T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 0 9 73
Evoluutioteoria
ihmistieteissä pönkittää kilpailua ja sortoa
Pekka Wahlstedt
Petri Ylikoski ja Tomi Kokkonen:
Evoluutio ja ihmisluonto.
Gaudeamus 2009.
Evoluutioteoria on tieteen tunne- tuimpia ja vaikutusvaltaisimpia teorioita. Samalla se on yksi vää- rinymmärretyimmistä ja -käyte- tyimmistä teorioista. Näin eten- kin silloin, kun teoriaa on sovel- lettu ihmiseen ja ihmistieteisiin.
Ongelmana on evoluutioteoriaan yhdistetty olemusajattelu – käsi- tys, että on olemassa pysyvä ja kai- kille ihmisille yhteinen synnynnäi- nen ihmisluonto. Esimerkiksi su- kupuolten eroja on pidetty mies- ja naisluonnon seurauksina. Usein geenejä pidetään ihmisluonnon kantajina ja määrääjinä. Äärimmil- lään käsitys ihmisluonnosta saattaa kieltää tahdon vapauden tyystin ja näkee käyttäytymisen seuraavan automaattisesti geeneistä tai muis- ta synnynnäisistä tekijöistä.
Käsitys valmiista ihmisluon- nosta johtaa helposti yhteiskunnal- listen valtahierarkioiden ja alistus- suhteiden pönkittämiseen ja pyhit- tämiseen. Jo 1800-luvulla Herbert Spencer yritti oikeuttaa rajoittama- tonta taloudellista kilpailua ja kui- lua hyvä- ja huono-osaisten välil- lä evoluutioteoriaan liittyvillä aja- tuksilla ”olemassaolon taistelusta”
ja ”vahvempien menestymisestä”.
Näihin asioihin puuttuminen oli Spencerin mielestä luonnotonta ja vahingollista.
Petri Ylikosken ja Tomi Kokko- sen mukaan vika ei ole evoluu- tioteoriassa itsessään eikä edes
sen soveltamisessa ihmistieteisiin, vaan teoriasta tehdyissä harhaan- johtavissa ja asioita yksinkertais- tavissa tulkinnoissa. Ylikosken ja Kokkosen mukaan evoluutioteo- ria ei edellytä käsitystä ihmisluon- nosta eikä mies- ja naisluonnosta.
Päinvastoin, juuri evoluutioteorian ydinajatukset murtavat perustan olemusajattelulta, joka on vanha ja teologinen ajattelutapa.
Ylikoski ja Kokkonen esittelevät evoluutioteorian historiaa, seuraa- vat ihmisen evoluutiota apinasta ihmiseksi, analysoivat evoluutio- teorian peruskäsitteitä ja arvioi- vat evoluutioteorian sovelluksia psykologiassa ja kulttuuriteoriois- sa. He pitävät oikein ymmärret- tyä evoluutioteoriaa tärkeänä ih- mistieteille, mutta – reduktionis- min välttämiseksi – he pitävät evo- luutioteoriaa vain täydentävänä, ei korvaavana.
Pohjan olemusajattelulta pudot- taa evoluutioteorian suuri löytö. Se, että lajit eivät ole pysyviä ja erillisiä luokkia, vaan historiallisesti muut- tuvia ja toisistaan syntyviä popu- laatioita. Ne ovat yksilöjoukkoja, joissa tapahtuu jatkuvaa muunte- lua ja vaihdantaa. Näin lajit ovat avoimia ja ennalta ennustamatto- mia, eikä ihmisenkään olemusta voi lyödä lukkoon.
Vaikka Darwin ei vielä tien- nyt geeneistä, juuri niistä on tullut etenkin evoluutiopsykologien kes- kuudessa evoluutioteorian suosi- tuimpia ihmisluonnon olemassa- olon puoltajia, joilla yritetään se- littää lähes kaikki ihmisen ominai- suudet ja käyttäytyminen. Usein geenien ja ominaisuuksien välil- lä ajatellaan vallitsevan yksinker- tainen suhde, jossa jokaista geeniä vastaa ominaisuus, joka on geenin aiheuttama. Esimerkiksi miesten
ja naisten ehdoton ero selitetään usein tällä tavoin.
Ylikoski ja Kokkonen toteavat, että todellisuus on huomattavas- ti monimutkaisempi. Geenit eivät vaikuta suoraan ja erikseen, vaan ne vaikuttavat aina yhdessä, ja sa- ma geeni voi vaikuttaa eri tavalla erilaisessa geeniverkostossa. Näin esimerkiksi miehisten ja naisellis- ten ominaisuuksien raja on suh- teellinen ja liukuva. Jokaisesta yksi- löstä löytyy niin miehisiä kuin nai- sellisiakin ominaisuuksia eri tavoin painottuneena.
Evoluutiopsykologit selittävät mie len toimintaa ja käyttäytymis- tä eri tehtäviin erikoistuneilla me- kanismeilla. Tunteet ovat suosit- tu mekanismi, koska yksilö ei voi tunteilleen mitään. Erilaiset tunteet voi nähdä evoluutiossa kehittynei- nä sopeutumista edistävinä meka- nismeina.
Evoluutiopsykologit pitävät esi - merkiksi mustasukkaisuutta tun- teena, jonka tehtävä on suojata pa- risuhdetta ulkopuolisilta kilpaili- joilta. Mustasukkaisuuden luon- nollisuutta tukee se, että mustasuk- kaisuutta esiintyy kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa. Ylikoski ja Kokkonen kuitenkin huomauttavat, että eri yksilöt tulkitsevat ja pyrki- vät säätelemään mustasukkaisuut- taan eri tavoin, lisäksi kulttuuri- set normit ja odotukset vaikuttavat ihmisten tulkintoihin mustasuk- kaisuudesta. Ylikoski ja Kokkonen myöntävät, että evoluutioteorialla on annettavaa mustasukkaisuuden- kin selittämiselle, mutta vain täy- dentäjänä.
Ylikoski ja Kokkonen käsitte- levät paljon evoluution suhdet- ta kulttuuriin – pidetäänhän juu- ri kulttuuria ihmiselle tyypillisenä asiana, vaikka muillakin lajeilla sitä
74 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 0 9
esiintyy jossain määrin. He tarkas- televat ja arvioivat muun muassa Richard Dawkinsin teoriaa ”mee- meistä” kulttuurin välittäjinä se- kä Robert Boydin ja Peter Richer- sonin rinnakkaisevoluutioteoriaa, jossa kulttuuri ja ihmisen biologi- set ominaisuudet kehittyvät rin- nakkain.
Mielestäni mielenkiintoisin ja kysymyksiä herättävin on kuiten- kin David Hullin teoria tieteen evo- luutiosta, jossa hän soveltaa evoluu- tioteorian käsitteitä ja ajatusmalleja tieteen kehitykseen. Tiedeyhteisös- sä erilaiset teoriat kilpailevat ja pyr- kivät sopeutumaan luonnonlakei- hin, joita Hull pitää tieteen sopeu- tumisympäristönä. Hull rinnastaa tieteelliset teoriat geeneihin, jotka käyttävät eliöitä ja eliöiden itsek- käitä pyrkimyksiä välineinään taa- takseen menestymisensä kilpailus- sa. Samaan tapaan kuin eläinyksilöt pyrkivät levittämään omia jälkeläi- siään ympärilleen, tutkijat yrittä- vät saada ajatuksilleen mahdolli- simman laajan kannattajakunnan.
Luonnonvalinnan karsintatyötä vastaa teorioiden koetteleminen tieteellisillä debateilla ja testeillä, joiden välityksellä tiede kehittyy.
Ja niin edelleen.
Ylikoski ja Kokkonen arvoste- levat Hullin analogiaa esimerkiksi siitä, että tutkijoiden rinnastami- nen eliöihin ja teorioiden vertaa- minen niitä välineinään käyttäviin geeneihin ei toimi, koska teoriat ei- vät tuota kausaalisesti tutkijoiden käyttäytymistä: onhan tutkimustyö tietoista ja vapaata toimintaa. Mie- lestäni Hullin esimerkki ilmentää muitakin evoluutioteoriaan liitty- viä ongelmia. Evoluutioteoria tar- joaa viitekehyksen, jossa ankara kilpailu ja oman edun ajaminen näyttelevät tärkeää roolia. Evoluu-
tioteoria hahmottaa todellisuuden taloudellisesti ja kaikkea tarkas- tellaan hyötyjen ja kustannusten kannalta. Tunnettua on, että Dar- winiin vaikutti vahvasti taloustie- teilijä Thomas Malthus, jonka mu- kaan väestö kasvaa nopeammin kuin sen ylläpitämiseen tarvitta- vat resurssit. Siksi sodat, nälän- hädät ja muut liikaväestöä karsivat mullistukset ovat Malthausin mu- kaan välttämättömiä. Evoluutio- teoria suosiikin peliteoriaa ja mui- ta talous tieteessä käytettyjä malle- ja, mikä tulee esiin myös Ylikosken ja Kokkosen kirjassa.
Hullin teoria korostaakin, että tutkijat ajavat omaa etuaan ja vält- tävät esimerkiksi tutkimustulos- ten vääristelemistä ja plagioimis- ta vain siksi, että siitä ei ole heil- le hyötyä. Samoin tutkijat tekevät yhteistyötä vain, koska he eivät sel- viä yksin, mitä voisi verrata eläin- ten liittoutumiseen saalistuksessa.
Edes tieteen itsekorjaavuus ei pe- rustu tieteelliseen puolueettomuu- teen ja pyyteettömyyteen, vaan se on tulosta karsivasta kilpailusta ja uraintressien törmäämisestä. Hul- lin mukaan tutkijat pyrkivät innok- kaasti kumoamaan toistensa tutki- muksia, jotta menestyisivät itse pa- remmin kovassa kilpailussa.
Ihminen on evoluutioteoriassa olemukseltaan ja luonnoltaan en- nen kaikkea kilpaileva ja omaa etu- aan ajava homo economicus. Jos evo- luutioteoria saa ylivallan ihmistie- teissä ja sen käytännön sovelluksis- sa, se päätyy pönkittämään nykyistä kaiken arvioimista talouden kielellä ja ehdoilla sekä ylläpitämään tähän liittyvää eriarvoisuutta ja sortoa.
Kirjoittaja on vapaa kriitikko ja toi- mittaja.
