Havainnollinen tutkimus Turun seurapiirielämästä näkymä

TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2021 69 KIRJALLISUUS

KIRJALLISUUS

Kirja-arvostelut

• H. K. Riikonen

72 Lee McIntyre: Totuuden- jälkeinen. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita 2021.

• Antti Hautamäki

74 Laura Ertimo ja Mari Aho- koivu: Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu. Into 2019. Mikko Pelt- tari ja Jenna Kunnas: Näkymä- tön myrsky. Otava 2019. • Juhani Päivänen

75 Ronald E. Purser: McMind- fulness. How mindfulness be- came the new capitalist spiri- tuality. Repeater 2019. Edgar Cabanas ja Eva Illouz: Manufac- turing happy citizens. How the science and industry of hap- piness control our lives. Polity Press 2018. • Vesa Talvitie 77 Kirsi Vainio-Korhonen ja Mikael Korhonen. Matka Roo- maan. Keskiajalta nykypäivään.

Sigillum 2020. • H. K. Riikonen 78 Reuter, Martina (toim.):

Miesvaltaa murtamassa: Var- haisten feministien filosofisia kirjoituksia. Gaudeamus 2021.

• Jan Forsman 81 Orlando Figes:

Vallankumouk sen Venäjä 1891–

1991. Suomentanut Kalevi Suo- mela. Siltala 2021.

• Aki Alanko

Havainnollinen tutkimus Turun seurapiirielämästä

Viime vuosina on ilmestynyt usei- ta sekä tiede- että tietokirjoja, jot- ka ovat tarkentaneet kuvaa Tu- run menneisyydestä ja joissa on myös sovellettu uusia teoreettisia lähtökohtia. Tuoreimpana näiden teosten joukkoon on liittynyt Topi Artukan väitöskirjana ilmestynyt Turun seurapiirejä 1810-luvul- la käsittelevä tutkimus Tanssiva kaupunki. Artukan tutkimus uu- sintaa ja kehittää tutkimustraditi- oita, johon ovat kuuluneet Ester Margaret von Frenckellin 1940-lu- vulla tekemät tutkimukset Hel- singin seurapiirielämästä vuosina 1812–32, Eva-Christina Mäkeläisen tutkimus säätyläisten seuraelä- mästä 1700-luvulla (1972) ja eräät Sven Hirnin teokset. Tietynlaisek- si vertailukohdaksi asettuu myös Matti Klingen teos Pääkaupun- ki (2012), joka on Helsingin histo- ria vuosilta 1808–63. Tutkiessaan tilaa, tilallisuutta ja sen kokemus- ta Artukka osin jatkaa Panu Sa- volaisen tutkimusta (2017) jul- kisesta ja yksityisestä tilasta Turussa vuosina 1740–1810. Artu- kan käsittelemää ajanjaksoa on aatehistorialliselta kannalta tutki- nut Jukka Sarjala teoksessaan Tu-

run romantiikka (2020). Varhainen edeltäjä, joka on tarjonnut run- saasti aineistoa, on kulttuurihisto- riaa harrastanut lapsenpäästö- ja lastentautiopin professori Gustaf Heinricius, joka 1900-luvun alus- sa julkaisi kaksi teosta turkulaises- ta elämästä vuosina 1808–28. Ar- tukka on hyvin perehtynyt myös ajankohtaiseen ulkomaiseen tutki- mukseen.

1810-luvun Turku on mones- sa suhteessa mielenkiintoinen tutkimuskohde jo siksi, että kau- pungissa oli sivistynyttä korkeam- paa virkamiehistöä, joka muodosti pohjan seurapiirin muodostumi- selle. Suomen suurimpana kau- punkina Turussa oli, kuten Artukka muistuttaa, 1810-luvulla neljä kes- keistä instituutiota, yliopisto, hovi- oikeus, piispanistuin ja lääninhalli- tus. Turussa toimi myös merkittävä Suomen Talousseura. 1810-luvusta voidaankin puhua kaupungin eri- tyisenä kukoistuskautena. Toisaal- ta juuri 1810-luvulla Turku menetti pääkaupungin aseman ja seuraa- valla vuosikymmenellä yliopiston.

Artukan käyttämää keskeistä lähdemateriaalia on turkulaisen virkamiehen Johan Petter Winterin pitkän ajan kuluessa pitämä päiväkirja. Se on tavallaan vastine Turussa vuosina 1779–89 opiskel- leen Pehr Stenbergin muistelma- käsikirjoitukselle¹, jota Savolai- nen on käyttänyt väitöskirjassaan hyväkseen. Mukana on runsaas- ti myös muuta lähdemateriaalia C. F. Alceniuksen niin sanottujen toveriryyppyjen luettelosta palo- vakuutuksiin. Palovakuutustoimin- ta oli alkanut Turussa jo 1700-lu- vun lopulla.²

Artukka on selvittänyt aluksi tutkimuksensa keskeisiä käsitteitä, joita ovat eliitti, säätyläiset (sää- tyläinen, säätyläistö), seurapiiri ja seurallisuus. Muita tutkimuskirjal-

1 Stenbergin muistelmakäsikirjoitus on ilmestynyt painettuna vuosina 2014–15.

2 Ks. Panu Savolainen: Teksteistä rakennettu kaupunki. Julkinen ja yksi- tyinen tila turkulaisessa kielenkäytössä ja arkielämässä 1740–1810. Sigillum 2017, s. 80–81.

70 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2021 KIRJALLISUUS

lisuudessa käytettyjä termejä ovat sfääri ja herrasväki. Jonkin ver- ran Artukka on kiinnittänyt huo- miota myös vieraskielisiin vasti- neihin. Muuten tutkimus jakautuu kolmeen pääosaan. Ensimmäises- sä osassa käsitellään seurapiirin toimijoita ja rakenteita (sosiaali- ja virkaryhmät, erilaiset yhteisöllisyy- den piirit, miehet ja naiset sekä venäläisten merkitys turkulaises- sa seurapiirielämässä). Toisessa osassa tarkastellaan seurapiirin tiloja (Turun seurahuone, teatte- rit, ravintolat ja kahvilat sekä sää- tyläiskodit). Kolmas osa keskittyy seurallisuuden kulttuuriin, johon kuuluvat vierailut, ateriointi, tans- si ja esitykset (erityisesti konsertit ja näytelmäesitykset). Näiden ai- hepiirien käsittelystä Artukan tut- kimuksessa voidaan seuraavassa mainita vain joitakin esimerkkejä.

Verkostot ja vierailut

Tanssivassa kaupungissa on kiin- nitetty huomiota perheen, suku- piirin ja kummiverkostojen sekä veljenmaljoilla vahvistettujen ystä- vyyssuhteiden merkitykseen. Tur- kulaisten oman seurapiirielämän kehitykseen vaikuttivat kaupun- kiin asettuneet venäläiset virka- miehet ja upseerit. Monet näis- tä olivat saksalaistaustaisia, kuten Fabian Steinheil, Friedrich Wil- helm von Buxhoevden ja Fried- rich von Schubert. Jan Pieter van Suchtelen oli puolestaan lähtöi- sin Alankomaista. He olivat, ku- ten Artukka toteaa, ”aloitteellisia seuraelämän kehittäjiä ja konsert- tien ja musiikkiesitysten toteuttajia jo sotavuosista 1808–1809 lähti- en”. Upseereille sitä paitsi mak- settiin niin sanottua pöytärahaa seuraelämän velvollisuuksien täyttämiseksi. Yhteydenpitoa helpotti suomalaisen ja venäläisen sivistyneistön hallitsema ranskan kieli, jossain määrin myös saksa.

Yhteiselo suomalaisten ja venäläisten välillä sujui yleisesti ottaen hyvin, vaikka joitain säröjä siinä esiintyi. Erityisiä ongelmia aiheutti kenraali Nikolai Demidov, joka oli ”tunnettu paitsi vilkkaasta suhteestaan vastakkaiseen suku-

puoleen myös kovasta luontees- ta ja karskista käytöksestään, joka johti toisinaan vakaviin ylilyöntei- hin”. Seurapiirit eivät kuitenkaan Demidovia hyljeksineet tämän yli- lyönneistä huolimatta.

Jokaiselle Marcel Proustin lu- kijalle on tuttua vierailukulttuurin merkitys Ranskassa. Myös 1810-lu- vun Turussa vierailukulttuuri kehit- tyi pitkälle. Siihen oli hyvät edelly- tykset myös sikäli, että Turku oli, kuten Artukka muistuttaa, ”kom- pakti, keskikokoinen eurooppa- lainen kaupunki, jossa etäisyydet olivat lyhyitä ja päivän aikana oli mahdollista toteuttaa useita vierai- luja”. Artukan esimerkkitapaukses- sa päiväkirjan pitäjä Winter ennät- ti 3.1.1814 käydä sukulaisten lisäksi vierailukäynnillä kahdeksassa eri paikassa ja tapasi ilmeisesti tutta- via lounaalla ja päivällisellä. Vie- railuja sääteli varsin tarkka tapa- koodisto. Toisinaan taustalla oli monimutkaisiakin ylläpidon muo- toja, mutta, kuten Artukka jatkaa,

”yksinkertaisimmillaan motivaa- tiona oli pyrkimys varmistaa pää- sy juhliin myös tulevaisuudessa”.

Myös vierailuinstituutioon kuulu- va käyntikorttien merkitys on huo- mioitu. Ruotsalaista kulttuuria 1730–1830 tutkinut Leif Runefelt on esittänyt, että vierailuja harras- tivat keikarit ja naismaisina pidetyt miehet. Oman aineistonsa pohjal- ta Artukka katsoo, että 1810-luvun Turussa miehistä ei tällaista kuvaa muodostu.

Vaikka seurapiirien keskeisiä toimijoita ovat olleet miehet, seu- rapiirikulttuuria ei kuitenkaan voi ajatella ilman naisia, jotka oikeas- taan mahdollistivat koko seura- elämän. Artukka onkin havainnol- lisesti tuonut esille naisten roolin juhlien valmistelijoina ja seuraelä- män näyttämöiden rakentajina.

Ranskasta niin tutuille naisten yllä- pitämille salongeille ei suoranaista vastinetta varmuudella kuitenkaan tuolloisesta Turusta löydy. Artuk- ka kuitenkin arvelee, että Vendla Gustava von Willebrand (o.s. von Wright) olisi jonkinlaista salonkia pitänyt. Teoksessa on esillä myös ravintoloita pitäneitä naisia, kuten

sittemmin Helsinkiin siirtynyt Caj- sa Wahllund, ja useita vain etuni- meltä tunnettuja piikoja.

Edellä mainitussa teoksessaan Pääkaupunki Matti Klinge on teh- nyt suuren numeron G. M. Arm- feltin turkulaisten negatiivisuutta koskevista näkemyksistä.³ Artu- kan kysymyksenasettelun kannal- ta asia ei ole keskeinen, mutta hän on kuitenkin muuhun tutkimuk- seen (jota Klinge ei ole käyttänyt) viitaten kyseenalaistanut kuvan Turun huonosta maineesta Seurarapiirien tilat

Artukka on esitellyt havainnolli- sesti seurapiirien edellä maini- tut tilat rakennusten pohjaratkai- suja ja huonejärjestystä myöten.

Päinvastoin kuin Viipurissa, jossa oli paljon kivitaloja, Turussa sää- tyläistö suosi puisia asuinraken- nuksia. Rakennusten ja huoneiden sijoituksessa otettiin huomioon näköala ja kommunikaatio. Au- rajoen puolella olevista huoneis- ta oli mukava katsella näköalaa ja kadun liikennettä. Samalla ka- dulla kävelijät saattoivat havain- noida, mitä sisällä tapahtui. Sääty- läiskodeissa järjestetyt tilaisuudet näkyivät ikkunoista jossain mää- rin myös ulospäin, joten myös ta- valliset kaupunkilaiset saivat niihin tuntumaa.

Ravintoloiden ohella Artukan tutkimuksen mielenkiintoista antia ovat selvitykset Turun seurahuo- neesta ja teattereista, niiden pe- rustamisvaiheista, rahoituksesta, omistussuhteista ja tilaratkaisuis- ta. Seurahuoneyhtiössä rahoittajan roolissa, osakkeenomistajana toi- mi myös säätyläisnaisia. Teatteri oli tietenkin seurapiirielämän kannalta tärkeä, mutta se oli kuitenkin avoin kaikille ja siinä oli mahdollista ylit- tää sosiaalisten ryhmien rajat.

Artukka on jättänyt kaksi tilaa esityksensä ulkopuolelle vedo- ten lähdemateriaalin puutteeseen.

Näin ollen Kupittaan kylpylästä ei puhuta, vaikka muuten kylpy-

3 Matti Klinge, Pääkaupunki. Helsinki ja Suomen valtio 1808–1863. Otava, 2012, s. 51 ja 54–58.

TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2021 71 KIRJALLISUUS

lät ovat aina olleet seurapiirielä- män kannalta tärkeitä. Toisaalta kirkon edustajista piispa, sittem- min arkkipiispa J. J. Tengströmiä ja tuomiorovasti Gustaf Gadolinia lukuun ottamatta ei puhuta juu- ri mitään. Kirkon edustajien ei kai- keti sopinut kaikkeen seurapiiri- elämään muutenkaan osallistua.

Mutta mikä oli 1810-luvun alussa valmistuneen uuden piispantalon merkitys? Aivan ilmeisesti sielläkin kävi paljon vieraita, kun ottaa huo- mioon, että talossa oli 170 viini- ja samppanjalasia.⁴ Charles (Car- lo) Bassin suunnittelema talo oli sitä paitsi varsin iso.⁵ Sisätiloiltaan ja huonejärjestykseltään sitä olisi kiinnostavaa verrata Artukan esit- telemiin muihin Turun taloihin ja niiden pohjapiirroksiin.

Kuvitus

Tanssivassa kaupungissa on mo- nipuolinen kuvitus. Keskeisessä asemassa ovat August Manner- heimin seuraelämää kuvaavat ak- varellit, joita on myös Matti Klin- gen Pääkaupungin kuvituksena.

Vaikka kohteena on Turku, kuvi- tuksena on käytetty varsin pal- jon myös ulkomaisia maalauksia.

Tämä on perusteltua sikäli, että kotimaista aineistoa ei kovin pal- jon ole saatavilla, ja toisaalta Suo- messa noudatettiin myös paljon ulkomailta tuttuja seuraelämän käytänteitä. Huomiota herättävän runsaasti mukana on ruotsalaisen Carl Johan Ljunggrenin ja eräiden englantilaisten taiteilijoiden kari- katyyreja ja satiirisia kuvia seura- elämästä. Tämä satiirinen puoli ei itse tekstissä tule kovinkaan kes- keisesti esille. Mukana on kuiten- kin luku liiallisuuden herättämäs- tä pahennuksesta ja arkkipiispa Tengströmin vetoomus yksinker- taisemman ja säästeliäämmän elämäntavan puolesta (lisäykse- nä mainittakoon, että Tengström oli ruotsintanut Horatiuksen oodin kultaisen keskitien noudattamises- 4 Jukka Paarma, Arkkipiispantalo. His-

toria ja asukkaat. Helsinki: Suoma- laisen Kirjallisuuden Seura, 2015, s.

5 43.Paarma, sama, s. 39–45.

ta). Winterin kuvaus juhlissa juo- puneista professoreista on kyllä myös mukana. Alkoholin kulutuk- sesta ja Turussa saatavilla olleista alkoholijuomista on kirjassa muu- tenkin runsaasti tietoa. Winterin päiväkirjassaan mainitsema teen, punaviinin ja rommin sekoitus ei kuitenkaan vaikuta kovin houkut- televalta.

Muutamia lisänäkökohtia Tanssivassa kaupungissa on Tu- run seuraelämää taustoitettu myös eurooppalaisella aineistol- la (esimerkiksi seurahuoneiden historia Euroopassa). Hieman yl- lättävää kuitenkin on, että vaik- ka Ester Margaret von Frenckellin tutkimus Helsingin seurapiirielä- mästä mainitaan, sen aineistoa ei juuri ole käytetty hyväksi kiinnos- tavana vertailumateriaalina. Turun, Viipurin ja Helsingin ohella ohella voisi panna merkille Pohjois-Suo- mesta Oulun, joka vuonna 1815 oli Suomen kolmanneksi suurin kau- punki ennen Poria, Viipuria ja Vaa- saa ja jonka seurapiirihahmoja ja tanssiaisia on Sara Wacklin kuvan- nut havainnollisesti viehättäväs- sä teoksessaan Hundrade min- nen från Österbotten (suom. Sata muistelmaa Pohjanmaalta).

Yleensä huolitellusti toteute- tussa kirjassa on vain muutamia epätarkkuuksia ja lipsahduksia.

Kansallisbiografian artikkeliin no- jaava tieto siitä, että Jan Pieter van Suchtelen olisi toiminut ma- tematiikan professorina Leidenis- sa lienee liioitteleva vaikka hän opettikin siellä matematiikkaa ol- lessaan kenraalimajuri Carel Die- derik du Moulinin adjutanttina.

Kenraali von Buxhoevdenin elin- vuodet on hakemistossa ilmoitet- tu väärin. Kun kirjassa on mainittu, että Turkuun käsiteltynä ajanjak- sona perustettiin postilaitos, oli- si väärinkäsityksen välttämisek- si parempi sanoa, että postilaitos organisoitiin tuolloin uudeksi kes- kusvirastoksi (Per Brahe toi pos- tilaitoksen Suomeen jo vuonna 1638).

Niin runsas kuin Artu- kan käyttämä tutkimus-

kirjalli suus onkin, joitain täydennysehdotuksia voidaan esittää. Mielellään olisi mukana nähnyt pari klassista esitystä, ku- ten Gunnar Suolahden tutkielman

”Suomalaisen rococo-ajan kodeis- ta”, joka sisältyy häneen essee- kokoelmaansa Vuosisatain takaa (1913), ja kirjallisuudentutkija Ra- fael Koskimiehen teoksen Portha- nin aika (1956), jossa yksi luku on omistettu seuraelämälle. Ranska- laisten salonkien yhteydessä voi- si mainita Roger Picardin klassisen teoksen, suomeksi vuonna 2018 il- mestyneen Salonkien ajan. Henki- löhakemistossa on onnistunut rat- kaisu, että kulloisenkin henkilön kohdalla on mainittu hänen virkan- sa tutkittavana ajanjaksona, mut- ta mukana olisi mielellään nähnyt myös mahdollisen myöhemmän viran tai aseman.

Artukan väitöskirjana ilmesty- neessä Tanssivassa kaupungissa on joitakin ”opinnäytemaisuuksia”.

On esimerkiksi tarpeetonta viita- ta ulkomaiseen tutkimukseen pu- huttaessa rakennuksista sekä yk- silöiden että yhteisöjen statuksen nostattajina, koska asian on kuka tahansa voinut itse havaita. Oh- jaajien ja tarkastajien mainitsemi- nen nimilehdellä on tarpeetonta, koska ne kuuluvat tiedekunnan pöytäkirjoihin (tai enintään erilli- selle liuskalle kirjan välissä). Mut- ta joka tapauksessa on mainio- ta, että Turun yliopistossa voidaan humanistisella alalla vielä julkais- ta Savolaisen ja Artukan tutkimus- ten kaltaisia painettuja ja ulkonai- sesti näyttäviä väitöskirjoja, jotka eivät ole sidottuja määrättyyn tylsään formaattiin tai 250 sivun enimmäispituuteen.

H. K. RIIKONEN

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori (emeritus).