78 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 6 / 2 0 1 1
hahmo” esitetään kahden eri ker- rontastrategian ristivalotuksessa.
Välillä Kukkelman näyttäytyy äl- löttävänä abjektina, välillä liki sa- mastuttavana ihmisenä – siis sovit- tamattomien vastakohtien yhteen- sattumana. Perttulan mukaan Ra- kastuneen ramman kaksitahoisessa kerronnassa ”Kukkelmanista tulee ihmisen tragedian, elämän ja maa- ilman irvokkaan turhuuden äärim- mäisyyteen viety groteski ruumiil- listuma” (s. 152).
Ehkä kiinnostavin Perttulan esiin nostamista groteskia ilmen- tävistä teoksista on Sally Salmisen Prins Efflam (suom. Kalastajakylän prinssi), kirjallisuushistorian liki- pitäen unohtama teos, johon Pert- tula törmäsi saksalaisessa grotes- kia käsittelevässä hakusana-artik- kelissa. Suurimman osan elämään- sä ulkomailla asunut Salminen oli käännösten kautta kansainvälises- tikin näkyvä kirjailija. Prins Effla- min sijoittuu bretagnelaiseen kalas- tajakylään, jonka elämän rannal- le haaksirikkoutunut tuntematon mies sekoittaa. Tässä ensin hyvän- tekijänä vastaanotetussa hahmos- sa yhdistyvät Kristuksen pelastus- oppi ja kansallissosialismin ideolo- gia groteskilla tavalla. Sekoitus tuo mieleen toisen natsismiin liittyvän, voimakkaan ambivalentin romaa- nisankarin, Michel Tournierin Kei- jujen kuninkaan Abel Tiffaugesin, joka hoivaa ja hyväksikäyttää lap- sia Napolassa.
Perttulan pikkutarkka analyy- si Salmisen romaanista osoittaa, miten vaikeaa tulkitsijan on luo- via groteskin ambivalenssin hettei- köissä. Yhtäältä Salmisen romaani perustuu vahvoille vastakkainaset- teluille, toisaalta ainakin osa vas- takkainasetteluista kääntyy ympäri tai purkautuu romaanin kuluessa.
Mikä on groteskia yhteensopimat- tomuutta, mikä vastakohdista luo- tua kokonaisuutta? Perttula päätyy tulkitsemaan Prins Efflamia eside- konstruktiivisena romaanina, jo- ka purkaa hierarkkisia vastakkain- asetteluja.
Perttulan neljästä esimerkki- teok sesta kaksi sijoittuu ulkomail- le, minkä voi tulkita osoituksena groteskin torjumisesta tai projisoi- misesta pois itsestä ja tutusta ympä- ristöstä. Juhani Peltosen novellissa niljakas Werner Reiss kasvattaa or- jia kauhugotiikan mieleen tuovassa linnassa. Perttulan mukaan novel- li vie lukijan ”oudolle maaperälle, missä myös merkityksenanto häi- riintyy” (s. 229). Perttulan tulkinta novellista rakentuu pitkälti yleispä- tevän lukijahahmon varaan, jonka arvoja, käsityksiä ja odotuksia no- velli ei hänen mukaansa vastaa.
Mutta entä jos lukija itse on gro- teski tyyppi, jota nöyryyttäminen ja alistaminen kiehtovat? Porvaril- linen mallilukija on vain yksi mah- dollinen lukijapositio.
Annika Idströmin Veljeni Se- bastian heijastaa aikaansa koros- tamalla feminiinistä ja avoimen seksuaalista groteskia. Outo kol- miodraama pidättää osan tulkin- nan avaimista, ja lapsipäähenkilön jääminen kääpiöksi symboloi kas- vatusromaanin (Bildungsroman) epäonnistumista. Koska Idströmin romaani ilmestyi jo vuonna 1985, herää kysymys, mihin suuntiin gro- teskia on viety suomalaisessa kir- jallisuudessa sen jälkeen. Samoin Perttulan tutkimus herättelee kiin- nostusta varhaisen kirjallisuuden, Kiven ja hänen edeltäjiensä grotes- kiutta kohtaan. Groteskin tutkijal- le vanhat uskonnolliset tekstit ovat todellinen aarreaitta! Työsarkaa riittää jatkotutkimuksille.
Perttulan tutkimuksen tärkeä ansio on siinä, että se nostaa äl- löttävän ja oudon teemat kirjal- lisuushistoriallisesti mielenkiin- toiseksi juonteeksi. Suomalainen kirjallisuus esitetään yhä edelleen idealistis-realistisena kansankas- vatusprojektina, johon groteskit kertomukset eivät sovi. Kuten Pert- tula hyvin osoittaa kansankuvaa- jaksi leimatun Salmisen kohdalla, realismi ja groteski eivät sulje toi- siaan pois, vaan ruokkivat toisiaan.
Kirjoittaja on yleisen kirjallisuus- tieteen tutkijatohtori Helsingin yli- opistossa.
Kultainen metsä kuvaa metsän vihreää kultaa
Mattias Tolvanen
Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon valokuvia Helsingin taidemuseo Tennispalatsissa 17.6.–4.9.2011.
Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon Kultainen metsä -valokuvanäyt- tely antoi kesällä mahdollisuuden tutustua aarniometsään Tennispa- latsissa Helsingin keskustassa. Sa- malla kun näyttely kertoi metsien merkityksestä kulttuurissamme, se muistutti vanhojen luonnontilais- ten metsien suojelemisesta.
Valokuvataiteilijat Ritva Ko- valainen (s. 1959) ja Sanni Seppo (s. 1960) ovat käsitelleet puiden ja metsän kulttuurisia ja henkisiä ar- voja myös aikaisemmissa töissään.
Heidän tunnetuin kirjansa Puiden
NÄYTTELY
t i e t e e s s ä ta pa h t u u 6 / 2 0 1 1 79 kansa (Hiilinielu tuotanto & Miel-
lotar 1997, uudistettu laitos 2006) on Luonnonsuojeluliiton ympäris- töpalkinnon saanut valokuvateos.
Näyttelyn kolme jaksoa
Henkien saarella kuvasarja hakee taustaa metsien suojelulle japani- laisten šintolaisuuteen pohjautu- vasta kunnioituksesta puita ja kaik- kea luontoa kohtaan. Kovalainen ja Seppo tekivät vuonna 2009 matkan Shikokun saarelle Japaniin, jossa he valokuvasivat pyhiä puita, 3 000 vuotta vanhoja japaninsetrejä ja tuhatvuotisia kamferipuita. Meillä jo menetetyt vanhat perinteet elä- vät edelleen japanilaisessa kulttuu- rissa. Myös suomalaisten muinais- uskoissa on suhtauduttu puihin samalla kunnioituksella kuin Ja- panissa, mutta Suomessa uhripuut ja karsikot on kitketty pakanallisi- na tapoina lähes kokonaan pois ih- misten mielestä.
Metsäisyys yhdistää Suomea ja Japania, molemmissa maissa met- sillä on suuri merkitys sekä kult- tuurissa että taloudessa. Suomen pinta-alasta noin 72 prosenttia on metsää, vuoristoisessa Japanissa- kin metsiä on 64 prosenttia. Met- sät saivat myös japanilaisen taitei- lija Reiko Nirekin (s. 1958) kiinnos- tumaan Suomesta. Hänen instal- laationsa Toivomuspuu oli esillä näyttelyssä.
Hiljaa huojuu korven honka ku- vaa vanhaa luonnontilaista metsää.
Näyttelyn valokuvat ovat samaa sarjaa kuin Petri Keto-Tokoin ja Ti- mo Kuuluvaisen Suomalainen aar- niometsä -teoksessa kuvituksena käytetyt Kovalaisen ja Sepon met- säkuvat. Vanhat metsät ovat suoje- lualueilta Ilomantsin Autiovaarasta ja Harakkalanvaarasta, Kuusamon Närängänvaarasta, Laattajasta ja
Virmajoelta sekä Kemiönsaarelta.
Laajat panoraamat antavat to- tuudellisen vaikutelman aarnio- metsän monimuotoisesta olemuk- sesta, joka on paljon muutakin kuin yksittäisiä vanhoja puita. Puut ovat eri-ikäisiä ja myrskyn kaatamien puiden jättämissä aukoissa kas- vaa taimia. Metsänpohjaa ja maas- sa lahoavia runkoja peittävät pak- sut sammalikot, rungoilla kasvavat jäkälät ja oksissa roikkuvat naavat.
Vanhuudestaan huolimatta metsä elää ja on valmis reagoimaan ym- päristössä tapahtuviin muutoksiin.
Metsänhoidollisia toimenpiteitä kertoo tehometsätalouden vaiku- tuksista metsäluontoon, jota Sep- po ja Kovalainen ovat dokumen- toineet myös lentokoneesta va- lokuvaamalla. He ovat käsitelleet metsänhoidon aihetta myös teok- sessaan Metsänhoidollisia toimen- piteitä (Hiilinielu tuotanto & Miel- lotar 2009), joka sai Suomen tai- deyhdistyksen kirjallisuuspalkin- non.
Ilmakuvien todellisuus on ih- misen muotoilemaa maisemaa, jossa metsätyön jäljet paljastuvat kaikessa laajuudessaan. Valoku- vaajan rajaamissa näkymissä on kuitenkin vahva esteettinen puo- li. Viivasuorat ojat kimaltelevat au- ringossa turvesuolla ja metsäauto- tiet kiemurtelevat hakkuuaukeal- la, jonka pinta on kuvioitu maas- toa auraamalla.
Suomalaisten suhde metsään on edelleen syvien tunteiden hallitse- ma. Ehkä vain metsäammattilai- nen voi nähdä metsän pelkästään taloudellisia arvoja sisältävänä ja olla tyytyväinen puupeltoina kas- vaviin tasaikäisiin viljelymetsiin.
Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon video Sateenkaarenpää – Mihin metsä katosi? muistelee Ilomant-
sin Lähdevaaran metsien hakkuita.
Onneksi metsä on uudistuva luon- nonvara, ja myös näyttelyn kuvissa voi jo nähdä maastossa nousevan luontaisesti uudistuneita männyn- taimikoita ja heleänvihreitä koivik- koja.
Toinen videoteos, Ville Tantun Metsäpuhetta yhdistää koko näyt- telyn sanomaa ja kertaa erilaisia tapoja suhtautua metsään. Hiljal- leen liikkuva videokuva tuo met- säerämaan katsojan ulottuville.
Kuvien mukana soljuva puhe sisäl- tää kriittisiä ajatuksia, metsänhoi- tajan rationaalisista näkemyksis- tä aina lapsuutensa aikaisen met- sän menettäneen tunteisiin vetoa- viin muistoihin. Teoksen musiikin on säveltänyt Sanna Salmenkallio ja sen esittää Keski-Helsingin mu- siikkiopiston kamariorkesteri hä- nen johdollaan.
Metsän todelliset arvot ovat hy- vin monenlaisia, mutta vanhojen luonnontilaisten metsien suojelua pitää silti korostaa. Vanhoista met- sistä on enää pieniä sirpaleita jäl- jellä, eikä niillä voi olla enää suurta metsätaloudellista merkitystä.
Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon metsäkuvien näyttely on huolelli- sesti viimeistelty ja ajatuksella ra- kennettu kokonaisuus, joka pitäisi tuoda vielä uudelleen esille eri puo- lilla Suomea ja myös ulkomailla.
Kirjoittaja on filosofian maisteri, biologi ja tietokirjailija.
