235
T
oimituskunnan toiveesta saada Aikuiskas- vatus-lehdestä keskustelevampaa otan nyt esille asian, joka on jo pidempään häi- rinnyt Aikuiskasvatus-lehteä, erityisesti sen re- feroituja artikkeleja, lukiessani. Olen pannut mer- kille laadullisiin menetelmiin ja aineistoihin perus- tuvissa artikkeleissa toistuvat selitykset valitun menetelmän, aineiston ja analyysin validiteetis- ta. Melkeinpä jokaisesta parin viime vuoden ajal- ta selailemastani lehdestä saan lukea selitykset siitä, kuinka laadullisen tutkimuksen tulosten pohjana ollut aineisto on subjektiivista, valikoi- tunutta, määrällisesti vähäistä (esimerkiksi haas- tateltavien määrä) ja tietyssä tilanteessa tuotet- tua, jonka pohjalta lukijan kannattaa kriittisesti ar- vioida saatujen tulosten yleistettävyyttä.Olen elänyt vahvasti siinä uskossa, että ny- kyisin oltaisiin jo päästy keskustelemaan kvanti- tatiivisin ja kvalitatiivisin lähestymisin tuotetus- ta tiedosta tasavertaisena ja suhteessa omiin kon- teksteihinsa. Näin ei kuitenkaan näytä olevan.
LAADULLISEN TUTKIMUKSEN VAKUUTTAVUUDESTA
Subjektiivisuuden, valikoituneisuuden, määrälli- sen vähyyden ja tilanteeseen kiinnittymisen nos- taminen tutkimuksen vakuuttavuuden kompas- tuskiviksi kielii mielestäni vahvasta kvantitatiivi- sesta koordinaatistosta. Vallalla näyttäisikin ole- van, kuten Pertti Töttö kirjassaan ”Pirullisen po- sitivismin paluu. Laadullisen ja määrällisen tarkas- telua” (Vastapainno 2000) toteaa, lähestymistaval- linen kaksinaismoralismi, jossa päivänvalossa pi- detään laadullista ja määrällistä tutkimusta toisi- aan täydentävinä, mutta illan hämärissä huomaa toisen pitävän vankasti valtaa. Toisin sanoen pi- detään areena vapaana molemmille orientaatioil- le, mutta julkiseksi, siis tieteelliseksi tekstiksi ha- lutessaan merkitsee tämä toisen, tässä tapaukses- sa määrällisen, puhemaailmassa toimimista, siihen peilaamista ja sovittautumista.
Määrällisessä koordinaatistossa toimiminen kilpistyy julkiteksteissä ’lopuksi lienee paikallaan kiinnittää huomiota’ -selittelyihin, jotka asettavat tekstit, siis tutkimukset ja niiden tulokset, san-
AIKUISKASVATUS 3/2003 KESKUSTELUA JA PUHEENVUOROJA
236
gen huvittavaan valoon. Niistä piirteistä (subjek- tiivisuus, valikoituneisuus, määrän vähyys, kon- tekstisidonnaisuus), jotka antavat laadulliselle tutkimukselle lisäarvoa, tehdäänkin yhtäkkiä kom- pastuskiviä, joista ei päästä yli ja jotka mitä- töivät juuri aiemmin (yleensä selittelyt ladataan viimeiseen kappaleeseen) artikkelissa esitettyjä tuloksia. Surullisinta lienee kuitenkin se, että kir- joittaja näin tehdessään ei tee hallaa vain omalle tutkimukselleen ja tutkijuudelleen, vaan mitä enimmässä määrin myös muille laadullisen tutki- muksen tekijöille. Toimimalla määrällisen koordi- naatistossa kyseenalaistuu laadullista tutkimus- ta tekevien tutkijoiden ammattitaito, teoreettinen, metodologinen ja metodinen tietämys ja osaami- nen. Samalla myös tullaan mitätöineeksi paitsi laadullisia aineistonhankinta- ja analyysimetode- ja, myös niitä ihmiseen, tietoon, tietäjyyteen, val- taan ja eroihin liittyviä näkemyksiä, joihin laadul- lista tutkimusta tekevät ovat tahoillaan sitoutu- neet. Ei myöskään sovi unohtaa, että määrällises- sä koordinaatistossa toimiminen asettaa kyseen- alaiseksi myös tutkimushenkilöiden kompetens- sin kertoa ajatuksistaan, mielipiteistään ja koke- muksistaan suhteessa tutkittavaan ilmiöön.
E
simerkkinä määrällisen koordinaatistossa puhumisesta voi käyttää vaikkapa Laitisen ja Nurmen artikkelia ”Aktiiviseksi kansa- laiseksi kasvaminen suomalaisten elämänkertojen valossa” (Aikuiskasvatus 2/2003), jossa kirjoit- tajat tekstinsä loppukaneetiksi toteavat tutkimuk- sensa vakuuttavuuden arvioinnin liittyvän pitkäl- ti ”haastateltavien valintaan, joka tapahtui tutki- muksen neuvoa antavan asiantuntijaryhmän esiin nostamista ehdokkaista. Näin ollen myös tutki- muksen validiteetti on pitkälti heidän ’kentän tun- temuksensa’ varassa.” Laitinen ja Nurmi tulevat näin sanoessaan sälyttäneeksi vastuun asiantun- tijaryhmän jäsenille, jonka kokoonpanon he vie- läpä muutamaa sivua aikaisemmin tekstissään ni- meävät. Tutkijat kuitenkin itse tekivät haastatte- lupyynnöt etukäteen päätettyjen kriteerien (ikä-, sukupuoli ja konteksti) valossa asiantuntijaryh- män nimeämiltä ehdokkailta. Ei myöskään sovi unohtaa, että haastateltavat, ainakin toivottavas- ti, osallistuivat tutkimukseen vapaaehtoisesti ja siksi myös heillä on vaikutuksensa ja vastuunsa tutkimusaineistoon ja sitä kautta tuloksiin.Laitinen ja Nurmi jatkavat edelleen: ”(v)ain jos oletamme, että haastatelluiksi valikoituneet hen- kilöt edustavat suomalaisen aktiivisen kansalai-
suuden ydintä, tutkimus on voinut kertoa oleelli- sia seikkoja suomalaisesta aktiivisesta kansalai- suudesta ja sen oppimisesta.” Näin sanoessaan kirjoittajat tulevat kyseenalaistaneeksi paitsi oman tutkimuksensa, sen tulokset ja itsensä tut- kijoina, myös asiantuntijaryhmän asiantuntemuk- sen sekä haastattelemansa aktiiviset kansalaiset.
Ihmettelen, miksi hyviä tutkimustuloksia esi- telleen artikkelin lopuksi pitää lähteä selittelylin- jalle. Jos tutkija valitsee laadullisen lähestymisen, merkitsee se eittämättä määrällisesti pientä tutkit- tavajoukkoa, rajatussa kontekstissa tapahtuvaa aineiston hankintaa ja subjektiivisia kertomuksia.
Tutkimuksen tekeminen on alusta loppuun täyn- nä valintoja, jotka mahdollistavat, mutta myös rajaavat jotain ulkopuolelle. Toisin sanoen tietyllä asenteella tuotettu aineisto on valinta, joka rajaa myös analysointi- ja esittämismahdollisuuksia.
Miksi siis lähteä kääntämään kesken kaiken kelk- kaa, rakentaa itselle tietoisesti kompastuskiviä, kun voisi mennä niiden yli, arvioida niitä kriitti- sesti ja seisoa valintojensa ja tulkintojensa taka- na rinta rottingilla.
Tässä, laadullisen tutkimuksen tekijän näkö- kulmasta katsottuna, huvittaviakin piirteitä saa- vassa ilmiössä on eittämättä kyse kiistelystä to- dellisuudesta ja totuudesta. Mutta kyse on pit- kälti myös tiedosta ja vallasta. Toisin sanoen sii- tä, mikä valta määrittelee sen, kuka voi tietää mitä, ja miten tutkija tietää sen, mitä hän tietää? Miten valta ilmenee, miten, missä ja mihin eroja tuote- taan ja rakennetaan ja kenen ymmärrys eroista saa milloinkin olla totuutena vallalla ja miksi? Mikä on siis todellisuuden, totuuden, tiedon ja vallan välinen yhteys ja miten tuo yhteys on mistäkin lähestymistavasta käsin vakuutettavissa?
Jos tutkija lähestymistavastaan riippumatta tiedostaa, tunnistaa ja tunnustaa omat sitoumuk- sensa ja lähtökohtansa tutkijana, onnistuu hän irrottautumaan niistä siinä mielessä, että hän aset- taa väitteensä oikeaan yhteyteen. Kyse on siis pyrkimyksestä ymmärtää sitä, miten oma tutkija- positio on tuotettu ja miten sitä itse tuottaa ja uusintaa, mitä positio mahdollistaa tiedon tuot- tajana tai toisaalta, mitä se tekee mahdottomak- si? Tiedostamisen vaatimus sisältää siis yleistet- tävyyden periaatteen. Paikastaan tietoisen tutki- jan teksti ei siis näyttäydy vinoutuneena yleis- tyksenä, vaan osittaisena näkökulmana kysyt- tyyn asiaan.
AIKUISKASVATUS 3/2003 KESKUSTELUA JA PUHEENVUOROJA
