ARTIKKELIT
M A R J A T T A O K K O
Kirjastotieteen rakenteesta
Okko, Marjatta, Kirjastotieteen rakenteesta [The structure of library scien- ce]. Kirjastotiede ja informatiikka 1 (1): 3—7. 1981.
It is claimed in the paper that most delineations of the scope of library science resemble more manifestoes than definitions of a branch of research;
they also suffer from wordiness and carry abstractions alien to uninitiated readers. In the paper, the concept of Library and Information System is presented as the object of library research. The LIS is divided into four subsystems: Resources, Control System, System of Action, and System of Use and Benefits. A brief survey is given of library studies using various approaches viz. management science, sociology, psychology, history and philosophy, especially analysis of concepts and methodology. Methodological research into library methods, especially classification and indexing, is regarded genuine library science even if there is a clear overlap with information science.
Address: Institute of Library and Information Science, University of Tam- pere, PB 607, SF-33101 Tampere 10.
Johdanto
Kirjastotieteen m ä ä r i t t e l e m i s e k s i on t e h t y m o n t a y r i t y s t ä . Ne v a i h t e l e v a t esittäjänsä n ä - k ö k u l m a n m u k a a n j a niistä k ä y myös ilmi t i e t e e n a l a n monitahoisuus, m i k ä on o m i a a n v a i k e u t t a m a a n m ä ä r i t t e l y ä . S a m a l l a on k ä y - nyt, k u t e n usein m u i s s a k i n y h t e y k s i s s ä käy, e t t ä m i t ä t a r k e m p a a n , k a i k e n itseensä s u l - k e v a a n m ä ä r i t e l m ä ä n p y r i t ä ä n , sitä p y ö r e ä m - m ä k s i ja m o n i s a n a i s e m m a k s i se m u o t o u t u u . Kirjastotieteen k o h d a l t a sopii s e u r a a v a esi- m e r k k i asiaa v a l a i s e m a a n .
I F L A : n koulutusjaosto on v. 1976 m u o t o i l - l u t m ä ä r i t e l m ä n , joka S i e v ä n e n - A l l e n i n (1978) s u o m e n t a m a n a k u u l u u n ä i n : »Kirjastotiede on graafisten j a ei-graafisten m e r k i n t ö j e n muodossa olevan h e n k i s e n o m a i s u u d e n s y s - t e m a a t t i s t a organisointia v a r t e n t a r v i t t a v i e n toimintojen j a m e n e t e l m i e n , p e r i a a t t e i d e n ja v a l m i u k s i e n t u t k i m i s t a . Se on myös t e k e m i - sissä e d e l l ä m a i n i t t u j e n m e r k i n t ö j e n v a p a a n s a a t a v u u d e n j a k ä y t ö n m a k s i m o i n n i n k a n s s a s a a t t a e s s a a n y h t e e n k ä y t t ä j ä t j a t a r k o i t u k - s e n m u k a i s e t m e r k i n n ö t » (emt. s. 14—15).
Sanotaan: Quod licet Jovi non licet bovi eli m i k ä sopii j u m a l i l l e ei sovi härjille. E d e l - lä esitetty m ä ä r i t e l m ä ei oikein k e l p a a k ä y -
täntöön, v a a n t a r v i t s e e »sananselitystä» t u e k - seen. M ä ä r i t e l m ä s s ä p u h u t a a n s y s t e m a a t t i s e s - ta organisoinnista s a n o m a t t a miksi o r g a n i - sointiin p y r i t ä ä n . P ä ä m ä ä r ä on a n n e t t u n a : m e r k i n t ö j e n k ä y t ö n e d i s t ä m i n e n sekä n i i d e n ja k ä y t t ä j i e n s a a t t a m i n e n y h t e e n . A n n e t t u n a on siis se, e t t ä t ä l l a i n e n y h t e e n s a a t t a m i n e n on sinänsä a r v o k a s t a j a h y v ä ä .
I t ä - l ä n s i -akselilla k ä y t ö n p ä ä m ä ä r ä s s ä p a i - n o t t u u länsipäässä m e r k i n t ö j e n (records) v a - p a a n saatavillaolon i h a n n e j a i t ä p ä ä s s ä n i i - den k ä y t ö n m ä ä r ä y t y m i n e n y h t e i s k u n n a l l i - sista ilmiöistä j a y h t e i s k u n n a n t a r p e i s t a k ä - sin. Siksi kirjastotieteen m ä ä r i t e l m i l l ä on usein j u l i s t u k s e l l i n e n l u o n n e sen sijaan, e t t ä n e p y r k i s i v ä t yleispätevästi a n t a m a a n k u v a n siitä, m i t ä kirjastotiede on.
T ä m ä n kirjoituksen t a r k o i t u k s e n a on lisä- t ä y m m ä r r y s t ä kirjastotieteestä t a r k a s t e l e - m a l l a sen k o h d e a l u e t t a ja jo t e h t y ä k i r j a s - totieteeseen k u u l u v a k s i l u o n n e h d i t t u a t u t k i - m u s t a .
Kirjasto- ja informaatiopalvelujärjestelmä Kirjastotieteen k o h d e a l u e e n p e r u s k u v i o t a on s y y t ä h a k e a Unescon yleisessä i n f o r m a a -
Kirjastotiede ja informatiikka 1 (1) — 1981 tio-ohjelmassa ja sitä edeltäneissä ohjelmissa
kehitetyistä käsitteistä. Näistä käsitteistä on saavutettu kansainvälinen konsensus ja nii- tä luomassa ovat olleet alan parhaat asiantun- tijat. Esiin nousee parhaana peruskuviotar- jokkaana kirjasto- ja informaatiopalvelu jär- jestelmän käsite, jolla tarkoitetaan kirjasto- ja informaatiopalvelutoiminnan institutionaa- lisia puitteita, myös itse toimintaa. Käytän seuraavassa lyhennettä K & I. Toivon lukijan
»lukevan sen ulos» kirjasto- ja informaatio- palveluksi.
Niinkuin yhteiskuntarakenteisiin sisältyy oikeus-, talous- ja sosiaalijärjestelmät niihin sisältyy myös erikoisjärjestelmiä, joista tutki- mus- ja tiedotusjärjestelmät lienevät tun- netuimmat. Ainakin ne ovat 1970-luvulla pu- huttaneet asianosaisia. K & I -järjestelmän käsitän sisältyvän samalla tavoin yhteiskun- tarakenteeseen erikoisjärjestelmänä. Samalla tavoin kuin esim. tutkimusjärjestelmä (vrt.
Niiniluoto 1980, s. 16) myös K & I -järjestelmä sisältää neljä osaa, seuraavasti:
1. Voimavarat: K & I -toimintaan suunna- tut julkiset varat (valtion ja kuntien budjetti- varat), yritysten yms. K & I -varat, jo han- kitut kokoelmat, käytettävissä olevat biblio- grafiset palvelut, koulutettu K & I -henkilös- tö, laitteet ja välineet, K & I -toiminnalle osoitetut tilat.
2. Ohjausjärjestelmä: K & I -hallinto (toi- mintaa lakisääteisesti ohjaavat elimet), K &
I -politiikka (voimavarojen kohdistaminen toiminnan eri lohkoille), kansainväliset so- pimukset ja suositukset (esim. tekijänoikeutta, tieteellisen kirjallisuuden vaihtoa yms. kos- kevat sopimukset, K & I -metodeja ja -stan- dardeja koskevat suositukset).
3. Toimeenpanojärjestelmä: Toimialan hen- kilöt ja henkilöstöryhmät, kirjastot sekä in- formaatiopalveluyksiköt ja -keskukset, yh- teistoimintaelimet (aatteelliset ja ammatilli- set järjestöt), ammattialan julkaisutoiminta.
4. Hyödyntämisjärjestelmä: Kokoelmien ja palvelujen käyttö ja käyttäjät, käyttäjiksi va- likoituvat kirjallisuuden ja tietojen tarvitsi- jat. Käytöstä koituvat hyödyt tutkimus-, opetus- ja elinkeinotoiminnalle sekä kulttuu- ri- ja sivistyselämälle. Myös virkistyskäyttö.
Varsin monissa kirjaston ja myös kirjas- totieteellisen tutkimuksen kohteen määrit- telyissä pääpaino on toimeenpano järjestel- mässä, joskin yhteys hyödyntämis järjestel- mään tuodaan selvästi esiin. K & I -toimin- nan operatiivinen puoli korostuu sitä selvem- min mitä kapeammin sitä tarkastellaan kir-
jastolaitoksesta sisältä käsin, kun taas käyt- tö ja käyttäjät nousevat esiin sitä voimak- kaammin mitä monipuolisemmin K & I -jär- jestelmää tarkastellaan sitä käyttävien hen- kisestä ja aineellisesta ympäristöstä käsin.
Voimavarat ja ohjausjärjestelmä jäävät yleensä taka-alalle muissa kuin marxilaisesta tutkimustraditiosta syntyneissä määrittelyis- sä. Tällä en tarkoita, että muut määrittelijät tosiasiassa sivuuttaisivat ne merkityksettö- minä, mutta katson, että niiden mainitsemat- ta jättäminen johtaa toimeenpano- ja hyö- dyntämis järjestelmien merkityksen ylikoros- tumiseen.
K & I -poliittisessa tarkastelussa taas toi- meenpanojärjestelmä jää usein taka-alalle.
Sen oletetaan suoriutuvan tehtävästään, kun- han voimavarat tietyn ohjausjärjestelmän puitteissa kohdistetaan tukemaan — yleensä lisäämään — sellaista käyttöä, jota pidetään yhteiskunta-, tiede-, teollisuus-, kulttuuri- jne. -poliittisesti merkityksellisenä tai aina- kin hyödyllisenä. Tällöin K & I -järjestelmä nähdään yhteiskunnan jonkin muun toiminta- lohkon päämäärien saavuttamisen välineenä.
Tosin 1970-luvulla mietintönsä antaneita K &
I -alan komiteoita ei voi moittia toimeenpano- järjestelmän ongelmien sivuuttamisesta, mut- ta kieltää ei voi, etteivätkö ne esittäisi ehdo- tuksia siitä, miten K & I -välinettä tulisi ke- hittää jonkin muun kuin K & I -sektorin tavoitteiden toteuttamiseksi K & I -palvelu- jen osalta (vrt. esim. Kom. miet. 1975: 110, s.
24—28 ja Kom. miet. 1978: 53, s. 30).
Väline — tässä koko K & I -toimiala — on arvokas vain, jos se päämäärä, jonka saa- vuttamiseksi sitä käytetään, on sinänsä ar- vokas (vrt. Ahlman 1976, s. 73). Eikö todel- lakaan ole olemassa mitään riippumatonta K & I -politiikkaa, sellaista, jossa K & I -jär- jestelmä oman päämääränsä kautta olisi it- sessään arvokas? Tietyllä tavalla on. Ilmeises- ti sen tajuamiseen tarvitaan nuori ihminen, jolla ei ole rasitteena kuluminen palveluam- matissa, vaan joka tuoreesti, omakohtaisen teoreettisen pohdiskelun innoittamana kysyy, eikö kirjastotoiminnan tehtävänä ole kytkeä kunkin kirjaston oma erityinen käyttäjäkun- ta ihmiskunnan kulttuuriperinteeseen ja tie- tovarastoon (ks. Järvelin 1978, s. 55).
Tällöin avautuu myös kaksi tutkimuksen lähtökohtaa, nimittäin tarkastelu järjestel- mästä käsin, jolloin tutkitaan kytkennän on- nistumista sen puitteissa, ja tarkastelu järjes- telmän ulkopuolelta käsin, jolloin kytkentää tarkastellaan muiden kytkentätapojen rinnal-
Kirjastotiede ja informatiikka 1 (1) — 1981 Okko: Kirjastotieteen . . . 5 la. Vastaavasti on edellisessä tapauksessa ky-
symys voittopuolisesti K-politiikasta, jälkim- mäisessä taas siirrytään K & I -politiikkaan ja viime kädessä I-politiikkaan asti. Välineel- lisyys korostuu tämän siirtymän mukana.
Kirjastoprosessi
Kirjastoprosessilla tarkoitan sitä toimintaa, jonka avulla käyttäjäryhmien kytkentä kult- tuuriperintöön ja tietovarastoon kirjastoissa tapahtuu. Kysymyksessä on K & I -järjestel- män puitteissa tapahtuva toiminta, joka saa ilmaisunsa kirjastoissa. Siihen kuuluvat toi- saalta kokoelmatyö ja palvelujen vaatimien valmiuksien valmistelu ja toisaalta käytöstä aiheutuva työ. Näitä varten on kehitetty eri- laisia metodeja ja tekniikkoja, joita käyttäen työ sujuu, mutta myös asettuu tiettyihin uomiin.
Tutkimukselliset lähestymistavat
Eniten lienee K & I -järjestelmää tutkittu hallinto- ja taloustieteellisestä näkökulmasta.
Kohteena ovat olleet yksittäiset kirjastot ja erilaiset kirjastojen ryhmät, niiden organi- saatio ja tehokkuus (mm. normiproblematiik- ka), rahoitus ja tuottavuus (mm. suoritepro- blematiikka), rationalisointi ja työntutkimus yms. kysymykset, myös alati kasvavien ko- koelmien synnyttämät tilaongelmat ja alati lisääntyvästä julkaisutuotannosta syntyvät hankintaongelmat.
Aiheen tällaisiin tutkimuksiin on useim- miten antanut voimavarojen niukkuus ja ta- voitteena on ollut kokoelmien ja käytön kas- vun hoitaminen lisäämättä voimavaroja line- aarisesti suhteessa kasvuun. Valtaosa tästä tutkimuksesta on jäänyt selvitysten asteelle, mikä johtuu siitä, että tarkoitettu tavoite on asetettu kysymättä, onko käytettävissä so- veltamiskelpoista perustutkimustietoa. Toki tästä tutkimuslohkosta löytyy myös aidosti omaperäistä tieteellisen tiedon etsintää, mut- ta toistaiseksi tulokset ovat niin kaukana välittömästä soveltamisesta, että alan käy- tännön väelle ne ovat lähinnä kuriositeetteja.
Varsin runsaasti on myös sosiologian anta- mista lähtökohdista tutkittu K & I -järjestel- män eri osa-alueita ja niiden yhteiskunnalli- sia yhteyksiä. On lisätty tietoa kirjastojen yhteiskunnallisesta tehtävästä ja vaikutuk- sista, niiden asemasta kulttuurielämässä ja tiedonjakelussa selvittämällä K & I -henki-
löstöä ammattikuntana, kirjastonkäyttöä tie- donsosiologisena yms. ilmiönä, käyttäjäkun- nan demografisia ominaisuuksia ja kirjaston- käytön merkitystä eri väestöryhmille, käyt- täjiä ns. lukevan yleisön jäseninä jne.
Jokapäiväisessä puheessa tästä tutkimuk- sen lohkosta käytetään kirjastososiologian ni- meä. Alan kirjallisuuden tiedonhakujärjestel- mät eivät kuitenkaan tunne tätä käsitettä, vaan avaimet tähän tutkimuskirjallisuuden haaraan löytyvät tutkimuskohteita kuvaa- vista hakusanoista. Tämän mukaan kohde määrittelee kirjastotieteen alan varmemmin kuin kohteen tutkimiseen sovellettu tieteen- ala.
Psykologian näkökulmasta tehtyjä tutki- muksia on melko vähän, joskin K & I -henki- löstön ammattikuva ja suoritusmotivaatio ovat aika ajoin olleet suosittuja teemoja. Sa- moin on selvitetty tiedonhankintakanavan valintaan vaikuttavia psykologisia tekijöitä, minkä tuloksista ns. vähimmän vaivan (pie- nimmän ponnistelun) laki lienee tunnetuin.
Tutkimuksen eturintamaan näyttää olevan nousemassa kognitiivinen psykologia, jonka keinoin pyritään valottamaan eriasteisten tiedonhakujärjestelmien käyttöön vaikuttavia tekijöitä. Tällä tutkimuksella saattaa olla vaikutuksia tiedonhakujärjestelmien metodi- seen kehittelyyn.
K & I -metodiikka jakaantuu kahtia siten, että osa metodeista, kuten lainausjärjestel- mät, on syntynyt täysin praktisesti kirjasto- prosessin arkikäytännöstä, mutta muulla osalla on selvästi teoreettiset lähtökohdat, joskin ne palvelevat praktisia tarkoituksia.
Koska jälkimmäiset metodiset ratkaisut ur auttavat kirjastoprosessin tiettyihin uo- miin pitkiksikin ajoiksi, on metodologialla merkittävä tehtävä sekä kirjastotieteessä että käytännön päätöksenteossa. Se antaa välinei- tä eri metodien ja niiden taustalla olevien tiedekäsitysten arvioinnille. Tukeva metodo- loginen ote on tarpeen sekä metodin valin- nassa että sen käytössä, sillä metodinen työ kohdistuu viime kädessä käyttäjien tarpeiden tyydyttämiseen. Tieteellisen tutkimuksen metodologia on eri asia. Olen tässä puhunut vain K & I -toiminnassa käytettyjen menetel- mien tutkimuksesta.
Historian tutkimuksella on annettavana paljon sellaista tietoa, joka on omiaan lisää- mään ymmärrystä K & I -järjestelmän yh- teiskunnallisista syy-yhteyksistä. Yksittäisten kirjastojen (»laitosten») historia parhaimmil- laan tarkastelee kirjaston kehitystä oman
käyttöympäristönsä kehityksen osana, meto- dien historia antaa käsityksen koko K & I -järjestelmän teoriapohjan kehityksestä, ko- koelmien historia taas tuo esiin toisaalta op- pihistoriallisesti ja toisaalta kansansivistyksen tutkimuksen kannalta mielenkiintoisia näkö- aloja eri aikakausina tarjona olleeseen kir- jallisuuteen. Sivistyshistorian kannalta arvo- kasta tietoa on saatavissa kirjastojen käy- tön ja käyttäjien tutkimuksesta. Tästä sup- peasta kirjastohistoriallisen tutkimuksen poiminnosta kuvastuvat myös ajankohtaisen kirj astotutkimuksen mahdollisuudet selittää joitakin sivistys- ja kulttuurielämän ilmiöitä.
Filosofialta kirjastotieteellä on noudatetta- vana kirjasto- ja informaatiopalvelutoimin- taa koskevien ajatustottumusten ja itsestään- selvinä pidettyjen lähtökohtien problemati- sointi sekä epäselvien tai käytännön työssä omaksuttujen näkemysten (tyyppiä »kirjas- tossa kaikki liittyy kaikkeen») erittely ja sel- kiinnyttäminen. Käsiteanalyysillä on tällä alueella vielä melkoinen sarka kynnettävänä.
Jos tieteenfilosofinen argumentaatio pyrkii perustelemaan näkemyksiä siitä, millaista tieteen pitäisi olla tai millaista se ei saisi olla (Niiniluoto 1980, s. 22), niin »kirjastofiloso- fialta» voitaneen odottaa, että sekin pyrkii perustelemaan näkemyksiä siitä, millaista kir- jasto- ja informaatiopalvelutoiminnan pitäisi olla tai millaista se ei saisi olla.
Eettiset kysymykset
K & I -toiminnalle on eri maissa luotu ns.
kirjastoeettisiä koodeja. Englannissa on hil- jattain viritetty uusi keskustelu kirjaston- hoitajan etiikasta. Kirjastonhoitajien ja in- formaatikkojen vastuu välittämistään doku- menteista ja tiedoista on varsin kompleksi- nen kysymys, sillä myös niiden käyttäjällä on oma vastuunsa. Välittäjällä ei ainakaan tie- teen kysymyksessä ollen yleensä liene sitä asiantuntemusta, jonka turvin hän voisi ru- veta mestaroimaan käyttäjän tiedonhankin- taa.
Kirjallisuuden saannin tietoisen estämisen nimi on sensuuri. Kun tietyn kirjallisuuden julkaiseminen ja levitys kielletään valtioval- lan toimesta, julkisin varoin toimiva K & I -järjestelmä mukautuu. Sen sijaan kansalais- ten sensuurimielialaan kirjastonhoitajan on reagoitava voimakkaasti käyttäjien vastuun puolesta, kuten on tapahtunut Yhdysvalloissa fundamentalistien vaadittua paikoin evoluu-
tioteoriaa myönteisesti käsittelevät teokset pois kirjastoista.
Toisenlainen osoitus kirjastoetiikan luon- teesta on IFLA:n koulutus- ja tutkimus jaos- tosta hallintoneuvostolle käsiteltäväksi lähe- tetty luonnos julkilausumaksi, jossa koroste- taan niitä yleisiä tiede- ja yhteiskuntapoliit- tisia syitä, joiden vuoksi K & I -järjestelmän tulisi voida vaikuttaa myös kaupallisiin tie- topalveluj är j estelmiin.
Mitä jää käteen?
Olen edellä suppeasti esitellyt eri tieteiltä
»lainattuja» lähestymistapoja, näkökulmia ja tutkimusmetodiikkaa, joiden avulla K & I -järjestelmää ja sen yhteiskunnallisia yh- teyksiä voidaan tutkia sekä etsiä sitä koske- vaa uutta tieteellistä tietoa. Katsauksesta lie- nee valppaalle lukijalle jo käynyt ilmeiseksi, miten siinä kirjastotieteelle piirtyy rakenne, joka muistuttaa vahvasti tieteentutkimuksen rakennetta (vrt. esim. Niiniluoto 1980, s. 16—
24). Kysymyksessä on yhtä vähän sattuma kuin tietoinen pyrkimyskään. Ilmeisesti ra- kenteen yhtäläisyys johtuu siitä, että molem- milla on tutkimuskohteena yksi yhteiskun- nan erityisjärjestelmä. Käsitykseni mukaan tiedotustutkimus kuuluu samaan tiedeperhee- seen.
Jotain kirjastotieteellä on toki omasta ta- kaa, sellaista, josta mikään muu tieteenala ei kanna vastuuta. Se on kirjastotoiminnassa syntynyt metodiikka, erityisesti kirjojen ja dokumenttien sisällön mukainen luokitus.
Tosin englantilainen filosofi W. S. Jevons ilmoitti kantanaan, että the classification of books is a logical absurdity (lähde: suullisesti H. Winkler 1954), mutta silti — tai siksi — se on haastanut K & I -alan parhaat teoree- tikot tutkimaan luokitusproblematiikkaa ta- voitteenaan luoda tiedonhakujärjestelmiä, joiden avulla maailman kirjastojen omat eri- tyiset käyttäjäkunnat voidaan kytkeä ihmis- kunnan kulttuuriperintöön ja tietovarantoon.
Kirjastotiede on kirjastotoimintaa — tä- män sanan laajimmassa merkityksessä — tutkiva ja edistävä tieteenala. Se liittyy lä- heisesti tiedonvälityksen tutkimukseen, eri- tyisesti informatiikkaan. Tätä olen luonneh- tinut tiedonkasvun tieteeksi (Okko 1974), mitä täsmennän tässä vaiheessa niin, että informatiikka keskittyy tiedon käyttöönsaan- nin ongelmiin. Kuten muut tieteet myös kir- jastotiede järjestää, ryhmittää ja luokittaa
Kirjastotiede ja informatiikka 1 (1) — 1981
tulostieto j a a n systemaattisesti j ä s e n n e t y k s i kokonaisuudeksi, kirjastotiede erityisesti k i r - j a s t o - j a i n f o r m a a t i o p a l v e l u t o i m i n n a n k e h i t - t ä m i s t y ö n tieteelliseksi p e r u s t a k s i .
Lähteitä
Ahlman, Erik, Kulttuurin perustekijöitä; kulttuu- rifilosofisia tarkasteluja. 2. p., Gummerus, Jy- väskylä, 1976.
Järvelin, Kalervo, Tavoitteet ja työnjako yleisissä kirjastoissa. Kirjastotieteen ja informatiikan pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto.
1978.
Okko: Kirjastotieteen . . . 7 Niiniluoto, Ilkka, Johdatus tieteenfilosofiaan; kä-
sitteen- ja teorianmuodostus. Otava, Helsinki, 1980.
Okko, Marjatta, Informatiikka — tiedonkasvun tiede. Kanava, 2: 217—221. 1974.
Sievänen-Allen, Ritva, Johdatus kirjastotieteeseen ja informatiikkaan. Otava, Helsinki, 1978.
Kirjoituksessa mainitut komiteanmietinnöt Tieteellisen informoinnin neuvoston III osamie-
tintö; tieteellisen ja teknisen kirjasto- ja infor- maatiopalvelutoiminnan kehittämisohjelma.
Komiteanmietintö 1978:53. Helsinki, 1978.
Vuoden 1973 kirjastokomitean mietintö. Komitean- mietintö 1975:10. Helsinki, 1975.
