T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 1 / 2 0 1 6 63 taan aukkoon, vaan kartuttavat jo-
ko kunnan tai kolmannen sekto- rin toimijan kiinteistö-omaisuutta.
Saari sanoo, että hän rajaa tutki- muksensa ulkopuolelle projektin taloudellisten vaikutusten arvioin- nin. Rajaus on hyvä, mutta toisaalta hän kuitenkin laskee projektin kus- tannukset henkeä kohden ja myös miettii syitä siihen, että projekti on kalleudestaan huolimatta onnistu- nut. Onnistumisen syiden pohdin- noista en löytänyt kunnille tulevia taloudellisia etuja. Voin olla aivan hakoteillä, mutta nykyisen politii- kan analysoinnissa päivä päivältä tärkeämmäksi näyttää käyvä peri- aate follow the money.
Saari on tässä tutkimuksessa käyttänyt myös laadullisia tutki- musmenetelmiä, mikä on hänelle uutta. Hän käyttää ja näyttää haas- tatteluja. Olen koko tutkijanelämä- ni käyttänyt ja opettanut laadulli- sia menetelmiä ja pitänyt lähtö- kohtana, että aineistot kehystetään tutkijan sanomisilla. Tutkija ei tie- tenkään saa puhua haastateltavien päälle eikä kannata toistaa, mitä ih- minen on sanonut. Ymmärsin ker- tomukset vain siksi, että olen luke- nut muitakin tutkimuksia entisistä asunnottomista. Hyvä perehdytys aiheeseen on esimerkiksi tutki- muksen lähdeluettelosta puuttuva Leena Autonen-Vaaraniemen väi- töskirja (2009).
Suurin osa tutkimuksessa haas- tatelluista ihmisistä puhuu sellai- sesta kohdasta elämäänsä, missä he voivat verrattomasti paremmin kuin ennen asunnottomina. Kaik- ki elämäntarinat sisältävät perus- juonen, jossa ennen oli huonom- min kuin nyt, kurjan menneisyy- den vastakohtana on nykyisen ti- lanteen hienous. Haastateltujen ihmisten asuinolot ovat erilaiset,
jotkut asuivat omissa asunnoissa itsenäisesti, toiset taas asuntolois- sa, joskin omassa huoneessa. Asu- mismuoto vaikuttaa ihmisen elä- mäntapaan, mutta tämänkin asian lukija joutuu etsimään elämäkerto- jen rivien välistä. Saari kyllä sanoo, että ei ole varsinaisesti kiinnostu- nut asunnottomista, vaan huono- osaisista, ja asunnottomat on va- littu tutkimuksen aiheeksi edusta- maan huono-osaisuutta eikä kodin puuttumista. Jos tarkoitus on käyt- tää elämänkertoja sosiaalisen etäi- syyden vähentämiseen, en ole aivan vakuuttunut siitä, että haastattelut toimivat toiveen suuntaan.
Sipilän uuden hallituksen oh- jelmaan on kirjattu eläkkeensaaji- en asumistuen pienentäminen, mi- kä on saanut monet eläkeläiset pel- käämään asunnotonta tulevaisuut- ta. Pyysin erästä tällaista ystävääni lukemaan teoksen. Hänen kom- menttinsa haastatelluista oli, että hän ei kyennyt samastumaan näi- hin ihmisiin. Jos edes pienituloi- nen eläkeläinen ei kykene samas- tumaan tutkimuksen huono-osai- siin, onko kovin todennäköistä, että niin tekevät nykyiset päätök- sentekijät hallituksessa tai minis- teriöissä? Toivottavasti skeptismi- ni on turhaa ja Saaren toive asun- nottomuusohjelman jatkamisesta kantaa uuden hallituksen asialis- talle. Voi kyllä olla, ettei ongelma ole tutkimusten ratkaistavissa – oli- vatpa niiden valinnat kuinka hyviä tahansa.
Kirjallisuus
Autonen-Vaaraniemi, Leena: Eronnei- den miesten kodit ja kotikäytän- nöt. Acta Universis Tamperensis 2009.
Eräsaari, Leena: Miten uusliberalisti- nen hegemonia rakennettiin Suo- meen? Tieteessä tapahtuu 3/2015, 63–66. Luettavissa myös verkos-
sa: http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/
article/view/50788/15465 Yliaska, Ville: Tehokkuuden toiveuni.
Uuden julkisjohtamisen his- toria Suomessa 1970-luvulta 1990-luvulle. Into 2014.
Kirjoittaja on yhteiskuntapolitiikan dosentti ja sosiaalityön professori (emerita).
Korpit valokuvaajan ajatuksissa ja elämän luontokuvissa
Mattias Tolvanen Mika Honkalinna, Korppiretki.
Maahenki 2015.
Mika Honkalinnan uusimman teoksen, lähes kokonaan musta- valkoisiin luontokuviin perustu- van korppikirjan Korppiretki en- simmäiset selailukerrat herättävät kiinnostukseni. Käsissä on kaunis valokuvateos, joka ei ole vain luon- tokuvilla kuvitettu kertomus korp- pien elämästä.
Jos lukija odottaa eräretkestä kertovaa luontokirjaa, hän voikin lukea Kymenlaakson metsiin suun- tautuneista retkistä, joiden tarkoi- tuksena oli valokuvata korppeja ja samalla rengastaa korpinpoikasia.
Erämaassa on elettävä luonnon eh- doilla sekä myös yövyttävä kevät- talven kylmässä, kosteassa ja räntä- sateisessa metsässä, juuri siellä mis- sä korpitkin elävät.
Honkalinnan asenteet hankalia luonnonoloja kohtaan tuovat mie- leeni Antti Leinosen hienon teok- sen Ahman kintereillä (Maahenki 2012), jonka talviöiset kuvaustilan- teet ahman saapumista odotellessa kertovat aiheelleen omistautuneen
64 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 1 / 2 0 1 6
luontokuvaajan peräänantamatto- muudesta. Samalla tavalla sinni- käs on myös Honkalinna, lahja- kas ja taitava valokuvaaja, joka et- sii kuviinsa vahvaa visuaalista nä- kemystä.
Mustan linnun kohtaaminen on kiinnostava kokemus, Honkalinna on ollut valmis näkemään paljon vaivaa saadakseen kuvissaan esille korpin luontaisen olemuksen. Eh- kä jotain myös mystisistä käsityk- sistä, joita kansanperinteessä usein yhdistetään korppiin. Hänen im- pressionistisimmissa valokuvis- saan on jäljellä vain siipien liike ku- vaamassa vaikutelmaa korpin len- nosta tai korppien tanssista.
Sukulaissielu lintujen maailmassa Korppiretki kertoo korpeista ja va- lokuvausretkistä, mutta samal- la myös Honkalinnan oman elä- män korppiretkestä, joka on joh- tanut vahvan luontosuhteen kehit- tymiseen. Luonto on ollut hänen kiinnostuksensa kohteena lapsuu- desta lähtien, lopulta valokuvaus- harrastus muuttui luontokuvaajan suunnitelmalliseen työhön. Hen- kilökohtaisia tuntoja tarkastelevan tekstin kirjoittaminen vaatii pitkän ja perusteellisen työn. Honkalinna osaa myös kirjoittaa, kertomuksiin hän on koonnut ajatuksiaan poika- vuosien laavuretkeilyistä alkaen yli kolmen vuosikymmenen ajalta.
Korppi on Honkalinnalle kuin metafyysisen ajattelun lintu, su- kulaissielu eläinmaailmassa. Sik- si korpissa on hänen mielestään riittävästi aineksia kuinka suureen kertomukseen tahansa. Jokaisen lukijan arvioitavaksi jää, kohoa- vatko tekstin luontokokemukset yleisesti mielenkiintoa herättä- viksi. Myös lukeminen on henki- lökohtainen kokemus, jossa luki-
ja kokee tekstin aina omalla taval- laan, omien kokemustensa kautta.
Honkalinna kertoo hyvin mer- kityksellisestä nuoruutensa luonto- elämyksestä, jolloin hän astui kuin portin kautta uuteen maailmaan.
Korpin pesäpaikkaa etsiessään hän kulki suuren kalliopaaden ja kal- liorinteen väliin jäävän kapean so- lan läpi ja löysi yllättäen kalliokie- lekkeeltä alas romahtaneen korpin risupesän. Hyväkuntoiset, jo mel- kein lentokykyiset poikaset istuvat pesässä ja hätääntyneet emolin- nut aloittavat kovaäänisen mekka- lan varoittaessaan pesälle ilmesty- neestä tunkeilijasta. Vaikuttava ti- lanne jäi voimakkaana elämyksenä mieleen. Hän palasi pesälle uudel- leen muutaman päivän kuluttua ja valokuvasi silloin elämänsä ensim- mäiset luontokuvat isoäitinsä ka- meralla.
Yksinkertainen "pokkari" vaih- tui pari vuotta myöhemmin järjes- telmäkameraan ja teleobjektiiviin.
Samalla korpista tuli Honkalinnal- le tärkeä kuvauskohde, jonkinlai- nen kohtalon musta lintu, jonka valokuvaamista hän on jatkanut vuosikymmenestä toiseen. Uudet korppiretket ovat olleet valmiina suunnitelmissa aina edellisen jäl- keen, ja hänen elämästään onkin muodostunut todellinen korppi- retki.
Arka erämaiden lintu
Korppi on erämaiden lintu, eh- kä siksi se on monelle melko tun- tematon, vaikka Lapin maisemis- sa siihen voi törmätä myös hiihto- vaelluksilla. Laji on alkanut näyt- täytyä viime aikoina myös suurten kaupunkien liepeillä, mutta silloin- kin se pesii mahdollisimman syr- jäisissä paikoissa. Korppien määrä on jatkuvasti kasvanut, mutta luon-
teeltaan se on edelleen arka ja varo- vainen salomaiden lintu. Erityises- ti korpin rauhoittaminen 1990-lu- vun lopulla on vaikuttanut sen run- sastumiseen. Korppi on rauhoitettu kokonaan poronhoitoalueen ulko- puolella ja myös poronhoitoalueel- la 10.4.–31.7. välisenä aikana.
Varsinkin kaupunkien ulkoilu- alueiden metsissä ja kalliojyrkän- teillä korpit saavat pesiä kaikes- sa rauhassa, joten uudet korp pien sukupolvet asettunevat tulevai- suudessa yhä lähemmäksi asutus- ta. Korppi on hyvin älykäs lintu, se voisi helposti oppia käyttämään hy- väkseen kaikkia urbaanin elämän mahdollisuuksia. Vielä se ei kui- tenkaan ole sopeutunut samalla tavalla kaupunkilinnuksi kuin pie- nemmät sukulaisensa varis, naak- ka ja harakka.
Honkalinnan Korppiretken ku- vituksena on huikean hienosävyi- siä valokuvia, joiden yksityiskoh- tiin kannattaa keskittyä kaikessa rauhassa. Hienot valokuvat ovat- kin tämän teoksen tärkeintä sisäl- töä. Kirjassa korostuvat sysimustan linnut ja sen elinympäristön tum- mat sävyt ja räntäsateisen talven hämärä. Kuvat vaikuttavat aluksi täysin mustavalkoisilta, mutta tar- kasti katsottaessa niissä on myös värisävyjä ja hienosti sävytettyjä korostuksia, jopa selkeästi erottu- via värejä. Esimerkiksi korpin pe- sän kuvassa erottuu munien sinisen vihertävä väri.
Alkujaan kymenlaaksolainen Honkalinna asuu nykyisin Limin- gassa. Hän on julkaissut viisi luon- tokuvakirjaa. Korppiretki on hä- nen tähänastisen tuotantonsa hui- pentuma, tarkkaan ajateltu ja vii- meistelty kirja korpeista pohjoisen havumetsissä. Teos valittiin WWF Suomen vuoden 2015 luontokir-
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 1 / 2 0 1 6 65 jaksi. Taigan luonto on muuten-
kin Honkalinnan tärkeintä aihe- piiriä. Korppiretken valokuvista hän on koonnut myös Metsähal- lituksen luontokeskuksissa kiertä- vän näyttelyn.
Kirjoittaja on biologi ja tietokirjailija.
Antikvaari ja esteetikko
Timo SalminenLeena Valkeapää, Vapaa kuin lintu. Emil Nervanderin elämä.
Taidehistoriallisia tutkimuksia – Konsthistoriska studier 47.
Taidehistorian seura 2015.
Emil Nervander (1840–1914) muistetaan pääasiassa taidehisto- rioitsijana ja museomiehenä, mutta hän oli myös kirjallisuuden- ja teat- terintutkija, kriitikko, kirjailija ja yleinen kulttuurivaikuttaja. Alku- aan Nervander aikoi ryhtyä lääkä- riksi ja opiskelikin luonnontieteitä, kunnes vaihtoi alaa. Isän, fyysikko- professori J. J. Nervanderin, esiku- va tuntui velvoittavalta. Nervan- der eli aikana, jolloin tieteenalojen eriytymiskehitys oli voimakasta, ja niinpä hänet ehdittiin jo elinaika- naan leimata menneen maailman mieheksi, jota monet pitivät vähän erikoisena.
Viime vuosina Nervander on kuitenkin noussut toistuvasti tutki- muksen valokeilaan. Leena Valkea- pää käsitteli häntä jo vuonna 2000 väitöskirjassaan, jossa hän tarkas- teli keskiaikaisten kirkkojen muut- tumista kansallismonumenteiksi.
Vuonna 2010 hän julkaisi yhdes- sä Markus Hiekkasen kanssa kom- mentoidun laitoksen Nervanderin kirjoittamista Suomen Muinais-
muis to yhdistyksen (SMY) vuoden 1871 taidehistoriallisen retkikun- nan matkakirjeistä. Nervanderia on käsitellyt myös Anna Ripatti väi- töskirjassaan Jac. Ahrenbergistä ja Viipurin ja Turun linnojen restau- rointiperiaatteista, ja erityisen nä- kyväksi hän nousee Pentti Paavo- laisen kirjoittamassa Kaarlo Berg- bomin elämäkerrassa.1
Nervanderin elämä ei ole yk- sinkertainen eikä suoraviivainen tutkimuskohde. Jo hänen jälkeen- sä jättämänsä aineisto on run- sas ja osaksi silppuinen. Valkea- pää on päätynyt rakentamaan elä- mäkerran eräänlaiseksi hybridik- si: pääteksti etenee kronologisesti, ja sen lomaan tekijä on sijoitta- nut temaattisia lukuja Nervande- rin elämän keskeisistä aiheista eli vuosien 1864–1865 grand tourista Eurooppaan, Sääksmäestä, näyt- tämötaiteista, muinaismuistois- ta, taidehistoriasta, kulkurikir- jailijuudesta, kirjoittamisesta elä- mäntapana, ihmissuhteista ja jäl- kimaineesta. Pienestä toistosta huolimatta rakenne toimii koko- naisuudessaan hyvin. Teemaluvut olisi kenties voinut jättää numeroi- matta, jolloin ne erottuisivat vielä selvemmin kronologia luvuista, ja 1 Leena Valkeapää, Pitäjänkirkosta
kansallismonumentiksi. Suo- men keskiaikaisten kivikirkkojen restaurointi ja sen tausta vuosina 1870–1920, SMYA 108, SMY 2000;
Emil Nervander, Kesämatkoja Suo- messa, Ahvenanmaalla ja Turun seudulla, SKST 1263, SKS 2010;
Anna Ripatti, Jac. Ahrenberg ja his- torian perintö; Restaurointisuunni- telmat Viipurin ja Turun linnoihin 1800-luvun lopussa, SMYA 118, SMY 2011; Pentti Paavolainen, Nuori Bergbom, Kaarlo Bergbomin elämä ja työ, I, 1843–1872, Teatte- rikoulun julkaisusarja 43, Taideyli- opiston teatterikorkeakoulu 2014.
Verkkojulkaisuna https://helda.
helsinki.fi/handle/10138/42632 .
muinaismuistoluvun (11) ehkä si- joittaa ennen lukua 10, jossa käsi- tellään 1870-luvun Nervanderia.
Kuten on helppo arvata, elämäker- ran tulkinnallinen intensiteetti on korkeimmillaan juuri teemaluvuis- sa, ja ne panevat myös lukijan aktii- visesti punnitsemaan tarjolla olevia näkökulmia.
Kirjoittaja itsekin luonnehtii teoksensa asettuvan tietokirjan ja elämäkertatutkimuksen välimaas- toon, eikä se ehkä olekaan kaik- kein suurimman yleisön elämä- kerta. Toisaalta tekijällä on nyt ollut mahdollisuus sellaiseen pohdiske- luun, joka olisi laajemmalle lukija- kunnalle suunnatussa teoksessa pi- tänyt jättää sivuun.
Emil Nervanderin isä kuoli jo talvella 1848 Emilin ollessa seitsen- vuotias. Äiti Agatha Nervander pi- ti perheen koossa ja huolehti siitä sukulaisten ja ystävien avulla. Emil Nervander suoritti filosofian kan- didaatin tutkinnon pääaineenaan estetiikka ja nykyiskansain kirjalli- suus pitkien opintovuosien jälkeen vuonna 1869. Maisteriksi hänet pro- movoitiin vuonna 1873. Hän toimi jo opiskeluaikanaan teatterin, sano- malehtityön ja monenlaisen muun kirjoittamisen parissa, mutta ainoa pitkäaikainen toimi, joka hänellä koskaan oli, oli Åbo Postenin pää- toimittajuus vuosina 1873–1879.
Muuten hän ansaitsi elantonsa eri- laisilla kirjoitustöillä ja asiantuntija- palkkioilla, joita Arkeologinen toi- misto/Muinaistieteellinen toimi- kunta maksoi hänelle erityisesti kes- kiaikaisten kirkkojen tutkimisesta ja arvioimisesta. Vanhoilla päivillään hän sai valtiolta eläkkeen. Nervan- der vetäytyi viimeisiksi elinvuosik- seen maaseudulle ja asui kuolles- saan Harjavallassa.
Elämäkerran tulkintoja on vai-
