Ash You Wish
Teos tuhkaksi, tuhka teokseksi – taideteoksen arvosta, elinkaa- resta, tuhoamisesta ja uusiokäytöstä
LAB-ammattikorkeakoulu
Kuvataiteilija (YAMK), Muotoilu ja kuvataide 2021
Pirita Lautala
Tiivistelmä
Tekijä(t) Lautala, Pirita
Julkaisun laji
Opinnäytetyö, YAMK
Valmistumisaika 2021
Sivumäärä 51
Työn nimi Ash You Wish
Teos tuhkaksi, tuhka teokseksi – taideteoksen arvosta, elinkaaresta, tuhoamisesta ja uusiokäytöstä
Tutkinto
Kuvataiteilija YAMK
Toimeksiantajan nimi, titteli ja organisaatio
Tiivistelmä
Opinnäytetyössä tutkittiin tuhkan käyttöä taideteoksen materiaalina sekä taideteoksen arvon ja elinkaaren muodostumista. Tutkimusaineistona käytettiin kirjallisuutta ja kes- kustelua yleisön kanssa sekä teosten tuhoamisen ja uusiokäytön havainnointia ja itse- reflektiota. Lisäksi tutkimuksessa perehdyttiin käsitetaiteen merkitykseen ja mahdolli- seen ilmenemiseen opinnäytetyön tekijän taiteellisessa työskentelyssä. Opinnäytetyö koostui kirjallisesta raportista ja taiteellisesta produktiosta.
Taiteellinen produktio oli monivuotisen projektin viimeinen osa ja koostui teoskokonai- suudesta, joka sisälsi sarjan keraamisia uurnia ja kaksi tuhkasta ja lasista installoitua teosta sekä videodokumentin teosten tuhkauksesta. Teoskokonaisuus oli esillä Mas- ters of LAB – Poikkeuksia oloissa -opinnäytetyönäyttelyssä Helsingissä Kaapelitehtaan Valssaamossa.
Tutkimuksen lopputuloksena todetaan, että haastavuudestaan huolimatta tuhkaa voi käyttää taideteoksen materiaalina monin tavoin. Tutkimuksen mukaan taideteoksen arvo ja elinkaari riippuvat useista eri tekijöistä ja sekä arvoa että elinkaarta on mahdol- lista kommentoida käsitetaiteen keinoin muun muassa teoksia tuhoamalla ja uusiokäyt- tämällä niitä materiaalina. Tutkimuksen ja taiteellisen produktion perusteella voidaan todeta useiden käsitetaiteelle tyypillisten piirteiden toteutuvan opinnäytetyön tekijän praktiikassa ja taiteellisen produktion teoskokonaisuudessa.
Asiasanat
tuhka, taideteoksen arvo, elinkaari, käsitetaide, uurna
Abstract
Author(s) Lautala, Pirita
Type of Publication Master’s thesis, UAS
Published 2021 Number of Pages
51 Title of Publication
Ash You Wish
Artwork to ashes, ashes to artwork – about the value, lifecycle, destruction and reuse of the artwork
Name of Degree
Master’s Degree Programme of Fine Arts Name, title and organization of the client
Abstract
The purpose of the thesis was to research the use of ash as material of an artwork. At the same time the value formation and lifecycle of an artwork were researched by using literature and the act of destroying and reusage of the artwork. The meaning and possible manifestation of conceptual art in the artistic work of the author was also examined. The thesis consisted of a written study and an artistic production.
The artistic production, the last part of a long-term project, consisted of a series of artworks in the form of an installation, including four ceramic urns and two artworks made of ash and glass. The installation also included a video documentary about the cremation of the artworks. The installation was shown in the group exhibition Masters of LAB ‘21 – Exceptios in the Conditions, in Helsinki, Kaapelitehdas 23.3. – 4.4.2021.
The research concludes that ash can be used as a material of an artwork in many ways. The value and the lifecycle of an artwork depends on different factors and can be commented by destroying and reusing the artwork by means of conceptualism.
Various means and manifestations of conceptual art are part of the author’s artistic work in general and are also seen in the artistic production of the thesis.
Keywords
ash, value of an artwork, lifecycle, conceptual art, urn
1 Johdanto ... 1
2 Tausta ... 3
2.1 Ash You Wish 1: Projektin alku ... 3
2.2 Prosessikuvaus: Koko Ash You Wish -projekti 2017-2021 ... 5
3 Taideteoksen arvo ja sen kyseenalaistaminen ... 9
4 Käsitetaide – Teoreettinen perusta ...12
4.1 Käsitetaiteen tyypillisiä piirteitä ...12
4.2 Oma taiteellinen työ käsitteellisessä kontekstissa ...13
5 Opinnäytetyön teokset, tekotavat ja installointi ...15
5.1 Kokonaisuus ...15
5.2 Keramiikkateokset ...15
5.3 Lasi-tuhka -teokset ...17
5.3.1 Materiaalivalinnat ja tekniset kokeilut ...18
5.3.2 Valittu ratkaisu ja tuhkan installointi ...20
5.4 Videoesitys ...22
6 Tuhka ...24
6.1 Tuhkan symboliikka ja ominaisuudet...24
6.2 Tuhka taideteosten materiaalina ...25
7 Ash You Wish 2 – Tuhkattava materiaali ja teosten elinkaari ...27
7.1 Teosten sisältö ja ennakoitu elinkaari ...27
7.2 Näyttely – Teosten elinkaaren huippukohta? ...30
7.3 Yleisön ja taiteilijan kohtaaminen tuhkattavien teosten äärellä ...31
7.4 Näyttelystä varastoon – Teoksesta jätemateriaaliksi? ...33
8 Taiteellinen produktio – Ash You Wish (part 3) ...34
8.1 Tuhkaus tekona ...34
8.2 Video dokumenttina ...36
8.3 Tuhka ja varjo teoksissa ...37
8.4 Uurnat ...38
8.5 Lasi ja tuhka ...42
8.6 Kokonaisuus ja installointi näyttelyssä ...44
9 Johtopäätökset ja pohdinta ...46
Lähteet ...50
1 Johdanto
Opinnäytetyöni on tutkimus tuhkasta taideteoksen materiaalina ja taideteoksen arvosta.
Tutkin käsitetaiteen merkitystä ja mahdollista ilmenemistä praktiikassani, taideteoksen ar- voa liittyen teoksen elinkaareen sekä tuhotun teoksen uusiokäyttöä teosmateriaalina. Kir- jallisessa raportissa kerron lisäksi monivuotisen prosessiluonteisen teoskokonaisuuden etenemisestä. Tutkimusmenetelminä olen käyttänyt sekä fenomenologista lähestymistapaa että autoetnografiaa ja tutkimusaineistona kirjallisuutta, keskustelua yleisön kanssa ja omaa havainnointia.
Opinnäytetyön taiteellinen osa on Ash You Wish -projektini kolmas ja todennäköisesti vii- meinen vaihe, johon johdattaneessa projektin toisessa vaiheessa olen antanut yleisölle tie- toisen mahdollisuuden vaikuttaa taideteosten elinkaareen. Teosten ollessa esillä yksityis- näyttelyssä Ash You Wish 2, on niiden yhteydessä mainittu, että myymättä jäävät teokset päätyvät tuhkattavaksi näyttelyn päätyttyä. Yleisö on siis voinut vaikuttaa teoksen kohtaloon lunastamalla teoksen. Itse opinnäytetyössä eli projektin kolmannessa vaiheessa olen tuh- kannut toisen vaiheen näyttelystä myymättä jääneet teokset ja valmistanut teosten tuhkille uurnat. Osaa tuhkasta olen käyttänyt uusien taideteosten osana. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu videotaltiointi tuhkausprosessista. Sekä videon merkitystä teoskokonaisuudessa että teosten materiaalien ja tekniikoiden valikoitumisen perusteita avaan raportin tekstissä.
Opinnäytetyön tutkimuskysymykseni liittyvät sekä yleisesti praktiikkaani että erityisesti opin- näytetyön taiteelliseen produktioon. Ensimmäinen tutkimuskysymys on: Mistä teoksen arvo muodostuu ja vaikuttaako väliaikaisuus teoksen arvoon? Toinen tutkimuskysymys on: Mitkä käsitetaiteen tunnusomaiset piirteet näkyvät praktiikassani ja opinnäytetyöni taiteellisen produktion teoksissa? Kolmas kysymys on: Kuinka käyttää tuhkaa teoksen materiaalina?
Käsitetaide on alkanut kiinnostaa itseäni yhä enenevässä määrin Ash You Wish -projektin aikana. Projekti alkoi vuonna 2018, kun tuhkasin valikoituja aiempia teoksiani ja valmistin niiden jäänteille keraamiset uurnat, jotka olivat esillä ensimmäisessä Ash You Wish -näyt- telyssä. Teossarja käsitteli ensisijaisesti taideteoksen elinkaarta ja viittasi myös kaiken elol- lisen elinkaareen, kuolemaan, luopumiseen ja surutyöhön – asioihin, joiden toivoin assosi- oituvan katsojan mieleen ilman, että niistä tarvitsee erikseen mainita tai että niitä tarvitsee ylettömästi alleviivata. Viitteitä näistä ajatuskuluista annettiin katsojille kuitenkin jo ensim- mäisen Ash You Wish -näyttelyn esillepanossa, johon liittyi selkeitä totuttuja tapoja ja lai- nauksia evankelisluterilaisesta hautajaisperinteestä ja muistotilaisuudesta. Teoksen elin- kaaren lisäksi halusin tuolloin käsitellä omaan taiteilijan uraani liittyviä kysymyksiä sekä kommentoida nykytaiteen ja nykytaiteilijan asemaa ja arvostusta yhteisössä. Taiteilijana toi- miminen toisinaan hyvinkin taidevastaiselta vaikuttavassa ympäröivässä ilmapiirissä ja siitä
johtuva ajoittainen turhautuminen toimivat myös innoittajina ensimmäisen teossarjan ja myöhemmin koko projektin nimelle. Nimen Ash You Wish voi suomentaa esimerkiksi muo- toon ”Tuhkaa kuten haluatte” ja tulkita kommentiksi yleisölle ja miksei myös taideyhteisölle teosten jäädessä huomiotta ja taiteilijan jäädessä ilman palautetta työstään. Projektin ede- tessä on ollut myös väistämätöntä pohtia sekä taiteen merkitystä että taideteoksen arvoa, koska ne ovat nousseet merkittävinä asioina esille erilaisissa projektiin liittyneissä keskus- teluissa etenkin teosten tuhoutumisen ja tuhoamisen osalta.
Opinnäytetyön taiteellisen produktion suunnittelun ja toteutuksen aikana aloin pohtia, missä määrin omaa työskentelyäni ja teoksiani voi kutsua käsitetaiteeksi. Olen usein sanonut, että haluan teoksillani herättää katsojassa ajatuksia ja kysymyksiä, tarjoamatta kuitenkaan val- miita vastauksia. Jossain määrin koen kasvaneeni ammattiurani aikana kohti käsitetaiteel- lista ilmaisua. Tässä opinnäytetyössä etsin siihen lähempää suhdetta samalla kun tutkin, mitkä käsitetaiteelle tyypilliset piirteet mahdollisesti näkyvät teoksissani ja miten.
Kirjallisessa raportissa avaan ensin koko Ash You Wish -projektin taustaa ja monivuotisen prosessiluonteisen teoskokonaisuuden kehityskaarta, jonka jälkeen käsittelen tutkimukseni teoreettista pohjaa: taideteoksen arvoa ja elinkaarta sekä käsitetaidetta. Sen jälkeen ku- vaan opinnäytetyön taiteellisen produktion menetelmät ja kerron tuhkasta materiaalina. En- nen taiteellisen produktion esittelyä käsittelen tuhkattujen teosten elinkaarta ja niiden mer- kitystä opinnäytetyön taiteelliselle produktiolle. Lopuksi esittelen taiteellisen produktion ja pyrin vastaamaan tutkimuskysymyksiin.
2 Tausta
2.1 Ash You Wish 1: Projektin alku
Aloittaessani Ash You Wish -kokonaisuuden työstämisen vuonna 2018, olin jo pidemmän aikaa pohtinut taideteosten elinkaarta ja taideteoksen asemaa pysyvänä objektina tässä aikamme yhä nopeammin ohimenevien elämysten tulvassa. Lisäksi minua mietitytti omien teosteni säilyttämisen tarpeellisuus. Myös ympäristöstä tulevat signaalit taiteen arvostuksen puutteesta kotikaupungissani herättivät kummastusta ja erilaisia ajatuksia aiheen käsittele- misestä taiteen keinoin. Mikkelin taidemuseo / Etelä-Savon aluetaidemuseo muutti remont- tia tarvitsevasta, arkkitehtuurisesti ja historiallisestikin arvokkaasta Graniittitalosta kauppa- keskuksen yläkertaan. Muuton yhteydessä museon tilat jäivät riittämättömiksi, pysyviä ko- koelmia ei saatu lainkaan esille ja teosten varastoinninkin suhteen koettiin haasteita. Tällöin alueella nousi esille kysymys taideteosten säilyttämisestä. Julkisessa keskustelussa kau- pungissa kyseenalaistettiin varsin yleisesti paitsi taidemuseon myös kuvataiteen tarpeelli- suus sekä alueella että yhteiskunnassa ylipäätään. Taidevastaiselta vaikuttaneessa ylei- sessä ilmapiirissä kuvataiteilijana toimiminen oli siis tärkeä lähtökohta koko projektilleni. Li- säksi omaan tekemiseen kohdistuva pohdinta korostui osallistuttuani tilaisuuteen, jossa oli tarkoitus saada palautetta alan ammattilaisilta, mutta jossa jäinkin ilman varsinaista pa- lautetta ja koin jonkinlaisen ”kuoliaaksi vaikenemisen” hetken päätyen kyseenalaistamaan oman taiteen tekemiseni mielekkyyden ja taiteilijan työn arvon.
Näiden kokemusten ja pohdintojen kautta päädyin ideoimaan ja toteuttamaan teoskokonai- suuden Ash You Wish 1, joka sisälsi sarjan keraamisia uurnia. Jokaisen uurnan sisälle lai- toin yhden poltetun teokseni tuhkat. Teokset valitsin omasta teosvarastostani. Tuhkatta- vaksi ei päätynyt epäonnistuneita teoksia, vaan otin surutta tuhkattavaksi aivan onnistu- neita, näyttelyissä esillä olleita – mutta myymättä jääneitä – teoksia, joista osa oli itselleni hyvinkin merkityksellisiä. Tässä vaiheessa pohdin myös, onko taiteilija oikea taho päättä- mään, mitä hänen tuotannostaan jää nähtäväksi ja säilyy ja mikä ylipäätään on taideteosten kohtalo. Tuolloin vuonna 2018 oli erilaisissa keskusteluissa varsin paljon esillä taideteosten säilyttämisen problematiikka ja teosteni tuhkaaminen oli oma reaktioni ja kannanottoni myös tähän keskusteluun. Yleisestä taideteosten säilyttämiseen liittyvästä keskustelusta nousi myöhemmin esille erityisesti vuonna 2019 Aimo Hyvärisen ja David Chapmanin Art As Problematic Waste / Taideteos ongelmana -projekti, jossa pohdittiin muun muassa mitä ta- pahtuu taiteilijan teoksille hänen kuoltuaan, missä vaiheessa taideteos muuttuu jätteeksi, voiko taiteen ylituotanto olla ekologinen ongelma ja onko taide mahdollista nähdä yhtenä ylikuluttamisen muotona (Chapman & Hyvärinen 2019).
Ash You Wish -projektini alkuvaiheessa en niinkään keskittynyt miettimään, mitä kaikkia viittauksia ja käsitteitä kokonaisuuteen ja teoksiin sisältyisi vaan lähdin liikkeelle pohjimmil- taan intuitiivisesti. Viittaukset kerroksineen alkoivat aueta itselleni vähitellen vasta teossar- jan julkisen esittämisen ja yleisön kohtaamisen myötä. Olen käsitellyt muussa tuotannos- sani hyvin pitkään poissaoloa, luopumista, muistoja, jäähyväisiä ja ylipäätään jotain men- nyttä, menetettyä ja erilaisia jäänteitä, joten ne olivat ehkä itselleni niin ilmeisiä asioita, etten niitä tietoisesti ajatellut. Viittauksia menetykseen, surutyöhön ja kaipaukseen kuitenkin pää- dyin korostamaan jo teossarjan ensimmäisessä esittelyssä yhteistyössä galleristin kanssa:
näyttelytilassa oli uurnien ja teosten tiedot sisältävien muistokorttien lisäksi kynttilä, kukka- kimppu ja muistoadressi sekä vieraskirja, johon näyttelyvieraat saivat kirjoittaa muistiku- vansa siitä, missä olivat teoksia kohdanneet ja siitä, mitä tunteita ja ajatuksia teosten koh- talo herätti. Tässä vaiheessa aloin tietoisesti vähitellen pohtia enemmän teoskokonaisuu- den käsitteellisyyttä.
Projektin ensimmäisessä osassa dokumentoin tuhkattavat teokset tuhkauksen yhteydessä ja valokuvasin myös itse tuhkausta, joka tapahtui melko brutaalisti vanhassa öljytynnyrissä polttamalla. Tärkeää tuhkauksessa oli teosten tuhkaaminen yksi kerrallaan, jotta sain aina talteen yhden tietyn teoksen tuhkat – näin pystyin olemaan varma ja vilpitön siinä, että jo- kainen uurna todellakin sisälsi juuri sen teoksen tuhkat, mitä ilmoitettiin. Tämä tuhkien eril- lään pitäminen liittyi toisaalta itselleni tyypilliseen tarkan dokumentoinnin tarpeeseen, ja toi- saalta taas käsitteelliseen lähestymistapaan: katsojan tuli voida luottaa siihen, että uur- nassa on mitä sanotaan, vaikka ei suljetun uurnan vuoksi voikaan nähdä teoksen tuhkaa.
Onko se varmasti siellä? Onko se varmasti tuhkaa? Tässä oli mielestäni jotain samankal- taisuutta Piero Manzonin vuoden 1961 teokseen Merda d’Artista, joka koostui peltipurkkei- hin säilötystä taiteilijan omasta ulosteesta (kuva 1). Edelleenkään ei olla varmoja, mitä töl- keissä loppujen lopuksi oli. Oliko se niin sanotusti sitä itseään vai jotain aivan muuta? Näyt- telyyn esille asetettaessa purkit kuitenkin hinnoiteltiin painoaan vastaavan kultamäärän markkinahinnalla.
Kuva 1. Piero Manzoni: Merda d’Artista, 1961. (Cederskjold 2010)
2.2 Prosessikuvaus: Koko Ash You Wish -projekti 2017-2021
Teosten elinkaaren ja taiteen tekemisen mielekkyyden pohdinnasta alkanut projekti laajeni lopulta useamman vuoden mittaiseksi. Työskentelyni on yleensäkin sarjallista, joten tässä ei sinänsä ollut mitään outoa. Jokainen teosprosessi elää matkallaan kohti valmistumista, ja saattaa toisinaan lähteä kehittymään varsin yllättäväänkin suuntaan.
Monivuotisen projektin kuvaileminen yksinkertaisesti ei ole helppoa. Tässä luvussa yritän sen kuitenkin tehdä avaamalla prosessin vaiheet kronologisesti myös sivulla 7 olevalla pro- sessikaaviolla (kuva 2), jossa olen jakanut koko prosessin kolmeen päävaiheeseen. Koko projektin hahmottamista helpottaa hieman se, että vuodesta 2019 lähtien olen pitänyt edes jonkinlaista työpäiväkirjaa projektiin liittyen. Luonnoskirjoistani löytyy myös erilaisia muis- tiinpanoja ja viittauksia ajatuskulkuihin, ja nekin hajanaiset ja haparoivat hahmotelmat aut- tavat jälkeenpäin muistamaan, mistä mikäkin ajatus oikein lähti.
Projektin ideointi alkoi vuoden 2017 lopussa taidevastaisen ilmapiirin kokemuksesta ja tai- teellisen työn kyseenalaistamisesta. Ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2018 prosessi eteni tuhkattavien teosten valinnan ja dokumentoinnin kautta teosten tuhkaamiseen. Tuhkauksen jälkeen oli keraamisten uurnien suunnittelun ja toteutuksen vuoro. Uurnat ja niissä tuhkana olevien teosten muistokortit olivat esillä yksityisnäyttelyssä Studio Wäkewässä Mikkelissä vuonna 2018.
Ash You Wish -projektin toinen vaihe alkoi vuonna 2019 uuden teoskokonaisuuden valmis- tamisella yksityisnäyttelyyn, johon tulivat esille ensimmäisen osan alkuperäiset uurnat muis- tokortteineen ja uusi paperille valmistettujen sekatekniikkateosten sarja. Näistä uusista te- oksista myymättä jäävät olin päättänyt tuhkata. Tämä toinen vaihe nivoutui jo laajasti kol- manteen vaiheeseen eli opinnäytetyöhöni sekä sisällöltään että materiaalin hankintana, ja siksi kerron toisesta vaiheesta ja sen teoksista vielä tarkemmin edempänä luvussa 7. Pro- jektin tässä vaiheessa halusin näyttelykokonaisuuden valmistamisen lisäksi tarkkailla erityi- sesti, kuinka oma suhtautumiseni teosten tekemiseen mahdollisesti muuttuu, kun tiedän joutuvani näyttelyn päätyttyä tuhoamaan ainakin osan teoksista. Aluksi kuvittelin, että teke- miseni saattaisi jollain tapaa rentoutua tai suhtautuisin teoksiin hiukan huolettomammin, kun tiesin, että niistä suurin osa kuitenkin todennäköisesti tuhoutuu. Kävi kuitenkin aivan päinvastoin, ja huomasin olevani vielä tavanomaistakin kriittisempi teosten suhteen. Ehkä tähän vaikutti se, että kaiken piti mennä kerralla oikein – teokset olisivat esillä mahdollisesti, ja osa jopa oletettavasti, vain kerran, joten niitä ei olisi mitään mahdollisuutta selittää myö- hemmin paremmiksi saati konkreettisesti parannella niitä ja asettaa joskus uudestaan esille.
Ainutkertaisuus alkoi mielessäni vertautua ainutlaatuisuuteen.
Tarkkailin myös, vaikuttiko tieto tuhkauksesta teosten kohtalona niiden sisältöön. Mietties- säni tuhkan olemusta, käyttötapoja ja tuhkaan liittyviä uskomuksia ja perinteitä, aloin liittää tuhkaan liittyviä mielleyhtymiä teoksiin ja niiden nimiin. Puita jo aiemmin teoksissani paljon käsitelleenä, liitin tuhkan tietysti puiden palamiseen ja halusin teoksia nimetessäni liittää kokonaisuuteen ajatuksia metsästä ja puista. Sen lisäksi, että tarkkailin, miten teosten en- nakoitava elinkaari ja tuleva todennäköinen tuho vaikuttivat omaan tekemiseeni, pyrin myös selvittämään, vaikuttiko tieto millään tavalla yleisön suhtautumiseen teoksiin. Tässä halusin hyödyntää näyttelyn lopussa järjestettävää taiteilijatapaamisen muotoista keskustelutilai- suutta. Ash You Wish 2 -näyttelyn oli tarkoitus olla esillä keväällä 2020, mutta pandemian aiheuttaman poikkeustilan seurauksena näyttelyn ajankohta siirtyi syksyksi ja näyttely oli esillä Galleria Uusikuvassa Kotkassa syys – lokakuussa 2020. Myös näyttelystä ja reaktioi- den havainnoinnista kerron luvussa 7.
Prosessi jatkui näyttelyn jälkeen projektin kolmanteen vaiheeseen, jossa tuhkasin myy- mättä jääneet teokset ja käytin tuhkat uuden teoskokonaisuuden osana. Teoskokonaisuus sisältää keraamiset uurnat ja kaksi lasista ja tuhkasta koostuvaa teosta sekä videotaltioinnin teosten tuhkaamisesta. Tämä projektin kolmannessa osassa syntynyt Ash You Wish 3 - kokonaisuus on esillä opinnäytetyönäyttelyssä.
Kuva 2. Prosessikaavio
Monivuotinen teosprosessi, joka koko ajan kasvaa ja muuttuu, on mielenkiintoinen työsken- telytapa, jossa teoksiin liittyvät ajatukset ja kysymykset jäsentyvät ja syventyvät vähitellen
Prosessin
lähtökohdat 2017:
taideteoksen elinkaari, yleinen ilmapiiri ja taiteen arvostus, oman
tekemisen kyseenalaistaminen
ASH YOU WISH 1 2017 – 2018
ASH YOU WISH 1 näyttely, 2018, Studio Wäkewä, Mikkeli: uurnat ja
muistokortit
ASH YOU WISH 2 2019 – 2020
Tuhkattavien teosten valinta
varastosta Teosten dokumentointi Teosten tuhkaus Uurnien valmistus
Ash You Wish 2 - näyttelyteosten
valmistus
Ash You Wish 2 - näyttely, 2020 Galleria Uusikuva,
Kotka:
(Mahdollisesti) tuhkattavat teokset
ja Ash You Wish 1 -osan uurnat
Keskustelu yleisön kanssa
Teokset näyttelystä varastoon → teosten arvon
muutos
ASH YOU WISH 3 2020 – 2021
Ash You Wish 2 - näyttelystä jääneiden teosten
tuhkaus Tuhkauksen
videointi
Uurnien valmistus Lasiteosten suunnittelu ja
valmistus
ASH YOU WISH 3 teokset esillä,
NÄYTTELY
”Poikkeuksia oloissa”, Kaapelitehdas, Helsinki: uurnat, lasiteokset, video
prosessin edetessä. Prosessin eri vaiheiden määrittäminen on välillä haastavaa. Liittyen omaan ajatustapaani siitä, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen, on vaikea erotella vaiheita toi- sistaan. Ash You Wish -projektissakin vaiheesta toiseen siirtyminen tapahtui pikkuhiljaa ja liukuen vaiheesta seuraavaan. Yhden osan viimeinen vaihe olikin jo ikään kuin seuraavan osan ensimmäinen vaihe. Kokonaisuus on tarinallinen ja prosessin voi ajatella etenevän jokseenkin draaman kaaren mukaisesti ensimmäisestä tuhkauksesta uudeksi teossarjaksi kasvaen ja saavuttaen lakipisteensä ja käännekohtansa toisessa tuhkauksessa, jossa te- okset muuttuvat uusien teosten materiaaliksi. Tämän jälkeen tarinassa palataan jälleen tuh- kaan uurnissa, mutta lisäksi tarina on saanut uuden sivujuonteen tuhkasta väliaikaisten te- osten näkyvänä elementtinä.
3 Taideteoksen arvo ja sen kyseenalaistaminen
Taideteoksen arvon pohtiminen on jossain määrin ollut osa koko Ash You Wish – teospro- sessia jo ennen opinnäytetyövaihetta. Nostin kysymystä taiteen arvosta esille jo projektin ensimmäisessä osassa vuonna 2018 myös rahallisen arvon näkökulmasta, kun näyttelyssä esillä olleet uurnat hinnoiteltiin niihin tuhkattujen teosten hinnoilla. Pieni keraaminen uurna, alkuperäistä, tuhkattua teosta vähäisemmältä näyttävä pelkistetty esine, olikin rahalliselta arvoltaan sama kuin tuhottu teos. Tällä oli tarkoitus kiinnittää katsojan huomio taiteen teke- misen arvoon ylipäätään, ja viitata myös ajoittain ja toistuvasti viriävään keskusteluun sekä taiteen rahallisen arvon muodostumisesta ja taiteen hinnoittelusta että taiteilijoiden toi- meentulosta. Pohtiessani teoksen arvoa opinnäytetyön yhteydessä, en käsitellyt teoksen hinnan muodostumista ja siihen vaikuttavia tekijöitä, vaan keskityin taideteoksen, ja myös taiteen, muuhun arvoon.
Taideteoksen arvon määrittäminen kietoutuu taiteen arvon määrittämiseen, eikä ole lain- kaan helppo tehtävä. Varsin usein taidetta pyritään arvottamaan hinnan, tuoton tai suosion perusteella (Rustanius 2016). Taiteen tai yksittäisen taideteoksen arvon määrittäminen on siis vähintäänkin haastavaa. Keskustelu taiteen arvosta pulpahtaa esiin aika ajoin, aina uu- destaan, ja saa sävyjä kulloinkin vallitsevien kulttuuristen ja poliittisten painotusten mukaan.
Taiteen arvosta puhuttaessa ei siis voida puhua ainoastaan rahallisesta arvosta, vaikka se tuntuukin usein olevan ensimmäinen mihin tartutaan. Tämä lienee väistämätöntä nykyi- sessä uusliberalistisessa maailmanjärjestyksessä ja liittynee globaaliin talouskasvun ihan- teeseen ja kehitykseen, jossa usein tuntuu unohtuvan humanististen tieteiden ja taiteiden perinteisesti keskeinen asema demokratian historiassa, kuten Ruth O´Brien toteaa esipu- heessaan filosofi Martha C. Nussbaumin kirjassa Talouskasvua tärkeämpää – Miksi demo- kratia tarvitsee humanistista sivistystä. Monien kehitystaloustieteen edustajien mukaan ni- menomaan bruttokansantuotteen kasvu osoittaa kansakunnan edistymistä, ja kansakunnan ensisijainen tavoite on taloudellinen kasvu (Nussbaum 2011, 28). Talouskasvu ajaa siis kaiken edelle, ja vaikka useat kehitystalouden tutkijat Nussbaumin mukaan ovatkin ajatus- mallista vähitellen luopuneet, vaikuttaa se edelleen globaalisti poliittisiin päätöksiin. Nuss- baum liittää humanismin ja taiteiden vähättelyn myös nationalismin nousuun ja sen myötä suoranaiseen humanismin pelkoon ja ”eettiseen typeryyteen”, jonka sokaisemana ihmisten eriarvoisuudesta piittaamattomia talouden kehittämisohjelmia otetaan käyttöön ja taloutta kehitetään kaiken muun hyvinvoinnin kustannuksellakin. (Nussbaum 2011, 38.)
Lukuisista taloustieteen arvoteoriaan nojaavista määrittely-yrityksistä huolimatta taiteen ja taideteoksen arvo ei ole yhtä kuin teoksen hinta. Toki numeroita tarvitaan taiteen arvon määritteinä siinä vaiheessa, kun haetaan rahoitusta: määrärahoista päättävät haluavat
nähdä lukuja ja summia. Samaan liittyy myös taiteen välineellisten arvojen ja yhteiskunnal- lisen vaikuttavuuden määrittelyn tarve. (Villacís 2017.) Etenkin taiteen rahoituksen yhtey- dessä nousevat esiin myös asiantuntija-arviot taiteen arvon – ja taiteilijan aseman – mää- rittäjinä. Onpa pohdittu myös, voisiko taiteen tai teoksen suosion perusteella määrittää sen arvoa. (Rustanius 2016.) Jos on taiteen tai yksittäisen taideteoksen rahallisen arvon mää- rittäminen haastavaa, on sitä myös teoksen muiden arvojen määrittely. Rustaniuksen (2016) mukaan taiteen arvo piilee sen kyvyssä kantaa merkityksiä ja ilmaista ajatuksia sekä toimia erilaisten näkemysten ja katsomusten välittäjänä. Voisiko tällä perusteella yrittää määrittää myös yksittäisen teoksen arvoa? Lopputulos saattaa hyvinkin olla ääretön – voi- han taideteos herättää katsojassa ajatuksen, jolla on elinikäinen vaikutus.
Teosten arvoa voi pohtia myös niiden elinkaareen liittyen. Onko pysyvä objekti arvokkaampi kuin väliaikainen, vai tuoko väliaikaisuus kenties mukanaan ainutkertaisuuden, joka kasvat- taakin teoksen arvoa? Onko fyysinen objekti arvokkaampi ja merkittävämpi kuin aineeton elämys tai kokemus? Nämä ovat kysymyksiä, joita olen miettinyt omaan työskentelyyni ja teoksiini liittyen jo usean vuoden ajan. Koen näiden kysymysten olleen tietyiltä osin rele- vantteja jo käsitetaiteen syntyaikoina, jolloin taideteosten väliaikaisuus ja ainutkertaisuus ilmenivät muun muassa happeningin kentässä. Toki maailma ja esitystavat ovat siitä ajasta muuttuneet, ja nykyään suuri osa teoksista on ainutkertaisia elämyksiä, joko paikan päällä tai verkossa koettavia. Jos taideteos ei ole enää fyysinen objekti, vaan ainoastaan digitaa- lista verkkosisältöä, voidaanko sitä luotettavasti tarkastella jälkeenpäin? Tuhoammeko omaa taidehistoriaamme, kun kaikki tuotanto alkaakin olla olemassa vain algoritmeinä bit- tiavaruudessa ja mitä tapahtuu, jos järjestelmät kaatuvat ja tiedostot katoavat? Toisaalta taas esineiden ja tavaran määrä maailmassa on kestämätön, ja toisinaan tekijänkin mie- lessä herää kysymys, mikä oikeastaan oikeuttaa uusien esineiden valmistamisen?
Kysymys taideteoksen arvosta nousee väistämättä esiin myös teoksia tuhottaessa. Historia on täynnä esimerkkejä merkittävien taideteosten tuhoamisesta ideologioihin, uskontoihin ja sotiin – ylipäätään vallan vaihtoon - liittyen. Tällöin tuhoamisella mitätöidään, pyyhitään pois, hävitetään jotain toisille merkityksellistä. Nykypäivänä esimerkiksi julkisiin taideteok- siin kohdistetaan edelleen erilaista vandalismia, jonka taustalla vaikuttavat syyt ovat var- masti sangen moninaiset aina yksilön taidevastaisuudesta ja henkilökohtaisesta pahoin- voinnista yhteiskuntakritiikkiin.
Mutta miksi taiteilijat tuhoavat omia teoksiaan? Tekijän suhde teokseen on toisenlainen kuin katsojan, ja tekijällä on teoksensa suhteen kaikki valta – paitsi jos teos on toisen omaisuutta.
Yleisön mielestä teosten tuhoaminen voi olla raflaavaakin, mutta yleensä taiteilijat eivät pidä teoksiaan niin pyhinä, etteivätkö voisi itse niitä tuhota. Tuhoamisen merkitys tekona
muuttuu, jos se tehdään näkyväksi. Suurin osa taiteilijan itsensä toteuttamista tuhoamisista tapahtuu kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa kenenkään tietämättä. Taiteilijat tuhoavat teok- siaan itsekritiikin seurauksena, esimerkiksi kokiessaan teoksen epäonnistuneeksi, mutta muitakin syitä on. Aiemmin mainittu Chapmanin ja Hyvärisen Art as problematic waste - projekti pureutui teosten säilyttämisen problematiikkaan, ja sen yhteydessä moni taiteilija kertoi tuhonneensa teoksia säilytystilan puuttuessa. Kyselin taannoin sosiaalisessa medi- assa taiteilijoilta kokemuksia omien teosten tuhoamisesta ja etenkin syitä teosten tuhoami- seen. Esille nousseet syyt olivat pitkälti ennakoitavissa omien ajatusteni pohjalta. Säily- tysongelmat mainittiin usein ensimmäisenä. Toisena tuli yleensä tyytymättömyys tai kylläs- tyminen teokseen. Teoksia on tuhottu myös kannanottona. Muutama taiteilija kertoi joiden- kin teosten tuhoamisen myös kaduttaneen jälkeenpäin. Lisäksi osa vastanneista taiteili- joista kertoi ainakin osan tuotannostaan olevan tarkoituksella väliaikaista.
Kun taiteilija tuhoaa teoksensa julkisesti, on kyseessä useimmiten kannanotto. Lähtökohta voi olla tarve kyseenalaistaa taiteen totuttuja esittämistapoja, taidekentän käytäntöjä, taide- politiikkaa tai politiikkaa ylipäätään. Aiheita ja tarpeita kannanottoihin on varmasti yhtä lu- kuisia kuin toteuttaneita taiteilijoitakin, eivätkä ne kaikki rajaudu kannanotoiksi vain taiteen piirissä vaan laajenevat yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Varsin usein taiteilijat toteuttavat tu- hoamisen taideteoksena tai -tekona. Äärimmäinen esimerkki tällaisesta tuhoamiseen pe- rustuvasta taideteoksesta on Michael Landyn teos Break Down (2001), jossa taiteilija tuhosi julkisesti kahden viikon aikana kaiken maallisen omaisuutensa: joka ikisen omistamansa tavaran ja kaikki teoksensa (Higgins 2021). Epäilemättä varsinkin Landylta on kysytty usein jälkeenpäin sama kysymys kuin muiltakin teoksiaan tuhonneilta taiteilijoilta: kaduttaako?
Tätä katumuksen tematiikkaa olen joutunut itsekin pohtimaan opinnäytetyöprosessin ai- kana.
4 Käsitetaide – Teoreettinen perusta
4.1 Käsitetaiteen tyypillisiä piirteitä
Hahmottaakseni käsitetaiteelle tyypillisiä piirteitä ja niiden mahdollista ilmenemistä omassa praktiikassani, kartoitin käsitetaiteesta esitettyjä määritelmiä ja käsitetaiteen historiaa.
Koska hain mahdollisia yhtymäkohtia oman tekemiseni ja käsitetaiteen välille, poimin ja nostan esille aineistosta vain ne määritelmät, jotka oman praktiikkani näkökulmasta koin kiinnostavimmiksi.
Käsitetaide, joka suuntauksena syntyi 1960-luvulla, liittyi olennaisesti mm. minimalismin, poptaiteen, maa- ja ympäristötaiteen ja performanssin tavoin taideteoksen ilmiasun ja esit- tämisen perinteiden haastamiseen ja uudistamiseen. Käsitetaidetta kutsutaan myös idea- taiteeksi (Itkonen 2008, 16), viittauksena teoksen lopulliseen toteutumiseen vasta katsojan mielessä, teoksen herättämien assosiaatioiden seurauksena. Marja Sakarin (1999, 12) sa- noin ”teos on olemassa vasta ajatuksellisessa prosessissa, jonka näkyvät elementit, kirjoi- tus tai kuvat, laukaisevat”. Taiteilijan pohdiskelu ja kysymyksenasettelu ovat käsitetaiteessa teoksen tärkeä elementti ja monesti käsitetaiteeseen liittyy vahva tutkimuksellinen ote. Kä- sitetaidetta voidaankin ajatella jossain määrin taiteilijan keinona tutkia jotakin ja tuoda tämä tutkimus näkyväksi.
Taidemuodoista juuri käsitetaide, ready-maden ja performanssin ohella, on tyypillisesti pyr- kinyt kyseenalaistamaan taiteen perinteisiä keinoja ja arvoja (Sakari 1999, 11). Myös taide- teoksen, ja samalla taiteilijan, ainutlaatuisuuden kyseenalaistaminen ja poissulkeminen ovat olleet käsitetaiteilijoiden keskeisiä radikaaleja pyrkimyksiä (Kastemaa 2004): 1960–70- lukulaisten käsitetaiteilijoiden mukaan taideteos ei enää ollutkaan ”pyhä” eikä taiteilija ju- malallinen luoja tai ainutlaatuinen nero, harvinaislaatuinen poikkeusyksilö.
Yksi tärkeimmistä käsitetaiteen teorian muodostajista oli Joseph Kosuth, jonka käsitetai- detta koskevat teesit esiteltiin vuonna 1969 artikkelisarjassa ”Art After Philosophy”. Kosuth määritteli käsitetaiteen tehtäväksi kuvataiteen koko olemuksen kyseenalaistamisen ja ta- voitteeksi tekniikoiden ja esitystapojen laajentamisen perinteisen maalauksen tai veistämi- sen ulkopuolelle, jotta taide ei enää ammentaisi merkitystä ainoastaan estetiikasta. Teok- sen luojan sijaan taiteilijasta tuli kriittinen tutkija, joka tarkkaili teoksissaan merkityksenmuo- dostumista, havaitsemista ja taiteen institutionaalisia rakenteita. Taideteos taas muodostui tuotetun fyysisen objektin sijaan erilaisista käsitteistä ja ideoista, ja materiaalinen viite oli vain väline ideoiden välittämiseen. (Sakari 1999, 12.)
Käsitetaiteen tunnusomaisena piirteenä nousi esille jo suuntauksen varhaisissa vaiheissa myös kielellisyys. Termi concept art oli ilmestynyt amerikkalaiseen taidekenttään vuonna
1961, ja vuonna 1963 Fluxus -taiteilija Henry Flynt käytti termiä samannimisessä essees- sään viitaten taiteeseen, jonka merkittävä, tunnusomainen piirre on se, kuinka se toimii kie- lellisyyden kautta. Muutamaa vuotta myöhemmin concept art -muoto korvattiin käsitteellä conceptual art, joka tuli laajemman yleisön tietoon taiteilija Sol LeWittin esseistä vuonna 1969. LeWittin teokset eivät olleet alkujaan niinkään kieleen ja kielellisyyteen orientoitu- neita, kun taas samana vuonna Art-Language -lehden julkaissut englantilainen taiteilija- ryhmä Art & Language puolestaan korosti kielellisyyttä ja tekstuaalisuutta käsitetaiteen ele- mentteinä. (Marzona 2006, 6.)
Myös teoksen arvoa ja sen kyseenalaistamista pohdittiinkäsitetaiteen kentässä, esimerkiksi teoksen rahallisen arvon ja taiteen kaupallisuuden kannalta. Useilla käsitetaiteen pionee- reilla toimi yhtenä vaikuttimena huoli taiteen kaupallistumisesta, ja he etsivätkin keinoa päästä irti näkemyksestä, jonka mukaan taideteos on vain dekoratiivinen objekti varakkai- den ostajien iloksi (Marzona 2006, 19). Toisaalta taas juuri installaatiot, joita käsitetaiteen pioneerit tekivät kyseenalaistaakseen taiteen kaupallisuutta, näyttäytyvätkin tämän hetken nykytaiteen kentässä suorastaan eksklusiivisina. Erilaisissa biennaleissa ja muissa kan- sainvälisissä taidetapahtumissa esillä ollessaan ne vaativat varsin usein kokemista paikan päällä, joka taas edellyttää taide-elämyksen vuoksi matkustamista (Hacklin 2008).
4.2 Oma taiteellinen työ käsitteellisessä kontekstissa
Yhtenä osana opinnäytetyötäni siis tutkin, mitkä käsitetaiteelle tyypilliset piirteet mahdolli- sesti näkyvät teoksissani ja miten. Käsitetaiteeseen ja sen historiaan perehtymällä olen pyr- kinyt selvittämään, kuinka mahdollisesti seuraan ja sovellan omassa praktiikassani käsite- taiteen perusajatuksia. Esimerkiksi minimalismi, väliaikaisuus ja tekstuaalisuus ovat oman työskentelyni kannalta kiinnostavia vertailukohtia.
Taiteellinen työskentelyni lähtee aina liikkeelle jostain oman kiinnostukseni herättävästä ky- symyksestä, käsitteestä tai ilmiöstä, josta alan hankkia tietoa teoksen ideoinnin pohjaksi.
Olennaista työskentelyprosessissani on erilaisten ilmaisutapojen pohtiminen ja vertailu:
millä tavoin ja millä materiaaleilla kulloisenkin idean saa välitetyksi katsojalle parhaiten?
Merkityksenmuodostumisen tarkkaileminen ja materiaalin käyttö välineenä ajatuksen välit- tämiseen ovat asioita, joista tunnistan oman tekemiseni liittymisen käsitetaiteen kaanoniin.
Usein käsitetaideteoksia leimaa myös jonkinlainen visuaalinen niukkuus (Sakari 2000, 9), ikään kuin muistutuksena käsitetaiteen ja minimalismin sukulaisuudesta. Ash You Wish - teoskokonaisuudessa, ja nimenomaan sen veistoksellisessa osassa eli keraamisissa uur- nissa, olen itse pyrkinyt teosprosessin alusta alkaen varsin minimalistiseen, pelkistettyyn ilmaisuun (kuva 3). Tämä pelkistäminen on ollut merkittävä osa koko projektia
ensimmäisistä uurnista alkaen. Omassa työskentelyssäni lienen käynyt jo vuosien ajan pientä painia ilmaisutapojen välillä hakien jatkuvasti tasapainoa puhtaasti esteettisen ja toi- saalta käsitetaiteellisen toteutuksen välillä. Missään nimessä en pidä näitä toisensa pois- sulkevina, vaan koen, että esteetikoksi tuomittukin voi toteuttaa käsitteellisiä teoksia.
Kuva 3. Ash You Wish 1, 2018. Uurnat ja muistokortit.
Yksi käsitetaiteellisen lähestymistavan ilmenemismuoto praktiikassani voisi olla myös tois- tuvasti esiin nouseva kuvataiteen olemuksen kyseenalaistaminen ja teosten esittämisen vaihtoehtojen tutkiminen, joka liittyy käyttämieni tekniikoiden ja materiaalien monipuolisuu- teen. Millä kaikella voi tehdä teoksia? Onko tuhka taidetta? Miten vähän voi asettaa esille?
Ehkä myös ilmaisutapojen vaihtelu ja laajuus ilmentävät käsitetaiteelle tyypillistä tutkivuutta ja kokeilevuutta. Teen varsin perinteisiäkin teoksia, mutta toisaalta taas käytän ajatusten välittämiseen ja kysymysten herättämiseen myös esimerkiksi performanssia – joskin per- formanssitoiminta liittyy aina yhteistyöhön työryhmässä.
Ash You Wish -projektin edetessä olen alkanut pyrkiä tietoisesti käsitteellisempään ilmai- suun. Sekä teoksen polttamisen ja uudelleenkäyttämisen ideassa että itse teossa on vahva käsitteellinen lähestymistapa liittyen myös teoksen arvon ja taiteen tekemisen merkityksen pohdintaan. Käsitteellisyys tulee ilmi myös siinä, että katsojalla on valta teoksen elinkaaren suhteen. Vallan luovuttaminen katsojalle on toisaalta ollut myös vain yksi keino aleatoriseen toteutukseen, sattumanvaraisuuteen teosten elinkaaren muodostumisessa. Olen siis luo- vuttanut vallan sekä katsojalle että sattumalle viitatakseni elämän sattumanvaraisuuteen ja elinkaaren yllätyksellisyyteen.
5 Opinnäytetyön teokset, tekotavat ja installointi
5.1 Kokonaisuus
Tässä luvussa kerron lyhyesti opinnäytetyöni teoksista ja tekotavoista paneutuen teosten materiaaleihin ja valmistusmenetelmiin. Esittelen ja analysoin teokset tarkemmin luvussa 8.
Opinnäytetyönä valmistamani Ash You Wish (part 3) - teoskokonaisuus koostuu kolmesta eri materiaalein ja medioin toteutetusta osasta. Kokonaisuuden veistosmaiset objektit ovat neljä keraamista uurnaa ja kaksi väliaikaista teosta, joissa yhdistyy lasi, tuhka ja varjo. Ke- ramiikkateosten ja lasista valmistettujen teosten yhdistävä tekijä on niissä materiaalina käy- tetty tuhkattujen teosten tuhka. Uurnissa tuhka on niiden sisällä näkymättömissä, ja lasite- oksissa tuhka toimii näkyvänä elementtinä muodostaen varjon. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu televisionäytöllä esitettävä videotallenne teosten tuhkauksesta.
5.2 Keramiikkateokset
Uurnien materiaalina käytin kivitavarasavea. Savi valikoitui uurnien materiaaliksi, koska olen tehnyt aiemminkin keramiikkaveistoksia ja savi on myös melko perinteinen uurnama- teriaali. Uurnien sisälle tuli tuhkattujen teosten tuhka, ja uurnat suljin korkilla. Uurnien koko määrittyi tuhkatuista teoksista jäävän tuhkan mukaan: yhden teoksen tuhka oli aina saatava mahtumaan yhteen uurnaan.
Uurnien vaatimattomaan ulkomuotoon kätkeytyy toteutustekninen haaste. Jotta uurnien muodossa säilyi tavoittelemani sattumanvaraisuus ja viimeistelemättömyys, valmistin uur- nat hakkaamalla saven haluttuun muotoon ja kaivertamalla ontoksi. Kaivertamista varten uurnat oli halkaistava ja sitten taas liitettävä puolikkaat yhteen. Koska uurnissa lopullisessa muodossaan on vain korkinkokoinen reikä, oli saumojen viimeisteleminen sisäpuolelta kap- paleiden liittämisen jälkeen useimmiten mahdotonta. Tämä lisäsi saumojen kohdalla hal- keamien riskiä poltossa. Niinpä työskennellessä olikin tarpeen joko valmistaa varakappa- leita tai varautua tekemään uusia uurnia halkeamisten varalta.
Uurnien suunnittelun yhtenä lähtökohtana oli viittaus tuhkattuun teokseen kuvalla uurnan pinnassa. Kuvan tuli olla esimerkiksi yksityiskohta tuhkatusta teoksesta tai muu visuaalinen vihje teoksen tematiikkaan pohjautuen ja sen tarkoitus oli olla muistikuva, muisto tuhkatusta teoksesta. Kuvan toteutuksen osalta punnitsin eri vaihtoehtoja ja tein erilaisia kokeiluja. Ko- keilin muun muassa kuvansiirtoa keramiikan pintaan eli valokuvasin teoksen, tulostin kuvan ja siirsin yksityiskohdan teoksen kuvasta uurnan pintaan. Kuvansiirto on mielenkiintoinen tekniikka, joka muistuttaa hyvin paljon grafiikkaa. Siirretyn kuvan jälki ei ollut kuitenkaan mielestäni aivan sitä mitä hain, vaan jäi hieman sarjakuvamaiseksi. Sopivan haalistuneen
jäljen aikaansaaminen olisi vaatinut enemmän harjoittelua ja kokeilua kuin mihin nyt oli ai- kaa. Lopulta päädyin piirtämään viittaukset kuvista alilasitekynällä uurnan pintaan ja näin viittaamaan valitulla tekniikalla myös tuhkattujen teosten toteutustapaan, piirtämiseen (kuva 4). Näin sain aikaiseksi uniikin, uuden kuvan, enkä pelkkää kopiota tai toisintoa alkuperäi- sestä kuvasta. Kuvavihjeen lisäksi jokaisen uurnan pinnassa on uurnan yhdellä sivulla punsseleilla painettuna tuhkatun teoksen nimi, valmistumisaika ja tuhkauksen päivämäärä (kuva 5).
Kuva 4. Alilasitekynäpiirros uurnan pinnassa ennen lasituspolttoa.
Kuva 5. Uurna, yksityiskohta, 2021. Pintaan painettu teksti ennen viimeistelyä.
5.3 Lasi-tuhka -teokset
Lasia ja tuhkaa yhdistävissä teoksissa merkittävin piirre on teosten ja varsinkin niissä käy- tetyn tuhkan väliaikaisuus. Kummassakin lasi-tuhka -teoksessa on kolme irrallista lasilevyä metallisen jalustan päällä. Päällimmäinen ja alimmainen lasilevy on karkaistua lasia, ja vä- lissä oleva muotoon leikattu levy tavallista lasia (kuva 6). Muotoon leikattu lasilevy muodos- taa irralliselle tuhkalle ”pesän”. Tuhkasta muodostuva kuvio viittaa tuhkatun teoksen kuva- maailmaan ja heijastaa varjon esityspaikasta ja kulloisestakin valaistuksesta riippuen joko lattiatasoon teoksen alle tai seinään teoksen taakse. Teosten rakenne on pitkällisten poh- dintojen ja teknisten kokeilujen tulos, ja lasiosat ja jalustat on teetetty alihankintana suunni- telmieni pohjalta.
Kuva 6. Lasi-tuhkateos: lasikerrokset
5.3.1 Materiaalivalinnat ja tekniset kokeilut
Kun työskentelyprosessin tavoitteena on käyttää materiaaleja välineenä idean esilletuomi- seen, joutuu useimmiten valitsemaan monista vaihtoehdoista ja tekemään erilaisia valin- toja, jopa myönnytyksiä. Opinnäytetyön taiteellisen produktion teoksissa tuhka käsitettä vä- littävänä ja merkityksellisimpänä materiaalina saneli muiden materiaalien valinnan ja käyt- tömahdollisuudet.
Aluksi suunnittelin saavani tuhkalla muodostetun kuvan ja sen varjon parhaiten näkyviin taulumaisissa teoksissa, joissa tuhka olisi kahden kevyen polykarbonaatti- tai akryylilevyn välissä. Tuhka ja väritön, läpinäkyvä levy sekä ripustus sopivasti irti seinästä
mahdollistaisivat tuhkakuvion varjon heijastumisen seinään, jolloin varjo loisi lisäkerroksia ja syvyyttä, ikään kuin uusia kuvan tasoja.
Ensimmäinen uudelleenharkittava asia toteutuksen suhteen tuli esille jo heti teosten suun- nitteluvaiheessa: polykarbonaatti ei siedä emäksiä, ja tuhka on hyvin emäksistä. Koska olin suunnitellut teokset ripustettavaksi pystyyn, mutta ilman kehyksiä, tavoitteena oli myös ke- veys. Keveyden vuoksi polykarbonaatti oli ensisijainen vaihtoehto ja lasi tuntui paitsi pelot- tavan särkyvältä myös liian painavalta. Lasin paino oli ongelma myös ripustuksen kannalta, koska olin suunnitellut ripustuksen toteutettavaksi levyjen yläkulmiin porattavien reikien ja mahdollisimman pienten ja huomaamattomien hakojen ja vaijerin avulla. Huomaamatto- muuteen ja ilmavuuteen perustui myös ajatukseni siitä, että teoksilla ei olisi minkäänlaista kehystä, jolloin varjo saisi levittäytyä mahdollisimman rajattomasti teoksen taakse seinäpin- taan. Ripustus olisi ollut helppo suunnitella ja toteuttaa polykarbonaattilevyillä, mutta edellä mainitun huonon emäksien siedon vuoksi jouduin kokeilujen jälkeen hylkäämään polykar- bonaatin materiaalina. Kokeilin jopa eristää tuhkan levyistä mahdollisimman värittömällä pohjustus-/liima-aineella, mutta värittömyydestään huolimatta pohjustus samensi levyt mai- tolasimaiseksi eikä varjoefekti toiminut toivomallani tavalla. Jollain tapaa tuhka materiaalina myös ”kuoli”, kun se piti liimata levyyn, jotta se pysyisi pystyyn ripustettujen levyjen välissä valumatta sieltä pois. Samat ongelmat olivat tiedossa myös toisen kevyen vaihtoehdon eli akryylilevyn kanssa. Lisäksi varsinkin naarmuuntumisherkkyys johti myös akryylin hylkää- miseen.
Polykarbonaatin ja akryylin hylättyäni minulla ei ollut jäljellä enää muuta vaihtoehtoa kuin lasi, josta olisi ollut mahdollista toteuttaa lähes samanlainen teos. Turvallisuus- ja kestä- vyyssyistä lasin olisi kuitenkin pitänyt olla karkaistua ns. turvalasia, joka on tavallista lasia painavampaa ja olisikin siksi vaatinut erilaisen, mielestäni liian näkyvän ripustuksen. Tässä vaiheessa olin myös totaalisen kyllästynyt ”sievään”, yliesteettiseen ilmaisuun, joka tunki teoksiin, kun tuhka piti kiinnittää liimalla lasilevyyn (kuva 8). Kokeilin tuhkan käyttöä myös veden kanssa, jolloin tuloksena oli vain ällöttävä tahna, jossa ei ollut enää aavistustakaan keveydestä. Lisäksi vesi muutti tuhkan sävyä, jolloin kaunis harmaa hävisi ja tuhkan ruskeat ja seepiat sävyt tulivat esille. Tämä värin muuttuminen innoitti minut kaikista alkuperäisistä suunnitelmistani poiketen kuitenkin kokeilemaan laimealla tuhkavedellä maalaamista lasi- levylle, jolloin tuloksena oli todella läpikuultava jälki, jonka avulla sai aikaan kauniit, kerrok- selliset varjot (kuva 9). Mutta edelleen tuhka oli liian hallittavissa, ja teoksen estetiikka vei ajatusta väärään suuntaan. Tämän tekniikan ainoa hyvä puoli olikin lopulta maalauksen poispestävyys ja siten sen väliaikaisuus.
Kuva 8. Lasille liimattu tuhka ja varjo. Kuva 9. Lasille maalattu tuhka ja varjo.
5.3.2 Valittu ratkaisu ja tuhkan installointi
Samanaikaisesti edellä kuvailtujen vertikaalisten lasiteosten kanssa suunnittelin myös vaa- katasoon asettuvaa väliaikaista teosta, jossa tuhkaa ei tarvitsisikaan kiinnittää lasiin millään, vaan se olisi irtonaisena lasilevyjen välissä näyttelyn ajan ja sen jälkeen käytettävissä uu- destaan. Väliaikaisuus teemana oli koko teosprosessin kannalta niin merkittävä, että halu- sin sitä näin vielä korostaa. Se toimi myös viittauksena ja jatkumona aiemmalle tuotannol- leni, olenhan jo useamman vuoden ajan toteuttanut varsin mielelläni väliaikaisia teoksia.
Tässäkin toteutuksessa haasteeksi muodostui tuhkan olemus: jo pelkkä ilmanpaine lasile- vyä tuhkan päälle asetettaessa pölläytti tuhkan pois paikoiltaan ja kuvan muodostaminen oli kohtalaisen mahdotonta. Ratkaisu oli rakenne, jossa tuhkalla on ”pesä” lasilevyjen vä- lissä. Näin tuhka on mahdollista asetella haluttuun muotoon ja saada muoto myös pysy- mään. Tässä haasteena oli se, että kestävämpään, turvallisempaan karkaistuun lasiin ei saanut porattua lasiliikkeessä tai tehtaalla halkaisijaltaan riittävän suurta reikää, ja halusin kuitenkin keskimmäisen kerroksen aukon eli tuhkan ”pesän” mahdollisimman suureksi. Eri- laisten materiaalien kanssa joutuu joskus tekemään kompromisseja, niin tässäkin tapauk- sessa. Ongelman ratkaisemiseksi ”pesälevyn” materiaali piti vaihtaa karkaistusta tavalli- seen lasiin ja rakenne kaksiosaiseksi (kuva 10). Tämän vuoksi aukkolevy koostuu kahdesta puolikkaasta, joiden välissä on puskusauma ja teos on mitoiltaan edelleen sama ja puretta- vissa ja koottavissa.
Kuva 10. Lasilevyjen toteutus.
Saadakseni teoksen alle esiin kokonaisuuteen lisätasoja ja viittauksia tuovan varjokuvan, oli ratkaistava, kuinka irralliset lasilevyt välissä olevine tuhkineen oli toimivinta asettaa tason tai jalustan päälle. Jalustan tarkoitus oli myös pitää lasilevyt paikoillaan. Perinteisen umpi- naisen veistosjalustan sijaan jalustana on valkoiseksi maalattu, eleetön metallijalusta, jonka yläsarjan varassa lasilevyt ovat riittävän ylhäällä varjon muodostumiseksi (kuva 11). Koska lasilevyt painavat useamman kilon, on jalustan alaosassa metallilevy painona tukevoitta- massa kokonaisuutta. Metallilevy myös mahdollistaa varjolle, tai ainakin osalle siitä, siistin, valkoisen heijastuspohjan riippumatta siitä, millainen lattia näyttelytilassa on. Varjon muo- dostuminen riippuu tietenkin kulloisenkin näyttelytilan valaistuksesta, joten sitä on melko mahdotonta ennakoida. Kaiken kaikkiaan nämä väliaikaiset teokset ovat tästä syystä taval- laan paikkasidonnaisia, eikä niitä ole mahdollista esittää kahta kertaa täysin samalla tavalla.
Teokset eivät vain ole, vaan myös tapahtuvat, joka kerta eri tavalla ja ympäröivien olosuh- teiden mukaan muuttuen.
Kuva 11. Teos jalustoineen työhuoneella kuvattuna.
5.4 Videoesitys
Teoskokonaisuuteen kuuluva video on vajaan kymmenen minuutin mittainen dokumentti sekatekniikkateosten tuhkauksesta. Videoesitys tuo näkyväksi teosten muuttumisen
tuhkaksi. Videoinnin toteutuksen suunnittelin yhteistyössä kuvaajan kanssa. Kuvaajana toimi taidelukion opiskelija Anton Ripatti, joka vastasi myös videon editoinnista. Videossa on mukana myös stillkuvia näyttelystä, jossa tuhkattavat teokset olivat esillä.
Näyttelytilassa video on esillä 32” taulutelevisiossa, jossa se pyörii taukoamattomana tois- tona. Videossa mukana oleva ääni toistetaan melko hiljaisella voimakkuudella, jotta ääni- maisema ei häiritse näyttelykokonaisuutta, vaan on kuultavissa vain televisionäytön lähellä.
6 Tuhka
6.1 Tuhkan symboliikka ja ominaisuudet
Koko Ash You Wish -projekti ja opinnäytetyöni kiteytyy sekä käsitteiden että materiaalien osalta tuhkaan. Tuhkan symboliikan, olemuksen ja käsitteellisyyden pohtiminen on toiminut teoskokonaisuuden perustana. Tuhkaa pidetään yleisesti vertauskuvana kaiken katoavai- suudelle ja kuoleman symbolina. Monien eri kulttuurien uskomuksissa tuhka sisältää polte- tun esineen tai olennon voimat pelkistyneessä muodossa. Tuhkan sirotteleminen ihmisen päälle on kuulunut paitsi kuolemaan ja uudesti syntymiseen liittyviin rituaaleihin, myös mui- den siirtymäriittien seremonioihin. Jo hyvin varhain historiassa tuhka liitettiin kuolemaan, katoavaisuuteen ja puhdistumiseen varsinkin Välimeren kulttuurien piirissä. Surun ilmai- sussa on käytetty tuhkan ripottelua pään päälle, tuhkaan istumista ja tuhkassa kieriskelyä niin egyptiläisten ja kreikkalaisten kuin arabien ja juutalaistenkin keskuudessa. Raamatussa tuhka liittyy katumukseen, ja katolisessa perinteessä seurakuntalaisten otsaan piirretään tuhkaristi katumuksen merkiksi tuhkakeskiviikon jumalanpalveluksessa. Surun, katumuk- sen ja nöyryyden lisäksi tuhkaan on liitetty myös uuden elämän toivo: Egyptin mytologiassa ja siitä johdetuissa taruissa kuolemattomuutta ja ylösnousemusta kuvaava feenikslintu syt- tyy kuoltuaan tuleen, palaa tuhkaksi ja syntyy tuhkasta uudestaan. (Biedermann 2003, 376–
377.)
Prosessin aikana olen pohtinut tuhkan koostumusta ja käyttöä myös muussa tarkoituksessa kuin taideteoksen osana nojautuen aiempiin kokemuksiini materiaalin käytöstä. Tuhkan ominaisuudet, kuten rakenne ja koostumus, riippuvat poltettavasta aineesta. Kun orgaani- nen aine palaa, sen peruselementit hiili, vety ja pääosa hapesta haihtuvat ilmaan hiilidiok- sidina ja vetenä. Typpi häviää lähes kokonaan ja rikistä ja kloorista osa haihtuu, osa sitoutuu metalleihin hapen tilalle. Muut kivennäisaineet jäävät pääosin tuhkan emäksiseen muotoon.
(Hyytiä 1982, 2.) Olen itse käyttänyt tuhkaa puutarhan maanparannusaineena, ja vähäisinä määrinä se onkin siihen erittäin hyvä materiaali. Lisäksi olen käyttänyt tuhkaa silloin tällöin myös keramiikan valmistuksessa, etenkin keramiikan puu-uunipoltossa, jossa uunissa len- tävä tuhka sulaa saviesineen pintaan aikaansaaden lasite-efektin. Tuhka ei siis ollut itselleni entuudestaan täysin vieras materiaali.
Materiaalina tuhka on haastava ja oikukas - etenkin, jos sen keveyden tunnun haluaa säi- lyttää. Lisäksi tuhkan yhdistämistä muihin materiaaleihin rajoittaa sen kemiallinen koostu- mus. Emäksisenä tuhkaa on mahdoton yhdistää esimerkiksi PC eli polykarbonaatti- tai PMMA eli akryylilevyn kanssa, koska PC ja PMMA eivät siedä emäksiä. Etenkin paperin polttamisesta syntyvän tuhkan haaste on nimenomaan sen keveys, joka vielä korostuu, kun
tuhka on hierretty hienojakoiseksi ja tasaiseksi. Tällöin suurin osa tuhkasta on hienoa pölyä, joka hajoaa joka suuntaan pienenkin ilmavirran vaikutuksesta. Tuhkaa on siis äärimmäisen vaikea hallita sellaisenaan. Tämä tekee siitä tietenkin myös kiehtovan materiaalin.
6.2 Tuhka taideteosten materiaalina
Tuhkan ja taiteilijan liitto lienee varsin pitkä. Tuhkaa on varmaankin käytetty materiaalina siitä lähtien, kun sitä on ollut saatavilla eli nokea ja tuhkaa on oletettavasti käytetty piirtämi- seen ja maalaamiseen jo luolamaalausten ajalla. Todisteita tästä ei välttämättä ole, luola- maalausten materiaaliksi mainitaan eri lähteissä yleensä erilaiset maalausaineet, joiden väri saatiin luonnonmateriaaleista, kuten punamullasta ja hematiitista (punaiset, keltaiset ja ruskeat) sekä mangaaneista (musta, tummanruskea ja sinipunainen) (Honour & Fleming 1992, 24). Nykyään tuhkaa käytetään teosten materiaalina useimmiten joko väriaineena maalauksissa tai sellaisenaan esimerkiksi installaatioissa. Maalauksessa tuhkan käyttö on ymmärrettävästi varsin erilaista kuin pelkkänä tuhkana, mutta molempia käyttötapoja näkee käytettävän, ja kummallakin on mielestäni mahdollista tuoda esiin ajatus tuhkan takana, käyttää tuhkaa idean välittämiseen. Helpompi se on kuitenkin usein toteuttaa tuhkan ollessa omassa tyypillisessä olomuodossaan. Tuhkan ominaisuuksiin ja käyttöön tutustuessani kar- toitin lähinnä suomalaisen nykytaiteen kentän puitteissa muiden taiteilijoiden tapoja käyttää tuhkaa teoksissaan.
Suomalaisessa taidekentässä yksi tunnetuimmista tuhkan käyttäjistä on Aino Ulmanen, joka käyttää tuhkaa maalaamiseen sekoitettuaan sen ensin akryylimediumiin. Tuhkan hän saa muun muassa lämmittäessään taloaan puulla. Muita väriaineita Ulmanen ei tuhkan li- säksi käytä, vaan hän saa eri värisävyt aikaan valitsemalla leivinuunissa poltettavaksi eri puulajeja. (Ulmanen 2013.) Maalausaineena tuhkaa on käyttänyt myös esimerkiksi Tiina Vainio teossarjassaan Pro Fide (2016), jossa tuhkalla maalausaineena on viitattu katoavai- suuteen (Kytöharju 2016). Tuhkaa on käytetty jonkin verran myös vedostuksessa.
Kiinnostava esimerkki tuhkan käytöstä teoksessa sellaisenaan, tuhkana, on kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisäsen vuonna 2018 näyttelynsä yhteydessä toteuttama muistiin ja muis- tamiseen liittyvä Muistomerkki -installaatio, johon hän pyysi myös yleisöä osallistumaan.
Yleisön tehtävänä oli kirjoittaa tai tulostaa noin A4-kokoiselle paperiarkille joku ulkoa opet- telemansa teksti, polttaa paperiarkki, hienontaa tuhka ja tuoda se pienessä pussissa näyt- telyyn, jossa se näyttelyvalvojien toimesta siirrettiin vanhoihin ranskalaisiin säilytysastioihin (Turun museokeskus, 2018). Väisäsen teos ja näyttely olivat harmillisesti jääneet itseltäni huomaamatta, ja tutustuinkin niihin vasta opinnäytetyön tiedonhankinnan yhteydessä.
Tuhkaa installaation osana on suomalaisessa taidekentässä käytetty usein yhdistämällä sitä sellaisenaan erilaisiin esinekoosteisiin. Lisäksi teoksissa on käytetty erilaista tuhkaa, esimerkiksi savukkeen tuhkaa puun tuhkan sijaan. Tuhkan alkuperällä ja sen käyttötavalla on näin yleensä pyritty kuvaamaan eri asioita ja tuhkan välittämä idea muuttuu usein sen mukaan, mistä tuhka on peräisin. Perinteisesti ajatellaan, että vain tärkeän esineen tuhkalla on merkitystä, ja varsin usein tuhkaa käytetäänkin teoksissa kuvaamaan jotain tärkeää me- netettyä tai tuhoutunutta asiaa.
7 Ash You Wish 2 – Tuhkattava materiaali ja teosten elinkaari
7.1 Teosten sisältö ja ennakoitu elinkaari
Palaan tässä luvussa jo aiemmin sivuttuun projektin toiseen vaiheeseen ja käsittelen siihen liittyviä tuhkattavia teoksia, koska toinen vaihe oli niin sanotusti varsinaisen opinnäytetyön taiteellisen produktion prologi, jossa koko Ash You Wish -projektin kantavat ajatukset vai- kuttivat sekä teosten materiaalivalintoihin että niiden sisältöön. Tämä vaihe liittyi myös opin- näytetyön tutkimuskysymyksiin ja oli välttämätön teosten elinkaaren ja tuhoamisen tarkkai- lemiseksi ja teosten arvon pohdinnan syventämiseksi kokemuksen ja havainnoinnin kautta.
Lisäksi toisen vaiheen teokset olivat seuraavan vaiheen eli varsinaisen opinnäytetyön fyy- sistä materiaalia ja niiden visuaalinen ilme toistui projektin opinnäytetyönäyttelyyn valmis- tuneissa teoksissa. Teosprosessissa oli nähtävissä myös praktiikkani yhtymäkohtia käsite- taiteeseen ja esimerkkejä teosten kontekstuaalisuudesta.
Vuonna 2018 valmistuneen, koko projektin ensimmäisen osan eli Ash You Wish 1 -koko- naisuuden jälkeen aloin miettiä, saisinko jotenkin tarkkailtua yleisön suhtautumista taidete- oksen ennalta määrättyyn kohtaloon ja korostettua teosten elinkaarta. Pyrin myös lisää- mään teoksiin muita itselleni tärkeitä teemoja esimerkiksi olemisesta, materiasta, muis- toista, elinkaaresta ja väliaikaisuudesta. Suunnittelin ja toteutin sekatekniikkateosten koko- naisuuden, joka valmistui esille Ash You Wish 2 -näyttelyyn ja jonka teoksilla oli ennalta määrätty kohtalonsa eli tuhkaus, mikäli teoksia ei myydä näyttelystä. Tässä oli tärkeää tuoda teosten kohtalo esille näyttelyn yhteydessä, koska halusin tarkkailla myös, muuttuuko yleisön suhtautuminen teoksiin, kun teosten elinkaari ja niitä mahdollisesti odottava tuho on tiedossa. Aloitin näiden mahdollisesti tuhkattavien näyttelyteosten valmistamisen opintojen alkuvaiheessa vuoden 2020 alussa.
Kokonaisuus käsitti kaksi teossarjaa, viiden teoksen sarjan nimeltään Ungatz ja kolmen te- oksen sarjan Arborglyph. Molempien sarjojen nimeäminen toimii esimerkkinä työskentelyl- leni tyypillisestä kontekstuaalisuudesta. Ungatz on amerikanitalialainen slangisana, jota ne- gatiivisessa merkityksessä käytetään usein tarkoittamaan samaa kuin ”ei mitään” tai ”ei mi- kään”, nothing at all. Yleensä siihen liitetään turhautumista ja passiivista raivoa. Olin jo pit- kään pohtinut nimeä teossarjalle, mutten millään löytänyt juuri sopivaa. Sitten näin J.C. Lyn- chin elokuvan Lucky, jossa Harry Dean Stantonin esittämä päähenkilö, ikääntynyt ateisti, viettää elämänsä ehtoota yrittäen hyväksyä kuolevaisuutensa ja valmistautuen kuolemaan.
Ungatz vilahti elokuvan ehkä väkevimmässä dialogissa, ja oli mielestäni juuri se käsite, jota olin hakenut: Lucky: ”It’s all going to go away. You, you, you, you, me, this cigarette, eve- rything… into blackness, the void. And nobody’s in charge, and you’re left with… ungatz.
Nothing. That’s all there is.” Elaine: ”And what do we do with that?” Howard: ”Yeah, what do we do with that?” Lucky: ”You smile…” (Lynch 2017.) Viittauksena kyseiseen elokuvaan otin käsitteen enemmän kuin mielelläni mukaan teoskokonaisuuteen, koska olen aina ar- vostanut Harry Dean Stantonia näyttelijänä, ja Lucky jäi – koko oman projektini tematiikkaan osuvasti – hänen viimeiseksi roolikseen. Ungatz -sarjan teokset liittyivät ajatuksiin tyhjyy- destä, odotuksesta ja irtipäästämisestä, ja nämä teemat toimivat myös selityksenä tyhjälle tilalle ja tietynlaiselle kaksiulotteisuudelle teoksissa (kuva 12).
Kuva 12. Steps, sarjasta Ungatz, 2020. 100 x 140 cm. Kuva: Sami Funke
Kuten Ungatz -sarja, myös näyttelykokonaisuuden toinen teossarja sai nimensä filmimate- riaalin pohjalta. Televisiodokumentissa Judi Dench ja puiden neljä vuodenaikaa mainittiin arborglyphit eli puiden runkoihin tehdyt kaiverrukset, joita on käytetty eri puolilla maailmaa tuhansien vuosien ajan muistiinpanoina, muistutuksina ja merkkeinä erilaisista asioista ja tapahtumista. Dokumentti kiinnosti minua erityisesti, koska puut ovat aina olleet itselleni todella tärkeitä ja rakkaita, ja puut ja varsinkin oksat ovat toistuneet teoksissani niin kauan kuin muistan. Kolmesta teoksesta koostuva Arborglyph -sarja viittasi näin nimelläänkin pui- hin ja metsiin. Tapani viitata asioihin ja ilmiöihin on aina ollut hienovarainen, en osaa julistaa enkä halua alleviivata. Niinpä Arborglyph -sarjakin vain vihjasi luontosuhteesta ja
ilmastonmuutokseen ja lajikatoon liittyvistä metsäpaloista, joista varsinkin metsäpaloihin on mahdollista rakentaa mielleyhtymä tuhkan kautta.
Teosten materiaaliksi valitsin musteen paperille, tehden tietoisen valinnan teosten tuh- kausta ajatellen: paperille tehtyjen teosten polttaminen tuntui pienemmältä ympäristörikok- selta kuin esimerkiksi kankaalle akryyliväreillä maalattujen. Musteen valitsin tavoittaakseni monokromaattisen, muistojen haalistumiseen viittaavan valöörimaalauksen ja kaiken kaik- kiaan niukan väriskaalan. Pyrin myös hiukan minimalistisempaan toteutustapaan sekä värin että sisällön suhteen ja halusin jättää teoksiin paljon tyhjää, tilaa ajatukselle. Lisäksi mus- teen valinta perustui haluuni siirtyä maalaamisen puolelta vähitellen enemmän piirtämisen suuntaan, varsinaisia piirustuksiahan olen esittänyt julkisesti hyvin vähän. Lisää piirtämisen iloa sain tekemiseen, kun yhdistin teoksiin värikynäpiirustusta.
Teoksissa toistuivat edelleen teoksissani jo aiemmasta tuotannostani tutut aiheet ja osat:
linnut, pitsi, tyttö, keinu, puut ja narut/langat. Kaikissa näissä tapahtui jotain muutosta ver- rattuna aiempaan. Linnut eivät olleetkaan enää selkeästi korppeja, vaan enemmänkin yleis- pätevän varislinnun hahmoisia. Yhdistin edelleen lintujen kanssa pitsiä, mutta nyt pitsi muutti muotoaan perinteisestä pitsiliinakuviosta orgaanisempaan suuntaan, monitulkintai- semmaksi. Lintujen ja pitsin lisäksi tuttua kuvastoa edusti tyttöhahmo, jossa myös tapahtui suuri muutos verrattuna aikaisempaan: liikkumattomasta, jokseenkin jähmettyneestä hah- mosta tulikin toimija ja aiemman aran seisoskelun sijaan se keinui ja kiipeili.
Muutos voisikin kuvata hyvin koko teoskokonaisuuden sisältöä, koska kuvissa oli suoranai- sia metamorfooseja: oksat muuttuivat naruiksi, pitsi puuksi ja juuriksi. Muutos ja muuntumi- nen, jokin rajakohta, oli myös selitys tyttöhahmon repaleisuudelle. Osassa teoksista hahmo koostui pitsikuviosta, jonka haurautta kevyt värikynätoteutus vielä korosti (kuva 13).
Kuva 13. Ajatus ja Muisti (Hugin ja Munin I), sarjasta Arborglyph, 2020. 95 x 160 cm. Kuva:
Sami Funke
7.2 Näyttely – Teosten elinkaaren huippukohta?
Syksyllä 2020 esillä ollut Ash You Wish 2 -näyttely oli merkittävä osa opinnäytetyöproses- sia, kytkeytyihän siihen useita koko prosessin ja tutkimukseni kannalta merkittäviä kysy- myksiä, kuten käsitteen välittäminen katsojalle ja katsojan valta teosten elinkaareen ja koh- taloon. Näyttely oli myös tärkeä osa sekä taideteosten elinkaaren että niiden arvon pohdin- taa.
Itse näyttelyn esillepanoon tieto teosten mahdollisesta tulevasta tuhosta ei juurikaan vaikut- tanut, korkeintaan se näkyi ripustusratkaisuissa. Teokset olivat esillä ilman kehyksiä, pelk- kinä papereina, nurkistaan puristimilla ja nauloilla ripustettuina. Tämän ratkaisun olisin va- linnut vastaaville teoksille, vaikka teoksia ei olisikaan tarkoitettu väliaikaisiksi – etenkin suu- rempien piirrosten kehystäminen näyttelyn vuoksi olisi ollut taloudellisestikin täysin järje- töntä. Musteen ja värikynän jäljen herkkyys olisi myös kärsinyt, mikäli teoksissa olisi ollut lasi päällä. Samoin kehys teosta ympäröimässä olisi vienyt teoksista niihin tavoittelemaani ilmavuuden ja irrallisuuden vaikutelmaa.
Näyttelyn ripustus oli tarkoituksellisen väljä. Vaikka teokset olivat värimaailmaltaan varsin hillittyjä, ne kuitenkin tarvitsivat tilaa ympärilleen. Tavoitteena oli myös rauhallinen, viipyi- levä tunnelma, joka jättäisi tilaa ajatuksille. Tässä vaiheessa näyttelyajan vaihtuminen
keväästä syksyyn osoittautui onnekkaaksi: ripustusta pitkään pohdittuani tulin kesällä siihen tulokseen, että kokonaisuus kaipasi vielä yhtä teosta, jolla saisin hyödynnettyä tilan kor- keutta. Niinpä ehdin vielä juuri ennen näyttelyä valmistaa sarjaan Arborglyph viisi metriä pitkän teoksen About Grain, joka levittäytyi myös lattialle (kuva 14).
Kuva 14. Ash You Wish 2, 2020. Galleria Uusikuva, Kotka. Kuva: Sami Funke
Uusien, todennäköisesti ainakin osin tuhkattavaksi päätyvien teosten lisäksi näyttelyssä oli esillä myös projektin ensimmäinen osa Ash You Wish 1, eli vuonna 2018 tekemäni keraa- miset uurnat tuhkineen ja muistokortteineen. Näin oli tarkoitus tuoda yleisölle nähtäväksi, mikä teosten kohtalo tulee olemaan näyttelyn päätyttyä. Uurnien läsnäololla halusin tehos- taa katsojien kokemusta teosten rajallisesta elinkaaresta sekä johdattaa ajatuksia kaiken elollisen elinkaareen, kuolemaan, luopumiseen ja muistamiseen. Tarkoitukseni oli tässäkin tarkkailla, saanko välitettyä käsitteitä teoskokonaisuudella ja esillepanolla.
7.3 Yleisön ja taiteilijan kohtaaminen tuhkattavien teosten äärellä
Yleisön kohtaaminen tuhottavien teosten äärellä oli tarpeellista, jotta oli mahdollista kartoit- taa, miten katsojat kokivat teosten elinkaaren rajallisuuden ja mahdollisen tuhon. Yleisön
kommentteja sain näyttelyn yhteydessä kuultavakseni lopulta harmillisen vähän. Pandemia- ajan rajoitusten vuoksi en päässyt kohtaamaan yleisöä teosten äärellä näyttelyn aikana muuten kuin viimeisen näyttelypäivän taiteilijatapaamisessa, jossa – osin rajoituksista joh- tuen – oli vain muutama henkilö. Ennen näyttelyä olin kuitenkin keskustellut projektin tee- moista ja teosten kohtalosta esimerkiksi työhuoneella vierailleiden asiakkaiden ja kollegojen kanssa sekä lasten ja nuorten kuvataidekoulun 14–19-vuotiaiden oppilaideni kanssa.
Yhtenä opinnäytetyön tarkastelun ja tutkimuksen kohteena oleva taideteoksen arvon kysy- mys oli läsnä myös näyttelyssä, koska kieltämättä näyttelytilanteessa vielä korostuu myös teoksen rahallinen arvo: katsojalla on kädessään teosluettelo hintoineen samaan aikaan, kun hänelle hahmottuu, mitä teoksille mahdollisesti tapahtuu näyttelyn jälkeen. Sitä, minkä- laisia ajatuksia taiteen hinnoittelusta tämä ehkä yleisössä herättää, en ollut kiinnostunut kartoittamaan, eikä se edes noussut esille yleisön kanssa keskustellessa, mistä tulkitsin kohdalle osuneen sellaisia katsojia, joita kiinnosti teos, prosessi ja taiteen muut arvot enem- män kuin teoksen rahallinen arvo, hinta, jonka määräytyminen onkin kokonaan oma, osin absurdi prosessinsa.
Sekä aiemmissa, muualla toteutuneissa keskusteluissa että taiteilijatapaamisessa teosten äärellä kohtasin hyvin samankaltaisia kysymyksiä ja kommentteja. Yleensä ensimmäiset reaktiot olivat yllättyneitä, jotkut myös järkyttyneitä, ja teosten tuhoamista kavahdettiin ja pidettiin jotenkin kamalana ja vääränä. Teosten äärellä näyttelyssä korostui kuitenkin se, että aivan yhtä paljon kuin minua tekijänä kiinnosti tietää, miten yleisö koki tiedon teosten elinkaaresta ja myymättä jäävien teosten kohtalosta, myös yleisöä kiinnosti tietää, miltä se minusta tuntui. Yleisöä tuntui myös jollain tapaa lohduttavan tieto teosten tuhkan käytöstä osana uusia taideteoksia ja se, että teoksista jäävällä vähäisellä tuhkalla oli tarkoitus, tuntui oikeuttavan teosten tuhoamisen.
Tässä vaiheessa oli mielenkiintoista huomata, mistä kaikesta puhuttiin ”rivien välissä”: kom- menteista kävi ilmi, että teoskokonaisuus todellakin toi katsojien mieleen myös kaiken elol- lisen - ja etenkin ihmisen - elinkaaren sekä kuoleman väistämättömyyden ja kaiken väliai- kaisuuden. Keskustelu poikkesi totutusta taiteilijatapaamisesta ehkä eniten siinä, että ker- roin katsojille aluksi vain esilläolevan kokonaisuuden pääpiirteet, projektin rakenteen ja te- osten mahdollisen kohtalon vaihtoehtoineen, enkä avannut tekemistä ohjanneita ajatuksiani lainkaan. Näin jätin yleisölle mahdollisuuden oivaltaa itse viittauksia ja tarjota ajatuksiaan taiteilijalle. Kyseessä oli siis nimenomaan keskustelu, jossa sekä tekijä että kokijat esittivät paitsi näkemyksiään myös kysymyksiä toisilleen.
