72 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2017 KIRJALLISUUS
vaikutus sille, millaiseksi sähkö- kirja lopulta muodostuu. Sähköi- sen tiedekirjan tekemiseen on yhä enemmän mahdollisuuksia, kun- han kustantajina osaamme määrit- tää tavoitteemme, tarpeemme ja kohdeyleisömme. Tekninen toteu- tus on kuitenkin juuri sitä, tekniik- kaa, ja siihen on tarjolla apua ja osaavia tekijöitä. Keskustelu kirjan digitaalisesta tulevaisuudesta on kesken ja Heikkilä tarjoaa siihen yhden tarpeellisen näkökulman.
Pidin kirjasta. Heikkilän väitös- kirjan pdf-versio on ladattavissa kaikkiin sitä tukeviin laitteisiin os- oitteesta: https://aaltodoc.aalto.fi/
handle/123456789/25045 AARO SAHARI
Kirjoittaja on Tekniikan Waiheita -lehden digitalisointivastaava ja jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa.
Uutta tietoa pakolaisuudesta ja muukalaisuudesta
Raili Gothóni ja Ulla Siirto (toim.):
Pakolaisuudesta kotiin. Gaude- amus 2016.
Minna Säävälä: Muukalai- nen tuli kylään. Ihmisen mat- kassa halki aikojen, paikko- jen ja tunteiden. Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen julkaisuja D 61/2016.
Vuoden 2015 syksyllä Suomeen suuntautunut turvapaikanhaku on ainakin toistaiseksi näkynyt varsin vaisusti suomalaisessa alan tutki- muskirjallisuudessa. Ehkäpä alan tutkijat vielä keräävät aineistojaan ja teroittavat kyniään. Raili Gothó- ni ja Ulla Siirto ovat käärineet hi-
teiskunnan taloudelliseen ja sosi- aaliseen rakenteeseen.
Pakolaisuuteen liittyy monenlai- sia terveydellisiä elementtejä, läh- tö voi liittyä sotaan, kidutuksiin ja lähiomaisten menetyksiin. Pako- laisten henkiset ja sosiaaliset ter- veysriskit ovat siis suuret. Myös uudessa kotimaassa on stressiteki- jöitä aivan riittämiin, koska on opit- tava uusi kieli, sopeuduttava uu- teen kulttuuriin sekä kestettävä syrjintää ja rasismia. Helpotusta ei tuota sekään, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden työllistymi- nen on sangen hidas prosessi ai- nakin Suomessa. Pekka Tuomola tarkastelee pakolaisten terveysris- kejä todella monipuolisesti. Onnek- si tulijoiden terveyden yleistilasta on jo olemassa hyvin perustietoa, kiitos esimerkiksi Terveyden ja hy- vinvoinnin laitoksen Maamu-hank- keen sekä Työterveyslaitoksen, THL:n ja Tilastokeskuksen ulko- maista syntyperää olevien työtä ja hyvinvointia selventävän projek- tin. Tuomola syventää tarkaste- lua myös kulttuurisen identiteetin suuntaan sillä tieto identiteetis- tä on tärkeä pyrittäessä ymmärtä- mään, kuka asiakas on, ja millai- nen käsitys hänellä on itsestään ja suhteestaan hoitoonsa, sairauteen- sa ja vaivoihinsa. Tuomola tarttuu myös kipeän ajankohtaisiin teemoi- hin eli kidutustraumoihin ja niiden hoitoon, traumatisoituneisiin lapsiin ja nuoriin, sekä lopuksi paperitto- mien siirtolaisten hoitoon.
Suomalaisen yhteiskunnan an- keassa ja jopa ksenofobisessa il- mapiirissä annan arvoa Tuomolan ajankohtaisille näkemyksille pape- rittomien tulevaisuudesta. Mikäli maamme jatkaa kylmää turvapaik- kalinjaansa, on selvää, että pape- rittomien määrät lisääntyvät. Tuo- mola esittää kysymyksiä, joihin itsekin kuulisin mielelläni viran- omaisten vastaukset. Synnytyk- set hoidetaan, mutta ei synnytyk- sen jälkihoitoa, paperittomat eivät pääse myöskään äitiys- tai lasten- neuvolaan. Tuomolaa huolestut- taa myös se, miten priorisoidaan esimerkiksi diabetesta sairastavan hoidontarve. Vaikka kyseessä ei hansa ja keränneet kattavan jou-
kon alan suomalaisia tutkijoita ja käytännön toimijoita kirjoitta- maan turvapaikkahaun koko kaa- resta. Kirja kattaakin pakolaisuu- den globaalin yleiskartoituksen, alan keskeisen lainsäädännön sekä pakolaispolitiikkamme käy- tännön toteutuksen. Kaikkiaan teos sisältää 10 artikkelia täyden- nettynä toimittajien yhteenvedol- la. Yleisvaikutelma kirjasta on tuo- reus ja käytännönläheisyys, tekijät ovat ajan hermolla. Nostan esille muutaman artikkelin, joilla katson olevan kokonaisuuden kannalta selkeästi uutuusarvoa. Ainakin mi- nulle ne tarjosivat uutta tietoa pa- kolaisuuden monimutkaisesta ko- konaisuudesta.
Jari Hietarinta keskittyy artikke- lissaan pakolaisleirien lähiympäris- töllisiin vaikutuksiin. Aikaisemmin on ollut hyvinkin tiedossa, että suurilla pakolaisleireillä on merkit- täviä vaikutuksia alueen luonnon- ympäristöön. Tämä on ymmärret- tävää, sillä jopa satojentuhansien henkilöiden leirit sijaitsevat usein ekologisesti herkillä alueilla. Hie- tarinta tuo selkeästi esiin myös lei- rien sosiaaliset ja taloudelliset vai- kutukset. Minulle oli suuri yllätys, että leirit vetävät puoleensa suu- rina taloudellisina toimijoina myös lähialueen kantaväestöä. Esimer- kiksi Luoteis-Keniassa sijaitse- vasta 70 000 asukkaan Kakuman pakolaisleiristä on tullut oman alu- eensa hyvinvoinnin keskus. Usein elämänlaatu leireissä on avustus- toiminnasta johtuen parempi kuin paikallisyhteisöissä, mikä voi osal- taan aiheuttaa sosiaalisia jännit- teitä. Leirien ansiosta terveyden- huoltokin kohenee. Keniassa on todettu myös, että malaria vähe- nee leirien tulon myötä. Talous vi- riää alueilla esimerkiksi siksi, että YK:n suosituksesta suositaan polt- topuun ostamista mieluummin pai- kallisilta toimijoilta kuin hakemalla sitä omatoimisesti lähialueilta. Yh- teenvedonomaisesti Hietarinnan artikkelissa esitetään asiantuntijoi- den mielipiteisiin vedoten leirien pienentämistä ja niiden integroi- mista paremmin ympäröivän yh-
TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2017 73 KIRJALLISUUS
ole akuutti sairaus, se johtaa hoi- tamattomana usein kuolemaan.
Kun turvapaikanhakija saa myönteisen päätöksen, sitä seu- raa varsin pikaisesti sijoittuminen kuntaan. Kansalaisille – ja luen it- senikin tähän ryhmään – on jää- nyt epäselväksi kuntiin sijoittami- sen perusprosessi: mitä kunnan tekemä myönteinen vastaanotto- päätös tarkoittaa käytännössä?
Saana Hansenin ja Hanna Hol- min artikkeli ”Kun kuntaan tulee pakolaisia” avaa aiheeseen liitty- viä aivosolmuja. Artikkeleista pais- taa selkeästi läpi kenttätyön mu- kanaan tuoma kokemus. Tekijät painottavat kuntaan sijoittamis- ta edeltävää työtä. He kuulutta- vat avoimuutta ja aktiivisuutta tie- dottamiseen kaikilla hallinnon tasoilla. Pakolaisten sijoittuminen kuntiin merkitsee myös kotoutta- mistyön varsinaista aloittamista.
Tekijät kantavat aiheellisesti huol- ta siitä, onko kunnissa riittäväs- ti koulutettua henkilökuntaa uusia asiakkaita varten. Tulijat tarvitse- vat sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi myös koulutukseen ja työlli- syyteen liittyviä toimia.
Kaikkea ei tietystikään voida to- teuttaa viranomaistoimina. Siksi onkin tärkeää, että erilaisia toimijoi- ta ”herätellään” kunnissa riittävän aikaisin ja tehokkaasti. Varsinkin pienillä paikkakunnilla vapaaeh- toisten toimijoiden, järjestöjen ja naapurustojen merkitys kotoutu- miselle on suuri. Kirjoittajat halua- vat artikkelillaan ravistella lukijaa perinpohjaisesti. He haluavat ky- seenalaistaa yleisen taipumuksen ajatella pakolaisia yhtenäisenä, ra- jattuna ryhmänä. Tekijät kehottavat kohtaamaan uudet tulijat rohkeasti yksilöllisinä ja yhdenvertaisina toi- mijoina sekä luomaan yhdessä toi- mintaympäristöä, joka tarjoaa hyviä kuulumisia ja kiinnittymisen paikko- ja suomalaiseen yhteiskuntaan.
Kirjasta on turha tuoda esille heikkouksia tai asiavirheitä, toki niitäkin on muutama. Annan kai- kille kirjoittajille tasapuolisesti kii- toksen heidän erinomaisesta pa- noksestaan. Toimittajat Gothóni ja Siirto ovat tehneet työn erinomai-
sesti, artikkelit ovat omia temaat- tisia kokonaisuuksiaan, teksteistä paistaa tuoreus ja jopa innostus.
Syksyllä 2015 tulleet turvapaikan- hakijat saavat kirjassa sekä ryh- mänä että yksilöinä ihmisarvoisen kohtelun.
Suosittelen kirjan lukemista tarkkaan erityisesti maahanmuut- tokysymysten parissa painiskele- ville viranomaisille ja poliitikoille.
Toki teos sopii erityisen hyvin myös korkeakouluopiskelijoille, käytän- nön maahanmuuttotyössä toimivil- le sekä yleensäkin turvapaikkaky- symyksistä kiinnostuneille.
Evoluutiotutkijoiden näkökulmia Muukalaista pelätään, mutta hän myös kiehtoo. Minna Säävälä ky- syy kirjassaan Muukalainen tuli kylään, miksi vieras herättää niin monenlaisia ja vahvoja tunteita.
Säävälä tarkastelee muukalaisuut- ta ja vieraan kohtaamiseen liittyviä tunnekokemuksia. Kieli, käsitteet ja puheen tavat ovat hänen mu- kaansa luonnollisesti keskiössä jä- senneltäessä erilaisuutta.
Säävälä ei vain esitä kysy- myksiä, hän antaa niihin myös vastauksia. Kirjoittajalla on havain- toaineistona ainakin yksi tapaus – oma itsensä. Säävälä on viettä- nyt ulkomailla pitkiä aikoja tutki- mustyönsä ja opiskelunsa viemä- nä. Reissuilla ovat tulleet tutuiksi muun muassa Intia ja Hollan- ti sekä moni muu maa siltä välil- tä. Jossain kohdin tekijä vähätte- lee aivan turhaan omaa osuuttaan.
Taitavana ja kokeneena tutkija- na hän tuo esiin omakohtaisia esi- merkkejä ilmiöistä, joiden tutkimi- seen jollain toisella voisi mennä pidempikin aika. Esitän seuraavas- sa hänen kokemuksensa Intiasta:
”[Intiassa] jouduin kasvotusten arkisten ja julmien alistamisen tapojen kanssa, joi- ta alimpien kastien ihmiset joutuvat sietä- mään. Saastuttavina pidettyjä tapoja nou- dattavat länsimaalaiset ovat yhtä kaikki myös alempiarvoisia yläkastisen hindun silmissä, joskin valkonaamoja voidaan arvostaa varallisuuden, vallan tai koulu- tuksen vuoksi. Erään intialaisen ystäväni äiti puhui kerran tyttärelleen muistamat-
ta, että osaan heidän kieltään telugua. Hän käytti minusta samaa persoonapronomi- nia, jolla viitataan eläimiin. Palvelijoista- kin puhutaan arvostavammin, kastittomia lukuun ottamatta” (emt., 38).
Säävälä tuo kirjassaan painok- kaasti esille evoluutioon liittyvän näkökulman. Tekijän mielestä jat- kuvaa kädenvääntöä käydään sii- tä, kuinka määräävää ihmisen käyttäytymisessä on oppiminen, ja missä määrin perimä pystyy sa- maan aikaan ohjaamaan käyttäy- tymistä, tunteita tai sairauksia.
Tekijä kysy retorisesti, onko vie- rastaminen evoluution tulosta?
Menemättä lukuisiin kirjassa tar- jottuihin esimerkkeihin sen yksi- tyiskohtaisemmin, vastaus lienee varovaisen myöntävä. Elämme edelleen erilaisissa kollektiiveissa ja heimoyhteisöissä, joiden käyt- täytymissäännöt ja -käytännöt kumpuavat sivilisaatiomme alku- metreiltä.
Mielestäni kirjan keskiös- sä ovat luvut neljä (”Oman ryh- män paremmuuden jäljillä”) ja viisi (”Kuulumisen muovautuvuudes- ta”). Erityisesti luvussa neljä poh- dittu sukukiintymyksen merkitys on tuotu pätevästi esille. Kirjoit- taja viittaa antropologeihin Dan Sperberiin ja Maurice Blockiin, jotka ovat tutkineet sukulaisuut- ta evolutiivisesta näkökulmasta.
Heidän mukaansa ihmisten tapa suosia sukulaisiaan ei ole varsi- naisesti geeneihin koodattu väis- tämätön toimintamalli, mutta se on taipumus. Tässäpä selitystä poh- jalaisten tavalle tehdä tuttavuutta keskenään. Pohjalaisten tavates- sa ensimmäiseksi kysytään, miltä kylältä ollaan ja seuraavaksi ruo- ditaan mahdolliset sukukytken- nät. Vasta tämän alkulämmittelyn jälkeen päästään painiin ja pesä- palloon.
Säävälä toteaa kirjansa lo- pussa, että hän on tuonut teok- sessaan vieraan kohtaamista koskevaan keskusteluun evoluu- tiotutkijoiden näkökulmia yleista- juistetussa muodossa. Tämä he- rättää hänen mukaansa monissa yhteiskuntatieteilijöissä ja huma-
74 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2017 KIRJALLISUUS
nisteissa vastustusta, jopa inhon tunteita tai vihaa. Säävälän mu- kaan onkin puhuttu jopa ”biofobi- asta”. Tämä toteamus lienee ainoa kohta, jossa panen lujasti hanttiin.
Itse asiassa – ja juuri yhteiskunta- tieteilijänä – koin innostusta kirjaa lukiessani.
Mielestäni nykyisin tuotetaan aivan riittävästi kuivahkoa sitaatti- kirjallisuutta monikulttuurisuudes- ta, kohtaamisesta, suvaitsevaisuu- desta, transnationaalisuudesta ja ties mistä. Sen sijaan Säävälä on mielestäni tuottanut raikasta tie- teellistä tekstiä höystettynä oma- kohtaisilla kokemuksilla uutta et- sivälle lukijalle. Teos on erityisen sopiva paitsi alan tutkijoille, myös opiskelijoille alan syventäviin opintoihin. Toki maahanmuutto- kriittisilläkin on mahdollisuus Sää- välän julkaisun kautta saada lisä- tietoa oman käytöksensä syistä ja seurauksista. Tätä kutsutaan itse- reflektioksi. Siihenkin kirja on mai- nio työväline.
ISMO SÖDERLING
Kirjoittaja on väestöpolitiikan dosentti ja tietokirjailija.
Kansanuskomusten verraton kirjo
Risto Pulkkinen ja Stina Lind- fors: Suomalaisen kansanuskon sanakirja. Gaudeamus 2016.
Kirjojen takakansitekstit ovat tär- keitä tiedonlähteitä, ja sen vuok- si niitä hiotaan kustantamoissa.
Myös Suomalaisen kansanuskon sanakirjan takateksti kertoo hou- kuttelevasti teoksen sisällöstä.
Harmillisesti tekstiin on tullut liian
pieni luku, kun siinä sanotaan, että kirjassa on yli 300 hakusanaa.
Kun aloin epäillä lukua, laskin ha- kusanojen määrän. Jätin pois sen- tyyppiset viittaushakusanat kuin Lapin helvetti → Pakasaivo. Varsi- naisia artikkeleita onkin yli 730.
Olennot ja eläimet, aika ja päivät
Hakusanaryhmistä laajin on mo- ninaisten olentojen joukko (run- saat 130 artikkelia): haltijat, juma- lat, maahiset, peikot, tontut ym.
Tonttuihin kuuluu myös riihitonttu, jonka äänen olen viimeksi kuullut radiosta Spede Pasasen Ruljans- siriihessä. Toinen iso ryhmä ovat eläimet (yli 70), muun muassa lin- nut, kalat ja nelijalkaiset. Moniko- jalkaisia mahtoivat olla Espoos- sa Mäkkylän kummitukset vuonna 1946? Pohjoissavolainen originelli Räpylä-Niiranen on hänkin saanut nimikkoartikkelin.
Olentoihin ja eläimiin liittyy henkilöllistäminen eli personifi- kaatio, joita termejä ei varsinaisi- na hakusanoina kirjassa ole. On myös hakusanat apueläin, eläimet, elättikäärmeet, enne-eläimet ja en- nelinnut. Karhusta on nelisivuinen artikkeli. Sitä täydentävät karhun metsästys ja peijaiset, karhun nos- tatus, karhun pyllytys, karhun päivä, karhun synty ja karhun talja. Karhun pyllyttäjä, vanhempi rouvashenki- lö, paljasti takamuksensa ja pyllis- ti karhun oletettuun tulosuuntaan torjuakseen otson vuodeksi. Naa- kat saattoivat ennustaa kuolemaa, nykyään ne radion Luontoillan mu- kaan kokoontuvat talojen katoil- le keskustelemaan päivän tapahtu- mista ennen yöpuihin pyrähtämistä.
Eläimiin liittyvät myös karjakaup- pa ja karjanhoito. Vaikka moni oli nähnyt olentoja, eläimet olivat näh- tävämpiä ja uskottavampia. Usko- mushuijauksesta olisin ottanut kir- jaan Silvo Sokan ”avaruuslennon”
(1948) aikansa mediakohuna.
Ajanilmaukset olivat tärkeitä ar- jessa ja juhlassa. Keskiviikko oli epäonnen päivä, torstai taas hyvä taikapäivä. Sanakirjassa on onni- ja onnen-alkuisia hakusanoja puoli- kymmentä. Onnea tuottavia jänik-
senkäpäliä on löydetty Suomesta- kin, nykyään tunnetuin on Hannu Hanhen jäniksenkäpälä! Henki- löiden mukaan nimettyjä päiviä on kymmenkunta. Annan päivä- nä (15.2.) pantiin jouluoluet ja aloi- tettiin lipeäkalan valmistus, Yrjön päivänä (23.4.) karja laskettiin lai- tumelle. Päiviin liittyi odotuksia ja toimia, jotka rytmittivät vuodenkier- toa. Margareetan päivänä (13.7.) heinäväki otti viinaryypyt karkot- taakseen heinämadon. Ukon mal- jan juomisen uskottiin vaikutta- van suotuisasti sateisiin. Aina löytyi hyvä syy drinkille, milloin lähtöryyp- py, milloin tuloryyppy.
Tuttavapiiriini ei kuulu metsäs- täjiä, jotka voisivat kertoa, millai- sia uskomuksia metsästäjillä on.
Joka tapauksessa sanakirjassa on metsästyksestä lähes nelisivuinen, mallikkaasti koostettu artikke- li, jossa on kymmeniä metsästys- tä suosivia ja pilaavia uskomuksia.
Onnistuminen edellytti puhtautta, ja koska metsäkin oli puhdas ja ar- vokas, saunottiin.
Saamelainen uskomuskulttuu- ri valaistuu parissakymmenes- sä artikkelissa. Mukana ovat mm.
samaanit Akmeeli (joka saattoi muuntautua linnuksi tai kalaksi), Noaidi (tuonpuoleisen asiantunti- ja, myös lääkäri) ja tuhovimmainen Päiviö. Pohjoisia paikannimiä ovat mm. Posio, Rutja ja Saanatunturi.
Loistava käsikirja
Suomalaisen kansanuskon sana- kirja on sisällöltään rikas, ja yh- dessä Risto Pulkkisen teoksen Suomalainen kansanusko sa- maaneista saunatonttuihin (2014) kanssa se on kansanuskon aartei- kas käsikirjasto. Monilähteinen ku- vitus täydentää tekstiä.
Teos opettaa lukijaansa. En edes tiennyt, että hernekeitto on perinteinen hautajaisruoka. Joka- päiväiseen leipään liittyi sovinis- tisiakin uskomuksia. Poikamies paransi naimaonneaan syömällä viimeisen leipäpalan, kun taas vii- meistä leipäpalaa himoitseva nei- tonen ei päässyt koskaan naimi- siin. Ketkä olivat määränneet näin?
