Seuraavaa talouskriisiä odotellessa

K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 1 0 0 . v s k . – 2 / 2 0 0 4

111 P Ä Ä K I R J O I T U S

Seuraavaa talouskriisiä odotellessa

Jaakko Pehkonen

Kansantaloustieteen professori Jyväskylän yliopisto

M

itä maksaa kilpapyörä tai matka Bermudal- le? Onko mikroaaltouunin hinta 99, 129 vai 149 euroa? Näin kyseltiin erään kotimaisen tv- kanavan visailuohjelmassa muutama vuosi ta- kaperin. Kysymyksiä pohdittiin kerran viikos- sa keskimäärin kolmensadan tuhannen katso- jan voimin. Olisi luullut asioiden selviävän. Ja niin tapahtuikin.

Voisikohan joku tv-kanava ottaa tuotan- toonsa ohjelman, jossa parhaimpaan katsoja- aikaan arvuuteltaisiin työttömän työnhakijan hintaa. Mitä yksi työtön maksaa? Vaihtoehto- na voisivat olla nuori vastavalmistunut työnha- kija tai jo varttuneessa iässä oleva mies tai nai- nen. Olisi mielenkiintoista nähdä tarjoaisiko juontaja, vaikkapa Marco Bjurström, kilpaili- joille sadan, tuhannen vai sadan tuhannen eu- ron vaihtoehtoja.

Työttömyys on niukkojen resurssien hukka- käyttöä, ja yhteiskunnalle työttömyydestä ai- heutuvat kustannukset ovat mittavia. Työmi- nisteriön arvioiden mukaan synkimpänä lama- vuonna 1993 työttömyydestä aiheutui noin 8–

9 miljardin euron menetykset. Summa oli noin kymmenen prosenttia tuon vuoden bruttokan-

santuotteesta. Jokainen suomalainen menetti epäsuorasti noin 100 euroa kuukaudessa. Tämä on reilut 1 000 euroa vuodessa. Nelihenkinen perhe olisi matkustanut näillä rahoilla Kana- rian saaria kauemmaksi, aina Bermudalle asti.

Työttömyys on kallista myös yksittäiselle työttömälle. Yksilön kustannukset muodostu- vat menetetyistä palkkatuloista ja saaduista työttömyyskorvauksista. Tosin lisääntynyt va- paa-aika vähentää rahallisia menetyksiä. Työt- tömyyden pitkittyessä kustannukset yleensä nousevat, kun ansiosidonnainen korvaus muut- tuu 500 työttömyyspäivän jälkeen peruspäivä- rahaksi. Tyypillisesti myös vapaa-ajan arvostus laskee ja ammattitaito heikkenee työttömyyden pitkittyessä. Motivaation ja ammattitaidon hei- kentyminen puolestaan vaikeuttavat uudelleen- työllistymistä. Monien tutkimusten mukaan työttömyys ei merkitsekään vain tilapäistä tu- lonmenetystä, vaan sen seurauksena ansainta- kyky heikkenee pysyvästi. Yksilön työttömyy- destä maksama hinta voi siten nousta erittäin korkeaksi.

Työttömyyttä on talouskasvua lisäävien toi- menpiteiden ohella pyritty vähentämään aktii-

112

P Ä Ä K I R J O I T U S KAK 2 / 2004

visilla työvoimapoliittisilla toimilla. Niissä Suo- mi on ollut Ruotsin ohella Euroopan ykkös- maita. 1990-luvulla aktiivisiin työvoimapoliit- tisiin toimiin käytettiin keskimäärin noin 4 pro- senttia bruttokansantuotteesta. Muissa EU- maissa sama osuus tällä ajanjaksolla oli noin 2 prosenttia. Vuonna 1996 noin viisi prosent- tia Suomen työvoimasta oli erilaisten työvoima- poliittisten toimien piirissä. Tosin näinkin mit- tavat toimet ovat osoittautuneet empiiristen tutkimusten mukaan varsin heikoiksi. Toimen- piteet ovat olleet, ainakin monien työttömien ja työnantajien mielestä, vain työttömien kier- rätystä ja näennäiskurssitusta.

Uusin avaus tällä saralla linjoitettiin päämi- nisteri Vanhasen hallituksen työvoimapoliitti- sessa ohjelmassa. Siinä tavoitellaan 40 työvoi- man palvelupisteen perustamista sekä työnvä- lityspalveluihin keskittyviä työnhakukeskuksia.

Toinen painopistealue on työmarkkinatuessa, jota pyritään muuttamaan passiivisesta aktiivi- seksi lisäämällä osallistumismahdollisuuksia, myöntämällä aktivointilisiä ja ehdollistamalla tuki osallistumisvelvollisuuteen. Tavoitteet ovat haastavia, sillä vuoden 2003 lopulla vai- keasti työllistyviä pitkäaikaistyöttömiä sekä toistuvasti työttömyyden ja aktiivisten toimen- piteiden välillä liikkuvia työnhakijoita oli lähes 170 000. Suurin osa tästä ryhmästä oli työ- markkinatuen saajia. Varttuneita, yli 55-vuo- tiaita työttömiä tästä ryhmästä oli noin kolman- nes.Nämä jo osittain käynnistetyt hankkeet ovat varmasti tarpeellisia ja oikeansuuntaisia. Erityi- sesti oppisopimuskoulutus ja nuorille suunna- tut aktiivitoimet jo kolmen työttömyyskuukau- den jälkeen ovat kannatettavia toimia. Poikki- hallinnollisten työvoiman kehittämiskeskukset ovat potentiaalisesti merkittävä avaus. Toimien tehokas toteutus on varmistettava. Onnistumi-

nen edellyttää, että keskusten yhteistoiminta viritetään hallinnollisesti yksinkertaiseksi ja kannustavaksi. Palvelukeskukset on resursoita- va hyvin ja samalla toiminnalle on asettava sel- keät tulostavoitteet. Lisäpanostuksen on tuo- tettava lisätulosta.

Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen edellyttää, että paikalliset viranomaiset sitou- tuvat vaikeasti työllistyvien työttömien työnha- kuun ja työllistymiseen aiempaa tehokkaam- min. Tähän päästään vain mittavan keppi ja porkkana -järjestelmän avulla. Työvoimapoli- tiikkaohjelmassa esille nostettua ajatusta val- tion ja kuntien välisistä uusista rahoitusmalleis- ta voisikin viedä eteenpäin. Yksi vaihtoehto on, että rahoitusvastuu pitkäaikaistyöttömien pas- siivituesta siirtyy valtiolta kunnille. Valtion ra- hoittaman työmarkkinatuen kesto voitaisiin ra- joittaa maksimissaan kahteen vuoteen. Jos ak- tiivituen rahoitus olisi valtion vastuulla, tämä kannustaisi paikallisia toimijoita monenlaisiin ja vaihtoehtoisiin työllistämistöihin ja -järjeste- lyihin.

Hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisia mah- dollisuuksia mitoittava työllisyysaste on laske- nut yhtäjaksoisesti jo vuoden ajan. Työllisten määrä ei ole lisääntynyt kahteen vuoteen ja vä- estön ikääntyminen vähentää työvoiman tar- jontaa kuluvan vuosikymmenen aikana merkit- tävästi. Kriisitunnelmasta ei kuitenkaan ole vie- lä tietoa. Onkohan niin, että vakaana pysyvä työttömyys on tuonut aiheetonta turvallisuu- den tunnetta kansantalouden toimivuudesta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Tosiasia kui- tenkin on, että hyvinvointipalvelujen maksajia on tällä menolla jatkossa aiempaa vähemmän.

Kansainvälisen verokilpailun takia kotitalouk- sien ja yritysten verotusta ei voida kiristää.

Päinvastoin, niin verokannat kuin veropohjat ovat alenemassa ja murenemassa.

J a a k k o P e h k o n e n

113 Edessä näyttää olevan hyvinvointipalvelujen

karsinta, palvelujen tarjonnan ja niiden käyt- täjien priorisointi sekä nousevat käyttäjämak- sut. Pieni mahdollisuus on kuitenkin näköpii- rissä. Entäpä jos kansantalouden tuottavuus nousisi tulevina vuosina aiempaa nopeammin.

Kahden ja puolen prosentin vuosittainen tuot-

tavuuskasvu kahden prosentin sijaan kompen- soisi väestön ikääntymisestä, vähenevästä työ- voiman tarjonnasta ja korkeana pysyvästä työt- tömyydestä aiheutuvia kustannuksia. Toivoa sopii, että tuottavuuden nostamiseen löytyy te- hokkaita keinoja. Muuten seuraava talouskrii- si on aivan liian pian horisontissa.