PERUSELINTOIMINTOJEN ARVIOINNIN OPETTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUISSA
Hoitotyön opettajien näkemyksiä
Miia Myllymäki Pro gradu-tutkielma Hoitotiede
Terveystieteiden opettajankoulutus Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Hoitotieteen laitos
Maaliskuu 2017
SISÄLTÖ
TIIVISTELMÄ
ABSTRACK
1 JOHDANTO ... 1
2 PERUSELINTOIMINTOJEN ARVIOINNIN OSAAMINEN, OPPIMINEN JA OPETTAMINEN ... 4
2.1 Kirjallisuushaun toteutus ... 4
2.2 Keskeiset käsitteet ... 5
2.3 Peruselintoimintojen arvioinnissa vaadittavat taidot ja sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen ... 6
2.4 Peruselintoimintojen arvioinnin oppimiseen vaikuttavat asiat ... 9
2.5 Terveysalan koulutuksen opetussuunnitelmat ... 11
2.6 Hoitotyön opettajien käyttämät opetusmenetelmät peruselintoimintojen arvioinnin opetuksessa ... 12
2.8 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista ... 14
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 17
4 TUTKIMUSMENETELMÄT ... 18
4.1 Tieteenfilosofiset lähtökohdat ... 18
4.2 Aineiston keruu ... 18
4.3 Aineiston analyysi ... 19
4.4 Tutkimusmenetelmään liittyvät eettiset kysymykset ... 20
5 TUTKIMUSTULOKSET ... 22
5.1 Taustatiedot ... 22
5.2 Aineiston analyysin tulokset ... 22
5.2.1 Peruselintoimintojen arvioinnin opetus opetussuunnitelmatasolla ... 23
5.2.2 Peruselintoimintojen arvioinnin opetus ja osaamisen taso ... 27
5.2.3 Peruselintoimintojen arvioinnin opetuksen kehittäminen ... 34
5.3 Yhteenveto tutkimuksen tuloksista ... 42
6 POHDINTA ... 47
6.1 Tutkimustulosten tarkastelua... 47
6.2 Tutkimuksen luotettavuus ... 50
6.3 Tutkimuksen eettisyys ... 53
6.4 Johtopäätökset ja jatkotutkimusaiheet ... 55
LÄHTEET... 56
LIITTEET
Liite 1. Liitetaulukko 1. Tiedonhaku tietokannoista Liite 2. Liitekuvio 1. Tiedonhaku 1.8.2015- 28.2.2017.
Liite 3. Liitetaulukko 2. Tutkimuksia peruselintoimintojen arvioinnin opetuksesta Liite 4. Tutkimustiedote
Liite 5. Suostumuslomake
Liite 6. Haastattelukysymykset
Liite 7. Liitetaulukko 3. Esimerkki sisällön analyysistä Liite 8. Yhteenveto sisällön analyysin tuloksista
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO TIIVISTELMÄ Terveystieteiden tiedekunta
Hoitotieteenlaitos
Hoitotiede
Terveystieteiden opettajankoulutus
Myllymäki, Miia Peruselintoimintojen opettaminen ammattikorkeakouluissa.
Hoitotyön opettajien näkemyksiä
Pro gradu- tutkielma, 61 sivua, 8 liitettä (22 sivua) Ohjaajat: Professori, dosentti, TtT Hannele Turunen
Yliopistonlehtori, dosentti, TtT Terhi Saaranen
Maaliskuu 2017______________________________________________________________
Potilaalla on oikeus saada hyvälaatuista ja turvallista terveyden- ja sairaanhoitoa tilanteesta riippumatta. Mikäli potilaan vointi heikkenee, tulee potilaan tila pystyä tunnistamaan ja pyrkiä korjaamaan se. Sairaanhoitajaopiskelijoilla ja vastavalmistuneilla sairaanhoitajilla on kuitenkin havaittu olevan ajoittain vaikeuksia havaita potilaan voinnissa tapahtuvia muutoksia riittävän ajoissa ennen potilaan voinnin romahtamista
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, kuinka peruselintoimintojen arviointia opetetaan sairaanhoitajaopiskelijoille ammattikorkeakouluissa ja minkä tasoista opiskelijoiden peruselintoimintojen arvioinnin osaaminen on hoitotyön opettajien näkökulmasta.
Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää sairaanhoitajaopiskelijoiden peruselintoimintojen arvioinnin opetusta ammattikorkeakouluissa ja näin myös valmistuvien sairaanhoitajien osaamista käytännön työelämässä hoitotyön koulutuksen jälkeen. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelemalla kymmentä (n=10) hoitotyön opettajaa, jotka opettavat peruselintoimintojen arviointia sairaanhoitajaopiskelijoille suomalaisissa ammattikorkeakouluissa. Haastattelujen jälkeen aineisto litteroitiin ja analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä.
Tulosten mukaan peruselintoimintojen arvioinnin opetus tulee oppilaitosten opetussuunnitelmissa esiin usein vain hyvin yleisellä tasolla ja sisältyy tällöinkin usein jonkin suuremman kokonaisuuden yhteyteen. Peruselintoimintojen arvioinnin opetuksessa käytetään monia erilaisia opetusmenetelmiä. Mielekkäimpiä opetusmenetelmiä ovat simulaatio-opetus ja käytännön harjoitteet oppimistulosten ja opiskelijapalautteiden mukaan. Opettajat valikoivat käyttämänsä menetelmät opiskelija- ja asiasisältölähtöisesti sekä omien ja kollegoidensa kokemusten pohjalta. Opiskelijoiden osaaminen peruselintoimintojen arvioinnin suhteen on opettajien mukaan vaihtelevaa. Osa opiskelijoista osaa arvioida peruselintoimintoja erittäin hyvin, mutta osa puolestaan huolestuttavan heikosti. Opettajat toivat haastatteluissa esiin useita haasteita peruselintoimintojen arvioinnin opetukseen liittyen, kuten lähiopetuksen vähyys, aika- ja tilaresurssien puutteen, opiskelijoiden lisääntyvä itsenäinen opiskelu sekä opetussuunnitelmien jatkuva vaihtuvuus. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sairaanhoitajan tutkinto sisältää paljon tärkeitä opiskeltavia asioita, jolloin haasteellista määrittää, kuinka paljon resursseja käytetään minkäkin asian opiskeluun missäkin opintojen vaiheessa.
Peruselintoimintojen arviointia opetetaan melko paljon ja eri keinoin, mutta silti kaikkien opiskelijoiden osaamisen taso ei ole kovinkaan hyvä. Jatkotutkimushaasteina esitetään suomalaisten ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmia yhtenäistämisen tarpeellisuuden arviointia, työelämäyhteistyön vahvistamisen keinojen kartoittamista sekä kansallisen peruselintoimintojen arviointiin liittyvän loppukokeen tarpeellisuuden kartoittamista.
Asiasanat: peruselintoiminnot, arviointi, opettaminen, sairaanhoitajaopiskelija.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND ABSTRACT
Faculty of Health Sciences
Department of Nursing Science
Nursing Science
Nurse Teacher Education
Myllymäki, Miia Teaching vital signs assessment in the University of Applied Acience. The aspect of the teachers of
nursing.
Master’s thesis, 61 pages, 8appendices (22 pages)
Supervisors: Professor, PhD, Hannele Turunen
University Lecturer, docent, PhD Terhi Saaranen March 2017_________________________________________________________________
The patient has a right to have quality care regardless the situation around him. Every patient is justified to have adequate care in every hospital ward. If patient is deteriorating, registered nurses needs to recognize the situation and pursue to remediate it. Some nursing students and graduating nurses have difficulties to notice the changes in patient’s condition early enough before patient is deteriorating.
The purpose of this study was to describe how the vital signs assessment is being tought in the University of Applied Acience for nursing students and how the nursing students can assess the vital signs from the aspect of teachers of nursing. The aim of the study was to produce knowledge that can be used in the development of teaching vital signs assessment in the University of Applied Science and for improving the skills of graduating nurses after graduating. Qualitative thematic interview was used as a data collection method in this study.
A convenience sample of 10 interviewees were teachers who were teaching vital sign assessment in a Finnish university of applied science. The data were analyzed with inductive content analysis method
The results suggest that the assessment of vital signs is written in the curriculum only in a general level. In many learning institutions, the vital sign assessment is included in some bigger integrity. Many different kinds of teaching methods are being used in the teaching of vital sign assessment. The best teaching methods are although simulations and practical exercises by the learning results and student feedback. Teachers choose the teaching methods trough student material and teaching material and by using their own experiences and the advices from their colleagues. Nursing student’s skills in the assessment of vital signs are variable. Some of the students can assess the vital signs very well but some of them are doing it very poorly. Teacher adduced several challenges in the teaching of vital signs, like the minimum amount of lessons, the lack of time and space, the increasing amount of student’s independent studying and the constant change of the curriculum. The study concludes that the degree of the registered nurse contains many important subjects. It is difficult to determine how much resource is need to use with different subjects and in which part of the studies. The assessment of the vital signs is being thought quite a lot and with different teaching methods. However, the vital sign assessment skills are not very good with some students. Further research is needed about the necessity of standardizing of the curriculum in the different Finnish Universities of Applied Science, about the ways of verifying the collaboration with hospitals, and about the need of the national final exam concerning the assessment of vital signs.
Keywords: vital signs, assessment, teaching, nursing student.
1 JOHDANTO
Potilaalla on tilanteesta riippumatta oikeus saada hyvälaatuista ja turvallista terveyden- ja sairaanhoitoa (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992, Theander ym. 2016) missä tahansa sairaalan osastolla. Jos potilaan vointi huononee, tulee potilaan tila pystyä tunnistamaan ja pyrkiä korjaamaan se. (Käypähoitosuositus 2011.) Potilasturvallisuuden edistäminen on tärkeä osa sosiaali- ja terveysalan laadunhallintaa (STM 2009). Potilasmäärät ovat kasvaneet vuosien aikana, samoin kuin erilaisten erikoisalojen määrä. Tällöin myös sairaanhoitajan osaamisvaatimukset potilasturvallisuuden toteuttamiseksi ovat kasvaneet. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että jokainen sairaanhoitaja hallitsee riittävät kliiniset taidot, kuten taidon toteuttaa peruselintoimintojen arviointia ja seurantaa. Peruselintoimintoja ovat esimerkiksi hengitysfrekvenssi, happisaturaatio, sydämen syke, verenpaine ja tajunta. (Rathburn & Ruth- Sahd 2009, Kuiken & Huth 2016.) Peruselintoimintojen arvioinnin osaaminen kuuluu osana jokaisen sairaanhoitajan ammattitaitoon sekä ammattitaitovaatimuksiin. Tämän vuoksi peruselintoimintojen arviointia tulee opettaa tehostetusti jo sairaanhoitajakoulutuksen aikana, jotta valmistuvat sairaanhoitajat osaisivat tunnistaa muutokset potilaan voinnissa ja toimia tällaisessa tilanteessa (Gallagher ym. 2011). Muutokset peruselintoiminnoissa ovat vahvasti yhteydessä potilaan tilan heikkenemiseen. Ensiavussa todettujen poikkeavien peruselintoimintojen avulla voidaan ennakoida potilaan tehohoidon tarve ja mahdollisesti estää sairaalan sisällä tapahtuvia kuolemantapauksia. (Antonsen ym. 2012.) Potilaan voinnissa ja elintoiminnoissa voidaan havaita sydänpysähdyksen merkkejä useita tunteja ja jopa päiviä ennen varsinaista sydänpysähdystä. Syitä sydänpysähdykseen ovat päivien aikana kehittyneet muutokset potilaan hengityksessä, verenkierrossa ja aineenvaihdunnassa. Peruselintoimintoja seuraamalla ja niiden riittävällä mittaamisella sekä peruselintoimintahäiriöiden tunnistamisella voidaan ennakoida muutoksia ja ennaltaehkäistä tulevia haittatapahtumia, kuten sydänpysähdystä. (Aalto ym. 2008.) Näihin ennakoiviin tekijöihin ei kuitenkaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota, vaan tilanteet pääsevät usein kehittymään elvytystilanteeseen ja mahdolliseen potilaan menehtymiseen asti (Tirkkonen ym. 2013).
Terveysalan koulutuksessa tulee sairaanhoitajaopiskelijoille tarjota riittävän hyvät valmiudet työelämään. Näin sairaanhoitajat kykenevät turvaamaan kansalaisille yhdenvertaisia, potilasturvallisuutta painottavia palveluita ja työskentelemään erilaisissa alan asiantuntijatehtävissä. Kaikkien valmistuvien sairaanhoitajien tulee vastata asetettuihin osaamisvaatimuksiin. Näitä vaatimuksia ovat Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) mukaan
2 esimerkiksi terveyden edistäminen, hoitotyön päätöksenteko, moniammatillisen yhteistyön toteutus ja edistäminen, ohjaus ja opetus, hyvä eettinen toiminta, tutkimus - ja kehittämistyö, yhteiskunnallinen toiminta, lääkehoidon osaaminen ja kliinisen hoitotyön osaaminen. Kliininen osaaminen sisältää muun muassa peruselintoimintojen arvioinnin osaamisen. Lisäksi OKM:n määrittelemät sairaanhoitajan osaamisvaatimukset edellyttävät muun muassa, että jokainen sairaanhoitaja hallitsee työssään tarvittavat tiedot ja taidot ja osaa soveltaa niitä (OKM 2006).
OKM:n laatimien osaamisvaatimusten pohjana on Euroopan parlamentin ja - neuvoston asettama direktiivi (2005/36/EY) ammattipätevyyden tunnustamisesta. Direktiivissä säädetään muun muassa sairaanhoitajien ammattipätevyyden automaattisesta tunnustamisesta sovittujen koulutuksen vähimmäisvaatimusten pohjalta. Direktiiviä (2005/36/EY) modernisoitiin uudistetulla ammattipätevyysdirektiivillä (2013/55/EY). (EUR-Lex 2013.) Suomessa käynnistyi EU:n uudistetun ammattipätevyysdirektiivin (2013/55/EY) pohjalta Erikssonin ym.
valtakunnallinen ”Sairaanhoitajien tulevaisuus”-hanke. Sen perusteella julkaistiin yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan vähimmäisosaamisen vaatimukset. (Eriksson ym. 2015.) Kajander-Unkurin (2015) mukaan sairaanhoitajaopiskelijoiden ammatillinen pätevyys Euroopassa koostuu yhdeksästä keskeisestä osaamisalueesta (Kajander-Unkuri 2015).
Sairaanhoitajaopiskelijan roolista siirtyminen valmiiksi sairaanhoitajaksi on haasteellista.
Hoitotyön työkenttä on usein kiireinen ja täynnä erikoisaloja. Valmistuvan sairaanhoitajan odotetaan kykenevän itsenäiseen työskentelyyn ja ottavan vastuun omasta työstään. (Missen ym. 2016.) Hoitotyön koulutuksessa olisi hyvä ohjata sairaanhoitajaopiskelijaa toistuvaan itsearviointiin oman oppimisen sekä osaamisen tason suhteen koko koulutuksen ajan sekä sairaanhoitajaksi valmistumisen jälkeen. Tällöin valmistuvan sairaanhoitajan näkemys omasta osaamisen tasostaan säilyisi todenmukaisempana, jolloin työelämän vaatimukset eivät tuntuisi ylivoimaisilta. (Kajander-Unkuri ym. 2013.) Monet vastavalmistuneet hoitajat ahdistuvat ja väsyvät nopeasti työhönsä, jolloin riskinä on, että he jättävät sairaanhoitajan uransa melko nopeasti työelämään siirtymisensä jälkeen (Missen ym. 2016).
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten peruselintoimintojen arviointia opetetaan ammattikorkeakouluissa ja minkä tasoista opiskelijoiden osaaminen peruselintoimintojen arvioinnin suhteen on hoitotyön opettajien näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää sairaanhoitajaopiskelijoiden peruselintoimintojen arvioinnin opetusta ammattikorkeakouluissa ja näin myös valmistuvien sairaanhoitajien osaamista käytännön työelämässä hoitotyön koulutuksen jälkeen. Tutkimuksen aihe pohjautuu terveyspoliittisiin tavoitteisiin (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992,
3 STM 2009, Käypähoitosuositus 2011) sekä käytännön hoitotyön ja opetuksen näkökulmaan.
Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastatteluiden avulla. Aineisto on analysoitu induktiivisella sisällönanalyysillä.
4 2 PERUSELINTOIMINTOJEN ARVIOINNIN OSAAMINEN, OPPIMINEN JA
OPETTAMINEN
2.1 Kirjallisuushaun toteutus
Tähän pro gradu- tutkielmaan haettiin tutkimusartikkeleita kansallisista ja kansainvälisistä tietokannoista systemaattisen kirjallisuushaun avulla. Systemaattisesti tehdyn kirjallisuushaun tehtävänä oli antaa aiheesta kattava, luotettava, kriittinen ja järjestelmällinen kokonaiskuva olemassa olevan tutkimustiedon pohjalta. Sen tarkoituksena oli myös korostaa valitun aiheen merkityksellisyyttä, tunnistaa mahdollisia aiheeseen liittyviä ongelmia ja pyrkiä löytämään niihin ratkaisuja. (Goodman & Moule 2009, Salminen 2012.) Kirjallisuushaku pohjautui asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Tutkittua, näyttöön perustuvaa tietoa etsittiin järjestelmällisesti niistä tietolähteistä, joista oletettiin saatavan haun kannalta oleellista tietoa.
(Kylmä & Juvakka 2007.)
Haut kirjallisuushakua varten tehtiin elektronisten tietokantojen avulla Nelli- portaalia hyödyntäen. Käytettyjä tietokantoja olivat Cinahl, PubMed ja Scopus. Kyseiset tietokannat ovat luotettavia kanavia hoitotieteellisessä tiedonhankinnassa. (Kääriäinen & Lahtinen 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Hakusanoina käytettiin vital sign* OR vital function* OR body function* AND deterior*AND assessmen* OR evaluat* AND teach* AND method* AND student* AND nurs*. Tiedonhaku tietokannoista on esitetty liitteenä (liite 1).
Tiedonhakua täydennettiin manuaalisen haun avulla. Manuaalisessa haussa tarkasteltiin löydettyjen artikkeleiden lähdeluetteloista nousevia tutkimuksia sekä artikkeleihin viitanneita julkaisuja. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Dokumentoidut kirjallisuushaun vaiheet kokonaisuudessaan on myös esitetty liitteenä (liite 2).
Aluksi hakutuloksien tutkimusartikkeleita tarkasteltiin otsikon perusteella. Tämän jälkeen valituista artikkeleista luettiin abstraktit, joiden perusteella artikkelit valikoituivat mukaan tutkimukseen tai ne jätettiin sen ulkopuolelle. Tämän tutkimuksen kirjallisuushaun sisäänottokriteereinä oli, että artikkelin tuli käsitellä potilaan hoidossa tarvittavia taitoja ja sairaanhoitajan ammatillista osaamista, peruselintoimintojen arviointia, peruselintoimintojen arvioinnin oppimiseen vaikuttavia asioita sekä peruselintoimintojen opetuksessa käytettäviä opetusmenetelmiä. Artikkeleiden tuli olla tieteellisesti vertaisarvioituja, sillä monilla aloilla vain vertaisarvioinnin läpikäyneet julkaisut ovat tieteellisesti varteenotettavia. Kirjallisuushaku rajattiin vuosiin 2010- 2017. Artikkeleiden julkaisukielenä tuli olla suomi tai englanti.
5 Kirjallisuushaku suoritettiin pro gradu -tutkielman tutkimuskysymysten perusteella. (Kylmä &
Juvakka 2007, Tuomi 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Keskeisimmät peruselintoimintojen arvioinnin opetusta kuvaavat tutkimusartikkelit on koottu liitteeksi (liite 3).
2.2 Keskeiset käsitteet
Peruselintoiminnot, peruselintoimintojen arviointi, hoitotyön opettaja, ammattikorkeakoulu
Peruselintoimintoja ovat happisaturaatio, hengitystiheys, pulssitaajuus, verenpaine, tajunta ja kehon lämpötila. Peruselintoimintoja voidaan kutsua myös vitaalielintoiminnoiksi tai kriittisiksi elintoiminnoiksi. (Cardona- Morrell ym. 2016.)
Peruselintoimintojen arvioinnilla tarkoitetaan peruselintoimintojen mittaamista ja seurantaa.
Arviointiin sisältyy myös diureesin seuranta. Peruselintoimintojen mittaamisessa voidaan käyttää erilaisia apuvälineitä, kuten verenpainemansetti, sekuntikello, saturaatiomittari ja kuumemittari. (Cardona- Morrell ym. 2016.)
Hoitotyön opettajalla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa ammattikorkeakoulussa opettajana toimivaa henkilöä, joka opettaa työkseen sairaanhoitajaopiskelijoita. Ammattikorkeakouluissa opettajat toimivat yliopettajan, lehtorin, pää- tai sivutoimisen tuntiopettajan tai luennoitsijan nimikkeellä. Opettajan kelpoisuusvaatimuksena on vähintään ylempi korkeakoulututkinto lehtorin virkaan sekä lisensiaatin tai tohtorin tutkinto yliopettajan virkaan. Opettajalla tulee olla vähintään kolmen vuoden työkokemus ammattialalta sekä ammatillisen opettajan pedagoginen pätevyys. (Marttila 2010.)
Ammattikorkeakoululla tarkoitetaan suomalaista korkeakoulua. Suomessa voi tällä hetkellä opiskella sairaanhoitajaksi 22 eri ammattikorkeakoulussa. Opetus - ja kulttuuriministeriön mukaan opintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle laajat käytännön perustiedot ja -taidot sekä teoreettista pohjaa toimia työelämässä alansa asiantuntijatehtävissä. Lisäksi tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet seurata ja edistää oman ammattialan kehitystä, antaa hänelle edellytykset kehittää omaa ammattitaitoaan elinikäisen oppimisen kautta sekä taata riittävä viestintä - ja kielitaito yhteistyön toteuttamiseksi eri tahojen kanssa ja työskentelyyn myös kansainvälisissä tehtävissä. Ammattikorkeakoulussa tapahtuva tutkinto-opiskelu johtaa korkeakoulututkintoon sekä käytännön ammattitaitoon. Koulutus ei maksa opiskelijalle mitään.
Opintojen mitoitus perustuu opintopisteisiin. Ammattikorkeakoulututkintojen laajuus on
6 perustutkintojen kohdalla 201-270 opintopistettä. Aiemmin opintojen mitoitus tapahtui opintoviikkojen pohjalta, jolloin opintojen laajuus oli 140-180 opintoviikkoa. Useimmiten opinnot kestävät kolme-neljä vuotta. Ammattikorkeakoulut saavat autonomisesti itse päättää tarjoamansa koulutuksen sisällöstä ja opetussuunnitelmistaan. Ammattikorkeakoulujärjestelmä on luotu opistotasoisten koulutusinstituutioiden pohjalta 1990-luvulla, ja se vakiintui 2000- luvun alussa. Opetus - ja kulttuuriministeriö rahoittaa oppilaitosten toimintaa. Tavoitteena on, että ammattikorkeakoulut kehittävät koulutuksen laatua uudistamalla koulutussisältöjään,
opetusmenetelmiään, oppimisympäristöjään ja opettajien osaamista sekä lisäämällä erilaista yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Ammattikorkeakoulujen tulee pyrkiä hyödyntämään digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Lisäksi ammattikorkeakoulujen tehtävänä on kehittää opiskelijavalintoja, hyväksilukumenetelmiä sekä tutkintorakenteita kansallisen ja kansainvälisen liikkuvuuden lisääntymiseksi. (OKM 2016.)
2.3 Peruselintoimintojen arvioinnissa vaadittavat taidot ja sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen
Sairaanhoitajan ammatillinen vähimmäisosaaminen koostuu valtakunnallisen ”Sairaanhoitajien tulevaisuus” - hankkeen mukaan asiakaslähtöisyydestä, hoitotyön eettisyydestä ja ammatillisuudesta, johtamisesta ja yrittäjyydestä, sosiaali - ja terveydenhuollon toimintaympäristöstä, kliinisestä hoitotyöstä, näyttöön perustuvasta toiminnasta ja päätöksenteosta, ohjaus - ja opetusosaamisesta, terveyden ja toimintakyvyn edistämisestä sekä sosiaali - ja terveyspalvelujen laadusta ja turvallisuudesta. (Eriksson ym. 2015.) Kajander- Unkurin (2015) mukaan sairaanhoitajan ammatillisen pätevyyden yhdeksän osa-aluetta ovat ammatilliset ja eettiset arvot sekä toiminta, hoitotyön taidot ja interventiot, vuorovaikutustaidot, tiedolliset ja kognitiiviset kyvyt, arviointi ja hoitotyön laadun parantaminen, ammatillinen kehittyminen, johtaminen ja yhteistyötaidot, opetus- ja ohjaamistaidot sekä tutkimustiedon hyödyntäminen (Kajander-Unkuri 2015).
Sairaanhoitajan tulee osata työssään arvioida ja tarkkailla potilaan vointia jatkuvasti. Hänen on myös tiedettävä, mihin hoidollisiin toimenpiteisiin on ryhdyttävä, mikäli potilaan vointi äkillisesti heikkenee. (Chan ym. 2012.) Riittävä ja huolellinen potilaiden seuranta on yksi tärkeimmistä keinoista tunnistaa voinniltaan heikentyvä potilas ja puuttua tilanteeseen ajoissa (Odell ym. 2009). Noin yksi potilas 500:sta sairastaa sairaalassa ollessaan sydänpysähdyksen.
Sydänpysähdyspotilaalla on huono ennuste, sillä vain viidesosa potilaista jää eloon. Noin 80 prosentissa sairaalansisäisissä hätätilanteissa potilaiden peruselintoiminnoissa on ilmennyt
7 häiriöitä. Näitä voivat olla potilaan hengitystaajuuden, happisaturaation verenpaineen, syketaajuuden, kehon lämpötilan tai tajunnan muutokset. Muutoksia ei kuitenkaan aina kyetä tunnistamaan tai niihin ei osata reagoida ajoissa, jolloin riittävän hoidon aloitus viivästyy.
Vuodeosastolla tapahtuvan elottomuuden ennuste on huono. (Tirkkonen 2015, Connell ym.
2016.) Hoitohenkilökunnan riittävä koulutus, potilaan asianmukainen tarkkailu ja potilaan tilan heikentymisen tunnistaminen, avun pyytäminen ja aikainen reagointi auttavat ehkäisemään sydänpysähdyksiä (Smith 2010). Potilasturvallisuuden toteutumisen varmistamisessa on olennaista, että sairaanhoitajat ja lisäksi myös hoitotyön johtajat tiedostavat oman tehtävänsä merkityksen potilasturvallisuuskulttuurin rakentumisessa. Hoitotyön johdon sekä hoitotyön ammattilaisten välille tarvitaan avointa kommunikaatiota sekä vahvaa yhteistyötä potilasturvallisuuden sekä potilastyytyväisyyden saavuttamiseksi. (Groves ym. 2011, Ammouri ym. 2014.)
Sairaanhoitajan on kyettävä työssään ja peruselintoimintoja arvioidessaan itsenäisyyteen ja huolellisuuteen, hänellä tulee olla riittävästi itseluottamusta ja hyvät kommunikaatiotaidot (Bambini ym. 2009). Hänen tulee osata raportoida potilaan tilasta ja siinä tapahtuneista muutoksista nopeasti, systemaattisesti ja kattavasti esimerkiksi lääkärille (Rathburn & Ruth- Sahd 2009). Hoitotyössä tarvitaan tiimityöskentelytaitoja ja kriittistä ajattelua (Naseri ym.
2014), sillä sairaanhoitajan tulee osata itsenäisen työskentelyn rinnalla myös tarvittaessa pyytää apua esimerkiksi lääkäriltä tai kollegoiltaan (McCallum 2011). French ja McKenna (2011) mainitsevat tutkimuksessaan, kuinka myös ohjaus ja opettaminen ovat tärkeä osa sairaanhoitajan ammatillista osaamista. Hänen tulee mahdollisesti työssään antaa erilaista ohjausta potilailla ja heidän omaisilleen. Lisäksi sairaanhoitaja on velvoitettu ohjaamaan opiskelijoita sekä perehdyttämään tarvittaessa uusia kollegoitaan, jolloin hänen tulee hallita tietynlaiset ohjaukselliset perusteet. (French & McKenna 2011.)
Peruselintoimintojen arviointi sekä monet muut kliiniset taidot kuuluvat olennaisena osana sairaanhoitajan työhön (Klainin- Yobas 2011). Sairaanhoitajan tulee kyetä itsenäiseen päätöksentekoon ja hänen tulee kyetä havaitsemaan potilaan voinnin heikentyminen ajoissa (Leonard & Kyriacos 2015). Potilaiden peruselintoimintojen säännöllinen arviointi on tehokkain tapa seurata ja dokumentoida potilaan vointia sekä mahdollista voinnin heikentymistä sairaalassa. Aikaisen varoituksen merkit potilaan kliinisen ja fysiologisen voinnin heikentymisestä voivat estää tai ainakin vähentää vakavia haittatapahtumia. Aikaisen varoituksen pisteytysjärjestelmän (Early Warning Score, EWS) avulla seurataan potilaan voinnin mahdollisia muutoksia ja pyritään löytämään akuutisti sairas potilas ajoissa.
8 Pisteytysjärjestelmän pohjautuu säännöllisesti toteutettuun vitaalielintoimintojen monitorointiin ja seurantaan. (Cardona- Morrell ym. 2016.) Järjestelmällä on erilaisia nimityksiä, kuten ”track-and-trigger” - systeemi. Yleisimmät ennakoivat merkit sydänpysähdykselle, kiireelliselle tehohoidon tarpeelle ja äkkikuolemalle ovat matala verenpaine, tajunnan madaltuminen, hengitysvajaus ja happisaturaation lasku. (Alam ym. 2014, Leonard & Kyrioacos 2015.)
Verenpaineen oikeaoppinen mittaaminen on yksi erittäin tärkeä sairaanhoitajan kliininen taito liittyen peruselintoimintojen arviointiin (Ballard ym. 2012). Liiallinen mekaanisten laitteiden hyödyntäminen vitaalielintoimintojen arvioinnissa ja tarkkailussa heikentää sairaanhoitajien kliinistä käytännön osaamista. Luottaessaan liikaa erilaisiin mittareihin ja monitoreihin, sairaanhoitajat eivät välttämättä tunnista ajoissa potilaan voinnissa tapahtuvia muutoksia.
(Brown ym. 2010.) Erityisesti vastavalmistuneet hoitajat luottavat usein liikaa mekaanisesti tapahtuvaan peruselintoimintojen seurantaan eivätkä esimerkiksi konkreettisesti itse tunnustele potilaan syketaajuutta, laske hengitystaajuutta tai arvioi muita peruselintoimintoja (Hartigan ym. 2010). Hoitajan tulee osata tunnustella oikeaoppisesti potilaan pulssi oikeasta paikasta (McCallum ym. 2011). Hänen tulee osata tarkkailla myös potilaan hengitystyötä, hengitysfrekvenssiä, hengitysääniä, potilaan ulkoista olemusta, ihon väriä ynnä muita peruselintoimintoja (Rathburn & Ruth-Sahd 2009). Mikäli potilaan voinnissa tapahtuu äkillisiä muutoksia, sairaanhoitajan tulee osata tunnistaa tällaiset muutokset ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla, esimerkiksi antamalla potilaalle lisähappea tai aloittamalla elvytystoimenpiteet (Chan 2012).
Sairaanhoitajaopiskelijoilla ja vastavalmistuneilla sairaanhoitajilla on havaittu olevan ajoittain vaikeuksia havaita potilaan voinnissa tapahtuvia muutoksia, varsinkin riittävän ajoissa ennen potilaan voinnin romahtamista (Kantar 2012, Leonard & Kyriacos 2015). Benner (2004) siteeraa teoksessaan Dreyfusin mallia, jonka mukaan sairaanhoitajan ammatillinen pätevyys voidaan jakaa viiteen tasoon. Näitä tasoja ovat noviisi, edistynyt aloittelija, pätevä, taitava ja asiantuntija. Yksi selkein ero näissä tasoissa liittyy hoitajien kliinisiin taitoihin, kuten peruselintoimintojen arvioinnin osaamiseen. Sairaanhoitajaopiskelijoilla ja valmistuvilla sairaanhoitajilla voi olla jo paljon tietoa, mutta he eivät välttämättä osaa soveltaa sitä käytännön tilanteissa. (Benner 2004.) Sairaanhoitajan työnkuva on todella laaja ja monikirjoinen, joten on mahdotonta opettaa sairaanhoitajaopiskelijalle kaikki tarvittavat asiat hänen koulutuksensa aikana. Opiskelijat tuleekin opettaa hakemaan ja vastaanottamaan uutta tietoa eri lähteistä ja totuttaa toimimaan muuttuvissa toimintaympäristöissä. (Theander ym. 2016.) Kriittisen
9 ajattelun kehittymisen tukeminen on erittäin tärkeää sairaanhoitajakoulutuksen aikana.
Opiskelijoita tulisi ohjata etsimään luotettavaa, näyttöön perustuvaa tietoa, analysoimaan sitä ja soveltamaan sitä kriittisen ajattelun kautta käytännön työhön. (Chan 2013.)
Valmistuvat sairaanhoitajat ovat ison haasteen edessä siirtyessään opiskelijan asemasta valmiin sairaanhoitajan rooliin. Osa valmistuvista sairaanhoitajista arvioi oman ammatillisen pätevyytensä korkeaksi, kun taas heidän harjoitteluohjaajansa arvioivat opiskelijoiden ammatillisen pätevyyden matalammaksi. Ammatillisen pätevyyden kehittymiseen vaikuttavat merkittävästi sairaanhoitajakoulutuksen antamat valmiudet, harjoitteluyksiköiden opetuksellinen ilmapiiri sekä ohjaussuhteen laatu sairaanhoitajaopiskelijan ja käytännön harjoittelun ohjaajan välillä. EU-direktiivin (2013/55/EY) mukaisesti vähintään puolet sairaanhoitajatutkinnon kokonaispistemäärästä tulee toteutua käytännön harjoitteluissa, minkä takia esimerkiksi käytännön ohjaajan antamalla palautteella ja konkreettisella ohjauksella on suuri merkitys sairaanhoitajaopiskelijan osaamisen ja ammatillisen pätevyyden kehittymisessä.
(Kajander-Unkuri 2015.) Käytännön harjoittelu on keskeinen osa opintoja terveysalan opiskelijoilla (Salamonson ym. 2015). Harjoittelun tarkoitus on, että opiskelijat pääsevät tutustumaan aitoon hoitoympäristöön, sairaanhoitajan ammatillisiin tehtäviin ja turvalliseen potilashoitoon (OKM 2006, Eriksson ym. 2015, Tella 2015). Käytännön harjoittelut ovat lakisääteisesti aina ohjattuja. Sairaanhoitajaopiskelija pääsee ohjatussa harjoittelussa työskentelemään potilasta hoitavan tiimin jäsenenä ja olemaan suorassa yhteydessä potilaaseen tai asiakkaaseen. (EU-direktiivi 2013/55/EU.)
Osa nuorista sairaanhoitajista päätyy harkitsemaan alanvaihtoa. On tärkeää, että valmistuneille sairaanhoitajille tarjottaisiin riittävän pitkä perehtymisjakso heidän siirtyessään työelämään. He tarvitsevat myös esimiesten ja kollegoiden sosiaalista tukea. Terveydenhuollon organisaatioissa olisi hyvä kiinnittää enemmän huomiota valmistuvien sairaanhoitajien liialliseen työkuormitukseen sekä työuupumuksen kokemuksiin. Vastavalmistuneiden sairaanhoitajien halua kehittyä työssään tulisi tukea mahdollisimman tehokkaasti. (Flinkman 2014.)
2.4 Peruselintoimintojen arvioinnin oppimiseen vaikuttavat asiat
Sairaanhoitajaopiskelijan osaaminen muodostuu niin sanotun henkilökohtaisen kognitiivisen tietorakenteen kautta, joka muuttaa muotoaan ja täydentyy jo opiskelun aikana sekä myöhemmin työelämässä. Oppiminen pohjautuu tietoihin, jotka rakentuvat sekä hoitotyön
10 toimintojen, että todellisuuden, tutkimuksen ja käytännön kokemusten kautta. Kun tiedot lisääntyvät ja taidot kehittyvät, kehittyy myös hoitotyön osaaminen. (Lauri 2007, Nelson 2017.) Nykyajan opiskelijoita voidaan kutsua niin sanotuksi ”Internet- sukupolveksi”, sillä heillä on useimmiten jo olemassaan erittäin hyvät tietotekniset taidot. Tämän vuoksi Internet- pohjainen opetus ja opetusteknologian hyödyntäminen voivat tehostaa perinteistä kasvokkain tapahtuvaa opetusta. (Nogueira de Gòes ym. 2015.) Käytännön tilanteiden kautta oppimista pidetään tutkimusten mukaan tehokkaana, esimerkiksi verenpaineen mittaamisen konkreettinen harjoittelu parantaa tutkimusten mukaan oikeaoppisen mittaustyylin oppimista (Ashouri &
Eghbalibabadi 2014). Erityisesti kädentaitojen sekä esimerkiksi kommunikaatio- ja tiimityöskentelytaitojen oppimisessa kokemuksellinen ja toiminnallinen oppiminen ovat tehokkaimpia keinoja (Klainin- Yobas ym. 2011). Toiminnallinen opetustyyli on tehokas tapa opettaa esimerkiksi verenpaineen oikeaoppista mittaamista. Peruselintoimintojen käytännön opetuksen tulee aina perustua teoriatietoon ja tutkittuun näyttöön. (Brokalaki ym. 2008.) Brokalaki ym. (2008) toivat tutkimuksessaan esiin, kuinka hoitotyön perusteita käsittelevän opintojakson jälkeen opiskelijoiden taito mitata verenpainetta oikeaoppisesti oli heikkoa.
Seuraavana lukukautena järjestetty syventävä lisäopetus havaittiin tarpeelliseksi taitojen kehittämisessä, sillä syventävän opetuksen jälkeen opiskelijoiden taidot olivat huomattavasti kehittyneet. Opetussuunnitelmaan lisätty yhden tunnin mittainen verenpaineen mittaamiseen keskittynyt lisäopetus kehitti opiskelijoiden taitoa mitata verenpaine oikeaoppisesti. (Ballard ym.2012.)
Chanin ym. (2012) tutkimus toi esille asioita, jotka vaikuttivat sairaanhoitajaopiskelijoiden kykyyn havaita potilaan voinnin heikentyminen ja kykyyn aloittaa tilanteessa vaadittavat hoidolliset toimenpiteet. Kyseisiä asioita olivat muun muassa kyky palauttaa mieleen opittuja asioita sekä erilaiset muistisäännöt peruselintoimintojen tarkkailuun ja systemaattiseen raportointiin, kuten ABCDE- ja ISBAR- muistisäännöt. Muita asioita olivat opiskelijoiden kyky tunnistaa simulaatioita vastaavia tilanteita sekä erilaiset tunnereaktiot äkillisesti muuttuvissa tilanteissa. Edellä mainitut asiat edistävät opiskelijoiden itseohjautuvuutta oppimisessa. Opiskelijoiden oppimista edisti tutkimusten mukaan muun muassa nimenomaan opiskelijoiden itseohjautuvuuden tukeminen, opetustilanteiden realistisuus, opiskelijoiden kanssa käydyt oppimiskeskustelut sekä kliininen harjoittelu. (Everett & Wright 2011, Chan ym.
2012.)
11 2.5 Terveysalan koulutuksen opetussuunnitelmat
Opetussuunnitelma tarkoittaa etukäteen laadittua suunnitelmaa, joka kuvaa koulutuksen rakennetta ja johon koulutukselliset tavoitteet on kirjattu. Opetussuunnitelma ei ole salainen, vaan kaikille avoin. Opetussuunnitelma muodostuu opetuksen ja oppimisen prosessien kuvauksesta, oppimistavoitteiden määrittelystä, opetettavista aiheista ja opetuksen ajankohdista sekä arvioinnista. (Hughes & Quinn 2013.) Terveydenhuollon oppilaitoksissa käytettävät opetusmenetelmät perustuvat Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimien ohjeiden ja erilaisten kansallisten suositusten pohjalta muodostettuihin opetussuunnitelmiin (OKM 2006, Käypähoitosuositus 2011). Ammattikorkeakoulut voivat hyödyntää myös esimerkiksi sairaanhoitajan osaamisvaatimuksia opetussuunnitelmien laatimisen tukena (Eriksson ym.
2015, Kajander-Unkuri 2015). Opetussuunnitelmassa määritellyt opetuksen ja oppimisen tavoitteet ohjaavat myös osaltaan opetusmenetelmien valintaa (Atjonen & Uusikylä 2005).
Peruselintoimintojen arvioinnin opetus kuuluu oleellisesti osaksi opetussuunnitelmaa (Kantar
& Massouh 2015).
Opetussuunnitelmissa olisi tärkeää korostaa näyttöön perustuvaa hoitotyötä, jotta hoitotyön opiskelijat oppisivat kriittisesti arvioimaan ja hyödyntämään löytämäänsä tietoa oppimisensa tukena (Hande ym. 2017). Hoitotyön opettajat ovat velvoitettuja integroimaan ammatillisten taitojen kehittämisen osaksi opetussuunnitelmaa. Parhaillaan olemassa olevat muutokset terveydenhuoltojärjestelmässä, jotka aiheutuvat demograafisista muutoksista, taloudellisista rajoitteista sekä globalisaatiosta, aiheuttavat vääjäämättä muutoksia myös opetuksen sisältöön ja tapaan opettaa. Terveydenhuoltoalan koulutuksen tulee valmistella vastavalmistuvat sairaanhoitajat käytännön työelämän muutoksiin ja haasteisiin. Opetussuunnitelmissa voisi olla hyvä korostaa konstruktivismia sekä kokemusperäisyyttä, sillä ne kehittävät opiskelijan ongelmanratkaisukykyjä, kliinistä päättelykykyä sekä tiedon siirtoa teoreettiselta tasolta käytäntöön. (Kantar & Massouh 2015.)
Myös potilasturvallisuuden korostamisen tulee näkyä terveysalan koulutuksessa.
Potilasturvallisuuden opetuksen tulee kuulua tiiviinä osana opetussuunnitelman kokonaisuuteen. Tiimityön merkitys, selkeän kommunikoinnin toteutus, vaaratapahtuminen havaitseminen, niiden raportointi ja käsittely sekä tilanteista oppiminen ovat keskeisessä asemassa potilasturvallisuuden toteutuksessa. Näiden asioiden tulee sisältyä hoitotyön opiskelijoiden opintoihin. (Tella 2015.) Laadukas hoitotyön opetus on tärkeä pohja, jotta
12 valmistuvat sairaanhoitajat oppivat toimimaan hoitotyön käytännössä turvallisesti ja tehokkaasti. Hoitotyön koulutuksen tulee saavuttaa sille asetetut tavoitteet opintojen kestoon ja sisältöön sekä valmistuvien opiskelijoiden osaamistasoon liittyen. Yhtenä keinona varmistaa laadukas hoitotyön koulutus olisi laatia opetussuunnitelmat kansallisesti yhtenäisen ohjelman mukaisesti. (Ralph ym. 2015.)
Moniammatillisen yhteistyön korostaminen hoitotyön koulutuksessa auttaa potilasturvallisuuden kehittämisessä. Integroimalla moniammatillinen yhteistyö osaksi opetussuunnitelmia, voidaan luoda jo hoitotyön koulutuksen aikana pohja moniammatillisen yhteistyön toteutumiselle. Moniammatillisella yhteistyöllä voidaan parantaa merkittävästi hoitotyön laatua, kehittää tiimityöskentelytaitoja ja johtajuustaitoja. (Lennen & Miller 2017.) Myös opiskelijoiden arviointikriteerit olisi tärkeää tuoda opetussuunnitelmissa selkeästi esille (Sóla ym. 2017).
2.6 Hoitotyön opettajien käyttämät opetusmenetelmät peruselintoimintojen arvioinnin opetuksessa
Opetusmenetelmän valinta on riippuvainen esimerkiksi opiskelijaryhmästä, opettajasta, käytettävissä olevasta ajasta sekä opetustilasta (Atjonen & Uusikylä 2005). Aiempien tutkimustulosten perusteella on olemassa monia hyviä opetusmenetelmiä peruselintoimintojen arvioinnin opettamiseen. Simulaatiopedagogiikka on yksi tällä hetkellä suuressa suosiossa olevista opetusmenetelmä-suuntauksista. (Bambini ym. 2009, Chan ym. 2012, Ashouri &
Eghbalibabadi 2014.) Simulaatioiden avulla opiskelijat pääsevät turvallisessa ympäristössä harjoittelemaan simuloituja käytännön elämän tilanteita ja harjoittelemaan esimerkiksi peruselintoimintojen oikeaoppista mittaamista ja seurantaa (Brown ym. 2010). Simulaatio- oppimisessa opiskelija oppii itse tekemällä ja kokeilemalla, toisin sanoen hyödyntäen tunnettua menetelmää ”learning by doing”. Potilaan peruselintoimintojen arviointi, tarkkailu ja muutosten havaitseminen on simulaatiotilanteessa turvallista, sillä tilanne on kuvitteellinen.
(Salakari 2007.) Simulaatioissa ”virheiden” tekeminen on sallittua, sillä potilasturvallisuus ei pääse vaarantumaan. Lisäksi ”virheistä” voi oppia. (Brown ym. 2010.) Tutkimusten mukaan oppimistuloksissa ei ole juuri eroa sen suhteen, käytetäänkö simulaatioharjoituksissa nukkea vai elävää ihmistä (Ashouri & Eghbalibabadi 2014). Tarvitaan kuitenkin vielä lisänäyttöä siitä, kuinka usein simulaatioita tulisi toteuttaa ja kuinka pitkäkestoisia harjoitusten tulisi olla, jotta oppiminen olisi optimaalisinta (Bambini ym. 2009). Simulaatioiden tukena voidaan käyttää myös laboraatio-opetusta (Everett & Wright 2011). Roolipelit ovat myös eräänlainen
13 simulaatio-opetuksen muoto. Niiden kautta opiskelija pääsee eläytymään sekä hoitajan että potilaan rooliin, mikä kehittää esimerkiksi hänen kommunikaatiotaitojaan. (Klainin-Yobas 2011.)
Tietokoneavusteisten multimediasovellusten hyödyntäminen opetuksessa on todettu yhdeksi tehokkaasti oppimiskeinoksi käytännön taitojen opetuksessa Peruselintoimintojen arvioinnin opetuksessa kyseiset opetusmenetelmät eivät kuitenkaan ole muita menetelmiä selkeästi tehokkaampia. (Chuengkriankrai ym. 2009.) Tutkijat kuitenkin pitävät yleisesti digitaalisten menetelmien käyttöä hyvänä oppimisen tehostajana perinteisten opetusmenetelmien rinnalla.
Elektroniset kirjat sekä esimerkiksi videoiden käyttö opetuksessa tekevät opetuksesta monipuolisempaa ja interaktiivisempaa. (Everett & Wright 2012.) Tietokonepohjaiset, informaatio- ja kommunikaatioteknologiat vahvistavat opiskelijoiden teoreettista tietopohjaa.
Niiden leikillisyyden kautta opiskelijoiden myös helppo adaptoitua erilaisiin hoitotilanteisiin.
Erilaisia tietokonepohjaisia oppimiseen tarkoitettuja sovelluksia kehitetään jatkuvasti lisää.
Yksi käyttökelpoinen sovellus peruselintoimintojen arvioinnin opetukseen on VitalEasy- mobiilisovellus. (Pereira ym. 2016.) Myös Second Life -sovellus on arvioitu yhdeksi tehokkaasti oppimismenetelmäksi. Opiskelijoiden peruselintoimintojen arvioinnin osaamista kehittävät McCallumin ym. (2011) mukaan mukaansatempaavat, interaktiiviset ja todentuntuiset opetusmenetelmät, joissa teoria ja käytäntö yhdistyvät. (McCallum ym. 2011.) Peruselintoimintojen arvioinnin osaamista voi edistää myös usean opetusmenetelmän yhdistäminen opetuksessa, eli niin kutsuttu ”blended- learning”. Tällöin voidaan opetuksessa yhdistää esimerkiksi elektronisia menetelmiä, oppimiskeskusteluja ja laboraatioita. Kyseinen menetelmä on hyvä tapa oppia, sillä se on monipuolinen ja tukee eri oppimistyylejä. (Everett
& Wright 2011.) Myös vertaisopetus (near-peer learning) on yksi tehokas keino peruselintoimintojen arvioinnin opetukseen. Kyseisessä menetelmässä pidemmän vaiheen opettavat uudemman vaiheen opiskelijoita. Kyseinen menetelmä kehittää myöhemmän vaiheen opiskelijoiden tietotaitoa aiheesta ja itsevarmuutta ohjaamista kohtaa sekä tehostaa varhaisemman vaiheen opiskelijoiden oppimista heidän oppiessaan ikään kuin vertaisiltaan.
(French & McKenna 2011, McKenna & Williams 2017.)
Naseri ym. (2014) esittelivät tutkimuksessaan puolestaan TBL- eli Team Based Learning- menetelmää oppimisen tukena. Tulosten mukaan opiskelijat pitivät kyseisestä menetelmästä.
Se motivoi opiskelijoita opiskelemaan enemmän. Menetelmä kehitti myös tehokkaasti opiskelijoiden tiimityöskentelytaitoja ja kriittistä ajattelua. (Naseri ym. 2014.) Kriittistä
14 ajattelua kehittävät myös muun muassa PBL- eli Problem Based Learning - menetelmä, käsitekarttojen käyttö sekä simulaatioiden käyttö (Carter ym. 2016).
Rathburnin ja Ruth-Sahdin (2009) tutkimuksessa tuotiin esiin algoritmien ja muistisääntöjen tehokkuus peruselintoimintojen arvioinnin opetuksessa. Tutkimuksen mukaan algoritmien käyttö lisäsi peruselintoimintojen arvioinnin osaamista. Se lisäsi myös sairaanhoitajaopiskelijoiden itseluottamusta ja ongelmanratkaisutaitoja. (Rathburn & Ruth- Sahd 2009.) Erilaiset tarkistuslistat ja muistisäännöt voivat olla hyödyksi sairaanhoitajien opetuksessa. Näin opiskelijat oppisivat jo sairaanhoitajakoulussa kiinnittämään huomiota keskeisiin asioihin potilaan voinnin tarkkailussa erilaisten muistisääntöjen kautta. (Klainin- Yobas ym. 2011.) Opiskelijoiden kliinistä osaamista ja sitä myötä myös peruselintoimintojen arvioinnin osaamista edistää myös teoriatiedon ja käytännön yhdistäminen opetuksessa (Thorkildsen & Råholm 2010).
Peruselintoimintojen arvioinnin osaamista kehittävät selkeästi toiminnalliset opetusmenetelmät sekä kokemuksellinen oppiminen (Klainin-Yobas ym. 2011). Toiminnallinen ja kokemuksellinen oppiminen perustuvat konstruktivistiseen oppimisnäkemykseen. Sen mukaan oppiminen on aktiivista ja vuorovaikutteista sekä opiskelijalähtöistä, jossa opiskelija tulkitsee havaintojaan aiempien tietojensa ja kokemustensa kautta ja rakentaa uutta tietoa tietoja aiempien tietojensa pohjalta. (Hughes & Quinn 2013.)
2.8 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista
Sairaanhoitajan tulee osata työssään arvioida ja tarkkailla potilaan vointia jatkuvasti. Hänen tulee myös tietää, mihin hoidollisiin toimenpiteisiin on ryhdyttävä, mikäli potilaan vointi äkillisesti heikkenee. (Chan ym. 2012.) Riittävä ja huolellinen peruselintoimintojen arviointi ja seuranta ovat tärkeimpiä keinoja tunnistaa voinniltaan heikentyvä potilas ja puuttua tilanteeseen ajoissa (Odell ym. 2009). Sairaanhoitajan on kyettävä työssään itsenäisyyteen ja huolellisuuteen, hänellä tulee olla riittävästi itseluottamusta ja hyvät kommunikaatiotaidot (Bambini ym. 2009). Sairaanhoitajan tulee osata raportoida potilaan tilasta ja siinä tapahtuneista muutoksista nopeasti, systemaattisesti ja kattavasti esimerkiksi lääkärille (Rathburn & Ruth- Sahd 2009). Sairaanhoitajan työssä korostuvat myös tiimityöskentelytaidot ja kriittinen ajattelu (Naseri ym. 2014). Sairaanhoitajan tulee työssään kyetä päätöksentekoon vaativissakin tilanteissa ja hänen tulee osata pyytää tarvittaessa apua myös muilta hoitotyöntekijöiltä
15 (McCallum 2011). Sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen ja pätevyys koostuvat monista eri tekijöistä (Eriksson ym. 2015, Kajander-Unkuri 2015).
Sairaanhoitajaopiskelijan osaaminen muodostuu henkilökohtaisen kognitiivisen tietorakenteen kautta. Tietorakenne muuttuu ja täydentyy sekä opiskeluvaiheessa että myöhemmin työelämässä. Oppiminen pohjautuu tietoihin, jotka rakentuvat sekä hoitotyön toimintojen, että todellisuuden, tutkimuksen ja käytännön kokemusten kautta. Tietojen lisääntyessä ja taitojen kehittyessä kehittyy myös hoitotyön osaaminen. (Lauri 2007, Nelson 2017.) Opiskelijoiden oppimista edisti tutkimusten mukaan muun muassa nimenomaan opiskelijoiden itseohjautuvuuden tukeminen, opetustilanteiden realistisuus, opiskelijoiden kanssa käydyt oppimiskeskustelut sekä kliininen harjoittelu (Everett & Wright 2011, Chan ym. 2012).
Opetus- ja kulttuuriministeriö laatii ohjeet terveydenhuollon oppilaitoksissa muodostettavien opetussuunnitelmien pohjaksi (OKM 2006). Opetussuunnitelmien laatimisen apuna voidaan hyödyntää myös laadittuja sairaanhoitajan osaamisvaatimuksia (Eriksson ym. 2015, Kajander- Unkuri 2015). Oppilaitoksissa käytössä olevat opetusmenetelmät pohjautuvat laadittuihin opetussuunnitelmiin (OKM 2006). Opetusmenetelmien valintaa määrittävät myös opetussuunnitelmassa esille tuodut opetuksen ja oppimisen tavoitteet. Opetusmenetelmän valintaan vaikuttaa lisäksi muun muassa opiskelijaryhmä, opettaja, käytettävissä oleva aika sekä opetustila. (Atjonen & Uusikylä 2005.)
Peruselintoimintojen arvioinnin opettamiseen on olemassa aiempien tutkimustulosten perusteella monia käyttökelpoisia opetusmenetelmiä. Simulaatiopedagogiikkaa hyödynnetään tällä hetkellä paljon erityisesti peruselintoimintojen arvioinnin opetuksessa (Bambini ym. 2009, Chan ym. 2012, Ashouri & Eghbalibabadi 2014). Opiskelijat pääsevät simulaatioiden avulla harjoittelemaan käytännön tilanteita simuloidusti turvallisessa ympäristössä. Näin he pääsevät myös harjoittelemaan esimerkiksi peruselintoimintojen oikeaoppista mittaamista ja seurantaa (Brown ym. 2010).
Perinteisten opetusmenetelmien rinnalla oppimisen tehostajana voidaan hyödyntää myös erilaisia digitaalisia menetelmiä. Esimerkiksi elektroniset kirjat sekä videoiden hyödyntäminen osana opetusta monipuolistavat opetusta ja tekevät siitä interaktiivisempaa. (Everett & Wright 2012.) Myös usean opetusmenetelmän yhdistäminen opetuksessa eli niin kutsuttu ”blended – learning” edistää peruselintoimintojen arvioinnin osaamista (Everett & Wright 2011). Myös algoritmien ja muistisääntöjen käyttö tehostaa peruselintoimintojen arvioinnin oppimista ja
16
Peruselintoimintojen arvioinnin opettaminen ammattikorkeakouluissa
Potilaan hoidossa vaadittavat taidot ja
sairaanhoitajan ammatillinen
osaaminen
Sairaanhoitajaopiskelijan peruselintoimintojen arvioinnin oppimiseen
vaikuttavat asiat
Terveysalan koulutuksen opetussuunnitelmien
sisältö
Opettajien käyttämät opetusmenetelmät peruselintoimintojen arvioinnin opetuksessa
osaamista. Algoritmien käyttö lisää myös sairaanhoitajaopiskelijoiden itseluottamusta ja ongelmanratkaisutaitoja. (Rathburn & Ruth-Sahd 2009.) Peruselintoimintojen arvioinnin osaamista kehittävät toiminnalliset opetusmenetelmät sekä kokemuksellinen oppiminen (Klainin- Yobas ym. 2011).
Teemat, jotka muodostavat peruselintoimintojen arvioinnin opetuksen ammattikorkeakouluissa, perustuvat edellä esitettyyn tutkimustietoon. Yhteenveto teemoista on esitetty kuviossa 1.
Kuvio 1. Tutkimustietoon perustuvat teemat liittyen peruselintoimintojen arvioinnin opetukseen ammattikorkeakouluissa.
17 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten ammattikorkeakouluissa opetetaan sairaanhoitajaopiskelijoille peruselintoimintojen arviointia. Lisäksi tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkä tasoista sairaanhoitajaopiskelijoiden osaaminen peruselintoimintojen arvioinnin suhteen on hoitotyön opettajien näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa, minkä avulla voidaan kehittää peruselintoimintojen arvioinnin opetusta ammattikorkeakouluissa, ja näin myös valmistuvien sairaanhoitajien osaamista käytännön työelämässä hoitotyön koulutuksen jälkeen.
Tutkimuskysymykset:
1. Miten peruselintoimintojen arvioinnin opetus (tavoitteet, sisällöt, menetelmät, arviointi) on kuvattu opetussuunnitelmissa hoitotyön opettajien näkemyksien mukaan?
2. Mitä opetusmenetelmiä opettajat käyttävät opettaessaan sairaanhoitajaopiskelijoille peruselintoimintojen arviointia ja millä perusteella?
3. Minkä tasoista opiskelijoiden peruselintoimintojen arvioinnin osaaminen opettajien näkemysten mukaan on?
4. Miten opettajat kehittäisivät peruselintoimintojen arvioinnin opetusta ammattikorkeakouluissa?
18 4 TUTKIMUSMENETELMÄT
4.1 Tieteenfilosofiset lähtökohdat
Tutkielmaan valittiin kvalitatiivinen lähestymistapa, sillä tarkoituksena oli kuvata ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä ilmiöistä. Lisäksi tutkielman avulla haluttiin selvittää nykyisten toimintamenetelmien pätevyyttä uuden näkökulman kautta. (Kankkunen & Vehviläinen- Julkunen 2013.) Lähtökohtana oli peruselintoimintojen arvioinnin opetuksen kuvaaminen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Pyrkimyksenä oli tosiasioiden löytäminen todellisista tilanteista hoitotyön opettajien näkemysten kautta. Tutkielmassa haluttiin saada hoitotyön opettajien oma ääni ja näkökulmat esille. Tutkielma pohjautui arvolähtökohtiin, sillä ne muovasivat pyrkimystä ymmärtää tutkittavaa ilmiötä. Tutkittavia ja heidän näkemyksiään pidettiin ainutkertaisina, minkä pohjalta myös aineiston tulkinta toteutettiin. (Hirsjärvi ym.
2007.)
4.2 Aineiston keruu
Aineiston keruumuodoksi valikoitui teemahaastattelu, sillä se on joustava tapa saada uutta tietoa tutkittavasta aiheesta tutkittavien omasta näkökulmasta. Teemahaastattelu sopi tutkittavan aiheen kartoitukseen, sillä sen avulla saatiin tietoa myös ilmiöiden välisistä yhteyksistä. Haastattelulla löydettiin myös kuvaavia esimerkkejä aiheesta. Tutkielmassa käytetty teemahaastattelu oli puolistrukturoitu, kohdennettu haastattelu. Siinä tiedettiin etukäteen, että haastateltavat ovat kokeneet tietyn tilanteen. Tutkija selvitti alustavasti ennen haastatteluiden toteuttamista tutkittavan ilmiön oletettuja tärkeitä osia, rakenteita, prosesseja sekä kokonaisuutta. Näiden perusteella tutkija kehitti teemahaastattelurungon, jonka avulla haastattelu suunnattiin opettajien henkilökohtaisiin kokemuksiin tutkimukseen liittyvistä tilanteista. (Hirsjärvi & Hurme 2011.) Laadullisen aineistonkeruun ajatuksena on kuitenkin kerätä avoimesti tietoa halutusta aihepiiristä, joten haastattelukysymyksiin jätettiin väljyyttä ja niitä täsmennettiin aineistonkeruun aikana. (Kylmä & Juvakka 2007).
Tutkielman aineisto kerättiin haastattelemalla kymmenentä (n=10) hoitotyön opettajaa.
Haastateltavat valikoituivat tarkoituksenmukaisen otannan avulla opettajiin, jotka opettajat suomalaisissa ammattikorkeakouluissa erityisesti peruselintoimintoja sairaanhoitajaopiskelijoille. Haastattelut tehtiin yksilöhaastatteluina. (Kankkunen &
Vehviläinen-Julkunen 2013.) Aineisto saturoitui kyseisellä tutkittavien määrällä, eli
19 yksittäisten tapausten avulla saatiin näkyviin ilmiön merkittävyys ja ne asiat, mitkä toistuivat tarkasteltaessa ilmiötä yleisemmällä tasolla. (Hirsjärvi ym.2007.)
Aineiston keruu tapahtui lokakuu 2016 - tammikuu 2017 välisenä aikana. Jokaisesta tutkielmaan osallistuvasta ammattikorkeakoulusta haettiin tutkimuslupa kyseessä olevan organisaation käytänteiden mukaisesti lokakuu 2016 - joulukuu 2016 välisenä aikana.
Tutkittaville toimitettiin etukäteen tiedote tutkielmasta, sen sisällöstä ja osallistumisen vapaaehtoisuudesta (ks. liite 4). Tutkielmaan osallistuvat opettajat täyttivät kirjallisen suostumuslomakkeen tutkielmaan osallistumisesta (ks. liite 5). Haastattelukysymykset on esitetty liitteessä (liite 6). Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin myöhemmin kirjalliseen muotoon (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013). Tutkija suoritti litteroinnin itse kirjoittamalla haastattelut sanatarkasti noudattaen puhekieltä. Litteroinnissa ei huomioitu äänenpainoja- tai sävyjä, huokauksia tai puheen taukoja, vaan pelkästään puheen ilmisisällöt eli sanalliset ilmaisut. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Litteroidun tutkimusaineisto oli laajuudeltaan 73 sivua, fonttina Times New Roman, fonttikokona 12 ja sivun kaikkina reunuksina 2 senttimetriä. Haastattelujen yhteiskesto oli 6 tuntia 44 minuuttia.
Yksilöhaastattelut kestivät keskimäärin 39 minuuttia, pisin haastattelu kesti 45 minuuttia ja lyhin 22 minuuttia.
4.3 Aineiston analyysi
Tutkielman aineisto analysoitiin systemaattisesti ja objektiivisesti hyödyntäen induktiivista sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysin tavoitteena oli löytää aineistoa kuvaavia yhteisiä käsitteitä ja säännönmukaisuuksia. Analyysin avulla pyrittiin tiivistämään, tulkitsemaan ja ymmärtämään aineistoa ja löytämään aineistoa yhdistäviä piirteitä, minkä ansiosta aineistosta saatiin selkeä kokonaiskuva. Sisällönanalyysillä voidaan analysoida kirjallista ja suullista kommunikaatiota.
Sen avulla voidaan nostaa esiin myös asioiden ja tapahtumisen merkityksiä ja seurauksia.
(Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2003, Metsämuuronen 2006.) Aiemmat haastattelut kuunneltiin jokaisella kerralla ennen seuraavia haastatteluita. Haastatteluiden ohessa tehtiin muistiinpanoja ja alustavaa analyysiä, jolloin aineiston analysoinnin systemaattinen prosessi alkoi jo aineiston keräysvaiheessa.
Analyysin alussa litteroituun haastatteluaineistoon tutustuttiin huolellisesti. Ensimmäisellä lukukerralla tutkija syvensi aineiston tuntemustaan ja varmisti litteroinnin virheettömyyden kuuntelemalla haastatteluaineistoa samanaikaisesti. Seuraavaksi aineistosta määriteltiin
20 aineiston laadun ja tutkimuskysymysten pohjalta aineiston analyysiä varten sopivat analyysiyksiköt. Lyhimmät analyysiyksiköt muodostuivat yhdestä sanasta ja pisimmät useasta lauseesta. (Metsämuuronen 2006, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Analyysiyksiköitä muodostui 587 kappaletta.
Haastatteluaineistoa käytiin alkuun läpi useaan kertaan reflektoiden aineistoa suhteessa tutkimuskysymyksiin. Tutkija teki samalla muistiinpanoja ja alleviivasi litteroidusta aineistosta analyysiyksiköiksi määriteltyjä asioita. Induktiivinen sisällönanalyysi toteutettiin kolmivaiheisena prosessina. Ensimmäisessä vaiheessa redusoitiin eli pelkistettiin aineistoa muokkaamalla valitut analyysiyksiköt formaaliin muotoon. Toisessa vaiheessa klusteroitiin eli ryhmiteltiin aineistosta esiin nousseet asiat niiden yhtäläisyyksien ja eroavaisuuksien pohjalta samaa ilmiötä käsitteleviksi ryhmiksi. Näistä muodostui alakategorioita. Kolmannessa vaiheessa abstrahoitiin eli ryhmiteltiin alakategorioita edelleen yläkategorioiksi Sekä ala - että yläkategoriat nimettiin niiden sisältöä mahdollisimman tarkasti kuvaavilla nimikkeillä.
Yläkategoriat ryhmiteltiin vielä niiden sisällön ja tutkimuskysymysten pohjalta kolmeksi pääkategoriaksi, jotka vastasivat tutkimuskysymyksiin. Esimerkki sisällönanalyysistä on esitetty liitteenä (liite 7). Sisällönanalyysin eteneminen teoreettisesti on esitetty kuviossa 2.
(Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2003, Sarajärvi & Tuomi 2009, Kankkunen & Vehviläinen- Julkunen 2013.)
Kuvio 2. Sisällönanalyysin eteneminen (mukaillen Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013).
4.4 Tutkimusmenetelmään liittyvät eettiset kysymykset
Eettisesti korkeatasoisesti tehty tutkimus edistää tutkimustulosten käyttöönottoa ja jatkokäsittelyä, minkä vuoksi tutkimukseen pyrittiin saamaan laadukas tutkimusaineisto.
Haastattelut toteutettiin luottamuksellisesti. Haastateltavien anonymiteettia kunnioitettiin koko tutkimusprosessin ajan, jolloin heidän henkilöllisyytensä ei tullut esiin missään tutkimuksen vaiheessa. Tutkimusaineistoa käsitteli ainoastaan tutkija. Tutkittavien nimet eivät olleet esillä nauhoitetussa aineistossa. Litterointivaiheessa käytettiin tutkimukseen osallistujien koodausta.
Aineistoon perehtyminen
Ryhmittely Analyysiyksiköi
den muodostus
Abstrahointi Pelkistys
21 Tutkimusraportista esillä olevien suorien lainausten yhteydessä on huolehdittu, etteivät haastateltavat ole niistä tunnistettavissa. Raportin lainauksissa ei tuoda esiin osallistujien tunnistekoodeja, jotta lukijalle ei selviä, mistä haastatteluista mikäkin lainaus on peräisin.
Suorissa lainauksissa on säilytetty haastateltavien vastausten puhekielisyys. Aineiston analyysi raportoitiin tarkasti ja rehellisesti, sillä se on tutkimusprosessin yksi keskeisimmistä osista ja yksi tutkijan eettisistä velvollisuuksista. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.)
Haastatteluaineisto säilytettiin tutkimuksen ajan lukollisessa tilassa huolellisesti. Se hävitettiin tutkimuksen päätyttyä asianmukaisesti varmistaen tällä tavoin tutkimukseen osallistuvien luottamuksellisuus, vapaaehtoisuus, yksityisyys ja negatiivisten jälkivaikutusten välttäminen.
Tämä on oleellista tutkimuksen eettisyyden kannalta. Aineiston analyysi ja tulosten esittäminen toteutettiin myös eettisesti, tuomalla esiin vain varmaa ja todennettua tietoa. (Hirsjärvi &
Hurme 2011, Grove ym. 2013.)
22 5 TUTKIMUSTULOKSET
5.1 Taustatiedot
Tutkielmaan osallistui hoitotyön opettajia Mikkelin, Jyväskylän, Lahden ja Karelia - ammattikorkeakouluista. Kaikki tutkielmaan osallistujat olivat taustaltaan sairaanhoitajia ja sukupuoleltaan naisia. Haastateltavista viisi oli suorittanut myös erikoissairaanhoitajan tutkinnon. Kaikki olivat myös suorittaneet hoitotyön opettajan opinnot. Haastateltavat olivat toimineet sairaanhoitajina keskimäärin 15,5 vuotta, lyhin työura oli kuusi vuotta, pisin 29 vuotta. Haastateltavat olivat työskennelleet laajasti eri erikoissairaanhoidon työkentillä, kuten sisätautien ja kirurgian vuodeosastoilla, teho-osastoilla, ensiavuissa ja ambulansseissa.
Opettajina he olivat toimineet keskimäärin yhdeksän vuotta, lyhin työura puolitoista vuotta ja pisin 16 vuotta. Haastateltavien opetettavien aineiden joukko oli laaja. Haastateltavat opettivat muun muassa akuuttihoitotyötä, operatiivista hoitotyötä, anatomiaa ja fysiologiaa, farmakologiaa, hoitotyön kliinisiä menetelmiä, hoitoelvytystä sekä sisätautista ja kirurgista hoitotyötä. Kaikkien haastateltavat opettavat työssään peruselintoimintojen arviointia.
Haastateltavat eivät juurikaan tehneet enää opettajan työnsä ohella sairaanhoitajan töitä, vaan he olivat yhteydessä sairaanhoitajan työkenttään lähinnä opiskelijoiden harjoittelujaksojen myötä sekä entisten sairaanhoitajakollegoidensa kautta. Kaksi haastateltavaa kertoivat tekevänsä kesäisin hajanaisia sairaanhoitajan töitä vuosittain. Harjoittelunohjauksia oli haastateltavilla vaihtelevasti riippuen harjoitteluissa olevien opiskelijoiden määrästä eri lukukausilla. Keskimäärin haastateltavat kertoivat käyvänsä sairaanhoitajan työkentällä viikoittain, osa useammin, osa noin kuukausittain. Kaksi haastateltavaa ei ollut enää juuri ollenkaan yhteydessä sairaanhoitajan työkenttään, sillä he eivät toimineet sairaanhoitajaopiskelijoiden harjoitteluiden ohjaajina. Neljä haastateltavaa oli käynyt viimeisen kolmen vuoden sisällä lyhyellä, muutaman päivän mittaisella työelämäjaksolla erikoissairaanhoidossa. Kahdelle työnantaja oli kustantanut työelämäjakson, kaksi oli ollut omalla ajallaan. Haastateltavien mukaan työelämäjaksoille ei ole työnantajien puolesta kovinkaan helppo päästä resurssien vuoksi. Haastateltavat kokisivat työelämäjaksot kuitenkin mielekkäiksi ja hyödyllisiksi työnsä kannalta.
5.2 Aineiston analyysin tulokset
Aineiston analyysin tuloksena muodostui kolme pääkategoriaa: peruselintoimintojen arvioinnin opetus opetussuunnitelmatasolla, peruselintoimintojen arvioinnin opetus ja
23 osaamisen taso sekä peruselintoimintojen arvioinnin opetuksen kehittäminen. Edellä kuvataan analyysin ala- ja yläkategoriat, joiden pohjalta pääkategoriat on muodostettu.
5.2.1 Peruselintoimintojen arvioinnin opetus opetussuunnitelmatasolla
Opettajat kuvasivat sekä peruselintoimintojen arviointiin liittyvän opetussuunnitelmien sisällön, että opettajien ja oppilaitosten itsenäisen päätösvallan vaikuttavan opetussuunnitelmatasolla näkyvään peruselintoimintojen arvioinnin opetukseen.
Opetussuunnitelmatasoon vaikuttavien tekijöiden yläkategoriat on kuvattu kuviossa 3.
Kuvio 3. Peruselintoimintojen arviointi opetussuunnitelmatasolla Opetussuunnitelman sisältö
Opettajien mukaan peruselintoimintojen arviointiin liittyvä opetussuunnitelman sisältö muodostuu peruselintoimintojen arvioinnin opetuksen tavoitteista, peruselintoimintojen arviointiin liittyvästä opetuksen sisällöstä, peruselintoimintojen arvioinnissa käytettävistä opetusmenetelmistä sekä peruselintoimintojen arvioinnin osaamiseen liittyvästä arvioinnista (kts. kuvio 4).
Kuvio 4. Peruselintoimintojen arviointiin liittyvä opetussuunnitelman sisältö Opettajien ja oppilaitosten
päätösvalta
Peruselintoimintojen arviointiin liittyvä opetussuunnitelmien
sisältö
Peruselintoimintojen arviointi
opetussuunnitelmatasolla
Peruselintoimintojen arvioinnin opetuksen tavoitteet Peruselintoimintojen arviointiin
liittyvä opetuksen sisältö Opetussuunnitelmien
sisältö
Peruselintoimintojen arvioinnin osaamisen arviointi Peruselintoimintojen arvioinnin
opetuksessa käytettävät opetusmenetelmät
24 Peruselintoimintojen arvioinnin opetuksen tavoitteet
Peruselintoimintojen arvioinnin opetuksen tavoitteet tulevat opetussuunnitelmissa melko vähäisesti esiin. Yleisesti ottaen opetussuunnitelmat ovat hyvin yleisellä tasolla kirjoitettuja, jolloin kaikkien aihepiirien tavoitteita, sisältöjä, opetusmenetelmiä tai arviointia ei tuoda esille.
Suurimmassa osassa suunnitelmia peruselintoimintojen arvioinnin opettaminen sisältyi tavoitteineen jonkin muun kokonaisuuden alaisuuteen tai niistä puhuttiin joillakin muulla nimikkeellä.
”Tavotteet ei nouse peruselintoimintojen tai vitaalien nimellä. Voi olla
hoitotyön menetelminä tai kliinisenä tutkimisena tai kliinisinä menetelminä. Voi olla myös potilaan tarkkailu ja seuranta, mikä sisältää vitaalien arvioinnin.”
”Peruselintoimintoja käydään myös akuutti- ja operatiivisen hoitotyön
osuudessa kolmantena vuonna. Ne toistuu joka vuosi, mut eivät ole varsinaisesti opetussuunnitelmassa, ei mainita tavoitteita tai mitää..”
”Harjoitteluiden tavoitteissakaan ei puhuta peruselintoiminnoista, ainakaan suoraan. Ne sisältyvät usein muiden kokonaisuuksien joukkoon.”
”Aika ympäripyöreesti kuvataan tavoitteet. Ymmärtää ja osaa peruselintoimintojen tarkkailun, ei tarkemmin muuta.”
Peruselintoimintojen arviointiin liittyvä opetuksen sisältö
Peruselintoimintojen arvioinnin opetuksen sisällön suhteen opetussuunnitelmat eivät useimmiten myöskään anna kovinkaan tarkkoja ohjeistuksia. Sisältöjä ei ole kovin tarkkaan määritelty, vaan opettaja voi itse määrittää opetuksen sisällön melko vapaasti. Joissakin opetussuunnitelmissa sisältö tuodaan esiin kysymysten muodossa. Osassa opetussuunnitelmista opetettavana sisältönä lukee esimerkiksi hengityksen ja verenkierron sekä elintoimintojen tarkkailu, mitkä opettajat mielsivät peruselintoimintojen arvioinnin opetukseksi. Opettajien laatimissa opintojaksojen toteutussuunnitelmissa puolestaan opetuksen sisällöt määritellään opetussuunnitelmaa tarkemmin ja selkeämmin.
”Sisältöjä ei oo määritelty. Opettaja saa sisältöihin vapaat kädet.”
”Sisällöissä puhutaan hengityksestä ja verenkierrosta.”
”OPS:ssa puhutaan elintoimintojen tarkkailusta. Ja peruselintoimintojen säätely kulkee hoitotyön perusteiden alla.”
”Suunnitelmassa on opintojaksojen laajuudet, mutta sisällöistä et miten ne jaetaan, ei ole ohjeistuksia.”
25 Peruselintoimintojen arvioinnin opetuksessa käytettävät opetusmenetelmät
Opetussuunnitelmat eivät juurikaan anna tarkkoja määritelmiä peruselintoimintojen arvioinnin opetuksessa käytettäviin opetusmenetelmiin, vaan opettajat saavat valita käyttämänsä opetusmenetelmät melko itsenäisesti. Opetussuunnitelmat rajaavat opetusmenetelmiä lähinnä sillä, tulisiko opetuksen tapahtua perinteisessä luokkahuoneessa tapahtuvana kontaktiopetuksena vaiko esimerkiksi simulaatioiden muodossa. Lisäksi opetussuunnitelma voi tuoda esiin, tapahtuuko harjoittelu oppilaitoksessa vai sairaalassa. Näidenkin toteutusta opettaja voi itsenäisesti vaihdella eri mahdollisuuksien ja tilanteiden mukaisesti, sillä opetussuunnitelma ei varsinaisesti velvoita opettajaa toimimaan tietyllä tavalla.
”OPS:ssa mainitaan menetelmät yleisellä tasolla, niiku onko jaksolla perinteistä luokassa tapahtuvaa kontaktiopetusta. Vai käytetäänkö simulaatiota tai
laboraatio-opetusta, sekä paljonko jaksolla on itsenäistä opetusta. Se mitä tapahtuu laboraatioissa tai simulaatioissa, on opettajan valinta. Eli löyhästi antaa ohjeita.”
”Menetelmät ovat vapaasti valittavissa, OPS ei anna siihen juurikaan ohjeita tai vinkkejä.”
”OPS ei varsinaisesti anna tarkkoja menetelmiä peruselintoimintojen opetukseen, niitä on opintojaksokohtaisesti mainittu ja määritetty mut ei tarkemmin.”
”Suunnitelmassa sanotaan menetelmistä se, tuleeko olla harjoittelua
sairaalassa vaiko oppilaitoksessa ja tulisiko harjoittelu suorittaa simulaatioina.
Ja tuntimäärät sanotaan.”
Peruselintoimintojen arvioinnin osaamisen arviointi
Opetussuunnitelmat vaihtelivat peruselintoimintojen arvioinnin osaamiseen liittyvän arvioinnin suhteen. Joissakin laitoksissa opetussuunnitelmassa ei mainita peruselintoimintojen arvioinnin osaamisen arviointia lainkaan. Joissakin opetussuunnitelmissa on suosituksia arvioinnin suorittamisesta, mutta useimmiten opettajat miettivät arviointikriteerit jokaisen opintojakson kohdalla itse laatimiensa tavoitteiden pohjalta. Sekä peruselintoimintojen arvioinnin opetuksen tavoitteet, että osaamisen arviointikriteerit pohjautuvat haastateltavien mukaan aina näyttöön perustuvaan, tutkittuun tietoon. Joissakin oppilaitoksissa opetussuunnitelmassa on määritelty tietyt kriteerit erityisesti loppuvaiheen opiskelijoiden peruselintoimintojen arvioinnin osaamisen arviointiin.
”Käytetään osaamisen arvioinnissa osaamisen standardoitua näyttöä, joka liittyy potilaan tutkimiseen. Meillä on käytössä standardoidut OSCE- lomakkeet tutkimiseen.”
