231
3/2007 u AIKUISKASVATUS u NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u
Tietoa toimintatutkimuksesta tutkivalla otteella
Heikkinen, Hannu L.T., Rovio, Esa & Syrjälä, Leena (toim. 2006) Toiminnasta tietoon. Toimintatutkimuksen menetelmät ja lähes- tymistavat. Kansanvalistusseura.
Toimintatutkimus on laaja sa- teenvarjotermi, jonka voi katsoa sisältävän erilaisia osallistavia ja toimintasuuntautuneita lähesty- mistapoja sosiaaliseen muutok- seen ja sen tutkimiseen. Aikuis- kasvatuksen näkökulmasta se on tapa tutkimuksellisesti tarkastel- la muutosta, kehittämistä, inter- ventioita, sosiaalisia suhteita ja rakenteita, yhteiskunnallista tie- donmuodostusta yms. varsin kompleksista ja muuntuvaa ilmi- ötä, jota muutoin olisi mahdoton- ta pelkistää yksinomaan doku- menttien, havainnoinnin, haas- tattelun tai kyselyn avulla selviteltäväksi tai kuvattavaksi ilmiöksi.
Heikkisen, Rovion ja Syrjälän toimittamassa kirjassa ”Toimin- nasta tietoon” selvitellään toi- mintatutkimusta ja sen toteutta- mista perusasioita läpikäyvällä otteella, jota voisi luonnehtia tutkivaksikin. Toimintatutkimuk- sesta on melko vähän kirjoitettu suomenkielistä tutkimusmenetel- mäkirjallisuutta, joten käsillä oleva Kansanvalistusseuran julkaisema teos on osaltaan paik- kaamassa tätä puutetta. Kirjas- sa esitellään toimintatutkimuk- sen eri puolia kolmessa päälu- vussa, joissa käsitellään lähtö- kohtia ja suuntauksia, käytäntöä sekä toimintatutkimuksen arvi- ointia ja taustalla olevia käsityk- siä tieteellisen tiedon luontees- ta ja tietämisestä.
Toimintatutkimusta on kirjas- sa pyritty määrittämään muuta-
mien kuvaavien käsitteiden avulla kuten interventioon pe- rustuva, käytännönläheinen, osallistava, reflektiivinen tai sosiaalinen prosessi. Nämä var- masti luonnehtivat toimintatut- kimusta. Listaan olisi yhtä hyvin voinut lisätä muitakin määrityk- siä, millä kuvata toimintatutki- musta, kuten dialoginen, trans- formatiivinen, syklinen, prosessuaalinen. Yhtä ainoaa tai tyhjentävää tapaa kuvata moni- muotoista tutkivaa prosessia ei oikeastaan ole. Kuten kirjassa oi- vallisesti todetaan, postmoder- ni ajattelu kyseenalaistaa suuret kertomukset ja tällaisissa uusissa tutkimusotteissa tietämi- sen, estetiikan ja etiikan väliset rajat sumenevat.
Toimijoiden osallisuus Yleisesti toimintatutkimuksen eri tulkinnoissa on löydettävissä eroja siinä, mitä näkökohtia toi- mintatutkimuksessa pidetään tärkeinä. Suomalaisessa kirjalli- suudessa hyvin usein lähtökoh- tana on ollut Carrin ja Kemmisin edustama ajattelutapa, jossa ko- rostetaan toimintatutkimukseen osallistuvien toimijoiden osalli- suutta, reflektiota ja demokraat- tista dialogia. Toinen keskeinen lähtökohta on ollut viittaaminen toimintatutkimuksen niin sanot- tuun oppi-isään Kurt Lewiniin.
Lewinistä ja hänen tunnetuksi tekemästä kenttäteoriastaan nyt- kin käsillä olevassa kirjassa läh-
detään liikkeelle. Varsinaisia toi- mintatutkimuksellisia nykysuun- tauksia kirjassa esitellään lyhyesti useampia: kriittinen toi- mintatutkimus, osallistava toi- mintatutkimus, tutkiva opettaja -liike, toimintatiede ja kommuni- katiivinen suuntaus. Tämä on hyvä ratkaisu ja tuo toimintatut- kimuksen laajaa kenttää esille, vaikkakin nykysuuntaukset käy- dään läpi melko suppeasti. Iso osa toimintatutkimusta toteute- taan kansainvälisten julkaisujen perusteella opetuksellisissa ti- lanteissa. Tämä liittyy opettaja- vetoiseen kehittämistoimintaan, jota on korostettu tutkivan opet- tajuuden tyyppisissä ideoissa.
Erityiseksi ansioksi kirjassa voi laskea kahden toimintatutki- musta lähellä olevan ajankohtai- sen suuntauksen esille tuomisen – kehittävän työntutkimuksen ja design-tutkimuksen – jotka istuttavat kirjan hyvin tähän päivään. Näiltä osin kirja toimii- kin oppikirjana ja lähdeteoksena toimintatutkimuksen erilaisiin variaatioihin. Lukijan kannalta on siis hyvä, että esille on otettu muitakin suuntia kuin mainitut Carrin ja Kemmisin klassikkonä- kemykset, mitkä kriittiseen toi- mintatutkimukseen liittyvät.
Aikuiskasvatus ja työelä- mä tutkimusalueina Aikuiskasvatuksen näkökulmas- ta muun muassa aikuiskoulutus, työelämä ja vapaa sivistystyö hahmottuvat tärkeinä tutkimus- alueina – myös toimintatutki- muksen. Varsinkin työelämäyh- teyksissä erilaisista muutospro-
232
sesseista ja muutoksen hallin- nasta on tullut kehittämistyön mantra, jota toistetaan eri yhte- yksissä. Monet toimintatutki- muksenkin edustajat korostavat toimintatutkimusta työn ja yhtei- söjen kehittämisen välineenä.
Toimintatutkimuksen näkökul- masta muutos – sen lähtökoh- dat ja tavoitteet, kenen etuja ta- voitellaan ja millaisia ovat eri toi- mijoiden vaikuttamismahdolli- suudet muutoksen suunnille – näyttäytyy tärkeänä. Interventi- oiden ja muutoksen problema- tiikkaa olisi kirjassa voinut ava- ta enemmänkin – myös kriittises- tä näkökulmasta. Nämä näkökul- mat jäävät kirjassa vähäiselle huomiolle johtuen todennäköi- sesti kirjoittajien omista tutki- musalueista ja painotuksista.
Toimintatutkimuksen kenttätyön kohdalla olisi kaivannut muita- kin kuin opettajakoulutukseen ja koulumaailmaan liittyviä esimerk- kejä.
Toimintatutkimuksen yksi kriittinen kohta on tutkimuksen raportointi. Toimintatutkimus ehkä vaatii muita menetelmiä run- saammin tutkijan tekemien valin- tojen perusteluja ja toiminnan aukikirjoittamista. On hyvä muis- taa, että toimintatutkimus liikkuu sillä rajapinnalla, missä vaarana on joko etääntyä tieteellisestä tiedosta tai etääntyä itse toimin- nasta. Heikkisen ja Rovion kir- joittamassa osuudessa ratkaisu- na on ollut verrata toimintatutki- muksen raportointia narratiivi- seen tutkimukseen, toisin sa- noen tarinalliseen ja juonelliseen kerrontatapaan. Tämä vie tutki- muksellista ajattelua vahvasti siihen suuntaan, että tutkimuk- sella myös tuotetaan todellisuut- ta. Tutkijasta tulee kertoja ja ker- tomuksella luodaan todellisuut- ta, jopa erilaisia todellisuuksia erilaisille yleisöille.
Narratiivinen ote sinänsä so- pii toimintatutkimusraporttiin, mutta ehkä tässä kohdin olisi voinut pohtia hieman myös muita mahdollisia vaihtoehtoja perinteiselle paradigmaattiselle tieteellisen kirjoittamisen raportointitavalle.
Toimintatutkimus ja totuudellisuus
Toimintatutkimuskaan ei ole val- lasta tai vaikuttamisesta vapaa- ta toimintaa. Siksi onkin tärkeää, että kirjaan on otettu mukaan myös toimintatutkimuksen to- tuutta koskeva luku. Mielenkiin- toinen tietoteoreettinen ratkaisu on sitoa kirjassa toimintatutki- mustiedon tarkastelu konstruk- tivistiseen paradigmaan (s.164- 165). Tieto (tai tietäminen) tästä näkökulmasta katsottuna on yk- silöllisen tai sosiaalisen konst- ruktioprosessin tulosta. Tämä lähtökohta korostaa toimijoiden keskinäisen merkitysneuvotte- lun ja aikaansaadun prosessin osuutta toimintatutkimuksessa.
Mutta jäävätkö silloin vuorovai- kutuksen kontekstiin liittyvät te- kijät, kuten valta-asetelmat, insti- tutionalisoituneet käytännöt, toimijoiden roolit ja positiot, val- litseva toimintakulttuuri yms. te- kijät liian vähälle huomiolle? Toi- mintatutkimuksessahan usein tulee esille myös erilaisia ristirii- toja ja jännitteitä, mitkä liittyvät erityisesti siihen kontekstiin, missä tutkija ja toimintaan osal- listuvat toimivat. Konstruktivis- tinen tietoteoria on sinänsä kir- jassa esitetty hyvin laveana ja erilaisia suuntia – kuten kriittisiä valtaa koskevia – sisäänsä sul- kevana. Mutta ihmettelevälle lu- kijalle tulee eittämättä mieleen, eikö yhtä oikein olisi tarkastella toimintatutkimusta myös kriitti- sen teorian tai interaktionistisen
paradigman kautta, mitkä voisi- vat antaa enemmän aineksia lä- pivalaista sosiaalisessa vuoro- vaikutuksessa syntyneiden tul- kintojen kontekstuaalisia tausta- tekijöitä.
Toimintatutkimuksen oh- jaus
Kirjoittajia on mukana ollut pe- räti kolmetoista, joiden kautta on tullut hyvin erilaisia tulokulmia toimintatutkimukseen. Tämä ei ole tehnyt kirjasta liian sirpale- maista luettavaa, vaan juoni ja ote säilyvät ehyinä alusta lop- puun. Mielenkiintoinen ja tuore näkökulma kirjassa on toiminta- tutkimuksen ohjaaminen (kirjoit- tajatiiminä Rovio, Klemola, Lau- tamatti ja Tiihonen), mitä ehkä harvemmin tuodaan esille. Toi- mintatutkimusprosessithan ovat toteutustavoiltaan kompleksisia ja edellyttävät yhteistyötä käy- tännön toimijoiden kanssa. Toi- mintatutkimuksen rinnastus oh- jausprosessiin on kuitenkin teh- ty kirjassa hieman kömpelösti, sillä lukija ei aina oikein ole var- ma, tarkoittaako termi tutkija ja ohjaaja tekstissä samaa vai eri henkilöä? Käytännössä tilanne voi olla se, että tutkija ja ohjaaja ovat eri henkilöitä, mutta usein voi lähtökohta olla myös se, että tutkija myös itse ohjaa toiminta- tutkimuksen kulkua. Tällainen tutkijan ja ohjaajan suhdetta sel- kiyttävä määritys on nyt jäänyt tekstistä puuttumaan.
Kokonaisuutena ottaen teos on kuitenkin hyvä katsaus toi- mintatutkimukselliseen lähesty- mistapaan ja taustalla oleviin tietoa koskeviin käsityksiin.
Tietyt näkökulmavalinnat ja painotukset teoksessa näkyvät, mikä ei kuitenkaan vähennä kir- jan käyttökelpoisuutta oppikirja- na tai alan lähdekirjana. Viimei-
uNÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u AIKUISKASVATUSu3/2007
233
3/2007 u AIKUISKASVATUS u NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u
sessä kirjan päättävässä tekstis- sä Heikkinen ja Huttunen kirjoit- tavat toimintatutkimuksen luonteesta (s. 200): ”se on asen- ne tai mielentila, joka perustuu toiminnan kehittämiseen tutki- muksen avulla ja tiedon hank- kimiseen toiminnan kehittämi-
sen avulla”. Kirja ei pyri olemaan perinteinen ohjeita antava metodikirja, joten sitä voi lämpimästi suositella lukijalle, joka kaipaa kotimaista alueen perusteosta johdattelemaan toi- mintatutkimuksellisen ajattelun äärelle. Kehittämistä, muutosta
tai muutoksen tutkimista ei problematisoida, mutta tämä ei liene perusoppikirjan tehtävä- kään.
