Toimijalähtöinen prosessikehittäjä sosiaali- ja terveydenhuollossa näkymä

Kehittäminen on ollut organisaatioiden iskusa- na viimeiset kaksi vuosikymmentä. Siitä on tul- lut vahva voima sosiaali- ja terveydenhuollon hallintoon ja palveluihin. Jatkuvaa muutosta ja oppivaa organisaatiota korostavat trendit pitävät kehittämistä ja innovatiivisuutta menestyksen avaintekijöinä. Kehittämisprojektit on omaksut- tu osaksi työkäytäntöjä; kehittämisslangi inno- vaatioineen ja visioineen on tuttua.

Valtionhallinnon muuttuneet ohjaustavat, siir- tyminen pois keskitetystä normiohjauksesta, an- toivat luvan ja toisaalta pakottivat kehittämis- pyrkimyksiin. Myös hallinnon reformit ja niissä omaksutut organisaatioita ja niiden toimintaa koskevat ajattelutavat ovat kehittämistyön vah- vistumisen taustalla. Läntisissä teollisuusmaissa toteutetut julkisen hallinnon uudistukset 1980–

1990-luvuilla yhdistetään tavallisesti New Pub- lic Management -suuntaukseen (NPM) (Temmes 1998; Naschold 1995). Toisaalta ne voidaan

kytkeä monisyisiin muutosvoimiin ja asettaa osak- si pidempää prosessia, jota Ahonen (1997) ku- vaa hallinnon muodonmuutoksena.

Työn, politiikan ja kulttuurin yhteenkietoutu- mista kuvataan globaalitalouden ilmiönä. Puhu- taan informationismin ajasta, jossa korostuu niin yksilöiden kuin organisaatioiden kyky luoda ja hyödyntää tietoa. (Castells 1996.) Työ muuttuu yhä enemmän tietotyöksi, tiedon asiantuntijuu- deksi. Asiantuntijoiden kuvataan työskentelevän tietointensiivisissä organisaatioissa. Kehittämisen asiantuntijat ovatkin eräs tietoon nojaavan kult- tuurin ilmentymä. Asiantuntijuuden luonne on kuitenkin monissa suhteissa muuttunut; toisaal- ta puhutaan asiantuntijuuden rapautumisesta, toisaalta taas uhkana nähdään asiantuntijoiden dominoima yhteiskunta, ekspertokratia (ks. Erä- saari 1996; Kasvio ym. 1999). Kehittämistoimin- nan vahvistumisen myötä myös kehittäjien ajat- telu- ja toimintatavoilla on merkitystä. Muutok-

Toimijalähtöinen

prosessikehittäjä sosiaali- ja terveydenhuollossa

Riitta Seppänen-Järvelä

Kiinnostus työorganisaatioiden kehittämiseen on vahvaa, niin myös sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Kirjoittaja haastatteli kolmessa suuressa

kehittämisprojektissa työskennellyttä henkilöä

väitöskirjatutkimustaan varten. Sen tuloksena jäsentyi

toimijalähtöisen prosessi-kehittäjän ote työtä ohjaavana

ajattelutapana. Mitä tämä työnote merkitsee ja millaisia

ovat kehittäjän erilaiset roolit?

sen airueina he kuljettavat uusia ajatteluvirtauk- sia, organisoivat, verkostoivat ja katalysoivat (Val- keavaara 1997; Filander 1995). He ovat itse olen- nainen osa työnsä ilmiötä; he sijaitsevat ilmiön sisällä, realisoivat ja rakentavat sitä.

Kiinnostus työorganisaatioiden kehittämiseen on vahva. Jatkuvaa muutosta ja oppivaa organisaati- ota korostavat trendit ovat lisäämässä motivaa- tiota kehittämistä kohtaan. Lähestymistapojen muuttuminen vuorovaikutteisempaan, verkos- tomaiseen, ylhäältä alas -suuntaan liittyvät ne- kin laajempaan asiantuntijaroolien murrokseen.

Kehittäminen ja tiedon välittäminen on myös omaksuttu deregulaation ajan hallintojärjestelmien välineeksi ohjata toimintoja, kuten sosiaali- ja terveyspalveluita. Tästä funktiosta katsottuna onkin kiinnostavaa, millaisena keskushallinnos- sa työskentelevät kehittäjät työnsä hahmottavat.

T

arkastelen tässä artikkelissa väitöstutkimukseni (Seppänen-Järvelä, 1999) aineistoon perus- tuen kehittämistyön tiettyjä erityispiirteitä ke- hittämisen ammattilaisten näkökulmasta konteks- tina sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalli- set kehittämishankkeet. Esittelen lyhyesti empii- risen aineiston analyysiin perustuvan toimijaläh- töisen prosessikehittämisen otteen ja keskuste- len tarkemmin kehittäjän roolin luonteesta ja moninaisuudesta.

Tutkimuksen asetelma ja aineistot

T

utkimuksen taustalla olivat havainnot, että kehittämistyö tarvitsee – omana alueenaan

– täsmällistä tarkastelua. Kehittämisen tahto ja ta- voitteet ovat olleet hyvin esillä mutta sisällöstä tai menetelmistä ei ole keskusteltu paljoakaan.

Tutkimukseen onkin kaivattu sellaista analyysiä, joka selvittäisi sitä, millaiseen muutosajatteluun kehittämistyön toteuttaminen perustuu (Rajavaa- ra 1994, 56). Myös Edgar Schein (1999, 4) on havainnut, etteivät kehittäjät ja konsultit tiedosta, millaisiin oletuksiin heidän toimintansa nojaa.

Kysyin tutkimuksessani, millaisena kehittämis- toiminnan ymmärtävät sitä toteuttavat ihmiset.

Ajatuksena oli antaa kehittämistyön asiantunti-

jalle “ääni”. Asiantuntijoiden kokemusten ja oman toiminnan reflektion kautta hahmotettiin kuvaa tutkimuskohteen ominaisuuksista ja piir- teistä. Tutkimuksen tavoitteena oli näin kuvata, millaisten oletusten varassa asiantuntijat toimi- vat.

Tutkimuksen aineisto koostui Stakesin toteutta- man kolmessa suuressa kehittämisprojektissa työs- kentelevien henkilöiden (N=13) haastatteluis- ta. Projektit olivat Perhesuunnittelu 2000, Pal- velurakenteen ympäristöt ja Mieli Maasta – Val- takunnallinen depressioprojekti. Projektien yh- teistyökumppanit olivat pääasiassa kuntien hen- kilöstöä. Haastatteluaineisto analysoitiin groun- ded theoryn (Strauss & Corbin 1990) mukaises- ti Atlas/ti-analyysiohjelmalla (http://

www.atlasti.de). Toimijalähtöisen prosessikehit- tämisen ote projekteja ohjaavana ajattelutapana jäsentyi aineiston analyysin edetessä. Vastaavan- tyyppistä ajattelu- tai lähestymistapaa ei ole ai- emmin esitetty, vaikka yhteisiä piirteitä muihin kehittämisen suuntauksiin oli havaittavissa.

Stakesia ei valittu sattumalta sosiaali- ja tervey- denhuollon kehittämistyön ilmentäjäksi ja tut- kimuskohteeksi. Organisaatio on keskeinen toi- mija sosiaali- ja terveydenhuollon kentässä. Sen tehtäväksi on kuvattu sosiaali- ja terveydenhuol- lon informaatio-ohjaus, edeltäjäorganisaatioi- densa valtiokeskeisen normiohjauksen sijaan (Uusitalo & Lönnfors 1999). Stakesin asemasta kertoo myös organisaation koko: sen palveluk- sessa oli vuonna 1998 yhteensä 407 henkilöä ja rahoitus mukaan lukien valtion budjettirahoi- tus, maksullinen toiminta ja muu hankerahoitus oli yhteensä 172,6 milj.mk (Stakes 1999). Va-

Riitta Seppänen-Järvelä

litsin Stakesin tutkimusympäristöksi sen organi- saatiohistorian ja position vuoksi. Organisaation aiempi asema hallintoviranomaisena ja nykyinen tehtävä informaatio-ohjaajana asettaa sen harjoit- taman kehittämistoiminnan kiinnostavaan va- loon.

Empiiristä aineistoa ei tarkasteltu projekti- tai yksilökohtaisesti, vaan haastateltavien käsitykset muodostavat käsitysten kokonaisuuden (pool of meanings) (Marton 1988). Projektien kautta in- formanttien kokemukset ja näkemykset kiinnit- tyivät konkreettiseen kehittämistyön kontekstiin.

Kun tutkimustehtävään tartuttiin työntekijöiden kokemuksiin ja ajatteluun perustuvilla käsityk- sillä, ei siinä voida ottaa kantaa siihen, toimi- vatko henkilöt projekteissaan kuvaamallaan ta- valla tai kuinka osuvia käytetyt menetelmät ovat olleet kyseiselle kohdealueelle.

Toimijalähtöinen p r o s e s s i k e h i t t ä m i n e n

Seuraavassa tarkastelen empiirisen aineiston pe- rusteella muodostamaani kehittämisotetta, toi- mijalähtöistä prosessikehittämistä. Se on haasta- teltavien näkemyksiin perustuva käsitteellinen konstruktio, kehittämistyön toteuttamista kuvaa- va ajattelu- tai lähestymistapa.

Puheaineiston luonne huomioon ottaen ei voi- da sanoa, että kehittämisote kuvaisi kehittämis- työn toiminnan toteuttamista. Aineiston asema on ennemminkin kertoa tutkimustehtävän mu- kaisesti kehittämistyön luonteesta, sen ominais- piirteistä.

T

oimijalähtöisissä projekteissa tavoitteena oli tukea ja edistää paikallisia kehittämispyrki- myksiä valtakunnallisten projektien kehyksissä.

Valtakunnalliseen hankkeeseen kiinnittyi laaja va- riaatio rakenteeltaan ja sisällöltään erilaisia teh- täviä. Valtakunnallinen projekti antoi siis tietyn suhteellisen löyhän tavoitteellisesti suuntaavan viitekehyksen, jonka sisälle sijoitettiin paikalli- sia projekteja. Tämäntyyppinen ohjelmien ko- konaisrakenne näyttäisi olevan melko tavallinen deregulaation ajalle (esim. Albæk 1995; Ekholm 1994).

K

ehittämistyön toimintatavat ovat muuttuneet noin kymmenen viime vuoden aikana sel- västi. Taustalla on monia tekijöitä, jotka ovat yh- teydessä laajempiin työelämää ja organisaatioita koskeviin muutosajatteluihin, kuten New Pub- lic Management -ajatteluun tai oppivaan orga- nisaatioon. Toimijalähtöinen toimintatapa on vas- taus keskushallinnon kehittämistyön muutospai- neisiin ja globaaleihin kehittämistrendeihin.

Muutos keskushallintokeskeisestä suunnittelu- ja kehittämistyöstä toimijoiden tarpeisiin reagoi- vaan kehittämiseen on ollut kulku, joka on yh- teydessä myös laajempaan muutosajatteluun, esi- merkiksi johtamisen (Daudelin 1996), kehitys- yhteistyön (Oakley 1990), opettamisen ja kou- luttamisen (Rauste-von Wright & von Wright 1996) sekä tutkimuksen alueilla (toimintatutki- muksen osalta ks. Kasvio 1994). Tämäntyyppistä ajattelutapaa nimitetään näkökulman ja keskus- teluyhteyden mukaan hieman eri tavoin. Se voi olla esimerkiksi asiakas-, potilas- tai oppilaskes- keisyyttä. Nimitän haastateltavien omaksumaa toimintatapaa toimijalähtöiseksi.

P

rosessikehittämiselle oli ominaista avoimuus ja eteneminen kulloisenkin tilanteen ehdoin.

Sille oli tyypillistä ennakoimaton vaiheittaisuus, joka poikkesi perinteisestä rajatusta ja kontrol- loidusta kehittämistehtävästä. Toimijakenttää ja etenemisen vaiheita ei oltu hankkeen alkuvai- heessa rajattu, vaan ne hahmottuivat prosessin interventioiden edetessä. Projektisuunnitelma määritti lähinnä tavoitteet ja vaikutussuunnan, jotka antoivat väljän kehyksen kehittämistehtä- vän toteutukselle. Tehtävä tarkentui prosessin aikana syntyvien tilanteiden mukaisesti. Proses- sin etenemistapa oli rönsyilevä, mutta voimakas tavoitetietoisuus, arviointi ja vaikutussuunnan selkeys olivat keinoja pitää avoin prosessi rai- teillaan. Taulukossa 1 on tiivistetty toimijaläh- töisen prosessikehittämisen keskeiset ominaisuu- det.

Kehittäjä prosessin kuljettajana

Aineistossa esille tullut kehittämisote, toimija- lähtöinen prosessikehittäminen heijastui haas-

tateltavien näkemyksissä, jotka koskivat omaa asiantuntijuutta, osaamista tai rooleja. Kehittä- jän asiantuntemus ja ammattitaito liittyivät kes- keisesti kehittämisen prosessin käynnistämiseen, kuljettamiseen ja ylläpitämiseen. Siinä tarvittiin tietoa ja taitoa havaita, ymmärtää ja käsitellä pro- sessimaista tilannedynamiikkaa. Vuorovaikutus- taidot, kuten kyky kuunnella ja reflektoida, oli- vat tärkeitä. Asiantuntemusta voidaan luonneh- tia reflektiiviseksi tai hiljaiseksi taitotiedoksi, joka näyttäytyy paljolti intuitioon perustuvissa rat-

kaisuissa. Se on tekemisen taitoa ja osaamisen vaistoa. Eräs haastateltavista formuloikin tämän osaamisen prosessiasiantuntijuudeksi. Timo Kes- ki-Petäjä käyttää käsitettä prosessirohkeus, jolla hän tarkoittaa projektiin heittäytymistä ilman tiukkaa toteuttamista ohjaavaa suunnitelmaa.

Rohkeudella viitataan kykyyn ottaa vastaa enna- koimattoman prosessin tuomia tilanteita ja kään- teitä. Näin projektin etenemisen annetaan muo- toutua omaehtoisesti. (Keski-Petäjä 1999.)

P

rosessiorientoituneen kehittämistyön toteut- tamisen lähtökohta oli prosessin kuljettami- nen ja ohjaaminen. Olen valinnut tietoisesti ver- bin kuljettaa. Tällöin ei puhuta vain ohjaamises- ta tai toteuttamisesta vaan kuljettaminen henkii tukevan saattajan aktiivista otetta. Kuljettamiseen liittyi ohjaamista mutta siihen liittyi myös yh- teistyösuhde kuljetettavien kanssa. Tavoitteelli- l Toteutusstrategia tilanne-ehtoinen ja

avoin kontekstuaalisille tekijöille l ei tarkkaa toteuttamista ohjaavaa tai ra-

jaavaa suunnitelmaa

l prosessin etenemistä ohjaa tietoisuus vai kutussuunnasta

l prosessi hidas, muuntuva, aikaan sidot- tuja muodoltaan rönsyilevä

l kehittämistehtävä muotoutuu prosessin aikana

l ennakoimattomuus, epävarmuus ja riskit prosessin etenemisessä

l toimintatapa perustuu yhteistoiminnal- liselle dialogisuudelle

sen projektitehtävän toteuttaminen vaati näin ohjaamista ja johtamista vuorovaikutukseen ja yh- teistyöhön perustuvassa toimijalähtöisyydessä.

Kuljettamiseen kuului se, että Stakesin edustaja vahvisti ja edesauttoi projektikumppaneita ke- hittämispyrkimyksessä. Prosessin luonne ja piir- teet, kuten ennakoimaton vaiheittaisuus, loivat pohjan kehittäjän toiminnalle prosessin kuljet- tamisessa. Tietty tapahtuma prosessissa johti jo- honkin seuraavaan ja vaikutti tulevaan. Tämän- tyyppisenä askel askeleelta etenevänä polkuna on kuvattu myös toimintatutkimuksellisten työelä- män kehittämishankkeiden toteuttamista (mm.

Buhanist ym. 1994, 92).

P

rosessiasiantuntijuuden ydin liittyi tilanne- herkkyyteen: kykyyn oivaltaa nopeasti po- tentiaalinen hetki ja käyttää se prosessin etene- misen hyväksi. Tähän viittaa myös Kananoja (1981, 15) määritellessään kehittäjän henkilök- si, joka kykenee muuntamaan ajassa ja tilanteessa olevat mahdollisuudet käytännön toiminnaksi.

Kehittäjän työssä oli tärkeätä kyky havaita ja käyt- tää – kuin shakkipelissä – prosessin myötä au- keavia tilanteita sekä ennakoida interventioiden vaikutuksia prosessin etenemiseen.

Toimijalähtöisen

prosessikehittäjän suhde s u b s t a n s s i i n

T

oimijalähtöinen prosessikehittäminen mer- kitsi luopumista perinteisestä asiantuntija- roolista, vaikka sektoriasiantuntemuksen merki- tys ei kuitenkaan hävinnyt. Kehitettävän teeman tuntemus ja ammatillinen asema substanssin si- sällä toi uskottavuutta ja legitimoi työskentelyn.

Kehittämistarpeiden rakentamisessa projekteiksi tarvittiin syvällistä sosiaali- ja terveydenhuollon tilanteiden ja muutoskulkujen sisällöllistä tunte- musta ja tunnistamista.

Toimijalähtöisen prosessikehittäjän roolin omak- suminen merkitsi sitä, että kehittäjä toimi mar- ginaalisessa asemassa suhteessa kehitettävään toi- mintaan, substanssiin. Kehittäjä ikään kuin eriy- tyi kehittämisen, koulutuksen ja konsultaation maailmaan, josta käsin luotiin suhde kehitettä- Taulukko 1.

Toimijalähtöisen prosessikehittämisen piirteet

vään toimintaan. Tällaista eriytymistä haastatel- tavat kuvasivat sillä, etteivät kehittämistyössä tar- vittavan roolin oppiminen ja omaksuminen ol- leet itsestäänselvyyksiä. Haastateltavat kuvasivat tätä hieman eri tavoin sen mukaan, millaisesta taustasta he olivat kehittäjän rooliin lähteneet.

Jotkut olivat siirtyneet kehittäjäksi tutkijan roo- lista, jollekin työ oli konsultatiivisen otteen opettelua. Yhteistä oli kuitenkin luopuminen jonkin alueen sisällöllisestä erityisasiantuntijuu- desta, ratkaisujen antajasta tilanteiden luojan ja mahdollistajan asemaan. Henkilölle, jonka osaa- minen oli perustunut oman alan erityiskysymys- ten sisällölliseen hallitsemiseen, tämäntyyppinen prosessi- ja toimijaorientoituneempi työskente- lyote merkitsi luopumista.

Haastateltavien joukossa oli myös sellaisia hen- kilöitä, joille käynnistynyt projekti oli työalu- eena suhteellisen uusi, eivätkä he katsoneet ole- vansa kyseisen alan vahvoja asiantuntijoita. Uusi toiminta-alue merkitsi aluksi epävarmuutta, mutta työskentelemisen kautta karttui myös alueen si- sällöllistä osaamista. Tämä liittyi myös siihen, että useat informantit painottivat projektista saamaan- sa oppimiskokemusta, uusi substanssialue toi tavallaan mukanaan asiantuntemuksen “alueval- tauksen”. Tämäntyyppistä oppimiskokemustaan kuvasi eräs haastateltavista, joka projektissaan oli ollut yhteistyössä monien erilaisten yhteistyöta- hojen kanssa. Kullekin organisaatiolle tai hallin- nonalalle on tyypillistä sektorikohtaiset ominai- suudet, kulttuuriset piirteet ja puhetavat. Haas- tateltava kuvasi oppimiskokemustaan siten, että oli omaksunut eri projektikumppaneiden pu- hetavat ja pystyi uskottavasti vaihtamaan kieltä.

Kieli kytkeytyy kulttuuriin ja on näin avain vuo- rovaikutukseen perustuvan kehittämistoiminnan toteuttamisessa (ks. Schein 1999, 103; Gustav- sen 1992).

Stakesissa työskentelevät kehittäjät olivat taustal- taan substanssiasiantuntijoita eli heillä oli omaan koulutukseensa ja sektoriasiantuntemukseensa perustuva osaamisalueensa, esimerkiksi mielen- terveystyö. Heidät oli rekrytoitu tietyn subs- tanssialueen (ainealueen) osaajina. Ehkä osin tästä leimallisuudesta johtuen haastateltavat toivat esil- le erityistä kehittäjän osaamista. Kehittäjällä yh-

distyivät kehittäjäosaaminen tai prosessiasiantun- tijuus sekä substanssiosaaminen. Kehittäjällä on- kin oltava laaja-alainen asiantuntemus; pelkkä sub- stanssiosaaminen ei riitä (Jalava & Virtanen 1998, 105). Voidaan kuitenkin sanoa, että ainealueen hallinnalla oli edelleen tärkeä merkitys. Tämä tuli esille myös kehittäjälle uuden ainealueen “hal- tuunottamisessa”.

Substanssiasiantuntemus oli edellytys kontekstin hahmottamisessa ja uskottavuuden saavuttami- sessa toimijoiden parissa. Se takasi tietyn legiti- miteetin, joka vaikutti olevan välttämätöntä eri- tyisesti terveydenhuollossa, jossa tarkasti sään- nellyillä ammatillisilla pätevyyksillä on suuri merkitys.

K

ysymys uskottavuudesta ja luotettavuudesta kehittämis- ja konsultointitilanteissa on kiin- nostava. Vaikuttaa siltä, että siihen kytkeytyy monia osaamisen ja pätevyyden elementtejä, vaikka tämän aineiston perusteella on vaikeata tarkasti sanoa, miten ja millaisia keinoja kehittä- jät tietoisesti tai tiedostamattaan käyttivät uskot- tavuuden luomiseksi tai asemansa legitimoimi- seksi.

Kehittäjän moninaiset roolit

K

ehittäjän roolia on kuvattu ristiriitaiseksi (Ja- lava & Virtanen 1998, 144; Lindström 1997, 260; Filander 1995, 96). Esimerkiksi Paul Bu- hanist ym. (1994, 98) ovat havainneet, että toi- mintatutkijan rooli työelämän kehittämishank- keissa on huomattavasti moninaisempi kuin alan kirjallisuus antaa olettaa. Kuulan (2000) tutki- mus, joka analysoi toimintatutkijoiden työtä re- toriikkateorian valossa, tuo vahvasti esille työta- poihin, rooleihin ja niihin liittyvien odotusten ja mielikuvien ristivedon kehittämishankkeissa työskenneltäessä.

Kehittämistoiminnan toteuttamismuotojen sisällä on laaja jatkumo tutkivasta tai tutkimusavustei- sesta kehittämisestä käytännölliseen “ei -akatee- miseen” kehittämistyöhön. Tämä jo osin kuvaa kehittämisen intressejä ja toimintatapoja. Onkin luontevaa ajatella, että kehittäjän rooli on hie- man erilainen erilaisessa suuntauksessa. Saman-

tyyppinen tilanne on havaittavissa evaluaatios- sa, jossa erilaiset roolit, kuten tutkija, tarkastaja, konsultti tai neuvottelija, viittaavat erilaisiin evaluaatio-otteisiin (Patton 1997, 122, 128–

129).

P

ohtiessaan konsultin rooleja Schein liittää tie- tynlaisen roolin tietynlaiseen konsultointi- malliin. Asiakas saattaa hakea konsultin asiantun- temusta määrittelemäänsä ongelmaan, jolloin kon- sultti tulee ikään kuin täyttämään jonkin tieto- tarpeen. Lääkäri-potilastyyppinen konsultointi- suhde viittaa siihen, että konsultti diagnosoitu- aan ongelman suosittelee ratkaisua sen selvittä- miseen. Lisäksi Schein esittää prosessikonsultin roolin, jossa ongelma ja sen ratkaisu työstetään konsultin ja asiakkaan yhteisessä vuorovaikutuk- sellisessa prosessissa. Sillä, millaisen roolin ke- hittäjä tai konsultti kulloinkin valitsee, on tär- keä merkitys siihen, millaiseksi ja kuinka hyö- dylliseksi kehittämistilanne muodostuu. (Schein 1987, 1999.) Millainen rooli on sitten toimija- lähtöisen prosessikehittämisen mukaan työsken- televällä kehittäjällä?

Toimijalähtöisen prosessikehittäjän roolien taus- talla on keskushallinnon edustajan muuttunut asiantuntija-aseman ja tarve hahmotella “uuden- laista” kehittäjän hahmoa ja paikkaa. Honkasen mukaan muutokset toimintatavoissa ja rooleissa eivät ole ilmiöinä erillisiä vaan samantyyppinen dialogiseen suhteeseen perustuva ajattelutapa on huomattavissa esimerkiksi johtajan roolin muut- tumisessa. Hän tähdentääkin, että siirtyminen asiantuntijan roolista avittajan rooliin on suu- rempi harppaus, kuin usein ymmärretään. Näis- sä kahdessa roolissa työskentely edellyttää aivan erilaista toimintaotetta, ammatillista asennetta, osaamista ja työmenetelmiä. (Honkanen 1999, 20.)

K

ehittämisotteena käytetty prosessikehittämi- nen ja toimijaorientoitunut toimintatapa valoivat perustan roolien kirjolle. Rooleja kuvaavat käsitysluokat nousivat aineistosta melko kirkkaas- ti, mikä osin ainakin kertoo siitä, että haastatel- tavien käsitykset roolien sisällöistä olivat suh- teellisen yhtenevät. Roolit ovat luonteeltaan rin- nakkaisia ja vaihtuvia, ja kirjo näyttää kehittäjän

työotteen eri puolet. Informanttien kuvauksista kävi ilmi, että liikkuessaan kehittämistilanteiden moninaisuudessa he käyttivät ja vaihtoivat roo- lia tilanteiden mukaisesti. Tilanne-ehtoisessa, monitasoisessa ja -ulotteisessa kehittämistyössä roolien käyttäminen ja vaihtaminen oli keskeis- tä kehittäjän osaamista. Käytetyt roolit eivät ol- leet sattumanvaraisia, vaan niillä oli tietty kehit- tämistyön luonnetta kuvaava perusta. Voidaan siis sanoa, että kehittäjillä oli käytössä toimija- lähtöiseen prosessikehittämisen viitekehykseen sopiva roolipaletti. Tilannetta voidaan kuvata viuhkalla, jonka tyvi muodostaa roolien perus- tan ja siipi vaihtuvien roolien kirjon (ks. kuva 1).

Useiden haastateltavien puheissa hieman eri muodoissaan näyttäytynyt kiinnostava teema oli kehittämistyön ymmärtäminen “ihmistyönä”.

Tämäntyyppinen käsitys kehittämisestä suuntaa myös kehittäjän roolia ja tuo esille vuorovaiku- tukseen perustuvaa toimintatapaa. Haastateltavilla oli näkemys, jonka mukaan kehittämistyössä tar- vitaan kehittäjäominaisuuksia: tulisi olla “kehit- täjätyyppi”. Tärkein näistä ominaisuuksista oli toimintaan orientoituminen, halu vaikuttaa ja viedä asioita eteenpäin. Tämä näyttäisi liittyvän henkilön laajempaan työtä ja toimintatapoja kos- kevaan orientaatioon. Myös Filanderin (1995, 101) tutkimuksessa kehittäjät kokivat itselleen välttämättömäksi eräänlaisen palavasieluisen si- toutumisen kehittämistehtävään. Voimakasta teh- tävään sitoutumista pidetään myös yhtenä olen- naisimmista asiantuntijatyöhön liittyvistä piir- teistä (Kasvio 1994, 66).

R

oolin lähtökohtana oli oma sitoutuminen ja innostus asiaan; siinä on kuultavissa missio- tyyppinen suuntautuminen. Voidaankin sanoa, että kehittämistyö liittyi melko vahvasti haasta- teltavien omaan kehittämismyönteiseen työ- orientaatioon: heille kehittäjyys oli osa elämän- tapaa (myös Brännberg 1996). Saaren (1998) tapaan heitä voisi luonnehtia “sosiaalipoliitti- siksi yrittäjiksi” eli henkilöiksi, joilla on kykyä seuloa ideoita ja toteuttaa niitä. Myös Kananoja pohtii kehittäjähenkilön piirteitä ja sanoo, että kehittäjän kuvaan sisältyy yleensä innovaatioita ja pioneerihenkeä. Kehittäjän tulee olla kiinnos- tunut sekä tavoitteista että keinoista, jolla hän

viittaa kykyyn toteuttaa tavoiteltavia asioita. (Ka- nanoja 1981, 9.)

T

oimijalähtöinen prosessikehittäjä ei vienyt val- miita ratkaisuja, eikä ottanut vastuuta kehi- tettävän substanssialueen sisällöstä, vaan piti lä- hinnä konsultatiivisesti työskentelevän etäisen suhteen kehitettävään alueeseen. Haastateltavat kertoivat paikoitellen tilanteista, joissa näkyi ris- tiriitaa heidän etäisemmän, konsultoivan työot- teensa ja oman kehittämistehtävään voimakkaan sitoutumisensa välillä. Voimakas sitoutuminen veti kehittämistapahtumien etulinjaan aktiivisek- si osallistujaksi. Onkin sanottu, että todelliseen kehittämiseen kuuluu tämäntyyppinen etulin- jan rooli ja siihen liittyvä vastuu (Buhanist &

Kosonen 1996, 21). Toisaalta voimakkaaseen si- toutumiseen voi sisältyä myös ylisitoutumisen vaara. Tällöin on riski, ettei pysty itse näkemään omaa toimintaansa suhteessa kontekstiin.

Kehittämistyössä näyttäytyvät usein erilaiset ja risteävät intressit (Meeuwisse 1993). Muutos- ja oppimisvaateet nostattavat esille myös ihmis- ten ristiriitaisia tunteita, jotka vahvistavat ke- hittämistilanteiden epävakaata luonnetta (ks.

Ekholm 1994, 19). Haastateltavien mukaan hei-

dän roolinaan oli kuitenkin olla neutraali välit- täjähahmo. Tähän kuului tietty sitoutumatto- muus, mikä oli erityisen tärkeätä projektikump- paneiden luottamuksen saavuttamisessa. Neut- raalisuutta lähellä oleva asia oli puuttumattomuus toimijaorganisaatioiden sisällä oleviin ristiriitoi- hin.

Paikallisten toimijoiden kehittämistyötä akti- voiva, tukeva ja mahdollistava työtapa merkitsi kehittäjän profiloitumista valmentajan ja tausta- vaikuttajan asemaan. Tähän kuului kehittäjän toiminnan “näkymättömyys”, jolla annettiin ti- laa toimijoiden vahvistumiselle. Informanttien mukaan projektikumppaneita tuli tukea ja vah- vistaa, innostaa ja motivoida. Haastateltavat ku- vasivat rooliansa lähestulkoon samoin kuin Sta- kesin strategiapaperi (1997), jonka mukaan ke- hittämistyössä korostuu käytännön ammattilais- ten rooli toimijoina ja Stakesin asema heidän kumppaninaan. Haastateltavat puhuivat proses- sin katalysoimisesta. Siinä kehittäjä aktivoi ja vi- ritti toimijakenttää kehittämistehtävän suuntai- sesti, mutta pysyi itse kuitenkin sivussa. Proses- sin käynnistämisessä ja kuljettamisessa kehittäjä toimi katalysaattorina tai kätilönä, kuten muu- tamat haastateltavat rooliansa kuvasivat. Kataly- Kuva 1. Kehittäjän työn vaihtuvat roolit ja niiden perusta

saattorina hän oli ikään kuin välittäjäaine, joka rakensi, siirsi ja muotoili ihmisten väliseen vuo- rovaikutukseen perustuvia prosessin elementte- jä. Kehittäjä toi toimijoita yhteen, loi tilanteita ja foorumeita, joissa kehittämispyrkimykset voi- vat lähteä realisoitumaan.

Käsitykseen, jonka mukaan kehittäjä ei vie val- miita vastauksia, vaan pyrki luomaan ratkaisuja synnyttäviä prosesseja, kuului kyselijän rooli.

Kysymysorientoitunut vuorovaikutus on mielen- kiintoinen myös siinä mielessä, että siinä tilan- netta ohjataan haluttuun suuntaan hienovarai- sesti. Asetelmassa vastaaja tai ratkaisun löytäjä on tavallaan aktiivinen subjekti. Eräs haastateltavista puhuikin “oikeiden kysymysten” tärkeydestä.

Oikeilla kysymyksillä saadaan aikaan oivalluksia, sitoutumista ja prosessin eteneminen haluttuun suuntaan (myös Schein 1987, 122). Kysymys- orientaatioilla kehittäjä ikään kuin häivyttää oman asiantuntijaroolinsa. Haastateltavien kuvauksissa oli kuitenkin havaittavissakin tietty imu neu- voa, kertoa ja ohjata. He joutuivat myös ponnis- telemaan tätä imua vastaan.

D

audelin tuo esille kysymysten tärkeyden ref- lektoivassa toiminnassa, joka parhaimmillaan johtaa oppimiseen. Sinänsä kysymysten käyttä- misellä on pitkät perinteet; opettajat, koulutta- jat ja terapeutit ovat perinteisesti havainneet ky- symysten voiman oppimisen ja löytämisen väli- neinä. Hän viittaa myös oikeiden ja toimivien kysymysten käyttämiseen, sillä erilaisilla kysymyk- sillä on erilainen vaikutus. Niillä avataan vaihto- ehtoisia ja uusia ajatuksia ja näkymiä, selvenne- tään merkityksiä sekä jäsennetään tulevaa toimin- taa. Kysymyksillä, kuuntelemisella ja neuvoilla tu- etaan reflektion onnistumista. (Daudelin 1996.) Dialogisuus tekee mahdolliseksi reflektion ja sitä kautta oppimisen. Kysymysten tekeminen on olennainen osa tätä oppimisprosessia. Kysymyk- set ovat välttämätön väline päästä kiinni toimin- nan syvempiin ulottuvuuksiin, kuten tavoittei- siin, intresseihin ja taustaoletuksiin. (Preskill &

Torres 1999.)

Kehittämisvirikkeet olivat usein tutkimuksen tuottamaa tietoa, ja haastateltavien mielestä ke- hittäjän rooli oli myös tutkimustiedon välit-

täminen. Virikkeillä suunnattiin prosessia ja ak- tivoitiin toimijoita omaksumaan kehitettävä asia;

voidaan siis puhua informaatiolla ohjaamisesta.

Informaatio-ohjaaja kerää, jalostaa ja välittää tie- toa sekä tukee toimijatasolla olevien vuorovai- kutusta (Stakes 1999, 5). Kehittäjä, jolla oli tyy- pillisesti tutkijatausta, työskenteli tutkimuksen ja kehittämisen maailmoiden välittäjänä. Hän käytti tutkimusta ja tutkimuksellisia menetelmiä kehittämisen välineenä tavoitteiden saavuttami- seksi. Tutkimustuloksia välitettiin projektien käyttöön ja innostettiin toimijoita pienimuo- toiseen tutkimustoimintaan.

Kehittäjän roolia ideoiden ja virikkeiden levit- täjänä voitaisiin kutsua kuvainnollisesti “sanan- saattajaksi” tai “ilosanoman levittäjäksi”, kuten eräs haastateltava asian muotoili. Samantyyppi- nen rooli on valistaja, jota voidaan pitää perin- teisenä asiantuntijatyyppinä. Valistukselta edel- lytetään, että se auttaa käsittelemään käsillä ole- vaa kysymystä. Hyvältä valistavalta asiantuntijalta odotetaan, että hän tuntee asiansa sekä sellaisia menetelmiä, joilla asiakkaat ymmärtävät sanoman (Pirttilä 1996, 75).

Lopuksi

Olen keskustellut artikkelissa kehittämistyön eri- tyispiirteistä kehittäjäammattilaisten näkökulmas- ta, heidän käsityksistään työstään ja siihen liitty- en kehittäjän roolin moninaisuudesta. Tarkaste- lu on perustunut tutkimukseni (Seppänen-Jär- velä, 1999) empiirisen aineiston analyysiin.

K

ehittäjien käsitykset roolistaan, paikastaan ja työotteestaan liittyvät olennaisesti pohdin- taan kehittämistyön olemuksesta. Onkin sanot- tu, että asiantuntijoilta vaaditaan nykyistä huo- mattavasti herkempää tietämystä omasta eksper- tiisistään ja sen rajoista (Kasvio ym. 1999, 294).

Perinteisten asiantuntija-asemien mureneminen ja uudenlaisen hahmon saaminen näyttäytyy ke- hittämisen kommunikatiivisuutta painottavissa lähestymistavoissa, kuten toimijalähtöisessä pro- sessikehittämisessä.

T

oimijalähtöisen prosessikehittämisen taustalla näyttäisi olevan useita tekijöitä. Yksi huo-

mattavimpia oli se, etteivät haastateltavien käsi- tykset olleet muodostuneet tyhjiössä (ks. myös Kasvio ym. 1999, 34). Samanpiirteisiä kehittä- mistyön ajattelutapoja on löydettävissä tutkimus- organisaation ja sosiaali- ja terveydenhuollon alu- een ulkopuoleltakin. Kysymyksessä ovat siis ajat- telutapojen aikalaisvirtaukset ja universaalit tren- dit, jotka sisäistetään osaksi omaa ajattelua. Ke- hittämisajattelut ovat sidoksissa laajempaan yh- teiskunnalliseen viitekehykseen, ideologiseen ajatusrakennelmaan tai tieteelliseen traditioon.

Näin eri aikoina esitetyistä kehittämiskäsityksis- tä heijastuvat aikalaisajattelun piirteet. Trendin omaksuminen voi olla organisaatiolle myös ima- gotekijä. Viestittämällä muille – käyttämällä oi- keita käsitteitä – organisaatio varmistaa paikkaansa toimintaympäristössään.

H

aastateltavien käsityksistä muodostuvaa ku- vaa voitaisiin kritisoida epärealistisen risti- riidattomaksi. On kuitenkin havaittava, että po- tentiaalinen tekijä, joka saattoi vaikuttaa aineis- tossa ilmenneeseen kehittäjien puheen retori- seen sävyyn, oli itse puheaineiston luonne. Tut- kimusasetelma, haastattelutilanne ja muut kon- tekstuaaliset – lähinnä tutkimusorganisaation si- säiset – tekijät vaikuttivat siihen, että haastatel- tavien puhe oli luonteeltaan kehittämistyön le- gitimaatiopuhetta. Tällöin siihen saattoi sisältyä myös verrattain ideaaleja piirteitä. Voidaankin ajatella, että haastateltavien puheet ilmentävät Ar- gyriksen ajattelutapaa julki- ja käyttöteorioista.

Aineisto olisi tällöin lähinnä julkiteorian luon- teista; siinä luodaan jaettuja merkityksiä, joiden avulla on mahdollista selvittää ja kuvailla toimintaa ja tapahtumia. Niiden avulla on mahdollista ku- vata ulkopuolisille, mistä kehittämistyössä on kysymys. (Argyris 1994.)

V

aikka haastateltavien käsitykset olivat suhteel- lisen positiivisesti värittyneitä, tuli niissä sel- västi esille tiettyjä kehittämistyöhön liittyviä jän- nitteitä, jotka usein kytkeytyvät kehittäjän posi- tioon ja rooleihin. Eräs keskeinen näistä on toi- mijalähtöisen prosessikehittämisen luonteeseen kuuluva tasapainoilu prosessin mahdollistajan tai

”kätilön” ja toisaalta ratkaisuja antavan ekspertin välillä. Tämä liittyy siihen, kuinka syvälle pro- sessiin ja millaisella otteella kehittäjä osallistuu.

Lähdeluettelo

AHONEN, PERTTI (1997). Crisis of the administrative welfare state & Evaluation of current reforms of the administrative welfare state. In: Ahonen &

Salminen (eds.) Metamorphosis of the administra- tive welfare state. Scandinavian University Stud- ies 14. Frankfurt am Main: Peter Lang.

ALBÆK, ERIK (1995). Reforming the Nordic welfare communes. International review of administra- tive sciences 2, 241–264.

ARGYRIS, CHRIS (1993). Knowledge for action.

A guide to overcoming barriers to organizational change. San Francisco: Jossey-Bass Publishers.

ATLAS/TI (1999). http://www.atlasti.de. Tulostettu 4.2.1999.

BUHANIST, PAUL & Kosonen, K (1996). Asiakasohjau- tuva toimintatutkimus. Työelämän tutkimus 1, 18–20.

BUHANIST, PAUL & Kasvio, Antti & Kauppinen, Timo

& Lahtonen, Maarit (1994). Finnish action re- search. Action research in Finland. Labour policy studies 82. Helsinki: Ministry of Labour.

BRÄNNBERG, TORE (1996). Eldsjälar och projektma- kare. I: Sahlin (red.) Projektets paradokser. Lund:

Studentlitteratur.

CASTELLS, MANUEL (1996). The rise of the network society. Oxford: Blackwell Publishers.

DAUDELIN, MARILYN (1996). Learning from experi- ence through reflection. Organizational Dynamics 3, 13–36.

EKHOLM, MATS (1994). Fösäkringskassan i utveck- ling. En granskning av ett decenniums utveck- lingsprojekt. Stockholm: Rikförsäkringsverket.

ERÄSAARI, RISTO (1996). Mistä asiantuntijuus on ko- toisin? Teoksessa: Kirjonen & Remes & Eteläpel- to (toim.) Muuttuva asiantuntijuus. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

FILANDER, KARIN (1995). Muutosagentit epävarmuu- den ajassa – puhetta, toimintaa, oppimista. Kas- vatustieteiden laitoksen lisensiaatintutkimus.

Tampere: Tampereen yliopisto.

GUSTAVSEN, BJÖRN (1992). Dialogue and develop- ment. Social science for social action: toward or- ganizational renewal. Assen: Van Gorcum & comp.

Tämäntyyppisen roolidilemman havaitsee myös Kuula (2000) toimintatutkijoiden työssä. Toi- saalta voidaan sanoa, että aineiston valossa jää moni tärkeä asia keskustelun ulkopuolelle. Täl- laisia ovat esimerkiksi kysymykset asiantuntija- asemaan liittyvästä vallankäytöstä. Organisaatioilla tai ammattikunnilla on institutionaalista valtaa, jota niiden edustajat työssään kantavat. Vaikka kysymys kehittämistyön roolista poliittis-hallin- nollisena ohjauskeinona jää epäselväksi, herättää se silti kysymään, millainen väline kehittämis- työ on institutionaalisen vallankäytön ja ohja- uksen kannalta.

HONKANEN, HENRY (1999). Organisaation kehittä- mismallien juurista tulevaisuuden haasteisiin. Ai- kuiskasvatus 1, 16–22.

JALAVA, URPO & Virtanen, Petri (1998). Tietoa luova projekti. Polku oppivaan organisaatioon. Helsin- ki: Kirjayhtymä.

KANANOJA, AULIKKI (1981). Ihminen kehittäjänä – kehittäjä ihmisenä. Piirteitä Beatrice Webbin ke- hittäjän kuvasta. Teoksessa: Käytäntö ja kehit- täminen. Veikko Niemen juhlakirja. Helsinki: So- siaalityöntekijäin Liitto, Invalidiliitto, Invalidisää- tiö, Keuhkovammaliitto, Kuntoutussäätiö, Sosi- aalihuoltajat, Sosiaaliturvan Keskusliitto, Vakuu- tusalan Kuntouttamiskeskus.

KASVIO, ANTTI (1994). Työelämän muutos ja toimin- tatutkimus. Sosiologia 1, 24–34.

KASVIO, ANTTI & Lahtonen, Maarit & Varis, Maarit &

Airaksinen, Jenni (1999). Kehittäminen arjen voi- mavaraksi. Tutkimus toimintatapojen kehittämi- sestä Helsingin kaupungin työpaikoilla vuosina 1995–1998. Tampere: Tampereen yliopisto.

KESKI-PETÄJÄ, TIMO (1999). Vapaa sivistystyö kol- mannen sektorin oppimisfoorumina. Case KYP esimerkkinä projektityön koulutuksesta. OK-opin- tokeskuksen julkaisuja (painossa).

KUULA, ARJA (2000). Toimintatutkimus. Kenttätyötä ja muutospyrkimyksiä. Tampere: Vastapaino.

LINDSTRÖM, KARI (1997). Tutkimus työelämän kehit- tämisen tukena. Teoksessa: Alasoini & Kyllönen

& Kasvio (toim.) Työelämän innovaatiot – väline kilpailukyvyn, hyvinvoinnin ja työllisyyden edis- tämiseen. Kansallisen työelämän kehittämisoh- jelma. Raportteja 2. Helsinki: Työministeriö.

MARTON, FERENCE (1988). Phenomenography – a research approach to investigate different un- derstanding of reality. In: Sherman & Webb (eds.) Qualitative research in education: focus and met- hods. London: Falmer Press.

MEEUWISSE, ANNA (1996). Projektens dolda funk- tioner. I: Sahlin (red.) Projektets paradokser. Lund:

Studentlitteratur.

NASCHOLD, FRIEDER (1995). The modernization of the public sector in Europe. A comparative perspec- tive on the Scandinavian experience. Labour po- licy studies 93. Helsinki: Ministry of Labour.

OAKLEY, PETER (1990). The evaluation of social de- velopment. In: Marsden & Oakley (eds.) Evaluat- ing social development projects. Development guidelines 5. Oxford: Oxfam.

PATTON, MICHAEL (1997). Utilization-focused evalu- ation. The new century text. Thousand Oaks: Sage Publications.

PIRTTILÄ, ILKKA (1996). Teoria, markkina-analyysi ja futurologinen silmä eksperttiyden ehtoina. Teok- sessa: Kirjonen & Remes & Eteläpelto (toim.) Muuttuva asiantuntijuus. Koulutuksen tutkimus- laitos. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

PRESKILL, HALLIE & Torres, Rosalie (1999). Building capacity for organizational learning through eva- luative inquiry. Evaluation 1, 42–60.

RAJAVAARA, MARKETTA (1994). Kaikenlaisia kehit- täjiä ja kehittämisajatteluja. Teoksessa: Lindqvist

& Rajavaara (toim.) Kehittämistyö itseanalyysiin.

Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulu- tuskeskuksen julkaisuja 8 ja Stakesin raportteja 147. Helsinki: Helsingin yliopisto ja Stakes.

RAUSTE-VON WRIGHT, MAIJALIISA & von Wright, Jo- han (1996). Oppiminen ja koulutus. Juva: WSOY.

SAARI, JUHO (1998). Sosiaalipoliittinen innovaatio- tutkimus. Teoksessa: Niemelä & Saari & Salmi- nen (toim.) Innovatiivinen sosiaalipolitiikka. So- siaali- ja terveysturvan katsauksia 25. Helsinki:

Kansaneläkelaitos.

SCHEIN, EDGAR (1969). Process consultation: it’s role in organization development. Volume I. Reading:

Addison-Wesley Publishing Company.

SCHEIN, EDGAR (1987). Process consultation. Lessons for managers and consultants. Volume II. Read- ing: Addison-Wesley Publishing Company.

SCHEIN, EDGAR (1999). Process consultation revisit- ed. Building the helping relationship. Reading:

Addison-Wesley Publishing Company.

SEPPÄNEN-JÄRVELÄ, RIITTA (1999). Luottamus pro- sessiin. Kehittämistyön luonne sosiaali- ja ter- veysalalla. Tutkimuksia 104. Stakes.

STAKES UUDELLE VUOSITUHANNELLE. Stakesin stra- tegia (1997). Helsinki: Stakes.

STAKES (1999). Vuosikertomus 1998. Helsinki: Sta- STRAUSS, ANSELM & Corbin, Juliet (1990). Basics ofkes.

qualitative research. Grounded theory procedu- res and techniques. Newbury Park: Sage Publica- tions.

TEMMES, MARKKU (1998). Finland and New Public Management. International Review of Admi- nistrative Sciences 9, 441–456.

UUSITALO, HANNU & Lönnfors, Terhi (1999). Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus. Teoksessa: Uusitalo (toim.) Stakes sosiaali- ja terveysalan informaa- tio-ohjaajana. Kokemuksia ja kehitysnäkymiä.

Aiheita 11. Helsinki: Stakes.

VALKEAVAARA, TUIJA (1997). HRD practitioners ana- lysing their work: what does it tell about their present role in working life? Social change and adult education research. Adult education re- search in Nordic Countries 1996. Institute for edu- cational research. Jyväskylä: University of Jyväs- kylä.

Artikkeli saapui toimitukseen 12.11.1999. Se hyväksyttiin julkaistavaksi 31.1.2000.