Sosialismia

J.—

¡ 5

OSIRLISMIfl

%

ESITTÄNEET

Ä I N Ö V O I O N M A A

j a

M A T T I S E P P Ä

* V

.

r.* • V, ^.M e

t M IT Ä SOSIALISTIT V A A T IV A T (V. V.) 2, A A T T E E L L IN E N SOSIALISMI (V. V.)

3, S O S I A L I D E M O K R A T I A JA K R I S T I N - » e U S K O (M. S.)

4, K A N S A L L IS U U S K Y S Y M Y S JA SOSIA­

L IS M I (V. V.)

JA M. S.)

6, S O S IA L IS T A V A L IS T U S T A (M, S.)

• ■ r

f t * f

H E L S IN G IS S Ä . R A IT T IU D E N YSTÄ VÄ T

5

-

---

_

T

- — -

V,

- r _______

v

•V T

« ^.

S

F

/

SOSIALISMIA

ESITTÄNEET

VÄINÖ VOIONMAA

j a

MATTI SEPPÄLÄ

V<ye

4

H E LSIN G ISSÄ

RAITTIUDEN YSTÄVÄT

TYÖVÄENLIIKKEEN

K IR J A S T O

«

H ELSIN G ISSÄ 1906

O S A K E Y H T IÖ F. T I L G M A N N I N KIRJAPAINO.

Parisin kom m unin kukistum isen jälkeen 1871 kier­

teli Suom en san om aleh d issä täm äntapaisia uutisia:

Kuuluisasta sosialistisesta seurasta „Internationale*, joka oli osallisena kunnan rikostöissä Pariisissa, ruvetaan saam aan tarkempia tietoja. Sen „program m i* tarkoittaa polkea ja sortaa 1) kaikki uskonnot, 2) perheen, 3) omistusoikeudet, 4) perintö­

oikeuden ja 5) kansallisuudet. Se on levinnnyt ei ainoastaan Euroopan useimpiin maihin, vaan myös Amerikaan, jossa sillä kuuluu olevan 800,000 jäsentä. Kiinassa ja Indiassa se nimit­

tää itsensä „taivaan ja maan veljes-yhdeksi.* — Tätä nykyä koettaa yhtiö aikaan saada kapinaa LyonMssa, Ranskan suu­

rimmassa tehdaskaupungissa.

Sen pituista ja sen laatuista oli sanom alehtiä luke­

van yleisöm m e tieto sosialisteista ja heidän pyrinnöis­

tään 3 5 vuotta sitten, vaikka sosialistisilla riennoilla jo silloin oli takanaan pitkä ja merkillinen kehitys­

kausi ja vaikka ne etupäässä Karl Marxin vaikutuk­

sesta jo Parisin kom m unin aikana olivat saavuttaneet sen sisällyksen ja m uodon, mikä niillä pääasiallisesti vielä tänäkin päivänä on. Aikaansa seuraavat s u o ­ malaiset, ensi sijassa J. W. Snellm an, olivat kyllä jo aikaisemminkin havainneet ja arvostelleet ulkomaitten sosialistisia liikkeitä. Mutta meikäläisiä sivistysoloja kuvaavaa on, ettei Parisin kom m unikaan saanut yleisöä raottamaan silm iänsä sen vertaa, että se olisi osann ut erottaa taikauskon ja kum m itukset todellisuudesta.

Sen jälkeen ovat sosialistiset riennot vähitellen ja erittäinkin viim eisen vu osik ym m en en kuluessa tul­

leet m eidänkin m a a ssa m m e lähem m in tunnetuiksi.

T yöväenliikkeen m ukana ne ovat sekoittuneet kan­

sa m m e om aan lihaan ja vereen; m aassam m e toimii nuori, m utta elinvoim ainen sosialidem okratinen p u o ­ lue, jolle kansaneduskun nankin ovet nyt vihdoinkin ovat au enneet; sosialistiset käsitykset ja aatteet vai­

kuttavat jo kaikilla yhteiseläm än aloilla. Kuitenkin on tu n n u stam in en , että nopeasti kasvavasta sosialis­

tisesta kirjallisuudesta ja vilkkaasta sosialistisesta agitationitoim innasta huolim atta suuri yleisö on s o ­ sialistisiin rientoihin nähden yhä vieläkin lähipitäin sam alla tiedon kannalla kuin kolm ekym m entäviisi vuotta sitten.

Kun m a a h a m m e ilm estyy karjarutto, niin rientävät hallituksen eläinlääkärit tutkimaan tautia, jotta eh- käisem istoim iin voitaisiin ryhtyä oikealla ajalla ja oikealla paikalla. Nykyään huudetaan paljon sosia­

lism in rutosta, joka uhkaa itse ihm isiä, mutta sitä vastaan taistellaan ja sitä vastaan esitetään ehkäisy- toim ia tavallisesti aivan um pim ähkään, ilman m in ­ käänlaista asian tutkimista. Asia, mikä hyvänsä, on kuitenkin ensin tutkittava ja tunnettava, ennenkuin sitä voidaan arvostella. Sen tahtoisim m e lausua m yöskin niille, jotka m yöntävät, että sosialistinenkin liike saattaa sisältää jotain hyvää m aallem m e ja kan­

sallem m e. H eidänkin olisi itsensä ja yleishyvän vu o k si j)yrU täyä.-iaiiem .

vistam aan m ielipidettään ja vakaum ustaan tässä tär­

k eä ssä asiassa.

men raittiuskansan puoleen siinä toivossa, että ne vähältä osaltaan voisivat vaikuttaa mielipiteitten se l­

ventäm iseen nykyhetken tärkeässä yh teisk u n n allisessa kysym yksessä, jota raittiusliikkeenkään ei enään käy päätään kääntämättä sivuuttam inen. Kirjoitusten te ­ kijät lukeutuvat sosialidem okratisten aatteiden kannat­

tajiin. Yhtä luonnollista ja suotavaa kuin on, että raittiusaatetta ja raittiusliikkeen vaatim uksia esittävät raittiusmieliset kynän- ja sanankäyttäjät, yhtä asian ­ mukaista lienee, että sosialistisia vaatim uksia ja aat­

teita saavat yleisölle tulkita näiden aatteiden kannat­

tajatkin sikäli kuin he niitä ym m ärtävät; silloin ei ainakaan ole tahallisen väärentäm isen vaaraa. Mutta siitä luonnollisesti seuraa, että näm ä kirjoitukset ra­

joittuvat aineensa kuvaam iseen ja esittäm iseen, vaan jättävät yleensä sen a r v o s t e l e m i s e n yleisön om aksi asiaksi. N äm ä kirjoitukset eivät tahdo kum ota eikä puolustaa; ne tahtovat ainoastaan taitonsa mukaan

valaista ja selittää. “

Tavarasta, jota pidäm m e kädessäm m e, voim m e kyllä m uodostaa mielipiteitä ja arvosteluja siitä k o­

neestakin, joka on tavaran valmistanut. Mutta itse koneiston laatua, kokoonpanoa, m uotoa ja om inaista toimitapaa ei tuo tavara ensinkään valaise. Sam oin on laita siinä kysym yksessä, jota tässä ryhdym m e käsittelemään. Sosialism istakin voidaan lausua ar­

vosteluja ja laatia yleisiä määritelmiä sen perusteella, mitä se on puhunut tai tehnyt. Mutta jos, niinkuin tässä on tarkoituksemm e, em m e kiinnitä huom iota tuloksiin, vaan itse laitokseen saadak sem m e siitä tie­

toja ja voidaksem m e sitä ym m ärtää sen omalta kan­

nalta, niin on aluksi tärkeintä tutustua käytännölli­

seen sosialidem okratiaan ja sen vaatimuksiin.

Vieraskielinen nim itys „sosialidem okratia“ m er­

kitsee sananm ukaisesti yhteiskunnallista (sosialista) kansanvaltaa (demokratiaa) eli tarkemmin tulkiten kansanliikettä, joka tahtoo toteuttaa kansanvaltaa yhteiskunnallisessa eläm ässä.

Sosialidem okratia kuuluu niihin ilm iöihin, joita sanom m e kansanliikkeiksi.* Se on lähtenyt kansan syvistä työtätekevistä kerroksista ja niiden tarpeista.

Kuulee usein väitettävän, ettei sosialistinen liike oli­

sikaan todellista ja vakavaa kansanliikettä, vaan

8

ainoastaan haaveita ja oppeja, jotka ovat syntyneet sosialistien oppi-isäin p äässä ja joita kiihkoutuneet kan­

sanjoukot sokeasti koettavat panna toim een eläm ässä.

Sosialistisen liikkeen historia kum m inkin todistaa, etteivät tässä ta p a u k sessa opit ole luoneet liikettä, vaan päinvastoin liike luonut opit. Ei mikään kan­

sanliike ole tullut toim een ilman oppeja. S osiali­

dem okratiakin tarvitsee oppejansa. Niiden sisällyk­

sestä ja arvosta p u h u m m e seuraavassa luvussa; tässä on puhe vaan niiden asem asta. N e ovat, kuten sanottu, syntyneet sosialistisesta liikkeestä, mutta sy n ­ nyttyään ja kehityttyään ne ovat vaikuttaneet takaisin sosialistiseen liikkeeseen, joka siten todella useinkin näyttää vain käytäntöön sovelletulta opilta. L u on ­ nollisesti on se seikka voinut vaikuttaa liikkeen voi­

m aan ja kantavuuteen, vaan se ei ole muuttanut liikkeen perusasem aa.

Suuret kansanliikkeet ovat tavallisesti syntyneet kansan elä m ä ssä vallitsevista suurista epäkohdista.

Sosialidem okratisen kansanliikkeen ovat synnyttäneet yh teisk u n n allisessa eläm ässä ilm enneet epäkohdat, tarkemmin määräten aineelliset, taloudelliset ep ä­

kohdat.

Näiden epäkohtain olem a ssa o lo a tuskin kukaan enään kieltää. Mutta kysym ys niiden poistam isesta on synnyttänyt jyrkimmän ja syvim m än erim ielisyy­

den, m ikä milloinkaan on ihm isiä taisteleviin leirei­

hin jakanut.

T od ellisu u d essa se iso o tällä alalla vastakkain kaksi puoluetta, kaksi luokkaa, kaksi järjestelmää, kaksi m aailm ankatsom usta, jotka tosin joskus tekevät a se­

levon keskenään, mutta joiden välille ei ole m a h tu ­ nut mitään uutta, ketään kolmatta.

Toisen näistä puolueista m uodostavat ne, jotka ovat vallassa olevan taloudellisen järjestelmän kan­

nalla. He saattavat varsin hyvin m yöntää e p ä k o h ­ tain olem assaolon. Mutta parannuskeinoihin nähden esiintyy heidän joukossaan hyvin m onenlaisia m ieli­

piteitä. Toiset lohduttavat itseään ja m uita sillä luu- lotelmalla, että epäkohdat poistuvat itsestään, ilman erinäisiä voim anponnistuksia. T oiset taas ovat val­

miit poistam aan epäkohtia, mutta ainoastaan osittain, ainoastaan sikäli kuin se käy laatuun liiaksi lou k ­ kaamatta yksityisten etuja ja rikkomatta perittyjä oikeuskäsityksiä. Toiset vihdoin ovat rautaisen jo h ­ donm ukaisia ja lausuvat suoraan sen toivottom an mielipiteen, ettei taloudellisia epäkohtia voida poistaa eikä siis ole koetettavakaan poistaa; siltä he saatta­

vat kyllä olla valmiit muulla tavoin, esim . hyvän­

tekeväisyydellä, lieventäm ään tahi korvaamaan talou­

dellisista epäkohdista kärsiväin kohtaloa. Kaikki näm ä näköjään niin erilaiset katsantotavat lähtevät sam asta juuresta, yksityisom istuksen ja yksityis­

oikeuden periaatteista, jotka heidän m ielestään ovat koko yhteiskuntaeläm än järkkymättömiä pääpylväitä.

Niiden puoltajain kannalta ovat sosialistiset opit ja liikkeet kum ouksellisia. Luonnollisesti he vastustavat sellaisia liikkeitä, vaikkapa tuo vastustus näennäisesti joskus voikin pukeutua hyvin lievään m uotoon.

Tätä puoluetta vastassa seisoo sosialidemokratia, jonka mielestä taloudelliset edut ovat joutuneet vain erioikeutettujen nautittaviksi ja taloudelliset olot, sei-

10

Iäisinä miksi ne meidän aikanam m e ovat kehittyneet, polkevat työtätekeväin kansanluokkain tärkeimpiä elinehtoja ja ovat saattaneet työntekijät aineellisen ja henkisen orjuuden tilaan. Sosialidem okratia katsoo, että näm ä suuret epäkohdat johtuvat yksityisestä om istuksesta eli „kapitalism ista“, joka siten on tullut kansan suuren työtätekevän enem m istön ja sen kautta yleisen edistym isen pahim m aksi esteeksi. Vallitseva

kapitalistinen järjestelmä on itse luonut kapitalistien ja köyhälistön (proletariatin) luokat, jotka nyt tais­

televat yhteiskunnassa. O lot voivat muuttua ain oas­

taan perinpohjaisen uudistuksen kautta, siten että yksityisetu taloudellisessakin eläm ässä kokonaan alis­

tetaan yhteisön (kollektivisuuden) edun alaiseksi.

Ihmiset eivät ole luodut leivän ja rahan palvelijoiksi, vaan leipä ja raha ovat luodut ihmisten palvelijoiksi.

Tarkoitusperänsä saavuttamiseksi kutsuu sosialid em o­

kratia köyhälistöä yhteiseen, suureen vapaustaiste­

luun.

Vaikka siis sosialidemokratia ensi sijassa pyrkii tasa-arvon toteuttamiseen taloudellisella alalla, niin on taloudellisten olojen m uuttaminen sille ainoastaan keino korkeampain inhimillisten tarkoitusten saavut­

tamiseksi. Se vaatii pahan poistamista, jotta sijalle voitaisiin luoda hyvää. Se koettaa raivata alaa ih ­ misoikeuksille laajimmassa merkityksessä, noille oi­

keuksille, joita kyllä on kirjoitettu moniinkin perus­

tuslakeihin, mutta joita ei yksikään perustuslaki ole yrittänytkään toteuttaa. Edistys kulkee m onia teitä.

Senpä vuoksi sosialidemokratiakin kannattaa ed is­

tystä ja taistelee pääm ääränsä puolesta kaikilla aloilla,

m issä se vain voi jotakin vaikuttaa: työm aalla, val­

tiossa, kunnassa, sivistyseläm ässä.

Sosialidem okratiassa " siten ">Tityvät arkipäiväisin aineellisuus ja korkein ihanteellisuus.

Näiden yleisten huom autusten jälkeen käännym m e erityisesti tarkastamaan sosialidem okratian peruskysy­

mystä, taloudellista kysym ystä. Tunnettu belgialainen sosialisti, professori Emile Vandervelde on äsken jul­

kaissut valaisevia vertauksia kapitalistisen ja kollek- tivisen talousjärjestelmän välillä, jotka vertaukset tässä hyvin sopivat oppaaksem m e.

Kapitalismin vallitessa — san oo Vandervelde — on yksityisom istuksella paljon suurem pi merkitys kuin yhteisom istuksella (kollektivisella om istuksella).

Sosialidemokratian hallitessa tulisi yhteisom istus o le ­ maan suurem pi kuin yksityisom istus. Mutta niin­

kuin ei nykyisessä yhteiskunnassa yksityisom istuksen valta ole estänyt yhteisom istuksen olem assaoloa, niin ei sosialistisessa yhteiskun nassa yhteisom istuksen

valta estäisi yksityisom istuksen olem assaoloa.

Tavallisesti tulkitaan sosialistisen yhteiskunnan oloja siten, että niissä nautinnon ja kulutuksen esi­

neet jäisivät yksityiseksi om aisuudeksi, mutta tuotan­

non välineet tulisivat yhteiseksi om aisuudeksi. T ä y ­ tyy olettaa, että kollektivisessa yhteiskunnassa m onet tuotannon välineet jäisivät yksityisten ihm isten om aksi tai heidän haltuunsa. Voidaan hyvällä syyllä otaksua, että esim. talonpoikain om aisu u s jäisi koskem atta, vaikka suuria teollisuuslaitoksia käytettäisiinkin koi-

12

lektivisella tavalla. T usk inpa m yöskään olisi yhteis­

kunnan edulle välttäm ätöntä ottaa ihm isten keitto- astioita tai puutarhakaluja yhteiseksi om aisuudeksi.

T oiselta puolen taas näyttää varmalta, että yhteis­

o m istu s tulisi ulettum aan m oniin nautinnon ja kulu­

tuksen esin eisiin . M u se o issa n äem m e tauluja, kuva­

patsaita ja m uita taideteoksia, jotka eivät ole mitään tu o ta n n o n välineitä, vaan jotka jo nytkin ovat kol- lektivista om aisuutta. Eivät asuintalotkaan ole juuri tu otan n o n välineitä; m utta luultavaa on, että so sia ­ listisessa y h teisk u n n a ssa ne otettaisiin yhteisom ai- suu deksi, tai että ainakin estettäisiin talonomistajia h yötym ästä niiden vuokrauksesta ja hankkimasta siten tuloja ilm an työtä.

S o sia lism i vastustaa ainoastaan sellaista yksityis­

o m istu sta ja yksityisom aisuutta, joita käytetään toisten ihm isten työn anastam iseen. Sellainen om istus ja o m a isu u s, joka ei tee itseään syypääksi anastam i­

seen, saapi sosialism in puolelta olla rauhassa. S o ­ sialism i ei tahdo riistää työntekijän työn välineitä, vaan hankkia hänelle välineet, jotka kapitalismi 011 h äneltä riistänyt.

Jos yksityisen pikkuomistajan työ olisi yhtä tu o­

tannollista kuin yhteisvoim in tehty työ, niin eivät ainakaan sosialistit vaatisi sellaisen työn poistamista.

K apitalism i se on, joka sen olem usta uhkaa. Kun nykyajan suurtuotanto on työntänyt syrjään v a n h em ­ m an tu otan n on kotitarvetta tai kotiseudun piiriä varten, ovat työntekijät m enettäneet entisen yksinäisen ty ö a se m a n sa . T osin h an eivät he kaikki ole joutu­

neet koneitten jalkoihin, mutta kaikki ovat m enet­

täneet itsenäisyytensä ja joutuneet välittöm ästi tai välillisesti riippumaan kauppa- ja tehdaskapitalista.

Pienten elinkeinonharjoittajain, kuten pikkuviljelijäin, pikkukauppiaitten ja pikkutehtailijain lukum äärä saat­

taa kyllä kasvaa, mutta kuinkahan m o n et heistä to ­ della ovat riippumattomia koti- ja ulkom aisista vilja- ja voikauppiaista, tukkukauppiaista, suurtehtailijoista ja kaikenlaisista välikäsistä!

O suu stoim in ta on kyllä tehnyt ilm eisiä ihm eitä varsinkin pikkuviljelijäin piirissä, m utta kapitalismin valtaan verraten on osuu stoim in ta vielä pieni kääpiö.

Yleensä ovat osuu skunnat m enestyneet vain sellaisilla aloilla, m issä kapitalismilla ei vielä ole vankkaa a s e ­ maa. O n siis hyvin ymmärrettävää, etteivät so sia lis­

tiset työntekijät niissä m aissa ja teollisuudenhaaroissa, joissa kapitalistinen tuotanto on vallalla, tyydy yk si­

tyiseen tai o s u u s k u n n a a s e e n o m istu sm u o to o n , vaan haluavat tehdä tuotannon välineet yhteiskunnan om iksi.

Työnjako, koneitten käyttö ja yhteistoim i ovat auttaneet suurtuotantoa valtaan kaikilla tärkeimmillä ja enin merkitsevillä teollisuuden aloilla. Siinä kohden ovat Marxin ennustukset täydellisesti toteutuneet.

Työnjaon ihm eteltävistä seurauksista sa am m e käsi­

tyksen verratessam m e toisiinsa vanhanaikaista kello­

seppää, joka saattoi viikkokausia näpertää yhtä ai­

noaa kelloa, ja uudenaikaista kellotehdasta, josta tulee valm is kello yh d essä m inutissa. M issä konetyö ja käsityö joutuvat kilpailemaan, siellä edellinen sä ä n ­

nöllisesti voittaa. Mutta konetyön valtaanpääsem istä seuraa tavallisesti koko työjärjestön m uuttum inen.

Kuta tehokkaam m iksi tuotannon välineet tulevat, sitä helpom pi on tuotannon muuttua yhdistyneeksi työksi, suurtuotannoksi. Yksityisen yrittäjän sijalle astuvat yhtiöt, osakeyhtiöt, suuret yhtiöliitot, jättiläismäiset

„renkaat“ ja „trustit“.

Suurtuotanto itsessään on taloudellista edistymistä.

Mutta sen tuottamia etuja vähentävät jopa hävittä­

vätkin kapitalistisen om istusoikeuden tuottam at hai­

tat, työn ja om istuksen taistelu. Ilman tätä taistelua yksilöllinen tuotantotapa epäilemättä häviäisi vielä nopeam m in kuin se nyt häviää. Uskottavalta m yöskin näyttää, että kapitalistinen om istus tuottaa itse tu o ­ tannollekin haittoja, jotka ainoastaan kollektivinen om istus voi täydellisesti hävittää.

Kapitalistisesta järjestelmästä on muitakin arvelut­

tavia seurauksia. Sen vallitessa eivät yhteiskunnan tuotantoa johda kyvykkäimmät, vaan rikkaimmat henkilöt, jotka eivät edes itse ole koonneet rikkaut­

tansa, vaan perineet sen. Ja näidenkin rikkaitten om akohtainen työ ja vaikutus vähenee vähenem istään yhtiötoim innan kautta, joka yhä enem m än vieroittaa rahahallitsijat valtakunnastaan ja jättää sen teollisen virkavallan käsiin. Sillä tavoin juopa työn ja o m is­

tuksen välillä suurenemistaan suurenee.

Suurimm alla osalla teollisen työn tekijöitä ei enään ole minkäänlaista om akohtaista harrastusta sen tuotannon m enestym iseen, jota he palvelevat.

N äm ä työntekijät m uodostavat kyllä kollektivisen tuo- tantokunnan, mutta se tuotantokunta työskentelee vieraan yhteisön, omistajain yhteisön hyväksi. S e l­

laisissa oloissa työntekijät tavallisesti supistavat työ­

14

m ääränsä vähim pään m ah d olliseen . O n koetettu korjata tätä epäkohtaa n. s. „kappaletyöllä“. M utta tämäkään keino ei ole tuottanut toivottuja tuloksia, koska työntekijäin lisääntynyt ahkeruus tavallisesti vähentää heidän ja heidän toveriensa sään n öllistä työpalkkaa tai ainakin synnyttää pelkoa sen v ä h e n e ­

m isestä ja koska lisäpalkka ei lisää työntekijän hyötyä itse tuotannosta.

Kapitalistinen järjestelmä, joka sillä tavoin sallii toisen ihm isen riistää toisen työn hedelm ät, on luonut suuren joukon kapitalin omistajia, jotka elävät tek e­

mättä itse työtä tai ainakaan tekem ättä y h te isk u n ­ nalle hyödyllistä työtä. H e päinvastoin vetävät suuria työntekijäjoukkojakin yhteiskunnallisesti h yöd yttöm ään jopa vahingolliseenkin työh ön . Sattuvasti san ook in Emile de Laveleye: „Jos joku toisen taivaan k ap p a­

leen asukas näkisi, miten m eidän m aan p a llollam m e miljonat ihm iset työskentelevät h yödyttöm äin esineit- ten, kuten helyjen ja korujen, tai vah in g ollisten tu o t­

teiden, kuten opium in ja väkijuom ain valm istam isessa, ja näkisi heidän rinnallaan miljonain m uitten ih m is ­ ten elävän su u rim m assa kurjuudessa, niin varm aan hän huudahtaisi: V oi tuota hullua, lapsellista ja raakamaista ihm issu kua! S e h aask aa aikaansa ni- perryksiin ja näperryksiin, eikä sillä ole millä se itsensä ravitseisi ja vaatettaisi.“

Tuotantokeinoja om istavain kapitalistien p ä ä m ä ä ­ ränä ei ole tehdä tuotantoa niin hyödyllisek si kuin m ahdollista, vaan saada tu otan n osta niin suurta voittoa kuin m ahdollista. S en p ä vuoksi heidän lei­

ristään kuuluukin valituksia, kun luoja antaa hyvän

-

viljavuoden tai kun tehtaat valm istavat „liian paljon“

tavaroita. T u otan n on runsautta, jota sosialistisessa yh teisk u n n a ssa luonnollisesti pidettäisiin siunauksena, voidaan kapitalistisessa yh teiskun nassa pitää kirouk­

sena. Kapitalistit ovat usein tahallaan jättäneet viljan m ätänem ään m akasiineihin, heittäneet öljylastit m e ­ reen, p ann eet tehtaansa seisom aan , ettei vain tapah­

tuisi yhteiskun nalle sellaista onnettom uutta, että köyhät ja viluiset saisivat liian halvalla tai ilmaiseksi ruum iinsa ravituksi ja verhotuksi. Ei ole kauan siitä kuin Am erikan pum pulipohatat sellaisesta syystä antoivat hävittää laajoja alueita kasvavia pumpulivai- nioita. Eikä ole kaukana sam anlaisesta synnistä se ­ kään kapitalistinen tapa, että köyhän kansan keskellä toim ivat tehtaat pannaan seisom aan puolet viikon päiviä, ettei vaan syntyisi „liikatuotantoa“. Toisaalta saattaa vo ito n h im o kapitalisteja tekem ään keskenään teollisuusliittoja, joiden tavallisim pana tarkoituksena on joko tavarain hinnan ylentäm inen tai työpalkkain alentam inen tai m olem m at. Sillä tavoin onnistui Keski-Europan hiilikaivosten omistajain talvella 1899

— 1900 saada aikaan „m usta nälkä“. T äm ä kapita­

lism in häikäilem ättöm yys on viim e aikoina pakottanut yh ä u seam m a n kaupunkikunnan ottam aan valaistuk­

sen, raitiotiet y. m. s. taloudelliset toim ihaarat kun­

nan om aan haltuun („k u n n allissosialism i“) ja yhä u sea m m a n valtion samalla tavoin ottamaan metsiä, rautateitä, hiilikaivoksia y. m. s. valtion haltuun („ v a ltio so sia lism i“).

O n k o ihm e, että sosialism ikin taistelee tällaisia epäkohtia vastaan ja että se kunnan ja valtion hä-

16

jän lisäksi ottaa h u o m io o n s a m y ö s k in ih m is te n

^ H is t o r ia llis is t a tap ah tu m ista kai riip p u u , tu le e k o yhteiskunnan m u u ttu m in en so sia listise k si t a p a h t u ­

maan nopealla vai hitaalla, rau h allisella vai väk i- vastaisella tavalla. M utta u se im m a t so sia listit o v a t yksimielisiä siitä, että se voi ta p a h tu a ra u h a llisella , vieläpä osittain h u o m a a m a tto m a lla k in tavalla. M o ­ nella tuotannon alalla riittäisi k o llek tiv isen k ilp ailu n aikaansaam inen hävittäm ään kapitalistisen tu o ta n n o n . Siinä on se ain oa vaikeus, että y k sity iset kapitalistit, jotka pitävät vapaata kilpailua aivan la illisen a ja a s ia n ­ mukaisena, kun on k y sy m y s h eistä ja h eid ä n e d u ista a n , kiven kovaan vastustavat vapaata kilpailua, kun sitä r u v e ­ taan harjoittamaan h eitä vastaan y h te ise n e d u n h y v ä k si.

Paljon voitettaisiin y h teisek si ed u k si jo silläkin , jos säilytettäisiin y h teisk u n n a n o m a n a e d e s n e tu o - tantokeinot, jotka eivät vielä ole jo u tu n ee t y k sity ise n kapitalismin haltuun. V altio lakkaisi lu o v u tta m a s ta metsiään ja m aitaan yksityisille, k a u p u n g it m y y m ä s tä tonttimaita rakennuskeinottelijoille; k ä y ttä m ä ttö m ä t tuotannonhaarat, kosket, k aivo k set p id ä tettä isiin y h ­ teisön om ana. Tällainen y h te isö n y lih e rr u u d en s ä i­

lyttäminen ei kuitenkaan sisällä „ v a ltio s o s ia lis m in “ oikeutuksen tunnustam ista. N yk yisen , porvarillisten hallitseman valtion va ltiososialism i on to d e llis u u d e s s a valtiokapitalismia, jonka vaikutus u se in o n tu rm io l- lisempi ja orjuuttavampi kuin yk sityisen k a p ita lism in . Venäjän viinam onop oli ja Italian s u o la m o n o p o li o v a t varoittavia esim erkkejä se n ta p a ise sta k o lle k tiv isu u - desta. O ik ea valtiososialism i on m a h d o llin e n v a sta

2

18

sitten kuin määrääjiksi pääsevät itse kollektivisuuden jäsenet, vasta sitten kuin sosialidem okratia on kukis­

tanut porvarillisten valtiollisen vallan. Mutta ei so- sialistisessakaan valtiossa ole kollektivista tuotantoa jätettävä valtion virkavallan käskettäväksi, vaan on se annettava tuotannon harjoittajain, työntekijäin omaan haltuun.

Taloudellinen tasa-arvo tulevassa yhteiskunnassa on toteutuva siten, että kaikki tekevät työtä ja saavat nauttia työn tuloksia sekä „tarpeensa m u k aan “ että

„työnsä m u k aan “. Kun kaikkien ihm isten välttämät­

töm istä elämän tarpeista on pidetty huolta, voidaan tuotannon mahdollinen ylijäämä varsin hyvin luovut­

taa kyvyn ja taidon palkaksi. Sillä sosialism in tar­

koitus ei ole tavarain laskuopillinen tasajako, vaan taloudellisen sorron poistaminen ja ihmisarvon v a ­ pauttaminen aineellisuuden kahleista.

Sellaisen kuvan antaa Vandervelde kapitalistisesta ja sosialistisesta talousjärjestelmästä. Lukija on var­

maan myöntävä, että siinä kuvassa on sangen vähän utopioita, vaan sangen paljon kokemuksen todeksi vahvistam aa järkeä.

Mutta keinot, joilla sosialidemokratia aikoo o h ­ jelmansa toteuttaa, — eivätkö ne ole väkivaltaisia, kumouksellisia?

Koetam m e perustella vastaustam m e. Väkivalta ja kum oukset ovat luonnonkansoissa ja historiallisten kansain aikaisemmilla asteilla epäilemättä syvästi jopa määräävästikin vaikuttaneet kansain kohtaloihin ja yhteiskunnalliseen kehitykseen. M yöhem pinä histo­

riallisina aikoina näem m e kuitenkin elinkeinojen rau­

hallisen kasvun ja kehityksen yhä su u rem m assa m ä ä ­ rässä tulevan yhteiskunnan määrääväksi voim aksi.

Taloudellinen kehitys, eikä miekka, on m eidän aika­

nam m e se valta, joka m aailm aa hallitsee. Mutta tämä taloudellinen kehitys on jälleen pannut miekan kansain käteen. M uistakaam m epa vain kuinka m onta

„siirtom aasotaa“ ja „kauppasotaa“ jo tämäkin polvi on nähnyt. Tuorein sellainen tapaus on Japanin ja Venäjän sota. Sellaiset tapaukset silmäin ed essä tekee mieli sanoa, etteivät väkivalta ja ku m ou s ole luoneet nykyistä yhteiskunnallista kehitystä, vaan että päinvastoin nykyisin vallitseva yhteiskunnallinen ke­

hitys on luonut väkivallan ja kum ouksen, synnyttä­

nyt sotajoukot ja polisivoimat, joiden tärkeimpänä tehtävänä on ulkonaisen rauhan aikana käydä lak­

kaamatonta kansalaissotaa om an maan asukkaita vastaan.

Kansat ja kansanluokat ovat usein tehneet kapi­

noita ja ryhtyneet kum ouksiin, milloin sorto on ollut liian raskas ja tilaisuus sorrosta vapautum iseen on ilmennyt. Pitkä rivi sellaisia tapauksia ulettuu R ans­

kan kunniakkaasta vallankum ouksesta om aan kun­

niakkaaseen suurlakkoom m e saakka. Sosialistit eivät ole ainoat, jotka noita tapauksia ylistävät. Mutta on ero kum ouksella ja kum ouksella. Joskin kum ous, sosialistiselta kannalta katsottuna, saattaa korkeintaan olla paikallaan vanhan tai väärän kukistam isessa, niin ei se kelpaa eikä ole hyväksyttävä uuden tai oikean rakentamiseen. Käytännöllinen kokem us jo todistaa, että vanha on ainoastaan näennäisesti ku-

f

20

kistettu ja valtaa uudelleen paikkansa, ellei ole uutta ja parempaa panna vanhan sijaan. Ja koska sosiali­

demokratia katsoo rauhallista työtä ja luonnollista kasvua ihm iskunnan kehityksen todelliseksi kannatta­

jaksi, uuden ja parem m an oikeaksi luojaksi, ei se periaatteellisistakaan syistä voi hyväksyä väkivaltaa ja kum ousta yhteiskunnallisen edistyksen aseiksi.

E m m e malta olla tässä lausum atta paria sanaa Karl Marxin vallanku m ousopista. M uistettava on, että Marx eli parhaim m an osan ikäänsä suurten ku­

m ousten keskellä ja sai o m a ssa eläm ässään raskaasti tuntea m aanpaon ja vainon katkeruutta. Mutta sit­

tenkin hän oli kiireestä kantapäähän lujan järjestön m ies ja ihannoi järjestynyttä yhteiskuntaa. Vallan­

kum ouksesta (revolutionista) puhuu hän kahdessa m erkityksessä. Ensiksikin nimitti hän „revolutio- n ik si“ sitä pitkäaikaista m uuttum isen ja mullistumisen tilaa, jossa yhteiskunta h än en m ielestään oli; selvästi on revolutioni tä ssä sam aa, mitä m e sanoisim m e

„evolutioniksi“ tai yksinkertaisesti „kehitykseksi“.

T oiseksi nim ittää hän revolutioniksi keinojen ja toi­

m ien yhtym ää, jolla määrätyllä hetkellä edistetään ja joudutetaan kapitalistisen yhteiskun nan muuttumista sosialistiseksi. Marxin oppi huipustui kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen kukistukseen, kapitalismin suu­

reen loppu m ullistukseen, ja hän oli liian toiminta- haluinen n eu voak seen ihm isiä ristissä käsin odotta­

m aan tuota varm aan tulevaa loppunäytelm ää, joka sam alla oli oleva uuden sosialistisen yhteiskuntajär­

jestyksen alkunäytelm ä. „K om m u n istisessa manifes­

tis s a “ hän sen m ukaisesti kehoittaa sosialisteja kan­

nattamaan kaikkia vallankum ouksellisia liikkeitä val­

tion ja yhteiskunnan olevia oloja vastaan. H än se se m yöskin on laskenut nuo siivekkäät sanat, että

„väkivalta on uutta yhteiskuntaa synnyttävän vanhan yhteiskunnan kätilö“. Mutta sam alla Marx vakavasti varoittaa sosialisteja karttamaan raakoja ja hurjia tekoja. Kaikenlaiset yllätyskum oukset ja katukahakat hän kerrassaan hylkäsi ja kapakkasalaliitoille ja nurkkapuuhille hän nauroi; köyhälistön kum ouksen piti olla selvää, rehellistä ja sitkeää taistelua. T y ö ­ miehille hän ennen kaikkea saarnasi itsensähillitse­

mistä ja itsensätuntem ista. Historian kulun ja suur­

teollisuuden kehityksen arveli hän kyllä aikanaan ilmoittavan, milloin vallankum ouksen hetki on tullut.

Yleisen hyvinvoinnin vallitessa ja kapitalismin k u ­ koistaessa ei revolutionilla mitään voiteta. Vasta kun tuotannolliset voim at ja kapitalismi ovat kehit­

tyneet äärimmäisiksi vastakohdiksi, on revolutioni alkava; mutta silloin se onkin „historian höyryveturi“.

V. V.

2. AATTEELLINEN SOSIALISMI

O lem m e edellisessä luvussa katselleet sosialistista liikettä käytännöllisesti toim ivana liikkeenä, joka pyrkii määrätyn yhteiskunnallisen ohjelm an toteuttam iseen.

Siinä m erkityksessä kutsum m e sosialistista liikettä sosialidem okratiaksi. .Mutta sosialistinen liike on myöskin henkistä liikettä, oppien ja aatteiden liikettä.

Tätä sosialistisen liikkeen henkistä puolta varsinai­

sesti nim itäm m ekin sosialism iksi.

Korkeamm an ihm istoim innan rinnalla kulkee ja on aina kulkenut oppeja ja aatteita. O n tarpeetonta tässä huom auttaa sellaisten oppien ja aatteiden mer­

kitystä itse ihm istoim innalle. O ppien ja aatteiden liike on rauhallista, mutta kuitenkin se pystyy ku­

m oam aan ja rakentamaan m aailmaa. Ei ole aivan perätön sananparsi, että aatteet johtavat maailmaa.

Ajoittain ja etenkin viime aikoina on opeilla ja aat­

teilla ollut vahaava merkitys sosialidem okratisessakin liikkeessä.

Se onkin aivan luonnollista. Niin pian kuin y h ­ teiskunnalliset liikkeet ovat tulleet itsetietoisiksi, niin pian kuin ne ovat k oh on n eet fysillisen luonnon vä­

littömästi herättämiä nälkäkapinoita, kostoa tarkoit­

tavia tekoja tai hävittäm isestä nauttivia kum ouksia korkeammalle kannalle, ovat määrätyt opit ja aatteet

aina olleet tekoja johtam assa. V oim m ep a sanoa, että niin pian kuin teoissa on ollut järjestystä, on niissä ollut aatteitakin; järjestyksen henki itse jo on aate. Aatteet saattavat syntyä aivan käytännöllisestä tarpeesta. Sosialidem okratia ei tule toim een ilman oppeja ja aatteita jo siitäkään syystä, että sosialid e­

mokratian voim akkaim m at vastustajat ovat oppeja ja aatteita. H enkinen vihollinen voitetaan a inoastaan henkisillä aseilla. M aailm anhistoria todistaa, ettei mitään oloja ole voitu pitftä voim assa paljaastaan raa’alla voimalla, ilman henkistä, aatteellista kanna-

! ».■■ ii

tusta.

Ennenkuin lääkäri voi parantaa sairautta täytyy hänen tarkoin tuntea potilaan sairauden laatu. Mutta erityisenkin sairauden laadun tuntem inen edellyttää koko ruumiin ja sen yleisen toim innan tuntemista.

Sam oin on yhteiskunnallisen sairauden laita. E n n en ­ kuin sitä voidaan parantaa on tunnettava sairauden laatu ja koko yhteiskunnan rakenne ja toiminta.

Kun siis sosialistiset liikkeet koettavat parantaa y h ­ teiskunnallisia epäkohtia, niin tulee parannusten m i­

käli mahdollista perustua yhteiskunnan tutkim ukseen.

Sosialistiset opit, mikäli niille on tieteellistä arvoa annet­

tava, eivät siis voi olla m uuta kuin yhteiskuntaoppia.

Kun lähem m in tarkastelem m e niitä sosialistisia oppeja, joita aikain kuluessa on esitetty, h u om aam m e niissä kaksi toisistaan poikkeavaa suuntaa. Toinen suunta etupäässä vain kuvaa ja arvostelee yhteis­

kunnan oloja. Kun sosialism i on tähdätty olevia oloja vastaan, niin täytyy sen luonnollisesti myöskin

24

arvostella niitä ja näyttää vääriksi niitä puolustavat käsitykset ja opit. Tällä arvostelevalla alalla on s o ­ sialism i ollut erittäin onnekas. Yleisesti m yönnetään, että sen arvostelu yhteiskunnasta on vaikuttanut „h yö­

dyllisesti“ ja „terveellisesti“ yhteiskuntaoppiin ja itse yhteiskuntaankin. Jos yleensä voidaan puhua „tie­

teellisestä sosia lism ista “, niin on se nimi annettava yhteiskunnallisia oloja valaisevalle, arvostelevalle ja paljastavalle tutkim ukselle.

M utta sosialism i ei ole tyytynyt siihen paljaastaan kielteelliseen (negativiseen) tulokseen, m inkä yh teis­

kunnallisten olojen tutkim us ja arvostelu voi antaa.

Se ei tahdo ainoastaan repiä, vaan m yöskin rakentaa, ei ainoastaan tutkia haavoja, vaan m yöskin lääkitä niitä. Se ei voi tyytyä siihen lohdutukseen, että vanhat olot kyllä itsestään kuolevat pois, jos kerran ovat huonot, ja että sillä kaikki on hyvä. Sen, joka san oo yhtä huonom m aksi, täytyy san oa toista pa­

remmaksi. Kun sosialism i kerran vaatii olojen pa­

rantamista, täytyy sen m yöskin tietää mitä se vaatii, mikä on se parempi, joka on pantava h u on om m an tilalle. Sosialism illa täytyy olla, ja sillä on, m yöskin rakentavia (positivisia) oppeja. Mutta kun nuo ra­

kentavat opit koskevat tulevaisuutta, joka ei vielä ole todellisuutta, niin eivät näm ä opit, niinkuin todelli­

nen yhteiskuntatiede, voi perustua kokem ukseen ja havaintoihin, vaan perustuvat ne yksinom aan aja­

tukseen ja kuvitteluun (spekulationiin). Jo pienetkin yhteiskunnalliset parannusehdotukset ovat sellaisia ajatus- ja kuvittelurakennuksia; suuria sellaisia sa n o ­ taan „utopioiksi“.

Utopiat saattavat olla en em m än tai väh em m än todennäköisiä, mutta ne ovat siltä utukuvia. Siitä huolim atta voi niillä olla suurikin arvo ajatusten m aail­

m assa. Platon „Politeia“ on utopia, mutta ajatus­

rakennelm ana se on johdonm ukaisim pia ja nerok­

kaimpia mitä milloinkaan on esitetty. O n m uuten kokonansa erehdyttävää luulla, että ainoastaan so sia ­ listit ovat luoneet utopioita. Niitä tavataan kaikilla tiedon aloilla; kaikki tulevaisuutta koskevat opit ovat utopisia. Minkälaisia utopioita ovatkaan tähtitiede ja m aanoppi luoneet! Porvarillinen talousoppi ennusti aikoinaan ihm iskunnalle suurinta onnea, kun kapita­

lismi pääsisi täydelliseen valtaan. N e unelm at eivät ole toteutuneet, päinvastoin on kapitalismista seuran­

nut mitä suurinta kurjuutta, m utta yhä vieläkin on ihmisiä, jotka uskovat kapitalistisiin utopioihin.

Yhteiskunnalliset utopiat ovat uskoa; tieteen arvoa em m e niille tahdo antaa. Sosialistien yhteiskunnal­

liset utopiat perustuvat siihen uskoon, että oikeuden, rakkauden, ihm isyyden valta voivat luoda uuden y h ­ teiskunnan, jossa hallitsee ihm isyys eikä kapitalismi.

Sellaisesta utopiasta ei sosialism i tahdo eikä voi luopua.

Tätä uskoansa sosialistit eivät luonnollisestikaan vedä yhteiskunnallisen väittelyn ja taistelun kentälle.

He ovat yhteiskuntatieteen piiristä saaneet väittelyyn ja taisteluun paljon kelpaavampia ja sopivam pia aseita kuin nuo vapaat tunteelliset haaveilut tai järki- tietoiset rakennelmat ja utopiat, joilla sosialism i van- hem pina aikoinaan taisteli. Sitä m uutosta tarkoittavat sosialistit sanoessaan, että sosialism i on muuttunut

26

„utopiasta tieteeksi“. Tätä lausetta ei ole kuitenkaan kirjaimellisesti ymmärrettävä. Kuten ennen jo olem m e lausuneet, ei tiede ole sosialistisen liikkeen pääasia.

Ankarasti arvostellen ei sosialistinen liike henkisenä- kään liikkeenä, siis sosialism ina, ole tiedettä, ei voi olla tiedettä.

Sattuvasti lausuu tästä seikasta L. Gum plovicz:

„Jos sosialism i todellakin olisi tullut tieteeksi, niin olisi se m ennyttä kalua, olisi se kaivanut om an hautansa. Sen oikeutuksena on ainoastaan sen pyr­

kimys sosialisen ohjelman toteuttam iseen, joka sisäl­

tää m onta oikeaa vaatimusta. Että siihen sisältyy myöskin hyvä kappale utopiaa, ei tee mitään: m e­

neehän sellainen mukiin m uissakin puolueissa, esim.

kirkollisessa p uolu eessa ja sen ’kristillisessä valtiossa’

ja lakimiesten piirissä ja heidän ’oikeusvaltiossaan’.

Mutta sinä hetkenä, jolloin sosialism i julistaa ole- vansa tiedettä, on se suorittanut o sa n sa loppuun val­

tiollisella näyttämöllä. Mitä on sillä tekem istä tieteen kanssa? Tieteen asia on tutkia, vaan ei vaatia. Tiede etsii totuutta, mutta sitä ei löydetä valtiollisella näyt­

täm öllä.“

Aivan sam aa tarkoittaen lausuu sosialisti David, että „hede on yksityisasia eikä p u o lu ea sia “. Epäi­

lemättä niin onkin. Tiede itsessään ei ole sosialis­

tista eikä porvarillista. Sosialistisen tai porvarillisen värityksensä saa tiede siitä, käytetäänkö sitä so sia ­ listisiin tai porvarillisiin tarkoituksiin. Sosialistista voi tiede olla vain käytännöllisen merkityksensä vuoksi. Sosialism iksi on sanottava vain sellaista tie­

dettä, joka on otettu sosialistisen uskon tai käytän­

nön ohjeeksi. Eli oikeam m in: sosialism i ei ole tie­

dettä, vaan uskoa ja aatetta, joka käyttää tiedettä.

Kaikki tieteet ja opit, joita on käytetty sosialistiseen tehtävään, ovat olleet sosialism ia. Kaikki vanhat y h ­ teiskunnalliset oppi- ja koulukunnat, joilla on ollut sellaista merkitystä, ovat olleet m yöskin sosialism ia.

Nykyajan tieteellinen sosialism i on siinä elävässä luokkatietoisuudessa ja siinä vah vassa u sk o ssa y h ­ teiskuntaolojen m uuttum isen m ahdollisuuteen ja vält­

täm ättömyyteen, m inkä yhteiskunnalliset tutkim ukset ovat sosialisteille antaneet.

Sosialism in ei ole syytä surra tieteen paratiisinsa kadottamista. Seikka on nimittäin se, että koko in ­ himillinen yhteiskuntakin on k a rk otettava puhtaan tieteen puutarhasta.

Ihm iseläm ä on siinä kohden aivan om ituista laa­

tuaan. L uonnoneläm ää ja ajatuksellisia seikkoja voit käsitellä puhtaan tieteen m ukaisesti, mutta et ih m i­

sen henkeä etkä hänen eläm äänsä. Ihm ishenki ei tyydy sellaiseen käsittelyyn. Se pyrkii om asta tie­

teestään tekem ään uskoa ja aatetta. Se vaatii, että esim . historiankirjoituksen pitää olla puolueetonta, ettei se saa esittää vääriä tietoja, mutta se lukee h is­

toriaa om illa kansallisilla silmillään. Ja säännöllisesti syntyy aivan sam oista tosiasioista, sam asta kerto­

m uksesta, aivan erilaisia käsityksiä, uskoja ja aat­

teita. Yhtä säännöllisesti on historiankirjoittajalla tai yhteiskunnan tutkijalla tuollaisia määrättyjä kä­

sityksiä jo ennen kuin hän ryhtyykään työh ön sä.

Sellaisesta työstä ei suinkaan synny puhdasta tie­

dettä.

28

Elämän vahaavat voimat vallitsevat elämän op p e­

jakin. Harvoin tehdään niillä aloilla työtä vain kyl­

män ja alastom an tiedon ja totuuden vuoksi. Jos niin olisi, jäisi historia useinkin vain historiankirjoi­

tuksen historiaksi, filosofia vain filosofian historiaksi, yhteiskuntaoppi vain olevan yhteiskunnan puolustuk­

seksi. Ei tieto ole vain tiedon vuoksi, eivät keksin­

nöt ole tehdyt vain keksim isen vuoksi. Se johtuu siitä ihm isen om inaisuudesta, ettei hän halua aino­

astaan tietoa, vaan hyödyllistä tietoa, opettavaa tietoa, sellaista, joka voi auttaa, edistää ja innostuttaa hänen eläm äänsä.

Sellaista on aatteellinenkin sosialism i.

Nykyajan yhteiskuntatiede (sosiologia) on kehit­

tynyt hyvin m onihaaraiseksi. Oikeastaan ei ole ole­

m assakaan yleistä sosiologiaa, vaan ainoastaan suuri joukko sosiologisia erikoistieteitä. O soittaaksem m e lukijalle näiten tieteitten erilaista arvoa sosialismille, esitäm m e tässä lyhyesti pari yleisimmin tunnettua yhteiskunnallista oppia.

O n hyvin yleisesti vallalla se käsitys, että t a l o u s ­ t i e d e antaa yhteiskunnan taloudellisista oloista oi­

keam m an ja päteväm m än kuvan kuin mitkään so sia ­ listiset opit ja että yhteiskunnalliset pyrinnöt ja paran­

nukset ovat suunnattavat taloustieteen paljastamain tai keksimäin „taloudellisten lakien“ mukaan.

Taloustieteellä on kyllä suuri arvonsa erityisenä tieteenä. M utta sen sopivaisuudesta ja kelpaavai- suu desta yleispätöiseksi, määrääväksi yhteiskunnal­

liseksi opiksi saattaa olla eri mieliä. A nnam m e tässä

sananvuoron am erikkalaiselle yh teisk u n ta tieteen ( s o ­ siologian) edustajalle L. F. W ardille.

T aloustieteen suuri oppi-isä A d am S m ith p u o ­ lusti suurinta vapautta kaikessa k a u p a ssa ja liike­

to im essa ja koetti pontevasti todistaa, että k a n sa kunta saattoi ainoastaan sillä tavoin ja sitä tietä ed isty ä . Sm ithistä polveutuva n. s. „ e k o n o m istie n “ k o u lu k e ­ hitti ja täydensi edelleen tätä oppia, josta viim ein tehtiin jonkunlainen talousopillinen epäjum ala, m ih in kaikki rajattomasti uskoivat. V ielä tän ä p äivän äk in on tällä opilla paljon hartaita kannattajia.

Sm ithin oppi ei kum m inkaan ollut niin e h d o to n , miksi sitä on jälkeenpäin luultu. H än m y ö n si o p is ­ san sa löytyvän ristiriitaa. N iin p ä lau su u hän te o k ­ sessaan „Kansain rikkaus“ kerran: „M yyjän etu jolla­

kin erityisellä kaupan tai teollisu u d en alalla on aina eräissä su h teissa eroavainen y leisö n e d u sta ja sille vastak k ain en .“ S am an h u o m io n tekivät ne ta lo u s ­ tieteilijät, jotka yrittivät ulottaa talou d ellista tutki­

m usta yhteiskuntaan k o k o n a isu u d e ssa a n . E n g la n ti­

lainen John Stuart Mill nimitti sellaista talou d ellista tutkim usta „yh teisk u n tatalou stieteek si“ ja väitti sitä vallitsevasta taloustieteestä eroavaksi tieteeksi. E n g ­ lantilainen B entham , joka esitti n. s. „utilitaristista“

eli hyödyllisyysoppia („suurin m a h d o llin en h y ö ty suurim m alle m ahdolliselle jo u k o lle “), an toi m y ö sk in puolestaan tukea yhteiskun tatalou delliselle käsityk selle.

Tällaiset virtaukset ovat järkyttäneet v a n h o ja v ap a a n kilpailun oppeja ja antaneet aihetta u u d en n. s. itä­

valtalaisen taloustieteellisen k o u lu k u n n a n e siin ty ­ m iseen, joka koulukunta ei en ä än k o h d ista h u o ­

m iotansa yksinom aan tuotannon, hyödykkeiden ja rikkauden aatteeseen, vaan panee painoa myöskin kulutuksen aatteisiin, ihmisiin ja heidän m enestyk- seensä. Mutta yritykset saada näitä kahta aatetta sopeutum aan sam aan tieteelliseen järjestelmään eivät vastaiseksi ole onnistuneet.

T odellisuudessa on asianlaita niin, että tässä on kysym ys kahdesta eri tieteestä, joiden tunnukset on sekoitettu. Toinen näistä tieteistä käsittelee tuotantoa ja rikkautta ja toinen kulutusta ja ihm isten m en es­

tystä; kummankin tieteen lähtökohdat ovat aivan erilaiset. Edellisen lähtökohta on tuottaja, ei ty ö n ­ tekijä, vaan yrittäjä, siis se, joka harrastaa m ahdol­

lisimm an suurta tuotantoa. Kuluttajilla taasen on ymmärrettävä kaikkia niitä, jotka kuluttavat tavaroita, s. o. yleisöä eli yhteiskuntaa laajim m assa merkityk­

sessä . Hyödyke-käsitys on kummallakin sama, mutta sen käyttäminen on aivan erilainen. H yödyke mer­

kitsee aina tyydytystä, mutta taloustieteessä yrittäjän tyydytystä, yhteiskuntatieteessä taas kuluttajain tyydy­

tystä. Näiden kahden tyydytyslajin välillä ei ole m i­

tään ehdotonta sopusointua. Taloustieteessä katso­

taan m enestykseksi jokaista liiketointa, joka tekee liiketoimen työn kannattavaksi. Liiketoiminnan käsi­

tettä laajennetaan niin, että se käsittää tuottavia toi­

mia, jotka eivät suorastaan ole niin vahingollisia, että niitä pidetään laittomina. M onet liiketoiminnan haarat, etupäässä juuri enin tuottavat, eivät tarkoita tuotantoa ahtaam m assa merkityksessä eivätkä m iten­

kään lisää tuottam ainsa tavarain arvoa. K aupungeissa esim . harjoitetaan sangen paljon sellaista voittoa tuot­

tavaa liiketoimintaa, joka on vain keinottelua, ja keinottelun pitäminen todellisena tuotantona on ta­

loudellista korua. Mutta taloustiede ei kysy, on k o liiketoiminta rehellistä vai ei tai hoidetaanko sitä rehellisesti vai ei. Niinpä esim . voidaan m aitokauppa tehdä kannattavammaksi sekoittam alla m aitoon vettä yleisön tietämättä, eikä se seikka lainkaan häiritse taloustieteilijää, vaikkapa hän tietäisikin, mitä m ai­

dolle on tehty. H änen hu om iotan sa kiinnittää vain maitokaupan tuottam a m en estys ja siltä kannalta saattaisi hän tieteellisellä tarkkuudella tutkia, mitä veden sekoitus vaikuttaisi m aitom arkkinoihin ja miten paljon vettä m aitokauppa voisi kestää. Juuri sillä tavoin menettelevät taloustieteilijät käsitellessään liike­

toim innan eri muotoja ja johtaessaan siitä niitä la­

keja, jotka määräävät hinnat. He eivät koskaan kysy, onko hinta oikea; he ovat havainneet, että liiketoiminnan lakien mukaan, joita he kunnioittavat ihm isvoim ista riippum attom ina luonnonlakeina, hinnat ovat juuri niin korkeat, eivätkä korkeammat, kuin on tarpeellista suurim m an voiton saavuttam iseksi. Yrit­

täjän liikettä määrää kaksi vaikutinta, tavaran hinta ja myyty määrä. Suurem pi määrä m yytynä halvem ­ malla hinnalla saattaa tuottaa suurem m an voiton kuin pienempi määrä m yytynä korkeam m alla hinnalla.

Kun hinnat nousevat niin korkeiksi, että kuluttaja pitää edullisem pana tai on pakotettu luopum aan ta­

varan kuluttamisesta tai käyttämään sen sijaan h al­

vem paa tavaraa, joka korvaa toisen tavaran, alenevat myyntihinnat ja voitto. Se on ainoa voim a, mikä rajoittaa eräitten tavarain hintoja, jotka enem m in tai

32

vähem m in ovat m onopolihintoja. Mutta sen lisäksi on u seim m issa tapauksissa vielä olem assa kilpailun luom a este, jonka on luultu alentavan hintoja. Nyt on kumminkin opittu tuntem aan hyökkäävän kil­

pailun lait ja huom attu, että se ennem m inkin ylentää kuin alentaa hintoja. Mutta taloustieteilijä välittää viis m uista kuin vanhoista kaupan laeistansa. Jos hinta on kolm e tai neljä kertaa suurempi kuin tu o­

tantokustannukset, niin pitää taloustieteilijä sitä välttä­

mättömänä. Kuluttajan tulee vain m aksaa kaiken sen, minkä itse kauppa voi „kestää“. Siveelliset seikat eivät vaikuta taloustieteilijään; hänen laskuissaan on veden sekoittam inen m aitoon ainoastaan voittoa tai tappiota tuottava vaikutin. Koko laaja väärennysteollisuus on taloustieteelle olem assa vain taloudellisena vaikut­

tim ena liikkeenharjoittajan yksipuoliselta kannalta katsottuna.

Yhteiskuntatiede katsoo asiaa aivan päinvastaiselta kannalta. Se san o o: jolleivät liiketoiminnan lait ole sellaisia, että ne itsestään pakottavat maitokauppiaan jättämään veden pois ja tarjoamaan yleisölle puh­

dasta tavaraa, niin on koko yhteiskunnan eläm ässä jotain mätää. Yhteiskuntatiede katsoo, että kun ih­

minen alkoi asua tätä taivaankappalettamme, oli häntä vastassa lukemattomia luonnonlakeja, joita hän vähitellen on voittanut, kesyttänyt ja tehnyt palve- lijakseen. Ei näytä uskottavalta, että kun ihm inen on saanut melkein kaikki fysilliset voimat ja m onet elävät ja sielulliset voimat, kuten kasvit ja eläimet, palvelemaan ihm isen tarkoituksia, että kuitenkin niin sanotut taloudelliset lait olisivat toivottomasti ihmisen

ym m ärtäm ään yhteiskunnan m en estystä haittaavia taloudellisia lakeja ja voimia, nekin voidaan tehdä vahin- gottom iksi tai muuttaa yhteiskunnalle hyödyllisiksi?

Tästä selonteosta riittävästi ilm enevät ne syyt, miksi eivät sosialistiset opit voi perustua vallitsevaan taloustieteeseen.

Yhteiskuntatieteinen alalla vallitsevista suunnista m ainitsem m e m yöskin n. s. b i o l o g i s e n (eläm än- opillisen) koulun, joka katsoo inhim illistä yh teis­

kuntaa eläin- ja kasvielimistöjen m ukaiseksi elim is­

töksi (organismiksi). T äm ä koulu koettaa selittää yhteiskunnallista eläm ää sam alla tavoin kuin Darwin koetti selittää luonnoneläm ää: yhteiskunnallisetkin ilmiöt ovat elimistöjä, jotka ovat täysin „an alogisia“

(samoja tehtäviä suorittavia) eläin- ja kasvikunnassa tavattavain elimistöjen kanssa. Tätä käsitystä on y h ­ teiskuntaopin alalla taitavimmin ja tarm okkaimm in edustanut englantilainen tutkija Spencer. B iologista ja yhteiskunnallista analogiaa ei hän käsittänyt ain o­

astaan vertaukselliseksi, vaan aivan asialliseksi. Mutta vaikka tällä käsityskannalla on ollut ja on hartaita kannattajia ja vaikka tällainen „organistinen“ oppi on suurim m assa m äärässä suotuisa sosialistisille yhteiskunta-aatteille, on sitä vastaan kuitenkin tehty varsin päteviä muistutuksia. Spencer itse huom auttaa, että kaiken yhtäläisyyden rinnalla on olem a ssa syvää erilaisuuttakin yhteiskunnan ja organism in välillä.

Organism i on aistillisesti havaittava (konkretincn),

3

sopusuhtainen (sym m etrinen) ja tunnokas kokonai­

suudessaan, mutta tunnoton yksityiskohdissaan — yhteiskunta taas päinvastoin aistillisesti havaitse­

m a a n , epäsuhtainen ja tunnokas yksityiskohdissaan, mutta tunnoton kokonaisuudessaan. Yhteiskunnassa on rakennelmia, eläm iä ja tehtäviä, joilla ei ole vas- taavaansa m issään organisissa olen n oissa; sellaisia ovat esim . kieli, uskonto, sopim us, vertauskuvallisuus, siirtolaisuus, vienti. Eläviin organismiin taas kuuluu sellaisia tehtäviä kuin syntymä, kuolem a ja elämän- uudennus, joita ei sellaisinaan tavata yhteiskunnassa.

Kuta enem m än yhteiskunnat kehittyvät, sitä pysy- väm m iksi ne tulevat, ollen siten siinä kohden bio­

logisen kehityksen vastakohta. Jos paim entolaiset esim . vastaisivat vapaasti liikkuvia eläimiä, niin va s­

taisivat maataviljelevät yhteiskunnat vielä alempia eläimiä, polyppejä, m erisieniä j. n. e. Kuta korkeam ­ malle kannalle yhteiskunta kehittyy, sitä vähem m in se kärsii jonkun elim ensä m enetyksestä; elävissä organism eissa on asianlaita juuri päinvastainen. Yhteis­

kunnassa ei löydy mitään vastinetta m yötätunnon suurelle vaikutusalalle, jota syystä kyllä pidetään yksityisen ihm isen siveellisen luonteen fysillisenä pohjana. Korkeimmilla elimillä on elim istössä y h ­ distävä ja hallitseva asem a. Yhteiskunnan valituilla s. o. kehittyneim m illä ihm isillä pitäisi sen mukaan olla vastaava yhdistävä ja johtava asem a yhteiskun­

n assa; kuitenkin on tunnettua, että kehittynyt äly päinvastoin vaikuttaa yhteiskuntaan erottavasti ja h ajoittavasta jotapaitse kokem us kyllä osoittaa, ettei

korkealla älyllä ole sanottavaa vaikutusvaltaa y h te is­

kunnassa, jota tunto eli etu kokoaa ja yhdistää.

Syvim m ästi erottaa yhteiskunnan elim istöstä se seikka, ettei yhteiskunta ole mikään konkretinen, aistimilla havaittava esine. M e em m e voi sanoa, että yhteiskunnan m uodostavat m iehet ja naiset tai että sillä yleensä olisi aineellista olom u otoa. Ihminen kuuluu luonnontieteelliseen lajiin tai sukuun, mutta yhteiskunta ei kuulu niihin. Paljon lähem pänä on yhteiskunta laumaa tai joukkoa, jonka yksityisiä jä­

seniä jokin sielullinen voim a pitää k o o ssa ; lähim m in lienee yhteiskunta verrattava vapaaehtoiseen järjestöön, kirkkokuntaan tai m uunlaiseen yhdyskuntaan. Yhteis­

kunnan olem us on yhteyttä, ihm isten keskinäistä suhdetta. Mutta suhde ei ole aistillista, vaan olee- tonta (abstraktista) laatua. Laji ja sukukaan eivät ole aineellisia esineitä, vaan henkisiä käsitteitä.

Vahaavin ja vaikuttavin yhteiskunnallinen oppi, O mitä milloinkaan on esitetty, on Karl Marxin oppi,

joka on tullut tunnetuksi m a t e r i a l i s t i s e n (aineel­

lisen) h i s t o r i a n k ä s i t y k s e n eli historiallisen m a ­ terialismin nimellä. Kun tällä opilla yhä vieläkin on suuri vaikutus nykyaikaiseen sosialism iin, teem m e seuraavassa lyhyesti selvää tuon opin tärkeimmistä pääkohdista.

Marxin opin pohjana on käsitys yhteiskunnan historiallisesta kehityksestä. Yhteiskunta on lakkaa­

m attom assa kehityksen tilassa: yhtä kehitysastetta seuraa toinen, yhtä kehitysm uotoa toinen kehitys- m uoto. Vanhan ajan yhteiskunta, joka perustui or-

36

juuteen, on m ennyt. M ennyttä on m yöskin keski­

ajan läänitysvaltainen yhteiskuntajärjestö. Noita kehi­

tysasteita on seurannut kapitalistinen aika, joka 19.

vuosisadalla on kehittynyt huippuunsa. T ässä his­

toriallisessa m erkityksessään ei kapitali oli mikään asia tai esine, vaan asiain tai esineitten m uodostam a yhteiskunnallinen suhde ihm isten välillä. Mutta kapitalistinenkin aika on oleva vain rengas kehityk­

sen ketjussa, ja seuraava rengas on oleva yhteis­

kunnan kaikkien jäsenten itsetietoinen ja järjestelmäl­

linen liitto. Kapitalistinen yhteiskuntam uoto ei voi olla ihm iskunnan eläm än lopullinen, ehdoton m uoto jo siitäkään syystä, että sen vallitessa suuret työtä­

tekevät ihm isjoukot ovat lu onn ottom assa sorron tilassa.

Kapitalistisen järjestelmän suurin virhe on se, että se on tuontantojärjestö ainoastaan kapitalia eikä koko yhteiskuntaa varten. Senvuoksi on tuo järjestelmä sisällisesti ristiriitainen. Se riistää tuotannon välineet itse tuottajilta (työntekijöiltä); se on luonut ja yllä­

pitää p a lk k a u slu o k k a a , jolta on otettu pois työn edellytykset. Se perustuu siis suurten kansanluok­

kain köyhyyteen ja sen elinehtona on köyhälistön keskinäinen m urhaava kilpailu. Marx myöntää, että kapitali aikoinaan on ollut suureksi siunaukseksi kansoille; A dam Sm ithin taloustieteellistä koulukuntaa hän piti suuressa arvossa, sam oinkuin hän yleen sä­

kin koetti tehdä historiallista oikeutta m enneille aika­

kausille. Mutta A dam Sm ith ja Ricardo erehtyivät siinä, kun pitivät oppejansa ehdottom ina ja ikuisina.

Sillä m aailm an perustana ei ole paikoillaan olem i­

nen, vaan liikkum inen, edistym inen. Ne, jotka eivät

usko sellaiseen historialliseen kehitykseen, ovat s o ­ keita. Senvuoksi on kapitalisminkin hyödyllinen aika m ennyt ja on sen vahingollinen aika m enevä. T u le­

vat polvet käyttävät h yväksen sä kapitalistisen ajan koneita ja edistyksiä, mutta käyttävät niitä koko yhteiskunnan eikä m uutam ain harvain hyväksi.

Mutta kuinka, millä tavalla tapahtuu historiallinen kehitys? Marx vastaa: materialistisella tavalla. Yh­

teiskunnallisessa tu otan n ossa joutuvat ihm iset määrät­

tyihin, välttämättömiin ja heidän tahdostaan riippu­

mattomiin suhteisiin, tuotantosu h teisiin , jotka v a s­

taavat heidän aineellisten tuotantovoim ainsa kehitys­

astetta. N äm ä tuotantosuhteet yhteisesti m uodostavat yhteiskunnan taloudellisen järjestön, perustan, jonka ylle sitten rakentuvat yhteiskunnan oikeudelliset ja valtiolliset laitokset ja joita määrätyt yhteiskunnalliset tietoisuusm uodot (käsitykset) vastaavat. Aineellisen elä­

män tuotantoseikat määräävät siis yleensä koko yhteis­

kunnallisen, valtiollisen ja henkisen eläm änkehityksen.

Ei ihm isen tietoisuus määrää ihm isten oloja, vaan päinvastoin yhteiskunnalliset olot määräävät ihm isten tietoisuuden. O m istusm uod ot esim . syntyvät siten, että tuotantovoim at pukeutuvat oikeudelliseen m u o ­ toon. Mutta määrätyllä kehitysasteella joutuvat ai­

neelliset tuotantovoim at riitaan olevain o m istu sm u o ­ tojen kanssa. Silloin tulee yhteiskunnallinen revo- lutioni. Yhteiskunnan taloudellinen pohja kun m u u t­

tuu, niin täytyy koko päällysrakennuksenkin n o p e a m ­ min tai hitaamm in muuttua. Ihmisten k esk u u d essa ei tuo revolutioni, tuo tuotantovoim ani luom a tais­

telu, tapahdu aineellisissa, vaan henkisissä m u o d o issa