journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 2/2021
191
Kasvatusteoria ja itsekasvatus nykyisyyden kritiikkinä
Antti Saari (2021). Kasvatusteoria antiikista nykypäivään.
Gaudeamus. 232 sivua.
KUN KASVATUSTA ja koulutus- ta on tuotteistettu, jotta saadaan tuottoa sijoitetulle pääomalle, on kysyttävä tuon toiminnan kas- vatusteoreettista mielekkyyttä.
Suomalaisessa koulutuspolitii- kassa on otettu mallia amerik- kalaisesta tavasta arvottaa op- piaineita ja tieteitä sen mukaan, miten ne auttavat edistämään teknologiaa ja pärjäämään ka- pitalismin ehdoilla toimivilla markkinoilla. Koululaisilta on siten viety mahdollisuus oppia huolettomina, lukiolaiset on paineistettu pärjäämään valikoi- duissa oppiaineissa, ja yliopisto- opiskelijoiden odotetaan muo- dostavan vuolas täsmäkoulu- tettujen asiantuntijoiden virta työelämään. Aikuisopiskelua pidetään vain työelämä taitojen päivittämisenä.
Samaan aikaan – ja saman välineellisen ajattelun vuoksi – kuva tulevaisuudesta on hirvittä- vä. Kilpailutetut lapset ja nuoret joutuvat katsomaan tulevaisuu- teen, joka sisältää luontokadon ja ilmastomuutoksen vuoksi katast- rofin katastrofin perään. Ihmiset ahdistuvat, masentuvat ja jättäy- tyvät järjestelmän ulkopuolelle.
Kasvatuksen ja koulutuksen tuotteistamisen sijaan tarvitaan sekä nykyisen kasvatusajattelun kritiikkiä että keskustelua tule- vaisuuden kasvatuksen periaat-
teista. Jotta voisimme ymmärtäen muuttaa tuhoisaa toimintaamme, meillä täytyy olla mahdollisuus tarkastella etäältä nykyistä ajat- teluamme, käsityksiämme ja nii- den perusteita. Usein kasvatus ja koulutus käsitetään ratkaisuksi johonkin rajattuun ongelmaan.
Kasvatuksesta olisi kuitenkin syytä keskustella laajasti ja perus- teellisesti, jotta koulutuspolitiikka ei olisi yksiulotteista ja tempoile- vaa. Keskustelun laatuun vaikut- taa olennaisesti kasvatusteorian tuntemus.
KOKOAVALLE ESITYKSELLE ON TARVETTA
Tutkija Antti Saaren teos täyttää suomenkielisen tietokirjallisuu- den aukkoa, sillä kasvatusteoriaa kokoavasti käsitteleviä ajantasai- sia teoksia ei liikaa ole. Otsikon kuvaama aikajänne on aavistuk- sen mahtipontinen, kun ottaa huomioon, että pariin sataan si- vuun on puristettu valikoidusti eri aikojen kasvatusfilosofian ja -teorian käsittelyä. Kirjoittajakin tosin toteaa teoksen esipuhees- sa, että ”jotain jää aina kirjaamat- ta ylös".
Nimestään huolimatta kirja ei kuitenkaan pyri kattamaan kasva- tusajattelun kehittymistä kokonai- suudessaan, se vain on jäsennetty ajallisesti ja sen lukeminen syn-
nyttää historiallisen käsityksen kasvatusajattelun muuttumisesta ja pysyvyydestä.
Erityisesti ensimmäistä ker- taa kasvatusteoriaan perehtyvä saa yleiskäsityksen aiheesta. Kirja perustuu Saaren pitämiin luen- toihin kasvatusteorian keskeisistä kysymyksistä, mikä selittänee var- sin onnistuneen eläväistä tekstiä.
Rivien välistä lukien voi aavistaa, kuinka kärsivällisyytensä rajoja koetellen kirjoittaja saattaa käy- tännön ja hyödyn latistamat opis- kelijat teorian vapauttavaan todel- lisuuteen.
Teoriaa pidetään usein har- maana, mutta kirjoittajan kieli- kuvan mukaan se johtuu vain siitä, että teoria on sekoitus useita eri värejä. Teoksen värit tulevat teemojen lisäksi ajallisesti värit- tyneiksi antiikista luostarilaitok- seen, uudelta ajalta moderniin ja viime vuosisadalta nykyaikaan.
Saari tavoittaa onnistuneen her- meneuttisesti kulloisenkin kasva- tusteorian perustan sitomalla sen esimerkiksi erilaisiin käsityksiin ihmisestä ja vapaudesta.
kirja-arviotkirja-arviot
journal.fi/aikuiskasvatus 192 AINEKSIA NYKYISYYDEN
KRITIIKKIIN
Lukijalle tulee selväksi, että ny- kyisyyden kritiikki on mahdol- lista, kun tarkastelee historiallisia käsityksiä kasvatuksesta ja kou- lutuksesta. Kasvatusteorioissa tuotetaan käsityksiä ihmisestä, kasvatuksen päämääristä, kas- vatusmenetelmistä ja etiikasta.
Suomen viimeaikainen koulutus- politiikka on korostanut voimak- kaasti tehokkuutta ja teknologi- aa, ja samalla on pyritty nopeaan päätöksentekoon. Esimerkiksi korkeakoulujen valintakriteerien muuttaminen korostaa koulu- tuksen välineellisyyttä, sillä yli- oppilastutkinnon oppiaineiden pisteitetään arvosanat eri tavoin.
Muutoksen jälkeen pitkän ma- tematiikan laudatur antaa eniten pisteitä ja lyö täten laudalta his- torian laudaturin antaman pis- temäärän. Historian opintoihin pyrkivän ”kannattaakin” panostaa lukiossa pitkään matematiikkaan eikä historiaan, uskontoon tai fi- losofiaan. Lukija saa välineitä jä- sentää pisteitysesimerkin kaltaista koulutuspolitiikkaa.
Kirjoittaja tuo esiin, kuinka 1900-luvun loppupuolella alkoi yleistyä näkemys koulusta jäl- keen jääneenä ja yhteiskunnasta irrallisena paikkana, jossa opittiin hyödyttömiä asioita. Koulut täy- tyi valjastaa kilpailukyvyn eli elin-
keinoelämän palvelukseen: uus- liberalistisella kielellä ilmaisten
”rakenteet piti räjäyttää”. Koulu- tuksen ja tieteen välineellistämi- sestä vakuuttuneina tehtiin yli- opistouudistuksia, joissa koros- tuivat toiseksi viimeistä huutoa olevat iskulauseet koulutuksen
”tuotteistamisesta”, ”innostami- sesta” ja ”leikistä”. Tosiasiassa yliopistojen autonomista päätök- sentekojärjestelmää romutettiin, ja tieteentekijöiden asemaa hei- kennettiin. Koulutusjärjestelmän muutos edustaa koulutuksen me- netelmällisyyttä ja teknologisoin- tia painottavaa kasvatusteoriaa.
Muutoksissa koulutusjärjestelmä on ajautunut inhimillisyyden krii- siin, joka kriittisen kasvatusteori- an mukaan välttämättä seuraa koulutuksen ja kasvatuksen väli- neellistämisestä.
VÄLINEELLISTÄMISEN TUHOISA TIE
Historiallisen näkökulman lisäk- si kirjassa käsitellään itsekasva- tuksen teemaa. Lukijalle avautuu näin henkilökohtainenkin kysy- mys suhteessa kasvatusajatteluun.
Ihmisyksilö voi stoalaisittain pyr- kiä vapauteen riippumattomuute- na ulkoisista tekijöistä. Hänen on kyettävä ottamaan etäisyyttä arki- päisestä ja tavallisesta elämänta- vasta. Yhtäältä on mahdollista vetäytyä ajattelemaan sitä, mikä
on omassa vaikutuspiirissä ja siten keskittyä oman mielentilaan vai- kuttamiseen. Toisaalta vapauden voi käsittää siten, että ihminen voi olla vapaa ainoastaan tiedostamal- la yhteiskunnan valtarakenteet ja määrittämällä itsensä toisin kuin mitä koulujärjestelmä tekee.
Kasvatusteoria antiikista nyky- päivään on hyvin ja asiantunte- vasti kirjoitettu teos, jolle itses- tään selvästi on paikka kasvatus- tieteen opinnoissa. Lisäksi sen soisi saavan laajalti lukijoita opet- tajista, koulutusjohtajiin ja itseään sivistäviin opiskelijoihin. Toisin kuin oppimisen vallankumouksia tehtailevat olettavat, kasvatus ja koulutus ovat monimutkaisia ja moniin erilaisiin inhimillisyyden alueisiin kietoutuneita ilmiöitä.
Niiden alistaminen vain jonkin inhimillisen toiminnan osa-alu- een palvelijaksi johtaa inhimilli- seen kärsimykseen, joka taas es- tää sen, mitä välineellistämisellä tavoiteltiin.
Tietoisuus kasvatusteorioista avaa mahdollisuuksia ymmärtää inhimillisen todellisuuden moni- mutkaisuutta. Historiaa luotaava teos on siten nykyisyydenkin kri- tiikkiä.
OLLI-JUKKA JOKISAARI FT, lukion lehtori
Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
https://orcid.org/0000-0002- 4112-2448
