T E K I J Ä / T : Jonnamari Ahvenkoski
ARKKITEHTUURI SEKÄ TILA- JA KEITTIÖSUUNNITTELU
HISTORIASTA NYKYPÄIVÄÄN
Opas yksityiskotien keittiön kiintokalustesuunnitteluun
OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO
KULTTUURIALA
SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä
Koulutusala Kulttuuriala
Koulutusohjelma/Tutkinto-ohjelma Muotoilun tutkinto-ohjelma Työn tekijä(t)
Jonnamari Ahvenkoski Työn nimi
Arkkitehtuuri sekä tila- ja keittiösuunnittelu historiasta nykypäivään - Opas yksityiskotien keittiön kiintokalustesuunnitteluun
Päiväys 07.04.2020 Sivumäärä/Liitteet 35/34
Ohjaaja(t) Jarmo Ruokonen
Toimeksiantaja/Yhteistyökumppani(t) Blau Interior Oy
Tiivistelmä
Arkkitehtuuri on kulkenut ja kulkee tulevaisuudessakin kulttuurin ja yhteiskunnan kehityksen kanssa käsi kädessä.
Rakentaminen ja arkkitehtuuri palvelevat ihmisiä ja heidän tarpeitaan.
Kiintokalusteet ovat oleellinen osa asuntoja. Hyvin suunniteltu keittiö ja kiintokalusteet ovat keskeinen osa kodin toimivuutta. Kiintokalusteiden suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon kestävät materiaalit ja ennen kaikkea käytännöllisyys. Opinnäytetyön tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa opas yksityiskotien keittiön kiintokalustesuunnitteluun Blau Interior Oy:lle. Opas on tarkoitettu keittiön kiintokalustesuunnitteluprosessin tueksi Blau Interior Oy:n henkilöstölle.
Opinnäytetyön teoriaosuudessa on perehdytty arkkitehtuurin sekä tila- ja keittiösuunnittelun historiaan.
Teoriaosuudessa on perehdytty myös siihen, kuinka historia on muokannut suomalaista ja pohjoismaista arkkitehtuuria ja tila- sekä keittiösuunnittelua. Lisäksi opinnäytetyössä on kuvattu keittiön suunnitteluprosessia.
Opinnäytetyönä tuotetussa keittiösuunnittelun oppaassa on käytetty tietoperustaa, jonka ohjaamana oppaasta on luotu selkeä ja suunnittelijan työtä helpottava.
Opinnäytetyön lopussa on pohdittu opinnäytetyöprosessia ja sitä, miten arkkitehtuuri sekä tila- ja keittiösuunnittelu tulevat kehittymään tulevaisuudessa. Lisäksi pohdinnassa kerrotaan, millainen merkitys opinnäytetyöllä on ollut opinnäytetyön tekijälle.
Avainsanat
Arkkitehtuuri, tilasuunnittelu, kiintokalusteet, keittiösuunnittelu, opas
SAVONIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES THESIS Abstract
Field of Study Culture
Degree Programme
Degree Programme in Design Author(s)
Jonnamari Ahvenkoski Title of Thesis
Architecture as well as space design and kitchen design from history to the present - A guide to designing fixed kitchen furniture for private homes
Date 07.04.2020 Pages/Appendices 35/34
Supervisor(s) Jarmo Ruokonen
Client Organisation/Partners Blau Interior Oy
Abstract
Architecture has progressed and will progress hand in hand with the development of culture and society in the future. Construction and architecture serve people and their needs.
Fixed furniture is an integral part of homes. Well-designed kitchen and fixed furniture are a key part of home’s functionality. When designing fixed furniture, it is important to take into account durable materials and above all funktionality. The aim of this thesis was to design and implement a guide to the design of fixed kitchen furniture of private homes for Blau Interior Oy. The guide is intended to support the kitchen fixed furniture design process for the staff of Blau Interior Oy.
The theoretical part of the thesis takes a look at the history of architecture, space design and kitchen design. The theoretical part also examines how history has shaped Finnish and Nordic architecture, space design and kitchen design. In addition, the thesis describes the kitchen design process. The theory that was used when designing the kitchen design guide makes the designer’s job clearer and easier.
The thesis ends with a reflection of the thesis process and how architecture, space design and kitchen design will develop in the future. In addition, the reflection explains what the thesis process has meant to the author.
Keywords
Architecture, space design, fixed furniture, kitchen design, guide
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 5
2 ARKKITEHTUURISTA ... 6
3 TILASUUNNITTELU ... 9
3.1 Tilasuunnittelun historiaa... 9
3.2 Pohjoismainen modernismi ... 11
3.3 Keittiön historiaa ... 12
4 KIINTOKALUSTEET ... 16
4.1 Keittiön kiintokalustesuunnittelu ... 16
4.1.1 Suunnittelun lähtökohdat ... 16
4.1.2 Mitoitukset ... 17
4.1.3 Toiminnat ja tilantarve ... 18
4.1.4 Keittiön valaistus ... 20
4.1.5 Keittiötyypit ... 21
4.1.6 Materiaalit ... 21
4.1.7 Suunnittelun viimeistely ... 23
5 OPPAAN SUUNNITTELUPROSESSI ... 25
5.1 Toimeksiantaja Blau Interior Oy ... 25
5.2 Kehittämistarpeen tunnistaminen ... 26
5.3 Oppaan ideointi- ja suunnitteluvaihe ... 27
5.4 Oppaan toteutus ... 27
5.5 Oppaan arviointi ... 29
6 POHDINTA ... 31
LÄHTEET ... 32
KUVALÄHTEET ... 34
LIITE 1: OPAS ... 35
1 JOHDANTO
Kiintokalusteet ovat oleellinen osa asuntoja. Kiintokalusteet ovat suuressa roolissa kokonaisvaltaista tilasuunnittelua ajatellen. Suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon kestävät materiaalit ja ennen kaikkea käytännöllisyys. Kiintokalusteiden on myös sovittava talon arkkitehtuuriin ja keskusteltava koko asunnon tyylin ja irtokalusteiden kanssa. Hyvin suunnitellut kiintokalusteet tuovat helpotusta ihmisten arkeen. Keittiö on asunnon tärkeimpiä tiloja, jos ei jopa tärkein. Siellä tapahtuu ruoanlaitto, ruokailu, seurustelu ja vapaa-aika. Huolella suunniteltu koti ja tavaroiden järjestys edesauttavat ihmisten hyvinvointia arjessa. Tässä opinnäytetyössä keskitytään keittiön kiintokalustesuunnitteluun.
Olen kiinnostunut arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja kiintokalusteiden esteettisestä ja toiminnallisesta kokonaisuudesta. Tämän opinnäytetyön aihe syntyi työharjoitteluni aikana Blau Interior Oy:ssä yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Yritys suunnittelee ja myy kiintokalusteita. Päätuote on asiakkaiden toiveiden mukaan räätälöidyt keittiöt. Blaun tuotteisiin kuuluvat vaatesäilytys-, wc- ja kylpyhuonekalusteet, leijuvat tasot, sekä erikoisemmat säilytysratkaisut. Blau tarjoaa asiakkailleen ennalta määriteltyjen mallistojen sijaan laajan vaihtoehtojen kirjon. Mitat, materiaalit ja värit sovitetaan asiakkaalle mieleisiksi. Suunnittelijalla on suuri vastuu etenkin kohteissa, jotka tehdään täysin millintarkkoja mittoja noudattaen.
Opinnäytetyöni tavoitteena oli suunnitella ja tuottaa opas keittiön kiintokalustesuunnitteluun. Opas on tehty Blau Interior Oy:lle, heidän toiveestaan. Opas on tehty ainoastaan Blaun suunnittelijoiden tueksi. Blaulla suunnittelussa huomioidaan yksityiskohdat, mutta halutaan panostaa kokonaisuuteen.
Blaun asiakaskunta haluaa kokonaisvaltaista suunnittelua. Kokonaisvaltaisessa ja yksityiskohtaisessa suunnittelussa asiakkaiden toiveet on huomioitava yksilöllisesti.
Tulevaisuutta ajatellen kiintokalusteiden suunnittelua tulisi kehittää Suomessa. Omasta mielestäni tila- ja kiintokalustesuunnitteluun panostaminen jo rakennussuunnittelun alkuvaiheessa voisi olla askel parempaan suunnitteluun tulevaisuudessa. Materiaalien määrittelyssä on otettava huomioon kestävyys. Suunnittelussa ylipäätään on huomioitava käytännöllisyys ja yhteensopivuus muun tilan kanssa. Suomalaista muotoilua kunnioittaen perehdyn työssäni siihen, kuinka suomalainen ja pohjosimainen muotoilu on syntynyt ja kehittynyt.
Työssäni olen halunnut keskittyä teoreettisesti arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja kiintokalustesuunnitteluun historian avulla. Työni ei ole visuaalinen, koska se ei toisi oppimiselleni lisäarvoa. Omaa oppimistani ajatellen tietopohjainen käsittely on tässä työssä hyödyllisempää kuin panostaa visuaalisuuteen. Tavoitteenani on, että teoreettinen osuus ja historian selvittäminen laajentavat näkemystäni arkkitehtuurin, tila- ja keittiösuunnittelun sekä pohjoismaisen muotoilun kehityksestä.
2 ARKKITEHTUURISTA
Ajanlaskun alusta alkaen arkkitehtuurin perimmäinen merkitys on antaa suoja ihmiskunnalle.
Samalla sen merkitys on toimia viestien kantajana. Rakennettu ympäristö on tehty erilaisia toimintoja varten. Rakennettu ympäristö muodostuu asumisen, elämisen ja olemisen kokonaisuudesta. Asuminen on elämistä, olemista ja juurtumista tässä maailmassa. Arkkitehtuuri mahdollistaa paikan ja tilan, jossa asuminen toteutuu. Kulttuurit ja yhteisöt ovat olleet mukana arkkitehtuurin kehityksessä. Ihminen on luonut ja luo edelleen toiminnallaan paikkaan paikan henkeä ja muokkaa omalta osaltaan arkkitehtuuria. (Mäkinen 2001, 7, 16, 64.)
Suomen Valtioneuvoston 1998 antama klassinen määrittely arkkitehtuurille nojaa kolmeen peruskiveen, jotka ovat käyttökelpoisuus, kestävyys ja kauneus. Näiden kolmen ominaisuuden ympärille arkkitehtuuri perustuu tänäänkin. Nykypäivänä kuitenkin uusia näkökulmia syntyy historian rinnalle. Toimivuus, käytännöllisyys ja taloudellisuus ovat käyttökelpoisuuden edellytys. Rakenteiden kestävyyden lisäksi on tullut ekologinen kestävyys. Rakennusten ja rakennettujen ympäristöjen ominaisuuksiin kuuluvat myös kauneus ja viihtyvyys. (Periäinen 2015, 113.)
Arkkitehtuuria on hyvin pitkälle määritellyt luonto ja tyhjä tila. Arkkitehtuurissa tila on peruselementti. Tila on tyhjää, jossa asuminen, oleminen ja liike tapahtuvat ja jossa tavarat ovat.
Tyhjä on olennainen osa arkkitehtuuria, tilasuunnittelua ja muotoilua. Arkkitehtuuri on tiloja ja suojaa, joka muodostuu aineellisista rakenteista. Sama ajattelu voidaan yhdistää esineisiin ja tilaan.
Suurin perusfunktionaalinen ominaisuus on tyhjyys, koska sitä voidaan täyttää ja tyhjentää.
Esineellisyys ei muodostu vain aineesta. Esineellisyys muodostuu tyhjästä, jonka se pitää sisällään.
Nyky-yhteiskunta on tottunut materiaaliin, jatkuvaan kulutukseen ja tavaran paljouteen sekä tavaran saatavuuteen. Tämä on johtanut siihen, että tyhjän merkitys on unohtunut ja sitä vierastetaan.
(Periäinen 2015, 47-49.)
Arkkitehtuuri on aina ollut sidoksissa aineeseen. Aika ja kuluminen näkyvät materiaalissa. Kaikki rakentaminen tapahtuu tulevaa käyttöä ja tulevia tilanteita varten, joten on luonnollista, että arkkitehtuuriin liittyy jonkin verran tulevaisuuden pohdiskelua. Arkkitehtuurissa ja sisustuksessa usein kiinnitetään huomiota vain ulkonäköön, esittävyyteen ja mahtailuun. Suunnittelijan kielessä koti on muuttunut asunnoksi. (Mäkinen 2001, 7-101.) Rakentamisessa saattaa unohtua, että rakennuksista tulee ihmisille koteja. Rakentaminen ja arkkitehtuuri palvelevat ihmisiä ja heidän tarpeitaan.
Rakennustaidetta esiintyy kaikkialla, missä ihminen on ollut ja asunut. Rakennettu ympäristö muuttaa luonnon ympäristöä. Se vie tilaa luonnolta ja valtaa sitä. Antiikin aikana rakentaminen oli hidasta, sillä koneita ei ollut. Kaikki rakennukset tehtiin ihmisvoimin. Rakentaminen oli riskialtista.
Arkkitehtuurin historiassa uskonnolla on ollut suuri merkitys. Sillä uskonto on antanut olemassaololle merkityksen. Rakennukset tehtiin koko yhteisön voimin, usein johtajille ja valta-asemassa oleville.
Usein vain rakennuksen ulkokuorella oli merkitystä ja massiivisuus sekä mahtailevuus olivat yleisiä
piirteitä. (Breitling, Dorner, Dreher, Hattstein, Krahe, Külzhammer, Lautenschläger, Müller ja Reissner 2005, 6-7, 13.)
Kreikkalainen ja roomalainen kulttuuri ovat antaneet pohjan arkkitehtuurille. Pylväät, holvi- ja kupolitekniikka olivat arkkitehtuurin tunnusomaisia piirteitä. Rakentaminen on ollut historiassakin suunnitelmallista, sillä rakennuksista on tehty pohjapiirroksia. Pohjapiirroksista on huomattavissa selvästi omat tilat eri toiminnoille. Rakennusmateriaalina oli käytetty harkkokiveä, tiiltä tai valubetonia. Marmori ja mosaiikki olivat yleisiä julkisivumateriaaleja. Lisäksi lasia on käytetty jo hyvin varhaisessa vaiheessa. (Breitling ym. 2005, 13, 21, 43.)
1130-1500-luvuilla rakennustekniikkaa kehitettiin, ja sillä alkoi olla enemmän esteettisiä pyrkimyksiä.
Uusien rakennustekniikoiden myötä rakennuksista tuli keveämpiä. Seiniä pystyttiin aukottamaan enemmän, mikä mahdollisti suuremman määrän aukotuksia ja ikkunoita julkisivuun. Paino- ja kuormituslaskelmat olivat vieläkin vieraita ja rakennukset sortuivat. 1300-luvulla alettiin keskittyä yhteisöjen keskeisten rakennuskohteiden lisäksi asuin- ja liikerakennuksien rakentamiseen. (Breitling ym. 2005, 32-39.)
1700-luvulla sisätilojen suunnitteluun satsattiin paljon. Sisätiloissa oli liikkeen vaikutelma, jota vahvisti luova värien käyttö. Lisäksi monipuoliset ornamentit ja erittäin runsas koristelu olivat osa sisätiloja. 1700-1800-lukujen vaihteessa Euroopassa rakennettiin kirjastoja, museoita, teattereita, kouluja ja yliopistoja. Nämä rakennukset saivat vielä innoitteita linnojen ja kirkkojen arkkitehtuurista. Tuolloin rakentamisessa huomioitiin kuitenkin tarkoituksenmukaisuus ja taloudellisuus. 1800-luvun lopulla rakennuttajat eivät olleet enää ruhtinaita, piispoja tai rikkaita porvareita, vaan rakennuttajat olivat nimettömiä ryhmiä ja laitoksia. Koneiden nousukausi sijoittui tälle ajalle. Koneet mahdollistivat uusien rakenteiden synnyn, esimerkiksi lasi- ja rautarakenteet olivat mahdollisia. Rauta- ja teräsarkkitehtuuri nousivat 1900-luvulla. Lisäksi betonista tuli uusi rakennusmateriaali teräksen rinnalle ja niiden yhdistelmät antoivat uusia mahdollisuuksia. (Breitling ym. 2005, 60, 68, 71-77.)
1900-luvun vaihteessa funktionalismi muutti arkkitehtuuria paljon. 1900-luvun alussa useat ihmiset olivat muuttaneet suurkaupunkeihin. Asuinolot olivat hyvin epämukavat, ahtaat ja puutteelliset.
Asunnoissa ei ollut vesijohtoja, wc-tiloja, kylpyhuoneita ja valaistus sekä ilmanvaihto olivat kehnoja.
Ihmiset vieraantuivat luonnosta, sillä kaupungit rakennettiin täyteen asuntoja. Arkkitehtuurin koristelun ja rakennusten suunnittelun lisäksi haluttiin uudistaa koko yhteiskuntaa. Valaisimien, huonekalujen ja astioiden suunnittelu tuli muotoilijan työkohteeksi. Arkkitehtuurissa rakenteiden, materiaalien ja käyttötarkoituksen tilalle tuli taiteilijan vapaus. (Breitling ym. 2005, 78-82, 86.)
1900-luvun alussa syntynyt Bauhaus on yksi arkkitehtuurin vaikuttavimmista suuntauksista. Sen tarkoitus oli yhdistää taide, käsityö, teoria ja käytäntö, joista tuli arkkitehtoninen kokonaistaideteos.
Johtoajatus oli käyttötarkoitus ja muotoilulla pyrittiin sarjatuotantoon. Puhtaat pinnat, selkeät muodot, tasakatot, harkittu epäsymmetrisyys, ikkunanauhat ja suorat linjat kuvaavat tuon ajan arkkitehtuuria. Ensimmäistä kertaa jokaiseen huoneistoon rakennettiin keittiö. Lisäksi yksi modernien
rakennusten tunnuspiirre oli avoin pohjapiirros, jossa sisäseiniä ei juurikaan ollut. Arkkitehtuuri haluttiin osaksi luontoa. (Breitling ym. 2005, 88-92.)
1900-luvun lopulla haluttiin karsia entisestään rakennuksia ja yksinkertaistaa arkkitehtuuria. Väreinä olivat vain rakennusten materiaalien luonnollinen väri. Sotien jälkeen alkoi kaupunkien uudelleenrakennus ja ihmiset tavoittelivat parempaa elämää. Uusiakin kaupunkeja rakennettiin ja arkkitehtuurissa näkyi vahvasti symboliikka ja erilaisten muotojen yhdistely. 1900-luvun lopulla rakennettiin paljon asuntorakennuksia. Tuolloin arkkitehtuurissa oli myös nähtävissä orgaanisia muotoja: pyöreys, kaarevuus ja epäsymmetrisyys. Arkkitehtuuri oli veistoksellista. (Breitling ym.
2005, 97-103.)
Siirtymävaiheet arkkitehtuurikaudesta toiseen ovat olleet hyvin asteittaisia ja huomaamattomia.
(Breitling ym. 2005, 52). Arkkitehtuurin historia on hyvin pitkä. Se on pitänyt sisällään monia eri vaiheita. Johtajuus ja valta ovat olleet suuressa merkityksessä. Kirkkoarkkitehtuuri on vaikuttanut hyvin pitkän aikaa arkkitehtuuriin. Tavallinen kansa on asunut kirkkojen, luostareiden, linnojen tai muiden mahtipontisten rakennusten läheisyydessä. Symmetrisyys on ollut yksi selkeä arkkitehtuurin piirre alkuajan historiassa.
3 TILASUUNNITTELU
Tila ja ympäristö koetaan. Persoonallinen, luonteenomaava tila puhuttelee. Tiloilla on suuri merkitys ihmisten elämässä ja osa identiteetistämme muodostuu niiden ympärille. Tilojen muotoutumisessa ovat aina osallisena tila, suunnittelija ja käyttäjä. Tilojen yksilöllisyys syntyy ajan mukana, suunniteltujen ja suunnittelemattomien tapahtumien välisessä vuorovaikutuksessa. Tilojen suhteet, valaistus, värit, muotokieli ja tilaan tuodut esineet muokkaavat kokonaisvaikutelmaa, tilakokemusta.
Sisustusarkkitehtuurin näkökulmasta esineet, jotka tilassa ovat, ovat yhtä merkityksellisiä kuin itse tila. Tiloissa koetaan usein jokin tunnelma, osa tiloista puhuttelee ja osa on luotaantyöntäviä.
(Sarantola-Weiss 1999, 8-9, 17-18.)
Muotoilija voi antaa tilalle ja toiminnoille uuden identiteetin. Huoneen jäsentely, valaistus, materiaalit ja huonekalut ovat muokattavissa tai vaihdettavissa. Yksilöllisyys on syvyyttä, joka on muodostunut erilaisten tilanteiden, vaiheiden ja kohteiden merkityksellisyydestä. Ajallinen syvyys näkyy tiloissa, paikoissa, elävissä olennoissa, huoneissa, julkisivuissa, puussa ja graniitissa. On tärkeää kokea yhteenkuuluvuutta tilaan, luontoon, kulttuuriin tai yhteiskuntaan. Se tuntuu läheiseltä ja voi tarjota voimaa ja lohtua. (Sarantola-Weiss 1999, 18.)
Tietoa asumisen toiminnoista, mitoituksesta ja periaatteista löytyy Rakennustiedon ohjekorteista.
Näillä säännöksillä määritellään asuntosuunnittelun laadulle vähimmäistaso, joka määritellään ajankohtaisen lainsäädännön, rakennusmääräyksien vaatimustason ja ohjeiden mukaan.
Asuntosuunnittelulle on keskeistä oikea mitoitus ja varustelu kuhunkin toimintaan. Hyvä asunto koostuu myös vaikeasti mitoitettavista asioista. Tilojen väliset yhteydet vaikuttavat asunnon toimivuuteen, esimerkiksi näkymät tultaessa asuntoon ja asunnosta ulos tai ulkotiloihin. Asunnon viihtyvyyteen vaikuttavat huonetilojen mittasuhteiden ja niiden kalustettavuuden lisäksi väljyyden tuntu, valoisuus, värit ja materiaalit. Asukkaalle asunnon arvo määräytyy sen mukaan, kuinka hyvin asunto täyttää asukkaan tarpeet. Asunnon toimivuuden kannalta on tärkeää huomioida se, että asunto tarjoaa olosuhteet asukkaiden yhdessäoloon, yksityisyyteen, harrastamiseen ja arkisten toimintojen sujuvuuteen. (Rakennustietosäätiö 2012, 3, 5.)
3.1 Tilasuunnittelun historiaa
Asumismuoto on historian alussa määräytynyt hyvin pitkälle ammatinharjoittamisen perusteella.
Asuminen on tuolloin ollut hyvin liikkuvaa, eikä pysyviä asuntoja ole ollut. Rakennus tehtiin sen hetkisestä ympäristöstä löytyvillä luonnon materiaaleilla. Rakennus oli kota tai savutupa. Yhtä tilaa rajasi puukepeistä tehdyt seinät ja lattia oli maata. Rakennuksia saattoi olla useita, sillä yhden kodan tai suojan sisällä ei mahtunut tekemään monia toimintoja. Asteittain asutus alkoi olla pysyvämpää ja kota kehittyi tuvaksi. Muutoksen myötä rakennusten ryhmittely parani ja tuvissa oli siistimpi sekä valoisampi sisustus. Tulisija on ollut aina hyvin keskeinen osa asuntoa. Sen ympärille kokoonnuttiin ja siinä tehtiin askareiden lisäksi ruokaa. Tulisija lämmitti ja valaisi tupaa. (Kahri ja Pyykkönen 2005, 60-63, 69, 71-72.)
Satojen vuosien ajan rakennukset tehtiin pohjoismaissa hirrestä, sillä sitä on riittänyt Pohjolan metsissä ja sen työstäminen oli helppoa yksinkertaisilla työkaluilla. 1500-luvun alkupuolella rakennustekniikkaan tuli kehitystä ja rakennuksiin saatiin savupiippu sekä lasi-ikkunat.
Asuinrakennuksessa oli tupa, jossa valmistettiin ruoka, syötiin, tehtiin käsitöitä ja nukuttiin. Ajan myötä tupa muuttui parituvaksi, jossa oli porstua eli sisäänkäynti ja sen molemmin puolin kaksi tupaa. Toinen tuvista saattoi olla kylmä säilytystila. Vauraimmilla saattoi olla kamarit, joissa oli pieni tulisija. Kamareissa nukuttiin ja säilytettiin henkilökohtaiset tavarat. (Rinne 2010, 11-13.) Paritupa on ollut 1600-luvulta alkaen yleisin talotyyppi Suomessa. Asumismuoto oli suunnattu ydinperheille.
Parituvan toimintoja ja tiloja oli helppo muokata, kun muutosta kaivattiin. (Kahri ja Pyykkönen 2005 72-77.)
Karoliininen pohjakaava tuli 1600-luvun lopulta lähtien. Siinä sali oli keskeinen osa ja sen molemmin puolin oli kamarit. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun työläiset asuivat hyvin ahtaasti. Yksi talo saattoi olla jaettu neljään keittiöön, joista jokaisesta oli käynti kamariin. Huussi ja saunat olivat pihalla yhteisessä käytössä. (Rinne 2010, 14.) 1800-luvulla taloja tehtiin kivestä ja ne rakennettiin sydänmuurin ympärille. Asunnoissa oli asuintilat, edustustilat ja pesutupa. Wc oli ulkorakennuksessa.
(Kahri ja Pyykkönen 2005, 91, 109.) 1800-luvun puolivälin jälkeen talon pohjarakenne ei ollut enää symmetrinen. Talon pohjakaava ja kuistit määräytyivät ilmansuuntien ja luonnonmuotojen mukaan.
(Rinne 2010, 16-18.) 1800-luvun lopulla huoneistoihin vedettiin vesijohtoja ja hiljalleen yleistyivät saniteettitilat, mikä vaikutti suuresti 1900-luvun alussa asuinolojen paranemiseen. (Kahri ja Pyykkönen 2005, 111, 121.)
1900-luvulla arkkitehdit alkoivat kehittää maalaistaloa. Tuvasta luovuttiin ja taloon tuli useita huoneita, joissa oli omat toimintonsa. Erillisiksi tiloiksi tuli keittiö, ruokasali, sali ja makuuhuoneet.
(Rinne 2010, 11-13.) 1930-luvulla asuntoratkaisuja arvioitiin uudelleen ja se johti uudenlaisiin tilaratkaisuihin. Seurustelutilat muuttuivat olohuoneeksi ja kyökistä tuli tehokas pienkeittiö. Hygienia parantui huomattavasti, kun kaikkiin asuntoihin tuli kylpyhuone. Pientalorakentaminen alkoi voimistua Suomessa 1970-luvulla. (Kahri ja Pyykkönen 2005, 137, 149.)
1940- ja 1950-luvuilla Suomessa ja Euroopassa kärsittiin sodan jälkeen asuntojen, materiaalien, teollisuuslaitteiden ja työvoiman puutteesta. Tämä vaikeutti rakentamisen ja sisustamisen toteuttamista ja kehittämistä. Sodan jälkeinen aika vaikutti myös rakennusten koon ja rakennusmateriaalien säännöstelyyn. (Seppälä-Kaven 2014, 41-42.) Historiassa sääty-yhteiskunnan eri luokat asuivat täysin erilaisissa olosuhteissa. Rintamamiestalo toi yhdenvertaisen asumisen kaikkien saataville toisen maailmansodan jälkeen. Rintamamiestalo edustaa sota-ajan jälkeistä rakentamisen huippua ja edustaa puurakentamisen kultakautta. Rintamamiestalo oli vaatimaton, mutta siinä tekniset ratkaisut olivat erinomaiset. Huoneet oli rakennettu yhden perusmuurin ympärille. Talo oli suunniteltu ydinperheelle. Talossa keittiö ja makuuhuoneet oli erotettu omiksi tiloikseen. Lisäksi talossa oli kellari ja vintti, joihin tarvittaessa oli mahdollisuus laajentaa asumista.
(Rinne 2010, 18, 167.)
Kun tarkastellaan asuntotuotannon ja asumisen historiaa, se osoittaa, että nämä ovat olleet sidoksissa yhteiskunnan kehitykseen. Muutosten perustana on ollut sosio-ekonominen todellisuus.
Väestöllä oli tarve asunnoille ja taloudellista voimavaraa tarpeen tyydyttämiseksi. Rakentamisessa pääasia oli funktionaalisuus, mutta taloudelliset resurssit toivat tähän monipuolisuutta. Tämä on nähtävissä suomalaisen asunnon kehityksessä. Aluksi on ollut vain tarpeellinen kyökki ja kamari.
Nykyään hyvätasoisessa asunnossa on keittiö, oleskelu-, makuu- ja kylpyhuone, sauna ja pyykinpesutila. Jokaiselle toiminnolle on erillinen oma tilansa. Psykologis-eettiset seikat taas ovat vaikuttaneet siihen, millaiseksi rakennettu ympäristö muokkautui. Tähän vaikuttivat ajan yleiset järkiperäiset tai emotionaaliset painotukset, jotka liittyivät kansallisiin tai kansainvälisiin virtauksiin.
Erittäin merkittävää on ollut myös se, millaisista oloista juuri sen hetken asunnontarpeessa oleva väestö oli. Lisäksi merkityksellisiä olivat esteettiset tekijät, jotka sillä hetkellä vaikuttivat rakentamiseen. Teknologian yleinen kehitys on vaikuttanut siihen, millaiseksi ratkaisut muovautuivat. Tämä on näkynyt esimerkiksi rakennustyön suorituksessa, rakennusteollisuuden tuotantotavoissa ja materiaaliteknologiassa. (Kahri ja Pyykönen 2005, 153-154.)
Funktionalismi on vaikuttanut syvällisimmin asuntosuunnitteluun. Sijaintitekijät kaupungissa, lähiöissä tai haja-asutusalueella ovat antaneet erilaiset lähtökohdat asumiselle ja elämiselle.
Asunnon muotoja, tilaa, mitoitusta ja laatua koskevat ominaisuudet ovat olleet niitä, jotka ovat tehneet mahdolliseksi asuintoimintojen suorittamisen. Tätä on kutsuttu huoneiston asuttavuudeksi.
Huolellisella asuintoimintojen tutkimisella ja suunnittelulla on saatu varmistettua hyvä asuttavuus.
Jokainen asumisfunktio on asettanut tilalle omat vaatimuksensa. Nukkuminen, lepo, oleskelu, työskentely, ruokailu, vaatehuolto, hygienia, säilytys ja liikkuminen ovat jokainen toimintoja, jotka vaativat oman tilan. Lisäksi toimintoihin kuuluvat leikki, henkilökohtainen työskentely ja vieraiden tapaaminen. (Kahri ja Pyykönen 2005, 154-155, 163, 168-169.)
3.2 Pohjoismainen modernismi
1800-luvulla kodit irtaimistoineen olivat vaatimattomia ja karuja, mutta kuitenkin toimivia tiloja.
Teollistumisen jälkeen tämä koruton tyyli säilyi muotoilussa. (Englund ja Schmidt 2004, 6.) 1900- luvun alussa koettiin monia kehitysvaiheita Euroopan eri maissa. Taiteilijaryhmät alkoivat tuoda esille omaa näkemystään taiteen perusolemuksesta. Tämän myötä tulivat vaatimukset uudenlaisesta arkkitehtuurista ja sisustusihanteesta. (Seppälä-Kaven 2014, 23-26.) Moderni muotoilu syntyi Ranskassa ja Saksassa 1920-luvulla (Englund ja Schmidt 2004, 6).
1920-luvun lopulta lähtien Suomessa vaikuttivat funktionalismin ja modernismin aikakaudet.
Yhdysvaltalaisen arkkitehdin Louis Sullivanin ilmaisu: ”muoto seuraa käyttötarkoitusta’’ oli vahvasti esillä, kun määriteltiin uusia vaatimuksia sisustukselle ja arkkitehtuurille. Päälinjauksena oli tuottaa samanarvoisesti kaikille asuntoja ja esineitä, jotta asumisen olot kaikilla paranisivat. Kylpyhuoneet ja kiinteät komerot tulivat osaksi asuntoja ja nämä paransivat asuntojen varustelun tasoa huomattavasti. Irralliset pesukaapit ja säilytyshuonekalut jäivät pois ja tilalle tulivat kiinteät kaapit.
(Seppälä-Kaven 2014, 23-26.)
Modernismi keskittyi esineen käyttötarkoitukseen ja uudenaikaiseen tekniikkaan perustuvaan muotoiluun ja korvasi koristeelliset yksityiskohdat. 1930-luvulla Pohjoismainen moderni muotoilu kohosi kansainväliseen tietoisuuteen. Täyteen kukoistukseen Pohjoismainen moderni muotoilu puhkesi 1950-luvulla. Pohjoismaisen muotoilun piiriin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Norja, Islanti ja Tanska. Käytännöllisyys, eettisyys ja taloudellisuus ovat piirteitä, jotka yhdistyvät usein Pohjoismaisessa muotoilussa. Käsitys Pohjoismaisten kotien koruttomasta ja minimalistisesta sisutuksesta on muuttunut. Erilaisia tyylejä, materiaaleja ja värejä yhdistellään rennosti. (Englund ja Schmidt 2004, 6-11.)
Luonnon läheisyys ja merkitys näkyy vahvasti osana Pohjoismaista arkkitehtuuria ja muotoilua.
Kaikissa Pohjoismaissa vallitsee samankaltaiset olosuhteet eri vuodenaikoina. Talvella on kylmää ja pimeää, kesällä on valoisaa ja lämmintä. Pohjoismaissa talojen täytyy olla hyvin eristettyjä ja tehokkaasti lämmitettävissä. Puu on aina ollut pohjoismaisessa arkkitehtuurissa ja muotoilussa pääosassa. Puu on ainutlaatuisen tiivistä ainetta, ja siksi se toimii hyvin kylmän eristäjänä. Myös valolla on iso merkitys Pohjoismaissa. Talvikuukausina aurinkoa ei juurikaan näy, ja siksi sähkövalaistus on erittäin tärkeää. Asunnoissa luonnon valoa pyritään hyödyntämään suurten ikkunoiden avulla. (Englund ja Schmidt 2004, 6-11, 17.)
Talojen, varsinkin keittiöiden ja kylpyhuoneiden rakenteet ja pohjapiirrokset standardisoitiin toimivuuden ja hygienian parantamiseksi 1930-luvulla. Pohjoismaissa keittiöt ovat yleensä hyvin uudenaikaisia ja toimivat kodin konehuoneena. Keittiöön on koko ajan kehitteillä uusia tuotteita, ja siksi alalla työskentelevillä yrityksillä on kansainvälistä painoarvoa. Pohjoismaissa on osattu esineiden, huonekalujen ja tekstiilien suunnittelu. Muotoilussa on taitavasti hyödynnetty erilaisia materiaaleja, kuten lasia, keramiikkaa, metallia ja muovia. Niin taide-, kuin käyttöesineiden muotoilu on näyttänyt vahvaa osaamista kansainvälisesti. Valaisimien ja tekstiilien suunnittelu on myös näyttäytynyt erittäin vahvana osaamisena Pohjoismaissa. (Englund ja Schmidt 2004, 8-10, 14-60.)
Suomalaisen Työn Liiton Taloustutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista saa inspiraationsa sisustamiseen luonnosta, mutta myös kierrätys inspiroi. Monelle suunnittelijalle luonto toimii inspiraation lähteenä. Luonnosta on löydettävissä ideoita moneen eri tunnelmaan ja sielunmaisemaan. Suomen lunnosta inspiroituminen luonnistuu, oli kyse sitten muodosta tai materiaalista. Selkeys, aitous ja alkuperäisyys kuvaavat suomalaista muotoilua. (Suomalaisen Työn Liitto 2017.)
3.3 Keittiön historiaa
Suomessa on tapahtunut suuri muutos viimeisen sadan vuoden aikana. Asuntoja on rakennettu talvi- ja jatkosodassa menetettyjen kotien tilalle. Työn perässä muutto kaupunkiin yleistyi. Nämä muutokset ovat vaikuttaneet kotien ja asuinolojen kehitykseen, sekä uusien asuinalueiden rakentamiseen. Suomalainen koti ja sisustus ovat viimeisten vuosikymmenten aikana kokeneet monia vaiheita. Yhteiskunnalliset muutokset, taloudelliset nousu- ja laskusuhdanteet, sekä materiaalien ja tekniikoiden kehitys ovat vaikuttaneet kehitykseen. 2010-luvulta alkaen asuntojen
koot ovat olleet pienenemään päin. Taloudellinen panostus on pienentynyt, halvemmat materiaalit, kierrätystavarat ja itsetehdyt tuotteet ovat nostaneet suosiotaan. (Seppälä-Kaven 2014, 7, 107.)
1890-1915 -luvuilla ruokailutilassa oli ruokapöytä, tuolit, senkki ja lasiovellinen astiakaappi.
Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentaminen ja vetäminen keittiöihin aloitettiin 1800-luvun puolivälin jälkeen. 1910-luvulla keittiössä oli yleistä kaakelilla päällystetty peltikupuinen rautahella, hana, viemäriallas ja sinkkipellillä päällystetty pesuallas ja tiskipöytä. Myös astiahyllyt ja kaapit kuuluivat keittiön varustukseen. 1910-luvulla patentoitiin hella, jolla oli mahdollista lämmittää useita huoneita, kuumentaa leivinuuni sekä keittiö- ja kylpyvesi. (Seppälä-Kaven 2014, 15.)
1910-luvulta 1930-luvun loppuun keittokomerosta alkoi tulla kodin hygieeninen ja laboratoriomainen keittiötila. 1930-luvun keittiössä oli kiinteä sisustus, johon kuuluivat sähkö- tai kaasuliesi, astianpesupöytä ja säilytystilat. Sähkölaitteiden ja -valon käyttö kaupungeissa yleistyi, mutta maaseudulle sen yleistyminen kesti. Tuona aikana myös yhteiskeittiöt olivat yleisiä. 1920-luvulla juoksevaa vettä tuli joihinkin asuntoihin, mutta 1970-luvullakaan ei kaikilla ollut juoksevaa vettä saatavilla. (Seppälä-Kaven 2014, 31 - 32.)
1940-luvulla tehtiin keittiön standardimitoitus. Kokopuusta valmistetut keittiön kaapit tehtiin vedenkestäviksi. Ruostumattomasta teräksestä tehtiin astianpesupöytä. Lisäksi sähkö- ja kaasuhella yleistyivät. Puulla lämmitettävissä helloissa tai kamiinassa lämmitettiin pesuvedet.
Rintamamiestalossa isohkosta keittiöstä tuli tärkeä kokoontumispaikka, jossa laitettiin ruokaa, ruokailtiin ja lapset tekivät askareitaan. Olohuone ja ruokailutila siirtyivät keittiön yhteyteen.
Makuuhuoneet olivat täysin omia tilojaan. (Seppälä-Kaven 2014, 48 - 49.)
1950-luvulla keittiöön kiinnitettiin eritysitä huomiota. Tämän vuoksi jokaista työtä varten oli oma yksikkönsä, säilytystilat erilaisille roska- ja likavesiämpäreille. Keittiö, joka oli hyvin varusteltu, sisälsi astianpesupöydän, kuivauskaapin, astiakaapin, patakaapin, leivinpöydän, leikkuulaudan, ruokakomeron, vetolaatikot ja kippilaatikon, jossa oli puuklapeja puuhellaa varten. Yläkaapit ulottuivat kattoon saakka. 1950-luvulta sähköliesi, jääkaappi ja yleiskone olivat suurimmassa osassa keittiöitä. Yleisväritykseltään keittiöt olivat vaaleita, vihertäviä ja kermanvaaleita. Vetimet olivat puuta, valkoista muovia tai metallisia lankavetimiä. Saksassa kehitettiin lastulevy, josta keittiön rungotkin alettiin valmistaa. (Seppälä-Kaven 2014, 42, 49 - 50.)
1960- ja 1970-luvuilla oli monia eri tyylivirtauksia. Minimalismi kuvasi sisustusta, sillä se oli yksinkertaista ja pelkistettyä. Mustavalkoisuus tuli muotiin tuotteissa ja sisustuksissa. Uusi modernismi jatkoi ideoiden kehittämistä ja soveltamista huonekalu- ja sisustussuunnitteluun modernismin ja funktionalismin pohjalta. 1970-luvun lopulla sisustusihanteena olivat vaaleat sävyt ja kotimaiset puulaadut. Asuntojen varustelutaso kehittyi. Vesijohto, keskuslämmitys ja sähkö alkoivat olla lähes kaikissa asunnoissa. Perheet söivät keittiössä ja olohuoneen puolelle oli sijoitettu ruokapöytä, jossa ruokailtiin vieraiden kanssa. Keittiö koostui kiinteistä standardoiduista kaapeista.
Keittiö koostui vetolaatikostoista, kuivauskaapista, roskiskaapista, muutamasta pienestä ylä- ja alakaapista, leivinlaudasta ja korkeasta ruokakomerosta. Ruokakomero oli vielä 1960-luvulla
kylmäkomerona, jossa oli ulkoseinään tehty pieni aukko. Keittiön vakiovarusteeksi kuuluivat sähköliesi ja jääkaappi. Tätä ennen maalla kellari toimi jääkaappina. Keittiökaapit oli maalattu vihreällä, sinisellä, punaisella tai keltaisella. (Seppälä-Kaven 2014, 59 – 62, 65.)
1970-luvulla luonnonmukaiset värit, tumman ruskea ja beige yleistyivät. Keittiön kaapinovet olivat mahonki- ja tammiviilutettuja lastulevyovia. Tavallisia varusteita olivat tyyppimallistossa olevat yksinkertaiset valaisimet. Lisäksi liesituuletin, jääkaappi ja arkkupakastin kuuluivat tavalliseen varustukseen. Astianpesukoneet eivät vielä olleet yleistyneet. Siivouskomero oli usein sijoitettu keittiöön. (Seppälä-Kaven 2014, 67.)
1980-luvulla teknologian kehitys oli kiivasta, mikä vaati paljon valmistajilta ja muotoilulta. Jatkuva uudistuminen ja erilaisten tekniikoiden, muotojen, pintojen sekä materiaalien kokeilu oli keskeistä.
Keittiön koko ja muoto vaihtelivat asunto- ja huoneistotyypin mukaan. Perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa kokoontuminen keittiöön tuli tärkeäksi sosiaaliseksi tapahtumaksi. Sisustukseen ja keittiön varusteluun kiinnitettiin entistä enemmän huomiota. Avo- ja tupakeittiö olivat yhdistyneet olohuoneen kanssa. Pastellivärit sekä musta tai valkoinen olivat keittiössä yleisesti nähtäviä värejä 1980-luvun puolivälistä lähtien. Rungot muuttuivat lastulevystä ja mdf-levystä valmistetuiksi 1960- luvun myötä. Ovet olivat usein massiivipuuta tai lasia. Kaappien ovet saatettiin kuultomaalata, petsata tai korkeakiiltomaalata 1990-luvulta alkaen. (Seppälä-Kaven 2014, 79, 89.)
Keittiökaappien merkitykset ja käyttötarkoitukset ovat muuttuneet ajan myötä. Vitriinikaapit, avohyllyt ja erilaiset mekanismit kaappeihin ja laatikoihin ovat yleistyneet. Yläkaapit ovat madaltuneet tai hävinneet kokonaan. Astiankuivauskaappi on jäänyt tai ainakin pienentynyt astianpesukoneen myötä. 1980-luvulla mikroaaltouunit saivat paikkansa myös keittiöstä. 1990- luvulta lähtien erilaiset saarekkeet ja ruoanlaittopisteet ovat saavuttaneet suosiota. Jätteiden lajittelun helpottamiseksi on tullut useita lokeroita ja sankoja roskiskaappeihin. Kodinkoneet, kuten jääkaappi, pakastin ja astianpesukone, saatettiin integroida muiden kaappien kanssa sopivaksi.
(Seppälä-Kaven 2014, 89.)
2000-luvulla tuli induktioliesi, 2010-luvulla erilliset keittotasot ja uunit. Vielä 1980 - 1990 -luvuilla keittiöihin muurattiin leivinuuneja, mutta 2000-luvulla suosio on ollut vähäistä. 1980-luvun nousukauden myötä suosittiin marmori- ja graniittitasoja. Graniitti osoittautuikin hyvin näyttäväksi ja kestäväksi materiaaliksi. 2010-luvulla suosituksi tasojen materiaaliksi tuli kivikomposiitti.
Liesituulettimen merkitys kasvoi ajan myötä. Niiden teknisiin ominaisuuksiin ja ulkonäköön kiinnitettiin entistä enemmän huomiota. Ruostumaton teräsallas on ollut kestävä ja varma valinta, ja niin on tänä päivänäkin. 2010-luvulla rinnalle kehitettiin silgranit eli puristegraniittiallas. Altaitakin on tullut markkinoille monenlaisia ja monen kokoisia. (Seppälä-Kaven 2014, 89 - 90.)
Irtohuonekaluina keittiössä ovat ruokapöytä ja tuolit. Niiden materiaalit, värit ja muodot vaihtelevat.
Vaihtoehtoja ovat muovi, lasi ja puu. Sävyt vaihtelevat tummasta vaaleaan. Pöydät ovat olleet jatkettavia, ja niitä on voitu muokata tarpeen mukaan. Keittiössä on saattanut olla kiinteä korkea pöytä baarijakkaroineen. Lisäksi erikoisvarusteluun on tullut jäähdytettävä viinikaappi, erilliset
kaasuliedet ja liikuteltavat leikkuulautapöydät. Led-valaistus on mahdollistanut keittiöihin uuden ilmeen. Välitilaan on tullut laatan lisäksi muitakin mahdollisuuksia, kuten lasi tai teräslevy. (Seppälä- Kaven 2014, 89 - 90.)
Keittiön historia on hyvin pitkä, mutta kiintokalusteiden historia on melkoisen lyhyt, jos katsotaan historiaa tilasuunnittelun näkökulmasta. Keittiö ei valtavia mullistuksia ole kokenut 2000-luvun jälkeen. Kaappien erilaisia mekanismeja on kehitelty toimivaksi sähköllä ja erilaisilla avautumis- ja sulkeutumismekanismeillä. Vetimiä ei välttämättä enää tarvitse. Nykypäivänä on tullut kodinkoneisiin tekniikkaa, joka yhdistää älylaitteiden käytön kodinkoneisiin. Älypuhelimella voidaan ohjelmoida esimerkiksi uuneja tai hanoja. Tyylit ja materiaalit muuttuvat trendien ja materiaalien kehityksen mukana.
Suomessa on monia erityylisiä asuntoja vanhasta moderniin. Keittiön suunnittelua ei määrittele tyylit tai trendit. Jokainen keittiö tehdään asiakkaan toiveita, talon henkeä ja tiettyjä määräyksiä kunnioittaen. Nykyisin eläväpintaiset luonnonmateriaalit ovat suosiossa. Ne ovat ekologisia ja vanhenevat kauniisti. Mattapintaiset maalatut ovet ovat suosiossa. Ovien maalisävy on valittavissa värikartasta ja ne voi sävyttää esimerkiksi seinän kanssa samaan sävyyn. Viilupintaiset ovet, varsinkin tummissa sävyissä, ovat nostaneet suosiotaan. Työtasomateriaaleina suosituimpia ovat kivitasot, kuten marmori, kivikomposiitti ja kvartsi. Lisäksi viime aikoina keittiöihin on suunniteltu aamiaiskaappeja. Aamiaiskaappiin saa ovien taakse piiloon esimerkiksi tiskialtaan tai keittiön pienkoneet.
Suomalainen ja pohjoismainen keittiö on arvostettu. Laadukkaita ja hyvin muotoiltuja keittiöitä osataan tehdä muuallakin. Saksasta, Italiasta ja Ranskasta on rantautunut Suomeen keittiöitä.
Ranskassa ja Saksassa suunnittelu poikkeaa suomalaisesta siten, että keittiö luetaan siellä huonekaluksi ja otetaan muutossa mukaan uuteen asuntoon. (Pekkala 2013, 86.)
4 KIINTOKALUSTEET
Kiintokalusteilla tarkoitetaan kalusteita, jotka kuuluvat talon kiinteisiin varusteisiin. Kiintokalusteet muodostavat kalustekokonaisuuden. Kiintokalusteita suunitellaan yleisimmin eteiseen, keittiöön, kodinhoitohuoneeseen, wc- ja kylpyhuonetiloihin, makuuhuoneeseen ja vaatehuoneeseen. Lisäksi kiintokalusteita voidaan sijoittaa muihinkin tiloihin, kuten olohuoneeseen tai työhuoneeseen. Hyvin suunniteltujen kiintokalusteiden merkitys on keskeinen osa kodin toimivuutta. Kiintokalusteiden lisäksi kotiin ei välttämättä tarvitse hankkia kuin välttämättömät irtokalusteet, kuten pöytä, tuolit, sohva ja sänky. Jokaisella ihmisellä on omat tottumuksensa toimia esimerkiksi keittiössä, ja omat tarpeensa säilytykselle, tavaroille, sekä irtohuonekaluille. Nämä tarpeet on huomioitava kiintokalusteita suunniteltaessa. Kiintokalusteet ovat parhaimmillaan selkeästi osana sisustusarkkitehtuuria, kun kodin jokaisen tilan kiintokalusteet ovat yhtenäiset.
4.1 Keittiön kiintokalustesuunnittelu
Keittiö, keittokomero ja tupakeittiö ovat asuinhuoneita, jotka ovat ensisijaisesti ruoanvalmistukseen ja ruokailuun tarkoitettuja. Tupakeittiön yhteyteen kuuluu myös oleskelu. (Rakennustietosäätiö RTS 2012, 11.) Keittiö on monelle ihmiselle kodin sydän. Siellä tehdään ruokaa, leivotaan, seurustellaan, jaetaan kuulumisia ja vietetään sekä arkea että juhlaa. Keittiö on yksi kodin kalleimmista tiloista.
Keittiö on usein pitkäaikainen hankinta ja sen kestävien materiaalien valintaan sekä kokonaisuuden suunnitteluun kannattaa panostaa. Asiakkaan tarpeet, keittiön säilytystiloihin ja keittiön ominaisuuksiin liittyvät toiveet luovat tietynlaiset raamit keittiölle. Lisäksi huomioidaan tilan antamat rajoitteet. Tärkeää on selvittää, miltä ajalta rakennus on, jolloin keittiöstä saadaan talon henkeen sopiva.
4.1.1 Suunnittelun lähtökohdat
Keittiötä suunniteltaessa on ensisijaisen tärkeää huomioida turvallisuuteen liittyvät asiat.
Huomioitavia asioita ovat toimintojen mukainen tilasuunnittelu, tarkoituksenmukaiset pintamateriaalit, säilytystilojen mitoitus käyttäjän mukaan. Lisäksi täytyy muistaa oikein ja tukevasti sijoitetut kodinkoneet, kalusteet ja valaisimet, sekä turvasuojatut pistorasiat ja lapsiturvalaitteet.
Keittiössä tärkeimmät työskentelyalueet ovat vesipiste, keittopiste ja työpöytä. (Rakennustietosäätiö RTS 2012, 11, 13.) Keittiön suunnittelussa on otettava monia asioita huomioon. Yksi muutos voi johtaa toiseen. Suunnittelu vaatii aikaa ja tarkkaa keskittymistä. Tarkkuutta tarvitaan varsinkin millintarkoissa mittatilausprojekteissa.
Tila, johon suunnitellaan kiintokalusteita, tulee aina mitata tarkaan. Pohjakuva on hyvä tehdä mahdollisimman oikein ja todellisia mittoja noudattaen projektin alusta alkaen. Näin voidaan projektin edetessä suuremmilta ongelmilta ja muutoksilta välttyä. Asiakkaalta on hyvä pyytää pohjakuva, jonka mukaan tilaa voidaan lähteä mallintamaan. Kiintokalusteita suunniteltaessa on tärkeää huomioida tilassa olevat tekijät, jotka voivat vaikuttaa kiintokalusteiden leveyteen,
syvyyteen, korkeuteen tai kalustekokonaisuuteen. Huoneen mallin hahmottaminen sekä leveys- että korkeusmitat ovat ensisijaisen tärkeitä.
Tärkeää on huomioida asunnon ilmanvaihto. Liesituuletin poistaa huoneilmasta ruoanlaitosta aiheutuneet käryt. Tuuletin voi toimia esimerkiksi moottorilla tai aktiivihiilisuodattimella. Riippuen siitä, millainen liesituuletin asuntoon on mahdollista asentaa. Keittiön kiintokalusteiden suunnittelussa on vielä oleellisia mittoja, kuten viemärin tarkka paikka ja vesijohtojen sijainti. On tarkistettava, että astianpesukoneelle, mikroaaltouunille, liesituulettimelle ja uunille saadaan pistorasiat. Myös kylmälaitteille ja pienkoneille täytyy olla pistorasiat. (Pekkala 2013, 28-29, 102- 103.) Laatimassani oppaassa on tarkemmin listattu asioita, joita tulee suunnittelussa ottaa huomioon. Ohjeet ja huomiot eivät koske kaikkia ratkaisuja, mutta yleisesti oppaassa mainitut asiat on hyvä tiedostaa ja tarkistaa.
Mittoja on hyvä ottaa eri korkeuksilta ja kohdilta, sillä ne voivat vaihdella suurestikkin esimerkiksi vanhoissa taloissa. Näiden erojen huomioiminen mahdollistaa, että ne voidaan ottaa huomioon kiintokalusteiden suunnitteluvaiheessa. Viimeistään ennen kiintokalusteiden tilausta on hyvä tehdä tarkistusmittaus, jolloin voidaan vielä puuttua epäkohtiin.
4.1.2 Mitoitukset
Keittiö olisi hyvä mitoittaa niin, että se soveltuu kaikille käyttäjäryhmille. Käyttäjän eri elämäntilanteisiin mukautuva keittiö on toimiva keittiö parhaimmillaan. Keittiön mitoituksessa on tärkeää huomioida toimintojen tilantarve, kulkuväylät ja ruokailutilan tarve. Liikkumisesteisen mahdollisuus toimia keittiössä tulee huomioida suunnitteluvaiheessa. Esimerkiksi pyörätuolin tilantarve halkaisijaltaan on 1300 mm. (Rakennustietosäätiö RTS 2012, 11.) Usein erityistarpeita vaativan asiakkaan keittiön suunnittelu vaatii lisäratkaisuja, jotta voidaan taata liikunta- tai aistirajoitteisen ihmisen turvallinen ja itsenäinen työskentely. Tällöin on perehdyttävä ja huomioitava erityistarpeet yksityiskohtaisemmin.
Yleisesti työtason syvyys on 600 mm, jotta työskentelyä varten on riittävästi tilaa. Työtason syvyys voi olla syvempikin, silloin vain runkojen taakse jää tyhjä tila. Sopivaksi työskentelykorkeudeksi on määritelty 900 mm. Työskentelykorkeus on kuitenkin hyvä määrittää vielä asiakkaan tarpeen mukaan matalemmaksi tai korkeammaksi. Sokkelin korkeus on normaalisti 150 mm. Sen nostaminen tai laskeminen on mahdollista, jos työskentelytason korkeutta halutaan muuttaa. Työtason sopiva korkeus on ergonomian kannalta erittäin tärkeää. (Rakennustietosäätiö RTS 2012, 12.)
Blaulla kalusteet voidaan mitoittaa asiakkaan tarpeen mukaan. Keittiön kiintokalusteiden mitoittamisessa on hyvä muistaa, että useinmiten kaikki lisätarvikkeet on tarkoitettu standardi- mittaisiin kaappeihin ja laatikoihin. Allaolevassa kuvassa on keittiön kaappien standardimittoja.
Kuvassa oletuksena on 40 mm työtason paksuus, 150 mm sokkeli ja 900 mm työtason korkeus.
Näiden standardimittojen lisäksi Blau Interior Oy:llä on mahdollisuus tarjota millintarkkaan räätälöityjä kalusteita.
KUVA 1. Keittiön standardi kalustemitoitus. (Blau Interior Oy 2020.)
4.1.3 Toiminnat ja tilantarve
Keittiön toiminnoille on hyvä varata selkeästi oma tilansa. Tilantarpeessa on huomioitava seuraavaksi listattuja toimintoja.
Ruoanvalmistuksessa tarvittavat työpisteet ovat työpöytä, liesi, uuni, mikroaaltouuni ja pienkoneet. Näiden toimintojen ympärille on hyvä varata tilaa liikkua ja toimia. Altaan ja lieden molemmille puolille suositellaan jätettävän työpöytä- ja laskutasoa. Kodinkoneissa on hyvä huomioida niiden vaatima aukeamistila ja aukeamissuunta. Aukeamistilana suositellaan minimissään 90 astetta, mutta mielellään enemmän, jotta mielekäs käyttö voidaan taata.
Kodinkoneita valittaessa on aina huomioitava konekohtaisesti sen mitat, asennusaukon mitat ja tuulettumisen tarve. Kotitalouskoneiden asennus tapahtuu aina koneen valmistajan antamien ohjeiden mukaan. (Rakennustietosäätiö RTS 2012, 12-13.)
Astioiden pesu tapahtuu käsin tai koneellisesti. Astianpesualtaita on monen kokoisia ja niiden valinta tapahtuu yleensä talouden koon ja tarpeen mukaan. Altaan valitsemisen varmistuttua, voidaan valita tarpeeksi iso pöytäkaappi, johon allas on mahdollista asentaa.
Astioiden kuivauskaappi sijoitetaan altaan yläpuolelle yläkaappeihin. (Rakennustietosäätiö RTS 2012, 13.) Nykyisin kuivauskaapin tarve on vähentynyt. Joskus tämä voi johtua keittiön tyylistä, jolloin ei haluta yläkaappeja tai tiskit hoidetaan pesukoneessa. Mikäli kuivauskaappia ei ole, on hyvä varata työtasoa tiskialtaan vierelle, jotta tiskejä voi tarvittaessa kuivattaa siinä.
Säilytystiloja suunnitellessa on muistettava tilat kuivamuonalle, astioille, kylmäsäilytykselle ja ruoanlaittovälineille. Kiintokalusteiden tilantarpeen mitoittamisessa on huomioitava kalusteen ja sen käytön vaatima tila. Jokaisen kiintokalusteen kohdalla toimivuus tulee miettiä erikseen. Lisäksi kulkutila tulee huomioida. Pöytäkaapit, joissa on laatikot, ovat säilytystilan kannalta tehokkaampia. Samoin korkeat komerot, joissa on ulosvedettävä mekanismi tai laatikot. Tilankäytön kannalta nämä ovat tehokkaampia, kuin tavalliset hyllykaapit ja -komerot. Yläkaappien mitoituksessa on hyvä huomioida asiakkaan mahdollisuudet ergonomiseen ja turvalliseen käyttöön. Korkealla olevien kaappein käyttö voi olla lyhyelle ihmiselle vaikeaa tai aiheuttaa arjessa riskitilanteita. (Rakennustietosäätiö RTS 2012, 12, 14.)
Jätehuollossa huomioon otettavia asioita ovat lajittelu, keräily, poiskuljetus ja paikalliset jätehuoltomääräykset. Astoita on hyvä varata seuraaville jätteille: biojätteet, kaatopaikkajätteet, keräyskartongit ja -paperit, lasi- ja pienmetallijätteet. Lisäksi tilaa tarvitaan poltettaville jätteille ja palautuspulloille. (Rakennustietosäätiö RTS 2012, 16.) Nykyisin markkinoilla on monen kokoisia kierrätysastioita. Kierrätyksen suunnittelu on hyvä muistaa jo keittiösuunnittelun alkuvaiheessa. Osan kierrätettävistä jätteistä voi sijoittaa muuhunkin tilaan kuin keittiöön. Laatikosto, jossa kierrätysastiat ovat, on käytännöllisin järjestelmä.
Ruokailutilan suunnittelu on asiakkaan tarpeesta ja talouden koosta riippuvainen.
Suunnittelussa on hyvä muistaa seuraavat mitat ihmisen tilan tarpeesta ruokaillessa. Yhden ihmisen tilantarve ruokaillessa on määritelty 600 mm leveäksi ja 800 mm syväksi. Astiat tarvitsevat pöydällä tilaa 400 mm leveyttä ja 300-400 mm syvyyttä. Näiden lisäksi on muistettava ruokailupöytäkokonaisuuden ympärille jättää liikkumistila ohikulkuun ja tarjoiluun. (Rakennustietosäätiö RTS 2012, 16 - 17.)
4.1.4 Keittiön valaistus
Valo mahdollistaa näkemisen. Lisäksi se tuo esiin tilan värit ja muodot. Tärkeää on varmistaa keittiötilaan tulevan luonnonvalon määrä. Suomessa luonnonvalo on osan vuodesta erittäin vähäistä, joten riittävästä yleisvalaistuksesta ja työskentely- eli kohdevalaistuksesta on huolehdittava.
Yleisvalaistuksen lisäksi on muistettava suunnitella kohdevalaistus ja ruokailuvalaistus. Lisäksi on hyvä selvittää, halutaanko valaistuksen olevan suoraa- vai epäsuoraa valaistusta. Epäsuora valaistus heijastuu huonetilaan, esimerkiksi seinän tai katon kautta.
Keittiön valaistuksen suunnittelu on tärkeää turvallisen työskentelyn takaamiseksi ja tunnelman varmistamiseksi. Liian heikkoa ja häikäisevää valaistusta kannattaa välttää. Valaistustehon lisäksi on huomioitava valaisimesta energiankulutus, käyttöikä, värilämpötila, lämpeneminen ja kosteudenkesto. Nykyään loisteputki, halogeeni- ja led-valaisimet ovat käytytyimpiä valaisimia keittiössä. Samaan huonetilaan suositellaan suunniteltavaksi samaa värilämpötilaa edustavat valaisimet. Kaikki valaistus olisi hyvä olla säädettävissä, jotta valoa voidaan säätää himmeämmäksi tai voimakkaammaksi. LED-valaisimet ovat pitkäikäisiä, energiatehokkaita, eivätkä ne kuumene.
(Pekkala 2013, 168 - 170.)
Kodin tilojen valaistusta suunniteltaessa on hyvä huomioida muutamia asioita. K eli kelvin ilmaisee värilämpötilaa. Värilämpötila eli valaisimen värisävy. Korkea kelvinarvo 4000 K viittaa siniseen valoon ja 3000 K viittaa läpöiseen valoon. Kodin tiloissa suositaan matalan värilämpötilan valaisimia, sillä puhdas, lämmin valkoinen koetaan kodikkaana. Lisäksi valaisimen valaistusvoimakkuus, luksi, on huomioitava tilan koon mukaan. Värintoistokyky Ra-arvon tulisi olla yli 80 sisävalistuksessa. Tällöin värit toistuvat luonnollisina. (Limente 2020a.) Eurooppalainen Ip-luokitusjärjestelmä kertoo sähkölaitteiden tiiviydestä ja käyttöpaikkavaatimuksista. Luokituksessa on kaksi numeroa.
Ensimmäinen numero kertoo, kuinka tiivis valaisin on esimerkiksi pölyä vatsaan. Toinen numero kertoo, kuinka valaisin kestää vettä. (Pekkala 2013, 169 - 170.)
Keittiön valaistus voidaan suunnitella laatikon tai kaapin sisälle, kiintokalustekokonaisuuden yläpuolelle tai alapuolelle. Valaisimia voidaan asentaa monella eri tapaa, esimerkiksi upotettuna tai pinta-asennettuna. (Pekkala 2013, 173 – 175.) Saatavissa on erilaisia säätimiä ja kytkimiä, kuten valonohjaus tai himmennin. Valonohjaus toimii niin, että kun esimerkiksi kaappi avataan, valo syttyy ja kun se suljetaan, valo sammuu. (Limente 2020b.) Himmennin taas tuo käyttömukavuutta valaistukseen. Himmentimen avulla valaistus saadaan juuri vallitsevaan hetkeen sopivaksi. (Limente 2020c.)
4.1.5 Keittiötyypit
Keittiötyyppejä on monenlaisia, ja ne syntyvät tilan muodosta ja koosta riippuen. Keittiön muoto on usein suunnittelun lähtökohta, joka antaa keittiölle raamit. Keittiötyyppejä ovat pienoiskeittiö, I- keittiö, II-keittiö, L-keittiö, U-keittiö ja saarekekeittiö. Pienoiskeittiö on tarkoitettu pieneen tilaan yhden tai kahden hengen talouteen. I-keittiö on tarkoitettu yhdelle seinälle ja voi toimia avokeittiönä. II-keittiö on kapeaan tilaan sopiva kahdelle seinälle asennettu. L-keittiö on tarkoitettu omaan tilaansa, johon voidaan sijoittaa ruokailutila. U-keittiö sopii tilavaan keittokomeroon.
Saarekekeittiö vaatii ison tilan ja sopii avariin tiloihin oleskelutilan yhteyteen. (Rakennustietosäätiö RTS 2012, 20.)
4.1.6 Materiaalit
Kestävän kehityksen kannalta on tärkeää panostaa kestäviin ja luonnollisiin materiaaleihin. Lisäksi Suomessa tuotetut tuotteet ovat ympäristöä säästäviä valintoja. Trendien mukainen suunnittelu ei pidemmän päälle ole kestävän kehityksen mukaista tai ajatonta suunnittelua. Asiakkaan budjetti määrittelee vahvasti sitä, millaisia materiaaleja voidaan keittiöön valita. Materiaalituntemus suunnittelijan työssä on tärkeää. Materiaaleja on monia. Kestävän kehityksen kannalta on tärkeää tunnistaa ja tiedostaa, mitä asiakkaalleen tarjoaa. Työssäni käsittelen lähinnä Blaun valikoimasta löytyvät materiaalit ja perehdyn niihin.
Runkomateriaalina on yleisesti lastulevy, jossa on melamiinipinnoite. Melamiini on paperi- ja melamikerroksia, jotka ovat laminoitu yhteen hartsilla. Lastulevyä on saatavaa kosteudenkestävänä. Rungon osia ovat runkolevyt, sidelistat, reunanauha ja takalevy, sekä säädettävät sokkelijalat, jotka valmiissa kokonaisuudessa sokkelilevy peittää. (Pekkala 2013, 38.) Runkoa on saatavana muutamassa eri väreissä, esimerkiksi yksivärisenä tai puuta jäljittelevänä. Rungon reunanauha valitaan usein mahdollisimman lähelle oven sävyä.
Esimerkiksi, jos runko on vaalea ja ovi tumma, niin voidaan reunanauha valita lähimmäs oven sävyä.
Ovimateriaalit ovat mdf-levyä tai lastulevyä. Levymateriaalit on päällystetty maalilla, viilulla, melamiinilla, laminaatilla tai kalvolla. Mdf-levyyn on mahdollisuus jyrsiä uria. Massiivipuu ja lasi ovat myös ovimateriaaleja. (Pekkala 2013, 53.) Maalatuissa ovissa reilumpi reunan pyöristys estää maalin halkeilua oven kulmissa ja reunoilla. Viilu on puusta ohueksi leikattua tai sorvattua levyä. Viilupinta käsitellään lakkaamalla, petsaamalla tai vahaamalla.
Blau Interior Oy suunnitteli oman värimallistonsa 2020 vuoden alussa. Värimallisto on tarkoitettu maalattavien ovien sävyiksi. Sävyt on harkitusti valittu yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa. Värejä on kaikkiaan 16 eri sävyä.
Kivitasot ovat hyvin suosittuja. Yleisesti kivitasoihin voidaan valita reunahionta, esimerkiksi viiste- tai kaareva reuna. Kivitasojen luonnonmukaisuus on hyvä muistaa, sillä jokainen taso
on yksilöllinen. Kivitasot ovat kestävä ja ajaton valinta. Tasot ovat usein valittavissa kiiltävänä tai mattana. Marmori ja graniitti ovat luonnonkiveä. Molemmat ovat väriltään ja kuvioltaan ainutlaatuisia. Marmorin pinta on kuitenkin huokoinen, joten pinnan puhdistaminen ja huolto on tärkeää. Graniitti on itsessään kestävä materiaali, mutta sen huoltaminen pitää sen pidempään kauniina. (Pekkala 2013, 114.)
Kivitasojen tasopituudet ja -paksuudet tulee varmistaa aina tehtaalta. Erikoisempien tasoratkaisujen toteutettavuus on myös varmistettava ja suunniteltava kiveä työstävän tehtaan kanssa. Kivitasot mitataan aina vasta sitten, kun asentaja on saanut alakaapit paikoilleen. Tämän jälkeen kiviveistämö puolestaan mittaa tulevan tason koon asennettujen kaappien mukaan. Tämän vuoksi kivitasot tulevat aina istumaan täydellisesti lopputulokseen. Kivitasoon tulevista aukotuksista suunnittelijan tulee ilmoittaa etukäteen.
Massiivipuutaso on kaunis, mutta vaatii hoitoa ja varovaisuutta käytössä. Puu ei kestä juurikaan vettä, joten altaan läheisyydessä huolellisesta vedenerisryksestä on huolehdittava.
Puupintaa tulee öljytä säännöllisesti. Puutasojen pituudet ja paksuudet tulee varmistaa aina tehtaalta. (Pekkala 2013, 128.)
Terästasolla on pitkä historia. Teräs on ruostumatonta terästä. Se toimii keittiön työtasona, allas- ja välitilamateriaalina. Terästason yksi ominaisuus on naarmuuntuminen. Terästaso on huoleton, mutta puhtaanapidolla se pysyy kauniina pidempään. (Pekkala 2013, 138-140.)
Komposiittitasot ovat luonnonkivitasoa kestävämpi. Seoksessa voi olla tehoste- elementtejä, kuten lasia, peiliä tai väriaineita. Lisäksi materiaalissa on perusaineena muita kiviä, kuten marmoria. Komposiitti on materiaalina kestävä, helppohoitoinen ja saumaton. Värejä löytyy monia. (Pekkala 2013, 129.)
Laminaattitaso on edullinen ja helppohoitoinen. Lastulevy laminoidaan laminaattipinnalla, joka on korkeassa paineessa prässättyä paperia ja liimaa. Lastulevy on yleensä kosteussuojakäsitelty, mutta laminaattitaso on erittäin tärkeä vedeneristää huolellisesti.
(Pekkala 2013, 130.)
Nykyisin on yleistä, että keittiön työtasomateriaalia korotetaan myös seinälle. Korotus voi olla vain osittainen tai koko välitilan peittävä. Välitila voi olla esimerkiksi kiveä, terästä, lasia tai laattaa.
KUVA 2. Viiluovi ja marmoritaso. (Blau Interior Oy 2020.)
KUVA 3. Maalattu kehysovi ja terrazzo taso. (Blau Interior Oy 2020.)
4.1.7 Suunnittelun viimeistely
Keittiön viimeistelevät pienetkin yksityiskohdat. Kaappien ja laatikoiden sisälle suunnitelluilla mekanismeilla on suuri merkitys käytännöllisyyden kannalta. Mahdollisuus on esimerkiksi erilaisiin avautumis- ja sulkeutumismekanismeihin sekä ylöspäin aukeaviin saranoihin. Näihin on saatavana myös sähköisiä avustimia. Lisäksi on erilaisia ovimekanismeja, esimerkiksi aamiaiskaappeihin.
Mekanismeja on myös kulma- ja komerokaappeihin. Mekanismeja on paljon, ja ne on valittava keittiön toiminnallisuuden ja tarpeiden mukaan. Erilaisten toimintojen ja mekanismien toiminnan varmistamiseksi on valittava oikeat saranat. Saranoissa on usein vaimennus, joka hidastaa oven painumista rauhallisesti kiinni.
Keittiösuunnittelun lopputuloksesta esitetään asiakkaalle 3D-kuvien avulla kokonaisuus, jotta asiakkaan on helpompi hahmottaa tuleva tila ja kalustekokonaisuus. Lisäksi keittiöstä voi tehdä asiakkaalle huonekortin, jossa näkyvät valitut tuotteet, materiaalit ja värit. Näin saadaan asiakkaalle
paremmin havainnollistettua valintoja, joita on tehty. Keittiön asentajalle tehdään asennuskuvat, joka viimeisenä saattaa kiintokalustekokonaisuuden viimeistellyksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi.
5 OPPAAN SUUNNITTELUPROSESSI
Tässä luvussa kuvaan opinnäytetyönä tuottamani oppaan toimeksiantajaa ja oppaan suunnitteluprosessia.
5.1 Toimeksiantaja Blau Interior Oy
Blau Interior Oy on vuonna 2016 perustettu nuori ja innovatiivinen yritys. Yritys suunnittelee ja myy kiintokalusteita. Päätuotteina ovat asiakkaiden toiveiden mukaan räätälöidyt keittiöt. Vaatesäilytys, kylpyhuonekalusteet, leijuvat tasot ja erikoisemmatkin säilytysratkaisut kuuluvat Blaun mallistoon.
Blau tarjoaa ennalta määriteltyjen mallistojen sijaan asiakkaalleen laajan vaihtoehtojen kirjon. Mitat, materiaalit ja värit sovitetaan juuri asiakkaalle mieleisiksi. Kodin kiintokalusteiden toimivuus, esteettisyys ja sulautuminen kodin muihin tiloihin ovat tärkeitä. Blaulle on myönnetty Suomalaisen Työ ja Tuotteen Avainlippu –merkit, sekä Design from Finland- ja Design District Helsinki –merkit kesäkuussa 2018. Nämä merkit kertovat ainutlaatuisesta suomalaisesta muotoilusta, ja ne ovat tunnustus panostuksesta suomalaiseen tuotteeseen, muotoiluun ja osaamiseen. (Mäntysalo 2020.)
Tällä hetkellä yrityksellä on liiketila Helsingin keskustassa ja asiakaskunta pääkaupunkiseudulla.
Blaun asiakkaita ovat ihmiset, jotka arvostavat kotimaisuutta ja suomalaista designia. Yritykselle tärkeitä arvoja ovat kotimaisuus, muotoilu, toimivuus, laatu ja yksilöllinen palvelu. Blaulla suunnittelu tapahtuu hyvin henkilökohtaisella tasolla asiakkaan kanssa. Asiakkaan tarpeita kartoitetaan ja huomioidaan monipuolisesti. Asiakas on hyvin tiiviisti mukana suunnittelussa. Blaun yksi arvo on kunnioittaa vanhaa ja mukailla talon arkkitehtuuria. Usein vanhoihin taloihin on tehtävä muutoksia, jotta saadaan lisää tilaa ja käytännöllisiä ratkaisuja nykypäivään. Muutokset tehdään kuitenkin harkiten ja vanhaa kunnioittaen. (Mäntysalo 2020.)
Blaun kalusteet ovat suomalaisia. Malliston tuotteet ja materiaalit on tarkoin valittu. Materiaalit koostuvat osittain trendeistä ja ovat aikaansa edellä. Tärkeintä suunnittelussa on ottaa huomioon käytännöllisyys, ajattomuus ja yhteensopivuus muun tilan kanssa. Blaulla tärkeää on myös se, että kiintokaluste on kalustemainen kokonaisuus. Blaun vahvuutena on muista erottautuminen, sillä Blaulla ei ole omaa varastoa, vaan materiaalit ja tuotteet ovat tilattavissa asiakkaan toiveiden mukaan. Blaulla on vahva oma tyyli. (Mäntysalo 2020.)
Blaulla suunnittelijan työssä inspiroivaa on se, että jokainen keittiö on omanlaisensa ja suunnittelijalla on mahdollisuus toteuttaa asiakkaan unelmia täysin rajattomasti. Valinnanvapauden voi nähdä myös haasteena, sillä vapaus mittojen ja materiaalien suhteen vaatii tarkkaavaisuutta, järjestelmällisyyttä ja suunnittelun hallintaa. Opinnäytetyöni tarkoitus oli laatia opas suunnittelijoiden tueksi, helpottamaan ja hallitsemaan työvaiheita. Opas tehdään Blaulle heidän työntekijöidensä tueksi. Opas on laadittu keittiön kiintokalusteiden suunnitteluun. Oppaasta halusin tehdä tiivistetyn, mutta kattavan, jotta myyjän on helppo käyttää sitä suunnitteluprosessissa. Suunnittelussa se toimisi muistikirjana. Suunnittelijan ei tarvitse käyttää energiaa, aikaa ja voimavarojaan siihen, että miettii muistaako kaiken, tai unohtuiko jokin olennainen.
5.2 Kehittämistarpeen tunnistaminen
Suunnittelutyössä on usein monta asiaa, jotka täytyy muistaa ja ottaa huomioon. Lisäksi suunnittelun alla on useita kohteita, jotka kuormittavat muistamista. Asiakastapaamisia voi olla useita päivässä. Siksi asioiden muistaminen ulkoa ja varsinkin hahmottaminen, mistä projektista on kyse, on vaativaa. Suunnittelutyössä mikään projekti ei ole samanlainen. Aina on otettava huomioon erilaiset suunnitteluun vaikuttavat tekijät. Suunnitelmien tuottaminen ei siis toimi kopioimalla, vaan jokaiseen työhön on keskityttävä ja paneuduttava sille kohdistetulla ajalla. Hyvässä suunnittelussa on huomioitu kaikki mahdolliset asiat, jotka vaikuttavat lopputulokseen. Siksi olisi hyvin tärkeää olla tietynlaiset säännöt ja muistia tukevat ohjeistukset. Tällöin työskentely on tehokasta ja aikaa ei mene turhaan. Asioiden selvittely vie paljon aikaa ja vaivaa.
Muistin kuormittuminen näkyy työssä virheinä ja epätarkkuuksien lisääntymisenä, toiminnat hidastuvat ja takkuavat, olennaista tietoa hukataan, tietoon tai järjestelmään eksytään. Vaativat työtehtävät kuormittavat työmuistia. Työmuisti käsittelee sen hetkistä työssä tarvittavaa tietoa.
Työmuisti on hyvin rajoittunutta ja näin muodostaa pullonkaulan ihmisen toiminnalle. Työmuisti pystyy käsitellä kerrallaan noin neljää tietoyksikköä eli numeroa tai asiaa. Jollei asioita kerrata, työmuistista tieto häviää parissakymmenessä sekunnissa. Kun tehtävät ovat vaativia ja huomio suunnataan pois usein tai pitkäksi aikaa varsinaisesta tehtävästä, työmuisti kuormittuu. Työn järjestäminen, tiedon jäsentäminen ja yhteen asiaan keskittyminen helpottavat muistamista.
(Työterveyslaitos 2020.)
Ennakoinnilla ja suunnitelmallisella toiminnalla voidaan ennaltaehkäistä työn määrän aiheutamaa kuormitusta. Haitallista kuormitusta ehkäisee riittävä ja ajan tasalla oleva osaaminen.
Kuormittumista tapahtuu, kun työntekijä kohtaa useita keskeytyksiä ja joutuu siirtymään tehtävästä toiseen. Tämän vuoksi työn suorittaminen tulisi olla mahdollisimman sujuvaa. Tilanteiden tunnistaminen, joissa työ ei etene suunnitellusti on tärkeää. Näin voidaan organisoida työkokonaisuutta ja kehittää työn hallintaa. Tilapäinen kiire voi edistää työn tehokkuutta. Jatkuva kiire ja aikapaine sen sijaan aiheuttavat psyykkistä kuormitusta. Tämä lisää virheiden ja tapaturmien vaaraa. Mahdollisimman selkeästä työn tarkoituksesta ja tavoitteesta tulee huolehtia. Selkeä tehtävänkuva vähentää haitallista kuormitusta. Työntekijöiden tehtävänkuvat tulee olla kaikkien tiedossa. Kehittämisessä on hyvä suunnata huomio työn voimavaroihin. Työn määrä, mitoitus ja ajan käyttö tulee huomioida, kun määritellään tai suunnitellaan työtehtäviä. Työnkuvia ja työsuunnitelmaa voidaan muuttaa, jotta kohtuutonta kiirettä ja kuormitusta ei tule. Kiirettä voi vähentää työtehtävien priorisoinnilla ja työn jakamisella. Priorisointi on tehtävien tärkeys- ja kiireellisyysjärjestyksen arvioimista työn tavoitteiden perusteella. (Työturvallisuuskeskus 2020.)
Edellä mainittuja tekijöitä Blau Interior Oy:n toimitusjohtaja Mäntysalon kanssa pohtiessamme syntyi ajatus oppaan laatimisesta suunnittelun tueksi.
5.3 Oppaan ideointi- ja suunnitteluvaihe
Oppaan sisällön koostamisen aloitin listaamalla asioita, jotka koin tärkeäksi. Teoriaa opinnäytetyöhön etsiessäni löysin ohjeita oppaan selkeän kokonaisrakenteen luomiseksi.
Tavoiteltaessa onnistunutta ohjetta täytyy muistaa käyttää käskymuotoa. Lisäksi tulee tunnistaa ohjattavan toiminnan olennaiset vaiheet ja esittää ohjeet helposti hahmottuvassa muodossa.
Tärkeää on, että eri vaiheet ja asiat on esitetty järkevässä järjestyksessä. Lisäksi on tärkeää mainita asiat, mitä on pakko tehdä ja mikä on ehdollista. Monivaiheisen ohjeistuksen ja pitkien listauksien hahmottamista auttavat numeroidut luettelot. (Kotimaisten kielten keskus 2020.)
Oppaan kansidialla on suuri merkitys, sillä se houkuttelee lukemaan. Oppaan kansidiassa oleellisinta on otsikko ja tekijän nimi. Otsikon tukena olisi hyvä käyttää kuvaa, sillä se on nopeammin luettavissa, kuin teksti. Mikäli työssä kuvia on vähän, on hyvä panostaa fontin isoon kokoon, fonttiin ja väriin. Fontiksi on hyvä valita kaksi erilaista pääfonttia. Suosituksena olisi yksi tukifontti. Suositus fontin pistekooksi on 14, kun opasta luetaan omalta tietokoneelta tai tulosteena. (Kortesuo ja Sjöman 2017, 163 – 164.)
Kiinnostava ja visuaalinen ulkoasu miellyttää lukijaa. Visuaalinen ulkoasu saadaan luotua useammista pienistä elementeistä. Kuvasuhteiden, fonttien, värien, kontrastien ja graafisten elementtien kanssa on siis oltava tarkka. Graafisten elementtien sijoittelussa on muistettava selkeä tyylikäs kokonaisuus. Kuvien ja grafiikan asemointi on siis tärkeää miettiä huolella. Kontrasti muodostuu elementtien eroista, kuten esimerkiksi erikokoisista ja -värisistä elementeistä.
Kontrastien korostamisessa on hyödynnettävä neutraalia pohjaa. Kontrastia voidaan hyödyntää vain tärkimpiin asioihin ja niitä voi olla vain yksi sivua kohden. (Kortesuo ja Sjöman 2017, 74, 88 - 89, 91 - 92, 104, 163 - 164.)
Oppaan sisältö täytyy jakaa käsiteltäviin kokonaisuuksiin. Päällekkäisyyksiä ja eri tason käsitteitä tulisi välttää. Vaikka jokainen kohta on erillinen, ne muodostavat ehjän kokonaisuuden. Pitkiä listauksia tulee välttää. Mikäli esitys on pitkä, se on hyvä jakaa osiin. Jokaisen osan alkaessa on esitettävä selkeä väliotsikko. Sisällön jakaminen kuvien avulla onnistuu laittamalla dialle laadukas kuva, joka tulee sijoittaa reunasta reunaan. Ohjeita listatessa on mahdollista välillä tehdä tiivistelmä tai kertaus, jossa on lyhyesti edellisen osion asiat. Loppuyhteenvedon tunnevaikutus on suuri.
Lopussa voi olla esimerkiksi kuva tai rohkaisu, sitaatti, ajatelma, suositus. (Kortesuo ja Sjöman 2017, 58, 72, 82, 85, 86, 150, 158.)
5.4 Oppaan toteutus
Oppaan kansidian toteutin teoriaopiskeluni pohjalta. Kansidialle kirjoitin oppaan nimen, tekijän ja lisäsin kuvan kalustekokonaisuudesta. Oppaaseen valitsin kaksi pääfonttia. Toisella fontilla tein otsikoinnin ja toisella fontilla asiatekstin. Kolmas fontti kontrastien, eri värien ja kokojen kanssa olisi tehnyt oppaasta sekavan. Fontit valitsin mahdollisimman selkeäksi ja helposti luettavaksi. Lisäksi
valitsin fontin Blaun selkeää ja päätteetöntä fonttia mukaillen. Fontti on kuitenkin terävälinjainen, joten se tuo vastapainoa muuten pehmeään ja kaarevaan muotomaailmaan.
KUVA 4. Oppaan kansidia. (Ahvenkoski 2020.)
Värit oppaaseen poimin Blau Interior Oy:n värimallistosta. Valitsin sieltä vahvoja tummia sävyjä ja vastapainoksi vaaleita sävyjä, jotta kontrasti toteutuu. Alla olevat värit muodostivat mielestäni tarpeeksi suuren kontrastieron, joten nämä värit valikoituivat oppaassa käytettäviksi väreiksi.
Blaun logosta sain inspiraation pehmeään ja kaarevaan graafiseen ilmeeseen.
KUVA 5. Oppaan väliotsikkodia. (Ahvenkoski 2020.)
