AIKUISKASVATUS 1/2017
59
KIRJA-ARVIOT
OULUN YLIOPISTON professori emeritus Pauli Siljanderin paljon käytetystä oppikirjasta (Gaude- amus 1998) on ilmestynyt uusi, sisällöltään päivitetty painos. Kirja edustaa kasvatusfilosofisesti orien- toitunutta tapaa rakentaa perus- käsitteiden ja -ongelmien kautta jäsentynyt kokonaisnäkemys kas- vatustieteestä.
Siljander asemoi teoksensa kahteen huolta herättävään ny- kypäivän kehityskulkuun. En- sinnäkin hän näkee, saksalaista kasvatustieteilijää Herman Gie- seckeä seuraten, että länsimaisten yhteiskuntien kulttuuri on peda- gogisoitunut. Tämä tarkoittaa, että kasvatukselliset suhteet eivät kuulu enää millekään tietylle insti- tuutiolle, kuten koululle. Suun- taus edustaa samalla eräänlaista kulttuurin infantilisaatiota, jossa ihmisen kriittistä arvostelukykyä ei enää kunnioiteta.
Toinen huolenaihe on 1970- luvun lopulta saakka alkanut kas- vatustieteellisen kentän sirpa- loituminen. Sen myötä on lähes mahdotonta muodostaa koko- naisnäkemyksiä tieteenalan kes- keisistä käsitteistä ja kysymyksis- tä. Kasvatustiede onkin vaarassa jäädä lähinnä hallinnolliseksi ter- miksi, joka kattaa kirjavan joukon pedagogisoituneen yhteiskunnan asiantuntijadiskursseja.
Siljanderin näkökulma am- mentaa hermeneuttisesta tra- ditiosta, joka asettuu avoimesti vastahankaan sekä yhteiskunnan pedagoitumisen että tieteenalan sirpaloitumisen kanssa. Se koros- taa sekä kasvatuksen että kasvatus- tieteen suhteellista omalakisuutta ja riippumattomuutta muusta yh- teiskunnasta ja tieteenaloista.
VALISTUKSEN AIKALAISIA
Kirjan aluksi Siljander hahmottaa tieteenalan keskeisiä kysymyksiä ja käsitteitä 1700-luvun lopulta alkaen. Hän lähtee liikkeelle en- nen kaikkea saksalaisen kielialu- een kasvatusopillisesta keskuste- lusta. Germaaninen näkökulma hallitsee myös kirjan myöhempiä lukuja. Kasvatustieteen lähtökoh- tana voidaan pitää valistusta pe- dagogisena projektina, jossa kan- salaista rohkaistaan käyttämään järkeään itsenäisesti, vapaasti ja julkisesti. Siljander näkee keskeis- ten kasvatusta koskevan käsit- teiden ja kysymysten syntyneen tänä ajankohtana. Olemme siten jossain määrin edelleen valistuk- sen aikalaisia.
Keskeisiä kirjoittajan esittä- miä käsitteitä ovat muun muassa
’kasvatus’, ’sivistys’, ’sosialisaatio’,
’opetus’ ja ’oppiminen’. Jotkin kä- sitteet, kuten ’sivistys, (Bildung)
on, kuten Siljander itsekin tote- aa, saksalaiselle teoriaperinteelle ominaisia ja esimerkiksi anglo- amerikkalaisen kielialueen kas- vatustieteelle vieraita (s. 32–33).
Siljander tuo esiin myös käsit- teisiin kuuluvia jännitteitä, kes- keisimpänä niistä kasvatuksen ja sivistyksen käsitteisiin sisältyvän pakon ja vapauden välisen jän- nitteen, ’antinomian’, jota kutsu- taan usein myös pedagogiseksi paradoksiksi. Sen tunnetuimman muotoilun on esittänyt valistusfi- losofi Immanuel Kant:
”Kasvatuksen suurimpia on- gelmia on, kuinka [- -] alistumi- nen pakkoon voi [- -] palvella va- pautta. Miten kultivoida vapautta pakolla?” (s. 31).
Kantin esittämä kysymys on yhä ajankohtainen esimerkiksi kriittisen kasvatustieteen teori- oissa. Kasvatusfilosofi Gert Biesta (2014, 80–83) puhuu niissä val- litsevasta ”emansipaation logii- kasta”: kriittinen pedagogi saattaa kyllä ”vapauttaa” ihmisen ”vääräs- tä tietoisuudesta”, mutta samalla emansipoitu subjekti tulee helpos- ti alistetuksi kriittisen pedagogin
Panoraama
kasvatustieteen kentästä
Pauli Siljander (2016). Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen.
Peruskäsitteet ja pääsuuntaukset. Uudistettu painos.
Tampere: Vastapaino. 264 sivua. ISBN 978-951-7684-439
AK_1_2017_100317.indd 59 10.3.2017 12.31
60
tarjoamalle todellisuuskuvalle.
Miten hän voisi saada edellytyk- siä kritisoida kriittistä teoriaa?
Kasvatuksen ilmiöiden tarkastelu valottaakin erinomaisesti valistuk- seen kuuluvia paradokseja, joissa keskeiset arvot – vapaus, edistys, autonomia ja järki – kääntyvät toi- sinaan vastakohdikseen.
KUUSI PERINNETTÄ
Kirja esittelee selkeästi ja valaise- vien esimerkkien avulla kuusi eri länsimaisen kasvatustieteen pe- rinnettä. Ensimmäinen on hen- kitieteellinen pedagogiikka, jota on myöhemmin kutsuttu myös hermeneuttiseksi pedagogiikak- si. Siinä kasvatus ymmärretään kulttuurisesta ja historiallisesta ympäristöstään erottamattomana ilmiönä. Tässä henkitieteellinen pedagogiikka sijoittuu laajem- paan, Wilhelm Diltheyltä tutuksi tulleeseen tapaan ymmärtää ih- mistieteiden luonne pikemminkin ymmärtävinä kuin selittävinä.
Toinen Siljanderin kuvaama traditio on empiiris-analyyttinen pedagogiikka. Termi on hieman erikoinen, sillä sitä eivät juuri kyseisen käsitteen alle sijoitetut kasvatustieteelliset teoriat itses- tään käytä. Empiiris-analyyttinen kasvatustiede sisältää yhtäältä esimerkiksi behavioristisesti pai- nottuneen amerikkalaisen oppi- mispsykologisen tutkimuksen ja toisaalta analyyttisen filosofian perinteen edustajia.
Kolmas traditio, kriittinen kas- vatustiede, ponnistaa Siljanderin mukaan erityisesti Frankfurtin koulukunnan positivistisiin yh-
teiskuntatieteisiin kohdistamasta kritiikistä. Avoimesti poliittinen kriittinen kasvatustiede edustaa filosofin ja yhteiskuntateoreeti- kon Jürgen Habermasin sanoin emansipatorista tiedonintressiä.
Sen pyrkimyksenä on paljastaa yhteiskunnassa toimivia epäoi- keudenmukaisuuden ja alistami- sen muotoja sekä mahdollistaa niistä vapautuminen kasvatuksen avulla.
Neljäs kirjoittaman esittelemä traditio on pragmatismi, jonka pohjalta rakennettu progressiivi- nen pedagogiikka esitellään itse- oikeutetusti yhdysvaltalaisen John Deweyn kautta.
Viidentenä käsitelty kommu- nikatiivinen traditio korostaa pragmatismin lailla kasvatuksen ja opetuksen vuorovaikutteista ja demokraattista luonnetta. Samalla painotetaan, että ihminen ei kasva sosiaalisessa ja kulttuurisessa tyh- jiössä, vaan vuorovaikutus on kes- keistä kielen ja ajattelun kehityk- sessä. Kirjassa kommunikatiivista kasvatustiedettä hahmotetaan eri- tyisesti Habermasin kommunika- tiivisen toiminnan teorian kautta.
KONSTRUKTIVISMI YHDISTÄÄ
Kuudes traditio, konstruktivisti- set suuntaukset, kokoaa yhteen yhtäältä oppimisteoreettisia suun- tauksia Jean Piaget’sta Ernst von Glasersfeldiin ja toisaalta yhteis- kuntateorian konstruktivistisia näkökulmia, joiden edustajiksi mainitaan niinkin erilaisia kou- lukuntia kuin sosiaalinen konst- ruktionismi ja systeemiteoria.
Koulukuntia yhdistää Siljanderin
mukaan ajatus sosiaalisen, psyyk- kisen ja kielellisen todellisuuden
”rakentumisesta”.
Luvun alussa Siljander puhuu
”konstruktivistisesta” käänteestä, joka on toteutunut eri tavoin eri ihmistieteissä. On kuitenkin hyvä muistaa, että käänteiden retoriik- ka on ollut keskeinen osa eri tie- teenalojen sisäisiä kamppailuja ja erottautumispyrkimyksiä viime vuosikymmenten aikana. Vaik- kapa konstruktivistisen oppimis- käsityksen edustajien toisinaan esittämä mustavalkoinen jako be- haviorismin ja konstruktivismin väliseen paradigmamurrokseen on omiaan peittämään ilmeisiä jatkuvuuksia esimerkiksi amerik- kalaisessa oppimispsykologisessa tutkimuksessa ja sen käytännön sovelluksissa.
PÄIVITTÄMISEN TARPEITA
Koska kirjoittajan tekemä kasva- tustieteellisten traditioiden jaot- telu perustuu laajoihin tieteenfi- losofisiin näkökulmiin ja niiden merkittävimpiin edustajiin, se on suurimmalta osin edelleen ajan- kohtainen. Silti kirjan uudistettua painosta olisi joiltakin osin sopinut päivittää kuvauksilla esimerkiksi empiiris-analyyttisen kasvatustie- teen uusimmista suuntauksista ja yhteyksistä Evidence-based-ideolo- giaan koulutuksen hallinnassa.
Edelleen, kriittisen kasvatustie- teen kuvauksessaan Siljander kä- sittelee lähinnä Frankfurtin kou- lukuntaa sekä Paulo Freiren työtä jatkavia teoreetikoita, kuten Henry Giroux’ta ja Peter McLarenia, joi- den näkökulmat ovat olleet varsin
AK_1_2017_100317.indd 60 10.3.2017 12.31
AIKUISKASVATUS 1/2017
61
KIRJA-ARVIOT
kiisteltyjä kriittisten teorioiden piirissä useiden vuosikymmenten ajan. Foucault’lainen näkökulma kasvatuksen valtasuhteisiin sekä feministiset kasvatusteoriat jäävät vain maininnoiksi.
Siljanderin näkökulma on pää- osin internalistinen eli tieteenalan ja joidenkin lähitieteiden sisäisiä muutoksia painottava, mikä tekee teoria- ja tutkimussuuntausten käsittelystä varsin selkeää. Yhteis- kunnallisia muutoksia ja niiden vaikutuksia painottava eksterna- listinen näkökulma olisi kuitenkin ollut hyödyllinen joidenkin kasva-
tustieteen murrosten, esimerkiksi kvantitatiivisten menetelmien esiinmarssin, ymmärtämisessä.
Kaikki kasvatustieteen yleis- esitykset ovat välttämättä yksin- kertaistavia kuvauksia tieteenalan moni-ilmeisestä maastosta. Siljan- der korostaakin, että kirjan tarkoi- tus ei ole kuvata kaikkia olemassa olevia teorioita, muutoin kartasta olisi tullut käyttökelvoton.
Tällaisenaan kirja tarjoaa kas- vatustieteen opiskelijoille tieteen- alan kentästä kokonaisnäkemyk- sen, jota vain harvalla on enää edellytyksiä hahmottaa. Uudistet-
tu painos on edellisiä selkeämpi ja alan opiskelijoille helpommin aukeava. Samalla kirja muistuttaa kasvatuksen tutkijoita tieteena- laan kuuluvien näkökulmien laa- jasta kirjosta sekä kasvatusteorian keskeisimpien kysymysten histo- riallisesta jatkuvuudesta.
ANTTI SAARI KT, tutkijatohtori Tampereen yliopisto
LÄHDE
Biesta, G. (2014). The Beautiful Risk of Education. Boulder, Colorado:
Paradigm Publishers.
AK_1_2017_100317.indd 61 10.3.2017 12.31
