollut mahdollista ilman tämän kauden suomaa pysähtymis- ja miettimisaikaa. Pohjolan Opiston

sisäinen järjestys ja vapaa-ajan harrastukset tulevat olemaan pää­

asiassa oppilaiden omatoimisuuden ja oppilaskunnan itsehallinto jär­

jestelmän varassa. Vastuu opiston hengen luomisesta on siten yhtä hyvin oppilaiden kuin opettajäinkin harteilla. Kun tämä talvikurssi on opistomme ensimmäinen, sen osalle on langennut vaikea, mutta samalla kunniakas tehtävä luoda Pohjolan Opistosta koulu, joka todella vastaa ohjelmalehtisemme nimitystä: Nousevan Pohjolan Opisto! Tästä tehtävästä selvitäksemme meillä on ainakin yksi etu puolellamme: Hartioitamme ei ole vielä ikä painamassa!

Arvoisa juhlayleisö!

Pohjolan Opiston perustamisaloite on ollut rohkea teko, kuten ainakin uuden lapsen maailmaan saattaminen köyhiltä vanhem­

milta! Opisto on syntynyt, mutta vastasyntyneen lapsen tavoin se vaatii jatkuvaa huolenpitoa, johon SAK ja Väinö Voionmaan Säätiö lapsen vanhempina ovat oikeutettuja ja velvollisia. Vanhemmat eivät varmaankaan pane pahakseen, jos laaja sukulaisten ja naapurien piiri ovat kiinnostuneita lapsen kehityksestä ja kasvatuksesta. Selviä merkkejä tämäntapaisesta harrastuksesta onkin runsaasti esiintynyt ja nimenomaan tänä päivänä meillä on ollut ilo todeta, miten myönteistä tämä auttamishalu on. Turvallisuuden tunnetta lisää erityisesti tieto, että koulumme voi odottaa kansanopistoille myön­

nettävää valtionapua.

Perin oikeassa on Pohjolan Opistoakin ajatellen ollut edesmennyt kansanopistomies R. Saikku, joka eräässä kirjoituksessaan toteaa, että »kansanopisto tarvitsee menestyäkseen sen toimintaa seuraavan ja tukevan ystäväpiirin, ei vain entisissä oppilaissaan, mutta myös maakunnan väestössä. Kuta suurempi tämä ystäväpiiri on, sitä pa­

remmin kansanopisto täyttää tarkoituksensa!»

Nuoriso-orkesterin esiinnyttyä toistamiseen lausui esimies, SAK:n toinen puheenjohtaja Vihtori Rantanen uuden opiston vihkiäis- sanat.

Verrattuaan sodanedellistä suomalaista yhteiskuntaa nykypäivän Suomeen puhuja aluksi totesi, että muutos ammattiyhdistysliikkeen asemassa on ollut nopea ja merkittävä. Sen tehtävät kansan­

vallan toteuttajana ovat voimakkaasti lisääntyneet.

— Jäsenistön nopea kasvu sodan jälkeen, jolloin riveihimme liittyi monia uusia jäseniä, joilla ei ollut aikaisempaa kokemusta järjestötoiminnan monipuolisuudesta ja vaativuudesta, aiheutti ammattyhdistysliikkeen kasvatustyölle monia vaikeita ongelmia.

Luottamusmiesten asianmukainen kouluttaminen, tuotantokomi- teoiden jäsenten opastaminen, työehtosopimusjärjestelmän ja työlainsäädännön kehityksen sopeutuminen ovat esimerkkejä sel­

laisista aloista, joilla oli heti ryhdyttävä tarmokkaaseen koulu-

tustyöhön. On selvää, että tässä järjestöjen omat tarpeet olivat etualalla. Vähitellen kuitenkin ammattiyhdistysliikkeen opin- totyö on alueeltaan laajentunut ja ennenkaikkea syventynyt.

Entistä paremmat mahdolli­

suudet keskitettyyn ja määrä­

tietoiseen työskentelyyn tarjosi oman opiston valmistuminen Kiljavalle 1950.

Opiston vihkiölssanat lausutaan. Ku­

vassa esimies Vihtori Rantanen tausta­

naan Suomen lippu ja paikkakunnalla vuosikymmeniä toimineen Suomen sa­

hateollisuus & puuliiton (nyk. Suomen Puutyöväen liiton) osasto n:o 17 stan­

daari.

Sitä tapaa, jolla ammattiyhdistysliike näiden ongelmien ratkai­

suun ryhtyi, on pidettävä osoituksena siitä, että liikkeen piirissä ymmärrettiin oikein muuttuneen aseman tullessaan tuoma vastuun kasvu. Kansanvaltaisen järjestön toiminnan menestymisen selitys on aina löydettävissä jäsenistön kehitystahdosta ja -tasosta. Halu omien asioiden asialliseen ja tasapuoliseen tutkimiseen on järjestö­

elämän onnistumisen perusedellytyksiä. Eri kansalaisjärjestöjen on ennenkaikkea tunnettava vastuunsa omien jäsentensä kasvatta­

misesta.

Työväenliikkeen sivistystyö on kuitenkin nähtävä suurempaa taustaa vastaan. Luonteeltaan työväenliike on ollut ja edelleenkin on vapausliike, joka pyrkii vapauttamaan ihmiset puutteesta ja pe­

losta. Taloudellisen ja sosiaalisen puutteen poistamisessa suomalai­

sessa yhteiskunnassa työväenliikkeen toiminta on varsinkin kahtena viime vuosikymmenenä tuottanut kauniita tuloksia. Yhteiskunnan kehitys on ollut nopeata ja teknillisesti hyvin varustautunut teolli- suus-Suomi on syntymässä. Tässä Suomessa työväenluokan asema on oleva keskeinen.

»Usko tiedon valtaan» oli sanonta, jota usein toistettiin alkuai­

kojen työväenliikkeen puheissa ja kirjoituksissa. Hallitsevat luokat yhteiskunnassa olivat aina pitäneet huolta siitä, että köyhät yhteis­

kunnassa eivät hankkineet itselleen muunlaista tietoa kuin sellaista, joka oli omiaan lujittamaan hallitsevien asemaa ja aatteita. Työn­

tekijöiden pyrkimykset itsenäisesti hankkia tietoja ja taitoja oli jota­

kin sellaista, joka oli vaarallista hallitsevalle järjestelmälle. Tämä

on ollut pääkehitystekijä siinä, että jokaisesta vapausliikkeestä, myös työväenliikkeestä, on samalla muodostunut sivistysliike. Työ­

väenliikkeen poliittisen ja ammatillisen toiminnan sivistystyön laa­

juus on kiistaton osoitus tästä.

Näistä päivistä kehitys on kulkenut pitkän matkan. Voimakas ammattiyhdistysliike on lopettanut yksipuolisen työnantajavaltai- suuden työelämässä ja teollinen demokratia eri muodoissaan antaa mahdollisuuksia työntekijöiden mielipiteiden kuulumiselle.

Taloudellista ja sosiaalista rakentamista ei ole kuitenkaan seu­

rannut yhtä nopea kehitys sivistys- ja kulttuurielämän alalla. Vielä tänään me työväenliikkeen oman opintotyön piirissä joudumme opettamaan monia sellaisia asioita, joista koko yhteiskunnan ope­

tustoimen kaiken kohtuuden mukaan olisi pidettävä huolta. Kansa- laiskasvatus on ollut niitä alueita, joissa kehitys ei ole vastannut työväenliikkeen toivomuksia. Ihmisten kasvattaminen demokraattis­

ta yhteiselämää varten onkin kasvatustyömme huomattavimpia ar­

voja koko yhteiskunnan kannalta asiaa tarkastellen. Uusi opistom­

me liittyy osana työväenliikkeen sivistystaisteluun, työväenliikkeen vapaustaisteluun. Täällä on tehtävänä taistella tietämättömyyttä vastaan.

Tämän opiston syntysanat lausuttiin vuonna 1954 sekä Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton että Väinö Voionmaan Säätiön hallintoelimien kokouksissa. Nämä kaksi kansansivistystyötä tär­

keänä pitävää järjestöä ovat yhteistoimin, yhteistuumin monien vai­

keuksien keskellä pystyttäneet tämän oppilaitoksen. SAK on ollut tässä rakennustyössä toimeenpanevana voimana sekä rahoituksen että käytännöllisen työn osalta. Väheksyä ei kuitenkaan sovi sitä kansansivistystyön asiantuntemusta, jonka Väinö Voionmaan Sää­

tiö on tämän opiston pystyttämisessä antanut.

Kun työväenliikkeen piirissä ryhdytään rakennustyötä suoritta­

maan, nousee aina ensimmäisenä eteen kysymys: Mistä varat? Sama kysymys on ollut myöskin tämän opiston rakentajien edessä jo alku­

vaiheessa ja myöskin koko rakennustyön jatkumisen ajan. Sama talkoohenki, sama yhteisvoima, joka on pystyttänyt tähän maahan satoja työväentaloja, monia oppilaitoksia, on ollut tätäkin opistoa rakennettaessa vallitsevana. Vähäpätöinen ei ole ollut se apu, jon­

ka ammattiyhdistysliikkeen jäsenet ja ammattiyhdistysliikkeen ystävät ovat antaneet tämän Pohjolan oman opinahjon rakentami­

seksi. Itse rakentamistyötä ovat kohdanneet monenlaiset vaikeudet, joista johtuen rakennuksen valmistumisaika on siirtynyt näin pit­

källe, vaikka sen alkuperäisen suunnitelman mukaan piti olla val­

miina tämän vuoden keväällä.

Kun olemme jo päässeet niin pitkälle, että voimme viettää tämän opiston suojissa opiston vihkiäisjuhlaa, niin haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia niitä ammattiyhdistysliikkeen jäseniä ja ammatti­

yhdistysliikkeen ystäviä, jotka ovat antaneet taloudellista tukeaan ja tehneet täten mahdolliseksi tämän opiston pystyttämisen. Samoin haluan kiittää kaikkia niitä, jotka ovat osallistuneet tähän raken­

nustyöhön, ennenkaikkea haluan mainita arkkitehti Aulis E. Hämä­

läisen, jonka piirtämänä ja suunnittelemana tämä opisto on saanut ulkonaiset kasvonsa ja sisäisen verenkiertonsa. Lapin Rakennus Oy, joka on pääasiallisimman rakennustyön suorittanut, on tehnyt teh­

tävänsä kiitosta ansaitsevalla tavalla, mutta ennenkaikkea johtaja Jussi Mäki ja hänen apulaisensa, insinöörit Pitkänen ja Seppänen ovat koko rakennusajan erittäin myönteisessä yhteishengessä suo­

rittaneet opiston rakennustyötä. Samoin opistotyömaan vastaavat mestarit ovat tehneet parhaansa työn onnistumiseksi. Rakennustyö­

maan valvovana mestarina toiminut rakennusmestari Artturi Laine on kiitosta ansaitsevalla tavalla huolehtinut työn eri vaiheissa kvalitee­

tin säilymisestä. Rakennustyön teknillisinä asiantuntijoina toimi­

neet insinöörit Veikko Santala, Kalevi Sassi ja Eero Hartimo ovat omalla osuudellaan antaneet kiitettävän panoksen opiston raken­

nustyöhön. Myöskin alaurakoitsijat Tuiran Sähkö Oy, joka on vas­

tannut sähkötöiden valmistumisesta, Suomen Putkijohtoliike Oy, joka on suorittanut lämpö- ja vesijohtotyöt niihin kuuluvine laittei­

neen sekä maalausliike Ervasti ovat suorittaneet tehtävänsä kiitosta ansaitsevalla tavalla. Ei ole syytä unohtaa niitä ahkeria työnteki­

jöitä, jotka ovat tämän rakennuksen käytännöllisen rakentamisen suorittaneet, vaan heille on lausuttava todella lämmin kiitos siitä uutteruudesta ja huolellisuudesta, jolla he ovat työtään työväen­

liikkeen opiston hyväksi tehneet.

Olen varma siitä, että tällä nyt Pohjolaan pystytetyllä opistolla ei tule olemaan suinkaan helppoa, vaan monia vaikeuksia vielä tä­

mänkin jälkeen. Uskon ja toivon, että se myötätunto, joka opistoa rakennettaessa on tullut rakentajien osaksi, ei päättyisi tähän, vaan jatkuisi tästä eteenkinpäin, sillä opiston työ tulee koitumaan koko työväenliikkeen, Pohjolan ja koko suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.

Pohjolan teollistaminen, Pohjolan elintason kohottaminen on monien juhlapuheiden, monien sanomalehtikirjoitusten ja monien poliittisten toimenpiteiden aiheena. On totta, että Etelä-Suomi on monessa suhteessa päässyt hyvinvoinnissa etenemään pitemmälle kuin mitä Pohjolassa on tapahtunut. Siitä syystä onkin todella va­

kavassa mielessä kiinnitettävä huomiota myöskin Pohjois-Suomen taloudellistenkin probleemien ratkaisemiseksi. Samanaikaisesti on kuitenkin pyrittävä kehittämään ja kohottamaan. Pohjolan väestön ennenkaikkea sen vähäväkisen osan sivistystasoa ja samalla kasvat­

tamaan yksilöitä, jotka ovat valmiit ottamaan uuden teollistuvan Pohjolan tuomat vastuulliset tehtävät kantaakseen. Tämä kysymys kiinnostaa suuresti ammattiyhdistysliikettä ja se onkin tehnyt oman aloitteensa tämän työn edistämiseksi. Tehtävä ei kuitenkaan suin­

kaan ole yksinomaan ammattiyhdistysliikkeen, vaan se koskee koko työväenliikettä erittäin läheisesti.

— Minulla on Pohjolan Opiston rakennustoimikunnan puheenjoh­

tajana suuri ilo luovuttaa tämä opisto SAK:n ja Väinö Voionmaan Säätiön käyttöön täyttämään sitä tehtäväänsä, joka sille on ase­

tettu rakennustyötä aloitettaessa. Minä uskon, että nämä työväen­

liikkeen yhteisöt yhdessä kuten ne ovat sen rakentaneetkin, hoita­

vat tätä opistoa tavalla, joka antaa parhaan koron sille pääomalle, jonka opiston rakentaminen on vaatinut. Tämä korko ei ole lasket­

tavissa markoissa, vaan se on mitattavissa niillä henkisillä arvoilla, joita opisto pystyy Pohjolan työväestön ja pieneläjien hyväksi anta­

maan. Täyttäköön tämä opisto tehtävänsä Pohjolan väestön kasvat­

tajana, yhteiskunnallisen, sivistyksellisen ja taloudellisen aseman kohottajana!

Vihkiäispuheen jälkeen Oulun Työväen Mieskuoro Oras johtaja­

naan faktori Einari Harju esitti Pohjolan raatajain juhlalaulun, Lauantai-illan ja Hymnin työlle. Tervehdysten sarjan aloitti koulu­

hallituksen pääjohtaja R. H. Oittinen, joka totesi kansanopistot elinvoimaisiksi kansansivistystyön tekijöiksi, joille valtiovallan tuki on oikeutettu. — Kansanopistojen tehtävä ei ole yksinomaan tie­

dollinen. Niiden tehtävänä on kansanvaltaisen elämäntavan opetta­

minen. Pääjohtaja Oittinen toivotti kouluhallituksen nimissä par­

hainta menestystä uudelle opistolle ja sen opettajakunnalle lausuen samalla Väinö Voionmaan Säätiön onnentoivotukset. -

SAK:n puheenjohtaja Eero Antikainen huomautti tervehdyksensä alussa, että ihmisen, työntekijän turvallisuuden ja riippumattomuu­

den takaaminen on työväenliikkeen oleellisin tavoite. »Kasvatustyöl­

lämme on edessään kahdenlaisia tehtäviä. Lyhyellä tähtäimellä me tarvitsemme edelleen voimakasta kasvatusta niissä taidoissa ja tie­

doissa, joita monipuolistuva yhteiskunta ja omat järjestötehtävämme edellyttävät. Pitemmällä tähtäimellä on meidän kulttuuritoimintam­

me tehtävänä yhteiskuntaa uudistavan luonteensa mukaisesti huo­

lehtia siitä, että voimakkaat ja kestävät ihmisarvoon rakentuvat periaatteet eivät unohdu arkipäivän työskentelyssä. Se, että tämä opisto on rakennettu solidaarisilla ponnistuksilla, merkitsee myös sitä, että sen arvo ammattiyhdistysliikkeen omissa silmissä on erit­

täin suuri. Kaikkien mukana olleiden yhteinen pyrkimys tähtää siihen, että tämä opisto palvelee työmiestä, sitä rakentajaa, jonka varassa on koko yhteiskuntamme kehitys.»

Suomen Kansanopistoyhdistyksen puolesta tervehti lämpimin sanoin Etelä-Pohjanmaan kansanopiston johtaja, maisteri Toimi Helatie, minkä jälkeen maaherra Kalle Määttä esitti Oulun läänin

väestön ja henkilökohtaiset onnittelunsa. Kunnanjohtaja Aatto Leh­

tinen viittasi Haukiputaan kunnan tervehdystä esittäessään tämän­

laatuisen opiston tarpeellisuuteen paikkakunnalla.

Ulkomaalaisten kutsuvieraiden puolesta puhui rehtori Adrian Wehnström verraten työväenliikkeen pyrkimyksiä Lundin yliopiston lähellä olevaan Axel Ebben veistokseen. Se kuvaa miestä, joka pyr­

kii vapautumaan kalliosta. Samoin on työväenliike pyrkinyt vapau­

tumaan raskaasta puutteen ja ahdistuksen kahleesta. — Suomen maanteillä on oivalliset kilometripylväät, puhuja jatkoi. Niistä näkee, miten paljon on edetty ja miten paljon on jäljellä. Sivistys­

työssä emme voi yhtä selvästi mitata suoritettua ja edessä olevaa taivalta. Meidän on aina vain kuljettava eteenpäin. Puhuja onnitteli uutta koulua, joka on hyvä todistus suomalaisen arkkitehtuurin korkeasta tasosta ja esitti Ruotsin työväen sivistysliiton ja Fram- näsin kansankorkeakoulun tervehdyksen.

Viimeisenä esitti tervehdyksen Työväen Sivistysliiton nimissä Yrjö Kallinen, joka värikkäässä puheessaan vertasi pohjolan ja etelän oloja toisiinsa. — Tätä koulua ei ole tarvinnut perustaa siksi, että pohjolan väki olisi tyhmempää kuin etelän. Päinvastoin elää

»herttainen tietämättömyys» mieluummin Helsingissä. Meidän on herätettävä tiedonjano. Me olemme vastuussa työväenliikkeelle siitä, että kykenemme ottamaan vastaan sen tehtävät, ei yksilöinä tika­

puita kiiveten, vaan luokkana koko luokkaamme kohottaen.

Juhla päättyi orkesterin säestyksellä yhteisesti laulettuun »Työ­

väen marssiin».

Tilaisuuteen saapui runsaasti sähke- ja adressiterveh- dyksiä, joita olivat mm. lähettäneet: The International Federation of Workers’ Educational Associations, työväen sivistysinternationaali

— Nutt; ABF, Ruotsin työväen sivistysliitto — Karlbom, Heffler; AOF, Norjan työväen sivistysliitto — Zachariassen; AOF, Tanskan työ­

väen sivistysliitto ja Esbjergin kansankorkeakoulu — Oluf Bertolt;

Lapin läänin maaherra — Uuno Hannula; Sos.-dem. eduskuntaryh­

mä — Henriksson, Raunio; Suomen Työväen Musiikkiliitto — Hilden, Söderlund; Pajulahden Urheiluopisto — Anttila; Joensuun ja ymp.

ammatillinen paikallisjärjestö; Sos.-dem. Naisliitto — Leivo-Larsson, Karvinen; Pohjolan Työ — Pt-paino Oy, Ammattiyhdistysopiston oppilaskunta; Ragnar Lassinantti; V. O. Veilahti; Vilho Harinen;

Työväen Akatemian toverikunta jne.

Kahvitarjoilun ja vapaan seurustelun jälkeen juhlapäivä päättyi opiston juhlasaliin katettuun päivälliseen, jolle esimies Vihtori Rantanen lausui vieraat tervetulleeksi. Vieraiden puolesta kiittivät toimitusjohtaja Jussi Mäki ja tri Väinö Tanner. Ehyttunnelmainen juhla oli päättynyt ja jätti jälkeensä kauniin ja pysyvän muiston.

HAUKIPUDAS — POHJOLAN OPISTON KOTIPAIKKA Pohjanmaata halkovien jokien tavoin Haukiputaan poikki juok­

seva Kiiminkijoki on ollut asutuksen synnyttäjä. Se on vetänyt vä­

keä varrelleen, luovuttanut ravinnoksi kalansa, antanut pelloille ja metsille kasvuvoiman. Myöhemmin se on ollut tukkipuiden tuojana, jopa teollisen toiminnan käyttövoimana. Joen aikaisemmasta kala- runsaudesta lienee itse pitäjäkin saanut nimensä. Perimätiedon mukaan joskus »Vanhan vihan» aikaan 1500-luvun lopussa venäläi­

set ovat olleet kalassa Vahtolanlahden poukamassa ja löytäneet joen mutkasta eli putaasta oivallisen hauen pyyntipaikan ja niin olisi paikannimi Haukipudas keksitty.

Vanhimpina aikoina aina 1300-luvulle asti Haukipudas on kuulu­

nut niihin alueisiin, joiden omistuksesta käytiin pirkkalaisten ja itä- karjalaisten kesken vuosisataisia rajariitoja. V:n 1270 paikkeilla karjalaiset pitivät Kiiminkijoen lohenkalastusta omanaan. Pohjois­

ten alueiden asuttamisen yhteydessä muodostui tänne v. 1550 kaksi suurehkoa rannikkokylää, Kello ja Haukipudas, joissa oli yh­

teensä viitisenkymmentä taloa. Vaurastuminen oli hidasta johtuen siitäkin, että haukiputaalaisilla ei ollut asiaa Iin lohirikkauksiin, jotka oli v. 1549 annettu iiläisten yksinoikeudeksi.

Itsenäisenä pitäjänä Haukipudas on nuori. Se on kokenut joki­

uomansa pienuuden mahtavan Iin rinnalla. Iin emäseurakunnasta Haukipudas irroitettiin omaksi kappelikseen v. 1630, mutta joutui välillä Kiimingin alaiseksi, kunnes v. 1873 pääsi omaksi kirkkoherra- kunnakseen. Lopullinen ero toteutui vasta v. 1898. Ensimmäinen kirkko rakennettiin v. 1630, nykyinen v. 1762. Maallisten asiain hoi­

dosta pitäjäkokouksissa on kirjallisia tietoja v:sta 1858 ja ensimmäi­

nen varsinaisten kuntakokouksten pöytäkirja on viita 1866. Väkiluku oli vielä v. 1925 6000, v. 1935 9000, mutta v. 1957 jo 14.000. Ensimmäi­

nen kansakoulu perustettiin 1875, nykyisin niitä on 13. Pitäjässä on myös keskikoulu ja ammattikoulu, Maaseutuammattien kurssikeskus, joiden rinnalla Pohjolan Opisto nyt toimii. Rautatien ulottuminen pitäjään vista 1902, linja-autoliikenteen vilkastuminen ja Kemin—

Oulun valtatien oikaisu uusine siltoineen on vetänyt Haukiputaan asutuskeskuksia, etenkin Oulua, lähelle.

Haukiputaan maisemat ovat pohjalaisen yksiviivaisia. Lapin tuntureita kun ei ole riittänyt näin etelään vaihtelua tuomaan.

Maat ovat Pohjanlahdesta kohonneita ja aluevaltaus jatkuu vielä­

kin verkalleen. Pitäjän pinta-ala on 462 km2, josta peltoa ja niittyä 5000 ha, loput metsää ja suota. Maaperä on hiekansekaista savea ja siitä on pienviljelijäväestö tottunut elantonsa ottamaan. Rinnak-

kaisansioina on kalastuksella ja käsityöllä oma merkityksensä, mutta puuteollisuus on viime vuosisadan loppupuolelta lähtien ollut maa­

talouden rinnalla pääelinkeinona. Varsinkin Pateniemen (per. 1873), Santaholman (1914) ja Martinniemen (1918) sahalaitokset ovat olleet merkittäviä työnantajia. Myös puusepäntehtaat ja jokivarren myllyt muiden pienempien laitosten kanssa kuuluvat pitäjän teolli­

seen toimintaan.

POHJOLAN OPISTO SAHATEOLLISUUDEN SYNTY­

SIJOILLA

Pohjolan Opiston maa-alue on aikoinaan kuulunut yhdelle maamme ensimmäisistä sahalaitoksista. Sahasta ei tosin ole enää muita näkyviä merkkejä kuin kuivuneet vesi- ja uittokanavat. Muis­

titietojen ja erään lehtiselostuksen 1) varassa voimme kuitenkin piir­

tää kuvan Pohjolan Opiston nykyisellä paikalla toimineesta Maunun sahasta ja myllystä.

Opistotalon kohdalla Kiiminkijoki muodostaa loivan kosken, jon­

ka antama vesivoima, Kiiminginseudun silloin vielä runsaat metsä­

varat ja tukkien vaivaton kuljetus jokea pitkin olivat varmaankin vaikuttamassa oululaiseen konsuli Charles Herlofsoniin, joka 1860- luvun alussa päätti rakentaa paikalle Haukiputaan ensimmäisen sahalaitoksen. Vuoteen 1881 saha toimi 2-raamisena vesisahana, mutta muutettiin 3-raamiseksi höyrysahaksi uudeksi omistajaksi tulleen oululaisen konsuli Inbergin toimesta. Parhaimmillaan olles­

saan saha selviytyi vuorokaudessa n. 500 tukista. Talvisin huolehti­

vat talolliset sahatavaran kuljetuksesta. Kesäisin tavara kuljetettiin proomuissa »Kalle»-pukseerilla jokisuuhun valtamerilaivoihin lastat­

tavaksi. Hankaluutta tuotti kuitenkin alempana jokivarressa ollut kiiminkiläisten joenylittävä lohipato, joka oli vartavasten kaivettua kanavaa käyttäen kierrettävä.

Vuosisadan vaihteessa sahalaitos, jonka yhteydessä toimi myös mylly, joutui oululaisen kauppahuone G. & C. Bergbomin haltuun.

Oston vaikuttimena arvellaan olleen estää sahan joutuminen kil­

pailijoiden käsiin, olihan Bergbomilla sahoja mm. Iissä, Pateniemes- sä ja Kestilässä. Kun sahan kannattavaisuus kuitenkin eri syistä heikkeni, oli seurauksena sahan toiminnan lopettaminen 1900-luvun alussa. Koneet myytiin Kemiin ja Ruotsin puolelle Seittenkaarin sa­

halle ja osa rakennuksista siirrettiin Pateniemeen. Sahan tontti-

!) Vanhan sahalaitoksen kuvaus perustuu pääosiltaan Tauno Sutisen Puutyöläinen-lehdessä huhtikuussa 1955 olleeseen selostuk­

seen sekä sahan entisen työmiehen Antti Puuperän haastatteluun.

Maunun sahan ja myllyn, opiston paikalla vuosisadan alkuun toimineen teollisuuslaitok­

sen kuva, joka saatiin monien etsimisten jälkeen sanomalehti-ilmoituksen avulla opiston käyttöön. Ystävällinen kuvan luovuttaja oli haukiputaalainen Naimi Jämsä. Huomaa sahan edustalla olevien työläisnaisten juhlavat asusteet! Kuvan arvioidaan olevan vuo­

delta 1895.

aluetta ei kuitenkaan heti myyty vieraisiin käsiin, vaan vasta 1930- luvun alussa, jolloin se siirtyi työnjoht. M. Santalon omistukseen.

Sahanomistajat vaikuttivat paikkakunnalla myös yleisten asiain hoitoon. Niinpä kauppaneuvos Gustav Bergbomin ja konsuli Charles Herlofsonin kerrotaan yhdessä sahanhoitaja Karl Josef Krankin kanssa ajaneen kansakoulun perustamispuuhaa mm. lahjoittamalla lautatavaraa. »Vaivaistalon» perustamispääomaksi mainitaan kaup­

paneuvos Bergbomin lahjoittaneen 10.000 mk. Kulttuuriharrastukset suuntautuivat myös sahan alueella olevan puiston hoitoon. Puis­

tossa oli tanssilava ja seurapelihuoneet, jotka ilahduttivat Oulusta ja lähiseudulta huvittelemaan saapuneita säätyläisiä. Suurin juhla oli jokavuotinen lohipäivällinen, joka järjestettiin Herlofsonin pat­

ruunan rouvan nimipäivänä, Marianpäivänä. Silloin kantautui soit­

to, laulu ja iloinen elämä lähiympäristöön. Puistossa kasvatettiin myös häkeissä metsälintuja, joita väitetään myydyn aina Saksaan saakka.

Yhtäläistä harrastusta tehtaan omassa palveluksessa olevaa n. 30 työntekijää kohtaan ei patruunoilla sen sijaan riittänyt. Työpäivä oli viimeisiin vuosiin saakka 12-tuntinen ja kiireisinä aikoina tehtiin työtä pyhät arjet. Alaikäistä työvoimaa ja naisia käytettiin kuiten­

kin vain kevyissä ulkotöissä. Ansiot olivat suhteellisen alhaiset, vuo­

sisadan vaihteessa ammattimiehillä kesällä 2:50—3 mk päivältä ja talvella 1:75—2 mk. Palkkojen pienuudesta keskusteltiin työnteki­

jäin piirissä aluksi hiljaisuudessa, mutta elinehtojen kiristyessä alet­

tiin esittää työnantajalle vaatimuksia. Kun toistuvat esitykset palk­

kojen parantamisesta eivät johtaneet toivottuun tulokseen, työnteki­

jät päättivät v. 1898 ajaa vaatimuksiaan lakon avulla. Tämä oli tiettävästi ensimmäinen ja viimeinen lakko sahan toiminta-aikana.

Lakkotapahtumasta E. K. Louhikko mainitsee kirjassaan »Ammatti- yhdistystiedon perusteet» seuraavaa:

»Maunun sahalla Haukiputaalla olivat työläiset jo usean ke­

sän aikana tuloksettomasti yrittäneet saada palkkojaan kohoa­

maan. Nyt puhkesi sielläkin kesäkuun 14 pnä lakko työläisten esittämän palkankorotusvaatimuksen puolesta. Lakko päättyi heinäkuun 1 pnä työläisten saadessa kiireisen työajan vuoksi palkkansa kohoamaan 10 penniä tukilta.»

Mitään ammattiyhdistystoimintaa ei sahalla sen toi­

minta-aikana ehtinyt olla. Työnantaja saattoi näin ollen yleensä sanella työehdot, varsinkin kun sahan ympärille oli asettunut köyhää mökkiläisväestöä, jonka työvoima oli aina haluttuun hintaan tar­

jolla. Asiain vaatiessa työmiehet valitsivat kuitenkin keskuudestaan jämerämpiä tovereita yhteisvaatimuksia esittämään. Kun sahan­

hoitaja eräänä talvena kielsi kahvitaukojen pitämisen, työntekijät lähettivät edustajansa Mikko Erkkilän (Sipola) Ouluun jalkapati­

kassa lähes 30 km:n taipaleelle neuvottelemaan asiasta sahanomis- tajan kanssa. Luottamusmiehen sitkeys johti tulokseen ja asia korjattiin.

HOITOKUNTA — JOHTOKUNTA

SAK:n työvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti Väinö Voionmaan Säätiön vuosikokouksessa 12 pnä helmikuuta 1955 kolmeksi vuodeksi valittu Pohjolan Opiston väliaikainen hoitokunta muuttui vakinai­

seksi johtokunnaksi 30 pnä toukokuuta 1956, jolloin kouluhallitus vahvisti opiston ohjesäännön.

Johtokunnan jäsenet

Rantanen, Vihtori, SAK:n toinen puheenjohtaja, opiston esimies, Lindblom, Olavi, pääsihteeri, kansanedustaja, varapuheenjohtaja, Harinen, Vilho, taloudenhoitaja,

Järvelä, Olavi, järjestösihteeri, Holappa, Lauri, metallityömies,

Hautamäki, Arvi, pääsihteeri, kouluneuvos, Hietanen, Antti, SSN:n puheenjohtaja, Kiuru, Sakari, valtiot.kand., johtaja.

Hoitokunnan sihteerinä on toiminut 1. 9. 1956 saakka pääsihteeri Hautamäki ja siitä lähtien johtaja. Rakennusaikaisesta tilinpidosta on vastannut taloudenhoitaja Harinen.

Tilintarkastajat Pulkkinen, Vilho, sihteeri, SAK:n määräämä,

Koivisto, Kerttu, kirjanpitäjä, Väinö Voionmaan Säätiön määrää­

mä.

HENKILÖKUNTA Opettajat

Kiuru, Sakari, valtiot.kand., opiston johtaja kahdeksi koevuo­

deksi valittuna 1. 9. 1956 lähtien.

Järvelin, Ilmi, yhteiskuntat.maist., opiston va. apulaisjohtaja ja humanististen aineiden opettaja 1. 9. 1956 lähtien.

Järvelin, Esko, yhteiskuntat.maist., yhteiskunnallisten aineiden va. opettaja 1. 9. 1956 lähtien.

Muu henkilökunta Nättinen, Sirkka-Liisa, kanslisti 7. 10. lähtien, Hiltunen, Elsa, emäntä 1. 9. lähtien,

Viio, Irja, keittäjä 1. 10. lähtien, Veijola, Maija, tarjoilija 1. 10. lähtien,

Kurttila, Elli, keittiöapulainen 1. 10. lähtien, Kynkäänniemi, Edith, siivooja 1. 10. lähtien ja Pentti, Martti A., talonmies 15. 9. lähtien.

Ensimmäinen vuosikierros 1956—57

Kun tässä vuosikertomuksessa on ollut tilaisuus selostaa tavallista yksityiskohtaisemmin opiston perustamisvaiheita, opetus­

ohjelmaa ja toimintaa, voimme työkauden 1956—57 yleiskatsauksessa tyytyä viittaamaan vuosikertomuksen asianomaisiin kohtiin ja tässä selostaa vain muualla selostamatta jääneitä kysymyksiä.

Opiston ensimmäinen talvikurssi alkoi koulutalon vihkiäistilai­

suudella 14 pnä lokakuuta 1956 ja päättyi 58 työpäivää kestettyään 19 pnä joulukuuta. 17 päivän pituisen joululoman jälkeen työtä jatkettiin 7 pnä tammikuuta ja kevätkauden työt päätettiin 95 työ­

päivän jälkeen 27 pnä huhtikuuta. Lukukauden aikana ei pidetty joululoman lisäksi muuta lomaa, lukuunottamatta sunnuntai- ja juhlapäiviä ja Ruotsiin tehtyä viikon mittaista retkeä, jolla silläkin oli ahkeran opintomatkan luonne. Lukukausi muodostui siten 26 työviikon ja 153 työpäivän pituiseksi.

Varsin perusteellisen suunnittelun alaisena ollutta opetusohjel­

maa on pidetty opettajakunnan taholla kokeiluna, jota on pyritty kriitillisesti seuraamaan. Lukukauden päättyessä järjestettiin erityinen kritiikkitilaisuus, jossa oppilaskunta esitti käsityksensä ja korjausehdotuksensa. Opetusohjelman yleispuitteiden todettiin kii­

toksella kestäneen kokeilun, mutta yksityiskohtiin esitettiin monia varteenotettavia parannuksia. Nimenomaan luento-ohjelmaa halut­

tiin itseopiskelun ja ryhmätyöskentelyn hyväksi supistaa.

Oppilaat I talvikurssilla olivat nuoria, mistä johtuen opetus on ollut ohjattava nimenomaan nuorisokasvatuksen eikä niin­

kään aikuiskasvatuksen hengessä. Nuoruudestaan huolimatta oppi­

laskunta on ollut erittäin aktiivista opiskelija-ainesta ja mikä ilah- duttavinta älyllisesti keskitasoa huomattavasti korkeammalla. Myös järjestys on ollut muutamia pikku virheitä lukuunottamatta mitä parhain. Tässä on itsehallinnolla eikä vähiten oppilaskunnan pu­

heenjohtajilla suuri ansio. Vähäisestä järjestökokemuksestaan huoli­

matta oppilaat ovat nopeasti kypsyneet koulutasavallan täysivaltai­

siksi kansalaisiksi. Myös tietoisuus siitä, että ensimmäinen vuosi­

kurssi on monessa mielessä tienraivaaja ja perinteiden luoja, on kohottanut vastuuntuntoa.

Itsehallinnon viimeisessä kokouksessa 24. 4. 1957 käsiteltiin opiston jättävien oppilaiden jatkuvaa yhteistoimintaa omassa toveriliitossa, jonka perustaminen päätettiin suorittaa syk­

syllä. Perustamistoimenpiteitä varten valittiin toimikunta kokoon­

kutsujana Eero Hanhela.

Kuten vuosikertomuksesta toisaalla ilmenee, opisto on järjestänyt

Opiston kirjasto oli ahkerassa käytössä kuten ylempi kuva osoittaa. Alakuvassa oppi­

laat syventyneinä luentoa kuuntelemaan.

yhden kuukauden pituisen kansanopistokurssin, metsämieskurssin 11. 11.—8. 12. 1956 sekä vuokrannut tiloja lukuisille muille kursseille ja neuvottelupäiville ollen samalla itse merkittävä retkeilyjen kohde.

Oppilaiden terveydentila on ollut sikäli hyvä, ettei mitään vaka­

vampia sairaustapauksia ole esiintynyt. Urheilutunneilla sattui kahdelle poikaoppilaalle lievähkö luunmurtuma ja kahdesti esiin­

tynyt influenssaepidemia, varsinkin keväällä levinnyt, tarttui suu­

reen osaan oppilaskuntaa. Opisto on suorittanut oppilaiden lääke- ja lääkärinkulut. Opiston lääkärinä on ollut lääket.lis. YY/ö Jokinen.

Työkausi päättyi I talvikurssin päättäjäisillanviettoon 26. 4., jolloin juhlapuheen työväenliikkeen ihmisyysajatuksesta piti maisteri V. O. Veilahti. Oppilaskunnan puheenjohtaja Aili Luomanen puhui oppilaiden puolesta esittäen kiitokset opettajille ja henkilökunnalle hyvästä opiskeluvuodesta. Illanvietossa ilmestyi myös ensimmäisen kerran oppilaslehti »Torvi», jonka päätoimittajana oli Reijo Mattila.

27. 4. aamulla järjestettiin koruton todistuksenjakotilaisuus, jossa koulunsa päättäville oppilaille puhui johtaja Sakari Kiuru. Todis­

tukset jaettiin kaikille 43 vuosikurssilla olleelle oppilaalle. Tilaisuus päättyi yhteiseen lähtöateriaan, jonka lopussa laulettiin voimak­

kaasti »Taistojen tiellä».

William Greenin sali

Merkittävä tapaus muodostui opistolle amerikkalaisen ammatti­

yhdistysjohtaja William Greenin muistolle omistetun rahaston pää­

töksestä lahjoittaa opistolle 25.000 dollaria. Kiitollisuuden osoituk­

sena arvokkaasta lahjasta opiston johtokunta halusi omistaa koulun juhlasalin William Greenille ja 17 pnä huhtikuuta 1957 vietettiin koruton juhlatilaisuus, jossa sali vihittiin William Greenin saliksi ja tapauksen kunniaksi paljastettiin muistolaatta, jossa on seuraava teksti suomeksi ja englanniksi:

»Tämä sali on omistettu amerikkalaisen työväenjohtajan, AFL:n presidentin William Greenin muistolle kiitollisuuden osoituksena hänen nimeään kantavan (William Green MemorialFund, rahaston merkittävästä tuesta tämän opiston rakentamisessa Pohjois-Suomen työväestön opinnollisia tarpeita varten.»

Vihkiäistilaisuuteen saapui vieraaksi USA:n täkäläinen suur­

lähettiläs Mr John D. Hickerson seurueineen ja USA:n ammattijär­

jestön AFL—CIO:n Euroopan asiamies Mr Irving Brown sekä SAK:n johtohenkilöistä mm. puheenjohtaja Eero Antikainen ja pääsihteeri Olavi Lindblom. Oppilaat esittivät vieraiden saapuessa lauluterveh­

dyksen ja johtaja Sakari Kiuru lausui tervetuliaissanat. Yhteisen lounaan ja tutustumistilaisuuden päätyttyä siirryttiin Suomen ja

USA:n lipuin ja kukkasin koristettuun juhlasaliin, jossa tilaisuuden avaussanat lausui esimies Vihtori Rantanen. Vieraiden puolesta pu­

huivat suurlähettiläs ja AFL—CIO:n edustaja, jotka korostivat William Greenin suuren elämäntyön merkitystä, vapaan ammatti­

yhdistysliikkeen tehtävää ja Suomen ja USA:n kansojen ystävyyttä.

Muistolaatan paljastuksen ja SAK:n kiitokset esitti puheenjohtaja Antikainen ja oppilaskunnan kiitollisuuden tulkitsi Reijo Mattila.

Tilaisuus, jossa esiintyivät myös Oulun Kaupunginorkesterin yhtye ja oppilaskvartetti, päättyi USA:n ja Suomen kansallislauluihin.

Kirjasto

Kirjasto on sijoitettu opiston päärakennukseen, johon sille on varattu käsikirjasto-lukusali sekä pieni kirjavarasto. Kirjastoa suunniteltaessa saatiin arvokasta apua äskettäin edesmenneeltä Valtion Kirjasto toimiston johtajalta, maisteri Mauno Kanniselta.

Skanno Oy on toimittanut kirjastolle kaluston.

Kirjasto on saanut vastaanottaa lukuisia kirjalahjoituksia mm.

Työväen Sivistysliitolta, SAK:lta, Yhteiskunnallisen Korkeakoulun kirjastolta, Ammattiyhdistysopistolta, Työväen Akatemialta sekä monilta järjestöiltä ja yksityishenkilöiltä. Syyslukukaudella hankit­

tiin 300.000 mk:n määrärahan turvin sekä em. lahjoituksina saatiin 1.250 teosta ja kevätkaudella on uudesta 300.000 mk:n kirjastomää- rärahasta käyttäen 500 teosta, joten kirjastossa on kaikkiaan 1.750 nidettä. Aikakauslehtiä on tullut 75, joista 40 vapaakappaleina.

Kirjahankinnoissa on pyritty mahdollisimman käyttökelpoisen käsi­

kirjaston ja yhteiskuntatieteellisen kirjavalikoiman luomiseen. Kir­

jaston hoidosta on huolehtinut apulaisjohtaja Ilmi Järvelin.

PÄIVÄKIRJAPOIMINTOJA V:lta 1955

1/ 9 Kouluhallituksen pääjohtaja R. H. Oittinen epäviralli­

sella tarkastuskäynnillä.

9/ 9 Ammattiyhdistysväen retkeilypäivät, 140 vierasta.

15/ 9 I talvikurssille 69 hakijaa.

14/10 Opiston juhlallinen vihkiminen. Läsnä 100 kutsuvierasta ja 43 oppilasta.

20/10 Otettiin käytäntöön oppilaiden itsehallinto ja valittiin ensimmäiseksi oppilaskunnan puheenjohtajaksi Eero Hanhela.

25/10 Valtioneuvosto myönsi opistolle oikeuden täyteen val­

tionapuun.

10/11 Unkarin onnettomuus keskustelukysymyksenä.

11/11 I metsämieskurssi alkoi.

15/11 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta vieraili puheenjohta­

jansa Viljo Rantalan johdolla.

18/11 Oulun teatterissa »Nummisuutarit».

21/11 Retki Martinniemen sahalle.

1/12 Ammattiyhdistysopiston toveriliiton edustajat vierailivat opistossa ja suorittivat I talvikurssin »kengittämisen».

2/12 YK ja ihmisoikeuksien julistus nykyhistorian tunnin aiheena.

18/12 Joulujuhla.

V:lta 1956 3— 5/ 1

15/1 ja 28/2 25/ 1 6/ 3 10/ 3 16/ 3 17/ 3 24—27/ 3 8/ 4 17/ 4 23/ 4 27/ 4

Työväenliikkeen opistojen V opettajapäivät.

Seurattiin Haukiputaan kunnanvaltuuston kokousta.

Tutustuttiin Kaleva- ja Pohjolan Työ-lehtiin Oulussa.

Koulun hiihtomestaruuskilpailut.

Opiston hiihtojoukkue voitti »kolmen opiston kilvan»

Väinö Voionmaan Opistossa.

KKn johtaja S. Suortti esitelmöi Osuustoiminnasta.

Oppilaskunnan järjestämä yleisöillanvietto. 1-osainen näytelmä »Mestari Garp».

Opintomatka Pohjois-Ruotsiin, Framnäsin kansankorkea­

kouluun.

Moskovan ammattiyhdistyskorkeakoulun dosentti Pjotr Petrov luennoi NL:n ammattiyhdistysliikkeestä.

USA:n ammattiyhdistysväen lahja luovutettiin opistolle ja työväenjohtaja William Greenin muistolaatta paljas­

tettiin juhlasalissa. Läsnä mm. suurlähettiläs Hickerson.

Tri Lauri Teivainen luennoi luonnontieteellisestä maail­

mankuvasta. Samalla viikolla vieraili luennoitsijana myös maist. V. O. Veilahti.

Ensimmäiset talvikurssin todistukset jaettiin.

I TALVIKURSSI 1956—57 Opettajakunta Vakinaiset opettajat

Kiuru, Sakari, opiston johtaja, opettanut pääaineenaan sosiaalipoli­

tiikkaa, pitänyt luentosarjan työväenliikkeen historiassa, kansansivis- tysopissa, asioimiskirjoituksessa sekä valvonut ammattiyhdistysopin opiskelua antaen lisäksi ammatinvalinnan ohjausta ja johtanut semi­

naariharjoituksia.

Järvelin, Ilmi, opiston apulaisjohtaja ja humanististen aineiden opettaja, opettanut historiaa, kaunokirjallisuutta sekä kirjallista esi­

tystä luennoiden valtio-opista sekä sanomalehtiopista, hoitanut myös opiston kirjastoa, opastanut kirjaston käytössä ja ohjannut seminaari­

harjoituksia.

Järvelin, Esko, yhteiskunnallisten aineiden opettaja, opettanut kan­

santaloustiedettä, kunnallisoppia, järjestöoppia ja pitänyt luentosar­

jan yleisestä historiasta sekä sosiaalihuollosta ohjaten myös seminaa­

riharjoituksia.

Tuntiopettajat

Rantanen, Jaakko, fil.kand., opintosihteeri, ammattiyhdistysoppia, Astola, Erkki, dipl.ins., apul. ammattientarkastaja, luonnonoppia, Leinonen, Helinä, terveyssisar, terveysoppia.

Anttila, Pauli, lehtori, kielioppia,

Vapaavuori, Urho, korkeakoulunlehtori, suullista esitystaitoa, Sarmola, Aarne, opettaja, laskentoa,

Pirttijärvi, Kalle, piiriasiamies, kirjanpitoa, Nättinen, Sirkka-Liisa, kanslisti, konekirjoitusta, Vallanti, Anni, opintoneuvoja, ohjelmatoimintaa, Pernu, Väinö, johtajaopettaja, musiikkia,

Pietilä, Aarno, urheiluohjaaja, poikien voimistelua, Possakka, Anni, voimisteluohjaaja, tyttöjen voimistelua,

Harrastusryhmien ohjaajat

Tekniikka: Vehkaperä, Paavo, teknikko, koneoppia, Lempiäi­

nen, Aake, teknikko, sähköoppia, Haipus, Eino, rakennusmestari, ra­

kennustekniikkaa.

Kotitalous: Laamanen, Irja, talousopettaja, Hiltunen, Elsa, emäntä ja Paavola, Liisa, sisustusarkkitehti.

Ohj elmaryhmä: Järvelin, Ilmi, apul.joht.

Ruotsi ja englanti: Kiuru, Reidunn, fil.yliopp.

Luennoitsijat

Hietanen, Antti, SSN:n puheenjohtaja, Paavola, Paavo, hov.ausk., Lindström, B. K., metsänhoitaja, Vähätalo, Keijo, liittosihteeri, Ki­

nanen, Kalervo, maisteri, Suortti, S., fil.maist., KKn johtaja, Hieta­

nen, Juhani, sosionomi, Hakulinen, Janne, toimitusjohtaja, Teivainen, Lauri, fil.tri. Kts. luentoaiheita kappaleesta »Yleisluennot», s. ??

TYÖJÄRJESTYS

Arkipäivinä opiston työjärjestys on ollut seuraava: Klo 7.00 herä­

tys, 7.45 aamutee, 8.15—11.00 45 minuutin pituisia oppitunteja, 11.05 aamiainen, 13—15 oppitunteja tai ryhmätyötä, välillä 13.45 kahvi- t.

teetauko, 15.15—17 oppitunteja, 17.05 päivällinen, 19—21 harrastus- ryhmiä, klo 23 hiljaisuus, juhlailtoina klo 1. Pyhäpäivinä on kahvi­

aamiainen ollut klo 10, päivällinen 14 ja iltapala 18.

I TALVIKURSSIN OPPILAAT

Opiston ensimmäiselle talvikurssille kutsuttiin 69 hakijasta 45, joista kuitenkin kaksi jäi saapumatta. Talvikurssilla oli siten 43 oppilasta, jotka kaikki suorittivat kurssin loppuun. Heistä oli mies­

puolisia 22 ja naispuolisia 21 oppilasta.

Oppilaiden ikärakenne oli 31. 12. 1956 seuraava:

Keski-ikä ... 19 v. 5 kk. 6 pv.

Tytöt ... 19 v. 6 kk. 12 pv.

Pojat ... 19 v. 3 kk. 17 pv.

f tyttöoppilas ...

Nuorin ;

poikaoppilas ...

Vanhin ( tyttöoppilas ...

| poikaoppilas ...

16 v. 6 kk. 24 pv.

16 v. 4 kk. 23 pv.

25 v. 9 kk. 4 pv.

26 v. 3 kk. 26 pv.

Lääneittäin jakautuvat oppilaiden kotipaikat seuraavasti:

Oulun läänistä

Lapin »

Kuopion » Vaasan » Hämeen » Kymen » Uudenmaan »

15 oppilasta 14 »

6 » 5 » 1 » 1 » 1 » Yhteensä 43 oppilasta Ammateittain ryhmittyi oppilaskunta seuraavasti:

Maa- ja metsätalous

metsä- ja uittotyöntekijöitä ... 5 — pienviljelijöitä ... 1 2 muita ... 4 — Teollisuus

sahatyöntekijöitä ... 3 — muita teoll. työnt... 3 1 rakennustyöntekijöitä ... 4

Kauppa

liiketyöntekijoitä ... 2 7 Liikenne

puhelinvälittäjiä ... — 2 Palvelukset

kotiapulaisia ... — 3 mielisairaanhoitajia ... — 1 Ammatittomat ... — 4 Yht. 22 21

yht.

5 3 4 3 4 4 9

2

3 1 4 43

12

11 9 2

4 5

Ennen talvikurssille tuloa oppilaat olivat hankkineet seuraavan koulutuksen:

Kansakoulukurssin ... 43 oppilasta Minkä lisäksi opiskellut

keskikoulukurssin ... 1 oppilasta ammattikoulun kurssin (1—2 v.) .. 4 » 1 kk:n kansanopistokurssin ... 2 » maa- t. metsätalouskurssin ... 5 » muita ammattikursseja ... 4 » kansalaisjärjestöjen kursseja ... 8 » työväenopistossa, opintokerhossa tai

kirjeopistossa ... 7 »

Ammatillisesti järjestyneitä oppilaita oli 14 jakautuen seuraa­

vasti: Suomen Maaseutu työväen liiton jäseniä 6, Suomen Metallityö- väen liiton jäseniä 2, Liiketyöntekijäin liiton 2, Rakennustyöväen lii­

ton 1, Kutoma- ja neuletyöväen liiton 1, Mielisairaanhoitajain liiton 1 ja Suomen Puutyöväenliiton 1 oppilas.