5-vuotiaiden lasten näkemyksiä kiusaamisesta leikkitilanteissa

(1)

5-vuotiaiden lasten näkemyksiä kiusaamisesta leikkitilanteissa

Annika Husso Milla Saarela

OPINNÄYTETYÖ Tammikuu 2021

Sosionomin tutkinto-ohjelma

(2)

TIIVISTELMÄ

Tampereen ammattikorkeakoulu Sosionomin tutkinto-ohjelma

HUSSO, ANNIKA & SAARELA, MILLA:

5-vuotiaiden lasten näkemyksiä kiusaamisesta leikkitilanteissa Opinnäytetyö 44 sivua, joista liitteitä 2 sivua

Tammikuu 2021

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, kuinka 5-vuotiaat lapset kokevat kiusaamisen ilmenevän heidän leikeissään. Tavoitteena oli lisätä lasten kokemusta siitä, että heidän näkemyksensä kiusaamisesta ovat arvokkaita. Tavoitteena oli lisäksi vaikuttaa lasten välisen kiusaamisen ennaltaehkäisemiseen sekä siihen puuttumiseen lisäämällä kasvattajien osaamista ja tietoutta leikkitilanteissa tapahtuvasta kiusaamisesta.

Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä päiväkodin kanssa. Tutkimuksellinen osuus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Tutkimukseen osallistui 12 lasta, ja haastattelut toteutettiin ryhmä- haastatteluina. Aineiston analysoinnissa käytettiin sisällönanalyysia.

Opinnäytetyön tulosten perusteella suurin osa haastatteluun osallistuneista lapsista määritteli yleisimmiksi kiusaamisen muodoiksi fyysiset kiusaamisen tavat, kuten tönimisen, lyömisen ja potkimisen. Lapset tunnistivat useita erilaisia syitä sille, miksi kiusaamista tapahtuu. Syy kiusaamiseen voi olla esimerkiksi siinä, että kiusaaja kokee kiusaamisen itselleen mielekkäänä toimintana tai kokee kiusaamansa lapsen huonoksi kaveriksi. Tulosten mukaan kaikki lapset kertoivat tulleensa kiusatuiksi. Valtaosa lapsista ei puolestaan myöntänyt kiusanneensa muita lapsia. Lähes jokainen lapsista ajatteli, että kiusaamiseen tulee puuttua tavalla tai toisella. Ratkaisukeinoina nähtiin kiusaamistilanteen itsenäinen selvittä- minen tai aikuiselta avun pyytäminen.

Kaikilla lapsilla on jonkinlainen näkemys siitä, mitä kiusaaminen heidän mieles- tään tarkoittaa. Lasten mukaan kiusaamista esiintyy paljon ryhmässä, ja tästä päätellen varhaiskasvatuksessa kiusaamisen ennaltaehkäisyä ja puuttumista tulisi tehostaa.

Asiasanat: kiusaaminen, leikki, varhaiskasvatus

(3)

ABSTRACT

Tampereen ammattikorkeakoulu

Tampere University of Applied Sciences Degree Programme in Social Services HUSSO, ANNIKA & SAARELA, MILLA:

Bullying in Play Situations from the Perspective of 5-year-old Children Bachelor's thesis 44 pages, appendices 2 pages

January 2021

The purpose of the thesis was to find out how 5-year-old children experience bullying in play situations. The aim of the thesis was to make the children under- stand that their views of bullying are valuable. The aim was also to increase the educators’ awareness of how children experience bullying.

The study was qualitative in nature and the research material was collected through semi-structured theme interviews. The data were analysed through qualitative content analysis.

The majority of the children agreed that when bullying occurs, it is often physical.

According to the results, all the children had been bullied. On the other hand, the majority of the children did not admit to bullying other children. Almost every child thought that bullying should be intervened.

Overall, the study suggests that all children have some sort of view of what bullying means. According to children, bullying often occurs in the group. This indi- cates that the prevention and intervention of bullying in early childhood education should be intensified.

Key words: bullying, play, early childhood education

(4)

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ... 5

2 OPINNÄYTETYÖN TAUSTA JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 7

3 KIUSAAMINEN VARHAISKASVATUKSESSA ... 8

3.1 Kiusaamisen määritelmä ... 8

3.2 Kiusaamisen ennaltaehkäisy ja siihen puuttuminen ... 10

3.3 Kiusaamisen vaikutukset ... 13

4 LEIKKI LASTEN YHTEISTOIMINTANA ... 15

4.1 Leikin määritelmä ... 15

4.2 Leikki lapsen sosiaalisen kehityksen näkökulmasta ... 17

4.3 Varhaiskasvattajan rooli leikkitilanteiden tukijana... 19

5 TUTKIMUSMENETELMÄ JA AINEISTO ... 21

5.1 Laadullinen tutkimus ... 21

5.2 Aineiston kerääminen ... 21

5.3 Aineiston analysointi ... 23

6 TUTKIMUSTULOKSET ... 25

6.1 Kiusaamisen tavat leikkitilanteissa ... 25

6.2 Syyt kiusaamiseen ... 27

6.3 Kiusaamisen yleisyys ... 28

6.4 Ratkaisukeinoja kiusaamiseen leikkitilanteissa ... 29

7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 32

8 POHDINTA ... 36

8.1 Eettisyys ja luotettavuus ... 36

8.2 Opinnäytetyöprosessi ja jatkotutkimusehdotukset... 38

LÄHTEET ... 40

LIITTEET ... 43

Liite 1. Tutkimuskysymykset ja haastattelurunko ... 43

Liite 2. Saatekirje ... 44

(5)

1 JOHDANTO

Varhaiskasvatuslaissa on määrätty, että lasta on suojattava väkivallalta, kiusaa- miselta ja muulta häirinnältä (Varhaiskasvatuslaki 540/2018, 10 §). Ylen uutisessa käsitellään varhaiskasvatuksessa tapahtuvaa kiusaamista puolitoista vuotta sen jälkeen, kun yllä oleva lakimuutos oli astunut voimaan. Uutisessa opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvos Kirsi Alila arvioi, että lakimuutoksen myötä kunnissa on aktivoiduttu muun muassa kiusaamisen ehkäisyn suunnitel- mien tekemisessä sekä henkilöstön täydennyskoulutusten lisäämisessä. Uuti- sessa tavoitettiin Ylen verkkosivujen kautta varhaiskasvatusikäisten lasten vanhempia, jotka kertoivat kuinka he ovat kokeneet lain vaikutusten näkyvän varhaiskasvatuksen arjessa. 120 vanhempaa avautuivat kokemuksistaan ja noin 90 vanhempaa kertoivat lapsensa tulleen kiusatuiksi lakimuutoksen voimaantulon jälkeen. (Yle Uutiset 2020.)

Tutkimusten mukaan työpaikkakiusaajat ovat kiusanneet luokkato- vereitaan jo koulussa ja sitä ennen jopa päiväkodissa. Kun kiusaamiseen puututaan mahdollisimman varhain, ilmiötä saadaan vähen- nettyä helpoiten ja tehokkaimmin. Näin luodaan pohjaa myös työpai- koilla arvostetuille tiimitaidoille. Kukaan ei yksin pysty kiusaamaan, siihen vaaditaan myötäilijöitä. Samat periaatteet pätevät hiekkalaati- kolta ministeriaitioon. (Yle Uutiset 2017.)

Kiusaaminen on ikävä kyllä jatkuvasti mediaa puhuttava ajankohtainen ilmiö, jolta ei voi sulkea silmiä. Kiusaamisella tiedetään olevan paljon ikäviä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja on pääteltävissä, että mitä aikaisemmin kiusaaminen on lapsen elämässä läsnä, sitä syvemmät ovat sen aiheuttamat haavatkin. Varhais- kasvatus on juuri se ympäristö, jossa kiusaaminen pahimmassa tapauksessa jo alkaa ja tästä syystä kiusaamisen vastainen työ tulee aloittaa jo siellä.

Opinnäytetyössämme käsittelemme lasten näkemyksiä kiusaamisesta leikkitilanteissa. Olemme kumpikin havainneet kiusaamista tapahtuvan varhaiskasvatuksessa lasten välillä sekä kokeneet kiusaamista myös omissa yksityiselämis- sämme. Pienten lasten väliseen kiusaamiseen perehtyminen on jäänyt mieles- tämme sosionomiopintojemme aikana liian vähäiselle huomiolle. Koemme, että tulevina varhaiskasvatuksenopettajina olisi tärkeää tietää aiheesta

(6)

mahdollisimman laajasti, jotta osaisimme tunnistaa, ehkäistä ja puuttua kiusaamiseen tehokkaasti sitä kohdatessamme.

Opinnäytetyömme etenee tavoitteiden, tarkoituksen sekä tutkimuskysymysten kautta teoreettiseen osuuteen, jossa avaamme työmme keskeisimpiä käsitteitä eli kiusaamista ja leikkiä. Tämän jälkeen käsittelemme aineiston keräämistä sekä analysointia, joista siirrymme tutkimuksen tuloksiin. Tuloksien avaamisen jälkeen käsittelemme työmme johtopäätöksiä, joita peilaamme teoriaan. Opinnäyte- työmme päättyy pohdintaosuuteen, jossa käsittelemme työn eettisyyttä ja luotet- tavuutta sekä summaamme opinnäytetyöprosessiamme kokonaisuutena.

(7)

2 OPINNÄYTETYÖN TAUSTA JA TUTKIMUSKYSYMYKSET

Tarkoituksenamme on selvittää lapsihaastattelujen kautta, kuinka 5-vuotiaat lapset kokevat kiusaamisen ilmenevän heidän leikeissään. Tutkimme sitä, kuinka lapset käsittävät kiusaamisen ja tuomme opinnäytetyössämme heidän ajatuksiaan esille. Teimme opinnäytetyön yhteistyössä erään päiväkodin kanssa ja haas- tatteluihimme osallistui yhteensä 12 lasta. Yhteistyö kohdistui yhteen päiväkoti- ryhmään, jossa kaikki lapset olivat 5-vuotiaita. Päiväkodin kanssa oli sovittu, että emme mainitse sitä opinnäytetyössämme nimeltä. Tällä tavoin suojelemme lasten anonymiteettia.

Tavoitteenamme on lisätä lasten kokemusta siitä, että heidän mielipiteensä ja näkemyksensä kiusaamisesta ovat tärkeitä ja arvokkaita. Lisäksi tavoitteenamme on haastatteluista saamamme tiedon kautta lisätä kasvattajien tietoisuutta siitä, kuinka lapset itse kokevat leikkitilanteissa tapahtuvan kiusaamisen varhaiskasvatuksessa. Lapsilta saatujen vastausten kautta kasvattajat saavat arvokasta tietoa siitä, mitä kiusaamiseen liittyviä teemoja olisi hyvä käsitellä lasten kanssa jat- kossa. Puhumalla pienten lasten keskuudessa tapahtuvasta kiusaamisesta ja li- säämällä siihen liittyvää osaamista ja tietoa, on mahdollista ennaltaehkäistä kiusaamista ja kehittää kiusaamiseen puuttumista.

Tutkimuskysymykset tarkastelevat leikkitilanteissa tapahtuvaa kiusaamista lasten omasta näkökulmasta. Seuraavat kysymykset valikoituivat tutkimuskysymyk- siksi.

1. Mitä kiusaaminen on?

2. Mitä syitä kiusaamiselle on?

3. Kuinka yleistä kiusaaminen on?

4. Mitä ratkaisukeinoja kiusaamistilanteissa on?

(8)

3 KIUSAAMINEN VARHAISKASVATUKSESSA

3.1 Kiusaamisen määritelmä

Kirves ja Stoor-Grenner (2011, 3) toteavat kiusaamisen määrittelyn olevan haastavaa, sillä eri ihmiset voivat kokea eri asioita kiusaamisena. Samaa mieltä kiusaamisesta on Laura Repo (2013, 36), joka lisää, että pienten lasten parissa kiusaamisen tunnistamista hankaloittaa lasten vaihteleva ymmärrys kiusaaminen- sanasta. Pieniltä lapsilta puuttuu usein kyky sanallistaa omia kokemuksiaan, ja he voivat kutsua kiusaamiseksi mitä tahansa tekoa, jonka he itse kokevat kiusaamisena. Aikuisen on tärkeää osata tunnistaa tapahtuva kiusaaminen, jotta hän voi auttaa lasta sanallistamaan kokemuksensa kiusaamisesta. (Repo 2013, 36–

37.)

Kiusaamisessa on piirteitä, jotka erottavat sen muista lasten välisistä riidoista ja konflikteista. Riidat alkavat usein erimielisyyksistä. Kiusaamisessa puolestaan on tarkoituksena loukata ja satuttaa kiusaamisen kohdetta. (Haapsalo, Kirkkopelto

& Repo 2017, 52.) Samasta teemasta jatkavat Sinkkonen ja Korhonen (2016, 238), jotka tarkentavat riidan eroa kiusaamiseen vallankäytön avulla. Kiusaajan ja kiusatun välillä vallitsee vallan epätasapaino. Tällöin vahvemmassa asemassa oleva lapsi tai lapset alistavat heikompaa ja puolustuskyvytöntä lasta. Lisäksi riidat ovat usein satunnaisia ja ohimeneviä, kun taas kiusaamisen erityispiirteenä on teon toistuvuus ja kohteeksi joutuu usein yksi ja sama lapsi. (Sinkkonen &

Korhonen 2016, 238.) Revon (2015, 11) mukaan kiusaamisen erityispiirteitä ovatkin teon tietoisuus, toistuvuus ja vallan epätasapaino.

Kirves ja Sajaniemi (2012, 318) toteavat, että Dan Olweniuksen (1973) mukaan ihmistä kiusataan, kun häneen kohdistetaan toistuvasti tietyn ajan sisällä negatiivisia tekoja yhden tai useamman henkilön toimesta. Olwenius määrittelee negatiiviset teot käytökseksi, jossa tahallisesti aiheutetaan tai yritetään aiheuttaa va- hinkoa toiselle henkilölle. Negatiiviset teot voidaan määritellä kiusaamiseksi, mi- käli ne ovat toistuvia ja tapahtuvat pidemmän aikajakson sisällä. Satunnaisia, pie- niä negatiivisia tekoja, jotka kohdistetaan esimerkiksi useisiin ihmisiin, ei puolestaan tulisi kutsua kiusaamiseksi. (Kirves & Sajaniemi 2012, 318.)

(9)

Revon (2013, 35) mukaan suomalainen professori Christina Salmivalli (2005) li- sää määritelmään kiusatun vaikeuden puolustautua kiusaajiaan vastaan. Lisäksi Salmivalli tarkastelee kiusaamista ryhmädynaamisena ilmiönä. Salmivallin mukaan jokaisella ryhmän jäsenellä on oma roolinsa kiusaamistilanteessa. Kiusaa- minen ei siis ole vain kiusaajan ja kiusatun välinen asia, vaan kyse on laajem- masta ryhmäilmiöstä, jossa on mukana eri kiusaamisrooleja. (Kirves & Stoor- Grenner 2010, 4.)

Kiusaajan ja uhrin lisäksi erilaisiksi kiusaamisrooleiksi on nimetty kiusaaja-uhrit, apurit, kannustajat, puolustajat ja hiljaiset hyväksyjät. Kiusaaja-uhrilla tarkoitetaan lasta, joka aggressiivisella käytöksellään provosoi tiedostamattaan ryhmää torjumaan itseään. Apurit osallistuvat kiusaamiseen auttamalla kiusaajaa. Kan- nustajat puolestaan kannustavat kiusaamista esimerkiksi nauramalla. Iso osa ryhmästä jää sen sijaan niin sanotun hiljaisen hyväksyjän rooliin. He eivät aktiivi- sesti osallistu kiusaamiseen ja saattavat jättäytyä pois tilanteesta, mutta ovat silti tietoisia tapahtuvasta kiusaamisesta. Lisäksi on kiusattua puolustavia lapsia, jotka joko puuttuvat itse kiusaamiseen käskemällä kiusaajaa lopettamaan tai ha- kevat aikuisen paikalle selvittämään tilannetta. (Haapsalo ym. 2017, 11–12; Repo 2013, 49.)

Ryhmän käyttäytymisnormit muodostuvat hiljalleen ja ne ohjaavat lasten toimintaa kiusaamistilanteessa. Käyttäytymisnormeihin vaikuttavat useat eri asiat.

Näitä ovat esimerkiksi yhteiskunnan arvot, alueelliset sosioekonomiset tekijät, lasten perhetaustat sekä ryhmässä vallitseva kulttuuri ja pedagogiikka. Ryhmä muodostaa siis itse käsityksensä siitä, millainen käytös ja vuorovaikutus kysei- sessä ryhmässä on sallittua ja hyväksyttyä. Tämä määrittää sen, millaista käy- töstä ryhmään kuulumiseen edellytetään. Lapset haluavat tuntea kuuluvansa ryh- määnsä ja saada arvostusta toisilta ryhmän lapsilta. Jos lapsen taidot eivät riitä arvostuksen saamiseen positiivisten keinojen avulla, turvautuu hän usein kiusaamiseen. Kiusaamisella tavoitellaan valta-asemaa ryhmässä ja sen onkin todettu olevan tehokas keino muun ryhmän mielenkiinnon herättämiseen. (Haapsalo ym.

2017, 11.)

(10)

Syyt siihen, miksi toiset lapset kiusaavat toisia lapsia, voivat olla moninaisia. Kyse voi valta-aseman tavoittelun lisäksi olla lapsen aggressiivisuudesta, sosiaalisten taitojen puutteesta, huonosta itsetunnosta tai persoonallisuuden epäsosiaalisuu- desta. Useimmiten kiusaajat eivät kuitenkaan kehitä aikuisuuden epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä. Päinvastoin varsinkin epäsuoran kiusaamisen keinoja käyttävien lasten on todettu olevan sosiaalisesti erittäin taitavia. Useimmiten kyse onkin siis kiusaajien halussa dominoida ja kontrolloida toisia lapsia. Kiusaamisen avulla he tulevat ihailluiksi, näkyviksi ja kannustetuiksi ikätoveriensa keskuudessa. (Sinkkonen & Korhonen 2016, 239.)

Kiusaaminen jaetaan usein epäsuoraan ja suoraan kiusaamiseen. Suoraan kiusaamiseen kuuluvat kiusaamiseen liittyvät suorat hyökkäykset, kuten esimerkiksi potkiminen, lyöminen, uhkailu, tavaroiden vieminen ja nimittely. Epäsuoran kiusaamisen keinoja puolestaan ovat muun muassa juorujen levittäminen, valehtelu ja pahan puhuminen selän takana sekä ryhmän ulkopuolelle tahallisesti jättämi- nen. Epäsuoran kiusaamisen tavoitteena on erityisesti pilata kiusatun kaverisuh- teita ja ajan myötä sulkea uhri pois yhteisöstä. (Kirves & Stoor-Grenner 2010, 4;

Sinkkonen & Korhonen 2016, 238.)

Muita tapoja luokitella kiusaamista on jakaa se fyysiseen, sanalliseen ja psyykki- seen kiusaamiseen. Tällöin fyysistä kiusaamista on esimerkiksi lyöminen ja potkiminen, sanallista nimittely ja psyykkistä kiusaamista uhkailu ja leikistä poissul- keminen. Kiusaamisen jaottelu erilaisiin luokkiin on kuitenkin haastavaa, sillä monet teot voivat kuulua yhtä aikaa useampiin eri kategorioihin. Lisäksi on tärkeää pohtia voiko esimerkiksi fyysistä kiusaamista tapahtua ilman psyykkistä kiusaamista. (Repo 2013, 80–83.)

3.2 Kiusaamisen ennaltaehkäisy ja siihen puuttuminen

Varhaiskasvatussuunnitelma (2018, 31) edellyttää, että kiusaaminen tunnistetaan, siihen puututaan ja sitä ehkäistään tietoisesti ja suunnitelmallisesti osana toimintakulttuurin kehittämistä. Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että varhaiskasvattajilla on selkeä kuva siitä, miten kiusaaminen tunnistetaan ja kuinka siihen puututaan. Varhaiskasvattajien tulisi reflektoida aihetta ja omaa suhtautumistaan

(11)

ilmiöön mahdollisimman monipuolisesti ja rehellisesti sekä yksin, että yhdessä koko tiimin kesken. Suositeltavaa olisi tehdä aiheesta selkeä toimintasuunni- telma, jossa määritellään tarkasti keinot kiusaamiseen puuttumiseen ja ennalta- ehkäisyyn. (Ahonen 2018, 106.)

Varhaiskasvatuksessa ja pienten lasten parissa kiusaamista ennaltaehkäistään laadukkaan peruspedagogiikan avulla. Kiusaamisen ehkäiseminen on pitkälti lasten kasvatusta tasa-arvoisen yhteiskunnan jäseniksi. Tällöin yksilöt oppivat toimimaan yhteistyössä toistensa kanssa ja kannattelevat toinen toisiaan. Laadukas peruspedagogiikka ei yksinään kuitenkaan riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan tie- toista ja johdonmukaista toimintaa erityisesti kiusaamisen ehkäisemiseksi. (Repo 2013, 104.)

Kiusaamisen ehkäisyssä on tärkeää tukea lasten välisiä vertaissuhteita ja koko yhteisön hyvinvointia. Varhaiskasvattajien tulee tukea lasten sosioemotionaalis- ten taitojen kehitystä muun muassa opettamalla lapsia tunnistamaan ja ratkaisemaan ristiriitoja rakentavasti. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018, 31–

32.) Pienet lapset vasta harjoittelevat oman käyttäytymisensä säätelyä. Tämän vuoksi lapsen rankaiseminen kiusaamistilanteessa ei hyödytä, vaan tärkeää olisi opettaa lapsia toimimaan yhteistyössä toistensa kanssa. (Ahonen 2018, 106.)

Laaksonen ja Repo (2017, 14) tuovat esille, että toimiviksi on todettu menetelmät, joissa huomioidaan varhaiskasvatuksen ympäristötekijät ja koko yhteisö on otettu mukaan luomaan kiusaamista ehkäiseviä toimintamalleja. Yksittäisten lasten vuorovaikutustaitojen harjoittelun lisäksi tulisi siis kiinnittää huomiota ryhmäta- solla tapahtuvaan kiusaamisen ennaltaehkäisyyn. Tämä tarkoittaa ryhmän sys- temaattista rakentamista ja yhteisöllisyyden tukemista sekä mieluisan tekemisen järjestämistä lapsille päivittäin. Pitääksemme huolen siitä, että pystymme järjes- tämään lapsille turvallisen elinympäristön, täytyy kiusaamisen torjuminen ymmär- tää koko yhteisön yhteiseksi työksi. (Laaksonen & Repo 2017, 14.)

Revon (2013, 99) mukaan aikuisen ja lapsen välille muodostuvalla lämpimällä, hyväsyvällä ja kunnioittavalla suhteella on merkittävä vaikutus kiusaamisen en- naltaehkäisyyn. Sensitiivisyydellään aikuinen luo varhaiskasvatusryhmään tur- vallista ilmapiiriä, jonka ylläpitämisestä varhaiskasvattajilla on vastuu. Lapset

(12)

kaipaavat paljon positiivisia kokemuksia vuorovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa ja varmuutta siitä, että heihin voi luottaa. Käytöksellään, olemuksellaan, ilmeillään, eleillään ja tekemättä jättämisillään kasvattaja vaikuttaa siihen, millaiseksi ryhmän ilmapiiri muodostuu. Kiusaamisen ehkäisyn näkökulmasta tär- keää olisi pyrkiä kohti myönteistä ja kunnioittavaa ilmapiiriä. Kun lapsen hyvinvoinnista on huolehdittu ja hän on saanut kasvaa turvallisessa ja terveellisessä ilmapiirissä, haluaa hän jakaa tätä hyvinvointia edelleen huolehtimalla toisista ih- misistä. (Repo 2013, 99–100.)

Turvalliseen kasvuympäristöön tähtäävän inklusiivisen toimintakulttuurin tavoitteena on tukea osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kaikessa toimin- nassa. Osallisuutta edistetään lasten sensitiivisen kohtaamisen avulla tarjoten lapsille positiivisia kokemuksia kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Kasvattajien tulee tunnistaa lasten välisestä vuorovaikutuksesta eriarvostavia piirteitä ja puuttua niihin välittömästi hienovaraisesti ja johdonmukaisesti. Lasten ja aikuisten väli- sellä myönteisellä vuorovaikutuksella tuetaan lasten oman identiteetin ja itsetun- non kehitystä. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018, 58.)

Lapset kaipaavat kokemuksia siitä, että riita- ja kiusaamistilanteet voidaan ratkaista ilman, että niistä aiheutuu lapsille kohtuutonta huolta (Haapsalo, Kirkko- pelto, Repo 2016, 60). Pienten lasten parissa tapahtuvaan kiusaamiseen on vielä suhteellisen helppoa puuttua, sillä heidän kiusaamisroolinsa eivät ole vielä kovin pysyviä eivätkä heidän sosiaaliset suhteensa ole vielä yhtä monimutkaisia kuin kouluikäisten lasten (Kirves, Stoor-Grenner 2011, 19). Usein riittää, että lapselle kerrotaan jämäkästi, ettei kiusaamista hyväksytä ja autetaan lasta ymmärtämään oma vastuunsa toisten hyvinvoinnista (Haapsalo ym. 2017, 76). Cantell (2010, 108) muistuttaa, että kiusaamistilanteet voivat olla raskaita myös kiusaamista si- vusta seuraaville lapsille. Saattaa olla, ettei kiusaamista näkevät lapset itse us- kalla tai pysty puuttumaan kiusaamiseen tai edes välttämättä hakemaan aikuista paikalle. Nimenomaan aikuisen tulee aina puuttua kiusaamiseen, sillä kiusaamistilanteen selvittely on usein vielä liian haastava tehtävä lapsille itselleen. (Cantell 2010, 108.)

Jotta kiusaamisen ehkäisy olisi tehokkainta, täytyy varhaiskasvatuksen tehdä yh- teistyötä lasten vanhempien kanssa. Vanhempien mukaan ottaminen ja heidän

(13)

sitouttamisensa kiusaamisen vastaiseen työhön auttaa negatiivisten ryhmäilmiöi- den kitkemisessä. Yhteistyötä voidaan tehdä esimerkiksi vanhempainilloissa ot- tamalla vanhemmat mukaan keskustelemaan päiväkodin arvoista ja kiusaamisen vastaisesta toiminnasta. Toimivan ja luottamuksellisen yhteistyön edellytyksenä on kasvattajan ja vanhempien välinen avoin, kunnioittava ja keskusteleva suhde.

(Hurme & Kyllönen 2014, 138; Repo 2013, 210.)

3.3 Kiusaamisen vaikutukset

Lapsuudessa koetut kiusaamiskokemukset ovat todellisia riskitekijöitä ajatellen lapsen kasvua ja kehitystä lyhyellä sekä pitkällä aikavälillä. Kiusaamisella voi olla erinäisiä vaikutuksia lapsen käytökseen. Jos lapsi on joutunut toistuvasti kiusaamisen kohteeksi, on hänen käytöksessään mahdollista huomata tiettyjä tunnis- tettavia piirteitä. Lapsi voi esimerkiksi tuntea arvottomuutta tai ajatella itsestään paljon negatiivisia asioita. On mahdollista, että lapsella on myös runsaasti hä- peän ja avuttomuuden tunteita. Pienillä lapsilla muodostuu vanhempia lapsia helpommin pelkotiloja toisia ihmisiä kohtaan. Kiusaamisen uhriksi joutuminen voi aiheuttaa lapselle hankaluuksia päästä mukaan vertaisryhmään sekä lisäksi hankaloittaa tasavertaisuuden kokemusta ryhmässä. Todellisena riskinä onkin se, että kiusattu lapsi syrjäytyy ryhmästä täysin. (Haapsalo ym. 2017, 57.)

Kiusatuksi tuleminen sekä siihen liittyvä pelko vaikuttavat alentavasti siihen, kuinka kiusattu lapsi viihtyy ryhmässä. Lapsen on haastavaa suoriutua arjen teh- tävistä parhaan toimintakykynsä mukaisesti, jos taustalla on henkisiä voimava- roja kuluttava pelko ja turvattomuuden tunne. Lapsi voi kohdistaa energiansa täy- sin häiriöttä meneillään olevaan toimintaan ainoastaan ympäristössä, jossa on mahdollista kokea riittävää turvallisuuden tunnetta. (Hurme & Kyllönen 2014, 128–129.)

Kiusaamisella on vaikutuksia kiusatun itseluottamukseen, eli käsitykseen siitä pystyykö hän johonkin toimintaan. Itseluottamusta kertyy erilaisista onnistumisen kokemuksista. Kiusaaminen kuitenkin usein estää nämä onnistumiset ja pitää näin kiusatun itseluottamuksen alhaalla. Jos kiusattu ei saa mistään onnistumisen kokemuksia, kiusatun itsetunto voi romuttua täysin. Huono itsetunto ilmenee

(14)

usein yrittämisen puutteena. Kiusattu ei arvosta itseään eikä usko omiin ky- kyihinsä. Tästä syystä kiusattu voi esimerkiksi tulevaisuudessa jättää hakematta lukioon tai muuhun jatkokoulutukseen. (Kaski & Nevalainen 2017, 19–20.) Olisi- kin erityisen tärkeää, että kiusaamista kokeneilla ihmisillä olisi elämässään kan- nustavia ja luotettavia läheisiä, joilta he saisivat myönteistä itsetuntoa kohottavaa palautetta (Hamarus 2012, 94).

Pitkäaikainen kiusaaminen saa kiusatun itsensäkin uskomaan kiusaajien sanoi- hin. Näin kiusattu alkaa hyväksyä häneen liittyvät väitteet esimerkiksi huonom- muudesta, kyvyttömyydestä tai pahuudesta. Pahimmassa tapauksessa kiusaaminen aiheuttaa kiusatulle mielenterveysongelmia, joiden kanssa kiusattu voi joutua kamppailemaan pitkään tulevaisuudessakin. On mahdollista, että hyvin kau- kana menneisyydessä tapahtuneet kiusaamiskokemukset vaikuttavat vielä ai- kuisiälläkin. Usein työikäisten masennusten taustalla onkin kiusaamiskokemuksia, jotka ovat jääneet selvittämättä. Aikuisiällä näitä kiusaamiskokemuksia muis- tuttavat tilanteet saattavat laukaista voimakkaita tunteita. (Kaski & Nevalainen 2017, 31–33.) Kiusaamista lapsuudessaan kokeneilla ihmisillä ilmenee muita ih- misiä helpommin ahdistusta ja masennusta sekä he altistuvat myös suuremmalla todennäköisyydellä itsetuhoisiin ajatuksiin ja tekoihin (Wolke & Lereya 2015, 880).

Kiusaaminen herättää kiusatussa paljon negatiivisia tunteita, joiden käsittelemi- nen on kiusatun hyvinvoinnin näkökulmasta todella merkityksellistä. Kiusatun kiusaajaa kohtaan kokemat tunteet kuten esimerkiksi katkeruus, viha ja inho, ovat tarpeellista kohdata, jotta ne eivät jää painamaan kiusatun mieltä. Tämä on tär- keää myös siksi, että anteeksi antaminen ei ole mahdollista ilman tunteiden tunnistamista. Kiusatun kannattaa hakea asiantuntija-apua tunteidensa käsittelyyn esimerkiksi koulupsykologilta tai terveydenhoitajalta. Kiusaamiskokemusten kä- sittely voi olla pitkäaikainen prosessi, mutta kiusattu voi kuitenkin nousta ikävien kokemustensa yläpuolelle ja lopulta ne eivät enää hallitse kiusatun elämää. (Ha- marus 2012, 95.)

(15)

4 LEIKKI LASTEN YHTEISTOIMINTANA 4.1 Leikin määritelmä

Leikki on universaali ilmiö, joka on aina ollut osa lasten elämää kaikkialla maail- massa. Se tunnistetaan tärkeäksi osaksi varhaiskasvatusta ja sitä voidaan pitää jopa itsestään selvänä osana varhaiskasvatuksen toimintaa. Tästä huolimatta on tärkeää pysähtyä miettimään leikin perimmäistä tarkoitusta ja sitä, kuinka siihen tulisi suhtautua. Jokaisella on omien kokemustensa pohjalta erilaisia ajatuksia leikistä. Nämä olemassa olevat tulkinnat ja käsitykset vaikuttavat siihen toimimmeko tavalla, joka kannustaa leikkiin sekä mahdollistaa leikin todellisen potenti- aalin toteutumisen. Vai toimimmeko sittenkin tavalla, joka onkin päinvastoin leik- kiä jollakin tavoin rajoittavaa. (Ahonen 2018, 90.)

Leikki nähdään lapsen kasvun ja kehityksen näkökulmasta erityisen merkityksel- lisenä toimintamuotona. Sillä on vaikutuksia lapsen kehitykseen niin fyysisellä, psyykkisellä kuin sosiaalisella toimimisen sekä kokemisen tasoilla. (Koivula, Siip- painen & Eerola-Pennanen 2017, 123.) Leikki tukee lapsen hyvinvointia, oppi- mista ja kehitystä. Se tarjoaa lapselle turvallisen ympäristön harjoitella ja oppia uusia asioita sekä taitoja kuitenkaan olematta lapselle tietoinen oppimisen väline.

Leikin kautta lapsi oppii käsittelemään ja hahmottamaan ympäröivää maail- maansa. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018, 38.)

Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa arvostetaan erityisesti vapaata leikkiä. Va- paalla leikillä tarkoitetaan tilannetta, jossa lapset pääsevät itse valitsemaan leikin, leikkipaikan sekä leikkikaverinsa. Usein ajatellaan, että vapaa leikki on sellaista, johon aikuinen ei osallistu. Mahdollisuuden mukaan aikuinen voi toisinaan olla jopa eri tilassa kuin leikkijät. (Repo 2013, 177.) Aikuisten on oltava tarkkaavaisia vapaan leikin aikana, koska on todistettu, että kiusaamista tapahtuu usein erityisesti vapaassa leikissä (Mannerheimin lastensuojeluliitto 2017, 23).

Silloin kun varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri kannustaa leikkiin se saa näkyä ja kuulua. Tällaisessa toimintakulttuurissa nähdään leikin todellinen merkitys lapsen oppimiselle ja kehitykselle. Varhaiskasvattajat tunnistavat erilaisia tekijöitä, jotka rajoittavat leikkiä ja muokkaavat oppimisympäristöjä sekä toimintatapoja

(16)

tämän mukaan. Kannustava toimintakulttuuri antaa mahdollisuuden lapsille ja kasvattajille nauttia yhdessä leikistä. Tällöin luovuus, mielikuvitus ja kekseliäisyys nähdään positiivisessa valossa ja lapsia kannustetaan omaan ilmaisuun. (Var- haiskasvatussuunnitelman perusteet 2018, 30).

Lapsen näkökulmasta leikki on enemmän kuin pelkkää leikkiä. Ajalliset ja ava- ruudelliset rajat katoavat, kun leikki on parhaimmillaan. Leikki on tässä tilanteessa sisäisesti motivoitunutta, riemukasta sekä vapaaehtoista. (Lautamo &

Laaksonen 2017, 11.) Hyvä leikki voi viedä osallistujansa mukanaan niin, että leikkijän on mahdollista kokea osallisuutensa leikkitilanteessa äärimmäisen vah- vaksi. Leikissä voi syntyä flow eli virtaus, jonka myötä ulkopuolinen maailma unohtuu ja leikki voi elää omassa todellisuudessaan. (Vehkalahti & Urho 2013, 18, 75.)

Leikkiin osallistujille leikki on oma maailmansa, joka voi ulkopuoliselle näyttäytyä aivan erilaisena, kuin leikkijät sen kokevat. Leikin ydin onkin leikkijöiden oma si- säinen kokemus. Leikki rakentuu tilanteesta ja leikkijöistä käsin sellaiseksi, että se vastaa leikkiin osallistujien tarpeisiin heidän omilla ehdoillaan. Koska leikin säännöt syntyvät ja kehittyvät leikkitilanteessa, on mahdollista, että ulkopuolisten mielestä leikki voi vaikuttaa katkonaiselta, epäjohdonmukaiselta tai kaaosmai- selta. Tästä huolimatta leikki voi kuitenkin leikkijöiden näkökulmasta katsoen olla hyvinkin toimiva. (Vehkalahti & Urho 2013, 17–18.)

Kahden ja neljän ikävuoden välillä leikin kehityksessä tapahtuu nopeita edistys- askelia. Ympäristön tutkiminen muuttuu hiljalleen symboliseksi leikiksi, jonka kautta siirrytään mielikuvamaailmaan. Vertaisoppiminen alkaa kahden vuoden iässä. Aluksi tämä näkyy leikissä rinnakkaisena toimintana, joka muuttuu pikku- hiljaa vastavuoroiseksi kaveritoiminnaksi. Kuvitteellinen leikki lähtee kehittymään yksinkertaisten arkiaskareiden matkimisesta, mielikuvitusta ruokkiviin tarinallisiin leikkeihin, jotka tapahtuvat yhdessä kavereiden kanssa. (Lautamo & Laaksonen 2017, 10.)

Viisivuotiaat ovat kehityksessään vaiheessa, jossa he oppivat uusia asioita toisten lasten ja aikuisten toimintaa tarkastelemalla. Lapset ottavat näkemänsä toi- minnan osaksi leikkiään. Uudet asiat omaksutaan tässä vaiheessa kaikista

(17)

parhaiten leikin kautta. Tämä ikä on myös oma-aloitteisuuden syntymisen herk- kyyskautta ja vapaa leikki on täydellinen mahdollisuus sen harjoittamiselle. Va- paa leikki antaa mahdollisuuden ja vapauden lapsen omien ideoiden toteuttami- selle, mikä on tärkeää lapsen sisäisen persoonan rakentumisen näkökulmasta.

Tässä vaiheessa aikuisen on tärkeää havainnoida leikkiä ja huolehtia siitä, että siinä ei ilmene kiusaamista. (Jantunen, Suutarla & Heino 2019, 13–14.)

4.2 Leikki lapsen sosiaalisen kehityksen näkökulmasta

Opinnäytetyössämme keskitymme leikin tarkasteluun sosiaalisen kehityksen nä- kökulmasta, sillä kiusaamisessa osallisena olevilla lapsilla on usein erityisiä puut- teita omissa vertaissuhdetaidoissaan (Laaksonen & Repo 2017, 16). Vehkalah- den ja Urhon (2013, 83) mukaan vapaa leikki on erityisen tärkeää lapsen psyyk- kiselle ja sosiaaliselle kehitykselle. Lapsi saa leikkiessään jatkuvasti uusia oival- luksia ja kokemuksia, joiden kautta hän oppii ymmärtämään toisia ihmisiä sekä tekemään yhteistyötä heidän kanssaan. Leikkiessään lapset harjoittelevatkin sosiaalisia taitojaan. Hyvä ja onnistunut leikki vaatii lapsilta taitoa yhdessä leikkimi- seen. Varhaiskasvatuksessa lapsilla on mahdollisuus harjoitella leikkitaitojaan lapsiryhmässä ja lasten keskinäisellä vapaalla leikillä on merkittävä vaikutus lasten sosiaalisten taitojen kehitykseen. (Vehkalahti & Urho 2013, 83.)

Yhteisissä leikeissä lapset muodostavat ensimmäisiä kaverisuhteitaan ikätove- reihinsa ja nämä vertaissuhteet ovat tärkeä osa lasten jokapäiväistä elämää.

Vaikka lapsi on harjoitellut vuorovaikutustaitoja omassa perhepiirissään, on lasten välinen vuorovaikutus erityistä ja omalaatuista. Kaverisuhteissa lapsi opette- lee vastavuoroista vuorovaikutusta ja saa kokemuksia ryhmässä toimimisesta.

Yhteisleikissä lapset harjoittelevat leikkien säännöistä ja juonenkulusta neuvotte- lemista sekä opettelevat kompromissien tekemistä. Leikkiessä lapsi pääsee ak- tiiviseksi toimijaksi omassa vertaisyhteisössään. Lapsi oppii osallistumaan leikkiin ja alkaa tuoda omia ajatuksiaan ja mielipiteitään esiin yhteisissä leikkitilanteissa. (Lautamo & Laaksonen 2017, 7–9.)

Leikkiessään lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia rooleja, jotka voivat olla kes- kenään hyvinkin erilaisia (Vehkalahti & Urho 2013, 85). Haapsalon ym. (2020,

(18)

32) mukaan roolit tarjoavat lapsille mahdollisuuden tutustua siihen, kuinka sosiaaliset suhteet toimivat. Kaikki leikkijät eivät välttämättä ole leikissä yhdenvertai- sessa asemassa, vaan osalla leikkijöistä voi olla suurempi rooli esimerkiksi leikin keksimisessä tai ohjaamisessa. Ryhmäleikissä jokaisen rooli on kuitenkin useimmiten ryhmän hyväksymä ja tarpeellinen. Rooleista sovitaan varsinkin tutussa ympäristössä vaivattomasti, eikä ulkopuolinen havainnoitsija aina edes huomaa, kuinka leikkisopimukset syntyvät. (Vehkalahti & Urho 2013, 85, 90.)

Pienten lasten leikeissä leikkiroolit ovat enemmänkin rinnakkaisia kuin vastavuo- roisia. Esikouluikää lähestyttäessä roolien vastavuoroisuus lisääntyy ja lapset toimivat leikkiessään enemmän vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Se, millaiseksi tämä suhde muodostuu, riippuu leikkijöiden omaksumista rooleista. Esi- kouluikäinen lapsi osaa jo leikkiä yhdessä muiden lasten kanssa, vaikka yhteen- törmäyksiä yhä toisinaan tuleekin. (Jantunen ym. 2019, 36.)

Sosiaalisten taitojen lisäksi lasten moraalintaju ja empatiakyky kehittyvät lasten keskinäisissä leikeissä. Leikkiessä eteen tulee monia tilanteita, joissa lasten täy- tyy keskenään sopia leikin säännöistä ja ehdoista. Vaikka aikuinen voi tukea lasten leikkiä ja auttaa lapsia yhteisten päätösten tekemisessä, toisinaan tärkeitä ovat tilanteet, joihin aikuinen ei osallistu ollenkaan. Tällöin aikuinen ei ole mukana leikissä ohjaamassa lasten päätöksiä tai puuttumassa epäoikeudenmukaisiin ti- lanteisiin. Lasten tulee itse selvittää leikissä tapahtuvat ristiriidat ja ongelmat sekä harjoittaa omaa moraalin- ja ongelmanratkaisukykyään. (Vehkalahti & Urho 2013, 92.)

Leikki edellyttää, että lapset hyväksyvät toisensa ja ovat avoimia toisiaan kohtaan. Lapsilla herää tarve tuntea myötätuntoa toistensa leikkikokemuksia kohtaan, sillä leikki on yhteinen tilanne, jossa leikkijät jakavat yhteisen tarkoituksen.

Leikin tulee tuntua jokaisesta hyvältä, luontevalta ja kutsuvalta. Empatia ja myö- tätunto kasvavat lasten asettuessa toisten ihmisten asemaan, jolloin he pääsevät kokeilemaan ja ymmärtämään, miltä toisesta tuntuu. Tämä toisen ihmisen näkö- kulman ymmärtäminen on tärkeä taito ihmisten välisessä kanssakäymisessä toi- mimiseen. (Jantunen ym. 2019, 195–196.)

(19)

4.3 Varhaiskasvattajan rooli leikkitilanteiden tukijana

Suomalaisessa kasvatuskulttuurissa itsenäisyyttä pidetään erityisen hyvänä piir- teenä ja sitä korostetaan. Omatoimisuus ja itsenäisyys nähdään pientenkin lasten kasvatuksessa merkityksellisenä ja ihanteellisena. Usein toiveena onkin, että lapset itse järjestäisivät leikkinsä. On kuitenkin normaalia, että lapset tarvitsevat aikuista ohjaamaan ja tukemaan toimintaansa. Tarve ohjaukselle ja tuelle on erityisesti lapsilla, jotka ovat arkoja, vetäytyviä tai epävarmoja. Jotkut lapsista tarvitsevat tukea sekä ohjausta toisia enemmän. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että kasvattajilla on taitoa aistia tilanteita monialaisesti ja huomata nämä lapset, joilla tuentarve on toisia lapsia suurempi. (Cantell 2010, 44.)

Kasvattajien tulee huolehtia siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus päästä osalliseksi yhteisiin leikkeihin oman taitotasonsa ja valmiuksiensa puitteissa. Lei- kin kehittymistä pitää tukea suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti, joko siihen osallistumalla tai sen ulkopuolelta. Kasvattajien fyysinen ja psyykkinen läsnäolo koe- taan merkityksellisenä lasten välisen vuorovaikutuksen tukemisen sekä ristiriita- tilanteiden ehkäisemisen näkökulmasta. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018, 35.)

Kasvattajan ja lasten yhteisessä leikissä kasvattajalla on tilaisuus päästä lähelle lapsen omaa kokemusmaailmaa. Varsinkin pienten lasten kanssa toimiessa yhteinen leikki on oivallinen keino tutustua lapseen. Kasvattajalla on leikin aikana mahdollisuus päästä kohtaamaan lapsen aitoja tunteita, ajatuksia, kokemuksia, uskomuksia sekä tulkintoja. Tällaisen kohtaamisen myötä kasvattajan ja lapsen välinen suhde voi vahvistua. Lisäksi lasten osallisuus lisääntyy, kun kasvattajat oppivat tuntemaan lapsia paremmin. (Ahonen 2018, 91.)

Leikkiä ohjaamalla ja siihen osallistumalla kasvattajalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että jokainen lapsi saa leikistä tyydyttävän roolin itselleen. Kasvattajan tulee huolehtia siitä, että lapset pääsevät tasapuolisesti vaikuttamaan leikin kul- kuun. Aikuisen ollessa lähellä leikkiä, on helpompaa tarkastella lasten välisiä vuo- rovaikutussuhteita ja varmistua siitä, ettei leikissä ole alistettuja lapsia. (Kirves &

Stoor-Grenner 2011, 34.) Kun kasvattaja ei ole paikalla näkemässä ristiriitatilan- teita, on mahdollista, että leikki voi helposti loppua riitojen selvittelyyn. Tämä ei

(20)

anna lapsille esimerkkiä pitkäjänteisyydestä eli siitä, että vaikka vaikeita tilanteita tulisi eteen, niistä on mahdollista selviytyä ja leikki voi jatkua. Jos leikissä on mukana kasvattaja, joka on tietoinen leikin tapahtumista, on mahdollista selvittää tilanne välittömästi ja palata mahdollisimman nopeasti takaisin leikin maailmaan.

Leikkiin osallistumisellaan kasvattaja vähentää vallankäytön mahdollisuuksia ja näin myös mahdollisen kiusaamisilmiön syntymistä. (Repo 2013, 182.)

Leikkien rikastuttaminen vaatii aikuiselta heittäytymiskykyä ja aktiivista roolia lei- kissä. Aikuisella on kehittyneen käsitteistönsä vuoksi mahdollisuus luoda leikkeihin erilaisia vaihtoehtoja, jotka lisäävät lasten osallisuutta. Kasvattaja voi tarjota lapselle ajattelun ja oppimisen välineitä lisäämällä leikkiin sellaisia ominaisuuk- sia, jotka eivät kuulu vielä lapsen omaan käsitteistöön ja maailmaan. Vauvalle voidaan esimerkiksi tuoda pesua varten amme, jossa on oikeaa vettä tai met- sässä oleville ritareille voidaan viedä retkelle eväitä. Näin aikuinen tarjoaa leikkeihin elementtejä, joihin lapsi ei itse ole vielä kykenevä. (Repo 2013, 182–183.)

Lapset nauttivat siitä, että aikuiset ovat osallisena leikeissä. Kasvattajat puolestaan saavat mahdollisuuden ohjata leikkiä tavalla, joka mahdollistaa onnistumisen kokemuksia jokaiselle lapselle. Joskus aikuisilla voi olla vaikeuksia lähteä leikkiin mukaan, koska he ajattelevat, että heidän osallistumisensa vaikuttaisi lasten vapaaseen leikkiin rajoittavasti. Aikuisten olisi hyvä ajatella leikkiin osallistu- mista sellaisesta näkökulmasta, jossa leikki on aikuisen ja lapsen yhteinen tila, jossa kummatkin ovat tasavertaisia leikkijöitä. (Haapsalo ym. 2017, 48.) Vehka- lahti ja Urho (2013, 102) toteavat aikuisten usein pelkäävän, että leikkiin osallis- tuminen pilaisi lasten keskinäisen leikin jollakin tavalla. Oikeanlainen asennoitu- minen on kuitenkin avainasemassa siinä minkälaisen roolin aikuinen leikistä saa.

(Vehkalahti & Urho 2013, 102.)

(21)

5 TUTKIMUSMENETELMÄ JA AINEISTO

5.1 Laadullinen tutkimus

Toteutimme opinnäytetyömme kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Laa- dullisen tutkimuksen tarkoituksena on kuvata tiettyä ilmiötä ja pyrkiä ymmärtä- mään sitä. Laadullisen tutkimuksen toteuttamisessa on tärkeää, että henkilöillä, joilta tietoa kerätään, olisi mahdollisimman paljon kokemusta ja tietämystä tästä kyseisestä ilmiöstä. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 98.) Valitsimme tutkimusmenetel- mäksemme laadullisen tutkimuksen, koska halusimme tutkia kiusaamista ilmiönä varhaiskasvatusryhmässä lasten omasta näkökulmasta. Lapset itse ovat tämän ilmiön parhaita asiantuntijoita, joten halusimme haastatella juuri heitä kyseisestä aiheesta.

Laadullisessa tutkimuksessa yleisimmät aineistonkeruumenetelmät ovat haastattelu, havainnointi, kysely ja dokumentteihin perustuva tieto (Tuomi & Sarajärvi 2018, 83). Valitsimme aineistonkeruumenetelmäksemme teemahaastattelun, eli puolistrukturoidun haastattelun. Teemahaastattelulla tarkoitetaan sitä, että haastattelussa edetään ennalta määriteltyjen teemojen ja niihin liittyvien kysymysten kautta. Haastattelusta puuttuu kuitenkin kysymysten tarkka muoto ja niiden jär- jestys sekä laajuus voivat vaihdella haastattelusta toiseen. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 87; Aaltola & Valli 2010, 28.)

5.2 Aineiston kerääminen

Opinnäytetyömme tutkimuksellinen osuus toteutettiin haastattelemalla 5-vuotiaita lapsia. Haastattelut tehtiin yhteistyössä erään päiväkodin kanssa ja tutkimukseen osallistui yhteensä 12 lasta. Toteutimme lasten haastattelut ryhmähaastat- teluina. Jokaiseen haastatteluun osallistui kerralla kolme lasta, jotka kaikki tunsi- vat toisensa etukäteen. Haastattelimme lapsia kahtena päivänä maaliskuussa ja pidimme yhteensä neljä ryhmähaastattelua. Haastattelut tehtiin täysin anonyy- meinä eikä tutkimustuloksista ilmene lasten nimiä tai sukupuolta.

(22)

Tutkimustuloksia käsittelevässä osiossa olemme muuttaneet kaikki lasten vastauksissa mainitut nimet.

Lasten on hyvä päästä tutustumaan tutkimuksen tekijöihin ja on tärkeää, että tut- kija kertoisi tutkimuksestaan etukäteen lapsille (Raittila, Vuorisalo & Rutanen 2017, 316). Kävimme päiväkodissa tutustumassa lapsiin neljänä erillisenä ker- tana ennen tutkimuksemme tekemistä. Tutustumiskäynneillä vietimme aikaa lasten kanssa jutellen ja leikkien heidän kanssaan, jotta olisimme heille haastattelu- tilanteessa tuttuja ja lasten olisi helpompaa vastata kysymyksiimme. Lisäksi väli- timme lasten huoltajille saatekirjeen (liite 2), jossa pyysimme lupaa lasten haastatteluun ja kerroimme tutkimuksemme tavoitteesta ja tarkoituksesta.

Haastattelutilanteiden kesto vaihteli 15 minuutista 30 minuuttiin. Painotimme lapsille haastattelumme vapaaehtoisuutta ja sitä, että voimme lopettaa keskustelun heti, kun lapsista tuntuu siltä. Haastatteluja varten käyttöömme oli varattu pien- ryhmätilat, joissa saimme rauhassa keskustella lasten kanssa. Haastatteluissa paikalla oli vain yksi haastattelija ja kolme haastateltavaa lasta. Yksi haastattelu pidettiin ryhmätiloissa, jonka takia haastatteluympäristö ei ollut yhtä rauhallinen kuin muissa tilanteissa.

Haastateltavat lapset saivat vastata kysymyksiin omin sanoin, ja kyseessä oli hyvin keskustelunomainen tilanne. Alle kouluikäisten lasten haastattelemisen sijaan olisikin parempi puhua lasten kanssa tapahtuvasta keskustelusta (Raittila ym.

2017, 312). Keskustelujen tueksi laadimme haastattelurungon (liite 1), jonka tee- moista keskustelimme lasten kanssa.

Haastattelujen aluksi kerroimme lapsille miksi ja mistä aiheesta haluamme keskustella heidän kanssaan. Kerroimme tekevämme koulutehtävää, jota varten haluamme kuulla heidän ajatuksiaan kiusaamiseen liittyvistä asioista. Lisäksi var- mistimme, että kaikki lapset haluavat osallistua haastatteluun ja ymmärtävät osal- listumisen olevan vapaaehtoista. Lapsia tutkittaessa on erityisen tärkeää huolehtia tilanteen lapsiystävällisyydestä ja tutkimuksen eettisyydestä esimerkiksi pyy- tämällä lapsilta heidän oma suostumuksensa haastatteluun (Aaltola & Valli 2010, 173).

(23)

Kerroimme, että äänitämme keskustelumme ja sovimme, että voimme tutustua ääninauhuriin tarkemmin haastattelun jälkeen. Äänitteen yhdessä kuunteleminen voi toimia haastattelussa lasta motivoivana tekijänä, kunhan varmistetaan, että lapsi ymmärtää nauhoitteen olevan vain tutkijan käytössä ja ettei hänen kerto- muksensa tule sellaisenaan toisten tietoon (Raittila ym. 2017, 320–321). Teknis- ten häiriöiden varalta nauhoitimme haastattelut kahdella ääninauhurilla. Johdat- telimme lapset kiusaamisteemaan lukemalla heille lyhyen sadun kiusaamisesta ennen varsinaista haastattelua. Sadun tarkoituksena oli pohjustaa keskustelun aihetta ja rentouttaa tilanteen tunnelmaa.

5.3 Aineiston analysointi

Haastattelujen jälkeen kuuntelimme ääninauhoitteet ja litteroimme haastattelumme kirjoitettuun muotoon. Aineiston litterointi on hyvä tehdä mahdollisimman pian haastattelun jälkeen. Mukaan kannattaa liittää haastattelun aikana tehtyjä havaintoja esimerkiksi lasten ruumiinkielestä ja muusta toiminnasta, josta voi olla hyötyä aineiston analysoinnissa. (Raittila ym. 2017, 320.) Litteroitua aineistoa kertyi haastatteluistamme yhteensä 18 sivua. Muutettuamme tutkimusaineis- tomme kirjoitettuun muotoon, poistimme kaikki haastattelujen alkuperäiset äänit- teet.

Käytimme aineiston analysoinnissa sisällönanalyysia. Sisällönanalyysimenetel- mää käyttämällä voidaan analysoida esimerkiksi kirjoitettuun muotoon muokat- tuja keskusteluja ja haastatteluja. Sisällönanalysoinnilla tutkittavasta ilmiöstä py- ritään muodostamaan tiivistetty ja järjestetty kuvaus. Aineiston analysoinnilla sel- keytetään aineistoa, jotta luotettavien johtopäätösten teko tutkittavasta aiheesta helpottuisi. (Tuomi ja Sarajärvi 2018, 117, 122.)

Noudatimme aineiston analysoinnissa Tuomen ja Sarajärven (2018, 122) mukaan Milesin ja Hubermanin (1994) kuvaamaa aineistolähtöistä laadullista aineis- tonanalysointiprosessia. Aloitimme prosessin aineiston redusoinnilla, eli aineiston pelkistämisellä. Jätimme aineistosta pois kaikki tutkimuksellemme merkityk- settömät osiot ja keskityimme osuuksiin, joissa ilmaistiin tutkimuksellemme olen- naisia asioita. Tämän jälkeen aloitimme aineiston ryhmittelyn, eli klusteroinnin

(24)

etsimällä samankaltaisuuksia ja eroavuuksia lasten vastauksista. Ryhmittelimme samankaltaiset vastaukset luokiksi, joista muodostuivat tutkimuksemme alaluo- kat. Aineiston abstrahointi eli käsitteellistämisvaiheessa yhdistelimme alaluokista ylä- ja pääluokkia ja jatkoimme luokittelua, kunnes saimme muodostettua tutki- mustehtäväämme vastaavia käsitteitä. (Tuomi ja Sarajärvi 2018, 122–127.) Alla olevaan kuvioon on kiteytetty analysointiprosessi (kuvio 1).

KUVIO 1. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin eteneminen (Tuomi & Sarajärvi 2018, muokattu)

Haastattelujen kuunteleminen ja aukikirjoitus sana sanalta

Haastattelujen, dokumenttien ym. aineistojen lukeminen ja sisältöön perehtyminen

Pelkistettyjen ilmausten etsiminen ja listaaminen

Samankaltaisuuksien ja erilaisuuksien etsiminen

Ryhmittely/yhdistäminen ja alaluokkien muodostaminen

Alaluokkien yhdistäminen ja niistä yläluokkien muodostaminen

Yläluokkien yhdistäminen pääluokiksi ja tutkimustehtäväämme vastaavien käsitteiden muodostaminen

(25)

6 TUTKIMUSTULOKSET

6.1 Kiusaamisen tavat leikkitilanteissa

Haastatteluissa selvitimme lasten näkemyksiä siitä, mitä kiusaaminen heidän mielestään tarkoittaa. Lasten vastauksista nousi esiin fyysisiä, sanallisia ja psyyk- kisiä kiusaamisen tapoja. Kiusaamisen ajateltiin yleisesti olevan tekoa, josta tulee paha mieli. Alla olevassa taulukossa nähdään lasten haastatteluissa mainitsemia kiusaamisen tapoja (taulukko 1).

TAULUKKO 1. Kiusaamisen tavat

Fyysinen kiusaaminen Sanallinen kiusaaminen Psyykkinen kiusaaminen

Töniminen Huutaminen, esim. toisen kor-

vaan

Leikin ulkopuolelle jättä- minen

Lyöminen Haukkuminen Sääntöjen rikkominen

leikissä

Potkiminen Nimittely Uhkailu

Heittäminen päin (peuhun palikat, taikahiekka, vesi, lelut)

Valehtelu Tavaroiden kädestä vieminen

Tavaroiden omiminen Vaatteiden repiminen

Leikin rikkominen/tuhoaminen Leikkien siivoamatta jättäminen Liukumäessä toisen päälle laskeminen

Kuten taulukosta on nähtävissä, yleisimmät kiusaamisen tavat olivat fyysisiä, kuten tönimistä, lyömistä ja potkimista. Nämä tavat nousivat jokaisessa haastattelussa esiin useita kertoja. Tämä käy ilmi esimerkiksi seuraavasta haastattelusta poimitusta sitaatista. Lähes jokaisella lapsella oli kokemus jonkin fyysisen kiusaa- mistavan kohteeksi joutumisesta. Moni haastateltavista olikin tullut esimerkiksi tönityksi varhaiskasvatuksessa.

Mun mielestä kiusaaminen on semmosta, että tota tönii ja lyö --.

(26)

Lisäksi lapset nimesivät usein kiusaamiseksi erilaisten tavaroiden kädestä viemi- sen ja niiden itselleen omimisen. Kädestä vietiin lasten kertomuksen mukaan esimerkiksi erilaisia asioita kuten kiviä, leluja ja palikoita. Moni lapsi tunnisti omimisen kiusaamisen muodoksi ja osasi esittää tarkkoja kuvauksia tilanteista, joissa omimista on tapahtunut. Alla lasten esille tuomia esimerkkejä näistä tilanteista.

Joku, jolla se (lelu) on kädessä, niin sitten toinen huomaa sen ja se haluaa sen ja sit se yrittää ottaa sen siitä sen toisen kädestä.

Niinkun sillain, että muka se haluu ämpärin eikä se jaksa hakee ämpäriä, niin se haluu ottaa sen kaverilta sen ämpärin.

Sitten se rikkoo sääntöä tahallaan ja se haluu vaikka sen ukon tai hiekkaa. Haluu muka kaikki hiekat.

Leikin ulkopuolelle jättäminen mainittiin myös moneen otteeseen. Leikin ulkopuolelle voitiin lasten kertoman mukaan jättää esimerkiksi niin, että yhteisessä lei- kissä yksi leikkijöistä jätettiin tarkoituksenmukaisesti huomiotta. Tästä esimerk- keinä toimivat seuraavat aineistokatkelmat.

Mä oon mennyt taikahiekkaan. Sinne mahtuu oikeesti neljä, mutta Juulia sanoi, että ei oo tilaa, vaikka me oltiin samassa leikissä. Silti ne leikki vaan kahestaan ja mä pyysin saisinks mä leikkii, mut Juulia sanoi et ei.

Ne meni pakoon, kun mä halusin leikkii niitten kaa. Ja sit mä en voinu leikkii yksin ja mä en uskaltanut kysyy keneltäkään muulta, et voiko tulla leikkiin mun kaa.

Tämän luvun keskeisimpinä tuloksina voimme todeta, että yleisimpinä kiusaamisen muotoina lapset pitävät fyysisiä kiusaamisen tapoja. Myös erilaisten tavaroiden kädestä vieminen ja leikin ulkopuolelle jättäminen nostettiin esiin yleisiksi kiusaamistavoiksi.

(27)

6.2 Syyt kiusaamiseen

Lapset tunnistivat useita erilaisia syitä sille, miksi kiusaamista tapahtuu. Yksi näistä syistä voi olla kiusaajan oma tunnetila. Lasten mukaan on mahdollista, että kiusaaja aloittaa toisten kiusaamisen, jos hän on vihainen, tylsistynyt, väsynyt tai jos hän kokee toisen lapsen inhottavaksi.

Toinen lasten mainitsema syy oli se, että kiusaaja kokee kiusaamisen itselleen jollakin tavalla mielekkäänä toimintana. Yhdessä haastatteluista ilmeni, että osa lapsista haluaa kiusata toisia tietoisesti, koska he kokevat tulevansa kiusaamisen myötä voimakkaiksi. Lasten mukaan kiusaaja voi ajatella kiusaamisen olevan kivaa ja siksi hän haluaa kiusata toisia tahallisesti. Alla olevissa sitaateissa lapset kuvailevat syitä, miksi kiusaaminen voi olla kiusaajalle mielekästä.

Että, jos tuntuu siltä, että mä haluun, tykkää, se tykkää kiu… peläs- tyttää tai kiusata. Se tykkää tosi paljon.

Koska se haluaa tahallaan kiusata

Se on tosi kivaa, koska siinä saa potkia ja lyödä.

Lasten mukaan syy kiusaamiseen voi myös olla siinä, että kiusaaja kokee kiusaamansa lapsen huonoksi kaveriksi. Kiusaaminen voi johtua siitä, ettei kiusaaja pidä kiusaamastaan lapsesta ja kiusatun ajatellaan olevan tyhmä tai paha kaveri.

Tämä käy ilmi esimerkiksi seuraavasta haastattelusta poimitusta sitaatista.

Se on niinkun sen mielestä paha kaveri ja se siks haluaa kiusata sitä, kun se on paha kaveri.

Kiusaaminen voi lasten mukaan johtua myös siitä, että kiusaamisella haetaan tietoisesti kiusatun huomiota. Kiusaamisen tavoitteena voi olla myös kosto. Lapsi on voinut kokea jonkinlaista vääryyttä lapselta ja haluaa kostaa tälle takaisin sa- malla mitalla.

Me halutaan sen huomioo, siks me kiusataan sitä.

(28)

Mä haluun tahallaan kiusata sitä, koska se joskus tönii mua.

Eskarin tyttö aina potkii mua naamaan, ja sitten mun pitää kiusata sitä.

Kateellisuus nousi yhdeksi kiusaamisen syyksi. Esimerkiksi se, jos toisella on lei- kissä hienommat vaatteet voi aiheuttaa toisessa lapsessa kateellisuutta. Kateel- lisuus saattaa johtaa kiusaamiseen, joka voi ilmetä muun muassa toisen leikin rikkomisena, kuten alla olevista sitaateista selviää.

Jos leikkii ja toisella on hienompi, se haluaa tehdä semmosta, ei on- nistu, sitten se rupee rikkoon sen toisen omaa.

Kun leikkii pukuleikkiä ja toinen löytää aina vaan semmosia vaatteita, että se saa ittensä hienommaks, kun se toinen ja sit se toinen yrittää riisua niitä vaatteita ittelleen.

Tuloksista ilmeni, että lapset tunnistavat useita syitä kiusaamiselle. Syy voi olla esimerkiksi kiusaajan omassa tunnetilassa, kateellisuuden tunteessa tai siinä että, kiusaaja kokee kiusaamansa lapsen huonoksi kaveriksi. Kiusaamisen syynä voi olla lisäksi se, että kiusaaja nauttii kiusaamisesta tai hakee tietoisesti kiusatun lapsen huomiota.

6.3 Kiusaamisen yleisyys

Jokainen lapsista kertoi tulleensa kiusatuiksi. Lapset osasivat kuvailla sitä, kuinka ja kenen toimesta heitä on päiväkodissa kiusattu. Valtaosa lapsista eivät myön- täneet itse kiusanneensa päiväkodissa. Osa näistä lapsista kuitenkin myönsivät kiusanneensa kotona omia sisaruksiaan. Muutama lapsista tunnusti kiusanneensa päiväkodissa muita lapsia. Näistä lapsista pari olivat jopa ylpeitä siitä, että he kiusaavat toisia lapsia. Heidän keskustelussaan kiusaaminen koettiin po- sitiivisena ja sen kuvailtiin olevan kivaa. Alla olevassa sitaatissa lapsi kuvailee tilannetta, jossa hän kokee kiusanneensa toista kaveriaan, jättämällä hänet leikin ulkopuolelle.

(29)

Että, täällä oli eskarit, ja mä leikin semmosen Kiiran kaa peuhussa ja Minna kysy, että voiko se tulla meiän kaa. Niin sitten me molemmat ei niinkun, haluttiin leikkii kahestaan, niin se leikki sitten toisen lapsen kaa kotileikissä.

Yksi mielenkiintoinen tulos, joka ei suoraan kuvasta kiusaamisen yleisyyttä, mutta jota emme myöskään halua sivuuttaa, koskee yhden lapsen roolia ryh- mässä. Lähes kaikissa haastatteluissa kyseinen lapsi nimettiin toistuvasti kiu- saajaksi.

Keskeisimpinä tuloksina voimme todeta, että jokainen lapsista on kokenut tulleensa kiusatuksi päiväkodissa. Vain harva lapsista puolestaan myönsi itse kiusanneensa toisia lapsia.

6.4 Ratkaisukeinoja kiusaamiseen leikkitilanteissa

Lapset tunnistivat useita erilaisia tapoja puuttua leikissä tapahtuvaan kiusaamiseen. Lähestulkoon jokainen lapsista ajatteli, että kiusaamiseen tulee puuttua tavalla tai toisella. Lasten mukaan erityisesti omia kavereita tulee auttaa kiusaamistilanteessa. Tästä osoituksena kolmen lapsen välinen vuoropuhelu, jossa kaksi lapsista pohtivat auttavansa, jos näkevät kivan kaverinsa tulevan kiusatuksi. Keskustelua kommentoi kolmas lapsi, joka mainitsi, että kiusattua tulee auttaa, vaikkei hän olisikaan kiva kaveri.

Monet lapsista kertoivat yrittävänsä ratkaista kiusaamistilanteet ensin itsenäi- sesti. Lapset olivat sitä mieltä, että huomatessaan kiusaamista, siihen tulee puuttua esimerkiksi käskemällä kiusaajaa lopettamaan kiusaamisen tai irrottamalla kiusaajan kädet kiusatusta. Jos lasta itseään kiusataan, kiusattu voi myös itse pyytää kiusaajaa lopettamaan kiusaamisen. Yhden lapsen mukaan kiusattu voi myös itse pyytää kaveriltaan apua, jos on joutunut kiusatuksi. Tällöin kaverin pi- tää puuttua kiusaamiseen käskemällä kiusaajaa lopettamaan kiusaamisen. Kiu- saamisen loputtua puolustajan tulee pyytää kiusattua leikkimään kanssaan. Las- ten erilaisia ratkaisutapoja kiusaamistilanteisiin käy ilmi alla olevista sitaateista.

(30)

Jos on mun kaveri nii, mä sanon älkää kiusatko mun kaveria.

Pitää sanoa sille, että lopetetaan toi kiusaaminen ja sitten, jos vielä se vielä kiusaa, niin se kaveri voi sanoa sille kaverille, joka kiusaa niille, että nyt lopettakaa toi kiusaaminen.

Mä oon selvittäny silleen, et irrottaa ne kädet vaikka siittä.

Sillain, et niinkun se kuka lyö sitä ja kiusaa sitä… niinkun se huutaa sille ja se kuka tulee auttaan… sen pitää sanoa sille kiusaajalle, että lopeta, ja sitten sen pitää pyytää mennä sen toisen ja ottaa sen ka- verin siihen leikkiin, joka tuli itte sanoon sille, että mee pois. Kun sit- ten se, joka mee pois toisen leikkiin. Sitten se, joka pyyti sitä pois niin sitten se meni itte senkaa leikkiin, kauemmas leikkii.

Lapsista suurin osa oli sitä mieltä, että kiusaamisesta pitää mennä kertomaan aikuiselle. Jos lapset eivät kykene ratkaisemaan kiusaamistilannetta keskenään, tulee heidän mennä kertomaan tilanteesta aikuiselle. Lapset kokevat, että aikuisilta on mahdollista saada apua sitä tarvittaessa.

Jos on lähellä aikuinen, ja näkee, että joku kiusaa sitä jotain, niin sitten juoksee sen aikuisen luo ja pyytää sitä. Että, toi kiusaa. Pyytää sitä.

Yks asia, jos ei tottele lasta, nii sit mennään heti kertomaan aikui- selle.

Aikuiset on isoja, ne on hyviä.

Yksi lapsista toi ilmi sen, ettei hän koskaan mene kertomaan aikuiselle havaitse- mastaan kiusaamisesta. Lisäksi haastatteluissa nousi esiin näkökulma siitä, että kiusatun tulee itse mennä kertomaan kiusaamisesta aikuiselle, eikä kaverin tulisi puuttua tilanteeseen. Tämä tulee ilmi seuraavasta lapsen sitaatista.

(31)

Tota, jos joku tekee jollekkin jotain kiusaamista nii sitte sille, jolle on tehty sitä, nii se ite menee kertoo aikuiselle eikä kaveri.

Kysyttäessä lapsilta heidän ratkaisukeinojaan kiusaamistilanteeseen, yksi lapsista kertoi menevänsä mukaan tappeluun, jolloin toinenkin lapsi vastasi teke- vänsä tilanteessa samoin. Yhtenä ratkaisukeinona mainittiin myös kiusaamisti- lanteesta poistuminen ja kiusaajilta piiloutuminen, joka tulee ilmi alla olevasta ai- neistokatkelmasta.

Ja jos mua oltais kiusattu, niin sitten mä juoksisin pois paikalta. Sitten mää, jos ne rupeis seuraan mua, niin sitten mä piilottelisin niiltä.

Muita yksittäisiä lasten mainitsemia ratkaisukeinoja olivat muun muassa erilaiset rauhoittumisen keinot. Kiusaaja ja kiusattu voivat lasten mukaan ottaa pienen hetken rauhoittumiselle ja laskea vaikka kolmeen, alla olevan sitaatin mukaisesti.

Lasten mukaan välillä leikissä tapahtuvan ristiriidan voi ratkaista myös itse teke- mällä kompromisseja, eli pohtimalla yhteisiä ratkaisuja ristiriitatilanteisiin. Lisäksi, jos leikissä tulee yhteentörmäyksiä esimerkiksi leluista, täytyy nämä lasten mukaan ratkaista vuorottelemalla.

Niin sitten pitää tehdä näin *laittaa silmät kiinni ja hengittää syvään*

Kato: yksi, kaksi, kolme *henkäys*.

Edellä mainittujen tulosten perusteella yleisimmiksi tavoiksi ratkaista kiusaamistilanteen, lapset mainitsivat tilanteen itsenäisen selvittämisen erilaisin keinoin tai aikuiselta avun pyytämisen.

(32)

7 JOHTOPÄÄTÖKSET

Tulosten perusteella kaikilla lapsilla on näkemyksensä siitä, mitä kiusaamisella tarkoitetaan. Kukaan haastateltavista ei kertonut, ettei tietäisi, mitä kiusaaminen tarkoittaa ja jokaisella lapsista oli jonkinlainen mielipide tai kokemus kiusaamisesta. Kiusaamisesta keskustelu olikin lapsille helpointa silloin, kun he saivat kuvailla kiusaamista omien kokemustensa kautta, kertoen konkreettisesti kenen toimesta ja millaista kiusaamista ryhmässä on tapahtunut.

Lasten kiusaamisen määrittelyssä nousi esiin monenlaisia eri kiusaamisen tapoja. Revon (2013, 74) käyttämän jaottelun mukaan, luokittelimme nämä tavat fyysisiin, sanallisiin ja psyykkisiin kiusaamisen tapoihin. Tuloksista voimme pää- tellä, että lapsille oli helpompaa tunnistaa fyysisiä kiusaamisen tapoja, sillä näitä nousi esiin huomattavasti enemmän verrattuna sanallisiin ja psyykkisiin kiusaamisen muotoihin. Tästä päätellen lapsille voi olla helpompaa tunnistaa suoraa kiusaamista, josta aiheutuu heille konkreettista kipua. Kirveksen ja Stoor-Gren- nerin (2010, 10) mukaan myös Monks ym. (2003) huomasivat tutkimuksessaan, että pienet lapset korostavat kiusaamisen määrittelyssä fyysisiä kiusaamistapoja, kun taas vanhemmat lapset tunnistavat enemmän myös epäsuoraa kiusaamista.

On myös tavallista, että lapset sekoittavat kiusaamisen käsitteeseen muita sa- mankaltaisia käsitteitä. Esimerkiksi konfliktien, riitojen, leikkitappeluiden ja muiden rajujen leikkien, kuten jahtausleikkien erottaminen kiusaamisesta voivat olla haastavia pienille lapsille. (Kirves & Stoor-Grenner 2010, 17–18.) Tämä ilmiö tuli esille haastatteluissamme muutamaan kertaan. Kiusaamiseksi luokiteltiin muun muassa rosvo ja poliisileikissä vankilaan vieminen, vaikka tässä tapauksessa lapsi muuten tiedostikin sen, että kyse oli leikkitilanteesta. Lapselle kiusaamisen ja leikin rajat voivat olla häilyviä ja joskus vaikeasti hahmoteltavissa.

Lasten kiusaamisen määrittelyssä ei korostunut erityisesti kiusaamisen toistuva luonne, vaan kiusaamiseksi koettiin yhtä lailla kaikki yksittäiset tilanteet, joissa lapsi on toisen lapsen toimesta kokenut vääryyttä. Tässä lasten käsitys kiusaamisesta eroaa esimerkiksi Revon (2015, 11) kiusaamisen määritelmästä, jossa kiusaamisen yleispiirteisiin katsotaan kuuluvan teon toistuvuus, tietoisuus ja vallan epätasapaino.

(33)

Kaikki haastatteluihin osallistuneet lapset olivat tulleet joskus kiusatuiksi päivä- kodissa. Lasten vastausten mukaan kiusaaminen on siis varsin yleistä varhais- kasvatusryhmässä. Kuitenkin vain muutama lapsista kertoi itse kiusanneensa jotakuta toista lasta ja useimmiten lapset korostivat omaa uhrin asemaansa kiusaamistilanteissa. Monille lapsista tuntui olevan helpompaa myöntää kiusaavansa omia sisaruksiaan, kuin muita lapsia päiväkodissa. Sisarusten kiusaaminen voidaan kokea turvallisempana myöntää, sillä tämä kiusaaminen myös useimmiten tapahtuu kotona eikä päiväkodissa, jossa kiusaaminen on selkeästi kielletty. Myös Repo (2013, 62) huomasi tutkimuksessaan, että mikäli lapselta suoraan kysytään, onko häntä kiusattu päiväkodissa, vastaus on yleensä kyllä ja vain harva myöntää itse kiusaavansa toisia lapsia. Kirveksen ja Stoor-Grennerin (2010, 10) mukaan samankaltaisen tuloksen saaneet Gillies-Renzon ja Bozakin (2003) ovatkin todenneet, että huomiota pitäisi kiinnittää erityisesti siihen, kuinka rehellisesti pienet lapset kykenevät arvioimaan omaa rooliaan kiusaamistilanteissa.

Kiusaamisen motiiveiksi lapset mainitsivat syitä, jotka viittaavat haluun kostaa kaverille jokin asia tai teko. Jos lapsi on itse tullut kohdelluksi väärin jonkun toisen lapsen toimesta, osa voi ajatella, että silloin on sallittua kiusata tätä lasta. Lasten vasta kehittymässä olevat itsesäätelytaidot kuten oman käyttäytymisen ja tunteiden säätely ovat usein selittäviä tekijöitä pienten lasten väliselle kiusaamiselle (Mannerheimin lastensuojeluliitto 2017, 22). Lapset vastasivat myös, että kiusaaminen voi johtua siitä, ettei kiusaaja pidä kiusaamastaan lapsesta tai kokee tä- män lapsen olevan paha kaveri. Lasten vastauksissa kateellisuus nousi myös yhdeksi syyksi kiusata toista. Kateellisuus pienten lasten keskuudessa, voikin johtua esimerkiksi siitä, että lapset vielä harjoittelevat sosiaalisia taitojaan ja ky- kyään asettua toisten lasten asemaan.

Yllättävänä tuloksena haastatteluista selvisi, että osa lapsista myönsivät kiusaavansa toisia lapsia. Tämä on merkittävä tulos ajatellen tutkimuksessamme käsi- teltyä teoriaa koskien kiusaamisen määritelmää. Teoriassa käsiteltiin sitä, kuinka ryhmä itse muodostaa käsityksensä siitä, minkälaista käytöstä ja vuorovaikutusta kyseisessä ryhmässä on hyväksyttyä ja sallittua harjoittaa. Se, että lasten haastatteluista nousi esiin kiusaamista ihannoivia vastauksia, kertoo ryhmän

(34)

kulttuurista. Näistä lasten vastauksista voidaan päätellä, että tässä ryhmässä osa lapsista kiusaavat toisia ansaitakseen ryhmältä arvostusta sekä löytääkseen oman paikkansa ryhmästä.

Lähestulkoon jokainen lapsista ajatteli, että ainakin omia kavereita tulee auttaa, mikäli huomaa, että heitä kiusataan. Haastatteluista saatiin lisäksi selville yhden lapsen ajatus siitä, että myös sellaista kaveria, jota ei koeta itselle hyväksi kaveriksi, tulee kuitenkin auttaa. Tämä osoittaa hienoa kykyä asettua kiusatun lapsen asemaan. Kirves ja Stoor-Grenner (2010, 24) toteavat, että lapsilla on pienestä pitäen luontainen kyky empatiaan, eli kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen ajat- telee tai kokee. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö empatiakykyä tulisi harjoitella varhaiskasvatuksessa. Lisäksi on tärkeää, että lapsella on ympärillään empatiakykyisiä aikuisia, jotka tukevat lasta käyttäytymään empaattisesti toisia lapsia kohtaan. (Kirves & Stoor-Grenner 2010, 24.)

Lasten vastauksista löytyi myös eroavia mielipiteitä kiusaamiseen puuttumisen osalta. Osa lapsista ajatteli, että ei mene kertomaan kiusaamisesta aikuiselle lai- sinkaan. Kirveksen ja Stoor-Grennerin (2010, 35) mukaan Johansson (2001) on todennut moraalisten ja eettisten kysymyksien olevan oleellisia lapsille jo 1–3- vuoden iässä, joten niiden opettaminen voidaan aloittaa pienestä pitäen. Haas- tattelutuloksista päätellen varhaiskasvatusryhmissä olisi hyvä keskustella lasten kanssa kiusaamisesta ja siihen liittyvistä eettisistä kysymyksistä, lapsien ikä ja kehitystaso huomioiden.

Kiusaamiseen puuttumista käsittelevässä teoriaosuudessa mainittiin siitä, kuinka aikuisen tulisi aina puuttua kiusaamiseen, koska kiusaamistilanteiden itsenäinen selvittely on lapsille vielä liian haastava tehtävä. Tuloksista selvisi, että moni lapsista yrittää selvittää kiusaamistilanteita itsenäisesti. Tämä on hyvä asia muun muassa lasten omien ongelmanratkaisutaitojen ja kaveritaitojen kehittymisen nä- kökulmasta. Huomion arvoista on, että lasten ei pitäisi joutua selvittämään itse- näisesti liian vaativia kiusaamistilanteita. Haastatteluista kuitenkin ilmeni, että lapset pyytävät apua myös aikuisilta. Tämä on positiivinen asia ajatellen sitä, että loppujen lopuksi kiusaamistilanteet olisi kuitenkin hyvä selvittää aikuisen läsnä ollessa. Olisi siis tärkeää, että lapsilla olisi tunne siitä, että aikuiselta voi hakea apua ja aikuinen osaa auttaa.

(35)

Haastattelujen perusteella kiusaaminen on näkyvä ilmiö tässä kyseisessä var- haiskasvatusryhmässä. Repo (2013, 121) muistuttaa, että kiusaaminen on ryh- mäilmiö ja tästä syystä on koko ryhmästä riippuvaista, kuinka lapset pääsevät osaksi ryhmäänsä hyväksyttyinä ja tasavertaisina jäseninä. Kiusaamisen eh- käisyssä varhaiskasvattajien on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että työtä kiusaamisen ehkäisemiseksi tehdään kaikkien ryhmän lasten kanssa ja ryhmän yh- teisöllisyyteen panostetaan. (Repo 2013, 121.)

Tulokset kertovat sen, että varhaiskasvatuksessa kiusaamisen ennaltaehkäisyä ja puuttumista tulisi tehostaa. Teoriassa puhutaan siitä, kuinka pienten lasten kiusaamiseen puuttuminen on vielä suhteellisen helppoa syystä, että kiusaamisroo- leista ei ole kehittynyt kovin pysyviä ja sosiaaliset suhteet eivät ole vielä erityisen monimutkaisia. Kiusaaminen vaikuttaa muun muassa siihen, kuinka lapsi viihtyy varhaiskasvatuksessa sekä siihen, millaiseksi lapsen itsetunto muodostuu. Var- haiskasvatusympäristössä kiusaamisen kitkemisen eteen tulee tehdä aktiivista ja suunnitelmallista työtä.

(36)

8 POHDINTA

8.1 Eettisyys ja luotettavuus

Opinnäytetyöprosessissamme olemme pyrkineet noudattamaan Tutkimuseetti- sen neuvottelukunnan ohjeiden mukaisia periaatteita. Tutkimusetiikalla tarkoitetaan eettisesti vastuullisten ja hyvien toimintatapojen mukaista käytäntöä ja epä- eettisyyden tai valheellisuuden tunnistamista ja torjumista tutkimuksesta (Tutki- museettinen neuvottelukunta 2012, 4–5).

Yksityisyydensuojasta ja tutkimuksen luottamuksellisuudesta tulee keskeinen eettisesti huomioitava tekijä ihmisiä tutkittaessa (Mustajoki 2018). Huolehdimme lasten anonymiteetistä ja haastatteluihin saivat osallistua vain lapset, jotka olivat saaneet huoltajiltaan kirjallisen luvan tutkimukseen osallistumisesta. Ennen haastatteluja kerroimme lapsille tutkimuksestamme ja haastatteluihin osallistumi- nen oli lapsille täysin vapaaehtoista. Opinnäytetyömme tuloksista poistettiin kaikki lasten identiteettiin viittaavat tekijät, eikä vastauksista voida tunnistaa ke- tään haastatteluihin osallistuneista lapsista.

Varhaiskasvatusryhmässä, jossa toteutimme opinnäytetyömme tutkimuksellisen osuuden, oli syksyn aikana harjoiteltu ryhmä- ja kaveritaitoja. Tämä pohjusti hyvin haastatteluja, sillä lapsilla oli hieman ennakkokäsitystä aiheestamme ja pys- tyimme näin käsittelemään kiusaamisteemaa lasten kanssa luontevasti. Koska monille aiheemme oli ennalta tuttu, oli kiusaamisesta keskusteleminen lapsille helppoa ja saimme lapsilta monipuolisia vastauksia esittämiimme kysymyksiin.

Haastattelut toteutettiin ryhmähaastatteluina, millä osaltaan voi olla vaikutusta lapsilta saamiimme vastauksiin. Joissain tapauksissa lapset saattoivat esimerkiksi kopioida toistensa vastauksia kysymyksiin. Myös lasten ryhmittelyllä voi olla merkitystä tutkimuksessamme saamiimme tuloksiin. Ryhmän omat varhaiskasvattajat valitsivat haastatteluryhmät kahteen ensimmäiseen haastatteluun. Näistä toiseen ryhmään valikoitui kaksi kaverusta, jotka lietsoivat tilanteessa levotto- muutta, mikä osaltaan vaikutti tilanteessa saatujen vastausten laatuun ja