t e e m a
S
uomessa luontomatkailu on metsien monikäy- tön tutkimuskentässä varsin tuore käsite ja tut- kimuskohde. Ilmiönä ja ihmisten vapaa-aikaan liit- tyvänä toimintona sillä on kuitenkin jo historiaa ta- kanaan. Ennen 1990-luvun vaihdetta nykyistä luon- tomatkailua kutsuttiin tutkimuksen ja metsänhoidon yhteydessä pääasiallisesti luonnon virkistyskäytöksi tai retkeilyksi. Nämä termit eivät ole poistuneet kä- sitekartalta, mutta niiden käyttö on nykyisin vähen- tynyt.Vapaa-ajan retkeily ja metsien virkistyskäyttö al- koi Suomessa laajamittaisemmin ja organisoidusti 1920- ja 1930-luvuilla. Retkeilytoiminnan käynnis- tämisvaiheessa maahamme suunniteltiin ja lopulta perustettiin ensimmäiset kansallispuistot vuonna 1938 (mm. Pyhätunturi ja Pallas-Ounastunturi), joi- den perusteluissa matkailulliset tekijät olivat kes- keisiä. Yhteiskunnallisessa keskustelussa metsien virkistyskäyttöön ryhdyttiin kiinnittämään enene- vässä määrin huomiota vasta 1960- ja 1970-luvuil- la. Kiinnostuksen taustalla oli vapaa-ajan ja elinta- son nousua seurannut metsien virkistyskäytön voi- makas kasvu. Se puolestaan johti lisääntyvään tar- peeseen rajata alueita ja niiden käyttömuotoja ni- menomaan virkistyskäytön tarpeita silmällä pitäen.
Virkistyskäyttö ja luonnonsuojelu koettiin tässä suh- teessa eräänlaisina liittolaisina ja toisaalta virkistyk- sen ja laajemmin metsän monikäytön nähtiin ikään- kuin automaattisesti ”uutena” käyttömuotona sul- kevan muita ja ”aiempia” toimintoja pois. Esimer- kiksi Pekka Kilkki totesi vuonna 1970 metsäyliop- pilaiden julkaisussa (s. 96): ”...on nähdäkseni vä- hintäänkin kevytmielistä lähteä poistamaan metsä-
talouden luonnolle aiheuttamia häiriöitä korvaamal- la puun tuottamiseen tähtäävä metsätalous massa- turismilla.” Virkistyskäytön lisääntymisen aiheut- tama muutospaine aiheuttikin sekä käytännöllisiä että erityisesti periaatteellisia ristiriitoja. Samalla se loi kuitenkin osaltaan pohjaa ja tarpeen nykyisille monitavoitteisen ja alue-ekologisen metsäsuunnit- telun lähtökohdille.
Ristiriitojen ilmenemisen, yhteiskunnallisen kes- kustelun ja virkistyskäytön kasvun seurauksena metsän monikäytöllinen tutkimustoiminta saatiin käyntiin. Varsinainen tutkimusbuumi on kuitenkin koettu vasta 1990-luvun taitteessa ja sen jälkeen.
Sen taustalla vaikutti yleinen kansainvälinen mat- kailukehitys, jossa luonto, ekologisuus ja kestävyys nousivat keskeisiksi trendeiksi. Samalla luonnon vetovoimaan perustuva matkailu alkoi kansainväli- sesti kasvaa muita matkailun osa-alueita voimak- kaammin, mikä oli omiaan korostamaan metsäluon- non matkailukäytön merkitystä. Suomessa tämä kehitys on ilmeisesti lähtenyt taloudellisessa mie- lessä käyntiin vasta aivan viime vuosina. Luonnon matkailullinen markkina-arvo ilmenee myös kan- sallispuistojen hoidon ja käytön suunnittelussa si- ten, että aiemmin kävijöiksi kutsuttuja retkeilijöitä nimitetään nykyisin luontomatkailun kehittämisen yhteydessä asiakkaiksi.
Käsiteviidakkoon
Metsäluonnon matkailukäytöstä puhuttaessa käyte- tään melko vaihtelevaa termistöä ja käytettyjen kä-
Jarkko Saarinen
Luontomatkailu metsän käyttömuotona
sitteiden sisältöä vaikuttaa osin vakiintumattomal- ta. Toisaalta se on tyypillistä muillekin monitietei- sille tutkimussektoreille. Yleistäen ja yksinkertais- tetusti määriteltynä luontomatkailulla tarkoitetaan matkailua, joka oleellisista osiltaan perustuu luon- nonympäristöihin ja niiden vetovoimaisuuteen.
Matkailun yhteydessä luonnonympäristöt voivat käytännössä tarkoittaa hyvinkin eri tyyppisiä koh- teita esimerkiksi luonnontilaisuudeltaan. Luonto- matkailukohteina voivat toimia maaseudun maati- lamajoituspaikat, erämaa-alueet, kansallispuistot, luontokeskukset tai vaikkapa Lapin matkailukes- kukset satoine ja tuhansine hotellivuodepaikkoi- neen. Luontomatkailukin on pitkälti osa modernia mielikuva- ja kulttuuriteollisuutta.
Toisin kuin ekomatkailu, luontomatkailu ei sel- laisenaan sisällä ajatusta itse luontokohteen suoje- lusta. Ei ainakaan perinteisessä lainsäädännöllises- sä mielessä. Ehkäpä juuri ekomatkailuun kytkeyty- vän luonnonsuojeluideologian vuoksi Matkailun edistämiskeskus (MEK) ei ole suositellut – ”hyväk- synyt” – termin käyttöä Suomessa esimerkiksi mat- kailumarkkinoinnissa (Matkailun edistämiskeskus 1993). Sen tilalle MEK tarjoaa ympäristöä säästä- vän matkailun termiä, joka liittyy yleisemmin kes- tävän matkailukehityksen ja kestävän kehityksen päämääriin ilman yksityiskohtaisia matkailun kehit- tämistä sääteleviä sitoumuksia. Kuten kieleen yleen- säkin, luontomatkailun ja kestävän matkailun kä- sitteisiin liittyykin vallankäytöllisiä piirteitä, jotka konkretisoituvat viimeistään luontomatkailun koh- dealueiden maankäytön suunnittelussa.
Metsäluonnon matkailukäytön yhteydessä mielen- kiintoinen, varsin uusi ja vähän käytetty käsite on metsämatkailu. Se on lähinnä Pohjoismaissa käy- tetty termi, jota Suomessa on hyödyntänyt mm.
Mirja Turunen (1995). Hänen mukaansa metsämat- kailu on talousmetsiin suuntautuvaa matkailua, jossa pyritään yhteensovittamaan matkailulliset ja met- sänhoidolliset tavoitteet. Lisäksi hän kytkee metsä- matkailun mm. osaksi luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja kestävän kehityksen päämääriä.
Hieman vähemmän kunnianhimoisesti metsämat- kailu voidaan toisaalta nähdä yhtenä luontomatkai- lun muotona, jossa merkittävä osa matkailijoille pääosin luonnonympäristössä tarjottavasta tuotteesta perustuu erilaisiin metsän talouskäytön menneisiin ja nykyisiin muotoihin. Näin ollen metsämatkailu
ei ole vain matkailua metsäluontoon, vaan matkai- lua metsään kulttuurisena, paikallisyhteisöllisenä ja -taloudellisena kohteena. Tämänkaltaisen luonto- matkailun kehittäminen ei ole niinkään ymmärret- tävissä syrjäseutujen metsätaloutta korvaavana, vaan sitä osaltaan tukevana matkailun muotona. Luonto- matkailun yhteydessä metsää ei kuitenkaan yleen- sä ensisijaisesti nähdä metsätalouden eri muotojen kautta. Tämä aiheuttaa haasteita metsämatkailun laajemmalle kehittämiselle.
Luontomatkailun metsä
Metsä herättää sanana ihmisissä erilaisia mieliku- via ja tuntemuksia, ja metsään liitetään usein myös toisistaan poikkeavia arvokäsityksiä, asenteita ja toimintoja. Filosofi Juhani Pietarinen (1987) on ryh- mitellyt ihmisten ja siten myös erilaisten yhteiskun- nallisten toimijoiden suhdetta metsäluontoon nel- jän perusasenteen kautta: utilismin, humanismin, mystismin ja naturismin. Niiden keskeinen sisältö ilmenee tiivistetysti taulukosta 1. On syytä koros- taa, että ryhmittelyssä on kyse metsäasenteiden ideaalityypeistä, jotka ei välttämättä aivan sellaise- naan ole löydettävissä reaalimaailmasta, esimerkiksi ihmisten mielipiteistä. On myös hyvin todennäköis- tä, että ihmisillä on metsäluontoon liittyviä asentei- ta ja mielipiteitä, jotka viittaavat useampaan kuin yhteen edellä mainituista perusasenteista.
Konkreettisemmin ajatellen metsä voidaan näh- dä esimerkiksi luonnontieteellisesti rajattavissa ole- vana ekosysteeminä, luonnonsuojelullisena kohtee- na, (metsä)taloudellisena yksikkönä, retkeilyaluee- na tai metsään kytkeytyvien historiallisten merki- tysten kautta hahmottuvana inhimillisenä kulttuu- rimaisemana. Vaikka naturismi viittaa Pietarisen metsäasenteista sanana selvimmin matkailuun, se lienee niistä ainoa joka ei kytkeydy eikä ole kytket- tävissä metsän luontomatkailukäyttöön. Matkailu- elinkeinolle metsä edustaa ensisijaisesti ja luonnol- lisesti taloudellisia arvoja, mutta toiminnassaan ja markkinoinnissa luontomatkailu pyrkii nimenomaan hyödyntämään muitakin metsään liittyviä kulttuu- risia arvoja.
Luontomatkailu ja laajemmin koko matkailusek- tori ei kuitenkaan ole vain passiivinen erilaisten kulttuurissamme ilmenevien metsään kohdistuvien
asenteiden ja arvostusten hyödyntäjä. Se myös osal- taan muokkaa olemassa olevia asenteita ja tuottaa uusia metsään ja niiden käyttöön kytkeytyviä mie- likuvia ja arvostuksia. Näin ollen matkailun kehit- täminen ja sen mukanaan tuomat muutokset saatta- vat aiheuttaa paikallistasolla – matkailun kohdealu- eilla ja niiden lähiympäristöissä – ristiriitoja.
Luontomatkailun kehittämisen alueellisia riitasointuja
Metsäluontoon kohdistuvien ristiriitojen historian katsotaan olevan yhtä pitkä kuin metsien käytön historia. Ristiriitojen luonne on kuitenkin ajan saa- tossa muuttunut. Nykyisin käyttömuotojen väliset ongelmat liittyvät keskeisimmin metsätalouden puuntuotannollisten tavoitteiden ja luonnonsuoje- lun, erityisesti metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen välisiin ristiriitoihin. Niiden lisäksi metsätalouden sekä luonnonsuojelun ja metsän monikäytön eri muotojen välillä esiintyy konflikte- ja, mutta toki yhteisiäkin intressejä (Saastamoinen ja Kajala 1995). Tämä koskee myös luontomatkai- lua ja sen suhdetta metsätalouteen ja luonnonsuoje- luun.
Koko matkailutoimialalle ja erityisesti siihen olen- naisesti liittyvälle markkinoinnille on ominaista kohdealueiden luonnon ja kulttuurin piirteiden vi- sualisointi ja estetisointi. Tämä prosessi hyödyntää ja tuottaa matkailukokemusta ja matkailijoiden mie- likuvia heidän oman kulttuurinsa ja elinympäristön- sä arvostusten pohjalta. Tältä pohjalta syntyneiden nostalgisten elementtien ja luonnonympäristön mat- kailullisten kulissien tuottaminen ja hyödyntäminen ei sinällään ole negatiivista. Esimerkiksi Saariselän matkailukeskus, jossa on noin 7 000 vuodepaikkaa, lukuisia hotelleja, ravintoloita, kylpylä jne., pyrkii yhä näyttäytymään matkailijoille luontomatkailu- kohteena erilaisten luontoaktiviteettien ja -mieliku- vien kautta. Mainonnan lisäksi tämä ilmenee mm.
matkailukeskuksen tienvarsien ja piha-alueiden reu- naan ”istutettuina” kelopuina. Suomalaisille lapin- matkailijoille nämä kulissit viittaavat erämaiseen ja lähes koskemattomaan luontoon. Sen sijaan keski- eurooppalaisissa matkailijoissa pystyyn kuolleet puut herättävät muunkin kaltaisia mielleyhtymiä liit- tyen mm. Kuolan ilmansaasteisiin.
Edellä kuvattu eri ihmisryhmien metsäluonnon kulttuuriseen tulkintaan ja arvottamiseen kytkeyty- vä ero muodostaa periaatteellisella tasolla yhden keskeisen perustan luontomatkailun kehittämisen ja Taulukko 1. Neljä asennetta metsäluontoon (muokattu Pietarinen 1987 pohjalta).
Päämäärä Perustelu Metsäkuva
Utilismi (tuotantokeskeisyys) Yhteiskunnan ja ihmisten Ihmisen rajaton oikeus Energia- ja korkea hyvinvointi käyttää luontoa raaka-ainevarasto tuotantoa lisäämällä hyvinvointiinsa ja
tuotantotoimintaan
Humanismi (ihmiskeskeisyys) Ihmisen ja yhteiskunnan Ihmisen rajaton oikeus Arvokas mahdollisuus, henkinen tasapaino ja käyttää luontoa edistämään jota ihmisen tulee täydellistyminen täydellistymistään toiminnallaan kehittää
kestävästi
Mystismi (jumalkeskeisyys) Ihmisen ja luonnon ykseys Ihmisen elämän korkein Perusolemukseltaan arvo on luonnon pyhyyden suuri henkinen
tavoittelu kokonaisuus
Naturismi (luontokeskeisyys) Luonnon itseisarvoisen Kaikki eliöt ovat (yhtä) Itseisarvon omaava toiminnan turvaaminen arvokkaita – ihmisellä ei ole ekologinen
erityisasemaa kokonaisjärjestelmä
metsän muiden käyttömuotojen välisille ristiriidoil- le. Luontomatkailussa ei ole pyrkimys tuottaa mat- kailuympäristöjä ja -toimintoja ensisijaisesti – tai pahimmillaan lainkaan – paikallisille ihmisille tai keskimäärin kansalaisille, vaan maksaville asiak- kaille. Kuluttajille heidän ehdoillaan ja heidän tar- peistaan lähtien. Tämä on tietyssä mielessä itses- tään selvää, sillä jo matkailun määritelmän mukai- sesti asiakkaat ymmärretään ulkopaikkakuntalaisik- si, jotka tuovat aluetalouteen sen ulkopuolista ra- haa. Mutta jos luontomatkailupalvelujen tuottajien/
kuluttajien sekä paikallisten ja kansalaisten intres- sien, metsän käyttömuotojen, mielikuvien ja arvos- tusten väliset erot ovat merkittäviä syntyy väistä- mättä ristiriitoja. Samoin luontomatkailun eri asia- kasryhmien välille saattaa syntyä samasta syystä konflikteja, jollei erilaisia ryhmiä pyritä esimerkik- si eriyttämään ajallisesti ja paikallisesti matkailu- suunnittelun keinoin.
Luontomatkailu ja sosiaalinen kestävyys
Luontomatkailun kehittämiseen yksipuolisesti mat- kakohteen ulkopuolisten metsä- ja luontoarvojen pohjalta saattaa siis pahimmillaan ja ainakin peri- aatteessa liittyä alueelliseen epäoikeudenmukaisuu- teen ja epätasa-arvoiseen kehitykseen viittaavia ele- menttejä. Toisaalta on muistettava, ettei metsäluon- non hyödyntämisen ristiriidoissa ainut ongelma suinkaan ole itse ristiriita vaan sen ratkaiseminen:
Kenen ehdoilla metsien käytön kysymykset lopulta ratkaistaan, millä perusteilla käyttömuotojen väli- set arvotukset ja tavoitteet määritellään, miten mah- dolliset taloudelliset menetykset kompensoidaan, kompensoidaanko lainkaan, millä arvoilla ja aika- välillä eri käyttömuotojen välisiä hyötyjä ja haitto- ja tarkastellaan jne. Nopeasti muuttuvassa ja mur- roksessa olevan alue- ja metsäpolitiikan aikana luon- non matkailullisessa hyödyntämisessäkin keskeisel- le sijalle nousevat luontomatkailun ja muiden met- sän käyttömuotojen paikalliset vaikutukset ja nii- den huomioiminen ja arvottaminen aluekehityksen päätöksenteossa.
Paikallisuuden huomioimiseen viittaa jo metsä- lain tarkoituksissa korostettu metsien hoidon ja käy- tön sosiaalisen kestävyyden vaatimus (Metsälaki 1996). Myönteisesti tarkasteluna luontomatkailun
ja erityisesti metsämatkailun kehittäminen syrjäseu- duilla työvoimavaltaisena metsän käyttömuotona kytkeytyy positiivisessa mielessä metsien käytön sosiaaliseen kestävyyteen. Jo tällä hetkellä esimer- kiksi Lapin matkailu, joka pääasiallisesti perustuu maakunnan luonnon vetovoimaisuuteen, työllistää enemmän kuin mikään muu alueen luonnon hyö- dyntämiseen perustuva elinkeinosektori (Saarinen ym. 1996, s. 80). Sosiaalisen ja paikallisen kestä- vyyden näkökulmasta juuri työllisyysvaikutukset lienevät kuvaavampi mittari kuin esimerkiksi Ecu- määräiset raha-arvot tai valuuttavirrat. Sinällään metsätalouden tai luontomatkailun kehittämisen sosiaalinen kestävyys on käsitteenä ongelmallinen.
Vielä ongelmallisempi se on todennäköisesti käy- täntöön sovellettaessa; kenen kestävyydestä on lo- pulta kyse ja millä aikavälillä ja aluetasolla sitä tar- kastellaan? Paikallisen kestävyyden huomioiminen edellyttää monipuolista tutkimusta koskien metsän eri käyttömuotojen merkitystä ja yhteensovittamis- ta sekä luontomatkailun kehittämisen mahdollisuuk- sia, aluetaloudellisia vaikutuksia ja yhteisiä etuja metsän muiden käyttömuotojen kanssa.
Kirjallisuus
Kilkki, P. 1970. Turisteja Suomeen. Julkaisussa: Hauki- oja, M. & Lovén, L. (toim.). Niin metsä vastaa...:
metsät ja luonnonsuojelu. Metsäylioppilaat r.y., Hel- sinki. s. 94–96.
Matkailun edistämiskeskus 1993. Ympäristöä säästävä matkailu – 90-luvun haaste Suomen matkailulle. Mat- kailun edistämiskeskus, Helsinki. 6 s.
Metsälaki 1996. Suomen säädöskokoelma n:o 1093/1996.
Pietarinen, J. 1987. Ihminen ja metsä: neljä perusasen- netta. Silva Fennica 21(4): 323–331.
Saarinen, J., Keränen, A. & Sepponen, P. 1996. Luonnon vetovoimaisuuteen perustuvan matkailun taloudelliset vaikutukset paikallistasolla: esimerkkinä Saariselän matkailu. Julkaisussa: Saarinen, J. & Järviluoma, J.
(toim.). Luonto virkistys- ja matkailuympäristönä.
Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 619. s. 79–92.
Saastamoinen, O. & Kajala. L. 1995. Konfliktit ja met- sien virkistyskäyttö: ajallisia, spatiaalisia ja institu- tionaalisia ulottuvuuksia. Julkaisussa: Järviluoma, J., Saarinen, J. & Vasama, A. (toim.). ”Jos metsään ha- luat mennä...” Näkökulmia luonnon virkistys- ja mat- kailukäyttöön. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 571. s. 53–62.
Turunen, M. 1995. Metsämatkailu – mahdollisuudet ja kehittäminen. Julkaisussa: Järviluoma, J., Saarinen, J. & Vasama, A. (toim.). ”Jos metsään haluat men- nä...” Näkökulmia luonnon virkistys- ja matkailu- käyttöön. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 571.
s. 129–133.
■ Jarkko Saarinen (jarkko.saarinen@metla.fi) toimii matkai- lu- ja kulttuurintutkijana Metsäntutkimuslaitoksen Rovanie- men tutkimusasemalla.
