Ohjearvolla tarkoitetaan melun ekvivalenttitasoa eli keskiarvotasoa ohjearvon aikavälillä, Lyhytaikaiset ohjearvon tasoisen melun ylitykset eivät siten välttämättä tarkoita ohjearvon ylitystä, mikäli aikaväli sisältää hiljaisempia jaksoja. Mikäli melu on luonteeltaan kapeakais- taista tai impulssimaista, kuten murskauslaitoksen melu lähietäisyydellä, tulee mitattuun tai laskettuun arvoon lisätä 5 dB. Satojen metrien etäisyydellä murskauslaitoksen melu ei enää ole luonteeltaan impulssimaista, eikä korjausta melutasoon tarvitsen tehdä. Kevitsan kai- voshankkeen alueella ei nykyisellään ole sellaista laajamittaista jatkuvaa toimintaa, jos- ta aiheutuisi melua tai tärinää.
9.14 Porotalous
9.14.1 Oraniemen paliskunta
Kevitsan kaivoshanke sijoittuu kokonaan Oraniemen paliskunnan alueelle (Kuva 9-34). Palis- kunta sijaitsee niin sanotulla erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella, johon lue- taan 20 pohjoisinta paliskuntaa. Sodankylän kunnan alueelle sijoittuu kolme paliskuntaa, Lappi, Sattasniemi ja Syväjärvi, suurin osa Oraniemen paliskunnasta ja pienemmät osat Ke- min-Sompion ja Pyhä-Kallion paliskunnista. Oraniemen paliskunnan alue sekä naapuripalis- kunnat on esitetty kuvassa (Kuva 9-33). Oraniemen paliskunta rajautuu etelässä Kemijokeen ja Kitiseen, länsireunalta Kitiseen, pohjoisessa Porttipahdan patoon ja Lokan altaan eteläpuo- lelle ja itäraja kulkee Lokan, Seitajärven, Värriön ja Savukosken kylien kautta.
Kuva 9-33. Oraniemen paliskunta.
Poronhoitolaissa (848/1990) säädetään poroelinkeinolle vapaa laidunnusoikeus. Lain 3. pykä- län mukaan poronhoitoa saa ”harjoittaa poronhoitoalueella maan omistus- tai hallintaoikeu- desta riippumatta” tietyin rajoituksin (esim. pihapiirit ja viljelykset saamelaisalueen ulkopuo- lella). Laki myös velvoittaa viranomaisen neuvotteluihin paliskuntien kanssa valtion maita koskevien hankkeiden yhteydessä, mikäli ne vaikuttavat olennaisesti poronhoidon harjoitta- miseen (53 §). Lisäksi poronhoitolain 2. pykälän mukaan erityisesti poronhoitoa varten tar- koitetulla alueella (valtion omistamaa) maata ei saa käyttää niin, että siitä aiheutuu huomatta- vaa haittaa poronhoidolle.
Kuva 9-34. Kevitsan sijainti Oraniemessä ja paliskunnan poronhoidon yleispiirteet.
Laidunkiertonuolet kuvaavat yleispiirteistä suuntaa, eivät porojen tarkkoja kulkureittejä.
9.14.1.1 Poronomistajat
Porotalouden tilastot ilmoitetaan poronhoitovuosittain. Poronhoitovuosi alkaa 1.6 ja päättyy 31.5. Poronhoitoa tarkastellaan tässä selvityksessä poronhoitovuodesta 2001–2002 poronhoi- tovuoteen 2008–2009.
Poronomistajien lukumäärä Oraniemen paliskunnassa poronhoitovuonna 2008–09 oli 143 (Taulukko 9-21). Poronomistajien määrä on laskenut 30 henkilöllä vuosikymmenen alusta, ja poromäärä on pysynyt samana. Tämä tarkoittaa, että porojen omistus on keskittynyt poroja enemmän omistaville ja samalla poronhoidossa aktiivisesti toimiville poronomistajille, jotka myös useimmiten saavat suurimman osan tuloistaan poroelinkeinosta. Oraniemen paliskun- nassa on 22 päätoimista poronomistajaa. He omistavat pääosan (noin 2/3) paliskunnan porois- ta ja heidän karjansa ovat suuret. Loput osakkaat omistavat pieniä karjoja (Oraniemen palis- kunta 2010).
Eloporotukea saavat yli 80 eloporon karjan omistavat ruokakunnat (vanhemmat ja alle 18- vuotiaat lapset), mutta tuen piiriin ei lasketa yli 65-vuotiaiden omistuksessa olevia poroja.
Lapin ELY-keskuksen tilastojen mukaan vuonna 2009 Sodankylän kunnan alueella porotuen hakijoita oli 128 ja tukikelpoisia poroja 18 501. Sodankylän kunnan alueelle sijoittuu kuiten- kin Oraniemen lisäksi kokonaan tai osittain viisi muuta paliskuntaa (Lappi, Sattasniemi, Ke- min-Sompio, Syväjärvi ja Pyhä-Kallio). Oraniemessä porotuen saa 22 osakasta. Paliskunnan alueella on alun perin 12 porotilalain perusteella, 7 porotalouslain perusteella ja 11 luontais- elinkeinolain perusteella rakennettua porotilaa (Kumpula & Colpaert 1994).
9.14.1.2 Poromäärät
Oraniemen paliskunnan suurin sallittu eloporomäärä (syksyn erotuksissa talven yli eloon jäte- tyt porot eli siitosporot) on 6 000. Todelliset eloporomäärät ovat 2000-luvulla pysytelleet ku- takuinkin sallitun suuruisina (Taulukko 9-21). Teurasporojen määrät ovat paliskunnassa vaihdelleet noin 3 200 ja 4 600 välillä, mikä tarkoittaa, että jopa noin 37–44 % kokonaispo- romäärästä (eloporot + teurasporot) on teurastettu (Taulukko 9-21). Eloporojen tiheys on Oraniemessä alhaisin koko varsinaisella poronhoitoalueella, noin 1,58 eloporoa neliökilomet- rillä (maa-ala). Keskimääräinen porotiheys erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella on 2,3 poroa/maakm2 ja koko poronhoitoalueella 1,7 poroa/maakm2.
Petojen tappamia poroja on Oraniemestä löydetty tarkastelujaksolla keskimäärin 30 vuodessa.
Liikennevahinkoja on tapahtunut keskimäärin 110 vuodessa, mikä tarkoittaa että auton alle on vuosittain jäänyt noin 16–23 poroa tuhatta eloporoa kohden (Paliskuntain yhdistys 2003–
2010). Tämä luku on kutakuinkin keskimääräinen suhteessa muuhun poronhoitoalueeseen (Kemppainen ym. 2003). Yhteensä tieliikennevahinkoja on tapahtunut Suomessa vuosittain noin 3 500–4 200 porolle (Paliskuntain yhdistys 2003–2010). Oraniemen alueella eniten tie- liikennevahinkoja tapahtuu 5-tiellä, välillä Sodankylä-Pelkosenniemi, noin 40 vuodessa. Ke- vitsan suunnassa 4-tiellä Sodankylä-Petkula -välillä Oraniemen poroja jää auton alle keski- määrin noin 20 vuodessa. Pahin kolariaika on alkutalvi.
Vasaprosentilla tarkoitetaan vasojen lukumäärää sataa vaadinta kohti syyserotuksissa luetuis- ta poroista. Tunnusluku kertoo porokarjan tuotosta ja sitä kautta porojen kunnosta, mikä taas riippuu alueen laidun- ja laidunnusolosuhteista (sääolosuhteet, ravinnon määrä, rauhallisuus, pedot ym.). Vasaprosentti on tärkeä mittari, sillä nykyisin Suomen poronhoitoalueella yli 75 % teurastettavista poroista on vasoja. Oraniemessä vasaprosentti on erittäin korkea. Se on vaihdellut 70 ja 81 välillä, pysytellen kaikkina tarkastelussa olleina vuosina selvästi yli koko poronhoitoalueen keskiarvon. Koko poronhoitoalueen vasaprosentti on 2000-luvulla ollut keskimäärin 63 %.
Paliskuntien porotalouden laskennalliseen euromääräiseen puhtaaseen tuottoon (eu- roa/lukuporo eli vuotta vanhempi poro) vaikuttavat muun muassa paliskunnan rakenne, luon- nonolosuhteet, vasatuotto, laidunten kunto, poronhoitotavat, lisäruokinta ja sen kustannukset.
Puhtaaseen tuottoon lasketaan siis porotalouden menot (hoitotyöt, maastoliikenne, vahingot ym. kustannukset) ja tulot (myyntitulot, korvaukset ym.). Oraniemessä laskennallinen puhdas tuotto on 2000-luvulla ollut melko alhainen, noin 15-2 eur/lukuporo. Tämä on paliskunnan mukaan johtunut mm. korkeista ruokintakustannuksista.
Taulukko 9-21. Porotilastoja 2000-luvulta Oraniemen paliskunnasta
(Lähde: Paliskuntain yhdistys, Poromieslehden 2. numerot vuosilta 2002-2010).
Poronhoito- vuosi
Poron- omistajia
Eloporot Teuras- porot
Teuraita kaikista %
Vasa-prosentti
2000-01 173 5473 3899 41,6 72
2001-02 158 6065 3576 37,1 73
2002-03 153 5876 4071 40,9 72
2003-04 157 5999 4142 40,8 81
2004-05 157 6202 4356 41,3 79
2005-06 159 5815 4626 44,3 74
2006-07 149 5206 4034 43,7 73
2007-08 141 5382 3414 38,8 70
2008-09 143 5478 3210 36,9 71
9.14.1.3 Porotalous ja paikallistalous
Tutkimustietoa porotalouden merkityksestä paikallistaloudelle on olemassa varsin vähän (Kemppainen 2005). Porotalouden merkitys etenkin syrjäseutujen asuttuna pitämiselle on kuitenkin ollut suuri (esim. Kemppainen ym. 1997, Siitari ym. 2003, MTT 2008). Elinkeinon yhteiskunnallista merkittävyyttä lisää se, että poroelinkeinon taloudellinen merkitys on suurin reuna-alueilla, missä väestön työllistyminen on muutoin vaikeaa. Täysipäiväisten ja pääasias- sa porotaloudessa toimivien lisäksi se työllistää jokseenkin saman verran kausiluontoisesti ja pienimuotoisen yritystoiminnan (jalostus, matkailu ym.) kautta (Kemppainen 2005). Lisäksi porotalous on pohjoisessa perinteinen elinkeino ja sillä on tärkeä kulttuurinen merkitys (har- joittajansa identiteetti, elämäntapa). Porotalous voi myös olla merkittävä sidostoimiala muille elinkeinoille, kuten matkailulle (imago) ja maataloudelle (MTT 2008).
Porotaloudelle on ominaista, että poromiesperheen tulot koostuvat useasta eri lähteestä.
MTT:n (2008) selvityksen mukaan Suomen poronhoitoalueella yleensä poromiesruokakun- nan suurin tulonlähde ovat eläkkeet (24,7 % tuloista), palkkatulot (21,4 % tuloista) ja porota- louden tulot (19,9 % tuloista). Tulonlähteiden merkitys vaihtelee alueittain ja riippuu myös porokarjan koosta. Selvityksen mukaan esimerkiksi kaikkien yli 80 poroa omistavien ruoka- kuntien suurin yksittäinen toimeentulon lähde olivat porotalouden tulot ja yhdessä lihan jat- kojalostuksen ja suoramyynnistä saatujen tulojen kanssa ne muodostavat noin 42–61 % po- romiesperheen toimeentulosta. Esimerkiksi 150–200 poron karjassa perheen toimeentulosta 40 % muodostuu porotalouden tuloista ja 18 % poronlihan jalostuksesta ja suoramyynnistä.
Eläkkeiden osuus on merkittävin pienissä porokarjoissa (MTT 2008: 23–24).
Erityisellä poronhoitoalueella saamelaisten kotiseutualueen eteläpuolella, mihin alueeseen Oraniemi lasketaan, eläkkeiden osuus ruokakunnan toimeentulon lähteenä oli keskimäärin 5
%, palkkatulojen 31 % ja porotalouden tulojen noin 24 %. Eli eläkkeiden merkitys oli selvästi pienempi kuin poronhoitoalueella keskimäärin ja porotalouden tulojen puolestaan suurempi.
Poron lihan jalostuksen ja suoramyynnin osuus oli 9 % (koko poronhoitoalueella 9 %), maa-
talouden tulojen noin 13 % (koko poronhoitoalueella 9,1 %) ja metsätalouden tulojen noin 8
% toimeentulosta (koko poronhoitoalueella 4,6 %) (MTT 2008).
Suomessa tuotetaan vuosittain noin 2,5 miljoonaa kiloa poronlihaa. Tästä noin 61 % myydään lihanjalostamoihin ja noin 27 % myydään suoraan kuluttajille, loput jäävät poromiesten omaan käyttöön (MTT 2008). Yhteensä Oraniemen poronomistajat omistavat eloporoja noin 2,8 % ja tuottavat teuraita noin 3,5–4,5 % koko poronhoitoalueen määristä (Paliskuntain yh- distys 2002–2010). Paliskunta on osakkaana Sodankylän poroteurastamossa. Yleensä palis- kunnan osakkaat teurastavat itse poronsa ja myyvät ne ruhoina lihanjalostamoille tai suora- myyntinä kuluttajille.
9.14.1.4 Laitumet
Poron tärkein energianlähde talvella ovat hiilihydraattipitoiset jäkälät, joita se kaivaa lumen alta. Poro täydentää talvella dieettiään varvuilla, heinillä ja saroilla. Kevättalvella, kun hanki on kaivamiseen liian paksu tai kova, metsäalueella elävä poro siirtyy hyödyntämään luppoa, eli puissa kasvavia jäkäliä. Talviajan laidunmaita ovat siten etenkin jäkäläiset kuivat ja karut kasvupaikkatyypit sekä hyvin luppoa kasvavat vanhat metsät. Kevättalven laidun muodostaa porolle niukimman resurssin, sillä useimmiten poro on ankaran talven jälkeen laihtunut. Lu- mien sulamisen aikana ja sen jälkeen poron täytyy saada viherravintoa voimistuakseen ja kuntoutuakseen. Toukokuussa syntyvät vasat, jotka myös tarvitsevat runsaasti ravintoa emäl- tään. Keväällä poro hyödyntääkin esimerkiksi sarojen ja luhtavillan ravinteikkaita juurakoita ja ensimmäisenä esiin työntyviä versoja suoalueilta heti kun ne alkavat sulaa. Kesälaidunalu- eita ovat suot, hakkuuaukeat, puronvarsien niityt sekä avotunturit (esim. Warenberg ym.
1997).
Toiminnallisten alueiden arvo elinkeinolle vaihtelee: toisten alueiden merkitys on pieni (esim.
niitä ei käytetä usein ja taloudellinen merkitys on vähäinen), toisten suuri (esim. alue on käy- tössä suuren osan vuodesta) tai erittäin suuri (alueen käyttö laitumena, vasoma-alueena ym.
on edellytys sille että elinkeino säilyy sen hetkisellä tasolla) (Eilertsen 2006). Yleisesti ottaen talvilaitumia pidetään porotaloudessa minimitekijänä. Niiden määrä ja kunto määräävät poro- jen selviytymisen talven yli ja siten myös porotalouden kannattavuuden, sillä hyvillä talvilai- tumilla poroja ei tarvitse lisäruokkia. Tämä on merkittävää, koska ruokintakustannukset ovat tänä päivänä korkeat. Suurin osa paliskunnista joutuu lisäruokkimaan tai tarhaamaan poroja talven yli, etenkin etelä- ja keskiosissa poronhoitoaluetta (esim. Kemppainen ym. 1997).
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) seuraa porolaidunten tilaa erityisesti poronhoi- toa varten tarkoitetulla alueella. Paitsi laidunten ja ravintokasvien määriä, myös laidunten käytettävyyttä on pyritty arvioimaan ottamalla laiduninventointiin mukaan mm. infrastruktuu- rin alle jäävien laidunalueiden pinta-alojen arviointi paliskunnittain, sillä porotalouden lisäksi alueen muu maankäyttö aiheuttaa pirstoutumista ja kulutuspainetta laitumille (Kumpula ym.
2009). On muun muassa esitetty, että muu maankäyttö voi siirtää laidunnuspaineen alueille joilla häiriötä ei ole, jolloin nämä alueet kuluvat entisestään (Kumpula 2001).
Porotalouden nykypäivän haasteita ovat muun muassa elinkeinon kannattavuus ja sosiokult- tuurinen kestävyys eli poronhoidon jatkuvuus. Porotalouden kestävyyttä arvioivan raportin mukaan ympäri maailman poronhoitoalueiden elinkeinon suurimaksi haasteeksi koetaan lai- dunalueiden menetys, mihin Fennoskandiassa vaikuttaa etenkin kasvava infrastruktuurin ja muun maankäytön määrä (Jensletter & Klokov 2002). RKTL:n laiduninventoinnin (Kumpula ym. 2009) mukaan Oraniemen alueelle sijoittuu muuta maankäyttöä tällä hetkellä noin 35,79 km2 eli 0,93 % paliskunnan maa-alasta, mikä on 4. eniten kaikista erityisen poronhoitoalueen paliskunnista. Muun maankäytön vaikutusalueen on laskettu peittävän 12,04 % paliskunnan maa-alasta. Oraniemessä infrastruktuuri peittää laitumia selvästi keskimääräistä enemmän
verrattuna muihin erityisen poronhoitoalueen paliskuntiin (ka 0,56 %, Md 0,42 %). Peittä- vyyttä selittää mm. suurten taajamien ja valtateiden sijoittuminen alueille.
Oraniemen paliskunta on pinta-alaltaan noin 3 875 km2. Kangasmaiden osuus paliskunnan pinta-alasta on noin 65 %. Metsät ovat pääosin talousmetsiä ja suurin osa kangasmaista on kuivahkoja ja tuoreita. Hakkuualueita ja taimikoita on paliskunnassa noin 14 % pinta-alasta ja yhdessä nuorten metsien kanssa ne peittävät jopa 37 % pinta-alasta (Kumpula ym. 2009).
Vanhoja metsiä on säästynyt yhtenäisenä alueena ainoastaan Kevitsasta koilliseen sijaitseval- la Koitelaiskairan Natura-alueella (Kumpula & Colpaert 1994). Talvisin käytössä olevia jäkä- lälaitumia on Oraniemessä poroa kohti niukasti verrattuna muihin poronhoitoalueen pohjois- osan paliskuntiin, noin 6,39 ha/eloporo (vaihteluväli 4,8–15) (Taulukko 9-22). Myös jäkälä- laidunten pinta-ala on Oraniemessä alhainen, n. 10 % maa-alasta. Varttuneiden metsien lup- polaitumia (kevättalvi) sen sijaan on hieman enemmän, noin 14,19 ha/eloporo (vaihteluväli 0,73–24,96) eli keskimääräisesti verrattuna varsinaisen poronhoitoalueen paliskuntiin. Lähin- nä kesällä ja syystalvella käytössä olevia varpu, lehti ja ruoholaitumia on paliskunnassa run- saasti, 2. eniten kaikista paliskunnista, eli yli 20 ha/eloporo (vaihteluväli 5,9–22,4). Niiden pinta-ala on yli 31 % paliskunnan maa-alasta. Kesälaitumina käytettäviä soita on niin ikään paliskunnassa runsaasti, eniten kaikista varsinaisen poronhoitoalueen paliskunnista, eli noin 24,4 ha/eloporo (vaihteluväli 2-24,4). Suot peittävätkin yli 38 % paliskunnan pinta-alasta (Taulukko 9-22) (Kumpula ym. 2009).
Taulukko 9-22. Eri laiduntyyppien pinta-alat (km2, % maa-alasta sekä ha/eloporo) Oraniemen paliskunnassa (Lähde: Kumpula ym. 2009). (Luppolaitumiin lasketaan kaikki yli 80-vuotiaat metsät, joten ne menevät osittain päällekkäin kuivien ja karujen metsätyyppien jäkälälaidunten kanssa).
Poronjäkälien biomassan mitattiin RKTL:n laiduninventoinnin (2005–2008) jäkälälaidunten koealoilla olevan Oraniemessä keskimäärin noin 100 kg/hehtaarilla. Oraniemen jäkälälaitu- met kuuluvat näin ollen voimakkaasti kuluneiden laitumien luokkaan (raja-arvo 300 kg/ha), kun keskimääräinen jäkäläbiomassa tutkituissa paliskunnissa vaihtelee välillä 78–651 kg/ha.
Myös seitsemässä muussa erityisen poronhoitoalueen paliskunnassa jäkälän määrä jäi alle ra- ja-arvon. Toisen tärkeän talviravinnon, varpujen (kanerva, mustikka, puolukka ja variksen- marja), määrä jäkälälaitumilla vaihteli 20 pohjoisimmassa paliskunnassa välillä alle 200–yli 600 kg/ha. Varpujen biomassa oli Oraniemessä suhteellisen hyvä, jäkälälaidunten koealoilla noin 500 kg/ha.
9.14.1.5 Porojen laidunnus ja muu maankäyttö
Kevättalvella, tiineyden loppuvaiheessa sekä vasonta-aikana porolle ei saisi aiheutua stressiä ja ylimääräistä energiankulutusta. Laidunalueen rauhallisuus onkin erityisen tärkeää vasonnan onnistumisen kannalta. Vaatimet muodostavat noin 80 % porokarjasta. Etenkin keväällä vaa- dinten on todettu olevan herkkiä ihmistoiminnasta ja infrastruktuurista, kuten matkailusta ja liikenteestä, aiheutuvalle häiriölle, hirvaiden ollessa vähemmän herkkiä kaikkina vuodenai- koina (esim. Helle ja Särkelä 1993, Vistnes ja Nellemann 2001, Kumpula ym. 2007, Antto- nen ym. 2011). Toisaalta keskikesällä räkkäaikaan poro saattaa etsiä suojaa vertaimeviltä hyönteisiltä niin, ettei se häiriinny ihmistoiminnasta (esim. Skarin ym. 2004), vaan hakeutuu sorakuopille, taajamiin, teille ym. avoimille alueille missä tuuli ja ilmavirtaukset eivät ole hyönteisille edulliset. Toisaalta, vaikka poro valitsee räkkäaikana alueen missä on ihmistoi-
Pinta-ala-yksikkö Jäkälälaidun Luppolaidun Varpu, lehti ja ruoho- laidun
Suo
Km2 383,5 851,2 1 202,6 1464,1
% maa-alasta 10,1 22,4 31,7 38,6
Ha/eloporo 6,39 14,19 20,04 24,4
mintaa, se voi silti häiriintyessään liikkua alueella enemmän, kuin jos alue olisi rauhallinen.
Tämä voi aiheuttaa ylimääräistä energian kulutusta eläimelle ja laitumen suurempaa kulumis- ta kuin mitä pelkästään ihmistoiminnan tai pelkästään poron vuoksi aiheutuisi (Skarin ym.
2004).
On myös esitetty, että porot ja peurat voivat tottua ihmistoimintaan: mitä suuremmalle mää- rälle ihmistoimintaa ne altistuvat, sitä vähemmän ne pelkäävät. Tämän toteaminen vaatii kui- tenkin lisää pitkäaikaiseen seurantaan perustuvaa tutkimusta (Reimers & Colman 2006).
Porojen käyttäytymisestä suhteessa kaivoksiin ei ole tutkimustietoa. Kaivoksen rakentamisen vaikutusta villien peurojen eli karibujen esiintymiseen sen sijaan on tutkittu Kanadassa kar- toittamalla kaributokkia systemaattisesti helikopterista. Ennen kaivoksen rakentamista karibut laidunsivat alueella normaalisti. Kaivoksen perustamisen jälkeen karibut reagoivat häiriöön kaikkina vuodenaikoina: havaittujen eläinten lukumäärä kasvoi etäisyyden kaivoksesta kas- vaessa. Karibut välttivät kaivoksen läheisyyttä 4 km säteellä lähes kaikkina vuodenaikoina.
Kaivostoiminnan edetessä ryhmien koko pieneni ja karibujen lukumäärä väheni 6 km säteellä kaivoksesta lopputalvella, ennen vasontaa ja vasonta-aikana (Weir ym. 2007).
Oraniemen naapuripaliskunnan, Sattasniemen, mukaan Pahtavaaran kaivoksen rakentamisen jälkeen porojen laidunnus lähialueella on muuttunut. Aiemmin Sattasniemen pääerotusaitana toimineessa, kaivoksen vieressä sijaitsevassa (noin 3,5 km linnuntietä lounaaseen), Sattavaa- ran aidassa käsitellään nykyisin vähemmän poroja kuin ennen. Eli porot eivät enää samalla intensiteetillä luontaisesti kulje erotusaidan lähialueelle, mistä niitä kerätään erotuksiin (Sat- tasniemen paliskunta 2010). Toisaalta kaivoksen toiminnan aikana poroja on kulkenut myös kaivosalueelle räkkäsuojaan, sillä Pahtavaara sijaitsee kesälaidunalueella.
9.14.1.6 Poronhoito ja sen rakenteet Oraniemen paliskunnassa
Oraniemen paliskunnan porot noudattavat tiettyä laidunrytmiä vuodenkiertonsa mukaan eli hakeutuvat määrätyille alueille tiettynä vuodenaikana (= laidunkierto)(Kuva 9-35). Tätä lai- dunkiertoa käytetään hyväksi paliskunnan poronhoidossa.
Oraniemen porojen talvilaidunnus on jakaantunut tokkakuntiin. Paliskunnassa on yhdeksän tokkakuntaa joissa porot hoidetaan keskitalvella joko ruokkimalla niitä maastoon (pääosin heinällä, jonkin verran myös rehua) tai osittain tarhoissa (ravintona heinä ja rehu). Tokka- kunnat sijoittuvat seuraaville alueille: Peurasuvanto, Kotasuvanto, Viiankiaapa, Kelujär- vi/Puolakkavaara, Tanhua (2 kpl), Alaperä, Orajärvi ja Kirkonkylä-Kommatti. Paliskunnan mukaan noin 70 % poroista hoidetaan maastoruokinnassa tokkakunnissa, 25 % tarhoissa ja noin 5 % laiduntaa vapaasti metsässä talven yli. Kevitsan lähialueella laiduntaa talvella Peu- rasuvannon, Kotasuvannon ja Viiankiaavan tokkakunnan porot sekä jonkin verran metsässä vapaana laiduntavia poroja. Yhteensä alueella laiduntaa noin 1 000-1 500 poroa, jotka ovat noin 10 osakkaan omistuksessa. Tokkakunnissa talven yli hoidetut porot vasovat osittain tar- hoissa, mutta pääosin vapaana, luontaisilla vasoma-alueillaan (Kuva 9-35). Vasonnan jälkeen ne kulkevat kesälaitumilleen (=kevätlaidunkierto), jotka sijaitsevat ympäri paliskuntaa (Kuva 9-34). Kevitsan lähialueella, Koitelaiskairassa laiduntaa kesän aikana vapaasti yli 3 000 poroa vasoineen, sillä alueella sijaitsee laajoja, runsasravinteisia aapasoita. Esimerkiksi Kevitsan luoteispuolella sijaitsevalla Sippiaavan-Mukkajärvenaavan alueella käy kesäaikana jopa 40 % paliskunnan poroista. Vasanmerkintäaika alkaa keskikesällä, yleensä Juhannuksen jälkeen.
Tuolloin porot kerääntyvät räkän ajamana suuriin tokkiin aavoille ja niitä on helpompi kuljet- taa vasanmerkintäaitoihin. Kuljettamisessa käytetään apuna mönkijöitä. Aikaisemmin alueen kesäporot käsiteltiin pääosin pohjoisessa, Sadinojan ja Äältövittikön aidoissa, mutta niiden käyttö on vähenemässä, sillä laidunnus on luontaisen kierron mukaan siirtymässä etelämmäk- si. Kevitsan lähialueella vasoja leikataankin nykyään myös Vaiskonselän ja Kotasuvannon aidoissa (Kuva 9-34). Kesällä 2010 niissä käsiteltiin jo noin 600 vasaa. Yhteensä Kevitsan lä-
hialueen aidoissa käytetään kesällä noin 2 500–3 000 raavasta poroa vasoineen. Leikatut va- sat emineen laitetaan Sadinojalta Vaiskonselkään kulkevan väliaidan eteläpuolelle noin parin viikon ajaksi, ja kun vasanleikkotyöt ovat ohi, veräjät aukaistaan. Tämän jälkeen porot kulke- vat ympäri paliskuntaa: osa lähtee heti pois ja osa jää lähialueelle elokuulle saakka. Kevitsan lähialue on ympärivuotinen laidun tällä hetkellä noin 1 000–1 500 porolle, mikä on noin 15…25 % paliskunnan poromäärästä.
Syksyn ettotyöt alkavat Oraniemessä yleensä syyskuun lopussa. Tuolloin poroja kootaan yleensä usealla alueella yhtä aikaa helikopteria ja mönkijöitä hyväksi käyttäen. Suurin osa po- roista pystytään yleensä käsittelemään marraskuun loppuun mennessä. Osa poroista käsitel- lään vasta vuoden vaihteen jälkeen ja viimeiset ”pohja-erotukset” pidetään helmikuulla. Koi- telaiskairan porot (yli 1 000 poroa) käsitellään yleensä Nallukassa, Rautakoskenvaarassa Vaiskonselässä ja Kotasuvannossa (Kuva 9-35). Noin 70 % Kevitsan lähialueella kesälaidun- tavista poroista vaeltaa talveksi omille laidunalueilleen ja ne käsitellään erotuksissa siellä, esimerkiksi Tanhuan kylän läheisissä aidoissa (Manalainen, Kyläselkä, Taljanleikkausselkä).
Porojen kokoaminen ja kuljettaminen vaatii paljon työtä ja työvoimaa ja siinä käytetään usein vakiintuneita hyväksi havaittuja reittejä. Porot kulkevat mieluiten vastatuuleen ja saavat näin tietoa siitä mitä edessä on. Porojen kuljettaminen on herkkää häiriölle ja se ei onnistu pakot- tamalla: jos matkalla tulee yllätyksiä (esteitä, liikkuvia ihmisiä tai koneita, hajuja) tokka voi helposti hajota ja se joudutaan kokoamaan uudestaan. Tämä lisää poronhoitajien työtä ja sitä kautta hoitotöiden kustannuksia. Kevitsan kautta kuljetettiin poroja Vaiskonselän aitaan (Kuva 9-36) ennen kaivoksen tuloa, sillä kova kangasmaa houkutti poroja syysaikaan. Poroja oli myös helppo kuljettaa tätä erittäin pehmeiden aapojen ympäröimää kovaa maata pitkin, sillä siellä ei myöskään ollut vastassa ojia ym. esteitä. Kaivoksen rakentamisaikana poroja on kuljetettu Vaiskonselän aitaan kesämerkintää varten sen itäpuolelta, mutta pehmeiden aapo- jen yli kuljettaminen on ollut erittäin työlästä. Vaiskonselän aita on uusittu noin 10 vuotta sit- ten. Aitojen käyttöikä on yleensä vuosikymmeniä (40-50 vuotta, jopa enemmän).
Oraniemen paliskunnan ja First Quantum Minerals Ltd:n välillä on voimassa oleva sopimus porotaloushaitoista kaivoksen toiminnan aikana nykyisen luvan puitteissa. Kaivostoiminnan mahdollisen laajentamisen aiheuttamia vaikutuksia on arvioitu tässä YVA-menettelyssä.
Kuva 9-35. Poronhoito ja laidunalueet Oraniemen pohjoisosassa. Laidunkiertonuolet kuvaavat yleispiirteistä suuntaa, eivät porojen tarkkoja kulkureittejä. Kuljetusnuoli, joka kulkee Kevitsan alueen kautta, kuvaa reittiä ennen kaivoksen rakentamista.
Kuva 9-36. Poronhoito ja laidunalueet Kevitsan lähialueella. Laidunkiertonuolet kuvaavat yleispiirteistä suuntaa, eivät porojen tarkkoja kulkureittejä. Kuljetusnuoli, joka kulkee Kevitsan alueen kautta, kuvaa reittiä ennen kaivoksen rakentamista.
9.15 Kaivosalueen nykytilan yhteenveto
Ilmasto ja ilman laatu
Alueen ilmasto on mantereinen, jaksolla 1971–2000 alueen vuotuinen keskimääräinen lämpötila oli -0,8 °C ja vuosisadanta 507 mm
Ilman laatu Sodankylän kunnan alueella on hyvä
Vesistöt ja veden laatu
Hankealue sijaitsee Kemijoen (65) vesistöalueella ja siellä pääosin Kitisen (65.8) vesistöalueella.
Hankealueella ja sen lähistöllä olevat vesistöt ovat pääosin virtavesiä ja pieniä järviä: Satojärvi, Saiveljärvi. Vajukosken allas, Mataraoja, Kitinen, Sato-oja. Viivajoki, Allemaoja, Alaliesijoki Purkuvesistönä toimiva Kitinen on voimakkaasti säännöstelty vesistö
Alueen vesistöjen tila on pääosin hyvä. Vesistöt ovat suovesille tyypillisesti lievästi happamia, humuspitoisia ja karuja - lievästi reheviä. Ravinnepitoisuudet ovat valtaosin pieniä. Saiveljärvi, Satojärvi ja osin myös niiden alapuolinen Viivajoki ovat muita rehevämpiä. Happitilanne on pääosin hyvä tai tyydyttävä, mutta ajoittain myös välttävä esim. järvipisteillä
talvikerrostuneisuuskauden lopulla. Alkuainepitoisuudet ovat pääosin pieniä, lukuun ottamatta ajoittaisia yksittäisiä kohonneita pitoisuuksia (Ni, Cu, Zn)
Alueen pintavesimuodostumien ekologinen tila on pääosin hyvä
Pohjaeläimet
Alueen pienten jokien runsaslukuisimpia lajiryhmiä ovat sekä Viivajoella että Mataraojalla kaksisiipiset. Mataraojan alajuoksulla myös koski- ja päivänkorennot ovat yleisiä
Saivel- ja Satojärven syvännepohjaeläinyhteisöt koostuvat, järvien mataluudesta huolimatta, pääosin syvännealueille tyypillisistä surviaissääskistä ja simpukoista
Kalasto ja kalatalous
Kevitsan alueen jokien ja purojen koskikalasto koostuu pääasiassa vähäarvoisista kalalajeista.
Kivisimpun ohella kalastoon kuuluvat pienin tiheyksin taimen, harjus, made, mutu, seipi ja kiiski.
Saiveljärven kalastoon kuuluvat hauki, ahven, särki ja kiiski.
Kalastus Kevitsan läheisissä vesissä on varsin vähäistä ja kalataloudellisesti merkittävin on Saiveljärvi. Kalastus on pääasiassa verkko-, katiska- ja vapakalastusta. Tärkeimmät saalislajit ovat hauki ja ahven.
Kitisellä Vajukosken, Matarakosken ja Kelukosken patoaltailla kalastaa noin 270 taloutta (2008).
Suosituin kalastusalue on Kelukosken allas. Kalastus on pääasiassa verkko-, heittovapa- ja vetouistelukalastusta. Tärkeimmät saalislajit ovat hauki, ahven ja siika sekä taimen ja kirjolohi.
Maa- ja kallioperä
Kevitsan kaivosalueen maaperä on pääosin silttistä hiekkamoreenia, jonka alla on paikoin
hiekkamoreenia ja soraista hiekkamoreenia. Moreenin vahvuus on <1…33 m (keskimäärin 5,3 m).
Alavilla alueilla pintamaalaji on turvetta 0,1…>4,2 m
Kevitsan alueen kallioperä on osa Savukosken ryhmään kuuluvaa Matarakosken
intruusiomuodostumaa, joka koostuu pääosin hienorakeisista, veteen kerrostuneista fylliiteistä ja mustaliuskeista.
Kevitsan intruusioon liittyvä malmio on suuri ja suhteellisen matalapitoinen Ni-Cu-PGE -malmi.
Metallit ovat sitoutuneet sulfidimineraaleihin, jotka esiintyvät pirotteena intruusion ultramafisissa kumulaateissa, lähinnä oliviinipyrokseniiteissa.
Pohjavesi
Kevitsan alueella maaperä on ohut ja koostuu lähinnä silttisestä hiekkamoreenista, jonka vedenjohtavuus on heikko. Olosuhteet eivät ole suotuisia merkittävälle pohjaveden muodostumiselle.
Pohjavesipinta on noin 0,1 - 5,05 m maanpinnasta ja pohjaveden virtaus noudattelee maanpinnan muotoja.
Pohjavesi on laadultaan pääosin hyvää ja luonnontilaista
Suunnitellulla kaivosalueella tai sen läheisyydessä ei ole luokiteltuja pohjavesialueita. Lähin luokiteltu pohjavesialue on 8 km kaivospiirin rajalta etelään sijoittuva III-luokan pohjavesialue Moskuvaara. Kuljetusreitin varrella on kolme II ja III luokan pohjavesialuetta;
Ahvenjärvenkangas, Hietakangas ja Myllymaa.
Kasvillisuus
Kevitsan alue on tyypillistä Keski-Lapin loivaa suo-, mäki- ja vaaramaisemaa.
Kasvillisuus muodostuu kuivahkojen kankaiden mänty- ja tuoreiden kankaiden sekametsistä.
Alueen kangasmetsät ovat nuoria tasarakenteisia kasvatusmetsiä, jotka on hakkuiden päätteeksi kulotettu. Soistuneet ja alavan maan metsät on ojitettu.
Alueen suot ovat monimuotoisia avoimia aapasoita ja puustoisia räme- ja korpisoita.
Luontoarvojen kannalta huomioitavaa alueella on metsälain § 10 erityisen tärkeisiin
elinympäristöihin kuuluvat ruoho- ja heinäkorvet, rantaluhdat, soiden kangasmetsäsaarekkeet, kivikot ja pienvesien lähiympäristöt sekä vesilain 17 a §:n mukaiset lähteet. Kevitsan alueella on lisäksi useita uhanalaisia luontotyyppejä.
Alueella esiintyvistä lajeista vankimman suojelullisen aseman omaavat erityisesti suojeltava serpentiinipikkutervakko ja rauhoitettu soikkokaksikko. Lisäksi alueella on havaittu vaarantuneen suopunakämmekän ja lettosaran esiintymiä.
Eläimistö
Kevitsan kaivosalueen metsäisten alueiden linnustotiheydet ovat verrattain matalia. Alueen lajisto koostuu metsien yleislinnuista ja tyyppilajeja ovat mm. pajulintu, metsäkirvinen, järripeippo ja punakylkirastas. Kaivoksen läheisyydessä on pesinyt uhanalainen päiväpetolintu, jonka reviiri on todennäköisesti siirtymässä kaivosalueen kaakkoispuolella olevaan varapesään.
Alueen soiden linnusto on monipuolista koostuen tyypillisistä Peräpohjolan aapasoiden lajeista, kuten suokukko, mustaviklo, liro, jänkäkurppa, taivaanvuohi, jänkäsirriäinen, keltavästäräkki ja niittykirvinen.
Satojärvi on hankealueen läheisyyteen sijoittuvista alueista linnustollisesti arvokkain. Järvellä pesii tyypillisiä Lapin vesilintulajeja, kuten mustalintuja, alleja ja uiveloita. Saiveljärvi on toinen alueen lintujärvistä. Sen pesimälajistoon kuuluvat mm. joutsen, kuikka, mustalintu, pilkkasiipi ja uivelo.
Alueella on tavattu useita suojelullisesti huomattavia lintulajeja. Laajat suoalueet ovat suolajien kannalta arvokkaita yhtenäisiä elinympäristöjä.
Maaeläimistö koostuu Peräpohjolan alueelle tyypillisistä eläinryhmistä. Nisäkkäistä alueella tavataan levinneisyyden perusteella kaikkia suurpetoja. Alueen hirvikannat ovat vahvat ja hirvet elävät Kevitsan alueella ympärivuotisesti.
Kaivosalueelta tai sen välittämästä lähiympäristöstä ei tunneta minkään uhanalaisen
maaeliöryhmän tai -lajin huomionarvoista esiintymää. Saukkoja esiintyy mahdollisesti kaikissa alueen virtavesissä.
Suojelualueet
Kevitsan kaivospiirin itäpuolella sijaitsee Koitelaisen Natura 2000-alue, jossa on kansallis- ja luonnonpuistojen kehittämisohjelmaan kuuluva Koitelaiskairan luonnonpuisto sekä Vanhojen metsien suojeluohjelman kohde Koitelaisen laajennus.
Kaivoksen kuljetusten liikennereitti sivuaa Pomokairan Natura 2000-aluetta, jonka muodostaa Pomokairan-Tenniöaavan soidensuojelualue, Ilmakkiaavan soidensuojelualue ja vanhojen metsien suojeluohjelman kohde Pomokaira.
Kevitsan kaivoshankkeen läheisyydessä ei ole valtakunnallisesti, maakunnallisesti eikä paikallisesti arvokkaita perinnemaisemia.
Maisema
Maisemamaakuntajaossa Kevitsan alue kuuluu Peräpohjolan ja Lapin maisemamaakuntaan, Aapa- Lapin seutuun.
Alue on tyypillistä Keski-Lapin muodoiltaan loivaa suo-, mäki- ja vaaramaisemaa, jota luonnehtivat valtatyyppinä havupuuvaltaiset sekametsät, suot ja pienehköt vaarat.
Kaavoitus
Alueella on voimassa Pohjois-Lapin maakuntakaava, jossa Kevitsan alue on osoitettu
kaivosalueeksi sekä vanhempi Lokka-Koitelainen-Kevitsa osayleiskaava, jossa Kevitsan kaivos sijoittuu alueelle, jolle on kaavoitettu maankamaran ainesten ottoaluevaraus (EO), eli
kaivostoimintaan ja maa-aineisten ottoon tarkoitettu alue. Alueella tai lähistöllä ei ole voimassa olevia asemakaavoja.
Maankäyttö, asutus ja rakennettu ympäristö
Kevitsan kaivosalue on hankevastaavan omistuksessa. Kaivospiirin lähiympäristö on Metsähallituksen omistuksessa olevaa valtion maata.
Alueen maankäyttö on pääosin metsätaloutta ja porot aloutta.
Kaivosalueella tai sen lähistöllä ei sijaitse vakituista asutusta. Lähimmät lomarakennukset sijaitsevat Saiveljärven rannalla ja vakituinen asutus Petkulan kylässä
Alueen läheisyydessä kulkee myös moottorikelkkareitti ja sitä käytetään mm. metsästykseen ja marjastukseen
Sodankylän kunnassa on asukkaita 8 982 (2007).
Palvelujen osuus elinkeinorakenteesta on suurin, työvoimasta lähes 70 %. Teollisuudessa työskentelee noin 15 % ja alkutuotannossa lähes 12 %.
Työttömyysaste Sodankylässä oli vuonna 2007 keskimäärin vajaa 14 %
Kulttuuriympäristö ja muinaisjäännökset
Kaivospiirin läheisyydessä on neljä kiinteää muinaisjäännöstä. Vuoden 2010 tutkimusten perusteella vain Hanhilehdon pyyntikuoppa kuuluu rauhoitusluokkaan II. Inventoinneissa löydettiin lisäksi uusia pyyntikuoppia Saiveljärven koillispuolelta
Rakennusperintökohteita alueella on kaksi metsätyötukikohtaa ja useita asumuspohjia.
Tiestö ja liikenne
Kaivosalueelle Sodankylästä tulee valtatie Vt4, jonka liikenne kuntakeskuksen lähellä oli 5 600 ajon./vrk ja Petkulan kylän kohdalla 990 ajon./vrk (2008). Petkulan kylätien liikenne oli 73 ajon./vrk. Kaivosalueelle on rakennettu uusi tie ja siltayhteys Petkulan kylästä.
Porotalous
Kevitsan alue kuuluu Oraniemen paliskuntaan, jonka suurin sallittu eloporomäärä on 6 000 poroa.
Osakkaita on 143, joista noin 22 kpl saa pääasiallisen toimeentulonsa porotaloudesta. Kevitsan lähialue on pääasiallinen toiminta-alue kolmelle tokkakunnalle, joissa noin 10 osakasta.
Kevitsan alueella sijaitsee sekä kesä-, että talvilaitumia, joista etenkin talvilaitumet ovat tärkeitä.
Kevitsan pohjoispuolella sijaitsee porokämppä ja Vaiskonselän erotusaita. Alueen länsipuolella on uusi Hanhilehdon erotusaita.
